märtymässä. Kaikenlainen infantilismi niin televisiossa kuin moniaalla muualla- kin tekee aikuisista aikuislapsia. Eikä ero lapsiaikuisten ja aikuislasten välillä sitten ole suuri!
Postman liittyy tv-kriitikoiden pitkään sarjaan. Televisio atomisoi, televisio muuttaa kaiken tarinoinniksi ja showksi, televisio ei vaadi ajattelua eikä ymmär- tämistä. Postman naureskelee ABC: n johtokunnan puheenjohtajalle, joka on puhunut yleviä television edellyttämästä
"visuaalisesta lukutaidosta".
Niin, olisiko suomalaisessakin "visuaa- lisen lukutaidon" tai "television kuvakie- len lukemisen" nimeen vannoskelussa tuijotettu enemmänkin tv-ilmaisun ideaa- leihin kuin nykyisen tv-tarjonnan raadol- liseen reaalitodellisuuteen?
Entä sitten gutenbergiaanisen ajan perintö? "Täysin lukutaitoisen kulttuurin asettamat vaatimukset joko synnyttivät tai voimistivat lähes kaikkia aikuisuuteen liittämiäm me piirteitä: itsehillintäkykyä, tyydytyksen viivästymisen sietoa, kehit- tynyttä käsitteellisen ja peräkkäisen ajattelun kykyä, kiinnostusta sekä histo- rialliseen jatkuvuuteen että tulevaisuu- teen, järjen ja hierarkkisen järjestyksen suurta arvostusta", kiittelee Postman.
Hänelle painettu sana kuitenkin on vain ja ainoastaan yhtä kuin kirja. Moi- nen on tietysti todellisuuden mielivaltais- ta rajaamista. Kyllähän painettu .sana on nimenomaan tällä vuosisadalla ollut suurille ihmisjoukoille primaarisernmin välittömän palkkion bulevardilehtiä, simultaaniseen otsikosta toiseen hyppimi- seen viekottelevia hömppäpalstoja tai kaikkea muuta kuin keskittymistä va.ati- via nelivärisiä reklaamisanomia. · Ns.
laatulehtienkin muotokieli on tietenkin·
jo satakunta vuotta poikennut yhtä paljon kirjan muotokielestä kuin Postmanin lapsuusnäkemys Piaget'n lapsuusnäkemyk- sestä.
Eli kahtiajako "selittävän esitystavan aikakausi" versus "kertovan esitystavan aikakausi" on kyllä liioittelija Postmanin- kin postuloimana hiukan liian liioitteleva.
Mutta pois se, että Postmania pitäisi pitää halpana kvasitieteellä ratsastavana bestselleristina. Hän pohjaa laajaan luke- neisuuteen (tariten Lyhenevässä lapsuu- dessakin kelpo lähdeviitteet). Ja näyttää pohdiskelleen huolellisesti erilaisia seli- tysmalleja.
82
Postmanin pohdiskelun lopputulos:
"Marksilaisilla ja freudilaisilla olisi val- miit selitykset siihen, miksi lapsuus on katoamassa, jos he ensin vakuuttuisi- vat siitä, että näin on todella tapahtu- massa. Sosiobiologeilla, antropologeilla ja kenties tieteellisen kreationismin kannattajillakin on asiasta mielipide.
Olen valinnut tässä kirjassa esitetyn selityksen siksi, että sikäli kuin yksittäi- sen näkökulman voidaan katsoa olevan paikkansa pitävä, se selittää asiat par- haiten. Minusta mikään ei ole niin il- meistä kuin se, että lapsuus on kulttuu- rin viesintätarpeiden ja viestintävälinei- den tuote."
Uskoako vai eikö uskoa?
Jyrki Pietilä
Uutta kirjallisuutta:
kirjat ja raportit
BERNIN sopimuksen ja yleismaailmallisen tekijänoikeussopimuksen vuonna 1971 tarkastettujen tekstien ratifiointi : luon- nokset hallituksen esityksiksi. - Helsinki, 1986. - 28 s. - (Opetusministeriön työ- ryhmien muistioita, ISSN 0359-761X;
1986, 3).
BJÖRKQVIST, Kaj
Violent films, anxiety and aggression:
experimental studies of the effect of violent films on the level of anxiety and aggressiveness in children. - Turku, Societas Scientiarum Fennica, 1985.
- 75 p. - (Commentationes Scientiarum Socialium, ISSN 0355-256C; 30 1985).
- Väitöskirja.
BRYDER, Tom
Innehållsanalys som ide och metod. - Abo, 1985. 178 s. - (Meddelanden från stiftelsens för Abo Akademi, Forsk- ningsinstitut, ISSN 0356-7109; 106).
ISBN 951-649-181-2
ELOKUVA ja uusi viestintätekniikka:
elokuvaviestintätyöryhmän muistio.
Hki Suomen elokuvasäätiö, 1985.
73 s.
ERHOLM, Erja
Radion yleisö k~sällä 1985. - Hki : Yleisradio, 1985. - 73 s. - (Suunnittelu- ja tutkimu_sosasto, Sarja D;
71
1985).ERHOLM, Erja
Radion yleisö syksyllä 1985. - Hki : Yleisradio, 1986. - 140 s. - (Suunnittelu-
ja tutkimusosasto, Sarja D; 2/1986).
ERHOLM, Erja
Televisio-ohjelmien yleisö ja 18.2.-3.3.1985. - Hki 1985. - 69 s. - (Suunnittelu- osasto, Sarja D; 5/1985).
FAULSTICH, Werner
Elokuvateoria ja -kritiikki
4.-17.2.1985 Yleisradio, ja tutkimus-
1 Käännös
ja toim. Raimo Kinisjärvi. - Oulu Oulun elokuvakeskus, 1985.
ISBN 951-95752-3-5
HIRSTIÖ-SNELLMAN, Paula
Helsingin kaupungin tiedotustutkimus 1985. - Hki, 1985. - 182 s. - (Helsingin kaupungin tilastokeskuksen tutkimuksia ja selvityksiä, ISSN 0781-0482; 1985/7).
ISBN 951-771-548-X JALONEN, Olli
Kansa kulttuurien virroissa tuontikult- tuurin suuntia ja sisältöjä Suomessa itsenäisyyden aikana. - Hki Otava, 1985. - 302 s., kuv.
ISBN 951-1-08392-9
KALKKINEN, Marja-Leena
Televisio-ohjelmien yleisö kesäkuussa 1985. - Hki : Yleisradio, 1985. - 41 s. (Suunnittelu- ja tutkimusosasto, Sarja D; 6/1985).
KALKKINEN, Marja-Leena
Televisio-ohjelmien yleisö 23.9.-20.1 1.
1985. - Hki : Yleisradio, 1986. - 68 s. (Suunnittelu- ja tutkimusosasto, Sarja D; 1/1986).
KALLIOPUSKA, Mirja
TV-väkivalta ja aggressio. - Hki : Man- nerheimin Lastensuojeluliitto, 1985.
20 s.
ISBN 951-9312-02-1 KANKKONEN, Tom
Jurij Komissarov och Finland : en kart- läggning av debatten 197 4-1984 1 Tom Kankkonen, Anders Nordgren. - Abo, 1986. - 64 s. - (Meddelanden från eko- nomisk-statsvetenskapliga fakulteten vid Abo Akademi, Statsvetenskapliga institutionen, Ser. A, ISSN 0358-5654;
222).
KNIKURU, Ullamaija
Angloamerikkalaisuus ja Suomen tiedon- välitys : riippuvuuden muotojen ja sisäl- lön tarkastelua. - Hki : Yleisradio, 1986.
- 199 s. - (Suunnittelu- ja tutkimusosas- to, Sarja B, ISSN 0357-5179; 1/1986).
KNIKURU, Ullamaija
From import to modelling cultural dependency and Finnish mass communi- cation. - Hki : University of Helsinki,
83
1985. - 29 p. - (Department of Commu- nication, Series lF, ISSN 0357-5160;
9/1985).
KÄHKÖNEN, Tapio (toim.)
Radiomainonnan opas. Hki Mainostajien liitto, 1985. - 84 s.
ISBN 951-95614-9-8 LINTUNEN, Martti (toim.)
Valokuvakritiikki. - Hki : Taideteollinen korkeakoulu, koulutuskeskus, 1985.
168 s.
ISBN 951-9384-09-X LUOSTARINEN, Heikki
Perivihollinen : Suomen oikeistolehdistön Neuvostoliittoa koskeva viholliskuva sodassa 1941-44: tausta ja sisältö.
Tampere : Vastapaino, 1986. - 493 s., kuv.
ISBN 951-9066-15-2 MALMBERG, Tarmo
Viestintä ja yhteiskunta : teoreettinen tutkimus. - Tampere, Tampereen yliopis- to, 1985. - 102 s. - (Tiedotusopin laitos, Sarja B, ISSN 0358-2116; 41/1985).
ISBN 951-44-1768-2 MITCHELL, Ritva (toim.)
Uusi teknologia, taiteet, taidepolitiikka.
- Hki, 1985. - 301 s. - (Valtion taidehal- linnon julkaisuja, ISSN 0356-942X; 28).
ISBN 951-46-9307-8 MONTONEN, Marjatta
Alkoholi ja alkoholinkäyttö Suomen val- takunnallisessa tv-ohjelmistossa. Hki : Alkoholipoliittinen tutkimuslaitos, 1985.
150 s. (Tutkimusseloste, ISSN 0356-8113; 17 4).
ISBN 951-9192-32-8 RANTANEN, Terhi
A historical study of news agencies : the beginning of news agency activities in Russia. - Hki : University of Helsinki, 1985. - 18 p. - (Department of Commu- nication, Series lF, ISSN 0357-5179;
8/1985).
REPORT of the satellite policy of the Finnish Broadcasting Company. - Hki : Yleisradio, 1985. - 24 p. - (Working group on satellite and cable tv opera- tions, Media group, 24.1.1985).
84
SALLINEN-KUPARINEN, Aino
Finnish communication reticence: percep- tions and self-reported behavior. - Jy- väskylä, University of Jyväskylä, 1986.
- 239 p. - (Studia Philologica Jyväskylä- ensia, ISSN 0585-5462; 19). Väitöskirja.
SALOKANGAS, Raimo (toim.)
J aukkoviestintä Pohjoismaissa 1985:
tutkimusta ja keskustelua tiedotusväli- neistä. Hki : Sanomalehtien liitto, 1985. - 153 s.
ISBN 951-99674-7-8
Valikoima Pressens Årbogin artikkeleita.
SURTOLAISASIAIN neuvottelukunnan mietintö IX : siirtolaisuus ja tiedotus.
- Hki : Valtioneuvosto, 1985. - XXV, 51 s. (Komiteanmietintö, ISSN 0356-9470; 1985:52).
ISBN 951-46-7846-X SUHONEN, Pertti
Suomalaisten rauhankäsitykset ja tulevai- suudenodotukset : perusaineisto 1 Pertti Suhonen, Unto Vesa, Hannu Virtanen.
- Tampere ~ Rauhan- ja konfliktintutki- muslaitos, 1985. - 161 s. - (Tiedotteita, ISSN 0355-5577; 27).
ISBN 951-706-074-2 T ARAKKAMÄKI, Jaakko
Kotimaisiin polttoaineisiin liittyvä tie- donkulku ja ongelmat Oulun läänin alu- eella 1 Jaakko Tarakkamäki, Eino Kiu- kaanniemi. Oulu : Oulun yliopisto,
1985. - 71 s. - (Pohjois-Suomen tutki- muslaitos, Sarja C, ISSN 0385-6123;
1985:63).
ISBN 951-42-2036-7
TOIMITT AJAKOULUTUKSEN harjoittelu- työryhmän muistio. - Hki : Opetusminis- teriö, 1985. - 19 s. - (Opetusministeriön työryhmien muistioita, ISSN 0359-761X;
1985:40).
TOMMILA, Päiviö (päätoim.)
Suomen lehdistön historia 4 : Paikallis- lehdistön historia 1 Kirjoittajat Eeva-Lii- sa Aalto, Pirjo Santonen, Matti Kyllö- nen. - Kuopio : Kustannuskiila, 1985.
- 287 s.
ISBN 951-657-156-7 (osa) ISBN 951-657-156-5 (koko sarja}
TUOMINEN, Pekka
Vuosikertomusten informaatioarvo yritys- ten informaatiostrategian ilmentäjänä.
Turku Turun kauppakorkeakoulu, 1985. - 36 s. - (Hallinnon ja markkinoin- nin laitos, Raportti, ISSN 0358-861 0;
7/1985).
ISBN 951-738-167-0
Two seminars on IPDC. - Tampere : University of Tampere, 1985. 100 s. (Department of J ournalism and Mass Communication, Publications, Series B, ISSN 0358-4151; 16/1985).
ISBN 951-44-1870-0
Sisältää artikkelit: Kaarle Nordenstreng:
Report of seminar on the development of communication systems (May 1983}, Sarah Amunugama: Communication deve- lopment and the IPDC, Nkwabi Ng'wana- kilala: IPDC and south-south media cooperation, Global perspectives on development and communication in gene- ral and Unesco in particular, Jyrki Kä- könen: Paradigms of research, Nelly de Camargo: A model for the study of communication development in deve- loping countries.
ZILLIACUS, Ville
Kun Karjalasta kajahti : Kaakkois-Suomen radiosta - Hki : Yleisradio, 1985.
ISBN 951-43-0354-7
Artikkelit
AST ALA, Erkki
Kurittomat sukupolvet elokuvan nuorisokuvasta.
Tommi Hoikkala.
(1985)3, 8-15.
DEKONSTRUKTIO
muistiinpanoja vuoteen 1944. 87 s.
suomalaisen 1 Erkki Astala, Sinä-minä-me
Synteesi 4(1985)3, 1-89, teemanumero.
Sisältää artikkelit: Outi Pasanen: Teks- tien ulkopuolelta - johdatus dekonstruk- tioon, Sanattomasti sanottua Henri Ronse haastattelee Jacques Derridaa, Jacques Derrida: La differance, Rodolphe Gasche: Dekonstruktio kritiikkinä, Roger Connah: Post-Intellectual Gossip and Rigour, Jacques Derrida: Kirje japanilai- selle ystävälle, Bernard Magne: Kirjoit- taminen dekonstruktio Georges Perecin
teksteissä, Vaihdetaan kirjaimia, Stefano Rosso: Paul de Manin haastattelu, J onat- han Culler: Vakavuuden dekonstruoimises- ta.
HELLMAN, Heikki
Economic concentration in the videocas- sette industry : a cultural comparison 1 Heikki Hellman, Martti Soramäki. - J ournal of Communication 35( 1985)3, Summer, pp. 122-134.
HEMANUS, Pertti
Alkoholipolitiikka ja kommunikatiivinen järki. Alkoholipolitiikka 50(1985)6, 286-293.
HEMANUS, Pertti
Pieksämäki-journalismin opetukset. Suomen lehdistö 57( 1986)2, 42-43. HEMANUS, Pertti
Itsenäisyys itsenäisyyttä vastassa : jouk- kotiedotus ja tieteellinen tieto 1 Pertti Hemanus, Heikki Kalli. - Tiede 2000 5(1985) 10, 20-25.
HOIKKALA, Tommi
"Oletteko pitäneet itseänne alkoholistei- na?" : kommentteja erääseen tv-ohjel- maan nuorten alkoholin käytöstä 1 Tom- mi Hoikkala, Christoffer Tigerstedt, Anni Vilkko. Alkoholipolitiikka 50(1985)5, 238-243.
KASARI, Heikki
Fernsehforschung : Wiedererkennen und Perzeption von Werbeinhalten 1 Heikki Kasari, Jorma Holopainen. - Blickpunkte (1985)12, 29-33.
MELKAS, Jussi
Lestadiolainen televisioideologia elämis- maailman puolustuksena. Sosiologia 22(1985)4, 261-272.
PANULA, Juha
Kaapelitelevision katselun funktiot ja sisältökategoriat. - Teoksessa: Suomalais- ta liiketaloustieteellistä tutkimusta 1 Toim. Uolevi Lehtinen, Vesa Mäkinen. - Tampere, 1985. - (Tampereen yliopiston Yrityksen taloustieteen laitoksen julkai- suja, Sarja A 1: Tutkimuksia 28), ss. 375-397.
SALOKANGAS, Raimo
85
1985. - 29 p. - (Department of Commu- nication, Series lF, ISSN 0357-5160;
9/1985).
KÄHKÖNEN, Tapio (toim.)
Radiomainonnan opas. Hki Mainostajien liitto, 1985. - 84 s.
ISBN 951-95614-9-8 LINTUNEN, Martti (toim.)
Valokuvakritiikki. - Hki : Taideteollinen korkeakoulu, koulutuskeskus, 1985.
168 s.
ISBN 951-9384-09-X LUOSTARINEN, Heikki
Perivihollinen : Suomen oikeistolehdistön Neuvostoliittoa koskeva viholliskuva sodassa 1941-44: tausta ja sisältö.
Tampere : Vastapaino, 1986. - 493 s., kuv.
ISBN 951-9066-15-2 MALMBERG, Tarmo
Viestintä ja yhteiskunta : teoreettinen tutkimus. - Tampere, Tampereen yliopis- to, 1985. - 102 s. - (Tiedotusopin laitos, Sarja B, ISSN 0358-2116; 41/1985).
ISBN 951-44-1768-2 MITCHELL, Ritva (toim.)
Uusi teknologia, taiteet, taidepolitiikka.
- Hki, 1985. - 301 s. - (Valtion taidehal- linnon julkaisuja, ISSN 0356-942X; 28).
ISBN 951-46-9307-8 MONTONEN, Marjatta
Alkoholi ja alkoholinkäyttö Suomen val- takunnallisessa tv-ohjelmistossa. Hki : Alkoholipoliittinen tutkimuslaitos, 1985.
150 s. (Tutkimusseloste, ISSN 0356-8113; 17 4).
ISBN 951-9192-32-8 RANTANEN, Terhi
A historical study of news agencies : the beginning of news agency activities in Russia. - Hki : University of Helsinki, 1985. - 18 p. - (Department of Commu- nication, Series lF, ISSN 0357-5179;
8/1985).
REPORT of the satellite policy of the Finnish Broadcasting Company. - Hki : Yleisradio, 1985. - 24 p. - (Working group on satellite and cable tv opera- tions, Media group, 24.1.1985).
84
SALLINEN-KUPARINEN, Aino
Finnish communication reticence: percep- tions and self-reported behavior. - Jy- väskylä, University of Jyväskylä, 1986.
- 239 p. - (Studia Philologica Jyväskylä- ensia, ISSN 0585-5462; 19). Väitöskirja.
SALOKANGAS, Raimo (toim.)
J aukkoviestintä Pohjoismaissa 1985:
tutkimusta ja keskustelua tiedotusväli- neistä. Hki : Sanomalehtien liitto, 1985. - 153 s.
ISBN 951-99674-7-8
Valikoima Pressens Årbogin artikkeleita.
SURTOLAISASIAIN neuvottelukunnan mietintö IX : siirtolaisuus ja tiedotus.
- Hki : Valtioneuvosto, 1985. - XXV, 51 s. (Komiteanmietintö, ISSN 0356-9470; 1985:52).
ISBN 951-46-7846-X SUHONEN, Pertti
Suomalaisten rauhankäsitykset ja tulevai- suudenodotukset : perusaineisto 1 Pertti Suhonen, Unto Vesa, Hannu Virtanen.
- Tampere ~ Rauhan- ja konfliktintutki- muslaitos, 1985. - 161 s. - (Tiedotteita, ISSN 0355-5577; 27).
ISBN 951-706-074-2 T ARAKKAMÄKI, Jaakko
Kotimaisiin polttoaineisiin liittyvä tie- donkulku ja ongelmat Oulun läänin alu- eella 1 Jaakko Tarakkamäki, Eino Kiu- kaanniemi. Oulu : Oulun yliopisto, 1985. - 71 s. - (Pohjois-Suomen tutki- muslaitos, Sarja C, ISSN 0385-6123;
1985:63).
ISBN 951-42-2036-7
TOIMITT AJAKOULUTUKSEN harjoittelu- työryhmän muistio. - Hki : Opetusminis- teriö, 1985. - 19 s. - (Opetusministeriön työryhmien muistioita, ISSN 0359-761X;
1985:40).
TOMMILA, Päiviö (päätoim.)
Suomen lehdistön historia 4 : Paikallis- lehdistön historia 1 Kirjoittajat Eeva-Lii- sa Aalto, Pirjo Santonen, Matti Kyllö- nen. - Kuopio : Kustannuskiila, 1985.
- 287 s.
ISBN 951-657-156-7 (osa)
ISBN 951-657-156-5 (koko sarja}
TUOMINEN, Pekka
Vuosikertomusten informaatioarvo yritys- ten informaatiostrategian ilmentäjänä.
Turku Turun kauppakorkeakoulu, 1985. - 36 s. - (Hallinnon ja markkinoin- nin laitos, Raportti, ISSN 0358-861 0;
7/1985).
ISBN 951-738-167-0
Two seminars on IPDC. - Tampere : University of Tampere, 1985. 100 s. (Department of J ournalism and Mass Communication, Publications, Series B, ISSN 0358-4151; 16/1985).
ISBN 951-44-1870-0
Sisältää artikkelit: Kaarle Nordenstreng:
Report of seminar on the development of communication systems (May 1983}, Sarah Amunugama: Communication deve- lopment and the IPDC, Nkwabi Ng'wana- kilala: IPDC and south-south media cooperation, Global perspectives on development and communication in gene- ral and Unesco in particular, Jyrki Kä- könen: Paradigms of research, Nelly de Camargo: A model for the study of communication development in deve- loping countries.
ZILLIACUS, Ville
Kun Karjalasta kajahti : Kaakkois-Suomen radiosta - Hki : Yleisradio, 1985.
ISBN 951-43-0354-7
Artikkelit
AST ALA, Erkki
Kurittomat sukupolvet elokuvan nuorisokuvasta.
Tommi Hoikkala.
(1985)3, 8-15.
DEKONSTRUKTIO
muistiinpanoja vuoteen 1944.
87 s.
suomalaisen 1 Erkki Astala, Sinä-minä-me
Synteesi 4(1985)3, 1-89, teemanumero.
Sisältää artikkelit: Outi Pasanen: Teks- tien ulkopuolelta - johdatus dekonstruk- tioon, Sanattomasti sanottua Henri Ronse haastattelee Jacques Derridaa, Jacques Derrida: La differance, Rodolphe Gasche: Dekonstruktio kritiikkinä, Roger Connah: Post-Intellectual Gossip and Rigour, Jacques Derrida: Kirje japanilai- selle ystävälle, Bernard Magne: Kirjoit- taminen dekonstruktio Georges Perecin
teksteissä, Vaihdetaan kirjaimia, Stefano Rosso: Paul de Manin haastattelu, J onat- han Culler: Vakavuuden dekonstruoimises- ta.
HELLMAN, Heikki
Economic concentration in the videocas- sette industry : a cultural comparison 1 Heikki Hellman, Martti Soramäki.
- J ournal of Communication 35( 1985)3, Summer, pp. 122-134.
HEMANUS, Pertti
Alkoholipolitiikka ja kommunikatiivinen järki. Alkoholipolitiikka 50(1985)6, 286-293.
HEMANUS, Pertti
Pieksämäki-journalismin opetukset.
Suomen lehdistö 57( 1986)2, 42-43.
HEMANUS, Pertti
Itsenäisyys itsenäisyyttä vastassa : jouk- kotiedotus ja tieteellinen tieto 1 Pertti Hemanus, Heikki Kalli. - Tiede 2000 5(1985) 10, 20-25.
HOIKKALA, Tommi
"Oletteko pitäneet itseänne alkoholistei- na?" : kommentteja erääseen tv-ohjel- maan nuorten alkoholin käytöstä 1 Tom- mi Hoikkala, Christoffer Tigerstedt, Anni Vilkko. Alkoholipolitiikka 50(1985)5, 238-243.
KASARI, Heikki
Fernsehforschung : Wiedererkennen und Perzeption von Werbeinhalten 1 Heikki Kasari, Jorma Holopainen. - Blickpunkte (1985)12, 29-33.
MELKAS, Jussi
Lestadiolainen televisioideologia elämis- maailman puolustuksena. Sosiologia 22(1985)4, 261-272.
PANULA, Juha
Kaapelitelevision katselun funktiot ja sisältökategoriat. - Teoksessa: Suomalais- ta liiketaloustieteellistä tutkimusta 1 Toim. Uolevi Lehtinen, Vesa Mäkinen.
- Tampere, 1985. - (Tampereen yliopiston Yrityksen taloustieteen laitoksen julkai- suja, Sarja A 1: Tutkimuksia 28), ss.
375-397.
SALOKANGAS, Raimo
85
Maalaisliitto ja Maaseudun Tulevaisuus -lehden perustaminen. - Teoksessa: His- toriallinen Arkisto 85. - Hki : Suomen Historiallinen Seura, 1985. - ss. 141-164.
WIIO, Juhani
Perillemeno, vaikutus, virittävyys.
Alkoholipolitiikka 50(1985)5, 244-250.
Opinnäytteet
HELSINGIN YLIOPISTON TIEDOTUSOPIN LAITOS
1985: ?ro gradu -työt
HEINO, Timo: journalismi ja moraali eräitä teoreettisia ja käytännöllisiä näkökulmia.
LUOMA, Martti: Ruotsin televisiouutiset - Raportin ja Aktuelltin sisältöjen eritte- lyä televisioilmaisun näkökulmasta, MONTONEN, Marjatta: Alkoholi ja alko- holinkäyttö Suomen valtakunnallisessa tv-ohjelmistossa.
PAAKKANEN, Ulla: Pienyritysten johta- jien lainsäädäntöä koskevat mielipiteet ja tiedot sekä tietolähteiden merkitys.
T AHV ANAINEN, Helena: Paikallislehtien riippuuus ulkoisista sidosryhmistä.
1985: Lisensiaattityöt
RANTANEN, Terhi: Kansainväliset uutis- toimistot ja Venäjä.
1986: Väitöskirjat
KASARI, Heikki: Patterns of television viewing in Finland,
TAMPEREEN YLIOPISTON TIEDOTUS- OPIN LAITOS
1985: Pro gradu -työt
AST ALA, Erkki: Viihteestä käyttöarvona.
Prokopin viihdekäsityksen kritiikkiä ja kehittelyä.
86
LEPPÄNEN, Rolf: Suvereenisuus ja yli- kansallinen tiedon siirto (TDF). Sivulau- daturtyö.
RAND, Max: New York Timesin ja Prav- dan ulkomaanuutisten sisällön erittelyä.
"Foreign News" -tutkimuksen laadullinen jatkoanalyysi.
TIMONEN, Ilkka: Hegemonia, joukkotie- dotus ja aseiden alakulttuuri.
1985: Lisensiaattityöt
GRONOW, Pekka: Music, communication, mass communication.
(Koostuu lisäksi artikkeleista:
"The record industry comes to the Orient11• Ethnomusicology 25(1981)2.
"Ethnic recordings: an introduction".
Teoksessa: Ethnic recordings in America, Washington DC, Library of Congress,
1982.
"The record industry: the growth of a mass medium". Teoksessa: Middleton, Rochard & Horn, David (eds): ?opular music 3, Cambridge, Cambridge Univer- sity Press, 1983.
"The music community11, Helsinki, Suo- men äänitearkisto, 1985).
LUOSTARINEN, Heikki: Perivihollinen.
Suomen oikeistolehdistön Neuvostoliittoa koskeva viholliskuva sodassa 1941-44:
tausta ja sisältö.
TERVONEN, Ilkka: Objektiivisuus ja informatiivisuus: journalismin tiedollisten ominaisuuksien tarkastelua kahden käsit- teen kannalta.
Unesco neuvotteli viestintätekniikan tutkimuksesta
Unesco järjesti 27.-30.1.1986 yhteistyössä Göteborgin yliopiston kanssa neuvottelu- kokouksen (Unesco Consultation on Research in Communication Technology), jonka tavoitteena oli uuden viestintätek- niikan tulon ja vaikutusten selvittäminen.
Kokous koski Euroopan aluetta. Aiemmin on järjestetty kaksi neuvottelukokousta, joista ensimmamen koski Pohjois- ja Etelä-Amerikkaa ja toinen Aasiaa, Afrik- kaa ja Oseaniaa.
Euroopan kokoukselle asetetut tavoit- teet olivat:
1) tiedon vaihtaminen uuden tekniikan alalla käynnissä olevista tutkimushank- keista ja -trendeistä;
2) tutkimustuloksia ja -metodeita koske- van tiedonvaihtoverkon perustaminen;
3) keskustelu mahdollisen yhteisen tutki- musohjelman perustamisesta;
4) yhteisen viitekehyksen ja metodologis- ten äärivii vojen vahvistaminen mahdol- lisesti perustettavalle tutkimusohjel- malle.
Symposiumissa oli yleiskokousten lisäksi kolme työryhmää:
1) dokumentointi ja tiedonvaihto 2) suunnittelu ja policy
3) sosio-kulttuuriset sovellukset ja vaiku- tukset.
Suomesta kokoukseen osallistuivat Jussi Sauna-aho (Liikenneministeriö) ja Juha Samola (Opetusministeriö),
Raportti kokouksesta valmistuu touko- kuussa 1986. NORDICOM-Information ja The NORDICOM Review julkaisevat vuoden 1986 aikana aihetta käsittelevän erikoisnumeron. Myös NORDICOMin Suomen keskuksesta on saatavilla kokous- aineistoja (puh. 931-157 045),
Viestintä ja kulttuuri
VI International Conference on Com- munication and Culture, Philadelphia,
9.-11.10.1986.
Konferenssissa on noin 150 esitelmää, jotka käsittelevät seuraavia aiheita: viestintäteoria; yhteiskuntatieteiden tutkimusmetodologia ja filosofia; ihmisten välinen vuorovaikutus; julkinen hallinto; teollisuus ja kulttuuri; joukkotiedotus ja akkulturaatio; taide kulttuurituot- teena.
Lisätietoja saa osoitteesta: Sari Thomas, Director, Institute of Culture and Communication, Temple University (RTF), Philadelphia PA.
Televisiotutkimusta Lontoossa
Lontoossa järjestettiin vuonna 1984 en- simmäinen kansainvälinen televisiotutki- muskonferenssi. British Film Institute julkaisi konferenssista raportin nimellä Television in Transition ( 1985).
Toinen vastaava konferenssi pidetään 10.-12.7.1986. Konferenssiin pyydetään myös suomalaisia esitelmiä aiheista: kansallinen yleisradiopolitiikka; poliittinen taloustiede, instituutiot ja julkista yleis- radiotoimintaa koskevan debatin uudel- leenherääminen; mediaimperialismi; uusi teknologia; televisioyleisöt; tekstianalyysi ja esittämisen teoria, Lisäksi toivotaan esitelmiä aiheista joukkotiedotuskasvatus, naisnäkökulmat televisioon, television historia, sosiaalipsykologia, television ja videon vaikutukset sekä rodut ja kansallisuudet.
Ilmoittautuminen alkaa 1.2.86. Ilmoit- tautumisia otetaan vastaan, kunnes osan- ottajamäärä on täynnä. Konferenssimaksu on GBP 43.50, opiskelijoilta GBP 17.
Ilmoittautumisia ja esitelmiä ottaa vastaan: International Television Studies Conference (ITSC), BFI Education, British Film Institute, 81 Dean Street, London Wlv 6AA, England; puh. 01-437 4355, Telex 27624
87