Tarvaalan kansakoulun oppilaat syksyllä 1953. Johtajaopettaja Reino Castren vasem malla ja oikealla opettajat Helmi Pajulahti ja Annikki Saranen. Toisluokkalainen Raimo Oksanen seisoo kolm annessa rivissä ruutukaisessa puserossaan seitsem äntenä oi
kealta. Ensim m äisellä luokalla oleva Riitta Oksanen istuu toisessa rivissä neljäntenä oikealta. Kuvan omistaa Raim o O ksanen.
liaim a Oksanen
‘Kguhmija koulutieni miamia 1952-57
iti saattoi minut ensimmäi
senä koulupäivänä syys
kuussa 1952 Tarvaalan kan
sakouluun. Sen jälkeen sel- visin ihan yksin koulumat
kasta, joka oli pari kilometriä. Talvella menin usein suksilla tai jalkaisin reen jalaksen tekemää kapeaa väylää pitkin.
Koulutieni alkoi Summassaaresta pitkin hiekkaista neljän maanviljelysti
lan tietä kohti Summassaaren siltaa.
Siltaa pääsin harvoin ylittämään etten
kö heitellyt kiviä sillalta jokeen. Matka jatkui kohti puolen kilometrin päässä
olevaa Tarvaalan Maamieskoulua, jota vanhempi väestö kutsui Opistoksi. Ny
kyään se on nimeltään Keski-Suomen Luonnonvara Instituutti, hienolla ni
mellä ei ole mitään yhteyttä kansan kie
leen. Opistolta tuli matkaan mukaan Louekarin Markku, kovaääninen ja vil
kas opiston agronomin poika. Pian pää
simme vanhalle 13-tielle, joka meni Tarvaalan kautta Jyväskylään ja Saari
järvelle. Siellä oli jo odottamassa lisää luokkamme poikia. Hännisen Eero, jonka vanhemmat olivat sodan aikana tulleet siirtolaisina Sortavalasta Ku-
konhiekkaan. Moilasen Pekka, vene- mestarin poika, sekä Honkosen Mark
ku, maanviljelijän poika. Myös he oli
vat Kukonhiekasta, josta enemmän kuuli silloin käytettävän nimeä Syö- viikki.
Matka jatkui kohti mielenkiintoisin
ta ja pelottavinta paikkaa eli Majakos- ken siltaa ja Majakoskea. Sen aikainen silta oli rakennettu jo ennen sotia ja isä
kin oli mukana sitä rakentamassa. Hu
hujen mukaan heti sillan valmistumi
sen jälkeen talvella oli kuohuihin pu
donnut kouluikäinen poika ja kovien
16
virtausten ja kuohujen viemänä oli sa
man tien kadonnut jäänreunan alle. Ke
väällä vasta löydettiin. Itsekin kävelin koko 60 metriä pitkän, kapean sillan
kaiteen päästä päähän. Ihmettelen näin jälkeenpäin, että olen hengissä. Sillan jälkeen käännyttiin oikealle ja heti va
semmalla oli Tarvaalan Osuuskauppa rl. Kirjaimet rl virallisesti tarkoittivat rekisteröity liike, mutta me käänsimme ne "rahat lopussa” . Liikkeenhoitajina toimivat Lietosalmet. Luokallani oli kaupan Kirsti ja ylemmällä luokalla Kirstin veli. Myöhemmin kauppa paloi ja sitä me olimme poikien kanssa seu
raamassa paikan päällä. Saimme kan
nettua päältäpäin mustuneita limsako- reja kaksi kappaletta piiloon koulun suuntaan olevan polun varteen, missä päivittäin sitten koulumatkalla otimme hörppyjä. Koulumatka jatkui kaupalta pitkin mainittua polkua, joka myös oi
kaisi hiukan matkaa. Lyhyen polun päässä oli Anttilan Paavon kotitalo, jos
ta hän liittyi seuraamme. Paavon isä oli maalari. Nyt meitä oli kasassa kaikki kuusi poikaa, eikä matkaa ollut enää kuin puoli kilometriä. Paavoa harmitti aina, miksi hänellä oli niin lyhyt koulu
matka ja joskus Paavo ihan muuten vaan tuli kanssamme opistolle asti.
R u i s m a r j a p u u r o a j a f o r m a a l i p u l l o j a
Hyvin pian tuli vastaan koulua kiertä
vän puuaidan portti, josta näkyi koulu massiivisen tummanpunaisena ja kun
nioitusta herättävänä. Koulun viiden hehtaarin maa-alaa käytettiin osin maanviljelykseen. Minun aikanani joh
tajaopettaja Castrenilla ei ollut enää karjaa, ja pellot olivat vuokralla.
Koulu oli kaksikerroksinen. Ensim
mäinen kerros toimi 1-2 luokkana ja veistosalina. Ensimmäisessä kerrokses
sa oli myös ruokala, jota hoiti keittäjä, punatukkainen Olga Punda. Jokaisen piti kerätä joka syksy koulun keittiölle kolme litraa puolukoita, joista Olga keitti ruismarjapuuroa. Koulussa sai lämpimän ruoan, mutta leivät ja maito- pullon jouduimme silloisten säännöstö
jen mukaan tuomaan kotoa.
Toisessa kerroksessa sijaitsivat ylemmät luokat. Niissä tiloissa pidet
tiin koko koulun aamuhartaudet. Tässä kerroksessa olivat myös hyvin mieleen piirtyneet formaliinipullot, joissa oli opetustarkoituksiin säilöttyjä pieneläi
miä. Pulloista emme koskaan löytäneet
ihmisen pääkalloa, vaikka mielikuvitus niitä toivoikin. Tässä kerroksessa oli myös kirjasto, josta saattoi lainata kir
joja luettavaksi. Sieltä löytyi Viimeinen Mohikaani, Bigeles-seikkailusarja ja monia muita kirjoja. Näin jälkikäteen on ihmeteltävä kirjaston hyvää valikoi
maa ja laajuutta. Molemmissa kerrok
sissa oli myös opettajien asunnot.
Koululla oli piharakennus, joka oli toiminut myös navettana, mutta oli nyt vain WC-käytössä. Puuvessan reiät oli
tehty niin korkealle, että pudotusta oli varmaan pari metriä, myös opettajien puolella. Pääsimmepä kerran poikasa- killa alapuolelta katsomaan hyvin raa
dollista toimintaa. Tosin sen jälkeen kävi kirvesmiehiä rakennuksessa. Kol
mas rakennus oli sauna Kallinjärven rannalla, oikein hienolla paikalla. Mie
lenkiintoinen paikka oli tietenkin Kal- linkoski mahtavine kuohuineen ja ääni
neen. Meitä kiellettiin menemästä lä
hellekään kosken kallioita. Myöhem- Oksasen lapset vuonna 1981. Vasemmalla M arkku, joka ei nuorim pana ehtinyt käy
dä vanhaa Tarvaalan koulua sekä Eija, R isto, Riitta ja Raim o.
17
min Kallinkoski surukseni ruopat
tiin Leuhunkosken Voimalaitoksen takia, jolloin myös kaunis Kallin- järvi muuttui mutalammikoksi.
K a r s i t t u k u u s i j a p a r i m a r s s i
Koululta näkyi hyvin Kusiaismä- keen. Siellä oli iso kuusi, josta Castrenin pojat olivat karsineet ok
sat pois melkein latvaan saakka, jo ten puu toimi hyvänä maamerkkinä.
Sitä tuli usein katseltua. Puu oli myös merkittävä myös toisella ta
valla; se oli juuri kuuluisien Tappe
rin veljesten kotitalon suunnassa.
Me pojat kilpailimme usein, kuka pystyisi heittämään lumipallon kor
kean koulun yli ja kun olin joukon urheilullisin, olin ainoa, joka siihen pystyi.
Tarvaalan kouluajoista ei voi unohtaa joulujuhlia, kevätjuhlia ja äitienpäiväjuhlia, joissa meillä oli myös esiintymismahdollisuuksia.
Muista erään esityksen, jossa olin mukana. Se oli parimarssiesitys, jossa tytöt ja pojat pareina menivät käsikynkkää piirissä ja jokaisesta parista laulettiin jotakin heihin liit
tyvää. Minun ja parini kohdalta se kuului: "Meidän Hilda kaikkein pa
ras Hilda on ja meidän Hilda kes- kusneiti on ja parinansa hällä Oksas Raimo on” . Hildan äiti oli Tarvaa
lan puhelinkeskuksen hoitaja.
Siihen aikaan koulun kautta saat
toi anoa sosiaalilautakunnan myön
tämiä kenkäavustuksia. Koska olin sisaruksieni kanssa maanviljelijän lapsia, ei meille koskaan myönnetty kenkiä, mikä meitä vähän harmitti.
Tytöt jäivät tässä kertomuksessa hiukan taka-alalle, mutta tärkeitä- hän hekin olivat ja ovat hyvässä muistissa. Tytöt eivät kuuluneet sa
maan joukkoon koulumatkalla.
Opettajina toimivat Helmi Pajulahti alaluokilla, joka oli ollut myös isäni opettaja, Annikki Saranen ja johta
jaopettajana Reino Castren, jota yleisimmin kutsuimme Kassuksi.
Tarvaalan kansakoulusta jäi hyvät muistot, vaikka kouluaikaan mah
tuu myös ei-hyviä kokemuksia.
Kirjoittaja on Jyväskylässä asuva eläkkeellä oleva ostopäällikkö
18
