66
T&E 1/99 ESITTELYJÄ JA ERITTELYJÄF A S I S M I N P A L U U ?
On tunnettua, että Foucault 1976 hahmotteli aivan toisen- laista seksuaalisuuden histo- riaa kuin sitä, joka tänä päi- vänä tunnetaan Foucault’n seksuaalisuuden historiana.
Tuon suunnitelman mukaan seksuaalisuuden historiassa oli kyse biovallan genealogiasta, jonka lähtökohtana olivat kes- kiajan pastoraaliset vallankäy- tön menetelmät ja joka lasten seksualisoinnin ja naisten hys- terisoinnin kautta kulki väes- töjen ja rotujen hallintateknii- koiden tarkasteluun. Tämä projekti, jonka suhteen Tie- dontahto oli lähinnä eräänlai- nen tutkimussuunnitelma, oli toisin sanoen suuntautunut yhtä lailla vallankäytön kuin seksuaalisuuden historiaan.
Jos seksuaalisuuden osalta hä- nen nurinkäännöksensä kos- ki seksuaalisuuden repressio- hypoteesin repressiota – mikä sivumennen sanoen tekee hä- nestä kaikkien seksuaalival- lankumouksellisten todellisen rippi-isän –, koski tuo nurin- käänös vallan osalta kaikkien niiden valtateorioiden hylkää- mistä, joiden lähtökohtana oli tavalla tai toisella modernin eurooppalaisen valtion muo- toon liittyvä poliittis-teologi- nen käsitteistö. Foucault’lle noita käsitteitä eivät olleet vain suvereeni tai laki vaan itse asiassa jokainen käsite, jonka lähtökohtana on mieli- kuva hallitsijoiden ja hallittu- jen välisestä – legitiimistä tai illegitiimistä – auktoriteetti- suhteesta. Auktoriteetin (auc- toritas) sijaan häntä kiinnosti puhdas voima (potestas), mut- ta enää tämä voima ei viitan- nut ylimmän vallan oikeu- teen tappaa tai antaa elää – valtion väkivallan monopo- liin – vaan sellaiseen väkival- taan, jota ei voi monopolisoi- da. Tuo väkivalta on muo- dossa tai toisessa läsnä kaik- kialla, kaikkien muotojen kon-
situoivana mutta aina vaille lopullista paikantamista jää- vänä instanssina. Eikä sen symbolina ole hallitsijan eikä edes vallankumouksellisten verinen miekka vaan fysikalis- tis-materiaalinen voiman kä- site.
Foucault redusoi vallan voi- mien vastakkainasetteluksi, minkä takia valtateorian si- jaan voitaisiin puhua mate- riaalisten voimien teoriasta.
Tämä teoria mahdollisti nä- kökulman valtaan, joka ei viittaa valtaa haluavaan tai sitä käyttävään subjektiin eikä edes niihin instituutioihin, joi- den funktioina näiden sub- jektien voidaan ajatella toimi- van. Niin valtiomies kuin val- tio tästä miehestä ja hänen omaisuudestaan eristettynä koneena asetetaan uudenlai- seen tarkasteluun. Kaikki mikä ilmenee on olemassa vain voimien vastakkainasettelun paikkana, voimien, jotka itse eivät kuitenkaan ole ilmene- viä vaan pikemminkin suh- teita. Tästä suhteesta tulee vuorostaan konstituoiva peri- aate samalla tavalla kuin kom- munikaatiosta on tullut kom- munikoivien instanssien kons- tituoiva periaate. Kyse ei kui- tenkaan ole kommunikaatiosta – Foucault’lle kommunikaa- tio itsessään on voimien vas- takkainasettelun ilmaus, sillä voimat ovat ulkoisia kun taas kommunikaatio on aina vält- tämättä sisäistä kommunikaa- tiota.
Mihin Foucault tällä voi- mien metafysiikallaan tähtä- si? Ennen kaikkea eroon it- selleen läsnä olevasta konsti- tuuvisesta instanssista. Jos jo- takin muodostuu, se mudos- tuu niin kuin valtio Nietz- schen tarkastelussa, pelkkää affirmaatiota olevien herro- jen toimesta. Reitti kulki toi- sin sanoen ulkoa sisään – siitä huolimatta, että sisäinen
ja itseensä sisällyttävä – val- tio, laki, subjekti, ideologia, kommunikaatio – pyrkii otta- maan haltuun ulkoisen. Sisäi- nen oli näin vain ulkoisen efekti! Tämän takia Foucault ei selittänyt armeijan kurinpi- toa valtion järjellä vaan päin- vastoin yhteiskunnan valtioil- listumisen konkreettisella ku- rinpidolla. Eikä kurinpidossa ulkoista ole kurinpitäjä vaan konkreettiset ruumiit (corps), joiden materiaalinen yhteen- törmäys tuottaa sekä kurinpi- täjät että kuritetut. Foucault hahmottaa toisin sanoen val- lan materiaalisen teorian, jos- sa materia ja sen liike ovat samantapaisessa suhteessa henkeen ja sen olemassaoloon kuin taloudellinen perusraken- ne valtioideologiaan Marxilla.
Kyse ei kuitenkaan ole efek- tistä ideologiana vaan konstel- laatiosta, joka itsessään voi toimia voimana suhteessa toi- seen konstellaatioon. Näin si- säisestä tulee yhtäkkiä ulkoi- nen ja voimien armoton peli jatkaa loputonta kehkeytymis- tään.
On selvää, että tämän teo- rian taustalta ei löydy vain Gilles Deleuze, joka jo 1960- luvun alussa hahmotteli teo- riaa voimien konfliktista, vaan samalla Benedictus Spinoza, joka palauttaa oikeuden voi- maan ja hyvän ja pahan erot- telun sijaan nostaa esiin yh- teensopivan ja -sopimattoman.
Kun Foucault’n koko intel- lektuaalinen habitus oli ete- nemistä kohti toisin ajattelua, merkitsi se tässä vaiheessa sellaisten voimien saattamis- ta toistensa yhteyteen, jotka mahdollistivat tuon ajattelun.
Eikä aikaakaan – tämä tapah- tui ehkä 1980-luvun vaihtees- sa – kun Foucault luopui ajatuksestaan kirjoittaa sek- suaalisuuden historia sellai- sena kuin hän sen alunperin hahmotteli. Oliko hän siis
67
ESITTELYJÄ JA ERITTELYJÄ T&E 1/99löytänyt sopivamman voiman?
Itse asiassa hän hylkäsi koko ulkoisten voimien vastakkain- asettelun teoriansa ja eteni, tältä ainakin näyttää, kohti sisäisyyttä, itsensä konstituoi- vaa subjektia. Toisin ajattele- misen mahdollisuus muuttui itsensä muokkaamiseksi tai- deteoksena! Mihin katosi se ajattelun radikalismi, jonka pyrkimyksenä oli luoda anti- fasistisen elämän mahdollis- tavia käsitteitä, kuten hän esi- puheessaan Deleuzen ja Guat- tarin Anti-Œdipuksen englan- ninkieliseen versioon kirjoit- ti? Itsestään taideteoksen luo- va subjekti on yhtä “fasisti- nen” ajatus kuin valtio kan- san itsestään itselleen luomana taideteoksena. Kenties se ka- tosi ajattelun itsensä välttä- mättömään “fasistisuuteen” – tai yllättävään mielenvirkis- tykseen, joka mahdollisti hal- tuunoton ajattelemisen sen ei-fasisistisessa muodossa?
Mika Ojakangas
