OHJAAKO TULOSJOHTAMINEN YLIOPISTOJA OIKEAAN SUUNTAAN?

(1)

JULKAISUJA 1/2004

OHJAAKO

TULOSJOHTAMINEN YLIOPISTOJA

OIKEAAN SUUNTAAN?

Toimittanut

Ulrica Gabrielsson

(2)

Tutkijoiden ja kansanedustajien seura - TUTKAS - järjesti yhdessä Tiede- liiton kanssa 11.2.2004 keskustelutilaisuuden "Ohjaako tulosjohtaminen yliopistoja oikeaan suuntaan?".

Tilaisuuden avasi Tutkaksen puheenjohtaja, kansanedustaja Kalevi Olin.

Alustajina toimivat professori Arto Mustajoki Helsingin yliopistosta, ryh- mäpäällikkö Anneli Manninen Teknologiateollisuus ry:stä, toimitusjohtaja Markku Oikarinen DISC Botnia Oy:stä, director Hanna-Leena Livio Nokial- ta sekä professori Raimo Sepponen Teknillisestä korkeakoulusta. Kan- sanedustajat Mari Kiviniemi, Kimmo Kiljunen ja Eero Akaan-Penttilä pitivät lopuksi kommenttipuheenvuorot.

Tilaisuuteen osallistui noin 90 henkilöä.

Tähän julkaisuun sisältyvät kaikki tilaisuudessa pidetyt alustukset.

(3)

SISÄLLYS

Yliopiston rahoitusmallin sudenkuopat – viekö volyymi laadun?

Professori Arto Mustajoki, Helsingin yliopisto 1

Vastaako yliopisto työelämän tarpeisiin?

Ryhmäpäällikkö Anneli Manninen, Teknologiateollisuus ry 4

Kommentit

Toimitusjohtaja Markku Oikarinen, DISC Botnia Oy 14

Director Hanna-Leena Livio, Nokia 16

Miten yliopisto säilyisi edelleen houkuttelevana työpaikkana?

Professori Raimo Sepponen, Teknillinen korkeakoulu 18

Ohjataanko yliopistoja tulosjohtamisella oikeaan suuntaan?

Kansanedustaja Mari Kiviniemi 21

Kansanedustaja Kimmo Kiljunen 23

Kansanedustaja Eero Akaan-Penttilä 25

(4)

Professori Arto Mustajoki Helsingin yliopisto

YLIOPISTON RAHOITUSMALLIN SUDENKUOPAT – VIEKÖ VOLYYMI LAADUN?

Arvoisat kuulijat,

minua pyydettiin kymmenessä minuutissa kertomaan siitä, mitä sudenkuoppia tulosohjaus on mahdollisesti aiheuttanut yliopistolle ja onko volyymi viemässä laatua. Aikarajoi- tuksesta johtuen joudun yksinkertaistamaan asioita. Tilannehan on se, että yliopistot niin kuin monet muutkin julkiset organisaatiot ovat joutuneet 1990-luvulla aikamoisen muu- tosmyllyn kouriin. Pelkistäen voidaan sanoa, että siirryimme rahankäytössä momentti- ja asetussidonnaisuudesta pikkuhiljaa lähes täydelliseen vapauteen; hintana tästä muutok- sesta oli paljon puhuttu tulosvastuu. Aikaisemmin opetusministeriö toki piti tilastoa yliopiston tuloksista, mutta niillä ei ollut juurikaan merkitystä rahoitukseen. Momenttien ja ase- tusten kautta johtamisesta siirryttiin tulosten kautta johtamiseen, eikä pelkästään liturgian tasolla, vaan käyttämällä kaikkein tylyintä ja tehokkainta ohjauksen muotoa, rahaa. Oike- astaan aika ennen tulosohjausta näyttää nykyperspektiivistä suorastaan hassunkuriselta:

jos yliopisto halusi muuttaa saksan kielen lehtorin saksalaisen filologian lehtoriksi, niin asetusta piti muuttaa. Tämä tuntuu tällä hetkellä jo kaukaiselta menneisyydeltä, vaikka siitä ole vielä kuin runsaat kymmenen vuotta.

Tilalle tuli siis tulosohjaus, jossa tietysti törmättiin heti ongelmaan: mikä on yliopiston tulos. Selkeä yksittäinen tulos yliopiston toiminnassa tai ainakin sellainen, mikä on helppo laskea, on tutkinto. Siihen tosin liittyy paradoksi: tutkinnon saa aikaan opiskelija eikä var- sinaisesti yliopisto. Yliopisto on toki monin tavoin osallisena tässä prosessissa, mutta rat- kaisevan työn tekee opiskelija, joka ei saa palkkaa yliopiston budjetista. Joka tapauksessa näin siirryttiin järjestelmään, jossa tutkinnoille määriteltiin hinta. Ensimmäiset laskelmat tehtiin 1990-luvun puolessavälissä. Olin itse silloin asiaa pohtineessa työryhmässä. Muis- tan hyvin asiasta käydyn keskustelun. Siihen vaikutti ratkaisevasti se, että yliopiston rahoitus oli muutamana vuonna voimakkaasti laskenut; oikeastaan se romahdus yliopistojen rahoituksessa, mistä on puhuttu viime vuosina, tapahtui jo 1993–1994. Ajatus tutkinnon hinnasta tuntui kiehtovalta. Siitä voisi olla hyötyä yliopistolle, koska jos tutkintojen määrä kasvaisi, niin yliopisto saisivat lisää rahaa. Yliopiston edustajat työryhmissä näki- vätkin tässä positiivisen mahdollisuuden. Oli toki myös vastustusta, mutta loppujen lopuksi yllättävän vähän kun ottaa huomioon muutoksen dramaattisuuden.

Ongelmaksi muodostui kuitenkin se, että opetusministeriö aloitti heti seuraavana vuonna tutkintojen alennusmyynnin. Tulossopimuksiin kirjattiin entistä suurempia tutkintomääriä, mutta tätä ei otettu huomioon yliopistojen kokonaisrahoituksesta. Opetusministeriö vyöryt- ti syyn tilanteesta yliopistoille, jotka halusivat tuottaa enemmän tutkintoja. Yliopistot olivat kuitenkin puun ja kuoren välissä, koska vain tutkintojen määrää tuottamalla he voisivat ainakin teoriassa saada lisää rahoitusta. Kun sitten yksi yliopisto esitti tutkintojen määrän nostamista, muiden täytyi tehdä sama, koska muuten niiden prosentuaalinen osuus tutkinnoista ja samalla rahoituksesta olisi vähentynyt. Käyttöön tuli käsite ”nollasummapeli”.

(5)

Sama ohjausmekanismi oli jo käytössä muinaisilla roomalaisilla. Silloin sitä kutsuttiin ni- mellä ”hajota ja hallitse”. Näin rakennettiin tutkintojen määrillä pelaamisen kulttuuri. Koska tutkintojen määrillä on näin suuri vaikutus yliopistojen budjettirahoitukseen, syntyy tietysti riski, että laadusta tavalla tai toisella tingitään.

Toinen yliopistojen rahoitusmalliin liittyvä riskitekijä liittyy eri toimintalohkojen merkityk- seen rahoituksen määräytymisessä. Yliopistojen toiminnan pääalueethan ovat perustut- kintokoulutus, jatkokoulutus (erityiset tohtorinkoulutus), tutkimus ja yhteiskunnallinen vai- kuttavuus. Opetusministeriön käyttämä rahajakomalli heijastaa huonosti näitä yliopiston tehtäviä. Perustutkinnot ja jatkotutkinnot ovat kyllä mukana, mutta tutkimus puuttuu kokonaan rahanjaon perusteista. 1990-luvun puolessa välissä toimi työryhmä, joka esitti, miten tutkimus voitaisiin luontevasti ottaa osaksi rahanjakoa, mutta tämä ajatus ei silloin sopinut opetusministeriön suunnitelmiin. Niinpä tyydyttiin tulkintaan, jonka mukaan tohtoritutkintojen määrä tietyllä tavalla heijastavat myös tutkimusaktiivisuutta. Näillä asioilla on kieltä- mättä jonkinlainen korrelaatio. Mutta käytännössä jos rahat tulevat pelkästään perustut- kintojen ja tohtorintutkintojen määrän perusteella ja tohtorintutkinnot ikään kuin edustavat myös tutkimusta, seurauksena on se, että tohtorintutkinnoille muodostuu selkeä ylihinta.

Se tarkoittaa, että tohtorintutkinnon tuottamiseen yliopistolta menee keskimäärin huomattavasti vähemmän rahaa kuin yliopisto saa kustakin tohtorintutkinnosta. Kyse ei ole varsi- naisesta tohtorintutkinnon hintalapusta, vaan erilaisten tekijöiden yhteisvaikutuksesta.

Selvää kuitenkin on, että saldoksi kustakin tohtorintutkinnosta jää yliopistolle sievoinen summa voittoa.

Jos jostakin maksetaan enemmän kuin siihen menee omia resursseja, on aina olemassa vaara, että tuotantoa pidetään osittain yllä vain lisätulojen toivossa eikä varsinaisen tar- peen vuoksi. Tohtorintutkintojen osalta näin on tapahtunut. Yliopistot hamuavat isoja toh- torintutkintomääriä ansaintamielessä. Suomen Akatemian järjestämässä tilaisuudessa erään huippuyksikön edustaja totesi, että he joutuvat tuottamaan tohtoreita turhan paljon.

Hän totesi, että arvokasta tutkimusaikaa menee nimenomaan sellaisten tohtoreiden tuottamiseen, jotka eivät välttämättä ole kaikkein lahjakkaimpia, mutta joita tuotetaan pelkäs- tään siksi, että yliopisto haluaa saada tohtorikiintiönsä täyteen. Tutkijat kokevat, että tämä aika on pois huippututkimuksen tekemiseltä. Voidaan kysyä, onko tällainen tilanne Suo- men tieteen parhaaksi.

Ristiriita todellisten kustannusten ja tuotteesta maksettavan hinnan välillä on ilmiselvä uhka myös laadulle. Jos puhutaan yliopiston toiminnan laadukkuudesta, niin suurimmat riskit ovat nimenomaan tohtorintutkinnoissa. Yliopistopiireissä kiertää erilaisia tarinoita siitä, että kun yhdessä yliopistossa väitöskirjaa ei hyväksytä, mennään toiseen yliopistoon ja siellä se otetaan riemumielin vastaan ilmaisena pisteenä. Osa näistä jutuista on ur- baanilegendoja, joita mielellään levitetään, vaikka ne eivät välttämättä pidä paikkaansa.

Sitä paitsi tutkijalla pitää toki olla mahdollisuus vaihtaa yliopistoa, koska väitöskirjan hyl- käämiseen voi olla muitakin syitä kuin laatu. Mutta on myös yksittäisiä tapauksia, joissa yliopiston laatukontrolli pettää liian suuren kiusauksen edessä. Voidaan siis todeta, että rahoitusmekanismi sisältää tässä kohdin selvän sudenkuopan.

Esitän vielä yhden ajatuksen siitä, mitä voitaisiin tohtoritutkintojen ja tutkimuksen laadun kohottamiseksi. Siinä kosketellaan suomalaisen koulutuspolitiikan pyhimpiä arvoja, mutta niitäkin on voitava kyseenalaista. Suomessahan on lähdetty siitä, että pitää olla laaja kor- keakouluverkosto, joka turvaa tasa-arvoiset koulutusmahdollisuudet maan eri osissa.

Olemme ylpeitä tästä periaatteesta sekä peruskoulutuksen tasolla mutta myös korkea- koulutuksessa – eikä suotta. Samalla pitää kuitenkin ymmärtää, että harjoitettu korkea- koulupolitiikka johtaa suuren määrään pieniä laitoksia ympäri maata. Ne ovat niin pieniä,

(6)

että niiltä ei voi todellisuudessa odottaa kansainvälistä huippututkimusta. Tämä on kylmä totuus. Olemme voineet hiljattain lukea lehdistä Saksassa käytävästä keskustelusta. Siel- lä ollaan luopumassa ajatuksesta, että kaikki yliopistot olisivat niitä, joilla Saksa pyrkii olemaan maailman huipulla. Sen sijaan halutaan luoda suppea eliittiyliopistojen verkosto.

Suomen henkinen ja tutkimuksellinen kapasiteetti on viitisen prosenttia verrattuna Saksan tilanteeseen. Onko Suomella varaa pitää kiinni ajatuksesta, että jokainen oppiaine jokaisessa yliopistossa on sellainen, jolla tähdätään kansainväliseen menestykseen? Tällaista näkemystä voisi kutsua naiiviksi.

Yksi ratkaisu tilanteeseen olisi tietynlainen akkreditointijärjestelmä. Meillähän sellainen on käytössä ammattikorkeakoulujen perustamisvaiheessa, mutta yliopistojen osalta ajatusta pidetään vieraana. Akkreditointijärjestelmää voitaisiin soveltaa tohtorikoulutukseen ja keskittää näin kansainvälisesti merkittävä tutkimus vain joihinkin yliopistoihin kullakin alal- la. Näin meistä tulisi tutkimuksessa huomattavasti kilpailukykyisempiä, kun resursseja ei tarvitsisi ripotella ympäri maata. On hyvä, että peruskoulutusta on ympäri Suomea useilla eri aloilla, mutta kokonaisuuden kannalta ei ole tarkoituksenmukaista, että jokaisessa yliopistossa on kaikilla aloilla myös tohtorinkoulutusta. Voisimme siis keskittää tohtorinkou- lutuksen samalla tavalla kuin esimerkiksi sairaaloissa vaikeat tapaukset keskitetään alan parhaimpiin keskuksiin. Pelkään, että jos näin ei tehdä, Suomen kilpailukyky tutkimuksessa taantuu.

(7)

Ryhmäpäällikkö Anneli Manninen Teknologiateollisuus ry

VASTAAKO YLIOPISTO TYÖELÄMÄN TARPEISIIN?

Kiitos arvoisa puheenjohtaja, hyvät kuulijat,

Vastaan tähän kysymykseen vain edustamani tahon, Teknologiateollisuus ry:n puolesta, joka edustaa karkeasti noin puolta Suomen teollisuudesta. Kysymys on erittäin mielen- kiintoinen ja selvennän ensin hieman näiden tarpeiden taustatekijöitä, jotka ovat osaamisen muutokset yrityskentässä eli muutostrendit, sekä osaamisen kehitys yleensä. Vain näiden pohjalta voin vastata tähän kysymykseen.

Työelämän muutostrendit vaikuttavat osaamisen kehitykseen, määrällisiin ja laadullisiin tarpeisiin sekä odotuksiin koulutusjärjestelmältä. Muutostrendeistä ensimmäinen, joka kuvaa karkeasti sitä, mitä tapahtuu osaamisen tasossa yrityksissä, on toimihenkilöryhmi- en määrien muutokset. Vuoteen 2001 saakka voidaan nähdä, että ylempien toimihenki- löiden osuus henkilöstöstä ja toimihenkilöistä lisääntyy selkeästi ja osaamistaso on nou- sussa. Toinen kehitystrendi, josta paljon julkisuudessakin keskustellaan, on yritysten liikevaihdon ja viennin kehitys Suomessa ja ulkomailla. Selkeästi voidaan havaita, että myynti Suomessa on laskevalla kehityslinjalla, kun taas vienti Suomesta sekä liikevaihto ulkomailla ovat kasvaneet. Tästä voidaan päätellä teknologiateollisuuden toimialana siir- tyneen huomattavasti globaalimpaan toimintaympäristöön kuin aikaisemmin. Tämä tosi- asia on pakko tunnustaa ja se selkeästi näkyy myös henkilöstömäärän kehityksessä.

Olemme ennustaneet vuoteen 2010 saakka miten erityyppistä koulutusta saaneiden hen- kilöiden osuudet kasvavat toimialallamme. Ennusteesta käy ilmi, että osaamistaso myös tutkinnoilla mitaten jatkaa nousuaan. Insinöörien, diplomi-insinöörien ja muiden tutkinnon suorittaneiden osuudet nousevat, kun taas työmarkkinoilta ovat poistumassa henkilöt, joilla ei ole tutkintoa lainkaan.

Elektroniikka- ja sähköteollisuuden kehitystrendikuvan haluan esittää tässä sen vuoksi, että tämä sektori on ollut pitkään edelläkävijä kehitystrendeissä Suomessa. Olen myös aikaisemmin itse edustanut tätä sektoria. Kuvasta on nähtävissä selkeä trendi: tuotannon työntekijöiden henkilöstömäärä on laskenut samaan aikaan kun toimihenkilöiden määrä on kasvanut tai pysynyt ennallaan. Tässä toistuu edellä mainittu viesti siitä, että yrityksis- sä ja teollisuudessa osaamistaso on jatkanut nousuaan. Toimihenkilöiden määrä ylitti työntekijöiden määrän jo vuonna 1997.

Viimeisimmässä tilastossa, joka esittää alan henkilöstön tutkintojen jakautumista, voidaan nähdä että toisen asteen tutkinnon suorittaneiden, teknikoiden, insinöörien ja diplomi- insinöörien osuus toimihenkilöistä on noin 2/3 henkilöstöstä. Teknologian alan yrityksissä tekniikan alan koulutustausta on tietysti hallitseva.

(8)

Osaamisen laadullisen kehityksen keskeiset avainsanat ovat globalisaatio, verkottuminen, teknologiaintegraatio, palveluiden osuuden kasvu tuotteissa, tuottavuuden nousun vaatimus sekä johtamisen, erityisesti ihmisten johtamisen osaaminen. Nämä ovat niitä asioita, joita toivoisimme sisällytettävän ja lisättävänkin yliopistojen osaamisvaatimuksiin.

Toimintatapojen muuttuessa integroivina järjestelminä nousee entistä suurempiin roolei- hin verkostojen hallinta, prosessien ja tietämyksen hallinta laajasti ottaen sekä ihmiset.

Nämä järjestelmät korostavat myös ihmisen johtamisen osuutta. Niitä en käsittele tämän laajemmin, mutta korostan näiden asioiden olevan hyvin tärkeä osa-alue.

Sen sijaan toimintatavan muutoksia haluaisin käsitellä hieman tarkemmin. Olemme syk- syn aikana tehneet ICT-alan yritysten keskuudessa haastattelukierroksen, jossa kysyttiin millaisena he näkevät tulevaisuuden ja mitkä ovat keskeiset muutostrendit tällä varsin dynaamisella toimialalla. Kaikki haastatellut yritykset ilmoittivat keskittyvänsä ydinosaami- seensa. Ydinosaaminen voi olla myös muuta kuin pelkästään tuotannollista toimintaa. Se voi olla palvelutoimintaa tai pelkästään konseptien hallintaa, joka johtaa siihen, että kaikki muu kuin ydinosaaminen ulkoistetaan. Osa yrityksistä ulkoistaa jopa henkilöstöhallinto- aan. Verkostot, kumppanuudet ja verkostojen hallinta korostuvat ympäristössä, jossa ali- hankkijoilla tai alihankkijakumppaneilla on suuri rooli kokonaisuuden hallinnassa. Yritys- ten vastauksista tuli esiin myös se, että heillä henkilöstön osaamisessa korostuu liiketoimintaosaaminen ja arvoketjun ymmärtäminen kautta linjan kaikilla osaamisen tasoilla.

Asiakaslähtöisyyden syventyminen ja meneminen sisään asiakkaan prosesseihin korostuu entistä vahvemmin yritysten vastauksissa.

Laaja-alaisuus, poikkitieteellisyys ja liiketoimintaosaaminen siis korostuvat, myös muiden kuin meidän jäsenyritystemme näkökulmasta. Teknologiapainotuksen väheneminen ei silti tarkoita sitä, että teknologiaa ei tarvitse osata, vaan se tarkoittaa, että myös muut osaamisalueet tässä rinnalla nousevat suurempaan arvoon kuin aiemmin. Tässä yhtey- dessä voin välittää terveiset myös uudelta koulutus- ja työvoimatyöryhmämme puheen- johtajalta Marjo Raitavuolta, joka on Ensto Oy:n hallituksen puheenjohtaja. Hän on lähes- tynyt tätä kysymystä pääoman kannalta ja mainitsi, että yrityksen keskeisiä kysymyksiä on ensisijaisesti rahallinen pääoma ja sen jälkeen luottamuspääoma, jotta rahoitusta saa- daan lisää. Kun nämä kynnykset on ylitetty, nousee osaamispääoma yhdeksi keskeisim- mistä ja tärkeimmistä kysymyksistä ja tätä osaamisaluetta hoidetaan yritysten näkökul- masta tällä hetkellä Suomessa huonoimmin. Näiden jälkeen tulevat sosiaalinen pääoma eli verkostoituminen sekä kulttuurinen pääoma, jota kaikilla globaaleilla yrityksillä koroste- taan. Nämä ovat entistä tärkeämpiä osaamisalueita.

Näiden taustojen jälkeen voin lähestyä varsinaista kysymystä, vastaako yliopisto työelä- män tarpeisiin. Määrälliseen tarpeeseen ollaan tällä hetkellä varsin tyytyväisiä eli sekä maisteri- että tohtoritutkintojen määrä vastaa yritysten tarpeita. Suhdannevaihtelut vaikuttavat jonkin verran tähän kysyntään.

Maisteriohjelmat ovat olleet erinomainen keino vastata nopeisiin kysynnän muutoksiin, mutta viive koetaan edelleen pitkäksi. Työelämän jo useaan kertaan esittämä viesti tutkintojen joustavuudesta nousee edelleen esiin. Painotukset ja määrät todettiin olevan kohdallaan.

Sitten asiaa tehokkuus- ja tulosvaatimusnäkökulmasta: Koulutuspituudet ja keskeyttämi- set vaikuttavat tuottavuuteen ja yritykset kuten teollisuuskin kannattavat ajatusta, että pyrkijät motivoitaisiin tehostamaan tutkintojen suorittamisnopeutta ja samalla nostettaisiin

(9)

läpäisyastetta. Tätä ei kuitenkaan saa tehdä laadun kustannuksella. Eli palaamme samaan yhtälöön: mitä laadun saavuttaminen pitää sisällään.

Viesti yritysmaailmasta on myös selkeä: Suomessa tutkimusyhteistyö yliopistojen kanssa ja yritysten ja yliopistojen kesken toimii erinomaisen hyvin. Olemme kansainvälisesti korkealla tasolla. Sen sijaan toivomus uuden tutkimustiedon siirrosta opetuksen käyttöön nousee kehittämiskohteena esiin. Se dynamiikka, joka tutkimuksessa on, ei välttämättä siirrykään opetuksen käyttöön. Tällä puolella kaivattaisiin joustavia toimintamalleja ja si- sältöjä. Jos tehokkuutta haetaan sillä, että etukäteen määritellään tutkinnon sisällöt, niin silloin ollaan vaarallisella tiellä. Kyseessä on kuitenkin useamman vuoden kestävä opis- kelu.

Tutkintojen kaksiportaisuus nähdään pikemminkin uhkana kuin mahdollisuutena. Me nä- emme sen suurena mahdollisuutena lisätä joustavuutta koulutusjärjestelmään. Työkoke- mus, vaikka se hidastaisikin hieman valmistumista, tuottaa yleensä huomattavasti pa- remman lopputuloksen kuin se, että opiskelijalla ei olisi työkokemusta lainkaan. Tässä yhtälön parametreja, jotka eivät välttämättä tue tiukkaa tehokkuuden vaatimusta.

Laaja-alaisuuden ja poikkitieteellisyyden vaatimus tulee edelleen kasvamaan. Yrittäjyys- ja liiketoimintaosaaminen korostuu kaikilla sektoreilla eli se koskee kaikkia tieteen aloja.

Toinen asia, mistä tässä meidän selvityksessäkin tuli viitteitä, on tietotekniikan hyödyntä- minen. Me emme millään käyttäjäsektorilla hyödynnä sitä tuottavuuspotentiaalia, minkä tietotekniikka mahdollistaisi. Tämä on yliopistoissa varmasti myös osaamiskysymys.

Rakenteet ovat osin kehittämisen esteenä. En pysty arvioimaan, onko tämä ongelma kautta linjan. Me törmäsimme aiheeseen ICT Curricula for the 21st Century -hankkeessa, joka on Euroopan tasolla tehty yhteistyöverkosto yliopistojen ja yritysten välillä. Esimer- kiksi Oulun yliopisto olisi mielellään kuunnellut yritysten laadullista viestiä kovan ja peh- meän ICT- osaamisen yhdistämisestä, mutta kaksi osaamisaluetta olivat eri osastoilla ja niiden yhdistämistä jostain syystä hallinnollisesti vastustettiin huolimatta siitä, että yritys- elämän tarpeet olivat toisensuuntaiset.

Sitten muutama sana muista vaikutuksista: Aluekehitysnäkökulma on tärkeä. Yliopistoilla on myös vaikutus valintoihin ja valmistuvien osaamiseen. Siinä yliopistot näyttelevät tär- keää roolia opettajankoulutuksessa ja sen ohjausvaikutuksissa. Oppilaan ja opiskelijan ohjauksen sekä mentoroinnin ja tutoroinnin tarve kasvaa. Yliopistojen tulisi lisätä vuoro- puhelua yhteiskunnan kanssa. Tarvitsemme tekniikkaan naisia ja kasvatustieteeseen miehiä. Kysyn, voivatko yliopistot vaikuttaa tähän kolmannen tehtävänsä muodossa.

Voimme pärjätä vain korkealla osaamisella, ja toivon, että voimme yhdessä yliopistojen kanssa sitä toteuttaa. Kiitos.

(10)

Dia 1

Vastaako yliopisto Vastaako yliopisto työelämän tarpeisiin?

työelämän tarpeisiin?

Dia 2

Anneli Manninen 11.2.2004

Osaamisen muutokset

•Muutostrendit

•Osaamisen kehitys

•Yritysten tarpeet

•määrä

•laatu

•muut näkökulmat

Dia 3

Muutostrendit Muutostrendit

(11)

Dia 4

Toimihenkilöryhmien lukumääräosuudet teknologiateollisuudessa, %

0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 %

1985 1987

1989 1991

1993 1995

1997 1999

2001 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100

Ylemmät toimihenkilöt

Toimihenkilöt

65 %

35 %

m:\tyovoima\asty02af 1.7.2002 RSg

Dia 5

Suomalaisen teknologiateollisuuden

liikevaihdon kehitys 1995-2001

Lähde: Tilastokeskuksen yritystilasto, Suomen Pankki m:\tuotanto\jptu25af.ppt 17.2.2003/jp

Myynti Suomessa kotimaahan Vienti Suomesta Liikevaihto ulkomailla*

0 5 10 15 20 25 30 35

1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001*

Miljardia euroa, käyvin hinnoin

*) Sisältää tuotannollista toimintaa harjoittavat tytäryhtiöt ja sivuliikkeet, ei osakkuusyhtiöitä

Dia 6

Eri tyyppistä koulutusta saaneiden henkilöiden osuudet henkilöstöstä teknologiateollisuudessa vuosina 1975 - 2010 Shares of persons with different kind of education in the personnel of technology industries 1975 - 2010

0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100

1975 1980 1985 1990 1995 2000 2005 2010

EI AMMATTITUTKINTOA / NO VOCATIONAL DEGREE

m:\työvoima\tpkou06af Hallinnolliset /Administrative

Toisen asteen amm. koulutus / 2nd level education

Insinöörit&Diplomi-insinöörit / Engineers&Masters of Science in Technology

(12)

Dia 7

1994 1996 1998 2000 2002*

Työn tekijät Toimih en kilöt

Henkilöstö 1994 - 2002*

Elektroniikka- ja sähköteollisuus 40

30 20 10 1000 hlöä

Dia 8

TOIMIHENKILÖIDEN KOULUTUSRAKENNE TEKNOLOGIATEOLLISUUDESSA VUONNA 2001, %

Teknikko; 13,4 2-aste; 10,2 Muut; 18,9

Kaupallinen; 17,0

Insinööri; 23,1

DI + luonnontiede;

Dia 9

Osaamisen kehitys Osaamisen kehitys

(13)

Dia 10

Anneli Manninen 11.2.2004 Yritysten kansainvälistymisaste kasvaa, isoista kasvaa isompia, Yritysten kansainvälistymisaste kasvaa, isoista kasvaa isompia, systeemitoimittajien määrä kasvaa, kaikki etenevät arvoketjussa.

systeemitoimittajien määrä kasvaa, kaikki etenevät arvoketjussa.

Tuotteista tulee ”plug and play”.

Palveluliiketoiminnan volyymin kasvaessa kasvava osa Palveluliiketoiminnan volyymin kasvaessa kasvava osa liikevaihdosta suuntautuu ostoihin, toimittajien vastuu liikevaihdosta suuntautuu ostoihin, toimittajien vastuu komponenttikehityksestä ja erityisesti prosessikehityksestä komponenttikehityksestä ja erityisesti prosessikehityksestä kasvaa.

kasvaa.

Globaalin toimijan kehitysresurssit suuntautuvat Globaalin toimijan kehitysresurssit suuntautuvat järjestelmäkehitykseen ja tuote

järjestelmäkehitykseen ja tuote--ja palvelukonseptin ja palvelukonseptin kehittämiseen asiakasrajapinnassa. Toimitusverkoston vastuulle kehittämiseen asiakasrajapinnassa. Toimitusverkoston vastuulle jää prosessien kehittäminen.

jää prosessien kehittäminen.

Prosessien virtaviivaistamistarpeista johtuen ”plug and produce”

-

-mallista tulee yhä pienempien yritysten arkipäivää. mallista tulee yhä pienempien yritysten arkipäivää.

Globalisaatio

Globalisaatio VerkottuminenVerkottuminen

Tuottavuus

Tuottavuus JohtaminenJohtaminen

Teknologiaintegraatio

Teknologiaintegraatio PalvelutPalvelut

Dia 11

Integroivat järjestelmät yhdistävät tuote-, palvelu-, jakelu ja tuotantokonsepteja, joiden tietyt osat ja rajapinnat on standardoitu. Ne ovat vahvasti liiketoiminta- ja sovelluslähtöisiä, ja ne sisältävät useita osajärjestelmiä ja teknologioita. Informaatio- ja kommunikaatioteknologian ja teknologiaintegraation rooli on keskeinen.

Lähde: METin liiketoiminnan ja teknologian linjaus 2010 - Tulevaisuuden voittajat

Dia 12

Yritysten tarpeet Yritysten tarpeet

(14)

Dia 13

Toimintatavan muutokset Toimintatavan muutokset

•Keskittyminen ydinosaamiseen

•Ulkoistaminen

•Verkostot ja kumppanuudet

•Verkostojen hallinta

•Liiketoiminta ja arvoketjun ymmärtäminen

•Asiakaslähtöisyyden syventyminen

Dia 14

Vaikutukset osaamiseen

• Laaja-alaisuus

• Poikkitieteellisyys

• Liiketoiminnan osaaminen

• Teknologiapainotuksen väheneminen

• Kokonaiskonseptien ja palveluiden ymmärtäminen

• Sosiaaliset taidot

• Verkostojen hallintataidot

• Kulttuurinen kiinnostus

• Ihmisten johtaminen

Dia 15

Vastaako yliopisto?

(15)

Dia 16

Määrällinen tarve

• Koulutus on reagoinut hyvin määrällisiin tarpeisiin

• Viive varsin pitkä

• Maisteriohjelmat lisäävät joustoa

• Painotukset ja määrät kohdallaan

• Koulutuspituudet ja keskeyttäminen vaikuttavat

Dia 17

Laadullinen tarve

• Suomessa tutkimusyhteistyö toimii yliopistojen ja yritysten välillä

• Uuden tutkimuksen siirto opetukseen hidasta

• Joustavat toimintamallit ja sisällöt

• Kaksiportaisuuden hyödyntäminen

• Työkokemus tärkeä

• Laaja-alaisuuden ja poikkitieteellisyyden tarve kasvaa

• Liiketoimintaosaaminen entistä ratkaisevampaa

• Tietotekniikan hyödyntäminen

• Rakenteet osin esteenä

- Oulun yliopisto ja Curricula for the 21st Century

Dia 18

Muut vaikutukset

• Aluekehitys

• Vaikutukset valintoihin ja valmistuvien osaamiseen

• Ohjausvaikutus yleissivistävään koulutukseen

• Opettajankoulutus

• Koulutuksen tehokkuus ja opiskelijan ohjaus

• Vuoropuhelu ympäröivän yhteiskunnan kanssa

(16)

Dia 19

Korkeakouluissa aloittaneet sukupuolen mukaan

Opiskelupaikan vastaanottaneita %, 2003

62 %

78 % 66 %

66 % 66 %

83 % 54 %

66 % 89 %

61 %

49 % 48 % 62 %

22 % 59 %

92 % 86 %

0 500 1000 1500 2000 2500 3000 35004000 4500 5000 Teologinen

Hum anistinen Taideteollinen Musiikkiala Teatteri- ja tanssiala Kasvatustieteellinen Liikuntatieteellinen Yhteiskuntatieteellinen Psykologia Oikeustieteellinen Kauppatieteellinen Luonnontieteellinen Maatalous-m etsätieteellinen Teknillistieteellinen Lääketieteellinen Eläinlääketieteellinen Farm asia

Naiset Miehet

Dia 20

Viestit

• Suomi voi pärjätä vain korkealla osaamisella

• Työelämä tarvitsee erilaisia osaajia

• Poikkitieteellisyys ja sosiaaliset taidot arvossaan

• Työelämä tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia - teknologian osaaminen perustana - matematiikka ja luonnontieteet tärkeä pohja - teknologian soveltaminen ja ihmisläheisyys - erilaisia ura- ja kehitys polkuja

Dia 21

Kiitos.

anneli.manninen@teknologiateollisuus.fi anneli.manninen@teknologiateollisuus.fi

(17)

Toimitusjohtaja Markku Oikarinen DISC Botnia Oy

KOMMENTTIPUHEENVUORO AIHEESTA “VASTAAKO YLIOPISTO TYÖELÄMÄN TARPEISIIN?”

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kuulijat,

lähestyn yliopistojen tulosjohtamista oman toimenkuvani näkökulmasta. Toimin koulutta- jana ja valmentajana yritysten ja organisaatioiden henkilöstön kehittämistyössä, eli näkö- kulmani liittyy olennaisesti yliopiston ja yritysten/organisaatioiden väliseen rajapintaan.

Tehtävissäni, jotka liittyvät henkilövalintoihin ja erilaisiin henkilöstön kehittämishankkei- siin, osallistun osaltani aina myös yritysten ja organisaatioiden toimintakulttuurien kehit- tämiseen.

Yliopistojen tulosjohtamiskeskusteluun minut sai osallistumaan huoli siitä, että tutkintojen läpimenoaikojen lyhentämiseen liittyvässä keskustelussa mielestäni unohdettiin se, millä valmiuksilla ihmiset yliopistosta valmistuvat. Olen aikuiskouluttajana ja työpaikkavalmen- tajana ollut huolissani yliopiston saavuttamista tuloksista.

Yritysten ja organisaatioiden näkökulmasta yliopistojen tulosmittareista tärkein on tutkintojen laatu, ei tutkintojen määrä tai valmistumisnopeus. Tästä näkökulmasta tärkeintä tulosta edustaa se ihminen, joka yliopistosta valmistuu ja hakeutuu työelämään. Työelä- män voimakas muutos, joka olennaisesti liittyy organisaatioiden toimintakulttuurin muutokseen, on olennainen tarkasteltava tekijä tämän yliopistosta valmistuvan ihmisen kannalta. Yritykset ja organisaatiot eivät ainoastaan reagoi muutokseen, vaan myös pyrkivät osaltaan vaikuttamaan siihen. Jokainen henkilövalinta, erityisesti avainhenkilövalinta, joita akateemiset henkilövalinnat yleensä ovat, tähtää siihen, että yritys parantaa val- miuksiaan toimia tehokkaasti muuttuvassa ympäristössä. Mitä pienempi yritys tai organisaatio on kysymyksessä, sitä suurempi merkitys yksittäisten ihmisten kyvyllä toimia ny- kyisessä verkottuvassa projektiympäristössä on yrityksen kyvylle menestyä. On aihetta kysyä: Mikä on se toimintakulttuuri, jonka yliopistossa opiskeleva ihminen oppii? Kiinnos- taako yliopistossa opittu toimintatapa yrityksiä?

Organisaatiokulttuurit voidaan jakaa esimerkiksi Charles Handya (Antiikin jumalat ja ny- kyjohtajat 1988) lainaten neljään; valtakulttuuriin, roolikulttuuriin, tehtäväkulttuuriin ja ek- sistentiaaliseen kulttuuriin. Valtakulttuuri on edustettuna esimerkiksi pienyrityksissä. Roo- likulttuuria tapaamme hierarkkisessa ympäristössä, jossa tehtävät on hyvin vahvasti roolitettuja; organisaatiorakenteesta löytyy niin sanottuja ”ekonomin paikkoja” ja ”insinöörin paikkoja” ja niin edelleen – paikkoja, joihin akateemisia ihmisiä voidaan tutkintonimikkeen pohjalta roolittaa. Tehtäväkulttuuri on eräänlainen liikkeellä oleva matriisiorganisaatio, joka on lähinnä sitä tässäkin seminaarissa aiemmin kuvattua verkottuvaa, asiantuntijoista koostuvaa työyhteisön toiminnallista mallia. Tehtäväkulttuurissa jokainen toimija hankkii asemansa projekteissa omalla substanssilla ja kyvyllä vuorovaikutuksessa myydä oma osaamisensa muille osaajille. Eksistentiaalinen kulttuuri kuvaa lähinnä yliopistokulttuuria

(18)

tyypillisimmillään; organisaatio koostuu individuaaleista, joiden keskinäistä yhteistyötä ei ohjaa johto tai yhteiset asiakkaat, vaan jokainen erikoistuu omalle alueelleen ja toimii hyvin itsenäisesti.

Voimakkaassa toimintaympäristön muutoksessa tehtäväkulttuuri on lähinnä sitä, mihin organisaatiot haluavat toimintaansa kehittää. Samalla yliopistot tuottavat mielestäni edelleen tutkinnoilla roolitettuja ihmisiä, joiden uskotellaan löytävän paikkansa työelämässä edustamansa akateemisen tutkintonimikkeen perusteella. Käytännössä organisaatiot kuitenkin valitsevat henkilöitä, joille tehtäväkulttuuria lähinnä olevat toimintamallit ovat luonnollisia. Tällaisia henkilöitä on vaikeampi löytää yliopistotutkinnon suorittaneista.

Haluaako yliopisto jatkossa tuottaa opiskelijoille kokemuksia sellaisesta toimintakulttuuris- ta, jonka suuntaan yritykset haluavat kehittyä? Se edellyttäisi hankepohjaisten opetusme- netelmien ja poikkitieteellisen vuorovaikutuksen lisäämistä. Työelämän arvostama amma- tillinen osaaminen on yliopistojen nyt painottamaa tietoa ja perustutkimusta, mutta myös mitä suurimmassa määrin yhteistyökykyä erilaisten ihmisten, eri ammattien ja erilaisten osaamisen lajien kesken. Ilman tätä kykyä yliopisto tuottaa edelleenkin niitä ”akateemisia patsastelijoita”, joiden aika yrityksissä ja organisaatioissa on auttamattomasti ohitse.

(19)

Johtaja Hanna-Leena Livio Nokia

KOMMENTTIPUHEENVUORO AIHEESTA “VASTAAKO YLIOPISTO TYÖELÄMÄN TARPEISIIN?”

Tämä kommenttipuheenvuoro jakaantuu kahteen osaan: ensin lyhyt yhteenveto Nokialle keskeisistä yliopistojen kehittämistä koskevista asioista ja sitten pyynnöstä esimerkki omista kokemuksistani tohtorina yrityselämässä.

Elämme jatkuvasti kiristyvän kansainvälisen kilpailun paineessa. Trendiennustusten mukaan alkamassa on entistä ankarampi kilpailu osaamisesta ja osaavista henkilöistä kaikilla yritysmaailman tasoilla. Suomessa Nokialla on ollut huippututkimuksen ja –opetuksen tarjoamia yhteistyömahdollisuuksia ja tänään yli puolet tutkimustoiminnastamme tehdään täällä. Edelleen meille keskeinen asia on kansainvälinen kilpailukyky, johon liittyvät yliopistojen tutkimus- ja opetustoiminnan laatu ja resurssointi. ICT- tutkimuksen huippuyk- siköissä (Otaniemi, Tampereen teknillinen korkeakoulu, Oulun ja Jyväskylän yliopistot) sisäänottojen laajennus ei ole johtanut lisäyksiin näiden yksiköiden resursseissa. Se voi merkittävästi heikentää yksiköiden mahdollisuuksia menestyä kilpailussa maailman joh- tavien yliopistoyksiköiden kanssa etenkin kun järjestelmäämme on hajautettu viime ai- koina. Haluan kiinnittää huomiota yliopistojen tutkimus – ja opetustyön laatuun ja sen mittaamiseen. Meidän tulisi verrata tutkimusjärjestelmämme kilpailukykyä resurssi-, tulos- ja toimintaympäristövertailuilla kansainvälisesti sellaisten yliopistojen kuten KTH:n, Aachenin, MIT, Stanfordin ym. kanssa. Tavoitteena tulee olla menestyminen tässä ko- vassa seurassa.

Ja sitten vielä lyhyesti henkilökohtaiseen esimerkkiini ja siihen, että kyky ja halu oppia ovat mielestäni ehkä tärkeimpiä yliopistokoulutuksen tuotteita. Muutama sana taustaa:

olen valmistunut Teknillisestä korkeakoulusta DI:ksi silloiselta kemian osastolta 1985 ja väitellyt viisi vuotta myöhemmin tohtoriksi samasta korkeakoulusta biotekniikan alueelta.

Väitöskirjani tein työskennellessäni VTT:llä, josta siirryin Teknologian kehittämiskeskuk- seen ja sieltä edelleen Nokialle kuusi vuotta sitten. Jatkossa muutama esimerkki siitä millaista osaamista työ Nokialla on edellyttää.

Siirrossa Nokialle tarvittiin ennakkoluulottomuutta (rohkeutta) sekä poikkitieteellisyyttä sekä minulta että yritykseltä. Tulin globaaliin työtehtävään, jossa tarvitaan kykyä nähdä laajoja kokonaisuuksia ja ymmärtää tuotekehitysmaailmaa ja jäsentää sen tarpeita – kaikkiin näihin koulutukseni antoi hyvät valmiudet. Sen sijaan globaalissa yrityksessä tarvittavia virtuaalisen tiimityön (tiimin jäsenet eri puolilla maailmaa), eri kulttuurien ym- märtämistä tai kykyä vaikuttaa ja verkostoitua koen opiskelleeni liian vähän.

Yhteistyötaitojen merkitys kasvaa jatkuvasti, koska uudet toimintamallit perustuvat yh- teistyöhön alihankkijoiden ja partnereiden kanssa. Minusta tuli esimies, kun olin ollut yri- tyksessä vuoden. Esimiestyö edellyttää varsin vahvaa kykyä ymmärtää liiketoimintaa ja johtaa kehittämisfunktiota sekä ihmisiä. Koska Nokia toimii erittäin nopeasti muuttuvassa liiketoimintaympäristössä, jokaisella esimiehellä täytyy myös olla kapasiteettia johtaa

(20)

muutosta. Vaikka olin opiskellut teollisuustaloutta koin, että liiketoimintaymmärrystä piti hankkia lisää. Omaan johtamiseeni hain työssä oppimisen rinnalla lisäoppia ja näin jäl- keenpäin ajattelen, että olisin ollut paremmin varustautunut työelämään, jos johtamista olisi voinut opetella jo perustutkintovaiheessa.

Korkeakoulututkintoni on epäilemättä tarjonnut hyvän peruspohjan yrityselämää varten.

Tutkimus- ja opetustoiminnan kehittäminen on mielestäni mahdollista ja tarpeellista edel- lä esitettyyn suuntaan. Ajattelen, että minun tapauksessani ovat yhdistyneet yksilön ja yrityksen oppiminen ja etu, jotka ovat innostaneet ja motivoineet minua viimeiset kuusi vuotta ja ehkä siinä on aineksia yleistyksiinkin –ainakin selkeät linkit Anneli Mannisen esittämiin ajatuksiin.

(21)

Professori Raimo Sepponen Teknillinen korkeakoulu

MITEN YLIOPISTO SÄILYISI EDELLEEN HOUKUTTELEVANA TYÖPAIKKANA?

Kiitos herra puheenjohtaja ja arvoisat kuulijat,

tosiaan tehtävänä oli lyhyesti kuvata, miten yliopistosta säilytetään ja luodaan houkuttele- va työpaikka. Katsotaan ensin vähän sitä ympäristöä, mikä yliopisto on. Yliopiston tehtä- vät aikaisemmin oli asetuksessa määritelty suunnilleen näin: tarkoitus oli tuottaa tutkimusta ja siihen perustuvaa opetusta. Tämä oli lähtökohta. Jollei asetusta ole muutettu, niin tämän kaltainen se on vieläkin.

Kuten olemme nähneet, yliopistot ovat muuttuneet kovasti. Muutos tietysti johtaa siihen, että työpaikka ei enää säily samanlaisena. Tietenkin, jos tilanne muuttuu niin, että uudet roolit ovat sellaisia, joissa henkilöillä ei ole valtaa toimia, tai joissa on tietty epävarmuus, niin silloinhan työpaikasta tulee epävarma, samaten ei-toivottu työpaikka. Koska se, että meillä on tietyt vaatimukset ympäristöstä, mutta kuitenkaan ei ole valtaa toteuttaa niitä tehtäviä, mitä näiden vaatimusten täyttäminen edellyttää, luo stressiä, joka heikentää työ- ympäristöä oleellisesti. Tällä hetkellä kun katsotaan niitä vaatimuksia, mitä yliopistolle on asetettu ja mitkä täälläkin on nyt tulleet esiin, niin tällä hetkellä epävirallinen asetus yliopiston tehtävistä sanoo, että tuotetaan ammattitaitoista työvoimaa mahdollisimman nopeasti, joustavasti teollisuuden vaatimin muutoksin. Sitten siinä tuotetaan myös tutkimustuloksia, joiden hyödyntäminen ja tuominen vaikutusta tältä osin yhteiskuntaan on myös- kin yliopiston tehtävä.

Onko yliopistolle annettu tällä hetkellä edellytykset näiden tehtävien täyttämiseen? Tulin juuri Akatemian paneelista, jossa arvioitiin elektroniikan ja luonnontieteiden osalta noin 30 hakemusta. Siellä oli kaksi ulkomaista arvioijaa. Ainoastaan yksi hakemuksista, jotka olivat Suomen johtavista korkeakouluista kaikista, oli luokiteltu erinomaiseksi. Kaikki muut olivat suurin piirtein, kohteliaasti sanottuna luokiteltu, keskinkertaisiksi, mutta reaalisesti sanottuna keskinkertaistakin huonompia. Lopputuloksena, kun kysyttiin, kuinka paljon näistä hakemuksista yleensä luonnontieteen puolella rahoitetaan, vastauksena oli noin 18

% näistä hakemuksista saa rahoituksen. Hakemuksen keskisuuruusluokka oli jotain 150 000 euroa. Siis kysymyksessä näiden 30 hakemuksen osalta oli varsin pieni rahoitusko- konaisuus, joita siellä käsiteltiin.

Nyt kun nähdään, että työpaikan tehtävät ovat muuttuneet, emme voi hakea enää henki- lökuntaa samalla profiililla kuin aikaisemmin. Aikaisemminhan, jos tänään luitte Helsingin Sanomien liitettä, niin siellä professori oli huipputiedemies, joka antaa huipputason opetusta, mutta tällä hetkellä professorin pitäisi olla paljon muuta. Pitäisi olla kykyä koordinoi- da, hakea rahoitusta eri lähteistä, toimia tavallaan tulosvastuullisena yksikönjohtajana, eli toimitusjohtajan kaltaisena, ja sitten hoitaa rahoitusta monien eri organisaatioiden kautta ja hallita samoja ominaisuuksia kuin korkean tason hyvin etenevällä poliitikolla. Näillä pro- fiileilla varustetut henkilöt kilpailevat rahoituksesta. Rahoituslähteet tällä hetkellä ovat Akatemia, Tekes, EU ja opetusministeriö. Tällä hetkellähän opetusministeriön rahoitus ei

(22)

riitä tutkimuksen tekemiseen, jolloin tutkimusosuus tulee pääsääntöisesti Akatemialta tai Tekesiltä. Jos ajatellaan perustutkimusta, niin perustutkimuksen osalta se on Akatemia, ja sitten soveltavan tutkimuksen osalta Tekes. Tekes on aikaisemmin sitonut rahoituksensa varsin voimakkaasti yritysrahoitukseen niin, että jokaiseen hankkeeseen on täytynyt ottaa tai saada ulkopuolista rahaa teollisuuslaitoksilta noin 30 %. Tämähän on ohjannut meidän soveltavan tutkimuksen hyvin lähelle yritysten tuotekehitystä. Varsinainen vapaa soveltava tutkimus meiltä on kokonaan puuttunut hyvin pitkän aikaa, eikä se toiminta ole vielä- kään käynnistynyt.

Tämä toisaalta näkyy siinä, että meillä korvaavia tuotteita, esimerkiksi elektroniikkateolli- suuden puolella, ei ole näkyvissä niille tuotteille, jotka nyt on siirtymässä tuotettaviksi muille, halvemmille tuotantomaille. Anneli Mannisen esityksessä kiinnitti huomiota, että monet asiat, jotka ovat liittyneet korkeatasoiseen osaamiseen ja tuotekehitykseen, on täl- lä hetkellä ulkoistettu yrityksistä. Silloin kun yritys pystyy ulkoistamaan esimerkiksi tuote- kehityksen, ohjelmistokehityksen, nykyisen tietotekniikan aikana ei ole väliä, ulkoistetaan- ko se Espoosta Vantaalle vai Espoosta Shanghaihin. Riskinä tulevaisuudessa onkin se, että keskinkertaisen koulutustason yliopistoista tuotetut, suomalaiset, suhteellisen kallis- palkkaiset insinöörit eivät pysty kilpailemaan enää intialaisten ja kiinalaisten kanssa, joilla koulutustaso on suunnilleen samaa luokkaa.

Mitä me voisimme tässä tehdä? Ihan helposti voidaan arvioida, että jotta tutkimusrahoitus näihin perustutkimuksen osalta olisi kunnollinen, meidän täytyy fokusoitua. Tekniikan alal- la meillä on 40 % ylimääräistä tutkimushenkilökuntaa, jotka jakavat Akatemian apuraha- rahastoa. Suurelle joukolle annetaan suhteellisen pieniä apurahoja, jotka ei riitä pitkälle vievään tutkimustyöhön eivätkä johda kansainvälisen tason läpimurtoihin. Fokusointi tarkoittaa sitä, että on keskityttävä suurempiin hankkeisiin. Nämä ylimääräiset 40 % on oh- jattava sitten muihin töihin. Tästä syystä tuntuu ihmeelliseltä tehokkaan tohtorikoulutuk- sen jatkaminen. Tohtorikoulutushan on koulutus tutkimusta varten, se on tavallaan henki- lölle, joka jatkaa tutkijana eteenpäin. On varsin kyseenalaista tällä rahoituspohjalla jatkaa näin suurta tutkimushenkilökunnan koulutusvolyymia.

Opetushenkilökunnan määrää TKK:ssa, lähinnä nyt, jonka tunnen lähimmin, on kasvatet- tava. Sen sijaan, että professorivirkoja haetaan tutkimuspohjaisena, tarjotaan osaa professorin viroista opetushenkilön virkoina. Esimerkiksi sovelletun tekniikan puolella tässä tekniikan puolella kolmessa viimeisessä professorin haussa, missä on ollut mukana, on ollut maksimissaan kolme hakijaa, ja korkeintaan yksi pätevä, joka on sitten valittu vir- kaan. Se osoittaa, että ainakin sovelletun teknologian puolella virat eivät ole kovin houkut- televia, tilanne on toinen tutkimuksen puolella, jossa hakijoiden määrä on suurempi.

Meillä täytyy mahdollistaa uudet keinot opetuksen hankkimiseen. Yliopistot voivat aivan hyvin ulkoistaa osan opetustaan niin, että tietyt perusyksiköt olisivat yhteisiä eri yliopistoille. Näin ollen vältyttäisiin päällekkäiseltä henkilökunnalta. Opetus hankittaisiin yhdeltä yliopistolta ja jaettaisiin sitten muille yliopistoille. Meillä on suhteellisen paljon päällekkäis- tä koulutustoimintaa. Samaten voitaisiin osa koulutustoiminnasta yliopistojen ulkopuolelle ulkoistaa. Uudet opetusmenetelmät tarjoavat mahdollisuuden tehostaa opetustoimintaa.

Soveltavan tutkimuksen puolella näkisin, että meidän pitäisi toimia aivan vastaavasti kuin Cambridgen yliopistossa, jossa yliopisto tehokkaasti auttaa spin off –yritysten syntymistä ja osallistuu alkuvaiheessa yritysten toimintaan rahoittavana yksikkönä. Englannissa on jo pitkän aikaa ollut British Technology Group, joka hoitaa yliopistojen IPR-hallinnan ja il- meisen hyvin tuottaa rahoitusta spin off –yritysten alkuvaiheen rahoitukseen.

(23)

Yhteistyö ammattikorkeakoulujen kanssa edellyttää roolijaon selventämistä. Ammattikor- keakouluthan ovat kanavia teknologisen osaamisen siirtämiseksi yliopistopaikkakunnilta muille paikkakunnille, joissa ammattikorkeakoulut toimivat. Ne ovat tiiviissä yhteistyössä paikallisen teollisuuden kanssa. Esimerkiksi me olemme varsin tuloksellisesti toimittu Lahden ammattikorkeakoulun kanssa niin, että osa meidän laboratoriossa tehdyistä tut- kimustuloksista on tehty tuotteiksi Lahden ammattikorkeakoulussa. Molemmissa vaiheis- sa Tekes on ollut merkittävänä rahoittajana näissä hankkeissa. Samaa mallia voidaan soveltaa muihinkin hankkeisiin ja sillä lailla välttää nykyinen konfliktitilanne näiden kahden koulutusorganisaatioiden välillä.

Kiitos, tässä lyhyesti muutamia ajatuksia.

(24)

Kansanedustaja Mari Kiviniemi

KOMMENTTIPUHEENVUORO

Hyvää iltaa teille kaikille ja kiitos kutsusta tulla tähän seminaariin kommentoimaan. Otsik- kona kommenttipuheenvuorolle on, että ohjataanko yliopistoja tulosjohtamisella oikeaan suuntaan. Tähän aihepiiriin on useassa iltapäivän puheenvuorossa asiantuntevasti kantaa otettu. Kyllä tämän koko keskustelun punaisena lankana voisi pitää sitä, että pitää välttää sellaista tilannetta, että häntä alkaa heiluttaa koiraa, eli tulosjohtaminen ei ole itse- tarkoitus vaan keino hallita tätä haastavaa korkeakoululaitoksen kenttää. On ylipäänsä selvää se, että julkisen hallinnon ja palveluiden tuottavuuden arviointi on hyvin monimut- kainen ja vaikea tehtävä, mutta kuitenkin valtion hallinnossa ja julkisen sektorin tehtävissä tuottavuuden ja tuloksellisuudenkin parantaminen onnistuu helpommin, kun tulosjohtamisella on tärkeä rooli. Se tarjoaa yliopistoissakin hyvän perusvälineen toiminnalle.

Näissä iltapäivän alustuksissa kävi hyvin ilmi myös ne ongelmakohdat, joita tulosjohtamisessa on ja joista ensimmäinen on ilman muuta raha ja resurssit. Kyllä korkeakoulutuksen perusrahoituksen on oltava kunnossa. Sillä toteutetaan opetus- ja perustutkimus ja erityisesti nousi esiin keskusteluissa jo hyvin pitkään esillä ollut kysymys siitä, että perustutkimuksen rahoitus ei tässä maassa aivan riittävällä tasolla ole. Siihen parannusta pitäisi saada, ja ylipäänsäkin korkeakoulutuksen rahoituksessa vajetta on ollut. Toki parempaan suuntaan menossa ollaan, mutta korjaamisen varaa on myös jatkossa.

Toinen keskeinen kysymys on se, minkälaiset tuloksia ja tehokkuutta mittaavat mittarit ovat. Määrä ei todellakaan korvaa aina laatua. Huoleen tähän määrän liiallisesta koros- tumisesta on kyllä syytä suhtautua vakavasti. Jos tehokkuuden kasvaminen tapahtuu yk- siselitteisesti tutkintojen ja tutkimuksen tason laskulla, niin silloin tulosjohtamisessa on ilman muuta menty liiallisuuksiin ja väärään suuntaan. Kyllä huomio kiinnittyi Mustajoen puheenvuoroon siitä, että erityisesti tohtorin tutkinnoista maksetaan ylihintaa ja tuhlataan tietyllä tavalla liikaan resursseja. Se on syytä ottaa huomioon.

Määrämittarit ovat kuitenkin aina helpompia tehdä kuin laatumittarit. Eräs näkökulma tä- hän laatuun on se, jota me täällä eduskunnassakin varmasti tulemme tänä keväänä poh- timaan, kun opintojen nopeuttamisen toimenpideohjelma on valmistunut ja siitä ryhdytään hallituksessa ja eduskunnassakin päätöksiä tekemään. Kyllä tätä laatua pitää pystyä myös opiskelijanäkökulmasta tarkastelemaan, tarkastelemaan sitä, minkälaista yliopisto- opiskeleminen ja tutkimustoiminta ja muu toiminta on laadultaan. Esimerkiksi opiskelijan osalta se merkitsee sitä, että tavoitteena ei ole vain se nopea valmistuminen, vaan oleel- lista on muun muassa riittävä opinto-ohjaus, tehokas opiskeluajan käyttö ja ylipäänsä yliopisto mielekkäänä opiskeluympäristönä. Tulosohjauksessakaan ei ole pelkästään kyse siitä, miten yliopistot hallinnoivat kenttäänsä, vaan kyse on myös siitä, että opiskelijoiden- kin pitää oma kortensa tässä asiassa kekoon kantaa.

Kolmas olennainen asia tulosohjauksen toimivuutta arvioitaessa on yliopistojen autono- mia ja yliopistojen vaatimukset sen lisäämisen suhteen ovat oikeutettuja. On selvää, että yliopistotkin tarvitsevat aikaisempaa paremmat keinot pitkäjänteiseen ja suunnitelmalli-

(25)

sempaan toimintaan. Taloudellisen autonomian lisääminen on todettu hallitusohjelmassa, ja linjauksia tullaan täytäntöön tämänkin vaalikauden aikana laittamaan. Tietenkään ei taloudellisen autonomian riskiä pidä missään tapauksessa vähätellä. Kaikenlaisissa muu- toksissa kun sisältöä tarkastellaan, riskit on huolellisen pohdinnan paikka.

Näillä ajatuksilla, kiitoksia.

(26)

Kansanedustaja Kimmo Kiljunen

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät seminaarilaiset,

Aiheena on siis ohjataanko yliopistoja tulosjohtamisella oikeaan suuntaan. Omassa esi- tyksessäni teen muutamia hajahuomioita tähän teemaan liittyen.

Yliopistojen rahoitus on siirtynyt aloituspaikkapohjaisesta rahoituksesta tutkintopohjaiseen rahoitukseen. Tavoitteena muutosta tehtäessä on ollut mitata tuloksellisuutta. Edustaja Kiviniemi jo totesi, että kun puhtaasti tutkintotulosten pohjalta arvioidaan, voi herkästi käydä niin, että arvioidaan enemmän määrää kuin laatua. Tämä luonnollisesti on syytä pitää mielessä.

Mitä laatu sitten on? Mihin kiinnitämme huomiota, kun puhumme laadusta? Professori Sepponen toi esittämässään kalvossa hyvin esille sen, mikä yliopiston perinteinen tehtävä on: tuottaa uutta tutkimusta ja antaa siihen perustuvaa opetusta. Yliopistolaki vielä toteaa, että tavoitteena on aikaansaada ammattitaitoista työvoimaa, tutkimustuloksia ja tutkimus- tulosten yhteiskunnallista vaikuttavuutta; näinhän Sepposen kalvo meille kertoi.

Tuottaa uutta tutkimusta ja siihen perustuvaa opetusta? Tähän kytkeytyy monia ongelmia, jotka havaitsemme elämässä. Ensimmäiseksi, kun uuden tutkimuksen ja siihen perustu- van opetuksen tuottaminen on peruslähtökohta ja samanaikaisesti tuotetaan ammattitaitoista työvoimaa, syntyy ristiriita.

Problematisoin asetelman. Ristiriita syntyy siksi, että yliopistotutkimus on peruslähtökoh- diltaan perustutkimusta. Tässä suhteessa saattaa olla eroja humanistisissa ja toisaalta teknillisissä ja luonnontieteissä. Jälkimmäisissähän soveltava tutkimus on ensisijalla, ja Professori Sepponen on Teknillisestä korkeakoulusta. Humanistisella puolella peruslähtö- kohta on perustutkimus ja siihen nojautuva opetus.

Onko menty liian pitkälle siinä, että kohdetta, opiskelijaa, tarkastellaan vain talouden nä- kökulmasta tuotantotekijänä? Mihin on hävinnyt se yliopiston perinteinen rooli toimia yleissivistäjänä ja ihmisen henkisen kasvun tukijana? Yliopiston tehtävänä on tarjota väli- neitä ja tieto-taitoa ottaa kiinni tiedosta; hallita tietoa ja ottaa sitä käyttöön. Se on korkea- kouluopetuksen perustehtävä. Korkeakoulu ei voi koskaan tuottaa työelämään täysin valmista toimijaa, vaan työ aikanaan opettaa siihen vaadittavat lisävalmiudet. Ja jatkossa tietenkin työn ja elinikäisen koulutuksen välinen suhde on kasvava haaste.

Tästä tullaan toiseen dilemmaan määriteltäessä yliopiston perustehtävää tuottaa uutta tutkimusta ja siihen johtavaa opetusta. Meillä korkeakouluissa johtavaa pedagogista hen- kilökuntaa rekrytoitaessa pääpaino on tutkimuksellisissa valmiuksissa. Tämän seurauksena olemme liian usein korkeakouluopetuksessa pulassa. Vahva, korkealuokkainen tut- kija toimii opettajana ilman, että hänellä on aitoja pedagogisia valmiuksia. Kyse ei ole vain

(27)

uuden tiedon tuottamisen vaan tiedon välittämisen taidoista. Tässä meillä on suomalai- sessa korkeakoulujärjestelmässä vaikeuksia, mihin myös professori Sepponen viittasi.

Opetusvirkoja on liian vähän, painotetaan liian vähän kykyä toimia tehokkaana pedagogi- na, opettajana.

Opetusmetodisesti edustaja Olin viittasi kokemuksiinsa Yhdysvalloissa. Minullakin on kokemuksia anglosaksisesta opetusympäristöstä. Meillä korkeakouluopetuksessa painopis- te on massaluennoissa, ja toisaalta kirjallisuuden läpikahlaamisessa, kirjallisuustenteissä.

Näin ei välttämättä saada luovia yksilöitä. Anglosaksinen traditio, kun opettajia on suhteessa suurempi määrä, tarjoaa mahdollisuuden pienimuotoisempaan ryhmäopetukseen, tutorointityyppiseen opetukseen, ja ennen kaikkea jatkuvaan kirjoittamiseen; esseitä toi- sensa perään. Kirjallisuus on lähdemateriaalia, josta poimitaan ainekset argumentaatiolle, joka laitetaan paperille. Kirjallisuus ei ole väen väkisin päähän päntättäväksi eikä ulko- muistista tenttiin kirjoitettavaksi. Meillä tentin tehtävänä on vain osoittaa, onko kirjallisuus luettu. Ei tarjota taitoa käyttää kirjallisuutta tietolähteenä. Tässä suhteessa meillä on uu- delleen arvion paikka.

Arvon puheenjohtaja, viimeiseksi huomio pitkittyneistä opiskeluajoista. Meillä keskimäärin ylempi korkeakoulututkinto vaatii kuusi vuotta, ja vain kolmasosa opiskelijoista kykenee suoriutumaan opinnoistaan viidessä vuodessa. Keskimäärin ylempi korkeakoulututkinto Suomessa saavutetaan 27 vuoden iässä. Se on 2-3 vuotta enemmän kuin muissa Euroo- pan unionin jäsenmaissa. Ammattikorkeakouluissa valmistumisikä on 26 vuotta, johtuen osittain siitä, että siellä opetus on kurssimuotoisempaa ja ammattikuva selkeämpi. Kor- keakouluopetukseen käytettävä aika on ylipäätään Suomessa liian pitkä. Hämmästyttä- vää mutta totta: 15 vuotta opintojen aloittamisen jälkeen vielä 25 % opiskelijoista on vailla ylempää korkeakoulututkintoa! Tämä on kyllä resurssien haaskaamista. Jossakin on vi- kaa.

Kaksi syytä, joihin täytyy kiinnittää huomiota. Ensimmäinen ongelma on se, että meillä toisen asteen koulutuksesta korkeampaan koulutukseen siirtymisen väli on liian pitkä. Ei tahdota päästä korkeakouluihin. Tässä suhteessa saattaisi olla paikallaan pohtia esimerkiksi niitä vaihtoehtoja, joita ranskalainen korkeakoulujärjestelmä tarjoaa. Siellä kaikki käytännössä pääsevät sisään, ja sitten kurssimuotoisemmin karsitaan asteittain. Ei muo- dostu tilannetta, että 15 vuoden jälkeen vielä neljäsosa on ilman loppututkintoa.

Toinen ongelma on se, että meillä osa-aikaopiskelun kulttuuri on vallitseva korkeakouluissa. Osa-aikaopiskelu. Se on häkellyttävää. Tämän ongelman selittää osin että opintotuki- järjestelmämme heikkous. Se ei tue täysipäiväistä opiskelua. 54 %:lla opiskelijoista on ansiotuloja, eli suurin osa opiskelijoista käy työssä samanaikaisesti kuin opiskelee. Nämä ovat niitä ongelmia, joiden kanssa joudumme painimaan, kun mietimme korkeakoulujen toimintojen tuloksellisuutta. Tässä eduskunnallakin ja hallituksella on oma tehtävänsä.

Kiitos.

(28)

Kansanedustaja Eero Akaan-Penttilä

Esitän muutaman varmaan aika terävänkin mielipiteen; tiedä häntä, mistä kaikesta ne johtuvat, mutta kerron muutamia syitä. Olen kuullut korkeakoulumaailman kehittämisestä omassa perheessäni pikkupojasta lähtien, 1950-luvulta: seurannut isäni kautta, miten aikanaan yksityinen Kauppakorkeakoulu vähitellen valtiollistettiin; seurannut, miten isäni veli, korkeakoulumies Jyväskylässä, lopulta sai Kasvatustieteellisen korkeakoulun pys- tyyn. Nämä kokemukset varmaan vaikuttavat, joko hyvässä tai pahassa; eihän sille mi- tään mahda. Jos en olisi eduskunnassa, olisin dosenttina Korvaklinikalla, mikä tietenkin tuo oman ryytinsä tähän.

Tulosjohtamisen puolesta haluan sanoa sen, että olen ollut työterveyslääkärinä pitkään ja nähnyt muun muassa ABB Strömbergillä, minkälaista on todellinen tulosjohtaminen, hy- vässä ja pahassa, vaativana ja myös mahdollisuuksia luovana. Jo tässä alkuvaiheessa synteesinä tästä kaikesta ja vastauksena kysymykseen, sopiiko tulosjohtaminen yliopistoon, totean, että se, mitä minä ymmärrän tulosjohtamisella, varmasti ei sovi, vaan sen täytyisi olla jotain aivan muuta. Ymmärrän nimittäin tulosjohtamisen niin, että sen pitää olla taatusti tehokasta, siinä pitää olla jokaisella yksiköllä omaa selvää päätösvaltaa myös niin, että tulospalkkaus toimii. Silloin ne ihmiset, jotka tekevät tulosta, saavat siitä itsellen- sä selkeää palkanlisää. Tämä ei toimi kunnallishallinnossa, tämä ei toimi meidän yliopis- tomaailmassa, tämä ei toimi valtionhallinnossa. Ainakin termi tulosjohtaminen on mieles- täni aivan selvästi väärä. Totta kai mahdollistavaa lainsäädäntöä tarvitaan kiistatta tähän kaikkeen. Mutta kun ministeriö puuttuu hyvin paljon asioihin ja omaa varainhankintaa ei sallita, niin vaikeaksihan tämä kaikki menee.

Varmaan moni teistä korkeakouluihmisistä tietää, miten iso bisnes Australiassa pyörii yliopistojen ympärillä. Sinne tulee Kaukoidästä Indonesiaa myöten rikkaiden sukujen lapsia, jotka rahoittavat suoraan australialaisia yliopistoja. Meille tulee kiinalaisia opiskelijoita, jotka opiskelevat ilmaiseksi. Kun he valmistuvat, niin kuulemma lähes sataprosenttisesti lähtevät takaisin Kiinaan. Onko se sitten viisasta tulosjohtamista vai ei? Minun mielipiteeni kyllä on, että taatusti ei ole viisasta.

Löysin ilokseni Economist-lehden numeron tammikuun lopulta. Kansilehdellä lukee: ”Pay or decay”, 'maksa tai haihdu hornan tuuttiin'. Varsinaisessa artikkelissa on ihan nätisti kuvattu kaikki rakenteet ja sitten on taulukoitu maailman tilanne, kuten Suomi sijainti suhteessa kansantuotteeseen. Liikkeelle lähdetään Briteistä, Cambridgesta ja Oxfordista, ja sanotaan suurin piirtein samaa kuin professori Sepponenkin sanoi, kun viittasi Cambrid- geen. Nuo kaksi kaupunkia ja niiden yliopistot elävät aika lailla menneisyydessä, mutta niiden toiminta on kuitenkin jotenkin jokseenkin kunnossa. Se johtuu kuulemma siitä, että näissä kahdessa yliopistossa on edelleen itsehallinto, niillä on oma talous, on hyvin vähän rajoittavaa byrokratiaa. Tämä turvaa sen, että tutkimus on edelleen käynnissä näissä kahdessa yliopistossa. Mahdollisesti on muitakin vaikuttavia tekijöitä.

(29)

Muissa yliopistoissa menee Iso-Britanniassakin paljon huonommin. Näiden kahden kuu- luisimman yliopiston budjetti on 4 miljardia puntaa vuodessa, kun kaikki muut brittiyliopistot saavat 1,7 miljoonaa puntaa. Harvardin yliopisto USA:ssa käyttää kaksi kertaa enem- män rahaa kuin kaikki brittiyliopistot yhteensä. Tämän laatuisia asioita artikkelissa siis kerrotaan ja voimakkaasti painotetaan, että mitä enemmän valtion kontrolli on lisääntynyt 30 vuodessa Brittein saarilla, sitä vaikeammaksi asiat ovat siellä tulleet.

Miten meillä on käynyt? 20–30 vuoden aikana? Vanhimpien professoreiden pitäisi minusta tulla ulos ja sanoa asiat niin kuin ne ovat. Muutenhan ei meillä mikään mene eteenpäin.

Artikkelissa kysytään, mitä Britanniasta pitäisi tehdä, pitäisikö yliopistojen odottaa, että yliopistojen kansallistamisesta vähitellen luovutaan, vai pitäisikö niiden liikkua kohti vapa- utta omien aloitteidensa pohjalta. Varmaan pitäisi itse tehdä jotain eikä odottaa, että joku muu tekee. Euroopan yliopistoista lehdessä sanotaan, että pitäisi lopettaa puheet uudis- tamisesta ja itse tehdä ehdotuksia, miten uudistetaan. Luulen, että tässä on suomalaisen yliopistomaailman yksi suuri juttu. En ole nähnyt, että suomalainen yliopistomaailma olisi missään yhteydessä ehdottanut jotain aivan selvää reformia, joka olisi yliopistoille eduksi.

Toivoisin, että Helsingin yliopiston kansleri jotenkin sanoisi tähän jonkun mielipiteen tai kertoisi jonkun kokemuksen sitten keskustelun aikana.

Artikkeli sanoo amerikkalaisista: ”They are welthier, happier, brainier, and they march for- ward remorselessly.” Eli jenkit ovat tämän lehden mukaan 'rikkaampia, onnellisempia, aivokkaampia ja menevät häikäilemättä eteenpäin'. Kaikki tilastot puhuvat samaa.

Tästä lehtiartikkelista kannattaa lähteä eteenpäin. Pienessä Suomessa, jossa väestöpoh- ja on 1 prosenttia EU:sta, korkeakoulupolitiikassa on kyllä mielestäni pahat ajat edessä, jos pitää oikeasti paikkansa se, että perusopetukseen ja perustutkimukseen rahoitusta ei ole enää turvattu.