Mandlaisena biologina Yhdysvalloissa
Richard Levinsin haastattelu
Yrjö Haila
Richard Levins on ammattibiologien, etenkin ekologien keskuudessa maailmankuulu nimi.
Hänet tunnetaan lukuisista 60-luvun alusta läh- tien julkaistuista artikkeleistaan, joista monet ovat sangen matemaattisesti ja teoreettisesti suuntautuneita, sekä etenkin vuonna 1968 il- mestyneestä teoksestaan "Evolution in changing environments" (Princeton University Press). Se on hämmästyttävä kirja — laajuudeltaan vain alun toistasataa sivua, mutta sisältämiensä ide- oiden rikkauden ja kantavuuden suhteen eräs tärkeimmistä viime vuosikymmeninä julkais- tuista ekologian ja evoluutioteorian rajamaas- tossa liikkuvista teksteistä.
Kiintoisa yksityiskohta Levinsin kirjassa on esipuheeseen sisältyvä toteamus, että teksti pe- rustuu Havannan yliopistossa pidettyihin luen- toihin. Työskentely vallankumouksen jälkeistä rakennusoiötä käynnistäneessä Kuubassa ei äk- kipäätään vaikuta kovin todennäköiseltä yhdys- valtalaiselle yliopistomiehelle.
Richard Levins vieraili syksyllä Suomessa Tutkijaliiton kutsusta osallistuen "Ihminen ja luonto" -symposioon. Selvisi muun muassa, että tiivis yhteys vallankumouksellisen Kuuban tie- teellisiin laitoksiin on mitä johdonmukaisin osa Levinsin ammatillista profiilia. Alle kirjattu keskustelu nauhoitettiin Meltauksen Riistantut- kimusasemalla Etelä-Lapin kaamoksen yönä tropiikin tutkijan Richard Levinsin aloitellessa ensimmäistä matkaansa napapiirin tuolle puo- len.
Keskustelu liikkui osittain samoissa aihepii- reissä kuin T&E numerossa 2 / 1982 julkaistu Steven Rosen haastattelu. Tämä on väistämä- töntä. Levins ja Rose tukeutuvat samaan "tie- teen radikalisoinnin" liikkeeseen, joka vauhdit- tui 60-luvulta lähtien englantia puhuvassa maailmassa valtameren molemmin puolin. He ovat myös toimineet läheisessä yhteistyössä aina siitä lähtien kun kohtasivat toisensa Hanoissa toistakymmentä vuotta sitten.
Levinsin ja Rosen profiileissa on myös selvä
ero. Steven Rosen toimintaa luonnehtii ennen muuta osallistuminen tiedepolitiikkaan englan- tilaisen vasemmiston näkyvimpänä hahmona, Bernalin ja kumppaneiden perinteiden kehittä- jänä. Richard Levins taas on julkaisuproofiilil- taan ennen muuta tutkija, joka on tietoisena marxistina pyrkinyt selvittämään oman alansa, evolutiivisen ekologian teoreettisia ja filosofisia perusongelmia. Levinsin tieteellinen työ on tuot-
tanut myös virallista tunnustusta, mm. kutsun USA:n kansallisen tiedeakatemian jäseneksi;
tästä hän tosin kieltäytyi vastalauseena tieteel- lisen eliitin välinpitämättömyydelle Vietnamin sodan aikaiseen tieteen väärinkäyttöön nähden.
Sitoutuminen radikaaliin poliittiseen toimin- taan, tuon sanonnan klassisessa yhdysvaltalai- sessa merkityksessä, on korostunut Levinsin elämässä tieteellisen työn ohella. Erityisen ak- tiivisesti hän on osallistunut työhön Puerto Ri- con itsenäistymisen puolesta elettyään siellä vai- monsa kotiseudulla pienviljelijänä Korean so- dan ja McCarthyn mustalistakaudella. Hän toi- voi voivansa myös Suomessa levittää tietoa Pu- erto Ricon asemasta tieteen ja taiteen sääntöjen mukaan sorrettuna USA:n siirtomaana. Nykyi- sin Levins toimii populaatiobiologian professo- rina Harvardissa. — Yrjö Haila
Y. H.: Esittäytyisitkö T&E:n lukijoille? — Ajattelen tässä nimenomaan sitä, miten amma- tillinen toimintasi on heijastusta taustastasi ja USA:n yhteiskunnallisista oloista.
R. L.: Kasvoin New Yorkissa radikaalissa perheessä, ja oli alusta alkaen itsestään selvää, että osallistun myös itse aktiivisesti poliitti- seen toimintaan. Yhdysvaltain kommunisti- sen liikkeen piirissä vallitsi tuolloin laaja kiin- nostus luonnontieteitä kohtaan, ja sain siitä tartunnan jo sangen varhain. Kiinnostuin myös tieteen väärinkäytöstä — miten tutki- mus on kytketty sotien valmisteluun, tai miten sitä on käytetty yhteiskunnallisen sorron ja ra- sismin perusteluna. Myöhemmin ongelma-
1/83 TIEDE JA EDISTYS Richard Levis 29
alue laajeni myös käsittämään tiedepolitiikan, opetuksen kehittämisen, sekä myös filosofian ja luonnontieteen keskinäissuhteiden ongel- man. Muutettuani Puerto Ricoon jouduin vas- tatusten Yhdysvaltain todellisuuden uuden puolen kanssa. Tieteellinen erityiskiinnostuk- seni sai uusia yhteyksiä, Puerto Ricon itsenäi- syystaistelun ja laajemminkin taistelun kan- sallisen vapautuksen puolesta.
Y. H.: Olet teoreettista perustutkimusta te- kevä luonnontieteilijä. Millaisina näet marxis- min merkityksen tieteelle, erityisesti luonnontie- teelle?
R. L.: Marxismin ja luonnontieteen välillä on useita tärkeitä yhteyksiä. Marxilainen maailmankatsomus auttaa meitä oivalta- maan, että tiede kehittyy historiallisena ja yh- teiskunnallisena prosessina. Kullakin hetkellä vallitsevat teoriat ja katsomukset ovat histo- riallisen prosessin tuotetta, eivät luonnon määräämiä "ikuisia totuuksia".
Tämä lisää mahdollisuuksiamme myös teh- dä kysymyksiä vallitsevien tieteellisten us- komusten suhteen. Voimme kysyä, mistä tu- levat vallitsevat ideat, miksi ne ovat saaneet juuri nykyisen asunsa, onko ne pakko hyväk- syä sellaisinaan. Näin vapausasteet sekä tie- teellisten ongelmanasettelujen että valintojen suhteen kasvavat. Tieteen historiallisen ja yh- teiskunnallisen luonteen ymmärtäminen li- sää mahdollisuuksia tieteelliseen päättelyyn.
Tietenkin marxilainen yhteiskunta-analyysi antaa aseita eritellä myös yksityiskohtaisem- min tieteellisen tutkimuksen kehityssuuntia ja llikevoimia kapitalistisen yhteiskunnan olois- sa. Käy selväksi, että usein tutkimusta ohjaava motiivi on pyrkimys lisätä tiettyihin tuotan- toprosesseihin nojautuvien yritysten voittoja.
Sotateollisuuteen sitoutunut tutkimus on tästä luonnollisesti äärimmäinen esimerkki.
Edelleen, marxilaisuus pakottaa näkemään myös tiedettä tuottavat instituutiot ja yhteisöt sosiaalisina organisaatioina, joilla on oma ko-
ko yhteiskunnan luokkarakenteesta riippuvai- nen hiearkiansa. Voimme kysyä, miten tämä vaikuttaa tutkimuksen kehitykseen ja yhteis- kunnallisiin funktioihin. Tulee mahdolliseksi taistella tieteen demokratisoinnin puolesta.
Sangen monet vasemmistolaisittain ajatte- levat ovat varmaan valmiit hyväksymään edel- lä esittämäni näkökohdat. Mutta on olemassa vielä syvällisempiä, joskin harvemmin tunnus- tettuja sisällöllisiä yhteyksiä marxilaisuuden ja tieteellisen tiedostamisen välillä. Nämä ulottuvat teorioista aina laboratoriossa teh- täviin koejärjestelyjä koskeviin valintoihin as- ti.
Lännessä vallitseva empiristinen tutkimus- perinne on voimakkaasti korostanut, että il- miöiden tutkimisessa on aloitettava hajotta- maila ne pienimpiin osiinsa ja analysoimalla osasten käyttäytymistä. Marxilaisuus on suh- tautunut epäluulolla äärimmäisen empirismin tietoteoriaan, ja korostanut sen sijaan, että to- dellisuudessa ilmiöiden osaset ovat keskenään vuorovaikutuksessa. Usein on tärkeämpää ko- rostaa ilmiöiden keskinäisiä yhteyksiä kuin niiden irroittamista toisistaan ja tutkimista eristyksissä.
Edelleen marxilainen lähestymistapa kiin- nittää huomiota muutokseen, etenkin laadul- lisiin muutoksiin erilaisten systeemien käyt- täytymisessä, ja niiden syiden ymmärtämiseen pelkän kuvaamisen sijasta. Tämä palautuu jäl- leen luonnon ilmiöiden moninaisiin vuorovai- kutussuhteisiin. On varottava yleistyksiä osis- ta kokonaissysteemeihin. Ottaakseni esimer- kin: On fysiologinen tosiasia, että DDT tap- paa hyönteisiä. Mutta tämä ei suinkaan oikeu- ta ekologista päätelmää, että DDT:n käyttö pitäisi tuhohyönteisten kannat kurissa. Tu- hohyönteisten esiintyminen ekologisissa sys- teemeissä määräytyy paljon monimutkaisem- mista ekologisista vuorovaikutussuhteista kuin pelkästä DDT: n fysiologisesta vaikutuk- sesta hyönteisten elintoimintoihin.
• Pr - • )„'.
30 Richard Levins TIEDE JA EDISTYS 1/83
Esimerkki osoittaa myös, että ilmiöiden ja systeemien kuvaaminen ei aina ole niin yksin- kertaista kuin piintynyt empiristi luulee.
Olemme taipuvaisia arvostamaan täsmällisiä, fysikaalisia ja kemiallisia mittaustuloksia esi- merkiksi ekologisten, usein paljon vaikeam- min mitattavien indikaattoreiden käyttöön verrattuna, mutta tämä voi johtaa harhaan.
Joskin numerot ovat tarkkoja, ne eivät vält- tämättä identifioi ja kuvaa oikeita, merkityk- sellisiä asioita.
Tiede on inhimillisen toiminnan tuotetta, ja tämän oivaltamisella on tärkeä tietoteoreet- tinen merkitys tieteellisten teorioiden luon- teen ymmärtämisessä. Jos teoriat otetaan liian kirjaimellisesti, tästä aiheutuu vaikeuksia tut- kittujen ongelmien ymmärtämiselle. Esimer- kiksi populaatiobiologiassa on 20-luvulla ke- hitetyillä populaatioiden dynamiikkaa kuvaa- villa yhtälöillä ollut suuri merkitys. Mutta yh- tälöt ovat samalla tuottaneet oman hajoami-
Robert Smithsson: Spiral Jetty, 1970.
sensa. Yhtälöiden muotoilemisessa on pakko käyttää symboleja, jotka ovat abstraktioita to- dellisuudesta. Analyyttisessä tutkimusperin- teessä symbolit helposti sekoittuvat todelli- suuden kanssa, "reifioituvat". Yhtälöiden pä- tevyys on kuitenkin rajallinen nimenomaan siksi, että symbolien käytön edellyttämät abs- traktiot — populaatioyhtälöissä esimerkiksi nojautuminen keskiarvoihin — voivat joissa- kin luonnon olosuhteissa osoittautua täysin epärealistisiksi.
Y. H.: Korostat voimakkaasti marxilaisuu- den teoreettista ja jopa metodologista merkitys- tä myös luonnontieteelliselle tutkimukselle.
Oletko pystynyt todentamaan väitettäni omassa työssäni?
R. L.: Olen ainakin pyrkinyt siihen. Voisin mainita muutaman esimerkin.
Varhaisessa eliöiden sopeutumiseen liitty- vässä työssäni kiinnostuin ongelmasta, miten sopeudutaan heterogeeniseen, vaihtelevaan ja
1 /83 TIEDE JA EDISTYS Richard Levins 31
hyvin erilaisista osista koostuvaan ympäris- töön. Tuolloin oli jo runsaasti selvitetty eliöi- den sopeutumista tiettyihin, pysyviin vaikka- kin erikoislaatuisiin olosuhteisiin. Mutta mi- täpä jos olosuhteet ovat ajallisesti tai paikalli- sesti hyvin vaihtelevat?
Arkipäivän järjen ratkaisu ongelmaan kai olisi, että eliöt sopeutuvat keskiarvoon, valit- sevat jonkinlaisen "kultaisen keskitien" ääri- olosuhteiden välillä. Tulin kuitenkin ajatel- leeksi, että tämä ratkaisu, tai pikemminkin en- nakkoluulo, itse asiassa määräytyy ideologi- sista premisseistä, eikä välttämättä ole luon- nossa laisinkaan pätevä.
Tämä johti minut kehittämään "fitness set"
-teorian 1, jota voi käyttää metodologisena vä- lineenä tutkittaessa eliöiden sopeutumista he- terogeeniseen ympäristöön. Teoria osoittaa
"kultaisen keskitien" ennakkoluulon vääräk- si. Oivallisin sopeutuma voi olla jompi kumpi ääriarvo tai populaatiotasolla toteutuva se- kastrategia, tämä määräytyy ympäristöolojen luonteesta sekä tutkitun eliön ja ympäristön vuorovaikutuksen yksityiskohdista.
Tässä tapauksessa marxilaisuus lähinnä auttoi paljastamaan erään vakiintuneen us- komuksen ideologiset juuret. Voin mainita myös eriluonteisen esimerkin.
Olen 70-luvulla pyrkinyt erityisesti selvit- tämään, miten eri organisaatiotasot vaikutta- vat toisiinsa monimutkaisissa järjestelmissä.
Esimerkki tällaisesta ongelmasta on mendelis- tisen populaation evoluutio yhteisössä. Re- duktionistinen lähestymistapa olettaa ilman muuta, että yhteisöissä havaittavat ilmiöt voi- daan suoraan johtaa yksittäisten populaati- oiden evoluutiosta. Marxilaisen, vuorovaiku- tuksia ja systeemien integroitumista korosta- van näkemyksen pohjalta sen sijaan herää au- tomaattisesti ajatus, että nimenomaan vuo- rovaikutukset voivatkin olla merkittävin teki- jä. Vuorovaikutussuhteista yksittäisiin popu- laatioihin suuntautuva feedback, takaisin-
syöttö, puuttuu perinteisistä populaatiogene- tilkan yhtäläistä.
Ryhdyin kehittämään menetelmiä kuvata matemaattisesti monimutkaisten järjestel- mien käyttäytymistä.' Tässä tapauksessa laa- dulliset, so. muutoksen suuntaa ja suhteellista nopeutta koskevat ennusteet voivat olla tär- keämpiä kuin täsmällinen määrällinen kuvaa- minen, päinvastoin kuin perinteinen systee- mianalyysi olettaa. Systeemianalyysin taustal- la väijyy reduktionismin harha, olettamus, et- tä systeemi on riittävässä määrin kuvattu kun siitä on mitattu riittävä määrä muuttujia ja ne on kytketty yhteen. Keskeinen ongelma on, syntyykö vuorovaikutuksista korkeamman ta- soisia yksikköjä; ja jos syntyy, miten näitä voi- daan kuvata.
Tuntuu siltä, että alkuperäinen olettamuk- seni vuorovaikutusten keskeisestä merkityk- sestä yhteisöjen tasolla on saanut vahvistusta.
Esimerkiksi joidenkin lajien säilyminen muut- tuvassa ympäristössä ei määräydy yksin- omaan lajien fysiologisesta ja ekologisesta sie- tokyvystä, vaan koko yhteisön muuttumisesta.
Tässä tapauksessa marxilaisella näkemyksellä siis oli tieteellisen työn kysymyksenasettelua ohjaava merkitys.
Y. H.: Marxilaisessa tiedenäkemyksessä ko- rostetaan tieteen ja yhteiskunnallisen käytän- nön suhteiden merkitystä. Millaisena itse näet tämän suhteen ongelmat?
R. L.: Tieteellä on epäilemättä aina yhteys yhteiskunnalliseen käytäntöön, sekä ratko- miensa ongelmien että teorioissa ilmenevien premissien ja ideoiden yhteiskunnallisten juu- rien välityksellä. Ongelma onkin epäilemättä siinä, miten nämä yhteydet määräytyvät.
Usein tieteen ja yhteiskunnallisen käytän- nön yhteydet pyritään kokonaan kieltämään.
Luodaan pitkälle kehitettyjä, hienostuneita teoreettisia kehitelmiä, jotka eivät varsinaises- ti liity mihinkään — eiköhän jokaiselta luon- nontieteen sektorilta löydy riitävästi esimerk-
32 Richard Levins TIEDE JA EDISTYS 1/ 83
kejä. Toisena äärimmäisyytenä on tietenkin kapitalistisessa yhteiskunnassa tapahtuva joi- denkin tutkimussuuntien täydellinen alistu- minen esimerkiksi armeijan tai suuryritysten, käytännöllisille tarpeille. Pyritään sovellutuk- siili, mutta näiden taustana olevat yhteiskun- nalliset intressit ovat vääristyneet. Käsittääk- seni tieteen kehityksen taustalla olevat sosi- aaliset tekijät on huomioitava, olipa kyse te- oreettisista ideoista tai suoranaisista sovellu- tuksista.
Sosialistisessa yhteiskunnassa tieteen ja käytännön suhteessa tapahtuu täydellinen muutos. Tämä johtuu ennen kaikkea siitä, että sosialismissa tieteen ja yhteiskunnallisen käy- tännön suhteet voidaan tavoitteellistaa, ja pyrkiä viemään näitä tavoitteita käytäntöön.
Tämän rinnalla kehittyy myös tieteen kulttuu- rinen merkitys. Tieteen rooli sosialistisessa yh- teiskunnassa ei suinkaan pelkisty välittömiin sovellutuksiin, ei myöskään luonnontieteiden osalta.
Tieteellisten instituutioiden ja perinteiden luominen on tietenkin monimutkainen tehtä- vä, jonka toteuttaminen vaatii runsaasti aikaa.
Ajateltakoon vaikkapa olosuhteita vasta vapau- tuneissa maissa, Kuubassa, Vietnamissa tai Nicaraguassa.
Y. H.: Voisimme ehkä siirtää keskustelua työsi poliittisiin ulottuvuuksiin, ja aloittaa suh- teestasi kolmannen maailman maiden itsenäi- syystaisteluun — olethan runsaasti korostanut yhteyksiäsi Puerto Ricoon. On varmaankin kaksi yksinkertaista ja välitöntä ratkaisua sille, miten länsimaiset tutkijat voivat tukea vapau- tusliikkeitä. Tarkoitan yhtäältä osallistumista tavanomaiseen solidaarisuus0,öhön ja toisaalta yritystä löytää sellaisia spesifejä tutkimusongel- mia, joilla on merkitystä joidenkin kehitys- maiden kohtaamien ongelmien kannalta. Mutta onko sinulla kokemuksia siitä, että olisi kyetty yleisemmin tukemaan esimerkiksi koulutusjär- jestelmän ja kansallisten tieteellisten instituu-
tioiden kehittämistä kehitysmaissa?
R. L.: Tähän on pyritty useilla eri tavoin.
Ensimmäinen mahdollisuus on paljastaa niitä haittoja, joita monikansallisten yhtiöiden tai Yhdysvaltain armeijan mukanaan tuomat tie- teelliset ja tekniset menetelmät aiheuttavat kolmannen maailman maissa. Näitä ovat esi- merkiksi vaarallisten kemikaalien ja ympäris- töä myrkyttävien teollisuuslaitosten vienti ke- hitysmaihin ympäristönsuojelun tiukennuttua teollisuusmaissa, tai äärimuodossaan Viet- namissa käydyn kemiallisen sodan tai Kuubaa vastaan suunnatun biologisen sodankäynnin seuraukset.
Olemme myös pyrkineet kehittämään tie- teellistä apua vallankumouksellisille maille, esimerkiksi materiaalisena apuna. Vaativampi tehtävä on tukea vapautuneiden maiden itse- näisten tieteellisten perinteiden luomista. Eri- tyisenä ongelmana on, että nuorten sosialistis- ten maiden tutkijat useinkaan eivät tiedä, mitä kysyä. Eräs varsin laajalti sovellettu yhteis- työn muoto on ollut laatia review-artikkeleita.
esimerkiksi Kuuban ja Nicaraguan tutkijoi- den käyttöön. Näiden aiheina ovat olleet vaik- kapa muurahaisten käyttö biologisessa torjun- nassa, hyönteismyrkkyjen käyttö, polykult- tuurien (sekaviljelmien) soveltaminen maata- loudessa, jne. Ensimmäisen review-artikkelin pohjalta on useassa tapauksessa syntynyt py- syvämpikin tutkimuksellinen yhteys.
Joissakin tapauksissa on yhdistetty omissa laboratorioissamme tehty tutkimus kenttätöi- hin Kuubassa ja Nicaraguassa. Omassa labo- ratoriossani on eräänä tutkimuskohteena ollut muurahaisten käyttö biologiseen torjuntaan.
Myös tieteellisillä vierailuilla on pysyvä si- jansa yhteistyössämme. On tärkeätä auttaa vapautuneiden maiden tutkijoita murtautu- maan ulos siitä eristyksestä, johon maiden kulttuurielämä pyritään painamaan. Tätä voi- daan tukea esimerkiksi kehittämällä julkai- suvaihtoa, julkaisemalla itse artikkeleita va-
1/83 TIEDE JA EDISTYS 33 Richard Levis
pautuneiden maiden tieteellisissä julkaisuissa, tukemalla nuorten tutkijoiden jatkokoulutus- ta ja julkaisumahdollisuuksia ulkomailla jne.
Yhteyksiemme kehittämisen taustana on mitä suurimmassa määrin perustava usko, että marxismin traditioiden kehityksessä painot- tuvat kussakin maassa eri puolet. Nuorten so- sialististen maiden tilanne on tietenkin vaikea, koska tieteelliset perinteet täytyy rakentaa lä- hes nollapisteestä. Käytännön välttämättö- myyksillä on tavattoman suuri paino. Meillä taas helposti ajaudutaan toiseen äärimmäisyy- teen. Ajattelu ja tutkimus saattavat liikkua hy- vin abstraktilla tasolla. Siksi vuorovaikutus on molemminpuolisesti hedelmällistä. Voi syntyä uudentyyppisiä, pysyviä ja kehittyviä yhteis- työsuhteita, jotka elävät osana uuden yhteis- kunnan rakentamisen poliittista prosessia.
Tieteellisen vaihdon osanottajat eivät ole pelkkiä vieraita — puolin eivätkä toisin — vaan osallisina samassa kansainvälisessä ke- hityksessä, joka on välttämättömyys sosialis- tisten aatteiden ja sosialismin kypsymiselle maailman mitassa.
Y. H.: Onko yhteistyösi esimerkiksi kuuba- laisten kollegojen kanssa ollut menestyksellistä?
R. L.: Luulen niin. Emme suinkaan ole aina olleet samaa mieltä. Mutta ajattelun moni- puolisuus, moni-ilmeisyys on kasvanut, puo- lin ja toisin. Näin on päästy käsiksi yhä tärke- ämpiin tieteellisiin ongelmiin — tärkeisiin se- kä käytännölliseltä että teoreettiselta kannal- ta.
Y. H.: Miten marxilaisuuteen suuntautuneet tutkijat ovat järjestäytyneet Yhdysvalloissa?
R. L.: Marxilaisuudella on luonnontieteili- jöiden piirissä Yhdysvalloissa vahvat 30- ja 40-luvulle ulottuvat juuret. Kommunistisen puolueen yhteydessä toimi tuolloin lukuisia opinto- ja tutkimusryhmiä, ja fasismin vas- taista taistelua johtavana voimana puolue oli selvässä hegemonia-asemassa vasemmistoin- tellektuellien keskuudessa.
40-luvun lopulta lähtien, McCarthyn kau- den ja kylmän sodan orastaessa tilanne vähi- tellen vaikeutui, ja entiset organisaatiot hävi- sivät. Oma osuutensa tässä oli myös Lysenko -keskustelulla 40/50-lukujen vaihteessa.' Uuden nousun tutkijoiden radikalisoitu- minen koki 60-luvun sodanvastaisen liikkeen myötä. Se nosti aluksi keskiöön kysymyksen tieteen käytöstä ja väärinkäytöstä. Pian kes- kusteluun nousi myös tieteen ideologinen käyttö, kuten Arthur Jensenin pyrkimys oi- keuttaa älykkyysosamäärämittauksilla sosiaa- linen eriarvoisuus. Myöhemmin kritikoitiin esimerkiksi E. 0. Wilsonin biologista deter- minismiä, sosiobiologiaa.
Tutkijoiden radikalisoituminen tuotti tu- loksenaan järjestön "Science for the people".
Se ei ole yksinomaan marxilaisten järjestö eikä juurikaan käsittele teoreettisia ongelmia, vaan suuntautuu pikemminkin tieteen käyttöön, tiedepolitiikkaan. Teoreettisen keskustelun foorumeita ovat mm. aikakauslehdet "Science and nature" ja "Science and society", sekä py- syvämpänä instituutiona "New York Marxist School". Tärkeä asema tiedettä koskevassa keskustelussa on myös ollut USA:n tervey- denhuoltoa analysoivilla radikaaleilla järjes- töillä, joilla on juurensa feministien ja Mus- tien panttereiden toiminnassa.
Tieteen poliittisia ja filosofisia ulottuvuuk- sia koskeva keskustelu on siis hajonnut eri or- ganisaatioihin, joilla on osittain yhteinen jä- senistö. Teoreettista keskustelua ylläpitävistä järjestöistä on luonnontieteiden osalta tärkein mainitsemani New York Marxist School.
Muiden alojen, kuten yhteiskuntatieteiden ja humanioran piirissä toimii ryhmiä, jotka ovat melko hajallaan eri yliopistokaupungeissa.
New Yorkin koulu on varsinaisesti opetuk- seen keskittyvä laitos, jonka organisoinnista vastaavat New Yorkin radikaalit. Koulu pyr- kii olemaan irrallaan poliittisista ryhmittymis- tä, jotka usein näkevät teorian tärkeimpänä
34 Richard Levins TIEDE JA EDISTYS 1 / 83
tehtävänä oman poliittisen toimintalinjansa perustelemisen. Koulu on myöskin määrätie- toisesti pyrkinyt kehittymään vasemmistoryh- mien välisten tapaamisten ja keskustelujen foorumiksi, ja tässä on myös jossakin määrin onnistuttu. Teoreettinen keskustelu on nous- sut välittömien poliittisten intohimojen edelle.
New York Marxist School on kyennyt va- kiinnuttamaan tietyn marxilaisuuden perus- kurssien järjestelmän. Kursseille on osallistu- nut satoja, ehkä tuhansia ihmisiä. Kursseilla on luonnollisesti mukana paljon poliittiseen toimintaan, kuten rauhanliikkeisiin ja ympä- ristöli kkeisiin osallistuvaa väkeä, ja vuorovai- kutus teorian ja käytännön välillä on siten saa- tu säilymään.
Y. H.: Miten luonnehtisit yleisemmin radi- kaalin vasemmiston tilannetta Yhdysvalloissa?
R. L.: Totesin jo, että USA:n kommunisti- sella puolueella oli ennen toista maailmasotaa varsin vahvat yhteydet älymystöön. Kylmään sotaan, sekä myös puolueen sisäisiin ongel- miin palautuva yhteyksien heikkeneminen oli 70-luvulle asti vallitseva suuntaus. Puoluetta pidettiin radikalisoituvan nuorison keskuu- dessa liian arkana, ja sen ei nähty esittävän so- sialismiin johtavaa strategiaa. Syntyi suuri määrä uusia pieniä ryhmittymiä, jotka ilmoit- tivat tavoittelevansa kommunistisen puolueen asemaa. Valtaosa näistä oli lyhytaikaisia, ja ryhmittymien keskinäiset kiistat olivat anka- ria, mutta eräitä on vieläkin toiminnassa.
Tärkeä sija USA:n poliittisessa elämässä on liikkeillä, jotka eivät välittömästi sitoudu puo- lueisiin, kuten solidaarisuustyöllä ja rauhan- työllä. Syntyy runsaasti ad hoc komiteoita, jotka esimerkiksi järjestävät yhden rauhan- mielenosoituksen ja sen jälkeen ehkä taas ha- joavat. Nämä liikkeet osoittavat, että Yhdys- valloissa on radikaalisti ajattelevia ihmisiä paljon enemmän kuin pelkkä organisaatioi- den tarkastelu antaisi odottaa. Usein liikkei- den osanottajat ovat sangen kiinnostuneita
myös marxilaisesta ajattelusta.
Feministit ovat tärkeä kiintopiste, etenkin radikaalien feministien liikkeet, joilla on laa- jaa jalansijaa mm. mustan ja espanjaa puhu- van väestön keskuudessa. Ne tekevät myös varsin paljon teoreettista työtä esimerkiksi kulttuuritutkimuksen ja historian, mutta myös yhteiskunta-analyysin aloilla. Feministit ovat kiinnittäneet voimakkaasti huomiota poliittis- ten järjestöjen sisäiseen ilmapiiriin ja työsken- telytyyliin. Käsittääkseni radikaalien feminis- tien toiminnassa on hyvin paljon vallanku- mouksellista potentiaalia.
Positiivista kehitystä on havaittavissa myös katolisen kirkon sekä ammattiyhdistysliik- keen piirissä, ja jopa USA:n j uutalaisyhteisös- sä, joka Israelin perustamisen jälkeen on ollut täysin sionistien dominoima. Ydinsodan vas- tainen liike on tällä hetkellä avainasemassa.
Poliittisen järjestelmän ja julkisuuden lukkiu- tumisen vuoksi uusien suuntausten esiinpääsy on kuitenkin vaikeata. Liberaalimpi, vasem- mistolaisempi suuntaus on vielä sangen vähäi- nen tekijä Yhdysvaltain poliittisessa elämässä.
Y. H.: Palatkaamme jälleen akateemiseen yhteisöön. Millaiset ovat mielestäsi kehisten- dessit sen piirissä — mm. Reaganin kauden bud- jettileikkausten oloissa?
R. L.: On lukuisia seikkoja, jotka lisäävät konservatiivisen professionalismin vaaraa esi- merkiksi yliopistolaitoksen sisällä. Tähän vai- kuttaa taloudellisen tilanteen vaikeutuminen.
On entistä vaikeampi saada tutkijanpaikkoja, ja työttömyyden uhka voi johtaa arkuuteen, vetäytymiseen poliittisesta taistelusta. Sa- maan suuntaan vaikuttaa myös se, että yhä suurempi osa tutkimuksesta rahoitetaan suo- raan suuryhtiöiden ja sotilaspiirien toimesta.
Pentagon sotkeutuu jälleen jokseenkin avoi- mesti Yhdysvaltain tieteeseen.
Vastatendenssinä tälle on tietenkin Re- aganin hallinnon välittömien epäkohtien sekä ydinsodan vaaran nostattama protestointi.
1 /83 TIEDE JA EDISTYS Richard Levins 35
Liikkeiden aktivoituminen alkoi fyysikkojen keskuudesta, lääkärit ovat tällä hetkellä erit- täin aktiivisia, ja yhä uusia aloja liittyy mu- kaan. Liikkeet eivät millään muotoa ole radi- kaaleja tai vallankumouksellisia, mutta niihin sisältyy ristiriitoja ja konflikteja hallituksen taantumukselliseen linjaan nähden.
Toiveeni luonnollisesti on, että tällä hetkel- lä sangen irrallisina vaikuttavat tutkijoiden liikkeet ja protestit yhtyisivät laajemmiksi, systemaattisemmiksi uudistusvaatimuksiksi.
Välitöntä tulevaisuutta on vaikea arvioida.
Todennäköisintä lienee, että Reaganin vas- taisten mielialojen voimistuminen johtaa kon- servatiiviset demokraatit uudelleen hallitse- vin asemiin. Tämä ei toki toisi mukanaan mi- tään varsinaista vaihtoehtoa, mutta saattaisi kuitenkin tuottaa suotuisamman, älyllistä va- pautta ja liikkuvuutta edistävän ilmapiirin.
Ehkäpä tieteen ja tutkimuksen taloudellinen asema myös helpottuisi.
Yhteisön ilmapiiriä määrittävät myös tie- teen establishmentin asenteet. Ne ovat tieten- kin tiiviisti kytkeytyneitä hallitsevien piirien mielipiteisiin. Tosin esimerkiksi USA:n kansallisen tiedeakatemian piirissä vallitsee tietynlainen "kansallisen edun" ide- ologia, joka on varmasti Reagania liberaalim- pi, ainakin tiederahoituksen osalta.
Y. H.: Onko Yhdysvalloissa nykyisin avointa poliittista syrjintää yliopistoilla, Länsi-Saksan
Berufsverbotin malliin?
R. L.: Poliittinen syrjintä yliopistoillarnme on muuttanut muotoaan sitten 50-luvun.
Tuolloin se oli avointa, ja oli varsin tavallista, että yliopiston johto hylkäsi laitosten esittä- mät ehdokkaat, koska nämä tunnettiin poliit- tisesti radikaaleina. Nykyisin poliittinen har- kinta tapahtuu yleensä jo laitoksilla. Useim- miten marxilaisuuteen suuntautuneet tutkijat yksinkertaisesti todetaan epäpäteviksi. Tämä koskee erityisesti määräaikaisten nimitysten uusimista. Ensimmäiseen nimitykseen syrjin-
tä ei ehkä niinkään vaikuta, mutta jos joku on kyllin typerä pyrkiäkseen soveltamaan mar- xilaisia lähtökohtia omassa tutkimustyössään, hänellä todennäköisesti on vaikeuksia uudis- taa nimityksensä.
Myös apurahajärjestelmä on jossakin mää- rin kontrolloitu, samoin julkaisumahdollisuu- det. Syrjintä toimii kuitenkin peitetysti. Avoi- mia yhteenottoja ei viime vuosina juuri ole ol- lut.
Tilanne on vaikeampi pienissä yksityisissä korkeakouluissa ja osavaltioyliopistoissa.
Suuret yliopistot voivat hyväksyä henkilökun- taansa joitakin radikaaleja arvovaltansa ni- missä. Tällä tavoin on muodostunut eri ylio- pistoihin marxilaisten tutkijoiden ryhmiä esi- merkiksi taloustieteissä, sosiologiassa ja his- toriassa. Ne toimivat toisistaan erillään, mutta niillä on toki vaikutusta tieteelliseen keskus- teluun USA:n kansallisessa mitassa. Marxis- min asemat ovat varmasti vahvemmat kuin 20 vuotta sitten.
Y. H.: Hyvin tärkeä tehtävä on tietenkin miettiä tutkijoiden edistyksellisen liikkeen po- tentiaaleja tulevaisuutta silmällä pitäen. Eräs ulottuvuus, josta Tutkijaliiton piirissä on paljon keskusteltu, on monitieteisyys, pyrkimys yhdis- tää eri alojen tutkijoiden panos. Onko sinulla kokemuksia tästä?
R. L.: Pidän liiallista erikoistumista tieteessä erittäin vaarallisena suuntauksena, ja siten monitieteisyyttä sen vastapainona hyvin tär- keänä. Liian kapea-alainen erikoistuminen es- tää ensinnäkin edes määrittelemästä oikein monia ongelmia, puhumattakaan niiden rat- kaisemisesta. Tämä on asian käytännöllinen puoli. Myös teoreettisesti se johtaa virheelli- seen, liian kapeaan kuvaan tieteestä ja tieteel- lisestä työstä.
Olen usein edellyttänyt opiskelijoitteni tu- tustuvan laajasti tutkimansa ongelman taus- taan. Esimerkiksi jonkin ravintokasvin vilje- lyn ekologiaa ei selvitetä pelkästään biologi-
36 Richard Levins TIEDE JA EDISTYS 1/83
Mickael Heizer: Circumflex/ Isolated Mass, 1968.
sella tietämyksellä — sillä on olennaisen tär- keitä yhteiskunnallisia määrityksiä, jotka ulottuvat viljelyperinteistä talouteen. Nämä on tunnettava ja huomioitava tutkimuksen osana.
Pyrkimys monitieteiseen, laaja-alaiseen on- gelmien määrittelyyn kohtaa usein vastustusta yliopiston johdon taholta. Vallitseva koulu- tusihanne edellyttää, että opiskelijat erikois- tuvat, valitsevat spesifin tutkimusaiheensa, te- kevät työnsä, ja siinä kaikki. Yliopiston joh- don suuntaan on syntynyt konflikteja, joissa itse asiassa käytetään poliittisia argumentteja, vaikkakin peitetysti.
Tiedeyhteisön sisällä on tärkeätä kehittää erikoistuneelle, pirstoutuneelle tiedenäke- mykselle vastapaino. Monitieteiset lähesty- mistavat voivat esittää sekä käytännöllisiin et- tä teoreettisiin ongelmiin uudentyyppisiä rat- kaisuja jotka ovat myös intellektuaalisesti vaa- teliaampia. Tämä on sitä paitsi tarpeen jokai- selle tutkijalle itselleen.
Käytännön kokemuksista kollektiivisen, eri alojen tutkijoita kokoavan työn järjestämises-
tä haluaisin vielä mainita eri USA:n yliopis- toilla toimivista tutkijoista koostuvan ryhmän
"New world agriculture group". Ryhmän muodostivat alunperin ekologit, jotka troop- pisissa maissa joutuivat havaitsemaan, miten sosiaalinen todellisuus vääristää luonnon kä- sittelyä johtaen suuriin ekologisiin vaurioihin.
Sittemmin ryhmään on liittynyt myös sosiaa- litieteilijöitä, historioitsijoita jne. Tämä ryhmä muuten varsinaisesti koordinoi monia kehi- tysmaihin suuntautuvia yhteistyöhankkeita, joista jo oli puhetta.
Y. H.: Kysymys on siis tiedenäkemyksestä. Tä- hän liittyy käsite "dialektinen biologia", joka pariin otteeseen sukelsi esiin "Ihminen ja luon-
to" -symposion keskusteluissa, taisit käyttää si- tä itsekin. Miten luonnehtisit dialektista biolo- giaa?
R. L.: Käsitteenä on kaksi komponenttia.
Ensimmäisen näistä muodostaa historiallis- materialistinen käsitys biologian kehityksestä tieteenä. On pyrittävä olemaan tietoinen sekä tieteenalan sisäisestä kehityslogiikasta että kehitykseen vaikuttaneista yhteiskunnallisista tarpeista. Toisena komponenttina on dialek- tis-materialistinen näkemys luonnon ja luon- nontieteen rakenteesta. Se korostaa ilmiöiden monimutkaisuutta ja keskinäisiä vuorovaiku- tuksia, heterogeenisyyttä, muutosta ja kehi- tystä. Edelleen se korostaa, että jaoimmepa maailman osiin millä tavoin tahansa, näennäi- set vastakohdat muodostavat aina ykseyden.
Dialektinen näkemys korostaa, että teoriat eivät ole pysyviä, ikuisia totuuksia. Ne sisäl- tävät aina vääristymiä, jotka johtuvat teori- oiden kehittämisessä sovellettujen symbolien ja termien abstraktista luonteesta. Tieteellisil- lä teorioilla on omat pätevyysalueensa ja pä- tevyyden ehtonsa, ne eivät ole dogmeja.
Hyvin tärkeä puoli liittyy viimein tieteellis- ten ongelmien tunnistamisen ja määrittämisen, kriteereihin. Länsimaisessa ajattelussa asete- taan useimmiten tieto ja tunne jyrkästi tois-
1/83 TIEDE JA EDISTYS Richard Levins 37
tensa vastakohdiksi. Tämän jaon mukaan tie- de toimii pelkän tiedon ja järjen varassa, ja vii- me kädessä tutkija olisi siten korvattavissa tie- tokoneella.
Erottelu on kaukana todellisuudesta. On- gelmien tunnistaminen ja ratkaiseminen edel- lyttää aina kaiken tietämyksemme hyväksi- käyttöä, ja vain osa tarpeellisesta tietämykses- tä on tietoisen järkeilyn tavoitettavissa. Tun- teella on itsenäinen osuutensa, se perustuu yh- tä lailla ihmisen henkilökohtaiseen historiaan ja kokemukseen kuin tietoinen ajattelukin.
Tunteeseen sisältyy arvokasta kokemusperäis- tä ainesta, joka on järkeilyn tavoittamattomis- ta — joskin siinä on tietenkin myös paljon sa- tunnaisia aineksia; kukin biologi esimerkiksi pitää joistakin eläimistä enemmän kuin jois- takin toisista.
Väittäisin, että jokaisella tieteellisellä teo- rialla on oma esteettinen ulottuvuutensa, ja samoin jokaisella tutkijana on omat esteettiset pitäymyksensä. Oma estetiikkani korostaa he- terogeenisyyttä7 epäjatkuvuutta, monimutkai- suutta, laadullisia muutoksia. Fyysikon tai ke- mistin estetiikka on varmasti koko lailla erilai- nen. Laajemmassa mielessä tieteellisten teo- rioiden ja, ongelmien estetiikka määräytyy ko- konaisyhteyksistä, joiden osana ne nähdään.
Y. H.: Viimeinen kysymys: Miten olet onnis- tunut yhdistämään toisiinsa tieteellisen työn ja poliittisen toiminnan? — Nehän esiintyvät vähin- täänkin aikabudjetteja laadittaessa usein onnet- tomalla tavalla vastakkaisina.
R.1.: Olen pyrkinyt tekemään samanaikai- sesti molempia — toisin sali oen, määritte- lemään tutkimani tieteelliset ongelmat siten, että voin myös poliittisena henkilönä kokea ne mielekkäiksi. Tämä ei aina ole helppoa. Usein filosofinen ja tietoteoreettinen taso on ainoa yhdistävä tekijä. Tärkeä kokemukseni on kui- tenkin, että poliittiset ideat ruokkivat tutki- musta, ja päinvastoin. Tiukkaa rajaa on tosi- asiassa erittäin vaikea vetää.
Viitteet:
1 Esitetty teoksessa "Evolution in changing envi- ronments" (Princeton University Press, Prince- ton 1968). "Fitness set" on tekninen termi, jota ei voi kääntää. Se kuvaa populaation fitnessin ("menestyvyyden") määräyty,mistä olosuhteissa, joissa populaatio on alttiina toisistaan suuresti poikkeavien ympäristöolojen vaihtelulle.
2 Referenssejä: R. Levins 1974. Qualitative analy- sis of partially specified systems. — Ann. N. Y.
Acad. Sci. 231: 123 — 138. R. L. 1975. Evolution in communities near equilibrium. — Teoksessa:
M. L Cody & J. M. Diamond (toim), Ecology and evolution of communities. Belknap Press, Har- vard, Mass., ss. 16 — 50.
3 Levins on ollut osallisena kirjoittamassa Lysen- kon tapauksesta artikkelia: R. Lewontin & R. Le- vins 1976. Theproblem of Lysenkoism. Teokses- sa: H. Rose &S. Rose (toim), The radicalisation of science. MacMillan, London, ss. 32 — 64. Toi- sin kuin useimmat Lysenkoa käsittelevät kirjoi- tukset, artikkeli eiri poliittisiin sensaatiofhin vaan esittelee ilmiön
py
taustaa sekä Neuvostoliiton maatalouden ongelmien että perinnöllisyystie- teen teoreettisen -kehityksen näkökulmasta.
Uusi tieteellinen aikakauskirja
HALLINNON TUTKIMUS
Aikakauskirja on erikoistunut julkiseen hal- lintoon sekä yritystenja järjestöjen hallin- toon liittyvän tutkimuksen esittelyyn ja ar- viointiin. Vuosittain kaksi numeroa.
Numeron 1/82 sisältöä:
Kari T. Eloranta,: Monimutkaisen tiimityön tutkimuksesta
Pertti Ahonen: Tiedonmuodostus kansane- dustuksen ja julkisen hallinnon suhteiden areenalla
Risto Volanen: Julkisen hallinnon tuloskon- trolli
Teuvo Pohjolainen: Alistamisesta kunnallis- hallinnossa
Göran Djupsund: Lokal samordning och central styrning
Krister Ståhlberg: Fran optimistisk handling tillpessimistisk förväntrung
Tilaukset kotimaahanja Pohjoismaihin 60,-, irtonumero 30,-. Tilaukset suoraan ps-tilille TA 855 04-8 tai toimitussihteerille, Turo Vir- tanen p. 90-611 672, os. Tampereen yliopis- to, hallintotieteiden laitos, PL 607, 33101 Tampere 10.
