Satamamiesten työurat ja työlle annetut merkitykset

Hanna Lonka

SATAMAMIESTEN TYÖURAT JA TYÖLLE ANNETUT MERKITYKSET

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Filosofinen tiedekunta

Kasvatustieteen pro gradu - tutkielma Maaliskuu 2021

Tiedekunta

Filosofinen tiedekunta Osasto

Kasvatustieteiden ja psykologian osasto Tekijät

Hanna Lonka Työn nimi

Satamamiesten työurat ja työlle annetut merkitykset

Pääaine Työn laji Päivämäärä Sivumäärä Kasvatustiede, ohjaus Pro gradu -tutkielma x 25.3.2021

Sivuainetutkielma 75 Kandidaatintutkielma Aineopintojen tutkielma Tiivistelmä

Tässä pro gradu -tutkielmassa keskitytään satama-alan työntekijöiden haastatteluiden kautta tarkastelemaan heidän työuriaan ja työlle antamiaan merkityksiä. Tutkimuskysymykset ovat: millaisia ovat satamatyöntekijöiden työurat? Minkälaisia merkityksiä satama-alan työntekijät antavat työlle?

Teoreettinen viitekehys jakautuu kahteen pääkokonaisuuteen. Ensimmäisessä keskitytään erilaisiin näkemyksiin, joiden kautta työurien rakentumista voidaan tarkastella. Esille nousee muun muassa työurien kaaosteorian näkemys työurien kehkeytymisestä sekä työurien muotoutumisessa keskeisinä taustakäsitteinä toimivat yhteiskuntaluokka, habitus ja toimintahorisontti. Teoriataustan toisessa osassa keskitytään työn merkityksiin ja erilaisiin tekijöihin, joiden nähdään toimivan työn merkityksien lähteinä. Tarkastellaan erilaisten lähestymistapojen ja aiempien tutkimuksien kautta sitä, minkälaisia motiiviperusteita ja merkityksenantoja yksilöillä on havaittu olevan liittyen työntekoon.

Tutkimus on toteutettu laadullisen tutkimuksen menetelmin. Aineisto koostuu seitsemän satama-alan työntekijän haastattelusta, joista kolme on kerätty vuonna 2018 puolistrukturoidulla teemahaastattelulla ja neljä vuonna 2020 kerronnallisella haastattelulla. Aineisto on analysoitu Leena Kosken (2011) dialogisen tematisoinnin periaatteita mukaillen.

Tutkimuksen tulokset osoittavat haastateltujen satamatyöntekijöiden työurien vähäisen suunnitelmallisuuden ja sattumanvaraisuuden, sillä kouluaikoina niin kouluttautumiselle kuin tulevalle työuralle ei näytä olleen varsinaisia tavoitteita. Kouluttautuminen sekä tuleva työelämä on jo kouluaikoina nähty osittain välineinä, joiden kautta voi ansaita rahaa elämiseen. Kouluaikoina kouluttautumisessa tavoitteena on ollut ammatin hankinnan ensisijaisuus ja työelämään siirtyminen, eikä opiskelua ole koettu itseisarvoksi. Miesten työurakertomuksissa satamaan työllistymisen taustalla yhdistävänä merkityksellisenä tekijänä ovat toimineet luottamukselliset suhteet. Työllistyminen satamaan sekä sataman sisällä näyttää tapahtuneen jonkun yksilölle läheisen ihmisen, kuten perheenjäsenen tai ystävän kautta. Työurakertomuksia luonnehtii satamaan ajautuminen ja jääminen. Reagoiminen eteen sattuneisiin tilaisuuksiin ja mahdollisuuksiin sekä onnekkaat sattumat osoittautuvat merkityksellisiksi. Toisaalta aineistossa näkyy myös ajautumisen ja reagointien lisäksi tietoinen hakeutuminen satamatyöhön muun muassa sen hyväksi koetun palkkauksen ja työnkuvan takia.

Työ näyttäytyy haastateltaville ensisijaisesti toimeentulona työn sisällöllisten tekijöiden asettuessa hyvin toisarvoiseen asemaan. Välineellisestä suhtautumistavasta huolimatta työlle annetut merkitykset osoittautuivat moninaisiksi. Merkityksenannot jakautuivat neljään temaattiseen kategoriaan, jotka ovat työ toimeentulona, työ kunnia-asiana, perinteisen työsuhteeseen liittyvät tekijät ja työn sosiaalinen merkitys. Työ toimeentulona korostaa ensisijaisesti työtä toimeentulon hankkimisen välineenä, kun taas vastaavasti työ kunnia-asiana kertoo työn vahvasta itseisarvosta, jossa työn tekemistä itsessään arvostetaan sen sisällöstä riippumatta. Kolmas kategoria pitää sisällään arvostuksia ja toiveita, jotka liittyvät työn vakituisuuteen, varmuuteen ja säännöllisyyteen sekä selkeisiin työn ja vapaa-ajan erotteluihin. Työn sosiaalisella merkityksellä tarkoitetaan hyvän työporukan ja työpaikan läheisten ihmissuhteiden merkitystä työssä viihtymiselle ja jaksamiselle.

Avainsanat

Työura, Työn merkitys, Satamatyö, Haastattelututkimus

Author Hanna Lonka Title

Careers of male harbor workers and meanings they give to work

Main subject Level Date Number of pages Education, counseling Pro gradu -tutkielma x

25.3.2021 75

Sivuainetutkielma Kandidaatintutkielma Aineopintojen tutkielma Abstract

This master’s thesis examines the careers of harbor workers and the meanings they give to work. The theoretical framework is divided into two main categories. First one focuses on the different type of views, through which the construction of one’s career can be assessed. Rising views include the chaos theory of careers, as well as the importance of social class, habitus and the horizons for action as the key concepts in the development of careers.

Seven qualitative interviews were carried out for harbor workers. Three of the interviews were conducted in 2018 as semi-structured interviews, while the rest were conducted in 2020 as narrative interviews. Dialogical thematic analysis was used to analyze the data.

The results show that often the interviewees did not aim towards any specific careers or education and randomness was a large factor in ending up to current employment in the harbor. The motives behind

education was simply to obtain a job and to move into working life, as well as to obtain money for living costs.

The intrinsic value of education was not highlighted by the interviewees. Employment in the harbor was often obtained through social connections, such as a relative or a friend. On the other hand, a small part of the data showed conscious aiming towards harbor work mainly due to expected high salary and appealing job

description.

The meanings given for work showed division into four categories: work as a livelihood, seeing working as an honor, appreciation of traditional employer-employee relationship and work as a social environment.

Keywords

Career, Meaning of work, Harbor work, Interview study

Sisällysluettelo

1 JOHDANTO ... 1

2 SATAMA-ALA TYÖLLISTÄJÄNÄ ... 4

3 TEORIATAUSTA ... 6

3.1 Näkökulmia työurien tarkasteluun ... 6

3.1.1 Työuran rakentamisen reunaehtoja ... 10

3.1.2 Työura monimutkaisena kehkeytymisenä ... 14

3.2 Työn merkitykset ... 16

3.2.1 Työn merkityksien rakennustekijöitä ... 18

3.2.2 Tutkimusta työn merkityksistä ... 20

4 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS ... 24

4.1 Tutkimuksen tavoite ja tutkimuskysymykset ... 24

4.2 Tutkimuskohteen kuvaus ... 25

4.3 Menetelmälliset valinnat ja lähtökohdat ... 26

4.3.1 Aineisto ja sen kerääminen haastatteluilla ... 28

4.3.2 Analyysiprosessi ... 31

4.4 Tutkimuksen eettisyys ... 36

5 SATAMAMIESTEN TYÖURAKERTOMUKSET ... 38

5.1 Koulutuksen välinearvo ja ammattimies ... 38

5.2 Luottamukselliset suhteet työllistymisen taustalla ... 45

5.2.1 Satamaan ajautuminen ja jääminen ... 45

5.2.2 Satamaan hakeutuminen ... 49

5.3 Yhteenveto ... 50

6 TYÖN MONINAISET MERKITYKSET ... 52

6.1 Työ toimeentulona ... 53

6.2 Työ kunnia-asiana ... 57

6.3 Perinteisen työn tekijät ... 59

6.4 Työn sosiaalinen merkitys ... 63

6.5 Yhteenveto ... 65

7 YHTEENVETO JA POHDINTA ... 67

7.1 Työurien sattumanvaraisuus ... 68

7.2 Monimerkityksellinen satamatyö ... 71

7.3 Tutkimuksen arviointia ja jatkotutkimusehdotukset ... 73

1 JOHDANTO

Työ ja työllisyys ovat monin tavoin tämän päivän yhteiskunnallisen keskustelun keskiössä (Haavisto 2010, 25) ja työuriin liittyvät teemat toistuvat talous-, yhteiskunta- ja työpoliittisten keskustelujen aiheina (Järvinen, Pyöriä, Ojala, Lipiäinen & Saari 2020, 81). Nykyinen työelämästä käytävä keskustelu painottaa paljon siinä tapahtuneita muutoksia ja keskusteluissa pyritään luomaan kuvaa siitä, mille tulevaisuuden työelämä näyttää. On pyritty rakentamaan jaettua näkemystä työn tulevaisuudesta ja tunnistettu erityisiä muutoskulkuja (ks. esim. Dufva ym. 2017), joiden kautta työelämän muutoksia on pyritty hahmottamaan. Työelämän muutossuuntien luonnehdinnassa on puhuttu esimerkiksi ”uudesta” ja ”vanhasta” työstä (vrt. Julkunen 2008, 19) sekä työelämän lasku- ja nousutrendeistä (Järvensivu 2010). Nykyinen työelämän luonne haastaa perinteiset, organisaatioihin sidotut työurat, ja on merkinnyt työurien ja elämänkulkujen näkökulmasta ennustamattomuutta sekä vaateita toistuvien siirtymien kohtaamiseen (Vanhalakka-Ruoho 2015, 45).

Työelämässä tapahtuneita muutoksia luonnehtii esimerkiksi Anu Järvensivu (2010) hyvin moninaisiksi ja muutoksia on tapahtunut niin työsuhteissa, työaikaan liittyvissä käsityksissä, työtehtävissä sekä työn organisoinnissa. Toisaalta tunnistetaan, että työelämän muutoksessa on kyse laajemmin myös arvomaailman muutoksesta. Työn tekemisen merkitys ei enää ole sama kuin ennen, ainakaan yhteiskunnan nuorimmille ikäluokille. Työntekijöiden on todettu painottavan yhä enemmän vapaa-aikaa ja perhettä ja vähemmän työtä. (Järvensivu 2010, 9, 12.) Tutkimusta onkin kohdistettu

esimerkiksi juuri työtä koskevien asenteiden ja arvostuksien kartoittamiseen ja viime aikoina on etsitty vastauksia kysymyksiin: mitä työ suomalaisille merkitsee, minkälaiset tekijät toimivat työntekoon motivoivina ja millaiseksi muuttunut työelämän luonne koetaan? (esim. Haavisto 2010.) On todettu muun muassa, että yksilön kokemus mielekkäästä ja merkityksellisestä palkkatyöstä tuo lisäarvoa koko yhteiskunnalle sekä antaa yksilölle mahdollisuuden itsensä toteuttamiseen ja kuulumisen kokemuksen saamisen itseä suurempaan elämän kokonaisuuteen (Blom & Hautaniemi 2009; Salonen

& Tapani 2020, 31,40).

Nykyiseen työelämään, työllisyyteen ja työuriin liittyvässä keskustelussa on otettu kantaa myös siihen, kuinka työurien nähdään rakentuvan ja millaisia tosiasiallisia mahdollisuuksia uskotaan yksilöllä olevan oman työuransa rakentamisessa (Järvensivu

& Pulkki 2019). Ajatellaanko työurien olevan yksilön vapaasti valittavissa ja lineaarisesti eteneviä, vai monimutkaisten, kontekstiin sidottujen prosessien kautta muotoutuvia? Näiden periaatteellisten näkemyserojen voi nähdä heijastuvan esimerkiksi työllisyyden lisäämiseksi tarkoitettujen toimien luonteeseen ja työttömyydestä käytävän keskustelun sävyyn sekä olennaisesti sitä kautta myös yksilöiden elämään. (Järvensivu & Pulkki 2019.)

Tämä tutkielma on haastattelututkimus satama-alan työntekijöiden urapoluista ja heidän työlle antamistaan merkityksistä. Olen kiinnostunut siitä, minkälaisia merkityksellisiä tekijöitä löytyy haastateltujen satamatyöntekijöiden työurien muotoutumisen taustalta ja toisaalta siitä, minkälaisia merkityksiä työ heidän näkökulmastaan saa. Näiden teemojen lisäksi tarkastelen myös niitä tekijöitä, jotka saavat heidät sitoutumaan niin nykyiseen työpaikkaansa kuin yleisemmin satama-alaan. Kiinnostukseni työurien ja työlle annettujen merkityksien tarkasteluun syntyi niihin kohdistuneiden monipuolisten keskusteluiden pohjalta ja omat aiemmat työkokemukseni satamassa johtivat siihen, että kiinnostuin aiheesta juuri satamatyöntekijöiden kokemana.

Toisaalta tulokulmani tähän työurista ja työelämästä käytävään keskusteluun on perinteisempi, sillä haastateltujen työntekijöiden työ satamassa edustaa pitkälti hyvin

perinteistä työnteon mallia. Työ on pitkälti suorittavaa työtä, missä on hyvin selkeät työn ja vapaan erottelut. Yrityksessä on työntekijöitä, jotka ovat olleet siellä sen perustamisesta lähtien, yli parin kymmenen vuoden ajan. Tämän takia kiinnostuinkin siitä, millaisia urapolkuja satamatyöntekijöillä on, kuinka he ovat päätyneet satama- alalle sekä minkälaiset tekijät saavat työntekijän pysymään samalla alalla ja samassa työpaikassa vuodesta toiseen.

Ohjauksen kannalta on mielenkiintoista perehtyä ihmisten elämänkulkuihin sekä koulutus-, työ- ja urapolkuihin. Minkälaisia merkityksellisiä tekijöitä löytyy ihmisten valintojen taustalta koulutukseen ja työelämään hakeutuessa sekä minkälaisia merkityksiä työlle annetaan. Ohjaaja työskentelee näiden koulutuksellisten ja ammatinvalinnallisten teemojen parissa jatkuvasti, jonka takia yksilöiden valintojen taustalta löytyviä merkityksellisiä tekijöitä on kiinnostavaa tarkastella. Tutkimukseni kohderyhmänä ovat satama-alan työntekijämiehet, joiden työurien ja kokemusten tarkastelu voi antaa uudenlaisia tarkastelukulmia nykyiseen työurista ja työn merkityksistä käytävään keskusteluun.

2 SATAMA-ALA TYÖLLISTÄJÄNÄ

Suomessa on useita kymmeniä satamia ja merenkululla sekä merellisillä yhteyksillä on tärkeä asema Suomen historiassa (Kaukiainen 2008). Kansainvälisellä tasolla vertailuna Suomessa on todettu olevan huomattava määrä satamia (Logistiikanmaailma.fi), ja satamatoimintaa pidetäänkin Suomelle elintärkeänä toimialana (Itameri.fi).

Merenkulkua ei myöskään pidetä pelkästään elinkeinona, vaan sen nähdään olevan myös keskeinen osa infrastruktuuria luodessaan toimintaedellytykset useille muille toimialoille (Kaukiainen 2008, 14). Satamat ovat olennaisia solmukohtia Suomen ulkomaankaupan logistisessa ketjussa ja meriteitse tapahtuu lähes 90 prosenttia ulkomaiden ja Suomen välisistä kuljetuksista. Ulkomaan tavaraliikenne Suomen satamista oli vuonna 2019 101,3 miljoonaa tonnia, ja tästä 83 prosenttia kulki kymmenen suurimman sataman kautta. (Itameri.fi.)

Satamatyöstä puhuttaessa ajatellaan usein ensimmäiseksi laivojen lastaamiseen keskittyvää ahtaustyötä ja satamatyöntekijäryhmistä ahtaajia onkin tutkittu eniten (Steel 2013, 20). Satamat työllistävät kuitenkin myös lukuisia muita toimijoita ja satamatoimintaan voidaan lukea kuulavaksi satamanpitoon, lastinkäsittelyyn ja varastointiin liittyvät tehtävät sekä matkustajaliikenteeseen kuuluvat palvelut. Lisäksi erilaiset palveluidentuottajat, kuten laivanselvittäjät, huolitsijat ja laivanmuonittajat ovat olennainen osa satamatyötä. Samoin satamat vaativat niin luotsaus-, polttoaine-, huolto- ja hinauspalveluiden tarjoajia. Tulli, Rajavartiolaitos, poliisi sekä merenkulku

ja ympäristöviranomaiset kuuluvat myös olennaisena osana satamatyön arkeen.

(Itameri.fi.)

Suomen satamissa on tehty lukuisia tutkimuksia (Koivisto 1956, 9). Satamia on tutkittu merihistorian piirissä eniten talouden näkökulmasta, jolloin tutkimus on kohdistunut muun muassa liikenteen volyymeihin, kaupan arvoon ja satamien tehokkuuteen.

Joidenkin tutkijoiden tavoitteena on ollut myös satamien rakentaminen. (Jarvis 1999, 119.) Tutkimuksen kiinnostuksen kohteena ovat olleet myös esimerkiksi satamalakot ja ammattiyhdistystoiminta (Davies & Weinhauer 2000, 6). Varmasti yksi tunnetuimmista Suomessa tehdyistä satamatyöhön keskittyneistä tutkimuksista on presidentti Mauno Koiviston (1956) väitöskirja vuodelta 1956. Koivisto oli toiminut itse työntekijänä Turun satamassa, minkä takia hän suuntautuikin satamatyön kehittämiseen.

Väitöskirjassaan hän keskittyi tarkastelemaan Turun sataman sosiaalisia suhteita ja niissä tapahtuneita muutoksia sekä kehityssuuntia. Koivisto (1956) lähestyy väitöskirjassaan aihetta sosiologisesti ja osoittaa tutkimuksessaan muun muassa satamassa vallitsevien työriitojen runsautta sekä alan lakkoherkkyyttä. (Koivisto 1956.) Tästä väitöskirjan julkaisun ajoista satamatyö on ehtinyt kehittyä paljon ja moni asia on muuttunut esimerkiksi työn koneellistumisen myötä, minkä voi nähdä tuoneen helpotusta fyysisesti raskaaseen työn tekemiseen. Tästä huolimatta moni asia satamatyön luonteessa voi nähdä olevan yhä ennallaan. Työntekijöiden näkökulmasta työ on pitkälti yhä edelleen perinteisen työnteonmallin mukaista aikaan ja paikkaan sidottua suorittavaa työtä, jossa vallitsee tiukat työn ja vapaa-ajan erottelut.

3 TEORIATAUSTA

Tässä luvussa avaan tarkemmin tutkielman kannalta olennaisia käsitteitä, näkemyksiä ja teorioita, jotka osaltaan muodostavat teoreettisen viitekehyksen tämän tutkimuksen aineiston tarkastelulle. Näen teoriataustan tilana, jossa tarkastelun kohteena olevaa ilmiötä voidaan lähestyä. Rakennettu teoriatausta ei ole siten pelkkä viitekehys tai tausta, vaan se on luotu ilmiön ajattelemista varten, milloin se toimii analyysin tekemisessä aktiivisena keskustelukumppanina. (Koski 2011.)

Teoreettinen viitekehykseni jakautuu kahteen pääosa-alueeseen, jossa ensimmäisessä keskityn työurien rakentumisen tarkasteluun. Lähestyn työurien rakentumista muun muassa yhteiskuntaluokan, habituksen ja toimintahorisontin käsitteiden kautta sekä nostan esiin Anu Järvensivun ja Jutta Pulkin (2019) tutkimusta, jossa he ovat tarkastelleet työuria kaaosteorian valossa. Toisessa osassa työn merkityksiin liittyen luon ensin kuvaa siitä, millä tavoin työn merkityksiä voidaan lähestyä, jonka jälkeen nostan esiin työn merkityksiin kohdistuneiden tutkimuksien tuloksia.

3.1 Näkökulmia työurien tarkasteluun

Käsitteenä työuraa on kuvattu muun muassa yksilön työkokemuksista muodostuvaksi, ajallisesti rakentuvaksi järjestykseksi tai jatkumoksi (Collin & Young 2000). Perinteiset

kuvaukset työurasta rakentuvat oletukselle pitkäaikaisista työsuhteista, joissa tavoitteena on urakehityksen nousujohteisuus (Koivunen, Lämsä & Heikkinen 2012, 11). Yksilö nousee vastuullisempaan ja hierarkkisesti korkeampaan asemaan organisaatiossa, ja eteneminen uralla on seurausta päämäärätietoisesta toiminnasta.

Työurista puhuttaessa törmää usein termeihin ”uraportaat” tai ”uraputki”, mitkä itsessään metaforina heijastelevat näkemystä uran lineaarisesta ja nousujohteisesta luonteesta. (Marttila 2015, 15; Ojala 2019, 203.)

Viimeisten vuosikymmenien aikana työelämässä tapahtuneet muutokset edellyttävät, että myös työuria tarkastellaan niiden muuttuneen luonteen paremmin huomioivista näkökulmista. Aikakauden muutos on merkinnyt eri ikävaiheisiin kytkeytyvien normatiivisten odotusten himmenemistä sekä muutoksien, katkoksien ja siirtymien lisääntymistä yksilöiden elämänkuluissa sekä urapoluilla. (Vanhalakka-Ruoho 2015, 44-45.) Urakehityksen ei enää nähdä etenevän tasaisesti yhdeltä organisaatiotasolta toiselle, vaan ihmiset saattavat joutua siirtymään yhtäkkiä yhdenlaisesta työstä toiseen.

Samoin on yhä harvinaisempaa, että työntekijä pärjäisi koko työuransa ajan kerran koulutuksella hankkimillaan valmiuksilla. (Sennett 2002, 7-8.) Vielä muutama vuosikymmen sitten oli tyypillistä, että työntekijä toimi samoissa tehtävissä ja saman työnantajan palveluksessa koko työuransa ajan (Melin, Blom & Kiljunen 2007, 17).

Urat onkin alettu nähdä yhä enemmän elämänmittaisina prosesseina, jotka rakentuvat yksilön ja ympäristön välisessä vuorovaikutuksessa (Marttila 2015, 15).

Järvensivu (2010) puhuu työelämän lasku- ja nousutrendeistä, joiden kautta hän pyrkii tekemään erontekoja perinteisen ”vakityön”, ja uudelle uranäkemykselle ominaisten työn piirteiden välille. Laskussa nähdään tällä hetkellä olevan niin sanotun vakiotyönperiaatteen, jota luonnehtii ulkoapäin annettu työnteon malli, hierarkkisuus, säännönmukaisuus sekä tiukat työn ja vapaa-ajan erottelut. Vakiotyössä oleva työntekijä tekee palkkatöitä samassa paikassa ja samassa ammatissa koko työuransa ajan, ja ansiot sekä urakehitys ovat suurimmalle osalle suhteellisen ennustettavia. Sama palkka tulee tilille kuukaudesta toiseen, eikä työntekijälle kohdistetuissa vaatimuksissa tapahdu perustavanlaatuisia muutoksia työuran aikana. Voidaan ajatella, että työnantaja ostaa työntekijän aikaa. Vaikka työ olisi instrumentaalisessa roolissa, työntekijän

näkökulmasta se halutaan tehdä mahdollisimman hyvin. Työn tekeminen kunnialla tuo kokemuksen hyvin elämisestä sekä yhteiskunnan jäsenen velvollisuuksien täyttämisestä. Järvensivu luonnehtii palkkatyöyhteiskunnan vakityötä miehiseksi ja maskuliiniseksi juuri sen hierarkioiden, säännönmukaisuuksien ja tiukkojen työn ja vapaa-ajan erotteluiden takia. (Järvensivu 2010, 276-277.) Myös perinteiseen työnteon malliin kuuluvan psykologisen sopimuksen on todettu olevan murenemassa.

Psykologinen sopimus työnantajan ja työntekijän välillä on perustunut työntekijän osalta lojaalisuuteen ja vahvaan professionaaliseen sitoutumiseen vastineeksi vakaasta ja varmasta työsuhteesta. (Koivumäki 2008, 9.)

Työelämän nousutrendiä luonnehtii vastaavasti moninaisuus ja erilaisuus, sillä yksilöt pyrkivät rakentamaan työstään sekä työuristaan oman näköisiä (Järvensivu 2010, 279).

Uusi uranäkemys korostaa jatkuvaa uuden oppimista ja yksilön kykyä mukautua muuttuviin olosuhteisiin (Vanhalakka-Ruoho 2015, 44-45). Kun perinteisissä työurissa urakehitys oli hyvin pitkälti ennustettavissa, monimuotoiset ja yksilölliset työurat voivat kehittyä moniin eri suuntiin ja viedä minne tahansa. Tulevaisuudessa työn voi nähdä rytmittyvän uudella tavalla, jossa keskeistä on työn ja vapaa-ajan uudenlainen rajaaminen. Työ voi muotoutua eräänlaisiksi jaksoiksi, joissa on huomattavaa työntekijöiden välistä vaihtelua ja sitoutuminen voi olla hyvin määrämittaista. Ansiot eivät ole tasaisia, sillä töitä saatetaan viikkojen ajan tehdä suuria määriä, jota seuraa aika, jolloin varsinaista rahaa tuottavaa työtä ei tehdä ollenkaan. (Järvensivu 2010, 277- 280.)

Juuri näiden työelämässä ja työurissa tapahtuneisiin muutoksiin viitaten Norman Amundson, Lauri Mills ja Barbara Smith (2014) nostavat esille perinteisten, työuran lineaarisuutta ja suunniteltavuutta korostavien urateorioiden näkemysten toimivan yhä heikommin yhteen jatkuvasti monimutkaistuvan ja jatkuvasti muutoksessa olevan työelämän kanssa (Amundson, Mills & Smith 2014). Phil Hodkinsonin ja Andrew C.

Sparkesin (1999) näkemyksen mukaan perinteiset yksilöpsykologiset teoriat painottavat vahvasti yksilön roolia ja vastuuta oman ammattinsa ja työuransa luojana ja valitsijana. Uraan liittyvän päätöksenteon nähdään olevan pitkälti yksilöllinen prosessi, jolloin tullaan sivuuttaneeksi monet tärkeät päätöksentekoon vaikuttavat tekijät ja

tarkastelukulma jää hyvin rajautuneeksi. (Hodkinson & Sparkes 1999, 32.) Tällaisia perinteisiä yksilön vastuuta, toimintaa ja intressejä painottavia teorioita ovat esimerkiksi erilaiset piirre- ja tyyppiteoriat, joissa pyritään yhteensovittamaan yksilöiden kyvyt, ominaisuudet ja kiinnostuksen kohteet työympäristön luonteen kanssa. Toisaalta elämänkaariajattelua korostavissa teorioissa ihminen nähdään kypsyvänä ja kehittyvänä sekä normatiivisten kehitysvaiheiden kautta etenevänä, jolloin niissä osittain sivuutetaan elämänkulkujen ja työurien yksilöllisyys ja monimuotoisuus. Erilaisten piirre- ja elämänkaariteorioiden lisäksi tavoitteiden asettamista ja päämäärätietoista toimintaa painottavat teoriat antavat olennaisesti paljon vastuuta yksilölle oman työuransa rakentajana. (ks. esim. Amundson, Mills & Smith 2014; Järvensivu & Pulkki 2019; Hodkinson & Sparkes 1999.)

Uramalleissa on ollut sisäänrakennettuna perusolettamuksena näkemys siitä, että yksilöllä itsellään on vahva vastuu ja autonomia oman työuransa muotouttamisessa (Vanhalakka-Ruoho 2015, 45). Uusliberalistiselle koulutuspolitiikan hengelle on ollut ominaista puhe ”vapaista valinnoista” ja ”asioiden tarpeeksi haluamisesta” (Käyhkö 2014, 5), joka osaltaan on johtanut siihen, että tietyissä yhteiskunnallisissa keskusteluissa uskotaan ihmisen olevan oman onnensa seppä (Vanhalakka-Ruoho 2014, 193). Yksilön roolia korostavissa suuntauksissa ja näkemyksissä yksilöin katsotaan luovan elämänkulkunsa uskomuksillaan, kyvyillään ja taipumuksillaan sekä tavoitteillaan ja valinnoillaan (Vanhalakka-Ruoho 2015, 193). Tällöin tullaan kuitenkin sivuuttaneeksi ulottuvuudet liittyen siihen, missä ja miten yksilöiden halut, toiveet ja päämäärät oikeasti alun perin rakentuvat (Mietola, Lahelma, Lappalainen & Palmu 2005, 15), sillä koulutus- ja ammattiuriin liittyvät valinnat tehdään aina tietyssä kulttuurisessa kontekstissa, jota yksilöt eivät ole itse valinneet (Vanttaja 2002, 250).

Postmodernit urateoriat puolestaan näkevät yksilön elämänurat sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja kytkentäisyydessä rakentuviksi (Vanhalakka-Ruoho 2015, 46).

Tällaisia uudempia teoriasuuntauksia työurien tarkastelussa edustavat esimerkiksi kompleksisuusteoriat, erilaiset narratiivisuutta ja metaforia hyödyntävät teoreettiset näkemykset sekä lähestymistavat, joissa elämän sattumanvaraisuus hyväksytään luonnolliseksi osaksi elämänkulkua ja tietoisesti käytetään eteen tulevia sattumia

hyödyksi (Amundson, Mills, Smith 2014). Vastaavanlaiset näkemykset ja teoriat ottavat huomioon juuri työurien ennakoimattoman luonteen sekä yksilön rajalliset mahdollisuudet valita ja rakentaa oma uransa. Uudet suuntaukset eivät ole kuitenkaan merkinneet vanhan tuhoamista ja perinteisten teoreettisten lähestymistapojen katoamista, vaan suuntauksien voi nähdä elävän ajallisesti rinnakkain. (Vanhalakka- Ruoho 2015, 39-40.)

Oman tutkimukseni tarkoituksena ei ole testata minkään tietyn teorian tai lähestymistavan soveltuvuutta satamatyöntekijöiden työurien selittämisessä tai ymmärtämisessä, vaan pikemminkin luoda taustaa, jota vasten heidän työuriensa tarkasteleminen voi saada syvemmän ulottuvuuden.

3.1.1 Työuran rakentamisen reunaehtoja

Vaikka yhteiskunnassamme on pyritty mahdollisuuksien tasa-arvoon juuri esimerkiksi ilmaisen koulutusjärjestelmän rakentamisessa, ei se poista sitä tosiasiaa, että yksilöt tulevat koulutukseen hyvin erilaisista lähtökohdista. Nuoren kasvuympäristö, luokka ja sukupuoli ovat merkityksellisiä tekijöitä koulutuspolkujen valikoitumisessa ja ylipäätään elämän rakentamisessa, sillä syntyminen ja kasvaminen tietyssä kulttuurissa ja yhteisössä edellyttää siihen kuuluvien merkityskarttojen ja arvostusten omaksumista sekä yleisesti maailmassa olemisen tapojen oppimista. (Käyhkö 2011, 415-416; Käyhkö 2017, 8.) Kun nämä kotoa opitut tiedot, taidot ja tottumukset ovat linjassa koulukulttuurin edellyttämien toimintamallien kanssa, voi koulun lupaaman menestyksen tavoittelun katsoa alkavan suotuisasti ja lapsi saa suhteellisen edun koulupolkunsa aloittamiseen. Koulutusjärjestelmän näennäisesti yhdenvertaisista mahdollisuuksista osaavat hyötyä parhaiten keskiluokkaisten kotien korkeasti koulutettujen vanhempien lapset, jotka ovat jo kotona ennen koulupolkunsa aloittamista sosiaalistuneet sen edellyttämään toimintakulttuuriin. (Naumanen & Silvennoinen 2010, 78.)

Myös Markku Vanttaja (2002) esittää, että yksilön koulusuoriutuminen paikantuu ennen kaikkea yksilön halukkuuteen ja kyvykkyyteen toimia koulun kulttuurin edellyttämällä tavalla ja tietynlaiset olosuhteet mahdollistavat tai tukevat tällaisen kouluympäristöön sopivan identiteetin kehittymistä. Kotona opitut asiat ja omaksutut toimintamallit voivat olla joko eduksi tai haitaksi koulupolun alkuvaiheessa. Yksilön motivaatio, halut, päämäärät ja tavoitteet muotoutuvat sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja siinä kulttuurisessa kontekstissa, jossa hän elää, minkä takia yksilön koulumenestystä on perusteltua ja tarpeellista tarkastella ilmiönä, jossa kotitaustan, kasvuympäristön ja muiden elämänhistoriallisten tekijöiden rooli ja merkitys yksilön koulumenestykselle tunnistetaan. (Vanttaja 2002, 14-16.) Mari Käyhkö (2017) käyttää omassa artikkelissaan termiä kotimaailma, jolla hän viittaa juuri siihen sosiaaliseen ja kulttuuriseen maailmaan, jossa yksilö on kasvanut ja elänyt. Käyhkön (2017) tutkimusaineiston naisten kotimaailmaan kuuluvat työväenluokkaisen maailman elämänorientaatiot, merkitykset, arvostukset ja siellä toimineet ihmiset. (Käyhkö 2017, 7.)

Sosioekonomisen aseman ylisukupolvisesta periytyvyydestä on ollut kiinnostunut myös Paul Willis (1984) ja hän on tutkinut muun muassa sitä, miten työväenluokkaiset lapset usein päätyivät työväenluokkaisiin töihin. Hän esittää eräänlaisen kulttuurisen kehän koulutuspolulta työelämään siirtymiselle. Hänen havaintonsa mukaan kasvaessaan pojat sisäistävät työväenkulttuurille ominaiset, miehisyyttä korostavat arvot ja kantavat näitä arvoja keskiluokkaisessa koulutusjärjestelmässä, minkä takia koulussa heidät helposti luokitetaan huonoiksi oppilaiksi. Nuoret rakentavat koulun sisälle oman vastakulttuurinsa, jossa vieroksutaan niin koulumenestystä kuin koulumenestyjiäkin, minkä luonnollisena seurauksena on työväenluokkaisiin töihin päätyminen. (Willis 1984; ks. myös Kortteinen 1992, 104-105.)

Koulupolun rakenteellisiin ominaisuuksiin kuuluu jatkuva kilpailu, kun yksilöitä arvioidaan ja luokitellaan paremmuuden mukaan. Silvennoinen ja Naumanen (2010) nimittävät tätä kilpailuasetelmaa ”väsytystaisteluksi”, jossa ensimmäisenä väsyvät ne, jotka jo kouluun tullessaan ovat koulukulttuurin osalta heikoimmin varustettuja. Lasten kotitaustaan liittyvät taloudelliset, sosiaaliset ja kulttuuriset erot tulevat koulupolun

aikana tulkituiksi yksilöiden välisiksi kyvykkyyseroiksi. Koulutusjärjestelmässä myöhempi menestys rakentuu aikaisemman varaan, minkä seurauksena huonoimmille sijoille jääneet eivät ole mukana kilpailussa halutuimmista jatkokoulutuspaikoista koulupolullaan menestyneiden nuorten kanssa. Näin ollen yksilöt eivät tee koulutusvalintojaan itsenäisesti, irrallaan muista, vaan kaikkien muiden samassa tilanteessa olevien valinnat vaikuttavat esimerkiksi koulutusohjelmien suosioon ja kilpailun kovuuteen, mikä taas ohjaa yksilön tavoitteenasettelua ja valintoja.

(Naumanen & Silvennoinen 2010, 75-78.)

Käyhkö (2017) on tutkinut työläistaustaisten naisten kokemuksia yliopistossa opiskelusta ja keskittynyt siihen, millä tavoin luokkakysymys konkretisoituu ja tulee näkyväksi heidän jokapäiväisessä elämässään ja kohtaamisissaan. Käyhkö tarkastelee yhteiskuntaluokkaa juuri kulttuurisena ja sosiaalisena kysymyksenä, joka on läsnä ja tulee näkyväksi perheiden erilaisina elämänorientaatioina, kulttuureina ja resursseina, mutta myös arvostuksina, malleina, merkityksinä ja käytäntöinä. Tarkastellessaan naisten kokemuksia ja kertomuksia juuri luokkakysymystä vasten, Käyhkö (2017) pyrkii tuomaan esiin sitä näkökulmaa, että luokka on läsnä jokapäiväisessä arjessa ja sosiaalisissa suhteissa, vaikka siitä ei puhuttaisikaan luokan käsitteellä. Tämän takia onkin tärkeää tähdentää luokan ja sukupuolen kokemuksellista puolta, sillä usein koulutusvalintojen rakentumista koskevissa keskusteluissa valinnat nähdään tietoisina ja hallittuina prosesseina, jotka ovat irrallaan ja erillisiä kaikesta arkisen elämän monimuotoisuudesta, sattumanvaraisuudesta ja kulttuurisista säännönmukaisuuksista (Käyhkö 2017; ks. myös Käyhkö 2013, 91-21; Käyhkö 2011, 417-418.)

Yksilön habituksella tarkoitetaan asenteiden ja suhtautumistapojen järjestelmää, toiminnan periaatteita, joka integroi elämänhistorian aiemmat kokemukset ja ohjaa vallintojen tekemistä eri tilanteissa. Keskeinen merkitys lapsen koulutuksellisen habituksen muotoutumisella on juuri vanhempien omilla, koulutusta koskevilla käsityksillä sekä heidän omilla, koulutukseen osallistumisen malleillaan. Yksilön elämänhistorian aikana muotoutuvan habituksen nähdään toimivan yksilön valintoja ohjaavana esimerkiksi juuri koulutus- ja uranvalintatilanteissa. Yksilön voi nähdä sopeutuvan erityisen hyvin sellaisiin ympäristöihin, olosuhteisiin ja tilanteisiin, mitkä

ovat yhdenmukaisia sen ympäristön kanssa, jossa habitus on muotoutunut.

Sopeutumisen ongelmia esiintyy vastaavasti silloin, jos kentän vaatimukset ja yksilön habitus poikkeavat merkittävästi toisistaan. (Ks. Bourdieu 1998; Vanttaja 2002, 14, 23, 251.)

Habitus on keskeisenä käsitteenä myös Hodkinsonin ja Sparkesin (1997) työurien päätöksentekoa koskevassa teoriassa. Toimintahorisontilla puolestaan he tarkoittavat sitä aluetta, jossa yksilön toiminnan ja päätöksenteon nähdään tapahtuvan.

Toimintahorisontissa yksilön päätöksenteossa mukana vaikuttavat yksilön habitus sekä työmarkkinoiden mahdollisuusrakenteet. Yksilö tarkastelee omia valinnanvaihtoehtojaan ja mahdollisuuksiaan toimintahorisontistaan käsin ja arvioi, mikä on hänelle mahdollista ja saavutettavissa. Ammatinvalinnassa sellaisia vaihtoehtoja ei lähdetä tavoittelemaan, joiden koetaan olevan toimintahorisontin ulkopuolella. (Hodkinson & Sparkes 1997; ks. myös Vanttaja 2002, 251.) Koulutuksen sosiaalinen eriarvoisuus toteutuukin koulutuksellisena itsevalikoitumisena yksilön rajatessa omaa liikkumatilaansa ja mahdollisuuksiaan omasta toimintahorisontistaan käsin (Rinne, Haltia, Nori & Jauhiainen 2008, 515). Yksilöt joutuvat uranvalintatilanteessa arvioimaan myös sen käytännöllisiä seurauksia, jotka voivat olla täysin erilaisia erilaisista lähtökohdista tuleville yksilöille (Vanttaja 2002, 251).

Tässä luvussa olen pyrkinyt tekemään näkyväksi niitä yksilön koulutus- ja uravalintojen taustalla heijastelevia näkymättömiä tekijöitä, jotka kuitenkin ovat merkityksellisessä roolissa ohjaamassa yksilöiden valintoja, toimintaa ja tavoitteita. Yksilöt eivät tee valintojaan ja päätöksiään tyhjiössä, irrallaan jo eletyn elämän kokemuksista ja kotimaailmansa ihmisistä. Voikin pohtia, onko kyseessä vapaa valinta silloin, kun uskomukset, arvostukset ja valinnat ovat luokkasidonnaisia sekä yksilö on omaksunut yhteiskuntaluokalleen tyypilliset preferenssit ja elämäntavat (Naumanen &

Silvennoinen 2010, 78).

3.1.2 Työura monimutkaisena kehkeytymisenä

Kuten aiemmin kuvasin, niin työelämässä kuin työurissa tapahtuneiden muutoksien johdosta perinteiset, lineaarisesti etenevät työurat ovat jääneet taakse ja uranäkymät ovat muuttuneet paljon yksilöllisemmiksi ja monimuotoisemmiksi. Toisaalta niin yhteiskuntaluokka, sukupuoli ja kaikki aiemmat elämänkokemukset ovat ohjaamassa yksilön valintoja, tavoitteita ja toimintaa, minkä takia puhe vapaista valinnoista näyttäytyykin harhaanjohtavalta. Tästä huolimatta yhteiskunnallisessa keskustelussa ja poliittisissa toimissa näkemykset työurien lineaarisesta ja tasaisesta etenemisestä sekä yksilöstä oman uransa valitsijana elävät edelleen vahvana (vrt. Järvensivu & Pulkki 2019, 51).

Anu Järvensivu ja Jutta Pulkki (2019) kyseenalaistavatkin työurien rakentamiseen liittyvän vapaan valinnan ajatuksen ja he ovat oman tutkimuksensa kautta pyrkineet tekemään näkyväksi työurien monimuotoisuutta, kontekstisidonnaisuutta sekä siirtymien monimutkaisuutta. Tutkimuksessaan he ovat analysoineet työuria työurien kaaosteorian (The Chaos Theory of Careers = CTC) avulla, joka tarjoaa vaihtoehdon perinteisille työurateorioille ja mallinnuksille. Työurien kaaosteoria ottaa huomioon työurien erilaiset muodot sekä niihin liittyvät moninaiset epävarmuudet, satunnaisuudet ja siirtymät. Järvensivun ja Pulkin (2019) tutkimusaineisto koostuu 12 pohjoiskarjalaisen miehen teemahaastattelusta, jotka on tehty vuonna 2015. (Järvensivu

& Pulkki 2019, 38-39, 41.)

Kaaosteoria näkee työurat kompleksisina ja epälineaarisesti etenevinä ja sen tavoitteena on huomioida työuran kehkeytymiseen vaikuttavat moninaiset kontekstitekijät, kuten esimerkiksi toisten ihmisten toiminta, asuinseudun piirteet sekä ihmisen yksilöllinen tausta. Työuran kehkeytymistä luonnehtii eri tekijöiden monisuuntaiset kytkeytyneisyydet, jatkuva ja heikosti ennakoitavissa oleva muutos sekä monet epävarmuudet. Kaaosteoria ottaa huomioon myös yllätyksien ja sattumien merkityksen työurien muotoutumisessa, ja niiden merkitys työurien rakentumisessa onkin todettu varsin isoksi. Työurien tarkasteleminen kaaosteorian valossa ohjaa huomaamaan niin

valinnan mahdollisuuksien kuin myös rationaalisen päätöksenteon rajallisuuden työurien rakentamisessa. (Pryor & Bright 2014; Järvensivu & Pulkki 2019, 41.)

Kaaosteorialla on läheistä yhteyttä John D. Krumboltzin (2009) sattumanvaraisen oppimisen teorialle (Happenstance learning theory). Krumboltzin (2009) teorian näkemys painottaa pääasiassa sattumien ja niiden kautta tapahtuvan oppimisen merkitystä yksilön työurakehityksessä, kun taas kaaosteorian näkökulma yksilön työuran ymmärtämiseen on laajempi sen huomioidessa monenlaisia yksilön elämän kontekstissa vaikuttavia tekijöitä (Pryor & Bright 2014, 7). Robert Pryor & Jim Bright (2014, 7) toteavat, että vaikka kontekstin merkitys yksilön työuran rakentumiselle on yleisesti tiedostettu, monissa tutkimuksissa tarkastelukulma jää silti liian kapeaksi.

Monet tutkimukset rajaavat tarkastelunsa vanhempiin, sosioekonomisen asemaan ja opettajien vaikutukseen. Kontekstiin kuuluu kuitenkin monia muitakin merkittäviä tekijöitä, kuten esimerkiksi sisarukset, ystävät, asuinpaikka, poliitikot sekä media, jotka kaikki heijastuvat omalta osaltaan valintoihin. Kaaosteoria pyrkiikin huomioimaan kaikki nämä kontekstin moninaiset tekijät. (Pryor & Bright 2014, 7.)

Kaaosteorian keskeisiä käsitteitä ovat attraktorit ja siirtymät. Attraktorilla tarkoitetaan sitä juonta ja logiikkaa, joka kaiken kompleksisuuden ja sattumanvaraisuuden keskellä kehkeytyy yksilön työuraa jäsentäväksi. Attraktori nähdäänkin eräänlaisena toimintalogiikan kuvauksena, joka toimii erilaisia työpaikkoja ja työtehtäviä yhdistävänä tekijänä. Siirtymällä taas tarkoitetaan jotain muutosta tai katkoskohtaa työuralla. Tällaisia siirtymiä työuralla voivat olla esimerkiksi työttömyys, työpaikan vaihtaminen tai opiskeluiden aloittaminen. (Pryor & Bright 2014; Järvensivu & Pulkki 2019, 42.)

Järvensivu ja Pulkki (2019) havaitsivat tutkimuksessaan, että työurien analysoiminen kaaosteorian avulla toi esiin niiden muotojen moninaisuuden, vähäisen suunnitelmallisuuden sekä yksilön rajallisen valinnan vapauden uransa rakentamisessa.

Yksi merkittävä valinnan vapautta rajaamassa ollut tekijä oli terveys. Heidän tutkimuksensa osoitti, kuinka monisuuntainen kytköksellisyys työn ja terveyden välillä

vallitsee työn määrittäessä terveyttä ja terveyden työtä. Työurien ja terveyden välisten vaihteluiden lisäksi näkyville nousivat myös työurien moniulotteinen kontekstiin sidonnaisuus sekä sattumien merkitys työurien kehkeytymisessä. Rationaalista valintaa tyypillisempänä näyttäytyi uran rakentuminen erilaisten sattumien ja onnenkantamoisten summaksi eivätkä edes suoraviivaisesti edenneet, jatkuvuuksia sisältäneet urat olleet välttämättä seurausta yksilön tietoisista valinnoista ja toiminnasta.

Jälkeenpäinkin suoraviivaisena ja tavoitteellisena näyttäytyvä työura voi yksilön oman kokemuksen mukaan olla sisältänyt paljon erilaisia vaihtoehtoja, vaikeita valintoja sekä sattumia. (Järvensivu & Pulkki 2019, 42-44, 51-52.)

3.2 Työn merkitykset

Kysymykset liittyen siihen, miksi työtä tehdään ja minkälaisia tavoitteita työn tekemiselle annetaan, ovat työelämän tutkimuksen saralla merkittävässä roolissa olevia teemoja niiden arkipäiväisyydestä huolimatta (Järvensivu 2010, 42). Työn merkityksiin kohdistunutta tutkimusta on tehty monien eri tieteenalojen toimesta, ja niin psykologit, sosiologit, ekonomit kuin organisaatiotutkijatkin ovat olleet kiinnostuneita muun muassa siitä, mitä työ merkitsee ihmisille, kuinka nämä merkitykset rakentuvat tai kuinka kokemus työstä heijastuu yksilön ajatuksiin, tunteisiin ja käyttäytymiseen.

Kiinnostus on kohdistunut tyypillisesti kysymyksiin siitä, minkä tekijöiden nähdään toimivan työn merkityksen lähteinä (sources of meaning) ja kuinka työstä tulee merkityksellistä (mechanisms to meaningful work). (Rosso, Dekas & Wrzesniewski 2010, 92-93.)

Rikkaan ja monipuolisen tutkimusperinteen johdosta työn merkitystä käsittelevä tutkimuskirjallisuus on jakautunut erilaisiin teoreettisiin näkökulmiin ja suuntauksiin, eikä työn merkityksien rakentumisesta ole laadittu yhtä kaikenkattavaa teoriaa. Työn merkityksen tutkijoille on ollut myös tyypillistä keskittyä joihinkin yksittäisiin tekijöihin tai prosesseihin kokonaisvaltaisen tarkastelun sijasta. Brent D. Rosso, Kathryn H. Dekas ja Amy Wrzesniewski (2010) ovat artikkelissaan pyrkineet luomaan

johdonmukaisuutta työn merkityksien tarkasteluun kartoittamalla aiempaan kirjallisuuteen ja tutkimukseen perustuen niitä tekijöitä, joiden nähdään toimivan työn merkityksen lähteinä, sekä niitä mekanismeja, joiden kautta työn on nähty tulevan merkitykselliseksi. Kartoituksensa pohjalta heidän tavoitteenaan on ollut tarjota kokonaisvaltainen teoreettinen viitekehys, minkä valossa työn merkityksiä voidaan tarkastella. (Rosso ym. 2010, 93.)

Työn merkityksiä voidaan lähestyä esimerkiksi psykologisesta tai sosiologisesta näkökulmasta. Psykologinen lähestymistapa on keskittynyt siihen, minkälaisia työhön liittyviä yleisiä uskomuksia, arvoja ja asenteita yksilöllä on. Yksilöt ovat työssään monien erilaisten merkityksen lähteiden ympäröimänä, jolloin yksilö itse arvioi, mitä työ merkitsee hänelle henkilökohtaisesti. Olennaisessa roolissa ovat yksilön henkilökohtaiset työkokemukset sekä työstä tehdyt subjektiiviset tulkinnat.

Sosiologinen lähestymistapa vastaavasti näkee yksilön merkityksenantojen rakentuvan sosiaalisesti. Yksilö on vuorovaikutuksessa ympäröivän yhteiskunnan kanssa, milloin omaksutaan työhön liittyviä vallitsevia normeja, näkemyksiä ja uskomuksia. Yksilö pitää työtä todennäköisesti merkityksellisenä silloin, kun sitä arvostetaan ympäröivässä sosiaalisessa ja kulttuurisessa kontekstissa. (Rosso ym. 2010, 94.)

Työn merkityksiä käsittelevässä kirjallisuudessa merkityksellä viitataan pääsääntöisesti positiivisiin merkityksiin, vaikka yhtä lailla yksilön kokemus työstään voi saada negatiivisia tai neutraaleja merkityksiä. Tutkimus onkin pääsääntöisesti keskittynyt siihen, kuinka työntekijät tekevät tai löytävät positiivisen merkityksen työstään, vaikka yleisesti työtä saatettaisiin pitää epätoivottuna. Työn merkityksiä käsittelevässä kirjallisuudessa tarkoitetaankin ensisijaisesti työn positiivista merkitystä.

(Wrzesniewski, Dutton & Debebe 2003; Rosso ym. 2010, 94.)

Rosso ym. (2010) jakavat työn merkityksen lähteet tekemänsä kartoituksen perusteella neljään pääkategoriaan, joita ovat yksilöpsykologiset tekijät, muut ihmiset, työympäristön rooli sekä henkinen elämä. Jokainen ulottuvuus edustaa ainakin osittain erilaista lähestymistapaa tai tarkastelukulmaa työn merkityksiä ja merkityksellisyyttä

käsitteleviin kysymyksiin. Erot suuntauksilla näkyvät siinä, minkä tekijöiden nähdään toimivan pohjana työn merkityksien ja työn merkityksellisyyden kokemuksien rakentumiselle. Merkittävä osa työn merkityksien tutkimuksesta on kohdistunut juuri yksilöpsykologisten tekijöiden rooliin, jolloin huomio on tyypillisesti kohdistunut siihen, kuinka yksilön arvot, motivaatio ja uskomukset vaikuttavat heidän näkemyksiinsä työn merkityksestä. (Rosso ym. 2010, 95.) Myös Amy Wrzesniewski, Jane E. Dutton ja Gelaye Debebe (2003) esittävät, että useimmiten työn merkityksien tarkastelussa tullaan sivuuttaneeksi muiden ihmisten rooli työssä ja keskitytään pitkälti juuri työhön ja yksilöön itseensä. (Wrzesniewski ym. 2003, 94.)

3.2.1 Työn merkityksien rakennustekijöitä

Michael Prattin ja Blake Ashforthin (2003) mukaan merkitystä voidaan määritellä ja lähestyä sen mukaan, mitä yksilö itse tulkitsee työnsä merkitsevän tai millaisen roolin työ saa yksilön elämässä suhteessa muihin elämän osa-alueisiin. Nähdäänkö työ pelkästään palkkakuittina, korkeampana kutsumuksena tai vain toimintana, mikä täyttää päivät. (Pratt & Ashforth 2003.) Vaikka jokainen määrittelee itse viime kädessä työnsä merkityksen, merkitystekijöiden rakentumisen taustalla heijastelevat se ympäristö ja sosiaalinen konteksti, jossa yksilö on kasvanut ja elänyt. Vaikka tarkastelukulmana olisikin siis yksilö itse ja hänen henkilökohtaiset merkityksenantonsa tunnistetaan, että merkityksenannot eivät rakennu tyhjiössä irrallaan muusta maailmasta, vaan ne ovat tulos yksilön kokemuksien ja sosiaalisen kontekstin moninaisesta vuorovaikutuksesta.

(Wrzesniewski ym. 2003; Rosso ym. 2010, 94.)

Työn asemaa tai roolia yksilön elämässä on lähestytty erilaisten käsitteiden kautta, joita ovat muun muassa työhön kiinnittyminen (job involvement), työn keskeisyys yksilön elämässä (work centrality) ja työorientaatiot (work orientation) (Rosso ym. 2010, 97).

Työorientaatioihin liittyen Amy Wrzesniewski, Clark McCauley, Paul Rozin ja Barry Schwartz (1997) esittävät artikkelissaan kolmiportaisen mallin, jotka kuvastavat yksilöiden suhtautumista työhön. He ovat tarkastelussaan keskittyneet siihen, kuinka yksilöiden uskomukset työstä vaikuttavat siihen, minkälaisia merkityksiä työhön

liitetään. Mallin mukaan ihmisten nähdään suhtautuvan työhön joko työnä (job), urana (career) tai kutsumuksena (calling). (Wrzesniewski ym. 1997; ks. myös Rosso ym.

2010, 98-99.)

Työorientoituneet (job orientation) työntekijät ovat pääasiassa kiinnostuneista työnteon tuottamasta taloudellisesta tai materiaalisesta hyödystä, kuten palkasta. Työn nähdään tällöin toimivan pääasiassa välineellisenä tekijänä, joka mahdollistaa työnteon ulkopuolista elämää ja toimintaa, eikä siitä koeta tarvetta hakea sen suurempaa nautintoa. Työ nähdään siis työnä. Vastaavasti taas yksilöt, jotka suhtautuvat työhön urana (career orientation), kokevat työhönsä liittyen syvempää ja henkilökohtaisempaa sitoutumista ja omistautuvat työlleen kokonaisvaltaisemmin. Työstä saatavan rahallisen korvauksen lisäksi tärkeäksi voidaan kokea esimerkiksi eteneminen uralla sekä tietty sosiaalinen asema ja status, joka saavutetaan työnteon kautta. Kolmantena työorientaation muotona on kutsumus (calling), missä työn teon itsensä nähdään toimivan päämääränä ja se koetaan olevan erottamaton osa omaa elämää. Työn tekeminen ei perustu taloudelliseen hyötyyn tai uralla etenemiseen, vaan siinä itse työn tekeminen toimii tietynlaisena täyttymyksenä ja päämääränä. (Wrzesniewski ym. 1997, 22.)

Wrzesniewski ym. (1997) toteavat, että erot orientaatioissa eivät ole riippuvaisia ammateista, vaan minkä tahansa ammatin sisällä työhön suuntautumisessa voi olla huomattavia eroja työntekijöiden välillä. Siinä, missä toinen suhtautuu ja näkee työnsä pelkästään taloudellisesta näkökulmasta, toinen voi samassa työssä pyrkiä sen kautta etenemään urallaan ja kolmas kokea itse työn ja sen tekemisen olevan itselleen sellaisenaan täyttymys ja päämäärä. (Wrzesniewski ym. 1997, 22.) Järvensivun (2010) näkemyksen mukaan nykyisessä työelämään liittyvässä arvomaailmassa ihannekuvaksi mielletään juuri kutsumustyön tekeminen, jolloin yksilö tekee juuri sitä työtä, mitä haluaa. Työ antaa mahdollisuuden itsensä toteuttamiseen ja kehittämiseen. Tällöin työn tekeminen koetaan itseisarvoksi sekä elämän keskeiseksi sisällöksi. (Järvensivu 2010, 26-27.)

Työorientaatioihin pohjautuvaa tutkimusta ja erilaisia variaatioita, joilla kuvataan työn merkitystä yksilölle hänen työhön suhtautumisensa ja tavoitteenasettelunsa kautta on tehty kattavasti. Anu Järvensivu (2010, 42) nostaa kirjassaan esiin, että työntekoon kohdistuneen tavoitteenasettelun voi nähdä palautuvan jossain määrin juuri työorientaatioajatteluun, joka auttaa hahmottamaan työn ja muun elämän välistä suhdetta yksilölle. Järvensivu toteaa kuitenkin tällaisten jaotteluiden olevan osittain jäykkiä ja liian yksinkertaisia selittämään yksilön monimutkaisia ajatteluprosesseja liittyen niin työn tekemiseen kuin yleisesti työhön. Järvensivu (2010) esittää omiin tutkimuksiinsa viitaten, että erilaiset tyypit tai orientaatioiden edustajat ovat pitkälti toisiinsa sekoittuneita ja harvoin yksilö edustaa puhtaasti jotain tiettyä suhtautumistapaa työhön. Järvensivu (2010) havaitsi omissa tutkimuksissaan, että esimerkiksi tehtaassa

”duunarityötä” tekevillä työntekijöillä työstä saatavan korvauksen lisäksi perustavanlaatuisiksi kunnia-asioiksi nousi muun muassa työn itseisarvo, työssä uhrautuminen sekä vapaan tavoittelu työn teon kautta, jolloin työn merkitys ei olekaan puhtaasti välineellistä. (Järvensivu 2007; Järvensivu 2010, 44.)

3.2.2 Tutkimusta työn merkityksistä

Elinkeinoelämän valtuuskunnan (EVA) arvo- ja asennetutkimuksessa selvitettiin, mitä työ suomalaisille merkitsee, millaisena työ ja työelämä koetaan sekä minkälaiset tekijät toimivat työntekoon motivoivina. Tutkimuksen tulokset osoittivat luonnollisesti, että työhön liitetään lukuisia erilaisia merkityksiä sekä toisaalta työ merkitsee eri ihmisille hyvin erilaisia asioita. (Haavisto 2010, 33-34.) Tutkimuksessa korostuneet työn merkitystekijät pelkistyivät kolmeksi ulottuvuudeksi, joita ovat työn välineellinen funktio, sosiaalinen funktio sekä työn itseisarvo. Tässä yhteydessä työn välineellinen funktio kokosi yhteen tekijöitä, jotka liittyivät työstä saatavan rahallisen korvauksen sekä toimeentulon merkitykseen. Vastaavasti työn itseisarvolla Haavisto tarkoittaa työn tekemisen merkitystä itsessään sekä sen merkittävään rooliin muun muassa identiteetin ylläpidossa ja rakentumisessa. Sosiaaliseen funktioon sisältyvät merkitystekijät liittyivät ihmissuhteisiin, yhteenkuuluvuuteen ja yhdessä tekemiseen työssä. (Haavisto 2010, 38-39.)

Elinkeinoelämän valtuuskunnan kartoituksen perusteella yli puolelle vastaajista työ merkitsee hyvin suuressa määrin tai paljolti ainoastaan keinoa toimeentulon hankkimiseksi ja työnteko nähdään pitkälti keinona rahoittaa työn ulkopuolisia, itseään kiinnostavia aktiviteetteja. Välineellisen suhtautumistavan painottuminen vastauksissa ei kuitenkaan suoraan tarkoita, että työntekijä suhtautuisi työhön täysin ulkokohtaisesti pelkkänä liikesuhteena, jossa työnantajalle myydään oma työnsä. Vielä harvempi suhtautuu tulosten mukaan työhön pelkästään ”pakkopullana, joka on vain pureksittava”. Haavisto nostaa esiin, että vastauksissa työstä saatavan korvauksen korostuminen kuvastaakin enemmänkin työn luonnollista ja keskeistä asemaa toimeentulon lähteenä ja ylipäätään työn ja siitä saatavan korvauksen loogista yhteyttä yhteiskunnassamme. Yli puolelle vastaajista työ merkitsee myös mahdollisuutta ammatilliseen kehittymiseen ja oman osaamisen kartuttamiseen. Merkittävässä roolissa olivat myös työn mahdollistamat ihmis- ja ystävyyssuhteet, mihin työssä koettu merkitys yhdistettiin. Keskeisessä roolissa merkityksen kokemuksen kannalta oli erityisesti kokemus työyhteisön muodostamasta sosiaalisesta lähiverkostosta ja hyvistä työkavereista työpaikalla. (Haavisto 2010, 34-35.)

Elinkeinoelämän valtuuskunnan kartoituksessa havaittiin myös sosioekonomisen aseman ja koulutustason heijastuvan merkityksenantoihin. Luokkasamaistumista hyödyntäen työväenluokkaisiksi itsensä mieltävien todettiin painottavan keskiluokkaisia enemmän työn välineellistä merkitystä toimeentulon saamiseksi, kun taas vastaavasti keskiluokkaan samaistuvien todettiin painottavan enemmän mahdollisuuksia itsensä kehittämiseen työssä. (Haavisto 2010, 38.) Samansuuntaisia havaintoja esittävät myös Melin, Blom ja Kiljunen (2007, 14) ja heidän mukaansa kaikkein vähäisintä instrumentaalisuus on yrittäjillä ja esimiesasemassa olevilla palkansaajilla.

Elinkeinoelämän valtuuskunnan tutkimuksessa oltiin myös kiinnostuneita siitä, minkälaiset tekijät koetaan tärkeiksi ominaisuuksiksi työssä ja millaisia piirteitä hyvään työpaikkaan liitetään. Tutkimuksen tuloksista muodostettiin kolme ulottuvuutta, joissa ensimmäinen yhdisti työn sisältöön ja arvopohjaan sekä työyhteisöön liittyviä näkökohtia. Toinen ulottuvuus pitää sisällään työn vakituisuuteen, varmuuteen ja

säännöllisyyteen liittyviä tekijöitä, joita Haavisto nimittää tässä yhteydessä perinteisen työsuhteen rakennuspuiksi. Kolmas ulottuvuus jäsentää työpaikan ominaisuuksia, jotka liittyvät urakehitykseen, statukseen ja työstä saatuun rahalliseen korvaukseen.

(Haavisto 2010, 44, 54.)

Tällä hetkellä työelämässä on meneillään sukupolven vaihdos, mihin liittyen Haavisto (2010) käyttää nimitystä kulttuurivallankumous. Työelämässä sukupolvenvaihdoksen myötä työhön liitettyjen merkitysten ja arvostusten nähdään muuttuvan. Perinteisesti työntekoon on liittynyt vahva moraalinen aspekti, jossa ahkeruutta on arvostettu ja joutenoloa paheksuttu. (Haavisto 2010, 35.) Myös Järvensivu esittää kirjassaan samansuuntaisia näkemyksiä suomalaisten perinteisesti vahvaksi mielletystä työmoraalista. Työn hyvin tekeminen on tarkoittanut suomalaisessa työnteon kulttuurissa likipitäen samaa, kuin hyvin eläminen ja hyvän työntekijän on nähty samaistuvan hyvään ihmiseen. Tärkeää on ollut työn hyvin tekeminen ja kokemus työn ja elämän hallinnasta sekä osaltaan vapaaseen tahtoon perustuvasta valinnasta, josta on noussut myös ammattiylpeys ja yhteisöön sekä yhteiskuntaan kuulumisen kokemus ja oikeutus. (Järvensivu 2010, 11.)

Protestanttisen työetiikan mukaisesti työnteko on koettu jokaiselle kuuluvaksi velvollisuudeksi, eikä työnteon tarvitse olla tämän suhtautumistavan mukaan nautintoa, vaan työn tekeminen itsessään toimii kunniaa tuottavana asiana. Nuorempien sukupolvien on kuitenkin todettu painottavan enemmän työn sisällöllisiin tekijöihin liittyviä tekijöitä, kuten työteon kautta saatua mahdollisuutta toteuttaa itsenään, kehittyä ammatillisesti sekä saada onnistumisen kokemuksia. Tästä huolimatta Elinkeinoelämän valtuuskunnan työn merkityksien kartoittaminen osoitti, että perinteiseen työnteon etiikkaan kuulunut velvollisuusaspekti on yhä vahvasti läsnä suomalaisessa työntekoon liittyvässä arvomaailmassa. (Haavisto 2010, 35, 38.)

Myös Katri Maria Rintamäki (2016) havaitsi työn merkityksiin keskittyneessä väitöskirjassaan, että suomalaiset kokevat yhä edelleen työnteon kunnia-asiana ja työn tekeminen itsessään toimii näin keskeisenä merkitystekijänä. Työllä osoittautui myös

olevan merkittävä rooli arkielämää järjestävänä tekijänä ja työ nähtiin arjen rutiinina sekä sosiaalisena yhteisönä. Rintamäen (2016) aineiston teksteissä työntekijöiden kuvauksissa suomalainen arki- ja työelämä 2000-luvulla näyttäytyi varsin vakaana ja perinteisenä, vaikka työelämää leimaava epävarmuus nousi toistuvasti esiin päiväkirjoissa. (Rintamäki 2016.)

4 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS

Tässä luvussa esittelen tarkemmin tutkimuksen tavoitteita sekä tutkimuskysymyksiä, joihin tämä tutkimus pyrkii vastaamaan. Tutkimuskohteen kuvauksessa kerron tarkemmin haastateltujen satamatyöntekijöiden työympäristöstä ja työnkuvasta satamasta, mikä on hyödyllistä siirryttäessä tutkimuksen tuloksien tarkasteluun.

Kuvaan myös tekemiäni menetelmällisiä valintoja, tutkimuksen aineistoa ja sen keräämiseen liittyviä periaatteita sekä aineiston analysointiprosessia. Lopuksi tuon esiin vielä tutkimuksen eettisyyteen liittyvää pohdintaa.

4.1 Tutkimuksen tavoite ja tutkimuskysymykset

Tutkimuksessani keskityn tarkastelemaan, minkälaisia merkityksellisiä tekijöitä löytyy haastateltujen satamatyöntekijöiden ammatinvalinnan ja työuran muotoutumisen taustalta. Satama-alan työntekijöiden työurien tarkastelussa kohdennan erityisesti huomion siihen, miten he ovat päätyneet satamaan. Olen myös kiinnostunut siitä, minkälaisia merkityksiä haastateltavat antavat työlle sekä työn teolle, eli mitä työ heille käytännössä merkitsee. Samoin näihin teemoihin liittyen tarkastelen niitä tekijöitä, jotka saavat heidät sitoutumaan nykyiseen työpaikkaansa ja pysymään samalla alalla ja samassa työpaikassa vuodesta toiseen.

Tutkimuskysymykset:

1. Millaisia ovat satamatyöntekijöiden työurat? Miten he ovat päätyneet satama- alalle sekä heidän nykyiseen työpaikkaansa? Minkälaiset tekijät saavat heidät pysymään satamassa?

2. Minkälaisia merkityksiä satama-alan työntekijät antavat työlle?

4.2 Tutkimuskohteen kuvaus

Tätä tutkimusta varten haastatellut seitsemän satamatyöntekijää toimivat eräässä satama-alan yrityksessä, joka on keskittynyt tällä hetkellä pääasiassa mekaanisen metsäteollisuuden tuotteiden käsittelyyn eli sahatavaran vastaanottamiseen, varastoimiseen ja lastaamiseen. Yrityksen toiminta tapahtuu satamassa terminaalipuolella ja työntekijät toimivat varastotyöntekijöinä, mikä erottaa heidät varsinaisesta laivojen lastaamiseen ja purkamiseen keskittyneestä ahtausalasta ja siellä toimivista ahtaajista. Yritys on perustettu 1990-luvulla ja se on toiminut olemassaolonsa aikana myös osittain ahtausalan yrityksenä, jonka takia osa työntekijöistä on edelleen ahtausalan työehtosopimuksella töissä, vaikka heidän työnkuvaansa ei kuulukaan tällä hetkellä varsinainen laivojen lastaamiseen ja purkamiseen keskittynyt työ.

Haastatelluista työntekijöistä kaksi toimii ahtaajan työsopimuksella ja viisi huolinta- ja varastotyön työsopimuksella, vaikka työtehtävät tällä hetkellä kaikilla haastelluilla työntekijöillä ovatkin yrityksen sisällä pääasiassa samat. Erot näiden eri työsopimusten välillä näkyvätkin käytännössä tällä hetkellä ainoastaan palkkauksessa.

Sahatavaraa vastaanotetaan kuorma-autoista sekä junanvaunuista, joista se puretaan ja varastoidaan halleihin. Sahatavaran lähtiessä eteenpäin se lastataan kontteihin, joiden siirtämisestä, eteenpäin toimittamisesta ja laivoihin lastaamisesta huolehtivat taas muut tahot. Työn tekeminen on täysin koneellista ja tavaroiden purkaminen, siirtely ja lastaaminen tapahtuu trukeilla. Tämän yrityksen työntekijöiden pääasiallisiin työtehtäviin kuuluu siis juuri sahatavaran purkaminen halleihin kuorma-autoista sekä junanvaunuista ja puutavaran lastaaminen edelleen kontteihin.

Työtä tehdään kahdessa vuorossa. Aamuvuorot ovat kello 6.00-14.30 ja iltavuorot 14.30-22.00. Työntekijöillä vaihtelevat aamu- ja iltaviikot niin, että joka toinen viikko tehdään iltavuoroa ja joka toinen viikko ollaan aamuvuorossa. Ylitöitä tehdään satamassa ajoittain paljon ja niistä sovitaan aina erikseen kunkin tilanteen mukaisesti.

Ylitöitä voidaan tehdä yö- sekä päiväaikaan. Yövuoroon jäävät aina iltavuoron työntekijät, jolloin puhutaan ”yöpaketeista”. Oman aamuvuoron jälkeen iltavuoroon jäämisestä puhutaan ”tuplavuoroina”, jolloin työntekijät tekevät 16 tuntisen työpäivän.

Ylityöt voidaan sopia myös niin, että työntekijöillä on suoritettavanaan tietty määrä kontteja, jolloin palkan saa täydestä kahdesta vuorosta ylityö- ja iltalisineen, mutta kotiin saa lähteä heti, kun sovittu konttimäärä on saatu valmiiksi. Tällaiset paketit ovat tyypillisiä yö- sekä viikonlopputöissä. Tällöin töitä tehdään yleensä ilman taukoja ja mahdollisimman tehokkaasti. Työmäärät vaihtelevat kuitenkin ajoittain paljon ja työmäärät satamassa ovat riippuvaisia monista tekijöistä, kuten esimerkiksi varustamoiden laivausaikatauluista. Työn tekeminen on myös sidoksissa esimerkiksi kuorma-autojen ja junanvaunujen satamaan saapumisen aikatauluihin sekä konttitoimituksiin.

Olen ollut töissä tilapäisenä työntekijänä tässä kyseisessä satama-alan yrityksessä vuodesta 2017 lähtien opintojen ohella. Olen tuurannut työnjohtajien lomia sekä sairaslomia pääasiassa kesäisin, mutta myös muina vuodenaikoina tarvittaessa, jos se on ollut opintojeni puolesta mahdollista. Tämän muutaman vuoden aikana olen toiminut yrityksessä erilaissa tehtävissä ja oman monipuolisen työkokemukseni kautta minulla onkin hyvä kuva siitä, minkälaista satamatyö on ja mitä se pitää sisällään. Pohdin myöhemmin vielä lisää omaa rooliani haastattelijana sekä sitä, kuinka työkaveruus haastateltavaksi osallistuneiden satamatyöntekijöiden kanssa on voinut vaikuttaa haastatteluihin.

4.3 Menetelmälliset valinnat ja lähtökohdat

Tutkimus on toteutettu laadullisella tutkimusotteella ja aineiston hankinnan välineenä on käytetty haastatteluita. Tutkimuksessani keskiössä on miesten kokemukset ja

merkityksenannot, joita olen lähestynyt laadullisia tutkimusmenettelyitä hyödyntäen.

Laadullisen lähestymistavan yksi keskeinen tunnuspiirre on todellisuuden ja siitä saatavan tiedon subjektiivisen luonteen korostaminen ja tutkittavien kokemukset ja merkityksenannot ovat keskeisessä roolissa. Ominaista laadulliselle tutkimukselle on nimenomaan yksittäisten tapausten tarkasteleminen ja tutkittavien näkökulman korostaminen. (Puusa & Juuti 2011, 47-48.)

Laadullinen tutkimusasetelma on joustava, sillä tarkoituksena ei ole testata ennalta asetettuja hypoteeseja, vaan laadullinen tutkimusote antaa tilaa aineistolle. Tutkijalla on valittuna näkökulma tai lähestymistapa, eli teoreettiset silmälasit, joiden läpi tutkittavaa ilmiötä lähestytään. Aineistonkeruun jälkeen alkuperäinen asetettu tutkimuskysymys voi elää ja tarkentua hermeneuttisen kehän mukaisesti. Vaikka laadullisessa lähestymistavassa ei aseteta hypoteeseja ja testata niitä, on syytä huomioida, että tutkimusprosessin alussa tutkijalla on kuitenkin olemassa jonkinlainen esiymmärrys aiheesta, mikä taas suuntaa tutkijan ajatuksia ja osittain ohjaa tiedon hankinnassa.

(Puusa & Juuti 2011, 49.) Tämä tutkielma on jatkoa kandidaatintutkielmalleni, joten sen voi nähdä toimineen vahvana esiymmärryksen rakentajana tämän tutkimuksen lähtökohdille. Kandidaatin tutkielmassani olin kiinnostunut vastaavista työuriin ja työn merkityksiin liittyvistä teemoista, mikä on ohjannut osaltaan ajatteluani ja lähestymistäni tämän tutkielman tekemiseen. Toisaalta myös oma työkokemukseni satamassa sekä työkaveruus haastateltujen työntekijöiden kanssa on heijastunut ajatteluuni.

Anu Puusa ja Pauli Juuti (2011, 48) esittävät, että etäisyys tutkijan, tuotetun aineison ja tutkimuskohteen välillä on laadullisissa menettelyissä tyypillisesti pieni. Laadullisilla tutkimusmenettelyillä tavoitteina voi olla muun muassa uuden tiedon hankinta, ilmiön kuvaus, ymmärryksen syventäminen, ilmiön tulkinta ja teoreettisesti mielekkään tulkinnan tekeminen tai kyseenalaistaminen. (Puusa & Juuti 2011, 48.) Laadullisella tutkimusotteella pyritään enemmän jonkin ilmiön tai asian syvälliseen ymmärtämiseen eikä sen tarkoituksena ole pyrkiä tekemään tilastollisia yleistyksiä, kuten kvantitatiivisilla menettelyillä (Eskola & Suoranta 1998, 61).

Tutkimuksen taustaoletukset paikantuvat sosiaaliseen konstruktionismiin, jonka mukaan sosiaalinen todellisuutemme on rakentunut sosiaalisessa ja kielellisessä vuorovaikutuksessa. Sosiaalisen konstruktionismin valossa tiedon sekä merkitystenantojen nähdään rakentuvan sosiaalisten prosessien ja vuorovaikutuksen kautta tietyssä historiallisessa ja kulttuurisessa kontekstissa. Urateorioihin ja ohjauskäytäntöihin sosiaalisen konstruktionismi tieteenfilosofisena taustaoletuksena on tuonut kontekstuaalisuuden, vuorovaikutuksen sekä narratiiviset lähestymistavat.

Yksilöiden kehityksen ja elämänkulkujen rakentumisen nähdään tapahtuvan tietyssä kulttuurissa ja historiallisissa sekä poliittisissa olosuhteissa. Todellisuutta rakennetaan kielen, puhetapojen ja vuorovaikutuksen kautta. (Berger & Luckmann 1997.)

4.3.1 Aineisto ja sen kerääminen haastatteluilla

Haastatteleminen on olennainen keino, kun kerätään aineistoa asioille annetuista merkityksistä ja tulkinnoista. Haastattelu aineistonhankinnan keinona mahdollistaa sen, että mukaan saadaan yksilön subjektiivinen kokemus. (Puusa 2011, 74.) Yksilöiden urapolkujen sekä työlle annettujen merkitysten tutkimisessa päädyin menetelmällisenä valintana hankkimaan aineiston haastatteluilla, jotta työntekijöiden oma ääni pääsisi mahdollisimman hyvin kuuluville. Haastattelun kautta yksilöt pääsevät itse kertomaan omasta urapolustaan ja työhön liittyvistä kokemuksistaan ja merkityksenannoistaan.

Jouni Tuomi & Anneli Sarajärvi (2012) esittävät, että haastatteluiden etuna on ennen kaikkea niiden joustavuus, sillä haastatteluiden avulla tutkija pystyy käymään keskustelua haastateltavan kanssa, selventää kysymyksiään ja oikaista väärinymmärryksiä (Tuomi & Sarajärvi 2012, 73).

Kandidaatintutkielmani aineisto koostui kolmen satama-alan työntekijän puolistrukturoidusta teemahaastattelusta. Kandidaatintutkielmaa varten tehdyt haastattelut toteutettiin kesäkuussa 2018 ja ne ovat myös mukana tämän tutkimuksen aineistossa. Näiden jo olemassa olevien haastatteluiden lisäksi haastattelin neljää muuta satama-alan työntekijää tämän saman yrityksen sisältä maaliskuussa 2020. En kuitenkaan kokenut puolistrukturoidun teemahaastattelun sopivan menetelmänä enää