Suomen huonekalujen vähittäiskaupan kannattavuus ja siihen vaikuttavat tekijät v. 1993-1997

SUOMEN HUONEKALUJEN VÄHITTÄISKAUPAN KANNATTAVUUS JA SIIHEN VAIKUTTAVAT TEKIJÄT V. 1993-1997

Helsingin Kauppakorkeakoulun

Kirjasto

Laskentatoimen tutkielma Tomi Eronen

Syyslukukausi 1998

______ Laskentatoimen __________________________laitoksen laitosneuvoston kokouksessa 30 /

11

9

arvosanalla ________ cum laude approbatur

KTT Juha Kinnunen KTT Jarmo Leppiniemi

Tomi Eronen

SUOMEN HUONEKALUJEN VÄHITTÄISKAUPAN KANNATTAVUUS JA SIIHEN VAIKUTTA­

VAT TEKIJÄT V. 1993-1997 Tutkimuksen tavoitteet

Tutkimuksen teoreettisen osan tavoitteena oli kartoittaa Suomen huonekalujen vähittäiskaupan markkinoita ja kannattavuutta sekä esitellä yleistä kannattavuus- käsitettä. Empiirisessä osassa tarkoituksena oli tutkia teoreettisessa osassa löy­

dettyjen kannattavuuteen ja konkurssiriskiin mahdollisesti liittyvien tekijöiden vaikutusta yrityksiin olemassa olevassa tilinpäätösaineistossa. Tämän lisäksi tut­

kimuksessa oli tarkoitus tehdä haastattelu, jossa tilastollisen analyysin tuloksia vertailtaisiin konkurssiriskillä mitattuna hyvin ja huonosti menestyneiden yritys­

ten omiin näkemyksiin kannattavuuteensa vaikuttavista asioista.

Lähdeaineisto

Lähdeaineistona käytettiin kannattavuudesta tehtyä kirjallisuutta, huonekalujen vähittäiskaupasta tehtyjä tutkimuksia ja tilastoja ja Suomen Huonekalukauppiai- den Liiton sekä yksittäisten kauppiaiden haastatteluja. Empiirisen osan lähteenä käytettiin Asiakastiedon keräämän Voitto + -cd-rom-tietokannan tilinpäätösai­

neistoa.

Aineiston käsittely

Kannattavuutta tutkittiin neljän selitettävän ja 18:n selittävän muuttujan avulla.

Tutkimuksessa vertailtiin muuttujien jakaumia kuvaavia mediaani- sekä yläkvar- tiili- ja alakvartiiliarvoja ja tutkittiin muuttujien välisiä riippuvuuksia korrelaa­

tiomatriisin ja lopuksi suoritetun regressioanalyysin avulla. Tavoitteena oli löytää selittävien muuttujien joukosta sellaisia, jotka saisivat askeltavassa regressio­

analyysissä tilastollisesti merkitseviä t-jakauma-arvoja kannattavuutta tai kon- kurssiriskiä kuvaavien muuttujien kanssa. Kannattavuutta kuvaavina muuttujina käytettiin sijoitetun ja oman pääoman tuottoprosentteja sekä käyttökateprosent­

tia. Konkurssiriskiä mittaavana muuttujana oli yhdistelmätunnusluku Z. Haastat­

telujen tuloksista tehtiin yhteenveto, jonka perusteella arvioitiin, kuinka hyvin ja huonosti menestyneet yritykset käytännössä hoitavat kannattavuuteensa vaikut­

tavia asioita.

Tulokset

Kannattavuutta näytti parhaiten selittävän yritysten pääomarakenne omalla pää­

omalla rahoitettujen ollessa kannattavimpia, käyttöomaisuuden käytön tehok­

kuus, myyntisaamisten ja vaihto-omaisuuden kiertoajat sekä yritystyyppi suur- ja erikoismyymälöiden ollessa keskisuuria kannattavampia. Vastoin ennakko- odotuksia yritysten maantieteellisellä sijainnilla ja koolla ei ollut sanottavaa mer­

kitystä kannattavuuteen. Haastattelujen perusteella huomattiin kannattavuuteen vaikuttavien tekijöiden hoitamisessa ja tarkkailussa olevan eroja myös käytännös­

sä. Parhaiten kannattavissa yrityksissä voitaisiin harkita myös vieraan pääoman vipuvaikutuksen käyttöä oman pääoman tuottosuhteen parantamiseksi.

Avainsanat

Kannattavuus, Konkurssiriski, Huonekalukauppa

1. JOHDANTO...2

1.1 Huonekalukauppa Suomessa...2

1.2. Kannattavuustutkimus...2

1.3. Tutkimuksentavoitteetjarajaukset...4

2. HUONEKALUJEN VÄHITTÄISKAUPPA-ALA SUOMESSA... 5

2.1. Toimialanrakennejayrityskanta...5

2.2. Huonekalualanmarkkinatjataloudellinentilanne...7

3. KANNATTAVUUSANALYYSI... 15

3.1. Tilinpäätöstietojenmuokkaus... 16

3.1.1. Tuloslaskelman oikaisut...77

3.1.2. Taseen oikaisut...79

3.1.3. Virtalaskelman käyttö kannattavuusanalyysissa...20

3.2. Mittauskohteidenjatunnuslukujenvalinta... 22

3.3. Tunnuslukujenvertaaminen, tulostentulkintajahavainnollistaminen... 26

4. TUTKIMUKSEN EMPIIRISEN OSAN TOTEUTTAMINEN... 30

4.1. Aineistonhankinta...31

4.2. Selitettävienjaselittävienmuuttujienvalinta...33

4.3. KÄYTETTÄVÄT testimenetelmät...37

5. EMPIIRISEN TESTAUKSEN TULOKSET... 40

5.2. Aineistonyleisetominaisuudet...40

5.1.1. Kannattavuuden tunnusluvut ja yhdistelmätunnusluku...41

5.1.2. Tehokkuuden tunnusluvut...43

5.1.3. Kiertoaikojen tunnusluvut...45

5.1.4. Muut tunnusluvut...47

5.2. Korrelaatioanalyysintulokset...49

5.2.1. Selittävien muuttujien suhde selitettäviin muuttujiin...50

5.2.2 Selittävien muuttujien keskinäinen suhde...54

5.3. Regressioanalyysintulokset... 55

5.3.1. Sijoitetun pääoman tuottosuhdetta kuvaava regressiomalli...56

5.3.2. Oman pääoman tuottosuhdetta kuvaava regressiomalli...58

5.3.3. Käyttökateprosenttia kuvaava regressiomalli...60

5.ЗА. Yhdistelmälukua Zkuvaava regressiomalli...62

6. HAASTATTELUTUTKIMUS...64

6.1. Haastattelututkimuksentoteutus...64

6.2. Haastattelututkimuksentulokset...66

7. JOHTOPÄÄTÖKSET... 69

Lähteet Liitteet

1. JOHDANTO

1.1 Huonekalukauppa Suomessa

1990-luvun alun voimakas lama näkyi erittäin hyvin huonekalukaupassa.

Myynnin määrä väheni voimakkaammin kuin vähittäiskaupassa keskimää­

rin. Tämä on heijastunut suoraan konkurssien ja henkilöstön vähenemisen määrään. Vasta kahden viimeisen vuoden aikana on ollut havaittavissa pien­

tä kasvua. Varsinkin konkurssien suuri määrä on askarruttanut huonekalu- kauppiaita ja valtakunnallista etujärjestöä Suomen Huonekalukaupan Liit­

toa. Erikoiskaupan liiton Helsingin kauppakorkeakoulun pienyrityskeskuk- sella teettämässä erikoiskaupan tunnuslukututkimuksessa on ilmennyt huonekalukaupan kannattavuuden olevan muuta erikoiskauppaa heikom­

man. Tutkimus on kuitenkin tehty melko yleisellä tasolla ja on ollut luon­

teeltaan lähinnä toteavaa. Huonon kannattavuuden syiden tarkempaan erit­

telyyn kohdistunutta tutkimusta ei Suomessa olla tehty. Suomen huoneka­

lukauppa on itse asiassa ollut muiltakin osin melko vähän tutkittu toimiala.

Yhdysvalloissa on huonekalukaupan kannattavuutta jonkin verran kartoitet­

tu, mutta näitä tuloksia ei markkinoiden erilaisen luonteen vuoksi voida kaikilta osin suoraan hyödyntää Suomessa. Myös muissa pohjoismaissa on kiinnostusta huonekalukaupan kannattavuuden syitä pohtivalle tutkimuk­

selle. Nämä seikat ovat olleet motiiveina tälle tutkimukselle.

1.2. Kannattavuustutkimus

Kannattavasti toimiminen on minkä tahansa liiketaloudellisesti toimivan organisaation ehdoton toimintaedellytys. Yrityksen on ollakseen kannattava kyettävä täyttämään kaikkien sidosryhmiensä vaatimukset. Eri sidosryhmi­

en kohdistaessa yritykselle erilaisia odotuksia on luonnollista, että kannat- tavuuskäsitekin saa vaihtelevan sisällön. Näin ollen ei voida löytää yhtä oi­

tilanteeseen parhaiten sopivat.

Yleensä kannattavuudeksi käsitetään yrityksen kyky muodostaa tuloja sii­

hen uhratuilla menoilla. Kun mukaan tarkasteluun otetaan aikaperspektiivi, voidaan huomata kannattavuuden olevan lähellä sisäisen korkokannan käsi­

tettä. Sisäistä korkoa pidetäänkin yleisesti ideaalina mittaustapana yrityk­

sen kannattavuudelle. Tämän mittaamiseen liittyy kuitenkin vaatimus me­

non ja sen synnyttämän tulon tarkasta kohdentamisesta, mikä käytännön yritystoiminnassa lienee liki mahdotonta. Siitä syystä kannattavuutta mita­

taan yleensä perinteisten tunnuslukujen avulla, joilla sisäistä korkokantaa pyritään mahdollisimman tarkasti estimoimaan.

Käytännössä yrityksen kannattavuuden mittaaminen tapahtuu usein sen ti­

linpäätösaineistoa muokkaamalla ja sitä analysoimalla. Kun sisäiselle korol­

le on valittu halutut sijaismittarit, ne lasketaan ja saatuja tuloksia verrataan yrityksen aikaisempiin arvoihin ja toimialan vastaavalla tavalla tuotettuihin arvoihin. Mikäli tutkittavan yrityksen kannattavuutta halutaan selittää, täy­

tyy vastauksia etsiä yrityksen ulkoisista ja sisäisistä tekijöistä. Ulkoiset te­

kijät, jotka jaetaan vielä yleistaloudellisiin ja toimialakohtaisiin tekijöihin, vaikuttavat kaikkiin yrityksiin (yleistaloudelliset tekijät) tai toimialan yri­

tyksiin (toimialakohtaiset tekijät) samansuuntaisesti. Niiden löytäminen ei yleensä muodosta tutkijalle ongelmaa, sillä näiden tekijöiden muutoksia pidetään varsin tarkasti silmällä ja tilastoidaan (esim. Tilastokeskus). Sisäi­

sillä tekijöillä tarkoitetaan yrityksen henkilöstön, tietoisesti tai tiedosta­

mattaan, tekemiä valintoja, jotka vaikuttavat yrityksen taloudelliseen me­

nestymiseen. Tällaisia tekijöitä on luonnollisesti lukemattomia ja ulkopuo­

liselle tarkkailijalle muodostaakin suuren haasteen kyetä löytämään ne, jot­

ka antavat suurimman selitysarvon yrityksen taloudellista asemaa mitatta­

essa. Usein nämä tekijät saattavat olla epäselviä yrityksen sisällä toimivalle ammattilaisellekin. Juuri sisäisten tekijöiden selvittäminen onkin yleensä antoisinta sekä yritykselle että ulkopuolisille sidosryhmille.

1.3. Tutkimuksen tavoitteet ja rajaukset

Tässä työssä pyritään tutkimaan huonekalujen vähittäiskaupan kannatta­

vuuteen vaikuttavia tekijöitä kirjallisuuden, empiirisen testauksen ja haas­

tattelututkimuksen avulla. Ensimmäisessä vaiheessa (luvut 2 ja 3) tarkastel­

laan olemassa olevan kirjallisuuden ja muiden julkaisujen pohjalta Suomen huonekalujen vähittäiskauppaa, sen rakennetta, markkinoita ja taloudellista tilaa sekä kannattavuuskäsitettä ja sen mittaamista. Tutkimuksen ulkopuo­

lelle jäävät muuta sisustuskauppaa ja huonekalujen tukkukauppaa harjoit­

tavat yritykset. Syy tähän on siinä, että kyseessä ovat eri toimialat, vaikka useissa huonekalukauppaa harjoittavissa yrityksissä myydään myös näihin kuuluvia tuotteita. Eri toimialojen vertailu samassa tutkimuksessa ei vält­

tämättä ole mielekästä. Toisaalta toimeksiannon antaneen Suomen Huone­

kalukaupan Liiton kiinnostuksen kohteena on nimenomaan huonekalujen vähittäiskauppa. Työssä keskitytään myös ensisijaisesti kannattavuuteen.

Taloudellisen menestymisen mittaamiseen usein käytetyt maksuvalmius ja vakavaraisuus jätetään vähemmälle huomiolle. Tämä rajaus tehdään siksi, että yrityksen kannattavuus on yleensä omistajia eniten kiinnostava asia.

Alan lukuisat konkurssit ovat herättäneet mielenkiintoa myös konkurssiris- kiä kohtaan. Tämän vuoksi tässä tutkimuksessa on otettu mukaan yrityksen konkurssiriskiä mittaava yhdistelmätunnusluku, jossa on maksuvalmiuden ja vakavaraisuuden aspektit mukana.

Toisessa vaiheessa (luvut 4 ja 5) tutkitaan empiirisesti huonekalujen vähit­

täiskaupan kannattavuutta. Tämä tapahtuu laskemalla valitut kannattavuus- tunnusluvut olemassa olevasta tilinpäätösaineistosta minkä jälkeen tilastol­

lista testimenetelmää käyttäen pyritään löytämään selittävien tekijöiden joukosta eniten huonekalujen vähittäiskauppa-alan yrityksen kannattavuu­

den kehitykseen vaikuttavat tekijät. Pääpaino on yrityksen sisäisillä tekijöil­

lä. Myös yritysten konkurssiriskiin vaikuttavia tekijöitä tutkitaan samalla menetelmällä. Tuloksena saadun ennustemallin käyttökelpoisuutta käytän­

nön yritystoiminnassa kannattavuuden ohjausvälineenä tullaan myös arvi­

oimaan.

Kolmannessa vaiheessa (luku 6) haastatellaan yritysjoukosta valittujen esi- merkkiyritysten kauppiaita. Tarkoituksena on valita muutama huonosti kannattava ja mahdollisesti konkurssialtis ja toisaalta joitakin hyvin kannat­

tavia ja todennäköisesti toimintaansa häiriöttömästi jatkamaan kykeneviä yrityksiä. Syy näihin haastatteluihin on selvittää edellisessä vaiheessa löy­

dettyjen yrityksen sisäisten tekijöiden toteutuminen näissä yrityksissä ja si­

tä kautta saada vahvistusta tutkimustuloksille. Laajempaa haastattelukier­

rosta ei tämän tutkimuksen puitteissa ole mielekästä tehdä, sillä pääasialli­

nen mielenkiinnon kohde on toisen kohdan aineiston käsittelemisessä ja sitä kautta tapahtuvassa tiedon keräämisessä.

2. Huonekalujen vähittäiskauppa-ala Suomessa

Tässä työssä käsitellään huonekalujen vähittäiskauppaa, joka TOL 95- toimialaluokituksen mukaan kuuluu vähittäiskaupan ja edelleen erikois­

kaupan alaryhmään. Sen toimialakoodi on 52441. Alasta ei olla tehty kovin paljon tutkimusta ja tämän luvun lähteinä on käytetty paljolti Suomen huonekalukaupan liiton näkemyksiä, tilastokeskuksen raportteja sekä KE­

RA: n vuonna 1996 valmistunutta toimiala-analyysia.

2.1. Toimialan rakenne ja yrityskanta

Huonekaluala jakautuu kolmeen erikoiskaupan ryhmään. Ensimmäinen ja se ryhmä, johon tässä tutkimuksessa keskitytään, on huonekalujen vähit­

täiskauppa. Muut samaan TOL-5244 ryhmään kuuluvat alat ovat muiden sisustustarvikkeiden vähittäiskauppa ja sähkötarvikkeiden sekä valaisimi­

en vähittäiskauppa.

Huonekalujen vähittäismyynti painottuu yksityisasiakkaiden palvelemi­

seen. Yritysasiakkaita palvelevat usein huonekaluvalmistajien projekti- myyntiyksiköt. Kaupan rakenne muistuttaa tiimalasia kuvan 1 mukaisesti.

Osuus markkinoista

Erikoisliikkeet V-~7 30%

Keskisuuret liikkeet J ^{l 10%}

Suurmyymälät • —A 6o%

Kuva 1. Suomen huonekalukaupan rakenne (Suomen Huonekalukaupan Liitto Ry)

Suurimman osan huonekaluista myyvät suurmyymälät ja runsaasti myyn­

tiä kertyy myös erikoistuneille pienliikkeille. Nämä kaksi yritystyyppiä kohdentavat tuotteensa erityyppisille kuluttajille. Sinä missä suurmyymä­

lät tarjoavat jokaiselle jotakin, myyvät erikoisliikkeet usein tarkasti valitul­

le segmentille ns. design-tuotteita. Näiden kahden yritystyypin välissä olevat keskisuuret liikkeet ovat olleet tavallaan väliinputajan asemassa.

Varsinkin -90-luvun alun lama karsi yrityksiä tästä ryhmästä.

Huonekalukaupan yrityskanta kasvoi 1980-luvulla maltillisesti verrattuna moniin muihin erikoiskaupan aloihin, kuten kuvassa 2 on esitetty.

Laman aikaansaama kulutuskysynnän romahtaminen pudotti kuitenkin yrityskannan alle 1980- luvun alun tason. Tällä hetkellä huonekalukaup­

poja on kaikkiaan noin 5 % erikoiskaupan toimipaikoista (Tilastokeskus).

Lukumääräisesti huonekalujen vähittäiskauppaa harjoittavia yrityksiä on Suomessa tällä hetkellä hieman alle viisi sataa.

sa ja muutamissa suuremmissa kaupungeissa ovat suurimmat keskittymät.

Tämä suuntaus on muussakin erikoiskaupassa yleinen. Huonekaluketju- jen liikkeitä on tasaisemmin ympäri maata. Ketjut suunnittelevat liike­

paikansa siten, ettei kahden samaan ketjuun kuuluvan yrityksen tarvitse kilpailla keskenään.

Huonekalujen vähittäiskauppa työllistää noin 3 prosenttia erikoiskaupan henkilöstömäärästä. Tämä tarkoitti vuonna 1994 1634 henkilöä. Alan voi­

makas taantuminen on tuntunut myös henkilöstömäärissä, jotka ovat las­

keneet 1980-luvun puolivälin tasolle. Huolimatta melko suuresta myyntiti- lan tarpeestaan huonekaluliikkeet työllistävät suhteellisen vähän ihmisiä kuten kuvasta 3 ilmenee. Keskimäärin huonekalujen vähittäiskauppaa harjoittavassa yrityksessä työskentelee noin 3,5 henkilöä.

Huonekalukaupan henkilöstömäärä / yritys

1990 1991 1992 1993 1994

Kuva 3. Huonekalukaupan henkilöstömäärän kehitys (Tilastokeskus)

Kuvassa 3 näkyy myös selvästi jo myynnin määrissä havaittu kehitys. Eli keskisuurten yritysten prosentuaalinen osuus on vähitellen laskemassa, kun taas pienten yritysten ja toisaalta suurten yritysten määrä on ollut nousussa -90-luvun alkupuolen.

2.2. Huonekalualan markkinat ja taloudellinen tilanne

Suomen huonekalualan kokonaismarkkinoiden arvo oli 1995 vajaat kolme miljardia markkaa. Tästä summasta huonekalujen vähittäiskaupan osuus

oli noin 1,3 miljardia. Myynnin määrä nousi voimakkaasti 1980-luvun lop­

pupuolella ja laman myötä laski nopeasti 1990-luvun alkupuolella. Myynti oli 1995-vuoden lopussa edelleen selvästi alempana kuin huippuvuosina vuosikymmenen vaihteessa, eikä ollut mm. asuntokaupan hiljaisuuden vuoksi onnistunut nousemaan lamasta joidenkin muiden erikoiskaupan alojen tapaan. Vuoden 1995 kehitys tosin oli viisi prosenttia kasvua edelli­

sestä vuodesta, mikä oli vähittäiskaupan keskimääräistä kasvua nopeam­

paa.

Huonekalukaupan kysyntä on pitkälti sidoksissa kuluttajien käytettävissä oleviin varoihin sekä asuntokaupan kehitykseen. Julkitilakalusteiden myyntiin puolestaan vaikuttaa yritysten rakentamis- ja uudistushankkeet.

Kuva 4. Huonekalujen myynnin, kotitalouksien reaalisen ostovoiman ja yksityisen kulu­

tuskysynnän kehitys.

Ostovoiman ohella on huonekalujen kysynnän kannalta keskeistä myös kuluttajien halu kuluttaa. Etenkin kestokulutustavaroiden osalta ostosten lykkääminen on ollut helppoa. Suomessa huonekalujen osuus kaikista yk­

sityisistä kulutusmenoista on 1,6 - 1,8 %. Laman aikaansaama notkahdus ihmisten kulutusmahdollisuuksissa on tuntunut nimenomaan huoneka­

lujen kaltaisten kestokulutushyödykkeiden myynnissä, kuten kuvasta neljä nähdään. Huonekalujen nousseen keski-iän myötä ovat ostopaineet selvästi kasvaneet.

suurimman ryhmittymän ja ketjun hallussa on 76 % huonekalujen myyn­

nistä. Suurimmat yritykset ovat Isku Oy ja Asko Huonekalut Oy, joiden markkinaosuus on yhteensä noin 40 %. Näissä ketjuissa toimii paitsi yri­

tysten itsensä omistamia myymälöitä että itsenäisiä jälleenmyyjiä. Isku ja Asko harjoittavat myös liikkeiden uusperustantaa. Ne hoitavat myös omis­

tamiensa myymälöiden rahoituksen. Sotka Finland on myös ketju, joka pääasiassa omistaa itse myymälänsä. Stemma- ja Europa Möbel- ketjut ra­

kentuvat itsenäisten kauppiaiden myymälöistä. Nämä ketjut eivät huoleh­

di myymälöiden uusperustannasta, vaan itsenäiset kauppiaat liittyvät nii­

hin jäseniksi. Ketjut harjoittavat yhteisostoja sekä markkinointiyhteistyö­

tä, mutta eivät tarjoa kauppiailleen rahoitusta. Sen sijaan ne voivat toimia neuvonantajina rahoitusasioissa. Markkinaosuudet on esitetty kuvassa 5.

Markkinaosuus

y... Isku

2!

Sotka 8%

Europa Möbel 10%

Kuva 5. Huonekalukaupan markkinaosuudet.

Huonekalualalla ei harjoiteta kovinkaan paljoa postimyyntiä, sillä se ei kokemusten mukaan ole toimiva markkinointikanava. Myöskään fran- chising-toimintaa ei Suomessa juurikaan ole. Europa Möbel-ketjussa tosin on joitakin franchisingin piirteitä esim. vuokrien muodossa, jotka makse­

taan emoketjulle Luxemburgiin.

Maahantuonnin osuus Suomessa myydyistä huonekaluista on noin 40%, mikä vastaa miljardin markan myyntiä. Kaksi kolmannesta maahan­

tuoduista huonekaluista myydään vähittäisliikkeiden kautta. Suomeen tuodaan eniten huonekaluja Ruotsista, Italiasta, Saksasta ja Virosta. Viron suuri osuus tuonnista selittynee Venäjän tuonnin kanavoitumisella Viron

kautta tapahtuvaksi sekä suomalaisten huonekaluvalmistajien etabloitu­

misella Viroon. Tuonnin odotetaan kasvavan EU-alueelta nykyisten ketju­

jen ostaessa enemmän ulkomailta. Tämä johtuu lähinnä halusta saada vaihtelua kotimaiseen tarjontaan.

Suomessa ei sanottavasti ole ulkomaista kilpailua. Vuonna 1995 ruotsalai­

nen huokeisiin huonekaluihin erikoistunut huonekalujätti IKEA tuli Suo­

meen ja kiristi kilpailua koko Etelä-Suomessa. Huolimatta alalle tuomas­

taan haasteesta IKEA:n on todettu lisänneen ihmisten mielenkiintoa si­

sustamista kohtaan ja siten osaltaan piristäneen huonekalualaa. IKEAn li­

säksi Suomen huonekalukaupan liiton mukaan ei ulkomailta ole odotetta­

vissa lisää kilpailua Suomen markkinoiden pienuuden ja epähoukuttele- vuuden takia.

Huonekalujen kauppaa rajoittaa joukko turvallisuus-, ympäristö- ja laatu- kysymyksiä. EU:iin liittyminen toi mukanaan uusia turvallisuusstandar­

deja. Lisäksi EU:sta on tulossa runsaasti uusia EN-standardeja. Säännösten noudattaminen on kauppiaitten vastuulla, joskin niiden noudattamista valvotaan tarkastajien toimesta. Ympäristökysymyksistä on huonekalu­

kaupan osalta tärkeitä etenkin kierrätys ja käytettyjen kalusteiden ekolo­

ginen hävittäminen. Ekologisuusvaatimukset näkyvät kaikissa toiminnois­

sa kuten hankinnoissa, markkinoinnissa ja tiedotuksessa. Laatujärjestel­

mistä ollaan uusimassa pohjoismaista Möbelfakta-järjestelmää, joka on lä­

hinnä vapaaehtoinen laadun tae.

Huonekalukaupan taloudellista tilannetta on tutkittu Erikoiskaupan liiton toimeksiannosta Helsingin kauppakorkeakoulun pienyrityskeskuksen jul­

kaisusarjassa Erikoiskaupan tunnuslukututkimus 1990-1994. Taloudelli­

sen tilanteen arvionnissa käytettiin otosta, jonka koko vuodesta riippuen vaihteli 48:sta 57:ään yritystä. Tilinpäätöstiedot oikaistiin YTN:n suositus­

ten mukaisesti.

tannusrakenteesta se, että selvästi suurin kuluerä on aine- ja tarvikeostot vaihdellen 63 ja 70 prosentin välillä liikevaihdosta. Tämä osuus on pysynyt melko muuttumattomana vuodesta toiseen lukuun ottamatta pientä las­

kua vuosina 1991 ja 1992. Seuraavaksi suurimman kuluerän muodostavat palkat. Niiden osuus liikevaihdosta on kuitenkin selvästi aine- ja tavaraos­

toja vähäisempi vaihdellen 13 ja 15 prosentin välillä. Palkkakulut ovat hie- nokseltaan laskeneet ollen alimmillaan vuonna 1992. Kolmas merkittävä kuluerä on vuokrat, jonka osuus liikevaihdosta on vaihdellut reilun yh­

deksän ja hieman yli viiden prosentin välillä. Pienin arvo saavutettiin 1992. Kuvassa 6 on esitetty kulurakenteen muutokset 1990-1994.

□ Muut

□ Vuokrat

■ Palkat

H Aineet ja tarvikkeet

Kuva 6. Huonekalukaupan kulurakenne 1990-1994.

Merkittävimpien kuluerien osuuden painaminen alaspäin synkimpinä la­

mavuosina on varmasti ollut huonekalukauppiailta tietoinen valinta. Sääs­

tötoimiin pyrkiminen suurimmissa menoerissä on tuntunut mielekkäältä ja ehkä helpoimmin hallittavalta toimenpiteeltä.

Erikoiskaupan tunnuslukututkimuksessa on myös laskettu eräitä tär­

keimpiä huonekalukaupan kannattavuuden, maksuvalmiuden, vakavarai­

suuden ja tehokkuuden tunnuslukuja. Kannattavuusmittareina on käytet­

ty sijoitetun ja koko pääoman tuottoprosentteja. Näiden mediaaniarvot vaihtelivat melko voimakkaasti tutkittuina vuosina viidestä 14:sta prosent­

tiin. Kannattavuuden kehitystä havainnollistetaan kuvassa 7.

Merkille pantavaa on suuri vaihtelu alan kannattavuuslukemissa. Par- himmilla yrityksillä arvot ovat 30 ja 20 prosentin välissä kun taas hei­

koimmilla lukemat ovat negatiivisia. Kaikkia alan yrityksiä ei lama siis vienyt kannattavuusvaikeuksiin vaan ne pärjäsivät melko hyvin.

Kuva 7. Kannattavuuden kehitys huonekalukaupassa 1990-1994

Mediaaniyrityksilläkin pääoman tuottoprosentit pysyivät koko ajan posi­

tiivisina. Suuri vaihtelu kuvastaa erilaisten taloudenhoitotapojen synnyt­

tämiä merkittäviä eroja yritysten välillä.

Maksuvalmiutta osoittavat tunnusluvut current ja quick ratio ovat tarkas­

teluajanjaksolla pysyneet melko tasaisina. Parhaimmilla yrityksillä current ratio on jopa hieman noussut kahdesta ja puolesta kolmeen. Yrityksen toiminnan sitoman käyttöpääoman osuus liikevaihdosta on myös pysynyt melko muuttumattomana. Kiertoajoista varaston kiertoajat ovat pysyneet samoina, heikoimmilla yrityksillä jopa hieman pidentyneet vuosikymme­

nen alusta. Ostovelkojen kiertoajat ovat tulleet jonkin verran alaspäin, mi­

kä kertonee parantuneesta taloudenhoidosta. On haluttu välttyä viivästys­

koroilta ja käyttää jopa käteisalennukset hyväksi. Myös myyntisaamisten kiertoajat ovat laskeneet, mikä saattaa johtua asiakkaiden parantuneesta maksukyvystä.

Vakavaraisuutta kuvaava omavaraisuusasteprosentti osoitti, että selvää kehitystä kohti vakavaraisempaa tilannetta on tapahtunut. Parhaimmilla yrityksillä luku on noussut n. 25:stä yli viiteenkymmeneen prosenttiin.

Huonoimmillakin yrityksillä luku on noussut selvästi, mutta silti sen arvo oli vielä 1994 negatiivinen. Toisin sanoen yrityksessä ei ollut lainkaan omaa pääomaa. Tämä puolestaan lisää selvästi yrityksen rahoituksellista riskiä. Tehokkuuden tunnusluvut, jotka ovat kaikki suhteutettu henkilös-

siitä, että myynin määrä on laskenut henkilöstön määrää selvästi nope­

ammin. Parhaimmat yritykset ovat tosin pystyneet pitämään liikevaihdon ja jalostusarvon sekä henkilöstön suhteen lähes samalla tasolle huippu­

vuoteen 1990 verratttuna.

Erikoiskaupan tunnuslukututkimuksessa on tehty myös pieni jaottelu lii­

kevaihdolla mitattavan koon ja yritysmuodon mukaan vuoden 1994 tilan­

teesta.

Tämän mukaan myyntikateprosentti on noin kolme prosenttiyksikköä pa­

rempi suurilla yrityksillä ja toisaalta osakeyhtiöillä. Käyttökateprosentti oli puolestaan kolme prosenttiyksikköä parempi pienillä yrityksillä ja henkilöyhtiöillä. Näissä yritystyypeissä on siis kiinteät kulut pystytty pi­

tämään pienempinä. Rahoitus- ja nettotulos ovat myös pienillä ja henkilö- yhtiöillä parempi kuin suuremmilla, joilla nettotulos oli itseasiassa tap­

piollinen. Maksuvalmiudeltaan suuret yritykset ja osakeyhtiöt olivat hie­

man parempia. Toisaalta ne sitoivat enemmän käyttöpääomaa. Kiertoajat olivat suurissa yrityksissä ja osakeyhtiöissä kaikissa erissä jonkin verran lyhyemmät ja niiden velkarasitus suhteessa liikevaihtoon oli vähäisempi.

Yhteenveto näistä tuloksista on kuvassa 8.

Huolimatta lamasta ja sen vaikutuksista yleistaloudellisiin tekijöihin, jot­

ka ovat vaikuttaneet huonekalukauppaan siinä missä muuhunkin yhteis­

kuntaan, ei yritysten taloudellinen menestyminen alalla näytä olevan pel­

kästään sen seurausta. Osa yrityksistä on pystynyt ympäröivistä tekijöistä huolimatta pitämään taloutensa ja sitä kautta kannattavuutensa hyvässä kunnossa. Syitä yritysten välisiin eroihin kannattavuudessa tulisikin etsiä yrityksen sisäisistä tekijöistä, joiden vaikutus kannattavuuteen on ilmei­

sesti hyvin suuri. Erojen etsiminen yrityksen sisäisistä tekijöistä on myös sikäli hyödyllistä, että vain niihin yritysjohto kykenee itse vaikuttamaan.

Alle 2,8 Mmk Yli 2,8 Mmk Osakeyhtiö Mju

Liikevaihto Yhtiömuoto

Ei Current ratio

■ Quick ratio

35,00 % 30,00 % 25,00 % 20,00 % 15,00%

10,00% 5,00 % 0,00 %

Alle 2,8 Mmk Liikevaihto

Yli 2,8 Mmk Osakeyhtiö Yhtiömuoto

Muu

Ш Mkate-%

■ Kkate-%

2,00 %

0,00 % -2,00 % -4,00 %

-6,00 %

H Rahtul-%

■ Nettul-%

Var k-aika

150 100 50 0

Alle 2,8 Mmk Yli 2,8 Mmk Osakeyhtiö Muu

Liikevaihto Yhtiömuoto

50,00 % 40,00 % 30,00 % 20,00 % 10,00%

0,00 %

Alle 2,8 Mmk Yli 2,8 Mmk Osakeyhtiö Muu

Liikevaihto Yhtiömuoto

Velat/lvaihto

Kuva 8. Avaintunnuslukujen mediaaniarvoja jaoteltuna yrityksen koon ja yhtiömuodon mukaan.

3. Kannattavuusanalyysi

Tässä työssä on tarkoitus tutkia Suomen huonekalukauppa-alan kannatta­

vuutta tilinpäätösanalyysin menetelmin. Tärkeän osan tutkimusta muo­

dostaa tunnuslukuanalyysi, jossa muutamilla tärkeimmillä kannattavuutta mittavilla tunnusluvuilla pyritään tiivistämään alan kannattavuuden kehi­

tys ja nykytilanne. Tavoitteena on myös pystyä tekemään jonkinlainen ennuste alan tulevaisuuden näkymistä.

Muutamilla kauppiashaastatteluilla on myös tarkoitus syventää pelkkien tilinpäätöstietojen antamaa kuvaa yritysten tilanteesta. Pyrkimyksenä on löytää myös reaaliprosessista syitä yrityksen kannattavuuteen tai kannat­

tamattomuuteen ja täten laajentaa työtä yritystutkimuksen suuntaan.

Periaate, jonka mukaan tässä tutkimuksessa edetään on, esitetty kuvassa 9. Tällaisen etenemistavan on Laitinen esittänyt kirjassaan Yrityksen ta­

louden mittarit (1992).

Analyysin tekijä

I

Tilinpäätöstieto­

jen muokkaus

Mittauskohteiden valinta ->

Tunnuslukujen valinta i

Tunnuslukujen laskemi- , nen ja vertaaminen

1r Arvio yrityksen

^tyUä Ovatko ^Tulosten Tulosten havainnoi- menestymisestä ja

tulokset 4—tulkinta ja 4—^listaminen

mahdollisuuksista johtopäätösten

riittäviä? ^tekeminen

Kuva 9. Tilinpäätösanalyysin eteneminen (Laitinen,1992)

Tämän luvun seuraavissa kappaleissa tarkastellaan Laitisen esittämän mal­

lin vaiheita tämän tutkimuksen kannalta.

3.1. Tilinpäätöstietojen muokkaus

Ensimmäinen toimenpide tilinpäätösanalyysissa on tilinpäätöstietojen muokkaaminen kuvan 10 esittämällä tavalla. Tämä on erityisen tärkeää sen vuoksi, että virallisiin tilinpäätöstietoihin sisältyy aina vääristymiä.

Nämä aiheutuvat lainsäädännön suomista joustokohdista, joilla yritysjoh­

to voi muokata lopullista tulosta haluamaansa suuntaan. Koska yritysjoh­

tajilla eri yrityksissä on usein erilaiset intressit tuloksen muokkaamiseen, voi kahden samanlaista liiketoiminnallista tulosta näyttävän yrityksen ti- linpäätöksellinen tulos olla hyvin erilainen. Luonnollista on, että tällöin virallisista tilinpäätösluvuista lasketut esim. kannattavuustunnusluvut saattavat olla näillä kahdella yrityksellä erilaiset, vaikka liiketoiminnalli­

nen kannattavuus olisi sama.

yrityksen todel­

linen tilinpäätösti- lanne

Viralliset tilin­

päätöstiedot

Virallisten tilin­

päätöstietojen muokkaus

Tilinpäätösjärjestelyt loustokohtien avulla

Kuva 10. Tilinpäätöstietojen muokkaus (Laitinen, 1992)

Tilinpäätösanalyysin muokkaustoimenpiteiden tarkoituksena on purkaa yritysjohdon kuluvarastoajattelun pohjalta syntynyt tilinpäätös ja saada esiin todellinen taloudellinen tilanne. Periaatteessa kyse on yrityksen tu- lolaskelmassa esiintyvien tavoitekulujen ja taseessa esiintyvien menojen ja tavoitekulujen erotuksen oikaisemisesta meno-tulo periaatteen mukai­

siksi. Tavoitekulut siis korvataan todellisiksi arvioiduilla kuluilla kummal­

lakin tilinpäätöstilillä.

Koska tutkittavien yritysten tilinpäätökset tulisi saada vertailukelpoisiksi, on vähimmäisvaatimuksena tehdä samat muokkaustoimenpiteet kaikille yrityksille. Myös saman yrityksen kehitystä tutkittaessa on tärkeää muok­

kaustoimenpiteiden pysyvyys.

\

neuvottelukunnan (myöhemmin tekstissä YTN) kirjassaan Yritystutkimuk­

sen tilinpäätösanalyysi (1996) esittämiin suosituksiin. Seuraavassa käy­

dään läpi pääasialliset muokkaustoimenpiteitä vaativat erät.

3.1.1. Tuloslaskelman oikaisut

YTN:n suosittelemalla tavalla laskettavat tunnusluvut perustuvat oikais­

tuun tuloslaskelmaan, joka on kokonaisuudessaan esitetty liitteessä 1.

Siinä virallisen tuloslaskelman eriä on ryhmitelty hieman uudella tavalla.

Käyttökatteen jälkeen lasketaan rahoitusluotot ja -kulut, joihin lasketaan myös tilikauden verot. Saatua tulosta sanotaan rahoitustulokseksi. Vasta tämän jälkeen vähennetään suunnitelman mukaiset poistot. Tätä erotusta puolestaan kutsutaan nettotulokseksi.

Varsinaisista oikaisuista liiketoiminnan muut tuotot on ensimmäinen tu­

loslaskelman erä, joka saattaa kaivata oikaisemista. Liiketoiminnan muissa tuotoissa saattaa olla eriä, jotka ovat luonteeltaan satunnaisia ja joiden oi­

kea paikka analyysin kannalta on satunnaisissa tuotoissa. Tällöin varmis­

tetaan yritysten kulurakenteiden säilyminen vertailukelpoisena. Tällaisia eriä ovat esim. yrityksen varsinaiseen toimintaansa saamat avustukset ja suurehkot käyttöomaisuuden myyntivoitot. Mikäli liiketoiminnan muista tuotoista ei ole saatavissa yksityiskohtaista erittelyä ja niiden merkitys katteiden muodostumiseen on merkittävä, käsitellään muut tuotot koko­

naan satunnaisina tuottoina.

Henkilöstökulujen vertailtavuudessa ongelmia saattaa aiheuttaa vapaaeh- . toisten eläkevakuutusmaksujen vuosittainen vaihtelu. Henkilöstösivuku- luihin tulee lisätä tilikaudella tapahtunut eläkevastuuvajauksen lisäys ja niistä vähennetään vastuuvajauksen vähennys, jos yritys ei ole kirjannut lisäystä tai vähennystä tuloslaskelmaansa. Aikaisemmilta vuosilta kerty­

neet vastuuvajaukset siirretään satunnaisiin kuluihin, mikäli ne on kirjat­

tu henkilöstökuluiksi.

Omistajan palkkakorjausoikaisu joudutaan tekemään, jos omistaja on ot­

tanut palkkansa osittain tai kokonaan yksityisottoina. Yksityisotot eivät näy tuloslaskelmassa kuluina, vaan taseessa pääoman vähennyksinä. Tässä tapauksessa tulosta oikaistaan tarpeelliseksi katsottavalla omistajan palk- kakorjauksella. On huomioitava myös, että omistajalle maksettuja palkan luonteisia eriä voi sisältyä muihinkin tulolaskelman eriin kuin henkilös­

tökuluihin.

Leasingvuokrat tulisi informaation lisäämiseksi erotella muista vuokrista.

Periaatteessa jako tulisi tehdä korko- ja poisto-osuuteen, mutta mikäli riit­

täviä tietoja leasingmaksujen erittelemiseen ei ole saatavissa, esitetään ne yhtenä eränä ennen käyttökatetta.

Poistot huomioidaan suunnitelman mukaisina. Niihin on yritysten ollut siirryttävä 31.12.1995 tehtävässä tilinpäätöksessä. Jos yritys ei ole vielä 1994 tekemässään tilinpäätöksessä soveltanut suunnitelman mukaisia poistoja, tulee analyysissa käyttää EVL:n maksimipoistoja. Periaatteessa poisto-oikaisut tulisi tehdä kumulatiivisina, mutta käytännössä tehdään vuotuinen kertaoikaisu. Mikäli käyttöomaisuushankintoja on katettu esim. investointivarustiliä veloittaen, tulee katettu osuus lisätä hankinta­

menoon ja poistaa normaalisti. Käytetty varaus käsitellään kertyneen pois- toeron lisäyksenä.

Varausten muutosta joudutaan oikaisemaan, jos varauksilla on suoraan ka­

tettu joitain kuluja. Tällöin katettu osuus lisätään ao. kuluryhmään ja ku­

luihin sisältyvä varaston muutos siirretään oikealle paikalleen.

Kurssierot kohtaan oikaistaan muissa rahoitustuotoissa ja -menoissa olleet vieraan pääoman kurssivoitoista ja -tappioista syntyneet tuotot ja kulut.

Kurssierojen oikaisua käytetään silloin, kun yritys on aktivoinut kurs- sieroja taseeseen. Oikaisun määrä on arvostuserien kurssierojen muutos.

Arvostuserien pienentyessä tulee kurssierojen oikaisuun plus-merkkinen

mäpäivän kurssia tilinpäätöspäivän kurssin sijaan. Oikaisun synnyttämä arvostuserien muutos siirretään kurssierojen oikaisuun.

Mikäli veroihin sisältyy muitakin kuin ko. tilikauden tuloksesta aiheutu­

neita eriä, siirretään ne tilikauden satunnaisiksi tuotoiksi ja kuluiksi.

Mahdollinen verovarauksen muutos käsitellään tilikauden veroina.

3.1.2. Taseen oikaisut

Oikaistun taseen kaava on esitetty myös liitteessä 1. Aineettomista käyt- töomaisuusmenoista ne, joista ei enää ole odotettavissa tuloa, tulee pois­

taa taseesta ja käsitellä vastattavaa puolella oman pääoman oikaisuna.

Oikaistussa taseessa oleva erä sisäiset lainasaamiset ovat pitkäaikaisia lai­

nasaamisia omistajilta ja yrityskokonaisuuteen kuuluvilta yhtiöiltä. Osa­

keyhtiölaki rajoittaa osakeyhtiöissä varojen nostamista lainana. Tämä on­

nistuu vain, jos yhtiöllä on vapaata omaa pääomaa. Mikäli lainasaamiset omistajilta on rinnastettavissa yksityiskäyttöön, ts. lainaa vastaavaa suori­

tusta ei ole oletettavissa, poistetaan saamiset lainasaamisista ja oikaistaan omaa pääomaa vastaavalla summalla.

Mikäli yrityksellä on leasingrahoituksella hankittuja koneita ja laitteita, jotka on rinnastettavissa investointeihin, tulee ne esittää omana eränään taseen kummallakin puolella. Näin tehdään riippumatta leasingsopimuk- sen muodosta. Myös muita pitkäaikaisia vuokrasopimuksia voidaan käsi­

tellä vastaavalla tavalla.

Factoringrahoitusta tai rahoitusyhtiölle siirtämää osamaksurahoitusta käy­

tettäessä täytyy analyysia tehtäessä myyntisaamiset merkitä täysimääräi­

sinä rahoitusomaisuuteen ja käytetyt luotot korollisiin lyhytaikaisiin vel­

koihin.

Oikaistussa taseessa eritellään myös myyntisaamiset, jotka ovat syntyneet myynnistä samaan yrityskokonaisuuteen kuuluville yrityksille. Samoin erotellaan lyhytaikaiset lainasaamiset omistajilta ja konserniyrityksiltä.

Mikäli nämä ovat luonteeltaan pitkäaikaisia, tulee ne siirtää pitkäaikaisten sijoitusten kohtaan sisäiset lainasaamiset.

Vapaaehtoisten varausten ryhmässä oleviin varauksiin voi mahdollisesti sisältyä piilevää verovelkaa. Tällöin verovelan osuus siirretään varauksista muihin korottomiin pitkäaikaisiin velkoihin.

Ulkomaanrahanmääräiset lainat rahoituslaitoksilta oikaistaan taseessa ti­

linpäätöspäivän kurssin mukaisiksi. Mikäli tästä oikaisusta syntyy kurssi­

voittoa tai -tappiota, lisää tai pienentää se velkojen määrää.

Omistajilta ja muilta samaan yrityskokonaisuuteen kuuluvalta saadut si­

säiset lainat ja lyhytaikaisessa vieraassa pääomassa olevat sisäiset velat omistajille ja konserniyrityksille erotetaan oikaistussa taseessa omaksi eräkseen. Näin tehdään myös korottomille, pitkäaikaisille lainoille, osto- veloille ja ennakkomaksuille. Samoin siirretään analyysissa omaksi eräk­

seen pakolliset varaukset, joko korottomiin pitkäaikaisiin velkoihin tai ly­

hytaikaisiin siirtosaamisiin niiden luonteen mukaisesti.

3.1.3. Virtalaskelman käyttö kannattavuusanalyysissa

Yritysjohdon harkinnanvaraisuuksien vaikutusten vähentämiseksi tilin­

päätösanalyysissa tehdään myös erilaisia virtalaskelmia. Virtalaskelmien päätyyppejä esitetään yleensä neljä (Kettunen-Mäkinen-Neilimo, 1980, s.

68-80). Nämä näkyvät kuvassa 11.

Tuloslaskelma Ulkepääoma virta- laskelma

Meno-tulovirta- laskelma

Kassavtrtalaskelma

Kuva 11. Virtalaskelmien päätyypit

Näiden virtalaskelmien suurin ero on niiden käyttämä rekisteröintiajan- kohta. Perinteisessä tuloslaskelmassa tulo rekisteröidään sen syntymis- hetkellä ja jaksotetaan tilikaudelle. Menoista erotetaan kuluksi se osa, jo­

ka on tarvittu jaksotetun tulon, eli tuoton, saamiseen. Tämä vaatisi me­

nojen ja tulojen välisen kausaalisuhteen selvittämistä. Koska tämä on var­

sinkin pitkävaikutteisten menojen osalta hankalaa tai lähes mahdotonta, on kehitetty liikepääomavirtalaskelma. Siinä poistot on korvattu inves­

toinneilla, eli pitkäaikaisten menojen jaksottamisesta luovutaan. Tässä laskelmatyypissä laskennan kohteena ovat liikepääoman muutokset.

Meno-tulovirtalaskelmassa luovutaan myös lyhytvaikutteisista kuluista, jotta edelleen helpotettaisiin menojen ja niiden synnyttämien tulojen vä­

listen yhteyksien havaitsemista. Samasta syystä tuloja ei kohdisteta tili­

kausille. Kysymyksessä on siis puhdas meno-tulolaskelma. Lopputulokse­

na saadaan nopeakiertoisten varojen muutos.

Kassavirtalaskelmassa siirrytään suoriteperusteisesta laskennasta kassape­

rusteiseen. Tässä laskelmatyypissä seurataan ainoastaan kassan muutoksia ja laskennan kohde on suppein näistä neljästä.

Kun tarkastellaan edellä mainittuja virtalaskelmatyyppejä kannattavuuden mittaamisen kannalta, voidaan todeta niiden heikentävän tutkimuksen va­

liditeettia mitä pidemmälle menojen ja tulojen jaksottamisesta luovutaan.

Kannattavuuden mittaamisen peruslähtökohta on nimittäin juuri tulojen ja menojen syy-seuraussuhteen selvittäminen. Toisaalta mitä pidemmälle jaksottamisesta ja siihen liittyvistä harkinnanvaraisuuksista luovutaan, si­

tä luotettavammaksi tutkimus käy, eli sen reliabiliteetti kasvaa. Mittaajan täytyy määritellä kumpaa ominaisuutta pitää tärkeämpänä ja valita käytet­

tävä laskelmatyyppi sen mukaisesti.

3.2. Mittauskohteiden ja tunnuslukujen valinta

Mittauskohteiden ja tunnuslukujen valinta liittyvät läheisesti toisiinsa. Ti­

linpäätösanalyysin tarkoituksena on yrityksen taloudellisen menestyksen mittaaminen. Eri sidosryhmillä on kuitenkin erilaisia tiedon tarpeita. Tä­

mä johtaa siihen, että tutkimuksen tekijän on tarkkaan ensin harkittava, mitä taloudellisen menestymisen osa-aluetta hän haluaa mitata. Tämän jälkeen tulee löytää oikeat tunnusluvut, joilla mittaus voidaan suorittaa.

Mittaajan tulee selvittää ensin teoriassa tutkittavan ominaisuuden ja tun­

nusluvun yhteys. Tämä lähtee tutkittavan ominaisuuden määrittelemises­

tä. Kannattavuudella esimerkiksi yleensä tarkoitetaan yrityksen kykyä tuottaa tuloa siihen uhratuilla menoilla. Toiseksi tulee varmistaa, että mit­

tauksen kohden on olemassa. Mitattavalla asialla pitäisi olla vastine käy­

tännön tapahtumissa ja ilmiöissä. Kolmanneksi tulisi selvittää, onko mit­

taustulosten laskeminen tapahtunut niin, että tuloksia vastaavat jotkin empiiriset ilmiöt.

Erityisen tärkeää on varmistua tunnuslukujen validiteetista ja reliabilitee­

tista. Validiteetilla tarkoitetaan tunnusluvun kykyä mitata tarkasteltavaa kohdetta ja reliabiliteetilla tunnusluvun kykyä antaa täsmällisiä tuloksia, eli sen luotettavuutta. Laitinen (1992) on esittänyt yrityksen taloudellista menestystä kuvaavien tunnuslukujen reliabiliteetin kriteeriksi niiden ky­

vyn olla ottamatta huomioon tilinpäätötietoihin liittyvien joustokohtien vääristäviä vaikutuksia. Mikäli siis joustokohdat eivät aiheuta tunnuslu­

vun arvoihin eri mittauskerroilla suurta hajontaa, on tunnusluvun reliabi­

liteetti hyvä. Validiteetti puolestaan on hyvä, mikäli tilinpäätöksen jous- tokohdista ja erilaisista systemaattisista tekijöistä huolimatta tunnusluku pystyy antamaan keskimäärin oikeita tuloksia mitattavasta kohteesta. Ku­

va 12 havainnollistaa tätä suhdetta.

Tunnusluvun validiteetti:

Huono Hyvä

Tunnusluvun Huono Tunnusluku antaa sekä Tunnusluku antaa reliabiliteetti: epätarkkoja että harhat- harhattomia mutta

siä tuloksia epätarkkoja tuloksia

Hyvä Tunnusluku antaa tark- Tunnusluku antaa koja mutta harhaisia tarkkoja ja harhat-

tuloksia tornia tuloksia

Kuva 12. Tunnuslukujen mittausteoreettinen nelikenttä (Laitinen, 1992)

Tyypillinen esimerkki hyvän reliabiliteetin ja validiteetin mittauksesta on tulorahoituksen riittävyyden tutkiminen kassajäämillä. Siirtyminen perin­

teisen kannattavuuden mittaamiseen samoilla kassajäämillä on esimerkki mittauksesta, jonka reliabiliteetti on hyvä, mutta validiteetti huono, koska kannattavuuden mittaaminen vaatii menojen ja tulojen välisen syy- seuraussuhteen huomioimista. Virallisista tilinpäätöstiedoista laskettua pääoman tuottoprosenttia voidaan pitää esimerkkinä, jossa validiteetti on hyvä, mutta reliabiliteetti on huono. Tulokset ovat keskimäärin oikeita, mutta mittaus ei ole tarkkaa kulujen ja pääoman arviointiin liittyvien mie­

livaltaisuuksien vuoksi. Mikäli kuitenkin käytössä on riittävästi poistoin- formaatiota ja tilinpäätöstiedot oikaistaan huolella, voidaan myös pää­

oman luottosuhteesta saada täsmällisiä tuloksia.

Kannattavuutta mi Haavien tunnuslukujen periaatteellisena ihanteena on pidetty yrityksen sisäistä korkokantaa. Tätä vastaa ajatus yrityksen pitkän­

tähtäimen tulontuottamiskyvyn mittaamisesta ottaen vielä huomioon me­

nojen ja niiden synnyttämien tulojen välinen aikaviive. Sisäisen korko­

kannan laskeminen käytännössä on kuitenkin hyvin vaikeaa, koska tietty­

nä vuonna muodostuneet tulot ovat seurausta lukuisina vuosina uhratuis­

ta menoista. Tämän takia yritysten kannattavuutta mitataan yleensä si- jaismitoilla, joita perinteiset tunnusluvut ovat.

YTN:n mukaisessa tunnuslukuluokituksessa kannattavuuden tunnusluvut on jaettu kahteen ryhmään. Ensimmäisen ryhmän muodostavat erilaiset kateprosentit. Myynti- ja käyttökateprosenttien lisäksi on esitetty myös tulorahoitus- ja nettotulosprosentit. Toisen ryhmän muodostavat pääoman tuottoprosentit. Näitä YTN pitää kannattavuusarvioinnin lopullisina mitta­

reina. Pääoman tuottoprosenteista tärkeimpänä pidetään sijoitetun pää­

oman tuottoprosenttia. Muita mittareita ovat oman pääoman ja koko pää­

oman tuottoprosentit.

Laitinen on esittänyt myös oman luokituksensa tunnusluvuille, joka pe­

rustuu hänen kolmiomallinsa varaan. Tässä mallissa yrityksen koko toi­

minta lepää kannattavuuden varassa, mutta myös maksuvalmiudella ja va­

kavaraisuudella on oma tasapainottava tehtävänsä yrityksen toiminnassa.

Kannattavuuden mittareiksi Laitinen esittää sijoitetun pääoman luot­

tosuhdetta, käyttökateprosenttia ja oman pääoman luottosuhdetta.

Sijoitetun pääoman luottosuhde voidaan esittää seuraavan kaavan mu­

kaan:

Nettotulos + rahoituskulut + verot

Sijoitetun pääoman tuotto-% = --- * 100 Sijoitettu pääoma keskimäärin tilikaudella

Kuva 13. Sijoitetun pääoman tuottosuhteen laskemiskaava (YTN)

Sijoitetun pääoman luottosuhde on suhteellisen validi mittari yrityksen kannattavuudelle. Mitä tarkemmin tulojen ja niiden eteen uhrattujen me­

nojen suhdetta pystytään tilinpäätöksessä ja sen oikaisuissa seuraamaan, sitä validimman kuvan sijoitetun pääoman luottosuhde antaa yrityksen si­

säisestä korkokannasta. Mikäli osa vertailtavista yrityksistä on vuokrannut käyttöomaisuutensa ja osa ostanut sen, voi luottosuhde antaa vääristy­

neen kuvan yritysten välisistä kannattavuuseroista. Sijoitetun pääoman tuottosuhteen reliabiliteetti ei puolestaan ilman tilinpäätösoikaisuja ole kovin hyvä. Tilinpäätöksen tärkeimmät joustokohdat vaikuttavat tunnus­

taseet on oikaistu systemaattisesti käyttäen kumulatiivista poistojen oi­

kaisua, pienenee käytetyn poistotavan vaikutus tunnuslukuun. Mikäli sys­

temaattiseen oikaisuun ei kuitenkaan ole mahdollisuutta, antaa pääoman tuottosuhde melko epäluotettavan kuvan yrityksen kannattavuudesta.

Käyttökate + vuokrat

Käyttökateprosentti = * 100

Liikevaihto Kuva 14. Käyttökateprosentin laskemiskaava (YTN)

Käyttökateprosentin, jonka määritelmä on kuvassa 14, reliabiliteetti on pa­

rempi verrattuna sijoitetun pääoman tuottoprosenttiin. Tämä johtuu siitä, että tunnusluku on riippumaton esim. käyttöomaisuudesta. Tunnusluvun luotettavuutta heikentää ainoastaan lyhytvaikutteisten menojen kahtiaja­

ko kuluksi ja vaihto-omaisuudeksi, joka kuitenkin pystytään yleensä var­

sin hyvin oikaisemaan. Käyttökateprosentin validiteetti on kuitenkin huono verrattuna sijoitetun pääoman tuottoprosenttiin. Tämä johtuu siitä, ettei tunnusluku ota lainkaan huomioon pitkävaikutteisia kuluja, jotka osallistuvat tilikauden liikevaihdon synnyttämiseen. Käyttökateprosentti suosii investoivia yrityksiä, joiden kuluista huomattava osa jää vähentä­

mättä. Se voi siis antaa erilaisia arvioita todellisuudessa yhtä kannattavien yritysten menestyksestä riippuen niiden kulurakenteesta. Se saattaa vää­

ristää myös saman yrityksen pitkän aikavälin kannattavuuden kehitystä, jos yrityksen menorakenne muuttuu tarkastelujaksolla. Käyttökatepro­

sentti antaa erilaisia tuloksia yrityksille, joiden käyttöpääoma on hankittu eri tavoilla esim. ostamalla tai leasing-sopimuksella. Se ei myöskään ota kantaa taseeseen eli toiminnan sitomiin varoihin. Inflaatiolla on käyttöka­

teprosenttiin vähäinen vaikutus, koska se ei sisällä lainkaan pitkävaikut­

teisia tuotannontekijöitä.

Yrityksen kannattavuuden mittaamista voidaan lähestyä myös omistajan näkökulmasta. Tällöin on perinteisesti käytetty oman pääoman tuottopro­

senttia. Sen laskentakaava on kuvassa 15.

Nettotulos

Oman pääoman tuottoprosentti =---* 100 Oikaistu oma pääoma keskimäärin tilikaudella Kuva 15. Oman pääoman tuottoprosentin laskukaava (YTN)

Oman pääoman luottosuhde kuvaa yrityksen todellista kannattavuutta melko validisti, mikäli menojen ja tulojen välistä kausaalisuhdetta on kyl­

lin hyvin kyetty seuraamaan. Reliabiliteetti puolestaan on riippuvainen siitä, kuinka johdonmukaisesti tilinpäätöksen harkinnanvaraisuudet pys­

tytään oikaisemaan. Tämä tunnusluku on herkkä vieraan pääoman määräl­

le. Hyvin kannattavassa yrityksessä oman pääoman luottosuhdetta saa­

daan nostettua käyttämällä hyväksi vieraan pääoman vipuvaikutusta. Sa­

malla kuitenkin kasvaa rahoitusriski, jonka suuruutta pitäisi itse asiassa verrata oman pääoman luottosuhteeseen.

3.3. Tunnuslukujen vertaaminen, tulosten tulkinta ja havainnollistaminen

Tunnuslukuja vertailtaessa tulee kiinnittää huomiota niiden välisiin riip­

puvuuksiin. Laitinen (1992) esittää viisi kehitysastetta tunnuslukujen riippuvuuksien tulkintaan.

Ensimmäisessä kehitysasteessa tunnuslukuja tutkitaan empiirisesti ilman etukäteispohdintaa. Tämän tutkimustavan tarkoituksena on tuottaa uutta tietoa siitä, kuinka tunnusluvut käytännössä riippuvat toisistaan. Tällai­

sessa tutkimuksessa saaduille tuloksille ei yleensä ole löydettävissä perus­

telua, koska teoreettista perustaa ei ole. Tutkittava aineisto saattaa vaikut­

taa tutkimustuloksiin merkittävästikin. Tutkimusmenetelmänä ensimmäi­

sessä kehitysasteessa on yleensä korrelaatioanalyysi, jossa tunnuslukujen väliset riippuvuudet esitetään korrelaatiomatriisin muodossa. Havaitut korrelaatiot eri tunnuslukujen välillä eivät kuitenkaan anna selitystä sille, miksi riippuvuudet ovat olemassa. Korrelaatioanalyysin antamia tuloksia on myös mahdollista kiteyttää esim. faktorianalyysin avulla, jossa tunnus­

luvut luokitellaan toisistaan riippumattomiin ryhmiin. Kustakin ryhmästä

voidaan siten huomattavasti supistaa.

Toisessa kehitysasteessa tutkitaan tunnuslukujen välisiä riippuvuuksia teoreettisesti. Riippuvuuksista pyritään luomaan olettamuksia, jotka ovat loogisesti perusteltavissa. Tästä esimerkkinä on varaston kiertonopeuden paranemisen positiivinen vaikutus pääoman tuottosuhteeseen johtuen omaisuuden tehostuneesta käytöstä. Tämän lähestysmistavan puute on siinä, ettei kaikkien tunnuslukujen välisiä suhteita voida esittää aukotto­

masti ja järjestelmää ei saada eheäksi.

Kolmannessa kehitysasteessa tunnuslukujen välisiä suhteita pyritään esit­

tämään analyyttisesti. Tähän päästään sijoittamalla tunnuslukuja toisiinsa.

Ehkä tunnetuin tällainen analyysi on ns. kolmiojärjestelmä, jossa pää­

oman tuottosuhde jaetaan voittoprosenttiin ja pääoman kiertonopeuteen kuvan 16 mukaisesti.

Voitto

Pääoman tnnttnsiihHp =

Voitto

= *

Liikevaihto

Pääoma Liikevaihto Pääoma

Kuva 16. Kolmiojärjestelmän kaava

Tämä esitystapa antaa myös selkeän ohjeen yrityksen kannattavuuden nostamiseksi kumpaakin osatekijää parantamalla. Tämä lähestymistapa antaa täsmällisiä ja yleispäteviä tuloksia, mutta soveltuu vain tilanteisiin, joissa tunnusluku on mahdollista jakaa järkevästi muihin tunnuslukuihin.

Neljännessä kehitysvaiheessa tunnuslukujen välisten suhteiden tutkimis­

ta helpotetaan ottamalla tarkasteluun tunnuslukujen lisäksi erilaisia pa­

rametrejä. Näitä saattavat olla esimerkiksi yrityksen koko, kasvu tai vie­

raan pääoman korkokanta. Tämäkään lähestymistapa ei sisällä varsinaista yritysmallia, joka kuvaisi yrityksen talousprosessin sisäisiä perustekijöitä ja niiden vaikutusta tunnuslukujen keskinäisiin suhteisiin. Vasta viiden­

nessä kehitysvaiheessa tunnuslukujen väliset riippuvuudet esitetään näi-

den perustekijöiden avulla. Laitinen esittää yritysmallin, jossa yrityksen kannattavuus yhdessä kasvunopeuden kanssa vaikuttaa yrityksen tulora­

hoituksen riittävyyteen. Tästä mallista nähdään, että yrityksen kasvuno­

peuden noustessa on yrityksen sisäisen korkokannan myös noustava, jos halutaan pitää sama tulorahoitussuhde. Vastaavasti positiivinen muutos yrityksen tulorahoitussuhteessa kasvunopeuden ollessa ennallaan kertoo yrityksen parantuneesta kannattavuudesta.

Laitinen selittää myös edellä esitettyjen kolmen tunnusluvun välisiä riip­

puvuuksia. Sijoitetun pääoman tuottoprosentin ja käyttökateprosentin suurin ero on siinä, ettei käyttökateprosentti ota lainkaan huomioon pois­

toja ja on siksi herkkä menorakenteelle. Näiden kahden tunnusluvun väli­

nen riippuvuus perustuu lähes täysin kannattavuuden ja menorakenteen väliselle riippuvuudelle. Tämä puolestaan voi tuottaa jopa negatiivisia kor­

relaatioita, mikä on kannattavuustutkimuksessa usein havaittu johdon­

mukaisuusongelma. Oman pääoman ja sijoitetun pääoman tuottoprosent­

tien riippuvuus toisistaan kytkeytyy yrityksen velkaantuneisuuteen. Mikä­

li sisäinen korko ylittää vieraan pääoman koron, voidaan oman pääoman tuottoprosenttia vivuta korkeammalle velkaisuutta lisäämällä ja päinvas­

toin. Kun kuitenkin yrityksen kannattavuuden paranemisella on ulkopuo­

lisen rahoituksen tarvetta vähentävä vaikutus, kuvastaa oman pääoman tuottoprosentti yleensä yrityksen kannattavuutta. Koska oman pääoman tuottoprosentti riippuu usein positiivisesti sekä kannattavuudesta että yri­

tyksen kasvunopeudesta, ei tuottoprosenttien välinen korrelaatio kuiten­

kaan aina ole kovin voimakasta.

Mikäli halutaan siirtyä pelkän yrityksen kannattavuuden tarkastelusta tutkimaan yrityksen yleiskuntoa, täytyy tarkasteluun ottaa mukaan mak­

suvalmiuden ja vakavaraisuudenki aspekti. Koska tässä työssä painopiste on kuitenkin kannattavuuden arvioimisessa, otetaan yrityksen terveys- kolmion kaksi muuta osatekijää huomioon vain Laitisen esittämän yhdis- telmätunnusluvun Z muodossa, jonka hän on edelleen kehitellyt Aatto Prihtin Z-luvusta (Laitinen, 1990).

Laitisen Z-luvussa ovat edustettuina dynaaminen maksuvalmius, staatti­

nen maksuvalmius ja staattinen vakavaraisuus. Yhdistelmätunnusluvun kaava on esitetty kuvassa 17.

kitisen Z-luku = 1,77 * Rahoitustulosprosenttl + 14,14 * Quick ratio + 0,54 * Omavaraisuusaste lahoitustulosprosentti = 100 * Rahoitustulos / Liikevaihto

2uick ratio = Rahoitusomaisuus / (Lyhytaikaiset velat - Saadut ennakkomaksut)

Omavaraisuusaste = Oikaistu oma pääoma / (Oikaistun taseen loppusumma - Saadut ennakot)

Kuva 17. Laitisen Z-luvun laskentakaava.

Dynaaminen maksuvalmius mittaa tulorahoituksen rittävyyttä, eli kuinka yritys selviää juoksevan toimintansa aikaansaamista maksuvelvotteista.

Staattinen maksuvalmius mittaa yrityksen rahoituspuskuria, eli kuinka se selviytyisi maksuvelvoteistaan, mikäli sen toiminta pysähtyisi. Staattinen vakavaraisuus puolestaan mittaa yrityksen oman pääoman puskuria tilan­

teessa, jossa yrityksen toiminta jouduttaisiin lopettamaan. Sillä tarkastel­

laan yrityksen kykyä selviytyä maksuvelvoitteistaan realisoimalla koko omaisuutensa. Kannattavuuden tunnuslukua yhtälöön ei sisälly, mutta kannattavuudella on silti sen arvoon huomattava merkitys, sillä paras tapa pitää yrityksen maksuvalmius ja vakavaraisuus kunnossa on huolehtia riit­

tävästä kannattavuudesta.

Hälytysrajaksi Z-luvun arvolle on tutkimuksissa saatu +18. Tätä pienem­

millä arvoilla yrityksellä on suuri vaara ajautua rahoitukselliseen kriisiin.

Yli kolmenkymmenen arvoa voidaan puolestaan pitää tyydyttävänä. On huomattavaa, että yrityksen ajautuessa rahoitusvaikeuksiin ja mahdolli­

seen konkurssiin, tapahtuu selvää heikkenemistä verrattuna terveisiin yri­

tyksiin kaikissa terveyskolmion osatekijöissä. Erityisen selvästi tämä on havaittavissa vuotta tai kahta ennen konkurssia.

Kun tunnuslukuja ryhdytään tutkimaan, ei voida esittää tiettyjä absoluut­

tisia rajoja, joihin tunnuslukujen arvoa voitaisiin suoraan verrata lukuun-

ottamatta yhdistelmätunnuslukua, jolle on määritelty selvät rajat. Yrityk­

sen taloudellinen tilanne täytyy suhteuttaa muiden vastaavien yritysten ti­

lanteeseen. Vertailukelpoisuuteen vaikuttaa voimakkaasti yrityksen toimi­

ala. Eri toimialojen yrityksiä ei kannata vertailla keskenään, sillä eri aloilla voi kannattavuuden raja vaihdella paljonkin. Saman toimialan yritysten kannattavuuden mittaaminen samoilla tunnusluvuilla on sen sijaan mie­

lekästä.

Keskiarvojen laskeminen tunnuslukujen arvoista ja niiden käyttö vertailu- perusteena ei yleensä ole hyödyllistä, koska keskiarvot ovat melko herkkiä poikkeaville havainnoille. Toinen vaihtoehto on käyttää tunnuslukujen mediaaniarvoja, joilla tarkoitetaan suuruusjärjestyksessä olevien joukko­

jen keskimmäisiä havaintoarvoja. Tällä tavoin koetetaan saada esille tyy­

pillisen yrityksen tunnusluvun saama arvo. Mediaanin käyttöön liittyy kuitenkin se heikkous, että se ei pysty ottamaan huomioon jakaumaan mahdollisesti liittyvää vinoutta. Mikäli mediaaniyrityksen tunnusluvun arvo on samalla paras tai huonoin koko yritysjoukossa, ei mediaanin käyt­

tö anna riittävää informaatiota yrityksen suhteellisesta asemasta yritys- kentässä. Mediaanien rinnalla niitä tukemassa voidaan esittää fraktiiliar- voja. Usein käytettyjä ovat 25%:n fraktiiliarvot eli ylä- ja alakvartiilit. Nämä tarkoittavat sitä, että 25%:lla alan yrityksistä tunnusluvut ovat suurempia tai pienempiä kuin kvartiiliarvon yrityksellä. Mediaanit täydennettyinä toimialan kvartiileilla antavat yleensä riittävän kuvan yrityksen menestyk­

sestä verrattuna muihin saman alan yrityksiin.

4. Tutkimuksen empiirisen osan toteuttaminen

Alkuperäisen tutkimussuunnitelman mukaan tutkimuksen toisena tavoit­

teena oli kartoittaa huonekalukaupan kannattavuutta ja siihen vaikuttavia tekijöitä tilastollista testimenetelmää käyttäen. Ennen kuin kannattavuut­

ta varsinaisesti päästään tutkimaan, täytyy tehdä joitakin esivalmisteluja.

Tutkimuksen empiirisen osan valmistelu jakautuu neljään osaan. Ensin keskitytään aineiston hankkimiseen ja siinä huomioitaviin seikkoihin.

linnoissa täytyy ottaa huomioon. Kolmanneksi etsitään selittäviä muuttu­

jia ja perehdytään niiden erityispiirteisiin. Lopuksi valitaan tutkimuksessa käytettävät testimenetelmät.

4.1. Aineiston hankinta

Jotta huonekalujen vähittäiskaupan kannattavuutta voidaan empiirisesti tutkia, tulee ensin kerätä aineisto, jonka perusteella tutkimus tehdään.

Ensimmäinen ratkaistava asia on, mitkä ovat kerättävän tilastoaineiston yksittäiset kohteet, eli tilastoyksiköt. Toiseksi tulee miettiä, kuinka tilas- toyksiköiden muodostamasta perusjoukosta saadaan mahdollisimman edustava näyte eli otos (Lehtonen, 1990, s. 49-52)

Tilastoyksiköiden valinta on tässä tapauksessa melko helppo tehtävä.

Kannattavuuden mittaaminen edellisessä luvussa selostetuin tavoin perus­

tuu pitkälti yritysten tilinpäätöksestä kerättävään ja laskettavaan infor­

maatioon. Tällöin tilastoyksikkönä voidaan pitää yksittäisen yrityksen ti­

linpäätöstietoja. Hyvän näytteen saaminen osoittautui hieman hankalam­

maksi. Suomen Huonekalukaupan Liitolla ei ole yrityskohtaista tilinpää­

töstietoa huonekalukaupoista. Tilastokeskus, jolta hekin ostavat tiedotta­

misessa ja tutkimuksessa käyttämänsä materiaalin, tarjoaa tilinpäätöstie­

toa vain melko ylimalkaisessa frekvenssimuodossa. Kauppiailta suoraan on huonekalukaupan liiton mukaan erittäin vaikeaa saada tilinpäätöstietoja.

Yksittäiset pienkauppiaat kokevat niiden luovuttamisen liian henkilökoh­

taiseksi. Patentti- ja rekisterihallituksesta olisi ollut saatavissa melko kat­

tava aineisto, mutta tietojen koostaminen olisi ollut kohtuuttoman suuri- töistä.

Näin ollen päädyttiin käyttämään Helsingin kauppakorkeakoulun lasken­

tatoimen laitoksella valmiina olevaa Asiakastiedon kokoamaa Voitto+-cd- rom-tietokantaa. Siitä löytyivät 528:n huonekalujen vähittäiskauppaa har­

joittavan yrityksen tiedot. Näistä 6l:ltä löytyi uuden kirjanpitolain mukai­

sen tuloslaskelma- ja tasekaavan mukainen tilinpäätös ja tase. Yritysten lukumäärä olisi jonkin verran kasvanut, jos aiemmilta vuosilta olevat tilin­

päätösaineistot olisi otettu mukaan, mutta aiemmin esitetyn YTN:n mu­

kaista oikaistua tuloslaskelmaa ja tasetta olisi silloin ollut hankalampi las­

kea. Tässä aineistossa on tilinpäätöstietoja vuosilta 1993-1997. Joiltakin yrityksiltä tilinpäätökset löytyvät lähes jokaiselta vuodelta, joiltakin vain yhdeltä. Tilastoyksiköiden kokonaismäärä on 145.

Otos ei välttämättä kaikin puolin vastaa yksinkertaisella satunnaisotannal­

la hieman yli viidensadan yrityksen perusjoukosta saatua havaintoaineis­

toa, johtuen tavasta, jolla Asiakastieto on aineiston saanut. Sillä ei ole ollut käytettävissään kaikkien yritysten tilinpäätösaineistoa vaan kyseiset 61 yritystä ovat lähettäneet Asiakastieto Oydle vapaaehtoisesti omat tietonsa.

Näin ollen vastanneiden joukko on jo alunperin valikoitunutta. Voidaan olettaa, että esimerkiksi pahoissa taloudellisissa vaikeuksissa olevat tai sellaiset yritykset, joilla on kirjanpidossaan jotakin peiteltävää, eivät ole vastanneet kyselyihin. Tämä vääristymä on havaittavissa esimerkiksi yri­

tysmuotoja tutkittaessa. 61 :n yrityksen joukossa on vain yksi kommandiit­

tiyhtiö muiden ollessa osakeyhtiöitä. Kuitenkin koko toimialan yrityksistä noin puolet ovat osakeyhtiöitä ja puolet muita yritysmuotoja. Tämän takia esimerkiksi kannattavuuden tutkiminen yritysmuoto selittävänä tekijänä on tässä tutkimuksessa mahdotonta. Aineiston muihin jakaumaominai- suuksiin paneudutaan paremmin seuraavassa luvussa. Tämä vääristymä tutkitussa otoksessa on kuitenkin johtopäätöksiä tehdessä ehdottomasti otettava huomioon.

Havaintoaineisto täytyy tätä tutkimusta varten muuntaa vastaamaan edel­

lisessä luvussa kuvatulla tavalla YTN:n suosituksia, jotta menon ja tulon kausaalisuhdetta pystyttäisiin mahdollisimman tarkasti seuraamaan. Jotta YTN:n suosituksia pystyttäisiin tarkasti seuraamaan, olisi käytettävissä ol­

tava joukko liitetietoja, joista selviäisivät mm. leasing-vuokrat, ohi tulos­

laskelman kirjatut tuotot ja kulut, omistajan palkkakulut ja valuuttakurs­

sien)!. Saatavilla olevasta aineistosta mikään edellä kuvatuista seikoista ei

laskelman ja taseen uudelleen järjestäminen oikaistujen kaavojen muo­

toon. Joustokohtien oikaiseminen ei siis tässä tutkimuksessa onnistu ko­

vinkaan hyvin. Myös tämä seikka on otettava huomioon johtopäätöksiä tehtäessä.

4.2. Selitettävien ja selittävien muuttujien valinta

Selitettävillä muuttujilla tarkoitetaan tässä niitä mittareita, joilla yrityksen kannattavuutta ja taloudellista menestymistä mitataan. Kuten edellisessä luvussa todettiin, ihanteellinen mittari kannattavuudelle olisi tuloihin uh­

rattujen menojen sisäinen korkokanta. Käytännössä sen mittaaminen on kuitenkin saatavilla olevasta aineistosta mahdotonta. Laitisen esittämien kolmen kannattavuustunnusluvun eli sijoitetun pääoman ja oman pää­

oman tuottosuhteen sekä käyttökateprosentin laskeminen YTN:n suosit­

telemalla tavalla tutkimuksen havaintoaineistosta sen sijaan onnistuu.

Käyttökateprosentin kohdalla vuokrista johtuvaa vääristymää pyritään oi­

kaisemaan käyttämällä YTN:n suosittelemaa vuokrakorjattua käyttökate- prosenttia. Siinä osoittajassa olevaan käyttökatteeseen lisätään vuokraku- luerä. Tutkimuksen selitettävinä kannattavuusmittareina käytetään siis näitä tunnuslukuja. Yrityksen yleistä taloudellista kuntoa mittaava Z-luku on myös mahdollista laskea havaintoaineistosta. Koska yritysten konkurs- siriski on kannattavuuden ohella tutkimuksen toimeksiantajaa Suomen Huonekalukaupan Liittoa kiinnostava asia, otetaan myös Laitisen Z-luku yhdeksi selitettäväksi muuttujaksi. Jatkossa selitettäviä muuttujia merki­

tään kuvassa 18 esitetyllä tavalla.

Y1 = Sijoitetun pääoman luottosuhde Y2 = Oman pääoman tuottosuhde Y3 = Käyttökateprosentti

Y4 = Laitisen Z-luku

Kuva 18. Selitettävät muuttujat ja niiden merkinnät

Selittävillä muuttujilla tarkoitetaan sellaisia tekijöitä, joilla voidaan selit­

tää havaittuja muutoksia edellä esitetyissä selitettävissä muuttujissa. Edel­

lä kuvattujen ulkoisten tekijöiden vaikutus koko alan kannattavuuteen olisi luultavasti todettavissa testaamalla. Sillä ei kuitenkaan todennäköi­

sesti pystyttäisi selittämään eroja eri yritysten välisissä kannattavuuksissa.

Toimivathan kaikki yritykset lähestulkoon samojen ulkoisten edellytyksi­

en varassa. Tästä syystä ulkoisia tekijöitä ei oteta analyysiin mukaan selit­

täviksi tekijöiksi. Sen sijaan huonekalukauppa-alan ja yleisten taloudellis­

ten kehityskäyrien tarkastelua voidaan suorittaa.

Sisäisillä tekijöillä pystytään paremmin selittämään kannattavuuden ja yleisen taloudellisen kunnon eroja yritysten välillä. Mietittäväksi jää vain, mitkä tekijät tarkasteluun otetaan mukaan. Suomen Huonekalukaupan Liiton kanssa käydyissä keskusteluissa tuli ilmi kolme tekijää, jotka hei­

dän mielestään olisivat mielenkiintoisia selittäviä tekijöitä. Nämä olivat yrityksen koko, yritysmuoto sekä maantieteellinen sijainti. Yritysmuodon vaikutuksen arvioiminen jää tämän tutkimuksen osalta pois johtuen ha­

vaintoaineiston rakenteesta. Koon mittaaminen on mahdollista ja sen käyttö kannattavuuden selittämiseen mielenkiintoista. Vähittäiskaupan kannattavuutta on aiemmin tutkinut Liiketaloustieteellinen tutkimuslai­

tos (LTT.1984). Tässä tutkimuksessa yrityksen liikevaihdolla mitattavan koon ennakoitiin korreloivan positiivisesti kannattavuuden kanssa. Tut­

kimuksen empiirisessä osassa kävi kuitenkin ilmi, että koko liikevaihdolla mitattuna ei kovinkaan hyvin selittänyt yritysten kannattavuuseroja. Kun asiaa mietitään kolmiomallin avulla, ei saatu tulos ole kovinkaan hämmäs­

tyttävä. Vaikuttaahan liikevaihdon kasvu sen kahteen komponenttiin, voittoprosenttiin ja pääoman kiertonopeuteen, vastakkaissuuntaisesti.

Oletuksena tässä on, että voitto ja pääoma pysyvät ennallaan. Liikevaihto­

aan kasvattavilla vähittäiskauppayrityksillä voitto harvoin nousee, koska kasvu saadaan aikaan markkinaosuuksia valtaamalla. Tämä puolestaan ta­

pahtuu usein hintoja alentamalla, mikä pienentää voittoa. Tässä tutki­

muksessa kokoa kuvaavana suureena pidetään oikaistun taseen loppu­

summaa. Tämä valinta perustuu oletukseen, että toimintaan sitoutuvan