Impilahtelainen kulttuuri- ja tiedotuslehti 3/2012 58. ilmestymisvuosi
Sukututkimusseminaariin s. 4
Rakastuneet Impilahteen s. 6
Vielä kerran Kitilän nimestä s. 15
Mediatiedot:
ISSN: 1458 283X Impilahtelainen ilmestyy neljä kertaa vuodessa Painos 1000 kpl
Painopaikka LPrint, 2012
Lehti pidättää oikeuden artikkelien muutoksiin.
Artikkelit eivät vastaa välttämättä Impilahti-Seura ry:n kantaa, vaan ovat kirjoittajien omia näkemyksiä.
Lehden ilmestymisajat:
Impilahtelainen 4/2012 ilmestyy joulukuussa, aineisto 15.11.2012 mennessä.
Ilmoitushinnat:
1/1 sivu 200 euroa 1/2 sivu 120 euroa 1/4 sivu 70 euroa
Impilahti-Seuran jäsenmaksu:
15 euroa + 10 euroa (Karjalan Liiton jäsenmaksu), yhteensä 25 euroa.
Tilinumero: FI40 1029 3000 3112 57 Päätoimittaja:
Saija Pelvas
Kalastajankuja 4 C 19 02230 Espoo
050 370 6070
saija.pelvas@kolumbus.fi Osoitteenmuutokset ja jäsenmaksuasiat:
Pertti Vuotila Jalkalantie 171 77600 SUONENJOKI pertti.vuotila@mbnet.fi 040 590 0656
Muista ilmoittaa sähköpostiosoitteesi!
SISÄLLYSLUETTELO
s. 3 Pääkirjoitus
s. 3 Impilahti-Seuran hallitus
s. 4 Sukututkimusseminaariin Itä-Karjalan Kansanopistolle 20.-21.10.2012 s. 5 Impilahti-Seuran perinnelounas
s. 5 Impilahden illat
s. 6 Rakastuneet Impilahteen
s. 7 Kirkkomaiden muistokivet kuntoon
s. 8 Impilahtelaisaineistoa pelastui kiitos Terttu Moilasen s. 9 Pohjois-Laatokan alueellinen museo Sortavalassa s. 10 Koirinojan Aaltosten veneet ajan virrassa
s. 14 Poimintoja-kertomuskokoelma s. 15 Vielä kerran Kitilän nimestä
s. 16 Perimätietoa ja elämänvaiheita Irja Palaksen kertomana s. 17 Impilahti-Seuran tapahtumakalenteri 2012-2013
s. 17 Tietoja kaivataan Pitkärannan Työväenravintolasta s. 17 Etsitään sosiaalisen median taitajaa
s. 18 Sosiaaliraja
s. 19 Impilahti-aiheisia tuotteita
Ilmestynyt vuodesta 1954 lähtien
Impilahtelainen - Impilahti-Seura ry:n tiedotus- ja kulttuurilehti
Kannen kuva:
Impilahti-Seuran kotiseutumatkan kuvia. Maisemakuva Laatokalle on hotellin rannasta PItkärannasta. Matkalaisista koottu kuoro laulaa Sinikka Taskisen johdolla.
Kuvat: Pirjo Keinänen
Pääkirjoitus
Kulttuuri yhdistää
Kesän kotiseutumatka Impilahdelle on vielä tuoreessa muistissa, vaikka syksy on jo saapunut.
Kotiseutumatkan aikana puhdistettiin kaikki muistokivet, joita seura on pystyttänyt eri kylien hautausmaille. Seuran toivomuksena on, että jatkossa myös syrjäisten kylien muistokivet käydään kunnostamassa säännöllisesti.
Tämän kesän matka oli mieleenpainuva erityisesti seuran aktiiviselle toimijalle ja kotiseutumatkojen vetäjälle Tuula Hämäläiselle. Pitkärannan piiri palkitsi hänet kunniakirjalla merkittävästä panoksesta Pitkärannan museon hyväksi. Museo on saanut seuralta ja seuran yksittäisiltä jäseniltä runsaasti esineitä, jotka kertovat Impilahden kotiseutuhistoriasta, elämästä ja kulttuurista.
Kiitos kuuluu myös koko seuran hallitukselle, joka on vuosien ajan pitänyt hyvät suhteet paikallisiin viranomaisiin ja toimijoihin. Impilahti ja sen kulttuuri yhdistää suomalaisia ja nykyimpilahtelaisia. Meidät otetaan hyvin vastaan ja tapaamisissa on lämminhenkinen tunnelma. Museot, musiikki, kulttuurihistoria ovat muun muassa aihealueita, joiden avulla välitetään tietoa itselle tärkeästä paikasta.
Seuran syksyn ohjelmassa on sukututkimusseminaari Itä-Karjalan Kansanopistolla Punkaharjulla ja seuran perinnelounas Karjalatalolla Helsingissä. Impilahden iltoja järjestetään kaksi kertaa, ensimmäisellä kerralla tutustutaan Tyyne-Kerttu Virkin kotimuseoon ja toisella kerralla on perinteinen joulupuuroilta. Tervetuloa mukaan!
Saija Pelvas
Sinikka Taskinen Uimahallinkatu 6 A 11 57100 SAVONLINNA 050 3514913
sinikkatas@hotmail.com Maija Tenojoki
Itä-Karjalan Kansanopisto Valoniementie 32
58450 PUNKAHARJU (015) 5721270
Pertti Vuotila Jalkalantie 171
77600 SUONENJOKI pertti.vuotila@mbnet.fi 040 590 0656
Sihteeri Outi Valpas
Raatimiehenkatu 14 B 15 53100 LAPPEENRANTA 040 7405227
outi.valpas@gmail.com
Varajäsenet:
Kirsti Hiltunen Myhkyläntie 1 83630 KUUSJÄRVI kirsti.hiltunen@gmail.com 050 530 2838, (013) 553339 Leena Ronkainen
ronkleena@gmail.com
Impilahti-Seura ry:n hallitus
Puheenjohtaja Pertti Hämäläinen Kukkumäentie 17 02280 ESPOO
(09) 884 2980, 040 7755 117 pertti.hamalainen@pp.inet.fi Pekka Anttonen
pj.anttonen@elisanet.fi Seppo Karisalo Hallituskatu 15 A 18 33200 TAMPERE 040 5030962
seppo.karisalo@luukku.com Eira Kokkonen
Petkelkuja 2 A 4 70150 KUOPIO 0500 240450
eira.kokkonen@dnainternet.net
Oletko kiinnostunut sukututkimuksesta tai kenties sinulla on sukututkimustietoa valmiina?
Tervetuloa kertomaan/täydentämään tietoja
SUKUTUTKIMUSSEMINAARIIN 20.-21.10.2012
Itä-Karjalan Kansanopistolle Punkaharjulle Valoniementie 32, 58450 Punkaharju
Sunnuntai 21.10.
Klo 8.00 Aamunavaus Klo 8.20 Aamiainen
Klo 9.00 Seminaarityöskentelyä Klo 11.00 Lounas
Klo 13.00 Ryhmätöiden koonti ja palautekeskustelu
Klo 14.00 Päätöskahvi OHJELMA
Lauantai 20.10.
Klo 10.00 Ilmoittautuminen ja tulokahvi Klo 12.00 Lounas
Klo 13.00 Seminaarityöskentelyä ryhmissä Klo 15.00 Päiväkahvi
Klo 15.30 Seminaarityöskentely jatkuu Klo 17.00 Päivällinen
Vapaa-aikaa
Klo 19.00 Illanvietto, vapaamuotoista ohjelmaa Iltapala, saunomismahdollisuus
Osallistumismaksu on 90 euroa/henkilö. Tarkemmat tiedustelut ja ilmoittautumiset 16.10.
mennessä Itä-Karjalan Kansanopistolle, puh. 015 572 11 Leena Tuunanen.
Impilahden kirkonkirjoihin on muun muassa kirjattu vuosina 1739-1769 syntyneet ja vihityt.
Lähde: Suomen Sukuhistoriallisen Yhdistyksen digitoima arkistomateriaali,
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/impilahti/syntyneet-vihityt-kuolleet_1739-1769_uk673/
11.htm
Impilahden illat syksyllä 2012
Tiistaina 25.9. klo 17
Tutustuminen Tyyne-Kerttu Virkin kotimuseoon, Merikannontie 3 B 22, 6. krs.
Lisätietoja museosta internetistä http://www.kolumbus.fi/virkki-museum.
Ilmoittautumiset viimeistään 23.9.
Tuula Hämäläiselle, puh. (09)8721005 tai 040 5546936 tai Marja Rantaselle (09)676751 tai 040 5162834.
Seura maksaa sisäänpääsymaksun.
Tiistaina 27.11. klo 18
Puuroilta Karjalatalon Tuurna-kabinetissa (Käpylänkuja 1, 2. krs).
Tervetuloa kaikki mukaan!
Järj. Impilahti-Seura ry
Impilahti-Seuran perinnelounas lauantaina 3.11.2012
Karjalatalolla, Käpylänkuja 1, 00610 Helsinki Tervetuloa koko perheen voimin Impilahti-Seuran perinnelounaalle pyhäinpäivänä 3.11. klo 12.
OHJELMA Klo 12.00 lounas Klo 13.00 juhla
Yhteislaulu:Impilahdelle, säestää Arvo Kuikka Tervehdyssanat:
Seuran puheenjohtaja Pertti Hämäläinen Lapsiryhmän laulua ja leikkiä
Juhlapuhe
Ansiomerkkien jako
Musiikkia: Pulkkisen perheyhtye Esitelmä: Sukujuuria tutkimaan Videoesitys Impilahdelta: Pertti Vuotila
Yhteislaulu: Karjalaisten laulu säestää Sinikka Taskinen Arvonta
Tervetuloa!
Tilaisuus päättyy n. klo 15.30
“Rakastuneet Impilahteen” oli Novaja Ladoga -lehdessä 14.6.2012 ollut Natalja Ahosen kirjoittaman artikkelin otsikko:
“Jo 15. vuosi 7. kesäkuuta meille tulee vieraita eri Suomen kaupungeista - entisten impilahtelaisten asukkaiden, Impilahti-seuran jäseniä.
Uudestaan ja uudestaan esi-isien kutsu tuo heidät Karjalan satumaisiin paikkoihin ja ainoastaan yhden kerran heidän täällä ollessaan aurinko ei paistanut, oli kylmä ja sateinen sää.
Impilahti-Seuran johtajat Pertti Hämäläinen ja Tuula Hämäläinen vaihtoivat tervehdyksiä ja lahjoja pitkärantalaisten kanssa.
Novaja Ladogan lukijoille tuttu Sinikka Taskinen Savonlinnasta innoitti kaikkia läsnäolijoita laulamaan - kukkivista ruusuista, Impi-neidosta. Tällaiset lämminhenkiset
Tuula Hämäläiselle kunniakirja
Pitkärannan kaupunki osoitti kiitoksensa Tuula Hämäläiselle, joka on monena vuonna ollut ryhmän vetäjänä kotiseutumatkoilla. Kunniakirja, jonka hänelle luovutti Pitkärannan piirin kulttuuri- osaston johtaja Natalja Lutohina oli meidän kiitos Tuulalle monivuotisesta työstä paikallisen kotiseutumuseon avustamisessa. Museo on saanut kaksi kansallispukua ja muita esineitä Tamara Vahllöfiltä, Valdenin perhekuvia ja tapaamisen Valdenin tyttärenpojan kanssa (museo sijaitsee Valdenin talossa, joka oli entinen apteekki) sekä kirjoja, joita on tuotu jo monena vuotena.
Rakastuneet Impilahteen
tapaamiset edistävät mitä parhaiten Pitkärannan piirin ja Suomen ystävyyssuhteiden lujittamista.”
(Teksti on vapaasti suomennettu.)
Pitkärannan piirin kulttuurijohtaja Natalja Lutohina (keskellä) luovutti Tuula Hämäläiselle (oikealla) kunniakirjan monivuotisesta ja aktiivisesta yhteistyöstä Pitkärannan museon avustamisessa. Vasemmalla tulkkina toiminut Klara Kobzareva. Kuva: Pirjo Keinänen.
Klara Kobzareva
Sinikka Taskinen
4.-8.6. tehdyn kotiseutumatkan yhteydessä kunnostettiin kaikki kirkkojen ja hautausmaiden paikoille Impilahti-Seuran toimesta pystytetyt muistokivet.
Tiistaina 5.6. olivat vuorossa Kitilän vanhan kirkon ja hautausmaan, uuden kirkon, Haukka- selän hautausmaan, Syskyänsalmen skiitan ja Sumerian hautausmaan kivet. Asialla olivat Terttu Pietilä ja Pertti Hämäläinen asian- tuntijana ja idean isänä. Kun hän pyysi tehtävään minuakin, suostuin mielelläni.
Ensin raivattiin ympäristö pajukosta ym.
kasvillisuudesta,sitten pestiin kivet oikein juuriharjan kanssa ja lopuksi aseteltiin suuri kullerokimppu muistomerkin eteen. Sanattomina siinä usein seisoimme, puheita ei pidetty eikä kaivattu.
Keskiviikkona olivat vuorossa Uomaa, Syskyjärvi, Kytösyrjä, Metsäkylä, Rannankylä, Pitkärannan ortodoksinen ja luterilainen kirkko sekä molempien hautausmaat. Kullerokimput - kuin pienet auringot - jäivät loistamaan kivien edustalle.
Tälle päivälle osuivat suurimmat vastakoh- dat: Syskyjärven suorastaan mykistävän kaunis kyläaukio peilityynen järven rannalla ja järven keskikohdalla kohoava kalmistosaari. Kun seuraavana oli vuorossa Kytösyrjä, oli näky tyrmäävä - hautausmaan paikalla ammotti
suunnaton sorakuoppa ja tie tsasounalle oli tukittu suurilla jätekasoilla! Sinne emme siis päässeet, mutta hautausmaan tuntumassa tien vieressä olevan kiven siistimme. Oli niin paha mieli, että ei oikein jaksanut iloita edes Luojan kauniista auringonpaisteesta. Samanlaiset ovat tunnelmat aina myös Pitkärannan ortodoksisella hautausmaalla, jossa omaakin sukuani on.
Impilahden sankarihaudalle laskettiin kukkalaite jo tulopäivänä maanantaina ja Nietjärven muistokivelle torstaina, mutta nämä syrjäiset kivet tahtovat unohtua.
Toivottavasti tästä huolehtimisesta tulee perinne ja joku muutaman vuoden välein hoitaa tehtävän esimerkiksi juuri kotiseutumatkan yhteydessä. Hiljaiset, metsittyneet kalmistot ovat puhuttelevia paikkoja, edes muistokivi pitäisi olla hoidettuna kertomassa sekä paikallisille että jälkipolvillemme, missä sukujemme leposijat ovat.
Vetoankin nuoriimme: Ottakaa asia omaksenne,sydämen sivistystä on menneiden sukupolvien työn kunnioittaminen.
Kirkkomaiden muistokivet kuntoon
Kotiseutumatkan aikana kunnostettiin Impi- lahden kaikkien kirkkojen ja hautausmaiden muistokivet, jotka seura on vuosien aikana pystyttänyt. Impilahden sankarihaudalle lasket- tiin kukkalaite jo tulopäivänä.
Kuva: Pirjo Keinänen.
Marja Rantanen
Seuran arkisto sai vastaanottaa yli nelikiloisen paketin Impilahti-aineistoa alkukesästä.
Asialla oli ylivieskalainen Terttu Moilanen, joka oli pelastanut lakkautetun Laatokan Karjalan Nuorisoseurojen liiton huoneiston tyhjennyksen yhteydessä monenlaista muille kelpaamatonta materiaalia. Joensuun maakunta-arkistokin oli jo ottanut otettavansa, mutta jäljelle jäi mm. yli 300 Impilahden kirkkoja esittävää postikorttia, kaksi Impilahden Sankarivainajat -kirjaa, valokuvia pari kiloa, Nuori Karjala -lehden vuosikertoja, muutama runokirja ym.
Impilahtelaisaineistoa pelastui kiitos Terttu Moilasen
Nämä kaikki olisivat joutuneet kaatopaikalle ilman muutaman henkilön ja nimenomaan Terttu Moilasen, asioihin tarttumista. Impilahti- Seura kiittää lämpimästi Terttu Moilasta esimerkillisestä aktiivisuudesta!
Aina ei kohdalle osu lakkautettavaa seuraa ja sen jäämistöä, mutta ihan tavallisten perheiden perinnöksi on saattanut tulla heille itselleen vieraalta tuntuvaa materiaalia. Silloin ei kannata suoraan heivata näitä valokuvia, vanhoja postikortteja ym kaatopaikalle, vaan jos suinkin mahdollista pitäisi yrittää miettiä taho, joka osaisi antaa niille arvoa.
Impilahti-Seura sai lahjoituksena Impilahtea käsittelevää aineistoa Terttu Moilasen ansiosta. Entisaikojen Impilahdesta kertovia kirjoja, lehtiä, valokuvia, kortteja, jotka nyt on tallennettu seuran arkistoon.
Pohjois-Laatokan alueellinen museo on kunnallinen kulttuurilaitos Sortavalassa ja se on toiminut vuodesta 1992. Museo sijaitsee historiallisessa rakennuksessa, tohtori G.
Winterin asuintalossa, joka on rakennettu vuonna 1900 Rantakadulle Vakkolahden eteläpuolelle.
Museon kokoelmissa on mineraali- ja kivikokoelmia, historiallista ja kansatieteellistä sekä taidehistoriaan liittyvää aineistoa.
Kivikokoelmissa on myös pitkärantalaisia tai Pitkäranta-nimisiä kivilajeja.
Museon vaihtuvat näyttelyt kertovat Sortavalan ja Pohjois-Laatokan seudun historiasta, maisemista ja ihmisistä.
Pohjois-Laatokan alueellinen museo Naberezhnaja Ladozhkoi flotilii 5
186790 Sortavala Karjalan tasavalta nlmec@karelia.ru
Pohjois-Laatokan alueellinen museo Sortavalassa
Pitkärantalaisia kivikokoelmia Pohjois-Laatokan alueellisessa museossa.
Winterin talo oli Sortavalan sairaalan lääkärin asuintalo. Nyt siinä on museo.
Museon näyttely kertoo Sortavalan alueen entisistä elinkeinoista.
Saija Pelvas
Koirinojan Aaltosten veneet ajan virrassa
Pertti Tiittula
Kylmä pohjoistuuli on kuljettanut Aaltosten kahta sukupolvea eri tahoille, kauas kotirannoista. Serkkuni Juha Aaltosen kanssa päätimme, että nyt on meidän osaltamme tarinan jatko-osan vuoro: Ilmoittauduimme impilahtelaisten kotiseutumatkalle kesäkuussa 2012.
Matkaeväinä meillä oli joitain vanhempiemme kertomuksia, muutama säilynyt vanha valokuva sekä hajanainen ennakkoperehtyminen Impilahti-Seuran julkaisemiin aineistoihin. Pertti Vuotilalta tilaamamme kyläkartat auttoivat tarkentamaan orientaatiotamme Koirinojan talojen sijainnista. Minulla oli lisäksi nykytodellisuuteen kiinnittyvänä aarteena Raakel- äidille kovin rakkaan serkun, Salme Vuorisen, omalla kotiseutukäynnillään ottamia värivalokuvia Kalkkinanmäeltä. Tunsin kaipuuta päästä nousemaan tuolle korkealle näköalapaikalle ja päästä myös astumaan sille rantahiekalle, jolle esi-isät olivat lukemattomia kertoja vetäneet veneitään. Lisäksi olin hiljaisesti luvannut Porvoon hautausmaalla lepäävälle mummolleni viedä terveiset vaarille ortodoksien hautausmaalle Pitkärantaan, jos sinne vain olisi tällä matkalla pääsy.
Isovanhempieni Jaakko ja Matilda Aaltosen perhe asui Impilahdella Koirinojan lahdenpohjukan kyläkeskuksessa. Isoisä Jaakon (Jakov Jakovlev Grigorjev) suku oli asunut seudulla jo pitkään, mahdollisesti jo 1700-luvun lopulta asti. Isoäitini Matilda Sofia Pesosen perhe oli muuttanut Impilahdelle 1885 Ilomantsista, ensin Kytösyrjään ja sitten Syskyjärvelle. Matildan isä Nuuti Pesonen toimi Syskyjärvellä seppänä. Isoisäni, telakkakirvesmies Jaakko Aaltonen Koirinojalta oli ortodoksi ja siunattiin siksi avioliittoon nuorikkonsa sepäntyttö Matildan kanssa Kitelässä, joka oli pitäjän ortodoksinen keskus.Koirinojalla heille syntyivät sitten lapset Sanni, Ida, Viktor, Oili, Lauri, Olavi, ja Raakel. Sotaa edeltävänä keväänä 1939 isoisä Jaakko menehtyi lähellä kotirantaa hukkumisonnettomuudessa. Muu perhe lähti isättömänä evakkotaipaleelle joulukuussa, eikä enää palannut Koirinojalle. Isoäiti Matilda jäi sodan jälkeen nuorimman lapsensa, äitini Raakelin perheeseen Porvooseen. Matilda-mummo kuoli sitten vuonna 1961 ja äitini vuoro tuli vuonna 2008.
Isovanhempieni lisäksi koko Aaltosen Koirinojalla syntynyt sisarusjoukko puolisoineen on nyt poissa.
Koirinojan telakka ja telakan työmiehiä. Isoäitini Matilda Aaltosen kuva-arkisto.
Bussilla Laatokalle
Kotiseutumatkalla oli mukana hieno joukko eri-ikäisiä kotiseutumatkaajia, joiden juuret olivat eri puolilta Impilahden pitäjää. Impilahti-tietoutemme lisääntyi hiljalleen jo matkan aikana kun yritimme paikantaa kanssamatkaajien puheissa esiin vilahtelevia kylien nimiä ja sijainteja sekä kuunnella tutulta kuulostavia sukunimiä.
Sortavala ja Valamo
Rajanylityksen jälkeen kuljimme Ruskealan kautta kohti Sortavalaa, jossa sitten yövyimme. Sortavalasta meille oli järjestetty mahdollisuus vierailla noin 40 km:n päässä Laatokalla sijaitsevalla Valamon luostari- saarella. Kantosiipialus taittoi matkan nopeasti:
Sortavalan rannikko jäi taakse, Laatokan ulappa välkkyi sinisenä ja pian kimaltelivat edessämme myös luostarisaaren pääluostarin ja sivukirkkojen, skiittojen kupolit. Luostarialueella oli meneillään paljon kunnostustöitä, mutta siellä oli silti paljon nähtävää.
Pääluostarissa saimme kuulla myös pienen konsertin, jossa kuoro lauloi kirkkomusiikkia. Itse luostari- elämään eivät turistin roolissa kiertävät henkilöt saaneet muuta kontaktia kuin sen, mitä kuulimme oppaamme Svetlanan kertomana. Vierailumme
Valamossa päättyi tutustumalla Ylösnousemuksen skiittaan, joka on yksi luostarin sivuskiitoista.
Impilahdelle
Sortavalasta jatkoimme bussimatkaa pitkin Laatokan rantaa kohti Impilahtea. Tie kulkee Kirjavanlahden rantoja myötäillen: sanotaan, että vesi vaihtaa tässä lahdessa alinomaa väriään, mahdollisesti vesi- virtausten ja eri suunnista tulevien tuulenvireiden vaikutuksesta. Impilahden kirkonkylässä pysähdyim- me tervehdyskäynnillä sankarivainajien muistoristillä, jonne retkiseurueemme toisen bussin väki oli jo laskenut muistoseppeleen. Pidimme pienen muisto- hetken mekin. Sankarivainajien hautauspaikka on muistoristin vieressä. Se on nykytilassaan vaatimaton, lehtomaiseksi puistikoksi tasoitettu, huomaamaton alue. Kävelypolun vierellä kukkaan puhjenneet kullerot tekivät kuitenkin edelleen kunniaa esi-isiemme haudoille ja koskettivat meidän herkistyneitä mieliämme. Kirkonkyläkäyntimme oli muun ohjelman vuoksi lyhyt, mutta kävimme myös luterilaisen kirkon kivijalkaan pystytetyllä muistokivellä.
Matka jatkui kohti Pitkärantaa. Pysähdyimme matkan varrella vaikuttavan muistomerkin, Surun ristin äärelle. Muistomerkin on suunnitellut kuvanveistäjä Leo Langinen. Pitkärannassa
Hotellimme, entinen Salmin rajavartioston upseerikerho.
pääsimme majoittumaan uuteen hotelliin, joka oli kunnostettu Pitkärannan läntisellä laidalla sijainneelle, suomalaiselle Salmin rajavartioston kasarmialueelle.
Itse kasarmialueesta oli jäljellä ainoastaan tämä upseerikerhon näyttävä rakennus, joka sijaitsee aivan Laatokan rannalla. Vaikka kunnostustyöt olivat rakennuksessa edelleen menossa, hotelli oli päättänyt ottaa majoitusvieraita. Saimme majoittua uutuuttaan hohtaviin huoneisiin. Hotellilla on pitkä laituri, jonka päässä olevalta näköalalevennykseltä näkee Laatokkaa eri suuntiin. Idän suunnassa näkyvät Pitkärannan tehtaan korkeat savupiiput Pusun- saaressa ja etualalla Laatokan rannan saarirykelmät, joista talvisodassa käytiin ankaria taisteluita. Rannalta käsin on tottumattoman tosin vaikeaa erottaa toisiinsa lomittuvien saarten rajoja, mutta kartan perusteella voi koettaa tunnistaa Maksimasaaren, Petäjäsaaren ja Vihkimäsaaren ääriviivoja. Hotellin pihalle on rakennettu seurustelu-/tanssilava, jolle ryhmämme kokoontui illalla vaihtamaan päivän kuulumisia ja tutustumaan tarjolla oleviin seuran Impilahti-aiheisiin materiaaleihin. Matkamme viimeisenä iltana pidimme siellä yhteisen illanvieton, jonka monipuolisena vetäjänä ja itse samalla suvereenina viihdyttäjänä toimi Sinikka Taskinen. Impilahtelaisten jälkeläiset osallistuivat illanvieton ohjelmaan itse kukin erilaisilla pienillä esityksillä. Mieleen jäivät esimerkiksi Ritva Koivusen lausuma Sirkka Turkan runo ja Kaj Westerlundin huuliharppuesitykset.
Matkan ohjelmaan kuului käynti Aunuksessa Aleksanteri Syväriläisen luostarissa sekä vierailut talvi- ja jatkosodan taistelupaikoilla, mm. Lemetissä ja Nietjärvellä. Viimeiseksi päiväksi jäi henkilö- kohtaisesti suuria odotuksia sisältävä käynti ortodoksien hautausmaalla ja retki Koirinojan rannalle.
Oppaamme Tuula Hämäläinen ja kaikkeen antaumuksella osallistunut puheenjohtaja Pertti Hämäläinen tekivät kaikista kohteista elämyksellisiä ja auttoivat syventämään näkökulmia Impilahden menneisyyteen ja myös nykyisyyteen. Itse odotin kuitenkin eniten käyntiä viimeisen päivän kohteissa.
Ortodoksisella hautausmaalla Pitkärannassa Pitkärannan ortodoksinen hautausmaa sijaitsee hieman sivussa Pitkärannan kyläkeskuksesta.
Hautausmaan kupeeseen, osittain sen reunoille, on raivattu vanhan tien korvaavaa uutta tienpohjaa.
Impilahti-Seura on hankkinut hautausmaan nykyisen sisäänkäynnin eteen muistokiven, jonka seuramme toimihenkilöt olivat jo tämän retken aikana ehtineet kukittaa luonnonkukin. Mieli täynnä ristiriitaisia tunteita kiipesin soratien reunuksen yli edessä avautuvalle hoitamattomalle ja erilaisen ryöstelyn kohteeksi joutuneelle metsäiselle kalmistolle.
Ajatuksissa liikehti mummolle lupaamani hiljainen tervehdys isoisälle - mummoni Jaakko-puolisolle.
Matkatoverien hajaantuessa hiljalleen eri suuntiin korkeata hongikkoa, katseeni mittaili surullisin mielin osittain auki kaiveltuja hautoja, muutamia jäljelle jääneitä hautakiviä ja tyvestään katkottuja valurautaisia ristejä. Kesti koko tovin, ennen kuin onnistuin saamaan mielialani riittävän tyyneksi, jotta sain kerrotuksi vaarille mummon haudan ääressä Porvoossa lupaamani tervehdyksen. Kalmiston vanhat, taivaita hipovat puut puhuivat kuitenkin lempeästi viestintuojalle ja olo oli haikeudesta huolimatta keventynyt, kun matkabussistamme kuului hienotunteiseen sävyyn annettu kutsumerkki matkan jatkamiseksi.
Esivanhempien kotikylään Koirinojalle
Iltapäivällä bussimme suuntasi kohti Koirinojan kylää, joka on aikoinaan ollut yksi Impilahden suurimmista kylistä. Kylä tuhoutui lähes täysin sodissa ja vanha kyläkeskusta on edelleen muutamaa rakennusta lukuun ottamatta miltei tyhjillään. Tie Laatokan rannalle poikkeaa päätieltä Koirinojan raunioituneen kansakoulun kohdalta. Venäläiset ovat oikaisseet tietä siten, että se ei ylitä Koirinojan jokea kosken kohdalta vaan heti päätien liittymässä. Kurkistelen malttamattomana bussin etuikkunasta kuljettajan ja seuran puheenjohtajan Pertti Hämäläisen välistä avautuvaa näkymää. Yllätys on suuri; edessämme avautuva kylätie vastaa täysin sitä mielen sopukoihin piirtynyttä kuvaa, joka mummon vanhoista kuvista ja Impilahtikirjoista välittyy. Loppumatkan bussi keinahtelee kylätietä nuorisoseurantalon kivijalan vieritse ja kääntyy entisen Helkon kaupan kohdalla muutaman metrin Koronpohjan suuntaan: matka- seurueemme tarkoitus on viettää täällä iltapäivän ohjelmaksi suunniteltu Koirinoja-piknik.
Muun seurueen jäädessä piknik-valmisteluihin lähdemme Juha-serkun kanssa nousemaan vieressä kohoavalle Kalkkinanmäelle. Nousu on jyrkkä, mutta jo puoli-välissä avautuu taaksemme Koronpohjan puolelle upea näköala. Kallion huipulla näköala toiseen suuntaan on suorastaan huikaiseva: Laatokka levittäytyy eteemme auringonpaisteessa kimaltele- vana, sinisenä ja taustalla näkyvien saarien rajaamana. Jäljessämme kalliolle nousseen Wannerin pariskunnan opastamina koetamme erottaa saarijonossa sen kohdan, josta Valamon saaren kupolit olisivat tarkkakatseisen erotettavissa. Kun käännämme katseemme Koirinojan lahden pohjukkaan, näkyy edessämme ylhäältä katsottuna kauniisti kaartuva lahti hiekkarantoineen, jossa ennen kohosi kyläläisten pieniä taloja vieri vieressä. Meidän Aaltosten kotitalo oli tässä rivistössä kolmantena
Hiljasen kaupan ja Lörön perheen talon jälkeen. Nyt näkymä on autio ja pajupensaikkoa on kasvanut hiekkarannan ja rakennusten jäännösten väliin.
Nautimme Juhan kanssa hetken Kalkkinanmäeltä avautuvasta kimaltelevasta maisemasta ja alamme laskeutua kallion loivempaa sivua ns. kunnanlaiturille.
Edessämme näkyy lähietäisyydellä Palosaari ja Kalkkinanmäen kupeessa lahdenpohjukan suulla Luoto-niminen pieni saari. Viimeksi mainitusta olemme Juhan kanssa saaneet matkan aikana lisätietoa, joka liittyy sukumme menneisiin kohtaloihin:
tämä oli juuri se paikka, jonka kallioiseen rantaan isoisämme Jaakko Aaltonen aikoinaan menehtyi jouduttuaan veneestään veden varaan talvisotaa edeltävänä kesänä.
Kalkkinanmäen alarinteellä kukkii kivikkokasveja ja kallion jyrkän puolen seinusta on riemullisen täynnä kukkivia voikukkia. Etsimme polun rantahietikolle, josta kaivamme Juhan kanssa kumpikin mukaamme kourallisen rantahiekkaa. Rannan pajukko on läpitunkematon ja palaamme piknik-paikalle, jonne Impilahti-seura on saanut yllätysvieraita: Pitkärannan kulttuurijohtaja on tullut tervehtimään kotiseutu- matkaajia ja luovuttaa juhlallisesti seuran entiselle varapuheenjohtajalle Tuula Hämäläiselle kunniakirjan Näkymä Kalkkinanmäeltä Koirinojan lahdelle.
kiitokseksi alueen kulttuurin ja perinteiden tuntemuksen eteen tehdystä moninaisesta työstä.
Kulttuurijohtaja saa seuralta vastalahjaksi Impilahti- kirjallisuutta. Matkalaisten sekakuoro esiintyy Sinikka Taskisen johdolla.
Koirinoja-vierailun päätteeksi on tarkoitus vielä käydä Koirinojan koskella. Liitymme Juha Aaltosen kanssa Sinikka Taskisen opastamaan pieneen ryhmään, joka kävelee pitkin Koirinojan joenrantaa koskelle. Reitti kulkee nuorisoseurantalon nurkalta kääntyvää nurmettunutta peltotietä. Tuula osoittaa vielä kohtaa, missä lahdenpohjan talorivi on aikanaan sijainnut. Jättäydyn jälkeen ja poikkean vielä yli heinikkoisen takamaan ja yllätyksekseni löydän sittenkin ensin laakean porraskiven, jonka uskon kuuluneen Hiljasen taloon ja vähän matkan päässä siitä kivijalkoja paikasta, jonne pääsy pajukkoisen rannan suunnasta oli estynyt. Ruohon seassa erottuu matalia kivijalanomaisia luonnonkiviä suorassa linjassa: jos osaan arvioida etäisyydet oikein, uskon seisovani isovanhempieni kivijalan, äitini lapsuudenkodin äärellä. Tuvassa kasvaa nyt kaksi jo ikääntynyttä mäntyä. Liikuttunein mielin ja löydöstäni kuitenkin iloiten kiirehdin joenuomalle tavoittaakseni jo näkymättömiin ehtineen muun ryhmän.
Koirinojan koski on vaikuttavan kaunis: vesi syöksyy monen metrin pudotuksen yli kallioiden ja seestyy sitten hiljalleen Koirinojan lasku-uomaan. Ennen kuin heitämme hyvästit Koirinojalle, vierailemme vielä entisen kansakoulun pihalla. Ennen niin monen tapahtuman hienosta näyttämöstä muistuttavat enää korkeat kivijalat. Koulun pihaan johtava portti on jäänyt lehtipuutiheikön saartamaksi.
Kotimatkalle
Paluumatkalla vierailimme vielä Ruskealan vaikuttavalla marmorikivilouhoksella. Rajamuodolli- suudet sujuivat kommelluksitta ja bussin edetessä kohti Helsinkiä alkoivat kaihoisat hyvästelyt kun jo tutuksi käyneestä matkaseurueesta irrottautui ihmisiä omille tahoilleen. Matka oli elämyksellinen: lämmin kiitos Impilahti-seuralle sekä Tuula Hämäläiselle ja Pertti Hämäläiselle hienosti toteutetusta matkasta! Nyt on Aaltostenkin vene sitten palannut Koirinojan lahdelle.
Kuva oikealla:
Juha Aaltonen ja Pertti Tiittula Koirinojan rannassa.
Poimintoja-kertomuskokoelma
Tauno Judin
Helsingin yliopiston kirja-arkisto on saanut annettujen säännösten mukaisesti kirjoittamieni kuudentoista teoksen arkistokappaleet, joihin on merkitty kunkin teoksen ISBN-tunnus. (Lehtien ja kirjojen kansain- välinen standardinumero).
Olen kirjoittanut viisi romaania tai kertomus- kokoelmaa. Näistä kaksi viimeistä syntyivät pikkusiskoni Tuulikin aloitteesta. Vanhemman siskoni Vienon hautajaisissa hän esitti toivomuksen, että kirjoittaisin kertomuksia sota-ajalta 1940-44, joista hän ei ikänsä takia tiennyt paljoakaan. Samaa toivoi myöskin sisareni tytär. Tältä pohjalta kokosin kirjan Yksinkertaiset kertomukset.
Tuulikki (s.1940) menehtyi äkillisesti keväällä 2012. Tapasin hänet viimeksi Kalevalan päivänä. Hän oli vireä ja tapansa mukaan ideoita täynnä.
Kun kerroin, että aion koota vaikkapa monisteek- si sellaisia juttuja, joita on jäänyt koneelle, hän kohta ehdotti että hän haluaisi niitten joukkoon myös ne kertomukset, jotka on julkaistu vuosien aikana kotiseutuseura-Impilahtelaisen numeroissa. Hän perusteli ehdotustaan sillä, että on melko paljon sellaisia impilahtelaisia, jotka varmaan haluaisivat
lukea nuo jutut, mutta niiden etsiminen lehden vuosien takaisista numeroista on melko hankalaa. Niinpä lupasin Tuulikille, että kokoan noista jutuista valikoiman. Olin antanut hänelle kopiot parista lyhyen novellin mittoihin yltävistä kertomuksista (Koululaisjuna ja Valvoja), jotka lupasin ottaa mukaan uuteen kirjaani.
“Kirjallinen luonteeni” on suonut minulle myös mielikuvituksen. Näen pitkiä “juonikkaita” unia ja joskus jopa jatkan unesta herättyäni unta uudestaan nukahdettuani. Usein uneni syntyvät ajankohtaisten uutisaiheiden pohjalta. Näin syntyi mm. Uni Vienan- Karjalasta.
Kuljin Karjalan maita 40 vuotta myös oppaana, ja näistä matkoista virisi paljon muisteltavaa.
Impilahti-Seuralle ja sen julkaisulle Impilahtelainen olen kiitollinen, että olen voinut näin kirjoitusteni myötä tukea myös rakasta kotiseututyötä.
Kaikki Poimintoja-kertomuskokoelman tarinat ovat syntyneet viimeisten 20 vuoden aikana. Novelli Koululaisjuna hahmottui v.1992 ja Valvoja sai lopullisen muotonsa tänä vuonna (v.2012).
Kun Impilahti-seura ry:n ja Tykkimiehet ry:n yhteinen työvaliokunta alkoi vuoden 2009 alussa koota Laatokan saariston taisteluista 1939 kertovaa tv-ohjelmaa Viimeiseen mieheen, huomattiin jälleen kerran, miten sitkeästi nimi Kitelä oli juurtunut mm.
talvisodan sotilaskarttoihin. Impilahti-Seura ry:n taholta työvaliokunnassa olivat Pertti Hämäläinen ja Tauno Judin. Jo ensimmäisessä kokoontumisessa valiokunta päätti, että kaikissa kartta ym.-tiedoissa käytetään kylän nimeä Kitilä.
Kitilä oli jo 1930-luvulla vakiintunut impilahtelaiskäyttöön, mutta esimerkiksi kylän postiosoitteessa ja -leimassa yhä kummitteli nimi Kitelä. Tämä aiheutti sekaannusta ja melko usein Kitilään tarkotettua postia eksyi Kiteelle tai Kittilään.
Vielä kerran Kitilän nimestä
Tauno Judin
Lyhennelmä vuoden 1996 Simo Härkösen juhlasivusta
Simo Härkönen, karjalais- ja impilahtelaistyön uupumaton puolestapuhuja ja seuramme kunniajäsen, täytti 90 vuotta 31.8.1996.Tuolloinen kotiseutuseura Pääkaupungin Impilahtelaiset halusi omalta osaltaan muistaa Simo Härköstä julkaisemalla hänen muistelujaan sekä valokuviaan elämäntaipaleelta.
"Kitilä vai Kitelä?
(Tuolloin eivät vielä olleet käytössä postinumerot.)
Jostain syystä Kitelä-nimi oli otettu 1930- luvulla mm. puolustusvoimien karttoihin ja tällä tavalla jäänyt ainoana näitä karttoja käsittelevien mieleen.
Vasta 1990-luvulla ilmestyneissä sotahistoriallisissa kartoissa ja kirjoituksissa on nimi oikeassa muodossa.
Simo Härkösen 90-vuotispäivää 1996 juhlistava Pääkaupungin Impilahtelaiset -lehden numero korjaa Simo Härkösen tiedolla ja arvovallalla tämän nimiasian.
Kun Karjalan kotiseutumatkoilla olen opastanut matkalaisia mm. kitilänkiviä kaivamaan, on tullut painotetusti esiin myös nimen historia.
Impilahden pitäjässä oli ortodoksinen kirkonkylä, jonka asukkaat olivat ammoisista ajoista pitäneet kylänsä nimenä Kitilää ja olivat "kitilistöä".
Kun elettiin Venäjän vallan aikaa ja kylien nimiä käännettiin kirkonkirjoihin ja muihin asiakirjoihin venäjäksi, Kitilästä tulivenäjän kielellä Kidel.
Venäjänkielen aakkosiin ei kuuluut ä-kirjainta vastaavaa vokaaIia. Silloisten viranomaisten vaatimuksesta käännettiin kylän nimeksi Kitelä, kun se vastasi parhaiten venäläistä Kidel'iä.
Isäni, kansakoulunopettaja Jaakko Härkönen, vastusti kiivaasti Kitelä-nimen käyttöä, eikä sitä kyläläisten keskuudessa käytetty. Kylän nuoremman väen keskuudessa useat eivät uskoneet asian korjautuvan eikä viranomaisilta saatu apua nimen vaihtamiseen. Isäni Jaakko ei kuitenkaan
antanut periksi ja kun kyläämme ylettyi rautatie, aseman kylttiin ilmestyi K i t i 1 ä. Kitilän kylä jäi venäläisille, mutta päätin silti jatkaa isäni taistelua oikean nimen puolesta.
Vuonna 1960 toimittaessani Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiön aikakauslehteä 'Karjalainen Viesti', ryhdyin selvittämään, olisivatko kotikyläni Kitilän vuorista löytyneet "rubiinit", joita minäkin olin kaivellut, jonkin arvoisia. Käännyin vaimoni sukulaisen, valtion-arkeologi Carl Axel Nordmanin puoleen, jonka yksityiskirjastosta löytyi teos: "De Svenska rikaregalierna" (Ruotsin valtionkalleudet). Kirjassa kerrotaan, että Juhana III antoi ennen häitään valmistaa tulevalle kuningattarelleen kruunun, valtikan y.m., joihin käytettiin mm. helmiä, smaragdeja ja karjalaisia rubiineja. Viimeksimainittuja saatiin Kitilästä, josta laaditusta painetusta kartasta löytyy kylän nimi: "Kitilä kyrkby". Näin vahvistettiin kotikyläni nimi v. 1650.
Valtion geologi Erkki Aurola totesi rubiinien olevan punaisia granaatteja. Niitä on myös Kaarlo IX:n voitelusarven koristeena kuusi kappaletta.”
Karjalaisten rubiinien historia
Perimätietoa ja elämänvaiheita Irja Palaksen kertomana
Vanhempani Hilja ja Aleksi Jurvanen asuivat Impilahden Hiihniin kylässä kosken rannalla. Suuri 400 hehtaarin maatila kotieläimineen, mylly ja saha antoivat hyvän toimeentulon. Lapsia oli yhdeksän, joista minä, Irja, keskimmäinen.
Tämä ihana lapsuuteni katkesi erittäin julmasti sodan syttyessä syksyllä 1939. Olin saanut istua kuunteluoppilaana koulussa, jossa äitini oli opettajana, ja koulunkäyntini piti alkaa juuri sinä syksynä, jolloin evakkotaipaleemme alkoi. Vain pari tuntia oli aikaa pakata jotakin mukaan, ja kaunis kotimme jäi
“ryssille” täysin kalustettuna.
Evakossa, talvisodan 105 päivää, asuimme Lappeenrannassa, jossa aloitin koulunkäynnin. Sitten kesällä 1940 palasimme takaisin Impilahdelle.
Jatkosodan aikana pyrin oppikouluun, Sortavalan tyttölyseoon, jossa ehdin kuitenkin käydä vain yhden vuoden. Vuonna 1944 alkoi toinen evakkomatka ja saavuimme jälleen Lappeenrantaan, jossa kirjoitin ylioppilaaksi Lappeenrannan tyttölyseosta vuonna 1952.
Laulavassa ja soittavassa 9-lapsisessa perheessä isäni soitti viulua äitini säestäessä ja me lapset lauloimme moniäänisesti. Pianonsoitto muodostui minulle vähitellen yhä tärkeämmäksi: esiinnyin koulun juhlissa ja säestin virsiä aamuhartauksissa. Minua sanottiinkin “kanttoriksi”. Opinnot jatkuivat Sibelius- Akatemiassa. Sieltä valmistuttuani toimin pianonsoiton opettajana Jyväskylän konservatoriossa
Irja Palas, omaa sukuaan Jurvanen, syntyi 15.6.1932 Impilahdella.
ja avioeron (1970) jälkeen vuodesta 1976 Päijät- Hämeen konservatoriossa vuoteen 1995, jonka jälkeen siirryin eläkkeelle. Virkavuosia kertyi 41. Eläkkeellä ollessani olen usein toiminut sairastuneitten opettajien sijaisena.Leipätyöni ohessa kirjoitin musiikkiarvos- teluja Etelä-Suomen Sanomiin ja esiinnyin konserteissa sekä säestäjänä että omin soolonumeroin.
Solmittuani nuorena avioliiton vuonna 1954 pianisti Rainer Palaksen kanssa hoidin kolmea lastamme oman urani ohella. Kaikista lapsistani tuli ammattimuusikoita:
viulisti Merit ja sellisti Taina sekä huilisti Lennart, joka myöhemmin opiskeli ympäristöasiamieheksi.
Meritin ja Jussi Siiralan lapset: Antti on maailman- luokan pianisti, ja myös hänen puolisonsa Diana on pianisti. Elina on laulajatar. Meritin puoliso Jussi on pianonsoiton lehtori Sibelius-Akatemiassa.
Tainan puoliso, edesmennyt Matti Tiisala, oli sekä runoilija että lääkäri. Heidän lapsensa: Katja opiskelee Helsingin yliopistossa ympäristönsuojelutiedettä ja soittaa cembaloa. Tuomo on filosofian maisteri ja tekee väitöskirjaa Chicagon yliopistossa. Kitaransoitto on hänen harrastuksensa.
Kun unelma käynnistä entisellä kotiseudulla Impilahdella toteutui vuoden 1991 kesällä, ei ollut enää mitään jäljellä ihanalla paikalla kosken rannalla sijainneesta kodista. Mutta perustuskivet ja ihastut- tavasti kohiseva koski herättivät monia kauniita ja kaihoisia muistoja.
(Irja Palas)
Etsitään sosiaalisen median taitajaa
Impilahti-Seura etsii henkilöä, joka omaisi kiinnostusta, taitoa ja halua paneutua sosiaaliseen mediaan. Kiinnostaako sinua lähteä viemään Impilahtea ja impilahte- laisuuttaa sosiaaliseen mediaan?
Ota yhteyttä Impilahti-Seuran puheenjohtaja
Pertti Hämäläiseen, p. 040 7755 117 pertti.hamalainen@pp.inet.fi
Tietoja kaivataan Pitkärannan
Työväenravintolasta
Eräs keräilijä kaipaa tietoja Pitkärannan Työväenravintolasta. Hän kertoo ostaneensa Virosta vanhan poletin, jossa lukee Pitkärannan Työväenravintola 1891. Keskellä on poletin arvoa kuvaava luku 20.
Kysyjä olisi todella kiitollinen, jos jostain löytyisi henkilö, joka osaisi kertoa kyseisen ravintolan historiasta.
Yhteydenotot, saija.pelvas@kolumbus.fi.
Vuoden 2013 matkat
Huhtikuussa, 6.-7.4.2012 Terijoelle ja Raivolaan Edith Södergranin jalanjäljille.
Kotiseutumatka Impilahdelle 6.-10.6.2013.
Matkoista lisää tietoa joulukuun Impilahtelaisessa.
Impilahti-Seuran
TAPAHTUMAKALENTERI 2012-2013
25.9.2012 Impilahden ilta, Karjalatalo, Helsinki
3.11.2012 Impilahti-Seuran perinnelounas, Karjalatalo, Helsinki 11.12.2012 Impilahden ilta, Karjalatalo, Helsinki
6.-7.4.2013 Matka Terijoelle ja Raivolaan Edith Södergranin jalanjäljille 6.-10.6.2013 Kotiseutumatka Impilahdelle
Impilahden illat järjestetään Karjalatalon Tuurna-kerhossa, Käpylänkuja 1, 2. kerros, 00610 Helsinki. Vapaa pääsy. Tervetuloa.
Tarkempia tietoja Impilahtelainen-lehdistä ja seuran verkkosivuilta, www.karjalanliitto.fi/
impilahtiseura ja www.impilahti.net.
SEURALAINEN.
SOSIAALIRAJA Risto Nihtilä
eduiksi. Karjalan laukkukauppiaat kävivät jo vuosisatoja sitten myymässä puoli salaa rajan taakse kankaita ja rihkamaa. Virolaiset tekivät subrakauppaa Suomenlahden saarilla ja rannoilla vaihtamalla tavaraa. Ikävä ilmiö on rajan yli käytävä salakuljetus, kun alkoholia, tupakkaa huumeita ja ihmisiä siirtyy maasta toiseen.
Kalliiksi käyvät myös piraattituotteiden kuljetukset. Itäsuomalaisten kansalaisopistojen kurssit täyttyvät venäjänkielen opiskelijoista, kun suomalaiset kauppiaat haluavat palvella rajan takaa tulevia varakkaita ostajia heidän omalla kielellään.
Rajat muuttuvat sotien ja politiikan seurauksena. Joskus ihmiset muuttavat rajojen mukana ja joskus eivät. Kerrotaan keski- eurooppalaisesta vanhasta miehestä, joka on aina asunut samassa kylässä, mutta on kuulunut eläessään jo kuuteen eri valtioon. Toinen tarina kertoo sodan jälkeisestä rajankäynnistä Puolan ja Neuvostoliiton välillä. Erään miehen kotimökki oli rajalinjalla. Mies sai valita, kummalle puolelle rajaa hän haluaa jäädä. Mies valitsi Puolan, kun oli kuullut Neuvostoliiton kylmistä talvista.
Monen rajan takana odottaa vapaus. Niinpä joku maahanmuuttaja oli tullut maasta, jossa hänellä ei ollut minkäänlaisia oikeuksia. Nyt hän työskenteli ravintolassa, jossa oli täydet oikeudet. Sillanpään marssilaulussa todetaan, että kallein on vapaus johon joka miehen on oikeus. Jokamiehen oikeuksiin luottavat myös rajojen takaa tulleet marjanpoimijat.
Uuno Kailas on pohtinut monisäkeisessä runossaan Rajalla voimakkaasti ja kantaa- ottavasti rajan merkitystä. “Raja railona aukeaa edessä Aasia, Itä. Takana Länttä ja Eurooppaa:
varjelen vartija sitä”. Kautta historian rajalla on ollut mahti erottaa ja yhdistää. Valtakuntien välisen rajan kummallakin puolella elää ihmisiä.
Heitä erottavat kuitenkin lait, talousjärjestelmät, elintaso, kieli ja oma kulttuuri. Raja voi olla turva tai uhka. Et voi tulla rajan taa, sanotaan iskelmässä. Toisessa iskelmässä kerrotaan kuinka Aleks ja velimies Jan ylittävät rajan jollalla meloen.
Rajarima on usein korkealla. Rimaa vahvempia esteitä rajalla ovat puomit ja muurit.
Muureista mainittavimpia lienevät Kiinanmuuri ja Berliininmuuri. Vesirajan alle menevät sivistymättömät jutuissaan. Aluevesirajan alta mennään salaa sukellusveneillä. Jotkut ovat vieneet rautaa rajalle ja jotkut hakeneet hopeaa rajan takaa. Tornionjoen laaksossa vuosisataista kansanhuvia on ollut poikkinainti. On haettu puoliso eli elämän sulostuttaja joen ja rajan takaa. Vastaavanlaista kansanliikettä on havaittu myös rajan pinnassa Joensuun ja Sortavalan seuduilla.
Rajan taakse on tehty ja tehdään edelleen liikematkoja. Jotkut varmaan muistavat vielä kuinka Ruotsista käytiin hakemassa kahvia, sakariinia ja varsinkin voita. Rasvaretkille lähdettiin linja-autoilla ja koko joukolla.
Itärajan taakse lähdettiin hankkimaan käärmesalvaa, bensiiniä ja vodkaa. Mitenkähän Tallinnan kauppojen kävisi, jos suomalaiset yhtäkkiä lopettaisivat Eestissä käynnit? Jokunen vuosi sitten liikennöitsijät boikotoivat Viipuria saadakseen siellä tapahtuneet turisteihin kohdistuneet näpistelyt vähenemään. Nyt siellä saa liikkua melko rauhassa. Ennen itärajan taakse oikein kutsuttiin hakemaan leipää ja tänne kutsuttiin hakemaan leivälle voita. Jälkimmäistä kutsua noudatettiin ja lujaa.
Rajakauppa käy aina jompaankumpaan suuntaan rajojen ylitse. Niinpä rajan haitat on vain yritteliäisyydellä opittava kääntämään rajan
Kirjallisuutta
Koskenvoiman Kaikuja 5 Sakari Talvitie: Karjalan ja
karjalaisten vaiheet 10 Simo Härkönen:
Impilahti-kirja 35
A. A. A. Laitinen:
Impilahden historia 50
Paavo Koponen:
Esi-isiemme Impilahti 30 Paavo Koponen:
Muistojemme Impilahti 30 J. Saavalainen:
Kerisyrjä – kotikylämme 20 S. Saavalainen:
Välimäki-Purovaara-Janaslahti 20 Itä-Karjalan Kansanopiston
75-v.-juhlajulkaisu 10
Impilahden sotilaspiirin toim. 5 Aino Kosonen:
Köyhän tytön tarina 20
Aino Kosonen:
Köyhän tytön tarina - Elämän
koukerot 20
T. Judin: Linnuntietä itään 10 T. Judin: Karjalan rubiinit 20
T. Judin: Kyläsepät 10
Yksinkertaiset kertomukset 15 Impilahden karjalan sanakirja 25 Murrepakinoita (haastatteluja) 10 V. Myllärinen:
Välkkeitä elämän varrelta 5 Karjala keskellämme, Paavo
Suoninen 30
Impilahden kartta 15
CD:t ja DVD:t
Muistojeni mailla -CD 20
Sota-DVD 20
Muistokivi-CD 15
Vanhaa ja uutta Impilahtea -DVD 20
Tykkimiehet-DVD 20
Muut tuotteet
Kortit (uudet) 1
Kortit (vanhat) 0,50
Kirjeensulkijamerkkiarkki
(à 40 kpl) 5
Laatokan tuikkukivi 10
Pinssi 2
Impilahti-pöytästandaari 35 Kitilän kivikorut
(yksilöllinen hinnoittelu)
T-paita 12
Matka Karjalaan -peli 10 Tilaukset: Tuula Hämäläinen (09) 872 1005, 040 554 6936, tuula.hamalainen7@saunalahti.fi Myyntiartikkeleita voi myös tilata Keijo Hämäläiseltä,
Pajamäenkatu 13 A 7, 48600 Karhula ja ostaa Impilahti-Seuran
tilaisuuksista.
Impilahti-aiheisia tuotteita
Muistojemme Impilahti
Paavo Koposen Muistojemme Impilahti kertoo Impilahden historiasta monipuolisesti.
Kirjassa on runsas kuvitus ja liitteenä Impilahden kartta.
Hinta 30 euroa + postikulut.
Tilaukset:
Tuula Hämäläinen
(09) 872 1005, 040 554 6936 tuula.hamalainen7@saunalahti.fi
Simo Härkösen Impilahti-kirjan ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 1948. Kirjan uusinta- painoksessa Impilahden kylät asukkaineen alkavat elää uudelleen kirjaa lukiessa. Lukija saa kulkea kylien teitä ja polkuja talosta taloon, ihailla väkeä työssään ja uppoutua maiseman kauneuteen. Perheet, suvut ja asuinpaikat tulevat tutuiksi.
Kirjan hinta on 35 euroa + postikulut.
Tilaukset:
Tuula Hämäläinen (09) 872 1005, 040 554 6936,
tuula.hamalainen7@saunalahti.fi
Muistojeni mailla
KAIKKI OIKEUDET PIDÄTETÄÄN ALL RIGHTS RESERVED
ILSCD-1 2012
Muistojeni mailla -äänite
Sopii lahjaksi!
20 euroa + postikulut.
Tilaukset:
Impilahti-Seura ry Tuula Hämäläinen
(09) 872 1005, 040 554 6936 tuula.hamalainen7@saunalahti.fi
Impilahti-mukia ja muita seuran tuotteita voi tilata tai ostaa tapahtumista. Mukeja oli myynnissä mm. Karjalaisilla kesäjuhlilla Lahdessa.
Tilaukset:
Tuula Hämäläinen
(09) 872 1005, 040 554 6936, tuula.hamalainen7@saunalahti.fi
Kotiseutumatkan kuvia.Pitkärannan kirkon muistokivi. Kuva Pirjo Keinänen.
Impilahti-Seuran kesäpäivien retki Savonlinnaan. Kuva Pertti Vuotila.
