Maatilan sukupolvenvaihdoskauppa

(1)

Maatilan sukupolvenvaihdoskauppa

Itä-Suomen yliopisto Oikeustieteiden laitos Pro Gradu -tutkielma 21.1.2019

Tekijä: Pekka Hylkilä (181161) Ohjaaja: Antti Kolehmainen

(2)

Tiivistelmä

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Tiedekunta

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta

Yksikkö

Oikeustieteiden laitos

Tekijä

Pekka Sulevi Hylkilä

Työn nimi

Maatilan sukupolvenvaihdoskauppa

Pääaine

Oikeustiede

Työn laji

Pro Gradu -tutkielma

Aika

Tammi- kuu 2019

Sivuja

XI + 75

Tiivistelmä

Tutkielman aiheena on maatilan sukupolvenvaihdoskaupan sijoittaminen perintökaaren laskennallisten lisäysten järjestelmään ja siinä erityisesti ennakkoperinnöksi, testamenttiin rinnastuvaksi lahjaksi tai suosiolahjaksi. Tutkielmassa pyritään selvittämään, millaisin ehdoin kyseinen luovutus on tullut tehdä, jotta se voi olla jokin edellä mainituista ja kuinka olosuhteet ja muut seikat vaikuttavat tulkintaan. Tutkielmassa selvitetään tyypillisen maatilan sukupolvenvaihdoskaupan erityispiirteet, joita ovat kaupan lahjanluonteisuus, syytinkiehdot ja sisarosuudet.

Tämän tutkielman metodi on oikeusdogmaattinen eli lainopillinen. Siinä pyritään mahdollisimman kattavasti selvittämään, milloin maatilan sukupolvenvaihdoskauppa voidaan voimassa olevan oikeuden näkökulmasta tulkita ennakkoperinnöksi, testamenttiin rinnastuvaksi lahjaksi tai suosiolahjaksi. Oikeuslähteinä käytetään oikeuskirjallisuutta, korkeimman oikeuden ennakko- ratkaisuja, hovioikeuksien ratkaisuja sekä lain esitöitä.

Tutkielman johtopäätöksenä tuodaan esille muun muassa se, että sekä ennakkoperinnön, testamenttiin rinnastuvan lahjan että suosiolahjan kohdalla oleellisinta on jokaisen tapauksen koko- naisharkinta. Tulkintaan vaikuttavat useat seikat kuten kauppahinnan suhde tilan käypään arvoon, syytinkiehdot ja perittävän erilaiset tarkoitusperät kaupan toteuttamiselle. Vaikutusta on myös jäämistön muulla varallisuudella suhteutettuna luovutettuun maatilaan. Oikeuskäytännön valossa voidaan kuitenkin todeta, että tulkinta on yleensä ollut tilan jatkajan kannalta suopeaa erityisesti, jos kaupan pääasiallisena tarkoituksena on ollut sukupolvenvaihdos ja tilan jatkuvuu- den sekä luovuttajan eläkepäivien turvaaminen.

Tutkielmassa esitetään myös joitakin de lege ferenda -kannanottoja liittyen lakiosasäännösten muuttamiseen ja verotukseen.

Avainsanat

maatilan sukupolvenvaihdos, ennakkoperintö, suosiolahja, testamenttiin rinnastuva lahja

(3)

SISÄLLYS

1 JOHDANTO ... 1

1.1 Taustaa aiheen valinnalle ... 1

1.2 Tutkimuskysymykset ja aiheen rajaus ... 3

1.3 Tutkimusmetodi ja tutkielman rakenne ... 5

2 MAATILAN SUKUPOLVENVAIHDOSKAUPPA LUOVUTUSTYYPPINÄ ... 6

2.1 Lahjanluonteisuus ... 6

2.2 Syytinkiehdot ... 7

2.2.1 Syytinkiehtojen yleisyys ... 7

2.2.2 Syytingistä käsitteenä ja erilaisista syytinkiehdoista ... 8

2.3 Sisarosuudet ... 13

3 ENNAKKOPERINTÖ ... 15

3.1 PK 6 ja PK 7 lukujen eroista ... 15

3.2 Suomalaisen ennakkoperintösäännöstön taustasta ... 16

3.3 Välittömyyden vaatimus ja ennakkoperintöolettamat ... 18

3.4 Ennakkoperintöolettaman kumoaminen, perustaminen ja muuttaminen; luovuttajan disponointivallan rajoista ... 20

3.5 Mikä on ennakkoperintöä? ... 23

3.5.1 Alihintainen kauppa ... 23

3.5.2 Sisarosuudet ennakkoperintönä ... 28

3.5.3 Kanssaperillisten tilan varoista saaman koulutuksen huomioiminen ... 29

3.6 Ennakkoluovutusten arvostaminen ... 31

3.6.1 Pääsääntönä luovutushetken arvo... 31

3.6.2 Poikkeussääntönä muu arvo ... 32

4 SUOSIOLAHJA ... 37

4.1 Suosiolahjasäännöstön taustaa ... 37

4.3 Suosimistarkoitus ja ”suosiolahjaolettama” ... 44

4.4 Maatilan sukupolvenvaihdoskauppa suosiolahjana ... 48

4.4.1 Tilasta maksetun vastikkeen suhde tilan käypään arvoon ... 48

4.4.2 Maatilan sukupolvenvaihdoskauppa ja kaupan erilaiset tarkoitusperät ... 49

5 TESTAMENTTIIN RINNASTUVA LAHJA ... 55

5.1 Tunnusmerkistö ... 55

5.2 Erityiset vastasyyt ... 61

6 LOPUKSI ... 65

(4)

6.1 Yhteenveto ja johtopäätökset ... 65 6.2 De lege ferenda ... 69

(5)

LÄHTEET

KIRJALLISUUS

Aarnio, Aulis: Perintöoikeus. Helsinki 1974.

Aarnio, Aulis – Kangas, Urpo:

– Perhevarallisuusoikeus. Helsinki 2010.

– Suomen jäämistöoikeus I. Perintöoikeus. 6., uudistettu painos. Helsinki 2016.

Aarnio, Aulis – Kangas, Urpo – Puronen, Pertti – Räbinä, Timo: Perunkirjoitus ja perinnön veroseuraamukset. Helsinki 2016.

Aarnio, Aulis – Saarenpää, Ahti – Santala, Pekka: Maatilan sukupolvenvaihdos. Jyväskylä 1983.

Aarnio, Aulis – Savolainen, Matti: Erään selitysteoksen herättämiä perintökaaren tulkinta- ongelmia. JFT 3/1968. s. 214–256.

Aarnio, Katariina: Perintö- ja lahjaverolain sukupolvenvaihdoshuojennus maa- ja metsäti- loilla. Pro Gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto. 2013.

Halila, Jouko: Todistustaakan jaosta silmälläpitäen erityisesti varallisuusoikeudellisia oi- keussuhteita. Porvoo 1955.

Honkanen, Seppo – Komonen, Aimo – Korkeaoja, Juha – Köppä, Tapani – Varmola, Risto:

Sukupolvenvaihdoksen ongelma maatilataloudessa. Pellervo-Seuran Markkinatutki- muslaitoksen julkaisuja, N:o 16. Helsinki 1975.

Husa, Jaakko: Oikeusvertailu. Helsinki 2013.

Immonen, Raimo – Lindgren, Juha: Onnistunut sukupolvenvaihdos. 2017.

Kangas, Urpo:

– Kaikella on aikansa. Lakimies 6–7/1998, s. 1079–1088.

– Lahja. Helsinki 1993.

– Lakiosa eilen, tänään ja huomenna. Defensor Legis 4/2004, s. 575–601.

Karhu, Juha: Perusoikeudet ja oikeuslähdeoppi. Lakimies 5/2003, s. 789–807.

Kaser, Max: Roomalainen yksityisoikeus. Porvoo 1968.

(6)

Kolehmainen, Antti:

– Osakeyhtiön ja sen osakkeenomistajan samastaminen perintökaaren ennakkoperintö- ja lakiosasäännöksiä sovellettaessa. Lakimies 4/2009, s. 597–618.

– Oikeustapauskommentti tapauksesta KKO 2012:96 teoksessa Timonen, Pekka (toim.). KKO:n ratkaisut kommentein 2012:II, Helsinki 2012.

– Suosiolahja – Suosimistarkoitus ja sen toteennäyttäminen. Referee-artikkeli. Oikeus- tiede-Jurisprudentia. 2011:XLIV, s. 279–330.

Koskinen, Jaana: Maa- ja metsätilan sukupolvenvaihdos. Pro Gradu- tutkielma. Itä-Suomen yliopisto. 2017.

Lappalainen, Juha: Siviiliprosessioikeus II. Jyväskylä 2001

Lohi, Tapani:

– Ennakkoperinnöstä. Helsinki 1999.

– Muulle kuin rintaperilliselle annettu suosiolahja. Referee-artikkeli. Defensor Legis 1/2017, s. 1–15.

– Oikeustapauskommentti ratkaisusta KKO 1983 II 12. Ilmestynyt teoksessa Timonen, Pekka (toim.). Kirjoituksia ja keskeistä oikeuskäytäntöä perhe- ja jäämistöoikeudesta 1996. s. 207–208. Helsinki 1996.

– Perusasioita ennakkoperinnöstä ja lakiosasta. Teoksessa Timonen, Pekka (toim.), Kirjoituksia ja keskeistä oikeuskäytäntöä perhe- ja jäämistöoikeudesta. Helsinki 1997.

Mikkola, Tuulikki: Perittävän tekemät lahjoitukset ja niihin liitetyt määräykset: määräämis- vallan rajoista ja mahdollisuuksista. Referee-artikkeli. Defensor Legis 3/2013, s. 312–

325.

Miller, Gareth: The Machinery of Succession. 2nd Edition. England 1996.

Niemi, Jyrki – Ahlstedt, Jaana:

– Suomen maatalous ja maaseutuelinkeinot 2014. MTT Taloustutkimus julkaisuja 115. Vammala 2014.

– Suomen maatalous ja maaseutuelinkeinot 2015. 2., korjattu painos. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 25/2015. Luonnonvarakeskus, Helsinki 2015.

Oikarinen Satu: Sukupolvien ketjussa, Maatilan sukupolvenvaihdos sosiaalisena prosessina.

Pro Gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto 2011.

Puronen, Pertti: Omaisuuden siirtoverot. Helsinki 1999.

(7)

Rapola, Marjos: Uusi lakiosasäännöstö. Helsinki 1951.

Rautiala, Martti:

– Perillisen lakiosa. Helsinki 1957.

– Perintö ja testamentti. Helsinki 1967.

– Lakiosan täydennyskanteen edellytyksiä. s. 11–16. Teoksessa Uusinta jäämistöoi- keutta. Vammala 1978.

Rinta-Kiikka, Suvi – Pyykkönen, Perttu – Ylätalo, Matti: Osakeyhtiömuotoinen maatalous Suomessa. PTT Raportteja, Helsinki 2013.

Saarenpää Ahti:

– Inter vivos ja mortis causa. Näkökohtia kuoleman vaikutuksesta oikeustoimiin. s.

251–273. Teoksessa Juhlajulkaisu Simo Zitting. Helsinki 1985.

– Tasajaon periaate. Vammala 1980.

Siltala, Raimo: Oikeustieteen tieteenteoria. SLY 2003.

Salonen, Ville: Suosiolahja lakiosajärjestelmässä. Defensor Legis 1/2000, s. 51–60.

Wirilander, Juhani: Käyttöoikeudesta kiinteistöön. Vammala 1980.

VIRALLISLÄHTEET

HE 37/1948 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi perintökaaren 17 luvun, oikeuden- käymiskaaren 10 luvun 2 §:n ja konkurssisäännön 46 §:n muuttamisesta sekä maakaaren 2 ja 3 luvun sekä 8 luvun 3 §:n kumoamisesta.

HE 208/1997 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle luottolaitostoiminnasta annetun lain ja sijoituspalveluyrityksistä annetun lain sekä eräiden niihin liittyvien lakien muuttamisesta.

HE 117/1998 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi perintökaaren 7 luvun 3 ja 5 §:n muuttamisesta.

HE 77/2000 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi perintökaaren 7 luvun muuttamisesta.

KKO:n lausunto 1949: Korkeimman oikeuden lausunto lakivaliokunnan jaoston laatimasta ehdotuksesta. 31.10.1949. (lausunto ja jaoston ehdotus lakivaliokunnan mietinnön 18/1950 liitteenä).

(8)

Lakivaliokunnan mietintö 18/1950: Lakivaliokunnan mietintö N:o 18 hallituksen esityksen johdosta laeiksi perintökaaren 17 luvun, oikeudenkäymiskaaren 10 luvun 2 §:n ja kon- kurssisäännön 46 §:n muuttamisesta sekä maakaaren 2 ja 3 luvun sekä 8 luvun 3 §:n kumoamisesta.

Lvk 1935:2: Ehdotus perintö- ja testamenttilainsäädännön uudistamiseksi perusteluineen.

Lvk 1948:3: Ehdotus hallituksen esitykseksi Eduskunnalle laeiksi perintökaaren 17 luvun, oikeudenkäymiskaaren 10 luvun 2 §:n ja konkurssisäännön 46 §:n muuttamisesta sekä maakaaren 2 ja 3 luvun sekä 8 luvun 3 §:n kumoamisesta.

Ohje nro 103.4, Dnro 1/240/1998: Rahoitustarkastuksen ohje notariaattitoiminnasta.

Oikeusministeriö. Lausuntoja ja selvityksiä 2005:10: PK:n uudistamistarpeet. Lausuntotii- vistelmä.

Oikeusministeriön työryhmämietintöjä 2004:6: Perintökaaren uudistamistarpeet.

Perintölakivaliokunnan mietintö 1/1964: Perintölakivaliokunnan mietintö N:o 1/1964 halli- tuksen esityksen 6/1964 johdosta perintölainsäädännön uudistamisesta.

Perintöoikeuskomitean mietintö KM 1975:84.

INTERNET-LÄHTEET

Kaleva: ”Sisarosuuksien maksu vähentynyt”. Julkaistu 16.1.2006. [http://www.kaleva.fi/uu- tiset/pohjois-suomi/sisarosuuksien-maksu-vahentynyt/60621/] (24.8.2017).

Yle Uutiset: ”Syytinki eli satoja vuosia vanha eläkemuoto pitää pintansa – vaikka voikin koetella ihmissuhteita”. Julkaistu 12.12.2016. [https://yle.fi/uutiset/3-9325230]

(20.11.2018).

OIKEUSTAPAUKSET Korkein oikeus

KKO 1920 II 157 KKO 1933 II 23 KKO 1937 II 107 KKO 1939 II 545

(9)

KKO 1946 II 61 KKO 1958 II 86 KKO 1958 II 118 KKO 1959 II 46 KKO 1964 II 22 KKO 1965 II 6 KKO 1968 II 15 KKO 1969 II 4 KKO 1970 II 13 KKO 1971-II-31 KKO 1971 II 14 KKO 1976 I 3 KKO 1983 II 12 KKO 1984 II 194 KKO 1986 II 102 KKO 1994:52 KKO 1996:5 KKO 1996:30 KKO 1998:114 KKO 1999:75 KKO 2010:27 KKO 2010:57 KKO 2011:105 KKO 2012:69

(10)

KKO 2012:96 Hovioikeudet

Helsingin HO 31.1.2001 S 99/1445 Itä-Suomen HO 30.5.2000 S 99/89 Itä-Suomen HO 3.3.2005 S 03/1494 Vaasan HO 24.2.1993 S 92/522 Vaasan HO 18.2.1993 S92/555 Vaasan HO 13.7.1998 S 97/633 Turun HO 24.5.1993 S 92/10 Turun HO 3.12.1993 S 92/1448 Turun HO 31.8.1999 S 98/1025 Turun HO 18.10.2002 S 01/2305

LYHENNELUETTELO

Arvostamislaki laki varojen arvostamisesta verotuksessa (1142/2005

Elatuslaki laki lapsen elatuksesta (704/1975)

JFT Juridiska Förening i Finland

DL Defensor Legis

HTL laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta

(361/1983)

HO hovioikeus

KHO korkein hallinto-oikeus

KKO korkein oikeus

(11)

LM Lakimies. Suomalaisen lakimiesyhdistyksen aika- kauskirja

PerVL Perintö- ja lahjaverolaki (378/1940)

PK perintökaari (40/1965)

LLL laki luottolaitostoiminnasta (610/2014)

SpvE sukupolvenvaihdoseläkejärjestelmä

spv-kauppa maatilan sukupolvenvaihdoskauppa

(12)

1 JOHDANTO

1.1 Taustaa aiheen valinnalle

Työskentelen tällä hetkellä pankkilakimiehenä Reisjärven Osuuspankissa, joka kuuluu POP Pankki -ryhmään. Kyseessä on vanha maalaispankki, jonka juuret ulottuvat yli sadan vuoden taakse. Reisjärven kaltaisella pienellä paikkakunnalla ei ole koskaan ollut itsenäistä laki- tai asianajotoimistoa, joten pankin tarjoamat lainopilliset palvelut ovat aina olleet merkittävässä roolissa. Uskon, että sama merkitys maalaispankeilla on ollut ympäri Suomea pienillä paik- kakunnilla. Pankeilla on kuitenkin luottolaitostoiminnasta annetun lain (LLL, 610/2014) 5:1.1,9:n mukaan oikeus tarjota vain notariaattipalveluita¹, joilla tarkoitetaan pääasiassa omaisuudenhoitoon liittyviä lainopillisia palveluita. Käytännössä merkittävin osa toimeksiannoista koostuu perhe- ja jäämistöoikeuteen liittyvistä toimeksiannoista (perunkirjoitukset, ositukset ja perinnönjaot, avioehtojen ja testamenttien laatiminen), lahja- ja kauppakirjojen laatimisista sekä lainhuutoihin ja kiinnityksiin liittyvistä toimeksiannoista.²

Aikaisempina vuosikymmeninä pankissamme lakiasiat hoiti pankinjohtaja, myöhemmin toimitusjohtaja, ja viimeisen vuosikymmenen ajan kyseisiä tehtäviä on hoitanut erikseen pal- kattu lakimies. Toimitusjohtajan työaika ei vain yksinkertaisesti enää riittänyt lakipalvelui- den hoitamiseen toimitusjohtajan työtehtävien lisäksi. Kokonaan toinen asia on se, että huolimatta resursseista myös asiakkaiden oikeusturvan kannalta on mielestäni ehdottoman tär- keää, että lainopillisia toimeksiantoja hoitaa henkilö, joka on saanut siihen asiaankuuluvan koulutuksen (ellei toimitusjohtaja sitten itse ole lainoppinut).

1 Rahoitustarkastuksen 23.3.1998 antaman ohjeen nro 103.4 Dnro 1/240/98 mukaan notariaattitoiminnan kä- sitteellä tarkoitetaan seuraavaa:

-lainhuudatus- ja kiinnitysasiat

-yhteisöjen perustamiset ja uudelleenjärjestelyt

-muut eri viranomaisille tehtävät hakemukset ja ilmoitukset -saatavien perimistehtävät

-edunvalvonta päätösten täytäntöönpanossa -asiakkaan omaisuuden säilytys

-perunkirjoitus- ja pesänselvitystoimet

-asiakkaan oikeudellinen neuvonta omaisuuden hoitoon ja varojen sijoittamiseen liittyvissä asioissa

Todettakoon, että kyseinen ohje kumottiin 6.3.2007 FIVA:n (Finanssivalvonta) määräyskokoelmauudistuk- sessa, jossa kaikki FIVA:n määräykset ja ohjeet korvattiin standardeilla. Kumoamista perusteltiin sillä, että ohjeistetut asiat ilmenevät lain perusteluista. Tarkoitus ei ollut muuttaa oikeustilaa vaan se oli osa suurempaa rakenteellista muutosta. Ks. Finanssivalvonnan valvottava-tiedote 11/2007.

2 HE 208/1997 vp, s. 26. Esityksessä todetaan, että notariaattitoiminnalla tarkoitetaan yllä mainittuja palveluita ja lisäksi todetaan notariaattitoiminnan olevan jo vakiintunut käsite.

(13)

Työskentelen nyt itse kyseisessä tehtävässä ja pääpaino toimeksiannoissa on perhe- ja jää- mistöoikeudessa. Uutena työtehtävänä vuoden 2018 alusta alkaen olen vastannut lainopillis- ten toimeksiantojen lisäksi pankin maatalousrahoituksesta. Tätä kautta ovat maatalouteen liittyvät kysymykset tulleet itselleni tutuiksi myös rahoittajan näkökulmasta.³ Tähän tutkiel- maan olen saanut innoituksen ja aiheen työssäni vastaan tulleista konkreettisista tapauksista sekä asiakkaiden esittämistä kysymyksistä. Aiheita olisi ollut moniakin, mutta erityisen usein vastaan ovat tulleet maatilan sukupolvenvaihdoksiin liittyvät kysymykset. On todella yleistä, että Reisjärven kaltaisessa maalaispitäjässä maatila siirrettiin seuraavalle sukupolvelle (yleensä pojalle) sukupolvenvaihdoskaupalla (jäljempänä spv-kauppa). Vanhempien kuoleman jälkeen sisarukset haluavat tietää, voidaanko tätä sukupolvenvaihdoskauppaa ottaa huomioon perinnönjaossa. Perunkirjoituksia ja perinnönjakoja toimittaessani spv-kaupat tulevat jossain muotoa esille todella usein. Esimerkkejä ja variaatioita olisi siis todella paljon. Seuraavaksi esittelen tapauksen, joka sisälsi mielestäni oikeudellisesti monta mielen- kiintoista kysymystä ja innoitti minut tämän tutkielman laatimiseen:

Perheeseen kuului isä A, äiti B sekä viisi lasta C, D, E, F ja G. A ja B myivät maatilansa vuonna 1978 E:lle. Kauppahinta muodostui seuraavasti: E otti vastattavakseen tilaa rasittavan 15.000 mk lainan, sisaruksille maksettiin sisarosuuksia (10 000 mk kullekin) ja elinikäinen syytinki luopujille (hyvä hoito ja täysi ylläpito ja asumisoikeus valoineen ja lämpöineen sekä ruoka talon pöydässä) vastaan. Tilaan kuului 15 ha peltoa, 20 ha metsää, asuin- ja talousra- kennukset sekä koneet ja eläimet. Kauppakirjan allekirjoittamisen yhteydessä A oli vaatinut C:ltä, D:ltä, F:ltä ja G:ltä allekirjoitukset asiakirjaan, jonka mukaan he ovat saaneet kyseiset sisarosuudet⁴ ja ovat näin saaneet lakiosansa A:n ja B:n jälkeen. A kuoli jo vuonna 1985 ja perehdyttyäni hänen jälkeensä laadittuun perukirjaan, ei siinä ollut mitään mainintaa kysei- sestä tilakaupasta. B kuoli vuonna 2016 ja valmistellessani perunkirjoitusta hänen jälkeensä, pesänselvityksen aikana ilmenivät seuraavat seikat ja kysymykset:

- Sisarukset väittivät, ettei sisarosuuksia ole todellisuudessa maksettu ja lisäksi G oli ala- ikäinen allekirjoittaessaan yllä mainitun perinnöstä luopumista koskevan asiakirjan.

- Sisarukset väittivät, että E ei ole suorittanut syytinkiä asianmukaisesti, koska B oli joutunut itse kustantamaan vanhainkotihoitonsa viimeisen kymmenen vuoden ajan, vaikka syytinkiehdon mukaan kustannukset kuuluisivat E:n maksettaviksi.

- Sisarukset vetosivat kaupan lahjanluonteisuuteen ja halusivat sen otettavan huomioon pe- rinnönjaossa.

3 Lisäksi olen työskennellyt maatalouslomittajana vuosina 2008 – 2015, joten maatalous on minulle tuttua myös käytännön näkökulmasta.

4 Aarnio – Saarenpää – Santala 1983, s. 40–41. Teoksessa ”Maatilan sukupolvenvaihdos” kirjoittavat mainitsevat, että spv-kaupan yhteydessä yleensä osa kauppahinnasta maksetaan perillisille niin sanottuina lunastuksina. Katson, että sisarosuuksilla tarkoitetaan samaa asiaa.

(14)

Vaikka nykyään maatilojen määrä on huomattavasti vähentynyt tilojen koon kasvamisen⁵, yhtiöittämisen⁶ sekä ylipäätään yhteiskunnan muutoksen⁷ seurauksena, katson, että maatilan spv-kauppoihin liittyvät kysymykset ovat yhä ajankohtaisia ja tärkeitä. Vielä tulee melko usein vastaan 1900-luvun alkuvuosikymmeninä syntyneiden ihmisten pesänselvityksiä ja perinnönjakoja, joihin ainakin maakunnissa hyvin usein liittyy maatilan spv-kauppa ja siihen liittyvät kysymykset. Usein tältä sukupolvelta tilan ostanut jatkaja on kehittänyt tilaa ja siir- tänyt sen jo mahdollisesti seuraavalle sukupolvelle, ja asia tulee myöhemmin jälleen ajan- kohtaiseksi. Lisäksi omaisuuden siirtäminen nimenomaan elinaikana perittävältä perillisille on yleistä silloin, kun kysymys on yrityksestä tai maatilasta.⁸ Näin ollen sukupolvenvaihdoksiin liittyvät kysymykset tulevat käsiteltäviksi vasta perittävän kuoltua. Maatilojen spv- kauppoihin liittyen aiheessa kiinnostaa kyseisen luovutustyypin sijoittaminen perintökaaren laskennallisten lisäysten järjestelmään sekä se, kuinka mahdolliset spv-kauppoihin liittyvät riidat voitaisiin tehokkaimmin välttää perillisten välillä. Toivon, että tästä tutkielmasta olisi hyötyä henkilöille, jotka joutuvat työssään tai muussa yhteydessä pohtimaan näitä kysymyk- siä.

1.2 Tutkimuskysymykset ja aiheen rajaus

Edellisessä luvussa esittelemääni tapaukseen liittyen voidaan esittää monia oikeudellisesti relevantteja kysymyksiä. Alla eriteltynä muutama:

1. Voidaanko mainittu spv-kauppa tulkita ennakkoperinnöksi, suosiolahjaksi tai testamenttiin rinnastuvaksi lahjaksi? Jos voidaan, mikä on lahjan osuus?

2. Voivatko sisarukset vedota kaupan lahjanluonteisuuteen ja sen huomioon ottamiseen perinnönjaossa, koska eivät ole vedonneet siihen jo isänsä A:n jälkeen?

3. Onko asiakirja, jolla alaikäinen on luopunut perinnöstä sisarosuuttaan vastaan, oikeudellisesti pätevä?

5 Vuonna 1995 maatiloja oli 100 000 kpl tilojen keskikoon ollessa tuolloin 21,7 ha, kun vuonna 2013 tiloja oli enää 54 000 keskikoolla 41,5 ha. Ks. Niemi – Ahlstedt: Suomen maatalous ja maaseutuelinkeinot 2014, s.

90.

6 Vuonna 1995 osakeyhtiömuodossa maataloutta harjoittavia tiloja oli noin 200, vuonna 2012 niitä oli jo run- saat 600. Erityisesti suuret kotieläintilat ovat yhtiöittäneet tuotantoaan. Osakeyhtiömuotoisten maatilojen mää- rän arvioidaan olevan vuonna 2020 jo noin 850. Näin Rinta-Riikka – Pyykkönen – Ylätalo: Osakeyhtiömuotoi- nen maatalous Suomessa: PTT raportteja 2013, s. 7.

7 Vuonna 1910 lähes 70 prosenttia kansasta sai toimeentulonsa maataloudesta. Vuonna 2015 maatalouden osuus bruttokansantuotteesta oli enää 1,9 prosenttia. Näin Aarnio – Kangas 2016, s. 1191 ja asiasta tarkemmin Niemi – Ahlstedt: Suomen maatalous ja maaseutuelinkeinot 2015, s. 5.

8 Noin 60 %:ssa sukupolvenvaihdoksista tilan luovutus oli tapahtunut molemman vanhemman eläessä. Vain 5

%:ssa tapauksista tilan siirtyessä vanhemmilta lapsille luovutus on tapahtunut sekä isän että äidin kuoltua.

Lopuissa tapauksissa tila on ensiksi ollut lesken hallussa ja siirtynyt häneltä lapsille joko lesken eläessä taikka perintönä. Honkanen ym. 1975, s. 30. Tietysti huomioitava, että kyseinen tutkimus on tehty 1970-luvulla.

(15)

4. Mitä sisarosuudet oikeudellisesti ovat?

5. Mitä ovat syytinkiehdot ja miten ne vaikuttavat spv-kauppaan?

On selvää, että mikäli kaikkiin yllä mainittuihin kysymyksiin haluttaisiin antaa kattava vas- tus, ei yksi Pro Gradu -tutkielma tähän riitä. Tästä syystä aihetta on huomattavasti rajattava.

Tässä tutkielmassa pyrin vastaamaan erityisesti seuraavaan kysymykseen:

Milloin maatilan sukupolvenvaihdoskauppa voidaan tulkita PK:n 6:1:ssä tarkoitetuksi en- nakkoperinnöksi, 7:3.3:ssa tarkoitetuksi testamenttiin rinnastuvaksi lahjaksi tai suosiolah- jaksi?

Tämän tutkielman aiheena on maatilan spv-kaupan sijoittaminen laskennallisten lisäysten järjestelmään ja siinä erityisesti ennakkoperinnöksi, testamenttiin rinnastuvaksi lahjaksi tai suosiolahjaksi. Kyse on siis siitä, millaisin ehdoin kyseinen luovutus on tullut tehdä, jotta se voi olla jokin edellä mainituista, ja kuinka olosuhteet ja muut seikat vaikuttavat tulkintaan.

Laskennallisiin lisäyksiin kuuluvia ylisuuria henkivakuutusmaksuja (PK 7:4) ei käsitellä, koska ne eivät ole aiheen kannalta relevantteja. En myöskään syvenny tutkielmassa siihen, miten esimerkiksi ennakkoperinnöksi tulkittu spv-kauppa otettaisiin perinnönjaossa lasken- nallisesti huomioon.⁹

Maatilaperimystä koskeva PK 25 luku astui voimaan 1.3.1983. Maatilaperimystä koskevia säännöksiä pidettiin maatalouspoliittisesti niin merkittävinä, että niiden voimaantuloa kii- rehdittiin.¹⁰ PK 25¹¹ lukua sovelletaan tilanteisiin, jossa perittävä ei ole jostain syystä siirtä- nyt maatilaa soveliaalle tilanpidonjatkajalle¹² elinaikanaan, ja kyseinen luku sisältää jako- ohjeet niitä kuolinpesiä silmällä pitäen, joihin sisältyy elinkelpoinen maatila¹³. Tämän luvun säännökset jäävät tämän tutkielman tarkastelun ulkopuolelle, koska aiheena ovat nimenomaan perittävän elinaikana tehdyt luovutukset.

9 Tästä aiheesta kattavan teoksen ”Ennakkoperinnöstä” on kirjoittanut Tapani Lohi.

10 Näin Aarnio – Kangas 2016, s. 1199.

11 PK 25 lukuun liittyen tarkempaa tietoa muun muassa Aarnion, Saarenpään ja Santalan teoksesta ”Maatilan sukupolvenvaihdos” (1985) sekä Aarnio – Kangas 2016, s. 1191–1255.

12 Soveliaalla tilanpidonjatkajalla tarkoitetaan PK 25:1 a.1,4:n mukaan sellaista jakohetkellä perillisasemassa olevaa perillistä tai yleistestamentinsaajaa, jolla on riittävät ammatilliset edellytykset maatalouselinkeinon har- joittamiseen.

13 Elinkelpoisella maatilalla tarkoitetaan PK 25:1 a.1,2:n mukaan sellaista maatilaa, josta tilan viljelijä ja hänen perheenjäsenensä voivat saada pääasiallisen toimeentulonsa.

(16)

1.3 Tutkimusmetodi ja tutkielman rakenne

Tämän tutkielman metodi on oikeusdogmaattinen eli lainopillinen. Pyrin mahdollisimman kattavasti selvittämään sen, milloin maatilan spv-kauppa voidaan voimassa olevan oikeuden näkökulmasta tulkita ennakkoperinnöksi, testamenttiin rinnastuvaksi lahjaksi tai suosiolahjaksi. Metodi on vallitsevan lainopin¹⁴ mukainen. Pyrin tulkitsemaan PK 6:1:tä ja 7:3.3:a maatilan spv-kaupan näkökulmasta ja systematisoimaan maatilan spv-kaupan käsitettä niin, että eri ehdoin tehdyt spv-luovutukset voidaan sujuvammin lukea joksikin edellä mainituista.

Tutkielmassani oikeutta tulkitaan de lege lata eli voimassa olevan oikeuden mukaisesti. Saa- tan esittää joissain kohdin kritiikkiä voimassa olevia oikeusnormeja kohtaan, mutta tämä ei tarkoita sitä, että metodi vaihtelisi vallitsevan ja vaihtoehtoisen lainopin välillä, vaan käytän koko tutkielman ajan vallitsevan lainopin metodia ja noudatan oikeustieteessä yleisesti hy- väksyttyä tapaa käyttää oikeuslähteitä¹⁵. Lopuksi esitän myös de lege ferenda -kannanottoja siitä, miten voimassa olevaa oikeutta erityisesti PK 7:3.3:een liittyen voitaisiin kehittää tai muuttaa.

Tutkielma koostuu kuudesta luvusta, joista johdanto on ensimmäinen. Toisessa luvussa kä- sitellään aiheen kannalta tärkeimmät pääpiirteet spv-kaupasta luovutustyyppinä. Spv-kauppa poikkeaa luovutustyyppinä perinteisestä kaupasta, joten sen ominaispiirteet on hyvä käydä läpi ennen siirtymistä laskennallisten lisäysten järjestelmään. Kolmannessa luvussa käsitel- lään ennakkoperintöä, neljännessä suosiolahjaa ja viidennessä testamenttiin rinnastuvaa lahjaa. Viimeisessä eli kuudennessa luvussa esitetään yhteenveto ja johtopäätökset sekä de lege ferenda -kannanottoja.

14 Noudatan työssäni lainopin vallitsevaa doktriinia ja ”vallitsevaa tuomarinideologiaa”. Intressinä on selvittää se, mitä oikeus on. Tästä mm. Siltala 2003, s. 60 ja 921.

15 Tarkemmin oikeuslähdeopista esimerkiksi Karhu, Juha: Perusoikeudet ja oikeuslähdeoppi. Lakimies 5/2003, s. 789–807.

(17)

2 MAATILAN SUKUPOLVENVAIHDOSKAUPPA LUOVUTUSTYYP- PINÄ

2.1 Lahjanluonteisuus

Tämän tutkielman kannalta kiinnostavaa on maatilan spv-kauppa PK:n näkökulmasta talou- dellisena toimena ja erityisesti omaisuuden siirtymisenä. Spv-kauppa on usein pitkäkestoi- nen ja monivaiheinen prosessi, jossa on useita tutkimisen kannalta kiinnostavia seikkoja, kuten sukupolvenvaihdokseen liittyvät sosiaaliset prosessit, rahoitusjärjestelyt sekä jatkajien kouluttautuminen.¹⁶ Maatilan spv-kauppaa on mahdollista tarkastella myös puhtaasti vero- oikeuden näkökulmasta.¹⁷ Tämä tutkielma tarkastelee maatilan spv-kauppaa kuitenkin jää- mistöoikeuden näkökulmasta käsin.

Ennen siirtymistä käsittelemään tarkemmin ennakkoperintöä, suosiolahjaa ja testamenttiin rinnastuvaa lahjaa, on tarkoituksenmukaista esitellä tämän tutkielman kannalta merkittävät spv-kaupan erityispiirteet, joita ovat seuraavat: 1. spv-kaupan lahjanluonteisuus, 2. syytinkiehdot ja 3. sisarosuudet. Edellä mainitut piirteet sisältyvät tyypilliseen spv-kauppaan, mutta luonnollisesti spv-kauppa on mahdollista toteuttaa myös täydellä hinnalla, ilman syy- tinkiä ja ilman sisarosuuksia.

Jotta oikeustointa voidaan millään tavoin tulkita lahjaksi, täytyy sen olla jollain lailla lahjanluonteinen. Vain lahjanluonteinen luovutus voi olla ennakkoperintöä, testamenttiin rinnastuva lahja tai suosiolahja. Jos tilasta maksettu vastike vastaa käypää arvoa luovutushetkellä, ei kyseessä tällöin voi olla lahja.¹⁸ Kaupan lahjanluonteisuutta voidaan pitää siis sekä ennak- koperinnön, testamenttiin rinnastuvan lahjan, että suosiolahjan tunnusmerkistön täyttymisen kannalta esikysymyksenä.

Jäämistölainsäädäntömme ei sisällä jäämistön arvostamista koskevia erillissäännöksiä, mistä on tehty se johtopäätös, että PK:n mukaisissa omaisuuden arvioinneissa noudatetaan käyvän arvon periaatetta.¹⁹ PK ei sisällä myöskään lähempiä ohjeita lahjanluonteisuuden määritte- lystä. Ainoana, vaikkakin jossain määrin etäisenä mittapuuna on pidetty perintö- ja lahjaverolain (PerVL, 378/1940) 18.3 §:ää, jonka mukaan käyvän hinnan ja vastikkeen välinen ero

16 Ks. sosiaalisista prosesseista esimerkiksi Satu Oikarisen Pro Gradu -tutkielma: Sukupolvien ketjussa, Maa- tilan sukupolvenvaihdos sosiaalisena prosessina, Jyväskylän yliopisto 2011.

17 Ks. esimerkiksi Jaana Koskisen Pro Gradu -tutkielma: Maa- ja metsätilan sukupolvenvaihdos. Itä-Suomen yliopisto. 2017 ja Katariina Aarnion Pro Gradu -tutkielma: Perintö- ja lahjaverolain sukupolvenvaihdoshuojen- nus maa- ja metsätiloilla. Helsingin yliopisto. 2013.

18 Ks. ennakkoratkaisu KKO 1994:52

19 Näin mm. Aarnio 1974, s. 295–296.

(18)

katsotaan lahjaksi, jos sovittu vastike on enintään ¾ osaa käyvästä hinnasta.²⁰ Toisaalta taas yleisesti hyväksyttynä, kirjaamattomana oikeusperiaatteena on omaksuttu perheen sisäisten kauppojen normaalia alempi hintataso, joten vanhempien ja lasten välisissä kaupoissa lahjanluonteisuuden rajan tulisi poiketa yleisestä rajanvedosta.²¹

Nykyään spv-kaupoissa maksettava kauppahinta määritetään usein selvittämällä ensin ve- rottajan käypä arvo, huomioimalla sukupolvenvaihdoshuojennus (PerVL 55 §)²², huomioimalla luovuttajien toimeentulo sekä selvittämällä tilan kannattavuus (toisin sanottuna mikä hinta tilasta pystytään maksamaan). Maatilojen sukupolvenvaihdoksiin vaikuttaa täten mer- kittävästi perintö- ja lahjaverolain huojennussäännöstö, ja kun maatila tai yritys siirretään perittävän eläessä lapsille, määräytyy lahjavero huomattavasti alhaisemmaksi kuin muussa lahjavaihdannassa. Kauppahinta on usein kompromissi luovuttajien ja jatkajien välillä, ja kauppahinnan osuus käyvästä arvosta voi vaihdella suuresti tilanteesta, olosuhteista ja osapuolten sopimuksesta riippuen. Joka tapauksessa, spv-kauppojen ominaispiirre on se, että ne ovat yleensä lahjanluonteisia. Tästä johtuen ne voivat tulla otettaviksi huomioon luovuttajan jäämistöä jaettaessa ennakkoperintönä, testamenttiin rinnastuvana lahjana tai suosiolahjana.

2.2 Syytinkiehdot

2.2.1 Syytinkiehtojen yleisyys

Sukupolvenvaihdoksiin on erityisesti menneinä vuosikymmeninä liittynyt leimallisesti maan tapaan perustuva ehto, syytinkiehto.²³ Ostaja sitoutuu maksamaan myyjälle kiinteistöelä- kettä eli syytinkiä. Maan eri osissa syytinkikäytäntö on ollut erilaista. Vähintään 60 %:ssa kaikista ja jopa yli 80 %:ssa merkittävimpien tilasuuruusluokkien spv-kaupoista tehtiin 1980-luvulla syytinkiehdoin.²⁴ On arvioitu, että nykyään syytinki sisältyy yli 70 %:iin kaikista maatilojen spv-kaupoista.²⁵ Ainakin itse voin olla samaa mieltä syytinkiehtojen ylei- syydestä. Voisin sanoa, että kaikissa 1960–1980-luvuilla laadituissa vastaani tulleissa spv- kauppakirjoissa on ollut syytinkiehto. Syytinki on siis yhä merkittävä ehto maatilojen spv-

20 Lahjaoikeustoimen tulkinta saattaa julkisoikeudessa olla eri kuin siviilioikeudessa, joten esimerkiksi KHO:n verotusta koskevilla ratkaisuilla ei ole samanlaista prejudikaattiarvoa siviilioikeudessa ja PK:n tulkintakysy- myksissä. Tästä myöhemmin kappaleessa 3.4.3.

21 Näin esimerkiksi Rautiala 1967, s. 125 ja Rautiala 1978, s. 14 teoksessa ”Uusinta jäämistöoikeutta” ja Saa- renpää 1980, s. 348.

22 Sukupolvenvaihdoshuojennusta on käsitellyt esimerkiksi edellä mainittu Katariina Aarnio opinnäytetyös- sään: ”Perintö- ja lahjaverolain sukupolvenvaihdoshuojennus maa- ja metsätiloilla”, Helsingin yliopisto 2013.

23 Aarnio – Saarenpää – Santala 1983, s. 14.

24 Aarnio – Saarenpää – Santala 1983, s. 18–19.

25 Ks. Aarnio – Kangas 2016, s. 1196 viitteineen.

(19)

kaupoissa, vaikka sukupolvenvaihdoseläkejärjestelmä (SpvE) luotiin jo vuosikymmeniä sitten, vuonna 1974.

Pelkästään tieto syytingin yleisyydestä ei anna täyttä kuvaa sen merkityksestä sukupolven- vaihdoksissa. Usein maan tapa jää merkityksettömänäkin rituaalinomaisesti käytäntöön.²⁶ Sen merkitys on kuitenkin suoraan verrannollinen käyttöasteeseen. Ennen kaikkea syytinki on ollut asumisturvaan ja tilan rahoitukseen liittyvä tekijä. Vanha viljelijä on usein jäänyt tilalle asumaan. Tilakaupan rahoituksen puolesta taas syytinki on vähitellen ja luontoisetuina suoritettavana tarjonnut merkittävän joustomahdollisuuden, kun osa kauppahinnasta jää vä- hitellen, ennalta määräämättömän ajan kuluessa suoritettavaksi.²⁷

2.2.2 Syytingistä käsitteenä ja erilaisista syytinkiehdoista

Syytinki eli kiinteistöeläke on oikeudellisena käsitteenä monitahoinen ja vaikeasti ymmär- rettävä. Kun tilakauppaan on liitetty syytinkiehto, muuttuu se tavanomaista tilakauppaa mo- nimutkaisemmaksi oikeustoimeksi.²⁸

Perinteisesti syytinkiä on luonnehdittu oikeudeksi elatukseen ja syytingin avulla viljelijä on tilastaan luopuen turvannut myöhemmän elatuksensa. Nykyisin tämä näkökohta ei ole enää syytingille niin tunnusomainen, mikä johtuu muun muassa eläkejärjestelmien muuttumi- sesta. Syytingin elatustarkoituksella on kuitenkin yhä oikeudellista merkitystä. Mikäli syytingin suorittamisessa joudutaan siirtymään korvaaviin suorituksiin, arvioidaan niiden mää- rää juuri elatuksen näkökulmasta.²⁹ Sijaissuoritusten on turvattava elatus samassa määrin kuin alkuperäissuoritus. Toisaalta syytinkiläisellä on oikeus valita vaihtoehtoisista suorituksista sopivin, mutta ei enää muita suorituksia yli elatustarpeen (ellei toisin ole sovittu).³⁰ Syytinkiehdon mukaan ostaja suorittaa kauppahinnan kokonaan tai osittain syytinkinä. Eh- toa tulkitaan kuten muitakin kaupan ehtoja; jos syytinki jätetään kokonaan suorittamatta, voi seurauksena olla kaupan purku.³¹ Koska syytingillä yleensä turvataan syytingin saajalle tietyt etuudet koko loppuelämäksi, voidaan syytinkiehtoa kuvailla riskiehdoksi kahdellakin tapaa. Ensinnäkin myyjä ottaa riskin siitä, ettei hän ehdi saada tilan arvoa vastaavaa korvausta.

Toisaalta ostaja ottaa riskin siitä, että hän saattaa joutua maksamaan kauppahintaa jopa yli tilan käyvän arvon. Lisäksi on huomioitava se, että syytingin antajan vastuu syytingin saajaa

31 Ks. tähän liittyen ennakkoratkaisut KKO 1968 II 15 ja KKO 1976 I 3

(20)

kohtaan on ns. ankaraa vastuuta. Syytingin antaja on siis jälkimmäistä kohtaan korvausvel- vollinen tuottamuksestaan riippumatta, mikäli ei kykene täyttämään syytinkiä koskevaa kauppaehtoa.³²

On huomautettava myös syytingin henkilökohtaisesta luonteesta. Se on henkilökohtainen oikeus, joten sitä koskevat henkilökohtaisiin oikeuksiin liittyvät päärajoitukset.³³ Syytin- kietuus ei periydy, eikä se ole testamentattavissa tai siirrettävissä. Syytinkietuus ei ole myös- kään ulosmittauskelpoinen eikä kuulu oikeudenhaltijan konkurssipesään.

Syytinkiehtoja ei ole koskaan lainsäädännöllä rajattu tai luokiteltu. Ne ovat muotoutuneet kahden seikan perusteella: ensinnäkin syytingin perusajatus, syytinki oikeutena elatukseen, on merkinnyt syytinkiehtojen sidonnaisuutta elatukseen; ja toiseksi, syytinki kiinteistöeläk- keenä on sidoksissa kiinteistön käyttöön ja sen tuotantoon.³⁴ Näin ollen syytinkiehtoja on mitä moninaisimpia.³⁵ Itselleni yleisin vastaan tullut muotoilu on seuraava: ”Asumisoikeus valoineen ja lämpöineen sekä ruoka talon pöydässä.”

Kuten yllä mainitsin, syytinkiä voidaan pitää riskiehtona. Syytinkiehto on riski ajallisesti ja taloudellisesti. Lisäksi syytinkiä voidaan pitää riskiehtona siksi, ettei syytingin sisältöä ole yleensä määritelty tarpeeksi selkeästi, joten syytinginsaaja ja maksaja voivat olla eri mieltä sen sisällöstä. Esimerkiksi elatustarkoitus ilmaistaan usein hyvin yleisluonteisesti: ”hyvänä hoitona, täytenä ylläpitona”. Oikeuskäytännössä ja kirjallisuudessa ovat vakiintuneet kuitenkin tietyt tulkintalinjat. Hyvä hoito ja täysi ylläpito ilman täsmällisempää määrittelyä sisäl- tävät kaikki perustarpeet: asunnon, ruoan, vaatetuksen ja lääkärin- sekä sairaanhoidon.³⁶ Asuntoedun taas katsotaan sisältävän valon ja lämmön.³⁷ Elatuksen tason määrittely on myös tuottanut ongelmia. Elatuksen tason määrittelyssä keskeisempinä perusteina on pidettävä paikkakunnan tasoa sekä sitä, että kysymys on eläkkeestä.³⁸ Kirjallisuudessa on suositeltu sen sosiaaliryhmän vaatimustasoa, johon syytinkiläinen kuuluu.³⁹

Jos syytinkisopimuksessa syytinkiedut on määritelty tiettyinä määrinä tai summina, ne eivät sittemmin ilman eri sopimusta muutu.⁴⁰ Syytinkisuoritukset voidaan kuitenkin esimerkiksi

32 Kolehmainen 2011, s. 288.

35 Esimerkkeinä voidaan mainita yleisin eli asuntoetu, pöytäsyytinki, tilan tuotteiden pidättäminen, rahasyy- tinki, tontinpidätysoikeus, metsänhakkuuoikeus.

36 Wirilander 1980, s. 236.

37 Ks. ennakkoratkaisut KKO 1937 II 107 ja KKO 1958 II 86.

38 Ks. Aarnio – Saarenpää – Santala 1983, s. 24–25 ja edellä mainittu ennakkoratkaisu KKO 1937 II 107.

39 Wirilander 1980, s. 236.

40 Hintatason nousu tai inflaatio ei siis ilman eri sopimusta vaikuta määrään.

(21)

sitoa indeksiin, kuten mikä tahansa suoritusvelvollisuus. Oikeuskäytännössä on yllä mainitun mukaisesti katsottu, että eläkkeen määrä ei vähene silloinkaan, kun joku eläkkeensaajista kuolee. Elatustarkoituksen mukaisesti eläke vähenee kuitenkin siltä osin kuin se esimerkiksi pöytäsyytinkinä on ollut sidoksissa saajan henkilöön.⁴¹ Usein olen nähnyt syytinkiehtoja, joissa on nimenomaan todettu, että kun toinen syytinginsaajista kuolee, vastaa eläke enää puolta alkuperäisestä määrästä. Mielestäni tämä on järkevää erimielisyyksien välttämiseksi myös kirjata ylös.⁴²

Jos taas syytinkiehto on määritelty niin, että sama etu voi toteutua monin eri tavoin, on syy- tinkiläisellä oikeus vain yhteen suoritukseen. Hänellä on reklamointivelvollisuus siitä, minkä suoritustavan valitsee, ellei valintavaltaa ole sopimuksella annettu syytinginanta- jalle.⁴³ Päällekkäissuoritusten ongelma tulee yleensä esille syytinginsaajan laitos- tai muun hoidon vuoksi, jolloin hän on estynyt saamaan asuntoetuaan. Tällöin syytinginantaja vapau- tuu suorittamasta sitä osaa syytingistä, jonka kustantaa laitoshoitona. Määrittelyongelmat vapautumisen laajuudesta ratkaistaan tapauskohtaisesti elatustarkoituksen perusteella.⁴⁴ Oi- keuskäytännön mukaan yhteiskunnan tarjoamien peruspalvelujen määrä ei vapauta syytin- ginantajaa suoritusvelvollisuudesta ja julkisoikeudelliset edut eivät vaikuta yksityisoikeu- dellisten sitoumusten täyttämisvelvollisuuteen.⁴⁵ Kyseinen kanta voi kuitenkin johtaa hel- posti kohtuuttomuuteen, joten tilannetta on arvioitava aina tapauskohtaisesti.⁴⁶

Sijaissuorituksiin liittyviä erimielisyyksiä on itselleni tullut vastaan useita. Usein syytinki- läinen on jossain vaiheessa joutunut muuttamaan laitokseen viimeisinä elinvuosinaan, ja täl- löin on tullut erimielisyyksiä siitä, kenen täytyy kustantaa laitoshoito. Usein on myös niin, että erimielisyyksiä asiasta ei ole ollut syytinginantajalla ja -saajalla, vaan asiaan vetoavat yleensä spv-kaupan ulkopuolelle jääneet sisarukset vanhemman kuoleman jälkeen. Sopi- musjakoja olen näihin liittyen tehnyt useita. Mikäli syytinkiehtoon on selkeästi kirjattu, että syytinkiin sisältyy myös laitoshoito, ei erimielisyyksiä asiasta pitäisi syntyä. Toisaalta syy-

41 Ks. asiasta tarkemmin Wirilander 1980, s. 250–253

42 Jos eläkesopimuksessa on sovittu, että eläke vähenee puoleen toisen eläkkeensaajan kuoltua, on tällä merki- tystä eläkkeensuorittajan suoritusvelvollisuuteen jo eläkkeensaajien eläessä eikä ainoastaan toisen kuoltua.

Mainitun sitoumuksen on katsottu tarkoittavan sitä, että kummallakin eläkkeensaajalle on haluttu perustaa toi- sesta riippumaton oikeus eläkkeen saamiseen; tällä on merkitystä mm. sopimusrikkomustilanteissa. Wirilander 1980, s. 253.

45 Ks. Ennakkoratkaisu KKO 1946 II 61.

(22)

tinginantajan mielestä tämä voi tuntua kohtuuttomalta, jos hän on ensin kustantanut syytin- kiläisen asumisen tilalla useita vuosikymmeniä ja tämän jälkeen täytyisi vielä kustantaa usean vuoden ajan laitoshoidon kustannukset. Näissä tapauksissa tulee konkreettisesti esille syytingin riskiluonne ostajalle. Jokainen tapaus on omanlaisensa, ja asioita on aina arvioitava kokonaisuutena. Esimerkkinä voin mainita sopimusjaon, jossa neljä sisarusta sopivat, että syytinginantaja sai 10.000,00 € vähemmän omaisuutta perinnönjaossa kuin kolme muuta sisarusta, koska ei ollut kustantanut laitoshoitoa syytinkiehdon mukaisesti vainajan siirryttyä laitoshoitoon viisi vuotta ennen kuolemaansa.

Sijaissuoritusten nauttiminen ja vaatiminen on ollut eräs yleisimmistä syytinkiriitojen syistä, mikä selittyy sillä, että syytinkiehtoa ei ole tarpeeksi tarkasti määritelty. Lisäksi syytinkien pitkä kesto ja olosuhteiden muutokset tuovat ongelmia. Lähtökohtana arvioitaessa sijaissuoritusten käyttöä on aina osapuolten sidottuisuus alkuperäiseen sopimukseen.⁴⁷ Vielä on mai- nittava, että osapuolten henkilökohtaiset riidat saattavat johtaa siihen, että syytinkiläinen muuttaa pois tilalta. Tällöin on edellytetty vahvaa näyttöä siitä, että muutto on johtunut syy- tinginantajasta, mikäli syytinkiläinen vaatii korvausta menetetystä edusta. Liian vähäisin pe- rustein tapahtunut muutto katsotaan sopimusrikkomukseksi.⁴⁸

Palaan tässä kohtaa lyhyesti omaan esimerkkitapaukseeni, jossa tilanpidonjatkaja E:n sisarukset väittivät, ettei E ole suorittanut syytinkiä asianmukaisesti, koska B on joutunut syy- tingistä huolimatta maksamaan viimeisen kymmenen elinvuotensa aikana vanhainkotihoitonsa itse. Mikäli sisarukset voivat todistaa, ettei E ole maksanut B:n hoidosta mitään hänen ollessaan vanhainkodissa, on väite mielestäni täysin oikea ja oikeutettu. Mikäli syytinkiehtoon on kirjattu ”hyvä hoito ja täysi ylläpito”, sisältää se myös laitoshoidon kustantamisen.

Kuten yllä mainitsin, syytinginantajan vastuu suorituksista on ankaraa vastuuta, joten hän joutuu korvausvelvolliseksi yleensä tuottamuksesta riippumatta. Jos luontaissuoritus käy mahdottomaksi, täytyy saamatta jäänyt suoritus korvata rahassa. Kun mahdollisuus luontais- suoritukseen palautuu, on syytinginsaaja velvollinen jälleen tyytymään siihen.⁴⁹ Mikäli suoritus viivästyy tai on virheellinen, syytinkiläisen on reklamoitava asiasta, tai muutoin hänen

47 Syytinginantaja on velvollinen tarjoamaan sovitun edun, jos se on mahdollista ja syytinkiläinen on velvollinen ottamaan edun vastaan. Käytännössä syytinginantaja ja syytinkiläinen ovat erittäin pitkälle sidottuja tilalle, jolta eläke annetaan, jos muuta ei ole sovittu tai sovita. Aarnio – Saarenpää – Santala 1983, s. 26–27.

48 Ks. Aarnio – Saarenpää – Santala 1983, s. 27 viittauksineen.

(23)

katsotaan hyväksyneen virheellisen suorituksen. Sijaissuorituksia vastaan ottaessaan syytin- kiläinen ottaa riskin siitä, että hänen katsotaan jatkossankin tyytyvän sijaissuorituksiin.⁵⁰ Laiminlyöntitapauksessa syytinkiläinen ei kuitenkaan ole velvollinen enää tyytymään luon- taissuoritukseen, vaan hän voi vaatia joko luontaissuoritusta tai sijaissuorituksena korvausta saamatta jääneistä eläke-eduista.⁵¹

Joskus syytinkiehtojen täyttämistä ohjaavat perussäännöt voivat johtaa kohtuuttomaan lop- putulokseen. Vaikka syytinki onkin riskiehto, ei se estä kohtuusnäkökohtien huomioon otta- mista. Näin ollen sovellettavaksi voi tulla OikTL:n (228/1929) 36 §:n kohtuullistamissääntö.

Tämä 1.1.1983 voimaan tullut säännös ei kuitenkaan tuonut olennaista muutosta syytinkiso- pimusten tulkintaan, vaan säännöstä tulkittaessa on otettava huomioon asianomaisen oikeu- denalan erityispiirteet, ja edellä selostetut syytingin perusperiaatteet eivät sinänsä miksikään muutu.⁵²

Kokoavasti syytingistä voi todeta, että se on edelleen yllättävän merkittävä osa spv-kauppoja Suomessa ja siihen liittyvät tulkintakysymykset ja erimielisyydet tulevat usein spv-kauppojen yhteydessä ratkaistaviksi. Yleisin epäselvyyksiä aiheuttava seikka syytinkiehtoihin liittyen on niiden liian yleisluonteinen kirjaustapa, joka aiheuttaa yhdessä suorituksen pitkän keston ja olosuhteiden muutoksien kanssa tulkintaongelmia.⁵³

Mikäli syytinki päätetään ottaa osaksi spv-kauppaa, on suositeltavaa miettiä syytingin sisältö osapuolten kanssa mahdollisimman tarkasti ja myös kirjata se osaksi sopimusta riittävän yk- sityiskohtaisesti. On syytä etukäteen miettiä, miten toimitaan valinnais- ja sijaissuoritusten yhteydessä esimerkiksi tilanteessa, jossa syytinkiläinen ei voi enää asua tilalla jostain syystä.

On varmasti vaikeaa ennakolta varautua kaikkiin mahdollisiin tilanteisiin, mutta asiaan pa- neutuminen ja kirjaaminen ehkäisee ennakolta mahdollisia ristiriitoja. Olen huomannut, että yleensä kauppakirjat ja muut asiakirjat vain yksinkertaisesti laaditaan valmiiden mallien pohjalta, eikä tällaisiin asioihin kiinnitetä huomiota.⁵⁴ Osapuolet eivät varmasti edes etukä- teen osaa varautua tällaisiin asioihin, ellei kukaan asiantuntija huomauta heitä esimerkiksi

50 Ks. ennakkoratkaisu KKO 1965 II 6. Mikäli syytinkiläinen haluaa pitäytyä sopimuksen mukaisissa suorituk- sissa, hänen on reklamoitava selkeästi tai pystyttävä näyttämään, että sijaissuoritukseen on tyydytty vain elatuksen tilapäiseksi varmistamiseksi. Aarnio – Saarenpää – Santala 1983, s. 28.

51 Ks. Aarnio – Saarenpää – Santala 1983, s. 28 viittauksineen.

53 MTK:n päälakimies Risto Airikkala totesi vuonna 2016, että keskusliiton oikeudellisessa neuvonnassa syy- tinkiasioita käsitellään nykyisinkin lähes kuukausittain. YLE Uutiset, 12.12.2016.

54 Samoin toteaa Lohi 1999, s. 281. Lohi viittaa tosin lahjakirjamallien ennakkoperintömääräyksen: ”Tämä lahja ei ole ennakkoperintöä”. Kuten hän toteaa, on mahdollista että käyttäjät kopioivat erilaisia määräyksiä asiakirjoihin tuntematta niiden siviilioikeudellista merkitystä.

(24)

syytinkiin mahdollisesti liittyvistä erimielisyyksistä ja erilaisten syytinkiehtojen merkityk- sestä. Ja eihän kukaan halua ajatella, että voisi ajautua erimielisyyksiin oman rintaperilli- sensä kanssa.

2.3 Sisarosuudet

Vielä 1980-luvulla spv-järjestelyjen yhteydessä vuosittain maksettavista kauppahinnoista yli puolet maksettiin selvitysten mukaan tilanpidonjatkajan sisaruksille.⁵⁵ Heille siirtyi jonkin verran myös kiinteää omaisuutta. Tästä on aiheutunut vuosien saatossa jonkin verran met- sänomistajien rakenteen muutosta eli kaupungistumista sekä vuokraviljelyssä olevan pellon määrän kasvua.⁵⁶ On huomautettava, että muutamassa vuosikymmenessä tilanne on oleelli- sesti muuttunut ja nykyään sisarosuuksia maksetaan huomattavasti harvemmin.⁵⁷

Sisarosuuksien maksaminen pohjautuu jäämistöoikeudelliseen järjestelyyn, jolla pyritään perillisten tasavertaiseen asemaan. Voidakseen jatkaa viljelyä tilanpidonjatkajan oli lunas- tettava toisten osuudet viljelijän kuoltua. Tämä sama tapa omaksuttiin myös elinaikaisiin luovutuksiin. Niin kutsuttujen sisarosuuslainojen perusvaatimuksena oli, että osa kauppahinnasta maksettiin sisaruksille. Kyseessä oli siis eräänlainen kokonaisjärjestelty, jossa eri osat liittyivät kiinteästi toisiinsa. Niinpä sukupolvenvaihdosta helpottavaa sisarosuuslainaa ei silloisten lainoitusohjeiden mukaan saanut myöntää, ellei kanssaperillisille rahana maksettava kauppahinta ollut vähintään 20 % koko rahana maksettavasta kauppahinnasta.⁵⁸ Yllä mainittuihin sisarosuuslainoihin liittyen itselleni on tullut vastaan useampia tapauksia, joissa tilanpidonjatkaja on todennut, että sisarosuuslainan saamiseksi sisarosuuksien maksaminen on tullut kirjata kauppakirjaan, mutta niitä ei kuitenkaan ole todellisuudessa maksettu sisaruksille vaan käytetty tilan velkojen maksamiseen ja kehittämiseen. Tämän on sanottu olevan eräänlainen yleinen tapa: toisin sanottuna keinotekoinen järjestely saada sisarosuus- laina, vaikka sitä ei todellisuudessa sisarosuuksien maksamiseen käytettäisikään. Tyypilli- sesti on vedottu siihen, että ostettava tila on ollut niin velkainen ja huonossa taloudellisessa tilanteessa, että kaikki saatu laina on ollut pakko käyttää tilan, eikä sisarten hyväksi. Mieles- täni tässä on kyse eräänlaisesta valeoikeustoimesta. Toisaalta on myös kummallista, etteivät sisarukset edes osaa vaatia kauppakirjaan kirjattuja sisarosuuksia aikanaan. Tällöin herää

55 Aarnio – Saarenpää – Santala 1983, s. 40–41 kirjoittavat mainitsevat, että spv-kaupan yhteydessä yleensä osa kauppahinnasta maksetaan perillisille niin sanottuina lunastuksina. Katson, että sisarosuuksilla tarkoitetaan samaa asiaa.

57 Esimerkiksi vuonna 2006 tuhannesta vuotuisesta sukupolvenvaihdoksesta vain kymmenesosassa maksettiin sisarosuuksia. Kaleva, Pohjois-Suomi 16.1.2006.

58 Aarnio – Saarenpää – Santala 1983, s. 14 ja Saarenpää 1980, s. 248.

(25)

kysymys siitä, etteivät he ole edes niistä tietoisia, vaan ne on kirjattu kauppakirjaan sisarten siitä tietämättä vain lainan myöntämistä silmällä pitäen. Näissä tapauksissa tilan omistus- ja hallintaoikeuden osalta on poikkeuksetta kauppakirjoihin kirjattu, että ne siirtyvät kauppakirjan allekirjoitushetkellä. Tällöin ostajan ei tarvitse esittää lainhuutojen saamiseksi kuittia kauppahinnan asianmukaisesta maksamisesta. Joka tapauksessa on selvää, ettei kauppahintaa ole tällöin maksettu asianmukaisesti ja kauppakirjaan kirjattujen ehtojen mukaisesti. Ko- rostan, että edellä mainitut ovat vain omia huomioitani, enkä väitä, että kyseessä olisi yleinen toimintatapa. Käsittelen sisarosuuksia vielä tarkemmin luvussa 3.5.2.

(26)

3 ENNAKKOPERINTÖ

3.1 PK 6 ja PK 7 lukujen eroista

Rintaperillisellä on PK 7:1:n mukaan oikeus lakiosaan. Tämä merkitsee muun muassa sitä, että hänellä on perittävän tekemästä testamentista huolimatta oikeus saada jäämistöstä tietty vähimmäisosa (lakiosa), joka on puolet hänelle lakimääräisen perimysjärjestyksen mukaan määräytyvän perintöosan arvosta. Osuuden suuruuteen voivat vaikuttaa myös perittävän elinaikana antamat lahjat, niin kutsutut laskennalliset lisäykset; ennakkoperintö, suosiolahja ja testamenttiin rinnastuva lahja.⁵⁹ Ennen siirtymistä käsittelemään tarkemmin ennakkope- rintöä, suosiolahjaa ja testamenttiin rinnastuvaa lahjaa, on hyvä käydä lyhyesti läpi PK 6 ja 7 luvun eroavaisuudet.

Ennakkoperinnöstä säädetään PK 6 luvussa. PK 6:1.1:n mukaan ”mitä perittävä eläessään on antanut rintaperilliselle, on ennakkona vähennettävä tämän perinnöstä, ellei muuta ole määrätty tai olosuhteisiin katsoen otaksuttava tarkoitetun”. Rintaperillisen perintöosaa las- kettaessa lähtökohtana on niin sanottu positiivinen ennakkoperintöolettama, josta tarkemmin luvussa 3.3. Olettaman mukaan perittävän rintaperilliselleen antamaa lahjaa pidetään ennak- koperintönä ja sen arvo vähennetään rintaperillisen perinnöstä. Mikäli positiivinen ennakko- perintöolettama kumoutuu, jää rintaperillisen suojaksi PK 7 luvun lakiosasäännöstö.

Laskennallisista lisäyksistä säädetään PK 7:3.3:ssa, jonka mukaan pesän varoihin on lisät- tävä perittävän antama ennakkoperintö sekä, jollei erityisiä vastasyitä ole, hänen sellaisissa olosuhteissa tai sellaisin ehdoin eläessään antamansa lahja, että se on tarkoituksensa puolesta rinnastettavissa testamenttiin, niin myös hänen jälkeläisilleen tai ottolapselleen taikka tämän jälkeläiselle tahi näiden puolisoille antamansa sellainen lahja, jolla on ilmeisesti tarkoitettu suosia sen saajaa lakiosaan oikeutetun perillisen vahingoksi.

Ennakkoperintöä koskeva sääntely on siis jaettu PK 6 ja PK 7 lukuihin. PK 6 luvun sään- nökset ovat pääosin dispositiivisia, joten perittävä voi määrätä niistä toisin.⁶⁰ Vaikka laskennallisista lisäyksistä säädetään PK 7:3.3:ssa, PK 6:1–4 määrittää sen, mikä on lakiosajärjes- telmän (PK 7:3) tarkoittamassa mielessä ennakkoperintöä.⁶¹ Mikäli jokin luovutus otetaan huomioon PK 6 luvun mukaan perintöosia määrättäessä, otetaan se lähtökohtaisesti myös

59 Lisäksi huomioitavaksi voivat tulla perittävän suorittamat ylisuuret henkivakuutusmaksut, jotka on jätetty tämän tutkielman ulkopuolelle.

60 Tästä tarkemmin myöhemmin luvussa 3.3.

61 Aarnio – Kangas 2016, s. 867.

(27)

lakiosalaskelmaan. Jos lahjoitusta ei voida huomioida PK 6 luvun mukaisena ennakkoperin- tönä, jää se yleensä myös PK 7 luvun mukaisen lakiosalaskelman ulkopuolelle, ellei sitä voida huomioida suosiolahjana tai testamenttiin rinnastuvana lahjana.⁶²

Tässä tutkielmassa ennakkoluovutusten laskennalliseen puoleen ei keskitytä tarkemmin, mutta perusasiat on tärkeää käydä läpi. Oleellista on huomioida se, että PK 7 luvussa noudatetaan toisenlaista laskutapaa kuin ennakkoperintöä sääntelevässä PK 6 luvussa. Lukujen sisältämät laskusäännöt eroavat toisistaan sekä sisällöltään että tarkoitukseltaan. Ennakko- perinnön osalta on huomioitava PK 6 ja 7 lukujen sisältämien perintö- ja lakiosasäännöstöjen sisällön ja funktion erilaisuus. Ensinnäkin ennakkoperintösäännöstö on tasaussäännöstö, joka tulee sovellettavaksi kaikkien perillisten välisissä suhteissa, kun lakiosasäännöstö tulee vain rintaperillisten hyväksi.⁶³ Toiseksi ennakkoperintösäännöstön ainoa lisäys- ja vähen- nyserä on ennakkoperintö, kun myöhemmin käsiteltävillä suosiolahjalla ja testamenttiin rin- nastuvalla lahjalla on merkitystä vain lakiosalaskelmassa.⁶⁴ Kolmanneksi ennakkoperin- tösäännöksillä pyritään ensisijaisesti perittävän oletetun tahdon toteutumiseen, kun laki- osasäännöstö toimii rintaperillisen suojaamiseksi.⁶⁵ Neljäs ero on se, että ennakkoperin- tösäännöstö väistyy testamenttimääräysten tieltä, kun lakisosasäännöstö antaa suojaa mahdollisia lakiosia loukkaavia testamenttimääräyksiä vastaan.⁶⁶ Viides olennainen ero on se, että ennakkoperintösäännöstöllä on vaikutusta vain reaalisen jäämistön jaossa, kun laki- osasäännöksillä voidaan puuttua myös täytettyihin, lakiosaa loukkaaviin lahjoituksiin.⁶⁷ 3.2 Suomalaisen ennakkoperintösäännöstön taustasta

Mikäli omistaja voisi rajoituksetta määrätä omaisuudestaan siten, että hänen kuollessaan pe- rinnönjaon piiriin kuuluu vain kuolinpesässä oleva jäämistö, eikä elinaikana annettuja lah- joituksia otettaisi lainkaan huomioon, voitaisiin omistajan valtaa kuvata jäämistöoikeuden näkökulmasta rajoittamattomaksi. Varallisuudensiirroilla ei olisi jäämistöoikeudellista mer- kitystä. Tällainen järjestelmä olisi yksinkertainen ja lisäisi vaihdannan varmuutta.⁶⁸

62 Tämä sääntö ei ole kuitenkaan poikkeukseton. Tiettyä ennakkoperinnön tunnusmerkistön täyttävää luovu- tusta saatetaan joutua käsittelemään eri tavoin sen mukaan, ovatko sovellettavina PK 6 luvun vai 7 luvun sään- nökset. Esimerkkinä voidaan mainita eloonjääneen puolison antama ennakkoperintö ja ainoalle rintaperilliselle annettu lahja. Ks. tarkemmin Lohi 1999, s. 24–27 ja 248–253.

63 Lohi 1997, s. 136.

64 Lohi 1997, s. 137–138.

65 Lohi 1997, s. 141.

66 Lohi 1997, s. 144–147.

67 Lohi 1997, s. 148.

68 Kangas 1993, s. 223.

(28)

Suomessa oleva järjestelmä rakentuu kuitenkin päinvastaisten perusratkaisujen varaan.

Omistajan määräämisvaltaa ei elinaikana rajoiteta, mutta omistajan kuoltua hänen jäämistö- ään jaettaessa vastikkeettomat määräämistoimet arvioidaan uudelleen. Kysymys on siis oikeustoimista elävien kesken eli inter vivos ja oikeustoimista, joiden oikeusvaikutukset on kytketty toisen sopimuspuolen kuolemaan eli oikeustoimista mortis causa.⁶⁹ Ennakkoperin- tösäännöstö on lahjan jäämistöoikeudellista merkitystä koskeva säännöstö.⁷⁰

Ennakkoperintösäännöstö kehittyi roomalaisen oikeuden luomalle perustalle. Roomalai- sessa oikeudessa kehittyi varhain collatiojärjestelmä, jonka mukaan perittävän elinaikanaan antamat lahjat ja myötäjäiset otettiin huomioon hänen kuoltuaan toimitettavassa perinnönja- ossa jäämistöpääoman lisäyksenä.⁷¹ Tasoituksen toimittamiseksi omaisuus oli palautettava reaalisesti jakoon. Esinekohtainen palautusvelvollisuus, collatio dotis, koski ennen muuta myötäjäisomaisuutta, mutta ulottui koskemaan myös muita lahjoja, joita perillinen oli saanut eläessään. Tämä säännöstö tunnettiin nimellä collatio bonorum.⁷² Pyrittiin siihen, että perin- nönjako toimitettaisiin, mikäli mahdollista siten, että jäämistöön kuuluisi vielä omaisuus, jonka perittävä on eläessään luovuttanut jollekin perillisistään.⁷³

Suomalaisen ennakkoperintösäännöstön juuret sijaitsevat Keski-Euroopassa. Saksassa, Itä- vallassa ja Sveitsissä voimassa olleet ennakkoperintöjärjestelmät olivat esikuvina Ruotsissa 1920-luvulla valmistellulle ennakkoperintösäännöstölle. Suomalaisen ennakkoperintösään- nöstön välitön esikuva on Ruotsissa omaksuttu ratkaisu, mutta ennakkoperintösäännöstön

69 Ks. kyseisen erottelun merkityksestä tarkemmin Saarenpää: Inter vivos ja mortis causa. Näkökohtia kuoleman vaikutuksesta oikeustoimiin, s. 251. ss.

70 Kangas 1993, s. 223.

71 Kangas 1993, s. 223.

72 Kaser 1968, s. 309–310.

73 Kyseisen tuloksen saavuttamiseksi on noudatettu yleensä kahta menettelytapaa: reaalikollaatiota ja ideaalikollaatiota. Reaalikollaatiolla tarkoitetaan sitä, että perillinen on velvollinen palauttamaan pesään saamansa omaisuuden jaettavaksi yhdessä muun jäämistön kanssa kaikkien perillisten kanssa. Palauttaminen voi tapahtua joko luonnossa (naturaalikollaationa) tai vastaanotetun omaisuuden arvon palautuksena (arvokollaatio). Omai- suutta palautettaessa siitä saatua tuloa tai hyötyä ei oteta lukuun. Ideaalikollaatiolla taas tarkoitetaan sitä, että perittävän eläessään perillisille antama omaisuus käsitetään tämän etukäteen saamaksi perinnöksi, jota tai jonka arvoa ei tarvitse pesään palauttaa, vaan joka on jaossa otettava lukuun saajan perintöosan vähennyksenä. Täl- löinkään ei omaisuudesta saatua tuloa oteta lukuun. Merkittävin ero reaalikollaation ja ideaalikollaation välillä on se, että reaalikollaatiossa perillisen on palautettava pesään niin paljon omaisuutta, että kaikki perilliset saa- vat jäämistöstä yhtä suuren osan, kun ideaalikollaation käsitteeseen ei kuulu palautusvelvollisuutta. Reaalikol- laatio juontaa juurensa romaanisen oikeuden collatio bonorum (edellä) säännöstöstä, kun ideaalikollaatiota vastaavia säännöksiä tavataan vanhassa germaanisessa oikeudessa. Näin Rautiala 1967, s. 74–75.

(29)

eurooppalaisuus on jäänyt unohduksiin. Joissain tulkintaongelmissa voidaan yhä saada tulkinta-apua BGB:n, ZGB:n ja AZGB:n (Saksa, Itävalta, Sveitsi) ennakkoperintöjärjestel- mistä.⁷⁴

Ruotsin ja Suomen oikeudessa on kysymys kollaatiosta jo vanhimmista ajoista lähtien esiin- tynyt myötäjäissäännöstön yhteydessä. Säännösten mukaan vuoden 1734 lain naimiskaaren 16 luvussa edellytettiin vanhempien antavan myötäjäisiä lapsilleen näiden mennessä naimi- siin tai erotessa kodista taikka muussa tilaisuudessa. Omistusoikeus myötäjäisinä annettuun omaisuuteen kuului periaatteellisesti edelleen vanhemmille, ja saajalla oli tällaiseen omaisuuteen vain käyttöoikeus.⁷⁵ Näin ollen naimiskaaren 16 luvun säännökset tekivät eron myö- täjäisten, jotka oli palautettava jakoon, ja lahjan välillä, jota ei edes tarvinnut ottaa huomioon perintöosan vähennyksenä. Vanha naimiskaaren 16 luvun 9 § sisälsi seuraavan säännöksen:

”Jos isä tai äiti on jo ennen antanut lapsillensa jotain arvokasta, siitä toisin määräämättä, on se, mutta ei siitä saatu tulo eli hyöty, otettava lukuun, niin kuin naimiskaaressa on myö- täjäisistä sanottu”. Suomessa ja Ruotsissa on tässä pykälässä nähty myötäjäisiä koskevista säännöksistä erillään pidettävän säännöksen.⁷⁶

Ennakkoperinnöllä on siis Suomessa historiallisesti ollut suhde myötäjäisiin. Tämä side kat- kaistiin näkyvästi vasta avioliittolain (AL, 234/1929) tullessa voimaan vuonna 1930.⁷⁷ 3.3 Välittömyyden vaatimus ja ennakkoperintöolettamat

Positiivisen ennakkoperintöolettaman mukaan se, mitä perittävä on eläessään antanut rinta- perilliselle, on vähennettävä rintaperillisen perinnöstä ellei muuta ole määrätty tai olosuh- teisiin katsoen otaksuttava tarkoitetun. Tavoitteena on siis sisarusten välinen tasa-arvo.⁷⁸ Positiivinen ennakkoperintöolettama koskee vain rintaperillisasemassa olevalle henkilölle

74 Ks. Aarnio – Kangas 2016, s. 772, jossa mainitaan erityisesti ylisuurten ennakkoperintöjen vähentämistä koskevat mallit, joissa on mahdollista turvautua suoraan BGB 2056 §:stä ilmenevään oikeusohjeeseen, jonka mukaan tilanteessa, jossa ennakkoluovutuksen arvo ylittää laskennallisesta jäämistöstä määräytyvän perintö- osan arvon, jaetaan jäämistö ottamatta ylisuurta ennakkoperintöä laskelmissa lainkaan huomioon.

75 Kun jompikumpi vanhemmista kuoli, oli myötäjäiset palautettava pesään ja otettava huomioon pesänosituk- sessa ja perinnönjaossa. Rautiala 1967, s. 75.

76 Rautiala 1967, s. 75. Saarenpää toteaa, että jo ennen myötäjäisten ja ennakkoperinnön lainsäädännöllisen siteen katkaisemista, oli oikeuskäytännössä ja lainopissa tehty ennakoivia ratkaisuja. Vastoin lain alkuperäistä sanamuotoa, katsottiin, että ennakkoperintöä ei myötäjäisten tavoin tarvinnut palauttaa pesään. Saarenpää 1980, s. 174, jossa kirjoittaja viittaa mm. korkeimman oikeuden ratkaisuun KKO 1920 II 157.

77 Kun myötäjäissäännöstö kumottiin PK 12:9:stä poistettiin viittaus myötäjäisiin. Tästä Saarenpää 1980, s.

173 ja Rautiala 1967, s. 75–76.

78 Näin myös Englannin oikeusjärjestelmässä. Ks. esim. Miller 1996, s. 279–280. ”Hotchpot should not benefit a stranger”. Termillä hotchpot tarkoitetaan laskennallista jäämistöä.