Kielemme käytäntö
Sanaliittojen tiivistyminen yhdyssanaksi
Ilmausten kirjoittaminen yhdyssanaksi tai sanaliitoksi on ongelma, jonka kans- sa jokainen kirjoitetun kielen käyttäjä joutuu tekemisiin. Niinpä tietyt yhdys- sanan ja sanaliiton rajatapaukset aiheut- tavat vaikeuksia myös yleiskielen normit tunteville kielenkäyttäjille. Toisaalta joissain tapauksissa saattaa olla kysymys tietoisesta normienvastaisesta kirjoitus- tavasta. Lehdistössä, kaunokirjallisuu- dessa, tieteellisessä kirjallisuudessa - myös kielitieteellisissä julkaisuissa - nä- kee toistuvasti muutamat yhdyssanan ja sanaliiton rajatapaukset yhdyssanaksi hahmotettuina, vaikka ne yleiskielen normien mukaan pitäisi yksiselitteisesti kirjoittaa erikseen. Tällaisia ilmauksia ovat mm. partikkelit ikäänkuin, niinkuin, sitävastoin, sitäpaitsi sekä infiniittisen verbimuodon sisältämät sanaliitot lu- kuunottamatta, niinsanottu, näinollen.
Kielen elementteinä yhdyssana ja sa- naliitto ovat lähellä toisiaan. Molemmis- sa sanat ovat kiinteässä järjestyksessä ja merkitysseikat liittävät sanaparin osat yhteen. Lähimpänä yhdyssanaa ovat lek- sikaalistuneet fraasinomaiset sanaliitot, jotka ovat yhdyssanojen tavoin käyttä- jänsä sanatajussa analysoimattomina kokonaisuuksina. Tarkkaa rajaa sille, milloin sanaliitto tiivistyy yhdyssanaksi, ei voida asettaa. Se tapahtuu eri henki- löiden leksikoissa eri aikaan. Sanaliitto- jen tiivistyminen yhdyssanaksi on suo- malais-ugrilaisten kielten erityispiirre.
Tätä ei kuitenkaan ole otettu huomioon kielenhuollossa viimeisten vuosikymme-
nien aikana, vaan päinvastoin tiettyjen tapausryhmien kohdalla erilleen kirjoit- tamisen vaatimusta on tiukennettu. On jouduttu tilanteeseen, jossa kielenkäyttä- jien kompetenssi ja virallisen kielenhuol- lon normit ovat ajautuneet ristiriitaan keskenään.
Asia ei ole suomen kielen normiston keskeisiä kysymyksiä, mutta sen esille ottaminen on mielestäni kuitenkin ai- heellista, sillä kyseiset yhdyssanan ja sa- naliiton rajatapaukset ovat tiheäkäyttöi- siä, ja on tilanteita, joissa kirjoittajalta vaaditaan tarkkaa normien mukaista kirjoitustapaa. Lisäksi kirjoittajaa häirit- see tilanne, jossa hän joutuu tekemään kompetenssinsa vastaisia ratkaisuja.
Tiukkaa sääntöjen mukaista oikeinkir- joitusta vaaditaan esim. koululaisten ja opiskelijoiden opinnäytetöissä. Konk- reettinen esimerkki ristiriitatilanteesta ovat tämän kevään ylioppilastutkinnon äidinkielen kokeen aineistopohjaiset teh- tävät. Kokelaille annetussa aineistossa partikkelit ikäänkuin (suomennos) ja niinkuin (kaunokirjallinen teksti) oli kir- joitettu yhdyssanaksí, mutta yleiskielen normien mukaan abiturienttien pitää kirjoittaa kyseiset konjunktiot sanalii- toksi ja opettajan merkitä yhdyssanai- suus virheelliseksi kielenkäytöksi. Koulu- laisten kapina oikeinkirjoitusohjeita vas- taan on tässä kohdassa aiheellinen.
Tarkastelen yhdyssanan ja sanaliiton rajankäynnin ongelmaa muutaman ylei- simmän tapausryhmän kohdalla. Lähtö- kohtanani ovat huomiot, jotka tein tut- kiessani peruskoulun päättävien koulu- laisten yhdyssanojen hahmottamista (li- sensiaatintutkielmani ››Yhdyssanojen hah- motus ja oikeinkirjoitus peruskoulun
283
Kielemme käytäntö
päättävien oppilaiden teksteissä››, Tampere 1991). Tutkimusaineistoni on vuodelta 1984, ja se koostuu 376:n eri puolilta Suomea olevan peruskoululaisen teks- teistä (Jyväskylän yliopistossa toteutetun kansainvälisen kirjoitelmatutkimuksen Suomen aineistosta tehty otos). Perus- koululaisten yhdyssanavirheistä 64,15 % on väärin erilleen kirjoitettuja sanoja, väärin yhteen kirjoitettujen tapausten osuus on 35,85 %. Varsinkin kehittynei- den kirjoittajien vaikeudet liittyvät vää- rin yhteen kirjoittamiseen. Sen sijaan heikkojen kirjoittajien vaikeutena on yhdyssanan osien hahmottaminen yh- deksi sanaksi. Osa väärin yhteen -ta- pauksista on karkeita hahmotusvirheitä, esim. hienomopo, mustanalı katakki, sa- mallapaikalla, hyvinsairas, sattuikosinua, mutta varsinkin kehittyneet kirjoittajat hahmottavat kiinteät fraasinomaiset sa- naliitot usein yhdyssanaksi.
Useat kielenkäyttäjät hahmottavat kaksiosaiset konjunktiot yhdyssanaksi.
Peruskoululaisten teksteissä konjunktio niin kuin oli hahmotettu 40 kertaa yh- dyssanaksi ja 20 kertaa sanaliitoksi, kon- junktio ennen kuin 21 kertaa yhdys- sanaksi ja 20 kertaa sanaliitoksi. Yhdys- sanaksi koululaiset hahmottavat toistu- vasti konjunktiot aivan kuin (4 kertaa) ja ikään kuin (5). Myös ylioppilasaineista tehdyissä tutkimuksissa on havaittu run- sas yhdyskonjunktioiden yhteen kirjoit- taminen. Muun muassa Kaino Laakso- nen on vuoden 1984 Virittäjässä 4 käsi- tellyt abiturienttien yhdyssanojen käyt- töä ja todennut yleisimpinä yhdyssana- virheinä edellä lueteltujen kaksiosaisten konjunktioiden yhteen kirjoittamisen.
Yhdyssanaksi hahmottamista edistää puhuttu kieli, jossa kaksiosaiset kon- junktiot äännetään yhtä pääpainoa käyt- täen yhdyssanojen tavoin.
Kaksiosaisten konjunktioiden yhdys- sanaksi tai sanaliitoksi kirjoittaminen on ollut horjuvaa suomen kirjakielen histo- rian alusta lähtien, sillä jo Gananderin sanakirjassa konjunktio niinkuin on merkitty yhdyssanaksi mutta ikään kuin
284
sanaliitoksi. Nykysuomen sanakirjassa mainitaan sekä erilleen että yhteen kir- joittamisen mahdollisuus, mutta sen si- jaan tekeillä olevassa Suomen kielen pe- russanakirjassa (Osa A-K) konjunktiot aivan kuin, ennen kuin, ikään kuin merki- tään yksiselitteisesti sanaliitoksi. Kehitys on siis kulkenut kielenkäyttäjän valin- nan sallivasta ohjeesta vain yhden vaih- toehdon suosittavaan normiin.
Kirjoituksen normi tiukentui 1960-lu- vulla, jolloin kielenoppaissa ja oppikir- joissa alettiin vaatia kahdenlaisen kirjoi- tustavan hylkäämistä ja siirtymistä pel- kästään sanaliittoiseen kirjoittamiseen.
Perusteluiksi esitettiin suomen kielen liiallinen pitkäsanaisuus ja sivistyskielen arvolle sopimaton epäyhtenäisyys. Esi- merkiksi E. A. Saarimaa toteaa vuoden 1962 Kielenoppaassaan, että konjunktioi- ta ei tarvitse kirjoittaa yhdyssanoiksi (ennen kuin, niin pian kuin, sitten kun, sen jälkeen kun, silloin kun, ikään kuin, samoin kuin). Konjunktion niin kuin kohdalla Saarimaa sen sijaan vielä tässä painoksessa antaa tekstiyhteyden mu- kaan yhteenkirjoittamisen mahdollisuu- den. Vuoden 1967 painoksessa Saarimaa käyttää jyrkempää ilmausta: ››Konjunk- tioita ei myöskään ole syytä kirjoittaa yhdysssanoiksi.›› Maininta niin kuin -kon- junktion yhteen kirjoittamisesta on pois-
tettu.
Kaksiosaisten konjunktioiden tavoin yhdyssanaksi ovat tiivistyneet pronomi- nin ja postposition lausekkeet. Perus- koululaiset hahmottavat toistuvasti yh- dyssanaksi ilmauksen sitäpaitsi (8) sekä yksittäin ilmaukset senjälkeen, sensijaan, sitävarten. Lukiolaiset tekevät virheitä samoissa sanoissa. Myös nämä sanaliitot ovat tiheäkäyttöisiä, ja niidenkin yhdys- sanaksi hahmottamista edistää puhuttu kieli, jossa ilmauksilla on vain yksi pää- paino. Myös näissä tapauksissa kielen- huolto on tiukentanut otettaan. Ganan- derin sanakirjassa sentähden on yhteen kirjoitettuna, sitä vasten, sitä likin erik- seen. Nykysuomen sanakirjassa maini- taan ilmausten sen jälkeen, sen sijaan, si-
tä paitsi, sitä varten, sitä vastoin kohdal- la myös yhteen kirjoittamisen mahdolli- suus. Nykyisissä kielenoppaissa suositel- laan vain erilleen kirjoittamista.
Jotkin adverbinomaiset lausekkeet ovat niin ikään idiomatisoituneita ja hahmottuvat useiden kielenkäyttäjien leksikoissa yhdyssanaksi. Peruskoululais- ten teksteissä yleisimpiä ovat suurinpiir- tein (10), ennenkaikkea (9), kaikenkaik- kiaan (5), loppujenlopuksi (3), ennenpit- kää (2), ennenvanhaan (2). Kaikissa ta- pauksissa puheessa on vain yksi pääpai- no. Ilmaukset ovat tiheäkäyttöisiä. Nii- den sanaliitoksi tai yhdyssanaksi kirjoit- taminen ei perustu sananmuodostukselli- siin seikkoihin, ainoastaan oikeinkirjoi- tuksen normeihin. Näidenkin sanojen kohdalla Nykysuomen sanakirjassa an- netaan kielenkäyttäjälle kaksi vaihtoeh- toa.Partikkelien rinnalla vaikeasti hahmo- tettava tapausryhmä ovat infiniittisen verbiaineksen sisältävät ilmaukset, joissa verbin nominaalimuoto ja sitä edeltävä adverbiaali- tai objektimäärite muodos- tavat kiinteän fraasin. Peruskoulun oppi- laat kirjoittavat toistuvasti yhteen il- maukset lukuunottamatta (8), edellämai- nittu (6), näinollen (5), niinsanottu (4), toisinsanoen (2). Myös ylioppilaskokelaat hahmottavat toistuvasti verbin nominaa- limuodon ja sen määritteen yhdyssanak- si. Kaino Laaksosen keräämässä aineis- tossa toistuvat yhdyssanaisina näinollen, lukuunottamatta, niinsanottu, edellämai- nittu, itsetehty.
Myös verbiaineksen sisältävien ilmaus- ten erilleen kirjoittamisen normi tuli val- litsevaksi 1960-luvulla. Nykysuomen sa- nakirjassa luetellaan ilmaukset lukuunot- tamatta, niinsanottu ja näinollen yhdys- sanoina mutta pidetään parempana vaihtoehtona erilleen kirjoittamista.
Verbiaineksen sisältävissä konstruktiois- sa yhteen tai erilleen kirjoittaminen saat- taa kannatella semanttista eroa; näin on varsinkin partisiippien kohdalla. Tällöin yhteen ja erilleen kirjoittamisella on oma funktionsa. Ortograflan yleisohjeena
Kielemme käytäntö
olevaa erilleen kirjoittamisen sääntöä olisi silti syytä tarkastella kriittisesti, sil- lä useiden ilmausten tiivistyminen yh- dyssanoiksi on monien kielenkäyttäjien leksikoissa jo tapahtunut.
Nominilausekkeita tiivistyy yhdyssa- naksi kielessä koko ajan. Adjektiivi hahmotetaan suomen kielessä yhdyssa- nan alkuosaksi vain silloin, kun sanalla on vakiintunut erityismerkitys. Oikein- kirjoituksen kannalta ongelmallisia ovat tapaukset, joissa yhdyssanaksi tiivisty- minen on parhaillaan tapahtumassa.
Esimerkiksi seuraavan luettelon ensim- mäiset sanat ovat selviä yhdyssanoja, sen sijaan viimeiset yhdyssanan ja sana- liiton rajatapauksia: mustakääpä - mus- tamaija - mustapippuri - mustaraamattu - mustajää - musta-aukko - mustavyo".
Ilmaukset mustaraamattu, mustajää, musta-aukko, mustavyo" eivät ole menet- täneet syntaktista luonnettaan, sillä niis- sä määrittävä sana taipuu: mustassaraa- matussa, mustaajäätä, mustanaukon, mus- tanvyän. Toisaalta määriteosa taipuu myös selvissä leksikaalistuneissa yhdys- sanoissa kuten omatunto, isosisko.
Kehittymättömille kirjoittajille sanan erityismerkityksisyyden huomaaminen ei ole helppoa. Peruskoulun oppilaat kir- joittavat yhteen esim. seuraavat lausek- keet: isokirjaín, pahaolo, punainenlanka, pahapuoli, lukiolaiset taas esim. lausek- keet vihreäliike, makeavesi, kylmäsota, pahamieli. Erityisen vaikeaa on hahmot- taa yhdyssanaksi taipumattoman adjek- tiivin ja pääsanan lauseke, esim. ensike- sänä, erimieltä, kokoajan.
Genetiivialkuisten nominilausekkeiden kahdenlainen kirjoitustapa on kieles- sämme sallittua. Kontekstin osuus kir- joitustavan valinnassa tunnustetaan. Joi- tain poikkeuksia kuitenkin on. Kysyä sopiikin, miksi kielten nimien, suomen
kieli, ruotsin kieli, merkitseminen sanalii- toksi on ehdottoman normin mukainen asia. Olisi loogista, että myös tässä ta- pauksessa sallittaisiin sekä yhteen että erilleen kirjoittaminen, sillä kielenkäyttä- jien sanatajussa kielten nimet hahmottu-
285
Kielemme käytäntö
vat usein yhdyssanaksi. Nominilausek- keen osien erilleen tai yhteen kirjoitta- minen ei kuitenkaan ole normien aset- tamisen kannalta yhtä suuri ongelma kuin edellä esitetyt kaksiosaiset partikke- lit ja fraasinomaiset yhdysverbit, sillä kysymys on aina yksittäisistä tapauksis- ta, joista kukin tiivistyy yhdyssanaksi omaa tahtiaan.
Yhdyssanaisuus on suomen kielelle tyypillinen piirre. Kirjoittaminen on kompetenssin varaista toimintaa, jossa kukin kirjoittaja ottaa huomioon yleis- kielen normit pystymällään tai halua- mallaan tavalla. Esittämíeni tapausryh- mien kohdalla kielenhuollon pyrkimyk- set sanaliittoisen kirjoitustavan vakiin- nuttamiseen tuntuvat epäonnistuneen.
Vaikka erilleen kirjoittamisen ohje onkin selkeä, se ei ainakaan partikkeliaineksen ja infiniittisen verbiaineksen sisältävien fraasinomaisten ilmausten kohdalla ole vakiintunut yleiseksi kirjoitustavaksi.
Tämän vuoksi olisikin syytä harkita, pi- täisikö oppikirjojen ja kielenoppaiden tiukkaa vain yhden kirjoitustavan suosit- tavaa normia väljentää.
ANNELı Nı iNı MÄKı
››Lehtimetsävahingot havupuita pienempiä»
Syksyllä 1990 olivat sanomalehdissä pu- heena Euroopan maissa havaitut metsä- tuhot, jotka ilmenivät selvimmin havu- metsissä. Asiaa käsittelevistä uutisista osui silmääni kaksikin hatarasti muotoil- tua otsikkoa:
1) Lehtimetsävahingot havupuita pie- nempiä
2) Lehtimetsien vahingot
pienempiä havupuita
286
Molemmissa tapauksissa logiikka on- tuu verrattavien käsitteiden yhteismitat- tomuuden vuoksi. Miten vahinkoja voisi verrata havupuihin! Toimittajat ovat il- meisesti tavoitelleet nasevaa otsikkotyy- liä mutta iskeneet pahasti kirveensä ki- veen, kun ovat turvautuneet vertailun partitiiviin. Jos he olisivat ilmaisseet
asiansa kuin-konjunktion avulla, otsikot olisivat varmaan muotoutuneet seuraa- vanlaisiksi:
la) Lehtimetsävahingot kuin havumetsävahingot
2a) Lehtimetsien vahingot pienempiä kuin havumetsien
Ei voisi kuvitellakaan sentapaisia ot- sikoita kuin *Lehtimetsävahingot pie- nempiä kuin havupuut.
Vertailun ilmaiseminen partitiivira- kennetta käyttäen näyttää siis vievän eri- tyisen helposti harhaan. Seurauksena on epäloogista ilmaisua, jonka käsittäminen vaatii lukijalta melkoisesti vaivaa ja hy- vää tahtoa. Varomattomasta vertailun partitiivista on silloin tällöin lyhyesti huomautettu (esim. Esko Koivusalo, Vir. 1975: 123 ja Terho Itkonen, Vir.
1988: 558- ), mutta tuntuu olevan aihet- ta ottaa asia puheeksi runsaammankin aineiston valossa.
Laajimmin lienee uudehkojen kieliop- pien tekijöistä vertailun partitiivia käsi- tellyt Aarni Penttilä teoksessaan Suomen kielioppi (l957: 363-). Ennen lukuisia esimerkkejään Penttilä sanoo, että kom- paratiiviin liittyvä partitiivi on ››korvat- tavissa saneella kuin ynnä asianomaisen sanan nom[inatiivi]lla››. Saman perim- mältään von Beckeriin juontuvan ehdon, että vastaavassa kuin-tapauksessa kon- junktiota seuraa nimenomaan nomina- tiivi, mainitsevat myös mm. Koivusalo ja Itkonen. Kukaan ei ole tietääkseni ehdottanut siitä luopumista, ja mielestä- ni siitä on viisainta edelleenkin pitää kiinni. Ei ole kuitenkaan käsitettävä niin, että korvaaminen olisi suoraan so- vellettavissa kaikkiin lauseyhteyksiin.
Esim. lause Veljeni on minua nuorempi voidaan korvata lauseella Veljeni on nuo- pienempiä
