Puutarhaharrastajien kiinnostus luontohyvitysten toteuttamiseen omassa puutarhassaan

Pro gradu -tutkielma

Puutarhaharrastajien kiinnostus luontohyvitysten toteuttamiseen omassa puutarhassaan

Ilona Laine

Jyväskylän yliopisto Bio- ja ympäristötieteiden laitos

Ekologia ja evoluutiobiologia

29.5.2020

Ilona Laine: Puutarhaharrastajien kiinnostus luontohyvitysten toteuttamiseen omassa puutarhassaan

Pro gradu -tutkielma: 118 s., 3 liitettä (55 s.)

Työn ohjaajat: Dosentti Panu Halme ja väitöskirjatutkija Anna-Kaisa Tupala

Toukokuu 2020

Hakusanat: ekologinen kompensaatio, ennallistaminen, luonnon monimuotoisuus Ekologisella kompensaatiolla tarkoitetaan prosessia, jossa luonnon tilaa heikentävä taho hyvittää tekemänsä heikennyksen jollakin muulla alueella ennallistamalla tai suojelemalla elinympäristöä. Vapaaehtoisten ekologisten kompensaatioiden mahdollisuuksia kansalaistasolla (luontohyvitys) ei juuri ole tutkittu aikaisemmin.

Tässä tutkimuksessa niitä tarkasteltiin puutarhaharrastajien kautta. Puutarhat saattavat kattaa jopa 3–4 % valtioiden kokonaismaapinta-alasta, mutta niiden merkitystä luonnon monimuotoisuudelle on tutkittu vain vähän. Joillekin lajiryhmille niiden merkitys on kuitenkin tutkitusti suuri. Puutarhaharrastajien kiinnostusta luontohyvitysten toteuttamiseen omassa puutarhassa tutkittiin kyselytutkimuksen avulla. Kysely lähettiin kolmelle puutarhaseuralle jaettavaksi jäsenistölle sähköpostitse. Vastauksia saatiin yhteensä 216. Puutarhaharrastajat suhtautuivat luontohyvityksiin erittäin myönteisesti. Kuitenkin selkeitä eroja oli havaittavissa eri luonnon monimuotoisuutta parantavien toimien suosiossa.

Erityisen myönteisesti suhtauduttiin pölyttäjähyönteisten ja lintujen määrän, sekä maaperän hyvinvoinnin lisäämiseen puutarhassa. Negatiivisimmin suhtauduttiin nisäkkäiden ja matelijoiden määrän lisäämiseen. Luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeiden toimien, kuten luonnonvaraisten puiden ja pensaiden, sekä lahopuun määrän lisäämiseen suhtauduttiin muihin toimiin nähden melko kielteisesti. Erityisesti vastaajan koulutustaso ja puutarhan koko vaikutti asenteisiin eri toimia kohtaan. Vaikka eroja eri toimien suosiossa oli, puutarhaharrastajien asenne luontohyvityksiin oli myönteinen, joten puutarhojen merkitystä luonnon monimuotoisuuden parantamiseksi voidaan pitää merkittävänä.

Department of Biological and Environmental Science Ecology and evolutionary biology

Ilona Laine: Interest of gardeners to do small-scale biodiversity offsets in their gardens

MSc thesis: 118 p., 3 appendices (55 p.)

Supervisors: Adjunct professor Panu Halme and PhD student Anna- Kaisa Tupala

May 2020

Keywords: biodiversity, ecological compensation, restoration

Ecological compensation is a process, where the party degrading environment compensates the harm done in some other place by restoring or protecting areas.

Voluntary based compensations on citizen level have not been studied a lot. In this Thesis it was studied with gardeners. Gardens can make up to 3–4 % of the total land area of governments, but the impact they have to biodiversity has not been studied much. To some species groups the impact has been studied to be a big one.

In this study gardeners’ interest to make small-scale biodiversity offsets in their garden was examined by inquiry. The inquiry was sent to three local garden associations and send through them to members by email. Total amount of answers to the inquiry was 216. Gardeners attitudes to offsetting in their garden were positive. Attitudes towards different offsetting measures differed considerably.

Increasing the amount of birds and pollinators, and health of the soil were the most popular offsetting measures. Most negatively from the offsetting measures was viewed increasing of the number of mammals and reptiles in the garden. Compared to other measures, quite negatively was also viewed the increasing of the number of native trees and bushes and dead wood in the garden. Attitudes were affected especially by education level and the size of the respondents’ garden. Even though attitudes towards different offsetting measures differed, gardeners had an overall positive response to small-scale biodiversity offsetting in their garden. Based on this, the importance of gardens to improvement of biodiversity can be considered to be significant.

1 JOHDANTO ... 1

1.1 Luonnon monimuotoisuus vähenee ... 1

1.2 Ekologinen kompensaatio ... 3

1.3 Luontohyvitys ... 5

1.4 Puutarhat luontohyvityksien kohteena ... 8

1.5 Luonnon monimuotoisuus puutarhoissa ... 10

1.5.1 Puutarhojen mahdollisuudet lajistolle ... 11

1.5.2 Puutarhaharrastajien vaikutus puutarhojen monimuotoisuuteen ... 14

1.6 Tutkimuskysymykset ja hypoteesit ... 16

2 AINEISTO JA MENETELMÄT ... 17

2.1 Aineisto ... 17

2.2 Menetelmät ... 18

3 TULOKSET ... 23

3.1 Asenteet luontohyvityksiin puutarhoissa ... 23

3.2 Valmius eri toimien toteuttamiseen ... 24

3.3 Puutarhaharrastajat ... 31

3.4 Puutarhojen ominaisuudet ... 35

4 TULOSTEN TARKASTELU ... 40

5 JOHTOPÄÄTÖKSET ... 50

KIITOKSET ... 51

KIRJALLISUUS ... 51

LIITE 1. Kysely ... 64

LIITE 2. Saateteksti ... 72

Ekologinen kompensaatio Prosessi, jossa elinympäristön tilaa heikentänyt taho korvaa heikennyksen jollakin toisella alueella

Ekosysteemipalvelu Ekosysteemien ihmiselle tuottamia

aineettomia tai aineellisia hyödyllisiä palveluita, kuten hiilen sidonta tai pölytys

Ennallistaminen Elinympäristön tilan parantaminen

mahdollisimman lähelle luonnontilaa ihmisen toimesta, muun muassa vähentämällä alueen käyttöpainetta, lisäämällä resursseja tai hävittämällä vieraslajeja alueelta

Kokonaisheikentymättömyys Kaikkien lajeille ja elinympäristöille aiheutettujen haittojen hyvittäminen kokonaisuudessaan

Luontohyvitys Kansalaistasolla tehtävä, erityisesti luonnon

monimuotoisuuteen positiivisesti vaikuttava, kompensaatiotoimi eli hyvitys

Luonnon monimuotoisuus Lajien, elinympäristöjen ja geeniperimän

monimuotoisuus

Sosioekonominen asema Hyvinvointiin liittyvät aineelliset voimavarat (tulot, omaisuus ja asumistaso), ja niiden saamisen edellytykset (koulutus, ammatti ja asema työelämässä)

Urbaani alue Kaupungit ja niihin liittyvä infrastruktuuri, eli

palvelut ja rakenteet, jotka mahdollistavat yhteiskunnan toiminnan

pienentää elinympäristöille kaupungistumisen seurauksena aiheutuvia haittoja, tai tuottaa ekosysteemipalveluita

Luonnon monimuotoisuus voidaan määritellä usealla eri tavalla. Perinteisesti sen on koettu kuvaavan erityisesti eri lajien määrää (Mace ym. 2012). Laajemmassa, ja yleisimmin käytetyssä, määritelmässä luonnon monimuotoisuudella tarkoitetaan lajien, elinympäristöjen ja geeniperimän monimuotoisuutta (CBD 1993).

Luonnon monimuotoisuuden tila on viimeisten vuosikymmenien aikana heikentynyt huomattavasti (WWF 2018, IPBES 2019, IPCC 2019, IUCN 2019). Tällä hetkellä uhanalaiseksi on arvioitu maailmanlaajuisesti 30 178 lajia, eli noin neljännes kaikista arvioiduista lajeista (IUCN 2019). Suomen lajistosta 11,9 % on arvioitu kansallisesti uhanalaisiksi viimeisimmässä uhanalaisuusarvioinnissa (Hyvärinen ym. 2019). Vuonna 2010 arvio oli 10,5 %, joten uhanalaisten lajien määrä on lisääntynyt viime vuosina. Suomen uhanalaisista lajeista suurin osa elää metsissä (31,2 %) sekä perinneympäristöissä (24,4 %). Näissä elinympäristöissä ovat myös Suomen uhanalaisimmat luontotyypit – perinnebiotoopeista 100 % ja metsien luontotyypeistä 76 % on uhanalaisia (Kontula ja Raunio 2018). Suurin yksittäinen syy lajiston uhanalaistumiselle on metsäelinympäristöihin liittyvät muutokset, kuten vanhojen metsien häviäminen, lahopuun vähäinen määrä, sekä metsien uudistamistoimet (Hyvärinen ym. 2019). Nämä toimet ovat pääasiallinen syy uhanalaistumiselle 733 lajilla Suomessa.

Luonnon monimuotoisuuden suojelemista voidaan perustella monin eri tavoin.

Luonnon itseisarvoa pidetään tärkeimpänä perusteena, vaikka tutkijoiden keskuudessa on pitkään ollut erimielisyyttä siitä, kuinka paljon tätä pitäisi painottaa (Vucetich ym. 2015). Luonnon ja lajien itseisarvon lisäksi perusteena voidaan pitää ihmisen velvollisuutta luontoa kohtaan (Norton 2000). Luonnon monimuotoisuutta voidaan pitää myös ekosysteemipalveluna, tai keinona ylläpitää

erilaisia ekosysteemipalveluita (Mace ym. 2012). Ekosysteemipalvelulla tarkoitetaan ekosysteemin jotain toimintoa, joka tarjoaa ihmisille erilaisia aineellisia tai aineettomia palveluita. Tällaisia palveluita ovat esimerkiksi hiilen sidonta, kasvien pölyttäminen, sekä pohjaveden tuotanto. Yleisesti suojelun perusteena lainsäädännössä käytetään kuitenkin ihmisten tasa-arvoista oikeutta puhtaaseen ja terveeseen elinympäristöön (Shelton 2006). Myös tulevien sukupolvien oikeudet nostetaan esille (Norton 2000).

Useimmat valtiot ovat sitoutuneet kansainvälisten sopimusten kautta hidastamaan luonnon monimuotoisuuden vähenemistä, sekä parantamaan elinympäristöjen tilaa (UNEP 2010, KOM/2011/0244, UNDP 2015). Muun muassa Yhdistyneiden kansakuntien (YK, engl. UN) seitsemästätoista kestävän kehityksen tavoitteesta useat liittyvät luonnon monimuotoisuuden suojeluun (UNDP 2015).

Kansainvälisenä tavoitteena on muun muassa ennallistaa 15 % heikentyneistä elinympäristöistä vuoteen 2020 mennessä (UNEP 2010), sekä saavuttaa elinympäristöjen kokonaisheikentymättömyys (engl. no net loss) vuoteen 2030 mennessä (Moilanen ja Kotiaho 2017). Kokonaisheikentymättömyyden toteuttaminen tarkoittaa sitä, että kaikille lajeille ja elinympäristöille aiheutetut haitat hyvitetään kokonaisuudessaan. Myös Suomi on sitoutunut näihin tavoitteisiin. Ilman selkeää suunnanmuutosta suurimpaan osaan näistä tavoitteista ei tulla niiden tavoiteajoissa pääsemään (Tittensor ym. 2014, IPBES 2019).

Päättäjillä on käytössään laajasti erilaisia työkaluja muutoksen tekemiseen, mutta siirtymä kestävään elämäntapaan vaatii suuria muutoksia (IPBES 2019). Usein ympäristölainsäädäntö, joka tähtää luonnon monimuotoisuuden suojeluun on selkeää, ja toimet, joita tulisi tehdä ympäristön tilan parantamiseksi ovat tiedossa (Grinlinton ja Taylor 2001). Lait ovat kuitenkin uusia ja usein ristiriidassa omaisuuden suojaan liittyvien lakien kanssa, joten niiden toteutus käytännössä voi olla haasteellista. Muun muassa tähän ristiriitaan omistusoikeuden ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen välillä pyritään tarttumaan ekologisen kompensaation avulla (Primmer ym. 2019).

Ekologisessa kompensaatiossa luontoa jollain tavalla heikentävä taho hyvittää aiheuttamansa heikennyksen jollakin muulla alueella (ten Kate ym. 2004, Madsen ym. 2010, Moilanen ja Kotiaho 2017). Ekologinen kompensaatio on alun perin kehitetty luonnon monimuotoisuuden suojelemiseksi, mutta myös ekosysteemipalveluita voidaan huomioida hyvitettäessä (Moilanen ja Kotiaho 2017). Ekologisena kompensaationa tehtävä hyvitys voi olla joko lain kautta pakollinen, tai vapaaehtoisuuteen perustuva (Primmer ym. 2019). Erityisesti vapaaehtoisuuteen perustuva hyvitys voi olla myös osittainen (Moilanen ja Laitila 2016).

Ekologinen kompensaatio on osa lievennyshierarkiaa (ten Kate ym. 2004, Kiesecker ym. 2009, Madsen ym. 2010, IUCN 2016). Lievennyshierarkian mukaan luontoarvoja heikentäviä toimia suunnitellessa tulisi ensin pyrkiä välttämään haitallisia toimia (1), sen jälkeen minimoida haitalliset toimet ja niistä syntyvät haitat (2) sekä ennallistaa heikentynyttä luontoa paikan päällä (3), ja vasta näiden toimien jälkeen käyttää ekologista kompensaatiota (4). Ekologisella kompensaatiolla hyvitetään kolmen ensimmäisen portaan jälkeen jäljelle jäänyt väistämättömien haitallisten toimien aiheuttama heikennys luontoarvoille (Moilanen ja Kotiaho 2017). Lievennyshierarkian ensimmäisten askelien ja kompensaatiotoimien erottaminen voi joissain tapauksissa olla vaikeaa; esimerkiksi kompensaatiota voidaan tietyissä tilanteissa tehdä paikan päällä, ja lieventämistoimia kompensoitavan paikan ulkopuolella, joten rajavedot näiden välillä voivat olla hankalia (Suvantola ym. 2018).

Kompensointi voi tapahtua suojelemalla tai ennallistamalla (Moilanen ja Kotiaho 2017). Suojelemalla elinympäristöjä saadaan usein paremmin suojeltua uhanalaisia lajeja kuin ennallistamalla. Suojellessa paineet alueen käytöstä voivat kuitenkin siirtyä muille alueille (Ewers ja Rodrigues 2008, Virah-Sawmy ym. 2014, Moilanen ja Laitila 2016). Esimerkiksi suojellulle alueelle suunnitellut hakkuut voidaan

toteuttaa jossain toisessa lähellä sijaitsevassa metsäkohteessa. Jos alueet ovat ekologisilta arvoiltaan samankaltaiset, kompensaatiota ei ole tapahtunut, koska paine on vain siirtynyt muualle. Myös ennallistamisessa riskinä on, että paineet siirtyvät muille alueille (Moilanen ja Kotiaho 2017). Ennallistetut alueet tulee usein siksi suojella, jotta hyvitys on luonteeltaan pysyvä. Ennallistamistoimina voidaan muun muassa vähentää alueen käyttöpainetta, lisätä joitakin tärkeitä resursseja (esimerkiksi lahopuun määrää) tai hävittää vieraslajeja. Ennallistamistoimien hyödyt tulevat esiin usein vasta kymmeniä vuosia ennallistamistoimien jälkeen (Spake ym. 2015). Yksittäisten ekosysteemin osien ja lajien ennallistamistoimet onnistuvat ja ovat mitattavissa paremmin kuin koko ekosysteemin ennallistaminen hyvitystoimena (Maron ym. 2012). Koska luonnon monimuotoisuuden eri ulottuvuuksia mitatessa joudutaan käyttämään yksinkertaistuksia (muun muassa indikaattori- ja avainlajeja), on riskinä, etteivät vaateliaammat lajit säily tehtyjen toimien jälkeen kompensaatiokohteella (Moilanen ja Kotiaho 2017). Joitain kohteita on myös mahdotonta kompensoida, koska ne ovat niin ainutlaatuisia tai harvinaisia, ettei niille löytyisi hyvityskohdetta (Pilgrim 2013, IUCN 2016, Raunio ym. 2018).

Usein epäillään, että ekologisesta kompensaatiosta tulee ”lupa pilata”, ja että hyvitykset eivät ole riittäviä haittoihin nähden (Gordon ym. 2015, Maron ym. 2015, Spash 2015, Apostolopoulou ja Adams 2017, Primmer ym. 2019). Pelko tästä ei ole aiheetonta (Maron ym. 2012). Tutkitusti monet ekologiseen kompensaatioon osallistuvat sidosryhmät haluavat kuitenkin kompensaatioiden olevan kunnianhimoisia ja hyvin hoidettuja, jotta niille asetetut odotukset täyttyvät (Martin ym. 2016). Primmer ym. (2019) pitämissä työpajoissa suomalaisen yritysmaailman edustajat toivoivat, että ekologisen kompensaation avulla he voivat osoittaa, että luonnon suojeleminen ja taloudellisesti kannattava liiketoiminta on mahdollista yhdistää.

Kansalaisten osallistumista ekologiseen kompensaatioon pidettiin Primmer ym.

(2019) järjestämissä työpajoissa lähes kaikkien eri tahojen edustajien mielestä positiivisena, koska resurssit kompensaatioon kasvaisivat, kun jokainen maksaisi osansa kuluttajina. Keskustelussa heräsi ajatus myös siitä, että kansalaiset voisivat toimia ekologisen kompensaation kehitystä ajavana voimana (Anderson ym. 2017, Primmer ym. 2019). Ekologisia kompensaatioita ei kansalaistasolla kuitenkaan ole juuri tutkittu.

Kansalaistason ekologiset kompensaatiot voitaisiin pyrkiä toteuttamaan pakollisina ja kokonaisheikentymättömyyden toteuttavina hyvityksinä. Vapaaehtoiset ja osittaiset kompensaatiot voitaisiin kuitenkin kansalaistasolla saada nopeasti käyttöön. Luonnon monimuotoisuuden suojelemisen tarpeisiin vastaavien pakollisten ja kokonaisheikentymättömyyttä vaativien ekologisten kompensaatioiden luomisen prosessi on hidas (Suvantola ym. 2018), joten näin kansalaistason toiminnan kautta voitaisiin vastata nopeaan tarpeeseen luonnon monimuotoisuuden tilan parantamiseksi.

Samalla kansalaistason ekologisilla kompensaatioilla voidaan vastata joihinkin ekologisen kompensaation toteuttamiseen liittyviin pelkoihin. Ekologisten kompensaatioiden lisääntyessä pelätään muun muassa vapaaehtoistoiminnan vähenevän (Gordon ym. 2015, Maron ja Louis 2018). On jo todettu, että joissain ekologisten kompensaatioiden hankkeissa vapaaehtoistyötä on ohjattu yritysten ja muiden pakollisia kompensaatioita toteuttavien tahojen projekteihin (Gordon ym.

2015). Luomalla kansalaisille mahdollisuuksia vapaaehtoisesti kompensoida omia aiheuttamiaan haittoja, voidaan pienentää mahdollisuutta siihen, että vapaaehtoistyö siirtyy yritysten tai muiden suurempien organisaatioiden kompensaatiohankkeiden toteuttamiseen.

Kansalaisia osallistavalla toiminnalla voidaan myös herättää tietoisuutta ekologisista kompensaatioista ja niiden toimintatavoista. Tietoa siitä, kuinka hyvin

kansalaiset ymmärtävät ekologisen kompensaation käsitteet, on vain vähän, mutta muun muassa Bull ym. (2017) tutkimus on osoittanut, että käsitykset eroavat ekologisten kompensaatioiden virallisista määritelmistä selkeästi. Jos kansalaiset ymmärtävät ekologisen kompensaation periaatteet, voivat he arvioida tehtyjä projekteja paremmin, ja antavat sosiaalisen toimiluvan yrityksille, jotka tekevät ekologisia kompensaatioita, laajemman tiedon pohjalta (ten Kate ym. 2004, Madsen 2010, Primmer ym. 2019). Ymmärrys ekologisten kompensaatioiden toiminnasta voi myös auttaa suhteuttamaan omat tehdyt toimet aiheutettuihin haittoihin niin, ettei omien toimien vaikutusta yliarvioitaisi. Tämä ekologisiin kompensaatioihin eniten liitetty pelko, ”lupa pilata” (Gordon ym. 2015, Maron ym. 2015, Spash 2015, Apostolopoulou ja Adams 2017, Primmer ym. 2019), voi siis kansalaisten kohdalla olla vähemmän todennäköistä, kun he pääsevät osallistumaan prosessiin itse ja ymmärtävät sen toiminnan paremmin. Erityisesti jos hyvitys toteutetaan konkreettisella työpanoksella, voidaan selkeästi tukea myös kompensaatioihin osallistuvien luontosuhdetta. Luontosuhdetta tukemalla voidaan pienentää mahdollisuutta siihen, että ekologisten kompensaatioiden käyttäminen vähentäisi luonnon itseisarvon merkitystä (Ives ja Bekessy 2015).

Koska ekologisen kompensaation määritelmissä tällä hetkellä vahvasti painotetaan kokonaisheikentymättömyyttä, tai jopa haittojen ylikompensointia (Bull ym. 2013, BBOP 2018), on järkevää selkeästi erottaa kansalaistasolla tehtävät ekologiset kompensaatiot muista kompensaatioista (Bull ym. 2013, Maron & Louis 2018). Siksi tässä työssä niistä puhutaan luontohyvityksinä. Luontohyvityksillä tarkoitetaan kansalaistasolla tehtäviä, erityisesti luonnon monimuotoisuuteen positiivisesti vaikuttavia hyvitystoimia. Luontohyvitykset ovat lähtökohtaisesti vapaaehtoisia ja useimmiten erityisesti osittaisia hyvityksiä. Jotta ymmärrys ekologisista kompensaatioista voisi kasvaa, on tarkoituksenmukaista käyttää samaa sanastoa kansalaisille toimintaa suunnatessa. Tässä kuitenkin on riskinä, että kansalaisten toteuttamien osittaisten kompensaatioiden ero kokonaisheikentymättömyyttä tavoitteleviin ekologisiin kompensaatioihin hämärtyy. Lisäksi eroja voi olla myös

toteutetusta hyvityksestä käytetään eri sanaa, mutta muu käytetty sanasto on pyritty pitämään samana. Tällä tavoin pyrkimyksenä on hyödyntää ekologisesta kompensaatiosta tuleva motivaatio omien haittojen kompensointiin, ja parantaa ekologisen kompensaation käytettävyyttä tuomalla sitä lähemmäs kansalaisia.

Kompensaatioiden tekeminen kaikilla tasoilla on tärkeää, vaikka toteutetut hyvitykset eivät olisi kokonaisvaltaisia. Kun kompensaatiosta ja sen merkityksestä puhutaan, saadaan myös suomen kieleen sana kuvaamaan konkreettisesti ihmisen velvollisuuksia luontoa kohtaan. Teot ovat tärkeitä, jotta oikeaa muutosta saadaan aikaan, mutta myös velvollisuuden sanallistamisella on tähän pääsemisessä suuri merkitys.

Ekologisten kompensaatioiden toteutuksessa tärkein ajatus on, ettei hyvityksien tekeminen koske vain joitain yhteiskunnan ympäristöasioista aktiivisesti kiinnostuneita jäseniä, vaan vastuu toimista on kaikilla. Luontohyvityksien tekeminen laajentaa konkreettiset toimet myös kansalaisten pariin. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että kansalaisilla on tahtoa muutokseen ympäristöasioissa enemmän kuin päättäjillä (Pidgeon 2012, Newell ym. 2015, Anderson ym. 2017) - muun muassa koululakot osoittavat nuoren sukupolven aktiivista kansalaisuutta kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi ja ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi (Smith & Bognar 2019, Yle 2019, de Moor ym. 2020). Kansalaisten mielipiteellä on todetusti vaikutusvaltaa päättäjien toimiin (Anderson ym. 2017), joten aktiivinen toiminta luo pohjaa laajemmalle muutokselle yhteiskunnassa.

Koska toiminnalla voidaan myös lieventää ilmastoahdistusta ja saada aikaiseksi positiivista muutosta luontosuhteessa, hyödyt ovat laajemmat kuin vain suoraan luonnon monimuotoisuuteen kohdistuvat vaikutukset.

Ensimmäinen biodiversiteettisopimuksen Aichi-tavoitteista kuuluu: ”Viimeistään vuoteen 2020 mennessä ihmiset tunnistavat biodiversiteetin arvon ja ovat tietoisia niistä askeleista, joita he voivat ottaa biodiversiteetin suojelemiseksi ja käyttämiseksi kestävästi.” (UNDP 2015). Tämä tavoite oli vuoteen 2019 mennessä

edistynyt vain kohtuullisesti (IPBES 2019). Luontohyvityksien kautta kansalaisten tietoisuutta voidaan parantaa. Jotta kaikki pääsevät osalliseksi muutokseen luontohyvitysten kautta, on toiminta hyvä aloittaa jostain kohteesta, joka on kaikille, tai ainakin suurimmalle osalle, ihmisistä tavoitettavissa. Puutarhat ovat yksi tällainen esimerkki.

1.4 Puutarhat luontohyvityksien kohteena

Vuodesta 2008 alkaen yli 50 % ihmisistä on globaalisti asunut urbaaneilla alueilla (UNFPA 2007), ja määrän uskotaan kasvavan 68,4 % vuoteen 2050 mennessä (UN DESA 2019). Urbaaneina alueina voidaan yleisesti pitää kaupunkeja sekä kaikkea niihin liittyvää infrastruktuuria (Gaston 2010). Ne voidaan jakaa käyttöpaineen mukaan melko luonnontilaisista esikaupunkimaisen alueen kautta urbaaniin kaupunkiympäristöön. Ihmistoiminnan lisääntyessä myös alueen heterogeenisyys kasvaa, ollen joissain tilanteissa korkeimmillaan esikaupunkialueilla (Antrop ja Van Eetvelde 2000, Wu ym. 2006). Urbaanit alueet ovat nopeimmin kasvava maankäyttömuoto (Seto ym. 2011) ja suuri uhka monimuotoisuudelle (Sala ym.

2000).

Vihreää infrastruktuuria ovat muun muassa kaupunkien julkiset viheralueet kuten puistot ja kaupunkimetsät, erilaiset viherkäytävät ja katujen varsien puusto, siirtolapuutarhat, viherseinät ja -katot, sekä yksityiset puutarhat (Cameron ym.

2012). Sen tarkoituksena voi olla pienentää kaupungistumisen aiheuttamaa painetta ympäristölle, tai tuottaa ekosysteemipalveluita (Tayouga ja Gagné 2016). Vihreää infrastruktuuria pidetään elintärkeänä kaupunkien kestävän kehityksen kannalta (Birch ja Wachter 2008). Niiden määrään kaupungeissa on todettu vaikuttavan erityisesti koulutuksen määrä, ymmärrys ekosysteemipalveluista, sekä taloudelliset tekijät (Tayouga ja Gagné 2016).

Vihreän infrastruktuurin merkitystä arvioitaessa tärkeä on kysymys siitä, pitäisikö ihmisasutuksen luonnon monimuotoisuuden kannalta olla rakennettu tiiviisti

aiheesta ei ole tehty paljon, mutta suurin osa viittaisi siihen, että tiivis rakentaminen olisi luonnon monimuotoisuuden kannalta parempi ratkaisu (Gagné ja Fahrig 2010, Soga ym. 2014, Caryl ym. 2015, Collas ym. 2017). Joidenkin lajiryhmien kohdalla väljä rakentaminen voisi kuitenkin olla parempi vaihtoehto, koska esimerkiksi lintujen ja perhosten monimuotoisuus voi olla korkeinta esikaupunkialueilla (Blair 1996, Hogsden ja Hutchinson 2004, Soga ym. 2014). Joissain tutkimuksissa on todettu, että tiivis rakentaminen on parempi ratkaisu vain, jos kaupunkien viheralueiden laatua parannetaan samalla ennallistamalla (Collas ym. 2017). Tiiviin rakentamisen negatiivisia vaikutuksia ihmisiin ei ole juurikaan tutkittu (Stott ym.

2015) ja väljän rakentamisen vaikutus ihmisten luontosuhteeseen saattaa olla niin suuri, että viheralueisiin kannattaisi panostaa paikallisen elonkirjon kustannuksellakin, koska globaalit hyödyt voivat olla niin suuria (Miller 2005, Dunn ym. 2006). Ymmärrys urbaanien alueiden ekologiasta (Gagné 2013), sekä kaupunkiluonnon ennallistaminen lähemmäs luonnontilaista (Miller 2005) voi lisätä mielenkiintoa luontoa kohtaan (Dunn ym. 2006, Bourne ja Conway 2014).

Mikäli urbaanien alueiden vihreän infrastruktuurin laatua halutaan parantaa, tulee tietää, onko julkisilla viheralueilla vai yksityisillä puutarhoilla suurempi potentiaali luonnon monimuotoisuuden kannalta (Cameron ym. 2012). Yksityisiä puutarhoja pidetään tärkeänä osana vihreää infrastruktuuria, mutta niiden merkitystä on harvoin arvioitu (Loram ym. 2007). Monissa urbanisoituneissa yhteiskunnissa jopa 90 % väestöstä asuu urbaaneilla alueilla, ja suurimmalla osalla heistä on pääsy jonkinlaiseen kotipuutarhaan (Loram ym. 2007, Davies ym. 2009, Gibbons ym.

2011). Kokonaisuudessaan puutarhojen osuus kaupunkien vihreästä infrastruktuurista voi olla jopa yli 50 % (Mathieu ym. 2007), ja valtion kokonaismaapinta-alasta ne voivat kattaa jopa 3–4 % (Gibbons ym. 2011). Suomessa on vuonna 2017 ollut yhteensä 1,152 miljoonaa omakotitaloa, 81 000 rivitaloa ja 507 000 kesämökkiä (Suomen virallinen tilasto 2017). Näissä kaikissa asunnoissa on yksityisen tahon omistama piha. Pientalotontin keskimääräinen pinta-ala vuonna

2016 oli 1 810 m² (Suomen virallinen tilasto 2016). Puutarhan laajalla määritelmällä voidaan ajatella, että näiden pihojen pinta-alasta noin 1730 m² on puutarhaa, kun kokonaispinta-alasta poistetaan suomalaisten asuntojen keskimääräinen pohjapinta-ala 80 m² (Suomen virallinen tilasto 2018a). Näin Suomen yksityisten pihojen pinta-alaksi saadaan 3000 km², joka vastaa kahta kolmasosaa Suomen soidensuojelualueista (Tilastokeskus 2019), seitsemäsosaa Suomen peltopinta- alasta (Tilastokeskus 2003) tai 1 % Suomen kokonaismaapinta-alasta. Esimerkiksi Isossa-Britanniassa vastaavasti yksityisten puutarhojen pinta-alaksi on arvioitu 8000 km² (Loram ym. 2007), joka vastaa 3,3 % valtion kokonaispinta-alasta. Näillä alueilla monimuotoisuuden taso, oli se mitä vain, on näiden yksityishenkilöiden ja heidän puutarhanhoitonsa tulos.

Tällä hetkellä yksityisten vihertilojen luonnon monimuotoisuuteen ei pystytä juuri vaikuttamaan muuten kuin kansalaisten vapaaehtoisen toiminnan kautta (Cerra 2017). Samaan aikaan mielikuvaa puutarhanhoidosta ympäristöystävällisenä harrastuksena on kyseenalaistettu muun muassa siellä kulutettavien hyödykkeiden, lannoitteiden ja torjunta-aineiden käytön, sekä taimikaupan kautta leviävien vieraslajien ja tuholaisten vuoksi (Cameron ym. 2012). Esimerkiksi Yhdysvalloissa puutarhojen torjunta-aineet ovat yksi merkittävistä vesistöjen hajakuormituksen aiheuttajista (Robbins ym. 2001). Tekemällä luontohyvityksiä puutarhoissa voidaan näihin ympäristön kannalta haitallisiin toimintoihin päästä käsiksi. Toisin kuin muissa ekologisissa kompensaatioissa, ennallistettaessa puutarhoja lähemmän luonnontilaa vaikutusten vuotamisesta lähiympäristöön ei myöskään ole juurikaan riskiä. Tärkeä kysymys siis on, mitä luonnon monimuotoisuutta puutarhoista löytyy, ja miten sitä voitaisiin luontohyvityksien avulla parantaa?

1.5 Luonnon monimuotoisuus puutarhoissa

Kaupungistumisen tason kasvaessa lajimäärät usein laskevat (McKinney 2002, McKinney 2008, Bates ym. 2011, Gagné 2013). Usein lajimäärään vaikuttaa eniten

isolaatiolla on merkitystä (Bräuniger ym. 2010, Bates ym. 2011). Elinympäristön laadullisia ominaisuuksia ovat esimerkiksi kytkeytyneisyys muihin laadukkaisiin elinympäristöihin, tarjolla olevien resurssien määrä, sekä reunavaikutus ja muiden häiriöiden määrä ja voimakkuus. Vaikka usein lajimäärät laskevat kaupungistumisen tason kasvaessa, lintujen, perhosten ja kasvien monimuotoisuus saattaa olla korkeimmillaan kohtalaisen ja keskimääräisen kaupungistumisen asteilla, eli esimerkiksi esikaupunkialueilla (Blair 1996, Hogsden ja Hutchinson 2004, Chace ja Walsh 2006, Gagné 2013).

Yleinen ajatus on myös, että urbaanissa ympäristössä yhteisöt muuttuvat enemmän generalistipainotteisiksi (Geslin ym. 2013). Generalistilajeilla tarkoitetaan lajeja, joiden ekolokero on laaja, eli ne pystyvät elämään erityyppisissä elinympäristöissä, ja hyödyntämään monia erilaisia resursseja. Yhteisöjen generalistipainotteisuus urbaaneissa ympäristöissä on huomattu ainakin perhosten ja kimalaisten kohdalla (Goulson ym. 2006, Bergerot ym. 2010). Generalistilajien elinympäristöjen suojeleminen on kuitenkin merkityksellistä, sillä niidenkin laji- ja yksilömäärät ovat pienenemässä, ja siksi puutarhojen merkitystä luonnon monimuotoisuudelle voidaan pitää merkittävänä (Cameron ym. 2012). Myös uhanalaista lajistoa elää urbaaneissa olosuhteissa - Suomessa puistoissa, pihamailla ja puutarhoissa elää 53 uhanalaista lajia viimeisimmän arvion mukaan, joka vastaa noin 2 % kaikesta Suomen uhanalaisesta lajistosta (Hyvärinen ym. 2019). Myös jotkin vähenevät lajit, jotka ovat ennen eläneet matalan intensiteetin viljelysmailla, ovat siirtyneet puutarhoihin, erityisesti kotipuutarhoihin (Gregory ja Baillie 1998, Cussans ym.

2010). Tällaiset ympäristöt toimivatkin hyvinä paikkoina kaupunkilaisille kohdata luontoa (Dunn ym. 2006, McKinney 2006, Cameron ym. 2012).

1.5.1 Puutarhojen mahdollisuudet lajistolle

Kasvien lajimäärä on usein kaupungeissa suurempi kuin ympäröivillä alueilla (Hope ym. 2003, McKinney 2008, Grimm ym. 2008). Suurin syy tähän on

viheralueille istutetut erilaiset vieraslajit (Hope ym. 2003). Vieraslajit ovat maailmanlaajuisesti toiseksi suurin uhka luonnon monimuotoisuudelle elinympäristöjen tuhoutumisen ja pirstoutumisen jälkeen (Dueñas ym. 2018).

Niiden uhkaa ei ole saatu pienennettyä, vaan tilanne on viime vuosien aikana jopa pahentunut (UNEP 2010, IPBES 2019). Monet kasvilajit menestyvät kaupungissa hyvin, sillä elinolosuhteet kaupungissa voivat olla otollisemmat pidemmän kasvukauden (Zhang ym. 2004), korkeamman lämpötilan, sekä ravinteiden ja veden suuremman määrän vuoksi (Pouyat ym. 2002). Kasveista erityisesti putkilokasvien (Bräuniger ym. 2010) ja puiden määrää voidaan pitää hyvinä indikaattoreina muiden lajiryhmien lajimäärille (Fernándes-Juricic ja Jokimäki 2001, Smith ym.

2006). Puut tarjoavat elinympäristön monille lajeille, sekä virkistys- ja kulttuuriarvoja ihmisille (Pearce ym. 2015, Collas ym. 2017). Lisäksi puustoa pidetään tärkeänä myös urbaanien alueiden ekosysteemipalveluiden tuottamisessa.

Tärkeinä puuston tuottamina palveluina pidetään esimerkiksi ilman laatua, alhaisempaa lämpötilaa ja tätä kautta energian säästämistä, veden määrän sääntelyä ja hiilen sidontaa (Akbari ym. 2001, Nowak ja Crane 2002, Xiao ja McPherson 2002, Nowak ym. 2006). Hiilen sidonnan merkitystä ekosysteemipalveluna urbaaneilla puilla myös epäillään (Collas ym. 2017), sillä esimerkiksi Jo ja McPherson (1995) totesivat suurimman osan puutarhojen varastoituneesta hiilestä olevan sitoutuneena maaperän pintakerroksiin maanpäällisen kasvibiomassan sijaan.

Luonnon monimuotoisuuden kannalta puutarhojen puut voivat olla merkittäviä, sillä 25 % urbaanien alueiden puista on puutarhoissa (Davies ym. 2009), ja puiden määrän on todettu olevan suurempi matalan väestötiheyden alueilla kuin yleisillä viheralueilla tai tiheämmän asutuksen alueilla (Daniel ym. 2016, Collas ym. 2017).

Uudet tutkimustulokset, kuten Hallmann ym. (2017) tutkimuksessa todettu lentävien hyönteisten biomassan väheneminen 76 %:lla viimeisten 27 vuoden aikana, on herättänyt keskustelun selkärangattomien ja hyönteisten määrän rajusta vähenemisestä. Erityistä mielenkiintoa on herättänyt havaittu yksilömäärien väheneminen kaikissa tärkeimmissä hyönteispölyttäjäryhmissä (Goulson ym. 2008,

todettu muun muassa elinympäristöjen häviäminen ja pirstoutuminen (muun muassa urbanisaatio ja tehostunut maatalous), torjunta-aineet, vieraslajit sekä ilmastonmuutos (Wickramasinghe ym. 2004, McKinney 2008, Bates ym. 2011, Deguines ym. 2012, Jones ja Leather 2012, Vanbergen ym. 2013, Sánchez-Bayo ja Wyckhuys 2019). Hyönteisten lajirunsaus puutarhoissa voi kuitenkin olla yllättävän suurta - esimerkiksi Iso-Britannian hyönteisistä 25 % on havaittu yhdestä puutarhasta 30 vuoden tarkkailun aikana (Owen 2010). Hyönteisten määrää Iso-Britannian puutarhoissa tutkittiin laajasti myös BUGS -hankkeessa, jonka loppupäätelmänä todettiin, että yksityiset puutarhat saattavat olla maan merkittävin luonnonsuojelualue (Smith ym. 2006, Cameron ym. 2012). Myös pölyttäjärunsaus voi olla yllättävän korkea urbaaneissa ympäristöissä. On todettu, että urbanisaatio saattaa olla vähemmän haitallista pölyttäjille kuin monille muille hyönteisille (Deguines ym. 2012) ja jotkin lajit saattavat jopa hyötyä siitä (Cane ym.

2006, Carré ym. 2009, Baldock ym. 2015).

Niillä hyönteislajeilla, joille urbanisaatio aiheuttaa ongelmia, syyt liittyvät usein ravinnon ja pesäpaikkojen muutoksiin (Deguines ym. 2012). Lajiston selviytymistä urbaaneilla alueilla voi siis parantaa muun muassa lisäämällä luonnonvaraisten kasvilajien ja niittyjen määrää (Goulson ym. 2006, Smith ym. 2006, Harvey ym.

2020). Erityisesti puiden lisääminen (Smith ym. 2006) on puutarhassa tehokas toimi, sekä yleisesti lahopuun määrän lisääminen - Suomen uhanalaisesta lajistosta useiden uhanalaisuuden syynä on juuri lahopuun vähäinen määrä eri elinympäristössä (Hyvärinen ym. 2019). Suomen perinnebiotooppien, kuten niittyjen ja ketojen, luontotyypeistä 95 % on äärimmäisen uhanalaisia ja loputkin uhanalaisia (Kontula ja Raunio 2018). Ensisijaisesti perinnebiotoopeilla elävästä lajistosta 50 % on uhanalaisia (Hyvärinen ym. 2019). Suurin osa näistä lajeista on hyönteisiä ja kasveja. Puutarhoissa usein yli 50 % pinta-alasta on nurmea (Gaston ym. 2005, Mathieu ym. 2007). Esimerkiksi Yhdysvalloissa kaupunkien nurmialueet ovat yhteenlaskettuna 8–16 miljoonaa hehtaaria, eli enemmän kuin esimerkiksi

puuvillan viljelyyn käytettävä maapinta-ala yhteensä (Robbins ym. 2001). Jos osalla puutarhojen nurmipinta-alasta kasvatettaisiin niittykasveja, voitaisiin uhanalaisten perinnebiotooppien pinta-alaa ja lajiston määrää lisätä. Siihen soveltuvilla alueilla puutarhassa olisi syytä harkita myös uhanalaisia paahdeympäristöjä, kuten ketoja ja kivikoita, ja niiden lajiston ylläpitoa (From 2005, Hyvärinen ym. 2019). Nämä elinympäristöt ovat tärkeitä pesäpaikkoja monille lajeille. Pesäpaikkojen määrää voi lisätä myös esimerkiksi rakentamalla hyönteishotelleita (Wilkaniec ja Giejdasz 2003, Gaston ym. 2005, Peltola ym. 2014). Lisäksi useiden lajien kannalta tärkeää on torjunta-aineiden käytön vähentäminen puutarhoissa (Harvey ym. 2020).

Urbaanien alueiden selkärankaisten lajimäärät ovat usein pieniä, vaikka yksilömäärät saattavat olla suuria (Baker ym. 2003, Chace ja Walsh 2006, Baker ja Harris 2007, McKinney 2008, Gagné ja Fahrig 2011, Gagné ym. 2013). Dominoivilla lajeilla on usein samanlaisia ominaisuuksia – esimerkiksi urbaaneissa ympäristöissä elävät linnut ovat usein kaikkiruokaisia tai siemensyöjiä, korkealla tai koloissa pesiviä ja paikkalintuja (Chace ja Walsh 2006, Croci ym. 2008). Lintujen lajimäärään urbaaneissa elinympäristöissä vaikuttaa erityisesti luonnonvaraisen kasvillisuuden määrä ja ominaisuudet (Chace ja Walsh 2006, Daniels ja Kirkpatrick 2006, Charter ym. 2010). Niiden lajimäärään voidaan vaikuttaa positiivisesti tarjoamalla lisää mahdollisia pesimäpaikkoja (Jokimäki 1999, Davies ym. 2009). Nisäkkäiden, matelijoiden ja sammakkoeläinten määrään urbaaneilla alueilla vaikuttaa erityisesti elinympäristön pirstoutumisen voimakkuus (Baker ym. 2003, Löfvenhaft ym. 2004, Garden ym. 2010).

1.5.2 Puutarhaharrastajien vaikutus puutarhojen monimuotoisuuteen

Puutarhojen luonnon monimuotoisuutta tutkittaessa on otettava huomioon, että ympäristön olosuhteiden lisäksi puutarhoissa luonnon monimuotoisuuteen vaikuttavat myös puutarhojen omistajat. Monissa tutkimuksissa on todettu muun muassa sosioekonomisen aseman, eli esimerkiksi tulojen ja koulutuksen, vaikuttavan puutarhan ominaisuuksiin jopa enemmän kuin ympäristön

valon määrän (Hope ym. 2003, Kirkpatrik ym. 2007, Luck ym. 2009, Johnson ym.

2014). Kasvillisuuden monimuotoisuutta selittäviä tekijöitä puutarhan omistajan koulutustason ja varallisuuden lisäksi ovat myös muun muassa väestön tiheys, sekä talojen ikä ja rakennustiheys (Kirkpatrick ym. 2007, Luck ym. 2009, Daniel ym.

2016), jotka kuvaavat kaupungistumisen tason ja historian merkitystä puutarhan monimuotoisuudelle. Yleisesti suuremmissa vanhoissa puutarhoissa, sekä puutarhoissa, joiden omistajat ovat varakkaita ja korkeasti koulutettuja, on enemmän kasvillisuutta ja kasvilajeja, ja puutarhojen tyyli on usein monimutkaisempi (Smith ym. 2005, Daniels ja Kirkpatrick 2006). Aikaisemman maankäytön vaikutuksia on tutkittu muun muassa Berliinissä, jossa 1900 -luvun maankäytön on havaittu vaikuttavan edelleen nykyiseen kasvillisuuteen (Zerbe ym. 2003). Myös puutarhan omistajan sukupuolella on vaikutusta, sillä naiset ovat keskimäärin kiinnostuneempia oppimaan luonnosta ja suhtautuvat myös luonnon suojelemiseen miehiä positiivisemmin (Kirkpatrick ym. 2012, Kross ym. 2017).

Useat edellä mainituista tekijöistä on yhdistetty myös muiden lajiryhmien kuin kasvien monimuotoisuuteen puutarhoissa (Löfvenhaft ym. 2004, Lerman ja Warren 2011, Smallbone ym. 2011).

Vaikka puutarhaa hoitamalla voi saada erilaisia terveyshyötyjä (muun muassa lisääntynyt liikunta, itseilmaisu, luontoyhteys ja sosiaalinen kanssakäynti), esteettiset toiveet ja toivotut toiminnalliset piirteet, kuten puutarhan tarvitseman hoidon määrä ja sen tarjoamat ekosysteemipalvelut, vaikuttavat enemmän siihen millainen puutarha on (Cameron ym. 2012, Nitoslawski ym. 2016). Lisäksi ihmisten mieltymykset, tai kielteiset tunteet tiettyjä lajeja kohtaan, voivat vaikuttaa puutarhassa olevaan lajistoon (Shine ja Koenig 2001, Schlegel ja Rupf 2010, Pearce ym. 2015). Tietoisesti tai tiedostamatta usein myös ympäröivien puutarhojen tyyli ja sosiaaliset normit vaikuttavat puutarhan monimuotoisuuteen (Robbins ym. 2001, Nitoslawski ym. 2016). Konkreettisesti tämän on todettu vaikuttavan esimerkiksi puiden määrään ja lajeihin, sekä nurmen hoitotapoihin – esimerkiksi lannoitteiden

ja torjunta-aineiden käytön määrään. Kaupunkialueiden nurmien päästöt ja vedenkulutus voivat erota jopa 10 -kertaisesti riippuen hoidon intensiteetistä (Cameron ym. 2012), joten vaikutus voi olla suuri puutarhan ympäristöystävällisyyden kannalta.

Koska puutarhaharrastajien suora vaikutus puutarhojen luonnon monimuotoisuuden tasoon on suurta, tulisi harrastajat ja heidän mielipiteensä ottaa huomioon, mikäli luonnon monimuotoisuuden tilaa puutarhoissa halutaan parantaa. Puutarhaharrastajien ympäristöarvoja, ja niiden suhdetta tehtyihin toimiin puutarhoissa ei ole juurikaan tutkittu. Yleisesti ympäristöarvojen suhdetta tehtyyn toimintaan, ja erityisesti sitä miksi ympäristöarvot eivät aina selitä toiminnan määrää, on kuitenkin tutkittu paljon (Kollmuss ja Agyeman 2002, Barr 2007, Vucetich ym. 2015, Schuldt ym. 2018). Selkeää syytä toiminnan pienempään määrään myönteisistä asenteista huolimatta ei ole löydetty, mutta yksittäisiä tekijöitä, jotka vaikuttavat toiminnan todennäköisyyteen on arvioitu monia (Kollmuss ja Agyeman 2002). Esimerkiksi puutarhan monimuotoisuuteen vaikuttavien sosioekonomisten tekijöiden on havaittu vaikuttavan myös yleisesti todennäköisyyteen osallistua ympäristön tilaa parantavaan vapaaehtoistoimintaan (Kollmuss ja Agyeman 2002, Conrad ja Hilchey 2011, Fielding ja Head 2012, Johnson ym. 2014). Lisäksi muun muassa ympäristöhuolen ja ympäristötiedon määrä vaikuttaa toimiin osallistumisen todennäköisyyteen (Conrad ja Hilchey 2011, Cornwell ja Campbell 2012, Johnson ym. 2014). Myös henkilökohtaiset motivaatiot, kuten omien arvojen ilmaiseminen ja ymmärryksen lisääminen, vaikuttavat toiminnan määrään (Allison ym. 2002, Kollmuss ja Agyeman 2002).

1.6 Tutkimuskysymykset ja hypoteesit

Yksityisten henkilöiden asenteita luonnonarvojen vaalimiseen ekologisten kompensaatioiden, tässä tutkimuksessa luontohyvitysten, kautta heidän omilla pihoillaan ei ole aikaisemmin juuri tutkittu. Tutkimuksessani puutarhaharrastajien asenteita tutkittiin kyselytutkimuksen avulla. Erilaisten kysymysten ja väittämien

tekemiseen puutarhoissa olivat (K1). Hypoteesina oli, että asenteet luontohyvityksiä kohtaan ovat positiivisia (H1). Oletin myös, että valmius muutosten tekemiseen on pienempää kuin kiinnostus niitä kohtaan. Lisäksi oletin, että kaikki luonnon monimuotoisuutta puutarhassa parantavat toimet eivät ole yhtä suosittuja. Toisena tutkimuskysymyksenä oli, kuinka erilaisten puutarhojen omistajien vastaukset eroavat siinä, mitkä toimet ovat mieluisampia (K2).

Hypoteesina oli, että eri puutarhatyyppien, sekä erilaisessa sosioekonomisessa asemassa olevien puutarhaharrastajien välillä on eroja asenteissa luontohyvityksiä kohtaan (H2). Lisäksi tarkastelin sitä, millainen vastaajajoukko kyselyyn vastaa ja millaisia vastaajien puutarhat ovat. Uskon, että selvittämällä puutarhaharrastajien asenteita ja opastamalla harrastajia näiden tulosten perusteella nostamaan monimuotoisuuden tasoa puutarhassaan, voimme saada aikaiseksi selkeän nousun puutarhojen laadussa elinympäristöinä monille lajeille. Pientenkin alueiden laadun parantaminen voi selkeästi parantaa luonnon monimuotoisuutta pirstoutuneiden elinympäristöjen mosaiikissa.

2 AINEISTO JA MENETELMÄT

Tutkimuksessa selvitettiin puutarhaharrastajien asenteita ja mielipiteitä luontohyvityksistä, luonnon monimuotoisuudesta ja luontohyvitysten tekemisestä heidän puutarhassaan kyselytutkimuksen avulla (Liite 1). Puutarhaharrastajien mielipiteitä tarkasteltiin kyselyn erilaisten väittämien kautta.

2.1 Aineisto

Puutarhaliitolla on yhteensä 58 jäsenjärjestöä, joihin kuuluu niin harrastajia kuin puutarha-alan yrityksiä. Jäsenmäärä liitossa on yhteensä noin 21 000 henkilöä (kirjallinen tiedonanto Puutarhaliitto 2019). Tähän tutkimukseen

puutarhaharrastajat tavoitettiin Puutarhaliiton paikallisten puutarhayhdistyksien kautta Seinäjoella (Etelä-Pohjanmaan puutarhaseura), Jyväskylässä (Jyväskylän puutarhaseura) ja Joensuussa (Pohjois-Karjalan puutarhayhdistys). Tutkimukseen osallistuneista yhdistyksistä Etelä-Pohjanmaan puutarhaseurassa on hiukan yli 100 jäsentä, Pohjois-Karjalan puutarhayhdistyksessä ja Jyväskylän puutarhaseurassa yli 300. Kaikki yhdistykset sijaitsevat keskisuurissa kaupungeissa lähekkäisillä leveyspiireillä.

Kysely jaettiin harrastajille sähköisesti yhdistysten jäsenrekisterien tietojen kautta (Taulukko 1) saateviestin kera (Liite 2). Lisäksi Etelä-Pohjanmaan puutarhaseurassa saateviesti ja linkki kyselyyn lähetettiin myös postitse kaikille jäsenille jäsenkirjeen mukana. Kysely lähetettiin puutarhaseuroille toukokuun alussa ja se oli auki 26.5.2019 asti. Kyselyyn oli lisäksi mahdollista vastata paperiversiona Jyväskylän puutarhaseuran luennolla 3.5.2019, sekä Etelä-Pohjanmaan puutarhaseuran tapahtumassa Lapualla 18.5.2019.

Taulukko 1. Puutarhayhdistyksien kokonaisjäsenmäärät ja kyselyyn tavoitettujen jäsenien määrä, sekä päivämäärä, jolloin kysely jäsenille jaettiin.

Puutarhayhdistys

Kyselyn lähetys pvm

Yhdistyksen jäsenten kokonaismäärä

Tavoitetut jäsenet sähköpostitse Etelä-Pohjanmaan

puutarhaseura 10.5.2019 107 88

Jyväskylän

puutarhaseura 17.5.2019 665 560

Pohjois-Karjalan

puutarhayhdistys 13.5.2019 384 302

Vastauksia kyselyyn tuli yhteensä 216. Vastausten määrä vaihtelee kysymyksittäin, koska kaikki kysymykset eivät olleet pakollisia, ollen kuitenkin aina vähintään 210.

jäsenistä 24,3 % vastasi kyselyyn, Jyväskylän puutarhaseuran jäsenistä 21,5 % ja Pohjois-Karjalan puutarhayhdistyksen jäsenistä 16,9 %. Lisäksi kyselyyn vastasi 2 henkilöä muista puutarhaseuroista, ja 16 henkilöä, jotka eivät kuuluneet mihinkään puutarhaseuraan.

2.2 Menetelmät

Kysely toteutettiin Webropol 3.0 -kyselytyökalulla. Kysely koostui kolmesta eri osasta, kysymyksistä liittyen (1) vastaajien puutarhaan, (2) vastaajien asenteisiin ja (3) vastaajien taustatietoihin. Ensimmäisessä osassa tarkoituksena oli saada taustatietoja vastaajien puutarhojen ominaisuuksista, sekä määritellä mitä

”puutarha” käsitteellä tarkoitetaan tässä kyselyssä. Toisessa osiossa kysymykset liittyivät asenteisiin luonnon monimuotoisuuden suojeluun liittyen, sekä luontohyvitysten tekemiseen vastaajan omassa puutarhassa. Kolmannessa osassa kysytyt taustatiedot kuvaavat kyselyn vastaajien ominaisuuksia.

Puutarhaharrastajien asenteita luontohyvitystoimiin omassa puutarhassa selvitettiin kyselyn kysymyksissä 10–14 (Liite 1). Kysymyksissä 10 ja 14 tarkasteltiin puutarhaharrastajien yleisiä asenteita luontohyvityksiin ja niiden tekemiseen puutarhoissa. Kysymyksissä 12 ja 13 tarkasteltiin puutarhaharrastajien valmiutta konkreettisien muutoksien tekemiseen omassa puutarhassa. Kysymyksissä 11–13 tarkasteltiin eri luonnon monimuotoisuutta edistävien toimien suosiota.

Kysymyksissä hyödynnettiin Likert -asteikollisia väittämiä. Likert -asteikollisissa väittämissä on yleensä 5 tai 7 vastausvaihtoehtoa, joiden avulla vastaaja voi kuvailla asennettaan kyseiseen kysymykseen. Joskus porrastus voi olla myös 4 tai 6 vastausvaihtoehtoa, jolloin neutraali vastausvaihtoehto puuttuu. Mikäli kyselyyn lisätään ”en osaa sanoa” tai ”kysymys ei koske minua” vastausvaihtoehto, se tulee lisätä asteikon ulkopuolelle viimeiseksi vastausvaihtoehdoksi, koska tätä vastausta

ei pidetä neutraalina. Tässä kyselyssä käytettiin 5 -portaista asteikkoa, ja yhdessä kysymyksessä lisäksi vastausvaihtoehtoa ”ei koske minua” (Kuva 1).

Kuva 1. Kyselyn kysymys numero 10. Joidenkin kysymysten, kuten tässä esimerkissä, edelle oli liitettynä kuvaus kysymyksessä käytetyistä termeistä ja laajemmin siitä mihin ilmiöön kysymys liittyy. Tähtimerkillä merkittyihin kysymyksiin vastaaminen oli pakollisia. Kysymyksiin kuului aina useampia väittämiä, joihin vastaaja valitsi vastauksensa Likert -asteikollisista vastausvaihtoehdoista.

Kaikissa tuloksissa, ellei toisin ole mainittu, kyselyn Likert -asteikolliset vastaukset on jaoteltu (1) samaa mieltä -kategoriaan, joka sisältää ”täysin samaa mieltä” ja

”jokseenkin samaa mieltä” vastausvaihtoehdot, (2) ”ei samaa eikä eri mieltä”

-kategoriaan, sekä (3) eri mieltä -kategoriaan, joka sisältää ”jokseenkin eri mieltä” ja

”täysin eri mieltä” vastausvaihtoehdot. Kysymyksessä, jossa on vastausvaihtoehto

”ei koske minua”, kyseistä vastausvaihtoehtoa pidetään negatiivisena. Kategoriat esitellään kuten yllä, koska kyselyllä on tarkoitus kartoittaa ihmisten kiinnostusta toimintaan. Tästä näkökulmasta ”täysin samaa mieltä” ja ”jokseenkin samaa mieltä” edustavat molemmat vastaajaa, joka voisi olla valmis tekemään muutoksia, jotka parantaisivat luonnon monimuotoisuutta puutarhassa kyseessä olevassa

monimuotoisuuden tilaa, vaan tutkitaan kuinka paljon parannuksia puutarhaharrastajat olisivat valmiita tekemään puutarhassaan.

Kyselyn virhemarginaali laskettiin rajallisten populaatiokokojen virhemarginaalin (alle 1 miljoonan populaatiolle tai otokselle, joka on populaatiosta yli 5 %) yhtälöstä:

𝑍 × ^{√𝑝(1−𝑝)}

√^{(𝑁−1)×𝑛}_{(𝑁−𝑛)} (1) jossa Z on Z-taulukon vakioarvo luottamusvälille, p suhdeluku, N populaation koko ja n otos. Tässä populaationa N käytettiin tutkittujen puutarhaseurojen kokonaisjäsenmäärää. Koko kyselyn maksimaalisen virhemarginaalin saa asettamalla suhdeluvuksi p arvon 0,5. Näin laskettuna tämän kyselyn maksimaalinen virhemarginaali oli ±5,0 % (luottamustasolla 90 %). Monissa kyselyn kysymyksissä vastausten varianssi oli hyvin pientä. Tällä yhtälöllä varianssi voidaan ottaa huomioon vaihtamalla p suhdeluku vastaamaan vastausten jakaantumista. Esimerkiksi puutarhaharrastajien asenteisiin liittyvissä kysymyksissä virhemarginaali oli kysymyksen väittämästä riippuen ±1,7–4,9 % (luottamustasolla 90 %).

Erilaisten puutarhojen omistajien eroja asenteissa tutkittiin puutarhojen ominaisuuksien ja puutarhaharrastajien sosioekonomisen aseman suhteen.

Puutarhojen ominaisuuksista tarkasteltiin talotyypin, puutarhan koon ja puutarhan koetun merkityksen vaikutusta asenteisiin. Talotyypin tarkastelussa muiden talotyyppien tuloksia verrattiin omakotitalojen omistajien vastauksiin. Siirtola- ja palstapuutarhojen omistajien vastauksia ei analysoitu, koska vastauksia oli vain seitsemän. Puutarhan kokoa tarkasteltiin kahtena ryhmänä, verraten yli 500 m² puutarhojen ja alle 500 m² puutarhojen omistajien vastauksia keskenään. Puutarhan koetun merkityksen aiheuttamia eroja asenteissa verrattiin väittämän keskiarvoon.

Vastausvaihtoehdon ”muu” puutarhan merkitykseksi valinneiden vaikutusta ei tarkasteltu, koska näin vastanneita oli kyselyssä vain kaksi. Sosioekonomista

asemaa tutkittiin koulutustason avulla. Vastaajat jaettiin koulutustason mukaan kahteen ryhmään, toisessa olivat ylimmäksi kulutusasteeksi korkeakoulun tai ammattikorkeakoulun ilmoittaneet, ja toisessa muut.

Kahden eri populaation vastauksien eron merkitsevyyttä voidaan tutkia luottamusvälin avulla yhtälöllä:

𝑝₁− 𝑝₂ ± 𝑍 × √^{𝑝1(1−𝑝}_𝑛 ¹⁾

1 + ^{𝑝2(1−𝑝2)}

𝑛2 (2) jossa p on suhdeluku, Z on Z-taulukon vakioarvo ja n otos. Eri populaatioiden suhdeluku p ja otos n otetaan erikseen yhtälössä huomioon. Oletuksina yhtälön käyttämiselle on otoksen satunnaisuus, normaalijakautuminen, sekä riippumattomuus. Tässä tutkimuksessa riippumattomuuden oletus ei täyty kaikkien tutkittujen taustatekijöiden kohdalla. Riippumattomuuden määritelmänä on, että otos ei ole yli 10 % populaation koosta. Tutkituista taustatekijöistä omakotitalojen omistajien, korkeakoulutettujen, sekä puutarhan merkitykseksi estetiikan ja kauneuden valinneiden määrät olivat populaation koosta yli 10 %.

Suurin osuus oli omakotitalojen omistajilla, joiden määrä oli 13,6 % tarkastellun populaation koosta. Koska oletus täyttyy aineistossa kuitenkin melko hyvin, väittämien erojen merkitsevyyttä tarkastellaan yhtälön avulla. Tuloksista esitellään eritellysti kuitenkin lähinnä vain niitä väittämiä, jotka ylittävät selkeästi (vähintään 5 %) luottamusvälillä lasketun merkitsevyyden rajan. Myös normaalijakautuneisuuden oletus ei täyty kaikissa väittämissä.

Normaalijakautuneisuuden oletus täyttyy, jos yhtälöt:

𝑛 ∗ 𝑝 ≥ 10 ja 𝑛(1 − 𝑝) ≥ 10 (3) jossa n on otos ja p suhdeluku, pitävät paikkansa. Väittämiä, joissa normaalijakautuneisuuden ehdot eivät täyty, ei ole esitetty tuloksissa.

Työssä tehdyt analyysit suoritettiin Microsoft Excel for Microsoft 365 MSO (16.0.12730.20188) -taulukkolaskentaohjelmistolla, sekä RStudio 3.6.2 -ohjelmistolla.

tieteellisen käytännön mukaisesti.

3 TULOKSET

3.1 Asenteet luontohyvityksiin puutarhoissa

Lähes kaikki kyselyyn vastanneet (95 %) pitivät ihmistoiminnan hyvittämistä luonnolle tärkeänä lajien säilymisen kannalta (Kuva 2). Ihmistoiminnan hyvittämistä omassa puutarhassaan piti tärkeänä 85 % puutarhaharrastajista.

Jälkimmäisessä väittämässä neutraalien (ei samaa eikä eri mieltä) vastausten määrä oli selkeästi suurempi kuin ensimmäisessä yleisemmässä väittämässä.

g

Kuva 2. Puutarhaharrastajien ajatukset luontohyvitysmenetelmästä (* n=216,

** n=215). Kuvassa näkyvissä prosentit kaikista vastausvaihtoehdoista joihin vastauksia oli vähintään 5 %. Kysymys oli pakollinen.

61,6 %

49,3 %

33,3 %

35,8 % 12,6%

KOEN IHMISTOIMINNAN HYVIT TÄMISEN TÄRKEÄNÄ LUONNON LAJIEN SÄILYMISEN

KANNALTA *

KOEN IHMISTOIMINNAN HYVIT TÄMISEN LUONNOLLE

TÄRKEÄNÄ OMASSA PUUTARHASSANI **

KYSYMYS 10. MITÄ AJATTELET LUONTOHYVITYSMENETELMÄSTÄ?

Täysin samaa mieltä Jokseenkin samaa mieltä Ei samaa eikä eri mieltä Jokseenkin eri mieltä Täysin eri mieltä

Luonnon monimuotoisuuden lisääminen oli lähes kaikkien puutarhaharrastajien mielestä oikein (97 %) ja tärkeää (92 %) (Kuva 3a). Ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta luonnon monimuotoisuuden lisäämistä piti tärkeänä 95 % vastaajista, ja yhtä moni koki asian vaikuttavan myös ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin. Myös luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen oli tarpeellista lähes kaikkien vastaajien mielestä.

Puutarhaharrastajista lähes kaikki kokivat, ettei väittämä ”luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen ei koske minua, se on yhteiskunnan tehtävä laajemmin” pidä paikkaansa (Kuva 3b). Väittämästä ”luonnon monimuotoisuuden suojeleminen on tärkeää, mutta tulee tehdä muualla kuin minun puutarhassani” eri mieltä oli 85 % vastaajista. Lähes yhtä moni puutarhaharrastajista oli eri mieltä

”Luonnon monimuotoisuuden suojeleminen puutarhassani on minulle liian suuri kustannus” -väittämän kanssa. Viimeisessä väittämässä, ”olen valmis osallistumaan muualla tehtävän luonnon monimuotoisuuden turvaamisen kustannuksiin”, vastaukset jakaantuivat tasaisemmin kaikkiin vastausvaihtoehtoihin; positiivisesti asiaan suhtautuneita (36 %) oli enemmän kuin negatiivisesti suhtautuneita (27 %), ja neutraaleiden vastausten määrä oli yli kolmannes kaikista vastauksista. Viimeisen väittämän kanssa täysin eri mieltä oli 10 % vastaajista, kun muissa väittämissä luonnon monimuotoisuuden kannalta negatiivisen vaihtoehdon (täysin samaa tai täysin eri mieltä) valitsi 0–3 % vastaajista.

3.2 Valmius eri toimien toteuttamiseen

Pölyttäjähyönteisten määrän ja maaperän hyvinvoinnin lisääminen olivat suosituimmat toimet, joita puutarhaharrastajat haluaisivat omatoimisesti tehdä puutarhassaan – näitä toimia olivat valmiita tekemään lähes kaikki puutarhaharrastajat (Kuva 4). Maaperän hyvinvoinnin lisäämisestä yksikään vastaajista ei ollut eri mieltä. Suosittuja toimia oli myös kaikkien lintujen lajimäärän

g

Kuva 3a. Ensimmäiset väittämät luonnon monimuotoisuuden tärkeydestä (n=216). Kuvassa näkyvissä prosentit kaikista vastausvaihtoehdoista joihin vastauksia oli vähintään 5 %. Kysymys oli pakollinen.

81,5 %

78,2 %

73,6 %

15,7 %

16,7 %

21,3 % 14,4 %

13,0 %

77,8 %

81,0 % LUONNON MONIMUOTOISUUDEN LISÄÄMINEN ON

OIKEIN.

LUONNON MONIMUOTOISUUDEN LISÄÄMINEN ON TÄRKEÄÄ IHMISKUNNAN TULEVAISUUDEN

KANNALTA.

LUONNON MONIMUOTOISUUDEN LISÄÄMINEN EI OLE TÄRKEÄÄ.

LUONNON MONIMUOTOISUUDEN LISÄÄMINEN VAIKUT TAA IHMISTEN TERVEYTEEN JA

HYVINVOINTIIN.

LUONNON MONIMUOTOISUUDEN SÄILYT TÄMINEN EI OLE TARPEELLISTA.

KYSYMYS 14. MIELESTÄNI...

Täysin samaa mieltä Jokseenkin samaa mieltä Ei samaa eikä eri mieltä Jokseenkin eri mieltä Täysin eri mieltä

g

Kuva 3b. Loput väittämät luonnon monimuotoisuuden tärkeydestä (n=216, * n=215 ja ** n=214). Kuvassa näkyvissä prosentit kaikista vastausvaihtoehdoista joihin vastauksia oli vähintään 5 %. Kysymys oli pakollinen.

9,8 % 25,7 % 6,5%

12,6 %

8,3%

37,4 % 24,1 %

25,6 %

28,2 %

17,3 % 66,7 %

57,2 %

57,4 %

9,8 % LUONNON MONIMUOTOISUUDEN SÄILYT TÄMINEN EI

KOSKE MINUA, SE ON YHTEISKUNNAN TEHTÄVÄ LAAJEMMIN.

LUONNON MONIMUOTOISUUDEN SUOJELEMINEN PUUTARHASSANI ON MINULLE LIIAN SUURI

KUSTANNUS. *

LUONNON MONIMUOTOISUUDEN SÄILYT TÄMINEN ON TÄRKEÄÄ, MUT TA SE TULEE TEHDÄ MUUALLA

KUIN MINUN PUUTARHASSANI.

OLEN VALMIS OSALLISTUMAAN MUUALLA TEHTÄVÄN LUONNON MONIMUOTOISUUDEN TURVAAMISEN

KUSTANNUKSIIN. **

KYSYMYS 14. MIELESTÄNI...

Täysin samaa mieltä Jokseenkin samaa mieltä Ei samaa eikä eri mieltä Jokseenkin eri mieltä Täysin eri mieltä

g

Kuva 4. Eri lajiryhmien lisäämisen kiinnostus puutarhoissa (n=214, * n=213, ** n=215). Kuvassa näkyvissä prosentit kaikista vastausvaihtoehdoista joihin vastauksia oli vähintään 5 %.

29,9 %

29,6 %

49,5 %

77,5 %

32,2 %

10,8 %

13,1 %

67,9 %

38,7 %

43,7 %

36,9 %

19,3 %

42,1 %

26,2 %

16,4 %

27,9 % 16,4 %

18,8 %

9,8 %

19,6 %

25,2 %

26,7 %

14,0 %

7,0%

6,1%

29,0 %

26,6 %

8,9 %

17,3 % K A I K K I E N K A S V I E N L A J I M Ä Ä R Ä Ä

U H A N A L A I S T E N K A S V I E N L A J I M Ä Ä R Ä Ä *

K A I K K I E N L I N T U J E N L A J I M Ä Ä R Ä Ä P Ö L Y T T Ä J Ä H Y Ö N T E I S T E N M Ä Ä R Ä Ä * M U I D E N S E L K Ä R A N G A T T O M I E N M Ä Ä R Ä Ä

N I S Ä K K Ä I D E N M Ä Ä R Ä Ä

M A T E L I J O I D E N M Ä Ä R Ä Ä M A A P E R Ä N H Y V I N V O I N T I A ( M I K R O B I - J A

S I E N I L A J I S T O , R A V I N T E I K K U U S ) * *

KYSYMYS 11. HALUAISIN LISÄTÄ OMATOIMISESTI PUUTARHASSANI...

Täysin samaa mieltä Jokseenkin samaa mieltä Ei samaa eikä eri mieltä Jokseenkin eri mieltä Täysin eri mieltä

lisääminen, sekä muiden selkärangattomien ja uhanalaisten kasvien määrän, ja kaikkien kasvien lajimäärän lisääminen. Kaikkien näiden toimien tekemisestä kiinnostuneita oli vähintään 69 % vastaajista. Vähemmän valmiutta puutarhaharrastajilla oli nisäkkäiden määrän (37 %) ja matelijoiden määrän (29 %) lisäämiseen. Lisäksi näissä väittämissä noin neljäsosa vastauksista oli neutraaleita vastauksia. Kaikissa väittämissä alle 1 % vastauksista oli vastausvaihtoehtoa ”täysin eri mieltä”, paitsi nisäkkäiden ja matelijoiden määrän lisäämisessä näin oli vastannut huomattavasti suurempi osa puutarhaharrastajista.

Seuraavan kolmen vuoden aikana puutarhassaan luonnontilaisuuden määrää oli valmis lisäämään 70 % puutarhaharrastajista (Kuva 5). Kaikkien lajien määrän lisäämisestä oltiin lähes yhtä kiinnostuneita. Vajaa puolet vastaajista oli samaa mieltä ”vain itselle hyödyllisten lajien” määrän lisäämisestä. Kolmannes vastasi väittämään neutraalisti.

Konkreettisista toimista, seuraavan kolmen vuoden aikana toteutettavaksi, suosituimpia oli lintujen ja hyönteisten pesimäpaikkojen lisääminen (Kuva 6).

Näiden lisäämistä kannatti hiukan alle 90 % vastaajista. Suosittuja toimia oli myös ravinteiden kierrättämisen ja biologisen torjunnan lisääminen, joita oli valmis lisäämään noin 80 % puutarhaharrastajista. Muutkin ehdotetut toimet kiinnostivat kaikki yli puolia vastaajista. Luonnonvaraisten kukkien, niittylaikkujen, paahdeympäristöjen, sekä itselle harmittomien lajien lisääminen kiinnostivat kaikki noin 60–70 % puutarhaharrastajista. Luonnonvaraisten puiden ja pensaiden, sekä lahopuun määrän lisääminen kiinnosti vain noin puolia vastaajista. Näissä kaikissa väittämissä neutraaleja vastauksia oli noin viidennes. Kahteen viimeiseen, luonnonvaraisten puiden ja pensaiden, sekä lahopuun määrän lisäämiseen, suhtautui kielteisesti 22 % puutarhaharrastajista. Muissa väittämissä kielteisten vastausten määrä oli alle puolet tästä.

h h

Kuva 5. Vastaajien asenne seuraavan kolmen vuoden aikana tehtäviin muutoksiin yleisesti (n=215, * n=216). Kuvassa näkyvissä prosentit kaikista vastausvaihtoehdoista joihin vastauksia oli vähintään 5 %. Kysymys oli pakollinen.

23,7 %

11,1 %

32,6 %

37,7 %

31,5 %

37,7 %

19,1 %

29,6 %

16,7 %

17,7 %

21,8 %

9,8 % 6,0%

K A I K K I E N L A J I E N M Ä Ä R Ä Ä .

V A I N M I N U L L E H Y Ö D Y L L I S T E N L A J I E N M Ä Ä R Ä Ä . *

L U O N N O N T I L A I S U U D E N M Ä Ä R Ä Ä ( E S I M . E R I E L I N Y M P Ä R I S T Ö L A I K UT , L A H O P U U , L E H T I P U U T ) .

KYSYMYS 12. SEURAAVAN KOLMEN VUODEN AIKANA OLEN VALMIS LISÄÄMÄÄN PUUTARHASSANI...

Täysin samaa mieltä Jokseenkin samaa mieltä Ei samaa eikä eri mieltä Jokseenkin eri mieltä Täysin eri mieltä

Kuva 6. Asenne toimiin (n=216, * n=215, ** n=213, *** n=214). Kuvassa näkyvissä prosentit vastausvaihtoehdoista joihin vastauksia oli vähintään 5 %.

20,5 % 34,3 %

37,0 % 23,0 %

59,7 % 52,3 % 26,2 %

38,0 % 53,2 %

54,0 %

31,2 %

34,7 % 32,4 % 30,1 %

27,3 % 32,9 % 35,1 %

35,2 %

28,2 % 28,4 % 21,4 %

17,6 % 18,5 % 20,2 %

6,0%

9,3 % 19,6 %

19,4 % 6,0%

7,0%

13,5 %

13,6 %

7,0%

7,4%

8,4 %

8,5 % 5,2%

6,0%

5,1%

8,4 %

6,5%

L U O N N O N V A R A I S T E N P U I D E N J A P E N S A I D E N M Ä Ä R Ä Ä *

L U O N N O N V A R A I S I A K U K K I A V I E R A S L A J I E N T I L A L L E

N I I T T Y L A I K K U J A ( M M . P E R H O S E T ) L A H O P U U N M Ä Ä R Ä Ä * *

P E S I M Ä P A I K K O J A L I N N U I L L E ( M M . L I N N U N P Ö N T Ö T )

P E S I M Ä P A I K K O J A H Y Ö N T E I S I L L E ( M M . H Y Ö N T E I S H O T E L L I T )

P A A H D E Y M P Ä R I S T Ö J Ä K U T E N K E T O J A J A K I V I K O I T A * * *

M I N U L L E H A R M I T T O M I E N L A J I E N M Ä Ä R Ä

R A V I N T E I D E N K I E R R Ä T T Ä M I S T Ä ( K O R V A T E N K E M I A L L I S E T L A N N O I T T E E T K O K O N A A N )

B I O L O G I S T A T O R J U N T A A ( K O R V A T E N T O R J U N T A - A I N E E T K O K O N A A N ) *

KYSYMYS 13. SEURAAVAN KOLMEN VUODEN AIKANA OLEN VALMIS LISÄÄMÄÄN PUUTARHASSANI KÄYTÄNNÖSSÄ...

Täysin samaa mieltä Jokseenkin samaa mieltä Ei samaa eikä eri mieltä Jokseenkin eri mieltä Täysin eri mieltä Kysymys ei koske minua

Kyselyyn vastanneista puutarhaharrastajista 90 % oli naisia, ja 70 % iältään yli 56 –vuotiaita (Kuva 7). Korkeakoulututkinto oli korkein koulutusaste noin 40 %:lla (Kuva 8). Ammattikorkeakoulu ja ammatillinen tutkinto olivat korkeimpia koulutuksia noin neljänneksellä. Lähes 70 %:lla vastaajista oli taloudessaan kaksi täysi-ikäistä henkilöä ja vajaalla viidenneksellä oli taloudessaan alaikäisiä (Kuva 9).

Reilu kolmannes ilmoitti talouden yhteenlasketuiksi tuloiksi 10 000–39 999 € tai 40 000–64 999 € vuodessa (Kuva 10). Puutarhaharrastajista noin puolet oli Jyväskylän Puutarhaseurasta, neljännes Pohjois-Karjalan Puutarhayhdistyksestä ja reilut 10 % Etelä-Pohjanmaan Puutarhaseurasta (Kuva 11). Alle 10 % ei kuulunut puutarhayhdistykseen, tai kuului johonkin muuhun kuin yllä mainittuihin yhdistyksiin.

h

Kuva 7. Vastaajien ikäjakauma vastauksien frekvenssinä. Tähti –merkintä otsikossa merkitsee pakollista kysymystä.

Kuva 8. Vastaajien koulutusasteet. Koulutusasteen lyhenteet: peruskoulu (perus), kansakoulu (kansa), ylioppilastutkinto (ylioppilas), ammatillinen koulutus (ammatillinen), ammattikorkeakoulututkinto (amk) ja korkeakoulututkinto (korkeakoulu). Tähti –merkintä otsikossa merkitsee pakollista kysymystä.

Kuva 9. Vastaajien talouden koko. Vasemmassa kuvassa talouden täysi-ikäisten määrä, oikealla alaikäisten määrä. Huomaa mittakaavaero y-akselissa.

Kuva 10. Vastaajien talouden yhteenlasketut tulot. Kuvassa merkitty vain luokkien yläraja, paitsi viimeisimmässä luokassa alaraja, sillä siinä ei määritelty tulojen ylärajaa. Tähti –merkintä otsikossa merkitsee pakollista kysymystä.

Kuva 11. Vastaajien jakauma eri puutarhaseuroihin. Käytetyt lyhenteet: Etelä- Pohjanmaan puutarhaseura (E-Pohjanmaa), Pohjois-Karjalan puutarhayhdistys (P- Karjala), Jyväskylän puutarhaseura (Jyväskylä), muuhun puutarhaseuraan kuuluvat (muu) ja puutarhaseuraan kuulumattomat vastaajat (ei mikään). Tähti – merkintä otsikossa merkitsee pakollista kysymystä.

Kysyttäessä puutarhan merkityksestä puutarhaharrastajille, yli puolet vastaajista valitsi estetiikan ja kauneuden, tai itsensä toteuttamisen ja luovuuden yhdeksi tärkeimmistä merkityksistä (Kuva 12). Noin 40 % valitsi puutarhan tärkeäksi merkitykseksi myös rentoutumisen, käsillä tekemisen tai kosketuksen luontoon.

Vastaajista puolet (49 %) koki vaikuttavansa ympäristönsuojeluun liittyvissä asioissa vapaa-ajalla, opiskeluissa tai ammatissaan.

Kuva 12. Puutarhan merkitys vastaajille. Vastaajien tuli valita vastausvaihtoehdoista 3 puutarhan heille tärkeintä merkitystä, valiten ensimmäiseksi (1.) tärkeimmän asian. Näkyvillä kuvassa on frekvenssit kaikkiin vastausvaihtoehtoihin, joihin vastauksia oli vähintään 5.

Puutarhaharrastajan koulutustaso vaikutti asenteisiin useammassa väittämässä (Liite 3). Yleisiä asenteita kuvaavissa väittämissä korkeakoulutetut vastasivat 10 % myönteisemmin luonnon monimuotoisuuden suojelemiseen omassa puutarhassa

37 47 17

23 7

48 27 6

25 45 26

35 17

30 23

9

22

29 27

30 20

32 33

16

0 20 40 60 80 100 120 140

R E N T O U T U M I N E N E S T E T I I K K A , K A U N E U S H Y Ö T Y K A S V E J A R U O A K S I K Ä S I L L Ä T E K E M I N E N M U K A V A T I L A V I E T T Ä Ä A I K A A I T S E N S Ä T O T E U T T A M I N E N , L U O V U U S K O S K E T U S L U O N T O O N T E R V E Y D E N E D I S T Ä M I N E N M U U

KYSYMYS 7.

MITÄ PUUTARHA SINULLE MERKITSEE?

1. (n=213) 2. (n=210) 3. (n=210)