Hierimen nimitykset suomen murteissa
Nykysuomen sanakirjan m u k a a n hierin on »männynlatvasta tyvipuoleen jätetyt säteettäiset oksat samanpituisiksi katkaisemalla tehty puuron, taikinan tms. h ä m - mentämisväline». Hierimen synonyymeina m a i n i t a a n hierrin, härkin j a mäntä; vii- meksi mainittu on merkitty murteelliseksi sanaksi. Sanakirjan määritelmä hieri- mestä on vaikeaselkoinen, m u t t a itse esine on varsin yksinkertainen; niiden varalta, j o t k a eivät ole sattuneet hierintä näkemään, viitattakoon Toivo Vuorelan »Kansa-
tieteen sanastossa» olevaan piirrokseen.
Hierin on kansanomaisessa taloudessa vielä nytkin tärkeä j a monikäyttöinen kapine. Taikinahierimellä sekoitetaan taikinanjuurta, puurohierimellä liikutetaan vettä, kun siihen k a a d e t a a n jauhoja, j a h ä m m e n n e t ä ä n kypsyvää puuroa. Itä- Karjalassa j a paikoin Laatokan Karjalassakin on kermasta pyöhdetty voita hieri- mellä. Aiturilammas on saanut kaulaansa hierimen estämään ylimenoyrityksiä, j a paikoin on tuvan kattoonkin ripustettu pitkäoksainen hierin, j o n k a haaroissa on kuivatettu sukkia j a käsineitä.
P u u r o - j a taikinahierin on näihin aikoihin saakka ollut kansanomainen melkein kaikkialla m a a s s a m m e ; vain harvoilta paikkakunnilta on tietoja, että hierintä ei käytetä. »Kokemäellä ei lapsuusaikanani t u n n e t t u hierintä. P u u r o a sekoitettiin karkealla vispilällä tai lavasimella.» (Frans Leivo). Myös Kokemäen naapuripitä- jissä n ä y t t ä ä hierin olleen t u n t e m a t o n tai ainakin harvinainen.
1. Mäntä hierimen nimityksenä on tyypillisesti eteläpohjalainen. Sanan alue ulottuu lounaisimpaan pitäjään Isollejoelle, vaikka täällä ei tosin liene m ä n t ä ä paljon tarvittu, jos on uskominen isojokelaista luonnehtivaan v a n h a a n s a n o n t a a n :
»Isoltajojelta j u m a l a nähköhöj jos-ei oo ikänä m ä n t ä ä suuruksehen ( = jauhovelliin) kastettu.» Etelä-Pohjanmaan j a Satakunnan välisen rajan mäntä on ylittänyt K a r - vian j a Honkajoen kohdalla kuten monet m u u t k i n pohjalaisuudet.
Juslenius tuntee sanan (mändä) vain k i r n u n m ä n n ä n nimityksenä, m u t t a j o Gananderilla on lisäksi merkitys 'kräckla' sekä sulkeissa ilmeisesti samaa käsitettä tarkoittavina »Hjerin, Kolkku». Muissa suomen murteissa mäntä tarkoittaa vain k i r n u n m ä n t ä ä , j a se on m u o d o l t a a n hierimestä selvästi poikkeava: pitkä puuvarsi j a sen päässä rei'itetty kiekko tai levy. M u t t a vatjassa mäntä on 'hierin' j a virossa mänd ' m ä n t ä ; hierin' ( K e t t u n e n ) . Sana on kuten tiedetään balttilainen laina. Se on omaksuttu j o kantasuomalaisena aikana, m u t t a lienee t u n n e t t u vain kielialueen länsiosassa, koska sanalla ei ole äänteellistä vastinetta vepsässä eikä lyydiläismurteis- sa. Kantasuomalaisten mäntä on kuitenkin esineellisesti ollut hierin; pitkävartinen kiekkopäinen m ä n t ä on tullut käytäntöön vasta pystykirnujen m u k a n a . Nimityksen siirto on voinut t a p a h t u a sen ansiosta, että ennen kirnujen tunnetuksi tuloa voita
valmistettiin hierimellä pyöhtäen. K u n uusityyppinen m ä n t ä sai saman tehtävän, myös sitä ruvettiin sanomaan männäksi. Eteläpohjalaisissa murteissa m ä n t ä on voi- n u t j ä ä d ä hierimen nimitykseksi, koska murrealueella on k i r n u n m ä n t ä saanut var- m a a n k i n j o varhain (keskiajan puolella) nimen kolkku. Itä-Suomessa m ä n t ä on tul- lut sitä m u k a a tunnetuksi, kuin on ruvettu kirnujakin k ä y t t ä m ä ä n .
2. Kirjakieleen omaksuttu hierin on levinneisyydeltään hämäläis-savolainen.
Hämäläismurteiden alueesta kuuluu vain pieni osa (eteläisin) muiden nimitysten piiriin, savolaismurteissa on siellä täällä hierimen rinnalla härkin. Rinnakkaismuoto hierrin on huomattavasti harvinaisempi. Jälkimmäisen k a n t a s a n a n a on verbi hiertää, kun taas hierin liittyy läheisemmin Ateroa-verbiin. K u m m a n k i n k a n t a s a n a n a voi- d a a n pitää kielestämme sittemmin k a d o n n u t t a verbiä hieren: hierrä ( < *herdäk).
Sukukielistä ei ole todettu vastineita hierin-sanalle. Sitä on siis pidettävä kielemme erikoiskehityksen aikana muodostettuna johdoksena.
Sana ei kuitenkaan ole aivan nuori, sillä se on merkitty muistiin myös Verm- l a n n i n suomalaismurteesta. Jusleniuksella on hierin 'rudicula; kräckla'; samaan t a p a a n selittävät sen m y ö h e m m ä t sanakirjantekijät. O n k o hierin sitten syntynyt hä- mäläisellä alueella j a levinnyt sieltä Savon puolelle vaiko päinvastoin? Seuraavat seikat p u h u v a t hämäläisen lähtökohdan puolesta. Sana ei ole edes sydänsavolaisissa murteissa yksinomainen, vaan sen rinnalla on joskin selvästi harvinaisempana härkin. Keski- j a Pohjois-Pohjanmaa on tyypillistä risteilyaluetta, siellä kilpailevat suositummuudesta hierin j a härkin. P o h j a n m a a n härkin on ilmeisesti murteiston itäi- siä aineksia. Savolainen alue sijoittuu Karjalan j a Pohjanmaan väliin, j a toden- näköisesti j u u r i savolaismurteiden välittämänä härkin on saatu keski- j a pohjois- pohjalaisiin murteisiin, m u t t a savolaiset ovat sittemmin luopuneet sanasta j a omak- suneet hierimen sen tilalle. T ä m ä on t a p a h t u n u t länsisavolaisissa murteissa aikaisem- min kuin sydänsavolaisissa j a itäsavolaisissa. Sana on s a a p u n u t sydän-Hämeestä ehkä eränkävijöiden m u k a n a historialliseen Pohjois-Hämeeseen j a edennyt sieltä sitten koilliseen j a kaakkoon. Pohjois-Karjala on vielä nytkin selvää risteilyaluetta, m u t t a sydänsavolaisissa murteissa härkin on työntynyt taka-alalle etenkin pohjois- puolella linjaa Mikkeli—Savonlinna. T ä ä l t ä on vain m u u t a m a hajatieto (Ranta- salmi Nilsiä Pielavesi); ne ovat ilmeisesti viimeisiä j ä ä n t e i t ä . Seuraava tiedonanto, joka on lähetetty Kerimäeltä v. 1936, on tässä kohden valaiseva: »Hierin on tullut viime vuosikymmeninä härkkimen tilalle, niin että nyt kuulee enää harvoin p u h u t t a - van härkkinaestä.»
Nimensä on hierin saanut käyttötavasta, mikä on ainakin eräillä t ä m ä n nimen nykyiseen alueeseen kuuluvilla paikkakunnilla tyypillinen. Ähtäristä on tiedonanto:
»Ensin j a u h o t h i e r r e t ä ä n veteen, ettei tule velliin tai p u u r o o n kokkareita, sitten vain sekotetaan hierimellä.» Karttulasta on vielä yksityiskohtaisempi kuvaus:
»Hierintä käytetään tavallisesti siten, että varsi j ä ä molempien kämmenien väliin, jonka jälkeen kämmeniä h i e r o t a a n toisiaan vastaan.» K ä y t ö n kannalta oli
parempi, että hierimen yläosa oli karkea; Tervolasta on tiedonanto: »Varren ala- osa kuoritaan, m u t t a yläosa j ä t e t ä ä n kuoriparkkineen, ettei h i e r o e s s a käsistä
liukuisi.»1 Veden joutuessa pyörivään liikkeeseen j a u h o t sekoittuvat siihen tasai- sesti eikä puuroon muodostu kokkareita. Hierimen etelävirolainen nimitys pbriis, j o - ka on, kuten Saareste h u o m a u t t a a (Leksikaalseist vahekordadest s. 214), »derivaat verbist pörama 'drehen'», selittyy asiallisesti samalla tavalla kuin kierin: se on työ- väline, j o t a pyörittämällä saadaan vesikin pyörivään liikkeeseen.
3 . P u h t a i n t a härkin-aluetta ovat Etelä- j a Keski-Karjala sekä Inkeri. Lännessä alue j a t k u u kaakkoishämäläisten murteiden puolelle Porvoon—Mäntsälän—Asik- kalan linjalle, joskin Hollolan ryhmässä on ririnakkaisnimityksenä hierin. Jusleniuk- sen sanakirjasta härkin p u u t t u u , m u t t a Gaiiander sen j o t u n t e e : »Härkkimellä hämmenteli, rörde om med kräklan, ormvispade.» Sanalla on tarkka äänteellinen vastine itäisissä lähisukukielissä: karj. (Genetz) härkin, (sanakokoelmat) Kiestinki KontokYi T v e r Säämäj. Vielj. Vitele 1 lyyd. (Kujola) härkin, härkim, härkkin ym., esim. härkime.% segoiMah taigin; kandateksed pieksetäh härlikimeji padah, rodih voi \ veE (Kett.) härkim 'harudega m ä n d ' . Ilmeisesti härkin on itämurteissamme v a n h a ni- mitys, m u t t a on osassa murrealuetta j o u t u n u t väistymään hierimen tieltä, kuten edellä totesimme. J o h d o l t a a n härkin on kuten hierin deverbaali, kantasanaksi on asetettava *härkkäöäk tai *härkkidäk (vert. pistää: pistin, vetää: vedin, kääriä: käärin- lauta). Myöhäiskantasuomal. lähtömuoto on ilmeisesti ollut *härkkin.
M u o d o t kärkkäin j a härkkän ovat karakteristisia niille murteille, joita p u h u t a a n lounaisessa Hämeessä, läntisellä Uudellamaalla j a T u r u n ylämaassa. Levinneisyys on seuraava: härkkäin (Tammela Somero Vihti Lohja Karjalohja: »Taikina vatka- taan härkkäimel» M a r t t i l a Paimio K a a r i n a : härkkäin, m u t t a härkkäme haus) j härk- kän (Sammatti Tarvasjoki). S a m a a n yhteyteen on lisäksi vietävä härkkäin) (Raisio Merimasku) sekä härkkäne{n) (Halikko Kuusjoki). Geminaattaklusiili näissä m u o - doissa selittyy luontevimmin, jos kantasanaksi asetetaan härkätä: (minä) härkkä-än (vert. tähtäin, viskain, j o t k a edellyttävät verbejä tähdätä, viskata).
Äänteellisesti on edellistä lähellä härkäin, m u t t a ennen sen tarkastelua otetta- koon puheeksi nimitys puurohärkä, m u r t . purhärk. Sana on levinneisyydeltään suppea- alainen, sillä tietoja on vain Vakka-Suomesta (Kalanti P y h ä m a a P : r a n t a Laitila Honkilahti T l : n Karjala), esim. Mukulap poltippuurhärjä varre ( P y h ä m a a ) . H a t t u l a s t a muistiinpantu purohärkä (U. Tuomola) vaikuttaa vierasperäiseltä, m u r t e e n oma vanha nimitys on hierin. Lounaismurteiden kannalta voidaan purhärk p a l a u t t a a aikaisempaan purohärkä tai purohärkki. Edellisessä tapauksessa olisi kysymys härkä- sanan kuvaannollisesta käytöstä, jälkimmäisessä kansanetymologisesta liittymisestä härkä-sanaan, mikä kävi mahdolliseksi, kun yks. nominat. loppuvok:n kadon joh- dosta tuli k u u l u m a a n härk {härkä > härk j a härkki > härk).
M u o d o t härkäin, härkän j a härkän ovat myös pääasiallisesti lounaissuomalaisia.
Näistä on seuraavat tiedot: härkäin (Nurmij. Hausj. Loppi Aura Paattinen Askainen), härkän (Lohja T a r v a s j . : adess. härkämel Lieto), härkäin) ( M y n ä m . : mihes ole härkämem pannu? V e h m a a Lokal. Kustavi Taivass. Mietoinen Nousiainen: adess. härkämel).
Jusleniuksella j o on härkäin, -äimen 'kräckla'; sana kuuluu niihin, j o t k a J. on saanut
1 Harvennukset tässä ja kahdessa ed. virkkeessä art:n kirjoittajan.
kotipitäjänsä Mietoisten murteesta sanakirjaansa. Edellisiin liittyy läheisesti härkä- nen, joka t a v a t a a n kuten härkkänein) lounaismurteiden itäryhmässä. P e r n i ö : »Her- käne o simmonen ku p u u r o keitetä j a vellinki j a taikenherkänen t a r v i t a n taiken- tiinus» ( M . K n a a p i n e n ) . Adessiivi kuuluu herkämel (Perniö) tai herkäsel (Kisko).
Etsittäessä selitystä edellisessä kappaleessa mainituille sanoille tulee lähinnä mie- leen ajatus, että ne ovat samaan t a p a a n verbikantaisia kuin hierin j a härkkäin.
Tässä tapauksessa ne olisivat *härätä: härkään verbin johdoksia. Selitys ei kuitenkaan ole v a k u u t t a v a yhtäältä sen vuoksi, että mainitusta verbistä ei ole m i t ä ä n tietoja, toisaalta sen vuoksi, että sanan vahvassa vartalossa esiintyy yksinäisklusiili.
Mahdollisesti m u o d o t ovat syntyneet kontaminoitumalla. U u d e n k a u p u n g i n j a T u r u n välisellä alueella härkiä) -f- härkkäin (tai härkkän) > härkäin > härkäin), Rii- h i m ä e n suunnalla härkin -f härkkäin > härkäin. K o n t a m i n a a t i o t a voidaan pitää se- litysperusteena sen vuoksi, että novaatiot osuvat alueellisesti niille paikoille, mis- sä isoleksit tulevat lähelle toisiaan (esim. Mäntsälä härkin, Vihti härkkäin, Nurmij :llä näiden k o n t a m i n o i t u m a n a härkäin).
Pitkä vokaali p ä ä p a i n o t t o m a n i-loppuisen diftongin jatkajana esiintyy etelä- pohjalaisten murteiden lisäksi osassa läntisen U u d e n m a a n m u r t e i t a (Lohja Sam- m a t t i N u m m i Pusula).2 Ojansuun m u k a a n on pitkää vokaalia tässä asemassa ollut laajemmaltikin lounaismurteiden naapuristossa, joskin satunnaisemmin; 0:11a on tietoja seuraavilta paikkakunnilta: Suomusj. Kiikala Somero T l : n Koski M a r t t i l a A u r a Lieto.3 M u o d o t härkkän j a härkän peittävät osaksi saman alueen. Mahdollisesti kuvastaa näissä esiintyvä pitkä vokaali v a n h a a äännekantaa, joka pohjoisempien n a a p u r i m u r t e i d e n vaikutuksesta on j o enimmäkseen väistynyt.
Nimisana härkin on johdos teonsanasta härkkiä, joka puolestaan on substantiivi- k a n t a i n e n . Sen kantasana on härkkä tai härkki. Lönnrotin sanakirjassa m a i n i t a a n jäl- kimmäinen, merkitys on 'kräkla, visp'. Kansankielessäkin härkki vielä tavataan, m u t t a ilmeisesti sana on harvinainen, sillä siitä on vain j o k u n e n tieto. Jaalassa härkki on »eläimen kaulaan p a n t u riippuva 2—4-haarainen puu, j o k a estää sitä p ä ä s e m ä s t ä aidan yli»; härkki oi vaa sellai petäjällalvast tehty. S a m a a n tarkoitukseen on käytetty myös harkinta. Heinolan pitäjässä on härkillä kaivettu p e r u n o i t a ; täl- laisessa härkissä on varren päässä 3—4 oksantynkää ( h a a r a a ) . Paikoin on pelto- hatikan (Spergula arvensis) nimenä härkki tai härkkiheinä (myös härkin- j a hierin- heinä. L ä h i n n ä MrMä-kantaan liittyy myös viron etelämurteiden härk (gen. härgu), joka on W i e d : n m u k a a n 'Riihrholz (Tannenzweig mit vier oder m e h r Zweigen)'.
Sanasta härkki on /ä-suffiksilla j o h d e t t u härkkilä; tällä on Muonion murteessa mer- kitys 'hierin' (muistiinpanijan selityksen m u k a a n »oksahaarukasta tehty puuron- sekotusase»). Kantasuomalainen härkkä on todennäköisesti ollut hierintäkin primi- tiivisempi: kappale o h u t t a p u u n r u n k o a , j o h o n oli j ä t e t t y pari kolme oksantynkää.
Sellaisista ovat sitten ajan oloon m u o t o u t u n e e t nykyisten emäntiemme viisi- j a seit- senpiiset t a i k i n a - j a puurohieriiret.
2 L. KETTUNEN Suomen murteet III. Murrekartasto n:o 125.
3 H. OJANSUU Suomen lounaismurteiden äännehistoria I s. 232—233.
Des diverses dénominations dialectales finnoises de l'instrument servant à mélanger les bouillies, les pâtes, etc.
p a r V E I K K O R U O P P I L A
L ' a u t e u r divise les dénominations popu- laires de cet instrument (appelé hierin en finnois littéraire) en trois groupes. Il examine tout d ' a b o r d màntà 'piston (de b a r a t t e ) ' qui, comme il a été d é m o n t r é a u p a r a v a n t déjà (par Vilh. Thomsen et J a l o K a l i m a ) , est un ancien e m p r u n t a u x langues baltes. Ce mot ne désigne l'instrument appelé p a r ailleurs hierin que dans les dialectes de l'Ostrobotnie méridionale. Dans les autres dialectes finnois, màntà désigne le piston de b a r a t t e . Ce double sens s'explique p a r le fait que aussi bien l'instrument appelé hierin que celui désigné p a r le mot màntà ont servi au m ê m e travail, c'est-à-dire la p r é p a r a t i o n du beurre. Autre- fois, on faisait le b e u r r e en b a t t a n t de la crème dans une écuelle en bois ou dans une cruche en terre cuite au moyen du hierin, mais, lorsque l'usage de la b a r a t t e verticale se r é p a n d i t (le n o m finnois de la b a r a t t e , kirnu, est u n e m p r u n t aux langues Scandi- naves), màntà vint à désigner le piston de b a r a t t e à long m a n c h e terminé d ' u n disque circulaire.
Hierin est u n m o t plus récent que màntà. Il est surtout r é p a n d u dans les provinces de H à m e et de Savo. Il s'agit d ' u n substantif verbal, a p p a r t e n a n t p a r son étymologie au m ê m e groupe que le verbe hieroa 'frotter'.
L'objet a reçu son n o m d u fait que, lorsque l'on p r é p a r e une bouillie faite de farine et d'eau, on le fait tourner entre les p a u m e s des mains frottées l'une contre l'autre, afin de d o n n e r u n m o u v e m e n t circulaire à l'eau. L a farine forme alors un m é l a n g e homogène avec le liquide sans s'agglutiner en g r u m e a u x .
Hàrkin ainsi q u e certains autres mots a p - p a r t e n a n t au m ê m e groupe (hàrkkàin, hàr- kàin, etc.), qui sont examinés dans la troisième partie, sont également des substan- tifs verbaux. Les verbes dont ils sont dérivés sont hàrkkià, hàrkàtà, mais ces verbes sont à leur tour tirés d ' u n substantif, hàrkkà ou hàrkki. Le dernier de ces deux est encore attesté dans certains dialectes, où il désigne un morceau de bois long et mince, à l'une des extrémités duquel on a laissé de 3 à 4 tronçons de branches. Le hàrkki est d o n c u n instrument encore plus primitif que le hàrkin ou hierin. U n hàrkki d u type décrit pouvait p a r exemple être a t t a c h é au cou d ' u n m o u t o n pour l'empêcher de sauter les barrières. (Le hierin a aussi été employé à cet effet). Le mot finnois hàrkki a u n correspondant étymo- logique dans l'estonien méridional (Wiede- m a n n ) hàrk 'malaxeur, agitateur en bois (branche de chêne avec q u a t r e ou plusieurs r a m e a u x ) ' .
