74 t i e t e e s s ä ta pa h t u u 4 – 5 / 2 0 1 1
Läpivalaistu Nummisuutarit
Maria-Liisa Nevala Aleksis Kivi: Nummisuutarit.
Komedia viidessä näytöksessä.
Kriittinen editio. Toimittaneet Jyrki Nummi, Sakari Katajamäki, Ossi Kokko, Petri Lauerma. SKS 2010.
Suomenkielisen kirjallisuuden kriittiset editiot ovat harvinaisia, toisin kuin niiden kulttuurien, joi- den kirjalliset juuret ovat kauem- pana menneisyydessä. Kuitenkin myös Suomessa on havaittu, et- tä kieli ja kulttuuri ovat viimeis- ten 150 vuoden aikana muuttu- neet niin paljon, että kirjallisuu- den merkitykset eivät paljastu il- man tarkkaa kielen ja käsitteiden analyysia. Runebergin ja Topeliuk- sen kriittiset editiot ovat edeltä- neet Aleksis Kiven Nummisuuta
rien kriittistä laitosta, joka on en- simmäinen nide tekeillä olevan koko Kiven tuotannon kriittisistä editioista. Aarre M. Peltonen jul- kaisi 1960-luvulla neljä nidettä Ei- no Leinon runoista ”toisinnoilla ja tekstikritiikillä varustaen”.
Nummisuutarit ansaitsee sarjan aloituksen vaikuttavuutensa ansi- osta, sillä vuoteen 1997 mennes- sä sitä on painettu erilaiset kokoo- mateokset mukaan lukien 500 000 kappaletta. Sen vaikutuspiiri laaje- nee vielä huomattavasti, kun otam- me lukuun ammattiteatterien 130 ensi-iltaa vuoteen 2007 mennessä.
Teatterin vaikutus on teosten pai- nosmääriäkin laajempi, sillä esi- merkiksi Suomen Kansallisteatte- rissa Nummisuureiden esitystä kä- vi katsomassa 53 000 katsojaa (en- si-ilta vuonna 2002).
Näytelmä ei ilmestyessään ollut suuri menestys. Vuoden 1864 en- simmäisestä painoksesta oli viiden vuoden jälkeen myyty 700 kappa- letta. Kun näytelmän ensimmäi- nen teatteriesitys oli Oulussa vuon- na 1875 syysmarkkinoiden aikana, kilpailijana olivat muun muassa suuret häät, joihin oli kutsuttu 600 vierasta, myös koko teatteriseurue.
Yksi kriittisten editioiden tar- koitus on selvittää kirjailijan vii- meistelemän käsikirjoituksen ja painetun version suhde. Tämä ajat- telu pohjaa elämäkerralliseen tut- kimukseen, jonka eräänä tärkeänä päämääränä on paljastaa, mitä kir- jailija todella halusi teoksellaan sa- noa. Tekstikriittisellä editiolla on epäilemättä edelleenkin tavoittee- na selvittää kirjailijan intentiot, mutta tulkinta laajenee myös teks- tin ajankohdan kielelliseen ja muu- hun laajempaan kontekstiin. Num- misuutarien kohdalla alkuperäisen tekstin konstruktion tavoitetta ei ole, sillä Kiven näytelmän käsikir- joitus ei ole säilynyt, joten perus- tekstinä käytetään Kiven itse jul- kaiseman ensipainoksen tekstiä.
Eri painosten välisiin eroihin on kuitenkin paneuduttu huolellisesti.
Nyt käsillä oleva Nummisuu
tarien kriittinen editio on, kuten edition toimitusperiaatteissa tode- taan, toimitettu niin, että ”kokonai- suus tukisi mahdollisimman hyvin itse näytelmän lukemista”. Toisaal- ta toivotaan, että ”editio palvelisi mahdollisimman laajaa lukijakun- taa eikä vain tutkijoita”. Edition ra- kenne on kuitenkin ennen muuta tutkijaystävällinen. Siinä lähdetään olettamuksesta, että lukija tuntee näytelmän jokseenkin hyvin. Niil- le, jotka ovat lukeneet näytelmän viimeksi koulussa tai nähneet sen muutamia vuosia sitten teatteris-
sa, suosittelen toista lukemisjärjes- tystä kuin editiossa. Sen ansiot tu- levat parhaiten esille, jos lukee en- siksi näytelmän ja vasta sitten kom- mentit.
Kriittisessä editiossa käydään tarkasti läpi Nummisuutarien ”ta- rina”, sen syntyhistoria ja sitä edel- tävän suomenkielisen draaman historia (Jyrki Nummi), sen pää- tyminen kirjaksi ja erilaiset julkai- sut lähes 150 vuoden ajalta (Saka- ri Katajamäki), kieli (Petri Lauer- ma), esitystraditio (Pentti Paavolai- nen) ja elokuvasovitukset (Kimmo Laine).
Laajimman osan editiota täyt- tää sen päätoimittajan Jyrki Num- men kommentaari näytelmän eri tasoista. Hän käsittelee sen lajin, dialogin, henkilöt ja juonet sekä tuo esiin monia uusia näkemyk- siä. Hän kuljettaa koko ajan mu- kana, paitsi kotimaista tulkintape- rinnettä ja Kiven tekstin eri mer- kityksiä, myös laajaa kansainvälis- tä kontekstia, johon hän näytelmän vakuuttavasti asettaa. Vaikka Num- mi monessa perustaa aikaisemmal- le tutkimukselle, hän argumentoin- tinsa herättää useita oivalluksia.
Tutut käsitykset Holmber- gin, Molièren, Schillerin ja Shake- spearen vaikutuksesta Kiven tuo- tantoon käydään läpi, mutta Num- mi syventää tarkastelua asettamalla näytelmän laajempaan komedia- perinteen viitekehykseen. Num- mi johdattaa tulkinnan taitavas- ti shakespearelaisen ”juhlakome- dian” yhteyteen. Käsitteellä on
”luonnehdittu laajemminkin ritu- aalisia, kansanomaisiin festivaalei- hin ja karnevaalihenkeen pohjau- tuvia komedioita”. Suhde Shake- speareen saa syvyyttä.
Juhlakomedian käsite asettaa paikoilleen monet näytelmän piir-
t i e t e e s s ä ta pa h t u u 4 – 5 / 2 0 1 1 75 teet, jotka aikaisempi tutkimus ko-
ki ongelmallisina. Nummen löytö perustuu siihen, että hän on lähte- nyt näytelmästä eikä ajankohdan näytelmäkäsityksestä. On helppo yhtyä siihen, että Nummisuutarit ei ole klassinen komedia eikä vastaa kirjoittamisajan draamallisia ihan- teita. Uskoakseni vain harva pää- tyisi nykyään samaan käsitykseen kuin näytelmän aikanaan palkin- nut lautakunta, joka totesi Eskon hahmon olevan ”todenperäinen ja johdonmukainen luonteenkuvaus”.
Analyysien ja tulkintojen aikasi- donnaisuus paljastuu herkullisesti.
Nummen mukaan Nummi
suutarit on yhteisön näytelmä ei- kä vain Eskon näytelmä, niin kuin se useimmiten luetaan ja esite- tään. Tässä näkemyksessä hänel- lä on edeltäjiä, mutta esitystradi- tio on tunnetusti seurannut Eskoa näytelmän keskiössä ja poistanut yhteisöllisiä kohtauksia tarvittaes- sa. Nummen päätelmään on help- po yhtyä: ”Rakenneanalyysi osoit- taa myös, että näytelmä ei ole yhden henkilön komedia, vaan useiden eri tavoin muodostuvien henkilösuh- teiden perhekomedia.” Kivi käyt- tää komediaa rakentaessaan tietoi- sesti komedialle ominaisia keinoja.
Mitä oppineempi lukija, sitä enem- män komedia avautuu. Jos tuntee Raamatun tai Homeroksen Odys
seian, Nummisuutareista avautuu uusia tasoja.
Pentti Paavolaisen katsaus
”Nummisuutarit näyttämöllä” on ensiarvoisen tärkeä. Olisin toivo- nut, että se olisi saanut enemmän- kin tilaa teoksen kokonaisuudessa.
Nummisuutarien esitystraditio ja sen suhde Suomalaiseen teatteriin (sittemmin Suomen Kansallisteat- teriin) saa pätevän selvityksensä.
Kuvaus moninaisista Eskoista, Iiva-
reista ja Sakereista antaa esityshis- toriallisesti kiinnostavaa tietoa. Lä- hes 80 vuotta esitystraditio noudat- ti samoja painotuksia, kunnes Eino Salmelaisen tulkinta vuonna 1954 rikkoi sovinnaisen käsityksen.
Kun kirjoittaja pääsee omaan aikaansa ja niihin esityksiin, joita hän uskoakseni on nähnyt, odotin tekstiltä enemmän. Otsikko ”Mur- tumia Nummisuutarien maailmas- sa” lupaa paljon, mutta luvun anti jää luettelomaiseksi. Siinä olisi ol- lut hyvä tilaisuus tuoda ohjaajien ja näyttelijöiden ääni paremmin kuu- luviin, sillä useat työryhmien jä- senet olisivat olleet haastateltavis- sa. Nyt ääneen pääsevät arvostelijat kritiikeissään, ja yksittäisen kriiti- kon käsitys korostuu. Tällä hetkel- lä esityksistä on jo tallenteita, mut- ta 1970–80-luvuilla ne olivat har- vinaisia. Tekijöiden pohdinnat oli- sivat tuoneet teatterin maailman tähän erinomaiseen editioon.
Näytelmä tekstinä on erityisen kiinnostava kriittisen edition ma- teriaalina. Näytelmähän on teatte- riesityksen perusta, ja jokainen oh- jaaja käsittelee tekstiä oman esityk- sensä tarpeisiin. Toisintoja on siis yhtä monta kuin on esitystäkin. Te- atterintutkimuksen kannalta olisi kiinnostavaa katsoa, kuinka kau- aksi eri ohjaajat ovat päässeet tai joutuneet Kiven omasta tekstis- tä ja mitä se kertoo kulloisestakin esitysajankohdasta.
Kirjoittaja on toiminut Helsingin yli- opiston kotimaisen kirjallisuuden pro- fessorina ja Suomen Kansallisteatterin pääjohtajana.
Lehden osoitteet
Tieteessä tapahtuu -lehti käy läpi osoiterekisteriään. Ilmoit- taisitko pikimmiten Sami Joki- selle Tieteellisten seurain val- tuuskuntaan (sami.jokinen@
tsv.fi), jos lehdellä ei enää ole vastaanottajaa (tilaaja on jää- nyt esimerkiksi eläkkeelle tai vaihtanut työpaikkaa). Jokisel- le voi lähettää myös korjauksia
osoitteisiin, esimerkiksi jos lai- toksen tai henkilön nimi on
muuttunut.
Kesäisin terveisin, toimitus
Metodien matkassa
Elina HytönenPöysä, Jyrki, Järviluoma, Helmi
& Vakimo, Sinikka (toim.). 2010.
Vaeltavat Metodit. Suomen Kansantietouden Tutkijain Seura.
Vaeltavat Metodit on artikkeliko- koelma, jossa yhdistyy positiivisel- la tavalla oppiaineiden välinen yh- teistyö Itä-Suomen yliopiston filo- sofisen tiedekunnan humanistisel- la osastolla. Teoksessa esiintyvät niin perinteentutkimus kuin kir- jallisuustiedekin, mutta teksteissä on käytetty erityisenä virikkeenä kulttuurintutkimusta ja naistutki- musta. Tekstejä yhdistävä tekijänä on pyritty pitämään paikantunei- suuden teemaa. Kirjan tavoitteet ovat korkealla, sillä tekstien toivo- taan tukevan uusien kulttuurintut- kimuksellisten metodologioiden hahmottelua.
Kirja on jaettu neljään eri osaan, jotka sisältävät yhteensä yhdeksän- toista artikkelia. Kirjan ensimmäi-
