Veli-Pekka Viljanen
M 18/2020 vp; Valtioneuvoston asetus kunnan oikeudesta olla väliaikaisesti noudatta- matta terveydenhuollon kiireettömän hoidon ja sosiaalihuollon palvelutarpeen arvioin- nin aloittamisen määräaikoja
Eduskunnan perustuslakivaliokunta 15.4.2020
Perustuslakivaliokunnan arvioitavana on valmiuslain 88 §:n nojalla annettu valtioneuvoston asetus, joka koskee kunnan oikeutta olla väliaikaisesti noudattamatta terveydenhuollon kiireet- tömän hoidon ja sosiaalihuollon palvelutarpeen arvioinnin aloittamisen määräaikoja. Asetus on valmiuslain 10 §:ssä tarkoitettu valmiuslain mukainen soveltamisasetus, joka on eduskunnan jälkitarkastuksessa. Asetus on 4 §:n mukaan voimassa 13.5.2020 asti.
Asetuksen antamisen perusteena on valtioneuvoston käyttöönottoasetuksen (125/2020) jatka- misasetus (174/2020), joka on voimassa 14.4.-13.5.2020. Eduskunta on 2.4.2020 tekemällään päätöksellä jättänyt jatkamisasetuksen voimaan perustuslakivaliokunnan annettua siitä mietin- tönsä PeVM 9/2020 vp.
Arvioitavana oleva asetus vastaa sisällöltään pääosin 18.3.-13.4.2020 voimassa ollutta valtio- neuvoston asetusta kunnan oikeudesta poiketa terveydenhuollon kiireettömän hoidon määräai- kojen noudattamisesta ja sosiaalihuollon palvelutarpeen arvioinneista (127/2020), josta perus- tuslakivaliokunta on antanut mietinnön PeVM 4/2020 vp. Mietinnössään valiokunta puolsi sitä, ettei kyseistä valtioneuvoston asetusta kumota.
Aikaisempaan asetukseen verrattuna asetuksen 2 §:ssä on terveydenhuoltolain 51-53 §:ssä sää- detyistä määräajoista luopumisen edellytykseksi asetettu nimenomaisesti, että luopumisen tu- lee olla välttämätöntä kiireellisen hoidon järjestämiseksi eikä määräajan ylittäminen saa vaa- rantaa potilaan terveyttä. Tältä osin muutos turvaa aikaisempaa asetusta paremmin jokaisen oikeutta riittäviin terveyspalveluihin (PL 19 § 3 mom.) ja korostaa vahvemmin rajoituksen välttämättömyysvaatimusta.
Aikaisemman asetuksen 3 §:n mukaan kunta voi luopua sosiaalihuoltolain 36 §:ssä tarkoite- tuista palvelutarpeen arvioinneista lukuun ottamatta kiireellistä avun tarpeen arviointia siten,
2
että henkilön välttämätön toimeentulo ja huolenpito kuitenkin varmistetaan. Perustuslakivalio- kunta kiinnitti asetuksen käsittelyn yhteydessä huomiota siihen, että tältä osin sääntelyn oikea- suhtaisuuden kannalta parempi ratkaisu olisi luopua vain tietyistä määräaikojen noudattami- sesta kuin palvelutarpeen arvioinneista sinänsä (PeVM 4/2020 vp, s. 2). Nyt käsiteltävänä ole- vassa asetuksessa perustuslakivaliokunnan huomautus on otettu huomioon ja 3 §:n mukaan kunta voi luopua noudattamasta sosiaalihuoltolain 36 §:n 2 momentissa säädettyä palvelutar- peen arvioinnin aloittamista koskevaa määräaikaa. Luopuminen ei saa tällöinkään johtaa hen- kilön välttämättömän toimeentulon ja huolenpidon vaarantumiseen. Uusi muotoilu on aikai- sempaa lievempi rajoitus perustuslain 19 §:n 3 momentissa turvattuun jokaisen oikeuteen riit- täviin sosiaalipalveluihin ja on myös sääntelyn oikeasuhtaisuuden kannalta aikaisempaa ase- tusta ongelmattomampi.
Asetuksen perustelumuistion mukaan (s. 16) säätämällä mahdollisuudesta luopua terveyden- huollon kiireettömän hoidon ja sosiaalihuoltolain 36 §:n 2 momentin mukaisesta palvelutar- peen arvioinnin aloittamisen määräaikojen noudattamisesta mahdollistetaan sen johdosta va- pautuvan työajan siirtämisen pandemiapotilaiden hoitoon ja sosiaalihuollossa uusien asiakkai- den palveluntarpeen arviointien tekemiseen ja muihin välttämättömiin sosiaalihuollon tehtä- viin. Muistiossa määräaikojen noudattamisesta luopumista pidetään yhtenä valmiuslain mah- dollistamana keinona keventää sosiaali- ja terveydenhuoltoon liittyvää kuormitusta.
Rajoituksen välttämättömyys- ja oikeasuhtaisuusvaatimuksen näkökulmasta on syytä korostaa sitä perustelumuistiossa esitettyä käsitystä, jonka mukaan hoidon määräajoista luopuminen tu- lee tehdä vasta siinä tilanteessa, jossa kiireetöntä hoitoa ei pystytä järjestämään määräajassa (s.
3-4). Sosiaalihuollon osalta edellytyksenä määräaikojen noudattamisesta luopumiselle on, ettei henkilön välttämätön toimeentulo ja huolenpito vaarannu (3 §), mikä vastaa perustuslain 19
§:n 1 momentin vaatimuksia. Mietinnössään PeVM 4/2020 vp perustuslakivaliokunta korosti sitä, että rajoituksen oloissakin olisi erityisesti huolehdittava iäkkäiden henkilöiden sekä eri- tyistä tukea tarvitsevien asiakkaiden palvelutarpeen riittävästä arvioinnista (s. 2). Tämä huo- mautus on ajankohtainen uuttakin asetusta sovellettaessa.
Perustuslakivaliokunta on muun muassa valmiuslain 88 §:n toimivaltuuksia koskevan jatka- misasetuksen yhteydessä pitänyt sääntelyn oikeasuhtaisuuden kannalta merkityksellisenä sitä, ettei valmiuslain mukaisten toimivaltuuksien voimassaoloaikaa ehdoteta jatkettavaksi pidem- mäksi kuin yhden kuukauden ajaksi ja että toimivaltuuksien kokonaiskestokin on edelleen koh-
3
tuullisen lyhyt. Lisäksi valiokunta piti sääntelyn välttämättömyyden kannalta merkitykselli- senä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen arvioita epidemian nopeasta etenemisestä ja siitä, ettei tautitapausten määrä saavuta huippuaan alkuperäisten asetusten voimassaoloaikana 13.4.2020 mennessä vaan epidemian kehityskulusta johtuen valmiuslain sääntelyn tarve on merkittävästi kasvamassa kevään kuluessa (PeVM 9/2020 vp, s. 4).
Edellä olevan perusteella – ottaen huomioon erityisesti perustuslakivaliokunnan aikaisemmat mietinnöt PeVM 4/2020 vp ja PeVM 9/2020 vp – katson, että oikeudellisia esteitä käsiteltävänä olevan soveltamisasetuksen jättämiselle voimaan ei ole olemassa.
