T i e T e e s s ä Ta pa h T u u 3 / 2 0 0 9 77 litiikka on toimintaa, joka tapah-
tuu aina riittämättömän informaa- tion varassa. Politiikassa tehdään myös kompromisseja ristiriitais- ten intressien välillä, eikä toteutu- nut vaihtoehto välttämättä ole ke- nenkään mielestä paras vaihtoehto, koska kaikki ovat tinkineet kannas- taan. Politiikka on myös tulevai- suusorientoitunutta, jolloin pää- töksiin liittyvät epävarmuustekijät ovat suuria. Rationaalinen debatti voi auttaa vaihtoehtojen valinnas- sa, mutta politiikkaan liittyy myös emotionaalisia aspekteja. Vaikka jokin yhteinen hyvä voitaisiinkin määritellä, suuri osa ihmisistä pre- feroi mieluummin pientä hyötyä it- selle kuin suurta muille.
Goren kirja on ajankohtainen puheenvuoro, mutta erityisen vah- vasti sidoksissa Yhdysvaltojen kon- tekstiin. Sen kuvaamia tendensse- jä ei ole kovin helposti havaittavis- sa muissa maissa, ainakaan samas- sa mittakaavassa. Lukiessa syntyy ainakin politiikan tutkijalle sellai- nen kuva, että tässä kerrotaan nyt erittäin vanhaa tarinaa uudestaan.
Ehkä politiikan tietyt piirteet ovat todella räikeimmillään Bushin hal- linnon toimissa, mutta ei niissä mi- tään varsinaisesti uutta ole. Jo se, et- tä Gore siteeraa jatkuvasti Yhdys- valtojen perustajien aatteita kriti- koidakseen niillä Bushin hallintoa, kertoo siitä, että samantyyppisiä ongelmia oli myös tuolloin.
Kirjoittaja on yhteiskuntatieteiden tohtori ja toimii valtio-opin yliassis- tenttina Jyväskylän yliopistossa. Hän kuuluu Suomen Akatemian huipputut- kimusyksikköön ”Poliittinen ajattelu ja käsitemuutokset”.
Politiikaton demokratia Euroopassa
Hanna Kuusela
Hannu Nieminen, Kari Karppinen ja Tuomo Mörä (toim.): Onko Eurooppa olemassa? Näkökumia eurooppalaiseen julkisuuteen ja demokratiaan. Gaudeamus 2008.
Kumpi tulee ensin, julkinen kes- kustelu vai demokratia? Suunnil- leen tästä muna vai kana -kysymyk- sestä lähtee liikkeelle Onko Euroop- pa olemassa? -artikkelikokoelma.
Ja suunnilleen samaan kysymyk- seen kirja myös päättyy.
Hannu Niemisen, Kari Karppi- sen ja Tuomo Mörän toimittaman teoksen alaotsikkona on Näkökul- mia eurooppalaiseen julkisuuteen ja demokratiaan. Kokoelma lähtee siis käsittelemään Euroopan ja Eu- roopan unionin nykytilaa ja tule- vaisuutta kytkemällä yhteen julki- suuden ja demokratian käsitteet.
Tämä on sinällään ilahduttavaa, koska demokratia ei usein nouse Eurooppaa käsittelevän tutkimus- kirjallisuuden ytimeen, ainakaan Suomessa. Viestinnällisen näkö- kulman tarjoaminen unioniin pi- ristää selvästi keskustelua.
Useiden artikkelien lähtökohta on suomalaisessa EU-tutkimukses- sa harvemmin kuultu tai tunnustet- tu. EU:ssa vallitsee jonkinasteinen demokratiavaje, ja kuilu kansalais- ten sekä eliitin välillä on tämän de- mokratiaongelman ytimessä. Me- diajulkisuus ei ole onnistunut pie- nentämään tätä kuilua, vaan on päinvastoin usein osa ongelmaa.
Ongelman puiminen viestintätut- kimuksen näkökulmasta tuo siis keskusteluun jotain uutta, mut- ta toisaalta rajaus myös vaikeuttaa
teoksen toisen pääaiheen, demo- kratian, käsittelemistä. Kun demo- kratiaa tutkitaan vain – tai pääosin – julkisuuden näkökulmasta, de- mokratiavajetta analysoidaan jäl- leen kerran ikään kuin epäpoliitti- sena kysymyksenä.
EU tilille
Teoksen teoreettinen perusvire tu- lee Jürgen Habermasin julkisuus- ja demokratiateorioiden sekä nii- den kritiikin – kuten radikaalin demokratian – kautta. Viestinnän tutkimuksen ulkopuolelta tulevaa lukijaa yllättääkin juuri Haberma- sin ohittamaton rooli. Vaikka lähes kaikki teoksen kirjoittajat suhtau- tuvat ainakin jollain tavalla kriitti- sesti Habermasin deliberatiivisen demokratian ihanteisiin, lähes jo- kainen heistä kuitenkin asemoi it- sensä suhteessa Habermasiin. Tä- mä tarkoittaa myös sitä, että libe- raalin demokratiakäsityksen tuolle puolen ei teoksessa kurkisteta.
Valinta näyttää toisaalta ra- joittavan käsittelyä, mutta toisaal- ta myös johdattelevan olennaisim- pien eurooppalaista demokratiaa koskevien ongelmien äärelle. Ha- bermasin – ja hänen kritiikkinsä – kautta useammassa artikkelissa ni- mittäin päädytään koskettelemaan demokraattisen vastuullisuuden ja tilivelvollisuuden kysymyksiä EU:ssa. Juuri näiden voikin ajatel- la olevan EU:n demokratiavajeen ytimessä. Koska demokraattinen tilivelvollisuus on EU:ssa heikkoa, koko demokratian ajatus on unio- nin todellisuudessa usein koetuk- sella. Tämä heijastuu myös media- todellisuuteen ja sen rooliin vallan vahtikoirana. Kuten Tuomo Mörä artikkelissaan kirjoittaa: ”Komis- sion ja ministerineuvoston poliit- tinen vastuu äänestäjille on jour-
78 T i e T e e s s ä Ta pa h T u u 3 / 2 0 0 9
nalismille liian monen mutkan ta- kana. Demokratiavajeen seuraus on kiinnostusvaje niin kansalaisil- la kuin mediassakin. Medialla ei ole tapana valvoa systemaattisesti ta- hoja, jotka eivät ole vastuussa toi- minnastaan kansalaisille.”
Julkisuuden ja demokratian rin- nalla teoksen kolmantena aiheko- konaisuutena on monikulttuuri- suus. Tämä osio hajottaa hieman teoksen peruslinjaa ja vie käsitte- lyä pois Euroopan unionista koh- ti eurooppalaisten yhteiskuntien julkisuuksia. Osio tuntuu monessa mielessä irralliselta, mutta toisaal- ta se myös avartaa kysymystä de- mokratiasta ja tuo lisäsävyä julki- suusteorioiden käsittelyyn. Linkki EU:hun jää kuitenkin ohueksi, kun käsittelyssä ovat virolaiset, suoma- laiset ja turkkilaiset julkisuudet.
Näiden artikkelien arvo lienee kui- tenkin ennen kaikkea suomalaisil- le tuntemattomampien aihepiirien esittelyssä.
Tarvitseeko demokratia taloutta?
Hajanaisuudestaan huolimatta teok- sen artikkelit pääsevät yhdessä eu- rooppalaisen demokratian haastei- den jäljille. Ongelmiin onnistutaan viittamaan, mutta tutkimustulok- sia ei kuitenkaan erityisen rohkeas- ti viedä sellaiseen suuntaan, jossa ne voisivat edistää eurooppalaisen demokratian kehittymistä. Teok- sesta ikään kuin puuttuvat väitteet.
Miten murtaa tutkimuksen avul- la sitä vaihtoehdottomuutta, josta Kari Karppinen kirjoittaa seuraa- vaa: ”Euroopan integraatiopyrki- myksiin on tavallaan sisäänraken- nettu ajatus siitä, ettei sen perustei- ta kyseenalaisteta. Myös suunta on ikään kuin ennalta määrätty.”
Olennaisin hämmennystä ai - heut tava ongelma teoksessa on tut- tu suomalaisista EU-kirjoista. Mi- ten saada tutkimuksellinen ote po- litiikasta ja kansalaisista poliittisina subjekteina? Suurimassa osassa ar- tikkeleita EU:n ymmärretään ole- van poliittinen instituutio ja toi- mija, mutta tämä ymmärrys ei ai- na näy analyyseissa.
Kansalaisten ääntä etsitään, mut ta kovin lähelle ei päästä. Kan- salaiset puhuvat eurobaromet rien ja valtalehtien kirjeenvaihtajien suulla. Tässä mielessä teos jatkaa suomalaisen asiantuntijavetoisen EU-keskustelun perinnettä. Vaik- ka teoksen toisena aiheena on de- mokratia, kysymyksen politisoitu- mista vältellään. Kysymys euroop- palaisesta demokratiasta ei konk- retisoidu, kun poliittisia toimijoita – kuten instituutioita tai poliitikko- ja – ei pahemmin nimetä, eikä int- ressiristiriitoja tehdä näkyviksi.
Esimerkiksi median omistus- suhteiden ja lobbauskysymysten analysointi olisi voinut tuoda ar- tikkeleita lähemmäs EU-politii- kan todellisuutta. Millaisia haas- teita eurooppalaiselle julkisuudelle ja tätä kautta demokratialle asetta- vat esimerkiksi median keskittymi- nen ja yritysvallan keskeinen roo- li unionin päätöksenteossa? Ha- bermasilainen ajatus siitä, että pa- ras argumentti politiikassa voittaa, tai sen pitäisi antaa voittaa, ei nimit- täin kanna kovin pitkälle, kun pää- töksentekoa tarkastellaan olemas- sa olevan EU-todellisuuden kaut- ta. Tässä mielessä voi sanoa, että radikaalin demokratian Haberma- sille esittämä haaste on kirjassa teo- reettisesti läsnä – mutta ei kovin käytännöllisesti. Esimerkiksi eu-
rooppalaista teknologiapolitiikkaa käsittelevä artikkeli ottaa kuiten- kin askeleita tähän suuntaan: kä- sitellessään todellisten vaihtoehto- jen puutetta teknologiapolitiikassa se tulee osoittaneeksi kansalaisten kadonneen roolin eliitin johtamas- sa projektissa. Samoin julkisuuden muodostumista käsittelevässä ar- tikkelissa lähestytään toisinaan monimuotoisen mediatuotannon ja -jakelun konkreettisia esteitä.
Kaiken kaikkiaan artikkelit tun- tuvat kuitenkin karttelevan yhtä ai- healuetta, nimittäin taloutta. Vaik- ka EU on ennen kaikkea talous- unioni – ja juuri talouden alalla se näyttää olevan toimintakykyisin – kysymykset taloudellisista in- tresseistä sekä voima- ja valtasuh- teista jäävät usein vaille käsittelyä tai rivien väliin. Eurooppaa käsi- tellään ikään kuin – ja enimmäk- seen – kulttuurisena kokonaisuute- na. Tämä tietysti avartaa näkemyk- siä Euroopasta, mutta demokratian ongelmiin on tästä näkökulmas- ta vaikea tarttua. Kaikkinensa teos antaakin hyvän kuvan viestintätut- kimuksesta ja sen kytköksistä libe- raaliin demokratiateoriaan, mutta käytännön demokratian muna jää lopulta kuoriutumatta.
Kirjoittaja on harjoittanut demokratia- aktivismia eurooppalaisssa kansalais- liikkeissä ja tekee tällä hetkellä kult- tuurintutkimuksen väitöskirjaa Uni- versity of Londonissa.
