114 niin & näin 4/2011
otteita ajasta
H
elsingissä juhlittiin syyskuun lopussa professori Matti Sintosen 60-vuo- tispäivää hänen entisten oppilaidensa järjestämässä seminaarissa, jossa käsiteltiin pu- hujien luonnehdinnan mukaan”mattimaisia” aiheita otsikolla ”Se- littäminen, keksiminen ja tieteiden- välisyys”. Esitelmissä korostettiin Sintosen roolia poikkitieteellisen tutkimuksen tukijana ja suomalaisen biologianfilosofian kehittäjänä. Kes- keisimmiksi teemoiksi nousivat mal- lintaminen ja monitieteisyys.
Puheenvuoroissa ruodittiin eri- tyisesti filosofian tieteidenvälisyyttä.
Tartuntatautien mallintamisen pa- rissa työskentelevä Erika Mansnerus muistutti, että filosofisia teorioita selittämisestä voidaan soveltaa he- delmällisesti monitieteisissä tutki- musprojekteissa. Esimerkiksi kan- santerveystyössä mallintaminen on osa tieteidenvälistä yhteistyötä, jossa eri alojen asiantuntijat etsivät yh- dessä vastauksia terveyspoliittisiin kysymyksiin. Tartuntatautien tutki- muksessa mallintamista käytetään nykyään muun muassa riskien hal- lintaan, infektioiden leviämisen arvi- oimiseen ja rokotusohjelmien suun- nitteluun.
Poikkitieteellisyyden haasteet tulevat esiin hankkeissa, jotka vaa- tivat asiantuntijuuden siirtymistä tieteenalojen välillä. Mansneruksen esimerkissä monitieteinen mallinnus rakentuu hitaasti, ja yhteistyö eri tieteenalojen edustajien kesken tii- vistyy vähitellen. Monitieteisyys myös kehittyy mallien sisältämän tiedon avulla. Epistemologisilta on- gelmilta ei kuitenkaan vältytä. Mallit
kykenevät kyllä varastoimaan ja siir- tämään tietoa, esimerkiksi tietyn infektion tartuntamallia voidaan soveltaa myös toisiin infektioihin.
Tällöin mallien oletusten avaaminen, tunteminen ja jakaminen on kui- tenkin ensiarvoisen tärkeää, kuten Tarja Knuuttila huomautti. Mallit nimittäin sisältävät myös ”hiljaista tietoa”, läpinäkymättömyyttä, joka vaikeuttaa eri mallinnusten integroi- mista keskenään, etenkin jos tutki- musryhmät vaihtuvat tai jos moni- tieteisyys on pikemmin työnjaollista kuin jaettua asiantuntijuutta.
Petri Ylikoski nosti kommen- tissaan esiin mallien tulkinnan problematiikan. Ajankohtaisia esi- merkkejä tulkintakiistoista löytyy muun muassa ilmansaasteiden le- viämisen ja pandemioiden mallin- nuksista, joiden kriittinen tarkastelu vaatii mallien taustaoletusten tarkkaa tuntemista. Tartuntamallin tul- kinnan kohdalla pitäisi esimerkiksi tietää, miten malli huomioi ihmisten käyttäytymisen muutoksia pan- demian aikana – tai huomioiko se niitä ollenkaan. Mallit on tarkoitettu päätöksenteon apuvälineiksi, mutta yleisön monialaisuus (eri aloja edus- tavat mallintajat ja päättäjät) mut- kistaa tulkintaprosessia. Nykyisin mallinnusten perustalta luodut graa- fiset esitykset ovat vaikuttavia, mutta päättäjien olisi samalla kyettävä ym- märtämään ja arvioimaan kriittisesti asiantuntijoiden esittämää mallipe- rustaista tietoa. Mallien pohjalta pää- töksiä tekevät ihmiset tarvitsevatkin koulutusta siihen, miten, mistä syistä ja mihin tarkoituksiin malleja luodaan ja miten niitä tulkitaan.
Monitieteisyyden haasteisiin tör- mätään niin ikään tieteellisen keksi-
misen tutkimuksessa. Mika Kiikeri käsitteli esitelmässään keksimisen
”standardimallia” eli keksimisen hahmottamista ongelmanratkaisu- prosessina. Keksiminen on tieteen- filosofiassa perinteisesti erotettu oi- keuttamisesta, joka on mahdollista rekonstruoida rationaalisesti. Kog- nitiiviseen keksimisprosessiin taas sisältyy irrationaalisuutta, jonka jä- sentäminen tuntuu mahdottomalta.
Esimerkiksi sattuman, luovuuden ja sosiaalisten kontekstien roolia ja merkitystä on todella vaikea jäljittää.
Kysymys kuuluukin, missä määrin tieteellisiä keksintöjä ja niiden syn- tymisprosesseja voidaan selvittää ja rekonstruoida. Ongelma osoittautuu erityisen kiperäksi, kun aletaan puhua monitieteisestä keksimisestä tai ”keksimisen hajautumisesta”.
Sami Paavola nostikin esiin ny- kypäivän tieteelliseen keksimiseen vahvasti liittyvän kognitiivisen ha- jautumisen ilmiön. Kun ongelman- ratkaisijaa tai ”keksijää” hahmo- tettiin vielä muutama vuosikymmen sitten Sherlock Holmesin kaltaisena yksinäisenä päättelijänerona, muis- tuttaa keksiminen nykyään pikem- minkin CSI-televisiosarjan monitie- teistä kollektiivia, jossa eri alojen asi- antuntijat ratkovat yhdessä ongelmia teknologia apunaan. Keksimisen kognitiiviset prosessit ovatkin tätä nykyä hajautuneita; keksimisen stra- tegioissa hyödynnetään erilaisia työ- välineitä ja teknologioita, eri alojen asiantuntijoita ja heidän panostaan – sekä tiedostamatonta, irrationaalista ja sattumaa.
Anna Ovaska
