Väitöksenalkajaisesitelmä Helsingin yliopistossa
5. huhtikuuta 2002 Arvoisa kustos, hyvä vastaväittäjäni, nai- set ja herrat. Tänään tarkastettava väitöstut- kimukseni Vieras ja oma teksti kohtaavat insinöörityössä. Mitä lähteiden käyttö osoittaa ammattikorkeakouluinsinöörin asiantuntijuudesta ja osaamisesta? käsitte- lee lähteiden käyttöä. Tarkastelun kohtee- na ovat tekstin merkitykset sekä vieraan ja oman tekstin välinen suhde, intertekstuaa- lisuus.
Aihetta lähestytään referoinnin näkö- kulmasta ja referoinnin avulla. Tavoitteena on lingvistisen tekstianalyysin avulla saa- da selville, miten ja miksi vierasta tekstiä käytetään, millainen on insinöörityön kon- teksti ja mitä referointi kertoo ammattikor- keakouluinsinööriltä vaadittavasta asian- tuntijuudesta. Työn teoriakehyksenä on Hallidayn kielen monifunktioisuusteoria ja sosiaalissemioottinen käsitys kielestä. Tut- kimusasetelma on rakennettu Faircloughin viestintätilanteen kriittisen diskurssianalyy- sin mallinnuksen avulla. Toiseen tekstiin viittaamisen analyysivälineistö perustuu fennistiikan näkemykseen viittauksen suh- teesta.
VIERAS JA OMA TEKSTI KOHTAAVAT
INSINÖÖRITYÖSSÄ
JORMA JULKUNEN
Tässä väitöksenalkajaisesitelmässäni yritän orientoida teidät kuulijani tarkastet- tavan väitöstyön maailmaan kahden työtä- ni leimaavan teeman avulla. Aluksi kuvai- len muutamin sanoin sitä kielenkäytön ul- koista ympäristöä, joka vaikuttaa insinöö- rityötekstien kieleen, muotoon ja merkityk- siin. Keskityn muutokseen, joka konkreet- tisessa ympäristössä käynnistyi ammatti- korkeakoulujen perustamisen myötä ja jat- kuu edelleen. Muutoksesta siirryn funktio- naalisuuteen, joka on syvällä kielen perus- systeemissä. Yhden esimerkin avulla ha- vainnollistan sitä, miten olen etsinyt teks- tistä erilaisia merkityksiä, jotka kertoisivat koulutusinstituution uusien tavoitteiden saavuttamisesta.
Jokainen sanomalehtensä lukenut löy- tää yhden vastauksen kysymykseen koulu- tusinstituution asettamien tavoitteiden saa- vuttamisesta taannoin esiin ryöpsähtäneestä gradutyökeskustelusta, jossa taajaan käytet- tiin lähteiden referoinnista sanoja plagioin- ti, kopiointi, imurointi.
Kymmenen vuotta sitten muokattiin maan koko koulujärjestelmää, sen mukana teknillistä opetusta. Aikaan liittyi paljon optimismia, uskoa insinöörikorkeakouluun ja insinööridynamiikkaan: ammatillisuuden ja korkeakoulumaisuuden synteesi, uuden-
lainen asiantuntijuus nähtiin mahdollisek- si, kunhan töihin ryhdytään.
Ammattikorkeakoulujen muodostami- nen oppilaitospohjalta oli merkittävä muu- tosprosessi monella eri tasolla. Perustamis- vaiheessa ammattikorkeakouluille asetet- tiin suuret odotukset. Niissä nähtiin konk- reettistuvan 1990-luvun uudistusliike, jon- ka uusi ajattelu ja uudet toimintamallit siir- tyvät koko muuhun koulutusjärjestelmään.
Mikkeliläistyneen kirjailijan Hannu Raittilan romaanissa Canal Grande dosentti Heikkilä luennoi San Marcon kupeessa in- sinööri Marrasjärvelle Dogen palatsista,
jossa tuntuivat yhdistyvän kaikki tyylit ja arkkitehtuurin suunnat. Palatsia oli rakennettu yhä isommaksi ja välillä se oli palanut. Uusi tyyli yhdistettiin aina edelliseen ja lopputulos oli jotain, mitä dosentti kuvasi roomalaisen, lombar- dialaisen ja arabialaisen rakennustyylin synteesiksi.
Heikkilän mielestä rakennustaiteel- linen joustavuuskin osoitti, että venet- sialaiset olivat käytännöllisiä ihmisiä.
En nähnyt Dogen palatsissa paljon käy- tännöllisyyttä. Ulkovaippa muodostui puoliväliin asti suippokaarisista pylväi- köistä ja siitä ylöspäinkin vaaleanpunai- nen seinä muistutti barbitaloa, jonka olin tuonut tyttärelle Amerikasta. Roo- man ja Arabian tiesin, mutta Lombardia oli minulle tuttu vain Lombardian lei- västä, joksi joku suurleipomo oli kek- sinyt nimetä yhden hiivaleivistään.
Otaniemessä meille opetettiin, että seinän funktio on toimia kantavana ra- kenteena ja suojata asukkaita sään vai- kutuksilta: kylmyydeltä, kuumuudelta, sateelta ja lumelta. Dogen palatsin sei- nä ei mielestäni täyttänyt kovin hyvin seinän perustehtävää. Sitä paitsi raken- nuksessa näytti olevan tasakatto, jollai- sista Suomessa on huonoja kokemuksia jo seitsemänkymmentäluvulta. Heikki- lä myönsi, että puheissani saattoi olla perää.
Referoimassani katkelmassa puhuvat kirjailijan mukaan väärentämätön Suomen mies, rakennustekninen asiantuntija diplo- mi-insinööri Marrasjärvi ja Helsingin yli-
opiston dosentti, kulttuurihistorioitsija, re- nessanssin kaupunkivaltioiden asiantuntija Heikkilä. Marrasjärvi on insinöörin arkki- tyyppi. Hänen puheessaan on erotettavissa suomalaisen insinöörikoulutuksen satavuo- tinen perinne, joka jalostui vanhassa tekus- sa opetuksen iskusanoiksi: vankka käytän- nöllisyys, vahva ammatillinen taito sekä suora asioihin ja tilanteisiin siirtyminen.
Marrasjärven puheenvuorossa kaiken kruu- naa insinööridiskurssin metatekstuaalinen avaus: Meillä Otaniemessä. Tosimiesten näkemys kielestä on yhtä selkeä: substans- si on toisaalla, kieli toisaalla. Kielen tehtä- vä on siirtää tietoa, äidinkielenopetuksen varmistaa, että se tapahtuu korrektisti.
Heikkilän rakennustaiteellinen analyysi on jo sellaisenaan oivaa referoijan ohjetta:
Siinä puhutaan rakenteesta ja muodosta — arkkitehtuurista — sekä kerroksellisuudesta ja synteesistä. Ne kaikki ovat referoinnin keskiössä, auttavat yksittäisen tekstin hal- linnassa. Mutta yksittäisten asioiden hallin- ta ei riitä muuttuvassa maailmassa. Tästä syntyykin tekstintutkimuksen näkökulmas- ta referaatin dialogin mielenkiintoisin jän- nite: luonnontieteellisen ja humanistisen kulttuurin ero. Kun ei ole yhteistä kulttuu- rikontekstia, tuotetut merkitykset eivät koh- taa.
Korkealle arvostettu yksittäisten asioi- den hallinta on osoittautunut vähitellen perusinsinööriemme taakaksi muuttuvas- sa maailmassa. Heidän mielipiteistään ei kasva dialogia, vuorovaikutus ei synnytä uutta tietoa ongelmien ratkaisemiseen. Sik- si ammattikorkeakoulut. Niiden toivottiin yliopistoja nopeammin ja tehokkaammin tuottavan korkeakoulutasoista ammatillis- ta osaamista, jonka avulla yksilöt ja orga- nisaatiot voivat vastata monimutkaistuviin teknologisiin ja toiminnallisiin haasteisiin.
Tavoitteessa on havaittavissa pyrkimystä luonnontieteellisen ja humanistisen kulttuu- rin synteesiin.
Ammattikorkeakoulujen opetussuunni- telmissa puhutaan laaja-alaisuudesta. Työn- tekijän osaamiseen liitettynä laaja-alaisuu- della tarkoitetaan työelämän rakennemuu- tosten edellyttämää monialaista osaamista.
Osaamisessa on korostettu ammattitaidon yleisiä edellytyksiä, joiden merkityksen odotetaan tulevaisuudessa lisääntyvän. Täl- laisina edellytyksinä on pidetty toisaalta ajatteluun ja älylliseen toimintaan liittyviä vaatimuksia, kuten luovuutta, itsenäisyyt- tä ja joustavuutta, ja toisaalta sosiaalisia taitoja kuten yhteistyö- ja viestintätaitoja.
Yhteiskunnallisessa suunnassa laaja-alai- suus tarkoittaa kykyä ymmärtää oman toi- mialan laajempia yhteiskunnallisia kytken- töjä. (Eteläpelto 1994: 24–25.)
Ammattikorkeakoulututkintoon johta- viin opintoihin kuuluu pakollisena opinnäy- tetyö. Työ sai keskeisen aseman ammatti- korkeakoulujen tärkeimmässä tehtävässä, ammatillisen tiedon muokkaamisessa.
Asetuksessa ammattikorkeakouluopin- noista (A 256/1995) määritellään opinnäy- tetyö seuraavasti: »Opinnäytetyön tavoit- teena on kehittää ja osoittaa opiskelijan valmiuksia soveltaa tietojaan ja taitojaan ammattiopintoihin liittyvässä käytännön asiantuntijatehtävässä.»
Opinnäytetyöstä kirjoitetaan tutkimus- raportti. Raportissa taito muutetaan tiedoksi kommunikoitavaan muotoon. Nyt esillä olevan väitöstutkimuksen yksi lähtöoletta- mus on, että insinöörityössä ilmenevä luo- vuus, kriittisyys ja aikaisemman tiedon so- veltamisen ja käytännön ongelmien ratkai- semisen kyky ovat samoja asioita, joita odo- tetaan valmistuvalta insinööriltä: »– – am- mattikorkeakoulutuksen saaneet asiantun- tijat kykenevät vaativaan ongelmanratkai- suun, mikä edellyttää opiskelijalta kokonai- suuksien hallintaa, kykyä punnita eri ratkai- suvaihtoehtoja sekä kykyä hankkia ja ar- vioida tietoa.» (Lampinen ja Stenvall 1996:
2–3.)
Olipa opinnäytetyössä kyse tekniikan alan käytännön ongelmien ratkaisemisesta, suunnittelusta, kehityshankkeesta, selvi- tyksestä tai mistä muusta tahansa, rakenne- taan uusi tieto tai uusi sovellus aikaisem- man tiedon pohjalle. Siksi tarvitaan doku- mentteja, kirjallisuutta, aikaisempia tutki- muksia. Näiden referoinnista on todettu, että se on merkittävä osa tutkielmatyösken- telyä.
Asiantuntijuutta ja osaamista kuvaavik- si asialuokiksi olen valinnut kirjoittajan suhtautumisen referoimaansa tekstiin, argu- mentaation ja keskustelun. Asialuokkien valinnassa olen turvautunut tiedon muok- kaamisen strategiaksi kutsuttuun tekstin- tuottamistapaan (Lonka ym. 1996). Tällai- selle kirjoitusprosessille on tunnusomaista ongelmalähtöisyys, tavoitteellisuus, ar- vioinnit ja pohdiskelut, ominaisuudet, joi- den avulla ammattikorkeakouluinstituutio kuvaa tavoitteekseen asettamaansa asian- tuntijuutta. Tulkinnan indikaattoreina olen käyttänyt kirjoittajan kannanottoja akselil- la toisto–tulkinta, tekstiin kirjoittautuvia rooleja sekä implisiittistä intertekstuaali- suutta. Nämä tekstin ominaisuudet liittää uuteen asiantuntijuuteen kirjoittajan läsnä- olo tekstissään.
Argumentoivalla tekstillä tarkoitan tekstiä, jossa on yksi tai useampia väittämiä, joita kirjoittaja puolustaa tai vastustaa. Ar- gumentaation indikaattoreina käytän evi- denssiä ja evaluaatiota, joita kirjoittaja voi käyttää hypoteettisen selityksensä tukena.
Evidenssinä käytetään periaatteita, tosi- asioita, aikaisempia tutkimustuloksia tai kä- sillä olevan tutkimuksen tuloksia. Evaluaa- tio rakentuu järkevältä vaikuttavan arvioin- nin varaan. Argumentaation yhdistän pro- fessioon seuraavan hypoteesin avulla: jos aineiston käyttö kertoo insinöörityötekstis- sä esiintyvästä argumentaatiosta, se kertoo ensinnäkin opiskelijan substanssiin liitty- västä tiedosta, ja toisaalta, kun argumen-
tointi liittyy ongelmanratkaisuun, se kertoo luovuudesta.
Asian tarkasteleminen useammasta nä- kökulmasta on tieteellistä keskustelua, jo- ten voidaan pelkistää, että keskustelun määrä kertoo profession määrän. Keskus- telun indikaattoreina olen käyttänyt dialo- gia, referoijan ja referoitavan välistä kes- kustelua sekä moniäänistä keskustelua, jos- sa mukana on useampia referoitavia. Tieto on keskustelua aikaisemman tiedon kans- sa (Karvonen 1994). Vuorovaikutuksen laa- dun mittareina olen käyttänyt ammatillisia havaintoja ja päätelmiä, uusia avauksia, argumentaation vaikuttavuutta ja puheen suuntautuneisuutta. Onko keskustelu small talkia vai työn intention ohjailemaa?
Vaikka indikaattorit ja niiden arviointi- menetelmät vaikuttaisivat asianmukaisilta, tulosten tulkinta vaatii kontekstin tarkkaa hahmottamista. Esimerkiksi lähdetekstin pienen palan sieppaaminen motivoimaan ongelmanratkaisua saattaa osoittaa ajatte- lua, kun siepatun tekstin kontekstina on koko insinöörityö. Siepatun tekstin sijoit- taminen uuteen retoriseen rakenteeseen antaa vieraalle puheelle uusia merkityksiä.
Uudessa yhteydessä tarkoituksettomalta lähdetekstin toistolta vaikuttava vieras puhe kertookin kirjoittajan valinnoista, pohdin- nasta ja ajattelusta.
Lähestyn indikaattoreiden käyttökel- poisuutta ja tulosten tulkintaa vielä toises- ta näkökulmasta. Voiko esimerkiksi insi- nöörityössä esiintyvän niukan eksplisiitti- sen tulkinnan määrän perusteella arvioida insinööriopiskelijaa aineiston tulkitsijana, ajattelijana? Vertailumateriaalia ei ole käy- tettävissä, mutta ylioppilaskokelaiden ai- neistonkäytöstä saatuja tuloksia (esim.
Uusi-Hallila 1995) voisi pitää jonkinlaise- na mittapuuna. Niiden mukaan kertovaa ja kuvailevaa lähdetekstiä tulkitsi kahdeksan prosenttia aineistoaineen kirjoittajista, argu- mentoivaa tekstiä jo joka toinen. Tämän
perustella näyttäisi siltä, ettei pelkästään tulkinnan määrän perusteella voi lausua mitään yleistä insinööriopiskelijan kyvys- tä tulkita lukemaansa, koska tulkinnan määrä on sidoksissa lähdetekstin tyyppiin ja se, millaista lähdeteksti on tyypiltään, määräytyy kirjoittajan valitseman merki- tyksen välittämisen strategian perusteella.
Valinnan taustalla on taas on kirjoittajan tarkoitus. (Heikkinen 1999: 223.)
Ammattikorkeakoulun kulttuuriset ar- vot tuovat äidinkielen ammatillisuuden yti- meen: substanssi ja kieli yhtyvät. Insinöö- rikin tarvitsee merkityksien tuottamiseen kieltä. Teksti on käytettyä kieltä, kieli on kulttuuria. Tässä toteutuu ammattikorkea- koulun sivistys ja kulttuuriulottuvuus. Jos me kieli-ihmiset huomaamme tämän mah- dollisuuden, olemme myös humanismin ytimessä tekemässä työtä ihmisen parhaak- si.
Ajan ja paikan kulttuurihenki on hyvin lähellä, täällä, tänään. Elias Lönnrotin syn- tymästä tulee kuluneeksi 200 vuotta ensi tiistaina. Kun mennään ajassa hiukan eteen- päin, vappuun, tarkastettiin 144 vuotta sit- ten Helsingin yliopistossa ensimmäinen suomenkielinen väitöskirja, jonka oli teh- nyt Mikkelin vanhalta hautausmaalta vii- meisen leposijan saanut Rietrikki Polen.
Suositun kulttuurikaskun mukaan vasta- väittelijä Elias Lönnrot arveli kirjaa selates- saan, ettei punaista lankaa ollut edes teki- jän kappaleessa, ellei kirjansitoja ollut sitä siihen pannut.
LÄHTEET
A 256/1995. Asetus ammattikorkeakoulu- opinnoista. Helsinki 3.3.1995.
ETELÄPELTO, ANNELI 1994: Tulevaisuuden asiantuntijuuden kehittäminen. – Jor- ma Ekola (toim.), Johdatus ammatti- korkeakoulupedagogiikkaan s. 19–
42. Helsinki: WSOY.
HEIKKINEN, VESA 1999: Ideologinen merki- tys kriittisen tekstintutkimuksen teo- riassa ja käytännössä. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 728. Helsinki: Suomalaisen Kirjalli- suuden Seura.
KARVONEN, PIRJO 1994: Sata tapaa käyttää tekstiä. – Anita Julin, Lasse Kemppai- nen & Pertti Tiensuu (toim.), Yliop- pilasaineita 1994 s. 32–42. Helsinki:
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
LAMPINEN, OSMO – STENVALL, KIRSTI 1996:
Ammattikorkeakoulut ja opinnäyte-
työ. – Osmo Lampinen & Kirsti Sten- vall (toim.), Uuteen opinnäytetyöhön s. 1–5. Helsinki: Opetusministeriö.
LONKA, IRMA – LONKA, KIRSTI – KARVONEN, PIRJO – LEINO, PIRKKO 1996: Taitava kirjoittaja: opiskelijan opas. Helsin- ki: Helsingin yliopiston Lahden tut- kimus- ja koulutuskeskus.
UUSI-HALLILA, TUULA 1995: Aineistoaine ja tekstien keskustelu. Oulun yliopiston suomen ja saamen kielen ja logope- dian laitoksen julkaisuja 1. Oulu:
Oulun yliopisto.
JORMA JULKUNEN Vieras ja oma teksti kohtaavat insinöörityössä. Mitä lähteiden käyttö osoittaa ammattikorkeakouluinsinöörin asiantuntijuudesta ja osaamisesta? Mikkeli: Jorma Julkunen 2002.
Sähköposti: jorma.julkunen@skr.fi
KOTIKIELEN SEURANOHJELMAAKEVÄÄLLÄ 2003 LAUANTAINA 8.2. KLO 10-16
teemapäivä aiheesta »Miten kirjoittamista voi opettaa?»
Puhujina useita alan ammattilaisia, mm. Maarit Berg, Anneli Kauppinen, Lasse Koskela, Minna-Riitta Luukka, Leena Vahala-Virkkala.
PERJANTAINA 14.3. KLO 19 seuran esimies, professori Pirkko Nuolijärvi:
»Puhutun kielen variaatio televisiokeskustelussa»
vuosikokousasiat TORSTAINA 24.4. KLO 19 Professori Heikki Paunonen:
»Helsinkiläisiä puhujaprofiileja»
Tilaisuudet pidetään Tieteiden talossa (Kirkkokatu 6, Helsinki) TERVETULOA!
