66
AIKUISKASVATUS 1/2001 Euroopan Unionin jäse-nyys merkitsi kansallisen su- vereniteettimme kaventumis- ta. Vaikka oma eduskuntam- me on merkittävästi vahvem- min mukana EU-asioiden valmistelussa kuin muiden jäsenmaiden parlamentit, huoli kansanvallan kaventu- misesta ja demokratiavajeesta on perusteltu. Samaan aikaan EU-jäsenyyden kanssa toteu- timme varsin radikaalin pää- tösvallan hajautuksen ja vastuu peruspalveluista siirrettiin kunnille. Tämän arveltiin lisäävän kansalaisten kiinnos- tusta kunnalliseen demokrati- aan, mutta toisin kävi. Vuo- den 2000 kunnallisvaalien äänestysaktiviteetti oli ennä- tyksellisen alhainen. Jonot ostoskeskusten vaalimökeillä olivat lyhyet ja tv-kanavien pintaliitoa huristavat vaalioh- jelmat eivät jaksaneet kiinnos- taa enää edes mukana olevia puhuvia päitä.
Uusliberalistinen yhteis- kuntapolitiikka sallii tuloero- jen kasvun, pitää sitä jopa menestyvän talous- ja yhteis- kuntapolitiikan edellytyksenä.
Kansalaiset ihmettelevät, mi- hin taloudellisen kasvun tu- lokset oikein häipyvät. Missä on nyt se yhteisvastuu, jonka varaan pohjoismainen hyvin- vointiyhteiskunta rakentui?
Nouseeko käräjäoikeus köy-
Modernin demokratian juuria etsimässä
Jermu Laine (1999) Alexis de Tocqueville, demokratian ja vapau- den moderni yhteen- sovittaja. Helsinki:
EDITA
hän parhaaksi ystäväksi, jonka kautta on perättävä lain tur- vaamia oikeuksia?
Kyllästyminen puolue- politiikkaan on tosiasia ja varsinkin nuorempi väki ha- kee uusia, suorempia vaiku- tuskanavia. Ovatko uudet vaikuttamisen mahdollisuudet paikallisella ja alueellisella tasolla aidosti kasvamassa ja miten niihin suhtautuu pe- rinteinen poliittisten puolu- eiden varaan rakentuva järjes- telmä? Entä mikä on paikalli- sen ja alueellisen vaikuttami- sen suhde kansalliseen ja eu- rooppalaiseen keskusvaltaan, jos ja kun EU kehittyy kohti liittovaltiota?
Kaikilla näillä yhteis- kunnallisilla ilmiöillä ja me- neillään olevalla pohdiskelulla on yhteinen nimittäjä. Kyse on demokratian, kansansuve- reniteetin toteutumisesta ja erityisesti tasa-arvon edellyt- tämän vastuun ja demokrati- aan kuuluvan vapauden suh- teesta. Olemme siinä määrin perimmäisten kysymysten äärellä, että muun ohella on mielenkiintoista, jopa tarpeen tutustua länsimaisen demo- kratian juuriin. Siihen tarjoaa oivan mahdollisuuden Jermu Laineen kirja Alexis de Toc- quevillestä.
Alexis de Tocqueville syntyi vuonna 1805 Pariisissa.
Hänen vanhempansa kreivi Hervé de Tocqueville ja Lui- se-Madeleine Rosanbond joutuivat vuonna 1803 val- lankumouksellisten pidättä- miksi ja vain Robespierren joutuminen giljotiiniin pelas-
ti heidät mestaukselta. Kunin- gasvallan palattua isä sai viran maakuntahallinnosta. Alexis opiskeli lakia ja pääsi töihin Kaarle X:n hallintoon. Kevät 1831 oli käänteentekevä nuoren miehen elämässä.
Hän sai hallitukselta tehtäväksi lähteä ystävänsä Gustave de Beamontin kanssa tutustumaan Yhdysvaltojen vankilaoloihin. Vajaan vuo- den opinto- ja tutkimusmatka tuotti hallitukselle sen toivo- man raportin, mutta Tocque- villen varsinainen kiinnostuk- sen kohde ei ollut vankein- hoito, vaan demokratia. Hän halusi nähdä, miten amerik- kalainen demokratia toimi käytännössä ja olisiko uuden mantereen kokemuksista jota- kin opittavaa Euroopassa. Hän sai, mitä halusi ja kirjoitti kokemuksistaan kirjan Ameri- kan demokratia (De la D‘emocratie en Am‘èrique). Sen ensimmäi- nen laitos ilmestyi vuonna 1835 ja toinen 1840.
Kirja oli menestys.
Se käännettiin mm. englan- niksi, saksaksi ja ruotsiksi.
Suomeksi kirjaa ei ole kään- netty, kuten ei muitakaan Tocquevillen teoksia. Tästä syystä Jermu Laineen Tocque- villen keskeisiä ajatuksia esit- televä kirja on todella terve- tullut puheenvuoro kansalli- seen demokratia-keskuste- luumme. Kirjan ytimen muo- dostavat Tocquevillen ajatuk- set, jotka Laine tarjoilee luki- jalle loogisesti ja mielenkiin- toisesti jäsennettynä. Luetta- vuutta parantavat Laineen tekemät kytkennät suomalai- seen nykytodellisuuteen.
K I R J A - A R V I O I T A
AIKUISKASVATUS 1/2001
67
Mikä tekee Tocquevillestä mielenkiintoisen? Ensinnäkin hänen kykynsä nähdä tulevai- suuteen. Vaikka hän oli itse- kin mukana päivän politiikas- sa, hän toteaa: ”Puolueet ovat kiinni huomisen murheissa, minä haluan visioida tulevai- suutta”: Siinä hän onnistui.
Hänen 170 vuotta sitten te- kemänsä analyysi demokratian olemuksesta ennakoi hämmäs- tyttävän hyvin myös suoma- laista nykytodellisuutta.
Toiseksi hänen lähestymis- tapansa on hyvin pragmaatti- nen. Laine sijoittaa Tocque- villen traagisten historioitsi- joiden joukkoon. Vaikka hän tunnustaa ristiriitojen päätty- mättömyyden, hän ei ole pessimisti. Hän ei ole myös- kään utopisti, vaan myöntää, etteivät demokratia ja tasa- arvo ratkaise yksilön ja yhteis- kunnan ongelmia. Hän on sillanrakentaja vanhan ja uu- den, yhtäältä väistyvän feoda- lismin ja aristokratian ja toi- saalta demokratian välillä. Hän teki koko ajan eräänlaista kenttätutkimusta poliittisten myllerrysten keskellä elävässä Ranskassa, teollistuvassa Eng- lannissa ja demokratiaa käy- tännössä toteuttavassa Ameri- kassa. Näin hän porautuu de- mokratian olemukseen ym- märrettävästi ja tuo esiin niin demokratian tarjoamat mah- dollisuudet kuin siihen liitty- vä uhkat. ”Demokratian ystä- vänä minun on pakko kertoa totuus demokratiasta, pelkurit eivät sitä tee.”
Tocqueville lähestyy demokratia-käsitettä eri näkö- kulmista. Tiivistäen voidaan demokratian merkitsevän hä- nelle yhtäältä poliittista järjes- telmää, johon kuului kansasta riippuvainen hallitus, toisaalta
jatkuvasti liikkeessä olevaa vallankumouksellista prosessia kohti tasa-arvoa. Siihen sisäl- tyy toisiin kohdistuvan val- lankäytön kielto, itse asiassa se tähtää ihmisten riippumat- tomuuteen toisistaan, jolloin se kehittyy tavallaan epäyh- teiskunnalliseksi vapausideak- si. Jotta demokratia voisi luo- da pohjan tasa-arvolle, tarvi- taan yksilöllisyyden ja vapau- den vastapainoksi yhteisyyttä vahvistavaa kansalaistoimintaa, ihmisten vuorovaikutusta, huolta yhteisistä asioista ja demokratiaan liittyvien epä- terveiden lieveilmiöiden torjuntaa.
Valppautta demokratian vaalijoilta todella vaaditaan- kin, koska vihollinen on niin lähellä! Se on kansa itse!
Kuinka helppoa onkaan olla samaa mieltä kuin yleinen mielipide tai yhtyä enemmis- tön näkemykseen. Tai kukapa itse asiassa hoitaisi asioitani paremmin kuin vahva keskus- valta tai tehokas korporaatio.
Näin säädyistä, luokista ja ennakkoluuloista vapautunut ihminen antaa sidotuttaa it- sensä modernin tyrannian ja pehmeän despotismin ottee- seen. Jermu Laineen mukaan Tocquevillen koko poliittisen filosofian ydinosa on demo- kraattisen despotismin luon- teen erittelyä ja uhkien valot- tamista. Tähän mielenkiintoi- seen ja mitä ajankohtaisim- paan pohdiskeluun lukija pääsee mukaan Laineen erin- omaisella opastuksella.
Mistä sitten löytyvät kansalaisen kumppanit taiste- lussa demokratian ja tasa- arvon puolesta? Vastaukseksi käykööt Tocquevilleltä laina- tut otsikot: ”Lehdistö – en pidä siitä, mutta se on vapau-
den paras taisteluase”, ”Oi- keuslaitos ja lakimieskunta – demokratian aristokraattinen tuki”, “Kansalaisjärjestöt – despotismin ja individualis- min hillitsijät”.
Aikuiskasvattajan
kannalta mielenkiintoinen on myös demokratian omaa ja omituista kieltä tarkasteleva luku. Tocquevillen kielenkäy- töstä ja puhetaidosta saa ku- van sivuilta 31–35, mihin on lainattu kokonaisuudessaan hänen 21.1.1848 parlamentin edustajahuoneessa pitämänsä puhe, jossa hän ruoskii halli- tuksen mädännäisyyttä ja en- nakoi kuukauden kuluttua puhjenneen helmikuun val- lankumouksen. Sitä pidetään Ranskan historian kaikkien aikojen kuuluisimpana pu- heena. Kirja kannattaa hankkia jo pelkästään siksi.
Laineen kirjaa lukiessani kaivoin kirjahyllystäni vuonna 1977 ilmestyneen TANDEM- projektin loppuraportin De- mokratian rajat ja rakenteet.
Kiistelty projekti ja runtattu raportti. Kaikesta huolimatta hanke pyrki kartoittamaan sääty-yhteiskunnan purkautu- misesta aiheutuneita vaiku- tuksia suomalaiseen hallitse- mistapaan. Nyt minusta olisi aika jälleen suorittaa poikki- leikkaus demokratian tilasta ja tulevaisuuden näkymistä.
Asian pitäisi kiinnostaa myös ja ehkä ennen kaikkea aikuis- kasvattajia ja alan tutkijoita.
Miten olisi, löytyisikö rohke- utta omistaa esimerkiksi Ai- kuiskasvatuksen vuosikirja demokratian tarkastelulle ja lähestyä asiaa ennen kaikkea aikuiskasvattajan näkökulmas- ta? Toivotaan ja uskotaan.
Erkki Aho
