Suurliike-elämä itsenäistyvän maan mainingeissa näkymä

68 t i e t e e s s ä ta pa h t u u 6 / 2 0 1 1

Suurliike-elämä itsenäistyvän maan mainingeissa

Aki Alanko

Markku Kuisma: Sodasta syntynyt. Itsenäisen Suomen synty Sarajevon laukauksista Tarton rauhaan 1914–1920. WSOY 2010 Vuodet 1914–1920 olivat Euroo- pan historian värikkäin ja mullis- tuksellisin epookki. Ensimmäisen maailmansodan seurauksena kei- sarikunnat sortuivat ja niistä syn- tyi Venäjän ja Itävalta-Unkarin rau- nioille joukko uusia valtioita, joista osa oli ollut olemassa ennenkin, osa taas sai aivan uuden kansallisen it- semääräämisoikeuden. Suomi ei ollut syrjässä kyseisestä mullistuk- sesta, vaan kuuluu niihin viiteen kansakuntaan, jotka irtaantuivat itsenäisiksi Venäjän keisarikun- nasta.

Markku Kuisma on Helsingin yliopiston Suomen ja Pohjoismai- den historian professori, joka on julkaissut useita merkittäviä po- liittisen historian ja taloushistori- an teoksia. Tuoreimmassa teokses- saan hän tutkii maamme valtiol- lisen syntymisen ja kehityksen kenties ravistelevinta ajanjaksoa.

Kuisma pyrkii tuomaan esiin sil- loisen suurteollisuuden ja -yhtiöi- den suhteen itsenäistymisen vai- heiden tapahtumakulkuihin. Hän ei siis pyri kirjoittamaan uudes- taan itsenäistymisen vuosia, vaan esittämään uuden, aiempia käsi- tyksiä täydentävän ja tarkentavan kokonaiskuvan asioista.

Talouspoliittiset taustat

Taloushistoriallisesta näkökulmas- ta käsin käydään läpi ajanjakson ko-

ko keskeinen kronologia. Suurten eurooppalaisten valtojen kilpailu markkina-alueilla oli yksi keskei- nen ensimmäiseen maailmanso- taan johtanut tekijä. Toisaalta sota hyödytti voimakkaasti suomalais- ta talouselämää, sillä länsimark- kinoiden sulkeutuessa emo-Venä- jä avasi viennille suuret mahdol- lisuudet. Tilanne loi tarvetta, ky- syntää ja monenlaisia tilaisuuksia sekä investoijille että opportunisti- sille keinottelijoille, joita riitti yhtä lailla tuon ajan suomalaisessa suu- riruhtinaskunnassa.

Vuoden 1917 levottomuuk sien kehittyminen on helppo sijoittaa talouspoliittiseen taustaansa. Vien- ti- ja finanssiyhteyksien katkeami- nen Venäjälle halvaannutti Suo- men talouselämää sekä lisäsi näl- kää, sekasortoa ja joukkotyöttö- myyttä. Kun punaiset ja valkoiset ryhmittyivät vastakkaisiksi aseelli- siksi rintamiksi vuoden 1918 alet- tua, suurliikemiehet tukivat valkoi- sia pelätessään punaisten voiton murskaavan heidän oman hyvin- vointinsa. Saksa osallistui valkoi- sen rintaman tukemiseen ja nuo- ren itsenäisen valtion hallitusmuo- tojärjestelyihin. Samalla pian luhis- tuva keisarikunta solmi poliittisten suhteiden lisäksi taloudellisia kyt- köksiä, joilla se pyrki ajamaan omaa etuaan Suomessa.

Saksan tappion ja keisarilli- sen hallitusmuodon romahtami- sen myötä suomalaiset talous- ja valtiovaikuttajat käänsivät sun- nan voimakkaasti länteen. Vuoden 1919 edetessä yrityselämää alet- tiin ohjata myös entistä valtiojoh- teisemmin. Poliittisen ja taloudel- lisen konkurssin partaalla keikku- nut nuori kansakunta sai länsivien- nin auki ja nautti jälleen makeista korkeasuhdanteista, kun sodanjäl-

keisen jälleenrakennusajan Euroo- passa tarvittiin suomalaista pape- ria, puuta ja selluloosaa. Tämän jäl- keen katse käännettiin vielä itään punaisen Pietarin valtausretken ja Itä-Karjalan valloituksen toivossa.

Tähänkin kytkeytyivät talouspo- liittiset intressit: teollisuuden pii- rissä haluttiin takaisin tutuille pää- omamarkkinoille.

Kumpikaan interventio ei kui- tenkaan onnistunut, eivätkä Venä- jän valkoiset piirit olisi taanneet Suo- men itsenäistä asemaa. Lokakuussa 1920 Neuvosto-Venäjän kanssa sol- mitussa Tarton rauhassa Suomi sai kuitenkin autonomian aikana luva- tun Petsamon, jonka metsä- ja mal- mivarat olivat merkittäviä. Malmi- varojen suhteen odotukset toteu- tuivat moninkertaisesti myöhempi- nä vuosina, mutta pienenä valtiona Suomi oli ehkä liian voimaton pi- tääkseen kiinni Petsamon luon- nonvaroista. Ennen valtiollisen yh- teyden menettämistä (1944) nikke- lialueen taloudellinen määräysval- ta oli ollut jo monta vuotta aluksi amerikkalaisilla ja englantilaisilla, sittemmin saksalaisilla.

Merkkimiehet asialla

Kuisma on hyvä kirjoittaja. Alexan- dra Ramsayn erästä kirja-arvoste- lua (Tieteessä tapahtuu 5/2007) si- teeraten hän ”on oivaltanut hy- vin ajan ja tapahtumien tarjoamat mahdollisuudet kirjoittaa histo- riaa kuin draamaa tai jännityskir- jaa”. Esitystapansa puolesta Kuis- man teos noudattelee viime vuo- sina muutenkin tieteellisissä esi- tyksissä vakiintunutta linjaa, jossa otsikot ovat iskeviä ja tekstissä py- ritään välttämään perinteistä aka- teemista kuivakkuutta.

Tekijä katsoo myös vahvasti asioita ajassa vaikuttaneiden mah-

Parasta suomalaista tietokirjallisuutta

Richard Wrangham Tulella kypsennetty.

Miten keittotaito teki meistä ihmisiä.

Ovh. 40,–

Daniel J. Levitin Musiikki ja aivot.

Ihmisen erään pakkomielteen tiedettä

Ovh. 40,–

Nouriel Roubini ja Stephen Mihn Kriisitaloustiede

Ovh. 40,–

Nicholas Carr Pinnalliset.

Mitä internet tekee aivoillemme

Ovh. 40,–

W. Brian Arthur Teknologian luonne.

Mitä se on ja millainen on sen evoluutio

Ovh. 40,–

Stuart A. Kauffman Pyhän uudelleen keksiminen. Uusi näkemys

luonnontieteestä, järjestä ja uskonnosta

Ovh. 40,–

Kirjakaupasta tai suoraan kustantajalta TERRA COGNITA OY

www.terracognita.fi

70 t i e t e e s s ä ta pa h t u u 6 / 2 0 1 1

”Suomalainen legalismi”

Suomalaisen Lakimiesyhdistyksen lokakuun kokous ma 17.10.2011 klo 17.00 Tieteiden talossa, Kirkkokatu 6, sali 104

Puhujina

professori Martti Häikiö: ”P. E. Svinhufvudin roolit lakimiehenä ja poliitikkona”

professori Lars Björne: ”Suomalainen legalismi - tarua vai totta?”

professori Petri Kuoppamäki: ”Legalismi, Suomi ja markkinoiden toiminta”

Joulukuussa 2011 tulee kuluneeksi 150 vuotta presidentti P. E. Svinhufvudin (1861–1944) syntymästä. Svinhufvud oli yksi Suomalaisen Lakimiesyhdistyksen perustajajäsenistä

ja yhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja.

Tilaisuus järjestetään yhdessä P. E. Svinhufvudin muistosäätiön kanssa.

Tervetuloa!

Lisätietoja: Suomalainen Lakimiesyhdistys

p. (09) 6120 300, toimisto@lakimiesyhdistys.fi

timiesten, heidän vaikuttimien- sa ja valintojensa kautta. Tarkas- telun näkökulma on vahvasti po- liittisten päätösten historiaa, jossa tuodaan esiin päätöksentekijät siir- toineen. Merkkimiehet ovat asial- la ja toimivat tarmokkaasti. Tämä tuo tutkimuksen näkökulmaan toi- saalta tiettyä elitistisyyttä. Edun ja oman aseman turvaaminen vaikut- tavat tyypillisimmiltä motiiveilta toimintojen taustalla, eivätkä ase- telmat ole siinä suhteessa muuttu- neet omassa ajassamme.

Tähän nähden onkin huomion- arvoista, että tutkimusta ei voi sä- vynsä puolesta pitää minään val- tiojohtoisen talouspolitiikan puo- lustuspuheenvuorona. Kuisma an- taa kuvan, että teollisuus olisi ajettu poliittisesti erittäin ahtaisiin ase- miin Suomen itsenäisyyden alus- sa. Kerronnasta voi aistia tiettyä myötätuntoa, kun verotusta oli ki- ristetty ja vientitulleja nostettu. Li- säksi suuryhtiöt joutuivat pirsto- maan metsämaitaan torpparilain voimaantulon jälkeen itsenäisiksi maanomistajiksi kohonneille enti- sille vuokraviljelijöille.

Tutkimuksen mukaan tuolloi- nen valtiovalta ei poliittisilla toi- millaan juurikaan pystynyt sääte- lemään tilannetta, ainakaan hyväs- sä mielessä. Teollisuuden oma toi- minta ja suotuisat kansainväliset suhdanteet auttoivat siinä parhai- ten. Kirjan loppupuolella suoras- taan tihentyy vaikutelma Suomesta pienenä, mutta sisukkaana selviy- tyjänä, kun kansainvälisessä mit- takaavassakin ainutlaatuisen kes- kitetyllä yhteistyöjärjestelmällä ja tehokkailla myyntiorganisaatioil- la saatiin ensimmäisen maailman- sodan jälkeen avatuksi väylä länsi- maisille paperimarkkinoille. Vaik- ka Kuisman tutkimus sijoittuu his-

torialliseen kontekstiin, tuntuu siinä olevan jokin epäsuora viesti meidän ajallemme. Olisiko suur- teollisuuden alojen parempi antaa porskuttaa omillaan, ilman mitään tiukkaa valtiojohteista sääntelyä?

Tämä jakaa varmasti niin poliittis- ten päättäjien kuin kansalaistenkin mielipiteet kahtia.

Tarton unohdettu rauha

Teoksessa tulee esiin myös uusia tietoja ja näkökulmia. Itselleni oli uutta, että jo keväällä 1919 Suomes- sa toimi eräänlainen valvontako- missio. Helsinkiin sijoitettu ympä- rysvaltojen valvontakomitea (Inter Allied Trade Committee) oli tullut korvaamaan saksalaiset ulkomaan- kauppaa säätelevänä korkeimpana mahtina. Samalla Suomi rinnastet- tiin puolueettomaksi maaksi, jol- loin länsivienti oli taas sallittua.

Läntisten valtojen silmissä Suomi ei tosin ollut toivomallaan tavalla länsimaisen sivistyksen kunnioi- tettu etuvartioasema, vaan nykyi- siin banaanitasavaltoihin rinnas- tettava puuraaka-aineen toimittaja.

Lokakuussa 1920 Tartossa Suo- men ja Neuvosto-Venäjän välil- lä solmittua rauhaa kohtaan avau- tuu uusia näkökulmia. Kuisman mukaan olisi aiheellista ajatella, että vasta Tarton rauhansopimus oli Suomen valtiollisen itsenäisyy- den todellinen syntyhetki. Tuolloin saavutettiin tilanne, jossa valtiolli- set rajat oli sovittu, Suomen maa- perällä ei ollut vieraan vallan jouk- koja, eikä maamme ollut enää min- kään maan tai kansainvälisen po- liittisen elimen valvonnassa. Tekijä antaa ymmärtää vielä aiheellisem- min, että Tarton rauha on omitui- sella tavalla unohtunut suomalai- silta, vaikka itsenäisyytemme ajan historiassa se on sekä ensimmäi-

nen että edullisin koskaan tehdyis- tä rauhansopimuksista. Aikalaisso- keus esti jo innokkaimpia Itä-Kar- jalan haluajia näkemästä rauhan mukanaan tuomaa valtavaa Petsa- mon bonusta. Tämä peittyi sitäkin muistetumpien häpeärauhasyytös- ten alle.

Kuisma kirjoittaa osuvasti: ”Sii- hen nähden, että maa oli hädin tus- kin selvinnyt taloudellisesta ja po- liittisesta konkurssista, Suomella oli hämmentävän korkea käsitys voimistaan ja asemastaan.” Tämä ilmeni Vienaan ja Aunukseen asti ulottuneissa aluevaatimuksissa. It- senäisen Suomen alkutaivalta lei- masivat muutenkin voimakkaat todellisuuden ja toiveiden ristirii- dat, jotka näkyivät Suur-Suomi- visioiden ohella epäonnistumaan tuomittuna kieltolakina ja vasten- tahtoisena rajanaapuruutena nou- sevan Neuvosto-Venäjän kanssa.

Onneksi Tartossa neuvotelleilla suomalaisilla liikemies-poliitikoil- la oli kuitenkin realismia ja suur- valtojen tuntemusta.

Kuisman teosta ei tarvitse syyt- tää täyttämättömistä lupauksista, koska hän ilmoittaa jo esipuhees- saan käsittelevänsä suurteollisuu- den ja -yhtiöiden suhdetta tapah- tumien kulkuun Suomen itsenäis- tymisen vaiheissa. Valittu näkökul- ma ohjaa kerrontaa alusta loppuun.

Siksi olisin toivonut, että näkökul- ma olisi ilmaistu selvemmin jo kir- jan nimessä ja alaotsikossa. Nyt ne antavat ymmärtää, että kyseessä olisi poliittisen historian tutkimus, vaikka tässä tapauksessa tarkaste- lutapa on enemmän taloushisto- riallinen, tosin poliittisen histori- an tutkimusotteella maustettuna.

Monet aikalaissitaatit tekstissä rikastuttavat ja syventävät kerron- taa. Valokuvia, tekstikatkelmia ja

72 t i e t e e s s ä ta pa h t u u 6 / 2 0 1 1

muita otteita lähteistä, jotka olisivat toimineet dokumentteina käsitel- tävästä ajanjaksosta, olisi saanut ol- la kirjassa enemmän. Jukka Tarkka totesi Helsingin sanomien arvoste- lussaan (31.10.2010), että Kuismaa vaivaa hieman se, että hän katsoo lukijalla olevan jo hallussaan taus- tat Suomen itsenäistymisvaihees- ta ja eurooppalaisesta yleistilan- teesta. Historian tuntijaa tämä ei haittaa, mutta satunnaisempi luki- ja saattaa jäädä kaipaamaan enem- män taustoitusta. Edellä mainituis- ta seikoista huolimatta teos tarjoaa mielenkiintoisen ja avartavan nä- kökulman itsenäistyvän Suomen vaiheisiin, nyt kun Suomen täysi valtiollinen suvereenius tuli viime lokakuussa kestäneeksi 90 vuotta Tarton rauhasta.

Kirjoittaja on filosofian maisteri ja vapaa toimittaja ja kriitikko.

Raamatun ajan arkea

Valkama:  Arkielämä Raamatun aikaan: Juudan kylistä

roomalaisiin kaupunkeihin.

Kirjapaja 2010.

Raamatun selitysoppi eli eksege- tiikka on viime vuosikymmenil- lä ottanut muutamia merkittäviä edistysaskelia. Näihin kuuluvat muun muassa kristinuskon juu- talaisen taustan läpikotainen tun- nustaminen ja ottaminen johdon- mukaisen historiallisen tutkimuk- sen lähtökohdaksi sekä Raamatun sosiaalihistorian uusi tuleminen

ta arkea ja juhlaa (SKS 2004).

Pesonen ja Valkama havain- nollistavat johdannossaan sellai- sen Raamatun lukemisen vaikeut- ta, joka ei perustu Raamatun kul- loisenkin kirjan historiallisten ja konkreettisten sosiaalisten olojen tuntemukseen. Esimerkkinä mai- nitaan varhaiskristillisten kirjoitta- jien kehotus orjille palvella isänti- ään kuuliaisesti; tätä kehotusta jou- tuivat kuulemaan Jeesukseen usko- viksi kääntyneet orjat, joita isännät ajan tapojen mukaan usein käytti- vät seksuaalisesti hyväkseen. Oma lukunsa Raamatun sosiaalihisto- riallisessa tutkimuksessa ovat teks- teissä tavattavat anakronismit. Esi- merkiksi evankeliumeissa Jeesus pannaan kiistelemään fariseusten kanssa tavalla, joka kuuluu vas- ta ensimmäisen vuosisadan lop- pupuolen tilanteeseen. Vasta tuol- loin, Jerusalemin temppelin hävi- tyksen jälkeen, fariseukset olivat saavuttaneet Palestiinan juutalais- ten keskuudessa johtavan aseman.

Pesonen ja Valkama muistutta- vat myös, että Raamatun ajan ar- kielämää kuvaava lähdemateriaa- li liittyy pääosin vain kapean ylä- luokan elämään ja antaa siinäkin tietoa ensi sijassa miesten maail- masta. Tunnemme aika hyvin Se- necan ja Ciceron maailman, mut- ta meillä ei ole seikkaperäistä tietoa alem pien luokkien naisten elämäs- tä. Arkeologia ja siihen liittyvä kan- satieteellinen tutkimus tulevat kir- jallisuuteen sitoutunutta tutkimus- ta vastaan ja antavat kaupungeista, taloista ja esineistä kertovilla ha- vainnoillaan tutkijalle välineitä ka- doksiin joutuneen arjen jäljittämi- seksi. Vaikka paljon jää mieliku- vituksen varaan, Raamatun arjen tutkimus tuottaa myös todellista tietoa, joka on enemmän kuin pel- entistä reflektoidummassa muo-

dossa. Ensimmäisen maailmanso- dan aikoihin läpimurtonsa tehnyt teologinen eksegeesi on monella suunnalla vaipunut varjojen mail- le ja tilalle ovat tulleet yhtäältä kir- jallisuustieteellisesti ja toisaalta so- siologisesti suuntautuneet eksegee- sin muodot. Jälkimmäistä ajatellen arkeologiasta on tullut entistä mer- kittävämpi aputiede Raamatun ja sen ajan elämän ymmärtämiselle.

Nykytutkimuksen kiinnostus Raa- matun ajan arkielämää kohtaan voidaan karkeasti ottaen sijoittaa näihin kehyksiin.

Luukkaan evankeliumista väi- telleen Anni Pesosen ja Vanhan testamentin arkeologiaa tutkivan Kirsi Valkaman teos on ensimmäi- nen suomeksi kirjoitettu laaja ku- vaus Raamatun ajan arkielämäs- tä. Sukupolven takaa muistetaan suomennos tuotteliaan ranskalai- sen populaarihistorioitsija Daniel- Ropsin teoksesta La vie quotidien- ne en Palestine au temps de Jésus (1961) nimellä Sellaista oli elämä Jeesuksen ajan Palestiinassa (Hel- sinki: WSOY 1980). Vanhemmas- sa Raamatun arjen tutkimuksessa nojauduttiin ennen kaikkea Gustaf Dalmanin seitsenosaiseen tutki- mukseen Arbeit und Sitte in Palästi- na (1928–42), jonka myös Pesonen ja Valkama mainitsevat bibliogra- fiassaan. Aika on kuitenkin muut- tunut, ja uraauurtavan suomen- kielisen teoksen kirjoittajat nojaa- vat viimeaikaisimpaan kansainvä- liseen tutkimukseen. Suomalaisten tutkijoiden saavutukset ovat täs- sä kaikessa hyvin esillä; kirjoittajat käyttävät muun muassa suomalais- saksalaisen arkeologiryhmän tu- loksellisia kaivauksia Kinneretissä sekä suomalaisten antiikintutkijoi- den julkaisemaa teosta Roomalais-