Jyväskylän Nuorisovaltuuston toimintakertomus 2019-2020
Puheenjohtaja Atte Kunnari
22.9.2020
Yleistä
• Vuonna 2009 perustettu 13-20-vuotiaiden jyväskyläläisten nuorten vaikuttamiskanava.
• 20-45 jäsentä, jotka ovat valittu Jyväskylän kaupungin yläkouluista, ammatillisista oppilaitoksista, lukioista, vapailta paikoilta sekä edellisen nuorisovaltuuston
kokoonpanosta (kauden 2019-2020 lopussa 31 jäsentä).
• Jyväskylän nuorisovaltuusto on kaupunginhallituksen alainen toimikunta. Toiminnan päävastuu on kuitenkin Jyväskylän nuorisopalveluilla.
• Toiminta on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumatonta.
• Tehtävänä edistää nuorten vaikuttamismahdollisuuksia Jyväskylässä.
• Toteuttaa nuorisolain 8§:ää Jyväskylässä.
• Toteuttaa kuntalain 26§:ää Jyväskylässä.
Kärkihankkeet 2019-2020
• Nuorten vapaa-ajan toiminnan kehittäminen
• Ympäristökasvatuksen ja -tietoisuuden
lisääminen
Nuorisovaltuutetut
Yläkouluista
Auer Nea, Vaajakummun yhtenäiskoulu Essel Nuutti, Palokan yhtenäiskoulu Etula Mikael, Huhtasuon yhtenäiskoulu Hyyppä Joona-Matias, Kilpisen koulu Juutinen Tuomas, Lehtisaaren koulu
Kasanen Wiivi-Maria, Kuokkalan yhtenäiskoulu Lauttaanaho Leevi, Tikkakosken yhtenäiskoulu Purola Nico, Viitaniemen koulu
Savolainen Juha, Kristillinen koulu
Seppälä Jenna, Vaajakosken yhtenäiskoulu Toukola Noomi, Jyväskylän Normaalikoulu Viljakainen Elmo, Mankolan koulu
Wahlberg Viivi, Korpilahden yhtenäiskoulu
Toisen asteen oppilaitoksista Laitinen Katja, Kristillinen opisto Linjama Johanna, Gradia Linna Ella, Schildtin lukio
Niemi Lotta, Jyväskylän Lyseon lukio
Nieminen Maria, Jyväskylän normaalikoulun lukio Nurminen Väinö, Schildtin lukio
Sipola Mikael, Schildtin lukio
Viittanen Åsa-Sofia, Jyväskylän Lyseon lukio Vuolle Luukas, Jyväskylän Lyseon lukio
Edellisestä nuorisovaltuustosta
Kunnari Atte, vanhalta paikalta Luoma Unna, vanhalta paikalta Vapailta paikoilta Borbély Léda, vapaalta paikalta Ihalainen Viljami, vapaalta paikalta Kautto Aatos, vapaalta paikalta Rantala Ulrika, vapaalta paikalta Sandelin Viivi, vapaalta paikalta Tuominen Kiira, vapaalta paikalta
Hallitus
• Puheenjohtaja: Atte Kunnari
• Varapuheenjohtaja: Unna Luoma
• Tiedottaja: Åsa-Sofia Viittanen
• Sihteeri: Lotta Niemi
• Varasihteeri: Leevi Lauttaanaho
• Somevastaava: Katja Laitinen
• Kouluyhteistyövastaavat: Wiivi-Maria Kasanen ja Nea
Auer, ent. Nuutti Essel
Luottamustoimet
• Jyväskylän kaupunginvaltuusto: Unna Luoma, varajäsen Atte Kunnari
• Sivistyslautakunta: Unna Luoma, varajäsen Väinö Nurminen
• Sosiaali- ja terveyslautakunta: Ella Linna, varajäsen Nea Auer
• Kulttuuri –ja liikuntalautakunta: Katja Laitinen, varajäsen Åsa-Sofia Viittanen
• Kaupunkirakennelautakunta: Ella Linna, varajäsen Maria Nieminen
• Vammaisneuvosto: Åsa-Sofia Viittanen, varajäsen Johanna Linjama
• Jyväskylän kaupungin hyvinvointityöryhmän edustaja Väinö Nurminen ja varaedustaja Lotta Niemi
• Nuorten ohjaus- ja palveluverkoston edustaja Jenna Seppälä ja varaedustaja Unna Luoma
• Jyväskylän liikuntaolosuhteiden kehittämisraadin edustaja Aatos Kautto ja varaedustaja Elmo Viljakainen
• Keski-Suomen nuorisovaltuuston edustaja Wiivi-Maria Kasanen ja varaedustaja Unna Luoma
• Kiitos Kaveruudesta- ryhmän edustaja Mikael Siipola ja varaedustaja Väinö Nurminen
22.9.2020 6
Edustustehtävät
• UBC-konferenssi 13.10.-18.10.2019
• Lapsella on oikeus -tapahtuma 9.11.2019
• Jyväskylän sydän24 -tapahtuma 20.11-21.11.2019
• Liikuntaolosuhdefoorumi 28.11.2019
• Vapauden viestin lukeminen kuntalaisille avoimessa Itsenäisyyspäivän vastaanotolla 6.12.2019 Paviljongissa
• Jyväskylän Kaupungin itsenäisyyspäivän vastaanotto 6.12.2019 Kaupunginteatterilla
• TerveSoS -tapahtuma 10.12.2019
• Nuorten vaikuttajien leiri 31.1.-1.2.2020
• Vaikuta @Matara 13.2.2020
• Jyväskylä -Päivät 21.3.2020
• Puhe ikääntyneiden yliopistolla 16.9.2020
• Puheen pitäminen European Week of Regions and Cities -tapahtumassa 7.10.2020
Aloitteet ja lausunnot
• Nuorisovaltuuston mielipidekirjoitus
harrastusmahdollisuuksista Jyväskylässä
• Nuorisovaltuusto
sitoutui noudattamaan
Agenda2030 -tavoitteita
Kokoukset
Nuorisovaltuusto kokousti kauden 2019-2020 aikana 14 kertaa.
• 08.10.2019
• 29.10.2019
• 19.11.2019
• 10.12.2019
• 14.1.2020
• 4.2.2020
• 20.2.2020 - Huippukokous
• 10.3.2020
• 7.4.2020
• 28.4.2020
• 19.5.2020
• 25.8.2020
Kuukauden nuvalainen
• Marraskuun kuukauden nuvalainen: Maria Nieminen
• Joulukuun kuukauden nuvalainen: Nuutti Essel
• Tammikuun kuukauden nuvalainen: Jenna Seppälä
• Helmikuun kuukauden nuvalainen: Katja Laitinen
• Maaliskuun kuukauden nuvalainen: Luukas Vuolle
• Huhtikuun kuukauden nuvalainen: Leevi Lauttaanaho
• Toukokuun kuukauden nuvalainen: Ella Linna
• Syyskuun kuukauden nuvalainen: Väinö Nurminen
Kouluvierailut
• Jyväskylän Nuorisovaltuuusto vieraili seuraavilla kouluilla kauden 2019-2020 aikana:
– Mankolan yhtenäiskoulu – Palokan yhtenäiskoulu – Tikkakosken yhtenäiskoulu – Viitaniemen koulu
– Tikan koulu
• Koronavirustilanteen takia emme päässeet vierailemaan suurimmalla osasta kouluja
Kokousvierailut
• 19.11.2019 Heidi Nissinen esitteli Agenda2030 -tavoitteita
• 10.12.2019 Marika Jousmäki esitteli Etsivää Nuorisotyötä ja sen toimintaa
• 10.3.2020 Satu Paasonen esitteli nuorisoavustuksia
• 8.9.2020 Seppo Mäkinen ja Lasse Leppä esittelivät Jyväskylän taloustilannetta
Muut tapahtumat
• Nuorisovaltuusto järjesti perehdytysleirin toimikauden alussa Laukaassa leirikeskus Multamäessä
• Nuorisovaltuuston pikkujoulut 17.12.2019 Veturitalleilla
• Kesätyöinfo 22.1.2020 Veturitalleilla.
• Huippukokous Veturitalleilla 20.02.2020, jossa jaettiin hankerahaa nuorten omille hankkeille yhteensä 16161,92€.
• Huippukokous Kaupungintalolla 22.9.2020