Tytti Tiainen
SHERLOCK HOLMES VIKTORIAANISESTA LONTOOSTA NYKYAJAN NEW YORKIIN
CBS:n televisiosarja Elementary Sherlock Holmes -adaptaationa
Pro gradu -tutkielma Itä-Suomen yliopisto Kirjallisuus Helmikuu 2021
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND Tiedekunta – Faculty
Filosofinen tiedekunta Osasto – School
Humanistinen osasto
Tekijät – Author
Tytti Tiainen
Työn nimi – Title
SHERLOCK HOLMES VIKTORIAANISESTA LONTOOSTA NYKYAJAN NEW YORKIIN. CBS:n televisiosarja Elementary Sherlock Holmes -adaptaationa.
Pääaine – Main subject Työn laji – Level Päivämäärä –
Date Sivumäärä – Number of pages
Kirjallisuus Pro gradu -tutkielma x 14.12.2020 67
Sivuainetutkielma Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma Tiivistelmä – Abstract
Tutkielmani kohteena on se, kuinka Arthur Conan Doylen Sherlock Holmes -hahmo ja hahmoon liittyvä tarinamaailma kuvastoineen on siirretty CBS:n Elementary-televisiosarjaan. Sherlock Holmes on tunnettu populaarikulttuurin hahmo, jota on versioitu lähes lukemattomia kertoja eri muodoissa. Tavoitteenani on tarkastella Elementaryn roolia Holmes-adaptaatioiden joukossa ja keskittyä varsinkin adaptaation keinojen ja syiden tarkasteluun. Erityisesti korostan hahmojen ja tarinamaailman tunnistettavuuden rakentumista, sillä Elementaryssa on tehty monia muutoksia esimerkiksi tapahtumapaikkoihin ja -aikoihin, päähenkilöiden elämänvaiheisiin, ammatteihin ja sukupuoliin. Näin ollen on luontevaa nostaa tutkielmassani esille adaptaatioprosessissa tehtyjen muutosten vaikutusta merkityksiin ja tulkintoihin sekä muutosten syitä.
Käsittelen Elementaryssa tehtyjä adaptaatiovalintoja suhteessa Doylen tarinoihin ja populaarikulttuurissa toistuvaan Holmes- kuvastoon. Tutkielmani teoreettisena lähtökohtana toimivat Linda Hutcheonin käsitykset adaptaatiosta ja Gérard Genetten näkemykset tekstien välisistä viittaussuhteista. Tarkastelemalla säilytettyjä, poistettuja ja muutettuja piirteitä pyrin muodostamaan käsityksen siitä, minkälainen kuva Doylen tarinamaailmasta välittyy Elementaryn perusteella. Otan huomioon myös genreen liittyvät odotukset ja sen, mitä siirtyminen kirjallisesta muodosta kuvalliseen muotoon edellyttää teoksen adaptaatiolta. Tutkielmani pääluvut muodostuvat juuri näiden näkökulmien kautta; ensimmäisessä pääluvussa keskityn tarinamaailman adaptaatioon, toisessa hahmojen adaptaatioon, ja kolmannessa pääluvussa tarkastelen genren merkitystä ja mediumin muuttamisen vaikutuksia.
Tulin tutkielmassani siihen tulokseen, että Elementary rakentuu adaptaationa erityisesti hahmojen välisten suhteiden säilyttämiselle ja erilaisten pinnallisten ja temaattisten viittausten hyödyntämiselle. Lisäksi arvioin, että Elementaryn vaikuttimina on toiminut erityisesti halu hyötyä taloudellisesti Holmes-tarinoiden suosiosta, mutta myös halu kommentoida tarinoita ja lainata niihin liittyvää kulttuurista painoarvoa.
Avainsanat – Keywords
adaptaatio, henkilöhahmo, intertekstuaalisuus, televisiosarja, kirjallisuudentutkimus, Sherlock Holmes, Elementary, Arthur Conan Doyle
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND Tiedekunta – Faculty
Philosophical Faculty Osasto – School
School of Humanities
Tekijät – Author
Tytti Tiainen
Työn nimi – Title
SHERLOCK HOLMES FROM VICTORIAN LONDON TO MODERN DAY NEW YORK. The CBS television series Elementary as a Sherlock Holmes adaptation.
Pääaine – Main subject Työn laji – Level Päivämäärä – Date Sivumäärä – Number of pages
Literature Pro gradu -tutkielma x 14.12.2020 67
Sivuainetutkielma Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma Tiivistelmä – Abstract
In my thesis, I determine how Arthur Conan Doyle’s character Sherlock Holmes and the related story world has been adapted into the CBS television series Elementary. Sherlock Holmes is a well-known and much-adapted character in western popular culture, so my objective here is to consider how Elementary relates to other Holmes adaptations as well as how and why the adaptation itself was made. I have put an emphasis on the way the audience recognizes the characters and the story world. Several changes were to the story, including the setting and time period as well as the personal histories, professions and genders of the characters. Therefore, the natural focus of this thesis lies on the construction of character recognition and the significance of the changes.
I consider the choices made in the adaptation process in relation to Doyle’s stories and the recurring characteristics of Holmes-related popular culture. I use Linda Hutcheon’s notions of adaptation along with Gérard Genette’s views on intertextuality of different texts as a theoretical basis. My aim is to form an idea of what kind of an image Elementary conveys of Doyle’s story world by looking at the retained, omitted, and altered story traits. I also take into account the expectations related to genre and the requirements of transitioning a story from a written form to a visual one. The main chapters of my thesis are divided based on those perspectives. In the first chapter, I concentrate on the adaptation of the story world. In the second, I focus on the adaptation of the characters, and in the third one, I ponder the meaning of genre and the effects of changing the medium.
As an adaptation, Elementary is constructed by preserving the relationships between characters as well as different kinds of superficial and thematic references. I also found that Elementary is motivated mainly by the desire to benefit financially from the popularity of the Holmes stories, but also by a will to comment them and to adopt the cultural value associated to them.
Avainsanat – Keywords
adaptation, character, intertextuality, television series, literary research, Sherlock Holmes, Elementary, Arthur Conan Doyle
SISÄLLYS
1. JOHDANTO ... 1
1.1. Tutkimuskysymykset ... 1
1.2. Teoriatausta ja keskeiset käsitteet ... 2
1.3. Aiemmasta tutkimuksesta ... 3
1.4. Aineiston esittely ja rajaus ... 4
2. TARINAMAAILMAN ADAPTAATIO ... 7
2.1. Holmes-kuvaston rakentuminen ... 7
2.1.1. Holmes-tarinat adaptaation kohteena ... 7
2.1.2. Tekstien keskinäiset suhteet ... 10
2.2. Tunnistettavuuden vaatimukset ja muutosten tuomat merkitykset ... 12
2.2.1. Tarinoiden konteksti ... 13
2.2.2. Tarinoita määrittävät rooliasetelmat ... 17
2.3. Intertekstuaalisuus tunnistettavuuden rakentajana ... 21
2.3.1. Viittaukset Doylen tarinamaailmaan ... 22
2.3.2. Viittaukset populaarikulttuurin Holmes-kuvastoon ... 26
3. HENKILÖHAHMOJEN ADAPTAATIO ... 29
3.1. Henkilöhahmon käsite ... 29
3.2. Holmes ... 31
3.3. Watson... 37
3.4. Irene Adler ja Moriarty ... 46
3.5. Päätelmiä hahmojen adaptaatiosta ... 51
4. KIRJALLISESTA MUODOSTA TELEVISIOON ... 53
4.1. Etsivätarinoiden luonne ja muuttaminen ... 53
4.1.1. Historia ja ominaispiirteet ... 53
4.1.2. Genren vaikutus ja mediumin muuttaminen ... 55
4.2. Adaptaation syyt ... 58
5. LOPUKSI ... 61
1. JOHDANTO
Sherlock Holmes on yksi länsimaisen populaarikulttuurin tunnistettavimmista ja versioiduimmista hahmoista. Viime vuosien suosituin ja pisimpään jatkunein versiointi on yhdysvaltalaisen CBS-tuotantoyhtiön Elementary-televisiosarja, jota ehdittiin esittää seitsemän tuotantokautensa aikana yhteensä 154 jaksoa. Elementaryn ensimmäinen jakso ilmestyi vuonna 2012, jolloin Sherlock Holmes oli muutenkin pinnalla – suuren yleisön Sherlock Holmes -elokuvat olivat ilmestyneet vuosina 2009 ja 2011, ja BBC:llä vuonna 2010 alkanut Sherlock-televisiosarja oli saavuttanut huippusuosion maailmalla. Kiinnostuin siitä, kuinka Arthur Conan Doylen jo vuonna 1887 luoma hahmo nousi yhä uudelleen esille uusien versioiden myötä.
Erityisesti huomioni kiinnittyi siihen, kuinka tietyt asiat vaikuttivat säilyvän aina adaptaatiosta toiseen. Esimerkiksi tarinoiden päähenkilöiden, Sherlock Holmesin ja tohtori Watsonin, ystävyyssuhde löytyi adaptaatioista lähes poikkeuksetta, ja Doylella pienessä roolissa olleet sivuhenkilöt Irene Adler ja professori Moriarty näyttivät vakiinnuttaneen paikkansa adaptaatioiden vakiohahmoina. Valitsin tutkimuskohteekseni Elementaryn siitä syystä, että siinä on säilytetty juuri mainitsemani asiat huolimatta siitä, että hahmoihin ja tarinan miljööhön on tehty paljon muutoksia. Mielestäni muutosten ja säilytettyjen piirteiden suhde tarjosi herkullisen lähtökohdan Holmes-adaptaatioiden keinojen tarkasteluun.
1.1. Tutkimuskysymykset
Elementary ei mielestäni pyri olemaan perinteiseksi mielletty adaptaatio, joka toistaisi alkuperäistä teosta kovin tarkasti. Adaptaation tarkkuuden sijaan kiinnostavaa on Elementaryn rooli Holmes-adaptaatioiden pitkässä jatkumossa sekä sarjassa tehdyt muutokset ja niiden aikaansaamat merkityserot. Vaikka vertailen Doylen tarinoita ja Elementarya, haluan tehdä sen käsittämällä Elementaryn osana populaarikulttuuria ja etsivätarinoiden maailmaa.
2
Lähtöoletuksenani on, että Elementarysta rakennetaan Holmes-adaptaatiota erityisesti säilyttämällä hahmojen vakiintuneet piirteet ja hyödyntämällä intertekstuaalisia viittauksia.
Haluankin tarkastella sitä, missä kulkee pinnallisten ja temaattisten viittausten raja. Mikä tekee adaptaatiosta tunnistettavan ja miksi paljon versioidusta tarinamaailmasta tehdään yhä uusia versioita?
Tutkimuskysymyksenäni on siis se, kuinka Arthur Conan Doylen Sherlock Holmes -hahmo ja hahmoon liittyvä tarinamaailma kuvastoineen on siirretty Elementary-televisiosarjaan.
Tarkempina tutkimusongelminani näyttäytyvät tällä hetkellä seuraavat kysymykset:
1. Mitä tunnistettavia piirteitä Doylen tarinamaailmasta ja hahmoista on säilytetty?
2. Millaisia merkityksiä säilytetyillä ja muutetuilla piirteillä on saavutettu?
3. Miksi kyseinen adaptaatio on tehty ja mikä rooli sillä on Holmes-adaptaatioiden jatkumossa?
Pohdinta yleisön suhteesta adaptaatioihin seuraa myös mukanani koko tutkielman ajan.
Lähtöoletukseni on, että yleisön käsitykset ja odotukset vaikuttavat paitsi adaptaation tekijöiden lähtökohtiin ja suunnitelmiin myös valmiin adaptaation vastaanottoon. En siis käsittele vain Elementaryssa tehtyjä adaptaatiovalintoja ja niiden synnyttämiä merkityksiä, vaan pohdin myös valintoihin mahdollisesti vaikuttaneita syitä.
1.2. Teoriatausta ja keskeiset käsitteet
Käytän Linda Hutcheonin näkemyksiä adaptaatiosta tutkielmani kivijalkana. Kattavassa teoksessaan A theory of Adaptation Hutcheon tiivistää adaptaation perusolemuksen: hänen mukaansa se on “repetition without replication” (Hutcheon 2012/2006: 149).
Tämänkaltainen toisto ilman kopiointia on adaptaatioiden perusta. Käsittelen adaptaatiota Hutcheonin (mts. 7–8) tavoin kolmesta näkökulmasta: valmiina tuotteena (formal entity of product), luomisprosessina (process of creation) ja vastaanottoprosessina (process of reception). Näiden kolmen näkökulman ympärille kietoutuvat Elementaryssa tehdyt adaptaatiovalinnat, syyt, muutokset ja tunnistettavuuden kysymykset.
3
Tekstien välisiä yhteyksiä ja päällekkäisyyksiä on käsitelty niin Mihail Bahtinin dialogismissa kuin Julia Kristevan siitä kehittelemässä intertekstuaalisuuden tilassa (Stewen 1991: 128). Tässä tutkielmassa hyödynnän Gérard Genetten käsityksiä intertekstuaalisuudesta – tai Genetten mukaan paremminkin transtekstuaalisuudesta, jonka tämä kuvaa koostuvan ”kaikesta, joka asettaa tekstin yhteyteen muiden tekstien kanssa”
(Genette 1982: 1). Tässä tutkielmassa teksti ymmärretäänkin laajassa merkityksessään ylipäänsä jonakin teoksena, jota on mahdollista tulkita. Käytän analyysini välineinä erityisesti transtekstuaalisuudelle alisteisia käsitteitä hyperteksti ja hypoteksti. Niistä ensimmäinen eli hyperteksti tarkoittaa tekstiä, joka viittaa johonkin toiseen tekstiin.
Hypoteksti puolestaan on se teksti, johon hyperteksti viittaa. Ne ovat erityisen hyödyllisiä kohdissa, joissa jäsentelen eri tekstien ja adaptaatioiden välisiä viittaussuhteita.
Lisäksi käytän hyödykseni erityisesti Uri Margolinin näkemyksiä henkilöhahmoista silloin, kun käsittelen keskeisten hahmojen adaptaatiota ja tunnistettavuuden rakentumista. Genren ja erityisesti mediumin muuttamisen yhteydessä tukeudun Henry Baconin tietoihin kuvallisen kerronnan ominaispiirteistä, ja adaptaation syitä pohtiessani käytän edellä mainitun Hutcheonin lisäksi myös Deborah Cartmellin ja Imelda Whelehanin näkemykseen adaptaatioiden kaupallisista syistä.
1.3. Aiemmasta tutkimuksesta
Suhteellisen pitkän historiansa ja tunnettuudensa takia Doylen Holmesia ja sen eri versiointeja on tutkittu suhteellisen paljon. Elementary on kuitenkin tuoreimpia ja pisimpään jatkuneita Holmes-adaptaatioiden pitkässä jatkumossa, ja poikkeaa kontekstiltaan suurimmasta osasta edeltäviä adaptaatioita. Tämän perusteella ikonisten hahmojen tutkiminen juuri tässä Holmes-adaptaatiossa on mielekästä, ja avaa toivoakseni uusia näkökulmia siihen, mihin kaikkeen Sherlock Holmes taipuu.
Viimeaikaisia Holmes-adaptaatioita on tutkittu nimenomaan adaptaation näkökulmasta.
Esimerkiksi Bran Nicol on tarkastellut Warner Brothersin tuottamia Sherlock Holmes – elokuvia ja BBC:n Sherlock-sarjaa nimenomaan nykyajan adaptaatioina “Sherlock Holmes Version 2.0: Adapting Doyle in the Twenty-First Century”-artikkelissaan (2013). Tom
4
Steward on niin ikään tutkinut BBC:n Sherlockia televisioadaptaationa artikkelissaan
“Holmes on the Small Screen: The Television Contexts of Sherlock” (2012). Ashley D.
Polasek on tutkinut sekä Elementarya että adaptaatioiden Holmes-hahmon kehittymistä väitöskirjassaan The Evolution of Sherlock Holmes: Adapting Character Across Time and Text (2014).
1.4. Aineiston esittely ja rajaus
Skotlantilaisen Sir Arthur Conan Doylen (1859–1930) luoma Sherlock Holmes kuuluu maailman tunnetuimpiin fiktiivisiin hahmoihin. Hahmo esiintyi ensimmäisen kerran vuonna 1887 julkaistussa A Study in Scarlet -romaanissa. Holmes-tarinoiden ”kaanoniin” katsotaan kuuluvaksi 56 lyhyttä kertomusta ja neljä romaania, jotka ilmestyivät vuosina 1887–1927.
Sen lisäksi Holmes-tarinoiden hahmoja on esiintynyt lukemattomien eri tekijöiden teoksissa, kuten romaaneissa, näytelmissä ja kuunnelmissa. Doylen Holmes-tarinoita on käännetty useaan otteeseen suomeksikin, yhtenä tuoreimmista Jaakko Anhavan kääntämä kokoomateos Sherlock Holmes – kootut kertomukset vuodelta 2010.
Doylen tarinoiden Sherlock Holmes on loogisen päättelykykynsä äärimmilleen hionut Lontoossa asuva etsiväkonsultti, joka ratkaisee työkseen kiperiä arvoituksia ja auttaa Scotland Yardia haastavissa rikosjutuissa. Holmes jakaa asunnon sodasta palanneen lääkäri John Watsonin kanssa, joka alkaa avustaa Holmesia rikostutkinnoissa ja kirjoittamaan kokemuksiaan muistiin. Watson toimiikin kertojana lähes kaikissa kertomuksissa, jotka sijoittuvat ajallisesti usealle vuosikymmenelle Holmesin uralla. Lisäksi Doylen tarinoissa esiintyvät myös Holmesin suurimpana vastustajana tunnettu professori Moriarty ja Holmesin älynlahjoissa voittanut nainen, Irene Adler.
Elementary on yhdysvaltalaisen televisio- ja radioyhtiö CBS:n tuottama rikosdraamasarja, jonka hahmot perustuvat Arthur Conan Doylen luomiin hahmoihin. Sarjan ensimmäisen kauden esittäminen alkoi Yhdysvalloissa syksyllä 2012. Kausi pitää sisällään 24 vajaan 50 minuutin pituista jaksoa. Sarjan seitsemäs ja viimeinen tuotantokausi esitettiin
5
Yhdysvalloissa vuonna 2019, ja Suomessakin Elementarya on esitetty Nelosella nimellä Holmes NYC keväästä 2013 lähtien.
Elementaryn Sherlock Holmes (Jonny Lee Miller) on New Yorkissa asuva brittiläinen etsiväkonsultti, joka yrittää toipua huumeriippuvuudestaan. Siinä häntä auttaa Holmesin tukihenkilöksi palkattu, lääkärintyöt lopettanut tohtori Joan Watson (Lucy Liu). Holmes auttaa New Yorkin poliisivoimia vaikeiden rikosten ratkaisemisessa ja toimii useimmiten yhteistyössä ylikomisario Gregsonin ja etsivä Bellin kanssa. Myöhemmin Watson alkaa avustaa Holmesia myös rikosten ratkaisemisessa. Sarjan ensimmäisen kauden juonikaari keskittyy Holmesin yritykseen saada kiinni entisen rakastettunsa Irene Adlerin (Natalie Dormer) murhannut rikollisnero Moriarty (niin ikään Natalie Dormer).
Olen rajannut tutkittavaksi aineistoksi erityisesti televisiosarjan ensimmäisen ja toisen kauden. Viittaan eräissä kohdissa myös tiettyihin myöhemmillä kausilla esiintyviin seikkoihin, mutta ensimmäinen tuotantokausi on oleellinen sarjan henkilöhahmojen vakiinnuttamisen ja tunnistettavuuden rakentamisen kannalta. Doylen Holmes-tarinoista käsittelen niitä, jotka osoittautuvat hyödyllisiksi Elementaryn ja populaarikulttuurin Holmes-kuvaston analysointiin nähden.
Kun viittaan Doylen Holmes-tarinoihin, merkitsen ne lyhenteellä CSH käyttämäni The Complete Sherlock Holmes -kokoomateoksen (2009/1887—1927) nimen mukaisesti.
Lisäksi mainitsen nimeltä tarinan ja sivun, jolta mainitsemani kohta löytyy. Elementaryn tiettyihin jaksoihin viitatessani käytän kauden ja jakson numeroa sekä jakson nimeä (esimerkiksi K1J1: Pilot).
Hyödynnän sopivissa kohdissa myös muita Sherlock Holmes -adaptaatioita analyysini tukena. Erityisesti populaarikulttuurin Holmes-kuvaston rakentumisen ja tunnistettavien piirteiden yhteydessä on hyödyllistä tarkastella suurelle yleisölle tuttuja Holmes- adaptaatioita. Käytän erityisesti Guy Ritchien Sherlock Holmes -elokuvia sekä BBC:n Sherlock- ja Granada TV:n Sherlock Holmes -televisiosarjoja. Lisäksi viittaan tarpeen mukaan Disneyn The Great Mouse Detective -piirroselokuvaan ja Billy Wilderin The Private Life of Sherlock Holmes -parodiaelokuvaan.
6
Englantilaisen Guy Ritchien (1968) ohjaamassa Sherlock Holmes -elokuvassa (2009) ja sen vuonna 2011 ilmestyneessä jatko-osassa Sherlock Holmes – A Game of Shadowsissa pääosissa nähdään Robert Downey Jr. Holmesina ja Jude Law Watsonina. Tärkeimmissä sivurooleissa esiintyvät Rachel McAdams Irene Adlerina ja Jared Harris professori Moriartyna. Elokuvissa Holmes näyttäytyy toimintasankarimaisena lihaskimppuna, joka ratkaisee ja ennaltaehkäisee rikoksia älynsä, nyrkkiensä ja Watsoninsa avulla.
Vuosina 2012–2017 esitetty BBC-tuotantoyhtiön Sherlock-televisiosarja oli ensimmäinen tämän vuosituhannen tunnetuista Holmes-adaptaatioista, jossa tarinan miljöö siirrettiin viktoriaanisesta ajasta nykyaikaan. Steven Moffatin ja Mark Gatissin luoman sarjan yhteensä 13 jaksossa Sherlock Holmesia esittää Benedict Cumberbatch ja Watsonia Martin Freeman. Irene Adlerina nähdään Lara Pulver ja Moriartyna Andrew Scott. Sherlockissa huumeriippuvuudesta jotakuinkin kuiville päässyt Holmes ja traumatisoivasta sodasta kotiin palannut Watson opettelevat yhteisasumista ja taistelevat samalla rikollisnero Moriartya vastaan.
Doylen tarinoita noudattelevana esimerkkinä mainitaan usein Granada TV:n vuosina 1984–
1994 esittämä Sherlock Holmes -televisiosarja. Siinä Jeremy Brett esittää Holmesin hahmoa ja Watsonina nähdään ensin David Burke ja myöhemmin Edward Hardwicke. Sarjaan kuuluu yhteensä 36 tunnin jaksoa ja viisi elokuvapituista erikoisjaksoa, joissa kaikissa on adaptoitu jokin Doylen Holmes-tarina melko tarkasti Doylea mukaillen.
Intertekstuaalisten viittaussuhteiden monitasoisuuden käsittelyssä hyödynnän The Great Mouse Detective -piirroselokuvaa. Eve Tituksen lastenkirjasarjaan perustuva Disneyn vuonna 1989 ilmestynyt animaatio kertoo kahdesta hiirestä, jotka ovat tietysti versioita Holmesista ja Watsonista.
Billy Wilder puolestaan ohjasi vuonna 1970 ilmestyneen The Private Life of Sherlock Holmes -parodiaelokuvan, joka on erityisen hyödyllinen Holmes-adaptaatioissa toistuvien ja liioiteltavien piirteiden tarkastelussa. Robert Stephensin esittämän Holmesin ja Colin Blakelyn esittämän Watsonin avulla elokuva käsittelee muun muassa Holmesin ja Watsonin suhdetta ja populaarikulttuurin käsitystä hahmojen luonteista.
7 2. TARINAMAAILMAN ADAPTAATIO
2.1. Holmes-kuvaston rakentuminen
Lähes 140-vuotiaassa Holmes-transtekstissä eri adaptaatioissa toistuvat elementit ovat muodostaneet vakiintuneen kuvaston, jossa tietyt miljööt, hahmojen piirteet ja konkreettiset esineet toistuvat. Nämä populaarikulttuuriin vakiintuneet käsitykset Sherlock Holmesista ja hahmoon liittyvästä tarinamaailmasta muodostavat monimutkaisen ja monitasoisen kudelman erilaisia viittauksia. Tekijöiden ja tulkitsijoiden omat tiedot vaikuttavat ratkaisevasti siihen, kuinka adaptaatio tehdään ja toisaalta ymmärretään ja tulkitaan.
Tässä alaluvussa tarkastelenkin sitä, kuinka populaarikulttuurin Holmes-kuvasto rakentuu.
Aloitan lyhyellä katsauksella Holmes-tarinoiden adaptaation historiaan ja siihen, mitä asioita missäkin adaptaatiossa on säilytetty. Sen jälkeen pohdin katsojien odotuksia ja niiden vaikutusta adaptaation tunnistamiseen ja tulkintaan. Tarkastelen myös sitä, millaiseen suhteeseen erilaiset hypo- ja hypertekstit asettuvat keskenään.
2.1.1. Holmes-tarinat adaptaation kohteena
Arthur Conan Doylen Sherlock Holmes -tarinat ovat yksiä kaikkien aikojen eniten versioiduimmista tarinoista. Sherlock Holmes -adaptaatioista historiikin laatineen Alan Barnesin mukaan Sherlock Holmes oli nykyajan ensimmäinen pop-ikoni. Ensimmäiset Holmes-adaptaatiot tehtiinkin jo 1800-luvun puolella Doylen tarinoiden yhä ilmestyessä.
(Barnes 2011/2002: 8, 318.) Niistä ajoista lähtien on Doylen hahmoista ja tarinoista tehty niin elokuvia, näytelmiä, romaaneja, kuunnelmia, televisiosarjoja, musiikkia, videopelejä, sarjakuvia kuin lautapelejäkin – lista näyttäisi jatkuvan loputtomiin. Erilaiset adaptaatiot vaihtelevat Doylen tarinoita noudattelevista niin parodioihin kuin täydellisiin uudelleenkirjoittamisiin.
Adaptaatiotyylien monimuotoisuus tulee esille myös aineiston esittelyn yhteydessä mainituissa Holmes-adaptaatioissa. Esimerkiksi Granada TV pyrki pitäytymään
8
mahdollisimman tiukasti Doylen alkuperäistekstissä niin hahmojen, tarinoiden kuin tapahtumapaikkojenkin osalta. Guy Ritchiellä taas on omissa Sherlock Holmes - elokuvissaan täysin erilainen lähestymistapa: ne sijoittuvat kyllä viktoriaaniseen aikaan, mutta Doylen tarinoiden suoran uudelleenkertomisen sijasta niissä tutkitaan hahmon vähemmälle huomiolle jääneitä toimintasankarin aineksia. BBC:n Sherlock-sarja puolestaan sijoittaa hahmot tuttuihin asetelmiin nykyajan Lontoossa ja sekoittaa tarinoiden juonia ja aineksia uusiksi.
Elementaryssa Doylen tarinoiden aineksista on koostettu kiinnostava sekoitus, jossa hahmojen ominaisuuksia ja taustatarinoita on osaksi säilytetty samana ja osaksi muutettu (kuten Holmesilla), kokonaan keksitty (kuten Moriartylla) ja jätetty pois (kuten Watsonilla ja Irene Adlerilla). Lisäksi tarinoiden miljööt sekoittuvat ja yhdistyvät, kuten sarjan menneisyyteen sijoittuvat tapahtumat vuosien takaisessa Lontoossa ja toisaalta New Yorkin nykyhetkessä.
Katsojien tietoisuus adaptaatiosta sekä aiempien tietojen määrä (tai niiden puute) ohjaavat katsojat tekemään tulkintoja. Tietoisuuden ja ennakkotietojen määrästä johtuen on olemassa monenlaisia katsojia, joiden odotukset saattavat erota toisistaan merkittävästikin.
Nähdäkseni Elementarynkin katsojat voidaan jakaa karkeasti kolmenlaisiin yleisöihin:
1. katsojat, jotka eivät tiedosta katsovansa adaptaatiota tai jotka eivät tunne hypotekstiä,
2. katsojat, joilla on jonkin verran tietoa hypotekstistä 3. katsojat, joilla on paljon tietoa hypotekstistä.
Ensimmäisen joukon yleisö ei tunnista katsovansa adaptaatiota, vaan suhtautuu teokseen kuin mihin tahansa muuhun itsenäiseen poliisisarjaan. Heillä hypoteksti ei luo odotuksia teoksen sisällön, hahmojen tai tematiikan suhteen, vaan odotuksia ohjailevat esimerkiksi lajityypin konventiot. Toisen joukon katsojille tieto olemassa olevasta hypotekstistä saattaa antaa jonkinlaisen alustavan kontekstin sarjalle. Kolmannenlainen yleisö sen sijaan on tietoinen hypotekstin ja todennäköisesti myös laajemman kuvaston olemassaolosta, ja siksi he katsovat sarjaa nimenomaan adaptaationa. Tällöin he näkevät tuntemiinsa hypoteksteihin
9
tehdyt muutokset niiden kommentointina, ja saattavat arvottaa teoksen verrattuna nimenomaan muihin hyperteksteihin, eikä esimerkiksi poliisisarjojen genren edustajana.
Vaikka, kuten todettua, adaptaatio on myös itsenäinen taideteos, se ei silti voi karata lähtökohtiaan. Näkyväksi (esimerkiksi nimen kautta) tehty adaptaatio asettaa itse itsensä suhteeseen jonkin muun tai muiden tekstien kanssa. Kuinka pohjatekstin tunteva katsoja siis voisi jättää huomiotta teoksen suhteen laajempaan transtekstiin?
Hutcheon nostaakin esiin hypotekstin tunnistavan yleisön odotukset. Hänen mukaansa tieto tuo mukanaan odotusten lisäksi myös yleisön vaatimukset. Hutcheonin mukaan yleisön suosikkiteoksissa on jotain, mitä he eivät halua nähdä muutettavan. Toisaalta yleisölle rakkaasta teoksesta tehty adaptaatio houkuttelee juuri tuon yleisön sen ääreen. (Hutcheon 2012/2006: 122). Tällöin katsoja saattaa tuomita teoksen, jos se ei hänen mielestään tavoita jotakin hypotekstin “sisintä” olemusta.
Onko yleisöllä oikeutta vaatia adaptaatiolta mitään muuta kuin sitä, mitä tekijät ovat halunneet saada aikaan? Voitaneen olettaa, että erityisesti usein adaptoituja tekstejä adaptoivat haluavat teoksellaan osallistua keskusteluun paitsi transtekstin myös yleisön kanssa. On tietysti katsojan omalla vastuulla, pitääkö hän näkemästään vai ei. Mutta silti;
adaptaatio houkuttelee ja rahastaa katsojaa hypotekstin nimellä. Katsojan mahdollisesti kokema pettymys lienee siis ymmärrettävää vaikkapa tilanteessa, jossa katsoja kokee adaptaation pilkkaavan esimerkiksi itselleen tärkeän hypotekstin arvoja. Katsojan adaptaatiolta usein odottama uskollisuus voikin vaihdella pohjatekstin tarkasta toisintamisesta epämääräisempään, pohjatekstiä määrittävien seikkojen tai sen arvojen säilyttämiseen.
Käsitys Sherlock Holmesista ja hahmoon liittyvästä tarinamaailmasta muovautuu väistämättäkin sen mukaan, missä järjestyksessä tutustuu eri adaptaatioihin ja Doylen Holmes-tarinoihin. Pohjatietoyhdistelmiä ja katsojan niiden pohjalta muodostamia käsityksiä, odotuksia ja vaatimuksia on lopulta yhtä monta kuin on katsojiakin. Esimerkiksi eri ikäluokka, kiinnostuksen kohteet ja mieltymykset, sattuma ja niin edelleen vaikuttavat eri ihmisten mielikuviin. Elementary saattaa olla ensimmäinen Holmes-teos sellaiselle ihmiselle, joka on mieltynyt television poliisisarjoihin. Ritchien Holmesit taas saattavat olla
10
toimintaelokuvien ystäville ensimmäinen kosketus Holmes-tarinoihin, Sherlock Koira animaatioharrastajille tai lapsille, ja Doylen tarinat puolestaan klassisten etsivätarinoiden kuluttajille.
Siksi on mahdotonta saada yhtä kuvaa siitä, millainen käsitys Holmes-kuvastosta on vallalla.
Myös jonkin tietyn adaptaation vaikutusta voi siksi olla vaikeaa arvioida. Kuitenkin Hutcheonin mukaan adaptaatiot saavat aikaan pysyviä muutoksia (2006: 29).
Monikerroksisten viittaussuhteiden vaikutus voi mielestäni näkyä Hutcheonin tarkoittamana pysyvänä muutoksena sekä populaarikulttuurin kuvaston että yksittäisten kuluttajien tasolla.
Kukin katsoja ja lukija rakentaa eri osasista omat käsityksensä, joihin vaikuttavat kaikki aikaisemmat tiedot ja uudet tuttavuudet. Toisaalta suositut ja näyttävästi esillä olevat uudet adaptaatiot rakentavat laajempaa kuvastoa, johon seuraavat tuotokset pakostakin suhteutuvat.
2.1.2. Tekstien keskinäiset suhteet
Arthur Conan Doylen Holmes-tarinoista – tai mistä tahansa muusta lähdemateriaalista – tehtyä adaptaatiota tarkastellessa on avuksi selvittää, millaisessa suhteessa alkuperäinen teos ja itse adaptaatio ovat toisiinsa. Pelkkä viittaussuhteiden mekaaninen tarkastelu ja nimeäminen ei ole mielekästä, mutta niiden avulla voidaan ensinnäkin nähdä, millaisesta viittauskudelmasta transtekstissä on kysymys ja kuinka kyseinen kudelma rakentuu sekä toisekseen tarkastella, mitkä elementit valikoituvat, kulkevat ja säilyvät uusissa adaptaatioissa.
Kuten johdannossa mainitsin, käytän tutkielmassani apuna Gérard Genetten käsitteitä transtekstuaalisuus ja sille alisteisia hypo- ja hypertekstejä. Käyttämäni määritelmät löytyvät Genetten vuonna 1982 ilmestyneestä ja vuonna 1997 englanniksi käännetystä Palimpsests:
literature in the second degree -teoksesta. Siinä Genette kuvailee hypertekstin ja hypotekstin suhdetta seuraavasti:
By hypertextuality I mean any relationship uniting a text B (which I shall call the hypertext) to an earlier text A (I shall, of course, call it the hypotext), upon which it is grafted in a manner that is not that of commentary. (Genette 1982:5.)
11
Hypertekstuaalisuudella Genette tarkoittaa siis kaikkea sitä, mikä liittää jonkin tekstin (hypertekstin) toiseen, aikaisempaan tekstiin (hypotekstiin). Genetten käsitteiden valossa Elementary on Doylen Holmes-tarinoihin viittaava hyperteksti, ja Doylen tarinat toimivat viittauspohjana eli hypotekstinä kyseiselle televisiosarjalle.
Eroavaisuuksistaan huolimatta kaikilla versioilla on silti yhteinen hypoteksti eli Doylen tarinat. Lisäksi kaikki Doylen tarinoiden jälkeen ilmestyneet versiot viittaavat tahtomattaankin muihin samasta aiheesta tehtyihin töihin. Kaikki Holmes-työt yhdessä muodostavat transtekstuaalisen kokonaisuuden, johon uudet Holmes-adaptaatiot väistämättäkin viittaavat enemmän tai vähemmän tietämättään. Kutsun tätä kokonaisuutta Genettea mukaillen transtekstiksi. Transteksti siis käsittää sekä Doylen Holmes-tarinat että kaikki siihen viittaavat työt.
Elementary viittaa Doylen Holmes-tarinoiden lisäksi moniin muihin samaan transtekstiin kuuluviin teksteihin. Viittaukset voivat olla suuria, pieniä tai kerrostuneita, kuten vaikkapa viittaukset Basil Rathbonen tähdittämiin 1930–1940-luvuilla ilmestyneisiin Holmes- elokuviin ja vuonna 1986 ilmestyneeseen Disneyn The Great Mouse Detective - animaatioelokuvaan, joka puolestaan viittaa myös itse edellä mainittuihin Holmes-elokuviin.
Viittaussuhteet voivat siis muodostua – ja ovat muodostuneetkin – moninkertaisiksi ja jokaisen uuden adaptaation myötä yhä hämärämmiksi. Doylen kehittelemä tarinamaailma on kiistatta edellytys Holmes-transtekstille, mutta siihen viittaavat hypertekstit ovat silti olemassa omina itsenäisinä teoksinaan. Barnes (2011/2002: 9) sanookin, että Sherlock Holmes ideana merkitsee nykyään paljon enemmän kuin pelkästään sitä tekstiä, josta se on lähtöisin.
Hämärien viittaussuhteiden lisäksi Holmesin-transtekstin kaltaisessa suhteellisen vanhassa ja jatkuvasti kehittyvässä transtekstissä rakentuva kuvasto saattaa helposti muokkautua
“lähteettömäksi”. Tällöin jossakin hypertekstissä esiintynyt elementti vakiintuu osaksi transtekstin kuvastoa, ja sen jälkeen sen oletetaan joko olevan peräisin itse hypotekstistä tai vain jotenkin epämääräisesti kuuluvan kyseiseen transtekstiin. Näin on käynyt esimerkiksi metsästäjänhatulle (engl. deerstalker). Yhdessäkään Doylen Holmes-tarinassa ei suoraan mainita Holmesin käyttäneen metsästäjänhattua, mutta hattu vakiintui osaksi Holmes- kuvastoa alun perin tarinoiden kuvitusten kautta. Nykyään hattua käytetään Holmesin
12
symbolina, usein yhdessä tietynlaisen käyrän piipun kanssa) esimerkiksi Holmes-kirjojen selkämyksissä, kansikuvituksissa ja Holmes-oheistuotteissa.
Metsästäjänhattu on hyvä esimerkki myös siitä, kuinka jokin kuvaston elementti saattaa lainautua varsinaisen transtekstin puolelta osaksi laajempaa tekstilajin tai jopa populaarikulttuurin yleistä kuvastoa. Metsästäjänhattukin on laajentunut edustamaan Sherlock Holmesin lisäksi etsivähahmoa ylipäätään. Hatun merkitys saatetaan tunnistaa ilman, että tiedetään sen alkuperää tai “omistajaa”; joku saattaa ajatella, että rikosten ja mysteerien selvittäjällä kuuluu olla piippu ja metsästäjänhattu, vaikka ei tuntisi lainkaan Sherlock Holmesin hahmoa tai etsivätarinoiden traditiota.
Alkuperäisyys ja edeltäminen ovatkin täysin riippuvaisia siitä, mitä Holmes-adaptaatioita kukin on nähnyt ja missä järjestyksessä. Linda Hutcheonin (2012/2006: XV) mukaan yksi adaptaatio voi olla samalla kertaa adaptaatio monesta eri tekstistä, ja versiot ovat siksi olemassa samanaikaisesti, eivät peräkkäisesti. Transtekstin viittaussuhteita on tästä syystä mahdotonta tarkastella kaikenkattavasti, kaikki viittaukset huomioiden, sillä minulla, jokaisella katsojalla ja Elementaryn tekijäjoukon ihmisillä on omat käsityksensä ja tietonsa Holmes-transtekstistä. Ei voida tietää tarkkaan, mihin kaikkiin teoksiin sarjan käsikirjoittajat ovat viitanneet tietoisesti (tai tietämättään!), tai mitä viittauksia vaikkapa sarjan lavastajat ovat työhönsä sisällyttäneet. Siksi täytyy tyytyä niihin tietoihin, joita on saatavilla ja niihin viittauksiin, jotka itse tunnistaa.
2.2. Tunnistettavuuden vaatimukset ja muutosten tuomat merkitykset
Holmes-tarinamaailmasta on lukuisia versioita. Joissakin adaptaatioissa hyödynnetään Doylen tarinoita kutakuinkin sellaisenaan, kuten Granada TV:n Holmesissa, mutta usein niihin on tehty paljonkin muutoksia. Adaptaatioon mukaan valitut elementit ja niiden määrä vaihtelevat: joskus miljöö, aika, paikka ja hahmojen sukupuolet on kaikki vaihdettu, mutta teos on silti tunnistettavasti Holmes-adaptaatio. Mitkä asiat ovat tunnistettavuuden kannalta olennaisia? Mikä tekee teoksesta Holmes-adaptaation?
13
Lähestyn tunnistettavuuden rakentumista adaptaatioissa toistuvien piirteiden kautta.
Erityisesti hahmojen keskinäiset suhteet toistuvat usein, mutta tarinoiden kontekstiin voidaan tehdä merkittäviäkin muutoksia. Toisaalta intertekstuaalisilla viittauksilla luodaan tunnistettavuutta pienistä palasista. Tällöin nousee esille kysymys siitä, missä kulkee raja adaptaation ja intertekstuaalisten viittausten välillä – monissa romaaneissa ja televisiosarjoissa käytetään Holmesin ja Watsonin kaltaisia hahmoja, joilla on samankaltainen suhde ja he tekevät samankaltaisia asioita eri kontekstissa. Esimerkiksi House M.D. -lääkärisarjassa on säilytetty Holmesin ja Watsonin keskinäinen suhde toistensa parhaina ja luotetuimpina ystävinä ja Holmesin rooli mysteerien selvittäjänä, mutta Doylen tarinoiden aineksia mainitaan vaan hienovaraisissa viittauksissa ja hahmojen nimien alluusioissa. Elementaryssa intertekstuaalisia viittauksia käytetään sekä luomaan pinnallista tunnistettavuutta että hahmojen tematiikkaa syventäviä merkityksiä.
2.2.1. Tarinoiden konteksti
Elementaryssa on tehty eräitä suuria muutoksia koskien esimerkiksi tapahtuma-aikaa ja - paikkaa, hahmojen rooleja, ammatteja ja sukupuolia. Paljon on silti myös säilytetty alkuperäisistä tarinoista, kuten tyylilaji, hahmojen nimiä, mutta myös niin ikään ammatteja ja erityisesti keskinäisiä suhteita. Tarkastelenkin seuraavaksi sitä, mitä muutoksia kontekstiin tarkalleen ottaen on tehty, ja mitä merkityksiä niillä on kenties pyritty saavuttamaan.
Kaiken kaikkiaan Elementaryn hypertekstin rakentamisessa käytetään hyvin monenlaisia yksittäisiä viittauksia. Kaikki ne kuitenkin vaikuttavat omalta osaltaan katsojan kokemukseen uskottavasta, mutta silti omanlaisestaan, Holmes-maailmasta. Eräs huomattavimmista Elementaryssa tehdyistä muutoksista suhteessa sarjan hypotekstiin on koko tarinan kontekstin vaihtaminen. Elementaryssa ei ole siirretty Doylen hahmoja ainoastaan eri aikaan, vaan myös eri paikkaan. Myös sarjan mainoslauseessa tuodaan esille kontekstin vaihtuminen:
14
Kuva 1. Elementaryn ensimmäisen kauden mainosjuliste.
Kuten sarjan ensimmäisen kauden mainoslause kuuluu: New Holmes. New Watson. New York. Mainoksen mukaan tutut hahmot nähdään nyt uudella tavalla, jopa kokonaan uusina hahmoina.
Kontekstin vaihtaminen on merkittävää, sillä yksi Doylen Holmes-tarinoiden määrittäviä tekijöitä on niiden sijoittuminen viktoriaanisen ajan Lontooseen. Hevoskärryt, ajan pukeutumistyyli silinterihattuineen ja pukuineen, ilmassa leijaileva savusumu ja muu miljöö ovat olennaisia ja hallitsevia osa ihmisten Holmes-mielikuvissa, ja niiden siirtäminen eri aikaan asettaa mielestäni tarinamaailman ja hahmojen tunnistettavuudelle lisäpaineita.
Minkä takia Elementaryn tekijät sitten ovat päättäneet sijoittaa sarjansa nykyaikaan? Brian Richardson selittää seuraavalla tavalla kontekstin muuttamista adaptaatioissa ylipäätään:
There are many motives for such rewritings; some authors may wish to place same characters in a very different setting, as happens in Throne of Blood, Akira Kurosawa’s cinematic remake of Macbeth set in feudal Japan. Others want to provide more realistic or current versions of distant figures and events (Turgenev’s “A King Lear of the Steppe”). Authors can play with
15
these expectations and make readers wonder how much of the original character will be retained and how much will be altered. (Richardson 2012:136.)
Richardsonin mukaan yksi syy teoksen siirtämisessä uuteen kontekstiin voi siis olla halu sijoittaa samat hahmot eri paikkaan tai vastaavasti etäisten hahmojen ja tapahtumien muuttaminen realistisemmiksi tai ajankohtaisemmiksi. Muutos aiheuttaa Richardsonin mukaan sen, että lukijat saavat arvuutella kuinka tekijät toteuttavat tutut hahmot. Tämä näkemys toteutuu mielestäni hyvin Elementaryssa, jossa Doylen tutut hahmot on toteutettu uudelleen eri paikassa ja ajassa.
Mitä tarinan kontekstin muuttamisella sitten halutaan saavuttaa? Tunnetun hypotekstin muuttaminen uudeksi, kontekstinsa ja lähtökohtiensa puolesta kiinnostavaksi adaptaatioksi on sinänsä pätevä syy televisiosarjan tekemiselle. Näin lienee erityisesti CBS:n kaltaisella kaupallisella televisiokanavalla, jonka kannalta Holmes oli edelleen ajankohtainen ilmiö, jolla oli suuri fanikunta valmiina. Kaupallisten syiden lisäksi uudella adaptaatiolla lienee silti muitakin tavoitteita. Voiko nykyaikaan sijoittuvassa TV-sarjassa esimerkiksi käsitellä sellaisia teemoja, joita viktoriaaniseen aikaan sijoittuvissa tarinoissa ei voinut? Holmesin tunne- ja seksielämä sekä huumeidenkäytön käsittely Elementaryssa ainakin viittaa tähän.
Kuten todettua, Elementary sijoittuu Lontoon sijasta New Yorkiin. Tarinamaailma ei kuitenkaan ole olemassa ainoastaan New Yorkissa. Tarkoitan tällä sitä, että hahmoja ei ole suoraan siirretty amerikkalaisiksi, vaan Doylen tarinoiden paikallinen todellisuus on edelleen olemassa – se vain sijoittuu aikaan ennen TV-sarjan tapahtumia. Elementaryn Holmes on kotoisin Britanniasta, hän on asunut Lontoossa osoitteessa 221B Baker Street, hänellä on veli nimeltä Mycroft Holmes, hän on tehnyt yhteistyötä (New) Scotland Yardin rikoskomisario G. Lestraden kanssa ja niin edelleen (K2J1: Step Nine). Kaikki mainitut seikat ovat tuttuja Doylen Holmes-tarinoista, ja ne kuuluvat yleensä Holmesia ympäröivään kontekstiin.
Holmesin hahmon tunnistettavuutta suhteessa tapahtumapaikkaan tarkastellut Emily Garside toteaakin artikkelissaan Modernising Holmes; location and bringing Sherlock into the 21st Century tapahtumapaikan ja itse Holmesin hahmon liittyneen aina toisiinsa, sillä tämän selvittämät rikosjutut ovat aina olleet sidottuja paikkaan. Garsiden mukaan myös osoite 211B Baker Street toimii katsojan mielessä olennaisena yhdistäjänä hypertekstien ja
16
hypotekstin Holmesien välillä. (Garside 1017: 1.) Garsiden näkemyksen valossa Elementary on tehnyt suuren muutoksen irrottaessaan Holmesin tutusta osoitteestaan. Muutos kuitenkin korostaa Elementaryn lähtökohtia omanlaisenaan Holmes-adaptaationa.
Saman tekee myös koko sarjan nimeksi valittu ‘elementary’-sana. Sanakirja Merriam- Websterin mukaan ‘elementary’-adjektiivin määritelmä on “of, relating to, or dealing with the simplest elements or principles of something” eli jonkin asian yksinkertaisimpien ainesosien tai periaatteiden käsitteleminen.
Elementary toimiikin Holmes-adaptaation nimenä kahdella tasolla: se ottaa kantaa adaptaationsa laatuun ja toisaalta toimii intertekstuaalisena viittauksena Doylen hypotekstin ja koko Holmes-transtekstin väliseen suhteeseen. Elementary ikään kuin julistaa sisältävänsä kaiken “olennaisen” Holmes-tarinoihin liittyvän siitä huolimatta, että siinä on tehty Doylen tarinoihin lukuisia muutoksia – joidenkin mielestä ehkä tunnistamattomuuteen saakka.
Säilytettyjä ainesosia tutkimalla selviää sarjan tekijöiden näkemys siitä, mikä on Holmesissa olennaista, mistä asioista Holmesin tunnistaa ja sen, mitkä Holmesin piirteet ovat sellaisia, että niitä on tarkoituksenmukaista versioida yhä uudelleen. Listan viimeinen kohta on mielestäni olennaisin adaptaation syiden kannalta, joita käsittelen tarkemmin neljännessä pääluvussa.
Sarjan nimi viittaa kiinnostavalla tavalla tunnetuimpaan Sherlock Holmesiin liitettyyn lainaukseen “Elementary, my dear Watson”. Lainaus ei kuitenkaan ole Doylelta peräisin.
Sen osasia esiintyy kyllä Doylellakin, mutta tunnettuun muotoonsa tämä “lainaus” on kiteytynyt vasta populaarikulttuurin Holmes-kuvastossa. Nykyään se koristaa Sherlock Holmes -fanituotteina myytäviä paitoja, mukeja ja muita. Se on vakiinnuttanut paikkansa Holmes-kuvastossa. Samalla tavalla Elementary hyödyntää ja yhdistelee kokonaisuuteensa Doylen Holmes-tarinoiden lisäksi myös muita Holmes-transtekstin tuotoksia.
Nimivalinnallaan Elementary nostaa transtekstin hypotekstinsä kanssa tasaveroiseksi lähteeksi, tai ainakin kertoo katsojalle käyttävänsä transtekstiä itsetietoisesti hyväkseen.
17
Lisähuomiona kerrottakoon, että myös sarjan suomenkieliseen nimeen Holmes NYC on päätetty nostaa esille kaksi sarjan olennaista asiaa: itse Holmes-hahmo ja tavallisuudesta poikkeava tapahtumapaikka New York City.
2.2.2. Tarinoita määrittävät rooliasetelmat
Doylen Holmes-tarinoista on tunnistettavissa monia erilaisia rooliasetelmia Holmesin ja Watsonin välillä. He esimerkiksi jakavat asuinhuoneiston, työskentelevät yhdessä Holmesin johtamana ja muodostavat tietynlaisia ihailija–ihailtu-, lääkäri–potilas- ja huoltaja–
huollettava-roolipareja. Usein toistettuina ja säilytettyinä erilaisista rooliasetelmista on syntynyt olennainen osa Holmes-kuvastoa, ja siksi niitä voi kutsua tarinoita määrittäviksi suhteiksi.
Näiden asetelmien säilyttämisellä rakennetaan pohjaa tunnistettavalle Holmes- hypertekstille, ja mielestäni juuri siksi ne toistuvat useimmissa adaptaatioissa. Myös Elementaryssa hyödynnetään tuttuja rooliasetelmia: juuri Watson on se, joka huolehtii Holmesin terveydestä tässä adaptaatiossa raittiustukihenkilön ja myöhemmin ystävän roolissa; juuri Watson ihailee toistuvasti Holmesin päättelykykyä. Sarjassa ei kuitenkaan pelkästään tyydytä toistamaan asetelmia, vaan niitä laajentamalla ja kehittämällä rakennetaan adaptaation kiinnostavuutta ja omaleimaisuutta. Tutkimalla Elementaryn tapaa adaptoida hahmojen välisiä suhteita saadaan tietää, mitä asioita sarjan tekijät pitävät säilyttämisen tai muuttamisen arvoisina.
Adaptaatioissa usein läsnä oleva lääkäri–potilas-suhde kulkee tiiviisti Holmesin ja Watsonin ystävyyssuhteen rinnalla. Doylellakin Watson on monesti huolissaan Holmesin terveydentilasta ja jaksamisesta sekä lääkärinä että ystävänä (CSH: The Sign of The Four, 75; ”The Missing Three-Quarter”, 589). Siitä huolimatta roolit eivät Doylella lipsahda huoltajaa ja huollettavaa muistuttavaan järjestelyyn, vaan hahmot ovat keskenään alusta asti tasavertaisia ja toisiaan kunnioittavia. Tutustuessaan he kohtelevat toisiaan neutraalisti, ja myöhemmin heidän suhteensa on kehittynyt lämpimäksi ystävyydeksi.
18
Elementaryssa hahmojen välit ovat aluksi kuitenkin kaikkea muuta kuin neutraalit. Siinä Watsonin rooli vastahakoisen Holmesin raittiustukihenkilönä aiheuttaa sen, että hahmot joutuvat (katsojien iloksi) hakemaan keskinäisiä roolejaan. Ystävyyssuhteesta ei siis voi Elementarynkaan alussa puhua, mutta hahmojen lähtöasetelma poikkeaa silti huomattavan paljon Doylen tarinoista. Sen sijaan siinä hahmojen välinen suhde tasavertaistuu sarjan edetessä ja hahmojen kehittyessä. Hahmoilla onkin Elementaryssa olennainen vaikutus toistensa kehitykseen. Holmes auttaa Watsonia pääsemään yli lääkäriuran päättäneestä traumasta ja löytämään elämälleen uuden tarkoituksen. Watson puolestaan hoitaa Holmesin ihmissuhdetaitoja ja huumeriippuvuutta sekä auttaa tätä löytämään uudelleen yhteyden tunteisiin ja muihin ihmisiin.
Holmesin ja tämän tunteiden välillä toimimisen lisäksi Watsonille lankeaa usein rooli omalaatuisena esitetyn Holmesin ja tavallisiksi miellettyjen ihmisten välillä. Tavallisuuden ja erikoisuuden vastakkainasettelu korostuu erityisesti Holmes-adaptaatioissa – niissä Watson asetetaan monesti enemmän tai vähemmän vastapariksi erikoiselle Holmesille.
Usein Watsonin tehtäväksi annetaan Holmesin omalaatuisuuden kummeksuminen ja jopa paheksuminen. Samalla Holmesin erikoisuutta saatetaan korostaa ja liioitella niin, että se alkaa vaikuttaa jopa syrjäytymiseltä tai siltä, että tämä jättäytyy yhteiskunnan ulkopuolelle.
Esimerkiksi BBC:n Sherlockissa monet Holmesin tuttavista halveksivat tätä tämän kykyjen, määrittelemättömän seksuaalisuuden ja huumeriippuvuustaustan takia. Myös sarjan Watson kummeksuu Holmesin luonteenlaatua tämän selän takana yhdessä muiden hahmojen kanssa.
Vastakkainasettelun tarkoituksena lienee, kuten Doylellakin, rakentaa Holmesin hahmoa, mutta myös tuoda näkyviin tarkastelun alaiseksi niitä osatekijöitä, jotka tekijöiden mielestä tekevät Holmesin hahmosta erityisen. Samoin on myös esimerkiksi The Private Life of Sherlock Holmesissa, joka parodioille tyypillisesti korostaa populaarikulttuurin kuvastoon vakiintuneita käsityksiä Holmesista. Siinä yksinkertainen ja maineestaan tarkka Watson on kaikessa Holmesin vastakohta, myös tavallisuudessaan.
Doylen Holmes on kyllä boheemi, mutta silti herrasmies ja kunnioitettu yhteisönsä jäsen.
Hahmon erikoisuudet saattavat herättää kummastusta, mutta eivät yhteisön ulkopuolelle rajaamista. Watson puolestaan näyttäytyy Doylella päällisin puolin tavalliselta, mutta ei hänkään lähemmin tarkasteltuna aivan tavallinen ole; hän on sotaveteraani, joka elää ja
19
työskentelee Holmesin kanssa vuosikausia, osallistuu etsivätoimiston pyörittämiseen ja julkaisee kirjoituksiaan lehdissä.
Watson asettuu kuitenkin edustamaan tavallisuutta myös Doylella erityisesti seksuaalisuuden näkökulmasta. Esimerkiksi The Sign of The Four -romaanissa Holmes ja Watson tapaavat ensimmäistä kertaa Mary Morstanin, joka vielä saman tarinan aikana suostuu Watsonin kosintaan. Tapaamisen jälkeen Watson kehuu Morstanin ulkonäköä Holmesille:
“What a very attractive woman!” I exclaimed, turning to my companion.
He had lit his pipe again, and was leaning back with drooping eyelids. “Is she?” he said, languidly. “I did not observe.” (CSH: The Sign of The four, 82.)
Holmes vastaa Watsonille välinpitämättömästi, ettei kiinnittänyt Morstanin ulkonäköön huomiota. Vastauksen jälkeen Watson syyttää tätä “epäinhimilliseksi laskukoneeksi”, mihin Holmes vastaa hymyilemällä lempeästi. Naisiin kiinnostusta osoittavaan ja avioliiton solmivaan Watsoniin verrattuna Holmesin omistautuminen järkensä ja päättelykykynsä hiomiseen näyttäytyy epämääräisen aseksuaalina ja erikoisena, vaikka lopullista tulkintaa Holmesin seksuaalisuudesta lienee mahdotonta tehdä.
Vaikka Doylen Watson kyseenalaistaa ja moittii joskus Holmesin elämäntyyliä, hän toimii tarinoissa kuitenkin Holmesin ihailijana. Osaksi rooli voi liittyä siihen, että Watson toimii tarinoiden kertojana – Watsonin avulla Doyle ohjailee myös lukijaa ihailemaan Holmesia ja tämän kykyjä. Ajoittaisesta paheksunnastaan huolimatta Watson näyttää kuitenkin hyväksyvän Holmesin sellaisena kuin tämä on, eikä yleensä pyri muuttamaan tämän luonnetta tai käytöstä.
Elementaryn Watson sen sijaan kyseenalaistaan useinkin Holmesin toimintatavat, ja vaatii tätä löytämään – tai pikemminkin näyttämään – sisäisen inhimillisyytensä sekä rikostutkinnoissa että omissa ihmissuhteissaan. Sarjan edetessä Watsonin vaikutus onkin huomattava. Watsonin vaikutuksen alaisena Holmesista kehittyy pikkuhiljaa avoimempi läheisyydelle ja tunteiden osoittamiselle.
20
Holmesin ja Watsonin välistä suhdetta on puitu varmaankin yhä kauan kuin hahmot ovat olleet olemassa. Doylen tarinoiden vuosikymmeniä yhdessä asuneen ja työskennelleen, toisilleen omistautuneen parivaljakon välille on ollut helppoa kuvitella jotain ystävyyttä syvempääkin. Monissa Holmes-adaptaatioissa tätä suhdetta on tarkasteltu monella tapaa.
Usein hahmojen välinen homoseksuaalinen jännite on kuitattu antamalla Watsonin hahmolle Doylenkin tarinoissa ohimennen vilahtanut vaimo ja Holmesille Irene Adler (esim. Ritchien elokuvat). Toisissa Watsonin avioliitto on jätetty kokonaan pois, ja Holmes ja Watson elelevät iloisesti yhdessä kuin vanha aviopari (Granada TV:n sarja). Billy Wilderin ohjaamassa The Private Life of Sherlock Holmesissa sen sijaan nostetaan Holmesin seksuaalisuus ja miesten suhde tarkastelun ja kommentoinnin kohteeksi. Holmes itse toteaa Watsonin “olettavan liikaa” tämän olettaessa Holmesin “tunteneen” naisia.
Jännitteiden luominen ja ylläpitäminen niitä kuitenkaan toteuttamatta on toki sarjamuotoisille teoksille tavallinen keino luoda pitkäkestoista, koukuttavaa jännitystä.
Holmesin ja Watsonin yli satavuotiaasta historiasta tietoisten adaptaatioiden tekijöiden odotetaankin kommentoivan hahmojen välistä suhdetta, ja Holmes-transtekstiä edes kohtalaisesti tunteva yleisö osaa kommentointia myös etsiä. Suuren mittaluokan adaptaatioiden (esimerkiksi juuri Ritchien elokuvien ja BBC:n Sherlockin) ainaisesti vihjaileva, mutta toteuttamatta jättävä tapa käsitellä hahmojen suhdetta on kuitenkin vaarassa toistaa itseään.
Holmesin ja Watsonin suhteen käsittely ja sillä leikittely osoittaa kuitenkin sen, että suhde on keskeinen ja tärkeä osa koko Holmes-kuvastoa. Erilaisten rooliparien lisäksi Holmesin ja Watsonin suhdetta ja ylipäätään hahmojen tunnettavuutta määrittelee suuresti se, kuinka sitoutuneita he ovat toisiinsa. Holmes esiintyy eri adaptaatioissa useimmiten juuri Holmesin kanssa, ja Watsonin hahmon koko olemassaolo on yleensä riippuvainen Holmesin hahmosta.
Doylella Holmes ja Watson päätyvät ikään kuin sattumalta yhteen. Aluksi he jakavat yhteisen huoneiston vuokratovereina, ja sittemmin he elävät ja työskentelevät yhdessä pitkän ja läheisen ystävyytensä aikana (CSH: ”The Devil’s Foot”, 914). Elementaryssa hahmot ajautuvat yhteen alun perin työn kautta, kun Watson aloittaa Holmesin raittiustukihenkilönä (K1J1: Pilot). Sekä sarjassa että Doylen tarinoissa hahmot sitoutuvat ystävyyteensä yhä uudelleen, vaikka molemmissa hahmojen yhteiselo on täynnä vastoinkäymisiä: oman kuoleman lavastamista ja pienempiä erimielisyyksiä.
21
Doylella hahmot sitoutuvat toisiinsa selkeimmin muuttaessaan takaisin saman katon alle The Empty House -tarinassa. Watson on aiemmin muuttanut pois Baker Streetilta mennessään naimisiin, ja Holmes puolestaan on kadonnut lavastettuaan oman kuolemansa. Kolmen vuoden jälkeen Holmes palaa takaisin Lontooseen ja pyytää Watsonia muuttamaan kanssaan takaisin Baker Streetille. Siitä lähtien he työskentelevät jälleen yhdessä. (CSH: ”The Empty House”, 453–465.)
Elementaryssa Holmesilla ja Watsonilla ei ole sarjan alussa molemminpuolisesta rahapulasta johtuvaa pakkoa ryhtyä jakamaan asuinhuoneistoa. Sarjan edetessä he kuitenkin ystävystyvät ja ryhtyvät työskentelemään yhdessä. Heille tulee siksi eteensä paljon hetkiä, jolloin he joutuvat neuvottelemaan ystävyytensä säännöistä. Samalla he yhä uudelleen sitoutuvat yhteiseen, jaettuun elämäänsä. Lisäksi Elementaryssa Holmes ja Watson sitoutuvat toisiinsa platonisesti koko sarjan viimeisessä jaksossa. Sarjan lopussa erossa olleet Holmes ja Watson päätyvät jälleen elämään ja työskentelemään yhdessä. Holmes tiivistääkin sarjan keskeisen ajatuksen vastatessaan heidän yhteistä toimenkuvaansa pohtivalle Watsonille “As long as we’re together, what does it matter?” (K7J13: Their Last Bow). Myös sarjan luoja Robert Doherty toteaa ET Online -lehden haastattelussa, että loppujen lopuksi mikään ei ole tärkeämpää kuin “Sherlockin ja Joanin suhde” (Ng 2019). Kaikkiaan 154 jakson ajan kehitellyt henkilöhahmot ja heidän suhteensa kiteytyy siis siihen, että muulla kuin heidän yhdessä olollaan ei ole loppujen lopuksi merkitystä.
Elementary onkin tuonut kiitettävästi vaihtelua valtavirtasarjojen kangistuneisiin hahmo- ja suhdekaavoihin. Esimerkiksi Watsonin ja Moriartyn hahmojen tuoma naisedustus, neiti Hudsonin transsukupuolisuus ja Holmesin ja Watsonin välinen naisen ja miehen välinen platoninen ystävyys tuntuvat olevan suurten yhtiöiden suosituissa sarjoissa valitettavan harvinaisia.
2.3. Intertekstuaalisuus tunnistettavuuden rakentajana
Vaikka Doyle toimiikin Elementaryn pääasiallisena hypotekstinä, on sarjassa silti nähtävissä useita viittauksia populaarikulttuurin Holmes-kuvastoon. Tässä alaluvussa tarkastelen siksi Doylen tarinoihin viittaavia sitaattilainoja ja popkulttuurin Holmes-kuvastoon viittaavia
22
aineksia. Analysoinkin seuraavaksi sitä, millaisista transtekstuaalisista osasista Elementary koostuu sekä pohdin, millaisia merkityksiä ne tuovat mukanaan.
Lisäksi transtekstuaalisuuden käsite yhdistää Elementaryn paitsi Doylen tarinoihin myös koko Holmes-traditioon. Tähän traditioon kuuluu kaikki, mikä yleisesti yhdistetään Sherlock Holmesiin, esimerkiksi kaikki muut Elementarya edeltäneet Holmes-versioinnit (näytelmät, elokuvat, kuunnelmat, videopelit, animaatiot jne.) ja niiden kautta yleistynyt kuvasto.
Vuosien saatossa Holmes-versiointeihin onkin vakiintunut joukko tunnistettavia ja toistuvia sitaatteja, esineitä, suhteita ja asetelmia. Nimitän niitä tässä Holmes-kuvastoksi, ja väitän niiden olevan versiointien tekijöille sekä tapa rakentaa tunnistettava Holmes-adaptaatio että käsitellä Holmes-maailmaan liittyviä teemoja. Koko sarja alkaa tilanteesta, jossa Holmes on tunne-elämän solmujensa takia jäänyt koukkuun huumeisiin ja on nyt hitaasti yrittämässä paranemista. Tätä prosessia havainnollistetaan Holmes-kuvastosta tuttujen piirteiden kautta.
Näitä ovat esimerkiksi päättelykyvyn suhde tunteisiin ja itsekontrolliin, samoin musiikin ja huumeiden merkitys.
2.3.1. Viittaukset Doylen tarinamaailmaan
Elementary rakentaa adaptaationsa tunnistettavuutta ja uskottavuutta hyödyntämällä piirteitä, kuten hahmojen roolisetelmia ja keskinäisiä suhteita. Niiden avulla se rakentaa ja toistaa Doylen hahmojen tunnistettavuutta syvemmällä tasolla. Niiden lisäksi sarjassa hyödynnetään paljon seikkoja, jotka kyllä juontavat juurensa Doylen tarinoihin, mutta jotka jäävät pinnallisiksi suhteessa hahmoihin. Pinnallisuudella en kuitenkaan tarkoita samantekevyyttä, sillä pienillä viittauksilla on oma tehtävänsä uuden Sherlock Holmes - maailman rakentamisessa.
Jaan viittaukset kahdenlaisiin: suoriin tai lähes suoriin sitaattilainoihin sekä Holmes- kuvastoon viittaaviin yksityiskohtiin. Elementaryssa käytetyt sitaattilainat on lainattu nimenomaan Doylen Holmes-teksteistä, kun taas sarjassa käytetty Holmes-kuvasto on yhteydessä yleensä koko transtekstiin.
23
Elementaryssa esiintyvät sitaattilainat on luonnollisestikin upotettu sarjan dialogiin.
Useimmiten lainat on otettu lähes suoraan Doylelta, mutta joissakin tapauksissa niitä on muutettu paljonkin, vaikka lainaukset sanoma on säilytetty. Tunnistettavimpia lainat ovat Holmesilla itsellään, ja Doylen tarinoita tunteva saattaa helpostikin huomata kuuluisimpien sitaattien käytön. Sarjan toisessa jaksossa While You Were Sleeping Holmes julistaa aivojensa toimivan ullakkoteorian mukaan. Doylella Holmes viittaa kyseiseen teoriaan pariinkin otteeseen. The Five Orange Pips -tarinassa hän sano siitä seuraavaa: “I say now, as I said then, that a man should keep his little brain-attic stocked with all the furniture that he is likely to use, and the rest he can put away in the lumber-room of his library, where he can get it if he wants it.” (CSH: ”The Five Orange Pips”, 207).
Vastaavanlaisia suoria sitaatteja löytyy Elementarysta lukuisia. Esimerkiksi Holmesin väitteet siitä, kuinka yhdestä vesitipasta voi päätellä Atlantin olemassaolon (K1J3: Child Predator; CSH: A Study in Scarlet, 11) on otettu mukaan lähes kokonaisuudessaan. Annan vielä esimerkin toisenlaisesta sitaatin käytöstä: yksi Holmesin kuuluisimmista lainauksista on tämän pitkällinen valitus turhautuneesta tylsistymisestään:
“My mind," he said, "rebels at stagnation. Give me problems, give me work, give me the most abstruse cryptogram or the most intricate analysis, and I am in my own proper atmosphere. I can dispense then with artificial stimulants. But I abhor the dull routine of existence. I crave for mental exaltation. That is why I have chosen my own particular profession, or rather created it, for I am the only one in the world.” (CSH: The Sign of the Four, 76.)
Elementaryssa Holmesin vuodatus on supistettu huudahdukseen ”Bored!” (K1J1: Pilot).
Mielestäni esimerkin voi laskea sitaatiksi, sillä sen merkitys pysyy samana – ilmaisutapa vaan on muutettu Elementaryn aikaan sopivaksi.
Nähdäkseni sitaattien käyttö on olennaista Elementaryssa erityisesti lisätukena hahmojen tunnistettavuuden rakentamiselle. Ilman niitä ei jäisi pois mitään, mitä ei hahmoista voisi muulla tavoin kertoa. Sen sijaan tunnettujen lainausten käyttö tuo viihteellistä lisäarvoa katsojille, jotka tunnistavat ne. Sanna Nyqvistin (2010: 284–285) mukaan näyttää siltä, että erityisesti Sherlock Holmes -pastissit ovat lähes aina täynnä pienenpieniä viittauksia Holmesiin ja tämän hahmoon yhdistettyihin tavaroihin. Esimerkkeinä Nyqvist mainitsee mm. Holmesin viulun, poikamiesasunnon ja uudesta asiakkaasta ilmoittavan ovikellon.
24
Holmesin viulu toimii tässä adaptaatiossa kuitenkin (kuten mielestäni myös Doylella) omanlaisenaan symbolina, jonka kautta käsitellään Holmesin mielenliikkeitä ja tunne- elämää. Elementarysta löytyy kyllä poikamiesasunto (vai pitäisikö sanoa tässä adaptaatiossa
”sinkkuasunto”) ja ovikelloa soittavat asiakkaat.
Eräs tunnistettavimmista Holmes-kuvaston osista on etsivän osoite, Lontoon 221B Baker Street. Doylen tarinoissa osoite toimii tarinoiden kiintopisteenä, jossa Holmes ja kertoja- Watson asuvat vuosikymmenten ajan mysteerejä ratkoen. Doylen aikaan todellisen Lontoon Baker Streetin osoitteet eivät edes ulottuneet vielä numeroon 221B, mutta sittemmin osoitteesta on tullut ikään kuin Holmesin “olemassaolon” fyysinen edustaja. Ihailijat lähettävät osoitteeseen Holmesille osoitettuja kirjeitä, ja Baker Streetille on perustettu myös Doylen kuvailujen mukaisesti sisustettu Holmes-museo.
Kodin osoite on vakio useissa Holmes-versioissa (kuten BBC:n Sherlockissa), ja siihen viitataan myös löyhemmin sellaisissa teoksissa, joilla on kytköksiä Holmesiin vaikkapa hahmojensa tai lajityyppinsä kautta (esimerkiksi Kerry Greenwoodin Phryne Fisher - etsivätarinoissa). Esimerkiksi tietynlaisena Holmes-adaptaationa nähtävässä House M.D. - televisiosarjassa Holmesiin vertautuvan Gregory Housen osoite on 221B Baker Street.1 Kerry Greenwoodin romaanihahmoon perustuvassa 1920-luvun Australiaan sijoittuvassa Miss Fisher’s Murder Mysteries -rikossarjassa päähenkilö Phryne Fisherin katuosoitteena näkyy myös 221B. Näissäkin tapauksissa intertekstuaalinen viittaus toimii paitsi todisteena hypotekstistä myös laajemman, genren sisäisen kuvaston hyödyntämisenä.
Myös Holmesin huumeidenkäyttö toistuu hyvin usein eri adaptaatioissa. Doylen Watson on kyllä huolissaan Holmesin huumeidenkäytöstä (CSH: “The Yellow Face”, 327), mutta varsinaisena ongelmia aiheuttavana riippuvuutena sitä ei esitetä. Huumeidenkäytön merkitys lieneekin osin muuttunut Doylen ajoista, sillä alkuaikojen tarinoissa Holmesin huumeidenkäyttö näyttäytyy enemmänkin boheemina paheena, kun taas myöhemmissä
1 Osoite selviää House M.D -televisiosarjan 7. kauden jaksossa numero 13: Two Stories.
25
tarinoissa ja erityisesti nykyaikana ja nykyversioissa sitä pidetään vakavana ja vaarallisena toimintana.
Nähdäkseni asenteiden muutos näkyy myös eri versioinneissa, sillä monissa versioissa Holmesin huumeidenkäyttöön usein vähintäänkin viitataan. Viktoriaaniseen aikaan sijoittuvalla Guy Ritchien Sherlock Holmesilla erilaisten huumausaineiden sekakäyttö esitetään osana hahmon erikoisuutta, mutta myös vastauksena tunne-elämän vastoinkäymisiin. (Tähän esimerkki tunne-elämän puolelta!). BBC:n Sherlockissa Holmesin huumeongelma näytetään aitona ja pahana ongelmana, jonka Holmes voitti ja saa siksi nyt tehdä etsivän töitä. Sarjan edetessä Holmes sortuu välillä takasin huumeiden pariin, ja hänelläkin repsahdukset liittyvät tunteiden käsittelyyn.
Elementaryssa Holmesin huumeidenkäyttö näyttäytyy riippuvuutena, jonka vakavimmat vaiheet sijoittuvat sarjaa edeltävälle ajalle. Muista mainituista versioista poiketen siinä Holmesin huumeidenkäyttö toimii siis kehyksenä koko sarjalle, sillä Holmes ja Watson tapaavat nimenomaan tukihenkilötoiminnan kautta. Huumeiden rooli on siis olennainen, ja huumeidenkäytön ja tunteiden käsittelyn liitto paljastaa mielestäni adaptaation perimmäisen syyn: Holmesin sisäisen maailman ja erityisesti tunne-elämän käsittelyn.
Muistakaan viittauksista ei ole pulaa: yksi selkeimmistä ja useimmiten toistuvista on Holmesin useissa paikoissa kasvattamat mehiläiset. Doylella Holmes alkoi kasvattaa mehiläisiä vasta jäätyään eläkkeelle, ja kirjoitti silloin myös mehiläistenhoitoa käsittelevän kirjansa nimeltä Practical Handbook of Bee Culture, with some Observations upon the Segregation of the Queen (CSH: ”His Last Bow”, 937). Elementaryn Holmes kehuu Watsonille kirjoittavansa tismalleen saman nimistä kirjaa sarjan ihka ensimmäisessä jaksossa. (K1J1: Pilot.) Mehiläistenhoidon tehtävänä näyttää olevan tässä adaptaatiossa toimia osoituksena Holmesin kyvystä välittää muista. Pientenkin viittausten rooli korostuu Elementaryn kaltaisessa adaptaatiossa, joka poikkeaa monilta osin Doylen tarinoista ja niitä tarkemmin noudattelevista versioinneista. Mehiläisiin ja mehiläistenhoitoon sekä muihin pieniin yksityiskohtiin liittyvät irralliset viittaukset näyttäytyvät sarjan tekijöiltä osoituksena siitä, että he tuntevat lähdemateriaalin.
26
2.3.2. Viittaukset populaarikulttuurin Holmes-kuvastoon
Koko sarjan näkyvimmät viittaukset laajempaan Holmes-transtekstiin nähdään joka jakson alussa Elementaryn alkutekstiosuudessa. Alkutekstit ovat jokaisen jakson alussa esitettävä, noin puolen minuutin kohtaus, jossa luetellaan sarjan päänäyttelijät, sarjan luoja ja itse sarjan nimi. Elementaryn alkutekstien taustalla soi sarjan tunnusmusiikki ja ruudulla pyörii mekaaninen tapahtumaketju, jossa yksi liike johtaa toiseen:
Kuva 2. Pysäytyskuva Elementaryn alkutekstiosuudesta.
Nähdäkseni mekaaninen tapahtumaketju viittaa vuonna 1986 ilmestyneeseen animaatioelokuvaan The Great Mouse Detective. Eräässä elokuvan kohtauksessa päähenkilöhiiret joutuvat ansaan, joka perustuu mekaaniseen tapahtumasarjaan.
Elementaryn tunnusjakso on huomattavan samanlainen elokuvakohtauksen kanssa aina mekanismin toimintajärjestystä ja värimaailmaa myöten:
Kuva 3. Pysäytyskuva The Great Mouse Detective -elokuvan kohtauksesta.
27
Viittaus The Great Mouse Detectiveen sisältää itse asiassa hyvin monitasoisen viittaussuhteiden vyyhden. Elokuva itse perustuu Eve Tituksen vuosina 1958–1982 julkaistuun kirjasarjaan Basil of Baker Street, jossa seikkailevat 221B Baker Streetin kellarikerroksessa elelevät, Doylen Holmesin ja Watsonin hiiriversiot. Sama asetelma löytyy myös Disneyn elokuvasta: tohtorihiiren nimi on tohtori Watsonia mukaillen tohtori Dawson, ja etsivähiiren nimi on Basil. Basil puolestaan voi olla viittaus Basil Rathboneen, joka esitti Sherlock Holmesia monien tuntemissa, vuosina 1939–1946 ilmestyneissä Holmes- elokuvissa, tai Doylen Holmesin käyttämään salanimeen (CSH: “Black Peter”, 537).
Kaiken lisäksi viittausta vahvistamassa alkuteksteissä vilahtaa myös hiiri. The Great Mouse Detectivesta poiketen Elementaryn alkutunnusjaksossa mekaaniseen hiirenloukkuun ei kuitenkaan jää hiiri, vaan mieshahmo:
Kuva 4. Pysäytyskuva Elementaryn alkutekstiosuudesta.
Mieshahmolla voidaan osoittaa vertailusuhde mallina olleeseen elokuvakohtaukseen, mutta sen voi nähdä myös kertovan jotakin sarjan päähenkilömiehestä, Holmesista. Katsoja voi pohtia, onko Holmes kenties omien tapojensa ja sulkeutuneisuutensa uhri. Oikeastaan alkutestiosuuden mekanismin voi nähdä kuvastavan koko moninaista Holmes-transtekstiä ylipäätään. Tällöin häkin vangiksi joutunut hahmo voisi kuvastaa populaarikulttuurin pelkistyneiden käsitysten vangiksi joutunutta Holmesin hahmoa.
Alkutekstien viimeinen osa, jossa mainitaan sarjan nimi New Yorkin siluettia vasten, muistuttaa myös huomattavan paljon BBC:n Sherlockin vastaavaa:
28
Kuva 5. Pysäytyskuva Elementaryn alkutekstiosuuden kaupunkisiluetista.
Kuva 6. Pysäytyskuva Sherlockin alkutekstiosuuden kaupunkisiluetista.
Elementaryn voikin nähdä ikään kuin amerikkalaisena vastineena Sherlockille, vaikka sarjojen toteutuksen poikkeavatkin toisistaan. Sekä samanlaisuus ja erot korostuvat yllä olevissa kuvissa: Sherlock korostaa lontoolaisuuttaan ja tarinan tapahtumapaikkaa kuvaamalla Lontoon siluettia, Elementary puolestaan New Yorkin. Hieman paradoksaalisesti alkutekstien viimeisten kuvien samanlaisuus korostaakin siis sitä, mikä sarjoja erottaa. Sarjan alkutekstiosuuteen on kerätty viittauksia niin Doylen tarinamaailmaan kuin laajempaankin populaarikulttuurin Holmes-kuvastoon. Näin Elementary ottaa kantaakseen Holmes-transtekstin historian mutta myös painoarvon, ja asettaa itsensä tietoiseksi osaksi Holmes-adaptaatioiden jatkumoa.
