Kaunis kirja jäkälien monimuotoisuudesta näkymä

68 t i e t e e s s ä ta pa h t u u 2 / 2 0 1 2

Kirjoja

Kaunis kirja jäkälien monimuotoisuudesta

Soili Stenroos, Teuvo Ahti, Katileena Lohtander ja Leena Myllys. Luonnontieteellisen keskusmuseon kasvimuseo 2011.

Suomen jäkäläopas sisältää

useiden tutkijasukupolvien työn tuloksena 1800-luvun puolivälin jälkeen kertyneen tietämyksen Suomen jäkälistä.

Komeassa teoksessa on kaik- kiaan 536 sivua ja lähes 570 värivalokuvaa. Hyvän oppaan puute ei voi enää olla jäkälä- harrastuksen esteenä.

Edelliset Suomen jäkäliä kuvaa- vat oppaat ovat vaatimattomia ja ny- kytietämyksen mukaan myös van- hentuneita. Ilmari Paasion Pieni jä- kälä- ja sammalkirja (Otava 1937) oli tärkeä luontoharrastajien opas vuosikymmenien ajan, siitä otet- tiin seitsemäs painos vielä vuonna 1978. Veli Räsäsen Suomen jäkälä- kasvio (Kuopion Luonnonystäväin Yhdistys 1951) esitteli myös rupijä- käliä. Rainar Hakulisen Jäkäläkas- vio (WSOY 1963) tarjosi vain mus- tavalkoiset valokuvat tunnistamisen avuksi, mutta parempaakaan opasta ei ole ollut tarjolla.

Symbionttisia eliöitä

Useimmat osaavat tunnistaa jäkä- län jäkäläksi tietämättä niistä sen enempää. Ehkä tunnetuin jäkälä on kaunis palleroporonjäkälä (Clado-

nia stellaris), jonka kuva on päässyt myös jäkäläoppaan kanteen.

Jäkälät luokitellaan sieniksi, mutta ne ovat hyvin erikoisia eliöi- tä, sillä ne eivät ole yhtä lajia vaan kahden tai jopa kolmen erillisen eliön yhdessä muodostamia koko- naisuuksia. Jäkälässä sienirihmasto elää symbioosissa yhteyttävän vi- herlevän tai typpeä sitovan syano- bakteerin tai molempien kanssa.

Jäkälän osapuolet hyötyvät yhteis- elämässä toisistaan, sillä sieni tar- joaa kumppaneilleen vettä ja kas- vuympäristöstään ottamia epäor- gaanisia ravinteita. Syanobakteerit tunnettiin ennen sinilevinä, mutta nimi on vaihdettu, koska alkeistu- mallisina mikrobeina ne eivät ole kasveihin kuuluvia leviä.

Lähes kaikki jäkälät kuuluvat kotelosieniin (Ascomycota), jou- kossa on vain muutamia kantasie- niä (Basidiomycota) tai muihin sie- niryhmiin kuuluvia sieniä. Jäkäliä tunnetaan Suomesta noin 1 500 la- jia, koko maailmassa niitä on kaik- kiaan 17 500–20 000 lajia. Suomen jäkäläopas esittelee 481 jäkälälajia, alalajia tai muunnosta, käytännös- sä kaikki Suomen tunnetut suurjä- kälät ja lisäksi yleisimpiä, huomiota herättäviä rupimaisia jäkäliä.

Suur- eli makrojäkälät ovat melko kookkaita ja helposti ha- vaittavia, muodoltaan lehtimäi- siä tai pensasmaisia lajeja. Hy- viä esimerkkejä ovat karun män- tykankaan palleroporonjäkälä tai isohirvenjäkälä (Cetraria islandi- ca). Myös vanhoissa metsissä pui- denoksilla roikkuvat hienohaarai- set naavat (Usnea) ja lupot (Alec-

toria ja Bryoria) sekä kivenpintoja tai puidenrunkoja peittävät lehti- jäkälät, kuten kallioisokarve (Par- melia saxatilis) tai haavankeltajä- kälä (Xanthoria parietina), kuulu- vat suurjäkäliin. Rupimaiset jäkälät peittävät kallioita tai puunrunko- ja ohuina kerroksina. Esimerkiksi keltakarttajäkälä (Rhizocarpon geo- graphicum) on yleinen kalliopinto- ja kirjova kellanvihreä rupijäkälä.

Perusteellinen jäkäläopas

Suomen jäkäläoppaan tekstisisältö on lajiston osalta tieteellisen tark- kaa jäkäläsukujen ja -lajien mää- rittämisessä tarvittavaa tietoa, yk- sityiskohtaisia kuvauksia verso- jen rakenteista, mikroskooppisten itiöi den koosta sekä jäkäläaineiden kemiasta. Lajien uhanalaisuus, kas- vupaikat ja levinneisyys kiinnosta- vat myös luonnossa liikkuvia luki- joita. Teosta voikin tarkastella sekä täydellisyyttä tavoittelevana tiede- kirjana että kauniina kuvakirjana luonnon monimuotoisuudesta.

Lyhyet johdantoartikkelit selvit- tävät tiiviisti perusasioita jäkälien ra- kenteesta, lisääntymisestä, määrittä- misestä, keräämisestä, uhanalaisuu- desta ja lajistollisen tutkimuksen historiasta. Jäkäliä on käytetty myös luonnonvärjäyksessä, rohtona ja ra- vintona. Esimerkiksi isohirvenjäkä- lästä on uutettu yskänrohtoa, palle- roporonjäkälää ja isohirvenjäkälää on katovuosina syöty hätäravintona.

Jäkälissä ei yleensä ole myrkyl- lisiä aineita, mutta vulpiinihappoa sisältävä takkujäkälä (Letharia vul- pina) on tunnettu Keski-Euroopas- sa susien ja kettujen myrkkynä. Ta-

t i e t e e s s ä ta pa h t u u 2 / 2 0 1 2 69 loudellisesti tärkeintä hyötykäyttöä

on eräiden runkojäkälien sisältä- mien jäkäläaineiden käyttö haju- vesiteollisuudessa. Valkohankajä- kälää (Evernia prunastri) ja hanka- karvetta (Pseudevernia furfuracea) kerätään Keski- ja Etelä-Euroopas- sa tuhansia tonneja vuosittain ha- juvesiteollisuuden raaka-aineek- si, sillä niistä uutettavat aineet pa- rantavat hajuvesien ominaisuuksia.

Kauniisti kuvitettu luontoteos Ensimmäisestä selaamisesta alkaen jäkäläopas näyttää kauniilta teok- selta. Valokuvat ovat tärkeitä myös lajien määrittämisessä. Suuret vä- rivalokuvat paljastavat jäkä lien ra- kenteita, joita tutkijat tarkastele- vat maastossa luupilla katsomalla.

Teoksen populaarisuus perustuu- kin runsaaseen kuvitukseen, joka avaa jäkälien vaikeasti lähestyttä- vän lajiston kaikkine yksityiskoh- tineen lukijan tarkasteltavaksi.

Teoksessa on käytetty jäkälätut- kijoiden luonnossa valokuvaamia jäkäläkuvia. Joistakin lajeista on ollut pakko tyytyä herbaarionäyt- teistä valokuvattuihin kuviin, jotka eivät kuitenkaan riko kirjan yhte- näistä ulkoasua. Valokuvaajista on mainittava erityisesti Veli Haiko- nen, Pekka Halonen, Kimmo Jääs- keläinen, Mikko Kuusinen, Soi- li Stenroos sekä norjalainen Einar Timdal. Ilman heidän upeita jäkä- läkuviaan tämän teoksen ulkoasu olisi ollut paljon vaatimattomampi.

Suurin osa jäkäläoppaan rahoi- tuksesta on saatu ympäristöminis- teriön puutteellisesti tunnettujen ja uhanalaisten metsälajien tutki- musohjelmasta (PUTTE). Hank- keen tarkoituksena on lisätä metsi- en suojelua ja metsälajien uhanalai- suuden arviointeja tukevaa tieteel- listä lajistotutkimusta sekä lisäksi

tukea suomenkielisten määritys- oppaiden julkaisemista. Yhteis- kunnan tukea tarvitaan, sillä kau- pallinen kirjankustantamo ei voisi ottaa näin kallista ja pienelle koh- deryhmälle suunnattua teosta kus- tannusohjelmaansa.

Tieto-Finlandian voittaja

Marraskuun alussa 2011 Suomen jäkäläopas pääsi Tieto-Finlandia- ehdokkaaksi. Teoksen voitto oli silti monille suuri yllätys. Voitta- jan valinnut Åbo Akademin liiketa- loustieteen professori Alf Rehn pe- rusteli palkintoa:

”Teoksen tieteelliset ansiot ovat mer- kittävät, mutta se osoittaa samalla, miten rikas elämys tietokirja voi olla.

Sen juhlava kuvitus osoittaa hätkäh- dyttävällä tavalla, miten kaunis Suo- men luonto on, ja näin se sivistävän tehtävänsä ohessa tuo meille myös esteettisen elämyksen ja muistutuksen siitä, miten paljon maailmassa on näh- tävää – jos tietää miten sitä katsoa”.

Rehnin perustelut ovat katta- via. Teos antaa myös mahdollisuu- den tutustua jäkäliin kaikkein eko- logisimmalla tavalla – kotona no- jatuolissa istuen ja kaunista kuva- teosta selaten.

Vaikka opas onkin järeä perus- teos, se tuskin menestyy kaupalli- sesti. Pienten painosten ansiosta siitä saattaa tosin tulla bibliofiili- en himoitsema harvinaisuus, jon- ka hinta nousee vuosikymmen- ten saatossa. Ensimmäinen painos myytiin loppuun jo marraskuun viimeisinä päivinä. Pieni toinen painos loppui kirjakaupoista kol- messa päivässä, kolmas painos il- mestyi vuoden 2012 alussa. Kus- tantaja ei ole osannut hyödyntää palkinnon tuomaa hyvää mainet- ta ja taloudellisia mahdollisuuksia.

On mielenkiintoista, että sa- maan aikaan kaunokirjallisuuden

Finlandia-palkinnosta kilpaili Kris- tina Carlsonin romaani William N.

Päiväkirja (Otava 2011), joka kertoo fiktiivisen päiväkirjan muodossa jä- kälätutkija William Nylanderin yk- sinäisestä elämästä Pariisissa. Se ei kuitenkaan voittanut palkintoa.

William Nylanderia (1822–

99) voidaan pitää suomalaisen jä- kälätutkimuksen aloittajana, sil- lä hän luetteli jo vuonna 1852 jul- kaisemassaan Helsingin kasvistossa myös 192 jäkälälajia. Myöhemmin hän toimi muutaman vuoden ajan kasvitieteen professorina Helsin- gissä, mutta erosi yllättäen viras- taan ja muutti 1860-luvun alus- sa Pariisiin. Nylanderin tutkimus- työn tulosta ovat jäkälien kemialli- set tuntomerkit, hän myös havaitsi jäkälien vähenevän ilmansaastei- den takia kaupunkipuistoissa. Sen sijaan jäkälien symbionttista ole- musta hän ei suostunut koskaan hyväksymään. Nylander kuva- si noin 3 000 tieteelle uutta jäkä- lää ja hänen yli 51 000 näytettä kä- sittävä jäkäläkokoelmansa on Hel- singin yliopiston Luonnontieteelli- sen keskusmuseon kasvimuseossa.

Kirjoittaja on filosofian maisteri, biolo- gi ja tietokirjailija.

Arktista utopiaa

pohjoinen. Maailma vuonna 2050.

Ursa 2011.

Viime aikoina on ilmestynyt usei- ta arktista aluetta ja sen kehitys- tä kuvaavia teoksia. Tässä mieles- sä maai lma on muuttunut suuresti.

Muistan vielä, kuinka 1990-luvun