Hanna-Leena Grundstén 276335 Pro gradu Sosiaalityö Itä-Suomen yliopisto Yhteiskuntatieteiden laitos Kevät 2019
Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiede-
kunta Yhteiskuntatieteiden laitos
Tekijä
Hanna-Leena Grundstén
Ohjaajat Timo Toikko Työn nimi (suomeksi ja englanniksi)
Kriittinen diskurssianalyysi maahanmuuttajien työllisyysasioita käsittelevistä artikke- leista Helsingin Sanomissa ja Ylen uutisoinnissa
Pääaine
Sosiaalityö
Työn laji
Pro gradu -tutkielma
Aika
Kevät 2019
Sivuja
83
Tiivistelmä
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten maahanmuuttajien työllisyysasioita käsi- tellään valtamediassa. Tutkimus pyrkii selvittämään, minkälaista kuvaa maahanmuutta- jien työllisyysasioista on rakennettu mediassa ja minkälaisia erilaisia yhteiskunnallisia valtasuhteita aineistosta on paikannettavissa. Kiinnostus kohdistuu kielenkäyttöön, ilmi- öihin, sekä diskursiivisiin merkityksiin ja painotuksiin.
Tutkimuksen teoriaosiossa on käsitelty diskurssianalyyttisen tutkimuksen perusteita ja sen käyttöä yhteiskuntatieteissä. Tutkimuksen kannalta tärkeän teoreettisen viitekehyk- sen rakentaa vallan eri ulottuvuuksia käsittelevä osio. Kriittinen diskurssianalyysi tarkas- telee aineistoa erityisesti yhteiskunnallisten valtaulottuvuuksien kautta ja tarkkailee muun muassa sitä, ketkä saavat puheenvuoroja yhteiskunnallisessa keskustelussa. Tutkimuksen teoreettiseen viitekehykseen kuuluu maahanmuutto- ja työllisyysasioita käsittelevä osio, jossa esitellään aihepiiriä suomalaisen yhteiskunnan näkökulmasta.
Tutkimuksen empiirinen aineisto koostuu 47 artikkelista, jotka kerättiin Helsingin sano- mista ja Ylen uutisoinnista julkaisuvuosilta 2015-2019. Analyysi aloitettiin tutkimusky- symystä tukevalla tyypittelyllä. Aineistosta muodostettiin teemoittelun ja säännöllisen esiintyvyyden perusteella kuusi päädiskurssia: sukupuoli-, monikulttuurisuus-, kustan- nus-, kotoutumis-, työpolitiikka- ja syrjintädiskurssit.
Tutkimustulosten perusteella eniten ääntään pääsivät käyttämään eri instituutioiden asi- antuntijaedustajat. Joissakin artikkeleissa ääneen pääsivät myös maahanmuuttajat, mutta rakenteellista ulottuvuutta ei näissä artikkeleissa rakennettu. Tulosten mukaan maahan- muuttajien työllisyysasioita käsitellään enimmäkseen tilastojen kautta ja aihepiirit liitty- vät kotoutumiseen, kieliopintoihin, sosiaaliturvaan ja hyötysuhteeseen, sekä työperäisen maahanmuuton ja humanitäärisen maahanmuuton vertailuun.
Avainsanat
Diskurssianalyysi, maahanmuuttajat, työllisyysasiat, media, valtasuhteet
Faculty of Social Sciences and Business Studies Social Sciences
Author
Hanna-Leena Grundstén
Supervisor Timo Toikko Title
Critical Discourse Analysis of Articles About Immigrants´ Employment Issues in Hel- singin Sanomat and Yle News
Main subject
Social Work
Level
Master’s Thesis
Date
Spring 2019
Number of Pages
83
Abstract
The aim of this study was to research how immigrants’ employment issues are addressed in the mainstream media. The research aims to find out, what is the image of immigrant employment issues that has been drawn in the media and what kind of social power rela- tionships can be found in the material. The main interests are in the use of language, phenomena, and discursive meanings and emphases.
The theoretical part of the study discusses the basics of discourse analysis and its use in social sciences. An important theoretical framework for the research is the section about different dimensions of power. Critical discourse analysis examines the material espe- cially through social power, and observes, among other things, who gets attention in so- cial debate. The theoretical framework of the study includes a section on immigration and employment, which presents the topic from the Finnish society’s point of view.
The empirical material of the study consists of 47 articles, which were collected from Helsingin sanomat and Yle news releases from years 2015-2019. The analysis began by categorizing the data to support the research question. Six main discourses were formed based on exact themes and regular incidence: gender, multiculturalism, cost, integration, labor policy and discrimination discourses.
Based on the results of the research, the representatives of various institutions were most likely to get their voices heard. In some of the articles immigrants were also heard, but structural dimensions were not built in these articles. According to the results, the em- ployment issues of immigrants are mostly dealt with using statistics about integration, language studies, social security and efficiency, as well through comparing employment- based immigration and humanitarian immigration.
Key Words
Discourse analysis, immigrants, employment issues, media, power relationships
1 JOHDANTO ... 1
2 TUTKIMUKSEN LÄHTÖKOHDAT ... 4
2.1 Tutkimuksen tarkoitus ja tavoitteet ... 4
2.2 Tutkimuskysymykset ja tutkimuksen toteuttaminen ... 5
3 DISKURSSIANALYYSI TUTKIMUSMETODINA ... 9
3.1 Diskurssi käsitteenä ... 9
3.2 Diskurssianalyysi yhteiskuntatieteissä ... 10
3.3 Sosiaalisen todellisuuden rakentuminen ... 12
3.4 Mediatekstien kieli ja tulkinta ... 16
4 VALLAN TEOREETTISET ULOTTUVUUDET ... 19
4.1 Vallan yhteiskunnalliset ulottuvuudet ... 19
4.2 Valtasuhteet diskursseissa ... 21
4.3 Median vallan ulottuvuudet ... 23
5 MAAHANMUUTTAJUUS JA TYÖLLISYYSPOLITIIKKA SUOMESSA ... 28
5.1 Maahanmuutto ja monikulttuurisuus Suomessa ... 28
5.1.1 Maahanmuuton taloudelliset vaikutukset ... 29
5.2 Työpolitiikan orientaatiot Suomessa ... 30
5.3 Maahanmuuttajat työmarkkinoilla ... 31
5.3.1 Maahanmuuttajien sukupuoliroolit työmarkkinoilla... 33
5.3.2 Työllisyysasiat kotoutumisen näkökulmasta ... 34
5.3.3 Syrjintä suomalaisilla työmarkkinoilla ... 34
6 AINEISTO ... 36
6.1 Artikkelit tutkimusaineistona ja tutkimusaineiston muodostaminen ... 36
6.2 Analyysiperiaatteet ... 38
7 DISKURSSIT ... 41
7.1 Diskurssi sukupuolista ... 41
7.2 Diskurssi monikulttuurisuudesta ... 43
7.3 Diskurssi kustannuksista ... 45
7.4 Diskurssi kotoutumisesta ... 50
7.5 Diskurssi työpolitiikasta ... 51
7.6 Diskurssi syrjinnästä... 56
8 TUTKIMUSTULOSTEN TARKASTELUA JA JOHTOPÄÄTÖKSET ... 60
LÄHTEET ... 66
1 JOHDANTO
Keskustelu maahanmuuttajien työllisyysasioista on ollut kasvussa viimeisinä vuosina, jota selittää maahanmuuttajien määrän lisääntyminen muun muassa vuonna 2015 alka- neen pakolaiskriisin vuoksi. Maahanmuuttajuutta on mediassa käsitelty erilaisista lähtö- kohdista, mutta usein keskustelu kallistuu kustannuksiin ja hyötysuhteeseen, sekä kanta- väestön turvallisuudentunteeseen. Työllisyysasioita käsittelevässä uutisoinnissa pääpai- notus on työllistymispalveluihin liittyvissä teemoissa ja asiaa tarkastellaan usein maahan- tulosyitä erittelemättä. Maahanmuuttajien määrä on kasvanut systemaattisesti ja samaan aikaan ilmiöiden tulkinta lisääntynyt. Keskeisiä teemoja ovat maahanmuuttajien työllis- tyminen, sekä kotoutumisen onnistuminen ja tehostaminen.
Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten maahanmuuttajien työllisyysasioita on käsitelty valikoiduissa uutislähteissä. Tutkimusmetodina on kriittinen diskurssianalyysi, joka tutkii kielenkäytön ulottuvuuksia yhteiskunnallisesta ja vallankäytöllisestä näkökul- masta. Aineisto on kerätty Helsingin Sanomista ja Ylen verkkouutisoinnista vuosilta 2015-2019. Lähteiden valinta perustui niiden yhteiskunnalliseen asemaan mediakentällä, sekä niiden luotettavuuteen valtakunnallisena mediana. Aineisto valikoitui ensisijaisesti poissulkukriteerien avulla ja diskurssien määrittely perustui luokitteluun ja teeman esiin- tyvyyteen.
Tutkimuskysymykseksi on muodostunut: miten maahanmuuttajien työllisyysasioiden kä- sittely rakentuu diskursiivisesti Helsingin Sanomien ja Ylen uutisoinnissa? Tällä pyritään paikantamaan niitä kielenkäytön olomuotoja ja painotuksia, joiden kautta maahanmuut- tajien työllisyysasioita on käsitelty. Maahanmuuttajia arvioidaan jatkuvasti heidän työl- listymispotentiaalinsa perusteella, jota myös mediassa ilmenevä otsikointi tukee: Turva- paikanhakijat eivät työllisty – etenkin Irakista ja Somaliasta tulevien työllisyys on hyvin heikko (HS 24.3.2017), Maahanmuuttajista heikoiten työllistyivät Somaliasta ja Lähi- idästä tulleet (HS 14.9.2016) ja Pakolaisten työllistäminen on vaikeaa – Somaliasta tul- leiden koulutustaso kehnoin(HS 25.10.2015).
Kriittinen diskurssianalyysi tarkastelee kielenkäytön ja vallan keskinäisiä suhteita, sekä kielenkäytön seurauksellisuutta (Valtonen, 1998, 97). Kriittinen diskurssianalyysi tutkii merkityksiä tuottavia järjestelmiä ja puhetapoja, joiden avulla analysoidaan sosiaalisen
todellisuuden rakentumista (Johansson, 2010, 23). Asioita tulkitaan jo tiedossa olevien toimijoiden, ilmiöiden ja instituutioiden kautta ja annetaan niille tapauskohtaisia merki- tyksiä (Jokinen, 2016, 252). Tässä tutkimuksessa analyysi kohdistuu valtamedian uuti- sointiin niiden kielenkäytöllisten ja kulttuuristen todellisuuksien rakentumisen kautta.
Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen muodostavat erilaiset valtateoriat Foucault:n hengessä, diskurssianalyyttinen tutkimusteoria, sekä työpolitiikka- ja maahanmuuttoteo- ria. Michel Foucault lähestyy vallan ulottuvuuksia yhteiskunnallisesta näkökulmasta ja tarkastelee eri keinoja, joilla ihmisiin käytetään valtaa (Foucault, 1998, 132). Tässä tutki- muksessa kiinnostus kohdistuu erityisesti siihen, miten media käyttää valtaansa suhteessa väestöön, mutta myös siihen, miten se jakaa puheenvuoroja. Aineiston tulkinnassa on hyödynnetty muun muassa Pierre Bordieun näkemystä siitä, että todellisuus on yhteis- kunnallisesti rakentunutta ja se muokkautuu yhteiskunnan jäsenten puheissa (Kauppi, 2004, 80). Median vallan paikantamiseen on hyödynnetty Stewart Cleggin vuorovaiku- tuksen kolmen tason teoriaa, joita ovat rakenteellinen makrotaso, suuntaa säätävä mesotaso ja episodinen mikrotaso (Clegg, 1989). Eri tasoja hyödyntämällä aineistosta py- rittiin löytämään eri puhevallan nyansseja.
Analyysin perusteella teksteistä paikannettiin kuusi eri diskurssia: sukupuoli-, monikult- tuurisuus-, kustannus-, kotoutumis-, työpolitiikka- ja syrjintädiskurssit. Aineistosta pois- suljettiin mielipide- ja pääkirjoitukset, puoluepoliittisesti orientoituneet artikkelit, kolum- nit ja kansainvälistä vertailua sisältävät artikkelit. Valintakriteereihin päädyttiin aineiston läpiluvun jälkeen ja ne perustuivat enimmäkseen valtaulottuvuuksien paikantumiseen.
Puoluepolitiikkaa käsittelevät artikkelit olivat vallan näkökulmasta yksipuolisia ja ne poissuljettiin myös vuoden 2019 vaalien vuoksi, sillä vaaleilla oli liikaa vaikutusta kie- lenkäyttöön artikkeleissa. Mielipide- ja pääkirjoitukset ja kolumnit poissuljettiin samasta syystä, eli vallan yksiselitteisen ilmentymisen vuoksi. Kansainvälisen vertailun poissul- kuun vaikutti erityinen kiinnostus suomalaisiin ilmiöihin.
Maahanmuuttajiin liittyvä tutkimus Suomessa on painottunut turvapaikanhakijoihin ja pakolaisiin. Aiheesta on tehty lukuisia selvityksiä ja raportteja, joita on myös hyödynnetty tässä tutkimuksessa. Maahanmuuttajien työllisyysasioita on tutkittu naisnäkökulmasta, kotoutumisen näkökulmasta, sekä kustannusten näkökulmista. Näistä ovat esimerkkejä vuonna 2017 Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisema raportti maahanmuuton taloudel-
lisista vaikutuksista, Työ- ja elinkeinoministeriön vuonna 2014 julkaisema raportti maa- hanmuuttajien työllistymisestä sekä Eläketurvakeskuksen vuoden 2016 tutkimus maa- hanmuuttajien työurista. Diskurssianalyyttisiä tutkimuksia maahanmuuttajien työllisyys- asioista on tehty enimmäkseen Pro gradu –tasoisesti, mutta maahanmuuttajien asettumista työmarkkinoille on tutkittu laajemmin.
Tämän tutkimuksen tarpeellisuuttaa kuvastaa aikaisemman vastaavan tutkimuksen puut- tuminen, sekä tarve median roolin havainnollistamiselle maahanmuuttajia koskevassa uu- tisoinnissa. Tutkimuksen tarkoituksena oli paikantaa ilmiöitä, puhetapoja ja painotuksia, ääneen pääsyn mahdollisuuksia, sekä median yhteiskunnallisen vastuun erityispiirteitä.
Tämän tutkimuksen perusteella maahanmuuttajia koskevan tutkimuksen tarve on ilmei- nen ja sen tulisi pyrkiä selvittämään maahanmuuttajien omia näkemyksiä heidän asemas- taan työmarkkinoilla, osallisuuden toteutumisesta ja tässä tutkimuksessa esiin nousseen kotoutumisen kehittämisen mahdollisuuksia maahanmuuttajien näkökulmasta. Tutki- muksen keskeisiä tuloksia ja huomioita olivat vallan epätasainen jakautuminen mediassa, keskustelun paikantuminen samoihin teemoihin, ratkaisukeskeisen puhetavan vähäisyys, sekä asiantuntijatasoisten puheenvuorojen korostuminen.
2 TUTKIMUKSEN LÄHTÖKOHDAT
2.1 Tutkimuksen tarkoitus ja tavoitteet
Tutkimuksen tarkoituksena oli kriittisesti tarkastella sitä, miten maahanmuuttajien työlli- syysasioita käsitellään mediassa. Työllisyysasiat korostuvat maahanmuuttajiin liittyvässä keskustelussa ja puheessa työllisyysasioita on käsitelty monista eri näkökulmista, pai- nositä käytetään usein vastaväitteenä maahanmuuttoa kritisoivia puheenvuoroja vastaan.
Tässä tutkimuksessa tarkastellaan sitä todellisuutta, joka syntyy maahanmuuttajien työl- lisyysasioita käsittelevässä uutisoinnissa tunnistettavissa olevissa diskursseissa.
Tutkimuskysymyksen asettelu diskurssianalyysissä vaikuttaa siihen, painottuuko tutki- muksessa moninaisuus- vai vakiintumisaspekti. Ilman tarkkaa aihealueen rajausta aineis- tosta pyritään paikantamaan mahdollisimman kattava merkityssysteemien kirjo (Jokinen
& Juhila, 2016, 77-78). Tässä tutkimuksessa aineistoa on luokiteltu ensisijaisesti maahan- muuttajuuden ja työllisyysasioiden kautta, joten merkityssysteemien kirjo ei ole yhtä laaja ja tutkimuksessa painottuu moniaisuusaspekti. (Raittila, 2007, 5.)
Monikulttuurisuuden käsittelyä mediassa koskeva tutkimus on fokusoitunut yksinomaan erilaisten tekstien analyysiin. Tyypillisesti on tutkittu sanomalehtiä, mutta aineistossa on ollut myös kirjoituksia nuortenlehdistä, Internetin rasistisilta sivustoilta, sekä radio- ja tv- ohjelmien sisältöjä. Ensimmäinen muuhun kuin mediasisältöön liittynyt tutkimus toteu- tettiin vuonna 2003 ja se kartoitti vähemmistöjen omaa julkaisutoimintaa ja median käyt- töä. Työllistymistä, kotoutumista ja integraatiota on tutkittu tarkemmin muun muassa Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen toimesta.
Tässä tutkimuksessa on havainnoitu, miten maahanmuuttajien työllisyysasioita on käsi- telty valtamediassa ja minkälaisia diskursiivisia merkityksiä ja painotuksia niille on an- nettu. Maahanmuuttajien työllisyysasioita on tarkasteltu eri diskurssien kautta, sekä huo- mioitu mediaan liittyvät yhteiskunnalliset valtadiskurssit. Tutkimuksen tarkoituksena oli myös selvittää, poikkeavatko Helsingin Sanomien ja Ylen uutisointi toisistaan ja millai- sista lähtökohdista tutkittavaa asiaa on käsitelty.
Tutkimuksen teemoja maahanmuuttajuuden lisäksi ovat työmarkkinoiden ulottuvuudet ja maahanmuuttajien työllistymistä tukevat rakenteet, maahanmuuttajia koskeva työmark- kinapolitiikka, sekä kotoutumisen ja syrjinnän ulottuvuudet. Tutkimus kiinnittyy diskurs- sianalyyttiseen pohdintaan ja yhteiskunnallisen vallan ulottuvuuksiin tutkien sitä, kuka, miksi ja milloin pääsee ääneen mediassa.
2.2 Tutkimuskysymykset ja tutkimuksen toteuttaminen
Tutkimuksessa pyritään vastaamaan seuraavaan kysymykseen:
Miten maahanmuuttajien työllisyysasioiden käsittely rakentuu diskursiivisesti Helsingin Sanomien ja Ylen uutisoinnissa?
Tutkimusta varten kerättiin aineistoa eri uutislähteistä. Lähteiksi valikoituvat Helsingin Sanomat ja Ylen verkkouutisointi. Tutkimuksen kannalta rajaus kyseisiin lähteisiin teh- tiin ensisijaisesti niiden yhteiskunnallisen aseman ja luotettavuuden vuoksi. Iltapäiväleh- det jätettiin tutkimuksen ulkopuolelle, sillä niissä viihteellisyys korostuu laajemmin ja ne vaikuttavat enemmän pintajournalismin alueella. Iltapäivälehdet ottavat kantaa rajoite- tummin ja edistävät yhteiskunnallisia sekä poliittisia agendojaan nostamalla ja pudotta- malla poliittisia henkilöitä valitsemansa arvomaailman mukaisesti (Wiio, 2006, 22).
Medioiden valinta perustui ensisijaisesti kuitenkin niiden luotettavuuteen. Yleisradio on tehnyt vuonna 2015 kyselyn väestölle eri uutislähteiden luotettavuudesta. Uutisarvostus 2015 –tutkimuksen perusteella Ylen uutisointi on suomalaisten mielestä luotettavin uu- tislähde. Ylen jälkeen luotettavuudessa parhaiten sijoittuivat STT, alueellinen sanoma- lehti, Helsingin Sanomat ja MTV. (Yle, 2015.)
Kansainvälisesti median luotettavuus on heikentynyt erilaisen valemedian ja väärentämi- sen vuoksi. Matikaisen (2010) mukaan mediaan liittyvässä luottamuksen muodostumi- sessa on kaksi keskeistä elementtiä: perinteinen media ja sisältö. Matikaisen tutkimuksen mukaan perinteisiin medioihin luotettiin yleisesti ottaen uutislähteenä ja erityisesti nuor- ten keskuudessa luottamus oli vahvaa. Perinteisen median suosio ja luotettavuus nojaa enimmäkseen sen sisältöön. (Matikainen, 2010, 14.)
Tutkimusta varten toteutettiin semioottinen analyysi tekstien erittelyn avulla. Semiootti- nen analyysi löytää tekstistä epäsuoria kategorioita ja luokitteluja, joilla voi olla ideolo-
gisia vaikutuksia. Analyysin perusteella pyrittiin paikantamaan myös aikaisempien löy- dösten vaihtoehtoisia tai kilpailevia kategorioita, jotka voivat olla ristiriidassa ensin pai- kannettujen kategorioiden kanssa. Aineistossa yksittäisten tahojen näkemykset pääsivät ääneen ja heikommassa yhteiskunnallisessa asemassa olevien mahdollisuudet jäivät pie- nemmiksi. Semioottinen analyysi tuo esiin tekstien yhteyden ideologioihin, valtasuhtei- siin ja kulttuurisiin arvoihin. (Fairclough, 1995, 38-39.)
Tässä tutkimuksessa on havainnoitu vierauden ja samankaltaisuuden välille tehtyä rajan- vetoa silmällä pitäen erityisesti sitä, miten viralliset tahot käsittelevät tutkittavaa aihetta.
Tutkimuksen tarkoituksena ei varsinaisesti ollut kohdentaa eroja kantaväestön ja maahan- muuttajien välillä, vaan tarkastella vallan jakautumista mediassa ja löytää aineistosta eri- laisia teemoja ja painotuksia. Lisäksi tutkimuksessa on tarkasteltu sitä, minkälaisia roo- leja keskustelussa muodostui ja millaisia paikkoja media tarjoili eri toimijoille. Tarkaste- lussa olivat myös ne kulttuuriset ja kansalliset jäsennykset, jotka aineistossa oli paikan- nettavissa.
2.3 Tutkimuksen rakenne
Johdannossa on esitelty tutkimuksen taustoja ja aikaisempaa tutkimusta. Johdantoa seu- raavissa kappaleissa on esitelty tutkimuskysymykset, tutkimuksen tarkoitus ja tavoitteet.
Lisäksi kappaleissa on esitelty aineistoa, sekä siihen liittyviä luotettavuutta ja tarkoituk- senmukaisuutta. Tutkimukseen liittyvissä valinnoissa on esitelty myös sen teoreettiseen viitekehykseen liittyvät valinnat.
Tutkimukseen liittyvien metodologisten valintojen esittelyn jälkeen tutkimuksessa on siirrytty diskurssianalyysin menetelmien esittelyyn. Kappaleissa on esitelty diskurssiana- lyysin metodeja yleisellä tasolla ja myöhemmin sen erityispiirteitä on käsitelty vallan ulottuvuuksien näkökulmasta. Lisäksi kappaleissa on käsitelty sosiaalisen todellisuuden rakentumisen teemaa, joka on diskurssianalyysin tulkinnan kannalta oleellinen koko- naisuus.
Teoreettisen viitekehyksen toisen kokonaisuuden muodostavat erilaiset valtateoriat, sekä määriteltyjen diskurssien kannalta oleelliset maahanmuuttoa ja työpolitiikkaa käsittelevät määritelmät. Valtateorioita on myöhemmin sovellettu diskurssianalyysin pohjalta tehtyyn pohdintaan. Maahanmuuttoa ja työpolitiikkaa käsittelevät kappaleet johdattelevat lukijaa diskurssien teemoihin.
Analyysikappaleissa on esitelty aineiston valintaan liittyviä kriteerejä ja sen analyysita- poja, sekä mediatekstien ulottuvuuksia tutkimuksellisena aineistona. Aineistoa käsittele- vässä osuudessa on esitelty eritellyt diskurssit ja metodit, joilla kyseisiin diskursseihin on päädytty. Aineiston esittelyn jälkeen tutkimuksessa siirryttiin diskurssien tulkintaan, jonka jälkeen on vielä erillinen tulkintakappale. Kappaleessa esitellään myös tutkimuksen lopulliset johtopäätökset.
2.4 Tutkimuksen luotettavuus ja eettiset kysymykset
Tutkimuksen tekemisen kannalta validiteetti on oleellinen tekijä, sillä sen avulla on mah- dollista arvioida, vastaavatko tulokset asetettuun tutkimuskysymykseen. Kvalitatiivisen tutkimuksen tuloksia analysoidessa on tärkeää selvittää, ovatko tutkimus- ja sovellutus- ympäristö siirrettävissä. Kriittinen diskurssianalyysi käsittelee tutkittavaa aineistoa yh- teiskunnallisesti kriittisestä näkökulmasta ja siten analyysivaiheessa on tärkeää säilyttää tutkijana subjektiivisuus ja esitellä erilaisia näkökulmia. Toisaalta kvalitatiivisessa tutki- muksessa myös negatiivisten tapausten etsiminen on oleellista. (Haltian & Nieminen, 2013, 2-3.)
Laadullisen tutkimuksen luotettavuuden arvioinnin kannalta huomioitavaa on se, että tut- kija on oleellinen osa tutkimuksen lopputulosta. Sosiaalisen todellisuuden rakentumisen kannalta laadullinen tutkimus ei tuota yksiselitteisiä yleistyksiä (Tuomi & Sarajärvi, 2002, 136). Ihminen toimii laadullisessa tutkimuksessa tiedonkeruuvälineenä, joka mah- dollistaa inhimillisten virheiden tekemisen ja tekee siten tutkimuksesta haavoittuvam- man.
Tutkimuksen validiteetti voidaan jakaa kahteen osaan, sisäiseen ja ulkoiseen validiteet- tiin. Sisäisen validiteetin tarkoitus on osoittaa tutkimuksen teoreettisten ja käsitteellisten määrittelyjen yhteensopivuutta. Ulkoinen validiteetti tarkoittaa tutkijan tekemien tulkin- tojen ja aineiston välisen suhteen todistettavuutta. Reliabiliteetilla tarkoitetaan tutkimuk- sen aineiston tulkinnan ristiriidattomuutta (Huttunen, 2013, 5). Validiteetti kohdistuu siis teoreettisen viitekehyksen ja tulosten väliseen suhteeseen. Tässä tutkimuksessa teoreetti- nen osuus koostuu diskurssianalyysin perusperiaatteista, sekä sen suhteesta yhteiskunnal- liseen tutkimuskenttään. Kriittisen diskurssianalyysin kiinnostus on myös yhteiskunnal- lisissa valtasuhteissa, joten tutkimuksessa on esitelty vallan teoreettisia ulottuvuuksia. Ar- vioinnin perusteena on tutkimus tekstinä. Tutkimuksen aineiston kannalta luotettavuutta
voidaan tarkastella pohtimalla, vastaako aineisto asetettuun tutkimuskysymykseen ja onko kerättyä dataa riittävästi.
Tiettyä kohderyhmää tarkasteltaessa eettiseksi ongelmaksi muodostuu ryhmän kategori- sointi yhdeksi joukkioksi. Tämän tutkimuksen tarkoituksena ei ole tarkastella maahan- muuttajia etnisyyden kautta tai tehdä sen perusteella erilaista ryhmittelyä. Maahanmuut- tajuutta tarkastellaan kokonaisuutena, mutta toisaalta aineistossa olevat artikkelit pyrkivät tekemään ryhmittelyä esimerkiksi tilastollisin keinoin. Näitä ryhmittelyä on esitelty tul- kinnassa ja pohdittu, miten niitä on esitelty ja miksi kategorisointiin on päädytty.
Karen Olwig (2007) kyseenalaistaa monikulttuurisessa yhteiskunnallisessa ajattelussa kä- sityksen siitä, että maahanmuuttajataustaisia henkilöitä tulkitaan heidän lähtömaidensa perusteella. Hän kuvailee ajattelumallia sisäänrakennettuna monikulttuurisen tutkimuk- sen ja poliittisen keskustelun yhteydessä. Hän on tutkinut karibialaistaustaisten, eri puo- lille maailmaa muuttaneiden sukupolvien kokemuksia identiteettien rakentumisesta. Tut- kimukseen osallistuneet ihmiset kokivat etnisen ja kulttuurisen määrittelyn tulevan ulkoa- päin. (Olwig, 2007). Tätä ulkoapäin tulevaa kategorisointia oli aineistossa paikannetta- vissa ja se liittyykin tutkimuksessa tarkasteltuun ääneen pääsemisen mahdollisuuksiin.
Laadulliseen tutkimukseen liittyvät eettiset kysymykset kohdistuvat tutkimustulosten tul- kinnan luotettavuuteen. Tämä mahdollistaa myös väärät tulkinnat ja kategorisoinnit. Dis- kurssianalyyttisessä tutkimuksessa analyysiote on kriittinen ja pyrkii löytämään epäkoh- tia, mutta kriittisyys voi nousta tutkimuksen kannalta ylikorostetuksi teemaksi. Vääriin tulkintoihin liittyy myös tutkijapositio, joka voi saada liikaa vaikutteita omista aatteelli- sista näkemyksistä.
3 DISKURSSIANALYYSI TUTKIMUSMETODINA
3.1 Diskurssi käsitteenä
Diskurssin käsite viittaa yksittäisten lauseiden lisäksi varsinaiseen kielenkäyttöön tilan- teessa. Diskurssien voi tulkita olevan toisiinsa liittyviä tekstejä ja niiden tuottamista, le- vittämistä ja vastaanottamista. (Pynnönen, 2013, 6). Diskurssin käsite itsessään sisältää myös sosiaalisen konstruktoinnin ulottuvuuden. Sosiaalinen konstruktio tarkoittaa sitä, että todellisuutta rakentavat tekstien kokonaisuudet, jotka voivat olla sisällöllisesti hyvin erilaisia. Näin ollen tekstit ovat osa diskurssia. Tekstien merkitykset syntyvät toisten teks- tien kautta ja suhteessa tiettyyn sosiaalisesti rakentuneeseen maailmaan, josta ne syntyvät (Hardy & Phillips, 2002, 3, 82, 86). Diskurssi voidaan käsittää myös tulkintarepertuaa- riksi, jotka muodostavat säännönmukaisia merkityssysteemejä, jotka muodostuvat sosi- aalisissa käytännöissä ja rakentavat sosiaalista todellisuutta (Johansson, 2010, 25).
Aikaisemmin diskurssin termiä on käytetty kuvaamaan lausetta pidempien ja suurempien tekstikokonaisuuksien tarkastelua. Diskurssin käsite auttoi kuvaamaan tutkimusten näkö- kulmia ja niihin liittyviä aineistonvalintoja. Kielen rakenteen tarkastelun sijaan tutkimuk- sen kohteeksi nousivat kielenkäyttö ja sen konteksti. Tämän myötä diskurssintutkimus kiinnostui lausetta suuremmista kielenkäytön kokonaisuuksista kontekstissaan. Suurem- pien kokonaisuuksien lisäksi kiinnostus kohdistuu myös varsinaiseen kielenkäyttöön ti- lanteissa. (Mäntynen & Pietikäinen, 2009, 24.)
Sosiaalinen todellisuus näyttäytyy kielen käyttäjille monimuotoisena kilpailevien ja risti- riitaisten diskurssien kenttänä. Jokaisella diskurssilla on oma tapansa merkityksellistää maailmaa, sekä sen prosesseja ja suhteita. Diskurssissa ei ole kyse mielipiteestä, eikä dis- kurssianalyysissä ole tarkoitus etsiä erilaisia kannanottoja aineistosta (Valtonen, 2010, 98). Michel Foucaultin (1972) mukaan diskurssit ovat historiallisia ja jatkuvasti alttiita muutokselle, eikä niitä siten voida pitää muuttumattomina. Foucaultin esimerkin mukaan hulluudelle ei ole olemassa yhtä tyhjentävään sisältöä, vaan hulluutta tuotetaan erilaisissa diskursseissa (Foucault, 1972, 45-47).
Eri tieteenaloilla ja tutkimuksissa käytetään samoja käsitteitä toisaalta samoissa, mutta myös eri merkityksissä. Eri merkitykset perustuvat osaksi tieteenalojen tavoitteiden ja perinteiden eroille. Diskurssin käsite on ajassa ja paikassa muuttuva. Diskurssien tutki- muksen taustalla on pyrkimys tutkia, miten kielen ja yhteiskunnan välinen suhde rakentuu ja se keskittyy todelliseen kielenkäyttöön, ihmisiin, yhteisöihin, sekä niihin liittyviin ky- symyksiin ja haasteisiin. (Mäntynen & Pietikäinen, 2009, 22-23.) Kielen analyysi on aina kiinnostunut samoista kysymyksistä diskursiivisesti tuotetusta aineistosta: minkä sääntö- jen mukaan lausuma on muodostettu ja minkä sääntöjen mukaan pystyisi rakentamaan muita samankaltaisia lausumia? (Foucault, 1969, 41).
Michel Foucault tarkastelee puheellisia tekoja neljän puheen kerrostuman kautta. Ensin- näkin, diskurssia määrittelevät sen objektit eli puhumisen kohteet. Toiseksi, sitä määrit- tävät lausumat eli julkituomisen tavat. Kolmanneksi, diskurssia määrittävät sen käsittei- den määrittämisen prosessit. Lopulta siihen liittyvät diskurssien teemoja ja todellisuutta koskevien teorioiden muodostuminen. Diskurssi voidaan tunnistaa silloin, kun löydetään systemaattinen järjestelmä, joka liittää diskurssin eri elementit toisiinsa. (Valtonen, 2004, 213-214.)
3.2 Diskurssianalyysi yhteiskuntatieteissä
Yhteiskuntatieteellinen diskurssianalyysi jakautuu kahteen eri kenttään: sosiaalipsykolo- gisesti virittyneeseen tulkitsevaan suuntaukseen ja kriittiseen diskurssianalyysiin, jossa tarkastellaan kielen käytön ja vallan keskinäisiä suhteita ja kielen käytön seuraukselli- suutta. Molemmat suuntaukset liittyvät kulttuurintutkimuksen perinteisiin. Tulkitsevassa suuntauksessa korostuu vastaanottajien näkökulmat ja erilaisten tulkintojen ulottuvuus.
Valtasuhteisiin keskittymiseen liittyy kriittisyys ja se ammentaa kriittisen kulttuurintut- kimuksen paradigmasta. (Valtonen, 1998, 97, 99.)
Diskurssianalyysi tutkii kielenkäyttöä tai muuta merkityksellistä toimintaa. Tarkoituk- sena on selvittää sitä, millaiseksi sosiaalinen todellisuus rakentuu erilaisissa sosiaalisissa käytännöissä. Teksti ja puhe ovat versioita tapahtuneesta ja muodostelma sosiaalisesta todellisuudesta. Kielen tarkoitus on toteuttaa jo olemassa olevia asioita. (Johansson, 2010, 23-24.)
Diskurssianalyysin suuntaukset on myös mahdollista jakaa kolmeen eri osaan: kriittinen diskurssianalyysi, johon liittyy erityisesti vallan eri ulottuvuudet, tiedonsosiologian ky- symyksiin, jossa kiinnostus kohdistuu tieteellisen diskurssin tutkimukseen, sekä diskur- siivinen psykologia, joka kohdistuu kognitiivisen psykologian tutkimukseen. Kriittisen diskurssianalyysin suuntaus on Foucaultin edustama suuntaus, jonka avulla hän on kes- kittynyt laajoihin historiallisiin kehityslinjoihin. Toisen suuntauksen edustajia ovat muun muassa Gilbert ja Mulkay ja kolmannen Potter ja Wetherell. (Jokinen, Juhila & Suoninen, 2006, 35-36.)
Diskurssianalyyttisessä traditiossa ajatellaan, että diskurssit eivät yksinään riitä konst- ruoimaan todellisuutta ilman suhdetta johonkin toiseen diskurssiin: mustaa ei ymmärretä mustaksi ilman valkoista sen vastapainona. Diskursiivisia käytäntöjä ei siis ymmärretä irrallisina, vaan ne liitetään aina jo olemassa oleviin teksteihin ja puheeseen. (Valtonen, 1998, 99.)
Foucaultin (1969) mukaan diskursiivinen kenttä on aina äärellinen kokonaisuus ja sitä rajaavat tietyt kielelliset ulottuvuudet. Kielen tutkiminen esittää saman kysymyksen tut- kimussuunnasta riippumatta: minkä sääntöjen mukaisesti lausuma on muodostettu ja minkä sääntöjen mukaan voisi muodostaa muita samankaltaisia lausumia? Lisäksi pohdi- taan, miksi keskustelussa ilmeni juuri kyseessä ollut lausuma, eikä jokin muu? Kokonai- suuden ymmärtämisen vuoksi pyritään selvittämään, mikä on puhuvan subjektin tietoinen toiminta tai tarkoitus. (Foucault, 1969, 41.)
Diskurssianalyyttisen tutkimuksen kiinnostuksen kohteena on, miten ihmiset jäsentävät käsityksiään todellisuudesta ja painotus on kulttuurisissa ulottuvuuksissa. Diskurssien analyysillä pyritään lisäämään ymmärrystä siitä, miten ihmiset ovat osallisena kulttuurin diskursseissa. Kulttuurintutkimus diskurssianalyysin yhteydessä tutkii kulttuuria ilmiönä sen muotoutumisen tai ilmenemisen kautta. Analyysi toteutuu diskurssien paikantami- sella ja tavoitteena on määritellä yhteneväisiä ja eriäväisiä näkemyksiä. (Remes, 2004.) Diskurssianalyysin luokittelun kautta se voidaan jakaa kolmeen eri koulukuntaan joita ovat saksalainen, ranskalainen ja englantilainen traditio. Menetelmiä erottavat erilaiset käsitykset siitä, millainen on tiedon ja ihmisen suhde todellisuuteen. Diskurssianalyysin taustakäsitteenä on ajatus ihmisen kulttuurisesta toimijuudesta, jota on mahdollista tutkia kielenkäytön (brittiläinen traditio), kulttuurin tutkimuksen (ranskalainen traditio) tai ih-
misten toiminnan näkökulmista (saksalainen traditio). Sosiaalisessa toiminnassa muotou- tuva inhimillinen kulttuuri saa erilaisen määritelmän eri traditioissa ja tutkimuksen tavoit- teet määräytyvät tradition valinnan kautta. Eri menetelmien soveltaminen aineistoon ja tutkimuksen kohteeseen tuottaa erilaisia tutkimustuloksia. (Remes, 2004.)
Kriittisen diskurssianalyysin tavoitteena on selvittää, miten eri vallan ulottuvuuksia ja eriarvoisuutta synnytetään ja mahdollistetaan sosiaalisissa ja yhteiskunnallisissa yhteyk- sissä. Diskurssianalyysi pyrkii paikantamaan sitä, miten diskursiivinen kielenkäyttö muotoutuu valtasuhteiden mukaan. Konkreettisesti vallan ja diskurssien suhdetta voi tar- kastella yhteiskunnallisesta näkökulmasta siten, miten eri sosiaalisilla ryhmillä on mah- dollisuus osallistua diskursseihin. (Pynnönen, 2013, 35.) Kriittinen diskurssianalyysi tar- kastelee kieltä yhteiskunnallisesti eri ulottuvuuksien kautta. Kriittinen diskurssianalyysi yhdistää kunkin yhteisön diskursiiviset käytännöt diskurssijärjestyksiksi. (Fairclough, 1995, 76-77.)
Kriittinen diskurssianalyysi erittelee tilanteiden kolme eri puolta: teksti, diskurssikäy- täntö ja sosiokulttuurinen käytäntö. Tekstit viittaavat suullisiin tai kirjallisiin tuotoksiin.
Diskurssikäytännöt tarkoittavat tekstin tuotannon ja tekstin kulutuksen prosesseja. Sosio- kulttuuriset käytännöt viittaavat sosiaalisiin ja kulttuurisiin yhteyksiin, jonka osia kysei- set viestintätapahtumat ovat. Tämä analyyttinen viitekehys liittyy olennaisesti joukko- viestinään tutkimiseen. (Fairclough, 1995, 79.)
Taljan (1995) mukaan diskurssianalyysi ei ole selkeä tutkimusmetodi, vaan pikemmin kielifilosofisuuteen nojaava teoreettinen viitekehys, jolla on monenlaisia käyttötarkoituk- sia. Diskurssianalyysi rakentuu teoreettisille näkemyksille todellisuudesta, kielestä, to- dellisuudesta, yksilöstä ja ryhmästä. Yhteiskunnallista keskustelua tarkastellaan raken- nesidonnaisia, teoriapohjaisina sekä fiktiivisinä muodostelmina. Diskurssianalyysi toden- taa kaikenlaista tieteen tekemistä, sillä tarkastelun kohteena on myös se, miten paljon tieteessä käytetään erilaisia dikotomioita, luokittelutapoja ja kategorisointeja (Talja, 1995, 29.)
3.3 Sosiaalisen todellisuuden rakentuminen
Diskurssianalyysissa kiinnostus kohdistuu siihen, miten ihmiset antavat merkityksiä asi- oille kielenkäytöllään. Tarkastelussa oleellista on se, millaisia kuvaukset ovat erilaisissa tilanteissa ja kuinka ne tilannekohtaisesti ymmärretään. Tutkimuksen teon kannalta oleel- lista on se, että teoille ja ilmiöille ei anneta yksiselitteisiä selityksiä, vaan tutkitaan tapoja, joilla ilmiöitä kuvataan ja niille nimetyt syyt otetaan itse tutkimuskohteiksi. (Suoninen, 1999, 18.)
Diskurssianalyysin kontekstissa tarkastelun kohteeksi otettuja kuvauksia nimitetään usein selonteoiksi (engl. account). Selonteoilla ihmiset antavat merkityksiä itselleen ja muulle maailmalle. Selonteoilla voidaan nähdä olevan kolme eri näkökulmaa: mitä merkityksiä selonteossa voidaan käyttää, miten nuo merkitykset esitetään vuorovaikutustilanteissa ja miten selonteot ovat osallisena jaetun sosiaalisen maailman eli kulttuurin rakentumisessa.
(Suoninen, 1999, 21.)
Sosiaalinen konstruktionismi eli todellisuus luo teoreettis-metodologisen viitekehyksen, kun taas diskurssianalyysi on metodinen lähestymistapa. Yhteistä molemmille lähesty- mistavoille on sosiaalisen todellisuuden rakentumisen tutkiminen ja ne jakavat kiinnos- tuksen puheen ja kielenkäytön tutkimiseen. Sosiaalisen konstruktionismin perinteen mu- kaan ei ole mahdollista kohdata tutkimuksen kohteena olevaa maailmaa kokonaisuutena, vaan aina jostakin tietystä näkökulmasta käsin. Käytännössä tämä tarkoittaa asioiden tul- kitsemista jo entuudestaan nimettyjen asioiden, esineiden, tuntemusten ja instituutioiden kautta. (Jokinen, 2016, 252.) Asioita voi tarkastella diskurssianalyyttisesti niiden eri mer- kityssysteemien kautta. Silloin sosiaalinen todellisuus rakentuu useiden rinnakkaisten tai keskenään kilpailevien systeemien kentäksi. Eri systeemit tai järjestelmät merkityksellis- tävät maailmaa ja siihen liittyviä suhteita eri tavoin (Jokinen, Juhila & Suoninen, 2016, 32). Moninaisesta taustasta tulevaa ihmistä on mahdollista merkityksellistää useiden eri määreiden kautta ja yhdessä nämä merkitykset muodostavat kuvaa kyseisestä henkilöstä.
Kielenkäyttö tuottaa sosiaalista todellisuutta. Ihmisten käyttäessä kieltä, he samalla konstruoivat maailmaa eli merkityksellistävät kohteita, joista on kyse. Konstruktiivinen merkityssysteemi sisältää itsessään loogisesti ei-heijastavuuden idean, jonka mukaan kieltä tai kielenkäyttöä ei kuitenkaan ymmärretä todellisuuden kuvaksi. Ei-heijastavuu- den idean mukaan sen ei ajatella heijastavan ulkoista tai sisäistä todellisuutta. Tästä huo- limatta tutkimuksissa ollaan kiinnostuneita siitä, miten sosiaalinen todellisuus rakentuu
kielessä, sillä kielenkäyttö ja muu todellisuus ovat kietoutuneet voimakkaasti yhteen. (Jo- kinen, Juhila & Suoninen, 2016, 26, 28.)
Jotkin asiat ymmärretään yhteiskunnallisen prosessin kautta sosiaalisiksi ongelmiksi, mutta toisaalta jotkut vastaavat haitalliset asiat eivät saa samanlaista määritelmää. Tutki- muksessa kiinnostuksen kohteeksi nousevat sosiaaliset prosessit, joiden kautta asiat mää- ritellään yhteisössä sosiaalisiksi ongelmiksi. Konstruktionismi eroaa aikaisemmasta tut- kimusperinteestä siten, että se tuo selkeämmin esiin tutkittavan ryhmän roolia osallistu- vana toimijana leimaavien määritelmien sijaan. (Johansson, 2010, 23.)
Yksilötasoinen sosiaalinen konstruktionismi muodostuu yhteiskunnan ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa, jolloin kyse on sosiaalisesta rakentumisesta. Ihmisen ja sosiaalisen maailman välinen suhde näyttäytyy dialektisena, eli ovat koko ajan vuorovaikutuksessa keskenään. Sosiaalisen vuorovaikutuksen tarkoituksena on rakentaa yhteisiä kokemuksia ja muodostaa niistä ymmärrettäviä kokonaisuuksia yhteisöön kuuluville. Kielen voidaan nähdä olevan kollektiivisen tiedon perusta, mutta myös sen tuottamisen väline. Ihmiset luovat yhdessä inhimillisen maailman sosiokulttuuristen ja psykologisten ulottuvuuksien mukaan. Ihmisen persoonallisuus ja ominaisuudet muokkautuvat ja syntyvät sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, sillä sosiokulttuuriset seikat määrittelevät ihmisen. (Johansson, 2010, 23.)
Konstruktionistisen näkökulman mukaan tutkimuksen keskeisenä tehtävänä on tarkas- tella erilaisten todellisuuksien ja tapahtumien merkityksellistämisen muotoja, ehtoja ja lopputuloksia. Tutkimuksessa ei olla niinkään kiinnostuneita siitä, mikä vaihtoehdoista on totuudenmukaisin, vaan erilaisten vaihtoehtojen tilanteellisista olomuodoista. Tarkas- telussa on siis se, millainen versio on tiettynä aikana painotettuna, mikä on marginaalissa ja mitä ei ole lainkaan olemassa (Kuortti, Mäntynen & Pietikäinen, 2008, 28). Erilaiset ilmiöt saavat siis erilaisia painotuksia ja tarkastelun näkökulmia eri aikoina. Näin ollen esimerkiksi feministiset painotukset, eriarvoisuuden teemat ja köyhyys saavat erilaisia ulottuvuuksia eri aikakausina.
Sosiaalinen konstruktionismi korostaa kielen ja kommunikaation merkitystä tiedon muo- dostuksessa. Wahlströmin (1997) mukaan tiedonkäsityksen määrittelee postmoderni tie- tokäsitys. Tieto voidaan nähdä kielellisenä, joka liittyy erilaisiin kielipeleihin, puheaktei- hin ja -käytäntöihin. Tieto ei siten määrity kaikille samanlaisena, vaan se on aina sidottu
paikalliseen sosiaaliseen kontekstiin. Jokaisen yksilön tieto muodostuu sosiaalisessa vuo- rovaikutuksessa. (Wahlström, 1997, 3-5.) Sosiaalinen konstruktionismi viittaa todellisuu- den ja sitä määrittävien käsitteiden muotoutumista kielen avulla. Tieto ja sosiaalinen kanssakäyminen liittyvät toisiinsa siten, että kielen käytön voidaan nähdä olevan sosiaa- listen funktioiden edellytys. Näin ollen tieto on historiallisesti ja kulttuurisesti konteks- toitunutta (Hokkanen, 2018, 39-40).
Sosiaalisessa konstruktionismissa keskeistä on myös kriittinen näkökulma olemassa ole- vaa, itsestään selvänä ja oletettua tietoa kohtaan (Hokkanen, 2018, 40). Potterin (2009) mukaan sosiaalista konstruktionismia voidaan jaotella erottamalla siitä eri suuntauksiksi kognitiivisen, sosiaalisen ja diskursiivisen konstruktionismin. Diskursiivisen konstruktio- nismin käsite on tämän tutkimuksen kannalta oleellisin ja kuvailee kuinka sosiaalinen ympäristö, uskomukset ja aikomukset ovat eri diskurssien tuottamia. (Potter, 2009, 610.) Konstruktionismissa tarkastellaan kielellistä rakentumista ja diskurssien näkökulmasta sillä tarkoitetaan tapaa tuottaa puheessa tietty näkökulma ja ymmärrystä asioista. Suku- puoliroolituksen näkökulmasta esimerkkinä toimii ihmisen tarve käyttää yhteisössä val- litsevia kulttuurisia ja sukupuoleen liittyviä diskursseja, joista henkilö rakentaa kuvan it- sestään naisena tai miehenä, tai jonakin muuna sukupuoli-identiteettinä.
Suuntaus voidaan jakaa kahteen eri luokkaan: synkkään ja valoisaan konstruktionismiin.
Synkällä konstruktionismilla viitataan Foucaultin tapaan tarkastella tietoa vallan väli- neenä ja tarkoitukseen tuoda esiin makrotason järjestelmällisiä vallan muotoja. Valoi- sassa konstruktionismissa tietoa tarkastellaan arkielämän suhteissa ja kommunikaatiossa.
Molemmissa luokituksissa näkyy kulttuuri- ja yhteiskuntakriittiset ulottuvuudet. (Leh- muskoski, 2008, 12.)
Diskursiivisesta näkökulmasta ryhmät merkityksellistyvät diskurssissa tarkoittaen sitä, että ryhmän rajat ja sen määritelmä ylipäätään muodostetaan diskurssissa. Puhujalla on mahdollisuus osoittaa kyseessä oleva asia siten, että se koskee ihmisryhmiä. Ryhmäsuh- teita käytetään, synnytetään ja muokataan diskurssissa, mutta diskursiivisuus ei tarkoita niiden olevan olemassa vain puheen kontekstissa. Diskursiiviset ulottuvuudet ulottuvat laajempaan kulttuuriseen kokonaisuuteen ja rakentavat siten kulttuurista ja yhteiskunnal- lista todellisuutta, jotka pitävät sisällään ihmisryhmiä ja ryhmien välistä käyttäytymistä.
(Pälli, 2003, 166-167.)
Pällin (2003) ryhmätasoisessa ilmiön luokittelussa esimerkkinä toimii miesten ja naisten välisen epätasa-arvon kuvailu. Epätasa-arvo on ilmiönä tunnettu ja sen voidaan diskursii- viselta kannalta todentaa olevan yhteiskunnallisesti ja kulttuurisesti olemassa oleva ilmiö.
Diskursiivinen ilmiö siitä tulee siinä vaiheessa, kun siitä aletaan jollakin tavalla puhua.
Kielenkäyttö voi olla vuorovaikutuksellisia tilanteissa erilaisia ja ne määrittyvät päämää- rien mukaan. Merkityksellistä on, mitä ja miten sanotaan. Tämä tarkoittaa myös sitä, että diskursseja tulisi tulkita myös niiden lähtökohdista käsin ja lukea osana kulttuurista kon- tekstia. (Pälli, 2003, 168.)
Diskursiivisessa mielessä ryhmän käyttöä on mahdollista havainnollistaa tutkimalla kiis- tanalaisia tulkintoja siitä, onko asiassa kyse yksilön vai ryhmän toiminnasta. Kaksi asiaa liitetään toisiinsa: ryhmä ja jokin ilmiö. Ilmiön ei tarvitse liittyä ryhmään ja joskus eri ilmiöiden liittyminen tiettyihin ryhmiin kielletään. Sosiaaliseen elämään liittyy erityisesti pohdinta siitä, milloin jonkin asian taustalla on ryhmä ja milloin yksilö. Toisaalta yksilön ja ryhmän erojen suhteen keskeistä on myös se, onko jonkin asian yhdistäminen ryhmä- tasoon relevanttia ja onko esiin tuotu ryhmä aiheen kannalta oleellinen. Keskustelu ryh- mäksi tulkitsemisen oleellisuudesta tai oikeellisuudesta ei välttämättä tule näkyväksi, sillä ryhmiin viittaaminen on yleistä ja sen konstruktiiviseen luonteeseen puututaan yleensä vasta silloin, kun ryhmätulkinnasta tulee ongelmallista. (Pälli, 2003, 168-169.)
Ranskalainen Pierre Bordieu on käsitellyt rakenteellista konstruktivismia suhteessa me- diaan. Rakenteellinen konstruktivismi tarkkailee todellisuutta ihmisten toiminnan tuot- teena (Kauppi, 2004, 77). Näkökulman mukaan todellisuus on yhteiskunnallisesti eli näin ollen kollektiivisesti rakennettu ja se muokkautuu puheissa ja kirjoituksissa. Tämän ku- vauksen mukaan todellisuus on suurimmaksi osaksi aineeton, sillä toiminta ja vuorovai- kutus ovat symbolien tai merkkien välittämää. Nyky-yhteiskunnassa todellisuuden raken- tuminen on kuitenkin yhä moniulotteisempaa visuaalisuuden korostumisen sekä digitali- soitumisen myötä. (Kauppi, 2004, 80-81.)
3.4 Mediatekstien kieli ja tulkinta
Mediatekstien kieltä voidaan tutkia analysoimalla, miten maailma representoidaan, min- kälaisia identiteettejä annetaan niille, jotka ovat osallisena uutisoinnissa ja minkälaisia suhteita osallistujien välille on luotu (Fairclough, 1997, 14).
Median tutkimuksessa voidaan tarkastella mikrotasoisia, yksittäisiin teksteihin ja vuoro- vaikutustilanteisiin liittyviä teemoja ja makrotason laveampia sosiaalisia käytäntöjä ja yhteiskuntaa koskevia tasoja. Tutkimuksessa erilaisia vastinpareja voivat olla esimerkiksi mikro-makro, teksti-konteksti, yksilö-yhteiskunta, käytäntö-rakenne tai abstraktio-konk- retia. (Valtonen, 1998, 95.)
Viestintätilanne itsessään on sosiaalisen ulottuvuuden muoto, joka esittää sosiaalisia käy- täntöjä ja toisia viestintätilanteita. Viestintätilanteet ja eri sosiaaliset käytännöt konteks- tualisoidaan uudelleen eri tavoilla riippuen kyseessä olevan viestinnän päämääristä, ar- voista ja painotuksista. Tähän liittyvät totuuden, puolueellisuuden ja manipulaation tee- mat, jotka nousevat media-analyysissä keskeiseksi huoleksi. (Fairclough, 1997, 59.) Hallinnon laajennettua myös EU-tasolle, median on täytynyt jatkuvasti tehdä päätöksiä sen suhteen, mitä ne julkaisevat ja millaisesta näkökulmasta asioita käsitellään. Poliittisen päätöksenteon suhteen vallan koetaan kuitenkin ensisijaisesti olevan päätöksentekijöillä, jotka kantavat vastuun siitä, että yhteiskunnalliset ja poliittiset seuraukset tulevat ilmi.
Median rooliksi jää kertominen asioista, jotka vaikuttavat kansalaisten elämään ja tavat, joilla kansalaiset voivat itse vaikuttaa näihin asioihin. Jotkin tutkimukset korostavat nä- kökulmaa, jonka mukaan merkityksellisempää on asioiden esiin tuominen eikä tapa, jolla niistä kerrotaan. (Aslama, Nieminen & Pantti, 2005, 9.)
Eri kielelliset merkitykset ovat löydettävissä tekstistä, mutta osin myös kontekstista.
Tekstit tarjoavat erilaisia mahdollisuuksia tulkita diskursseja, aiheita, tekstilajeja ja ideo- logioita. Tekstin tulkinnassa lukija yhdistää aikaisempia kokemuksia lukemaansa tekstiin ja muodostaa siitä asiakokonaisuuksia. Kirjoittajan ja lukijan fyysiset olomuodot ja niiden normit kuvastavat tekstinulkoista kontekstia. Toisaalta konteksti vaikuttaa tulkintaan myös tekstin sisällä: sama sana tai lause eri kohdissa tekstiä voi merkitä eri asioita. Kon- teksti on kaksisuuntainen käsite, johon toisaalta kuuluu tekstiin kirjoittuneita, eri konven- tiohin ja normeihin perustuvia tulkintavihjeitä, mutta myös se ympäristö, johon teksti syntyy ja joka on koettavissa ilman tekstiäkin. (Rahtu, 2000, 224.)
Tekstejä tutkittaessa niiden monitulkintaisuus asettaa analyysille haasteita. Siihen liitty- vät tekstinulkoiset kontekstit ja lukijan aikaisemmat kokemukset ja tavat hahmottaa lu- kemaansa aihetta, erilaiset odotukset, tekstienvälisyydet sekä myös lukijan oma tulkinta- kyky. Tekstin sisältöjen tulkinta voi vaihdella eri aikoina ja tulkintavihjeiden määrä, sekä ymmärrys saavat erilaisia ulottuvuuksia erilaisissa tilanteissa. Tekstien monitulkintaisuus ja monimerkityksellisyys kietoutuvat yhdeksi kokonaisuudeksi ja monimerkityksellisyy- den voi nähdä olevan tekstien ja merkitysjärjestelmien välinen asia. (Rahtu, 2000, 224.) Diskurssianalyyttisessä tutkimuksessa intertekstuaalisuudella eli tekstienvälisellä tulkin- nalla on suuri merkitys. Perusolettamus on se, että eri teksteillä on suhde toisiin teksteihin (Pälli, 2004, 137).
Metodologisesta näkökulmasta intertekstuaalisuuden huomioiminen, eli sen löytäminen ja analyysi perustuvat tutkijan omaan arviointiin ja kokemuksiin. Konkreettisesti inter- tekstuaalisuusanalyysissä lähdetään liikkeelle yksittäisistä teksteistä. Tutkija kiinnittää huomion siihen, miten eri tekstilajit ja diskurssit rakentavat yksittäisen tekstin merkityk- siä. Intertekstuaalisuuden analyysissä erityisen tärkeää on se, miten erilaiset väittämät vä- littyvät ja muuttuvat intertekstuaalisissa ketjuissa. Tämä on havaittavissa esimerkiksi me- dian välittämässä uutisoinnissa, jossa lainataan tekstejä tai esitetään tulkintoja joistakin ihmisten lausunnoista. Avointa se on silloin, kun jokin sanottu merkitään lainaukseksi.
Suurin osa intertekstuaalisuudesta on kuitenkin piilossa, sillä mikään näkyvä kielellinen keino ei välttämättä kerro kyseessä olevan toiseen tekstiin viittaaminen. Intertekstuaali- suudessa ei ole niinkään kyse siitä, miten tekstissä jotkut tietyt kielelliset keinot kertovat taustalla olevan toiset tekstit vaan siitä, kuinka erilaiset tavat sanoa ja perustella asioita kulkevat instituutiosta toiseen tai vaihtelevat instituution sisällä. (Pälli, 2004, 137.) Pyn- nösen (2013) mukaan intertekstuaalisuus korostaa kielenkäytön ja sen eri resurssien his- toriallisuutta. Kielenkäyttö suhteutuu aina aikaisempiin kielenkäyttötilanteisiin (Pynnö- nen, 2013, 14).
Pynnönen (2013) kuvailee intertekstuaalisuutta kielen käytön moniäänisyytenä. Moni- äänisyyttä luovat lainaamisen ja referoinnin eri muodot, jonka avulla pyritään huomioi- maan eri kielenkäyttäjien ääniä. Tämä ääneen pääsy tai pääsemättömyys tarjoaa tavan tarkastella kielenkäyttöön liittyvää toimijuutta ja valtaa. Kielenkäyttö, sen siirtäminen ja tulkinta kantavat mukanaan niiden historiaa ja sosiaalisia, kulttuurisia ja poliittisia mer- kityksiä. Näiden yhteyksien ymmärtämiseksi tutkijan pitää huomioida myös kielenkäytön historialliset ja kulttuuriset kontekstit. (Pylkkönen, 2013, 14-15.)
4 VALLAN TEOREETTISET ULOTTUVUUDET
4.1 Vallan yhteiskunnalliset ulottuvuudet
Yhteiskuntasektoreille jakautuneita vallan määriä tunnistamalla voidaan tarkastella val- lan jakautumista eri instituutioiden kesken. Tässä yhteydessä median valtaan vaikuttaa kulloinenkin yhteiskunnallinen tilanne ja siihen liittyvät yhteiskuntapoliittiset käsitykset.
Media siis tarkastelee valtarooleja eri instituutioiden kautta.
Valtaa tarkasteltaessa on oleellista eritellä valta voimana ja valta suhteena. Voimalla val- lan kontekstissa viitataan konkreettisiin ominaisuuksiin tai kykyihin, joita eri tahoilla on käytössään. Voiman avulla mahdollisestaan muutokset asioiden tai ihmisten käytöksen suhteen. Valta suhteena korostaa vuorovaikutuksellisia tekijöitä eri tahojen välillä. Näi- den avulla valta ja valtasuhteet muodostuvat. (Väliverronen, 2012, 89.)
Max Weberin mukaan valta tarkoittaa kaikkia niitä mahdollisuuksia ajaa oma asiansa läpi sosiaalisen suhteen sisällä, huolimatta siitä mihin mahdollisuus perustuu. Ihmisellä tai kokonaisella instituutiolla voi olla voimaa ajaa oma asiansa läpi vastustuksesta huoli- matta. Vallankäytön voimaa käytettäessä siitä tulee valtaa ja valtasuhteet muodostuvat.
Vallankäyttö kietoutuu lakeihin, sopimuksiin ja vallitseviin käytäntöihin. Weberiläinen näkemys lähestyy valtaa resurssin näkökulmasta ja jonka mukaan se jakautuu epätasai- sesti ihmisten kesken ja näin ollen ihmisillä on epätasainen määrä resursseja toimia yh- teiskunnassa. (Väliverronen, 2012, 90.) Vallan käsitteen voi liittää myös väkivallan kä- sitteeseen. Väkivaltaa voi kutsua termillä pakkovalta ja toisin kuin siinä, pelkällä vallalla on myös viestinnällinen rooli. Vaikka käsitellään valtaa ja sen asiantuntijuuden eri tasoja, liittyy siihen viestinnällinen vastavuoroisuus.
Vaikka vallan resurssit ovat aina yhteisesti tuotettuja, ne jakautuvat epätasaisesti eri ta- hoille. Resurssien jakautuminen epätasaisesti eri yhteiskunnan toimijoiden välille kuvas- taa valtaa erityisesti institutionaalisella tasolla. Mikäli valta jakautuisi tasaisesti, olisi sitä vaikea hahmottaa. Valtatutkimuksessa valta on havaittavissa institutionalisoituneiden re- surssien pysyvän hallinnan kautta. (Kunelius, Noppari & Reunanen, 2009, 18-19.)
Talcott Parsons (1986) tarkastelee vallan suhdetta niihin resursseihin, joihin se perustuu.
Parsonsin mukaan valta voidaan nähdä konkreettiseksi vaihdon välineeksi. Vallan resurs- seja ovat esimerkiksi auktoriteetti, raha ja väkivallan uhka. Valtaa tarkasteltaessa sen ins- titutionaalisessa muodossa, sen määreet eivät perustu ainoistaan näille resursseille. Valta viittaa ennemmin siihen, minkälainen potentiaali kullakin taholla on käyttää näitä resurs- seja. Toisaalta vallan kannalta huomioidaan myös se, kuinka paljon muut tahot uskovat kykyyn käyttää vallan resursseja. (Parsons, 1986, 94.)
Foucault käsittää vallan hajautuneeksi: valta koostuu useista eri suhteista, toimijoista ja vallan subjekteista, joista muodostuu vallan harjoittamisen kokonaisuus. Valtaa ei voida palauttaa järjestykseen, ylivallan rakenteisiin tai instituutioihin. Valta liittyy subjektiuden muotoihin, toiminnan mahdollisuuksiin ja esteisiin. (Helen, 2010, 27-28.)
Foucaultin mukaan valta on biovaltaa ja se kohdistuu ihmisiin ja populaation. Sillä pyri- tään muovaamaan, hyödyntämään, voimaperäistämään ja ohjaamaan ihmisten kykyjä ja ominaisuuksia, jotka voivat olla henkisiä, fyysisiä, ajatuksellisia tai yhteisöllisiä. Ihmis- elämään kohdistuva vallankäyttö edellyttää empiiristen ihmistieteisiin perustuvaa tutki- musta, joita ovat väestötiede, sosiaali-, psykologia- ja lääketieteet, sekä niihin liittyvä ti- lastotiede. Ihmisiä koskevassa vallassa ja yrityksessä hallita väestöä, ihmisjoukkoja, ryh- miä sekä yksilöitä tuottavat ihmistieteille syntysijan ja uudistumisen mahdollisuudet.
(Helen, 2010, 28.)
Foucault (1998) tiivistää termiin gouvernmentalité (governmentality, hallinnallisuus) modernin länsimaisen poliittisen järjen peruspiirteet. Oppia on hyödynnetty hyvinvointi- valtion vaikeiden ongelmien ratkaisuun. Hallinnalla tarkoitetaan vallan harjoittamisen ta- paa, jolla pyritään johtamaan ja ohjailemaan ihmisjoukkoja, yhteisöjä ja yksilöjä. Tästä käsitteestä käytetään termiä conduct of conduct.Hallintaa voidaan suunnata moniin eri kohteisiin, myös itseensä. Tätä itsehallintaa Foucault pitää etiikkana. (Foucault, 1998, 132-137.)
Deanin (1999) mukaan hallinta tarkoittaa laskelmoitua ja rationaalista aktiivisuutta, joita useat toimijat harjoittavat. Hallinta käyttää hyväkseen erilaisia tekniikoita ja tiedon muo- toja, joilla pyritään muovaamaan ihmisten käyttäytymistä (conduct) työstämällä heidän halujaan, pyrkimyksiä, etuaan ja uskomuksiaan. Muovaamisella on selkeät päämäärät, jotka muuttuvat ja siten niiden seuraukset eivät ole ennakoitavissa. (Dean, 1999, 11.)
Median demokraattinen rooli on aikaisemmin liittynyt erityisesti erilaisiin poliittisiin jul- kaisuihin ja valtion johtotehtävät olivat jakautuneet pienen eliitin kesken. Keskusteluun median demokraattisesta roolista liittyy oleellisesti sen organisaatioihin ja rajoittamiseen.
Nykyaikainen käsitys lehdistönvapaudesta liittyy edelleen samoihin teemoihin, kuin 1800-luvun poliittisen kampanjoinnin vähäinen rajoittaminen. Yhteiskunnallisessa kon- tekstissa median tehtäväksi on asetettu valtion kokonaisvaltainen tarkastelu ja sen eri ulottuvuuksien ja epäkohtien esiintuominen. (Curran, 2002, 217.)
4.2 Valtasuhteet diskursseissa
Diskursiivisen vallan oletus on diskurssintutkimuksessa keskeinen. Siihen liittyvät kyky kuvata, rajata, määritellä, haastaa, muuttaa ja asemoida kieltä ja sen käyttöä. Kieli yhteis- kunnallisena ilmiönä on vallan kohde ja väline. Diskurssit pyrkivät representoimaan maa- ilmaa kuvaamalla tapahtumat ja ihmiset todellisina. Kyseessä on tietokäsitysten ja –ra- kennelmien muodostuminen. Muodostuminen perustuu sille, mitkä asiat esitetään totuu- denmukaisesti, millaisia syy-seuraussuhteita paikantuu ja millaisia arvojärjestyksiä niillä on. Diskurssien avulla muodostetaan merkityksiä ja niistä rakentuu määritelmä puhutusta aiheesta, siihen liittyvistä tekijöistä, sekä niiden suhteista ja identiteeteistä. (Mäntynen &
Pietikäinen, 2009, 53, 55.)
Diskurssien ja vallan yhteen kietoutuminen jaetaan kahteen eri aspektiin: valta diskurs- sien välisissä suhteissa ja valta diskursseissa. Vallalla diskurssien välisissä suhteissa tar- koitetaan diskurssien keskinäistä hierarkkisoitumista, ja vallalla diskursseissa tarkoite- taan valtasuhteita diskurssien sisäisissä suhteissa. Diskurssien keskinäisen organisoitumi- sen tutkimisessa kiinnostavaa on se, mitkä sosiaalisen todellisuuden jäsennysmuodot vai- kuttavat dominoivan analysoitavassa aineistossa. Tutkittavasta aineistosta etsitään vah- voja ja selkeästi tunnistettavissa olevia diskursseja. Kiinnostus ei ole diskurssien mahdol- lisimman suuressa vaihtelevuudessa, vaan enneminkin tarkoituksena on paikantaa aineis- ton heterogeenisyyttä kahlitsevat tekijät. Aineiston tutkinnassa mielenkiinto kohdistuu kulttuurisiin itsestäänselvyyksiin, jotka ovat vievät tilaa tuntemattomammilta diskurs- seilta. Suositut diskurssit valitaan tarkasteluun usein siksi, että sosiaalinen todellisuus on vakiintunut nimenomaan niiden ympärille. (Jokinen, & Juhila, 2016, 76-77.) Michel Fou- cault kuvailee diskurssien olevan vallan, kontrollin, alistamisen mukaan ottamisen ja poissulkemisen aseita. Erityisesti Foucault kuvailee vahvempien osapuolien pystyvän
käyttämään kaikkien vastaanottamaa ja levittäytynyttä diskussia hallitsemistarkoituk- sessa. (Foucault, 1976, (2014), 152.)
Diskurssien sisäisissä valtasuhteissa analyysiä voidaan tarkastella kolmesta eri näkökul- masta: mikä on diskurssin sisältö, millaisia osallisten väliset suhteet ovat diskurssissa ja millaisiin subjektipositioihin ihmiset asettuvat. Aineiston kautta tarkastellaan mitä koh- teesta voidaan sanoa, kenellä on puhevaltaa, ovatko kaikkien puheenvuorot tasa-arvoi- sessa suhteessa toisiinsa ja miten osapuolia määritellään. Vallan määrä vaihtelee eri dis- kursseissa. (Juhila & Jokinen, 2016, 85-86.)
Eräs esimerkki vallantäyteisestä diskurssista on erilaista ammattisanastoa sisältävät dis- kurssit. Niihin pääsy on tarkasti rajattua sisällön perusteella. (Juhila & Jokinen, 2016, 86).
Tällaisia diskursseja voivat olla esimerkiksi lääketieteellistä termistöä sisältävät julkaisut.
Usein viranomaispuheessa korostuu asioiden käsittely niin sanotun normaaliuden kautta.
Viranomaispuheessa kohteille annetaan toiseuden määritelmiä ja niillä pyritään antamaan erilaisia subjektipositioita (Juhila & Jokinen, 2016, 86-87).
Diskurssianalyyttisessä tutkimuksessa valta-asetelmien tulkinta liittyy siihen, millaisia toimijoiden asemat ovat ja miten ne ovat epäsymmetriassa suhteessa toisiinsa. Vallan ulottuvuuksia voi eritellä myös havainnoimalla institutionaalista kielenkäytön seurauk- sellisuutta (Pynnönen, 2013, 16). Käytännössä se tarkoittaa erilaisista hierarkkisista ase- mista tuotettujen diskursiivisten asioiden tulkintaa. Mitä laajempi mahdollisuus osallistua eri diskursseihin henkilöllä on, sitä enemmän hänellä on valtaa käytettävissään. Vastaa- vasti, mitä heikommat mahdollisuudet ihmisellä on käytettävissään, sitä vähemmän hä- nellä on vaikuttamisvaltaa, joka itsessään heikentää demokratian toteutumista. Diskurs- sien kautta tapahtuva eräänlainen kontrollointi vahvistaa päättäjien mahdollisuuksia mää- ritellä sitä, miten ihmisiä ohjaillaan diskurssien kautta. Viestintätilanteissa mahdollisuuk- sia vaikuttaa on myös eniten niillä, joihin on kohdistunut eniten valtaa (Pynnönen, 2013, 17).
Diskurssien valta- ja voimaulottuvuudet näkyvät eniten niiden kyvyssä tulkita ja kuvata maailmaa. Diskurssien avulla järjestellään merkityksiä tarkoituksenmukaisilla tavoilla ja samanaikaisesti rakentuvat tietyt representaatiot aiheesta, siihen liittyvistä osallisista ja niiden välisistä suhteista ja eri identiteeteistä. Diskurssit luovat näkökulmaa hetkeen, il- miöön ja toimijoihin, sekä kuvaavat yleisesti sitä, miten asiat ovat. (Pynnönen, 2013, 17.)
4.3 Median vallan ulottuvuudet
Median käsite itsessään on suhteellisen epämääräinen esimerkiksi tiedotusväline-käsit- teeseen verrattuna. Medialla viitataan sekä viestinnän välineisiin, että välineiden toimin- tatapaan ja sisältöihin (Jääsaari, Karppinen & Kivikuru, 2010, 7).
Eurooppalainen viestinnän tutkimus korostaa informaation siirron olevan rituaali, jossa eri asioille tuotetaan merkityksiä. James Carey on tutkimuksissaan painottanut julkisuu- den, journalismin ja demokratian välistä yhteyttä. Rituaalimallissa Carey näki viestinnän olevan yhteisön ylläpitäjä ja säilyttäjä, sekä yhteisten arvojen välittäjä. Rituaalimalliin liittyvät arvojen jakaminen, osallistuminen ja yhdistäminen. Kyse ei siis ole tiedon siirtä- misestä, vaan järjestyneen ja merkityksellisen kulttuurisen maailman luomisesta ja yllä- pitämisestä. (Mörä, 2004, 120-121.)
Carey tulkitsee viestintää erityisesti yhteisöllisestä näkökulmasta. Esimerkiksi sanoma- lehden lukemisessa ei ole pelkästään kyse informaation lähettämisestä ja vastaanottami- sesta, vaan erityisesti osallistumisesta tilanteeseen, jossa rakennetaan yhteistä maailman- kuvaa ja yhteisöä (Mörä, 2004, 121). Careyn vasemmistolaiseksi kutsuma kulttuurintut- kimus jaotteli kulttuurin ja yhteiskunnan ongelmat rotu-, luokka- ja sukupuolikysymyk- siksi. Carey kritisoi asetelmaa ja koki sen olevan keinotekoinen ja loi tutkimuksellista vastakkainasettelua (Mörä, 2004, 123). Tässä tutkimuksessa aineistoa on analysoitu koh- teiden eri ominaisuuksien perusteella ja pyritty tuomaan esiin niitä eroja, mitkä eri ihmis- ryhmien välille muodostuu mediassa ja miten median valta näyttäytyy yhteiskunnallisesti merkittävän teeman uutisoinnissa.
Yhteiskuntapoliittisessa kontekstissa median valta on merkittävä. Median vallan voidaan nähdä olevan välineellistä ja epäsuoraa. Vallan voidaan nähdä siis perustuvan sille, että muut valtaapitävät instituutiot ovat riippuvaisia mediasta. Medialla ei katsota olevan it- senäistä valtaa, vaan se antaa foorumin taloudelliselle ja poliittiselle valtakamppailulle.
Toisaalta media ei toimi pelkästään foorumina erilaisille instituutioille, vaan sillä on val- taa nostaa esiin tiettyjä aiheita. (Jääsaari, Karppinen & Kivikuru, 2010, 7.)
Organisaatiotutkija Stewart Clegg (1989) on laatinut vallankäytön problematiikasta kol- men tason kokonaisuuden määritelmän. Esitys nojaa keskeisiin vallankäytön teoreetik- koihin, kuten Machiavelli, Hobbes, Habermas ja Foucault. Cleggin määritelmässä sosi-
aalisissa suhteissa itsessään on valtaa. Valta näyttäytyy vuorovaikutustilanteissa sääntö- jen, merkitysten ja voimavarojen tuottamisen kautta. Cleggin kolme tasoa ovat toimintoja suuntaava rakenteellinen makrotaso, suuntaa korjaava mesotaso ja episodinen mikrotaso.
(Clegg, 1989.)
Makrotasolla media ei itsessään ole yhteiskunnasta irrallinen kokonaisuus, vaan se liittyy poliittiseen ja taloudelliseen järjestelmään, sekä erilaisiin kulttuurisiin ja sosiaalisiin ra- kenteisiin. Mediaorganisaatiot, toimittajat tai mediayhtiöiden omistajat ovat yksittäisiä vallankäyttäjinä. Joillakin mediaorganisaatioilla tai toimijoilla on käytännössä enemmän mahdollisuuksia ja resursseja ohjata toimintoja yhteiskuntajärjestelmien ohi. Cleggin mu- kaan korjaavasta vallasta on kyse silloin, kun tarkastellaan median toimintaa suhteessa poliittisiin linjauksiin ja niiden vaikutuksia kansalaisten asenteisiin ja poliittiseen asemoi- tumiseen. Episodinen valta koskee poikkeustapauksia, jotka antavat eri toimijoille väliai- kaisesti merkittäviä määriä valtaa. Episodisesta vallasta mediassa on kyse silloin, kun uutisissa esitetään poikkeavia, julkisiin henkilöihin liittyviä tietoja. (Jääsaari, Karppinen
& Kivikuru, 2010, 9-10.)
Zygmunt Bauman kuvailee tilannetta notkeaksi moderniksi silloin, kun asiat eivät pysy pitkään samassa olomuodossaan ja jossa riippuvuuden ja yhteisöllisyyden siteet heikke- nevät ja valta on liikkuvampaa ja vaikeasti tavoitettavampaa. Yhteiskuntatieteellisesti suuntautuneen mediatutkimuksen kannalta Bauman on esittänyt havainnon, jonka mu- kaan julkinen tila tai sfääri median suhteen olisi kaventunut (Aslama, 2004, 165-168).
Bauman kuvailee mediaetiikan perustaksi tilanteen, jossa keskustelu on vapaata, mutta tiedossa on kuitenkin myös se, mistä tulisi puhua (Aslama, 2004, 182).
1990-luvulla median sosiaalisen vastuun ajatus nähtiin todellisena siitä huolimatta, että se toimii kulutus- ja mainosmarkkinoilla. Median nähtiin toteuttavan yhteiskunnallisia tehtäviä, joihin kuuluivat muun muassa demokratian ja yhteiskunnallisten asioiden edis- täminen. Median tehtäväksi muodostui monipuolisen, sekä totuudellisen tiedon tuottami- nen ja tarjoaminen. Median nähtiin toteuttavan itsesääntelyä ja uskottiin sen vapaaehtoi- seen tahtoon toteuttaa sosiaalista vastuuta. Median sosiaalisen vastuun toteutumista ei katsottu tapahtuvan valtiollisessa valvonnassa. Hyväksytyin tapa toteuttaa sosiaalista vas- tuuta on sallia demokratiaa ja yhteiskuntakehitystä palvelevien erilaisten näkemyksien
esillepääsy, jolloin media rakentuu yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi. Vastuun ymmärtä- misen taustalla on ajatus siitä, että median vastaanottaja nähdään kansalaisena, eikä esi- merkiksi kuluttajana. (Wiio, 2006, 28-29.)
Median korostunut sosiaalinen vastuu on Wiion (2006, 29) jäämässä taka-alalle. Sosiaa- lisen vastuun rooli on korostunut enää julkisen palvelun yleisradiotoiminnassa ja edelleen heikommin osassa kaupallista mediaa. Kärjistetyimpien näkemysten mukaan media on yhteissopimuksella irrottautunut sosiaalisesta vastuusta ja siirtynyt libertaariseen ajatte- luun. Nykyinen toimintamalli on uusliberalismin mukainen ja perustuu osittain yhteis- kunnalliseen ilmapiirimuutokseen, jossa yksityistäminen on korostunut ja julkisessa toi- minnassa näkyvät ensisijaisesti taloudellista puolta korostavat arvot. Muutosta taustoittaa sosiaalisen vastuun diskurssista siirtyminen markkinaehtoiseen diskurssiin. Se perustuu 1990-luvulla alkaneeseen maailmantalouden globalisaatioon, joka heijastuu kaikkiin yh- teiskunnan osa-alueisiin. (Wiio, 2006, 29.) Tämä tarkoittaa siis käytännössä sitä, että suu- ret pörssiyhtiöt ohjailevat enemmän sitä, mitä sisältöjä media tuottaa.
Vuonna 2018 julkaistussa Liikenne- ja viestintäministeriön raportissa on käsitelty median kehittymistä globalisaation ja markkinatalouden näkökulmasta. Media on yhdentynyt sen eri muotojen kautta, globalisaatio, markkinavetoisuus ja digitalisoituminen ovat aiheutta- neet useita erilaisia muutoksia kansallisessa viestintäpolitiikassa. Näiden vaikutuksia kansalaisten viestinnällisille oikeuksille on nyt alettu tutkia, ja tarkastelun keskiössä ovat olleet kansallinen lainsäädäntö, mutta myös perus- ja ihmisoikeudellinen taso. (Alén-Sa- vikko & Hildén, 2018, 21.)
Aikaisemmin todennettu sosiaalisen vastuun diskurssista markkinaehtoiseen diskurssiin siirtyminen on vaikuttanut yhteiskunnan käsitteistöön ja tapaan keskustella. Tämä on vai- kuttanut myös mediasisältöihin. Joidenkin tulkintojen mukaan suomalaisen yhteiskunta- politiikan diskurssi muuttui kovempaan suuntaan 1990- ja 2000-luvuilla. Diskurssit siir- tyivät kilpailutaloudelliseen suuntaan ja mediassa kieli ekonomisoitui. Talouspoliittinen kieli kosketti kaikkea yhteiskunnallista keskustelua, kuten kulttuuripolitiikkaa ja sosiaa- liturvaa. (Wiio, 2006, 29.) Muutosta on kutsuttu siirtymisenä riskiytyvään mediajärjestel- mään ja pörssiytyvän median aikakauteen (Hujanen, 2006, 30).
Markkinaehtoisen journalismin näkökulma on tämänkin tutkielman kannalta oleellinen, sillä markkinat vaikuttavat ohjailevan uutisoinnin sisältöä merkittävästi. Käytännössä se vaikuttaa sisältöihin niin, että sisältö pyrkii myös kohtaamaan lukijoiden kiinnostuksen
kohteet ja siten korostuvat aihealueet, jotka herättävät lukijoissa ristiriitoja. Tarkoituk- sena on myydä lukijoille aiheita, jotka heitä kiinnostavat ja tukevat heidän näkemyksiään.
Median neutraali olomuoto jää vähäiseksi.
Markkinaehtoisen diskurssin myötä kansalaisten vaikuttamismahdollisuudet mediaan ovat heikentyneet (Wiio, 2006, 30). Toisaalta media pyrkii muokkaamaan sisältöjään vas- taamaan lukijoiden mieltymyksiä, mutta se ei kuitenkaan osallista heitä sisältöjen luomi- seen. Media muokkautuu omien ehtojensa mukaisesti ja näin lisää omaa valtaansa (Wiio, 2006, 35). Pierre Bourdieun näkemyksen mukaan nopean ajattelun aikakaudella poikkea- vat ja ristiriitaiset näkemykset ovat viestinnällisesti haastavia. Erityisesti tieteellisten tut- kijoiden näkökulmat jäävät niin sanotun helpomman journalismin jalkoihin. Bourdieu on tuonut esiin kaupallisen ja ammatillisen journalismin välisen jännitteen. Tämä on vähen- tänyt journalistien itsenäistä työskentelyä ja kaupallisuus on korostunutta. (Kauppi, 2004, 79-80.)
2000-luvulle tultaessa suomalaisen median on nähty kärsivän tietynlaisesta demokra- tiavajeesta. Vaje on näkynyt kansalaisosallistumisen vähentymisenä, sekä kansalaisten ja poliitikkojen välisen epäluottamuksen kasvamisena. Taustalla on ollut mediaa ohjaileva markkinalogiikka, jonka periaatteiden mukaisesti se on kiinnostuneempi sensaatiomai- sesta uutisoinnista ja rationaalinen analyysi on jäänyt vähemmälle. Jotkut kriitikot ovat syyttäneet mediaa politiikan uskottavuuden heikkenemisestä. (Kunelius, Noppari & Reu- nanen, 2009, 29-30.)
Modernin yhteiskuntateorian mukaan vallan lajit ovat eriytyneitä. Valtaa voidaan jakaa erilaisiin lajeihin valtion sisällä, kuten esimerkiksi lainsäädäntöön, toimeenpanoon ja tuo- miovaltaan julkisen ja yksityisen sfäärien välillä. Demokratian tapoja kehitettäessä vallan eri lajit on pyritty tarkoituksenmukaisesti erottelemaan ja siten tavoiteltu demokraattista tasapainoa. Median itsenäisyyden on nähty olevan oleellinen osa vallanjakoa ja siihen liittyy myös julkisuuden valta. Julkisuuden valtaa yritetään erottaa omaksi osa-alueekseen tai ainakin pyritty suojaamaan sen asemaa suhteessa muihin yhteiskunnallisiin vallan muotoihin. (Kunelius, Noppari & Reunanen, 2009, 32.)
Aslama, Nieminen ja Pantti (2005) ovat kuvanneet demokratian toteutumista mediassa jakamalla sen kahteen osaan. Ensimmäisen osan mukaan kaikille yhteiskunnallisesti mer-
