Asunto ensin - sopivan asumismuodon kartoittaminen mielenterveys- ja päihdekuntoutujille

(1)

Annu Lehesjoki & Annika Waris

Asunto ensin – sopivan asumismuodon kartoittaminen mielenterveys- ja päihde- kuntoutujille

Metropolia Ammattikorkeakoulu Toimintaterapeutti (AMK)

Toimintaterapian tutkinto-ohjelma Opinnäytetyö

21.4.2021

(2)

Tekijä Annu Lehesjoki & Annika Waris

Otsikko Asunto ensin – sopivan asumismuodon kartoittaminen mielenterveys- ja päihdekuntoutujille

Sivumäärä 34 sivua + 1 liite

Aika 21.4.2021

Tutkinto Toimintaterapeutti (AMK)

Tutkinto-ohjelma Toimintaterapian tutkinto-ohjelma

Ohjaajat Lehtori Anne Talvenheimo-Pesu

Lehtori Eveliina Holmgren

Asunto ensin – Siihen tiivistyy mielenterveys- ja päihdekuntoutujille asumista ja tukea tar- joavan Sininauha Oy:n periaate. Opinnäytetyön tarkoituksena oli suunnitella arviointipolku Sininauha Oy:n asumisyksikkö Mutterimajan uusien asiakkaiden arviointiin. Mutteri- majan moniammatillisella työryhmällä ei ole aiemmin ollut käytössään selkeää ohjeistusta uusien asiakkaiden arviointiin liittyen. Tavoitteenamme oli luoda arviointimenetelmien kokonaisuus, jonka avulla voitaisiin arvioida uusien asiakkaiden asumisen taitoja ja löytää heille sopivin asumismuoto.

Halusimme luoda arviointipolun, joka noudattaisi Kuntoutuksen uudistamiskomitean (STM) ehdotuksia, joiden mukaan kuntoutuksen tulisi olla moniammatillista, asiakasläh- töistä, tavoitteellista ja pohjautua Toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden kan- sainväliseen luokitukseen (ICF-luokitus). Määrittelimme asumisessa keskeiset toiminnot sekä erilaiset asumisratkaisut mielenterveys- ja päihdekuntoutujille. Lisäksi syvennyimme kirjallisuuteen mielenterveys- ja päihdekuntoutuksessa käytetyistä arviointimenetelmistä ja kuntoutuksesta. Lähtökohtien ja kirjallisuuden pohjalta loimme kriteerit arviointipolkuun valittaville menetelmille ja valitsimme niiden valossa arviointimenetelmien kokonaisuuden koetteluun.

Jäsensimme arviointipolun kanadalaisen toimintaterapiaprosessimallin (CPPF) mukaisesti. Tuloksena syntyi arviointipolku, joka on asiakaslähtöinen ja keskittyy asumisessa tärkeisiin toimintoihin. Moniammatillisen työskentelyn edistämiseksi, lisäsimme arviointimenetelmiin sisältyvät ICF-koodit ohjeistukseen. Työelämänkumppani koetteli arviointipolkua ja antoi palautetta sen soveltuvuudesta. Palautteen jälkeen kokosimme opinnäy- tetyön lopullisen tuotoksen eli ohjeistuksen uusien asiakkaiden asumisen taitojen arviointiin.

Jatkossa arviointipolku selkeyttää erityisesti Mutterimajan asuttamisen prosessia sekä edistää yhtenäisiä toimintamalleja. Lisäksi se toimii suunnannäyttäjänä muille mielenterveys- ja päihdekuntoutujien asumis- ja palveluyksiköille, joissa ei ole selkeitä ohjeistuksia erilaisten asumisratkaisujen kartoittamiseen. Yhä useampi mielenterveys- ja päihdekun- toutuja tarvitsee tukea asumiseensa, jolloin luotettava ja tehokas asuttamisen prosessi on tarpeellinen. Tulevaisuudessa olisi mielenkiintoista selvittää, ovatko arviointipolun avulla asutetut kuntoutujat olleet tyytyväisiä asumisratkaisuun ja onko tuen intensiteetti ollut sopiva.

Avainsanat

arviointi, asumisen taidot, toimintaterapia, mielenterveys-

kuntoutus, päihdekuntoutus

(3)

Author Annu Lehesjoki & Annika Waris

Title Housing first – finding a suitable form of housing for people suffering from mental health problems and substance abuse.

Number of Pages 34 pages + 1 appendix

Date 21.4.2021

Degree Bachelor of Health Care

Degree Programme Occupational Therapy

Instructors Anne Talvenheimo-Pesu, Senior Lecturer Eveliina Holmgren, Senior Lecturer

Housing first is the policy of Sininauha Oy, a social enterprise that offers housing services for people suffering from mental health problems and substance abuse. The purpose of this study was to construct an assessment path for one of their assisted housing units, Mutterimaja. Their multi-professional personnel lacked clear instructions concerning methods used for evaluating incoming clients. Our goal was to select a blend of evaluation methods that would match both their and the clients’ needs.

Since our aim was to construct an assessment path, we wanted to follow proposals by the Rehabilitation Reform Committee (Ministry of Social Affairs and Health). We also defined essential terms regarding activities of daily living and possible housing services. In order to have a profound understanding of our client group we gathered articles and literature about occupational therapy in mental health and substance abuse settings. We compiled criteria for the feasible evaluation methods and started to exclude methods that did not meet the criteria.

Finally, we selected a blend of multiple evaluation methods and built an assessment path that follows the Canadian Practice Process Framework (CPPF). As a result, we had a client-oriented and ADL-centered assessment path that is linked up to International Classifi- cation of Functioning (ICF). The personnel of Mutterimaja tested the assessment path with their clients and with their feedback we were able to offer them our final product – instructions for evaluating incoming clients’ living skills.

In future, the assessment path will clarify Mutterimaja’s resettlement process and promote the coherent practices. In addition, it will work as a trailblazer for other units without clear instructions for determining suitable form of housing. An increasing need of housing services for people suffering from mental health problems or substance abuse requires a reli- able and efficient settlement process. An implementation of a follow-up research in the future would be interesting to perform to find out the client’s satisfaction of the housing and its intensity of the support based on the results of the assessment path.

Keywords

assessment, daily living skills, occupational therapy,

mental health rehabilitation, substance abuse rehabilita-

tion

(4)

Sisällys

1 Johdanto 1

2 Yhteistyökumppani 2

2.1 Sininauha Oy 2

2.2 Mutterimaja 2

3 Kehittämistyö – Tarpeesta tuotteeksi 3

4 Asiakasryhmänä mielenterveys- ja päihdekuntoutujat 6

4.1 Asiakasryhmä 6

4.2 Mielenterveyden häiriöt 6

4.3 Päihdehäiriöt 7

5 Asumisratkaisut mielenterveys- ja päihdekuntoutujille 7

6 Asuminen toimintaterapian näkökulmasta 8

7 Toimintakyvyn arviointi 10

7.1 Hyvät arviointikäytännöt suomalaisessa toimintaterapiassa 10 7.2 Kuntoutuksen uudistamiskomitean ehdotukset 2017 12 7.3 Kansainvälinen toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden luokitus (ICF-

luokitus) 12

8 Arviointipolun teoreettinen viitekehys 13

8.1 Kanadalainen toimintaterapiaprosessin kehys – CPPF 13

8.2 Toimintaterapiaprosessin vaiheet 15

9 Mielenterveys- ja päihdekuntoutuksessa käytettyjä arviointimenetelmiä 17

10 Arviointimenetelmien alustava valinta 19

10.1 Kriteerit arviointimenetelmille 19

10.2 Arviointimenetelmien systemaattinen haku 20

11 Arviointipolun koettelu 21

11.1 Koetteluun valitut arviointimenetelmät 21

11.1.1 FSQfin – kysely itsestä huolehtimisesta, liikkumisesta ja kotielämästä.

22

11.1.2 OSA – toimintamahdollisuuksien arviointi 23

11.1.3 ASTA™ – menetelmä 24

(5)

11.1.5 SPIRAL-peli 25 11.1.6 ADCS-ADL – haastattelu ja Kykyviisari® – menetelmä 26

12 Työelämäkumppanin palaute ja muutokset 27

13 Pohdinta 28

Lähteet 31

Liitteet

Liite 1. Arviointipolku uusien asiakkaiden asumisen taitojen arviointiin

(6)

1 Johdanto

Jokaiselle mielenterveyskuntoutujalle tulisi löytää hänelle sopiva asumismuoto, joka tukee kuntoutumista ja itsenäistä selviytymistä. Omassa kodissa asumista tulisi tukea mahdollisimman paljon. (Mielenterveystalo.)

Opinnäytetyömme aiheena on suunnitella arviointipolku työelämänkumppanin, asumis- palveluyksikkö Mutterimajan ohjaajien käyttöön. Mutterimaja on yksi Sininauha Oy:n asumispalveluyksiköistä ja tarjoaa tuettua asumista mielenterveys- ja päihdekuntoutu- jille, jotka haluavat sitoutua päihteettömään asumismuotoon. Arviointipolun tulisi kartoittaa uusille asiakkaille sopivinta asumismuotoa kolmen kuukauden arviointijakson aikana.

Tällä hetkellä Mutterimajassa ei ole käytössä yhtenäisiä käytänteitä tai arviointimenetel- miä asiakkaiden asumisen arvioinnissa.

Vaikka mielenterveys- ja päihdekuntoutujille järjestetään asumispalveluita Suomessa monilla eri tahoilla ja sektoreilla, aiempia tutkimuksia mielenterveys- ja päihdekuntoutu- jien asumispalveluiden arviointimenetelmistä on vähän. Aihetta on tärkeä tutkia lisää nyt, sillä Sosiaali- ja terveysministeriön Kuntoutuksen uudistamiskomitean (2017) julkaise- missa ehdotuksissa kuntoutusjärjestelmän uudistamiseksi todetaan, että tällä hetkellä eri toimintayksiköissä on käytössä erilaisia mittareita ja tuloksia tulkitaan sekä hyödyn- netään ilman yhtenäisiä käytäntöjä. Lisäksi palvelujen tuottajien ja kuntoutuksen järjes- täjien tulisi hyödyntää valtakunnallisesti hyväksyttyjä toiminta- ja työkykymittareita.

Edellä mainittujen ehdotusten valossa tarkoituksenamme on suunnitella strukturoitu ja selkeä arviointipolku, jonka käyttöönotto Sininauha Oy:n Mutterimajassa nopeuttaa ohjaajien työskentelyä, varmistaa keskeisten toimintakyvyn osa-alueiden huomioimisen ja tuo lisäarvoa vapaan havainnoinnin tueksi. Arviointipolku selkeyttää ja yhtenäistää ohjaajien näkemystä siitä, mitä asioita uuden asiakkaan arvioinnissa tulisi ottaa huomioon.

Toimivan arviointipolun rakentamiseksi tarvitsemme laaja-alaisesti tietoa sekä toiminta- terapeuttisista että moniammatillisista arviointimenetelmistä mielenterveys- ja päihde- työssä. Opinnäytetyön tutkimusmenetelmä on konstruktiivinen tutkimus, jonka tarkoituksena on tuottaa Mutterimajaan konkreettinen arviointipolku koettelun kautta. Tärkeää on myös määritellä asumisessa keskeiset toiminnot toimintaterapianimikkeistöä ja ICF-luo- kitusta hyödyntäen. Nämä käsitteet ohjaavat myös arviointimenetelmien etsimistä ja valintaa.

(7)

2 Yhteistyökumppani 2.1 Sininauha Oy

Sininauha Oy on Sininauhasäätiö-konsernin omistama arvopohjainen päihde- ja mielen- terveysalan toimija. Perustehtävänä Sininauhasäätiöllä on kodin ja tuen tarjoaminen asunnottomille ja päihde- ja mielenterveyshäiriöstä kärsiville, sekä näiden ihmisten oi- keuksien puolustaminen. Sininauha Oy toimii Asunto ensin -periaatteella, jonka mukaan asunto on ensimmäinen askel kuntoutumisessa. Sininauha Oy tuottaa asiakaslähtöistä asumisyksikkömuotoista tuettua asumispalvelua, koteihin vietävää asumisen tukea ja neuvontaa, sekä korvaushoito- ja vieroituspalveluita. Asunnontarjoamisen lisäksi yksi Si- ninauha Oy:n tehtävistä on vahvistaa asiakkaiden elämänhallintaa ja mahdollistaa arjen onnistumisia. Sininauha Oy:llä on tällä hetkellä noin 420 asuntoa pääkaupunkiseudun, Tuusulan, pääkaupunkiseudun kehyskuntien eli Kuuma-kuntien sekä Turun seudun toi- mialueella. Asiakaslukumäärä on tällä hetkellä noin 500 asukasta. Yhtiössä työskentelee noin 90 sosiaali- ja terveysalan ammattilaista. (Sininauha Oy.)

2.2 Mutterimaja

Mutterimaja on asumispalveluyksikkö Tuusulassa, joka on tarkoitettu päihde- ja mielen- terveyskuntoutujille, jotka haluavat sitoutua päihteettömään asumismuotoon. Asiakkaat Mutterimajalle tulevat joko aikuissosiaalityön tai kiireellisen asunnontarpeen kautta. Asi- akkaat muuttavat yksikköön aluksi kolmen kuukauden vuokrasopimuksella huonevuok- ralain mukaisesti.

Mutterimajalla asuminen on tuettua asumista, sekä myös arjen ja elämän hallintaa hen- kilökunnan tuella vahvistaen. Tavoitteena Mutterimajassa asuvalle on pääosin huolehtia itse oman elämänsä ja arkensa sujumisesta (laskujen maksaminen, ruoanlaitto, siivoaminen, vaatteiden pesu). Asumiseen on kuitenkin saatavilla tukea, yksilöllisesti tai ver- taistuen ja yhteisöllisyyden keinoin. Mutterimajassa on 22 asuntoa, sekä yhteinen olo- huone, jossa järjestetään asiakkaille erilasta toimintaa ja josta löytyy erilaisia aktiviteet- teja. (Sininauha Oy.)

Suunnitelmalliselle ja tavoitteelliselle toimintaterapialle ja laajemmalle kuntoutussuunni- telmalle, sekä erilaisten etuuksien hakemiselle, hyvänä perustana on huolellinen ja oi- keudenmukainen arviointiprosessi (Karhula ym. 2014: 5). Työelämäkumppanin mukaan

(8)

asiakkaiden asuttamisenprosessin Mutterimajassa vaatii selkeyttämistä. Arviointipro- sessi on tällä hetkellä strukturoimaton, eikä sisällä selkeitä ohjeistuksia siitä, millä me- netelmillä uusia asiakkaita arvioidaan. Tämän vuoksi työelämänkumppani toivoi meidän suunnittelevan toimintaterapeuttisen arviointipolun, jota mahdollisesti koko henkilökunta pystyisi hyödyntämään. Arviointipolun tulisi olla selkeä ja strukturoitu kokonaisuus, jonka avulla voitaisiin arvioida asiakkaan asumisen taitoja kattavasti ja sitä kautta kartoittaa hänelle sopivinta asumismuotoa. Haasteena arviointipolun suunnittelussa on se, että Mutterimajassa työskentelee toimintaterapeutin lisäksi muita sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisia, joten arviointipolun täytyy soveltua moniammatilliselle työryhmälle.

3 Kehittämistyö – Tarpeesta tuotteeksi

Opinnäytetyömme ollessa toiminnallinen, tarkoituksenamme oli kehittää konkreettinen tuotos yhteistyökumppanimme käytettäväksi. Käymme läpi kehittämistyömme eri vaiheita Ojasalon, Moilasen ja Ritalahden (2015) tutkimuksellisen kehittämistyön prosessi- mallin avulla. Kyseinen prosessimalli on ohjannut opinnäytetyömme etenemistä ja sen avulla saadaan kokonaiskuva kehittämistyöhön liittyvistä vaiheista. Käytännössä prosessia ei voida jakaa näin selkeästi vaiheisiin ja vaiheiden eroa voi olla vaikea nähdä. (Oja- salo ym. 2015: 23.) Olemmekin muokanneet prosessin vaiheita hieman, jotta ne kuvai- sivat parhaalla mahdollisella tavalla toteuttamaamme kehittämistyötä.

Kuva 1. Tutkimuksellisen kehittämistyön prosessi (mukaillen Ojasalo & Moilanen & Ritalahti 2015).

1. Mielekkään kohteen ja alustavan tavoitteen

määrittäminen

2. Tiedon hankkiminen ja

arvioiminen

Kehittämistehtävän 3.

määrittäminen

4. Tietoperustan muodostaminen 5. Lähestymistavan

valitseminen 6. Kehittämistyötä

tukevien menetelmien käyttäminen

7. Tulosten jakaminen

8.

Kehittämistyön arvioiminen

(9)

Tutkimuksellisen kehittämistyön ensimmäisessä vaiheessa tarkoituksena on löytää mie- lekäs kehittämiskohde sekä määrittää alustavat tavoitteet. Kehittämistyö voi olla ongel- maperusteista, eli kehittämisessä ryhdytään etsimään ratkaisua käytännössä havaittuun ongelmaan. Uudistamisperusteisessa kehittämistyössä puolestaan luodaan esimerkiksi uutta liiketoimintamallia, tuotetta tai palvelua. (Ojasalo ym. 2015: 26.) Kehittämistyö on kohdallamme sekoitus näitä molempia. Yhteistyökumppanin haasteena oli yhtenäisten arviointikäytänteiden puuttuminen, mikä on tuottanut ongelmia luotettavan arviointitiedon keräämisessä. Tämä viittaisi enemmän ongelmaperusteiseen kehittämistyöhön. Toi- saalta uuden toimintamallin, tässä tapauksessa arviointipolun luominen on uudistamis- perusteista kehittämistyötä. Alustavaksi tavoitteeksi määrittelimme arviointipolun raken- tamisen, sillä se oli yhteistyökumppanin toiveena. Tässä vaiheessa tietomme yhteistyö- kumppanista, heidän tarpeistaan ja arviointipolun sisällöstä olivat vähäiset.

Toisessa vaiheessa tapasimme yhteistyökumppanimme edustajan ja syvennyimme hei- dän toimintaansa perusteellisesti. Saimme selville muun muassa, millaisia vahvuuksia ja haasteita asiakkailla on, mitä arvioinnilla halutaan selvittää, kuinka paljon resursseja yh- teistyökumppanilla on käytettävissään ja kuka arviointeja suorittaa. Lisäksi kartoitimme toimintakyvyn arviointikäytänteitä yleisellä tasolla, syventymättä kirjallisuuteen kyseisen asiakasryhmän kohdalla. Ojasalon ym. (2015) mukaan tässä vaiheessa tulisikin pyrkiä ymmärtämään kyseistä toimialaa ja lähteä paikan päälle havainnoimaan. Tähän vaiheeseen kuuluu myös tutkimuskirjallisuuden hankkiminen ja kriittinen arvioiminen, mutta se korostui meillä vasta myöhemmässä vaiheessa.

Kun meillä oli riittävästi tietoja yhteistyökumppanista, määritimme kehittämistehtävää tar- kemmin. Kehittämistyön onnistumisen arvioinnin kannalta on tärkeää, että kehittämis- tehtävä on tarkasti määritelty ja sen onnistumiselle on rakennettu mahdollisimman sel- keät mittarit, joiden avulla tuloksia voidaan myöhemmin arvioida (Ojasalo ym. 2015: 33).

Sen lisäksi, että kehittämistyön tavoite tarkentui, asetimme myös mittariksi sen, ote- taanko kyseinen arviointipolku käyttöön yhteistyökumppanin toimesta vai ei. Jos he ko- kevat arviointipolun hyödylliseksi ja ottavat sen käyttöönsä, voidaan todeta, että kehittä- mistyö on onnistunut.

Kehittämistyön onnistumisen kannalta on keskeistä tuntea aihealue perusteellisesti ja löytää näkökulma, josta tutkimuksellisessa kehittämistyössä edetään. Tietoperusta muo- dostaa kehittämistyön perustan kokoamalla oleellisen kehittämiseen liittyvän olemassa olevan tiedon. (Ojasalo ym. 2015: 34.) Neljäs vaihe, tietoperustan muodostaminen oli opinnäytetyössä kaikista laajin. Tutustuimme kirjallisuuteen, asiakasryhmään, erilaisiin

(10)

arviointimenetelmiin ja asumisratkaisuihin liittyen. Lisäksi määrittelimme käsitteet, jotka ovat kehittämistyön kannalta olennaisia. Muodostamamme tietoperustan avulla saimme luotua kriteerit arviointipolkuun valikoitaviin menetelmiin.

Viidennessä vaiheessa tulisi valita kehittämistyön lähestymistapa. Konstruktiivisessa tutkimuksessa käytännön ongelma ratkaistaan luomalla jokin konkreettinen tuotos. (Oja- salo ym. 2015: 37.) Tämä oli tarkoituksemme ja sen vuoksi konstruktiivinen tutkimus lähestymistapana tuntui luontevalta. Toisaalta tämä lähestymistapa oli tiedossamme jo aiemmin, eikä sen korostaminen tässä vaiheessa tuonut paljon lisäarvoa. Ojasalon mukaan konstruktiiviselle tutkimukselle luonteenomaista on tiivis vuoropuhelu käytännön ja teorian välillä. Kehitetyn ratkaisun toteuttaminen ja käytännön toimivuuden ja hyödylli- syyden arviointi ovat myös keskeisiä. (Ojasalo ym. 2015: 38.) Tiivis vuoropuhelu näkyi meillä niin, että peilasimme kirjallisuudesta keräämäämme teoreettista tietoa käytännön tietoon Mutterimajan tarpeista ja resursseista. Kävimme myös keskustelua yhteistyö- kumppanin kanssa projektin varrella, jotta saimme heidän näkökulmansa esiin. Käytän- nön toimivuuden ja hyödyllisyyden arvioimiseksi päätimme, että arviointipolkua tulisi myös koetella käytännössä ennen käyttöönottoa.

Tutkimuksellisen kehittämistyön prosessin kuudes vaihe sisältää kehittämistyötä tukevien menetelmien käyttämisen. Menetelmät voidaan jakaa määrällisiin ja laadullisiin ja keskeistä kehitystyössä on menetelmien moninaisuus. (Ojasalo ym. 2015: 40.) Tässä vaiheessa meillä oli jo paljon teoreettista taustatietoa sekä kriteerit arviointipolkuun valittaville arviointimenetelmille. Aloimme systemaattisesti käydä läpi kirjallisuudessa koh- taamiamme menetelmiä sekä TOIMIA-tietokannasta ja internet-hauilla löytämiämme menetelmiä. Tarkastelimme jokaista menetelmää kriteerien valossa ja lopulta vali- koimme arviointimenetelmien kokonaisuuden, jonka uskoimme tuottavan tarvittua tietoa luotettavasti ja monipuolisesti. Käytännön toimivuuden testaamiseksi, kokosimme en- simmäisen version arviointipolusta työelämäkumppanin koeteltavaksi.

Keskeinen osa kehittämistyötä on kehittämistä eteenpäin vievät ja sitä kuvaavat julkai- sut. Kehittämistyöstä tulisi raportoida koko kehittämisprosessin ajan, eikä ainoastaan loppuraporttia tehdessä. Toisin kuin tavanomaisessa tutkimusprosessissa, kehittämis- työssä tuloksia voidaan jakaa jo prosessin aikana, ja siinä korostuu usein prosessikirjoit- taminen. (Ojasalo ym. 2015: 46.) Valmista opinnäytetyötä ja varsinaista tuotosta on edel- tänyt useat versiot, jotka ovat vieneet kehittämistyötä eteenpäin. Ajatuksia ja tietoa on koottu ja jäsennelty kaavioiden, listojen ja tekstin muodossa ja tietoa on jaettu työelä- mänkumppanin, vertaisarvioijien ja ohjaavien opettajien kesken. Tämä on varmistanut,

(11)

että kehittämistyössä mukana olevat osapuolet ovat tietoisia prosessin etenemisestä ja voivat antaa palautetta projektin varrella.

Tutkimuksellisen kehittämistyön viimeinen vaihe on arviointi, jota tapahtuu myös aiem- missa vaiheissa. Loppuarvioinnin tarkoituksena on osoittaa, miten kehittämistyössä on- nistuttiin ja se tapahtuu suunnitelmallisen tiedonkeruun ja kerätyn tiedon analysoinnin avulla. Pätevä arviointi edellyttää, että kehittämistyön tavoitteet, panokset, prosessi ja aikaansaannokset tunnistetaan ja kuvataan tarkasti. (Ojasalo ym. 2015: 47.) Kehittämis- työn mittariksi asetimme sen, ottaako työelämänkumppani rakentamamme arviointipolun käyttöönsä. Vaikka työelämänkumppani oli koettelun perusteella tyytyväinen arviointipolkuun ja haluaa ottaa sen käyttöönsä, nähdään sen soveltuvuus yksikköön vasta isom- malla otannalla ja pidemmällä aikavälillä. Kehittämisprosessia arvioimme laajemmin pohdinnassa.

4 Asiakasryhmänä mielenterveys- ja päihdekuntoutujat 4.1 Asiakasryhmä

Asiakasryhmä Mutterimajassa koostuu eri-ikäisistä mielenterveys- ja päihdekuntoutu- jista. Jotta voimme suunnitella asiakasryhmälle soveltuvan arviointipolun, määritte- lemme ensin mitä mielenterveys- ja päihdehäiriöillä tarkoitetaan. Emme aio käsitellä yk- sittäisiä mielenterveys- tai päihdehäiriöitä, sillä arviointipolun tulisi soveltua kaikille asiakkaille, erilaisten häiriöiden erityispiirteistä huolimatta. Asiakkailla ei ole selkeästi ero- teltavissa mielenterveys- tai päihdehäiriötä, vaan suurin osa heistä on niin sanotusti kak- soisdiagnoosipotilaita. Kaksoisdiagnoosilla viitataan tilanteeseen, jossa henkilöllä on päihdehäiriön lisäksi vähintään yksi muu mielenterveydenhäiriö (Aalto 2007).

4.2 Mielenterveyden häiriöt

Mielenterveyden häiriö on yleisnimike erilaisille psykiatrisille häiriöille. Ne ovat oireyhty- miä, joissa on kliinisesti merkitseviä psyykkisiä oireita, joihin liittyy kärsimystä tai haittaa.

Mielenterveyden häiriöt luokitellaan oireiden ja vaikeusasteiden mukaan. Vakavimmat häiriöt aiheuttavat subjektiivista kärsimystä sekä toimintakyvyn ja elämänlaadun heikke- nemistä. Hyvän hoidon avulla vaikeastakin mielenterveyden häiriöstä kärsivä voi kuitenkin elää tyydyttävää elämää. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2019.)

(12)

Mielenterveyshäiriöissä toimintakykyyn vaikuttaa oleellisesti toimintaympäristö, joka voi tukea tai heikentää toimintakykyä. Potilaan omat selviytymiskeinot, subjektiiviset kokemukset ja tulkinnat tilanteesta vaikuttavat. Mielenterveyshäiriöissä on tavallista, että subjektiivinen ja objektiivinen näkemys ovat ristiriidassa keskenään. Vaikeampiin mielenter- veyshäiriöihin voi liittyä alentunut kyky hahmottaa omaa tilannetta. (Tuisku & Melartin &

Vuokko 2011.)

4.3 Päihdehäiriöt

Päihderiippuvuuden kehittyminen edellyttää toistuvaa kyseisen aineen käyttöä, joka joh- taa riippuvuuteen liittyviin aivo- ja psykososiaalisiin muutoksiin. Perintötekijät vaikuttavat merkittävästi yksilön riskiin sairastu päihderiippuvuuteen ja esimerkiksi alkoholiriippu- vuudelle altistavien perintötekijöiden on arvioitu lisäävän riippuvuuden kehittymisen ris- kiä noin 50 prosenttia. Joihinkin mielenterveyshäiriöihin ja sosiaalisiin tekijöihin liittyy suurentunut riski riippuvuuksiin. Miehillä riippuvuutta todetaan enemmän. Päihderiippu- vuus voi kehittyä missä iässä tahansa. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2019.)

Aktiivisen päihteiden käyttöjakson aikana käyttäjä usein väistämättä laiminlyö itsestä huolehtimistaan. Usein päihteenkäyttäjä kokee, että vieroitusoireissa hän menettää toi- mintakykynsä ja päihteitä käyttämällä hän ylläpitää toimintakykyään. Päihteidenkäyttäjät saattavat mieltää päihteidenkäytön itsestä ja toimintakyvystään huolehtimiseksi. Käsitys itsestä huolehtimisen taidoista saattaa näin ollen olla vääristynyt. Postin avaaminen, laskujen maksaminen, KELA- ja sosiaalitoimen sekä terveydenhuollon asiat ovat jääneet usein hoitamatta. Kokemukset asiointikäynneistä saattavat olla kielteisiä, koska asioiden hoitaminen päihtyneenä ja vieroitusoireissa ei ole välttämättä sujunut odotusten mukaisesti. Arkiaskareiden hoito on voinut olla jo pidemmän aikaa vaihtelevaa ja epäsäännöl- listä. Useat päihdekuntoutujat eivät koe saavansa tyydytystä tai hyvää oloa arkiaskareiden tekemisestä. Arkiaskareiden hoidon rutiinittomuus ja aloittamisen vaikeus vaikuttavat merkittävästi niistä suoriutumiseen. (Julkunen & Nyberg-Hakala 2010: 24–25.)

5 Asumisratkaisut mielenterveys- ja päihdekuntoutujille

Jotta arvioinnin avulla voitaisiin löytää asiakkaalle sopiva asumismuoto, meidän tulee tarkastella, millaisia asumisratkaisuja mielenterveys- ja päihdekuntoutujille on tarjolla.

(13)

Mielenterveys- ja päihdekuntoutujien asumispalvelut voidaan jakaa sosiaalihuoltolain mukaisesti kolmeen ryhmään: tuettu asuminen, palveluasuminen ja tehostettu palveluasuminen. Tuettua asumista järjestetään henkilöille, jotka tarvitsevat tukea itsenäiseen asumiseen tai itsenäiseen asumiseen siirtyessä. Asumista tuetaan sosiaaliohjauksella ja muilla sosiaalipalveluilla. Palveluasumisella tarkoitetaan palveluasunnossa järjestettä- vää asumista ja palveluja, joihin kuuluu asiakkaan tarpeen mukainen hoito ja huolenpito, toimintakykyä ylläpitävä ja edistävä toiminta, ateria-, vaatehuolto-, peseytymis- ja sii- vouspalvelut sekä osallisuutta ja sosiaalista kanssakäymistä edistävät palvelut. Tehos- tettua palveluasumista järjestetään henkilöille, joilla hoidon ja huolenpidon tarve on ym- pärivuorokautista. (ARA 2018: 10; Sosiaalihuoltolaki 1301/2014 21 §.) Asumisratkaisut voi siis jaotella tuen intensiteetin mukaan, jolloin tuetussa asumisessa tuen intensiteetti on kaikista vähäisin, palveluasumisessa keskimmäisenä ja tehostetussa palveluasumisessa suurin.

Asuminen voi toteutua joko asumisyksiköissä tai hajautetun asumisen ratkaisujen avulla.

Asumisyksiköissä asukkaat asuvat keskitetysti samassa kohteessa saman palveluntuot- tajan tukemina joko omissa asunnoissaan tai asuinhuoneissaan. Hajautetussa asumisessa puolestaan kuntoutuja asuu tavallisessa asuntokannassa sijaitsevassa erillisessä asunnossa tai pienessä asuntoryhmässä ja tukipalvelut tuodaan kotiin. (ARA 2018: 10.) Yleinen tavoite on se, että mahdollisimman moni mielenterveys- ja päihdekuntoutuja voisi asua arjen tuen turvin tavallisessa asuntokannassa omassa erillisessä asunnossa (ARA 2018: 2). Sininauha Oy tarjoaa vaihtoehtoja sekä keskitettyyn asumisyksikössä asumiseen että hajasijoitettuun asumiseen (Sininauha Oy).

Sininauha Oy:n toteuttaman Asunto ensin -mallin mukaisesti asunnon hankkiminen on etusijalla muihin tukitoimiin nähden. Suomessa asunnottomuuden vähentäminen on ollut hallitusohjelmissa 1980-luvun puolivälistä lähtien ja erinäisten ohjelmien ja hankkeiden avulla asunnottomuutta on kyetty vähentämään merkittävästi. Asunto ensin -mallissa kuntoutujan haasteiden ratkaiseminen ei ole edellytyksenä asumisen järjestämiselle, vaan ensin hankittu oma asunto mahdollistaa sosiaalisten ja terveydellisten ongelmien ratkaisemisen. (Asunto ensin.)

6 Asuminen toimintaterapian näkökulmasta

Erilaiset asumisratkaisut vaihtelevat tuen intensiteetin ja sen saatavuuden mukaisesti.

Asiakkaalle voidaan tämän tarpeiden mukaan tarjota erilaisia tukipalveluita päivittäisistä

(14)

toiminnoista suoriutumiseksi. Jotta arviointipolku olisi pätevä ja sen avulla voitaisiin sel- vittää tuen tarvetta, meidän tulee määritellä mitä nämä päivittäiset, asumisessa keskeiset toiminnot ovat.

Toimintaterapianimikkeistön tarkoituksena on yhtenäistää toimintaterapian käsitteistöä ja toimia palvelujen dokumentoinnin ja sähköisen potilaskertomuksen rakenteisen kirjaa- misen työvälineenä. Arvioinnin keskiössä on toimintaterapeutin arviointi asiakkaan toi- minnallisuudesta, joka on kyseissä nimikkeistössä eritelty toimintakokonaisuuksiin. Näitä toimintakokonaisuuksia ihminen toteuttaa taitojen eli havaittavan toiminnan kautta. (Sa- volainen & Aralinna 2017: 5, 10.) Asumisen ja saatavien tukipalveluiden mukaisesti kes- keisiä toimintakokonaisuuksia ovat itsestä huolehtimisen, asioimisen ja kotielämän toiminnot.

Toimintaterapianimikkeistön (Savolainen & Aralinna 2017) mukaan itsestä huolehtimisen toimintoja ovat terveydestä huolehtiminen, pukeutuminen, hygieniasta huolehtiminen, eri kehon osien hoitaminen, wc-toiminnot, ruokailu ja ruokailutottumukset, seksuaa- litoiminnot, henkilökohtaisista välineistä huolehtiminen, toiminnallisuutta edistävien tuot- teiden ja teknologian käyttö sekä liikkuminen ja siirtyminen toiminnan yhteydessä. Asioi- misen toiminnoiksi toimintaterapianimikkeistö määrittelee hankintojen ja ostosten teke- misen kaupoista ja verkkokaupoista, raha-asioista huolehtimisen, virastoissa asioimisen, liikkumisen paikasta toiseen ja kulkuneuvojen käyttämisen. Kotielämän toiminnoiksi nimikkeistö määrittelee aterioiden valmistamisen, kodinhoidon ja -huollon, sekä ihmisistä ja kotieläimistä huolehtimisen. (Savolainen & Aralinna 2017: 14.)

Toimintaterapianimikkeistön viimeisimmän päivityksen sisällön tuottoa ohjasi vahvasti kansainvälinen toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden luokitus, ICF (Savolainen

& Aralinna 2017: 6). ICF tarjoaa yhtenäisen, kansainvälisesti sovitun kielen ja viitekehyksen kuvata toiminnallista terveydentilaa ja terveyteen liittyvää toiminnallista tilaa. Toimin- taterapianimikkeistön lailla ICF-luokituksessa käytetään termiä itsestä huolehtiminen, joka käsittää muun muassa peseytymisen, kehon osien hoitamisen, pukeutumisen, ruo- kailemisen ja omasta terveydestä huolehtimisen. Itsestä huolehtiminen on yksi suorituk- set ja osallistuminen osa-alueen pääluokista. Toimintaterapianimikkeistöstä poiketen, liikkuminen ja siirtyminen kotona ja kodin ulkopuolella kuuluvat omaan pääluokkaansa - liikkuminen. Toimintaterapianimikkeistön termi kotielämän toiminnot on yksi ICF-luokituksen pääluokista ja sisältää esimerkiksi asunnon, ruoan, vaatteiden ja muiden välttä- mättömyyshyödykkeiden ja -tarvikkeiden hankkimisen, kodin siivoamisen sekä omista

(15)

kotitalouteen kuuluvista esineistä huolehtimisen. Toimintaterapianimikkeistön termiä asi- oiminen ei ICF-luokituksessa käytetä, mutta sen sisältämät osa-alueet löytyvät ICF-luo- kituksesta liikkumisen ja kotielämän toimintojen alueilta. (Terveyden ja hyvinvoinninlaitos 2004: 3, 137–156.)

Toimintaterapianimikkeistö ja ICF-luokitus käyttävät siis pääosin samoja termejä, vaik- kakin luokat ja osa-alueet ovat jakautuneet hieman eri tavoin. Jotta näiltä sekaannuksilta vältyttäisiin, käytämme opinnäytetyössä yläkäsitettä ”päivittäiset toiminnot” kuvaamaan kaikkia näitä toimintaterapianimikkeistön ja ICF-luokituksen osa-alueita. Varsinaiseen arviointipolkuun valikoitui termi ”asumisen taidot”, sillä halusimme korostaa arviointipolun avulla tapahtuvaa asuttamisen prosessia. Kirjallisuushauissa ja arviointimenetelmien systemaattisessa haussa käytimme myös termiä ADL (activities of daily living), sillä se tuotti paljon tuloksia sekä suomeksi että englanniksi.

Mutterimaja on tuetun asumisen yksikkö, joten asiakkaalta odotetaan riittäviä valmiuksia ja taitoja päivittäisten toimintojen osalta. Toisaalta tukea on tarvittaessa saatavilla ja arviointijakson aikana tulisikin kartoittaa, kuinka itsenäisesti asiakas suoriutuu kyseisistä toiminnoista. Selvittämällä tuen tarve voidaan valita asumismuoto, jossa tuen intensiteetti on riittävä, mutta joka samalla edistää asiakkaan itsenäistä suoriutumista arjessa.

Arviointipolun tarkoitus on antaa suositus sopivasta asumismuodosta juuri tuen intensiteetin ja saatavilla olevien tukipalvelujen perusteella yleisellä tasolla, eikä suositella yk- sittäisiä asumisyksikköjä tai palveluntarjoajia. Työelämänkumppanin tehtävänä on etsiä ja valita suotuisa asumisyksikkö tai asunto arvioinnin päätyttyä.

7 Toimintakyvyn arviointi

7.1 Hyvät arviointikäytännöt suomalaisessa toimintaterapiassa

Koska tavoitteenamme on luoda arviointipolku Mutterimajan työntekijöiden käyttöön, to- teutamme opinnäytetyön hyviä arviointikäytänteitä noudattaen. Suomen Toimintatera- peuttiliitto ry on koonnut hyvät arviointikäytännöt suomalaisessa toimintaterapiassa (Kar- hula ym. 2014; Aralinna ym. 2021), joiden pohjalta arviointipolkua on työstetty. Toimin- taterapian arviointeja ohjaavat teoriat ja ohjeistukset (kuva 2) ohjasivat arviointipolun ra- kentumista ja menetelmien valintaa. Ohjeistukset ovat linjassa myös Kuntoutuksen uudistamiskomitean (2017) korostamien suosituksien kanssa: valtakunnallisten, yhtenäis- ten käytäntöjen lisäksi arviointi tulisi perustua ICF-viitekehykseen. Toimintaterapiapro- sessiin tulee sisällyttää myös toimintaterapian malleja ja teorioita ja dokumentoinnissa

(16)

on tärkeää hyödyntää toimintaterapeuttien omaa terminologiaa, jossa toimintaterapeut- tinimikkeistö nousee tärkeäksi osaksi arviointeja. Arviointityön tulee olla toimintakes- keistä, eli kohdistua asiakkaan toiminnalliseen suoriutumiseen, osallistumiseen ja koke- mukseen itsestä toimijana. (Aralinna ym. 2021: 4.)

Hyvien arviointikäytäntöjen mukaisesti toimintaterapeutilla on myös ammattieettinen vel- vollisuus etsiä ja käyttää asiaan liittyvää tutkimustietoa. Tämä tarkoittaa, että tutkimustietoa käytetään eri tarkoituksiin, kuten asiakkaan tilanteen parempaan ymmärtämiseen ja arviointimenetelmien ominaisuuksien selvittämiseen. Tutkimustiedon tulisi myös vas- tata toimintaterapeutin arvioinnin alussa esittämiin kliinisiin kysymyksiin. Toimintatera- peutti ottaa lisäksi huomioon kontekstin, jossa hän työskentelee. (Karhula ym. 2014: 7.)

Kuva 2 Toimintaterapian arviointia ohjaavat teoriat ja ohjeistukset (mukaillen Aralinna ym. 2021).

Hyvä arviointikäytäntö edellyttää myös asiakkaan yksilöllisten arjen tarpeiden tunnista- mista ja ymmärtämistä. Toimintaterapeutti työskentelee yhteistyössä asiakkaan kanssa tunnistaakseen asiakkaan tämänhetkiset voimavarat, vahvuudet ja haasteet huomioiden myös asiakkaan yksilötekijät, kuten senhetkisen elämäntilanteen, kulttuuritaustan ja arvot, merkitykselliset ja mielekkäät toiminnot, sekä asiakkaan näkemyksen muutostar- peistaan ja kyvystään sitoutua muutosten tekemiseen. Yksilöllisten tekijöiden ja elämän- tilanteen huomiointi edellyttää luottamuksellista kumppanuussuhdetta asiakkaan, hänen

(17)

mahdollisten lähihenkilöidensä ja toimintaterapeutin välillä. (Aralinna ym. 2021: 4.) Kaikki nämä hyvien arviointikäytäntöjen elementit kulminoituvat arviointipolun muotoutumi- sessa ja arviointimenetelmien valinnassa mahdollisimman kattavaksi, sekä kaikkia osa- puolia hyödyntäväksi kokonaisuudeksi.

7.2 Kuntoutuksen uudistamiskomitean ehdotukset 2017

Sosiaali- ja terveysministeriön kuntoutuksen uudistamiskomitean ehdotusten mukaan toiminta- ja työkyvyn arvioinnin perustana tulee käyttää ICF-viitekehystä ja toimin- takykyä arvioidaan ICF-viitekehystä hyödyntäen soveltuvilla mittareilla. Palvelujen tuottajien ja kuntoutuksen järjestäjien tulisi hyödyntää valtakunnallisesti hyväksyttyjä toiminta- ja työkykymittareita ja kuntoutusjärjestelmässä tulisi ottaa käyttöön olemassa olevia, tunnettuja mittareita. Eri toimintayksiköissä käytetään erilaisia mittareita ja yhte- näisyys toimintatavoissa puuttuu. Sekä mitattua tietoa että asiakkaan subjektiivista nä- kemystä tulisi hyödyntää kuntoutuksen vaikuttavuutta arvioitaessa. (Kuntoutuksen uudistamiskomitea 2017: 46.) Opinnäytetyön tuotoksen on tarkoitus soveltua useiden am- mattiryhmien käyttöön ja näin edistää moniammatillista kuntoutusta sekä yhtenäisiä käytänteitä ja nimikkeistöä. Käyttämällä ICF-viitekehykseen sovellettavia mittareita ja käsitteitä, arvioinnin suorittaminen usean terveydenhuollon ammattiryhmän toimesta mahdollistuu. Arviointipolussa on myös huomioitava asiakkaan subjektiivinen näke- mys omasta toimintakyvystään.

7.3 Kansainvälinen toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden luoki- tus (ICF-luokitus)

Opinnäytetyön teoreettinen tausta liikkuu paljon ICF-viitekehyksen (International Clas- sification of Functioning, Disability and Health) raameissa. Kuten aiemmin mainittu, So- siaali- ja terveysministeriön kuntoutuksen uudistamiskomitean ehdotusten mukaan arvi- ointiprosesseissa tulisi käyttää mittareita, jotka perustuvat ICF-viitekehykseen. Ehdo- tusten mukaan on myös tärkeä hyödyntää sekä mitattua, että asiakkaan itsearviointia omasta toimintakyvystään. ICF-viitekehyksen tärkeys tulee myös esille moniammatillisessa yhteistyössä, jota Mutterimajan asumisyksikössä toteutetaan. Myös koettelu tapahtuu mahdollisesti koko työryhmän toimesta.

ICF-viitekehys ei välttämättä asetu kuitenkaan absoluuttisesti ainoaksi teoriapohjaksi opinnäytetyölle, sillä ICF-viitekehystä on kritisoitu toimintaterapian näkökulmasta subjektiivisen näkemyksen puutteesta useissa tutkimuksissa (Hemmingsson & Jonsson,

(18)

2005: 572; Wade & Halligan, 2003: 350–352; Haglund & Henriksson 2003: 256). Opin- näytetyön työelämäkumppani tarvitsee arvioinnilta myös asiakkaan yksilöllistä näke- mystä. Wade ja Halligan (2003) suosittelivatkin subjektiivisien osien lisäämistä ICF-viitekehykseen liittyen ihmisen persoonaan (esimerkiksi roolit, tyytyväisyys, onnellisuus) kuin myös ihmisen ympäristötekijöihin (esimerkiksi ympäristön keskeisyys ja paikallinen kulttuuri). (Wade & Halligan, 2003: 353.)

ICF-viitekehystä voidaan käyttää käytännöllisenä työkaluna moniammatillisessa yhteis- työssä eri alojen välillä, mutta se ei ole riittävä ammatilliselta kieleltään toimintaterapeuteille. ICF-viitekehyksen lisäksi toimintaterapeutit tarvitsevat myös omaa terminologiaa kuvatakseen potilaan tai asiakkaan suorituskykyä. (Haglund & Henriksson 2003:

267–268.) Opinnäytetyössä meidän tuleekin huomioida myös toimintaterapian teorioi- hin pohjautuvia arviointimenetelmiä, ICF-viitekehyksen ulkopuolelta. Tällä tavoin voimme paremmin kartoittaa asiakkaan subjektiivista näkemystä hänen toimintakyvys- tään.

8 Arviointipolun teoreettinen viitekehys

8.1 Kanadalainen toimintaterapiaprosessin kehys – CPPF

Arviointipolun teoreettisena viitekehyksenä on kanadalainen toimintaterapiaprosessin kehys CPPF eli Canadian Practice Process Framework. (Polatajko & Townsend 2007.) CPPF-malli pohjautuu kanadalaiseen toiminnallisuuden ja sitoutumisen malliin CMOP- E, eli Canadian Model of Occupational Performance and Engagement. Valitsimme CPPF-mallin arviointipolkuun, sillä yhteiskumppanin kaipaama selkeys ja struktuuri arviointipolkuun jäsentyy hyvin kehyksen kautta. Kehys sopii käytettäväksi kaikkien asiakkaiden kanssa erilaisissa ympäristöissä: se on toimintaan ja näyttöön perustuva, asia- kaslähtöinen toimintaterapiaprosessi, jonka tavoitteena on mahdollistaa muutosta ja edistystä toiminnallisessa suoriutumisessa ja toimintaan sitoutumisessa (Craik ym.

2007: 234–235).

CPPF muodostuu neljästä erillisestä osasta, kolme näistä ovat kontekstuaalisia (yhteis- kunnallinen konteksti, toimintaterapiakonteksti, sekä teoreettinen tausta ja viitekehys).

Neljäs osa on kahdeksan avainkohdan prosessimalli, joka ohjaa käytännön työn toteuttamista toimintaterapiaprosessissa. Nämä kahdeksan eri kohtaa ovat (1) toimintaterapiaan tulo, aloittaminen, (2) tilannekartoitus, yhteisten lähtökohtien luominen, (3) arviointi, (4) tavoitteiden ja suunnitelman laadinta, (5) toimintaterapian toteutus, (6) suunnitelman

(19)

muokkaus, (7) tulosten arviointi, ja (8) terapian päättyminen. (Polatajko & Townsend 2007: 233–235.)

CPPF-mallia voi toteuttaa myös vaihtoehtoisesti edeten, mikäli tilanne sen vaatii. Esi- merkiksi toteutusvaihtoehtona on suorittaa kohdat 1–3 tavallisesti ja tämän jälkeen päät- tää terapia. (Craik, Davis & Polatajko 2007.) Mutterimajan arviointipolun prosessiin olemme valinneet toimintaterapiaprosessin neljää ensimmäistä kohtaa, jonka jälkeen terapia päättyy suunnitellusti. Valinta viiden kohdan toteutuksesta oli luonnollinen, sillä Mutterimajassa toimintaterapiaprosessissa on kyse arvioinnista ja asumismuodon löytä- misestä, ei konkreettisen intervention toteutuksesta arviointiosuuden jälkeen.

Kuva 3. Kanadalainen toimintaterapiaprosessin kehys (mukaillen Craik & Davis & Townsend &

Polatajko 2007).

Kanadalaisessa toimintaterapiaprosessin viitekehyksessä taustalla vaikuttaa vahvasti myös toiminnan asiakaslähtöinen mahdollistaminen ja mahdollistamistaidot. Toimintate- rapiaprosessissa toimintaterapian tehtävä on mahdollistaa asiakkaan toimintaa, eli varmistaa, että asiakas osallistuu aktiivisesti kaikkiin toimintaterapiaprosessin vaiheisiin.

(20)

Toimintaterapeutin tulee kunnioittaa asiakasta ja hänen päätöksiään ja toimia eräänlai- sena asiakkaan puolestapuhujana. (Townsend & Polatajko 2007: 233–234.) Kanadalai- nen malli asiakaslähtöisestä mahdollistamisesta CMCE (Canadian Model of Client-Cen- tered Enablement) mallintaa toimintaterapeutin asiakaslähtöistä ammatillista toimintaa mahdollistavat taidot. Näitä taitoja ovat mukauttaminen, puolesta puhuminen, valmenta- minen, yhteistyössä toimiminen, neuvottelu, konsultointi, koordinointi, suunnittelu, opet- taminen, sitoutuminen ja erikoistuminen. (Townsend ym. 2007: 110.)

Seuraavaksi esittelemme CPPF-mallista kohdat 1–4 (toimintaterapiaan tulo, tilannekartoitus, arviointi ja tavoitteet sekä suunnitelman laatiminen), sekä viimeisen kohdan (yhteenveto ja terapian päättyminen) Mutterimajan arviointiprosessin etenemisen mukaisesti.

8.2 Toimintaterapiaprosessin vaiheet

Kanadalainen toimintaterapiaprosessi alkaa toimintaterapiaan tulolla ja terapian aloitta- misella (kohta 1). Asiakas voi tulla toimintaterapiaan esimerkiksi lähetteellä, oman tai ammattihenkilön yhteydenoton kautta. Toimintaterapiaprosessi voi alkaa myös toimintaterapeutin omista havainnoista asiakkaan toiminnallisesta tilasta. Ensimmäisen vaiheen tärkeitä ominaisuuksia ovat yhteistyösuhteen luominen asiakkaaseen, perussääntöjen asettaminen ja odotusten läpikäynti, sekä asiakkaan (toimintaterapiaprosessiin) valmiu- den selvittäminen. Alkutilanteessa sekä lähetteen, että alkukeskustelun perusteella voidaan määritellä, onko toimintaterapiasta tällä hetkellä hyötyä asiakkaalle ja onko toimintaterapia juuri nyt oikea-aikaista (mahdollistamisen taitona konsultointi). (Davis ym.

2007: 252; Townsend ym. 2007: 233–235; Hautala & Hämäläinen & Mäkelä & Rusi-Pyy- könen 2011: 225.)

Tilannekartoitus ja yhteisten lähtökohtien luominen (kohta 2) luo terapiaprosessille yh- teisen perustan. Toimintaterapeutin tehtävänä on selkiyttää asiakkaan arvot, uskomuk- set, oletukset, odotukset ja haaveet sitouttaakseen asiakas toimintaterapiaprosessiin.

Tilannekartoituksen jälkeen pystytään määrittelemään asiakkaan ensisijaiset toiminnal- liset haasteet, sekä alustavat päämäärät, joita kohti asiakas ja toimintaterapeutti yhteis- voimin pyrkivät. (Davis ym. 2007; Hautala ym. 2011: 225.)

Kun toimintaterapeutille on syntynyt yleisluontoinen kuva asiakkaan tilanteesta ja yhtei- set lähtökohdat on luotu, arvioinnin (kohta 3) avulla toimintaterapeutti voi syventyä asi-

(21)

akkaan toiminnallisiin haasteisiin, henkilökohtaisiin tekijöihin ja ympäristötekijöihin. Toi- mintaterapeutin tulee valita arviointia varten teoreettinen lähestymistapa (tai useita eri teoreettisia lähestymistapoja) ja asiakasryhmälle sopivia arviointimenetelmiä, jotka tuot- tavat tarvittavaa tietoa toimintaterapeuteille. Tilanteesta riippuen, arvioitavia asioita voivat olla esimerkiksi toiminnallisen suoriutumisen tila, haaveet tai muutokseen mahdollis- tava potentiaali. Kerätäkseen tarvittavan informaation, toimintaterapeutti voi konsultoida myös asiakkaan läheisiä tai muita ammattilaisia. Tiedot kerättyään toimintaterapeutti te- kee yhteenvedon saamistaan tuloksista, tarkastelee sitä eri näkökulmista (koordinointi) ja käy tulokset läpi asiakkaan kanssa. Yhtenä vaihtoehtona CPPF-mallin toteuttamiseen on päättää toimintaterapiaprosessi tähän ja todeta toimintaterapeutin ja asiakkaan kanssa yhteisesti, että toimintaterapiaprosessi päättyy arviointiin. Arvioinnista voidaan jatkaa myös työskentelyä kohti tavoitteiden laatimista ja toimintaterapian toteuttamista.

(Davis ym. 2007; Hautala ym. 2011: 225–226.)

Arvioinnin toteuttamisen jälkeen keskiössä on tavoitteiden ja suunnitelman laatiminen (kohta 4). Tämä on tärkeä osuus toimintaterapiaprosessin jatkumiselle: arvioinnista nousseiden haasteiden ja vahvuuksien pohjalta laaditaan selkeät ja täsmennetyt tavoitteet yhteistyössä asiakkaan kanssa. Tavoitteiden laatimisessa mukana voivat olla myös asiakkaan läheiset ja muut hänen kanssaan työskentelevät ammattilaiset. Toimintatera- peutin tulee mahdollistaa suunnitelman asiakaslähtöisyys, näyttöön perustuvuus ja re- surssien riittävyys muokkaamalla, suunnittelemalla ja rakentamalla toimiva toimintatera- piasuunnitelma. Kirjallisessa suunnitelmassa tulee tuoda esille sen toteuttaja, sekä tavoitteet että keinot, joilla niihin päästään. (Davis ym. 2007; Hautala ym. 2011: 226.) CPPF-mallin joustavuus mahdollistaa sen, että toimintaterapiaprosessissa seuraava askel ei ole toteutusvaihe (kohta 5), vaan tavoitteiden ja suunnitelman asettamisen jälkeen siirrytään suoraan terapian päättymisvaiheeseen. Mutterimajassa ei toteuteta interventioita, eli toteutusvaihe, suunnitelman muokkaus ja tulosten arviointi (kohdat 5–7) jäävät pois. Siirrymme suoraan kohtaan kahdeksan, yhteenveto ja terapian päättyminen.

Kun terapiajakso päättyy (kohta 8), harkitaan toimintaterapiaprosessin jatkumista tai sen päättämistä kokonaan. Toimintaterapeutin ja asiakkaan tulee yhteistyössä määrittää, onko asetetut tavoitteet saavutettu ja sopia toimintaterapiaprosessille joko jatkoa, tai todeta se päättyneeksi. Mikäli terapiaprosessi päätetään ilman tavoitteiden saavuttamista, tulee jokaisen osapuolen olla selvillä terapiaprosessin päättämisen syistä. Toimintatera- peutti kirjoittaa terapiaprosessista loppulausunnon tai yhteenvedon ja tarvittaessa antaa siitä kopion myös asiakkaalle. Terapian päättämisen syynä voi olla esimerkiksi asiak-

(22)

kaan siirtäminen toiseen palveluyksikköön tai jatkokuntoutukseen, tai yksinkertaisesti to- teaminen, ettei toimintaterapialle ole tässä kohtaa enää tarvetta. (Davis ym. 2007; Hau- tala ym. 2011: 227.)

9 Mielenterveys- ja päihdekuntoutuksessa käytettyjä arviointi- menetelmiä

Tutustuimme kirjallisuuteen mielenterveys- ja päihdekuntoutuksessa käytettävistä arvi- ointimenetelmistä sekä Suomessa että maailmalla. Halusimme erityisesti selvittää mitä erityispiirteitä kyseisten asiakasryhmien arvioinnissa on, millaiset viitekehykset arviointia ohjaavat ja mitä arviointimenetelmiä on käytössä.

Toimintaterapeutti arvioi päihdekuntoutujan mahdollisuuksia toteuttaa ja selviytyä mer- kityksellisistä toiminnoista. Arkielämää voi lähestyä toimintaa havainnoimalla, ajankäy- tön arvioinnin avulla, erilaisilla haastattelu- ja itsearviointimenetelmillä sekä ADL-mittareilla. Itsestä huolehtimisen arvioinnissa kiinnitetään huomiota siihen, kuinka kuntoutuja huolehtii terveydestä, hygieniasta ja pukeutumisesta sekä miten hän hoitaa eri kehon- osia. Kuntoutujan suoriutumista päivittäisistä toiminnoista havainnoidaan ja haastatel- laan sekä käydään keskustelua elintavoista. Kuntoutujan kanssa keskustellaan asiointi- käyntien onnistumisesta kaupassa ja erilaisissa virastoissa. Tarpeen ja mahdollisuuk- sien mukaan arviointiin sisällytetään asiointikäynti. Kuntoutujan kanssa keskustellaan raha-asioiden hoitamisesta ja sen hetkisestä velkatilanteesta. Kotielämään liittyen arvioidaan kuntoutujan selviytymistä kotitöistä sekä omasta elinympäristöstä huolehtimista.

Tarvittaessa järjestetään kotikäynti, jonka avulla saadaan luotettavaa ja ajankohtaista tietoa kuntoutujan kotielämästä. (Julkunen & Nyberg-Hakala 2010: 42–43.)

Toimintaterapeuteilla yleisimmin päihdekuntoutuksessa käytössä olevia lähestymista- poja ja viitekehyksiä ovat toiminnallisen suoriutumisen viitekehys, Inhimillisen toiminnan malli, Kanadalainen toiminnallisen suoriutumisen malli ja kehityksellinen viitekehys sekä erilaiset psykologiset lähestymistavat (Julkunen & Nyberg-Hakala 2010: 35). Päihdekun- toutujan toimintakykyä voidaan arvioida sekä moniammatillisilla että toimintaterapeutti- silla menetelmillä. Eri ammattikuntien yhteisiä arviointimenetelmiä ovat esimerkiksi ADL- ja IADL-mittarit sekä päihde- ja alkoholiriippuvuutta mittaavat menetelmät. Toimintatera- peuttien käyttöön soveltuvia arviointimenetelmiä ovat muun muassa OPHI-II, COPM, OSA ja MOHOST. (Julkunen & Nyberg-Hakala 2010: 45–47.)

(23)

Mielenterveyskuntoutuksessa toimintaterapeuttinen arviointi keskittyy pakollisiin päivit- täisiin toimintoihin, kuten syömiseen, hygieniaan ja pukeutumiseen, asiakkaalle mielek- käisiin toimintoihin, kuten harrastuksiin sekä kuntoutujalta odotettuihin toimintoihin, kuten työhön ja kotitehtäviin (Rogers & Holm 2016). Kuntoutuksessa arvioidaan monipuolisesti sekä kuntoutujan sisäisiä tekijöitä, kuten rutiineja, valmiuksia ja motivaatiota, että ulkoi- sia tekijöitä kuten fyysistä ja sosiaalista ympäristöä (Bryant & Fieldhouse & Bannigan 2014: 74–77). Mielenterveyskuntoutujan toimintakykyarvion tulee perustua kliiniseen tut- kimukseen ja objektiivisiin havaintoihin, sekä aiemman seurantatiedon ja toimintaympä- ristön tai lähiverkoston havaintojen kokoamiseen. Lisäksi henkilön subjektiivinen kokemus toimintakyvystä ja siihen vaikuttavista tekijöistä on tärkeää selvittää. (Tuisku & Me- lartin & Vuokko 2011.)

Mielenterveyskuntoutuksessa ei ole yhtä ainoaa viitekehystä, joka ohjaisi arviointiprosessia tai interventioita. Toisaalta useissa lähteissä arviointimenetelmänä nousi esiin kanadalaiseen malliin pohjautuva kanadalainen toiminnallisen suoriutumisen mittari, COPM. COPM-mittari mainittiin sopivana ja asiakaslähtöisenä menetelmänä mielenter- veyskuntoutujien arvioinnissa (Cronin-Davis & Long 2006: 54; Bryant ym. 2014: 79;

Hemphill-Pearson 1999: 41). COPM-mittaria käytettiin myös asunnottomien haastatte- luissa, joissa esille nousi kuntoutujan tavoitteet itsestä huolehtimisen toiminnoissa (Miller

& Herzberg & Ray 2006: 135). Vaikka COPM nousi esiin useassa lähteessä yksittäisenä arviointimenetelmänä, on myös näyttöä siitä, että Inhimillisen toiminnan malli, MOHO on kansainvälisesti käytetyin toimintakeskeinen malli (Lee ym. 2012: 450). Leen ym. (2012) tutkimuksessa 92.1 % kyselyyn vastanneista mielenterveyskuntoutuksessa työskentele- vistä toimintaterapeuteista käyttivät MOHO:a ensisijaisena teoreettisena viitekehykse- nään. Toisaalta toimintaterapeutin ei tarvitse valita ainoastaan yhtä teoreettista viiteke- hystä ohjaamaan arviointiprosessia tai kuntoutusta. Usean eri arviointimenetelmän, jotka pohjautuvat eri teoreettisiin viitekehyksiin, käyttäminen auttaa luomaan kokonaisvaltai- semman kuvan asiakkaan toimintakyvystä (Hemphill-Pearson 1999: 3–4).

Mielenterveyskuntoutuksessa mahdollisia arviointimenetelmiä on lukuisia ja niitä voidaan jaotella muun muassa edellä mainittujen teoreettisten viitekehysten mukaan. Teo- reettisen viitekehyksen lisäksi arviointimenetelmiä voidaan jaotella niiden tiedonkeruu- menetelmän perusteella. Mielenterveyskuntoutukseen soveltuvia haastattelumenetel- miä ovat muun muassa COPM ja OSA. Lisäksi on olemassa erilaisia tarkistuslistoja, as- teikkoja ja toimintakeskeisiä kyselyitä sekä projektiivisia menetelmiä, joita mielenterveyskuntoutuksessa voidaan hyödyntää. (Bryant ym. 2014: 79.) Toimintaterapeuttisten arvi-

(24)

ointimenetelmien lisäksi kaikille terveydenhuollonammattilaisille käyttöön soveltuvia me- netelmiä ovat erilaiset haastattelut, havainnointi, läheisen konsultointi ja kotikäynti (Bry- ant ym. 2014: 78).

10 Arviointimenetelmien alustava valinta 10.1 Kriteerit arviointimenetelmille

Validi ja luotettava arviointityöskentely on välttämätöntä, sillä toimintaterapeutin työ kuuluu olla näyttöön perustuvaa. Näyttöön perustuva työskentely tuottaa todisteita toimintaterapian tehokkuudesta ja vaikuttavuudesta. (Law & Baum & Dunn 2005: 16.) Arviointi- polkuun valittuja menetelmiä on vertailtu eri kriteereiden perusteella (kuva 4), jotta pys- tymme tuottamaan Mutterimajalle mahdollisimman pätevän arviointipolun.

Kuva 4. Kriteerit arviointipolkuun valituille arviointimenetelmille

Arviointimenetelmien, joita toimintaterapeutti valitsee käytettäväksi, tulee sopia asiakas- lähtöisen toimintatavan malliin, jossa ihminen, hänen läheiset ja ammattilaiset työsken- televät yhteistyössä toiminnallisen suoriutumisen parantamiseksi (Law ym. 2005: 16).

Yhdenlainen arviointipolku ja sen menetelmät eivät välttämättä kuitenkaan sovi kaikille asiakkaille (Rogers 1982: 33). Tämän vuoksi yhtenä kriteereistä on arviointimenetelmien vaihtoehtoiset toteutustavat (saman arvioinnin voi suorittaa esimerkiksi haastatteluna tai havainnointina). Hyvien arviointikäytäntöjen mukaan arvioinnissa on myös tarpeen käyt-

Soveltuvuus mielenterveys- ja päihdekuntoutujille

Soveltuvuus työikäisille ja iäkkäilleSoveltuvuus työikäisille ja iäkkäille

Päivittäisten toimintojen arviointi

keskiössä Päivittäisten toimintojen arviointi

keskiössä ICF-viitekehysICF-viitekehys

Asiakkaan subjektiivinen

näkemys Asiakkaan subjektiivinen

näkemys

Yhtenäiset käytänteet ja nimikkeet, suomenkielisyys Yhtenäiset käytänteet

ja nimikkeet, suomenkielisyys

Moniammatillinen tai ainoastaan toimintaterapeutille Moniammatillinen tai

ainoastaan toimintaterapeutille

Kolmen kuukauden aikaraja Kolmen kuukauden

aikaraja

Vaihtoehtoiset tiedonkeruumenetelmätVaihtoehtoiset tiedonkeruumenetelmät

Valtakunnallisesti hyväksytyt toiminta- ja

työkykymittarit Valtakunnallisesti hyväksytyt toiminta- ja

työkykymittarit

(25)

tää toisiaan täydentäviä menetelmiä, mikä täydentää ajatusta arviointipolun monimuo- toisista menetelmistä ja toteutustavoista. (Karhula ym. 2014: 16). Arviointimenetelmissä tärkeää on myös selvittää niiden validiteetti ja reliabiliteetti (Karhula ym. 2014: 15), jonka pohjalta valitsimme vain valtakunnallisesti hyväksyttyjä mittareita, jotka osaltaan pohjautuvat ICF-viitekehykseen ja arvioivat oikeaa asiakasryhmää (mielenterveys- ja päihde- kuntoutujat sekä työikäiset ja iäkkäät) ja oikeita asioita (pääasiassa päivittäiset toiminnot).

Koska Mutterimajassa arviointijaksolle on määritelty noin kolmen kuukauden aikaraja, muuten sopivista arviointimenetelmistä karsiutuivat pois ne, joissa tärkeä tai keskeinen osa arviointia oli pitkäaikaisseuranta ja muutoksen mittaus. Mutterimajassa työskentelee toimintaterapeutin lisäksi myös muita sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia, joten oli tär- keää sisältää arviointipolkuun sellaisia moniammatillisia menetelmiä, joita koko työryhmä pystyy toteuttamaan yksikössä. Toimintaterapeuttisen näkökulman säilyttämiseksi mukaan haluttiin valita kuitenkin myös ainakin yksi, vain toimintaterapeutille toteutettava ar- viointimenetelmä.

Lisäksi yksi ehdottomista kriteereistä oli arviointimenetelmän suomenkielisyys. Monia toimintaterapeuttisia menetelmiä on käännetty suomen kielelle tai kehitetty Suomessa ja siltä osin validoitu pätevillä tavoilla. Englanninkieliset (tai muun kielen) menetelmät jäivät pois prosessista, sillä vapaasti käännettyjen menetelmien pätevyyttä ei ole tutkittu, ei- vätkä alkuperäisen arviointimenetelmän validiteetti- ja reliabiliteettitutkimukset ole tällöin päteviä vapaasti tehtyihin käännöksiin. Ilman validoitua käännöstä arviointimenetelmän kysymykset tai tehtävänannot voivat muuttaa merkityksiään, eikä arviointimenetelmä välttämättä enää mittaa sitä, mitä sen oli tarkoitus mitata. (Aralinna ym. 2021: 5.)

10.2 Arviointimenetelmien systemaattinen haku

Kattavan arviointimenetelmien valikoiman mahdollistamiseksi lähdimme etsimään ja hakemaan arviointimenetelmiä useammasta tietokannasta tai muista lähteistä. Alkuun et- simme enemmän englanninkielisiä lähteitä, sillä suomenkielistä informaatiota aiheesta tuntui olevan vähäisesti.

Avainsanoja, joilla Internet-hakua tehtiin, olivat esimerkiksi mental health, substance abuse, occupational therapy evaluation, ADL, IADL ja occupational practice process.

Englanninkielisestä kirjamateriaalista löydetyistä menetelmistä useampi olisi saattanut

(26)

mahtua arviointipolun kriteerien sisään, mutta arviointimenetelmiä ei ollut saatavilla suomen kielellä. Tällaisia arviointimenetelmiä olivat esimerkiksi KELS – The Kohlman Eva- luation of Living Skills (Kohlman 1992) ja LIFE-H (Fougeyrollas & Noreau & Lepage 2003). Useammassa lähteessä sopivana arviointimenetelmänä asiakasryhmälle korostui COPM eli Canadian Occupational Performance Measure, joka on suunniteltu toimintaterapeuttien käyttöön tunnistamaan asiakkaan itsensä havaitsemaa muutosta päivit- täisen elämän toiminnoista suoriutumisessa (Law & Baptiste & Carswell & McColl & Po- latajko & Pollock 1991). COPM ei kuitenkaan soveltunut arviointimenetelmäksi arviointipolkuun: muutoksen mittaaminen ja sen analysointi ei tässä asumisyksikössä ollut mah- dollista tai tarpeellista.

Suomenkielisiä menetelmiä lähdimme hakemaan esimerkiksi seuraavilla avainsanoilla:

mielenterveys- ja päihdekuntoutus, ADL, asuminen, toimintaterapia ja arviointi. Suomen- kielisistä arviointimenetelmistä oli alkuun hieman haastavampaa löytää menetelmää, joka tukisi suoraan tavoitetta sopivan asumismuodon löytämiseksi. Useita arviointime- netelmiä päivittäisten toimintojen (ADL-taitojen) arvioinneista löytyi, näitä oli esimerkiksi FSQfin – Kysely itsestä huolehtimisesta, liikkumisesta ja kotielämästä (Paltamaa 2013), ASTA™ – Asukkaan toimintakyvyn ja tuen tarpeen arviointiin (Aspa-säätiö), MOHOST – Inhimillisen toiminnan mallin seulonta-arviointi (Forsyth & Parkinson 2008), IADL-as- teikko (Lawton & Brody 1969) ja WHODAS 2.0 terveyden ja toimintarajoitteiden arvioin- timenetelmä (WHO 2010).

11 Arviointipolun koettelu

11.1 Koetteluun valitut arviointimenetelmät

Hyvä kuntoutuskäytäntö on asiakas- ja perhelähtöistä ja lähtee asiakkaan yksilöllisistä tarpeista. Keskeistä on toimia moniammatillisesti ja käyttää ICF-viitekehystä kuntoutuksen suunnittelussa ja arvioinnissa. (Paltamaa & Karhula & Suomela-Markkanen & Autti- Rämö 2011: 35.) ICF-viitekehys sopii työ- ja toimintakyvyn tarkasteluun kuntoutuksessa, huomioiden ihmisen yksilölliset ominaisuudet, terveydentilan, suoriutumisen ja osallistumisen kyvyt, sekä ympäristön (Paltamaa & Perttinä 2015: 48). Kuntoutuksen onnistumisen kannalta onkin merkittävää tunnistaa kuntoutustarve ajoissa, asiakasprosessin ensi vaiheessa (Kuntoutuksen uudistamiskomitea 2017: 52). Näiden ohjeistuksien avulla läh- dimme valitsemaan sopivia arviointimenetelmiä, jotka tukevat Kuntoutuksen uudistamiskomitean linjauksia ja sopivat ICF-viitekehyksen raameihin, mutta ovat samalla toimintaterapeuttisia, asiakaslähtöisiä ja osaksi myös moniammatillisesti toteutettavia.

(27)

Koska työelämäkumppanilta saatujen tietojen perusteella Mutterimajan asiakkailla saattaa esiintyä vaikeuksia arvioida omaa toimintakykyään tai asiakkaan ja arvioijan käsitys voi poiketa toisistaan huomattavasti, halusimme arviointipolun sisältävän haastattelun ja itsearvioinnin lisäksi myös nimenomaan toimintaan perustuvaa arviointia, eli havainnoin- tia. Asiakkaan suoriutumista tulee havainnoida hänelle merkityksellisen ja/tai tarkoituk- senmukaisen toiminnan aikana ympäristön ja tehtävän haasteellisuuden huomioiden. Ar- vioijalle on tärkeää selvittää asiakkaan oma arvio toimintansa laadusta suorituksen jäl- keen. Asiakkaan oma subjektiivinen kokemus suorituksen laadusta tuottaa tärkeää tietoa siitä, miten arvioijan tekemä objektiivinen havainnointi poikkeaa asiakkaan kokemuk- sesta. (Aralinna ym. 2021: 10).

Erityisen tärkeänä pidimme arviointipolussa asiakkaan todellista osallistamista prosessiin ja hänen motivaatiotansa sitoutua tavoitteiden ja suunnitelmaan tekoon. Ihmisen halu kuntoutumiseen syntyy siitä, että hän uskoo muutoksen mahdollisuuteen ja on tär- keää, että jossain vaiheessa prosessia asiakkaalle syttyisi toivo ja tahto kuntoutumiseen (Kuntoutumistalo 2018). Tarkoin valittujen arviointimenetelmien ja polun suunnittelun kautta tarkoituksena on, että asiakas itse myös sitoutuisi sopivan asumismuodon löytä- miseen ja työskentelisi yhteistyössä Mutterimajan tiimin kanssa läpi prosessin. Seuraa- vissa kappaleissa esittelemme koetteluun valitut arviointimenetelmät, jotka kohtasivat sekä työelämäkumppanin, että asiakkaan tarpeet ja täyttivät myös omilta osiltaan ne kriteerit, jotka määrittelimme ennen arviointimenetelmien valintaa.

11.1.1 FSQfin – kysely itsestä huolehtimisesta, liikkumisesta ja kotielämästä.

Arviointipolun tilannekartoituksen ja yhteisten lähtökohtien luomisen menetelmäksi valikoitui FSQfin – kysely (Paltamaa 2013), jonka tarkoituksena on kartoittaa toimintakyvyn nykytilaa itsestä huolehtimisen, liikkumisen ja kotielämän osa-alueilla. Kysely on suo- mennettu alun perin FSQ-kyselystä (Functional Status Questionnaire), alkuperäinen englanninkielinen kysely on kehitetty Alan Jetten (1986) toimesta. FSQfin – kysely voidaan toteuttaa joko haastatteluna tai itsearviointina. Kyselylomakkeet ovat saatavilla maksuttomana ja käyttörajoittamattomana TOIMIA-tietokannasta (Suomalainen Lääkä- riseura Duodecim), kyselyn suorittaminen ja/tai sen ohjeistus itsearviointia varten vaatii perehtymistä sisältöön. Kyselyn suorittamiseen kuluu aikaa noin 10–15 minuuttia ja kyselyn välineiksi määritellään lomake ja kynä, sekä laskin yhteenvetoa varten.

Kyselyn tarkoituksena on kartoittaa asiakkaan näkemystä hänen selviytymisestänsä päi- vittäisistä askareista viimeisen kuukauden aikana. Kysymykset jakautuvat kolmelle osa-

(28)

alueelle: itsestä huolehtiminen (syöminen, pukeutuminen ja riisuuntuminen, WC-toiminnot, henkilökohtaisen hygienian hoitaminen (hiukset, parta, ym.) ja peseytyminen suih- kussa tai saunassa), liikkuminen (kävely kotona huoneesta toiseen, portaissa kulkeminen, 0.5 km kävely ulkona ilman lepotaukoja, omalla autolla ajaminen ja julkisilla kulku- neuvoilla kulkeminen), sekä kotielämä (kauppa-asioiden hoitaminen, ruoanlaittaminen, pyykinpeseminen, siivoaminen ja pihatyöt (lumityöt tai puutarhan hoito). Asiakas arvioi itse omaa suoriutumistaan näillä osa-alueilla ympyröimällä jokaisen kohdan numeroin 0–

4. Mitä suuremman numeron asiakas ympyröi, sitä paremmasta toimintakyvyn osa-alu- eesta se kertoo. Lopuksi kyselyn tuloksista lasketaan FSQ-indeksi, ohjeet pisteytykseen löytyvät TOIMIA-tietokannasta. Mitä suurempi indeksi, sitä paremmaksi asiakkaan toimintakyky määritellään. (Paltamaa 2013.) Valitsimme FSQfin – kyselyn tilannekartoitusvaiheeseen, jotta asiakkaan tilanne itsestä huolehtimisesta, liikkumisesta ja kotielämästä viimeisen kuukauden aikana selkeytyisi mahdollisimman aikaisessa vaiheessa ja henki- lökunnalle syntyy selkeä kuva nykytilanteesta.

11.1.2 OSA – toimintamahdollisuuksien arviointi

Asiakkaan subjektiivisen näkemyksen varmistamiseksi päätimme valita mukaan OSA – toimintamahdollisuuksien arviointimenetelmän (Baron, Kielhofner, Lyenger, Gold- hammer & Wolenski 2007). Koska OSA-arvioinnin tarkoituksena on tuoda asiakkaan omaa subjektiivista näkemystä ja halusimme asiakkaan äänen kuuluviin heti arviointijakson alkuvaiheessa, se asettui FSQfin – kyselyn kanssa tilannekartoitusvaiheeseen (kohta 2). Arviointi toteutetaan itsearviointina ja se on saatavilla maksullisena Hogrefe Psykologien Kustannus Oy:lta tilaamalla. OSA-arviointimenetelmä on vain toimintaterapeuttien käyttöön. Arvioinnin suorittamiseen kuluu aikaa 25–50 minuuttia ja välineeksi tarvitsee lomakkeen ja materiaalin sekä kynän.

OSA-toimintamahdollisuuksien itsearviointi on nelivaiheinen arviointimenetelmä, jossa asiakas määrittelee ensin toiminnallisen pätevyytensä eri väittämien perusteella. Toi- sessa vaiheessa nämä väittämät ja niiden sisältöalueet arvioidaan asiakkaan toimesta tärkeysjärjestykseen asteikolla hyvin tärkeä, tärkeä, jonkin verran tärkeä tai ei tärkeä.

Kun asiakas on arvioinut toiminnallisen pätevyytensä ja arvonsa, kolmannessa vaiheessa hän asettaa tärkeysjärjestykseen ne väittämät, jotka edellyttävät muutosta hänen elämässään. Viimeisessä eli neljännessä vaiheessa asiakas määrittelee vielä toiminta- terapiaintervention tärkeysjärjestyksen, jonka pohjalta toimintaterapeutti ja asiakas yh- dessä muokkaavat tavoitteet jaksolle. (Baron ym. 2007.) Valitsimme OSA:n arviointipolkuun tuomaan sekä toimintaterapeutin ainutlaatuista näkökulmaa ja osaamista, että asiakkaan subjektiivista näkemystä omaan tilanteeseensa.

(29)

11.1.3 ASTA™ – menetelmä

Kolmanneksi menetelmäksi valikoitui ASTA™-menetelmä (Aspa-säätiö). ASTA™ arvioi asukkaan toimintakykyä asumisympäristössä ja keskiössä on tuen tarpeen arviointi. Me- netelmä asettuu ICF-viitekehyksessä suorituksien ja osallistumisen (d) alueelle ja se on moniammatillisesti toteutettava. Arviointipolussa ASTA™ toteutetaan arviointivaiheessa (kohta 3). Menetelmä on saatavilla maksutta ja käyttörajoittamattomana Aspa-säätiön verkkosivuilta ja lomake voidaan täyttää netissä tai tulostamalla lomakkeet. ASTA™ - arviointi suoritetaan ensisijaisesti haastattelemalla tai havainnoimalla asiakasta. Myös itsearviointi on mahdollinen, jos asiakkaan kognitiiviset valmiudet ja taidot ovat riittävät.

Suoritusaika vaihtelee sen mukaan, miten arviointi toteutetaan.

ASTA™-menetelmä sisältää neljä arvioitavaa osa-aluetta, joissa jokaisen osa-alueen kohdalla arvioidaan, kuinka itsenäisesti asiakas suoriutuu kyseisessä toiminnossa. Osa- alueet ovat ruokahuolto (syöminen, ruoanlaitto, keittiössä käytettävät laitteet ja välineet), itsestä huolehtiminen (pukeminen, peseytyminen, siistiytyminen, hygieniasta huolehtiminen, WC-toiminnot ja omasta terveydestä huolehtiminen), kotityöt (tekstiilihuolto, siivous ja tekniikka), sekä kodin ulkopuolella asiointi (kaupassa ja pankissa asiointi, harrastukset ja vapaa-aika). Mikäli asiakkaan tilannekartoituksessa esille nousee näiden osa-alueiden erityisiä haasteita, voidaan arviointimenetelmää käyttää keskittymällä vain esimerkiksi yhteen tai kahteen osa-alueeseen, arvioiden näillä alueella esiintyviä haasteita. Vastaus- vaihtoehdot ovat monivalintoja välillä A-H sekä X (ei voida arvioida), A:n ollessa parhai- ten suoriutuvan vaihtoehto ja H:n ollessa sekä paljon sanallista että fyysistä ohjausta tarvitsevan tai täysin avustettavan vaihtoehto.

Valitsimme menetelmän arviointipolkuun, sillä se kartoittaa toimintakykyä laajasti ja arvioi erityisesti asumisen toimintoja. Vaihtoehtoisten tiedonkeruumenetelmien, erityisesti havainnoinnin mahdollisuus ja arviointimenetelmän toteuttaminen soveltaen asiakkaaseen oli tärkeä osa arviointimenetelmän valinnassa, sillä Mutterimajassa on laaja asia- kaskunta ja toimintakyvyn tasoja on erilaisia. Kaikki asiakkaat eivät siis välttämättä tarvitse arviointia menetelmän jokaiselta osa-alueelta.

11.1.4 GAS – menetelmä

Tavoitteiden määrittäminen on yksi tärkeä ja olennainen osa arviointipolkua ja Kanada- laista toimintaterapiaprosessin kehystä. Muutamissa arviointimenetelmissä saatujen tulosten perusteella tavoitteet määritellään lopussa lyhyesti, mutta koimme, että tavoitteille