• Ei tuloksia

Pääkirjoitus 3/15

N/A
N/A
Info
Lataa
Protected

Academic year: 2022

Jaa "Pääkirjoitus 3/15"

Copied!
2
0
0

Kokoteksti

(1)

3/2015 niin & näin 3

pääkirjoitus

Antti Salminen

I

dea yhtenäisestä Euroopasta on siinä määrin mo- nisyinen ja pöhöttynyt, että sen nimissä voidaan perustella vastakkaisia ja tyystin erisyisiä kantoja.

Sotien jälkeinen virallinen Eurooppa rakensi rauhaa hiilellä, talouskasvulla ja teräksellä (Eu- roopan hiiliyhteisö ECO 1945, OECD:n esimuoto OEEC 1948 ja Euroopan hiili- ja teräsyhteisö 1951).

Ajatus taloudellis-käytännöllisestä euroyhteydestä tu- kahdutti toisen tulkinnan: myytin salaisesta Euroopasta, kansojen ja valtioiden kohtalonyhteyksistä, filosofisesti sanottuna universaalihengen tai olemisen poliittisen me- tahistorian. Yleiseurooppalaisuudesta jälleenrakennettiin järkevä ja raitis, jaetut arvot hyväksyvä humanistinen ideaali.

Mutta toinen Eurooppa, yöllinen, vimmainen ja traa- ginen, ei kadonnut mihinkään, se jäi keräämään voimaa niin kuin vain tukahdutettu negaatio kykenee.

*

Vuonna 1936, kolme vuotta natsien valtaannousun jälkeen, C. G. Jung kirjoitti esseessään ”Wotan”: ”Eh- dotan kerettiläisesti, että Wotanin hahmon käsittämät- tömät syöverit selittävät paremmin kansallissosialismia kuin taloudelliset, poliittiset ja psykologiset tekijät yh- teensä.”

Jung uumoili raukan Saksan kansan joutuneen vanhan pakanajumalan, toiselta nimeltään Odinin, rii- vaamaksi. Eikä myrskyn, kiihkon ja magian arkkityypin käsiin joutuminen ole kivaa edes saksalaiselle. Läpi- järkevä ja kosmopoliittinen berliiniläissubjekti vain vin- gahtaa, kun jumala iskee.

Jungin ’analyyttisella psykologialla’ on tunnetusti kansallis-okkulttiset (saks. völkisch) säikeensä, joten va- roituksen sana tuli natsismin henkisen taustan tarkoin tuntevalta mieheltä. Jungille ongelma ei nimittäin ollut jumalallinen väliintulo, edes kokonaisen kansan putoa- minen raiteiltaan, vaan ainoastaan väärän jumalan herät- täminen.

*

Ei siis ihme, että arkkityyppisesti ottaen toinen maail- mansota ei ollut vain historiallinen katkos. Muutamaksi

vuosikymmeneksi se katkaisi historian. Kiusallisesti nyt kuitenkin näyttää siltä, että historia on alkamassa uu- delleen: riistosta tulee jälleen riistoa, väkivallasta väki- valtaa, sorrosta sortoa, herrasta herra, rengistä renki.

Jälleenrakennuksen, massiivisen talouskasvun ja vau- raimpien vaurastumisen jälkeen palataan – ei metsään tai keskiajalle – vaan 1930-luvulle, systeemisen laman, massatyöttömyyden ja äärinationalistisen uhon lähtö- ruutuun. Koska modernista ei opittu mitään, se täytyy elää uudelleen.

*

Jungilaisittain jotain outoa tuntuu nyt tapahtuvan ai- nakin kahdella rintamalla: Yhtäällä ISIS on perustanut feodaalisen teokratiansa vanhoista valtiorajoista välittä- mättä. Graeme Woodin The Atlanticissa maaliskuussa 2015 julkaistu mittava haastatteluperustainen analyysi

(2)

4 niin & näin 3/2015

pääkirjoitus

”What Isis Really Wants?” vetoaa ymmärtämään, että ISIS ei ole vain kokoelma seikkailullisia psykopaatteja, vaan fundamenttejaan myöten hengellinen ja milleniaris- tinen liike, joka yrittää elää todeksi Koraanissa luettuja tuomionpäiviä. ISIS toteuttaa historiallista tehtävää, ja sen apokalyptista vimmaa ja tehokkuutta ei yliopistoso- siologialla selitetä.

Samaan aikaan Euroopassa natsistiset ryhmät suoris- televat rivejään. Suomessa Kansallinen vastarinta on ta- voitteessaan selvä ja ilmoittaa aktivismillaan edistävänsä

”kansallissosialistista maailmankatsomusta”. Sarastus- verkkolehden päätoimittaja Timo Hännikäinen näyttää valinneen astetta maltillisemman konservatiivikumouk- sellisen linjan. Koska tuo perinne on Suomessa heikosti tunnettu, vulgaarinatsismista voi kätevästi erottua pitä- mällä itseään henkis-aristokraattisena ”(krypto)fasistina”.

Koska muutos niin monesti alkaa marginaaleista, näitä toistaiseksi määrällisesti piskuisia suuntauksia ja niiden puhemiehiä ei parane aliarvioida. Kuten Woodin artikke- lissa, on pyrittävä miettimään vakiovastauksia perusteel- lisemmin, mitä ne todella haluavat, tiedostaen ja etenkin tiedostamattaan.

*

Kirjallis-filosofisen eurofasismin taustalla päilyvät pe- rinteet palautuvat paljolti sotienväliseen saksalaiseen konservatiivivallankumoukselliseen (mukaan lukien kansallisbolševismi) teoriaperheeseen, joka sai oikeisto- nietzscheläisyytensä käyttövoiman ensimmäisen maa- ilmansodan ”häpeärauhasta”. Toisen maailmansodan jälkeen nämä Euroopan yöpuolen filosofien ajatukset yri- tettiin vuoroin vaientaa tai fileroida synty-yhteyksistään.

Debatti Carl Schmittin, Max Schelerin, Martin Heideg- gerin ja Ludwig Klagesin ja monien muiden konservatiivi- kumouksellisten filosofien poliittisten sitoumusten mer- kityksestä jatkuu edelleen. Jos Jungin Wotan-argumentti ei riitä selkiyttämään salaisen Euroopan syntyjä, seuraa- vaksi voi tarttua Klagesin teokseen Vom Kosmogonischen Eros (1922).

Toisin sanoen: kumouksellisen äärioikeiston traditio ei pelkisty hitlerismiin, panssaridivisiooniin ja Alfred Ro- senbergin kaltaisiin köpöihin rotuesoteerikoihin. Fasis- tisen modernin kulttuuri ja sen teoria on monisärmäinen kokonaisuus, jonka niputtaminen yhdeksi hegemoniaksi tai vaihtoehtoisesti sekavien juolahdusten kokoelmaksi

on älyllisesti velttoa ja filosofisesti kestämätöntä. Myös ISIS:tä tulisi tulkita samalla filosofis-teoreettisella kylmä- päisyydellä.

*

Kansallista vastarintaa ja kotomaista konservatiivikumouk- sellisuutta yhdistää unelma salaisen Euroopan elpymisestä eli sankarillis-myyttisen ajan paluusta. Myyttisessä his- toriassa kun ollaan, nykyisyys edustaa kulttuurin rappio- vaihetta, jonka kansallinen ylösnousemus kääntää kulta- ajaksi. Tässä ikiaikaisen yksinkertaisessa syklissä ei ole voittajia, ratkaisevaa on uhrivalmius, taistelutahto ja yliyk- silöllinen sitoutuminen tulevien (valkoisten) sukupolvien ja milloin minkäkin tradition (yleensä kristillisen, kreik- kalais-roomalaisen tai muinaispakanallisen) pelastamiseksi.

Toistaiseksi on erinomaisen epäselvää, saako pyrkimys hengellisen työntövoimansa pakanallisesta vai kristillisestä perinteestä vai näiden synkretistisestä keitoksesta. Joka tapauksessa nihilismiä lähentyvä liberalistista Eurooppaa suomiva kulttuuripessimismi toimii liikkeen pienimpänä yhteisenä nimittäjänä ja ideologisesti sovellettu spengle- riläinen historianfilosofia sen vauhtipyöränä. Jos ei toimi, lisälukemistoksi voidaan ottaa Julius Evola, jolloin rikki- näinen tulkinta voidaan korjata tantrisella magialla.

*

Moderni on ylittänyt rajansa: eletään repivien anakro- nismien aikaa. Jotain on liikahtanut ja syvällä, kun kan- sanedustaja katsoo parhaaksi kutsua taisteluun monikult- tuurisuuspainajaista vastaan tai kun toiselta mantereelta ohjattu taistelurobotti ottaa yhteen tuhonnälkäisen aavikkojumalan kanssa.

Euroopan idean läpiristiriitainen kriisi ei laukea vain kilipäisen natsismin ilmeisimpiä merkkejä reaktiivisesti vastustamalla. Wotanilainen sotakone on kalibroitu ot- tamaan vastaan sentimentaalista vihaa ja suoraa iskua.

Siitä se vahvistuu.

Saattaa toki olla, että paras vastalääke on nyt liian hidas: Salaisen Euroopan perinne on käännettävä syvältä ja kiihkottomasti, sen premissit ja kokemusrakenteet on analysoitava tarkkaan ja tehtävä poliittiset johtopää- tökset. Näin jälleen kerran Eurooppa on hajoamassa omaan sisäiseen ristiriitaisuuteensa, ja ei se muuten voisi Eurooppa ollakaan.

Viittaukset

LIITTYVÄT TIEDOSTOT

3 Tahiti 2/2020 | Pääkirjoitus | Ockenström: Ramus virens

Paljon esillä olleessa mutta usein myös kritiikittö- mästi omaksutussa Gramsci-tulkinnassaan Laclau ja Mouffe (1985) kuitenkin väittävät, että Gramsci (kuten myös itse

PÄÄKIRJOITUS • Outi Hakola ja Satu Kyösola: Tyyli, ilmaisu ja kokeellisuus elokuvassa ja elokuvatutkimuksessa, 3–6.. 3 • LÄHIKUVA •

In Delos there is an inscription dedicated to Isis Nike,1 and together with Sarapis and Anubis she has there the epithet vLxvp6poc.2 The cry vucirop,ev, "we shall win

– Jos kyselyn kohteiden poiminnassa on käytetty satunnaisotantaa, kyselyn tuloksiin sisältyvälle epävarmuudelle ja satunnaisuudelle voidaan muodostaa tilastollinen malli,

Jameson huomauttaa myös paradoksista: kun näkemys historian suunnasta katoaa, heikkenee kyky kuvitella aikaan ja paikkaan ankkuroimatonta, onnellista maata ei-missään

Toisin kuin hyvinvointivaltio, hallinnon uudistus- hankkeet eivät jäsenny koko kansan menestystarinana tai politiikan perimmäisinä päämäärinä.. Muutoksia pe- rustellaankin

Second, the US withdrawal from Iraq in 2011 created a power vacuum, which gave Iran room to influence internal politics in Iraq more directly as well as for ISIS to