AIKUISKASVATUS 3/2002
241
N Ä K Ö K U L M A
Viime syksynä valmistunut OECD:n maatutkinta osoitti, että maineikkaassa aikuiskoulutuksessam- me on edelleen pahoja puutteita. Ainakin kahta niistä on pidettävä erityisen vakavana. Ensiksi- kin nuorten ja vanhempien ikäluokkien välinen koulutusero on meillä OECD-maiden suurimpia.
Toiseksi osallistuminen aikuiskoulutukseen kes- kittyy voimakkaasti hyväosaisiin ja hyvin koulu- tettuihin.
Parlamentaarisen aikuiskoulutustyöryhmän ehdottama ohjelma aikuisväestön koulutustason nostamiseksi on lupaava askel ikäpolviongelman korjaamisessa. Tämä ns. nosto-ohjelma koskee ai- kuisia, joilta puuttuu peruskoulun tai toisen as- teen ammatillinen tutkinto tai joiden lukio- opinnot ovat jääneet kesken. Sen piiriin kuulu- vat myös ne, joiden informaatiotekniikan tai- dot ovat puutteelliset.
Ohjelman vaivalloinen käsittely hallituksen budjettineuvotteluissa osoitti, että aikuiskoulu- tuksen merkitystä ei meillä vieläkään riittävästi ymmärretä. Ohjelmaa varten saatu määräraha jäi paljon työryhmän esittämää pienemmäksi. Ope- tusministeri Maija Rask ansaitsee joka tapaukses- sa tunnustuksen hankkeen saamisesta käyntiin jo ensi vuonna.
Kun harjoitettua aikuiskoulutuspolitiikkaa tar- kastellaan koulutukseen osallistumisen näkökul- masta, sitä voi pitää sekä onnistuneena että epä- onnistuneena. Aikuisten osallistumisen aste on maailman huippuluokkaa, 57 prosenttia. Samaan aikaan osallistumisen erot ovat suuret tai tavat- toman suuret aikuisten koulutustason, työmark- kina-aseman tai ammattiaseman mukaan. Erot ovat selvät myös kaupungeissa ja maaseudulla asu- vien välillä ja alueellisesti muutenkin.
Vapaalla sivistystyölle tasa-arvon tavoite on perinteisesti ollut yksi kaikkein tärkeimpiä ar- voja. Nykyinen valtioapujärjestelmä on tämän ta- voitteen kannalta vähintään ongelmallinen. Se ohjaa alan oppilaitokset keskinäiseen kilpailuun
NOSTO LASKI
määrällisistä suoritteista. Tämän takia toiminta suunnataan usein helppoihin kohderyhmiin ja maksukykyisiin asiakkaisiin.
Uusliberalistiseen henkeen nojautuva ohja- us- ja tukijärjestelmä on johtanut siihen, että myös vapaan sivistystyön palvelut yhä enemmän ohjautuvat niille, joilla on ennestään hyvä kou- lutuspohja, vakaa toimeentulo ja hyvät oppimis- valmiudet. Samaan aikaan jäävät sivuun ne, jotka eniten tarvitsisivat näitä palveluja parantaakseen mahdollisuuksiaan työmarkkinoilla, osallistuak- seen yhteiskuntaelämään ja välttyäkseen syrjäy- tymiseltä.
Vapaan sivistysyön ohjaus- ja rahoitusjärjes- telmää on syytä uudistaa, jotta osallistumisen tasa- arvo toteutuisi paremmin. Se voi tapahtua joko siten, että koko valtionapulaki avataan ja uudis- tetaan tai siten, että järjestelmää liitetään tasa- arvoa tukevia elementtejä. Jälkimmäinen vaih- toehto lienee realistinen, edellistäkin kannattaa yrittää.
Parlamentaarisen aikuiskoulutustyöryhmän esitysten jatkovalmistelussa on esillä tasa-arvota- voitteen kannalta mielenkiintoinen ns. suunta- viivapäätös. Suuntaviivoilla tarkoitetaan sellaisia tasa-arvoa ja moniarvoisuutta lisääviä sivistystyön erityistehtäviä, joille ei nykyisen rahoituksen eh- doilla ole maksukykyistä kysyntää tai joita muis- ta syistä pidetään erityisen tärkeinä. Asian val- mistelussa on puhuttu niin, että sivistystyön op- pilaitoksille annettaisiin tavanomaisen rahoituk- sen lisäksi valtionapua, joka olisi sidottu suun- taviivapäätösten mukaisiin oppisisältöjä ja koh- deryhmiä koskeviin tavoitteisiin. Suuntaviivo- jen asettaminen perustuisi laajapohjaiseen val- misteluun. Vapaa sivistystyö voisi tehdä nykyis- tä enemmän työtä vähemmän koulutettujen ja muiden erityisryhmien kanssa sekä yhteiskun- nan kannalta tärkeiden oppisisältöjen alueella.
Suuntaviivapäätösten valmistelutyölle on syytä toivottaa menestystä ja vauhtia.
