Liikuntakyky ja suunterveys kotona asuvilla iakkailla

(1)

ASUVILLA IÄKKÄILLÄ

Ella Vehviläinen Syventävien opintojen tutkielma Hammaslääketieteen koulutusohjelma Itä-Suomen yliopisto Suun terveydenhuolto

Lokakuu 2014

(2)

Lääketieteen laitos

Hammaslääketieteen koulutusohjelma

VEHVILÄINEN, ELLA J.: Liikuntakyky ja suunterveys kotona asuvilla iäkkäillä Opinnäytetyö, 36 sivua

Opinnäytetyön ohjaajat: professori Liisa Suominen, HLT Kaija Komulainen Lokakuu 2014

______________________________________________________________

Avainsanat: suunterveys, liikuntakyky, hampaattomuus, karies, iensairaudet, irrotettavat hammasproteesit, iäkkäät, tasapaino

Hampaallisten osuus yli 75-vuotiaiden ikäryhmässä kasvaa koko ajan. Tämän seurauksena ikäihmisten hammashoidon tarve kasvaa. Samanaikaisesti heikentynyt toimintakyky aiheuttaa monia seurannaisvaikutuksia, esimerkiksi suun omahoito voi olla hyvin vaivalloista ja hankalaa.

Tässä opinnäytetyössä oli tavoitteena tutkia yli 75-vuotiaiden liikuntakyvyn ja suunterveyden välistä yhteyttä kotona asuvilla.

Tutkimus on osa Itä-Suomen yliopiston, Kuopion sosiaali- ja terveyskeskuksen sekä Kelan yhteishankkeena toteutettua tutkimusta ” Ikääntyneiden hyvän hoidon strategian (HHS) vaikutus terveyteen, toimintakykyyn, elämänlaatuun, palveluiden käyttöön ja kuolleisuuteen”. Tutkimukseen oli valittu satunnaisotannalla 75 vuotta täyttäneitä kuopiolaisia, joista tämän opinnäytetyön aineistoksi valikoituivat tutkimushetkellä kotona asuvat (n= 321), jotka osallistuivat hammaslääkärin tutkimukseen. Aineisto koostui hammaslääkärin tekemästä kliinisen tutkimuksen lisäksi haastattelusta, lääkärin tarkastuksesta ja fysioterapeutin tekemistä toimintakykytesteistä.

Tutkimus osoitti, että liikuntakyvyn ja suunterveyden välillä oli havaittavissa yhteys irrotettavaa hammasproteesia käyttävien ryhmässä. Bergin tasapainotestissä saavutettujen pisteiden sekä Timed Up and Go-testissä tarvittava ylösnousuapu olivat yhteydessä hammasproteeseissa olevan sieni-infektion, proteesistomatiitin, esiintymiseen. Sen sijaan liikuntakyky ei ollut yhteydessä hampaattomuuteen tai karieksen tai parodontiitin esiintymiseen hampaallisilla tutkituilla.

Tutkimuksen mukaan alentunut liikuntakyky osaltaan selittää proteesihygieniaa. Hyvä liikuntakyky helpottaa arjessa selviämistä ja omasta kehostaan huolehtimista. Tämän vuoksi ikäihmisten itsenäistä toimintakykyä tulee tukea ja kohdentaa suunhoitopalveluja ikääntyville ottaen liikuntakyky huomioon.

(3)

Institute of Dentistry

VEHVILÄINEN, ELLA J.: Association between mobility and oral health in community dwelling older adults

Thesis, 36 pages

Tutors: professor Liisa Suominen, PhD Kaija Komulainen October 2014

Keywords: oral health, mobility, edentate, caries, gingival diseases, removable dentures, old people, balance

The quantity of dentate older people is growing constantly. Thus, the requirements of oral health services increase. At the same time impaired functional disability of population produces many problems, for example oral self-care can be very demanding.

The aim of this thesis was to study the association between mobility and oral health in community-dwelling older adults. The data were gathered by clinical oral health examination and interview. The participants were also involved in medical inspection and physiotherapist’s test.

This study is the part of an intervention study ‘Geriatric Multidisciplinary Strategy for the Good Care of Elderly (GeMS)’. This study is based on a random sample of persons 75 or older living in Kuopio who resired in community dwelling (n=321) who attended the clinical oral health examination.

This study showed that there was a relation between denture stomatitis and mobility measured by ‘Timed up and Go-test’ and ‘Berg’s Balance Scale’. The persons who had denture stomatitis needed more help to rise from the chair and had lower scores in

‘Berg’s Balance Scale’ in general. There was no association between mobility and edentulism , periodontal diseases or caries.

In conclusion, this study showed some implications of the association between mobility and denture hygiene. Good mobility promotes the activities of daily living as well as oral self-care and hygiene. Therefore, there is clear need to support the mobility of older people. Oral healthcare services shall be allocated also to older people.

(4)

1 JOHDANTO ...5

2 TEOREETTINEN TAUSTA ...6

2.1 Ikääntyminen ...6

2.2 Ikääntyneiden suunterveys ...6

2.2.1 Ikä, sukupuoli, koulutus ja yleinen terveydentila suunterveyttä selittävinä tekijöinä .6 2.2.2 Hampaattomuus ja hampaiden lukumäärä ...7

2.2.3 Karies ...7

2.2.4 Parodontiitti ...8

2.2.5 Irrotettavan hammasproteesin käyttö ja proteesistomatiitti ...8

2.3 Ikäihmisten toimintakyky ja liikuntakyky ...9

2.4 Toimintakyvyn ja liikuntakyvyn yhteys suunterveyteen ... 10

3 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSONGELMAT ... 11

4 AINEISTO JA MENETELMÄT ... 12

4.1 Asetelma ... 12

4.2 Muuttujat ... 12

4.2.1 Suunterveys ... 12

4.2.2 Liikuntakyky ... 13

4.2.3 Taustamuuttujat ... 14

4.3 Tilastolliset menetelmät ... 14

5 TULOKSET ... 16

5.1 Taustamuuttujat ... 16

5.2 Hampaallisuus ja hampaiden lukumäärä suhteessa liikuntakykyyn ... 17

5.3 Karies ... 19

5.4 Syventyneet ientaskut ... 21

5.5 Irrotettavan hammasproteesin käyttö ja proteesistomatiitti... 23

6 POHDINTA ... 28

LÄHTEET ... 32

(5)

1 JOHDANTO

Iäkkäiden osuus kasvaa Suomessa nopeasti. Vuonna 2010 yli 65-vuotiaiden osuus väestöstä oli 18 %, mutta arvion mukaan yli 65-vuotiaiden määrä vuonna 2020 on 23 % (Tilastokeskus). Samanaikaisesti hampaattomien osuus vähenee selvästi: vuonna 2000 75- vuotiaista miehistä hampaattomia oli 48 % ja vuonna 2011 vain 28 % (Koskinen ym.

2012). Suomessa hampaattomuus on ollut aiemmin hyvin yleistä erityisesti vanhemmissa ikäryhmissä. Koko aikuisväestössä hampaattomien määrä oli lähes puolittunut kahdessa vuosikymmenessä ja tämän kehityksen oletetaan jatkuvan hyvin suoraviivaisena.

Hampaallisuuden kasvun seurauksena ikäihmisten hammashoidon tarve kasvaa ja heikentynyt toimintakyky aiheuttaa monia seurannaisvaikutuksia, esimerkiksi suun omahoito voi olla hankalaa (Komulainen ym. 2012).

Päivittäisistä toiminnoista selviytyminen on kotona asumisen ehto. Liikuntakyky on yksi toimintakyvyn osa ja sitä mittaavilla testeillä voidaan arvioida ikääntyneiden pärjäämistä arkipäivän tilanteissa. Vanhuuden myötä tulevat sairaudet ja niiden aiheuttama liikuntakyvyn huononeminen ovat usein syynä avun ja laitoshoidon tarpeelle. Eliniän pidentyessä yhä useammassa kunnassa ikäihmisten kotona asumista pyritään tukemaan ja esimerkiksi Kuopion vanhuspoliittisen strategian tavoitteena on, että yli 90 % 75 vuotta täyttäneistä asuisi kotona (Kuopion ikäimmeisten strategia vuosille 2003–2012).

Tässä opinnäytetyössä tutkittiin kotona asuvien yli 75-vuotiaiden kuopiolaisten liikuntakyvyn yhteyttä suunterveyteen.

(6)

2 TEOREETTINEN TAUSTA 2.1 Ikääntyminen

Ikääntymisen merkkeinä lääketieteessä on usein pidetty tekijöitä, jotka erottavat hyväkuntoiset vanhukset nuoremmasta väestönosasta. Vanhenemismuutosten tulkinta on usein haastavaa, sillä niitä on vaikea erottaa kliinisten sairauksien ilmiasusta.

Fysiologisille vanhenemismuutoksille on tyypillistä, että ne ilmaantuvat kaikille jossain vaiheessa elämänkaarta, ne etenevät hitaasti, ovat palautumattomia ja hidastavat elimistön toimintakapasiteettia eivätkä ole primaaristi ulkoisten tekijöiden aiheuttamia (Tilvis ym.

2014).

2.2 Ikääntyneiden suunterveys

Suunterveydessä eletään murrosten aikaa, omat hampaat säilyvät suussa yhä pitempään ja samalla hoidettavien hampaiden hoidontarve kasvaa (Siukosaari 2013). Samalla kuitenkin väestö elää yhä pidempään, ja suunterveydestä huolehtimiseen tarvitaan joko riittävää toimintakykyä tai ulkopuolista apua. Ikäihmisten suunterveyteen on alettu kiinnittää yhä enemmän huomiota ja 1.7.2013 Suomessa voimaan tullessa vanhuspalvelulaissa on monien muiden palvelutavoitteiden ohella tavoitteena taata riittävät suun terveydenhuollon palvelut ikäihmisille (Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista).

2.2.1 Ikä, sukupuoli, koulutus ja yleinen terveydentila suunterveyttä selittävinä tekijöinä

Aiemmin iän kertyessä omien hampaiden lukumäärä väheni ja suun sairauksien esiintyvyys kasvoi (Siukosaari 2013). Terveys 2011 -tutkimuksen mukaan 75 vuotta täyttäneistä miehistä hampaattomia oli 29 % ja naisista lähes puolet (Koskinen ym. 2012).

Kuitenkin nuorempien ikäpolvien suunterveys on vanhempia parempi, joten hampaita ei menetetä enää kuten aikaisemmin. Hampaiden lukumäärän kasvu lisää myös hammaslääketieteellisen hoidon tarvetta. Naisten ja miesten väliset terveyserot näkyvät

(7)

myös suussa: sekä kariesta että parodontiittia on enemmän yli 65-vuotiailla miehillä kuin samanikäisillä naisilla.

Koulutus on yleisesti käytetty sosioekonominen mittari tutkittaessa suunterveyttä.

Suomalaisessa vanhusväestössä korkeammin koulutetuilla on enemmän omia hampaita ja terveitä sekstantteja suussa (Siukosaari 2013). Yli 75-vuotiailla myös iensairauksien esiintyminen on yhteydessä koulutustaustaan (Paulander ym. 2003).

Yleisen terveydentilan ja suunterveyden välillä on molemminpuolinen suhde. Itse arvioidun suunterveyden ja yleisen terveydentilan on todettu olevan yhteydessä toisiinsa ruotsalaisessa väestössä (Engström ym. 2011). Useat yleissairaudet altistavat suun sairauksille ja toisaalta taas suussa oleva tulehdus ylläpitää elimistön tulehdustilaa.

2.2.2 Hampaattomuus ja hampaiden lukumäärä

Vuonna 2010 yli 65-vuotiaiden osuus väestöstä oli 18 %, mutta arvion mukaan yli 65- vuotiaiden määrä vuonna 2020 on 23 % (Tilastokeskus 2014). Terveys 2000-tutkimuksen mukaan hampaattomia yli 75-vuotiaista oli 56 % ja hampaattomuus oli sitä yleisempää mitä vähemmän tutkitulla oli koulutusta. Myös asuinpaikkakunta vaikuttaa hampaiden määrään: Itä- ja Pohjois-Suomessa asuvilla vanhuksilla on vähemmän hampaita kuin muualla Suomessa asuvilla. Lisäksi vanhemmissa ikäryhmissä naisilla on vähemmän hampaita kuin miehillä (Suominen-Taipale ym. 2004). Terveys 2011- seurantatutkimuksesssa hampaiden lukumäärä on selvästi kasvanut verrattuna vuosituhannen vaihteeseen: 75- vuotta täyttäneillä naisilla oli keskimäärin 10 omaa hammasta ja miehillä 12.

2.2.3 Karies

Omien hampaiden lukumäärän lisääntyessä lisääntyy myös karieksen hoidon tarve.

Kariesta on lähes kaikilla ikäihmisillä; yli 75-vuotiailla miehillä on keskimäärin 1,7 karieshammasta ja naisilla 1,2 (Suominen-Taipale ym. 2004). Karieksen esiintyvyyden on todettu olevan yhteydessä ikäihmisillä aiemman koulutustaustan kanssa; mitä lyhyemmän koulutuksen henkilö on saanut, sitä enemmän hänellä on kariesta (Costa ym. 2012, Suominen-Taipale ym. 2004). Toisaalta, koulutetuilla on enemmän omia hampaita, joten hoidettavien kariespintojen määrä lisääntyy (Siukosaari 2013). Ikäihmisille on myös tyypillistä karieksen painottuminen juurikariekseen, sillä kroonisen parodontiitin myötä

(8)

hammaskaulat paljastuvat. Ikääntyessä etenkin juurikarieksen määrä lisääntyy ja parodontiitin hoidontarve pysyy samana (Siukosaari ym. 2013). Parodontiitin ja syventyneiden ientaskujen on todettu altistavan juurikariekselle (Sugihara ym. 2010).

Kariesta ja iensairautta esiintyy prosentuaalisesti eniten suomalaisessa väestössä 75 vuotta täyttäneiden ikäryhmässä (Koskinen ym. 2012).

2.2.4 Parodontiitti

Terveys 2000-tutkimuksessa tutkittavalla katsottiin olevan parodontiitti, mikäli hänellä oli vähintään yksi hammas, jossa on syventynyt ientasku (4 mm tai syvempi). Tämän määritelmän mukaan 75-vuotiaista etelä- ja pohjoissuomalaisista miehistä hampaan kiinnityskudosten tulehdusta eli parodontiittia sairastaa miehistä 85 % ja naisista 71 % (Koskinen ym. 2012). Kotona asuvista yli 65-vuotiaista ruotsalaisista yli 70 %:lla on syventyneitä ientaskuja (Holmen ym. 2011). Hampaallisuuden kasvaessa puhdistettavien ientaskujen määrä kasvaa, mikä altistaa parodontiitille. Ientulehduksen eli gingiviitin kehittymistä parodontiiksi voidaan parhaiten ennaltaehkäistä tehokkaalla suun omahoidolla, joka on ikäihmisillä monesti alentuneen toimintakyvyn vuoksi vaivalloista ja hankalaa (Komulainen ym. 2012). Parodontiitin on todettu olevan yhteydessä yleiseen terveydentilaan sen ylläpitämän kroonisen tulehdustilan takia (Paraskevas ym. 2008 ).

Krooninen parodontiitti altistaa esimerkiksi ateroskleroosille ja sepelvaltimotaudille (Friedewald ym. 2009).

2.2.5 Irrotettavan hammasproteesin käyttö ja proteesistomatiitti

Kaksi kolmasosaa 75 vuotta täyttäneistä käytti irrotettavaa koko- tai osaproteesia (Koskinen ym. 2012). Terveys 2000-tutkimuksen mukaan 49 %:lla yli 75- vuotiaista oli kokoproteesi ylä- ja alaleuassa. Vielä yleisempää oli osaproteesin käyttö; vuonna 2001 75–

79-vuotiaista suomalaisista miehistä 76 % ja naisista 77 % käytti päivittäin irrotettavaa proteesia (Sulander ym. 2001). Hammasproteesit ovat myös melko huonokuntoisia, hammaslääkärin arvion mukaan yli puolella 75-vuotiaiden käyttämistä proteeseista oli tarvetta korjaukselle (Suominen-Taipale ym. 2004). Proteesin käyttö vaikeuttaa suun puhdistamista ja proteesin käyttö altistaa muille suusairauksille. Esimerkiksi juurikarieksen riski kasvaa osaproteesia käyttävillä (Wright ym. 1992). Irrotettavien hammasproteesien käyttö tulee jatkossa vähenemään, sillä omien hampaiden lukumäärä kasvaa (Siukosaari 2013). Myös Terveyden- ja hyvinvointilaitoksen tutkimuksessa on havaittu sama kehitys:

(9)

koko aikuisväestöstä kokoproteeseja käyttäviä oli vuonna 2011 8-9 % ja vuonna 2000 15–

17 %:a. Osaproteesien käyttö kasvoi miehillä hieman ajanjaksona 2000–2011, kun taas naisilla osaproteesien käyttö säilyi ennallaan (Koskinen ym. 2012)

Proteesistomatiitti on proteesin käyttöön liittyvä sieni-infektio, joka voi esiintyä suun limakalvoilla irrotettavan hammasproteesin alla. Proteesia käyttävistä 30 % sairasti proteesistomatiittia vuonna 2000-2001 (Suominen-Taipale ym. 2004). Proteesistomatiitille altistavat useat vanhuuteen liittyvät tekijät: pitkäaikaiset infektiot, lääkehoito, aliravitsemus, vähentynyt syljeneritys ja huono suu- ja proteesihygienia (Meurman ym.

2008).

2.3 Ikäihmisten toimintakyky ja liikuntakyky

Päivittäisistä toiminnoista selviytyminen on kotona asumisen ehto. Liikuntakykyä mittaavilla testeillä voidaan arvioida ikääntyneiden pärjäämistä arkipäivän tilanteissa.

Vanhuuden myötä tulevat sairaudet ja niiden aiheuttama liikuntakyvyn huononeminen ovat usein syynä avun ja laitoshoidon tarpeelle. Liikuntakykyä ja tasapainoa alentavat krooniset kivut, joista kärsii noin puolet kotona asuvista ikäihmisistä. (Lihavainen 2012).

Eliniän pidentyessä ikäihmisten kotona asumista pyritään tukemaan ja esimerkiksi Kuopion vanhuspoliittisen strategian tavoitteena on, että yli 90 % 75 vuotta täyttäneistä asuisi kotona. Tämä kuitenkin edellyttää liikuntakyvyn säilymistä kohtalaisena. Vuonna 2014 julkaistut Sosiaali- ja Terveysministeriön laatusuositukset ohjeistavat kuntia luomaan ikäihmisten toimintakykyä ylläpitäviä asuin- ja palvelualueita, joilla pyritään tukemaan ikäihmisten itsenäistä asumista kotona.

Terveys 2000-tutkimuksen mukaan 75–84 vuotiaista miehistä 82,9 % ja samanikäisistä naisista 77,6 % pystyi liikkumaan omassa asunnossa. Yli 85-vuotiaista vastaavat luvut olivat enää 62,2 % ja 42,4 %. Tanskalaisessa 5-vuoden seurantatutkimuksessa, joka toteutettiin ikävälillä 75–80-vuotta, tutkituista 34 %:lla fyysinen aktiivisuus väheni 5- vuoden aikana (Schroll ym. 1997). Liikuntakyky heikkenee selvästi 75-ikävuoden jälkeen, jolloin erilaisten tukipalveluiden tarve kotona asumisessa korostuu. Terveys 2011- tutkimuksen mukaan myös muut kyvyt heikkenevät iän myötä; 75 vuotta täyttäneistä joka neljännellä näöntarkkuus on heikentynyt, joka toisella on kuulovaikeuksia, kognitiivinen toimintakyky heikkenee ja vuorovaikutusongelmat lisääntyvät. Kaikki nämä tekijät yhdessä lisäävät vanhusväestön tarvetta heille kohdennetuille palveluille.

(10)

2.4 Toimintakyvyn ja liikuntakyvyn yhteys suunterveyteen

Vanhuuteen liittyvät sairaudet, kuten dementia ja hauraus-raihnausoireyhtymä heikentävät yleistä toimintakykyä ja sen kautta suunterveyttä. Heikko yleinen terveydentila assosioituu myös vähäiseen hammashoitopalveluiden käyttöön (Dolan ym. 1998).

Heikon suunterveyden, etenkin hampaattomuuden sekä vaikea-asteisen parodontiitin, on todettu olevan itsenäistä toimintakykyä heikentävä riskitekijä (Yu ym. 2011, Holm- Pedersen ym. 2008 ). Vajaan hampaiston on todettu olevan yhteydessä alentuneeseen toimintakykyyn ja kuolleisuuteen 75–80- vuotiaiden ikäryhmässä (Holm-Pedersen ym.

2008).

(11)

3 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSONGELMAT

Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää, onko alentunut liikuntakyky yhteydessä heikentyneeseen suunterveyteen kotona asuvilla 75-vuotiailla. Tutkimuksen aineisto on erityinen, sillä yli 75-vuotiaiden suunterveydestä tietoa on melko vähän ja lisäksi tässä tutkimuksessa samat henkilöt ovat osallistuneet hammaslääkärin, lääkärin ja fysioterapeutin tutkimuksiin.

Tämän tutkimuksen painopisteeksi valikoitui toimintakyvyn komponenteista liikuntakyky.

Tutkimuksen tarkoituksena on tuottaa terveydenhuoltohenkilöstölle tietoa, jonka avulla tarvittavan suun terveydenhuollon järjestäminen voidaan ajoittaa ja toteuttaa tarpeen mukaisesti.

(12)

4 AINEISTO JA MENETELMÄT

4.1 Asetelma

Tutkimus on osa Hyvän hoidon strategia-tutkimusta, joka toteutettiin Kuopiossa vuosina 2004–2005. Väestöpohjaiseen ” Ikääntyneiden hyvän hoidon strategian (HHS) vaikutus terveyteen, toimintakykyyn, elämänlaatuun, palveluiden käyttöön ja kuolleisuuteen”- tutkimukseen valittiin 1000 kuopiolaista, jotka olivat täyttäneet 75 vuotta 1.11.2003 mennessä.

Tutkittaville suoritettiin geriatrinen kokonaisarviointi, johon kuului tutkimushoitajan haastattelu, lääkärin tutkimus ja fysioterapeutin suorittamat liikuntakykyä mittaavat testit:

Timed Up and Go (TUG), 400 metrin kävely kyselytutkimuksena, 10 metrin kävelynopeus (m/s) sekä Bergin tasapainotesti. Lisäksi tutkittaville suoritettiin hammaslääkärin toimesta suun itsehoitotottumuksiin ja suun terveydenhuollon palvelujen käyttöön liittyvä haastattelu ja suun kliininen tutkimus vuoden 2004 loppupuolella ja vuoden 2005 alkupuolella.

Tämän tutkimuksen aineistoksi rajattiin kotona asuvat 75 vuotta täyttäneet (n=321), jotka osallistuivat hammaslääkärin tutkimukseen.

4.2 Muuttujat 4.2.1 Suunterveys

Hammaslääkäri suoritti tutkittaville intra- ja ekstraoraalisen kliinisen tutkimuksen sekä haastattelun joko hammaslääkärin vastaanotolla tai tutkittavan kotona. Tutkittava sai itse valita, missä tutkimus suoritettiin. Hammaslääkärin haastattelussa kysyttiin irrotettavien hammasproteesien käytöstä, hampaiden harjauksesta sekä hammastahnan käytöstä, sokerin käytöstä sekä suun terveydenhuoltopalvelujen käyttämistiheydestä. Lisäksi tutkittavilta mitattiin sekä stimuloitu että ei-stimuloitu syljeneritys ennen varsinaisen kliinisen tutkimuksen aloittamista. Kliininen tutkimus koostui ekstraoraalisesti visuaalisesta tarkastelusta ja palpaatiosta. Potilailta kysyttiin myös, kokevatko he kipua tai

(13)

epämukavuutta suussa. Hampaallisilta tutkittiin hampaiden ja parodontiumin kunto.

Ientulehdus rekisteröitiin, mikäli ien punoitti tai oli ödeeminen. Hammashygieniaa hampaallisilta arvioitiin plakin määränä ja hampaattomilta tutkittiin plakki irrotettavista hammasproteeseista. Limakalvolöydökset rekisteröitiin, mikäli ne olivat jatkoseurantaa vaativia.

Analyysejä varten tutkitut jaettiin hampaallisten ja hampaattomien ryhmiin.

Hampaalliseksi luokiteltiin kaikki, joilla oli kliinisen tutkimuksen mukaan vähintään yksi oma hammas tai hammasjuuri suussa. Hampaiden lukumäärä hampaallisilla tutkituilla jaettiin lisäksi luokkiin 1-10, 11–19 ja 20 tai enemmän.

Hampaista tutkittiin myös juuri- ja kruunukaries ja tutkittava tulkittiin kariespotilaaksi, mikäli hänellä oli kliinisesti havaittavissa oleva karioitunut juuri tai vähintään yhdessä hampaassa oli juuri- ja/tai kruunukaries. Karies tutkittiin joka hammaspinnalta erikseen.

Ientaskut mitattiin kahdesta kohtaa, hampaan distopalatinaali/linguaalipuolelta ja mesiobukkaalipuolelta ja analyysejä varten tutkittavalla todettiin olevan syventyneitä ientaskuja, mikäli vähintään yhden ientaskun syvyys ylitti 4 mm. Tutkittavilta selvitettiin irrotettavien hammasproteesien olemassaolo ja sijainti. Irrotettavan hammasproteesin käyttäjäksi luokiteltiin tutkittava, jolla oli ylä- tai alaleuan proteesi tai molemmat.

Proteesistomatiitin esiintyminen tutkittiin irtoproteesia käyttäviltä. Tutkittavalla todettiin olevan proteesistomatiitti, mikäli kliinisessä tutkimuksessa proteesin alla oli punoittava, sileä tai nodulaarinen limakalvo.

4.2.2 Liikuntakyky

Liikuntakyvyn arvioimiseen käytettiin Timed Up and Go-testiä (TUG), 400 metrin kävelyä, 10 metrin kävelynopeutta ja Bergin tasapainotestiä. TUG-testissä mitataan aika, joka tutkittavalta kuluu nousta tuolilta, kävellä 3 metrin matka, kääntyä, kävellä takaisin ja istuutua uudelleen tuolille. Testi mittaa liikuntakykyä sekä kykyä liikkua yksin ulkona turvallisesti (Podsiadlo ym. 1991). Tilastollisessa analyysissa TUG-muuttujana

käytettiin apuvälineen käyttöä (0=kyllä, 1=ei) sekä tarvitseeko apua ylösnousussa (0=kyllä, 1=ei).

400 metrin kävely selvitettiin neliasteikollisella kysymyksellä, kykeneekö tutkittava 400 metrin kävelyyn. Vastausvaihtoehdot olivat 1) kyllä, vaikeuksitta 2) kyllä, vaikeuksin 3) kyllä avustettuna ja 4) en. Tilastollisessa analyysissä muuttuja jaoteltiin kahteen luokkaan

(14)

1) kyllä, vaikeuksitta ja 2) ei lainkaan, vaivoin tai avustettuna. 400 metrin kävelyä käytettiin tutkittavan aerobisen kunnon arvioimiseen. Testistä suoriutumattomuuden on todettu olevan yhteydessä kohonneeseen kuolemanriskiin, sydän- ja verisuonitauteihin, liikuntakyvyn rajoitteisiin sekä sen vähenemiseen (Newman ym. 2006).

Kävelynopeuden avulla arvioitiin tutkittavien yleistä liikuntakykyä 10 metrin matkalla.

Kävelynopeuden (m/s) avulla voidaan arvioida tutkittavan liikuntakyvyn rajoitteita, avuntarvetta ja kaatumisriskiä. Tilastollisessa analyysissä tutkittavat jaettiin kahteen ryhmään 1) alle 1,39 m/s ja 2) yli 1,4 m/s. Yli 1,4 m/s kävelynopeus on yhdistetty riittävään toimintakykyyn, jolloin esimerkiksi liikennevalojen turvallinen ylittäminen kävellen onnistuu vihreiden valojen aikana (Avlund ym. 1994).

Bergin tasapainotesti koostuu 14 osiosta, jotka mittaavat tutkittavan tasapainoa tukipinnan pienentyessä, asentoa muuttaessa, painopisteen siirtyessä lähelle tukipinnan reunoja sekä näkökyky poissuljettuna. Testi sisältää 14 vaikeutuvaa tehtävää, joista suoriutuminen mittaa tutkittavan kykyä ylläpitää ja muuttaa asentoa tehtävien aikana. Osiosta annettujen pisteiden mukaan tutkittavat voidaan jakaa heikkoihin, kohtalaisiin ja hyviin.

Tilastollisessa analyysissä tutkittavat on jaettu kahteen luokkaan Bergin pisteiden mukaan 1) heikko tai kohtalainen (0-40 pistettä) ja 2) hyvä (41–56 pistettä).

4.2.3 Taustamuuttujat

Taustamuuttujina käytettiin ikää, sukupuolta, koulutusta ja koettua terveydentilaa.

Tutkittavat jaettiin ikänsä mukaan kolmeen luokkaan 1) 75–79 vuotta, 2) 80–84 vuotta, 3) yli 85 vuotta. Koulutuksen kokonaiskesto jaettiin kahteen luokkaan: alle 7 vuotta kouluttautuneet ja 7 vuotta tai enemmän kouluttautuneet. Lisäksi tutkittavien koettua terveydentilaa kysyttiin viisiportaisella asteikolla: hyvä, melko hyvä, keskinkertainen, melko huono ja huono. Tilastollisessa analyysissa koettu terveydentila jaettiin kolmeen ryhmään 1) hyvä tai melko hyvä, 2) keskinkertainen 3) melko huono tai huono.

4.3 Tilastolliset menetelmät

Tilastollinen analyysi suoritettiin SPSS 19.0-tilasto-ohjelman avulla. Suunterveyttä kuvaavien muuttujien (hampaallisuus/hampaattomuus, hampaiden lukumäärä [0, 1-9, 10–

19, yli 20], karieksen esiintyvyys [kruunu- ja/tai juurikaries], parodontiitin esiintyvyys,

(15)

proteesin käyttö ja proteesistomatiitti) yhteyttä liikuntakykymuuttujiin (TUG-testiin liittyvät apuvälineiden käyttö ja avun tarve ylösnousussa, 400 metrin kävely, 10 metrin kävelynopeus ja Bergin tasapainotestissä saadut pisteet) ja taustamuuttujiin analysoitiin ristiintaulukoiden avulla ja jakaumien tilastollista merkitsevyyttä arvioitiin Khiin neliötestillä.

Suunterveyteen yhteydessä olevia tekijöitä arvioitiin lisäksi logistisen regression avulla.

Yhteys vakioitiin iällä, sukupuolella ja koetulla terveydentilalla. Karieksen ja parodontiitin ollessa vasteena logistisessa regressiossa käytettiin edellisten lisäksi vakioivana muuttujana hampaiden lukumäärää. Selittävien muuttujien välinen korrelaatio tarkastettiin ja korkein selittävien muuttujien välinen korrelaatiokerroin 0,307 oli iän ja 10 metrin kävelynopeuden välillä sekä iän ja iän tuolilta ylösnousuun tarvittavan avun välillä.

(16)

5 TULOKSET 5.1 Taustamuuttujat

Tutkimuksen taustamuuttujina käytettiin sukupuolta, ikää tutkimushetkellä, koulutuksen kokonaiskestoa sekä koettua terveyden tilaa. Tutkittuja oli yhteensä n=321.

Hampaattomia tutkituista oli 48 % (n=153) ja hampaallisia 52 % (n=168).

Hampaattomuus oli tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä ikäryhmään (p=0,003) ja koulutuksen kestoon (p=0,000) siten, että hampaattomuus oli yleisintä yli 85-vuotiailla ja tutkituilla, joilla oli alle 7 vuotta koulutusta. Sen sijaan hampaattomuuden yleisyys ei ollut yhteydessä sukupuoleen tai koettuun terveydentilaan (taulukko 1).

Taulukko 1. Tutkimusjoukko

kaikki n

hampaattomat n (%)

hampaalliset n (%)

p-arvo

sukupuoli

mies nainen

321 92 229

153 (48 %) 40 (43 %) 113 (49 %)

168 (52 %) 52 (57 %) 116 (51 %)

0,341

ikä

75–79 vuotta 80–84 vuotta yli 85 vuotta

321 148 108 65

153 (48 %) 58 (39 %) 53 (49 %) 42 (65 %)

168 (52 %) 90 (61 %) 55 (51 %) 23 (35 %)

0,003

koulutuksen

kokonaiskesto alle 7 vuotta

7 vuotta tai enemmän

311 207 104

146 (47 %) 112 (54 %) 34 (33 %)

165 (53 %) 95 (46 %) 70 (67 %)

0,000

koettu

terveydentila erittäin tai melko hyvä keskinkertainen melko huono tai huono

320 138 140 42

152 (48 %) 64 (46 %) 69 (49 %) 19 (45 %)

168 (53 %) 74 (54 %) 71 (51 %) 23 (55 %)

0,846

(17)

5.2 Hampaallisuus ja hampaiden lukumäärä suhteessa liikuntakykyyn

Toimintakyvyn kannalta riittävään 1,4 metriä sekunnissa olevaan kävelynopeuteen ylsi vain 39 % hampaattomista. Vastaava luku hampaallisten ryhmässä oli 70 %. 10 metrin kävelynopeuden ja hampaallisuuden välinen yhteys oli merkitsevä, p-arvo 0,005. 400 metrin kävelystä saatiin samansuuntaisia tuloksia, sillä kävelynopeuden ja hampaallisuuden välinen yhteys oli melkein merkitsevä ( p=0,029). Myös TUG-testistä laskettua ylösnousuavun ja hampaallisuuden välistä yhteyttä voidaan pitää suuntaa- antavana tuloksena (p=0,092). Apuvälineen käytöllä tai Bergin tasapainotestissä saavutetuilla pisteillä ei ollut tilastollista yhteyttä hampaallisuuteen (taulukko 2).

Logistisen regressioanalyysin mukaan liikuntakykymittareiden tuloksilla ja hampaallisuudella ei ollut tilastollisesti merkitsevää yhteyttä (taulukko 3).

Tutkituista oli hampaallisia 52 % (n=168). Heistä 1-9 hammasta oli 36 %:lla (n=61), 10–19 hammasta 28 %:lla (n=47) ja yli 20 hammasta 36 %:lla (n=60). Minkään tutkitun liikuntakykymittarin ja hampaiden lukumäärän välillä ei ollut tilastollista yhteyttä (taulukko 2).

(18)

Taulukko 2. Liikuntakyvyn yhteys hampaallisuuteen ja hampaiden lukumäärään Hampaiden lukumäärä

n(%)

kaikki hampaattomat 1-9 10–19 yli 20

321 153

(48 %)

168 (52 %)

321 153

(48 %)

61 (19 %)

47 (15 %)

60 (19 %) Apuvälineen käyttö (TUG*)

309 147 162

kyllä 39 22

(56 %)

7 (18 %)

3 (8 %)

7 (18 %)

ei 270 125

(46 %)

50 (19 %)

43 (16 %)

52 (19 %)

p-arvo** 0,581

p-arvo*** 0,237

Tarvitseeko apua ylösnousussa (TUG*)

309 147 162

kyllä 40 24

(60 %)

8 (20 %)

2 (5 %)

6 (15 %)

ei 269 123

(46 %)

49 (18 %)

44 (16 %)

53 (20 %)

p-arvo** 0,260

p-arvo*** 0,092

400 metrin kävely

320 152 168

kyllä, vaikeuksitta 207 89

(43 %)

43 (21 %)

31 (15 %)

44 (21 %) en lainkaan/

vaikeuksin/avustettuna

113 63

(56 %)

18 (16 %)

16 (14 %)

p-arvo** 0,709

p-arvo*** 0,029

10 metrin kävelynopeus

294 141 153

1,4 m/s tai enemmän 127 49

39 %

22 17 %

23 18 %

33 26 %

alle 1,4 m/s 167 92

55 %

29 17 %

23 14 %

p-arvo** 0,261

p-arvo*** 0,005

Bergin tasapainotesti

307 144 163

hyvä (41–56 p.) 270 124

46 %

49 18 %

42 16 %

55 20 % kohtalainen tai heikko (0-40

p.)

37 20

54 %

8 22 %

4 11 %

5 14 %

p-arvo** 0,542

(19)

p-arvo*** 0,353

*TUG= Timed Up and Go-testi

**p-arvo kuvaa jakaumaa hampaallisilla hampaiden lukumäärän ja liikuntakyvyn välillä

***p-arvo kuvaa jakaumaa hampaallisten/hampaattomien ja liikuntakyvyn välillä

Taulukko 3. Liikuntakyvyn yhteys hampaallisuuteen logistisen regressioanalyysin mukaan (n=298)

Vähintään 1 oma hammas

p-arvo Odds Ratio 95 %

luottamusväli TUG*: käyttääkö

apuvälinettä?

ei 1,0

kyllä 0,851 1,1 0,5-2,3

TUG*: tarvitseeko apua tuolilta ylösnousussa?

ei 1,0

kyllä 0,621 1,2 0,6-2,6

Kykeneekö kävelemään 400 metriä?

ei

lainkaan/vaikeuksin/

avustettuna

0,246 1,4 0,8-2,3

kyllä 1,0

10 metrin kävelynopeus

alle 1,4 m/s 0,264 1,4 0,8-2,4

1,4 m/s tai enemmän 1,0

Bergin tasapainotesti kohtalainen tai heikko (0-40 p)

0,897 1,0 0,4-2,1

hyvä (41–56 p) 1,0

Vakioitu iällä, sukupuolella, luokitellulla koulutuksen kokonaiskestolla ja koetulla terveydentilalla.

5.3 Karies

Karieksen esiintyvyys tutkittiin kaikilta hampaallisilta eli heiltä, joilla oli vähintään yksi oma hammasjuuri suussa (n=168). Tutkittava luokiteltiin kariespotilaaksi, mikäli hänellä oli vähintään yhden hampaan yksi pinta (kruunu ja/tai juuri) karioitunut. Kariesta esiintyi 43 %:lla (n=72), tarkemmin luokiteltuna juurikariesta oli 29 %:lla (n=49) ja kruunukariesta 23 %:lla (n=38).

Khiin neliötestissä liikuntakykymuuttujien ja eri kariesmuuttujien välillä ei ollut tilastollista yhteyttä (taulukko 4). Liikuntamuuttujien ja karieksen välistä yhteyttä tarkasteltiin vielä logistisen regression avulla, mutta liikuntakyvyn ja karieksen esiintyvyyden välillä ei todettu yhteyttä (taulukko 5).

(20)

Taulukko 4. Liikuntakyvyn yhteys karieksen esiintymiseen Juuri- ja/tai

kruunukaries

Juurikaries Kruunukaries kaikki kyllä ei kaikki kyllä ei kaikki kyllä ei

n 168 72 96 168 49 119 168 38 130

Apuvälineen käyttö (TUG*)

n 162 162 162

kyllä 17 6

35 % 11 65 %

17 4

24 % 13 77 %

17 4

24 % 13 76 %

ei 145 64

44 % 81 56 %

145 43

30 % 102 70 %

145 34

23 %

111 77 %

p-arvo 0,486 0,599 0,994

Tarvitseeko apua ylösnousussa (TUG*)

n 162 162 162

kyllä 16 7

44 % 9 56 %

16 6

38 % 10 63 %

16 3

19 % 13 81 %

ei 146 63

43 % 83 57 %

146 41

28 % 105 72 %

146 35

24 %

111 76 %

p-arvo 0,963 0,431 0,640

n 168 168 168

kyllä, vaikeuk-sitta

118 52

44 % 66 56 %

118 35

30 % 83 70 %

118 27

23 % 91 77 % en lainkaan/

vaikeuksin/

avustettuna

50 20

40 % 30 60 %

50 14

28 % 36 72 %

50 11

22 % 39 78 %

p-arvo 0,626 0,829 0,901

10 metrin kävelynopeus

n 153 153 153

1,4 m/s tai enemmän 78 33 42 %

45 58 %

78 21

27 % 57 73 %

78 18

23 % 60 77 %

alle 1,4 m/s 75 31

41 % 44 59 %

75 23

31 % 52 69 %

75 16

21 % 59 79 %

p-arvo 0,903 0,609 0,795

Bergin tasapainotesti

n 163 163 163

hyvä (41–56 p)

146 64

44 % 82 56 %

146 41

28 % 105 72 %

146 35

24 %

111 76 % kohtalainen tai

heikko (0-40 p)

17 5

29 % 12 71 %

17 5

29 % 12 71 %

17 2

12 % 15 88 %

p-arvo 0,255 0,908 0,255

*TUG=Timed Up and Go-testi

(21)

Taulukko 5. Liikuntakyvyn ja karieksen välinen yhteys logistisen regressioanalyysin mukaan (n=168)

Onko kariesta? ( 1=kyllä, 0=ei )

p-arvo Odds Ratio 95 % luottamusväli

TUG*- käyttääkö apuvälinettä?

ei

kyllä 0,625

1,0

1,4 0,4–4,8

TUG*- tarvitseeko apua tuolilta ylösnousussa?

ei

kyllä 0,670

1,0

1,3 0,4–4,7

ei lainkaan/vaikeuksin/

avustettuna kyllä

0,920 1,0

1,0

0,5–2,2 10 metrin kävelynopeus

alle 1,4 m/s

1,4 m/s tai enemmän

0,624 1,1

1,0

0,6–2,6 Bergin tasapainotesti

kohtalainen tai heikko (0-40 p) hyvä (41–56 p)

0,327 1,8

1,0

0,5–6,1

Vakioitu iällä, sukupuolella, luokitellulla koulutuksen kokonaiskestolla, koetulla terveydentilalla ja hampaiden lukumäärällä.

5.4 Syventyneet ientaskut

Kiinnityskudosten kuntoa arvioitiin tutkimuksessa mittaamalla syventyneet ientaskut.

Tutkittavalla oli syventyneet ientaskut, mikäli vähintään yhden ientaskun syvyys oli vähintään 4 mm ientaskumittarilla mitattuna. Mitatuilla liikuntakykymuuttujilla ei ollut tilastollisesti merkitsevää yhteyttä syventyneisiin ientaskuihin (taulukko 6).

Liikuntakykymuuttujien ja syventyneiden ientaskujen välillä ei ollut myöskään yhteyttä logistisessa regressiossa (taulukko 7).

(22)

Taulukko 6. Liikuntakyvyn ja syventyneiden ientaskujen välinen yhteys

Syventyneitä ientaskuja

kaikki kyllä ei

n alkuperäinen 168 29 139

Apuvälineen käyttö (TUG*)

n 162

kyllä 17 5

29 %

12 71 %

ei 145 24

17 %

121 83 %

p-arvo 0,191

Tarvitseeko apua ylösnousussa (TUG*)

n 162

kyllä 16 3

19 %

13 81 %

ei 146 26

18 %

120 82 %

p-arvo 0,926

n 168

kyllä, vaikeuksitta

118 19

16 %

99 84 % en lainkaan/

vaikeuksin/

avustettuna

50 10

20 %

40 80 %

p-arvo 0,541

n 153

15 %

66 85 %

alle 1,4 m/s 75 16

21 %

59 79 %

p-arvo 0,341

n 163

hyvä (41–56 p)

146 25

17 %

121 83 % kohtalainen tai heikko

(0-40 p)

17 3

18 %

14 82 %

p-arvo 0,957

(23)

Taulukko 7. Liikuntakyvyn ja syventyneiden ientaskujen välinen yhteys logistisen regressioanalyysin mukaan (n=168)

Onko syventyneitä ientaskuja? (1=kyllä, 0=ei)

ei

kyllä 0,107

1,0

3,5 0,8–15,7

ei

kyllä 0,820

1,0

1,2 0,2–6,2

ei lainkaan/

vaikeuksin/ avustettuna kyllä

0,390 1,5

1,0

0,6–4,1

10 metrin kävelynopeus alle 1,4 m/s

0,150 2,1

1,0

0,8–5,8

Bergin tasapainotesti kohtalainen

tai heikko (0-40 p) hyvä (41–56 p)

0,782 1,2

1,0

0,3–5,4

Vakioitu iällä, sukupuolella, luokitellulla koulutuksen kokonaiskestolla, koetulla terveydentilalla ja hampaiden lukumäärällä.

5.5 Irrotettavan hammasproteesin käyttö ja proteesistomatiitti

Tutkittava luokiteltiin irrotettavaa hammasproteesia käyttäväksi, mikäli hänellä oli käytössä proteesi ylä – tai alaleuassa tai molemmissa ja heitä tutkituista oli 77 % (n=247).

Heistä naisia oli n=182 ja miehiä n=65. Liikuntakykymuuttujilla ei ollut tilastollisesti merkitsevää yhteyttä proteesin käytön kanssa. Tulokset on esitetty taulukossa 8. Proteesin käytön ja liikuntakykymuuttujien yhteyttä tutkittiin myös logistisen regression avulla ja siinäkään ei todettu yhteyttä liikuntakykymuuttujien ja proteesin käytön välillä (taulukko 9).

Proteesia käyttäviltä (n =247) tutkittiin proteesistomatiitin esiintyminen. Tutkituista 20

%:lla (n=50) todettiin proteesistomatiitti. TUG-testissä tarvittava ylösnousuapu osoittautui tutkimuksessa olevan yhteydessä proteesistomatiitin esiintymiseen. Proteesistomatiitin

(24)

esiintymisen ja TUG-testissä tarvittavan ylösnousuavun välinen p-arvo 0,072 oli tilastollisesti lähellä melkein merkitsevä. Logistisessa regressiossa tulos säilyi lähes merkitsevänä: proteesistomatiittia sairastavalla oli 2,4-kertainen riski tarvita ylösnousuapua TUG-testissä (luottamusväli 0,9-6,3). Bergin tasapainotestistä saatujen pisteiden ja proteesistomatiitin välinen p-arvo oli merkitsevä (p-arvo 0,027). Myös logistisessa regressio analyysissä tulos säilyi selvänä: jos henkilöllä on proteesistomatiittia, niin hänellä on 2,8 kertaa todennäköisemmin Bergin tasapainotestissä pisteet huonon/kohtalaisen tasolla (luottamusväli 1,1–7,4). Logistisessa regressiossa havaittiin yhteys TUG-testissä tarvittavan ylösnousuavun sekä Bergin tasapainopisteiden ja proteesistomatiitin välillä (taulukko 10).

(25)

Taulukko 8. Liikuntakyvyn yhteys irrotettavan hammasproteesin käyttöön ja proteesistomatiittiin

Irrotettava

hammasproteesi käytössä

Proteesistomatiitti

kaikki kyllä ei kaikki kyllä ei

n 321 247 74 247 50 197

Apuvälineen käyttö (TUG*)

n 309 238

kyllä 39 30

77 % 9 23 %

30 9

30 %

21 70 %

ei 270 208

77 %

62 23 %

208 39

19 %

169 81 %

p-arvo 0,987 0,151

Tarvitseeko apua ylösnousussa (TUG*)

n 309 238

kyllä 40 31

78 % 9 23 %

31 10

32 %

21 68 %

ei 269 207

77 %

62 23 %

207 38

18 %

169 82 %

p-arvo 0,939 0,072

n 320 246

kyllä, vaikeuksitta

207 156

75 %

51 25 %

156 32

21 %

124 79 % en lainkaan/

vaikeuksin/

avustettuna

113 90

80 %

23 20 %

90 18

20 %

72 80 %

p-arvo 0,385 0,923

n 294 227

76 %

31 24 %

96 18

19 %

78 81 %

alle 1,4 m/s 167 131

78 %

36 22 %

131 26

20 %

105 80 %

p-arvo 0,564 0,836

n 307 235

hyvä (41–56 p)

270 207

77 %

63 23 %

207 37

18 %

170 82 % kohtalainen tai heikko

(0-40 p)

37 28

76 % 9 24 %

28 10

36 %

18 64 %

p-arvo 0,894 0,027

(26)

Taulukko 9. Liikuntakyvyn ja proteesin käytön välinen yhteys logistisen regressioanalyysin mukaan (n=160)

Onko irrotettavaa hammasproteesia? ( 1=kyllä, 0=ei)

ei

kyllä 0,391

1,0

0,7 0,3-1,7

ei kyllä

0,298

1,0

0,6 0,2-1,5

ei lainkaan/ vaikeuksin/

avustettuna kyllä

0,902 1,0

1,0

0,6-2,0

10 metrin kävelynopeus alle 1,4 m/s

0,132 1,666

1,0

0,9-3,2

Bergin tasapainotesti kohtalainen tai heikko (0-40 p)

hyvä (41–56 p)

0,299 0,627

1,0

0,3-1,5 TUG=Timed Up and Go-testi

Vakioitu iällä, sukupuolella, luokitellulla koulutuksen kokonaiskestolla ja koetulla terveydentilalla.

(27)

Taulukko 10. Liikuntakyvyn ja proteesistomatiitin välinen yhteys logistisen regressioanalyysin mukaan (n=247)

Onko proteesistomatiittia? (1=kyllä, 0=ei)

TUG- käyttääkö apuvälinettä?

ei

kyllä 0,194

1,0

1,9 0,7-4,7

TUG- tarvitseeko apua tuolilta ylösnousussa?

ei

kyllä 0,064

1,0

2,4 0,9-6,3

ei lainkaan/vaikeuksin/

avustettuna kyllä

0,949 1,0

1,0

0,5-2,1 10 metrin kävelynopeus

alle 1,4 m/s

0,567 1,2

1,0

0,6-2,7 Bergin tasapainotesti

kohtalainen tai heikko (0-40 p)

hyvä (41–56 p)

0,028 2,9

1,0

1,1–7,4 TUG=Timed Up and Go-testi

Vakioitu iällä, sukupuolella, luokitellulla koulutuksen kokonaiskestolla ja koetulla terveydentilalla

(28)

6 POHDINTA

Tutkimus osoittaa, että liikuntakyvyn ja proteesistomatiitin välillä oli selvä yhteys. Yhteys havaittiin kun liikuntakykyä mitattiin kahdella eri testillä: proteesitomatiittipotilaalla todettiin olevan suurempi riski tarvita ylösnousuapua TUG-testissä ja he saavuttivat heikommat pisteet Bergin tasapainotestissä. Sen sijaan liikuntakyvyn ei havaittu olevan tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä hampaattomuuteen, hampaiden lukumäärään, kariekseen tai syventyneisiin ientaskuihin.

Liikuntakyvyn ja hampaattomuuden yhteys oli merkitsevä tai melkein merkitsevä vain kahden eri liikuntakykyä mittaavan mittarin mukaan. 400 metrin kävelyn ja hampaattomuuden yhteys oli ristiintaulukoinnissa melkein merkitsevä ja 10 metrin kävelynopeuden ja hampaattomuuden välinen yhteys merkitsevä. Kuitenkin tulokset jäivät merkityksettömiksi logistisessa regressioanalyysissä, joka oli vakioitu iällä, sukupuolella, koulutuksen kokonaiskestolla ja koetulla terveydentilalla. Liikuntakyvyn ja hampaattomuuden /proteesin käytön välillä on aiemmin todettu yhteys yli 65-vuotiaita laitosasukkaita käsittelevässä tutkimuksessa (Makhija ym. 2011). Kävely vaatii myös riittävää tasapainoa, ja niin ikään yli 65-vuotiaita laitosasukkaita koskevassa tutkimuksessa on todettu purentakyvyn korreloivan tasapainon kanssa (Moriya ym. 2012).

Hampaallisilla tutkituilla liikuntakyvyn ja hampaiden lukumäärän välillä ei todettu tässä tutkimuksessa olevan tilastollista yhteyttä. Hampaiden lukumäärän on kuitenkin todettu olevan yhteydessä ns. vanhuuden heikkouden kanssa (Avlund ym. 2011). Vanhuuden heikkoudesta ja haurastumisesta on viime vuosina alettu puhumaan nimellä hauraus- raihnausoireyhtymä, johon liittyvät muun muassa terveyden ja toiminnan vajaukset sekä suurentunut riski laitoshoitoon joutumiselle (Strandberg 2012). Japanilaisessa tutkimuksessa proteesien käytön ja hampaiden menetyksen ehkäisyn on todettu olevan yhteydessä päivittäisistä toiminnoista selviytymiseen (Furuta ym. 2013). Niin ikään japanilaisessa aineistossa on todettu, että alle 19 hammasta proteesittomassa suussa altistaa kaatumistapaturmille (Yamamoto ym. 2012).

Liikuntakykymuuttujien ja karieksen välillä ei ollut tilastollista yhteyttä tässä tutkimuksessa. Riittävää toimintakykyä edellyttävä suun omahoito on tärkeä tekijä karieksen ehkäisyssä (Chen ym. 2013). Olisi ollut oletettavaa, että huonompi liikuntakyky ja tätä kautta huonompi motoriikka ja heikompi suun omahoito altistaisi kariekselle.

(29)

Saattaa tosin olla, että tähän tutkimukseen valikoituneilla hampaallisilla ikäihmisillä on kaikilla riittävä liikuntakyky suun omahoitoon, sillä heillä on ollut riittävästi liikuntakykyä osallistua tutkimuskäynteihin.

Syventyneiden ientaskujen ja liikuntakyvyn välillä ei todettu tässä tutkimuksessa tilastollista yhteyttä. Kirjallisuudessakaan ei ole mainintaa parodontiitin ja liikuntakyvyn välisestä yhteydestä. Parodontiitin on todettu olevan yhteydessä kotihoidontuen tarpeeseen (Holmen ym. 2011). Lisäksi useassa tutkimuksessa on todettu parodontiitin yhteys muihin sairauksiin; heikentyneeseen yleisterveyteen (Paraskevas ym. 2008 ), diabetekseen (Weinspach ym. 2013) sekä sydän- ja verisuonitauteihin (Friedewald ym. 2009).

Kirjallisuuden perusteella olikin yllättävää, ettei tässä tutkimuksessa parodontiitin ja liikuntakyvyn välillä saatu merkittäviä tuloksia. Toisaalta tutkimuksen otos edusti hieman terveempää ja koulutetumpaa väestöryhmää, jotka kenties huolehtivat paremmin suunsa ja ikeniensä terveydestä. On myös mahdollista, että ientaskujen mittauksessa käytetty voima tässä tutkimuksissa on ollut pienempi kuin muissa tutkimuksissa ja tästä syystä ientaskujen syvyydet on mitattu muihin tutkimuksiin verrattuna matalammiksi.

Proteesin käytöllä ja liikuntakyvyllä ei ollut tässä tutkimuksessa tilastollista yhteyttä.

Japanilaisessa aineistossa proteesin käytöllä on kuitenkin ollut parantava vaikutus vanhusten tasapainoon kävelyn aikana (Okubo ym. 2010). Brasilialaisessa aineistossa, joka käsitteli laitoshoidossa olevia vanhuksia, proteesien käyttö assosioitui vanhuuden heikkouteen (de Andrade ym. 2013).

Tämän tutkimuksen mukaan proteesistomatiitin ja liikuntakyvyn välillä oli yhteys.

Proteesistomatiittia sairastavat tarvitsevat useammin apua tuolilta ylös noustessa ja Bergin tasapainotestin mukaan heidän tasapainonsa on heikompi. Poikkileikkausasetelmasta johtuen syy-seuraussuhde ei kuitenkaan selvinnyt tässä tutkimuksessa; altistaako proteesistomatiitti huonommalle liikuntakyvylle vai onko proteesistomatiitti seurausta heikentyneestä liikuntakyvystä. Jälkimmäinen vaihtoehto on todennäköisempi; motoriikka on tärkeä osa liikuntakykyä ja motoriikan heiketessä suun omahoito huononee ja proteesistomatiitti kehittyy herkemmin huonosti puhdistettuihin proteeseihin. Tässä tutkimuksessa tasapainoa ja samalla motoriikkaa kuvattiin juuri Bergin tasapainotestin avulla. Samasta aineistosta tehdyn tutkimuksen mukaan IADL-pisteiden ja suun omahoidon välillä (Komulainen ym. 2012) on yhteys. IADL (Instrumental Activities of Daily Living) on gerodontologinen mittari, jonka avulla mitataan ikäihmisen selviytymistä

(30)

jokapäiväisistä toimista. Kirjallisuudessa liikuntakyvyn ja proteesistomatiitin välistä yhteyttä ei ole tutkittu. Huonon suuhygienian ja riittämättömän suun omahoidon on todettu olevan yhteydessä proteesistomatiitin esiintymiseen (Evren ym. 2011). Kuitenkin suun ja irrotettavien proteesien riittävä puhdistus vaatii kohtalaista toiminta- ja liikuntakykyä, joten huono liikuntakyvyn voisi olettaa olevan yhteydessä proteesistomatiitin esiintymiseen omahoidon riittämättömyyden kautta. Kotona olevan ikäihmisen täytyisi pystyä siirtymään mahdollisesti kylpyhuoneeseen, ottamaan proteesit pois suusta ja harjata ne. Tämä kaikki edellyttää riittävää liikuntakykyä, tasapainoa ja hienomotoriikkaa.

Irrotettavat hammasproteesit ovat selvästi yleisimpiä vähemmin koulutetuilla (Suominen- Taipale ym. 2004) ja suun omahoidon laatu on selvästi riippuvainen sosioekonomisesta asemasta (Evren ym. 2011). Toisaalta on todettu, että toimintakyvyn säilyminen vanhuudessa on myös riippuvainen sosioekonomisesta asemasta (Melzer ym. 2000).

Kirjallisuuden ja tämän tutkimuksen perusteella voi todeta, että ikäihmiset, joilla on irrotettavat hammasproteesit, kuuluvat suuremmalla todennäköisyydellä heikompaan sosioekonomiseen ryhmään ja heillä on huonommat suun omahoitotottumukset. Samalla heidän huono liikunta- ja toimintakyky altistaa proteesistomatiitille.

Tutkimuksen aineisto on erityinen, sillä yli 75-vuotiaiden suunterveydestä tietoa melko vähän ja lisäksi samat henkilöt ovat osallistuneet moniammatillisen tutkimushoitajan, lääkärin ja fysioterapeutin tutkimuksiin. Tutkimuksen aineisto edusti melko hyvin kuopiolaisia, kotona asuvia yli 75-vuotiaita. Terveys 2000-tutkimuksessa yli 75-vuotiaista hampaattomia oli 56 %, kun taas tässä tutkimuksessa hampaattomia oli vain 48 %. Sekä tässä tutkimuksessa että Terveys 2000-tutkimuksessa hampaattomuus oli yleisempää alemman koulutuksen saaneiden keskuudessa. Kuopiolaisten kohdalla tutkimusotos lienee valikoitunutta, kyseessä on otos kaupunkilaisväestöstä, jolla on ollut riittävät edellytykset osallistua useisiin tutkimuskäynteihin niin hammaslääkärin, lääkärin, hoitajan kuin fysioterapeutinkin vastaanotoilla. Kaupunkiväestö on myös keskimäärin koulutetumpaa muuhun väestöön nähden, mikä yleisesti on tutkimusmyöntyvyyttä lisäävä tekijä (Tilastokeskus 2012). Lienee myös mahdollista, että huonokuntoisimmat ja huonohampaisimmat tutkimukseen kutsutut jättäytyivät kokonaan pois tutkimuksesta. Vain 13 % tutkituista koki terveydentilansa huonoksi.

(31)

Toisaalta tutkimusotos jäi melko pieneksi (n=321). Osallistumisprosentti poikkileikkausaineistosta oli kuitenkin hyvä ja tutkimus edusti melko hyvin väestöpohjaa.

Tässä tutkimuksessa saatiin hyvin tarkkaa tietoa ikäihmisten suunterveydestä, sillä tutkittaville tehtiin hyvin laaja ekstra- ja intraoraalinen status sekä hammaslääkärin haastattelu.

Kirjallisuudessa on tutkittu enemmän laitoshoidossa asuvia vanhuksia ja heidän toiminta- ja liikuntakykyään. Vertailuaineistoa tälle tutkimukselle on siis melko vähän, ja vertailtaessa tutkimuksia tulee kuitenkin pyrkiä huomioimaan, onko tutkimuksessa kyse kotona vai laitoksessa asuvista vanhuksista. Vertailuaineistona voidaan käyttää lähinnä väestötutkimuksia, kuten Terveys 2000-tutkimusta, jossa sekä liikuntakykyä että suunterveyttä tutkittiin monipuolisesti. Valitettavista näiden yhteyttä ei ole raportoitu.

Lisäksi HHS-tutkimuksessa liikuntakykyä oli mitattu monipuolisesti. Toisaalta liikuntakykymittareita on eri tutkimusten välillä vaikea verrata, mikäli tutkimuksia ei ole toteutettu kansainvälisten standardien mukaan. Tässä tutkimuksessa esimerkiksi 400 metrin kävely kysyttiin tutkituilta subjektiivisena arviona, pystyykö kävelemään 400 metrin matkan, joten tämä mittari on epävarma vertailtaessa muihin tutkimuksiin. Sen sijaan Timed Up and Go-testi, 10 metrin kävely ja Bergin tasapainotesti tehtiin fysioterapeutin ohjaama kansainvälisten ohjeiden mukaan.

Tutkimuksen tulokset jäivät melko vaatimattomiksi, liikuntakyvyllä todettiin olevan tilastollinen yhteys ainoastaan proteesistomatiittiin. Vastoin ennakko-oletuksia hampaallisten tutkimusryhmästä ei saatu merkitseviä tuloksia. Tähän yhtenä syynä on pieni otoskoko. Tutkimus jätti siis vielä monia kysymyksiä auki, oliko hampaallisten otanta sittenkin valikoitunut hyväkuntoisiin ikäihmisiin ja onko liikuntakyky kuitenkin suojaava tekijä myös kariekselle ja parodontiitille?

Tutkimus tuotti kuitenkin uutta tietoa, että liikuntakyvyn ja suunterveyden välillä on selvä yhteys yli 75-vuotiaiden ikäryhmässä. Asiaa ei ole aiemmin vastaavalla tutkimusasetelmalla tutkittu, joten proteesistomatiitin ja liikuntakyvyn välinen yhteys oli täysin uusi löydös. Tämän vuoksi ikäihmisten liikuntakykyä tulee tukea ja kohdentaa suunhoitopalveluja ikäihmisille heidän liikuntakykynsä huomioiden.

(32)

LÄHTEET

de Andrade FB., Lebrão ML., Santos JL., Duarte YA. Relationship between oral health and frailty in community dwelling elderly individuals in Brazil. Journal of American Geriatrics Society. 2013:61(5):809-14.

Aromaa A., Koskinen S. (toim.). Terveys ja toimintakyky Suomessa. Terveys 2000- tutkimuksen perustulokset. Kansanterveyslaitos 2002. Hakapaino Oy, Helsinki 2002.

Avlund K., Schroll M., Davidsen M., Løvborg B., Rantanen T. Maximal isometric muscle strength and functional ability in daily activities among 75-year-old men and women.

Scandinavian Journal of Medicine & Science in Sports. 1994; 4(1): 32-40.

Avlund K., Schultz-Larsen K.,Christiansen N., Holm-Pedersen P. Number of teeth and fatigue in older adults. Journal of American Geriatrics Society. 2011; 59(8):1459-64.

Bergin tasapainotesti, www.thl.fi/toimia/tietokanta/mittariversio/51/ viitattu 4.6.2013 Chen X., Clark J., Chen H., Naorungroj S. Cognitive impairment, oral self-care function and dental caries severity in community-dwelling older adults. Gerodontology. 12.6.2013, Internet-julkaisu.

Costa SM., Martins CC., Bonfim Mde L., Zina LG., Paiva SM., Pordeus IA., Abreu MH. A systematic review of socioeconomic indicators and dental caries in adults. International Journal of Enviromental Research and Public Health. 2012; 9(10):3540-74.

Dolan TA., Peek CW., Stuck AE., Beck JC. Functional health and dental service use among older adults. Journal of Gerodontology. 1998; 53(6):M413-8.

Engström, S.; Holmlund, A. Self-estimated oral and general health are related and associated with clinically investigated dental health. Swedish Dental Journal.

2011:35(4):169–175.

Evren BA., Uludamar., Iseri U., Ozkan YK. The association between socioeconomic status, oral hygiene practice, denture stomatitis and oral status in elderly people living different residential homes. Archives of Gerodontology and Geriatrics. 2011; 53(3):252-7.

(33)

Friedewald VE., Kornman Ks., Beck JS., Genco R., Goldfine A., Libby P., Offenbacher S., Ridker PM., Van Dyke TE., Roberts WC. The American Journal of Cardiology and Journal of Periodontology Editors’ Consensus: periodontitis and atherosclerotic cardiovascular disease. The American Journal of Cardiology. 2009; 104(1):59-68.

Furuta M., Komiya-Nonaka M., Akifusa S., Shimazaki Y., Adachi M., Kinoshita T., Kikutani T., Yamashita Y. Interrelationship of oral health status, swallowing function, nutritional status and cognitive ability with activities of daily living in Japanese elderly people receiving home care services due to physical disabilities. Community Dentistry and Oral Epidemiology. 2013; 41(2):173-81.

Holmen A., Strömberg E., Hagman-Gustafsson ML., Wårdh I., Gabre P. Oral status in home-dwelling elderly dependent on moderate or substantial supportive care for daily living: prevalence of edentulous subjects, caries and periodontal disease. Gerodontology.

2012; 29(2):503-11.

Holm-Pedersen P., Schultz-Larsen K., Christiansen N., Avlund K. Tooth loss and subsequent disability and mortality in old age. Journal of American Geriatrics Society.

2008; 56(3):429-35.

Hujanen E. Komplikaatiot ja niiden hoito. Teoksessa: Meurman J., Le Bell Y., Autti H.

Therapica Odontologica. Academica. 2008. s. 632.

Komulainen K., Ylöstalo P., Syrjälä AM., Ruoppi P., Knuuttila M., Sulkava R.,

Hartikainen S. Associations of instrumental activities of daily living and handgrip strength with oral self-care among home-dwelling elderly 75+. Gerodontology. 2012;29(2):135–42.

Koskinen S., Lundqvist A., Ristiluoma N.(toim.) Terveys, toimintakyky ja hyvinvointi Suomessa 2011. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Helsinki 2012.

http://www.julkari.fi/handle/10024/90832 viitattu 4.7.2014 Kuopion ikäimmeisten strategia vuosille 2003–2012

http://w3.kuopio.fi/attachments.nsf/Files/150404101542741/$File/kis2802.pdf viitattu 6.6.2013