T i e T e e s s ä Ta pa h T u u 7 / 2 0 1 1 69 toisiaan tukevia. Keskustelu mui-
den ihmisten kanssa kasvokkain ja verkkoympäristöä hyödyntäen se- kä kirjat ja yksinäiset pohdiskelun hetket täydentävät toisiaan.
”Tulevaisuudessa asiat ovat en- tistä huonommin”, kirjoittaa Carr, joka liittyy näin kulttuuripessimis- tien pitkään perinteeseen. Carrin kritiikissä on toki arvonsa. Hän si- teeraa esimerkiksi tutkimusta, jon- ka mukaan tyypillinen nykypäivän tietotyöläinen kurkistaa sähköpos- tilaatikkoonsa 30–40 kertaa tun- nissa. Tämä ei vielä edes huomioi sosiaalisesta mediasta ja pikavies- timistä kännykkään ja tietokoneen ruudulle samaan aikaan pompah- tavia päivitysviestejä. Heittäytymi- nen tällaiseen ”informaationarko- maanin” kaavaan uuden mediaym- päristön keskellä ei ole kuitenkaan meille mitenkään automaattises- ti annettua tai pakollista. Kyse on osin teknologiayritysten markki- noinnin ja tehokkuutta ihannoivan työkulttuurin tarjoamista käyttäy- tymismalleista, osin individualis- mia painottavan kulttuurin kään- töpuolesta, sosiaalisten kontaktien ja turvallisuuden kaipuusta. Carr kirjoittaa huolestuneena levotto- masti asiasta toiseen hypähtelevi- en ”jonglöörin aivojen” yleistymi- sestä. Selvittämättä kuitenkin jää, onko eri asioiden nopea samanai- kainen käsittely yksiviivaisesti huo- no asia, vai olisiko ”moniajon” hal- linta tieto- ja viestintätekniikan ryydittämässä ympäristössä kui- tenkin myös kehittymässä vastaa- maan lisääntyneisiin kognitiivisiin haasteisiin.
Kirjan henkilökohtaisimmat osat ovat usein sen mielenkiintoi- simpia. Carr kertoo, ettei itse oli- si pystynyt tekemään kirjansa edel- lyttämää tutkimustyötä, ellei olisi
siirtynyt asumaan syrjäiselle vuo- ristoseudulle, samalla sosiaalises- ta mediasta lähes täysin irrottautu- en. Carrin kirja pohjautuukin oma- kohtaiseen ymmärrykseen verkon ja uusien mediamuotojen voimas- ta, eikä kirjoittaja pidä täydellistä tieto- ja viestintätekniikan hylkää- mistä mahdollisena tai edes toivot- tavana. Positiivisin tapa lukea Pin- nalliset onkin nähdä se kehotukse- na rakentaa aktiivista ja kriittistä toimijuutta suhteessa internetiin.
Tällainen toimijuus sisältää myös valmiudet irrottautua verkosta ja sulkea sosiaalisen median syöt- teet. Digitaalinen kulttuurikin tar- vitsee omat lepotaukonsa ja hengi- tystilansa.
Kirjoittaja on Tampereen yliopiston digitaalisen kulttuurin ja pelitutki- muksen professori.
Saksalaisia käsityksiä Suomesta
H. K. Riikonen Robert Schweitzer (toim.):
Zweihundert Jahre deutsche Finnlandbegeisterung. Zur Entwicklung des deutschen Finnlandbildes seit August Thiemes
”Finnland”-Poem von 1808.
Schriftenreihe des Finnland- Instituts in Deutschland Band 11 / Aue-Säätiön julkaisuja 25.
Berliner Wissenschafts-Verlag 2010.
Vuonna 2008 pidetyn sympo- siumin esitelmiin perustuva Ro- bert Schweitzerin toimittama teos
tuo monipuolisen lisän jo aikai- semminkin paljon tutkittuihin suomalais-saksalaisiin kulttuuri- siin ja poliittisiin suhteisiin eri- tyisesti saksalaisten Suomi-ku- van kannalta. Otsikossa oleva sana
”Finnlandbegeisterung” (”Suomi- innostus”) on motivoitu, sillä kä- sitellyissä saksalaisissa kirjoissa ja kirjoituksissa esille tulee etupäässä ihailevia, jos kohta usein myös ko- vin stereotyyppisiä käsityksiä.
Teoksen 16 tutkielmaa käsitte- levät toisaalta vanhempaa aikaa eli 1800-luvun saksalaisia kaunokir- jallisia kuvauksia Suomesta, sak- salaisten filosofien käsityksiä Suo- mesta sekä Viipuria ja ns. Vanhaa Suomea. Viipurin ja Vanhan Suo- men yhteydessä puolestaan esille tulevat Viipurin saksalainen kult- tuuri ja seutu raja-alueena. Toi- saalta seurataan yleensä käsityksiä Suomesta varhaisimmista ajoista nykyaikaan, jolloin pääpaino on 1900-luvussa.
Teoksen ja sen pohjana olleen seminaarin taustaksi mukana on kaksi artikkelia: Robert Schweitzer tarkastelee ”Viipurilaista perspek- tiiviä”, erityisesti saksalaisia Koil- lis-Euroopassa, ja Jörg Hackmann
”Itämeren alueen perspektiiviä”, jolloin esille tulee suurvaltojen toi- minta Itämeren alueella ja kysymys
”pienistä kansoista”. Hackmann tuo esille käsitteen ”pienuusdiskurssi”
siteeraten virolaisen tiedemiehen Uku Masingin väitettä ”Väikseil rahvail on juba seetõttu avaram sil- maring, et nad ei pääse mööda teis- te olemasolust” (”Pienillä kansoil- la on jo senkin takia laajempi nä- köpiiri, koska ne eivät voi sivuut- taa toisten olemassaoloa”).
Kaunokirjallisuudesta keskei- sesti esillä on saksalaisen piirikun- takoulujen tarkastajan August Thie-
70 T i e T e e s s ä Ta pa h T u u 7 / 2 0 1 1
men liki 600-säkeinen tilapäisruno
”Finnland”. Runoa käsitellään kah- dessa artikkelissa (Robert Schweit- zer, Hans Peter Neureuter), minkä lisäksi se on julkaistu kokonaisuu- dessaan teoksen liitteenä Hans Pe- ter Neureuterin lyhyellä kommen- taarilla varustettuna. Runoa tuskin voi pitää taiteellisesti merkittävänä, mutta se on joka tapauksessa kiin- nostava ajan dokumentti kaikkine mytologisine viittauksineen ja suo- malaisia koskevine stereotyyppisi- ne toteamuksineen – suomalaiset- han ovat sen mukaan esimerkiksi
”ein gastliches Volk in patriarcha- lischer Einfalt” (”vieraanvarainen kansa patriarkaalisessa yksinker- taisuudessa”). Runoa koskevat ar- tikkelit antavat siitä ja sen kirjoit- tajasta havainnollista taustatietoa.
Toinen esille tuleva saksalainen kaunokirjallinen teos on Theodor Müggen vuoden 1808–09 sotaan si- joittuva romaani Erich Randal vuo- delta 1856. Nimihenkilön ohel- la romaanin keskeinen hahmo on suomalainen Otho Waimon. Die- ter Hermann Schmitzin artikke- lista ilmenee, miten Mügge on se- koittanut tähän hahmoon mytolo- giaa ja historiaa: eräänlaisena koko Suomen kansan edustajana Otho Waimon polveutuu Väinämöises- tä ja Lallista (Müggellä nimi esiin- tyy muodossa Lully), minkä lisäk- si hän on Anjalan liittoon (Müggel- lä hauskasti Angelabund) osallistu- neen upseerin poika. Artikkelista ilmenee myös, miten Mügge on Suomen historiaan sijoitettuun ro- maaniinsa projisoinut näkemyk- siään oman maansa tilanteesta ja omista poliittisista ihanteistaan.
Carola Häntschin artikkelin ot- sikon mukaan aiheena on Suomi saksalaisten filosofien fokuksessa, mutta artikkelin alkuosa käsitte-
lee yleensä Suomi-tietouden tradi- tiota (”Finnlandkundliche Traditi- on”) Saksassa. Siihen kuuluvat var- haisina kirjoittajina August Ludwig von Schlözer, joka vuonna 1779 jul- kaisi Briefwechsel-teoksessaan Port- hanin kirjoituksen ”Neueste Nach- richten aus Finnland, dem europäi- schen Kanada” (”Uusimpia tietoja Suomesta, Euroopan Kanadasta”) sekä Friedrich Rühs, joka kirjoit- ti monografian Suomesta ja sen asukkaista (vrt. teos Thomas Tho- rild (1759–1808). Ein schwedischer Philosoph in Greifswald, ks. Tietees- sä tapahtuu 2/2010, s. 54). Mut- ta mukana on myös useita muita kirjoittajia. Filosofeista tarkastel- laan ensiksi Kantia ja Hegeliä, jot- ka käsittelivät yleensä Ruotsia ja Venäjää, eivät Suomea omana ko- konaisuutenaan. Kant mainitsee kuitenkin nimeltä Suomen ja suo- malaiset kaksi kertaa elämän- ja luonnonolosuhteita käsitellessään.
Myöhemmistä filosofeista Hänt- sch tuo esille etenkin Carl Ludwig Michelet’n ja Karl Rosenkranzin, jotka mainitsevat Snellmanin, sekä vuonna 1908 Nobelin kirjallisuus- palkinnon saaneen Rudolf Eucke- nin. Viimeksi mainitun osalta on syytä mainita, että hänen mittava teoksensa Suurten ajattelijain elä- mänkatsomukset ilmestyi Kaarlo Forsmanin suomentamana vuon- na 1905.
Kaunokirjallisten teosten ja fi- losofien käsitysten ohella Finn- landbegeisterung-teoksessa seura- taan saksalaisen Suomi-kuvan ke- hitystä myös muilta kannoilta eri aikoina. Artikkeleissa ei tältä osin ole varsinaisesti yhtenäistä linjaa, vaan näkökulma vaihtelee artikke- lista toiseen. Detlev Pleiss tarkaste- lee kehitystä vuoteen 1809. Muka- na on esimerkiksi Suomea, sen eri
alueita ja ihmisryhmiä koskevien nimien ja nimitysten havainnolli- nen luettelo. Lisäksi mukana on mainintoja saamelaisia koskevis- ta käsityksistä 1600-luvun runoi- lijasta Paul Flemingistä Heinrich Heineen. Viimeksi mainitun kuu- luisasta Buch der Lieder -kokoel
-
masta löytyvät säkeet ”Lapissa on likaisia ihmisiä / latuskapäisiä, le- veäsuisia ja pienikokoisia”.
Manfred Menger käsittelee Sak- san Suomi-kuvaa 1800- ja 1900-lu- vun vaihteessa ensimmäiseen maa- ilmansotaan lisääntyneen kulttuu- ria, politiikkaa ja taloutta koske- van tietouden ja niihin liitty vien yhteyk sien kannalta. Hannes Saa- risen tarkastelun kohteena on Wei- marin tasavallan aika. Saarinen tuo kiinnostavasti esille mm. kartogra- fisen näkökulman, eli sen, miten Suomi on esitetty kartoissa. Men- gerin ja Saarisen artikkelit poh- jautuvat vaihtelevaan aineistoon.
Kolmannen valtakunnan aikaa käsitellyt Risto Peltovuori keskit- tyy saksalaiseen lehdistöön, eten- kin Völkischer Beobachter -lehteen.
Mukana on myös mainintoja Sak- sassa 1930–40-luvuilla ilmesty- neistä Suomi-aiheisista teoksista ja suomalaisten taiteilijoiden tuolloi- sesta reseptiosta, joskaan sitä kos- kevaa tutkimuskirjallisuutta ei ole hyödynnetty. Erkki Teräväinen tar- kastelee länsisaksalaisia käsityksiä kylmän sodan aikana – unohtamat- ta tietenkään ”Finnlandisierung”- käsitettä. Peltovuoren ja Teräväi- sen artikkelit pohjautuvat kirjoit- tajiensa laajempiin suomenkieli- siin esityksiin.
Hanna Rieck on keskittynyt Saksan Liittotasavaltaan turismin ja kulttuurin kannalta aikavälillä 1961–2008 aineistonaan saksalai- set Deutsch-Finnische Rundschau
T i e T e e s s ä Ta pa h T u u 7 / 2 0 1 1 71 ja Finnland Revue; Dörte Putensen
tarkastelee Suomi-kuvaa DDR:ssä aineistonaan mm. Neues Deutsch- land -lehden Suomea koskeva ar- tikkelisarja vuodelta 1956. Kak- si artikkeleista (Anna Järvinen, Frank Nesemann) liittyy ns. Van- haan Suomeen ja sen liittämiseen Suomen suuriruhtinaskuntaan.
Molemmat artikkelit ovat kiinnos- tavia ja asiantuntevia, mutta liitty- vät vain hyvin väljästi teoksen ylei- seen aiheeseen.
Erikseen voidaan mainita Ou- ti Tuomi-Nikulan artikkeli suo- malaisiin liittyvistä stereotypiois- ta, esimerkkinä erityisesti suoma- laisten harvapuheisuus. Artikke- lissa siteerataan myös suomalaista runoa, jossa tämä stereotypia tulee esille. Kyseinen Jorma Eton tunne- tuin runo ”Suomalainen” alkaa sa- noilla: ”Suomalainen on sellainen joka vastaa kun ei kysytä, kysyy kun ei vastata, ei vastaa kun kysy- tään”. Tuomi-Nikulan artikkeli si- sältää myös stereotypia-käsitteen ja stereotypiatutkimuksen teoreettis- ta pohdintaa ja siihen liittyy haus- ka kuvitus.
Huolitellusti toimitettu ja saksa- laiseen tyyliin täyteläisin alaviittein varustettu artikkelikokoelma sisäl- tää myös kirjoittajien lyhyet elämä- kerralliset katsaukset. Henkilöha- kemisto olisi ollut paikallaan.
Kirjoittaja on Helsingin yliopiston ylei- sen kirjallisuustieteen professori.
