Maaseudulle muutto muuttoliikkeen osana

SIMO HAKAMAKI

MAASEUDULLE MUUTTO MUUTTOLIIKKEEN OSANA .

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO, JYVÄSKYLÄ 1978

SIMO HAKAMAKI

MAASEUDULLE MUUTTO MUUTTOLIIKKEEN OSANA

ESITETÄÄN JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON YHTEISKUNTATIETEELLISEN TIEDEKUNNAN SUOSTUMUKSELLA JULKISESTI TARKASTETTAVAKSI SALISSA MUSICA 103 JOULUKUUN 16. PÄIVÄNÄ 1978 KLO 12

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO, JYVÄSKYLÄ 1978

OSANA

SIMO HAKAMi\KI

MAASEUDULLE MUUTTO MUUTTOLIIKKEEN OSANA

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO, JYVÄSKYLÄ 1978

ISSN 0075-4625 ISBN 951-678-086-5 ISSN 0075-4625

COPYRIGHT@ 1?78, ^by University of Jyväskylä

Jyväskylässä 1978 Kirjapaino Oy Sisä-Suomi

Tutkimukseni käsittelee maaseudulle suuntautuvaa eli maaseutuhakuista muuttoliikettä. Koko maan muuttoliikkeen nettovirtoja ajatellen aihe tuntuu aluksi yllättävältä. Muutetaanko maaseudullekin? Pääsuuntahan on etelään, teollisuus-Suomeen ja keskuksiin. Tämä päteekin muuttoliik­

keen nettomääräiseen tarkasteluun nähden. Bruttomääräisesti muuttovir­

toja tutkittaessa voidaan kuitenkin havaita, että myös rriaalaiskunnat ovat väestövirtojen tuloalueita, vaikkakin ne useimmiten ovat netto­

määräisesti väestökatoalueita.

Tämä tutkimus pyrkii osaltaan olemaan lisänä meillä suoritetussa muuttoliiketutkimuksessa. Se pyrkii edistämään muuttoliikkeen monipuo­

lisen analyysin edellyttämää eri väestövirtojen selvittämistä. Muutto­

liikkeen kokonaistutkimus vaatii lisäksi muuttoprosessin tarkastelua paitsi yhteiskunnallisena ilmiönä myös yksilöllisenä prosessina. Tässä tutkimuksessa pyritään saamaan tietoja aikaisemmin varsin vähän tutki­

tusta väestövirtatyypistä. Tarkastelu tapahtuu pääosin yksilötasolla, joskin yhteisötason näkökulmakin on mukana.

Tutkimuksen idea syntyi Keski-Suomen Tutkimusseuran v. 1967-1969 suorittaman ns. Keuruun aluetutkimuksen yhteydessä, johon myös Jyväs­

kylän yliopiston yhteiskuntapolitiikan laitos osallistui. Suorittaes­

sani laitoksen assistenttina tutkimuksen yhteydessä varsin tarkkaa muuttoliikkeen inventointia syntyi monien keskustelujen tuloksena aja­

tus nimenomaan maaseudulle suuntautuvan muuttoliikkeen tutkimisen tär­

keydestä. Tutkimus käynnistyikin heti Keuruun tutkimusprojektin pää­

tyttyä vuonna 1969.

Tutkimuksen syntyyn ovat ratkaisevasti vaikuttaneet professorit Faina Jyrkilä ja Leo Paukkunen, edellinen luomalla edellytyk§et kandidaatin tutkinnon jälkeiselle akateemiselle opiskelulleni ja jälkimmäinen autta­

malla työn alkuvaiheessa esimiehenäni tutkimustyöni organisoinnissa, ideoinnissa, kritikoinnissa ja motivoinnissa.

nulle ylivoimaisia ilman professori Uuno Varjon tukea. Samoin apulais­

professori Olli Kultalahden antamat ohjeet työni parantamiseksi ovat olleet merkittäviä.

Taloudellisesti työtäni ovat tukeneet Suomen Kulttuurirahaston Keski­

Suomen rahasto, Alli Paasikiven säätiö, Kyösti Haatajan rahasto sekä Suomen Akatemia. Lisäksi olen Kyösti Haatajan apurahan turvin voinut pitää virkavapautta toimestani lukuvuoden 1973-1974 aikana, jolloin olen päätoimisesti voinut paneutua tutkimuksen suorittamiseen. Jyväsky­

län yliopisto on hyväksynyt työni julkaisusarjaansa "Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research", josta parhain kiitokseni.

Tutkimusta suorittaessani olen varmaan koetellut monen ystäväni kär­

sivällisyyttä. Ensi.mmäiset kiitokset saamastani avusta haluan kuitenkin esittää edellä mainitsemilleni professoreille, Omaa luokkaansa on vai­

moni Liisan antama ihailtava kannustus työni suorittamiseksi loppuun saakka. Lisäksi hän on tarkistanut tutkimukseni kieliasun ja saanut sen luettavaan muotoon.

Tutkimukseeni sisältyvät kuviot on piirtänyt piirtäjä Pirkko-Liisa Heinonen. Englanninkielisen yhteenvedon on kääntänyt toimitussihteeri Pirjo Hellen ja tekstin on tarkastanut lehtori Brenda Juntunen. Saamas­

tani avusta parhaimmat kiitokset.

Kaikki saamani apu; sekä taloudellinen että työni sisällön edisty­

mistä koskeva, on työn päätökseen saamisen kannalta ollut välttämätöntä.

Tuusulassa kesällä 1978

Simo Hakamäki

1. Muuttoliike yhteiskunnallisena ilmiönä ...•...

1.1. Muuttoliikkeen synty ja kehitys •....•...••...•...

1. 2. Muuttamisen suunnat ...•...•...•...•.•

1. 3. Muuttoliikkeen teoriaa ...•...•..•...•..•

1.3.1. Käsitteen määrittely ... . 1.3.2. Muuttoliikkeen tyypittelyjä ...•.••.•.•.•....

1.4. Muuttoliikkeen teoreettiset kuvaus- ja selitys-

yritykset ... , ... , . 2. Tutkimuksen ongelmat ja empiirinen toteutus ...•.••...

2.1. Tutkimuksen ongelmat ....•....•...•

2.2. Tutkimusalue ja tutkimusyksiköt ...•..••.•.

2.3. Tutkimusmateriaalin keräys ja keräyksen tulos ...•

2.4. Tutkimuksessa käytetty haastattelulomake ...•..•....

2. 5. Tutkimusaineiston analyysi ...•...

3. Muuton määrä ja muuttovirrat Suomessa sekä tutkimus-

alueella v. 1961-1970 ...•...•....•....

4. Tutkimusalueen kuntiin suuntautunut muuttoliike ....•...•..

4.1. Muuttaneen väestön demografiset piirteet ... . 4.2. Muuttaneen väestön ammattirakenne ...•..•...•....

4.3. Väestön sijoittuminen tuloalueella ...•...

4.4. Muuttaneen väestön lähtöalueet ...•

4.5. Muuton monivaiheisuus ja muuttovirrat ...•...•.•..•.•.

4.5.1. Muuttoliikkeen kumuloituminen ... . 4.5.2. Keski-Suomen maaseutuhakuiset muuttovirrat ... . 5. Maaseudulle suuntautuneen muuton motiivit

5.1. Edelliseltä paikkakunnalta poismuuttoon vaikuttaneet tekijät •...••...•.••...•.•..•....•

5.2. Nykyisen asuinpaikan valintaan vaikuttaneet tekijät ...•

6. Muuton seuraukset ..•...•..••...••••.•• ; 1 1 6 9 9 11 12 19 19 21 24 26 28 29 33 33 36 36 40 42 42 46 53 53 58 62

6. 1. 1. Asui na luemuuto kset . . . • . . . • . • . . . • . • • . . . 62 6.1.2. Työhön ja arrmattiin liittyvät muutokset .. ... 64 6.1.3. Muuton vaikutus asumisoloihin ... 6B 6.2. Muuton subjektiivinen kokeminen ....•.... ... 71 6.3. Tyytyvyys muuton jälkeisiin oloihin ... 77

7. Edelleenmuutto 79

7.1. Tutkimusalueelle muuttaneiden poismuutto ennen haas-

tattelua . . . . • . . • . . . 79 7 .2. Edelleenmuuton alttius . . . • . . . • B2 7.2.1. Haastateltujen muuttoaikomukset ...•... B3 7.2.2. Edelleenmuuttoalttiuden ennustaminen ... B9 7.3. Tutkimusalueelle muuttaneiden poismuutto viiden vuoden

aikana alueelle muuton jälkeen ... 91 7.4. Edelleenmuuttaneiden ja paikallaanpysyneiden välistä

vertailua . . . 95 B. Muuttoprosessia kuvaavan mallin kehittely ... 99

B.l. Lähtö- ja tuloalue muuttoprosessia kuvaavassa kehi-

kossa . . . 99 B.2. Muuttoliikkeen toiminnallinen malli ... 103 9. Tiivistelmä tutkimuksesta . . . • . . . 10B 9 .1. Tutkimo. ,i<.si=m ongelmat . . . • . . . lUtl 9.2. Tutkimuksen empiirinen aineisto ...•...•... 10B 9.3. Muuttovirran rakenteellinen kuvaus ...•..•... 109 9.4. Muuton seuraukset .. . .. .. .. . .. .. .. .. .. .. .. . .. . .. .. .. .. .. 111 9.5. Edelleenmuutto ...•... 111 9.6. Muuttoa kuvaava toiminnallinen malli ...•...•... 112 10. Surrmary: Migration to rural areas as one element of migration Lähteet as a whole . . . • . . . 113

• • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • ■ • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • llB Liitteet . . . • . . . 123

1.1. Muuttoliikkeen synty ja kehitys

Maamne väestön muuttoliikkeen historia on kiinteässä yhteydessä asu­

tuksen historiaan. Suomen asuttaminen on vuosisatojen kuluessa levin­

nyt lännestä itään ja etelästä pohjoiseen. Asutuksen tihennyttyä on etsitty uusia asuinalueita sekä kalastus-, metsästys- ja viljelymah­

dollisuuksia pohjoisempaa, usein asumattomilta alueilta. Koska maan­

viljelys erätalouden rinnalla oli pääelinkeinona, asutettiin viljavim­

mat seudut ensiksi. Niin kauan kuin jokin alue pystyi elättämään väes­

tönsä viljelysmaansa turvin, sen väestö yleensä pysyi paikallaan. Jos väestö kasvoi suuremnaksi kuin alueen toimeentulomahdollisuudet olisi­

vat sallineet, oli joidenkin alettava etsiä uutta asuinpaikkaa. Väki­

luvun lisääntyessä ja talojen käytyä lasten kesken jaettuna pieniksi on osa lapsista siirtynyt muihin amnatteihin kaupan ja teollisuuden palvelukseen tai virkamiehiksi. Osa on taas lähtenyt pohjoiseen etsi­

mään maata itselleen (Djaniemi 1941, 77-81; Vehvilä-Castren 1968, 71;

Luukka 1968, 1-20, Stockwell 1968, 126-128).

Asutushistoriaan liittyvä väestön liikkuvuus on ollut uusien asuin­

alueiden ja elinmahdollisuuksien etsimisen seurausta. Vähitellen väes­

tö alkoi liikkua kuitenkin muistakin syistä. Valtio rupesi ohjaamaan väestön sijoittumista, mikä toteutui varsin tehokkaana jo niinkin var­

hain kuin 1200-luvulta lähtien. Ruotsin valtiovallan toimeenpanema asu­

tustoiminta sai tuolloin aikaan sen, että maamne väestön alueellinen sijoittuminen tapahtuikin toisin kuin mitä olisi tapahtunut, jos asu­

tustoiminta olisi saanut edetä ilman ulkopuolista ohjausta (Luukka 1968, 8-9).

1300-luvulla ohjailtiin väestövirtoja myös veropolitiikalla. Maan

lounaisosassa myönnettiin neljän vuoden verovapaus jokaiselle uudisti­

lalliselle. Tämän alueen asukkailla oli lupa asettua asumaan sellaisil­

le maille, joita niiden siihenastiset omistajat eivät viljelleet (Luuk­

ka 1968, 9). Verotuksen avulla saatiin näin väestöä siirtymään halu­

tuille alueille.

Verotus toimi toisellakin tavalla ,;äestövirtoj en ohjailijana. Esimer­

kiksi kruunun 1400-luvulla suorittamat veronkorotukset aiheuttivat sen, että rrrn. savolaiset välttääkseen raskasta verotusta lähtivät uudisasuk­

kaiksi erämaihin. Tuohon aikaan monet uudisasukkaat katsoivatkin vero­

pakoilun olleen muuttamisen erään tärkeirrrnistä vaikuttimista (Vehvilä­

Castren 1968, 18-19),

Myös 1500- ja 1600-luvuilla valtion veropolitiikka aiheutti väestön siirtymistä kohti pohjoista uusille asuinalueille. Ohjailun avulla väes­

töä saatiin siirtymään asumattomille seuduille. Väestövirtoja voitiin kuitenkin ohjailla myös keskuksiin. Jotta nimittäin valtio olisi voi­

nut parerrrnin valvoa käsityöläisten toimintaa, kehotettiin heitä siirty­

mään kaupunkeihin ja liittymään yhteen arrrnattien mukaan.

Vielä 1700-luvulla pyrittiin verohelpotusten turvin asutuksen laa­

jentamiseen. Alkanut torpparilaitos edisti asutuksen laajentumista ja muuttoliikettä kylien laitapuolille. Samoin suoritettu isojako kiihdyt­

ti uudisraivausta. Valtion harjoittaman asutustoiminnan tuloksena syn­

tyi näin runsaasti uudistiloja, jonka vaikutuksesta väestöä siirtyi erityisesti Pohjois- ja Itä-Suomeen.

Varsinaisen väestön asuttamisliikkuvuuden ohella väestöä siirtyi myös asutuilla alueilla paikasta toiseen. Ticimä väestön muuttoliike ei ollut yksin maataloustyöntekijöiden ja maatalousväestön liikkuvuutta.

1700-luvun muuttoliikkeessä oli myös paljon ei-agraaristen elinkeino­

jen harjoittajia, jopa yleensä suhteellisesti enerrrnän kuin maataloudes­

ta toimeentulonsa saavia (Alanen 1963, 170). Sotaväen päällystä oli liikkuvaa, samoin virkamiehet ja käsityöläiset, jotka muuttaessaan saattoivat hakeutua kauaskin entiseltä asuinpaikaltaan (Rosenberg 1967, 215-225). Absoluuttisesti mitattuna maassamuutto oli kuitenkin pääasias­

sa paikallista, jolloin maataloustyöväki siirtyi tilalta toiselle.

Valtakunnallisesti pääelinkeinon piirissä tapahtunutta muuttoliiket­

tä sääteli maataloustyövoiman kysynnän ja tarjonnan erilaisuus maan

sisäosissa ja sen rannikkoalueilla. Maan länsi- ja eteläosassa maata­

lousväestöä siirtyi runsaasti sisämaasta rannikolle, jossa kehittyvä maatalous sekä kaupunkien ja teollisuuslaitosten laajentuminen tarvit­

sivat enerrrnän työvoimaa kuin luonnollinen väestönkasvu pystyi tuotta­

maan. Sisämaasta rannikolle suuntautuvaa väestövirtaa aktivoi sekin, että maastamuutto rannikkoseuduilla aiheutti työvoiman lisäkysyntää ulkomaille menetetyn työvoiman tilalle (Rosenberg 1967, 218).

Sotien ja kulkutautien vuoksi väestönkasvu oli poikkeuksellisen vä­

häistä 1700-luvun alussa. Vasta vuosisadan puolivälissä syntyvyys ja luonnollinen väestönlisäys kohosivat ennätyksellisen korkeiksi, jolloin vähitellen myös työikäisten määrä alkoi kasvaa ja•sen mukana liikkuvuus lisääntyä. Kasvavan muuttoliikkeen onkin tulkittu olleen yhteydessä li­

sääntyvään väestönkehitykseen. Maassamuuton ohella 1700-luvulla ilmeni myös runsasta maastamuuttoa jopa siinä määrin, että vallitsi yleinen käsitys siitä, että "vuosittain suuret joukot ruumiillisen työn teki­

jöitä, palkollisia ja käsityöläisiä siirtyi ulkomaille aiheuttaen siten valtakunnalle suurta kansantaloudellista tappiota" (Koskimies 1954, 132).

1700-luvun alun väestön vähäinen liikkuvuus ei aiheutunut ainoastaan niukasta väestönkehityksestä. Vuosisadan alussa vuosina 1723 ja 1739 säädettiin palkollissäännöt. Niiden mukaan pakkopalvelujärjestelmän alaisiksi saatettiin ne henkilöt, jotka eivät olleet säätyläisiä tai jotka eivät omistaneet tai viljelleet maata tai olleet käsityöläismes­

tareita. Tämä asetti esteitä vapaalle muutolle. Näistä määräyksistä huolimatta siirtyi kuitenkin huomattava joukko ihmisiä vuosisadan alku­

puoliskolla Hämeestä Etelä-Pohjanmaalle, jossa he täyttivät sinne ison­

vihan aikana syntynyttä väestötyhjiötä. Nämä muuttaneet tulivat paitsi maatalouden myös kaupan ja meriliikenteen palvelukseen (Koskimies 1954, 142-143). Virta oli niin voimakas, että Hämeen asukkaat useamnan kerran vaativat valtiopäiviltä toimenpiteitä muuttaneiden tilattomien ja pal­

velusväen takaisinpalauttamiseksi.

Muuton syynä ei ollut yksin syntynyt asutustyhjiö, vaan myös se, että lähtöalueella, nykyisessä Keski-Suomessa, asutus oli nuorta, pel­

lot pieniä ja hallanarkoja sekä asukkaiden toimeentuloturva erittäin epävannaa. Samoin tällä alueella tilatonta väestöä oli runsaasti. Yleen­

säkin Pohjanmaata pidettiin Keski-Suomen ankeissa oloissa eläneille ti­

lattomille vapauden ja uusien mahdollisuuksien alueena (Koskimies 1954, 147).

Vaikka 1700-luvun lopun laaja uudisasutustoiminta pystyikin kiinnit­

tämään suurimman osan väestön lisäkasvusta pysyviksi maatalouden har­

joittajiksi, alkoi kuitenkin myös omaa tai vuokrattavaa tilaa vaille jääneiden luku kasvaa. Näiden maaseutuväestön ns. epäitsenäisten ryh­

mien lisäys merkitsi samalla väestön keskimääräisen liikkuvuuden nousua.

Muuttoa oli omiaan lisäämään myös se, että vuonna 1747 kumottiin pakko­

palvelu tilallisten lapsilta ja vuonna 1766 helpotettiin muuttorajoituk­

sia (Koskimies 1954, 147). Muutat alkoivat lisääntyä siinä määrin, että vuonna 1788 seurakunnille myönnettiin jossain määrin oikeus valvoa seu­

rakuntaan muuttoa.

1700-luvulla ilmennyt väestön muuttaneisuuden lisäys kääntyi laskuun seuraavan vuosisadan alussa (Rosenberg 1966, 100-107; 1967, 224). Tähän yhdistyi myös väestön lisäyksen hidastuminen. Väestönkasvu lisäsi mil­

tei yksinomaan maatalousväestön lukumäärää, erityisesti ns. epäitsenäis­

ten joukkoa. Vielä 1800-luvulla uudistila-asutus levisi ja torppien mää­

rä kasvoi. Luonteeltaan tämän vuosisadan alun muuttoliike muistutti edel­

lisen vuosisadan aikana tapahtunutta liikkuvuutta. Muutoksia alkoi ta­

pahtua vasta vuosisadan jälkimmäisellä puoliskolla, jolloin 1860-luvun suuret nälkävuodet aiheuttivat suurten joukkojen muuttoa etelään. Tämä merkitsi maaseudun väestöpaineen pakonomaista purkautumista. Samaan ai­

kaan alkoi myös kaupunkien ja asutuskeskusten vetovoima helpottaa maa­

seudun väestöpainetta.

Vielä 1800-luvun puolivälissä Suomi oli lähes kokonaan maatalousmaa.

Elinkeinoelämä alkoi muuttua 1860- ja 1870-luvuilla. Puunjalostusteolli­

suuden kasvu, liikennevälineiden kehittyminen, keksinnöt ja maatalouden koneistuminen sekä kaupan kasvu merkitsivät myös metalliteollisuuden kas­

vua. Tehdasmaisen tuotantotoiminnan aiheuttama elinkeinorakenteen muutos aktivoi voimakkaasti muuttoliikettä. Yleisenä suuntauksena oli pyrkimys kaupunkeihin ja teollisuuspaikkakunnille. Liikkuvuutta lisäsi myös muuton ulkoisten esteiden poistuminen. Vuonna 1868 poistettiin ammattikuntalai­

tos, vuonna 1879 säädettiin elinkeinovapaus ja myönnettiin kaikille kansa­

laisille rajoittamaton muuttovapaus (Huttunen 1966, 156-157). Samana vuon­

na kumottiin vielä kuntien oikeus kieltäytyä ottamasta alueelleen köyhäin­

hoidon tarpeessa olevia. Lopullisesti "laillisen suojelun" järjestelmä ku­

mottiin vuonna 1883. Muuttoliikkeen laajuutta osoittaa se, että 1880-luvul­

la noin joka viides ja 1890-luvulla joka nclj5s muutti mQQSsQmme QsuinpQik-

kaansa. Tämän jälkeistä muuttoliikettä on kuvattu taulukossa ¹. Taulukko 1. Muuttaneiden osuus kokonaisväkiluvusta vuosikeskimäärinä

v. 1881-1970

Ajanjakso Muuttaneiden osuus väki- luvusta 0/00-lukuina

1881-90 20

1901-10 26

1921-30 28

1941-45 49¹⁾

1951-55 39

1956-60 42

1961-65 48

1966-70 48

(Vehvilä-Castren 1968, 259; STV 1961-1971)

1) Mukana luovutetun alueen väestön siirtyminen

Muuttoliikettä on sanottu alueellisten työvoiman tarjonta- ja kysyn­

täerojen tasapainottajaksi (Stockwell 1968, 127). Jo esihistoriallisella ajalla muuttoliike oli tasapainottava mekanismi siten, että se jakoi väestön suhteessa käytettävissä oleviin elin- ja työmahdollisuuksiin.

Selvästi tämä funktio näkyy myös teollistumiskauden muuttoliikkeessä.

Asuinpaikan vaihtaminen on ollut aina eräs keino päästä parempiin talou­

dellisiin ja sosiaalisiin oloihin (Thomlinson 1965, 210). Se on merkin­

nyt väestön alueellista uudelleen jakautumista. Samalla se on kuitenkin vähitellen merkinnyt myös väestön kasaantumista ja keskittymistä niille alueille, joissa väestölle taloudellisten kehitysedellytysten mukaan on syntynyt runsaimmin uusia toimeentulomahdollisuuksia. Näin on muuttolii­

ke vähitellen aiheuttanut väestön yhä epätasaisemman maantieteellisen jakautumisen (Lento 1956, 135). Työvoiman kysyntä on teollisen tuotanto­

muodon kehityttyä keskittynyt Etelä-Suomen keskuksiin. Samanaikaisesti teollinen kehitys on vaikuttanut myös maaseudun tuotantotoimintaan siten, että tuotannon rationalisoinnin seurauksena työvoiman vähentynyt tarve

ja pyrkimys työvoiman määrän optimointiin maataloudessa on aiheuttanut väestön muuttoa pois muille alueille, joilla tuotantovoimat ovat tehok­

kaamnassa käytössä ja joilla ne luovat työvoiman kysyntää.

Teollistumisen synnyttämä muuttoliike merkitsi myös kaupunkiasutuk­

sen jatkuvaa lisäystä. Nämä johtivat yhdessä urbanisoitumisprosessiin, mikä merkitsi paitsi kaupunkien kasvun lisääntymistä, myös niiden elin­

keinoelämän kasvua ja monipuolistumista (Palomäki 1972, 4-23). Yleis­

maailmallinen maaltapako näkyy Suomessakin jo 1800-luvun lopulla. Täl­

löin alkanut kehitys jatkui huomattavasti kiihtyen 1920-luvun jälkeisi­

nä aikoina. Meillä kaupunkiväestön (kaupungit ja kauppalat) osuus ylitti 50 %:n rajan vuonna 1970.

Vaikka kaupunkiasutuksen lisäys ei osoitakaan yksinomaan muuttoliik­

keen runsautta, merkitsee se kuitenkin asutuksen keskittymistä yhä voi­

makkaamnin teollisen tuotantomuodon alueille. Nimenomaan maaseutuväes­

tön liikkuvuuden 'lisääntyminen on voitu osoittaa johtuvan jatkuvasta teollistumisesta, elinkeinoelämän vilkastumisesta ja liikenneyhteyksien paranemisesta ( Lento 1967, 21-26).

Teollistumisen johdosta tapahtunut maassamuutto on ollut seurausta ennen muuta taloudellisista tekijöistä. Ihmiset muuttavat pois niiltä seuduilta, missä toimeentulomahdollisuudet ovat niukat. Muutto kohdis­

tuu ansiomandollisuuksiltaan paremnille seuduille. Alueellisesti muutto­

liikkeen voimakkuus on taas riippunut ensi sijaisesti siitä, kuinka suu­

ri ero eri seutujen mahdollisuuksien välillä on olemassa. Tästä johtuen muuttotappio on koko teollistumiskauden ajan ollut suurinta syrjäseu­

duilla sekä niissä Itä- ja Pohjois-Suomen kunnissa, joissa toimeentulo­

mahdollisuudet ovat niukat (Lento 1968, 264).

1.2. Muuttamisen suunnat

Muuttaminen on aina ollut varsin selvästi vallitsevista olosuhteista riippuva yhteiskunnallinen ilmiö. Näistä olosuhteista ovat määräytyneet myös muuttamisen suunnat. Ennen teollistumiskehityksen alkua väestö muut­

ti asuinpaikkaa pääasiassa maatalouden ja sen rinnakkaiselinkeinojen

asettamien edellytysten mukaisesti. Pääsuunta oli asumattomille tai har­

vaanasutuille alueille. 1B70-luvulta lähtien alkoi nopeasti syntyä väes­

tömäärältään suuria asutuskeskuksia. Muuttaminen riippui nytkin elinkei­

noelämän muutoksista. Muuttovirrat alkoivat suuntautua yhä selvemmin asutuskeskuksiin, teollisen tuotantomuodon toiminta-alueille.

Muuttovirtojen nettosuunnat ovat kauan pysyneet samanlaisina. Ne ovat mukailleet yhteiskunnallista kehitystä. Muuttovirtojen suuntautumisen teoreettista taustaa on käsitelty mm. Predin (1965) kumulatiivisen kasvun teoriassa sekä Gibbsin (1963) väestökonsentraatioiden kasvuteoriassa.

Mainittuihin teorioihin pohjautuen on Palomäki (1970, 1972) selvitellyt kaupungistumisprosessiin liittyviä taloudellisia ja väestöllisia teki­

jöitä.

Palomäen kaupungistumiskehitystä kuvaavan teorian mukaan kehityksen alkuvaiheessa maaseutuväestö kasvaa nopeammin kuin kaupunkiväestö. Väes­

tö suuntautuu tällöin periferia-alueille, jonne muutetaan enemmän kuin kaupunkeihin. Kaupungistumisprosessin alkaessa ja nimenomaan kaupunkien teollistumisprosessin edetessä syntyvät suurimmat väestötiheytymät aluk­

si rannikkoalueille, koska liikenneolosuhteet ja ulkomaankaupan harjoit­

tamisen edellyttkset ovat siellä edullisimmat. Tässä kaupungistumispro­

sessin toisessa vaiheessa syntyvät suurimmat rannikkokaupungit. Tähän yhdistyy jo mainittu teollistumisvaiheen alku. Samanaikaisesti myös maaseudulla kehitys on alkanut johtaa teknisen tason nousuun sekä tuo­

tannon lisääntymiseen. Osa maatalousväestöstä on vapautunut entisestä tuotantomuodostaan, ja se on alkanut muuttaa kaupunkeihin. Maassamuutto on vilkastunut, samalla kaupungit ovat alkaneet kasvaa. Kokonaisuudes­

saan kuitenkin tässä vaiheessa maaseutuväestö on vielä kasvanut, mutta sen kasvu on alkanut hidastua, kun taas kaupunkien kasvu on alkanut kiihtyä (Strömmer 1969; Palomäki 1970, 1972).

Palomäen esittämän kehityskuvan mukaan kaupungistumisprosessin kol­

mannessa vaiheessa teollistumiskehitys etenee liikenneyhteyksien edisty­

misen ansiosta myös maan sisäosiin, jolloin markkinapaikoilla voidaan käyttää hyväksi raaka-aine- ja energialähteiden läheisyyttä. Myös maan sisäosissa ovat väestövirrat alkaneet suuntautua entistä voimakkaammin kaupunkialueille. Muutto on tullut niin yleiseksi, että maaseutuväestö on alkanut absoluuttisestikin vähentyä.

Predin mallia tulkiten Palomäki esittää kehityksen seuraavassa vai-

heessa tapahtuvan teollistumiskehityksen voimakasta keskittymistä. Tuo­

tantoprosessissa, teknisessä kehityksessä sekä automatiikassa tapahtunut edistys on aiheuttanut sen, että teollinen toiminta tulee suurissa kau­

pungeissa yhä edulliserrmaksi. Seurauksena on, että pienissä kaupungeis­

sa teollinen toiminta vaikeutuu. Väestöllinen seuraus tästä on, että muuttoliikettä alkaa ilmetä myös pikkukaupungeista suurempiin. Maaseu­

dulta poissuuntautuva muuttoliike alkaa suuntautua myös enimmäkseen suoraan suuriin keskuksiin ilman välietappeja.

Kaupunkeihin tapahtuneen keskittymisen seurauksena elinkeinotoimin­

nan laajentumisen kustannukset nousevat korkeiksi, laajentumisen mahdol­

lisuudet käyvät myös niukoiksi. Tästä taas johtuvat desentralisaatio­

ilmiöt. Kaupunkeihin keskittyneet toiminnot leviävät kaupunkien ympäris­

töihin ja lähikuntiin. Suurkaupunkien kasvu alkaa pysähtyä. Desentrali­

saatioilmiöiden vaikutuksesta maalaiskuntien sekä pienten ja keskisuur­

ten kaupunkien kasvu alkaa uudelleen.

Kaupungistumisprosessia kuvaavan teorian mukaan voidaan olettaa, että väestön keskittyminen voi jatkua vain niin kauan kuin tuloalueen palve­

lusten tarjonta pystyy luomaan edellytykset muuttoväestön mukautumisel­

le vallitseviin olosuhteisiin ja niin kauan kuin lähtöalueiden tuotan­

totoiminta ja palvelutarjonta voivat tyydyttää alueen asukkaiden elämi­

selleen asettamat vaatimukset.

Vaikka Palomäen mukaan kaupungistumisprosessi Suomessa eteneekin kolmatta ja neljättä vaihettaan (Palomäki 1970), silti väestökehitykses­

sämme on havaittavissa prosessin viidennenkin vaiheen piirteitä. Teol­

listumisprosessin ja kaupungistumisprosessin synnyttämä alueellinen eri­

laistuminen on aiheuttanut sen, että erityisesti maalaiskunnissa asutuk­

sen harveneminen ja tuotantotoiminnan heikentyminen ovat aiheuttaneet monia toimeentulo- ja palvelutaso-ongelmia. Toisaalta asutuksen ruuhkau­

tuminen on aiheuttanut monia sosiaalisia, mielenterveys-, asumis-, lii­

kenne- ja saasteongelmia. 1960-luvulla syntynyt aluepolitiikka ja alue­

poliittinen lainsäädäntö ovat pyrkineet luomaan edellytyksiä tuotanto­

toiminnan hajauttamiseen maan eri alueille. Yrityksiä on monin tavoin houkuteltu kehitysalueille. Toimenpiteiden tavoitteena on ollut niiden häiriötekijöiden poistaminen tai lieventäminen, joita liiallinen kes­

kittymispyrkimys on saanut aikaan. Aluepolitiikka ja alueellinen suun­

nittelu aiheuttavat ilmeisesti tu levais1.11 tdHt:it:id 111uu Lukc;;.id muu Ltovirtoj en

suuntiin. Näin käy oletettavasti sitä nopeammin, mitä tehokkaamnin poli­

tiikan ja päätöksenteon avulla pystytään ohjaamaan ja kehittämään tuo­

tantotoimintaa maan eri alueille.

Nykyisin maassamuuton eri suuntiin kulkevista virroista kuitenkin lukumäärältään merkityksellisin on vielä se, joka varsinaiselta maaseu­

dulta etenee kaupunkeihin ja muihin väestökeskuksiin ja josta käytetään nimitystä maaltapako. Kuitenkin Lennon (196B, 256-257) vuonna 196B kir­

joittaman artikkelin sanat ovat ennakoineet meillä Suomessa tulevaa ja jo ilmenevää (esim. Sweetser 1960) väestön hajaantumista keskusten ul­

kopuolelle:

Suurten kaupunkien kasvu on myös vienyt siihen, että niiden keskeiset osat ovat muodostuneet liikekeskuksiksi, cityksi, josta asuinhuoneistot ovat yhä enemnän saaneet väistyä myymälöiden, konttoreiden ja virastojen tieltä. Seurauksena on ollut keskipakoinen muuttoliike, joka parantunei­

den liikenneyhteyksien ansiosta on ulottunut kauas kaupunginrajan ulko­

puolellekin. Se on ollut ilmaus kaupunkilaisten pyrkimyksestä päästä asumaan väljemmin, huokeamnin ja terveydellisesti edullisemmissa olois­

sa.

Näin onkin jo tapahtunut suurimnissa kaupungeissa, myös Suomessa.

Esimerkiksi vuonna 1974 syntyi Helsingissä noin 9000 henkilön muuttotap­

pio. Kaupunki menetti asukkaitaan muihin kuntiin tapahtuneen muuttoliik­

keen johdosta. Ilmiö on ollut osoitus ennakoidusta keskipakoisesta muut­

toliikkeestä.

1.3. Muuttoliikkeen teoriaa 1.3.1. Käsitteen määrittely

Yksinkertaisimnin muuttoliike voidaan määritellä väestön siirtymiseksi maantieteelliseltä alueelta toiselle (Bogue 1972, 12/7B). Tässä muodossa muuttoliikettä kutsutaan myös alueelliseksi, fyysiseksi tai maantieteel­

liseksi liikkuvuudeksi (Shryock 1964, B). Sisällöltään huomattavasti laa­

jempana ja monipuolisempana on muuttoliikkeen määritelmän esittänyt Mangalam (196B, B). Hänen mukaansa muuttoliike on suhteellisen pysyvää väestön siirtymistä alueelta toiselle. Siirtymistä on edeltänyt muutto-

kohtainen päätöksenteko, joka on suoritettu hierarkisesti järjestyneiden arvojen tai arvostettujen päämäärien perusteella. Tämä prosessi johtaa muuttajien vuorovaikutusjärjestelmien muuttumiseen.

Esitetyt kaksi määritelmää edustavat eri tulkintojen ääripäitä. En­

simmäisessä tapauksessa muuttoliikkeen sisällön määrittelyn kriteerinä on vain siirtyminen alueelta toiselle. Tämä kriteeri sisältyy aina esi­

tettyihin määritelmiin. Manga1am (196B, B) on koonnut yhteen ne kolme yleisintä kriteeriä, jotka sisältyvät laadittuihin määritelmiin. Ensik­

sikin muuttoliikkeen todetaan olevan fyysistä siirtymistä paikasta toi­

seen. Toiseksi määritelmissä tuodaan esille muuton jonkinasteinen pysy­

vyys. Kolmanneksi usein edellytetään muuton tapahtuvan yksilöllisenä toimintana.

Monet määritelmät sisältävät kuitenkin useita muitakin muuttoliik­

keen sisältöä kuvaavia kriteerejä. Näistä mielestään olennaisimmat Man­

galam on yhdistänyt omaan määritelmäänsä, joka edellä esitettiin toise­

na määritelmänä. Tuohon määritelmään on lisätty vielä sosiaalisen vuo­

rovaikutuksen dimensio, päätöksentekoprosessi sekä ne arvot, jotka mää­

räävät muuton ja paikallaanpysymisen vertailun nettoarvion sekä eri muuttokohteiden valinnan ratkaisut. Mangalam kyllä toteaa, että esitet­

ty määritelmä ei tällaisenaankaan ole tyhjentävä, mutta se sisältää yleisenä määritelmänä kuitenkin tärkeimmät kriteerit ja on siten käyt­

tökelpoisempi kuin monet muut määritelmät.

Päätöksenteon sisällyttäminen jo määritelmässä muuttoliikeprosessiin oikeuttaa tarkastelemaan muuttoliikettä dynaamisena tapahtumasarjana.

Samaan dynamiikkaan kuuluu niiden arvojen olemassaolo, jotka ohjaavat yksilön käyttäytymistä.

Mangalam edellyttää, että muuttoa edeltää aina tunne siitä, että tärkeiksi koettuja arvoja ei ole pystytty toteuttamaan. Tähän liittyy tunne myös siitä, että ei tulevaisuudessakaan pystytä toteuttamaan näi­

tä arvoja lähtöalueella. Samanaikaisesti on havaittu, että nämä saavut­

tamattomat arvot voitaisiin toteuttaa muualla, mikä johtaakin niiden vaihtoehtojen etsintään, jotka tarjoavat parhaimmat edellytykset arvos­

tettujen päämäärien toteuttamiselle. Koska mainitut päätöksentekoele­

mentit ovat jonkin asteisina mukana kaikissa muutoissa, onkin mahdol­

lista, että ne tiedostetaan ja sisällytetään jo muuttoliikkeen määritel­

mään (Mangalam 196B, 10).

Alussa esitetty määritelmäpari muistuttaa Purolan (1964, 6-10) esit­

tämää muuttoliikkeen sosiologista ja tilastollista määritelmää. Manga­

lamin suorittama muuttoliikkeen käsitteen analysointi oli esimerkki so­

siologisesta tulkinnasta. Myös muuttoliikkeen sosiologiset määritelmät voivat vaihdella riippuen siitä, mihin ilmiöihin koko muuttoprosessis­

sa halutaan keskittyä. Niinpä esimerkiksi Stockwell (1968, 126) on mää­

ritellyt muuttoliikkeen prosessiksi, johon asuinpaikan vaihdoksen li­

säksi liittyvät myös sosiaalisten suhteiden muutokset ja uuteen ympä­

ristöön, uuteen kulttuuriin mukautuminen. Tutkimuksen kohteena on täl­

löin nimenomaan sosiaalinen muutostapahtuma, eivätkä tällöin varsinais­

ta muuttotapahtumaa määrittävät fyysiset kriteerit, kuten måtka, muo­

dosta käsitteen olennaista osaa.

Muuttoliikkeen tilastollinen määrittely merkitsee käsitteen opera­

tionaalistamista. Tämä pyritään kutakin tutkimustehtävää varten suorit­

tamaan siten, että muuttoliikkeen käsite vastaa käytössä olevan tilas­

toaineiston empiiristä sisältöä. Määrittelyn kriteerinä on käsitteen mitattavuus. Empiirisissä tutkimuksissa muuttoliikkeellä tilastollise­

na suureena tarkoitetaan yleensä niitä asuinpaikan vaihdoksia, jotka on todettavissa ko. tarkasteluajanjaksolta rekisteriviranomaisten merkin­

nöistä. Määritelmä tällaisenaan ei kuitenkaan ole kattava, koska sen ulkopuolelle jäävät merkitsemättömät muutat, joita tapahtuu mm. muuton ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönnin vuoksi. Senpä vuoksi muuttoliik­

keen määrittely myös tilastollisena käsitteenä on lähes täysin tutkimus­

kohtainen.

1.3.2. Muuttoliikkeen tyypittelyjä

Muuttoliikkeen eri päämuotojen ryhmittely suoritetaan yleisimmin sen mukaan, minkälaisten hallinnollisten rajojen ylitystä muuton yhteydes­

sä tapahtuu. Kansainväliseksi muuttoliikkeeksi eli siirtolaisuudeksi sanotaan asuinpaikan vaihdosta silloin, kun se ylittää valtakunnan ra­

jan (Thomlinson, 1965, 235-242). Siirtolaisten palatessa takaisin koti­

maahansa puhutaan paluumuutosta (Borrie 1�6G, 138-145).

Silloin kun asuinpaikan vaihdos tapahtuu saman maan alueella kunnas­

ta toiseen, puhutaan maassamuutosta, joka muuton suunnan mukaan jaetaan -kuntaan ja kunnasta muuttoon. Asuinpaikan vaihdosta ilman hallinnollis­

ten rajojen ylitystä sanotaan kunnan sisäiseksi muutoksi eli paikallis­

muutoksi.

Edellä olevia muuttoliikkeen päämuotoja voidaan ryhmitellä tarkemnin alakäsitteisiin erilaisten kriteerien avulla. Edellä jo mainittiin, että muuton suunnan perusteella siirtolaisuus jaetaan maahan- ja maastamuut­

toon sekä paluumuuttoon. Samalla tavalla maassamuutto on joko kuntaan tai kunnasta muuttoa. Näiden lisäksi on vielä useita muuttoliikemuotoja, jotka käsitteinä ovat syntyneet sitä mukaa kun muuttoliiketutkimus on edistynyt ja sitä mukaa kun tutkimus on kohdistunut johonkin uuteen muuttoliikkeen ilmenemismuotoon. Esimerkki tällaisista on pendelimuut­

to eli heilurimainen työssäkäynti (Saviranta 1970).

Kun väestövirtoja eritellään muuton suunnan mukaan, voidaan muutto­

liikettä tarkastella kaupungeista kaupunkeihin, kaupungeista maalais­

kuntiin, maalaiskunnista kauriunkRi.hin ja maalaiskunnista maalaiskuntiin suuntautuvina väestövirtoina. Jako on suoritettu lähtö- ja tuloalueen maaseutu - kaupunki -luokituksen avulla. Se antaa mahdollisuuden verra­

ta toisiinsa erilaisen yhdyskuntarakenteen o_maavien alueiden muuttovir­

toja. Läheisesti edelliseen liittyen voitaisiin muuttoliike ryhmitellä myös sen mukaan, muutetaanko edellistä asuinpaikkaa paremnin vai hei­

komnin kehittyneelle alueelle tai muutetaanko tiheämnin vai harvemnin asutulle alueelle. Käsillä oleva tutkimus lähtee edellä mainituista jaotuksista.

1.4. Muuttoliikkeen teoreettiset kuvaus- ja selitysyritykset

Ensimnäisen muuttoliiketeoreetikon Ravensteinin esittämistä alueellista liikkuvuutta koskevista yleistyksistä on kulunut kohta sata vuotta. Silti vieläkin voidaan uusimnassa muuttoliikettä koskevassa kirjallisuudessa todeta, että demografian tällä aluella teorianmuodostus on ollut vähäistä.

Ei edes yleistä muuttoliikkeen eri muotoja ja sen kokonaisolemusta kat-

tavaa kehikkoa ole voitu esittää (Lee 1968, 183; Mangalam 1968, 1-19;

Kultalahti 1972, 9). Tämän on katsottu johtuvan muuttoliiketutkimuksen rajoittuneisuudesta. Vaikka Ravensteinin jälkeen onkin ilmestynyt tu­

hansia muuttoliiketutkimuksia, ne ovat suurimmaksi osaksi keskittyneet erillisten empiiristen ongelmien selvittelyyn. Empiiriseen materiaaliin pohjautuva liikkuvuustutkimus on pakostakin joutunut paneutumaan laajan ongelmakentän johonkin erilliskysymykseen. Näiden pohjalta on kyllä voi­

tu saada runsaastikin empiiristä tietoa mm. rruuton valikoivuudesta, mää­

rästä ja suunnasta, mutta harvoin on pohdittu sitä koko muuttotapahtumaa, johon muuttaja joutuu osallistumaan, ja harvoin on selvitetty myös sitä syy- ja vaikutussuhteiden verkostoa, joka tulo- ja lähtöalueella liit­

tyy muuttoprosessiin (Lee 1968, 181-193).

Tähänastisesta muuttoliiketutkimuksesta on todettavissa, että samal­

la kun yhteiskunnat ovat yhä enemmän teollistuneet ja kpupungistuneet, myös muuttoliike on komplisoitunut. Sosiaalisen muutoksen voimistuttua muuttoliikkeeseen on tullut uusia piirteitä. Empiirisessä analyysissa se on jaettava useampiin ilmenemismuotoihin kuin aikaisemmin, samalla siihen vaikuttavat tekijät ja sen seuraukset ovat selvästi monimutkai­

semmat kuin aikaisemmin, mikä pakostakin asettaa tämän päivän muutto­

liiketutkimukselle uusia haasteita.

Muuttoliikkeen olemuksen komplisoituessa näyttää ilmeiseltä, että edelleenkin joudutaan tutkimuksissa paneutumaan suhteellisen rajattui­

hin ongelmiin. Mitä monipuolisempaa on näiden erillisongelmien selvit­

tely, sitä todennäköisemmin voidaan päästä myös erillisiin muuttolii­

keyleistyksiin. Näyttääkin siltä, että nykyisin muuttoliiketeorian kehittäminen on yksittäisten osa- eli sektoriteorioiden varassa. Lie­

nee myös mielekkäämpää puhua muuttoliiketutkimuksen osa-alueiden selvi­

tysten ja niiden pohjalta laadittujen yleistysten tai sektoriteorioiden määrästä ja niiden pätevyydestä kuin muuttoliikkeen yhtenäisestä teo­

riasta. Koska muuttoliikettä voidaan tarkaste.lla eri tasoilla monien erillisilmiöiden valossa, näyttää muuttoliiketeorian tämänhetkisen ke­

hitystason huomioon ottaen olevan syytä vielä pyrkiä muuttoliikkeen sektoriteorioiden kehittämiseen. Tämän tavoitteen saavuttamisen mahdol­

lisuudet taas ovat sitä paremmat, mitä monipuolisempaa muuttoliikkeen empiiristä tutkimusta suoritetaan.

Teorianmuodostuksen matemaattista fonnulointia edustaa Stewardin

(1941, 89-90; 1947, 461-485) esitys muuttoliikkeen riippuvuuksista.

Hänen mukaansa muuttoliike on muuttomatkan ja lähtöalueen väestömäärän funktio siten, että alueelta toiselle muuttavien lukumäärä on suoraan verrannollinen lähtöalueen kokoon ja kääntäen verrannollinen tulo- ja lähtöalueiden väliseen etäisyyteen. Samanlaista formulointia edustaa Zipfinkin (1946, 677-686) P1P2/

□

Kun Ravenstein (1941, 89-90; 1947, 461-485) korosti matkan merkitys­

tä muuttoliikettä selittävänä tekijänä, korosti Stouffer (1940, 845-867) alueellisen etäisyyden sijasta "mahdollisuuksien" määrää. Stoufferin mallin mukaan jollekin etäisyydelle muuttavien henkilöiden määrä on suo­

raan verran�ollinen tällä etäisyydellä tarjoutuviin mahdollisuuksiin ja kääntäen verrannollinen väliintuleviin eli lähtöpaikan ja muuttokohteen välillä olevien paikkakuntien tarjoamiin mahdollisuuksiin. Myöherrrnin Stouffer (1960, 1-26) täsmensi malliaan ottaen mukaan käsitteen kilpai­

levat muuttajat. Tämän lisäyksen mukaan paikkakunnalle muuttavien määrä riippuu paitsi tuloalueen mahdollisuuksista ja välillä olevista mahdol­

lisuuksista, myös niistä kilpailevista muuttajista, joiden määrään nähden kahden paikkakunnan välinen muuttovolyymi on kääntäen verrannollinen.

Myös ruotsalainen Hägerstrand (1957, 132-154) on pyrkinyt selvittä­

mään eri alueiden välisen muuttoliikkeen määrää. Hän täydensi aikaisem­

pia esityksiä ja saattoi todeta, että mahdollisuudet eivät riitä muut­

toliikkeen selittäjiksi. Tarvitaan myös tietoa näistä mahdollisuuksista.

Niinpä hän toteaakin, että muuttavien lukumäärä alueelta toiselle tiet­

tynä ajanjaksona on suoraan verrannollinen sekä viimeksi mainitulla alueella oleviin mahdollisuuksiin että alueiden välisten henkilökohtais­

ten kontaktien lukumäärään. Hägerstrandin tulkintaa on kuitenkin kriti­

koitu samoin perustein kuin Stoufferinkin yleistyksiä. Muuttujien mit­

taamisvaikeudet ovat helposti johtamassa tulkinnoissa kehäpäätelmiin.

Selittäviksi tekijöiksi muuttoliiketutkimuksen edetessä on etsitty uusia sosiaalisia ja taloudellisia perusteita. Sen vuoksi nykyajan muuttoliiketutkimus etsii lähtökohtia aikaisempaa selverrmin yhteiskun­

nan sosiaalisista muutoksista, jolloin korostetaan muuton ja tutkimus­

alueiden sosiaalisten ja taloudellisten olosuhteiden yhteyttä.

Jos muuttoliikettä tarkastellaan osana yhteiskunnan taloudellis­

sosiaalista muutosta, löydetään pohdinnalle tulkinnallisia lähtökohtia sovellutuksiltaan verrattain laajasta Myrdalin kusuutumisteoriust.J

(Myrdal 1963, 23-). Sen mukaan muuttoliike syntyy alueiden välisten palvelu- ja hyödyketarjonnan eroista. Tätä erilaisuutta alueiden väli­

sissä kasvusuhteissa säätelevät Myrdalin teorian mukaan kolme tekijää:

muuttoliike, kauppa ja pääomansiirrot. Ne on käsitettävä toinen toi­

sensa syyksi ja seurau�seksi, eivätkä ne sinänsä selitä kasvusuhteiden kehityksen syntyä.

Myrdalin teoria käsittelee lähinnä muuttoliikkeen taloudellisia edel­

lytyksiä. Teoriasta ei saada tulkintaa niille empiirisille havainnoille, joiden mukaan myös muutkin kuin taloudelliset syyt vaikuttavat muuttoon.

Niinpä Myrdalin teoria ei selitä sitä muuttoa, joka tapahtuu kehitys­

alueelle ja keskuksista poispäin. Muuttomotiivien suhteen Myrdalin teo­

ria keskittyy ensisijaisesti taloudellisiin vaikuttimiin sekä siihen muuttovirtaan, joka suuntautuu taantuvan kehityksen alueilta kehitty­

ville seuduille. Silloin kun ruuhkautuminen aiheuttaa suurten keskus­

ten alueilta poismuuttoa ja kun muuttoa ovat aiheuttamassa muut kuin alueelliset taloudellissosiaaliset t�kijät, joudutaan Myrdalin teoriaa täydentämään.

Yleensä hyväksytään muuttollikkeen taloudellisen työnnön ja vedon teoria (Hunter & Reid 1968, 34-37) ja korostetaan empiirisiin tutkimuk­

siin nojautuen muuttoliikkeen taloudellisia funktioita. Myrdalin alueel­

liseen kehitysteoriaan muuttoliike soveltuu silloin, kun tulomuuttoa tarkastellaan kasautuvan kasvun suunnassa ja lähtömuuttoa taantuvan ke­

hityksen suunnassa. Mainittuja teorioita onkin ilmeisesti alettu kehit­

tää siitä havainnosta, että muutetaan nimenomaan vaurastuville ja ke­

hittyville alueille (Mikkola 1973, 5). Kokonaisuudessaan muuttoliik­

keen työntö- ja veto -teoria on laajempi. Sen tulkinta sisältää alueel­

liset, taloudelliset, sosiaaliset ja fyysiset vaikuttimet. Muuttoliik­

keen klassisiin muotoihin, agraariyhteisöstä urbaaniyhteisöön suuntau­

tuviin virtoihin, kumpikin tulkinta soveltuu. Silloin kun tutkitaan päinvastaista muuttovirtaa, voidaan työnnön ja vedon teoria kyllä ot­

taa avuksi, mutta silloin teorian sosiaalisia näkökohtia joudutaan ko­

rostamaan ja etsimään nykyistä laajempia muuttoliikkeeseen liittyvien sosiaalisten tekijöiden yhteyksiä.

Muuttoliike on tapana yhdistää alueellisen kehityksen rinnalla ta­

pahtuvaan ja sitä �yötäilevään sosiaaliseen muutokseen. Myrdalin teo­

rian tapaisia alueellisen kehityksen teorioita on esitetty runsaasti.

Ne usein perustuvat Myrdalin esittämiin perusilmiöihin, mutta pyrkivät täsmennetympiin ja sovelletumpiin esityksiin.

Muuttoliikkeen työnnön ja vedon teoriaa ovat kehitelleet erityisesti Lee (1966, 47-57; 1968, 181-193; 1969, 258-286) ja Bogue (1966, 663;

1969, 752-756). Ajattelu perustuu sekä yksilötasolla että yhteisötasol­

la toimiviin voimiin, jotka toisaalta ehkäisevät ja toisaalta edistävät muuttoliikettä. Näistä Lee on pyrkinyt kehittämään yleisen muuttoliik­

keen syntyyn vaikuttavia tekijöitä kuvaavan kehikon. Kehikon perusele­

mentit muodostuvat neljästä tekijäryhmästä, joita ovat:

1. Lähtöalueella vaikuttavat tekijät 2. Tuloalueella vaikuttavat tekijät 3. Välillä olevat esteet

4. Yksilölliset tekijät

Näistä kolme ensimnäistä tekijäryhmää Lee on visualisoinut kuvion 1.

osoittamalla tavalla.

Lähtöalue Tuloalue

Kuvio 1. Veto- ja työntötekijät sekä välillä olevat esteet muuttoliik­

keessä.

Kuvion 1 mukaan kullakin alueella on tekijöitä, jotka pyrkivät pitä­

mään alueen väestöä paikallaan tai jotka houkuttelevat alueelle uutta väestii.=i. Näitä tekijöitä kuviossa on merkitty plusmcrkillä, jCJ nR mRr-

kitsevät push-pull-asetelmassa vetotekijöitä. Jokaisella alueella on kuitenkin niitä edellisiin nähden vastakkaisia tekijöitä, jotka vaikut­

tavat väestön alueelta poismuuttoon ja jotka toisaalta estävät uuden väestön alueelle muuttoa. Näitä on merkitty miinusmerkillä ja niitä nimitetään työntötekijöiksi. Sekä lähtö- että tuloalueilla on edellis­

ten lisäksi vielä muuton kannalta neutraaleja tekijöitä.

Vaikka muuttotapahtuma onkin paljolti työntö- ja vetotekijöiden yh­

teisvaikutuksen tulos, ei yksinkertainen plus- ja miinustekijöiden yh­

teenlasku sanele muuton toteutumista. Kahden alueen välillä vallitsee aina väliintulevia esteitä, jotka toisaalta voivat vahvistaa lähtöalueen vetotekijöitä ja toisaalta heikentää tuloalueen vetotekijöitä. Näistä esteistä ehkä eniten tutkittu on välimatka ja sen vaikutus muuttoon. Jo Ravensteinin tutkimuksissa tuli esille se, että pitkä matka saattaa es­

tää muuton. Muita lähtö- ja tuloalueen veto- ja työntötekijöiden vaiku­

tuksia muuttavia tekijöitä voivat olla esim. siirtolaisten muuttorajoi­

tukset, muuttokustannukset ja saadun informaation määrä ja laatu.

Edellä esitetyssä Leen mallissa ei ole kuvattu lähtökohdan neljättä peruselementtiä, yksilöllisiä tekijöitä. Niistä määräytyvät veto- ja työntötekijöiden vaikutukset. -Kukin yksilö painottaa plus- ja miinus­

tekijöitä omien kokemustensa, arvojensa ja asenteidensa perusteella.

Yksilöllisten tekijöiden, kuten älykkyyden, mielenterveysongelmien, asuinympäristöön liittyvien arvostusten ja henkilökohtaisten kontaktien mukaantulo muuttopäätöksiä tehtäessä aiheuttaa sen, että veto- ja työn­

tötekijöiden perusteella arvioituna muuttopäätös ei aina ole täysin ra­

tionaalinen. Eräs Leen mallin anti onkin ilmeisesti siinä, että tietoi­

sesti korostetaan muuttoon liittyvien yksilöpsykologisten tekijöiden merkitystä.

Boguen (1969, 752-754) analyysi muuttoliikkeestä perustuu samoihin aineksiin, joita Lee on esittänyt. Hänen mukaansa muuttotapahtuma on reaktio ympäristön taloudellisiin, sosiaalisiin ja demografisiin voimiin.

Yksilön reagointi näihin voimiin perustuu hänen pyrkimykseensä tyydyttää tarpeitaan tai välttää epämiellyttäviä kokemuksia. Nykyisen tilan koke­

minen on yhteydessä siihen, miten muuttaja kokee työntö- ja vetotekijöi­

den suhteen ja niiden voimakkuuden. Bogue kuvaa muuttoa yksilön tarve­

tyydytystason sekä lähtö- ja tulcialueen työntö- ja vetotekijöiden netto­

vaikutuksen funktiona. Muutto on tällöin tulkittavissa ulkoisten olosuh-

teiden ja niissä vallitsevan tasapainotilan avulla. Ulkoiset tekijät vaikuttavat muuttopäätökseen siten, että kukin muutto on heijastusta jostakin pakottavasta tarpeesta, jota yksikö ei usko pystyvänsä tyydyt­

tämään asuinalueellaan, tai se on pakoa tilanteesta, joka jostain syys­

tä on tullut kestämättömäksi.

Läheisesti Leen ja Boguen yksilötason analyysiin liittyy myös Manga­

lamin (1968, 9-10) esitys muuttoliikkeen työntö- ja vetovoimista. Näi­

den vaikutus selittyy Mangalamin mukaan suhteellisen kurjistumisen eli deprivaation avulla. Tämän taas määräävät yksilön arvot ja näiden arvo­

jen toteutumiseen tähtäävien tarpeiden tyydytysaste. Suhteellista kur­

jistumista tapahtuu silloin, kun koetaan tavoiteltaviin arvoihin pyrki­

vien tarpeiden tyydyttämättömyys ja uskotaan arvojen toteutuvan parem­

min uusissa olosuhteissa. Näin ollen jos arvostettuja päämääriä ei pys­

tytä saavuttamaan tai jos niihin tähtäävät tarpeet jäävät tyydyttämättä, aiheuttaa se muuttoa uudelle asuinalueelle, jossa uskotaan olevan parem­

mat tavoitteiden toteutumismahdollisuudet. Arvojen suhteen voimakaskaan deprivaatio ei aina ole riittävä ehto muuttoon. Edellytetään lisäksi, että lähtöalueelta puuttuvat keinot koetun suhteellisen kurjistumisen poistamiseen.

Erityisesti Leen, Boguen ja Mangalamin teorioissa on korostettu myös yksilöllistä tarkastelua. Vielä selvemmin tämä näkyy Beshersin muutto­

päätösteoriassa, jossa korostetaan muuttoliikettä yksilöllisiin päätök­

siin perustuvana prosessina (Beshers 1967, 69-88, 131-151; Hoffmann­

Nowotny 1970, 93-94). Päätöksenteon periaatteena on hyödyn optimointi, jossa vastakkain asetetaan muuton ja paikallaan pysymisen edut ja hai­

tat.

Edellä käsitellyt muuttoliikkeen teoreettiset tulkinta- ja selitys­

yritykset ovat olleet lähinnä yleistyksiä muuttoliikkeen eri näkökoh­

dista. Varsinaista toerian tasoa niistä mikään ei ole saavuttanut. Kä­

sitellessään muuttoliikkeen teorialle asetettavia vaatimuksia Mikkola (1973, 5) mainitsee, että viimeistellyn ja loppuun asti kehitetyn muut­

toliiketeorian tulee täyttää kaksi seuraavaa vaatimusta:

1. Sen tulee kyetä selvittämään muuttoliikettä yhtenä osana yhteiskun­

ll^dltrsta muutosta

2. Sen tulee kyetä selvittämään muuttoliikettä yhtenä käyttäytymisvaih­

toehtona

Nämä vaatimukset edellyttävät, että teorian tulee sisältää toisaalta yh­

teiskunnallisten rakenteiden ja yhteiskunnallisen päätöksenteon erit­

telyn ja toisaalta myös muuton psykologiset ja sosiaalipsykologiset ana­

lyysit.

Esitetyt yleistykset käsittelevät muuttoliikettä sekä yhteiskunnal­

listen ilmiöiden funktiona, että yksilötason päätöksentekoprosessina.

Mikään kehitellyistä muuttoliiketulkinnoista ei ole vielä täyttänyt edellä mainittuja ehtoja. Kuitenkin voidaan todeta, että muuttoliikkeen tulkinta ja selitys yhteiskunnallisena ja yksilöllisenä ilmiönä etenee sitä mukaa kun pystytään edistämään yksittäisten muuttoliikeilmiöiden tutkimusta ja näiden pohjalta laadittavia yleistyksiä.

2. TUTKIMUKSEN ONGELMAT JA EMPIIRINEN TOTEUTUS 2.1. Tutkimuksen ongelmat

Muuttoliikkeeseen liittyvät tutkimukset ja tutkimusongelmat ovat yleen­

sä käsitelleet keskushakuista ja maaseutupakoista liikkuvuutta. Kumpi­

kin liikkuvuusmuoto liittyy voimakkaaseen teollistumis- ja kaupungistu­

misprosessiin. Näin tuntuukin loogiselta, että muuttoliiketutkimus on keskittynyt juuri mainittujen muuttoliiketyyppien analyysiin sekä niiden vaikutusten selvittelyyn.

Vaikka yhteiskunnan muutosprosessi edellyttääkin väestön ja työvoi­

man siirtymistä voimakkaimmin keskuksiin, tapahtuu sen rinnalla muut­

toa myös maaseudulle. Tilastoista voidaankin todeta, että eri vuosilta ei juuri löydy kuntaa, joka ei olisi saanut muuttoväestöä alueelleen.

Väestön virtaa näin ollen myös keskushakuiseen muuttoliikkeeseen nähden vastakkaiseen suuntaan. Kysymys onkin vain siitä, että ei tutkitakaan vain muuttovirtojen nettomääriä, vaan myös bruttomääriä.

Eri suuntiin kulkevien väestön bruttovirtojeri'tarkastelu on tärkeätä

kahdestakin syystä. Väestön kehityksen kannalta on olennaista tutkia määrällisten vaihtelujen lisäksi myös rakenteellisia muutoksia. Niiden tarkastelun mahda llistaa erisuuntaisten väestövirtoj en analyysi (kts.

Kultalahti 1972, 49). Toiseksi bruttomääräinen tarkastelu on tarpeen muuttoliikkeen kokonaistutkimuksen vuoksi. Tällöin teoriakehittelyn kannalta on olennaista, että erilaiset muuttoliikkeen tyypit ovat erik­

seen tutkimuksen kohteina. Näin koko muuttoprosessia ja sen funktioita voidaan yrrmärtää parerrmin.

Maaseudulle suuntautuva muutto on tullut esille osana eräissä pa­

luumuuttoa kDskevissa tutkimuksissa (Holt & Jensen 196B, 20; Nicholson 1970, 1-1B; Vanderkanp 1971, 1012-1031). Mm. Nicholson on tutkinut pa­

luumuuttoa kolmessa Pohjois-Norjan maaseutukunnassa. Tutkimuspopulaa­

tion muodostivat ne vuoden 1946 jälkeen paikkakunnilta poismuuttaneet, jotka vuonna 1965 jälleen asuivat entisillä lähtöalueillaan. Vaikka tämä joukko edustaakin vain osaa kyseiselle alueelle suuntautuvasta maaseutuhakuisesta muuttoliikkeestä, on se kuitenkin yritys ns. muut­

toliikkeen kokonaistutkimuksen idean toteuttamiseksi. Nicholson sanoo­

kin tutkimusraporttinsa lopuksi, että voidakserrme parerrmin yrrmärtää koko muuttoprosessia meidän on analysoitava eri muuttovirtatyyppejä erikseen (Nicholson 1970, 1B).

Koska useirrmat maassarrme suoritetut muuttoliiketutkimukset ovat saa­

tavissa olevan tilastoaineiston erittelyä, ei muuttoliikkeen kokonais­

tutkimuksen vaatimusta ole voitu kovinkaan pitkälle toteuttaa. Koska yleensäkin haastatteluihin ja kyselyihin perustuvat liikkuvuustutki­

mukset ovat olleet vähäisiä, ei maaseutuhakuisesta muuttoliikkeestä, paluumuutosta, muuton monivaiheisuudesta eikä muuton motiiveista ja vaikutuksista ole saatu paljonkaan tietoa. Maaseudulle muuttoa on meil­

lä tutkittu eräissä opinnäytetöissä lähinnä yhtä kuntaa koskevina sel­

vityksinä (esim. Aalto 1971).

Tämän tutkimuksen tehtävänä oli hankkia tietoa maaseutuhakuisesta muuttoliikkeestä, jossa muuttoliikkeen muoto määräytyi tuloalueen pe­

rusteella, Tässä tutkimuksessa siihen sisällytettiin ne asuinpaikan vaihdokset, jotka olivat suuntautuneet maalaiskuntiin. Dngelmanasette­

lussa keskityttiin seuraaviin erillisongelmiin:

1. Maaseutuhakuisen muuttoväestön rakenne.

2. Maaseutuhakuiset muuttovirrat sekä muuton monivaiheisuus.

3. Maaseutuhakuisen muuton motiivit.

4. Muuttamisen yksilötason funktiot.

5. Edelleenmuutto sekä tähän muuttoon osallistuvan väestöryhmän demogra­

finen sekä taloudellis-sosiaalinen rakenne.

2.2. Tutkimusalue ja tutkimusyksiköt

Tutkimusalueeksi valittiin Keski-Suomi. Näin tehtiin siksi, että tutki­

muksen aiheeseen jouduttiin tutustumaan useissa Keski-Suomea koskevissa aikaisemnissa demografisissa selvityksissä. Niitä on suoritettu Keuruun, Multian ja Pihlajaveden kuntien väestön alueellisesta liikkuvuudesta, Keski-Suomen kuntien sisäisestä muuttoliikkeestä ja Keski-Suomen kun­

tien tulevasta demografisesta kehityksestä. Nämä ovat antaneet virik­

keen nykyiselle tutkimukselle ja antavat lisäksi ongelmaa koskevaa taus­

tatietoa. Keski-Suomen talousalue tuntui näin ollen monestakin syystä luonnolliselta tutkimusalueelta (liite 1.). Koska ongelman selvittämi­

nen vaatii varsin yksityiskohtaista analyysia, henkilökohtaista haas­

tattelua, oli ilmeistä, että tutkimus jo käytännöllisistäkin syistä onnistuu talousaluetasolla paremnin kuin koko maan tasolla. Näin samal­

la sekä teoreettisen että soveltavan arvon otaksuttiin kasvavan.

Tutkimussuunnitelma hahmottui vuoden 1969 alussa. Tutkimusaineiston keräys päätettiin suorittaa kesällä 1969, jolloin tutkimusyksiköiksi littiin vuonna 1968 Keski-Suomen kuntiin muuttaneet ruokakunnat. Tut­

kimuksessa ruokakunnalla tarkoitetaan niiden henkilöiden muodostamaa ryhmää, jotka ovat muuttaneet yhdessä ja joilla on muuton jälkeen yh­

teinen ruokatalous (SVT 1963 VII, 7). Tutkimusajankohtaan mennessä oli näin viimeisestäkin muutosta kulunut jo noin puoli vuotta.

Vuonna 1968, jolta ajalta tutkimusaineisto kerättiin, oli Keski­

Suomessa yhteensä 34 kuntaa. Koska tutkimuksen pääongelma oli nimen­

omaan maaseutumaiseen asutu�seen suuntautunut muuttoliike ja sen inven­

tointi, rajoitettiin alkuperäistä aluetta niin, että siitä karsittiin pois Jyväskylän kaupunki, Suolahden kauppala, Äänekosken kauppalo, Jy­

väskylän maalaiskunta, Jämsänkoski ja Säynätsalo, jotka eroavat kehit-

tyneisyysasteeltaan selvästi Keski-Suomen muista kunnista. Eroavuus voidaan todeta tilastoista elinkeinorakenteen osalta sekä esimerkiksi Palmgrenin (1964) ja Riihisen (1965) kehittyneisyystutkimuksista. Näi­

den kuntien mukaantulo olisi olennaisesti vaikeuttanut pääongelman tut­

kimusta, sillä se olisi muuttanut tutkittavia muuttovirtoja lähelle keskushakuista muuttoa ja vähentänyt samalla nimenomaan maaseudulle muuttaneen väestön osuutta.

Tutkimussuunnitelman mukaan oli tarkoitus verrata kehitykseltään eritasoisille alueille suuntautuvia virtoja. Tämä mahdollisuus varmis­

tettiin näytteenoton yhteydessä. Seuraavaksi meneteltiinkin niin, että jäljellä olevat 28 kuntaa ryhmitettiin kehittyneisyysjärjestykseen nii­

den pistemäärien mukaan, joita nuo kunnat olivat saaneet Riihisen (1965) suorittamassa tutkimuksessa työnjaon faktorilla. Mainittu faktori kuva­

si tutkimuksessa teollistuneisuuden alueellista vaihtelua. Ryhmä jaet­

tiin tämän jälkeen kolmeen osaan niin, että ne kehittyneisyydeltään ero­

sivat toisistaan ja että ne ryhminä muuttaneiden määrällä ilmaistuna olivat kuitenkin jokseenkin yhtä suuret. Kuhunkin kuntaan muuttaneiden lukumäärä todettiin väestömuutostilastosta. Koska varsinainen tutkimus­

ja otosyksikkö on ruokakunta, arvioitiin muuttaneiden henkilöiden luku­

määrän perusteella ruokakuntien lukumäärä. Tätä lukua ei nimittäin voi­

tu saada tilastoista. Apuna käytettiin Keuruun aluetutkimuksessa todet­

tua muuttaneiden henkilöiden ja ruokakuntien välistä määrällistä suh­

detta (Hakamäki 1969). Keskimääräinen ruokakuntakoko tuossa tutkimukses­

sa oli 1.82 henkeä.

Kuntaryhmittelyssä apuna käytetty Riihisen (1965) tutkimusaineisto perustuu vuoden 1950 tietoihin, joten se vaikuttaa vanhalta. Ryhmitte­

lyn tulos tarkistettiinkin Palmgrenin (1964) nuorerrman tutkimuksen tu­

losten avulla sekä vuoden 1960 yleisen väestölaskennan elinkeinotieto­

jen avulla. Ryhmittelyn_tulos oli täysin yhdenmukainen suoritetun luo­

kituksen kanssa. Koska Riihisen työnjaon eriytyneisyyttä mittaava muut­

tuja oli kuitenkin käytettävissä olevista monipuolisin, katsottiin sen käyttö perustelluksi aineiston vanhentuneisuudesta huolimatta.

Edellä mainittujen tietojen perusteella ryhmiteltiin kunnat taulu­

kon 2 osoittamalla tavalla. Pois jätettyjen kuntien pistemäärät on esi­

tetty seuraavassa asetelmassa. Pisteet kuvaavat työnjakofaktoria eli an­

LäväL Li8Luä Luollictuncicuudon vaihtelusta.

Taulukko 2. Tutkimusalueen kuntien ryhmittely näytteenottoa varten.

Kunta Työnjako- Kuntaan muut- Arvioitu ruo-

faktori n taneiden mää- kakuntien määrä pistemäärä rä tilastojen

mukaan

Muurame ^X 0606 218 120

Keuruu ^X 0548 416 229

Jämsä 0388 488 268

Laukaa 0342 488 268

1610 885

39.0 % 39.l %

Saarijärvi -0124 291 160

Petäjävesi -0278 142 78

Korpilahti -0296 115 63

Joutsa ^X -0298 168 92

Äänekosken mlk -0380 62 34

Hankasalmi ^X -0430 157 86

Luhanka -0471 37 20

Viitasaari ^X -0522 277 152

Toi vakka -0524 108 59

1357 744

32.9 ^{0 ,,;} 32.8 ^{0 ,,;}

Uurainen -0603 115 63

Konginkangas ^X -0639 76 42

Pihlajavesi -0640 31 17

Leivonmäki ^X -0643 42 23

Koskenpää ^X -0718 50 27

Karstula -0736 176 97

Multia -0798 64 35

Konnevesi -0846 107 59

Pihtipudas ^X -0851 154 85

Pylkönmäki ^X -0989 43 24

Kivijärvi -1103 80 44

Kannon koski ^X -1170 73 40

Sumiainen -1328 47 26

Kyyjärvi ^X -1461 39 21

Kinnula -1819 62 34

1159 637

28.1 % 28.l %

4126 2266

100 % 100 %

x) Tutkimukseen valitut kunnat (ks. liite 1.)

Pois jätettyjen kuntien pistemäärät:

Jyväskylä 2382

Suolahti 0905

Äänekoski 1225

Jyväskylän mlk 1035 Jämsänkoski 1234 Säynätsalo 1785

Tämän jälkeen harkittiin, että haastateltavia ruokakuntia voitiin kaiken kaikkiaan valita noin 1000. Kustakin kolmesta ryhmästä päätet­

tiin ottaa mukaan ruokakuntia niin paljon, että ne määrältään vastaisi­

vat ko. ryhmän osuutta kaikista muuttajista. Ruokakunnat valittiin niin, että mukaan tulivat aina kunkin kunnan kaikki tutkimusvuonna muuttaneet ruokakunnat. Kussakin ryhmässä suoritettiin kunnista satunnaisotos niin pitkälle, kunnes valittu ruokakuntamäärä oli noussut ko. ryhmässä tavoi­

teltuun määrään. Valituista kunnista kertyi haastateltavia ruokakuntia 974.

2.3. Tutkimusmateriaalin keräys ja keräyksen tulos

Tutkimusaineiston keräys aloitettiin kesällä 1969, jolloin suoritettiin kuntaan muuttaneiden ruokakuntien haastattelu. Tätä varten kerättiin ensin tutkimuskunnittain luettelot muuttaneista henkilöistä ja ruokakun­

nista. Apuna käytettiin seurakuntien ja henkikirjoittajien väestörekis­

tereitä. Inventoinnin yhteydessä selvitettiin muuttaneiden tilastoista saatavat demografiset tiedot sekä heidän lähtö- ja tuloalueensa.

Tutkimuskuntiin muuttaneiden henkilöiden haastattelu suoritettiin Keski-Suomen Tutkimusseuran avustamana. Ensimmäiselle tutkimusretkelle osallistui kaikkiaan 12 haastattelijaa (liite 2.). Kaikkia haastatelta­

via ei kuitenkaan tavoitettu retken aikana, joten aineiston keräystä jatkettiin vielä kesällä 1970. Aineiston uusintakeräyksen tulos oli noin 5 % koko haastatteluaineistosta.

Aineiston keruun toinen vaihe ajoittui syksyyn 1973, jolloin aloi­

tettiin ns. seurantatutkimus. Tässä yhteydessä selvitettiin tutkimus­

kuntien väestörekisteristä, ketkä v. 1968 tutkimuskuntiin muuttaneista

asuivat vielä syksyllä 1973 samassa kunnassa ja ketkä olivat jatkaneet muuttoaan uudelle paikkakunnalle. Näiden tietojen perusteella voitiin tutkimuksen analyysissa erotella toisistaan edelleenmuuttajat ja paikal­

laanpysyjät ja verrata niitä keskenään. Tämän inventoinnin tulosta kä­

sitellään kohdassa 7.,Haastattelun tulos kunnittain on esitetty taulu­

kossa 3., josta voidaan todeta, että varsinainen haastattelukato on ollut vain 9.6 %. Tähän ryhmään sisältyvät ne, joita ei tavoitettu va­

rusmiespalvelun, sairauden tai kuoleman vuoksi.

Taulukko 3. Muuttaneiden ja haastateltujen määrä tutkimuskunni ttain

Kunta Muutta- Haasta- Ennen tut- Kato Yhdisty- Haasta- neita teltu kimusajan- nyt toi- telluis- ruoka- ruoka- kohtaa seen ruo- sa ruo- kuntia kuntia poismuutta- kakuntaan kakunnis- yhteensä nei ta ruoka- muuton _xl sa henki-

kuntia jälkeen löitä

Keuruu 253 166 56 21 10 335

Viitasaari 149 91 45 13 190

Hankasalmi 100 61 28 10 1 106

Pihtipudas 87 48 26 12 1 91

Joutsa 99 60 29 7 3 113

Muurame 106 66 23 6 11 165

Kannonkoski 39 21 9 8 1 40

Kyyjärvi 26 13 9 4 25

Konginkangas 44 28 12 2 2 60

Pylkönmäki 23 12 8 3 24

Leivonmäki 25 18 4 3 28

Koskenpää 23 14 5 4 39

Yhteensä 974 598 254 93 29 1216

100 ^{0 'o} 61.4 % 26.1 % 9.6 % 3.0 %

x) Sisältää ne ruokakunnat, joissa muuton jälkeen ennen haastattelua kaksi muuttajaruokakuntaa oli yhdistynyt.

Taulukossa 3 kiinnittää huomiota poismuuttaneiden suuri lukumäärä.

Tämä ilmiö jo tällaisenaan antaa mielenkiintoisen lisäpiirteen tutki­

mukselle. Juuri tämä tieto antoikin yllykkeen seurantatutkimuksen suo­

rittamiseen. Vaikka varsinaisia haastateltavia jäikin saavuttamatta huomattava osa, se ei kuitenkaan merkitse kaikkien tietojen katoa. Jo­

kaisesta muuttaneesta nimittäin kerättiin tilastoista saatavat sekä demografiset että muuttoalueita koskevat tiedot. Näin esimerkiksi tut­

kittujen henkilöiden muodostamat muuttovirrat lähtö- ja tuloalueittain voitiin inventoida täydellisinä.

2.4. Tutkimuksessa käytetty haastattelulomake

Koska julkaistujen tilastojen käyttömahdollisuudet muuttoliikkeen edel­

lä asetettujen ongelmien selvittämiseksi ovat varsin rajoitetut, jou­

duttiin pääosa tutkimusaineistosta kokoamaan haastattelulomakkeen avul­

la. Lomakkeen sisältö muotoutui tutkimusongelmien asettamien vaatimus­

ten mukaan. Sekä ongelmien asettelussa että lomakkeen suunnittelussa nojauduttiin aikaisempaan muuttoliiketutkimukseen. Haastattelulomake esitetään liitteenä (liite 22) siinä muodossa kuin sitä on haastatte­

lussa käytetty.

Tutkimusongelmien tarkennusten ja rajoitusten jälkeen jouduttiin osa lomakkeen tiedoista jättämään analyysissa käyttämättä. Tämä johtui ensiksikin ongelmien tarkennuksesta. Toiseksi lomakkeessa kysyttiin tie­

toja sekä haastateltavilta (ruokakunnan päämiehiltä) että perheellisten muuttaneiden aviopuolisoilta. Käytännössä aviopuolisoiden haastattelu osoittautui kuitenkin liian työlääksi, koska aviopuolisoita ei tavoi­

tettu aina samalla kertaa. Lähinnä tietojen keruun vaikeuden vuoksi tällaiset kysymykset analysoitiinkin vain päämiesten antamista vastauk­

sista.

Seuraavassa esitellään lomakkeen päämuuttujat. Useimpia niistä on mit�ttu monilla kysymyksillä. Niitä esiteltäessä viitataankin niihin lomakkeen numeroihin, joiden sisältämät kysymykset liittyvät ko. muut­

tujaan. Muuttujien jaottelu suoritettiin seuraavdti Li: