T I E T E E S S Ä TA PA H T U U 1 / 2 0 1 6 65 jaksi. Taigan luonto on muuten-
kin Honkalinnan tärkeintä aihe- piiriä. Korppiretken valokuvista hän on koonnut myös Metsähal- lituksen luontokeskuksissa kiertä- vän näyttelyn.
Kirjoittaja on biologi ja tietokirjailija.
Antikvaari ja esteetikko
Timo SalminenLeena Valkeapää, Vapaa kuin lintu. Emil Nervanderin elämä.
Taidehistoriallisia tutkimuksia – Konsthistoriska studier 47.
Taidehistorian seura 2015.
Emil Nervander (1840–1914) muistetaan pääasiassa taidehisto- rioitsijana ja museomiehenä, mutta hän oli myös kirjallisuuden- ja teat- terintutkija, kriitikko, kirjailija ja yleinen kulttuurivaikuttaja. Alku- aan Nervander aikoi ryhtyä lääkä- riksi ja opiskelikin luonnontieteitä, kunnes vaihtoi alaa. Isän, fyysikko- professori J. J. Nervanderin, esiku- va tuntui velvoittavalta. Nervan- der eli aikana, jolloin tieteenalojen eriytymiskehitys oli voimakasta, ja niinpä hänet ehdittiin jo elinaika- naan leimata menneen maailman mieheksi, jota monet pitivät vähän erikoisena.
Viime vuosina Nervander on kuitenkin noussut toistuvasti tutki- muksen valokeilaan. Leena Valkea- pää käsitteli häntä jo vuonna 2000 väitöskirjassaan, jossa hän tarkas- teli keskiaikaisten kirkkojen muut- tumista kansallismonumenteiksi.
Vuonna 2010 hän julkaisi yhdes- sä Markus Hiekkasen kanssa kom- mentoidun laitoksen Nervanderin kirjoittamista Suomen Muinais-
muis to yhdistyksen (SMY) vuoden 1871 taidehistoriallisen retkikun- nan matkakirjeistä. Nervanderia on käsitellyt myös Anna Ripatti väi- töskirjassaan Jac. Ahrenbergistä ja Viipurin ja Turun linnojen restau- rointiperiaatteista, ja erityisen nä- kyväksi hän nousee Pentti Paavo- laisen kirjoittamassa Kaarlo Berg- bomin elämäkerrassa.1
Nervanderin elämä ei ole yk- sinkertainen eikä suoraviivainen tutkimuskohde. Jo hänen jälkeen- sä jättämänsä aineisto on run- sas ja osaksi silppuinen. Valkea- pää on päätynyt rakentamaan elä- mäkerran eräänlaiseksi hybridik- si: pääteksti etenee kronologisesti, ja sen lomaan tekijä on sijoitta- nut temaattisia lukuja Nervande- rin elämän keskeisistä aiheista eli vuosien 1864–1865 grand tourista Eurooppaan, Sääksmäestä, näyt- tämötaiteista, muinaismuistois- ta, taidehistoriasta, kulkurikir- jailijuudesta, kirjoittamisesta elä- mäntapana, ihmissuhteista ja jäl- kimaineesta. Pienestä toistosta huolimatta rakenne toimii koko- naisuudessaan hyvin. Teemaluvut olisi kenties voinut jättää numeroi- matta, jolloin ne erottuisivat vielä selvemmin kronologia luvuista, ja 1 Leena Valkeapää, Pitäjänkirkosta
kansallismonumentiksi. Suo- men keskiaikaisten kivikirkkojen restaurointi ja sen tausta vuosina 1870–1920, SMYA 108, SMY 2000;
Emil Nervander, Kesämatkoja Suo- messa, Ahvenanmaalla ja Turun seudulla, SKST 1263, SKS 2010;
Anna Ripatti, Jac. Ahrenberg ja his- torian perintö; Restaurointisuunni- telmat Viipurin ja Turun linnoihin 1800-luvun lopussa, SMYA 118, SMY 2011; Pentti Paavolainen, Nuori Bergbom, Kaarlo Bergbomin elämä ja työ, I, 1843–1872, Teatte- rikoulun julkaisusarja 43, Taideyli- opiston teatterikorkeakoulu 2014.
Verkkojulkaisuna https://helda.
helsinki.fi/handle/10138/42632 .
muinaismuistoluvun (11) ehkä si- joittaa ennen lukua 10, jossa käsi- tellään 1870-luvun Nervanderia.
Kuten on helppo arvata, elämäker- ran tulkinnallinen intensiteetti on korkeimmillaan juuri teemaluvuis- sa, ja ne panevat myös lukijan aktii- visesti punnitsemaan tarjolla olevia näkökulmia.
Kirjoittaja itsekin luonnehtii teoksensa asettuvan tietokirjan ja elämäkertatutkimuksen välimaas- toon, eikä se ehkä olekaan kaik- kein suurimman yleisön elämä- kerta. Toisaalta tekijällä on nyt ollut mahdollisuus sellaiseen pohdiske- luun, joka olisi laajemmalle lukija- kunnalle suunnatussa teoksessa pi- tänyt jättää sivuun.
Emil Nervanderin isä kuoli jo talvella 1848 Emilin ollessa seitsen- vuotias. Äiti Agatha Nervander pi- ti perheen koossa ja huolehti siitä sukulaisten ja ystävien avulla. Emil Nervander suoritti filosofian kan- didaatin tutkinnon pääaineenaan estetiikka ja nykyiskansain kirjalli- suus pitkien opintovuosien jälkeen vuonna 1869. Maisteriksi hänet pro- movoitiin vuonna 1873. Hän toimi jo opiskeluaikanaan teatterin, sano- malehtityön ja monenlaisen muun kirjoittamisen parissa, mutta ainoa pitkäaikainen toimi, joka hänellä koskaan oli, oli Åbo Postenin pää- toimittajuus vuosina 1873–1879.
Muuten hän ansaitsi elantonsa eri- laisilla kirjoitustöillä ja asiantuntija- palkkioilla, joita Arkeologinen toi- misto/Muinaistieteellinen toimi- kunta maksoi hänelle erityisesti kes- kiaikaisten kirkkojen tutkimisesta ja arvioimisesta. Vanhoilla päivillään hän sai valtiolta eläkkeen. Nervan- der vetäytyi viimeisiksi elinvuosik- seen maaseudulle ja asui kuolles- saan Harjavallassa.
Elämäkerran tulkintoja on vai-
66 T I E T E E S S Ä TA PA H T U U 1 / 2 0 1 6
kea tiivistää muutamaan lausee- seen, enkä edes yritä. Poimin vain muutamia esimerkkejä.
Valkeapään mukaan oleellisia Nervanderin elämän piirteitä oli- vat monipuolisuus, moniaistimel- linen hahmotustapa ja monitietei- syys. Nämä ovat myös elämäkerran näkökulmat, joista syntyy mikro- ja kulttuurihistoriallisen kuva tästä eläväisyytensä vuoksi hiukan vai- keasti lähestyttävästä henkilöstä.
Virkistävä on Valkeapään ratkai- su katsoa, miten Nervander halusi asiat muistaa ja nähdä. Lähdekriit- tisesti käytettynä, kuten tässä, lä- hestymistapa toimii erinomaises- ti ja avaa näkymän kohdehenkilön ajatuksiin ja maailmaan. Valkea- pää myös sitoo Nervanderin nii- hin paikkoihin ja ihmissuhteisiin, jotka olivat tämän elämässä keskei- simpiä. Tuloksena on Emil Nervan- der, joka on kokonainen omilla eh- doillaan mutta jota elämäkerturi ei yritä puristaa eheämmäksi kuin hän olikaan. Kuva on luonteva.
Nervanderin luonto- ja maise- masuhteessa yhdistyivät luonnon- tieteellinen pohjakoulutus ja ro- manttinen tunnelmointi. Ehkä tätä yhdistelmää tarvittiin myös taide- historian parissa. Taidehistorioit- sijana ja antikvaarinakin hän joka tapauksessa sijoittui romantiikan ja realismin väliseen siirtymävaihee- seen. Nervander toimi Muinaistie- teellisen toimikunnan vakituisena avustajana taidehistoriallisissa ky- symyksissä vuoteen 1896 asti, ja hä- nen eri kohteista antamansa lau- sunnot päätyivät yleensä suoraan toimikunnan kannanotoiksi. Siten Nervanderilla oli ratkaiseva vaiku- tus siihen, miten varsinkin keski- aikaisia kirkkoja restauroitiin Suo- messa 1800-luvun lopulla. Toinen asia on se, että Nervanderin restau-
rointiperiaatteet on sittemmin hy- lätty ja lähes kaikki hänen johdol- laan käsitellyt kirkot sittemmin en- tistetty uudelleen.
Kirjoittaja tekee mielenkiintoi- sia havaintoja Nervanderin suhtau- tumisesta poliittisiin kysymyksiin.
Nervander oli koko ikänsä ruotsin- kielisenä pysynyt fennomaani, jo- ka ajoittain otti kantaa myös yleis- politiikkaan. Kaksikielisyyden ko- rostaminen teki hänestä kuitenkin ulkopuolisen kielikiistojen kylläs- tämässä Helsingissä. Sosiaalista eetos ta Nervanderin merkinnöissä on vain vähän, ja Valkeapää huo- mauttaakin useaan otteeseen laa- tukuvamaisista luonnehdinnoista, joita Nervander antoi niin sano- tusta yhteisestä kansasta. Poliitti- suus nousi hetkeksi pateettisuuteen Nervanderin kirjoitettua Eugen Schaumanille omistamansa runon, jonka hän julkaisi kokoelmassaan Efter femtio år vuonna 1907. Sivulla 162 Valkeapää lainaa Nervanderin suomenkielistä luonnehdintaa sii- tä, miten ”ihana kansa joutui ole- maan bobrikovilaisessa liassa” poh- tien, mitä Nervander mahtoi lial- la tarkoittaa. Koska Nervanderin suomi oli horjuvaa, kyseessä saat- taisi olla myös ja ehkä pikemmin- kin lieka, jota hän ei vain osannut taivuttaa.
Mainitsematta Valkeapää jät- tää Nervanderin innostuksen Puo- lan kapinasta vuonna 1863, ja tä- män Garibaldi-intoonkin hän viit- taa vain ohimennen. Kuvaan olisi siis saanut radikaalimpaakin väri- tystä kuin siinä nyt on. Sen sijaan parissakin yhteydessä nousee esiin eräissä Nervanderin teksteissä il- menevä rasismi.
Nervanderin suhtautuminen teollistumiseen ja ”sivilisaation edistysaskeliin” oli kaksijakoinen,
kuten monen aikalaisensa. Matkus- tettiin rautatiellä ja höyrylaivoilla, mutta samaan aikaan murehdit- tiin katoavaa kulttuuria. Juuri tä- mä jännite oli keskeinen vaikutin koko muinaismuistosuojelun syn- nyn taustalla, erityisesti sen yhdis- tyessä haluun rakentaa kansakun- taa ja kansallista identiteettiä. Val- keapää tiivistää mainiosti etenkin rautatien yhteiskuntaan tuomat muutokset.
Valkeapää pohtii pariinkin ot- teeseen, oliko Nervanderin maa- seudulle vetäytymisen taustalla tols toi lainen ideologia. Koska Nervander ei kirjoittanut aihees- ta mitään, ollaan arvailujen varas- sa, mutta kysymys on esiin nos- tamisen arvoinen. Suvun juuret Nakkilan Närvän talossa kirjoit- taja mainitsee melko ohimennen käsitellessään maallemuuttoa. Eh- kä Nervanderissa eli koko ajan pie- ni satakuntalainen, joka vanhoilla päivillään etsiytyi juurilleen.
Nervanderilla oli laaja sosiaa- linen verkosto. Siksi onkin paikal- laan, että Valkeapää omistaa ihmis- suhteille oman lukunsa. Hän tote- aa, että vaikka tuttavia oli paljon, läheiset ystävät olivat kuitenkin harvassa; Nervanderin ystävyys vaati täydellistä omistautumis- ta. Useimmat ystävät joko kuoli- vat nuorina tai joutuivat mielisai- raalaan – tosin tuskin Nervande- rin vuoksi. Hänen verkostoonsa kuuluivat joka tapauksessa useat keskeiset suomalaisen kulttuurin rakentajat, kuten Alexis Stenvall (Kivi), Kaarlo Bergbom sekä vel- jekset J. R. Aspelin ja Eliel Aspe- lin-Haapkylä. Oma kysymyksen- sä on, miksei Nervander avioi- tunut. Valkeapää pohtii monelta kannalta avioliiton solmimisen ja solmimattomuuden syitä 1800-lu-
T I E T E E S S Ä TA PA H T U U 1 / 2 0 1 6 67 vun yhteiskunnassa ja yhteiskun-
nan odotuksia. Lopuksi hän pää- tyy kysymykseen, joka on kysytty ennenkin: oliko Nervander homo- seksuaali? Valkeapään tulkinta on tässä kohdassa aavistuksen ristirii- tainen, sillä ensiksi hän toteaa, et- tei mitään varmaa voi sanoa, mut- ta tuo samassa kuitenkin esiin il- meisiä esimerkkejä, jotka viittaavat myönteiseen vastaukseen. Pentti Paavolainen onkin Bergbom-elä- mäkerrassaan tulkinnut tilannet- ta rohkeammin. Kahden tulkin- nan lukeminen rinnakkain antaa kysymykselle oman kiintoisan va- laistuksensa.
Tuodessaan esiin sen, miten maailma jo Nervanderin elinaika- na muuttui ja erikoistuminen syr- jäytti uomo universalen, Valkea- pää käyttää esimerkkinä arkeolo- gi A. M. Tallgrenin (1885–1945) luonnehdintaa ”romanttisesta si- nisyydestä ja hämäryydestä”, joiden vuoksi Nervander ”ei saanut otet- ta todellisuuteen” ja joiden vuoksi hänen oma elämänsä ”tuntui ole- van tarkoitusta vailla”. Tallgren itse asiassa koki paljossa sukulaisuut- ta Nervanderiin ja tämän edusta- maan romantiikan aikakauteen ja oli itsekin monella tavalla Nervan- derin kaltainen, vaikka loikin pal- jon johdonmukaisemman ja loiste- liaamman uran kuin tämä: sosiaali- nen mutta samalla omiin oloihinsa vetäytyvä, kiinnostuksiltaan moni- puolinen ja usein epävarma työnsä merkityksestä. Heitä yhdisti myös samankaltainen suhtautuminen kielipolitiikkaan, etenkin Suomen kaksikielisyyden näkeminen kes- keisenä arvona.
Kirjaan on jäänyt jonkin ver- ran pieniä asiavirheitä. Sivulle 100 liittyvässä viitteessä 558 kirjoittaja esittää SMY:n tieteellisen mielen-
kiinnon kääntyneen suomalais-ug- rilaiseen tutkimukseen ja Siperiaan Nervanderin lähdettyä Turkuun vuonna 1873. Siperian-matkat jär- jestettiin kuitenkin vasta 1880-lu- vun lopussa Nervanderin jo palat- tua taas Helsinkiin, enkä muuten- kaan näkisi taidehistorian ja Suo- men suvun tutkimuksen joutuneen yhdistyksessä erityisen voimak- kaasti vastakkain. K. K. Meinan- derista tuli vuonna 1912 Kansallis- museon historiallisen osaston in- tendentti. Varsinainen osastonjoh- tajan virka perustettiin intendentin yläpuolelle vuonna 1920, eikä Mei- nander koskaan saanut sitä, vaikka hakikin, vaan joutui pysymään en- tisellä paikallaan.
Sivulla 129 mainitaan, ettei Ner- vander ryhtynyt tekemään lisen- siaatintyötä ja väitöskirjaa vaan jät- täytyi maisteriksi. Erillinen tohto- rintutkinto otettiin käyttöön vasta vuonna 1952, ja siihen asti tutkin- not olivat kandidaatti ja lisensiaat- ti. Kandidaatti voitiin promootios- sa vihkiä maisteriksi ja lisensiaat- ti tohtoriksi. Sivulle 138 liittyvässä viitteessä 765 todetaan Nervande- rin eläneen 1890-luvun puolimais- sa Nurmijärven ja Hyvinkään ra- jamailla; koska Hyvinkään kun- ta perustettiin vuonna 1917, voisi puhua yksinkertaisesti Nurmijär- vestä, tietenkin mainiten Hyvin- kään asemakylän silloin, kun Ner- vander asui siellä.
Nervander kirjoitti yleensä ruotsiksi. Kirjassa on usein pit- kähköjä sitaatteja, jotka on leipä- tekstissä suomennettu; originaali on viitteessä. Ratkaisu on toimiva.
Sen verran kuin katsoin, käännök- set ovat kelpoja. Tosin sivulla 153 on bitvis suomennettu ”kaksi ker- taa”, kun oikein olisi ”paloittain”, ja sivulla 21 olisi ollut parempi kään-
tää våning huoneistoksi kuin ker- rokseksi.
Ainoa asia, josta kirjaa täytyy varsinaisesti moittia, on oikoluvun ja tekstin hiomisen keskeneräisyys.
Tosin paljon hullumpaakin on täs- sä suhteessa päästetty viime vuo- sina painokoneista läpi. Kuiten- kin kirjaan on unohtunut joukko painovirheitä, aikaisempiin lause- rakenteisiin kuuluneita ja muok- kauksen varrella ylimääräisiksi tai epäkelvoiksi muuttuneita sanoja ja muotoja sekä sellaisia ilmaisu- ja kuin esimerkiksi ”ei oltu koettu”,
”60-vuotta”, ”Ett Rötmånadsdag”
tai ”opera buffo”. Sivulla 160 ja sii- hen liittyvässä viitteessä 876 Kan- sallismuseon vahtimestarin Sal- men sukunimi on vaihtunut Nie- meksi. Pariinkin kertaan kirjassa puhutaan vuosituhannen päätty- misestä, kun tarkoitetaan vuosisa- taa. Tällainen on harmillista teks- tissä, joka on kokonaisuutena erit- täin sujuvaa ja nautittavaa lukea.
Kirjan kuvitus on runsas ja ker- too tekstin rinnalla tarinaansa Ner- vanderin elämästä ja sen eri puolis- ta. Lopussa on värikuvaliite, jonka kuvat ovat yllättäen kaikki muka- na myös mustavalkoisina tekstiku- vina. Silloin kun kyseessä on mus- tavalkoinen valokuva ja väripaina- tuksen lisäarvo rajoittuu kuvan sä- vyyn, painattaminen uudelleen on mielestäni ollut tarpeetonta. Mii- ka Nyyssösen suunnittelema tyyli- käs kansi kuvastaa sekä Nervande- rin elämän ja persoonan eri puolia että niihin sisältyvää arvoituksel- lisuutta. Kirjassa on luettelo teks- tissä mainituista Nervanderin jul- kaisuista. Täydellisen bibliogra fian kokoaminen olisi ilmeisesti ol- lut mahdotonta, koska Nervander kirjoitti paljon sanomalehtiin, jois- sa kirjoittajan nimeä ei useinkaan
68 T I E T E E S S Ä TA PA H T U U 1 / 2 0 1 6
merkitty. Hän käytti myös erilaisia nimimerkkejä.
Suomessa on kirjoitettu vain harvoja elämäkertoja museomaail- man toimijoista. Tähän harvaan joukkoon Valkeapään Nervander- elämäkerta on nyt tuonut merkit- tävän lisän hahmottaessaan ensim- mäisenä 1840-luvulla syntyneen antikvaaripolven maailmaa ja toi- mintaa. Lisäksi se kohteensa mo- nipuolisuuden vuoksi avaa eloisia näkymiä myös moneen muuhun yhteiskunnan ja kulttuurin alaan.
Kirja on ohittamaton jokaiselle, joka on kiinnostunut 1800-luvun jälkipuolen Suomen kulttuurihis- toriasta.
Kirjoittaja on Helsingin yliopiston arkeologian dosentti ja arkeologian historian tutkija.
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjakeskiviikot
Tiedekirjaan!
Keväällä Tiedekirjassa kuullaan kirjailijoita kolmena keskiviikkona klo 16.30–17.30
17.2. Juha Valste, Neandertalinihminen – kadonnut lajitoveri
23.3. Helena Telkänranta, Millaista on olla eläin?
20.4. Markku Soikkeli, Tuttua
lemmentouhua – Johdatus rakkauskertomusten poetiikkaan, historiaan ja filosofiaan
Kirjakeskiviikkoina kaikkia SKS:n kirjoja myydään Tiedekirjassa -25%.
Snellmaninkatu 13, 00170 Helsinki Aukioloajat:
ma 10–17, ti–pe 10–16.30 Ota yhteyttä myymälään:
tiedekirja@tsv.fi (09) 635 177
