Lapsen osallisuus palvelutarpeen arvioinnin aikana

(1)

Lapsen osallisuus

palvelutarpeen arvioinnin aikana

Satu Pappila

Pro gradu -tutkimus Sosiaalityö

Yhteiskuntatieteiden laitos Itä-Suomen yliopisto Lokakuu 2021

(2)

Itä-Suomen yliopisto, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Yhteiskuntatieteiden laitos

Oppiaine: Sosiaalityö

Pappila, Satu: Lapsen osallisuus palvelutarpeen arvioinnin aikana Pro gradu -tutkielma, 78 sivua, 1 liite (1 sivu)

Lokakuu 2021

Tiivistelmä

Tämän pro gradu -tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella perhesosiaalityön alkuarviointi yksikön työnteki- jöiden näkemyksiä lapsen osallisuudesta palvelutarpeen arvioinnin aikana. Palvelutarpeen arviointi saa kes- tää enintään kolme kuukautta, se voi olla lyhyt ajanjakso työntekijälle, mutta pitkä aika lapselle ja perheelle odottaa palveluja. Pääseekö lapsi osalliseksi asiaansa niin hyvin kuin laki sitä edellyttää. Tutkimukseni koh- distui siihen, millaista lapsen osallisuus palvelutarpeen arvioinnin aikana on ja onko palvelutarpeen arvioinnin prosessissa lapsen osallisuutta edistäviä tai heikentäviä tekijöitä. Lapsen osallisuutta tässä tutkimuksessa peilataan kohtaamis- ja prosessiosallisuuden (Muukkonen 2008, 61) jaottelun kautta. Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena ja tutkimusaineisto kerättiin ryhmämuotoisella teemahaastattelulla. Haas- tatteluun osallistui kolme sosiaalityöntekijää ja kolme ohjaajaa. Tutkimusaineisto analysoitiin teemoittelun avulla.

Tutkimustulosteni perusteella kohtaamisosallisuuden muotoja ovat lapsen henkilökohtaiset tapaamiset ja yhteiset tapaamiset lapsen ja vanhemman kanssa. Prosessinohjaustyötä ovat yhteistyö asiakkaan, työparin ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Alkuarviointitiimi hyödyntää lapselta saatua tietoa, välittää sitä vanhemmille ja mahdollisille yhteistyötahoille sekä muodostaa usein hajallaan olevista tiedonmuruista kokonaisar- vion lapsen ja perheen tilanteesta. Lapsen osallisuutta tukevia asioita palvelutarpeen arvioinnin aikana ovat työntekijöiden ammattitaito ja tapaamispaikka. Lapsen vanhempien rooli tulosten perusteella voi joko tukea tai heikentää lapsen osallisuutta. Muita palvelutarpeen arvioinnin aikana lapsen osallisuutta heikentäviä te- kijöitä ovat kolmen kuukauden aikaraja, vakavat huolto- ja tapaamisriidat sekä lapselle sopimaton tapaa- misympäristö. Tutkimus tuotti myös monipuolista tietoa lapsen osallisuuden toteutumisesta palvelutarpeen arvioinnin aikana: tietoa palvelutarpeen arvioinnin tekemisestä ja tietoa lapsen ja perheen osallisuudesta sekä tietoa lapsen osallisuutta edistävistä asioista ja lapsen osallisuutta heikentävistä asioista.

Asiasanat: Lapsen osallisuus, arviointi, palvelutarpeen arviointi, lastensuojelu, sosiaalityö

(3)

University of Eastern Finland, Faculty of Social Sciences and Business Studies Department of Social Sciences

Subject: Social work

Pappila, Satu: Child participation during social work assessment Master’s Thesis, 78 pages, 1 appendix (1 page)

October 2021

Abstract

The aim of this master's thesis was to examine child's participation during the assessment. The assessment must not exceed the three-month time limit, which can be a short period of time for the employee, but a long for the child and family to wait for services. Will the participation of the child be realized as well as the law requires? My research focused on the child's participation during the assessment and whether there are factors that promote or weaken the child's participation in the process of assessment. The study was carried out as a qualitative study and the research data was collected through a group-based thematic interview. Three social workers and three social advisors participated in the interview. The research data was analysed using thematic method.

Based on my research results, the forms of encounters include the child's personal meetings and joint meetings with the child and the parent. Process work includes cooperation with the customer, co-worker and partners. The assessment team utilises the information received from the child, transmits it to parents and potential partners, and provides an overall assessment of the child's and family's situation from often scat- tered data. During the assessment, the employees' skills and meeting place are supporting the child's participation. The role of the child's parents based on the results can either support or weaken the child's participation. Other factors that weaken the child's participation during the assessment include a three-month time limit, serious custody and appointment disputes, and an unsuitable meeting environment for the child.

The study also provided versatile information on the child's participation during the assessment: information on the assessment and the participation of the child and the family, as well as information on mat- ters that support and weaken the child's participation.

Keywords: Child participation, assessment, child protection, social work Place of storage: University of Eastern Finland Library

(4)

Sisällysluettelo

1 JOHDANTO ... 6

2 LAPSEN JA PERHEEN ARVIOINTIPROSESSI ... 9

2.1 Arviointi käsitteenä ... 9

2.2 Arvioinnin käsite lastensuojelussa ... 10

2.3 Palvelutarpeen arviointi ... 11

2.4 Lastensuojelutarpeen arviointi ... 13

3 LAPSEN OSALLISUUS ARVIOINTIA OHJAAVANA LÄHTÖKOHTANA ... 15

3.1 Kattokäsitteenä lapsen etu ... 15

3.2 Lapsen osallisuus arvioinnissa ja lastensuojelussa ... 17

3.2.1 Lapsen osallisuuden oikeudellinen perusta ... 19

3.2.2 Lapsen osallisuus ja arviointi aiemman tutkimuksen valossa ... 21

3.3 Lapsen osallisuuden määritelmiä ... 22

4 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS ... 28

4.1 Tavoite ja tutkimuskysymys ... 28

4.2 Tutkimuksen näkökulma ja tehdyt valinnat ... 29

4.3 Aineiston keruutapana teemahaastattelu ... 32

4.4 Aineiston analyysitapana teemoittelu ... 34

(5)

4.5 Tutkimuseettiset kysymykset ... 38

5 PALVELUTARPEEN ARVIOINTI ... 41

5.1 Tutkimukseen osallistunut alkuarviointitiimi... 41

5.2 Palvelutarpeen arviointi ja kolmen kuukauden aikaraja ... 43

5.3 Lapsen tapaaminen ... 45

5.4 Yhteenveto palvelutarpeen arvioinnista ... 47

6 LAPSEN OSALLISUUS PALVELUTARPEEN ARVIOINNIN AIKANA ... 50

6.1 Lapsi osallisena omaan asiaansa ... 50

6.2 Aikuisten vaikutus lapsen osallisuuden toteutumiseen ... 52

6.3 Tapaamispaikan vaikutus lapsen osallisuuden toteutumiseen ... 54

6.4 Vuorovaikutuksen merkitys lapsen osallisuuden toteutumisessa ... 56

6.5 Yhteenveto lapsen osallisuuden edellytyksistä ja esteistä ... 59

7 JOHTOPÄÄTÖKSET ... 61

8 POHDINTA ... 67

LÄHDELUETTELO... 71

LIITTEET... 79

(6)

1

JOHDANTO

Lapsella on oikeus osallisuuteen, mutta toteutuuko tämä oikeus? Onko olemassa poikkeuksia, jolloin lapsen osallisuus voidaan sivuuttaa? Millä perusteella lapsen mielipiteet ja toivomukset voidaan jättää kuulematta? Voidaanko olettaa, että joku muu tietää lapsen asioista paremmin kuin lapsi itse? Kansallisen lapsistrategian parlamentaarinen komitea (2021, 35) kirjoittaa tuoreessa jul- kaisussaan lapsen osallisuuden tärkeydestä. Raportin mukaan lasten osallisuus, kuulluksi tulemi- nen, tiedonsaanti ja aktiivinen ja osaava yhteiskunnan jäsenyys tulee kattavasti ja ikätasoisesti turvata. Raportissa kirjoitetaan myös, että lapsen kuuleminen ja osallisuus eivät toteudu tällä hetkellä kaikissa päätöksenteoissa, osa lapsista jää huomioitta ja kuulematta toistuvasti. Riittämätön osallisuuden toteutuminen voi johtaa kasautuvaan syrjäytymiseen, mikä puolestaan heikentää lapsen yhteiskunnallista päätöksenteon ja toiminnan kestävyyttä. Viime vuosina on lapsen osallisuus- mahdollisuuksista käyty laajaa keskustelua Suomessa ja osallisuutta on korostettu eri aloilla. Yksi tärkeimmistä kysymyksistä on, hyötyykö lapsi osallisuudesta vai onko se hänelle haitallista. YK:n lapsen oikeuksien komitea on arvostellut Suomea siitä, että se ei ole riittävästi varmistanut lapsen kuulemista. (Tolonen 2019, 225.)

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on saada tietoa lapsen osallisuuteen vaikuttavista tekijöistä palvelutarpeen arvioinnin aikana. Tarkastelen pro gradu tutkimuksessani, kuinka lapsen osallisuus toteutuu palvelutarpeen arvioinnissa, ja onko palvelutarpeen arvioinnin prosessissa lapsen osallisuutta tukevia asioita tai sitä heikentäviä. Lapsen osallisuutta tässä tutkimuksessa peilataan kohtaamis- ja prosessiosallisuuden (Muukkonen 2008, 61) jaottelun kautta. Sosiaalihuoltolaissa (1301/2014, 32 §) ja lastensuojelulaissa (417/2007, 4 §, 5 §, 20 §) säädetään lapsen ja nuoren mielipiteen ja toivomusten huomioimisesta palvelujen ja avun tarvetta arvioitaessa. Lait velvoittavat, että lapsen mielipiteisiin ja toivomuksiin on kiinnitettävä erityistä huomiota. Lapsen oikeus osallisuuteen ei jätä aikuisille harkintavaltaa, sillä sääntelyn sanamuodot ovat ehdottomia: ”lapsen mielipide on selvitettävä ja se on otettava huomioon” (Toivonen & Pollari 2018, 75). Palvelutarpeen arviointi on suhteellisen lyhyt kestoinen prosessi, joka saa kestää enintään kolme kuukautta.

(7)

Kuinka tässä verrattain lyhyessä ajassa pystytään vastaamaan lakien tuomaan osallisuuden vel- voitteiseen, sillä lakipykälissä ei kuitenkaan määritellä, että missä määrin ja miten mielipiteet ja toiveet tulisi huomioida.

Valitsin tutkimusaiheen oman kiinnostukseni mukaan, sillä työskentelen itse perhesosiaalityön al- kuarvioinnissa. Työssäni on tullut pohdittua, toteutuuko lapsen osallisuus palvelutarpeen arvioinnin aikana niin hyvin kuin sitä lain mukaan voisi edellyttää. Aihe on myös yhteiskunnallisesti mer- kittävä, sillä lapsen osallisuus määritellään hyvin vahvasti laissa, ja on yksi lapsen oikeuksien sopimuksen ydinsisällöistä. Lapsen osallisuudella on suuri merkitys palvelutarpeen arvioinnin aikana, heti työskentelyn alkuvaiheessa, sillä tällöin lapsi saa kokemuksen kuulluksi tulemisesta ja tunteen, että hänen mielipiteillään on väliä. Tämä auttaa palvelutarpeen arvioinnin jälkeisessä jatko- työskentelyssä lapsen kanssa, mutta tukee myös lapsen yhteiskunnallista osallisuutta. Huomion arvoista on myös se, että vain lapsi itse voi tietää itsestään ja asioistaan jotain sellaista, mitä muut eivät.

Lastensuojeluilmoitusten määrä ja lastensuojelun asiakkuudet sekä kiireellisesti sijoitettujen lasten määrät ovat kasvaneet merkittävästi, ja tämä lisää työni ajankohtaisuutta. Lastensuojeluilmoi- tusten määrä on 10 vuodessa kaksinkertaistunut, ja vuonna 2020 tehtiin 87 233 lapsesta lasten- suojeluilmoitus. Ilmoituksia tehtiin 162 130, mikä on neljä prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Vuonna 2020 sosiaalihuoltoon tuli 15 791 yhteydenottoa lapsen tuen tarpeen arvioi- miseksi, ja ne koskivat 14 210 lasta. Avohuollon asiakkaina oli puolestaan 48 802 lasta. Palvelutar- peen arviointeja vuonna 2020 tehtiin 40 545. Vuonna 2020 kiireellisesti sijoitettiin 4 662 lasta ja huostassa olleiden lasten määrä oli 11 386. Koronapandemian vaikutukset eivät vielä näy tilas- toissa, mutta on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilastoraportissa arvioidaan, että lasten ja perheiden vaikeudet sekä lastensuojelullisen tuen tarve ovat lisääntyneet koronan vaikutuksesta.

(Forsell, Kuoppala & Säkkinen 2021, 1, 20.)

Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu arvioinnin käsitteen ja lapsen osallisuuden ympä- rille. Arvioinnin yhteydessä käsitellään palvelutarpeen arviointia ja lastensuojelutarpeen arviointia. Lapsen osallisuus teema kattaa lapsen osallisuuden vahvan oikeudellisperusteen sekä lapsen

(8)

monimuotoisuus selkiytyy. Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa tietoa lapsen osallisuudesta palvelutarpeen arvioinnin aikana. Peilaan tässä tutkimuksessa tuloksia Muukkosen (2008, 61) osallisuuden jaotteluun kohtaamis- ja prosessiosallisuudesta, sillä molempia osallisuuden muotoja tarvitaan, jotta lapselle voi muodostua omanlaisensa osallisuus. Tämä tutkimus toteutetaan ryhmä- muotoisella teemahaastattelulla alkuarvioinnin työntekijöille. Haastatteluaineisto analysoidaan käyttämällä teemoittelua.

Tässä tutkimuksessa lapsen osallisuudella tarkoitetaan, mitä lastensuojelulaissa (417/2007, 20 §;) ja sosiaalihuoltolaissa (1301/2014, 32 §) lapsen osallisuudesta säädetään. Määritelmien mukaan lapsen osallisuutta on oikeus osallistua ja tulla kuulluksi, mutta myös työntekijän velvollisuus sel- vittää lapsen toivomukset ja mielipide ja ottaa ne huomioon. Lapsella tässä tutkimuksessa tarkoitetaan alle 18-vuotiasta, sillä YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen 1 artiklan mukaan yleissopimuk- sessa (60/1991) lapsella tarkoitetaan jokaista alle 18-vuotiasta henkilöä. Tutkimuksen arviointi - käsite tulee englannin kielen sanasta assessment, joka viittaa lapsen tilanteen arviointiin sekä arviointiin toiminnan ja prosessin välineenä (Jaakola 2020, 36). Myös Johanna Hietamäki (2015, 45) on tarkastellut arviointia ja kiinnittää tutkimuksensa perheen tarpeiden ja tilanteiden arviointiin asiakkuuden alkuvaiheessa.

Huomasin, että pro gradu tutkimuksia lapsen osallisuudesta perhesosiaalityössä ja lastensuojelun kentässä on tehty paljon dokumenttien ja kirjausten kautta. Itse halusin lähestyä aihetta ammattilaisten haastattelujen avulla, sillä pohdin kirjausten luotettavuutta, ja onko kirjoitettu kaikki, mitä lapsen ja vanhemman kanssa on puhuttu tai tehty. Tieto ei myöskään aina aukea kirjoitetusta tekstistä lukijalle niin kuin kirjoittaja on sen tarkoittanut. Tutkin palvelutarpeen arviointia ja niin sanottujen alkuarviointia tekevien ammattilaisten näkemyksiä. Pyrin haastattelujen kautta pääse- mään lähemmäksi heidän kokemuksiaan ja käsityksiään arvioinnista ja lapsen osallisuudesta. Al- kuarvioinnin ammattilaisilla tässä tutkimuksessa tarkoitan sosiaalityöntekijöitä ja ohjaajia. En ha- lunnut valita vain sosiaalityöntekijöiden ammattiryhmää, sillä mielestäni kummankin työpanos on yhtä arvokasta, ja kokemukseni mukaan, etenkin ohjaajat kohtaavat lapsia joskus jopa useammin kuin sosiaalityöntekijät.

(9)

2 LAPSEN JA PERHEEN ARVIOINTIPROSESSI

2.1 Arviointi käsitteenä

Suomalaista lastensuojelun arviointia vastaa kansainvälisessä lastensuojelun tutkimuksessa eni- ten termi assessment, jolla tarkoitetaan asiakkuuden alkuvaiheen lapsen ja perheen tilanteen arviointia, asiakkaiden tarpeiden ja tilanteiden pohjalta eli alkuarviointia. Arviointitapa on psykososi- aalinen, jonka tavoitteena on kokonaisvaltaisesti ymmärtää asiakkaiden ongelmia ja tarpeita sekä voimavaroja. (Hietamäki 2015, 45.) Tässä tutkimuksessa arvioinnilla (assessment) tarkoitetaan nimenomaan asiakkuuden alussa tapahtuvaa alkuarviointia. Sosiaalityön kontekstissa assessment - sana saa merkityksen tapaus- ja tilannekohtainen arviointi, jossa asiakkaan elämänolosuhteita ja elämäntilannetta sekä todellisuutta käsitellään mahdollisimman laajasti (Jaakola 2020, 36).

Mary Richmond (1917) esitti jo aikoinaan kirjassaan Social diagnosis, että arviointi ei ole vain yksilön tai ongelman sijoittamista eri kategorioihin, vaan se on monimutkainen tiedonkeruuprosessi ja huolellisten päätelmien tekemistä kyseisistä tiedoista sekä interventiosuunnitelman laatimista näiden pohjalta (Mattaini & Kirk 1991, 260). Johanna Hietamäen (2015, 48) väitöskirjan mukaan Suomessa on käytetty useita eri termejä kuvaamaan alkuarvioinnin kaltaista työtä, joista ensim- mäisiä on juuri Mary Richmondin käyttämä termi sosiaalinen diagnoosi (social diagnosis). 1990- luvulta lähtien muita termejä ovat olleet mm. tilannearviointi, arviointi, tutkinta ja tilanneselvitys.

2000-luvulla alkuarviointia on huomioitu entistä enemmän lastensuojelun kentässä, ja siitä on käy- tetty termejä alkuarviointi, lastensuojelutarpeen selvitys, selvitystyöskentely ja selvitysprosessi.

Vaikka tässä tutkimuksessa arviointia tarkastellaan nimenomaan asiakkuuden alkuvaiheessa, on tärkeää hahmottaa, että arviointia tehdään useissa asiakasprosessin vaiheissa.

Mary Richmondin jälkeen tulleet teoreetikot ovat jatkaneet Richmondin esittämän arviointiteeman ympärillä; arviointi on asiakkaan, ongelman ja tilanteen ymmärtämistä. Nämä aikaisemmat arvioinnin määritelmät voivat olla hieman jalostamattomia, mutta ne kuvaavat arviointia kokonaisval- taisena menetelmänä ymmärtää asiakkaan ongelmaa ja nämä määritelmät löytyvät vielä nykyop-

(10)

pikirjoistakin. (Mattaini & Kirk 1991, 260.) Ilmari Rostila (2001, 64–66) antaa arviointi sanalle erityisesti kolme merkitystä. Ensimmäiset kaksi liittyvät arvioinnin prosessimaiseen luonteeseen: arviointi on työntekijän ja asiakkaan välistä arviointia, jossa tietoa kerätään ja analysoidaan ja niistä muodostetaan ongelman kuvaus. Toiseksi arvioinnissa mietitään, että voidaanko tietyn organisaa- tion tavoitteilla, mahdollisuuksilla ja resursseilla vastata asiakkaan tarpeisiin. Kolmas arviointi sa- nan merkitys tulee arvioinnin tuloksesta. Asiakkaan tilanteesta on saatu tietoon perustuva käsitys, kokonaisvaltainen kokonaiskuva. Arviointi on siis sekä prosessi että lopputulos. Arvioinnin proses- simainen luonne tarkoittaa sitä, että tietoa kerätään ja arviointia tehdään koko ajan, myös loppu- vaiheessa, jossa arvioidaan asiakkaan tilanteen jatkoa.

2.2 Arvioinnin käsite lastensuojelussa

Lastensuojelun orientaatiot voidaan jakaa kolmeen ryhmään; perhepalveluiden orientaatio, lastensuojelun orientaatio ja lapsikeskeinen orientaatio. Työskentely perhepalveluiden orientaatiossa keskittyy koko perheen tilanteeseen, sitä tehdään yhteistyössä, se on terapeuttista työsken- telyä ja se painottuu ennaltaehkäisyyn. (Hietamäki 2015, 42.) Perhepalveluorientaatio näkyy myös lastensuojelulaissa, jonka yhtenä tarkoituksena on turvata vanhemmille tuki lasten kasvatuksessa ja tarjota lapsille ja koko perheelle apua ja tukitoimia (Lastensuojelulaki 417/2007, 2§–4§). Lasten- suojeluorientaatiossa perheiden tilanteeseen puuttuminen on viimesijainen toimenpide, ja lastensuojelun palvelut ovat oma erillinen järjestelmänsä. Työ on kontrollia ja asiakkaan ja työntekijän vastakkainasettelu yleistä. Lapsikeskeisessä orientaatiossa lapsi nähdään yksilönä, jonka tarpeet, kehitys ja hyvinvointi ovat työskentelyn keskiössä. Työskentely korostaa lapsen oikeuksia ja lapsen osallisuutta ja se on saanut vaikutteita YK:n lapsen oikeuksien sopimuksesta. Lapsikeskeinen orientaatio lainaa myös elementtejä kahdesta muusta orientaatiosta. (Hietamäki 2015, 44–45.)

Lastensuojelussa lapsen tilanteen arviointi on monimutkainen ja haasteellinen tehtävä, jonka tavoitteena on arvioida lapsen tarpeita suhteessa vanhempien kykyyn ja mahdollisuuksiin vastata näihin tarpeisiin. Sosiaalityön ja muiden ammatillisten arviointien perusteella tehdään merkittäviä päätöksiä, jotka vaikuttavat lapsen elämään sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. Arvioinnin onnis-

(11)

käytännön toteutus voi jäädä vaadittavasta standardista. Arviointi edellyttää nykyhetken, historian ja tulevaisuuden tarkastelua: mitkä ovat tarpeet ja valmiudet juuri nyt, miten tarpeisiin on aiemmin vastattu ja mitkä ovat tilanteen riskit tulevaisuudessa, sekä miten interventiot tai niiden teke- mättömyys vaikuttavat lapsen tilanteeseen ja millaista muutostyötä on havaittavissa. Heikkolaa- tuiset ja puutteelliset tai kokonaan tekemättä jääneet arvioinnit ovat erityisen huolestuttavia lapsen tilanteen kannalta. Huonosti tehdyillä arvioinneilla voi olla kauaskantoisia seurauksia, sillä lapsen tilanteen epävakaus voi johtaa paheneviin tunne- ja käyttäytymishäiriöihin, aiheuttaa heikkoa koulumenestystä, mistä puolestaan seuraa työttömyyttä ja köyhyyttä. (Oranen 2006, 7; Turney, Platt, Selwyn & Farmer 2011, 1–3.)

Arvioinnin toteutukseen on lastensuojelun keskustelussa kiinnitetty huomiota jo 2000-luvun alku- puolelta saakka. Ongelmina on tuotu esiin esimerkiksi se, että arviointi keskittyy paljolti vanhem- piin ja on aikuisjohtoista. Aikuiset tuntuvat tietävän, mikä lapselle on parasta. Lapsia on kuvattu arvioinneissa usein ennemmin objekteina kuin subjekteina ja suhteessa vanhempiinsa sekä kuinka lapsi käyttäytyy vanhempien kanssa. Lasta tulisi kuvata arvioinneissa myös tämän muissa ympäristöissä, kuten koulussa tai kavereiden kesken. Arvioinnin keskiössä tulisi olla lapsi, ja kuvata tilanteita lapsen silmin. (Holland 2001, 326; Hurtig 2006, 170.) Arviointia saatetaan lastensuojelussa myös keskittää liikaa olemassa oleviin riskeihin ja vaikka lapsen turvallisuus on tärkeää, lastensuojelussa se on liian kapea näkökulma. Arvioinnin tulisi keskittyä enemmän siihen, mitä lapsen elämänkokemukset lapselle itselleen merkitsevät, mitä tunteita ne hänessä herättävät ja mitä apua hän tilanteessaan tarvitsee. Vanhemmat ja lapsi tulee ottaa arviointityöskentelyyn heti alusta saakka mukaan tekemään arviointia omalta osaltaan ja tiedon jakamisen tulee olla avointa. (Möl- ler 2004, 34–35.)

2.3 Palvelutarpeen arviointi

Asiakkaan tilanteeseen sopivien sosiaalipalvelujen tarpeenmukaisuuden lähtökohtana toimii palvelutarpeen arviointi, jonka toteutuksesta säädetään sosiaalihuoltolain (1301/2014) 36 §: ssä. Yksi sosiaalihuoltolain tarkoituksista on riittävien ja laadukkaiden sosiaalipalvelujen turvaaminen sekä

(12)

2017, 15). Kun sosiaalihuollon palveluksessa olevan tietoon tulee sosiaalihuollon tarpeessa oleva henkilö, arvioidaan ensin kiireellisen avun tarve. Tämän jälkeen henkilöllä on oikeus saada palvelutarpeen arviointi. (Araneva 2016, 79; Sosiaalihuoltolaki 1301/2014, 36 §.) Prosessi käynnistyy yh- teydenotosta, lastensuojeluilmoituksesta tai muulla tavoin esiin tulleesta tuen tarpeesta. Tällöin asiakkaalla alkaa sosiaalihuollon asiakkuus, joka päättyy, kun asiakasasiakirjaan merkitään tie- doksi, ettei sosiaalihuollon asiakkuudelle ole tarvetta tai asiakkuus siirtyy lastensuojeluun. (Hä- meen-Anttila 2017, 230; Sosiaalihuoltolaki 1301/2014, 34 §.) Palvelutarpeen arviointi ei edellytä valituskelpoista hallintopäätöstä, riittävä toimenpide on asiakkaan asiakirjoihin tehty merkintä palvelutarpeen arvioinnin ratkaisusta ja perusteista (Araneva 2016, 82–83).

Sosiaalihuoltolain (1301/2014, 34 §, 36 §) mukaan palvelutarpeen arviointi on aloitettava viimeis- tään seitsemäntenä arkipäivänä, ilman turhaa viivytystä, ja saatettava loppuun viimeistään kolmen kuukauden kuluessa vireille tulosta, mutta arviointia aiheettomasti viivyttämättä. Palvelutarpeen arviointi tehdään asiakkaan yksilöllisten tarpeiden ja elämäntilanteen mukaisessa laajuudessa, yh- teistyössä asiakkaan itsensä ja tämän omaisten kanssa sekä hyödyntäen moniammatillisia toimi- joita. Asiakkaan, myös lapsen ja nuoren, itsemääräämisoikeus sekä heidän toiveensa, mielipi- teensä ja yksilölliset tarpeensa ovat huomioitava tehdessä palvelutarpeen arviointia. Laissa ei kuitenkaan määritellä, miten ja missä laajuudessa nämä selvitykset on tehtävä. Palvelutarpeen arvioinnin perusteella selvitetään, onko asiakkaalla tuen tarvetta sekä tehdään asiakkaan tilanteesta yhteenveto, jossa annetaan selvitys tuentarpeesta, palveluiden ja asiakkuuden edellytyksistä, asiakkaan mielipiteistä ja näkemyksistä, omatyöntekijän tarpeesta sekä arvio tuentarpeen luon- teesta; onko se tilapäinen, toistuva vai pitkäaikainen (Sosiaalihuoltolaki 1301/2014, 37 §).

Laaja-alainen palvelutarpeen arviointi on sosiaalihuollon varhaista tukea, ja riittävässä laajuudessa tehtynä, saadaan asiakas ohjattua nopeasti, oikea aikaisesti ja oikeiden palvelujen piiriin, jossa asiakas saa tarvitsemansa tuen hyvin nopeasti. Näillä toimenpiteillä on mahdollista ehkäistä ongelmien kärjistyminen ja vähentää korjaavien tukitoimien tarvetta. Lapsiperheiden kohdalla on arvioitava sekä vanhempien että lapsen tuen ja palvelujen tarve. (Araneva 2016, 79, 82.) Sopivien palveluiden löytäminen ei ole palvelutarpeen arvioinnin ainoa tavoite, vaan palvelutarpeen arviointi jo itsessään voi vahvistaa asiakkaan toimijuutta ja toimintakykyä. Tämä edellyttää asiakkaan

(13)

suunnittelua. (Alatalo, Miettunen, Liukko, Kettunen & Normia-Ahlsten 2019, 11.) Palvelutarpeen arvioinnin näkeminen muutostyöhön tähtäävänä interventiona on tärkeää (Hietamäki 2015, 170).

2.4 Lastensuojelutarpeen arviointi

Lastensuojelutarpeen selvittämisestä palvelutarpeen arvioinnin yhteydessä säädetään lastensuojelulain (1302/2014) 26 §:ssä. Lastensuojelutarpeen arviointia koskevat samat säännökset kuin palvelutarpeen arviointia, ja asia tulee vireille hakemuksesta, ilmoituksesta tai kun työntekijä saa tie- tää lastensuojelun tarpeessa olevasta lapsesta. Ensimmäisenä arvioidaan kiireellisten toimenpiteiden tarve ja tehdään sosiaalihuoltolain 36 §:n mukainen palvelutarpeen arviointi. Sosiaalityön- tekijä tekee arvion lastensuojelulain mukaisista palveluista ja tukitoimien tarpeellisuudesta sekä lapsen, huoltajan tai muun kasvattajan mahdollisuuksista vastata lapsen hoidon ja kasvatuksen tarpeeseen. Lastensuojelutarpeen arviointi tehdään aina lapsen ja perheen yksilöllisen tilanteen laajuudessa. Lapsi on sosiaalihuollon asiakkuudessa palvelutarpeen arvioinnin loppuun saakka, ja sen jälkeen asiakkuus voi alkaa lastensuojelussa, jos lastensuojelulain 27 §:ssä säädetyt edellytyk- set täyttyvät (Araneva 2016, 90). Lastensuojelulain (1302/2014) 27 § mukainen lastensuojelun asiakkuus alkaa, kun palvelutarpeen arvioinnin perusteella todetaan, että ”1) lapsen kasvuolosuhteet vaarantavat tai eivät turvaa lapsen terveyttä tai kehitystä, 2) lapsi käyttäytymisellään vaarantaa terveyttään ja kehitystään, 3) lapsi tarvitsee lastensuojelulain mukaisia palveluja ja tukitoimia”

(Lastensuojelulaki 1302/2014, 27 §). Myös kiireelliset toimet lapsen turvaamiseksi aloittavat lastensuojelun asiakkuuden.

Sosiaalityöntekijältä vaaditaan monenlaista selvitystyötä, kun tehdään lastensuojelutarpeen selvi- tystä. Tietoa on kerättävä lapsen ja perheen arjesta, elämästä, sosiaalisista suhteista ja toiminta- kyvystä, ja sen jälkeen vielä analysoitava tiedot. Lastensuojelun kontekstissa nämä tiedot voivat olla hajanaisia, moniselitteisiä ja epäselviäkin, ja usein niihin liittyy vahvoja tunnelatauksia. Vuoro- vaikutuksessa tapahtuvan tiedonkeruun lisäksi, tietoa kerätään asiakastietojärjestelmistä, muilta asiakkaan kanssa toimivilta ammattilaisilta, ja esimerkiksi sukulaisilta. Lastensuojelun arviointi voidaan nähdä sosiaalityön ydintehtävänä, sillä se lisää ymmärrystä lapsen ja perheen tilanteesta.

(14)

Tätä ymmärrystä rakennetaan ja syvennetään koko asiakkuuden ajan. Lastensuojelutarpeen sel- vityksen tarkoituksena on ratkaista lapsen tuen tai kontrollin tarve, mistä tarvittava tuki löytyy vai tarvitseeko tilanne lisätukea ollenkaan. (Haarakangas 2018, 5.) Lastensuojelutarpeen arviointia voidaan kutsua portinvartijaksi, joka varmistaa lapsen oikea-aikaisen ja oikeanlaisen auttamisen.

Tähän luontaisesti vaikuttaa se, missä vaiheessa lastensuojelun tarve on havaittu; onko lastensuo- jeluilmoitus tehty riittävän aikaisessa vaiheessa tai onko peruspalveluissa huomattu ajoissa lapsen erityispalvelujen tarve. (Jaakkola 2016, 3.)

Lastensuojelun arviointia tehdään usein haasteellisissa ympäristöissä, joiden keskiössä on aina lapsi ja tämän tarpeet, mutta myös vanhemmat ja näiden kyvyt vastata lapsen tarpeisiin sekä kyvyt tehdä yhteistyötä lapsen asioissa. Arviointiin oman haasteensa tuo aikaraja; arvioinnin on valmis- tuttava kolmen kuukauden sisään. Tämä on lyhyt aika kerätä tietoa haasteellisista ympäristöistä, luoda luottamuksellinen suhde lapseen ja vanhempaan ja löydettävä yhteistyössä oikeat palvelut ja toimintatavat lapsen ja vanhemman tilanteeseen. Sosiaalityöntekijän tehtävänä on antaa oma ammatillinen arvionsa tilanteesta ja sosiaalityöntekijällä on suuri vastuu arviointia tehdessään ja toimiessaan perheen ja yhteiskunnan välillä, jossa perheen yksityisyys ja vanhempien vastuu ovat ensisijaisia, mutta samalla on turvattava lasten hyvinvointi, ja esimerkiksi lasten kaltoinkohteluun on puututtava. (Bardy 2009, 74; Ojaniemi & Rantajärvi 2010, 233.)

(15)

3 LAPSEN OSALLISUUS ARVIOINTIA OHJAAVANA LÄHTÖKOHTANA

3.1 Kattokäsitteenä lapsen etu

”Lapsen etu on lapsen kaikkien oikeuksien summa” (Hakalehto 2018, 51).

Lapsen edun ensisijaisuus on keskeinen periaate lastensuojelussa (Araneva 2016, 174) ja myös lapsen oikeuksien sopimus nostaa lapsen edun ensisijaiseksi periaatteeksi sosiaalihuollossa, tuo- mioistuimissa, hallinnossa ja lainsäädännössä (Yleissopimus lapsen oikeuksista 60/1991, artikla 3).

Lapsen edusta ei ole yhtä ja oikeaa määritelmää, joka kattaisi koko lapsen edun käsitteen. Siksi on tärkeää, että lapsen edun käsite avataan siinä asiayhteydessä, mitä kulloinkin sillä tarkoitetaan ja lapsen etu tulisi selvittää tapauskohtaisesti. Lapsen etuun vedotessa tulisi pystyä perustelemaan, millä kriteereillä lapsen etua arvioidaan. Etenkin sosiaalityöntekijöillä on tällainen perusteluvelvol- lisuus. (Aer 2012, 25.) Lastensuojelulaissa (417/2007, 4 §) määritellään, että samalla, kun arvioidaan lastensuojelun tarvetta, arvioidaan lapsen etua. Miten esimerkiksi erilaiset ratkaisut turvaavat lapselle mahdollisuuden lapsen osallisuuteen ja omiin asioihin vaikuttamiseen ja miten nämä ratkaisut vaikuttavat lapsen läheisiin ihmissuhteisiin ja tasapainoiseen kehitykseen sekä turvaavat turvallisen kasvuympäristön.

Lapsen etu tulee olla ensisijainen ratkaisukriteeri palveluja ja tukitoimia arvioitaessa. Lapsen etu tarkoittaa myös toisinpäin sitä, että palveluiden ja ratkaisujen vaikutuksia arvioidaan suhteessa lapsen etuun. Lastensuojelussa lapsen etua arvioidaan lastensuojelulain (417/2007) 4 §:n arvioin- tiperusteiden mukaisesti. Sosiaalihuoltolaissa (1301/2014) on useita lapsen etua konkretisoivia säännöksiä, kuten esimerkiksi lapsen tasapainoisen kehityksen ja hyvinvoinnin tukeminen (11 §) ja kunnan velvollisuus järjestää lapsen kannalta välttämättömät palvelut viipymättä (13 §). Arvioi- taessa lapsen etua on huomioitava lapsen ikä- ja kehitystaso, yksilölliset ominaisuudet ja lapsen toivomukset ja mielipiteet. Lapsen iällä ei voida perustella mielipiteen selvittämättä jättämistä.

(Araneva 2016, 174–177; Sosiaali- ja terveysministeriö 2017, 31.)

(16)

Lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan, kaikissa lasta koskevissa asioissa on huomioitava lapsen etu. Lapsen etu on huomioitava peruspalveluissa, sosiaalihuollon palveluissa ja lastensuojelussa.

Kun lapsi ja perhe saavat heidän tarpeisiinsa sopivat palvelut, voidaan sanoa, että lapsen etu pää- see toteutumaan. Lapsen edun toteutuminen lain vaatimalla tavalla, edellyttää osaamista lapsen kohtaamisessa sekä moniammatillista työskentelyä ja osaamista. Työntekijän on mahdollistettava lapsen osallistuminen ja vaikuttaminen omissa asioissaan. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2017, 30–

31.) Lapsen edun käsite tulee erottaa lapsen tahdosta, sillä ne eivät ole samaa tarkoittava asia (Pajulammi 2014, 181). Lapsella ei ole päätäntä- tai ratkaisuvaltaa, vaan aikuisen tehtävänä on arvioida, mikä ratkaisuista tukee lapsen etua parhaiten. Toiminnan ja työskentelyn keskiössä on aina lapsi, omien oikeuksiensa subjektina ja yksilönä. (Araneva 2016, 174–177.)

Lähtökohtaisesti lapsen huoltaja valvoo lapsen etua, ja toimii lapsen edunvalvojana, kunnes lapsi täyttää 18 vuotta. Jos huoltaja on jostain syystä estynyt toimimaan lapsen edunvalvojana, määrä- tään lapselle edunvalvoja huoltajan sijaan (Heikkilä, Rantaeskola & Suikkanen-Malin 2018, 24). Las- tensuojeluasiassa, lapselle voidaan hakea edunvalvojaa lapsen puhevaltaa käyttämään huoltajan sijasta, jos huoltaja ei voi puolueettomasti edustaa lapsen etua tai lapsen etu tarvitsee muuten turvata asian selvittämisen ajaksi (Lastensuojelulaki 417/2007, 22 §). Lapselle voidaan hakea edunvalvojaa myös sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain (812/2000) 10 §:n mukaan, jos lapsen asiassa on syytä olettaa, että huoltaja ei voi puolueettomasti toteuttaa lapsen etua. Sosiaalityöntekijällä on vastuu lapsen edun turvaamisesta, ja hänen tehtävänään on huolehtia, että edunvalvojaa haetaan, jos sille on tarve (Lastensuojelulaki 417/2007, 24 §). Holhoustoi- mesta annetun lain (442/1999) 72 §:n mukaan tehdään hakemus tai 91 §:n mukaan ilmoitus edunvalvojan määräämiseksi lapselle. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2017, 99.) Tuomioistuin määrää edunvalvojan lapselle (Lastensuojelulaki 417/2007, 22 §).

Edunvalvojan tehtävänä on arvioida lapsen etua ja valvoa sen toteutumista silloin, kun lapsen huoltajat ovat tehtävään estyneitä. Edunvalvoja arvioi lapsen etua yhteisten tapaamisten perusteella, mutta myös toimii lapsen ja aikuisten välillä lapsen edun välittäjänä. Se, että edunvalvoja on neutraali ja puolueeton toimia, jolla ei ole päätöksenteko mahdollisuutta, voi herättää lapsessa luottamusta ja näin edunvalvoja voi tavoittaa lapsen aidon näkökulman. (Tulensalo 2012, 89–92.)

(17)

kaikki asiaan liittyvät tiedot, 2) edunvalvojan tulee selvittää lapselle kaikki seuraukset, jotka hänen näkemyksestään ja toimistaan voi seurata ja 3) edunvalvojan tulee määritellä lapsen näkökannat ja esittää ne oikeusviranomaiselle. Edunvalvoja voi kuitenkin jättää nämä perustehtävät teke- mättä, jos ne ovat lapsen edun vastaisia. (Heikkilä, Rantaeskola & Suikkanen-Malin 2018, 91–92, 99.) Lapsen näkökulman ja mielipiteen tavoittaminen, lapsen edun arviointi ja lapsen kanssa to- teutettu tunnetyöskentely tulisivat ohjata edunvalvojan työtä. Tavoitteena edunvalvontatyöllä on tutustuminen siihen todellisuuteen, jossa lapsi elää, selvittää lapsen kokemuksia, jäsentää lapsen huolia ja toiveita sekä löytää lapsen vahvuuksia. Lapsen edunvalvonnan prosessissa tärkeintä on yhteys lapseen. (Tulensalo 2012, 90–92.)

3.2 Lapsen osallisuus arvioinnissa ja lastensuojelussa

1990-luvulta lähtien on sosiaalityössä otettu lapsen osallisuus lastensuojelussa enemmän huomioon. Tätä ennen painopiste on ollut vanhempien kautta tehtävässä työssä, ja valta on ollut asian- tuntijoilla ja lapsen huoltajilla. Lapsi nähtiin passiivisena hoidon ja sosiaalistamisen kohteena, vanhempien omaisuutena (Strömpl & Luhamaa 2020, 2). Sosiaalipoliittinen suuntaus on toiminut aiemmin merkittävänä teoreettisena viitekehyksenä sosiaalityössä, eikä se ole tukenut lastensuojelussa tarvittavia menetelmiä. Teoriat ja käytännöt ovat olleet aikuisten tuottamia. Uudeksi mal- liksi tuli lapsilähtöinen asiantuntijuus, johon sovelletaan lapsuutta koskevia teorioita. Tämä on edistänyt lapsen osallisuutta, toimijuutta ja kuulluksi tulemista ja lapsia alettiin nähdä myös tie- dontuottajien rooleissa. (Hotari, Oranen & Pösö 2014, 155.) Vuosituhannen vaihteessa lapset miel- lettiin yhä useammin myös yhteiskunnallisina toimijoina. Voidaankin sanoa, että historiaan verrat- tuna, nykyisin lasten asiat ovat varsin hyvin. (Kiili 2006, 21.)

Lapsen osallisuus on keskeinen osa lapsen edun käsitettä. Lapsen etu voidaan nähdä kattokäsit- teenä, jonka alle lapsen osallisuus asettuu. Lapsen osallisuudesta voidaan puhua silloin, kun lapsi otetaan mukaan määrittämään, toteuttamaan ja arvioimaan työtä, jota hänen etunsa turvaamiseksi tehdään. Lapsen osallisuus on yksi perusedellytys lapsen kasvun ja kehityksen sekä iden- titeetin kehittymisen kannalta. (Oranen 2019.) Osallisuus on tekoja, joissa lapselle annetaan mah-

(18)

ikä tai muut lapsen ominaisuudet eikä perheen tilanne tai vaikeudet saa estää lasta osallistumasta työskentelyyn. Siihen, mihin nämä muuttujat voivat vaikuttaa, on se, millaisia osallisuutta edistäviä menetelmiä käytetään tai millaista osallisuutta halutaan. Jotta lapsen osallisuus näkyy asiakas- työssä, tulisi työntekijöiden nostaa lapsen osallisuus yhdeksi tärkeäksi periaatteeksi, joka ohjaa heidän työtään. (Muukkonen 2013, 165.)

Lastensuojelujärjestelmä itsessään tukee lapsen osallisuuden perusedellytyksiä, sillä lastensuoje- lujärjestelmä huolehtii lapsen oikeudesta turvallisuuteen ja voimavaroihin. Lastensuojelun ken- tässä osallisuus käsitteellä tarkoitetaan lapsen mielipiteen selvittämistä ja lapsen kuulemista. Tar- koituksena on sitouttaa lapsi kokonaisvaltaisesti, alusta saakka, työskentelyyn mukaan niin, että lapsi on työskentelyssä toimijan roolissa, eikä vain aikuisten toimenpiteiden ja ratkaisujen kohteena. (Araneva 2016, 186.) Lastensuojeluasioissa ja lapsen loppuelämää määrittävissä asioissa, lapsen osallisuus saa hyvin tärkeän merkityksen. Osallistuessaan lapsi saa kokemuksia kuulluksi ja hyväksytyksi tulemisesta, tunteen, että hänen mielipiteitään arvostetaan, ja että hän saa itse olla vaikuttamassa omaan elämäänsä. Kaikki nämä voivat positiivisesti vaikuttaa siihen, että lapsi haluaa myöhemminkin vaikuttaa omassa elämässään. Lapsen osallisuudella on tällöin myös yhteis- kunnallinen merkitys. Vahvistamalla lapsen osallisuutta omassa asiassa, tukemalla lapsen toimin- takykyä ja osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia lastensuojelussa, tuetaan samalla lapsen yhteiskunnallista osallisuutta. (Nivala 2010, 24–25.)

Lapsen kuuleminen ja mielipiteen selvittäminen sekä ammattilaisen ja lapsen kohtaaminen lastensuojelussa ovat tärkeitä asioita, sillä voidaan olettaa, että lapsi tietää jotain sellaista, mitä kukaan muu ei voi hänestä tietää. Jotta lapsen osallisuus toteutuisi, täytyy lapsella olla turvallinen ja arvostettu olo. (Stenvall 2018, 30.) Lapsen tulee saada olla tiedontuottajana omasta tilanteestaan, kokemuksistaan ja odotuksistaan, jotta lapsen osallisuuden voidaan sanoa toteutuvan. Lapsen osallisuuteen ei kuitenkaan riitä, että lapsen tiedontuottajan merkitys tiedostetaan ja ymmärre- tään, vaan lapselta saatu tieto täytyy konkretisoida, pohtia ja ratkaista. (Hurtig 2006, 167–169.) Lapsella on oikeus osallistua, ja lastensuojelulla on osallisuuden edistämistehtävä, mutta yhteiskunnan velvollisuutena on järjestää lapsen osallistumisen mahdollisuudet (Nivala 2010, 25; Sten- vall 2018, 31).

(19)

Arviointityöskentelyssä lapsen näkökulmat tulisi ottaa huomioon ja niille on myös annettava pai- noarvoa. Tämä on tärkeää siksi, että lapsella on oikeus tulla kuulluksi, mutta myös siksi, että lapsen omalla panoksella on luontaista arvoa, kun tehdään arviointia tai päätöksiä lapsen elämästä. Lap- sen osallisuus on tapa turvata tietoa tai todisteita, jotka helpottavat päätöksen tekemistä ja sen myöhempää täytäntöönpanoa. Lapsen osallisuuden voidaan katsoa parantavan päätöksenteon laatua, koska lapsella on tietoa omista tarpeistaan ja kiinnostuksen kohteistaan. Tästä syystä lapsen kokemuksia ei voida ymmärtää tai oppia niistä kysymättä lapselta suoraan. Lapset voivat opas- taa työntekijöitä oppimaan asioita heidän elämästään, siitä, mikä on heidän etunsa mukaista ja mitä he haluavat. (Lauri, Toros & Lehtme 2021, 211.)

Lastensuojeluun eivät kaikki asiakkaat aina tule vapaaehtoisesti. Tämä koskee mielestäni myös palvelutarpeen arviointia. Tällöin voidaan puhua pakotetusta osallisuudesta, sillä tällöin osallisuus ei ole valittua eikä asiakas, lapsi tai perhe pysty säätelemään osallisuuttaan. Lastensuojelun eetti- nen kysymys on, että voidaanko osallisuutta pitää edellytyksenä palvelujen saannille ja ajatel- laanko, että asiakkaalla tulisi lähtökohtaisesti olla osallisuuteen valmiudet. Olennaista lastensuojelussa on huomata tilanteet, joissa asiakkuus muodostuu lapsen ja perheen yhdistelmänä. Tällöin voidaan käyttää termiä rinnakkaisosallisuus tai jaettu osallisuus. (Kivinen, Vanjusov & Vornanen 2020, 280–281, 284.)

3.2.1 Lapsen osallisuuden oikeudellinen perusta

Lainsäädäntö suojaa hyvin vahvasti lapsen oikeutta osallisuuteen. Lapsen osallisuuden perustana voidaan pitää lapsen oikeuksien sopimusta, jonka osallisuusperiaatteen ydinsisällön mukaan lapsella on oikeus näkemyksensä ilmaisuun ja saada näkemyksensä huomioiduksi. Tämä oikeus si- sältyy myös perustuslakiin (PL 6.3 §), yleissopimukseen vammaisten oikeuksista (7 art. 3-kohta) ja Euroopan unionin peruskirjaan (24 art.). Oikeus osallisuuteen on lapsen perus- ja ihmisoikeus.

Lapsen oikeuksien sopimuksen 12 artiklan mukaan lapsella on oikeus ilmaista omat näkemyk- sensä kaikissa asioissa, jotka koskevat häntä, ja nämä näkemykset on otettava huomioon ikä- ja kehitystaso huomioiden. Sopimuksen 13 artiklan mukaan lapsi voi vapaasti ilmaista oman mieli- piteensä sekä vapaasti saada ja luovuttaa tietoa muita kunnioittaen. Sopimuksessa ei ole ikärajoja,

(20)

joten aivan pientenkin lasten osallisuus tulee huomioida. Ikä- ja kehitystaso on merkitsevä aino- astaan silloin, kun pohditaan, miten lapsen ilmaisemat asiat huomioidaan. Osallisuus ei tarkoita, että lapsi saa päättää kaikesta, se on lapsen ottamista vakavasti sekä yksilönä että yhteiskunnan jäsenenä. (Hakalehto 2018, 48–50, 89–90; Yleissopimus lapsen oikeuksista 60/1991.)

Yksi lastensuojelulain (417/2007, 4 §) keskeisistä periaatteista on turvata lapselle mahdollisuus osallistumiseen ja vaikuttamiseen omissa asioissaan. Lastensuojelulain (417/2007) 5 §:n mukaan lapsen on saatava ikä- ja kehitystasoaan vastaavaa tietoa häntä koskevasta lastensuojeluasiasta sekä lapsella on oltava mahdollisuus esittää mielipiteensä siinä. Lisäksi lastensuojelua toteutta- essa erityistä huomiota on kiinnitettävä lapsen mielipiteeseen ja toivomuksiin. Laissa sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista (812/2000, 10 §) puolestaan turvataan alaikäisen asiakkaan asemaa ja laki velvoittaa selvittämään alaikäisen mielipiteet ja toivomukset ja ottamaan ne huomioon ikä- ja kehitystaso huomioiden.

Lastensuojelulain (417/2007) 4 luku käsittelee kokonaisuudessaan lapsen osallisuutta. Lain 20

§:ssä säädetään lapsen oikeudesta osallistua ja tulla kuulluksi, sekä työntekijän velvollisuudesta selvittää lapsen toivomukset ja mielipide ja ottaa ne huomioon sekä kirjata ne lapsen asiakirjoihin.

Nämä samat sisällöt määritellään myös sosiaalihuoltolain (1301/2014) 32 §:ssä. Lastensuojelulain 20 §:n mukaan 12-vuotta täyttäneellä tulee olla mahdollisuus tulla kuulluksi hallintolain (434/2003, 34 §) mukaisesti. Tärkeää on muistaa, että lapselle ei saa koitua haittaa lapsen mielipiteen selvit- tämisestä (Oranen 2019). 12-vuotta täyttänyt lapsi voi käyttää myös puhevaltaansa omassa las- tensuojeluasiassaan. Lastensuojelulaissa määritellään myös edunvalvojan käyttämisestä huoltajan sijaan sekä lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän vastuusta lapsen edun turvaamisessa.

(Lastensuojelulaki 417/2007, 21 §, 22 §, 24 §.)

Juridiikan kannalta lapsen osallisuudesta voidaan erottaa eritasoisia muotoja ja lapsen osallisuus voidaan nähdä yläkäsitteenä, jonka alle voidaan juridisessa mielessä sisällyttää lapsen kuuleminen, lapsen puhevalta ja lapsen mielipiteen selvittäminen sekä lapsen näkemysten esittäminen ja huomioonottaminen. Lapsen osallisuus on oikeudellisessa mielessä juridisesti velvoittava oikeus, sillä valtio on velvollinen turvaamaan sen lapselle sitoutuessaan YK:n lapsen oikeuksien sopimuk-

(21)

seen ja säätäessään perustuslaissa lapsen oikeuksista. Valtiolla on siten tärkeä velvollisuus suo- jella lapsen perustuslaillista oikeutta, koska lapset eivät pysty yksin yleensä reagoimaan, jos hei- dän oikeuksiaan ei kunnioiteta tai jos niitä loukataan. (Pajulammi 2014, 142, 144; Hakalehto 2019, 62.)

3.2.2 Lapsen osallisuus ja arviointi aiemman tutkimuksen valossa

Asiakkuuden alkuvaihe on lapsille ja perheille pelottava ja toimintakykyä rajoittava vaihe, ja työn- tekijöiden tulisikin kiinnittää huomiota siihen, että kaikissa tilanteissa työskentely on avointa ja hyvää ja sisältää asiakkaiden voimavarojen tarkastelua. Nämä auttavat saavuttamaan vaikutuksia, huolimatta siitä, onko asiakkuus alkanut vastentahtoisesti. Hyvä asiakassuhde ja voimavaratyös- kentely vähentävät asiakkaiden pelkoja ja helpottavat vaikeiden asioiden käsittelyä. (Hietamäki 2015, 168.) Anne-Mari Jaakolan (2020) tuore väitöskirjatutkimus tarkastelee sosiaalityötekijöiden tapaa tehdä lapsen tilanteen arviointia. Tutkimuksessa sosiaalityöntekijät nostavat lapsen merki- tyksellisimmäksi tiedontuottajaksi arvioinnissa, mutta kuitenkin vanhemman osallisuus arvioinneissa toteutuu tutkimukseen osallistuneiden sosiaalityöntekijöiden arvioimana lapsen osallisuutta useammin (Jaakola 2020, 115, 118).

Vaikka työntekijän ja vanhemman välinen verbaalinen vuorovaikutus on tärkeää, sen varaan ei kuitenkaan koko arviointia voi perustaa. Arvioinnissa tehdään päätöksiä lapsen tulevaisuudesta ja tasapaino muiden arvioinnin näkökulmien kanssa tulee säilyttää. Näitä näkökulmia ovat syste- maattinen ja reflektiivinen analyysi kerätystä tiedosta ja arvioinnin prosessista, huolellinen havain- nointi sekä lapsen tarpeiden ja näkökulmien suurempi rooli. (Holland 2000, 149, 161–162.) Osalli- suutta lisää lapsen ja työntekijän hyvä vuorovaikutussuhde ja osallisuutta puolestaan heikentävät työntekijän ymmärryksen ja ammattitaidon puute sekä lapsikeskeisyyden puuttuminen. Lapset tarvitsevat toiminnallisuutta ja aikaa, eivät vain velvollisuudesta suoritettuja kohtaamisia. (Diaz, Pert ja Thomas 2019, 162.) Tärkeä osallisuutta lisäävä tekijä on sosiaalityöntekijän kokeminen oi- keana ihmisenä, eikä vain ammattilaisena. Inhimillisyys lisää positiivista suhtautumista sosiaali- työntekijään, mutta myös yleisesti suhtautumista koko lastensuojeluprosessiin. (Pert, Diaz ja Tho- mas 2017, 7.)

(22)

Lapsen vanhemmat ja lapsen tapaamispaikka voivat heikentää lapsen osallisuutta. Tapaamispai- kan ja vanhempien roolia lapsen osallisuuden esteenä on tutkittu useassa tutkimuksessa. Lasten mielestä vanhempien edessä puhuminen koetaan kiusalliseksi ja pelottavaksi ja lapsen kokemuksen kuuleminen ja lapsen kohtaaminen jäävät puutteelliseksi silloin, kun turvalliseen tapaamis- paikkaan ei kiinnitetä tarpeeksi huomiota. Yleensä lapsen tapaamista kotona perusteella oletuk- sella, että lapsi tuntee olonsa turvalliseksi tutussa ympäristössä. Kotia tapaamispaikkana tulee kuitenkin arvioida huolellisesti, sillä lapset kokevat kodin vanhempien yksityisyydenalueeksi ja vanhempien läsnäolo kotona estää lapsia osallistumasta. Lasta tulisi kuulla lapsiystävällisessä ympä- ristössä, poissa kotoa, mutta edes uusimmatkaan toimistot eivät ole suunniteltu edistämään lapsen tai perheen osallisuutta. Työntekijältä vaaditaan erityistä taitoa kohdata lapsi samaan aikaan erillisenä itsenään sekä perheenjäsenenä. Lasta ei automaattisesti kuulla tai päästetä osalliseksi silloin, kun selvityksessä kyse on vanhempien kasvatustyylistä tai vanhempien ongelmista. Van- hempien oikeudet voivat myöskin mennä lastensuojelussa lasten hyvinvoinnin arvioinnin edelle.

(Rap, Verkroost & Bruning 2019, 43; Kestilä 2016, 152, 447; Seim & Slettebø 2017, 889; Strömpl &

Luhamaa 2020, 6–7.)

3.3 Lapsen osallisuuden määritelmiä

Lapsen osallisuutta on jaoteltu ja määritelty monin eri tavoin. Osallisuus on monitahoinen käsite ja sitä avatakseen, on hyvä perehtyä osallisuuden käsitteeseen monista eri näkökulmista. Tässä alaluvussa avaan lapsen osallisuuden käsitettä tämän tutkimuksen kannalta olennaisimmista nä- kökohdista.

Esimerkiksi Roger Hartin tikapuumalli on tunnettu osallisuuden tasojen jaottelu, jossa osallisuus nähdään hierarkkisena ja eritasoisena ilmiönä. Hart on jakanut osallisuuden kahdeksaan tasoon.

(Pajulammi 2014, 235–236.) Roger Hart (1997, 40–41) kuvaa lapsen osallisuutta tikapuu- tai por- rasmetaforan avulla, jossa alimmilla portailla ei ole lainkaan osallisuutta tai sitä on hyvin vähän, ja mitä ylemmäksi noustaan, sitä enemmän osallisuus ja vaikuttamismahdollisuudet lisääntyvät.

Vaikka ylemmät tasot ilmentävät lapsen osallisuuden lisääntymistä, ei se tarkoita sitä, että lapsen

(23)

tulisi aina yrittää toimia korkeimmalla tasolla. Tärkeää on, että vältetään työskentelyä kolmella alimmalla tasolla.

Kuva 1. Osallisuuden portaat

Kuvassa 1. esitetään osallisuuden portaat alhaalta ylöspäin, siten kuin Henna Pajulammi on niitä kuvannut ja soveltanut Hartin mukaan: ”1. Manipulaatio (Manipulation), 2. Näennäisyys (Decora- tion), 3. Muodollisuus (Tokenism), 4. Lapset ovat mukana osallistumassa, mutta heille annettava informaatio on vähäistä, aikuiset ovat pääroolissa (Assigned but informed), 5. Lasta informoidaan, ja hänen näkemyksiään kuunnellaan (Consulted and informed), 6. Lapsille kerrotaan asioista, mutta päätöksenteko on aikuislähtöistä (Adult-initiated, shared desicions with children), 7. Lapset tekevät aloitteen toimintaan ja ovat mukana toiminnassa (Child-initiated and directed), 8. Lapset ovat aloitteentekijöinä, ja päätöksenteko tapahtuu lasten ja aikuisten kesken (Child-initiated, shared decisions with children)” (Hart 1997, 41; Pajulammi 2014, 236).

Tikkaiden kolmea ensimmäistä porrasta ei voida edes hyväksyä käytettäväksi, eivätkä ne sisällä varsinaista osallisuutta lainkaan. Näillä porrasasteilla lapset ovat objekteja ja aikuisten toiminnan kohteina. Neljäs porras on useimmiten käytetty lähestymistapa lasten osallisuuteen, lapsella itsel- lään on aktiivinen rooli, ja hän ymmärtää tilanteen ja sen kuka osallisuutta ohjaa. Viidennellä portaalla lasta kuunnellaan ja he ovat tietoisia tilanteen yksityiskohdista. Tilanteen johtaminen on kui-

1 2 3 4 5 6 7 8

(24)

tenkin aikuisten hallussa. Kuudensilla portailla aikuisilla on päärooli, mutta lapsi on mukana suun- nittelussa ja toiminnassa. Seitsemännellä portaalla aikuisten rooli on avustajana ja lapset toimivat itsenäisemmin. Ylimmällä, kahdeksannella tasolla, lasten toiminta on itsenäistä, ja he toimivat yh- teistyössä aikuisten kanssa. (Hart 1997, 40–45; Pajulammi 2014, 236.) Roger Hartin tikapuumallia on kritisoitu kaavamaiseksi ja hierarkkiseksi, mutta Hartin mukaan lapsilla on vapaus valita osalli- suutensa taso, jota aikuisten tulee avustaa ja tukea. Hartin näkemykset osallisuudenportaista viit- taavat siihen, että tilanteissa lapsi tulee osallistaa siten, miten lapsi haluaa. Lapsen ei siis ole pakko osallistua korkeimman mahdollisen portaan mukaan. (Pajulammi 2014, 237.) Mikko Orasen (2008, 10) mukaan tikapuumalleissa aikuisen rooli on vain avaava tai rajoittava. Lapsen osallisuuden mahdollistamisessa aikuisen rooli on keskeinen; haluaako aikuinen tukea lapsen osallisuutta ja mitä mieltä aikuinen on lapsen mielipiteen ilmaisemisesta.

Yksi näkökulma osallisuuteen on lapsen oma kokemus osallisuudesta. ”Osallisuus on sitä, että asiat tapahtuvat osallisen tunnetasolla” (Oranen 2008, 11). Lapselle syntyy tunnetasolla kokemus siitä, että hän on tullut kuulluksi ja hän on itse päässyt vaikuttamaan tapahtumien kulkuun. Osal- lisuuden kokemus voi syntyä lapselle, vaikka tämä ei olisikaan fyysisesti läsnä. Tämä edellyttää lapsen tunnetta siitä, että joku päätöksentekijöistä on kuullut häntä, ymmärtänyt ja ottanut vakavasti lapsen näkemykset. (Oranen 2008, 11.) Kokemus osallisuudesta on subjektiivista, vahvasti tunneperäistä ja tilannesidonnaista ja se edellyttää tiedonsaantia, vuorovaikutusta ja tukea. Asi- akkaan osallisuuden toteutumisen tärkein edellytys onkin vuorovaikutus ja tiedonsaanti. (Kivinen, Vanjusov & Vornanen 2020, 269, 287.)

Asiakastyön muodot ja sisällöt voidaan jakaa kahteen osaan, kohtaamistyöhön ja prosessinoh- jaustyöhön. Asiakastyössä tarvitaan psykososiaalista kohtaamistyötä, mutta myös prosessinoh- jausta, ja kumpikin puoli työstä on tärkeä osa sosiaalityötä. Asiakkaan kanssa tehtävä työ muodostaa sosiaalityön perustan, jota ilman ei tarvittaisi prosessinohjaustakaan. Lapsikeskeisyys on kummankin sisällön toimintaperiaate, johon sisältyy lapsen osallisuus, suojelu ja voimavarat. Jaotte- lussa kohtaamistyötä tehdään yhdessä asiakkaan kanssa, jossa asiakkaalle annetaan tilaa, häntä kuunnellaan ja häneltä kysytään, asioita sovitaan yhdessä sekä vastaanotetaan tietoa, mutta myös palautetaan sitä asiakkaalle takaisin. Kohtaamistyö on myös suojelua ja ihmisten hoitoa sekä osal-

(25)

lisuuden mahdollistamista. Kohtaamistyön välineinä käytetään erilaisia kohtaamistyön menetel- miä ja taitoja. (Muukkonen 2008, 61–62.) Vuorovaikutus ja kohtaaminen työntekijän ja asiakkaan välillä on hyvin merkityksellistä asiakasprosessissa (Laitinen & Niskala 2014, 11).

Prosessinohjaustyöhön kuuluvat tapaamisten ja prosessinohjauksen suunnittelu ja analysointi sekä reflektointi ja purku. Prosessinohjaustyötä tehdään yhteistyössä asiakkaan, työparin ja yh- teiskumppaneiden kanssa, työtä koordinoidaan, kohtaamisia dokumentoidaan ja tehdään erilaisia päätöksiä ja lausuntoja. Asiakkaiden tarpeita tunnistetaan, kriisejä selvitetään ja jaetaan voimavaroja. Prosessiohjaustyön välineinä käytetään erilaisia asiakastietojärjestelmiä, tekstinkäsittelyä, puhelinta, sähköpostia ja kalenteria. (Muukkonen 2008, 61.) Prosessiosallisuudessa korostuvat lapselta saadun ja lapselle annetun tiedon välitys ja muodostus, mutta yhtä lailla myös tiedon muodostus ja välitys vanhemmilta ja vanhemmille. Suhde lapseen on tällöin tieto-orientoitunutta, ja tieto on se, mikä liikkuu. (Muukkonen 2013, 167–169.) Tieto-osallisuus on edellytyksenä muille osallisuuden muodoille (Kivinen, Vanjusov & Vornanen 2020, 274).

Katseet, puhe ja vuorovaikutus ovat niitä keinoja, joilla tietoa lapsesta muodostetaan. Kohtaamis- osallisuus, jossa lapsi kohdataan ja lapsi on läsnä, mahdollistaa dialogisen tapaamisen, joka jo itsessään voi voimaannuttaa lasta ja antaa suojaa ja turvaa. Myös kohtaamisosallisuudessa muodostuu tietoa, ja tärkeää on, että lapsi on osallinen tähän tietoon, sen tuottamiseen ja käsittelyyn sekä arviointiin. Lapsen tulee tietää olevansa osallisena prosessiin, ja sen, mitä se tarkoittaa, ja miksi hän on osallinen. Prosessiosallisuudessa keskitytään siis tiedonvälitykseen ja tiedon muo- dostukseen, ja kohtaamisosallisuudessa olennaista on dialogisuus. (Muukkonen 2013, 167–169.) Asiakkaan kohtaamisen merkitys ja asiakkaan ja työntekijän tasa-arvoinen dialogi korostuvat pal- velutapahtumassa. Asiakas tulisi nähdä oman asiansa asiantuntijana ja tämä uudenlainen, asia- kaslähtöisempi toimintatapa edellyttää, että ammattilaiset luopuvat vallasta ja kontrollista. Suun- nittelu, päätöksenteko ja toiminta, toiminnallisen osallisuuden ulottuvuudet, ovat mahdollisia tieto-osallisuuden toteutuessa. (Kivinen, Vanjusov & Vornanen 2020, 284.)

Halusin tässä tutkimuksessa peilata tuloksia Tiina Mukkosen (2008, 61) jaotteluun kohtaamis- ja prosessiosallisuudesta, sillä palvelutarpeen arviointi on prosessinomaista työtä, jossa kohdataan

(26)

paljon asiakkaita, ja joilta kerätään tietoa arvioinnin tueksi. Kumpaakin osallisuuden muotoa tarvitaan, jotta lapsen osallisuus pääsee toteutumaan. Tiina Muukkosen (2013, 167) jaottelussa lapsen osallisuus rakentuu siis sekä yksittäisissä kohtaamisissa että asiakasprosessin osissa, joita ovat sosiaalityöntekijöiden koordinoimat tapaamiset, neuvottelut, arvioinnit ja päätökset. Työnte- kijän tulee huolehtia, että osallisuus toteutuu jokaisessa prosessin vaiheessa. Avoin tiedonvälitys ja tiedonmuodostus sekä suunnitelmallisuus tukevat lapsen osallisuutta prosessitasolla, jolloin puhutaan lapsen prosessiosallisuudesta. Lapsen kohtaamisessa, jossa osallisuus on konkreettisia tekoja, ja jossa pyritään dialogisuuteen, käytetään nimitystä kohtaamisosallisuus.

Lapsen kohtaamis- ja prosessiosallisuudessa voidaan käyttää erilaisia elementtejä: ”1) lapsi on pu- heen aiheena, 2) lapsen näkeminen, 3) lapsen ja vanhemman vuorovaikutuksen kokeminen, 4) lapsen osallisuus tietoon (omasta ja perheen tilanteesta, lastensuojelun asiakkuudesta), 5) kohtaaminen lapsen kanssa tapaamisessa, 6) lapsi kohtaamisen keskiössä, jolloin hän on tiedon tuot- taja, käsittelijä ja palauttaja, 7) lapsen rooli arvioijana” (Muukkonen 2013, 167). Olennaista lapsen kohtaamisessa on valita käytettävät elementit yksilöllisesti, ja toteuttaa juuri kyseiselle lapselle so- pivaa osallisuutta. Tämä tarkoittaa sitä, että osallisuuden elementit voivat vaihdella lapsi- ja per- hekohtaisesti. (Muukkonen 2013, 167.)

Lapsen osallistuminen työskentelyprosessiin ei aina vaadi fyysistä läsnäoloa, eikä fyysinen läsnä- olo automaattisesti tarkoita, että lapsi on mukana työskentelyssä. Lapsen fyysistä läsnäoloa tär- keämpää on se, miten lasta koskeva tieto muodostuu ja miten sitä käytetään. Tiedontuottamisen prosessissa on tärkeää jäsentää lapsen erillisyys ja yksilöllisyys sekä osallisuus. Fyysisen läsnäolon lisäksi, Johanna Hurtig on nimennyt kolme muuta läsnäolon tasoa: faktinen läsnäolon taso, dis- kursiivinen läsnäolon taso ja kommunikatiivinen läsnäolon taso. Faktisella läsnäolon tasolla tarkoitetaan lapsen osuutta tiedon tuottamisessa ja sen käsittelemisessä. Lapsen asemaa kuvataan diskursiivisella läsnäolon tasolla; miten ja kenen kanssa lapsesta ja lapseen liittyvistä asioista puhutaan. Kommunikatiivisella läsnäolon tasolla tarkoitetaan sitä, miten ja mistä asioista lapsen kanssa puhutaan. Läsnäolon tasojen yhtaikainen toteutuminen lapsen tilanteessa varmistaa sen, että lapsesta kerätään lasta koskevaa tietoa, lapsi nähdään yksilönä, lapsen asioista puhutaan vanhempien kanssa ja lapsen kokemuksista ja toiveista kiinnostutaan ja ne otetaan huomioon. (Hurtig

(27)

Tässä alaluvussa on tullut esiin, että lapsen osallisuutta voidaan määritellä hyvin monella eri tavalla ja tässä onkin käsitelty vain osa lapsen osallisuuden määritelmistä, mutta niistä saa kattavan kuvan lapsen osallisuuden käsitteen moninaisuudesta. Itselleni on tärkeää, että lapsen osallisuutta on käsitelty laajasti, ja tutkimuksen lukija saa monipuolisen käsityksen lapsen osallisuuden tärkeydestä. Koska osallisuuden tikapuut tai porrasmalli (Pajulammi 2014, 235–236; Hart 1997, 40–41) on tunnetuimpia osallisuuden jaotteluja, halusin myös käsitellä sitä tässä tutkimuksessa.

Omaan tutkimukseeni olennaisia osallisuuden määritelmiä ovat Tiina Muukkosen (2008, 61) jaottelu kohtaamis- ja prosessiosallisuuteen, Johanna Hurtigin (2003, 136) tunnistamat lapsen osallistumisen läsnäolon tasot, tieto-osallisuuden merkitys (Kivinen, Vanjusov & Vornanen 2020, 274) ja lapsen oma tunnekokemus osallisuuden toteutumisesta (Oranen 2008, 11). Tämän tutkimuksen kannalta merkittävä asia on, että lainsäädäntö suojaa lapsen osallisuuden toteutumista hyvin vahvasti, joten etenkin lastensuojelulaki (417/2007, 4 §) sekä lapsen oikeuksien sopimuksen (60/1991) 12 artikla ovat tärkeitä tutkimuksen osallisuuden käsitteen kannalta, mutta myös osallisuuden toteutumisen kannalta.

(28)

4 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS

4.1 Tavoite ja tutkimuskysymys

Tämän tutkimuksen tavoitteena on saada selville, millä tavalla alkuarvioinnin työntekijöiden mie- lestä lapsen osallisuus toteutuu palvelutarpeen arvioinnin aikana ja millaisia lapsen kohtaamis- ja prosessiosallisuuden elementtejä palvelutarpeen arvioinnin aikana esiintyy. Mielenkiinto on myös siinä, että asettaako palvelutarpeen arviointiprosessi haasteita lapsen kohtaamis- ja prosessiosal- lisuudelle ja millaisia positiivisia vaikutuksia palvelutarpeen arvioinnin prosessilla voi lapsen osallisuuden kannalta olla. Millä tavoin lapsen osallisuus näkyy eli miten lasta kuullaan ja miten hänen mielipidettään käsitellään palvelutarpeen arvioinnin aikana. Vastauksia haetaan alkuarvioinnin työntekijöiden ryhmämuotoisilla teemahaastatteluilla.

Hakiessani aiempaa tutkimusta lapsen osallisuudesta perhesosiaalityön ja lastensuojelun ken- tässä, huomasin, että aiheesta on tehty useita pro gradu tutkimuksia käyttäen dokumentteja ja kirjauksia aineistoina. Itse halusin lähestyä aihetta alkuarvioinnin ammattilaisten haastattelujen kautta. Valitsin menetelmäksi haastattelun, sillä pohdin voivatko kirjaukset olla aina koko totuus, ja onko kirjauksiin kirjoitettu kaikki, mitä lapsen kanssa puhutaan ja tehdään. Mielestäni myöskään aina tieto tai asia ei aukea kirjoitetusta tekstistä eikä tekstiaineistolta voi kysyä tarkentavia kysy- myksiä. Lapsen ja perheen tilanteesta kirjatuista dokumenteista eivät myöskään aukene palvelutarpeen arvioinnin prosessit eikä se, miten juuri palvelutarpeen arvioinnissa lapsen osallisuus nä- kyy.

Tutkimuksen aiheen ja tutkimusongelman erottamista toisistaan voidaan helpottaa sillä, että tut- kimusongelma esitetään kysymyksen muodossa. Tutkimuskysymysten muotoilulla voidaan rajata sitä, miten vastataan, mihin huomio halutaan kiinnittää, ja mistä näkökulmasta ilmiötä tarkastellaan. (Ronkainen ym. 2014, 42–43, 45.) Tässä tutkimuksessa haetaan vastauksia seuraaviin tutkimuskysymyksiin:

(29)

2. Mitkä asiat tukevat tai estävät lapsen osallisuutta palvelutarpeen arvioinnin prosessissa?

Tutkimuskysymysten muotoa ja sitä, mihin oikein haluan, että tässä tutkimuksessa kiinnitetään huomiota, pohdin pitkään. Lopulta tutkimuskysymysten muoto täsmentyi, kun olin saanut teo- reettisen viitekehyksen sisällön muotoonsa ja olin suunnitellut teemahaastattelurungon (liite 1) valmiiksi. Tutkimuskysymyksiin pyritään hakemaan vastausta peilaamalla Tiina Muukkosen (2008, 61) jäsennyksiä lapsen kohtaamis- ja prosessiosallisuudesta. Koin jaottelun näihin kahteen osallisuuden muotoon tärkeäksi, sillä palvelutarpeen arvioinnin prosessissa muodostuu lapsen ja vanhempien kohtaamisissa tietoa lapsesta ja lapselta ja tietoa annetaan lapselle ja lapsen vanhemmille. Sekä lapsen kohtaaminen että tieto-osallisuus ja työn prosessointi ovat yhtä tärkeitä osallisuuden muotoja.

4.2 Tutkimuksen näkökulma ja tehdyt valinnat

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan yhden sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän alkuarviointitiimin kokemuksia ja näkemyksiä lapsen osallisuuden toteutumisesta palvelutarpeen arvioinnin aikana. Alkuarviointitiimi on osa perhesosiaalityötä, ja he tekevät palvelutarpeen arviointeja ja kii- reellistä arviointi sekä lastensuojelun virka-ajan puhelinpäivystystä. Puhelinpäivystys toteutetaan viikon jaksoissa, jolloin sama sosiaalityöntekijä-ohjaaja-työpari päivystää koko viikon. Työpari hoi- taa viikon aikana kertyneet ilmoitukset, arvioi lastensuojelun tarvetta ja kiireellisiä toimenpiteitä sekä tekee päätöksen palvelutarpeen arvioinnin aloituksesta. Tiimi koostuu neljästä sosiaalityön- tekijästä ja neljästä ohjaajasta. Haastatellut kuvaavat, että vaihtuvuus tiimissä on ollut suurta ja osasyyksi arvioidaan työn kuormittavuutta sekä suuria asiakasmääriä.

Tähän alkuarviointiyksikköön tulee viikon aikana noin 30–50 lastensuojeluilmoitusta ja yhteydenottoa, joista noin 8–15 jää tarkempaan palvelutarpeen arvioinnin selvitykseen. Jo asiakkuudessa olevien lasten ja perheiden ilmoitukset käsittelevät vastuutyöntekijät, mutta kiireelliset toimenpi-

(30)

mutta heillä on työskentelyaikaa vain se kolme kuukautta, ja asiakkaita olisi hyvä tavata monta kertaa. Haastatellut kertovat, että asiakasmääräkiintiöitä ei heillä ole, se tehdään, mitä eteen tulee, sillä mihin muuallekaan asiakkaat sitten ohjautuisivat.

Tämä tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena. Laadullisella tutkimuksella voidaan ajatella olevan tiettyjä ominaispiirteitä, joita voidaan peilata omaan tutkimukseen. Tyypillistä laadulliselle tutkimukselle on muun muassa se, että vuorovaikutussuhteita käytetään aineiston keräämisessä, tutkimuksen huomio on tutkittavien näkökulmissa ja asianosaisten omat merkitykset ja tulkinnat korostuvat sekä painotetaan mitä ja miten -kysymyksiä merkityksissä ja näkemyksissä. Laadulli- sessa tutkimuksessa tutkija nähdään merkittävänä tutkimuksen toimijana ja valintojen tekijänä.

Laadullisessa tutkimuksessa tutkija ja tutkittava ovat suorassa yhteydessä toisiinsa, ja ilmiötä tut- kitaan sen oikeassa kontekstissa, haastattelemalla tai havainnoimalla. (Juhila 2021; Ronkainen ym.

2014, 82.)

Valitsin laadullisen tutkimuksen tähän pro gradu tutkimukseen, sillä sosiaalityössä vuorovaikutus- suhteet ovat merkittäviä näkökulmien esiintuojia. Sosiaalityön tutkimuksessa, tutkija hyötyy mer- kittävästi suorasta yhteydestä tutkittaviin (Juhila 2021), ja siksi tämä tutkimus tehdään haastatte- luina. Tässä tutkimuksessa asianosaisilta halutaan saada kokemuksellista tietoa ja sellaisia näkö- kulmia, mitä he työtä tehneenä haluavat nostaa esille. Ajattelin, että ammattilaisilta voin saada sellaista tietoa, mitä en olisi ymmärtänyt kysyä, mutta mikä olisi voinut olla oleellista tietoa tutkimukseni kannalta. Haastattelutilanteessa myös tutkimukseen osallistujilla on mahdollista kysyä tarkennusta ja keskustella vapaasti tutkimuksen aiheesta.

Tämän tutkimuksen aineisto kerättiin ryhmämuotoisella teemahaastattelulla. Tutkimusta varten tehty haastattelu poikkeaa perinteisessä mielessä tehdystä haastattelusta, sillä tutkimushaastat- telun tavoitteena on tuottaa tietoa ja hankkia aineistoa, jotta tutkimusongelmaan voidaan vastata.

Tutkimuskysymykseen vastaaminen on tutkimuksen tekijän vastuulla. Haastattelukysymysten ra- jaukset ja niiden muotoilu vaikuttavat siihen, millaisia aineistoja keskustelut ja vastaukset tuotta- vat. Tutkijan tulee tehdä perusteluja ja valintoja sen suhteen, miten valmiiksi kysymykset etukä- teen tehdään, ja millainen on tutkijan oma rooli haastattelutilanteessa ja kysymysten aktivoin- nissa. Myös haastattelutilanteen vuorovaikutus on osa aineistoa ja se tulisi nähdä rikkautena eikä

(31)

vain häiriönä. Haastattelutilanteen vuorovaikutus vaikuttaa suunnitteluun, itse haastatteluun, analyysiin ja tulosten raportointiin. (Hyvärinen, Suoninen & Vuori 2021.)

Valitsin ryhmähaastattelun tähän tutkimukseen sen vuoksi, että se on tehokas tiedonkeruun muoto, jossa usealta osallistujalta saadaan tietoja samanaikaisesti ja osallistujat pääsevät keskus- telemaan palvelutarpeen arvioinnin ja lapsen osallisuuden teemasta ja reflektoimaan työkäytän- töjään. Ryhmähaastattelu on toimiva menetelmä erityisesti silloin, kun tutkimuksen aihe on arka- luontoinen tai osallistujat arastelevat haastattelua. Ryhmässä osallistujat voivat tukea toisiaan, auttaa muistamaan asioita ja korjata väärinymmärryksiä. Ryhmähaastattelu voi myös olla keskustelua haittaava menetelmä, sillä ryhmässä voi olla dominoiva henkilö, joka ohjaa keskustelua. Tut- kijan roolina ryhmähaastattelussa on olla keskustelun rohkaisijana ja moderaattorina, ja tutkijan tulee saada kaikki osallistujat osallistumaan samanarvoisina. Ryhmähaastattelujen keskusteluissa mielenkiinnon kohteena on vuorovaikutus, sen eteneminen, ilmaisutavat ja yhteisen näkemyksen muotoilu. (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2014, 210–211; Hyvärinen, Suoninen & Vuori 2021.)

Pohdin pitkään tutkimuksen näkökulman valintaa, sillä lapsen osallisuuden kokemuksista totuu- denmukaisinta tietoa saisi lapselta itseltään. Valitsin kuitenkin tulevana sosiaalityöntekijänä näkö- kulmaksi ammattilaisten kokemukset ja ajatukset, sillä heillä on tietoa ja kokemusta käytännön työstä ja lapsen osallisuuden edistämismahdollisuuksista. Tämän tutkimuksen lapsen osallisuuden kokemukset kuvautuvat siis työntekijöiden näkökulmasta. Työntekijöiltä saadaan myös tietoa lapsen osallisuuden toteutumisesta juuri palvelutarpeen arvioinnin aikana, lapselle tämä konsepti ei välttämättä aukeaisi, ja oma mielenkiintoni on juuri tässä kohtalaisen lyhyessä työskentelyajan- jaksossa.

Tutkimusluvan saamisen jälkeen, lähetin perhesosiaalityön alkuarviointitiimin jäsenille sähköpos- tia, joissa oli tutkimuskutsu ja infokirje mukana. Tiimistä puuttui haastattelun ajankohtana työnte- kijöitä, mutta kukaan paikalla olevista tiimin jäsenistä ei kieltäytynyt haastattelukutsusta. Haasta- teltaviksi sain kolme sosiaalityöntekijää ja kolme ohjaajaa. Tämän jälkeen jaoin tiimin satunnaisesti kahteen osaan, jolloin kumpaankin ryhmään tuli kolme työntekijää, sosiaalityöntekijöitä sekä ohjaajia. Osallistujilla oli kaikilla pitkä työhistoria lastensuojelutyön parissa, mutta vaihtelevat koke-

(32)

vuotta. Ensimmäisessä haastatteluryhmässä oli kaksi ohjaajaa ja yksi sosiaalityöntekijä ja toisessa ryhmässä kaksi sosiaalityöntekijää ja yksi ohjaaja. Viisi kuudesta osallistujasta toivoi haastattelua livenä, jolloin toisen ryhmän kohdalla kaksi oli livenä paikalla ja kolmas osallistuja etäyhteydellä.

Alkuun itseäni jäi mietityttämään haastatteluun osallistujien niukkuus, saisinko kuudella tarpeeksi aineistoa tutkimukseeni. Pohdin, pitäisikö kysyä lisää osallistujia saman sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän entisiltä alkuarvioinnin työntekijöiltä, jotka olivat lyhyen ajan sisällä vaihta- neet muuhun perhesosiaalityön yksikköön. Lopulta päätin kuitenkin ensin katsoa, kuinka paljon materiaalia saisin näistä kahdesta ryhmähaastattelusta, ja sen jälkeen arvioida, onko tarvetta tehdä vielä lisähaastatteluja.

4.3 Aineiston keruutapana teemahaastattelu

Tutkimuksen kannalta olennaiset teemat syntyvät tutkimuksen viitekehyksestä. Kun tutkija on pe- rehtynyt tutkimusaiheen kirjallisuuteen, hän valitsee sen jälkeen oman näkökulmansa ja kysymyk- sensä. Teemahaastattelussa kysymysten ei tarvitse olla tarkkaan muotoiltuja tai aina samassa muodossa. Kysymyksiä voi esittää vapaasti teemojen sisällä. (Hyvärinen, Suoninen & Vuori 2021.) Yksi teemahaastattelun hyvä puoli on, että siinä voidaan päästä ihmistä, heidän kokemuksiaan, elämyksiään ja ajatuksiaan lähelle. Haastateltavien kokemukset ja tulkinnat asioista syntyvät vuorovaikutuksen tuloksena. (Hirsjärvi & Hurme 2014, 16, 47–48.)

Teemahaastattelurungon (liite 1) aihepiirit valitsin tämän tutkimuksen isoista aihekokonaisuuk- sista, palvelutarpeen arviointi sekä lapsen osallisuus, tutkimuskysymykseen vastausta hakien.

Haastattelurungon pääteemoiksi valikoituivat palvelutarpeen arviointi ja lapsen osallisuus palvelutarpeen arvioinnin aikana. Halusin saada tietoa palvelutarpeen arvioinnin prosessista ja ammattilaisten työkäytänteistä ja menetelmistä sekä lapsen että vanhemman kanssa. Lapsen osallisuuden toteutumisesta palvelutarpeen arvioinnin aikana halusin keskustella lapsen osallisuuden mer- kityksestä työntekijöille, osallisuuden tosiasiallisesta toteutumisesta eri ikäisten lasten kanssa ja osallisuutta heikentävistä ja tukevista tekijöistä. Kolmas teema keskittyi työtekijöiden näkemyksiin