AKKA-ohjelman käsikirjan kehittäminen
Ville Antosalo, Mia Risberg
2019 Laurea
Laurea-ammattikorkeakoulu
AKKA-ohjelman käsikirjan kehittäminen
Ville Antosalo, Mia Risberg Rikosseuraamusala, sosionomi Opinnäytetyö
Marraskuu, 2019
Laurea-ammattikorkeakoulu Tiivistelmä Rikosseuraamusala, sosionomi
Sosionomi (AMK)
Ville Antosalo, Mia Risberg
AKKA-ohjelman käsikirjan kehittäminen
Vuosi 2019 Sivumäärä 78
Opinnäytetyö toteutettiin laadultaan toiminnallisena. Opinnäytetyömme tavoitteena oli luoda Rikosseuraamuslaitokselle ja Vanajan vankilalla toteutettavaan AKKA-ohjelmaan toimiva, joh- donmukainen ja selkeä käsikirja ohjaajan työskentelyn tueksi. Opinnäytetyön tilasivat Vanajan vankilan ohjelmatyön ohjaajat, sillä AKKA-ohjelmaan ei ollut käsikirjaa. AKKA-ohjelma käsikir- joineen on tarkoituksena sijoittaa rikosseuraamuslaitoksen ohjelmatyön hyviin käytänteisiin.
AKKA-ohjelma on lähisuhdeväkivaltaa kokeneille naisille suunnattu puheeksi otto-ohjelma. Kä- sikirjan teoreettisena viitekehyksenä toimii naiserityisyys, rikosseuraamusasiakkaiden kuntou- tuksen tarpeet, väkivallan syyt ja seuraukset sekä voimaantuminen. Naiserityisyydellä viitataan naisvankien tarpeeseen tulla kohdatuksi rikoksen tekijän statuksen lisäksi myös rikoksen uhrina.
Kuntoutustarpeella viitataan asiakkaiden tarvetta saada kohdistettua ohjelmatyöskentelyä kun- toutumisen tueksi. Voimaantumisella viitataan arjen taitoihin saataviin työkaluihin uusien toi- mintamallien toteuttamiseen.
Käsikirjaan on koottu teoreettista tietoa työskentelyn tueksi, sekä erilaisia menetelmiä hyö- dynnettäväksi aiheiden käsittelyssä. Käsikirjan toiminnallisessa osuudessa on hyödynnetty voi- madraaman kuntouttavaa menetelmää. Käsikirja kattaa 10 tapaamiskertaa ryhmämuotoisesti, mutta sitä voidaan soveltaa myös yksilötyöskentelyyn. Käsikirjaa kehitettiin yhteistyössä Vana- jan vankilan ohjelmatyön ohjaajien, ryhmään osallistuneiden ja opinnäytetyön ohjaajan kanssa.
Palautetta on kerätty säännöllisissä tapaamisissa ohjelmatyön ohjaajien ja opinnäytetyön oh- jaajan kanssa.
Opinnäytetyön tuloksena saimme kehitettyä käsikirjan, joka palvelee toimeksiantajan tarvetta.
Käsikirja meni pilotointiin elokuun 2019 lopussa alkaneeseen ryhmään, jonka jälkeen lopullinen palaute opinnäytetyön kehittämisprosessin kannalta saatiin ryhmän päätyttyä lokakuussa 2019.
Käsikirjan kehittämistä voidaan jatkaa tulevaisuudesta useampien ryhmäkokonaisuuksien pa- lautteiden perusteella.
Asiasanat: Väkivalta, ohjelmatyö, rikosseuraamusasiakkuus, naiserityisyys, voimaantuminen
Laurea University of Applied Sciences Abstract Degree Programme in Correctional Services
Bachelor’s thesis
Ville Antosalo, Mia Risberg
Developing handbook of AKKA program
Year 2019 Pages 78
Thesis was executed functionally in its quality. The goal of our thesis was to create a coherent and clear handbook to support the instructors work realised for Criminal Sanctions Agency and AKKA program implemented at Vanaja prison. Thesis was commissioned by Vanaja prison prog- ram instructors because of the lack of a handbook for AKKA program. AKKA program and the handbook is meant to be inserted in the good practices of Criminal Sanctions Agency. AKKA program is a intervention program for women who have experienced domestic violence.
The theoretical frameworks of the handbook are woman-spesific, the need of rehabilitation of the Criminal Sanctions Agency customers, the causes and consequences of violence, and empo- werment. Woman-spesific refers to the need for female prisoners to be confronted not only with the status of the offender but also as a victim of crime. Empowerment refers to tools available for daily skills to implement new models of operation.
The handbook contains theoretical information to support the work, as well as various methods for dealing with these topics. The operative part of the handbook utilises the voimadraama’s rehabilitative method. The handbook covers 10 meetings in a group format, but it can also be applied to individual work. It was developed in cooperation with Vanaja prison programming directors, group participants, and the supervisor of the thesis.
Feedback has been gathered through regular meetings with the thesis supervisor and program- ming directors.
As a result of this thesis, we developed a handbook that serves the clients needs. The handbook went into piloting in the group that started at the end of August of 2019. The final feedback on this thesis’ development process was received after the group closed in October 2019. The handbook can be developed further in the future, based on feedback from several group bodies.
Keywords: Violence, programme activities, Criminal Sanctions Agency customers, woman-spe- sific, empowerment
Sisällys
1 Johdanto ... 6
2 Kehitettävän ilmiön kuvaus ja tavoitteet ... 7
3 Vanajan vankilan kuvaus ... 9
4 Vankien ohjelmatyöskentelyn tarpeet ... 10
4.1 Rikosseuraamuslaitoksen ohjelmatyö ... 10
4.2 Kuntoutuksen tarpeet ... 11
4.3 Naisvankien kuntoutustarpeet ... 12
4.4 AKKA-ohjelman esittely ... 13
5 Opinnäytetyön tietoperusta ... 14
5.1 Väkivalta ... 15
5.2 Väkivallan eri muodot ... 18
5.3 Lapsi lähisuhdeväkivallan keskellä ... 21
5.4 Ylisukupolvisuus ... 22
5.5 Naiserityisyys lähisuhdeväkivallassa ... 22
5.6 Väkivaltaisuus multikulttuurillisena ilmiönä ... 23
5.7 Selitysmallit ... 25
5.8 Lähisuhdeväkivallan vahingollisuus ... 27
5.9 Voimaantuminen ... 28
6 Toiminnallinen opinnäytetyö ... 29
7 Opinnäytetyön prosessi ... 31
7.1 AKKA-ryhmän pilotointi ... 36
7.2 Käsikirjan hiominen lopulliseen muotoon... 37
7.3 AKKA-ohjelman käsikirjan esittely ... 38
8 Toiminnallisen opinnäytetyön prosessin arviointi ... 50
8.1 Opinnäytetyön prosessin arviointi ... 51
8.2 Tilaajan ja osallistujien arvio ... 53
8.3 Opinnäytetyön tavoitteiden arviointi ... 55
8.4 Itsearvioinnit ... 59
9 Pohdintaa ... 61
9.1 Opinnäytetyön eettisyys ... 64
9.2 Jatkokehittämisen mahdollisuudet ... 66
Kuviot ... 75
Taulukot ... 75
Liitteet ... 76
1 Johdanto
Opinnäytetyömme tarkoituksena oli tuottaa tarpeellinen, toimiva ja käytännönläheinen käsi- kirja Vanajan vankilalle AKKA-ryhmän työskentelyn tueksi. AKKA-ohjelma on lyhkäisyydessään Vanajan vankilan kehittämä kuntoutusmuoto, väkivallan puheeksiotto –ohjelma väkivaltaa ko- keneille naisvangeille. Ohjelmatyö on saanut alkunsa naisvankien tarpeesta, jonka pohjalta Va- najan vankilan työntekijät ovat lähteneet ohjelmaa alun perin kehittämään realiteettiterapi- asta. Ohjelmatyön lähtökohtia ovat uhrikokemuksen tunnistaminen, itsetietoisuuden lisäämi- nen, arjen taitojen opetteleminen sekä traumaattisen kokemuksen kääntäminen yksilölliseksi voimavaraksi. Aikaisemmin AKKA-ryhmän sisältö on muodostunut irrallisesta materiaalista il- man loogista, yhdenvertaiseen työskentelyyn soveltuvaa käsikirjaa. Ohjelmatyön merkityksel- lisyyden ja erityisyyden vuoksi tämän opinnäytetyön tekijät halusivat olla mukana kehittämässä ohjelmatyön vetäjiä palvelevan käsikirjan, jolla turvataan laadukas ja yhdenvertainen ohjel- matyöskentely kaikille ryhmään osallistuville Rikosseuraamuslaitoksen arvomaailman mukai- sesti. Käsikirjan toimivuudesta kerättiin palaute ohjaajilta sekä nimettömästi ryhmän osanot- tajilta. Opinnäytetyö lähti tilaajan tarpeesta.
Molemmat tämän opinnäytetyön tekemiseen osallistuneet opiskelijat ovat työskennelleet Länsi- Suomen rikosseuraamusalueella naisvankien kanssa, joten työn toteuttajat halusivat olla tuke- massa naisille suunnattujen kuntoutusohjelmien kehittämistä juuri Vanajan vankilalle. AKKA- ryhmän ohjelmatyöskentelyssä pureudutaan kunkin osallistujan yksilölliseen ja traumaattiseen tarinaan, mikä pyritään kääntämään lopulta yksilön voimavaraksi luomalla osallistujalle voi- maantumisen tunne. Käsikirjan työskentelyn toiminta on nojautunut vahvasti voimadraamaan, jossa kehitetään muun muassa kuuntelu- ja keskustelutaitoja, itseilmaisua, tunteiden sanoitta- mista sekä kokonaisvaltaisesti yhteistyötaitoja.
Vanajan vankilan henkilökunta on toivonut useita kertoja, että AKKA-ryhmään saataisiin eheä käsikirja esimerkiksi opiskelijoiden tuottamana opinnäytetyönä. Vanajan vankila toteuttaa erit- täin laadukasta opiskelijaohjausta, jonka huomioiden tämän opinnäytetyön toteuttajat halusi- vat tuottaa toivotun AKKA-käsikirjan kiitoksena Vanajan vankilalle laadukkaasta opiskelijaoh- jauksesta. Käsikirja sisältää teoriakuvausta naisiin kohdistuvasta väkivallasta, väkivallan muo- doista, ohjelmatyön vaikuttavuudesta rikosseuraamusalalla sekä naiserityisyydestä rikosseuraa- musalalla. Aihe oli meille tekijöille mielenkiintoinen työstää, sillä lähisuhdeväkivallan tabumai- sesta statuksesta keskustellaan nykyisin yhä avoimemmin erilaisten väkivaltaa ehkäisevien ja vastustavien kampanjoiden myötä. Väkivallan kulttuuri on muuttunut positiivisempaan suun- taan ja asioista on lupa puhua vaikenemisen sijaan.
Opinnäytetyö on laadultaan toiminnallinen, jonka kehittämistyön raporttiosio opinnäytetyöra- portti esittelee kehittämisprojektimme kulun alusta loppuun kertoen aina tiedonhankinnasta valmiin lopputuloksen saavuttamiseen. Esittelemme myös työhön liittynyttä problematiikkaa ja tutkimustuloksiamme. Tuottamamme AKKA-ohjelman käsikirja ei ole opinnäytetyön rapor- tin liitteenä, sillä Rikosseuraamuslaitoksen muiden ohjelmakäsikirjojen tavoin, ne eivät ole julkisia. Olemme pyrkineet avaamaan käsikirjan, sen käytön ja tarkoituksen hyvin yksityiskoh- taisesti tämän raportin yhteydessä.
2 Kehitettävän ilmiön kuvaus ja tavoitteet
Tässä luvussa kuvaamme millaisia tavoitteita asetimme opinnäytetyönä tehtävän tuotoksen ke- hittämisprosessille. Tavoitteenamme oli prosessin alkaessa
1. AKKA-ohjelman määrittelyn tarkentaminen ja linkin luominen muuhun rikosseuraamus- laitoksen ohjelmatyöhön
2. Tutkittuun teoriatietoon perustuva käsikirja AKKA-ohjelmaan ohjaajan työskentelyn tu- eksi
3. Johdonmukainen ja selkeä kehittämisprosessi käsikirjan kanssa.
Prosessin edetessä tavoitteeksi nousi myös sopivien menetelmien hankkiminen kunkin AKKA- ohjelman tapaamiskerran aiheen käsittelyn tueksi.
Arviointikysymykset opinnäytetyölle:
1. Mikä on AKKA-ohjelman selkeä määritelmä ja miten se sijoittuu palaksi rikosseuraamus- laitoksen ohjelmatyön kokonaisuutta?
2. Linkittyykö AKKA-ohjelmassa käsiteltävät asiat riittävästi tutkittuun tietoon?
3. Eteneekö käsikirjan kehittäminen selkeänä yhdenmukaisena prosessina?
Arviointikysymyksiin keräsimme arviointiaineistoa kirjallisista ja verkossa olevista lähteistä, jotka perustuvat tutkittuun tietoon. Keräsimme tietoa ja perehdyimme rikosseuraamuslaitok- sen ohjelmatyön kokonaisuuteen. Suu-sanallisesti kävimme arviointia läpi säännöllisissä tapaa- misissa ohjelman ohjaajien kanssa. Suu-sanallinen arviointi oli vapaamuotoista, eikä siihen liity strukturoituja kysymyksiä. Lisäksi keräsimme arviointia ohjaavalta opettajalta, opponoijalta ja hyödynsimme opinnäytetyön teossa käynnissä olevia kursseja Laurea-Ammattikorkeakoulussa.
AKKA-ohjelman ohjaajat keräsivät palautetta ohjelmaan osallistujilta nimettömästi. Prosessiin osallistuneiden palautteen perusteella kehitimme käsikirjaa ottaen huomioon eri näkökulmia.
Palautteen merkityksenä oli informoida onnistumiset ja epäonnistumiset. Onnistuneella ja myönteisellä palautteella on myötävaikuttava merkitys motivoitumiseen, kuten Polvi (2015, 14) Pro-gradu tutkielmassaan toteaa.
Arviointiaineiston muodostaminen aloitettiin tutustumalla muuhun Rikosseuraamuslaitoksen ohjelmatyöhön ja tuottamalla AKKA-ohjelmaan sopivaa sisältöä hyödyntämällä muiden ohjel- matöiden käsikirjoja. Arvioimme, että AKKA-ohjelman sisällössä ei ole liikaa päällekkäisyyksiä, ja että ohjelma palvelisi koko rikosseuraamuslaitoksen ohjelmatyön kokonaisuutta. Pohdinnan kohteena oli myös se, onko teoriatieto riittävää, oikein kohdistettua, ajantasaista ja samassa linjassa käsikirjan kanssa. Arviointia suorittivat Vanajan ohjaajat, ryhmään osallistujat, opin- näytetyön tekijät sekä ohjaava opettaja sekä opponoija. Kehittämisprosessin tavoitteena oli saada toimiva käsikirja. Arvioimme koko prosessin ajan tavoitteen toteutumista, jotta prosessin sisällä tapahtuva toiminta oli nimenomaan käsikirjan toimivuuteen tähtäävää. Rajasimme sisäl- töä tarvetta vastaavaksi, myös teorian osalta. Tutustuimme eri menetelmiin ottaen huomioon aiheen sensitiivisyyden ja ohjelmaan osallistujien erityispiirteet. Hankimme tietoa menetel- mien toimivuudesta ja sopivuudesta aiheen käsittelyyn.
Henkilökohtaisina tavoitteina meillä oli luoda käytännönläheistä elämään ja käyttöön jäävää materiaalia opinnäytetyön prosessin tuotoksena. Halusimme tutustua syvemmin molempia kiin- nostavaan aiheeseen rikosseuraamuslaitoksen ohjelmatyöstä, lähisuhdeväkivallasta ja naiseri- tyisyydestä, oppia uusia menetelmiä oman työskentelyn tueksi sekä saada kokemusta intensii- visestä pitkän ajan kestävästä kehittämisprosessista. Työskentelemme molemmat sosiaali- ja terveysalalla, jossa kohtaamme lähisuhdeväkivallan näkijöitä, kokijoita ja tekijöitä, jonka vuoksi halusimme saada myös itsellemme käyttöön työkaluja omaa osaamistamme täydentä- mään. Henkilökohtaisten tavoitteiden arvioon olemme saaneet palautetta toisiltamme, opin- näytetyön ohjaajalta, opponoijalta sekä opinnäytetyön tilaajilta. Opinnäytetyön raportissa ref- lektoimme oppimaamme ja toimintaamme, joiden avulla pystyimme tekemään havaintoja omien tavoitteiden saavuttamisesta.
Opinnäytetyöhön liittyviä kehittämistoiminnan rajoja olivat ryhmänohjaajien vähäinen määrä, käsikirjan testauttaminen ainoastaan Vanajan vankilassa ja mahdollisuus saada kehittämiseen liittyvää palautetta vain yhdeltä ryhmältä. AKKA-ohjelman ohjaajia on tällä hetkellä vain kolme ja AKKA-ohjelmaa toteutetaan ainoastaan Vanajan vankilassa, jolloin käsikirjan käytettävyy- destä saadaan melko suppeaa kuvaa. Kuitenkin tarkoituksena on, että käsikirjaa kehitetään vielä opinnäytetyön prosessin päättymisen jälkeenkin. AKKA-ohjelma ehditään prosessin aikana käydä läpi vain kerran, yhden ryhmän kanssa. Ryhmän dynamiikka vaikuttaa oleellisesti ohjat- tavuuteen, ja siihen paljonko tietoa tarvitsee olla käytettävissä. Vanajan vankila on profiilil- taan avolaitos, jonka vuoksi myös asiakasmateriaali on avolaitokseen sopivaa, joka tarkoittaa yleensä parempaa kykyä yhteistyöhön sekä sitoutumista.
3 Vanajan vankilan kuvaus
Vanajan vankila on perustettu vuonna 1994 ja se on toiminut suljettuna osastona vuoteen 1995 saakka. Vuoteen 2006 asti Vanajan osasto sekä Ojoisten työsiirtola ovat toimineet Hämeenlin- nan suljetun vankilan alaisuudessa ennen itsenäiseksi laitokseksi muuttumista loppuvuodesta 2006. Vanaja on luonteeltaan avovankila, ja se kuuluu Länsi-Suomen rikosseuraamusalueeseen (LSRA), mikä kattaa naisille suunnatun Vanajan osaston perheosastoineen sekä miehille tarkoi- tetun Ojoisten osaston. (Rikosseuraamuslaitos 2019.)
Valtakunnallisesti Vanajan vankila on yksi Suomen avoimimpia laitoksia. Vanajan vankila on osa yhdistelmäyksikköä, johon kuuluu myös Hämeen yhdyskuntaseuraamustoimisto. Vanajan ja Ojoisten yksiköiden muodostama kapasiteetti on noin 110. Vanajan osaston yhteydessä toimii myös vankiäideille tarkoitettu kymmenenpaikkainen perheosasto, joka on aloittanut toimin- tansa vuonna 2010 lastensuojelulain uudistuksen myötä. Perheosasto lisää kokonaisvankiluku- määrää kymmenellä. (Rikosseuraamuslaitos 2010.)
Vanajan vankila kuntouttaa tuomiota suorittavia vankeja laaja-alaisesti. Ohjelmatyöskentelyn ohella Vanajan vankila työllistää tuomiota suorittavia vankeja heidän yksilölliset voimavaransa huomioiden. Vanajan osastolla tapahtuvassa toiminnossa välittyy aito usko ihmisen kykyyn muuttua. Vankeihin kohdistuva toiminta ei ole ainoastaan sitä, että ihminen sovittaa väärin tehdyn tekonsa yhteiskunnalle, vaan yksilöön yritetään vaikuttaa monin eri keinoin esimerkiksi ohjelmatyön, henkilökohtaisten tapaamisten sekä työtoiminnan muodossa aina hallittuun va- pautumiseen asti.
Vanajalla naisvankien arki rakentuu strukturoituun päiväjärjestykseen. Arjen sisältö muodostuu muun muassa työn teosta, opiskelusta tai muusta rangaistusajan suunnitelmaa edistävästä toi- minnasta. Vanajan vankilassa on mahdollista suorittaa loppuun Perusopetuslain (628/1998) mu- kainen pakollinen oppivelvollisuus, toisen asteen tai kolmannen asteen opintoja. Vanajan van- kilan alueella toimii myös rangaistusta suorittavien äitien perheosasto. Perheosaston henkilö- kunta toimii Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen, Ensi- ja turvakodin liiton ja edelleen Kanta- Hämeen perhetyön alaisuudessa. Perheosaston työntekijät antavat tukensa vankiäideille las- tenhoidollisissa ja vanhemmuuteen liittyvissä asioissa. Lastensuojelulain (417/2007) nojalla perheosastolle voidaan sijoittaa alle kaksivuotiaita lapsia, jossa lapset saavat olla kolmivuo- tiaiksi saakka. Perheosastolle sijoitus voidaan tehdä jo vankiäidin raskausaikana avohuollon en- nakollisella sijoituspäätöksellä. (Vanajan vankilan tulo-opas.)
4 Vankien ohjelmatyöskentelyn tarpeet
Väkivalta itsessään sen monine muotoineen on rikoslaissa 1889/39 määritelty rangaistavaksi.
Opinnäytetyömme pyrkii käytännönläheisellä tasolla vastaamaan vankien ja Rikosseuraamuslai- toksen ohjelmatyön eritystarvetta. Opinnäytetyömme aihe rajautuu naisiin, jotka ovat kohdan- neet elämässään lähisuhdeväkivaltaa niin uhreina kuin tekijöinä. Työn tarkoituksena on myös osoittaa väkivallan monialaisuus, vahingollisuus ja kuinka kokonaisvaltaisen traumaattisesta ko- kemuksesta on kyse naisen silmin. Ohjelmatyön ja sen kehittämisen tarpeeseen liittyy olennai- sesti vankien kuntoutuksen tarve. Naisten ollessa pieni prosentuaalinen osuus vangeista, tulee erikseen vielä tarkastella tarvetta nimenomaan naisten erityispiirteiden näkökulmasta.
Lähisuhdeväkivalta, sen puheeksi otto ja edelleen naisvankien kuntouttaminen tukevat Rikos- seuraamuslaitoksen pehmeiden ja jopa humaanien arvojen mukaista toimintaa. Strategisella tasolla Rikosseuraamuslaitoksen tavoitteet ja kehittämisalueet vuosille 2018-2021 kuntoutta- vasta näkökulmasta ovat rikoksettomaan elämään valmentaminen, tarvittavan yksilöllisen sosi- aalisen tukiverkoston rakentaminen ja yhteiskuntaan kiinnittyminen rangaistuksen suorittami- sen jälkeen. (Rikosseuraamuslaitos 2019.)
4.1 Rikosseuraamuslaitoksen ohjelmatyö
Rikosseuraamuslaitoksella toteutetaan erilaisia kuntouttavia ja arjen taitoja lisääviä toimin- toja, joiden tarkoituksena on lisätä vankien valmiuksia sijoittua takaisin yhteiskuntaan. Toi- minnoilla vahvistetaan valmiuksia rikoksettomaan elämäntapaan, hankitaan tai ylläpidetään ammattitaitoa ja osaamista sekä tuetaan päihteettömyyteen. Toiminnat ovat esimerkiksi opis- kelua, työtoimintaa tai ohjelmatoimintaa. Vangin tavoitteisiin perustuen tehdään rangaistuajan suunnitelma, johon kirjataan vangin tavoitteiden mukaista toimintaa. (Rikosseuraamuslaitos 2019.)
Rikosseuraamuslaitoksella toteutettava ohjelmatyö on yksilön kokonaisvaltaista kuntouttamista ja se on yksi keskeisimmistä yksilön rikollisuudesta irtautumiseen (desistanssi) tukevista kei- noista. Yksilön rankaisemisen sijasta, uusintarikollisuuteen vaikuttaminen on kuulunut Rikos- seuraamuslaitoksen arvomaailmaan jo usean vuosikymmenen ajan. Ohjelmatyöt ovat muodol- taan kognitiivis-behavioralistisia eli pelkän informatiivisuuden sijasta pyritään vaikuttamaan yksilön asenteisiin ja ajattelutapoihin laaja-alaisesti. Laadukkaan ohjelmatyöskentelyn kautta osallistujat saavat tarvittavia uusia ajattelumalleja, tukea arjen taitoihin ja kohennusta sosi- aalisiin taitoihin. Tavoitteena on edistää yksilön valmiuksia vankeusaikana kohti rikoksetonta elämää siviilissä tuomion suorittamisen jälkeen. (Rikosseuraamuslaitos 2019.)
4.2 Kuntoutuksen tarpeet
Vankien kuntoutuksesta on säädetty vankeuslaissa (767/2005), jossa vankeusajan tavoitteeksi määritellään rikoksettoman elämätavan ja yhteiskuntaan sijoittamisen edistäminen. Vanki- loissa kuntoutusta järjestetään kuntouttavilla toimintaohjelmilla, joissa pyrkimyksenä on esi- merkiksi uusintarikollisuuden vähentyminen. Kuntouttavan ohjelmatyön ohella kokonaisval- taista kuntoutusta vankeusaikana tuetaan edistämällä yksilön elämänhallintaa, kuten esimer- kiksi opiskelua tai työn tekoa. Rikosseuraamuslaitoksen asiakkaiden hoidon ja kuntoutuksen tarvetta on käsitelty tutkimuksissa.
Sasu Tynin (2015) Akateeminen väitöskirja Vankeinhoidon vaikuttavuus – onko kuntoutukselle tilastollisia perusteita? tutkii kuntoutuksen tarvetta ja sen vaikutusta uusintarikollisuuteen What works- suuntauksen sekä riski-tarve-vastaavuus eli RNR-mallin näkökulmasta (Risk-Need- Responsivity). Tynin tekemässä tutkimuksessa vankien uusintarikollisuus oli 42%, kun asiaa tar- kasteltiin vankeusvankien vapautumisen jälkeen sijoittumista uudelleen vangeiksi. Kun mukaan laskettiin myös yhdyskuntapalveluun sijoittuneet, prosentiksi tuli 49%. Tulokseen vaikuttaa olennaisesti seuranta-ajan pituus, minkä vuoksi vuonna 2004 valmistuneessa tutkimuksessa vas- taava prosentti oli 63, kun seuranta-aikakin oli pidempi. (Tyni 2015, 2-7.)
Tyni tutkii tilaston muodossa perusteita kuntouttavalle työlle, joista osatutkimuksina toteu- tettu aikaisemmin mainittu uusintarikollisuus, stop-ohjelman vaikuttavuus, Cognitive Skills- oh- jelman vaikuttavuus sekä kuntoutuksen tarve. Mikäli kuntoutuksen mittarina käytetään aikai- semmin mainittua uusintarikollisuutta, ei tilastollisesti ohjelmatyöllä ole merkittävää vaiku- tusta. Tyni painottaa kuitenkin, että suurin syy tälle on tutkimustiedon puute eri näkökulmista ja lähtökohdista, joihin ei kyetä vastaamaan niin, että se voitaisiin saattaa tilastollisesti mitat- tavaan muotoon. Ohjelmatyön vaikuttavuus on kuitenkin selkeästi sidoksissa resursseihin ja sii- hen, miten ohjelmaa toteutetaan. Tyni mainitseekin vaikuttaviksi tekijöiksi kuntoutustyönteki- jöiden resurssit ja esimerkiksi ohjelmatyöntekijän saama tuen määrä. (Tyni 2015 106-115.) Tutkimuksessa ”Rikosseuraamusasiakkaiden terveys, työkyky ja hoidontarve” Joukamaa ja työ- ryhmä (2010) tutkittivat vankien terveyttä, somaattista, psyykkistä ja fyysistä. Muutamissa koh- dissa naisvangit erosivat selkeästi miesvangeista. Naisista selkeästi vähemmän oli naimattomia, vain 13% kun vastaava luku miesvangeilla oli 38,8%. Naisvangeilla oli miesvankeja prosentuaa- lisesti (14%) useammin lapsia. (Joukamaa ym. 2010, 25-26.)
Suurin merkittävä ero mies – ja naisvangeilla oli traumaattiset kokemukset. Naisvangeista kumppanin fyysisesti pahoinpitelemäksi oli joutunut lähes 70% vangeista, kun vastaava luku miehillä oli 8,4%. Naisista seksuaalisessa kontaktissa alle 16-vuotiaana aikuisen kanssa oli ollut 31,7% ja miehillä luku oli 7,4%. Seksuaalisesti hyväksikäytetyksi oli tullut kumppanin toimesta 18,8%, lähisukulaisen 15,8% ja jonkun muun toimesta 30,7%. Miehillä vastaavat luvut olivat 0,3- 1,9%. Naiset olivat selvästi heikommassa sosiaalisessa ryhmässä taloudellisesti ja koulutuksen
kannalta sekä huomattavasti useimmin naiset olivat myös olleet psykiatrisessa sairaanhoidossa ja somaattisten vaivojen vuoksi sairaalahoidossa. Mieliala ja ahdistuneisuushäiriöitä naisilla esiintyi n. 20% useammin kuin miehillä. (Joukamaa ym. 2010 26-55.)
Tilastoina voidaankin jo päätellä, että erot nais- ja miesvankien kohdalla olivat ilmeiset, eten- kin, kun puhuttiin traumaattisista kokemuksista, joihin liittyi väkivallan uhriksi joutuminen joka olennaisesti asettaa erilaisen lähtökohdan työskentelylle kuntoutuksen parissa.
4.3 Naisvankien kuntoutustarpeet
Naisten rikollista käyttäytymistä ja ilmiön ymmärtämistä on pyritty laajentamaan kansainvälisin tutkimuksin, mikä käy Hinen (2019) kirjoittamasta artikkelista. Esimerkiksi vuonna 2015 Alan- komaissa tehdyssä tutkimuksessa rikollisuuden teoriat ovat sukupuolesta riippumattomia, mutta tutkimuksessa korostetaan yksilöllisyyttä ja sosiaalisten tekijöiden merkitystä. Portuga- lin rikosjärjestelmästä on puolestaan tutkittu naisten ja tyttöjen heterogeenisiä kokemuksia ja niiden yhteyttä rikolliseen käyttäytymiseen. Englannissa ja Ruotsissa on sen sijaan tutkittu ym- päristön ja rikosoikeusjärjestelmän kulttuuri on tuottanut kokemuksia naisille. Rikosoikeusjär- jestelmää pidetään tutkimustiedon valossa mieskeskeisenä järjestelmänä. (Hine 2019.) Kanervon (2015) Pro gradu tutkielmassa käsitellään naisvankien vankeusaikaisia kuntoutustar- peita. Tutkimus toteutettiin puolistrukturoituna teemahaastatteluina. Haastattelutuloksessa kävi ilmi, että päihteettömät ja ilman väkivaltakokemusta olleet naiset jäivät ilman kuntou- tusta. Kanervo huomauttaa, että tulee kuitenkin muistaa, että jokainen naisvanki ei ole sosi- aalisesti huono-osainen tai päihdeongelmainen. Kuntoutusta oli mahdollista saada, jos sitä osasi hakea. (Kanervo 2015, 68-71.)
Kanervon (2015) tutkimuksessa tuli myöskin esiin parisuhde sekä väkivallan puheeksi ottaminen, johon tarvittaisiin enemmän henkilökunnan koulutusta ja naisten osallisuuden kohentamista.
Kanervo tuo esiin aineistonsa perusteella, kuinka haasteellisia ja traumaattisia kokemuksia naisvangit ovat kokeneet, jotka tuovat kuntoutukseen oman hankaluutensa. Kanervo tuo myös esiin, että tällä hetkellä naiserityisyyttä silmällä pitäen kehityksen tarvetta vielä on. Naiset usein hyötyisivät enemmän myös yksilötyöskentelystä, sillä jotkut asiat ovat liian kipeitä käsi- teltäviksi ryhmissä. Ylipäätään Kanervo summaa, että kuntoutuksen tulisi olla kokonaisval- taista. (Kanervo 2015, 71-74.) Naiset näkyväksi- työryhmän mietinnöt tukevat sitä, että naisille suunnattuja toimintoja leimaa vähyys ja naisille suunnattua kuntoutusta satunnaisuus, vaikka naisten muutosmotivaatio rikoskäyttäytymisestä irrottautumisessa on parempaa miehiin verrat- tuna. (Rikosseuraamusvirasto 2008, 3-4.)
Kuntoutustarpeisiin liittyi myös vahvasti siviiliin siirtyminen. Koevapaus koettiin hyvänä ratkai- suna, kun vangin yhteiskunnallinen leima jännitti esimerkiksi työllistymisen kannalta. Kuntou- tus koettiin hyödyllisenä, mikäli sen sai jatkumaan siviiliin saakka. Kuntoutus koettiin melko
haavoittuvaiseksi, sillä esimerkiksi naisille suunnatun VINN-ryhmän vetäminen rakentuu yksit- täisten työntekijöiden ympärille. (Kanervo 2015, 71-74.)
Kansainvälisessä selvityksessä naisten rikoksettomaan elämään valmentaminen perustuu muun muassa positiiviset ja elämää tukevat ihmissuhteet, sosiaalisen mallin hyödyntäminen, uusien taitojen sekä ajattelu- ja toimintamallien omaksuminen, elämänhallinnan edistäminen ja voi- maantuminen. (Hedderman, Gunby & Shelton 2011, 5-6, 13.) Edellä kuvatut teemat ovat muun muassa AKKA-ryhmän keskeisiä kokonaisvaltaisen työskentelyn lähtökohtia naisvankien kun- touttamisessa.
4.4 AKKA-ohjelman esittely
Lähisuhdeväkivaltatyöskentely Vanajan vankilalla on alun perin lähtöisin vankien tarpeista.
AKKA-ryhmä on väkivaltaa kokeneille naisilla tarkoitettu yksilö tai ryhmämuotoisena toteutet- tava väkivallan puheeksiotto ohjelma, jossa tapaamiskertojen ohjenuorana toimii puolistruktu- roitu ryhmärunko. Kunkin istuntokerran sisällöntuotosta vastaavat lopulta istuntokerralle tul- leet osallistujat omine kokemuksineen. AKKA-ryhmä on kestoltaan viisi viikkoa kestävä. Ryhmä toteutetaan kahdesti viikossa neljä tuntia kerrallaan sisältäen tauot. Joillekin kerroille osallis- tujat voivat saada kotitehtäväksi perehtyä etukäteen käsiteltävään aiheeseen tai tapaamisker- ran jälkeen kirjoittamaan oppimispäiväkirjaa. Lähisuhdeväkivalta on aihe, jota olisi hyvä käsi- tellä ja josta on luvallista puhua. Aiheen käsittely voi olla uhrille häpeällistä, vaikeaa ja pelot- tavaa sen yksityisyyden vuoksi. Väkivaltaisuus tapahtuu usein suljetussa ympäristössä omassa kodissa, jolloin se on usein ainoastaan perheen tietoisuudessa (Ahola & Ahola 2016, 54).
AKKA-ryhmän ohjaukseen käytettävä materiaali on elänyt ajan saatossa. Alun perin se on läh- töisin kahden henkilön vetämästä realiteettiterapiasta. Aikaisemmassa muodossaan AKKA-ryh- män muodostumisen alkuperäinen inspiraation lähde voidaan todeta olleen Sirkka Pertun (1999) teos “Päänavaus selviytymiseen”. Teos on spesifisti suunnattu käsikirja väkivaltaa kokeneille naisille, mikä pitää sisällään väkivallan tunnistamisen, sen vaikutukset omaan elämään sekä tarvittavia työkaluja väkivaltaisuudesta irtautumisen tukemiseksi. AKKA-ryhmän materiaali on muuttunut vuosien aikana muun muassa erilaisten kampanjoiden, kuten #metoo -kampanjan, ja järjestöjen tuottamien materiaalien esiin tulleiden haittailmiöiden myötä. Seksuaalinen häi- rintä ja väkivalta eivät ole ilmiöinä uusi asia, mutta sosiaalisen median ja muun muassa aiem- min mainitun #metoo- kampanjan jälkeen asiaan on alettu kiinnittämään erityistä huomiota (Launis & Työryhmä 2018, 40). Aikaisempi ryhmän vetämiseen käytettävän materiaalin hankinta perustui pitkälti erityisohjaajien omaan aktiivisuuteen ja innokkuuteen tuottaa käsikirjaan ma- teriaalia vapaa-ajallaan. Siten ohjelmatyö saatiin jollain tavoin elämään nykyaikaa ennen opin- näytetyön prosessin alkua. Väkivallan puheeksi otto ei sen arkaluontoisuuden vuoksi ole aina työntekijälle helppoa, mutta se on ensiarvoisen tärkeää, sillä puheeksi otolla voidaan pelastaa jopa ihmishenkiä (Huhtalo, Kuhanen & Pyykkö 2003, 46). Tulevaisuudessa AKKA-ohjelmatyön
vetäminen perustuu Rikosseuraamuslaitoksen muiden ohjelmatöiden tavoin omaan käsikir- jaansa.
Rikosseuraamuslaitoksen ohjelmatyöskentely voidaan jaotella kolmeen kategoriaan; Motivoin- tiohjelmat, vaikuttavuusohjelmat ja hyvät käytännöt. AKKA-ryhmän tarkoituksena on sijoittua edellä kuvatussa kolmijaottelussa hyviksi käytänteiksi. Vanajan vankilan erityisohjaajat ovat tietoisia siitä mitä Rikosseuraamuslaitoksella vaaditaan hyvien käytäntöjen suhteen.
Ennen ryhmän alkua ohjelmatyön vetäjät haastattelevat sopivia osallistujia. Sopivan ryhmän rekrytointi on olennainen osa ryhmän muodostamisen prosessia, jossa tulee huomioida yksilöi- den sopivuus ja kapasiteetti työskennellä ryhmässä. Ryhmän kasaaminen on haastavaa, sillä toimiva ryhmä edellyttää yksilöiden kykyä työskennellä ryhmässä.
Ohjelman aikana käsiteltävät aiheet ovat:
1. Tutustuminen ja ryhmäytyminen 2. Väkivallan muodot ja selitysmallit 3. Lapsiteema, äitiys ja mentalisaatio
4. Väkivaltaisten kokemusten seuraukset ja vaikutukset 5. Ylisukupolvisuus ja sukupuolittunut väkivalta
6. Kulttuuri 7. Identiteetti
8. Väkivallan kierteen katkaisu 9. Uhrista toimijaksi
10. Voimaantuminen
Aiheet ovat jaoteltu ryhmän istuntokerroiksi sen ajatuksen mukaan, että edetään kevyestä ai- heesta kohti raskaampaan, ja taas takaisin kevyempään (ympyrämallinen työskentely). Jokai- nen ryhmäkerta aloitetaan kokoontumalla, ja käymällä läpi edellisen istunnon aiheen pääpiir- teet ja kuulumiset. Ohjaaja alustaa ryhmän aiheen kerättyyn teoriatietoon viitaten, ja jokaisen aiheen käsittelyyn on käsikirjassa erilaisia menetelmiä työskentelyä tukemaan. Ryhmä pääte- tään yhteenvedolla aiheesta sekä päiväkirjan kirjoittamisella.
5 Opinnäytetyön tietoperusta
Käsikirja pohjautuu teoriaan ja ymmärtääksemme aihetta lähisuhdeväkivalta, tulee ymmärtää myös syitä ja selityksiä ihmisen väkivaltaiselle käyttäytymiselle ja uhrikokemuksille. Tässä lu- vussa käsittelemme yleisesti väkivaltaa, sen muotoja, selitysmalleja, vahingollisuutta ja yli- sukupolvisuutta. Väkivaltaa käsitellään myös lasten, naiserityisyyden ja monikulttuurisuuden näkökulmasta. Teoreettisessa viitekehyksessä olemme tarkoituksella käyttäneet vuonna 1999
julkaistua Pertun kirjaa ”Pään avaus selviytymiseen”, sillä teosta voidaan pitää AKKA-ryhmän idean luojana. Tällä tavoin olemme kunnioittaneet ryhmän synnyn alkuperää.
Väkivalta itsessään pitää sisällään useita eri muotoja, ja aina kaikkia muotoja ei edes mielletä väkivallaksi. Väkivalta itsessään on moni ulotteinen ilmiö ja tähän työhön rajaamme sen vaiku- tusten tutkimista lähisuhdeväkivaltaan. AKKA-ohjelman ja sen käsikirjan tavoite ei kuitenkaan ole vain tuoda informaatioita väkivallasta ja sen muodoista, vaan pyrkiä toimimaan yhteyden luojana, jotta saadaan otettua lähisuhdeväkivalta puheeksi ja ryhmän kuluessa luoda ryhmäläi- sille voimaantumisen kokemuksia. Voimaantumisen tavoitteena on päästä lähisuhdeväkivallasta eroon kykenemällä tekemään parempia valintoja ja löytämällä itsestään voimavaroja. Toisaalta käsikirjan on tarkoitus antaa vastaus muun muassa siihen, miksi lähisuhteessa elävä rakas ja läheinen kumppani käyttäytyy väkivaltaisesti. Kuten aikaisemmassa Joukamaan (2010) selvityk- sessä rikosseuraamusasiakkaiden hoidontarpeesta tulikin ilmi, nainen rikoksentekijänä on myös useimmiten itse rikoksen uhri.
5.1 Väkivalta
Naisten väkivaltaisuus on lisääntynyt 2000-luvulla ja väkivalta tulee ilmi useassa eri yhteydessä.
Nykyisin väkivaltaisuutta lähisuhteessa esiintyy sukupuolesta riippumatta. Tekijä voi miehen sijasta nyky-yhteiskunnassa olla myös nainen. Lähisuhdeväkivalta on universaalilla tasolla ollut aiemmin yhteiskunnallinen tabu. Naisen kohdistamasta väkivallasta suhteessa mieheen tai lap- siin on edelleen vaiettu aihe. Miesten kynnys ilmoittaa väkivaltaisesta naisesta on korkeampi, sillä siihen saattaa liittyä häpeää ja laiminlyöntiä. (Notko 2011, 184.) Opinnäytetyömme esit- telee erilaisia väkivallan muotoja ja selitysmalleja, joilla perustellaan osin väkivaltaisuus lä- heistä kohtaan.
Väkivalta määritellään ja rajataan usein henkiseksi tai fyysiseksi. Edellä mainitut ovat väkival- lan kenties tunnistettavimpia muotoja. Väkivallan muotoja on kuitenkin huomattavasti enem- män. Lähisuhdeväkivallaksi voidaan määritellä käytännössä kaikki toiminta, jolla yksilön tar- peet mitätöidään tai toista osapuolta kontrolloidaan tämän tahdon vastaisesti. Väkivallan teki- jän motiivina omalle toiminnalle on usein oma hyödyke, kuten esimerkiksi omien tarpeiden tyydyttäminen. (Lehtonen & Perttu 1999, 32.)
Tekijän keinot uhrin hallitsemiseksi eivät aina tarkoita fyysistä, raa`alla tavalla uhrin itsemää- räämisoikeuteen puuttumista. Uhrin hallitseminen voi olla myös psyykkistä, sosiaalista ja jopa huomaamattoman sensitiivistä. Tekijä voi vaikuttaa uhriin täysin myös tiedostamattaan. (Notko 2011, 75.) Vallankäyttö ja väkivalta ovat lähellä toisiaan. Valta voidaan nähdä väkivaltaisuutta myötävaikuttavana välineenä. Laitinen (2011, 61) toteaakin että valta on parisuhteen dynamii- kan määrittelijä. Käsitteet eroavat toisistaan muun muassa siten, että väkivaltaisuuteen sisäl- tyy usein jokin pakote ja väkivallalla on puolestaan taipumus muuttua kerta toisensa jälkeen raaemmaksi (Lehtonen & Perttu 1999, 35-37).
Valta-asetelma on usein miehen puoleen kallistunut. Tämä selittyy osittain muun muassa mie- hen enemmän fyysisillä ominaisuuksilla. Monimuotoinen väkivaltaisuus pirstaloi hiljalleen nai- seuden, jonka vuoksi lähisuhdeväkivallassa elävä nainen yleensä alistuu kohtaloonsa. (Laitinen 2011, 63-64.) Valta-asetelman muokkaaminen tasa-arvoisemmaksi, saati naisen eduksi on ää- rimmäisen haastava toimenpide (Notko 2011, 75).
Ihminen harvoin syntyy tai päättää hetken mielijohteesta ryhtyä väkivaltaiseksi. Väkivaltaisuus on virheellisesti opittu ajattelu- ja toimintamalli, mikä siirtyy sukupolvelta toiselle. Oppimis- prosessin alku tapahtuu jo mentalisaation myötä symbioottisessa äidin ja vauvan välisessä vuo- rovaikutuksessa. Oppiminen tapahtuu kahdensuuntaisesti ja vauvan kiintymyssuhteen kehitty- minen äitiinsä riippuu täysin siitä, miten johdonmukaisesti äiti reagoi vauvan tuottamiin ärsyk- keisiin. (Niemelä 2003, 237-238.) Virheellisen toimintamallin oppiminen jatkuu läpi varhaislap- suuden.
Oppimisprosessi voi Pertun (1999) mukaan tapahtua joko uhrikokemuksen tai väkivaltaista käy- töstä todistaneen roolissa. Tällöin puhutaan välittömästä ja välillisestä väkivallan uhrista. Vä- kivallan keskellä kasvaneen henkilön läheiset ihmissuhteet ovat niin juurtuneet, että sitä voi- daan kuvailla jo yksilölle normaaliksi. Tämän vuoksi väkivallan keskellä eläneen saattaa olla hankala tunnistaa ja arvioida omaa väkivaltaisuutta aikuisiällä. Väkivaltaisuuteen tietyllä ta- voin turtuminen ja sen nivoutuminen osaksi omaa normaalielämää ovat vahingollisia niin hen- kilölle itselleen kuin tämän läheisillekin. Impulsiivinen ja traumatisoitunut yksilö voi ajautua matalammalla kynnyksellä jatkuvasti uusiin lähisuhdeväkivaltaisiin suhteisiin ja kumppanien vaurioittamisen kierre jatkuu. Väkivaltainen henkilö ei myöskään kykene vastavuoroisesti suo- jaamaan itseään väkivallalta. Lopputulemana lähisuhdeväkivallan keskellä elävän henkilön ha- keutuminen avun piiriin on hyvin epätodennäköistä, sillä hän ei tiedosta miksi apua pitäisi yli- päätään hakea. (Lehtonen & Perttu 1999, 17, 37.)
Osa väkivallan muodoista on toisia huomaamattomampia. Väkivallan läpinäkyvyys heikentää niin ikään kykyä tunnistaa lähisuhdeväkivallan monimuotoisuutta. Manipulointi ja omistushalui- suus ovat väkivallan lievempiä tekoja. Intiimissä suhteessa elävän saattaa olla hankala mieltää kumppaniaan väkivaltaiseksi. Mikäli kumppani tunnistaa lähisuhdeväkivallan, ihmetystä seuraa- vaksi herättää, miksi kumppani käyttäytyy väkivaltaisesti. Lähisuhdeväkivallasta vaikenemisen historia aiheesta näkyy edelleen siinä mielessä, että siihen liittyy yhä epäonnistumisen pelkoa, syyllisyyttä ja häpeää, jotka ovat toisaalta osa lähisuhdeväkivallassa eläneen identiteettiä.
(Huhtalo, Kuhanen & Pyykkö 2003, 23.)
Ihminen on laatuaan seurallinen ja sosiaalinen olento. Elämän aikana ihmisellä on lukuisia eri- laisia ihmissuhteita. Perttu (1999, 32) toteaakin, että ihmiset kaipaavat rakkautta ja siteitä toisiin ihmisiin. Jokainen niistä on ainutlaatuinen ja jollain tavalla henkilölle merkityksellinen.
Ihastuminen ja rakastuminen ovat luonnollisia ja täysin normaaleja elämän tapahtumia positii- visessa mielessä. Ihminen ihastuu itseään viehättäviin piirteisiin toisessa ihmisessä. Impulsiivi- nen rakastuminen hämärtää kumppaniin tutustumista, jonka vuoksi ongelmia saattaa ilmetä vasta myöhemmin. (Launis & Työryhmä 2018, 17).
Väkivalta on Laitisen (2011) kuvaamalla tavalla kaavamaisesti toistuva tapahtumaketju. Pari- suhteen alussa koetaan usein positiivisia ihastumisen ja mahdollisesti rakastumisen tunteita.
Ihastuminen kumppaniin voi tapahtua hyvin nopeatempoisesti, jolloin kumppania ei vielä tun- neta riittävän hyvin. Yhteisen elämän suunnittelu tukeutuu melko hataralle pohjalle. Suhteen pituus korreloi usein väkivaltaisuuden kanssa. Alkuun lähisuhteessa on turvaa ja toista ylistäviä sanoja. Suhteen edetessä puolisoon alkaa hiljalleen kohdistua kohtuuttomia odotuksia. Lähi- suhteen valta-asetelman erottuminen alkaa hiljalleen tasavertaisuutta heikentämällä ja tekijän asemaa vahvistamalla. Väkivaltaisuus voi ensikertaa näyttäytyä suhteessa esimerkiksi arjen kontrollointina, joka toistojen myötä muuttuu vakavammaksi. Lähisuhdeväkivalta ei ole ympä- rivuorokautinen tila, vaan tapahtumien välissä on toisinaan positiivisia ajanjaksoja. Jaksot ai- heuttavat uhrin emotionaalisen riippuvuuden lähisuhteeseen siinä toivossa, että väkivaltaisen ajanjakson jälkeen tapahtuu jälleen jotain positiivista. Uhri hiljalleen lahjoittaa oman hauraan identiteettinsä tekijän kämmenelle. Luopuessaan identiteetistä, nainen antaa myös ohjakset suhteen muodosta ja etenemisestä väkivaltaiselle kumppanilleen. Vallankäyttö ja väkivaltai- suus nivoutuvat hiljalleen osaksi normaalia arkea. Ihmisen ollessa riittävän kauan ahdistettuna nurkkaan, se mukautuu hiljalleen omaan kohtaloonsa. (Laitinen 2011, 60-64.) Edellä kuvatun lähisuhteen uhri voi kokea täysin normaaliksi.
Tyypillinen tuntemus väkivallan uhriksi joutuneelle on neuvottomuus ja lamaantuminen, jotka hankaloittavat väkivallan kierteen katkaisua ja avun piiriin hakeutumista. Uhri saattaa haluta myös suojella tekijää, joka samalla on myös oma kumppani. Usein herää kysymys siitä, miksi naiset jatkavat väkivaltaisessa suhteessa olemista. Tarkemmin pohdittuna edellä kuvailtu kysy- mys on tekijää ymmärtävä ja uhria syyllistävä. Syyt suhteessa olemiseen ovat usein samat kuin valtaosassa muitakin parisuhteissa. Väkivaltaisessa kumppanissa on myös ne elementit, johon toinen ihminen on aikoinaan viehättynyt. (Perttu ym. 2000, 21.)
Väkivaltaisen käytöksen ennusmerkit ovat näkyviä ja tietoisuuden lisäännyttyä kenties helpom- min havaittavissa. Puheeksi otossa olisi suotavaa selvittää taustasyitä esimerkiksi palaamalla tilanteeseen ja pohtimalla mahdollisia väkivaltaisuuteen käytökseen johtaneita ennusmerk- kejä. Esimerkiksi mustasukkaisuus, kumppanin epärealistiset vaatimukset, jatkuva ulkopuolis- ten syyllistäminen, impulsiivisuus ja hallitsematon temperamenttisuus ovat piirteitä, jotka saattavat ennakoida väkivaltaista käyttäytymistä. (Perttu ym. 2000, 29-30.)
Puheeksi oton alussa Ahola & Ahola (2016) toteaakin, että on hyvä selvittää uhrin todellinen motivaatio irtautua väkivallan kierteestä ja keskeisessä asemassa on myönteinen kuva tulevai- suudesta. Näiden asioiden selvittäminen onnistuu parhaiten rakentamalla ajatusyhteys turval- lisuuden tunteeseen, jotta turvallisuus koetaan kiinnostavaksi tavoitteeksi. Olennaista on poh- tia turvallisuuden hyötyjä niin itselle kuin muille läheisille. Apuna puheeksi otossa voidaan käyt- tää myönteisiä onnistumisen kokemuksia muissa asioissa, jotka toimivat konkreettisina edisty- misen merkkeinä. Ulkopuolisten muodostama sosiaalisen verkoston tuki on merkittävässä roo- lissa turvallisuuden tunteen palauttamisessa ja ennaltaehkäisyssä; Kenen tai keiden puoleen olisi hyvä kääntyä ja missä vaiheessa? Tärkeää on myös henkilön omien voimavarojen selvittä- minen ja mahdollinen varasuunnitelman rakentaminen kiperän tilanteen äärellä. (Ahola & Ahola 2016, 32-34.)
5.2 Väkivallan eri muodot
Fyysinen väkivalta tarkoittaa toisen ihmisen koskemattomuuteen puuttumista käyttämällä ruu- miillista väkivaltaa esimerkiksi lyömällä tai potkimalla uhria. Fyysiseksi väkivallaksi luokitellaan myös erilaiset pakkokeinon käyttämiset, kuten vapaudenriisto. Taustalla on usein verbaalista väkivaltaa, kuten toisen ihmisen halventamista sanoin tai esittämällä uhkauksia ennen kuin ti- lanne eskaloituu fyysiseksi väkivallaksi. (Lehtonen & Perttu 1999, 37.) Useimmiten uhri vam- mautuu riippuen tekijän käyttämästä volyymistä, jotka vaihtelevat pinnallisista ihorikoista py- syviin ja jopa elämänlaatua heikentäviin vammoihin (Perttu ym. 2000, 9).
Henkinen väkivalta on kaikkiaan yleisin väkivallan muoto, jolloin tekijä nöyryyttää, alistaa, pilkkaa tai nimittelee uhriaan. Henkisen väkivallan tavoitteena on murentaa toisen osapuolen identiteetti (Perttu ym. 2000, 10). Käytännössä kaikki toista yksilöä halventava tai loukkaava sana tai sanonta täyttävät henkisen väkivallan tunnusmerkistön, mutta se voi olla myös puhu- mattomuutta. Se, mikä tekee henkisen väkivallan käytöstä yleisimmän ovat sen kytkökset mui- hin väkivallan muotoihin. Uhkailemalla tavaroiden heittelyllä ollaan fyysisen väkivallan uhan alaisuudessa tai tuhoamalla toisen omaisuutta liikutaan jo taloudellisen väkivallan alueella.
(Leinonnen & Perttu 1999, 37.) Fyysisistä ja seksuaalista väkivaltaa pidetään esiintyvyydeltään yleisimpänä väkivallan muotona lähisuhteessa. Todellisuudessa henkinen väkivalta on yleisin, sillä se liittyy aina jollain tavalla joka ikiseen olemassa olevaan väkivallan muotoon. Henkinen väkivalta ei välttämättä aina kohdistu suoraan uhriin vaan kohteena voi olla lapsi tai perheen yhteinen lemmikkieläin. (Perttu ym. 2000, 10.)
Sosiaalisessa väkivallan muodossa itse väkivallan tekijä hallitsee uhrin sosiaalista elämää, kuten esimerkiksi ihmissuhteita ja vapaa-ajan viettopaikkoja. Tällä tavoin tekijä asettaa uhrille tietyt odotukset ja raamit. Tekijä voi puuttua myös uhrin pukeutumiseen. Liiallisen kontrolloinnin riskinä on uhrin eristäminen sosiaalisesti. (Perttu 1999, 38.)
Monen muun väkivallan muodon tavoin, naisiin ja tyttöihin kohdistuva seksuaalinen väkivalta on monimuotoista, joka usein eskaloituu fyysisen väkivallan käytön myötä seksuaaliseksi (Perttu ym. 2000 9). Seksuaalisen väkivallan tekojen kirjo on laaja, joista osa on myös rikoslaissa tuo- mittavia tekoja. Teot vaihtelevat lievästä vakavampiin. Lieviin tekoihin voidaan luetella käy- tännössä kaikki toisen osapuolen kokemukset vastapuolen ei-toivotusta seksuaalisviritteisestä käyttäytymisestä. Esimerkiksi erilaiset kehonkielen tulkinnat, eleet, roisit puheet tai siihen viittaava huumori, ulkoisten ominaisuuksien tai pukeutumisen kommentointi, koskettelu tai naisen esineellistäminen ovat lieviä seksuaalisen väkivallan tekoja. Vakavamman ääripään sek- suaalisen väkivallan toimintaa ovat seksuaalinen hyväksikäyttö ja raiskaus. Raiskaus on luokas- saan törkein, loukkaavin ja eniten uhria vahingoittavin seksuaalisen väkivallan muoto, jossa loukataan raa´alla tavalla uhrin koskemattomuutta ja itsemääräämisoikeutta. (Lehtonen &
Perttu 1999, 40-41.)
Seksuaalisen väkivallan uhri kokee häpeän lisäksi merkittävää osallisuutta syyllisyydestä tapah- tumaan. Tämä johtuu siitä, että alkoholilla on usein merkittävä rooli seksuaalisessa väkivallan tapahtumaketjussa ja kykyyn muistaa tapahtumia kyseenalaistetaan puolin ja toisin. Vuonna 1994 Suomessa myös avioliitossa tapahtuva raiskaus asetettiin rangaistavaksi teoksi, joten suh- teen intiimiys ei tee seksuaalisesta väkivallasta yhtään hyväksyttävämpää. (Lehtonen & Perttu 1999, 41.) Kieltäytyminen sukupuoliyhteydestä on jokaisen oikeus missä ja milloin tahansa (Pu- hakainen-Mattila & Mäkelä 2008, 50-51).
Seksuaalinen väkivalta kaikkine muotoineen jättävät aina jälkensä uhriin. Fyysiset jäljet para- nevat usein nopeammin kuin henkiset. Seksuaalisen eheyden romuttuminen luo uhrille ahdis- tusta, pelkoa ja luottamuspulaa muihin ihmisiin. Uhrit, jotka eivät saa apua ovat riskialttiita tunnekylmyydelle ja päihteiden käytölle. Uhrin toipumisen kannalta tärkeää on saattaa tekijä vastuuseen teoistaan ja antaa uhrille asianmukaista ja kokonaisvaltaista hoitoa. Uhrin kokemat syyllisyyden, häpeän ja nöyryytyksen tunteet hankaloittavat merkittävästi tapahtumasta toipu- mista. (Puhakainen-Mattila & Mäkelä 2008, 54.)
Hengellinen väkivalta voi olla toisen ihmisen hallitsemista tai alistamista. Toisaalta se voi olla myös toisen uskonnon pilkkaamista ja halveksimista tai vaikkapa yhteisön ulkopuolelle eristä- mistä. Kristinuskolla on suomalaisten elämään pitkät perinteet. Kirkon oma hierarkkinen jär- jestelmä on suosinut miehiä historian saatossa alistamaan ja käyttämään väkivaltaa naisia koh- taan kotona kuin kodin ulkopuolellakin. Ajatus on perustunut Raamatun tulkintaan miehen oi- keudesta olla dominoiva. Kirkon toiminta edustaa uskonnollisuutta ja kulttuuria. Hengellistä väkivaltaa on vaikea havaita, koska niistä mielellään vaietaan. (Lehtonen & Perttu 1999, 39- 40.)
Taloudellista alistamista on tapahtunut läpi historian useiden sukupolvien ajan. Miehen rooli on perustunut perheen elättämiseen ja perheen toimintakyvystä huolehtimiseen. Entisaikaan esi- merkiksi tytön vanhemmat eivät huomioineet tunteita vaan sopivin puoliso etsittiin taloudelli- nen etu edellä. Nykyään tilanne on toisenlainen, mutta naisiin kohdistuvasta taloudellisesta piinasta ei suinkaan ole päästy eroon. Tänäkin päivänä naisen rahan käyttöä voidaan kontrol- loida, uhkailla, kavaltaa tai hallita muilla keinoin. Rahankäyttöä voidaan jatkuvasti kontrolloida tarkkailemalla tiliotteita ja vaatia maksukuitteja ostoksista. Naisen pitäminen rahattomana on- kin yksi keino estää häntä lähtemästä suhteesta. (Lehtonen & Perttu 1999, 42-43.)
Latentti väkivalta on niin kutsuttua piilevää väkivaltaa. Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi perheen sisällä ilmapiiri on kireä ja väkivallan ennusmerkit ovat jatkuvasti olemassa, vaikka varsinaisia eskaloituneita tapahtumia olisikin harvoin. Toisen myötäily, varominen ja mielistely ovat ennalta ehkäisevää toimintaa ja myös konkreettisia keinoja pitää väkivallan eskaloitumi- nen poissa. Muiden kuin mielisteltävän tarpeet jäävät taka-alalle, joka tekee tilanteesta uh- reille kuormittavaa. Ennusmerkkien tarkkailu ja varuillaan olo voivat muovata koko perheen identiteettiä. (Lehtonen & Perttu 1999, 44.)
Kemiallinen väkivalta on usein lapsiin kohdistuvaa, mutta ei aikuistenkaan kohdalla tavatonta.
Kemiallisessa väkivallassa voidaan käyttää aktiivista tai passiivista muotoa. Aktiivisessa muo- dossa yli hoidetaan oireita antamalla lääkeaineita tai päihteitä oman etunsa suojelemiseksi.
Esimerkki tämänkaltaisesta toiminnasta on antaa lapselle rauhoittavia lääkkeitä, jotta tämä nukkuisi ja aikuinen saisi olla rauhassa. Passiivisen muodon kemiallinen väkivalta on huomatta- vasti aktiivista haastavampaa, koska toiminnan tarkoitusperää on äärimmäisen hankala selvit- tää. Ajattelevatko vanhemmat lapsen etua tai haluavatko tahattomasti aiheuttaa vahinkoa.
Lasta tai muusta toisesta henkilöstä riippuvaista ihmistä ei lääkitä asianmukaisesti vaan van- hemmat haluavat suojella esimerkiksi lääkeaineen sivuvaikutukselta. Tai vaihtoehtoisesti lää- keaineet tai päihteet saatetaan jättää huolimattomasti lasten ulottuville. (Terveyden ja Hyvin- voinnin laitos 2016.)
Väkivallan lisäksi olennaisia vahingoittamisen keinoja ovat perusteeton ja väärin kohdennettu vallankäyttö. Vahingollinen vallankäyttö voi saada aikaiseksi väkivallan kaltaisia ilmenemismuo- toja. Hoidon ja huolenpidon laiminlyönti on tahallista tai tahatonta vallankäyttöä, joka kohdis- tuu sellaisiin ihmisiin, jotka ovat pääasiassa riippuvaisia toisesta ihmisestä. Vallan käyttö voi kohdistua henkilön piittaamattomuuden, tietämättömyyden tai huolimattomuuden vuoksi toi- seen ihmiseen. Esimerkkejä tämänlaisista ihmisistä ovat muun muassa pienet lapset, kehitys- vammaiset ja vanhukset. Tässä vallan käytön muodossa riippuvaisen henkilön tarpeet eivät tule täytetyksi, hoidetaan puutteellisesti tai sivuutetaan kokonaan, jolloin henkilö tulee vahingoi- tetuksi. (Lehtonen & Perttu 1999, 44-45.)
Syrjintä on vallankäytön muoto, jossa henkilö eristetään loukkaamalla tämän ihmisoikeuksia.
Syrjinnän perusteita voivat olla muun muassa seksuaalinen suuntaus, uskonto, rotu, sukupuoli tai muu ominaisuus. Syrjiminen ja yhteiskunnan reuna-alueille jättäminen voivat madaltaa kyn- nystä muun muassa fyysisen väkivallan käyttämiseen. Syrjinnän kohteena ovat usein eri etnis- taustan ryhmät, mutta myös ikääntyvät ihmiset ja kehitysvammaiset. (Lehtonen & Perttu 1999, 45.)
5.3 Lapsi lähisuhdeväkivallan keskellä
Äiti kykenee valinnoillaan vaikuttamaan lapseen jo raskausaikana. Glenn ja Raine (2013, 54) artikkelissaan ”Neurokriminologia” tuo esiin seikan, jossa äidin raskausaikainen nikotiinin tai alkoholin käyttö saattavat lisätä lapsen aggressiivisuutta ja edelleen aikuisiän väkivaltaisuutta.
Artikkelissa esitetään huoli jo hyvin pienestä alkoholin määrästä. Nikotiinin kausaliteettia suh- teessa väkivaltaan on pohdittu nikotiinin aiheuttamasta sikiön hapen puutteesta, joka myöhem- min vaikuttaa muun muassa aivojen toimintaan.
Lasten osallisuus lähisuhdeväkivallan kokonaisuuteen on liitetty 1960-luvulla. Lapset ovat usein osallisia perheväkivaltaan, sillä he harvoin saavat päättää minkälaiseen perheeseen syntyvät tai millaisessa ympäristössä kasvavat. Lapsiin kohdistuvat väkivaltateot vaihtelevat tunnusmer- kistön mukaisesti joko aktiivisella tai passiivisella tavalla, jotka molemmat ovat lapselle yhtä vahingollisia. Aktiivisessa tavassa teko on tahallista ja passiivisessa tavassa puolestaan huoli- matonta. Teon laadut vaihtelevat pahoinpitelystä kaltoin kohteluun. (Ellonen, Kivivuori & Kää- riäinen 2007, 14.) Lähisuhdeväkivallan keskellä elävä äiti tekee usein kaiken voitavansa lapsen hyvinvoinnin eteen. Lähisuhdeväkivalta on uuvuttava ja väsynyt äiti voi olla tämän vuoksi lap- siaan kohtaan poikkeuksellisen ankara tai kohtuuton (Perttu ym. 2000, 22-23, 27-28).
Lähisuhdeväkivalta koskettaa lasta suorasti tai epäsuorasti. Suoran väkivallan kohdistuminen tarkoittaa sitä, että lapsi itse on konkreettisesti väkivallan kohteena. Epäsuorasti kohdistuva väkivalta tarkoittaa puolestaan sitä, että tekoa todistetaan sivustaseuraajana näkemällä tai kuulemalla. Lapsi voi havaita myös jommallakummalla vanhemmista sekundaarisia väkivallan merkkejä, kuten ulkopuolisia ruhjeita. Lapsen kognitiiviset taidot ovat myös aikuista merkittä- västi vähemmän kehittyneet, jolloin kyky käsitellä traumaattisia kokemuksia ylikuormittaa mieltä. Ylikuormitus puolestaan lamaa lapsen psyykkiset toiminnot, joka puolestaan horjuttaa minuuden eheyttä. (Siltala 2003, 268.)
Saarinen (2017, 18) toteaakin pro-gradu tutkielmassaan, että väkivalta kaikessa muodossa on lapselle yhtä vahingollista. Lapsen lähisuhdeväkivallan altistumisen kapasiteetti riippuu iästä ja kehitystasosta. Traumaattinen oireilutyyli on myös hyvin yksilöllistä. Lapsen traumaattinen kokemus altistaa niin somaattisille sairauksille, oppimisvaikeuksille, käytösongelmille ja emo- tionaalisille taantumille. Tapahtuvat myötävaikuttavat myös aikuisiän mielenterveysongelmiin.
(Niemelä 2003, 237-238.)
5.4 Ylisukupolvisuus
AKKA-ohjelman ja käsikirjan kehittämisen tavoitteena on katkaista väkivallan kierre ja estää sen ylisukupolvisuuden jatkuminen. Ohjelmassa käsitellään omana teemanaan väkivallan suku- polvisuutta tutkimalla sitä, miten aikaisemmat mallit ympäristöstä ovat vaikuttaneet omaan väkivaltaiseen käyttäytymiseen. Saman teeman yhteydessä käsitellään myös siitä, millaisia kei- noja on löydetty ylisukupolvisuuden katkaisemiseksi.
Kodin merkitys on symboloida turvallisuutta. Huhtalo ym. (2003) kuvaileekin, että koti on yksi- tyinen, suljettu ja suojeltu ympäristö, jossa lapsella on toisaalta riski altistua väkivallalle muilta huomaamatta. Traumaattisten kokemusten keskellä toiminta muuttuu luonnolliseksi suhteessa omaan ympäristöön ja muokkautuvat osaksi yksilön minäkuvaa ja maailmankatso- musta, jolla oikeutetaan tulevaisuudessa oma väkivaltainen käyttäytyminen. Väkivalta voi koh- distua lapseen suorasti tai epäsuorasti joko olemalla uhri tai vuorovaikutuksen kautta. Opitun mallin lapsi vie omaan kaikkein intiimeimpään vuorovaikutusympäristöön, kuten päiväkotiin, pihapiiriin tai oppilaitokseen. Nuoruusiällä ja aikuisena ihmissuhteet saattavat olla negatiivi- sella tavalla värittyneet ja ilmetä lähisuhdeväkivaltana omassa perheessään tai parisuhtees- saan. Väkivaltaisenmyönteisen kasvatuksen ei aina tarvitse välttämättä olla konkreettista toi- mintaa. Lapsi pitää vanhempiaan elämänsä roolimalleina ja suurin osa väkivallan vaikutuksista välittyy väkivaltaisessa ilmapiirissä elämällä. Identiteettiä, itsetuntoa sekä kasvua ja kehitystä ohjaavat arvot, asenteet ja rooliodotukset voivat välittyä vanhemmilta lapsille aivan täysin tiedostamattomina. (Huhtalo ym. 2003, 22-23.)
5.5 Naiserityisyys lähisuhdeväkivallassa
Naisella ja äidillä on kyky luoda tunneside ja kiintymys omaan lapseen sanattomasti mentali- saation kautta. Tunneside jälkikasvuun on usein niin vahva, että nainen saattaa uhrata itsensä lähisuhdeväkivallalle lapsen vuoksi. Lähisuhdeväkivalta on kiinteään ydinperheeseen verrattuna sekundaarinen asia ja nainen luopuu oikeuksistaan pitämällä ydinperheen kasassa. Ilmiö puo- lestaan avaa uusia ovia lähisuhdeväkivallan eri muodoille. (Perttu ym. 2000, 22-23, 27-28.) Lä- hisuhteessa nainen sopeutuu muutoksiin miestä paremmin. Sopeutuminen tarkoittaa myös mu- kautumista suhteessa väkivaltaan. Aikuisiällä jatkuva väkivallan uhka tai sille altistuminen muo- dostaa naisen identiteettiin niin kutsutun ”pahoinpidellyn naisen” – syndrooman. Syndrooman aktivoituminen tarkoittaa traumaattisten kokemusten takautumien ilmenemistä ja oman itse- kontrollin heikkenemistä. (Lattu 2008, 172-175.)
Naisen lähisuhdeväkivalta on toistaiseksi ilmiö, johon ei vielä kiinnitetä yhtä paljon huomiota kuin miesten väkivaltaisuuteen. Nainen ja esimerkiksi äitiys symboloivat hoivaa, huolenpitoa, lempeyttä ja turvallisuutta. Naisten väkivaltaisuudesta tekee aiheesta entisestä vaietumman, mikäli väkivalta kohdistuu lapsiin. (Lindroos 2010, 180-182.) Nainen voi siis yhtä lailla olla vä- kivaltainen lähisuhteessa, mutta se on miehen väkivaltaisuuteen verrattuna poikkeavaa. Nainen
osoittaa usein väkivaltaisuutta turhautuneisuuttaan esimerkiksi silloin, kun nainen ei saa ään- tään kuuluviin. Väkivaltaisuutta voidaan osoittaa myös mustasukkaisuuden seurauksena. Naisen käyttämä lähisuhdeväkivalta on emotionaalispainotteisempaa, jolla miehen pelko on paremmin saavutettavissa. Hylkääminen, torjuminen ja nöyryyttäminen ovat tyypillisempiä naisten käyt- tämän väkivallan keinoja, jolla miehistä itsetuntoa on helpompi murentaa. (Myllärniemi 2017, 94-97.)
5.6 Väkivaltaisuus multikulttuurillisena ilmiönä
AKKA-ohjelmaan kuuluu osio, jossa käsitellään monikulttuurisuutta ja myös siihen liittyvää vä- kivallan uhriksi joutumista. Kulttuurien välissä on väkivallassa, sen käytössä ja hyväksyttävyy- dessä eroja. Pääasiassa Vanajan vankilassa AKKA-ohjelmiin on tähän mennessä osallistunut ro- maninaisia, mutta myös muista kulttuureista on ollut osallistujia. Teema näyttäytyy omana osionaan käsikirjassa, jossa käsitellään kulttuurin merkitystä väkivaltaan.
Vuosi 1995 oli siitä merkityksellinen, että silloin niin kutsutussa Pekingin asiakirjassa laadittiin kuusi keskeisintä teemaa naisten oikeuksien parantamiseksi globaalisti. Tapaamisen päämäärä oli keskittyä siirtolais- ja pakolaisnaisiin, jotka ovat erityisen riskialttiita väkivallalle. (Puhakai- nen-Mattila & Mäkelä 2008, 54.) Kaikki konferenssiin osallistuneet valtiot sitoutuivat huolehti- man ja edistämään naisten turvallisuutta, terveyttä, tasa-arvoa, koulutusta, mahdollisuutta osallistua päätösten tekoon sekä parantaa naisten taloudellista ja yhteiskunnallista asemaa (Suomen YK-Liitto: Naisten oikeudet.) Pakolais- ja siirtolaisnaiset edustavat usein oman koti- maansa vähemmistöä ja heillä ovat puutteelliset tai kokonaan puuttuvat oikeudet, jotka edel- lisessä kappaleessa ovat lueteltu. Kyseisen naisryhmän asemaa heikentää sukupuolen lisäksi heimo tai kansa, joita he edustavat. (Puhakainen-Mattila & Mäkelä 2008, 54-55.)
Naisiin kohdistuva väkivalta voi olla maahanmuuttajien kotimaassa hyvin tavanomainen, kult- tuurille ominainen ja heidän näkemyksen mukaan yhteiskunnallisesti hyväksyttävämpi ilmiö.
Kulttuurin kulkeutumisen myötä maahanmuuttajanaiset ovat riskialttiimpia väkivallan uhriksi joutumiselle myös Suomessa. Toinen väestövertailussa poikkeava ilmiö on se, että maahan- muuttajat tekevät väkivaltarikoksia kantaväestöä harvemmin päihtymyksen alaisena. (Kivi- vuori, Aaltonen, Näsi, Suonpää & Danielsson 2018, 379.) Maahanmuuttajanaisilla ei välttämättä ole minkäänlaista tietämystä omista oikeuksistaan tai yhteiskunnan tarjoamista palveluista vä- kivallan uhriksi joutuneille naisille. Heidän elämäänsä säätelee hyvin pitkälti koti ja perhe, joten kulttuurikäsitysten murtaminen ei myöskään ole kaikkein yksinkertaisinta. Maahanmuut- tajanaisten kohdalla tärkeää olisi osallistaminen ja heidän oman äänen sekä mielipiteen esiin- tuominen. (Puhakainen-Mattila & Mäkelä 2008, 55.)
Kunniakysymykset ovat maahanmuuttajayhteisöille hyvin merkityksellistä. Oman patriarkaali- sen perheen tai suvun mainetta pyritään pitää mahdollisimman hyvänä ja tahraamattomana.
Patriarkaalisuudella tarkoitetaan sellaista sosiaalista instituutiota, jolla pyritään alistamaan
naisia ja ehkäistä näillä keinoin heitä osallistumasta päätöksentekoon. Kyseinen asettelu per- heen dynamiikassa on tavanomaista, jossa mies toimii dominoivana henkilönä vastaten muun muassa perheen toimeentulosta ja elättämisestä. Näin miehelle oikeutetaan kulttuuriin sisäl- tyvä käskyvalta (Lehtonen & Perttu 1999, 28-29). Yksilö voi omalla toiminnallaan olemalla ak- tiivinen tai passiivinen, aiheuttaa koko sukua koskettavaa häpeää. Tilanne voi olla konflikti tai muu tapahtuma, mikä ei ole henkilön päätäntävallassa. Esimerkiksi irtautuminen omasta kult- tuurista tai uskonnosta ja epäsiveellinen käytös ovat tyypillisiä kunniaväkivallan syitä. Mikäli henkilö on aiheuttanut suvulleen tai yhteisölleen häpeää, voidaan häneen kohdistaa kunniavä- kivaltaa tai jopa kunniamurha. Kunniaväkivallan tai kunniamurhan perimmäinen tarkoitus on suojella aiheuttajaa ulkopuolisten kohdistamalta häpeältä. Seksuaalisuus voi olla myös vaiettu aihe, jota hallitsevat monet tabut edelleen. (Puhakainen-Mattila & Mäkelä 2008, 56, 69.) Kunniaan liittyvä väkivalta on useimmiten rajoittamista, eristämistä, uhkailua ja pakottamista.
Kunniaan liittyvän väkivallan taustalla on käsitys yhteisesti jaetusta kunniasta, joka liittyy pää- sääntöisesti seksuaalimoraaliin. Kun-niaväkivallan tunnistamisessa oleellinen on kunniakäsitys, jonka mukaan kunnia on aina tietyn ryhmän yhteinen status, joka liittyy kunnian ylläpitämiseen sekä sukupuoli- ja seksuaalimoraaliin. Kunniaväkivallan taustalla on pelko siitä, että joku aikoo loukata kunnia sääntöjä tai että kunniasääntöjä on jo loukattu ja kunnia pitää palauttaa sään- nön rikkojaa rankaisemalla. Kunniaväkivalta ei ole muista väkivallan lajeista erillinen ilmiö, vaan siinä voi olla piirteitä parisuhdeväkivallasta ja vanhempien väkivallasta lapsiaan kohtaan.
Kunniaväkivallassa tekijöitä voi olla osallisena useita, jonka lisäksi tekijät tai uhrin muu lähipiiri voivat ajatella väkivallan tai sillä uhkailun olevan normaalia. (Seikkula 2012, 5-7, 15-17.) Törmä (ym. 2013) ovat tutkineet lähisuhde- ja perheväkivallasta romaninaisten kokemana. Tut- kimuksessa tarkasteltiin romaninaisten kohtaamaa lähisuhde- ja perheväkivaltaa, avun saantia sekä kokemuksia yhteisöllisistä erityispiirteistä. Tutkimuksessa kerrotaan romaninaisten koke- van samanlaista väkivaltaa kuin valtaväestö; fyysistä, psyykkistä ja alistamista. Monilla haasta- telluista väkivaltaan oli liittynyt vainoamista. Romaninaisten kohdalla tutkimuksessa nousi esiin romanikulttuuriin liittyvät piirteet kuten konfliktin uhka ja yhteisön paine, jotka vaikuttivat avun hakemiseen ja saamiseen. Väkivallan esiin tuominen puheen tasolla yhteisössä tai viran- omaiselle asian vieminen saattaa johtaa jopa sukujen väliseen konfliktiin. Romanien hierarki- assa mies on perheen pää, joka jättää yhteisössä naisen alisteiseen asemaan. Kulttuurin perin- teiden mukaisesti eron jälkeen lapset jäävät miehelle ja miehen suvulle (Törmä ym. 2013, 2).
Perhe, suku ja yhteisö ovat romaninaisten elämää kehystäviä tekijöitä. Yhteisö tuottaa yksilön sisäistä painetta sekä yhteisön painetta toimia kulttuurin mukaisesti. Perhekeskeisyydestä, huo- lenpidosta ja arvostuksesta huolimatta kulttuurissa voi esiintyä samanaikaisesti turvaa tuovia sekä väkivaltaa ruokkivia rakenteita. Esimerkiksi kunniaan ja häpeään liittyvät käsitykset ja niitä säätelevä normisto jää valtaväestölle tuntemattomaksi, sillä romanikulttuuri näkee ne
voimakkaasti yhteisön sisäisiksi asioiksi. Suomen romanit ovat pyrkineet välttämään yhteiskun- nan hoito- ja auttamisjärjestelmää, tutkimuksessa nousi esiin syiksi ennakkoluulot, syrjityksi tulemisen pelko, ymmärryksen puutteen pelko sekä esimerkiksi puhtaus- ja moraalikäsitysten vastaiset toimintatavat tai ympäristöt. (Törmä ym. 2013 9-10, 12.)
Väkivallan keskeinen erityispiirre romanikulttuurissa tutkimuksen mukaan on naisen asema, hie- rarkian ollessa patriarkaalinen. Siitä huolimatta naisten asema yhteisössä on tärkeä, eikä toi- mijuutta ole rajattu kodin piiriin. Saa olla vahva ja näyttävä, sen lisäksi romaninaisilla on usein keskinäinen vahva verkostonsa. Kuitenkin perinteinen patriarkaalinen arvoja vaaliva kulttuuri antaa miehelle mahdollisuuden rajoittaa naisen itsemääräämisoikeutta ja käyttää valtaa. Kult- tuurissa saatetaan tukea väkivaltaa jättämällä se huomiotta ja hiljaa hyväksymällä, sillä mui- den asioiden puuttumista ei katsota kulttuurissa hyvällä. Näiden vuoksi lähisuhde- ja perhevä- kivalta jääkin tilastollisesti romanien osalta piiloon. (Törmä ym. 2013 78).
5.7 Selitysmallit
Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa on pyritty selittämään monin eri keinoin muun muassa tutkimuk- silla, käytännön havainnoilla ja ilmiötä selittävillä teorioilla. Selitystä on haettu ihmisen ana- tomisista ominaisuuksista, kuten esimerkiksi väkivallan tekijän kallon muodosta ja uhrikoke- muksista Toinen tutkittava kohde on ollut tekijän psyyke, kuten esimerkiksi vainoharhaisuus, rajatilapersoonallisuus, masennus tai päihderiippuvuus. Varhaisimmat kognitiivisiin ominai- suuksiin liittyvät tutkimukset ovat peräisin 1900 –luvun alkupuolelta. Tutkimuksissa rationaa- lista selitystä yksilön väkivaltaiselle käyttäytymiselle on aiemmin etsitty tutkimalla tekijän psy- kopatologiaa tutkimusryhmistä, joihin osallisena oli vaimojaan pahoinpidelleet vankeusrangais- tusta suorittavat miehet sekä heidän uhrinsa. (Lehtonen & Perttu 1999, 25.)
Lähisuhdeväkivallan syitä on pohdittu johtuvan myös heikosta keskinäisestä kommunikaatiosta tai sen puutteesta, miehen sosioekonomisesta asemasta tai stressistä (Perttu ym. 2000, 19).
Uhritutkimuksessa todettiin, että naisten ominaisuudet, kuten muun muassa passiivisuus, tun- nekylmyys ja ylisuojelevuus ennustivat todennäköisemmin uhriksi joutumista (Lehtonen &
Perttu 1999, 25).
Aiempi yksilöllisyyttä tutkiva psykiatrinen malli koettiin liian suppeaksi, jonka vuoksi tilalle on otettu käyttöön yksilöpsykologinen malli. Psykiatrisessa mallissa tarkastelun kohteena ovat päihde- ja mielenterveysongelmien haitallisuus lähisuhteissa. Suppeuden ohella, mallista luo- vuttiin myös todistusaineiston puutteen vuoksi. Yksilöpsykologinen malli tuo esiin uutena näkö- kulmana lapsuuden traumaattisten kokemusten ja sosiaalisen oppimisen välisen yhteyden.
Konkretiassa tämä tarkoittaa sitä, että lapsi muokkaa väkivaltakokemuksensa itselleen luonnol- liseksi tavaksi toimia. Kokemuksen ja oppimisen yhteisvaikutuksesta käytetään myös nimitystä ylisukupolvisuusmalli. (Haapasalo 2017, 84-85.)
Yhteiskunnallinen selitysmalli pyrkii selittämään väkivaltaista käyttäytymistä yhteiskunnalli- sena ilmiönä. Yhtenä tarkastelun kohteena on ollut huono-osaisuus ja heikentynyt sosioekono- minen asema. Heikentynyt sosioekonominen asema on sukupolvelta toiselle periytyvää, joka tarkoittaa yksilön jäämistä hyvinvointivaltion resurssien ulottumattomiin. Aseman periytyminen alkaa jo lapsena muun muassa heikon koulumenestyksen perusteella. Esimerkkejä hyvinvointi- resurssien ulkopuolelle jäämisestä ovat koulutuksen puute, työttömyys ja taloudellinen ah- dinko. (Vauhkonen, Kallio & Erola 2017, 501-502.)
Väkivallan yhteiskunnallisen selitysmallin keskiössä on ihmisen ja ympäristön välinen vuorovai- kutus. Ilmiönä väkivallan hyväksyttävyys on aikaan ja paikkaan sidonnaista. Esimerkiksi urhei- luviihteessä, kuten kamppailulajeissa väkivalta on sallittua. Myös sodankäynti muokkaa hyväk- symisen käsitystä väkivallan käytöstä. Väkivallan hyväksymiseen vaikuttaa myös eri kulttuurit ja niissä vallitsevat arvot sekä asenteet. Kulttuurillisia eroja ovat myös kivuliaat, uskonnon varjolla suoritettavat lääketieteelliset toimenpiteet, kuten tyttöjen ympärileikkaus. Suomessa lapsen turvallinen ja tasapainoinen kasvu turvataan YK:n kansainvälisellä lastenoikeuksien so- pimuksella. Naisen asema ei myöskään ole yhtä vahvoilla kantimilla globaalisti kuin esimerkiksi länsimaisessa kulttuurissa. (Lehtonen & Perttu 1999, 25.)
Sosiaalisen oppimisen malli selittää väkivaltaista käyttäytymistä siten, että väkivalta on opittu käytösmalli. Usein tällä viitataan omaan lapsuuteen ja lapsuuden kokemuksiin, joita heijaste- taan omaan parisuhteeseen aikuisiällä. Sosiaalisen oppimisen malli väkivaltaisen käyttäytymi- sen selittäjänä on sukupolvelta toiselle periytyvää. Väkivallalla on kenties selvitetty ongelmia kotona, ja vastapuoli on hyväksynyt puolison väkivaltaisuuden. Lapsen näkökulmasta ongelma saadaan kuitenkin ratkaistua ja havainnoi käytöksen hyödyllisyyden. Koti ei ole ainut ympäristö, jossa sosiaalista oppimista voi tapahtua. (Lehtonen & Perttu 1999, 30.)
Biologinen selitysmalli pohjautuu Darwinin evoluutioteorian pohjalle. Selitysmallissa väkivaltai- suuden esiintyvyyttä tarkastellaan luonnon valinnan myötä eli niin positiiviset kuin haitalliset ominaisuudet peritään sukupolvien myötä vanhemmiltaan. Biologisen selitysmallin keskeinen selittävä tekijä on, että ihmisen aggressio ja väkivaltaisuus viittaavat muuhun eläinkuntaan verraten luontaisesta eloonjäämisvaistosta tai reviirin puolustuksesta. Nykyisin aiemmin mai- nittuja väkivaltaisuutta selittäviä tekijöitä voidaan verrata esimerkiksi väkivaltaiseen käyttäy- tymiseen itsensä tai omaisuutensa puolustamisessa tai mustasukkaisuustilanteissa. (Lehtonen &
Perttu 1999, 26.)
Psykososiaalisessa mallissa tutkitaan ulkopuolisia tahoja esimerkiksi perheen rakenteessa, jotka lisäävät keskinäistä riitelyä sekä naisiin kohdistuvan väkivallan alttiutta. Mallissa selitykseksi on tarjottu miesten hallinnan ja kontrolloinnin tarvetta sekä alkoholin käyttöä. Mikään edellä mai-
