T I E T E E S S Ä TA PA H T U U 6 / 2 0 1 4 1
PÄÄKIRJOITUS
Lapsille ja nuorille tarjolla oleva tiedekasvatus edis- tää luovaa ongelmanratkaisukykyä, kriittistä ajat- telutaitoa ja mahdollisuutta seurata tieteen kehi- tystä myös myöhemmin elämässä. Tiedekasvatus luo mahdollisuuden kokeilemisen, oivaltamisen ja oppimisen iloon, mikä tarjoaa vahvan kasvupohjan niin aktiiviseksi kansalaiseksi kuin tutkijaksikin.
Suomalainen tiedeyhteisö saa nauttia kansan- välisesti katsottuna harvinaisen suuresta luot- tamuksesta tieteeseen ja tutkimusorganisaatioi- hin. Suomalaiset ovat kiinnostuneita tieteen ja tutkimuksen tuloksista ja innovaatiokykymme on monissa arvioinneissa noussut kansainväli- seen kärkeen. Myönteinen suhde tieteeseen ja tutkimukseen syntyy parhaimmillaan jo lapsuu- den ja nuoruuden aikana.
Ilman tieteen ja tukijoiden aitoja kohtaami- sia on lasten ja nuorten kiinnostusta tieteeseen kuitenkin vaikea herättää. Siksi tiedekasvatuk- sen tulisikin tarjota monin eri tavoin näitä koh- taamisia niin kouluissa kuin koulujen ulkopuo- lellakin informaaleissa oppimisympäristöissä.
Monet koulut, korkeakoulut, tutkimuslaitok- set, tiedekeskukset, -tapahtumat, -kilpailut ja -kerhot, tieteelliset seurat, tutkimusrahoittajat, muistiorganisaatiot ja media tekevät tär keää työtä tiedekasvatuksen edistämiseksi. Vaikka tiedekasvatuksen kentällä on monia hyviä esi- merkkejä ja toimintatapoja, suunnitelmallisem- malla yhteistyöllä voitaisiin entistä paremmin saavuttaa kaikki lapset ja nuoret asuinpaikasta riippumatta.
Opetus- ja kulttuuriministeriön asettama työryhmä kartoitti suomalaisen tiedekasvatus- kentän kokonaisuutta ja teki kehitysehdotuksia tiedekasvatuksen edistämisestä Suomessa. Työ- ryhmän lähtökohtana oli, että lasten ja nuorten
tiedekasvatusta tarkastellaan ja sitä tulisi tarjota kaikilla tieteenaloilla (Suomi tiedekasvatuksessa maailman kärkeen 2020. Ehdotus lasten ja nuor- ten tiedekasvatuksen kehittämiseksi. Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmämuistioita ja sel- vityksiä 2014:17).
Opetus- ja kulttuuriministeriö on perintei- sesti tukenut sekä suoraan että opetushallituksen työn kautta tiedekasvatusta mm. myöntämällä avustuksia tiedekeskuksille ja tiedetapahtumille, kerhotoimintaan, oppimisympäristöjen kehittä- miseen, tiedekilpailuihin, kansainvälistymiseen ja opetustoimen henkilöstökoulutukseen. Työ- ryhmän työn kuluessa todettiin, että erityisesti tiedekasvatuksen menetelmien laaja-alaisuuden kehittämiseksi ja uusien yhteistyöverkostojen luomiseksi tarvitaan enemmän tukea. Avoimen haun pohjalta myönnettiin lisärahoitusta kym- menelle yliopistojen, tutkimuslaitosten, kun- nan/kuntayhtymän tai yhdistysten ja säätiöiden hankkeelle.
Työryhmä järjesti myös viisi temaattista työ- pajaa, joiden tuloksia kommentoitiin sekä Tie- dekasvatus-blogissa että Otakantaa.fi -sivustolla.
Korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten yhteistyön kehittäminen koulujen kanssa nousi esille sel- västi tärkeimpänä kehittämiskohteena sen var- mistamisessa, että lapsille ja nuorille kehittyy osaamisen kannalta tärkeä kyky ymmärtää tie- teen ja tutkimuksen prosesseja ja tuloksia.
Siksi yksi keskeisistä työryhmän suosituk- sista on, että koulujen opetussuunnitelmatyön tulisi nykyistä paremmin tukea yhteistyötä kor- keakoulujen ja tutkimuslaitosten kanssa. Toi- saalta tiedekasvatustoimien tulisi olla osa kor- keakoulujen yhteiskunnallista vuorovaikutusta.
Myös korkeakoulupaikkakuntien ulkopuolel- la sijaitseville oppilaitoksille pitäisi pystyä tar-
Tiedekasvatusta kaikille lapsille ja nuorille
Riitta Maijala
2 T I E T E E S S Ä TA PA H T U U 6 / 2 0 1 4
joamaan mahdollisuuksia yhteistyöhön esi- merkiksi tieto- ja viestintäteknologian avulla.
Tutkimus- ja muistiorganisaatioiden avaamat tietovarannot voivat myös tarjota aivan uusia mahdollisuuksia lasten ja nuorten osallistumi- seen ja yhteisölliseen oppimiseen asuinpaikasta riippumatta.
Korkeakoulut ja tutkimuslaitokset voisi- vat myös tarjota entistä useammin työelämän tutustumispaikkoja ja muita vierailuja koululai- sille, jotta lapset ja nuoret näkisivät miten tut- kijat työskentelevät. Aito kohtaaminen voi joh- taa havaintoon, jonka eräs CERN:n vierailulla tapaamaani suomalainen lukiolainen kertoi teh- neensä: ”Fyysikotkin ovat ihmisiä ja käyvät lou- naalla.”
Tiedekilpailuja järjestetään Suomessa ja kan- sainvälisesti paljon, mutta kilpailut kohdistu- vat yleensä yhdelle tieteenalalle ja yksilötasolle, mikä rajoittaa osallistujamääriä eikä lisää ryh- mässä tapahtuvia ongelmanratkaisukykyjen tai vuorovaikutustaitojen oppimista. Tiedeolym- pialaisiin karsivia tiedekilpailuja järjestävien tahojen yhteistyöllä voitaisiin lisätä kilpailui- hin ja valmennukseen osallistuvien oppilaiden ja opiskelijoiden määrää. Valinnaisten tutkiel- maopintojen sisällyttäminen kaikkien lukioi- den opetussuunnitelman perusteisiin voitaisiin yhdistää tiedekilpailuihin ja siten lisätä sekä tut- kielmien kiinnostavuutta että laajentaa tiedekil- pailuihin osallistumisen mahdollisuutta.
Laadukkaiden tiedesisältöjen tuotannossa eri foorumeille on tehtävää sekä tutkijoille, tie- deinstituutioille että mediataloille. Siksi tiede- viestinnän pitäisi työryhmän mielestä olla olen- nainen osa korkeakoulujen antamaa opetusta ja viestintävalmiuksien koulutus tulisi sisällyttää myös osaksi tutkijankoulutusta. Tutkijoita tulee myös tukea viestinnän sisällöntuotannossa ja toteutuksessa. Kotimaiselle laadukkaalle tiede-
journalismille on kysyntää, joten myös toimitta- jakoulutuksessa tarvitaan tiedeasiantuntemusta.
Työryhmä esitti, että korkeakoulut järjestäisivät journalistiopiskelijoille ja toimittajille suunnat- tuja tiedejournalismikursseja, joissa aiheina ovat tiedejournalismin erityispiirteet ja tieteen meka- nismit. Esimerkiksi datajournalismi on tulevai- suuden ala, joka vaatii tieteellistä osaamista.
Tiedekasvatuksen vaikutukset näkyvät välit- tömästi lasten ja nuorten innostuessa tiedon luomisesta, etsimisestä, jakamisesta ja esittä- misestä. Hyvin toteutettuna se jättää kuitenkin myös lähteämättömän jäljen luovista ongelman- ratkaisumalleista, kokeilujen ja löytämisen ilosta sekä tieteellisten periaatteiden ymmärryksestä.
Suomi tarvitsee kriittiseen ajatteluun tottunei- ta, oivaltavia ja luovia aikuisia myös tulevaisuu- dessa, ja siksi lasten ja nuorten tiedekasvatuksel- la on suuri merkitys uusien tutkijasukupolvien innostamisen lisäksi myös kansalaisten osaami- sen kehittämisessä elinikäisen oppimisen tuke- na.Tiedekasvatuksen tulisi olla luonteva osa kaikkien lasten ja nuorten oppimista niin kou- luissa kuin koulun ulkopuolella asuinpaikas- ta riippumatta. Onnistumisen kokemuksia on tärkeä tuoda erityisesti niille lapsille ja nuoril- le, jotka eivät vielä valmiiksi ole kiinnostunei- ta tieteestä ja tutkimuksesta. Innostavien esi- merkkien ja hyvän kansallisen ja kansainvälisen yhteistyön avulla tiedekasvatus voi saavuttaa työryhmän sille asettaman kunnianhimoisen tavoitteen: Suomi on tiedekasvatuksessa maail- man kärjessä vuonna 2020.
Kirjoittaja oli opetus- ja kulttuuriministeriön aset- taman tiedekasvatustyöryhmän puheenjohtaja ja toimii tiedepolitiikan vastuualueen johtajana ope- tus- ja kulttuuriministeriössä.
