PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 48/2006 vp
Hallituksen esitys kansaneläkelaiksi, laiksi vammaisetuuksista ja laiksi eläkkeensaajan asumistuesta sekä eräiksi niihin liittyviksi laeik- si
Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle
JOHDANTO
Vireilletulo
Eduskunta on 6 päivänä syyskuuta 2006 lähet- täessään hallituksen esityksen kansaneläkelaik- si, laiksi vammaisetuuksista ja laiksi eläkkeen- saajan asumistuesta sekä eräiksi niihin liittyvik- si laeiksi (HE 90/2006 vp) valmistelevasti käsi- teltäväksi sosiaali- ja terveysvaliokuntaan sa- malla määrännyt, että perustuslakivaliokunnan on annettava asiasta lausunto sosiaali- ja ter- veysvaliokunnalle.
Asiantuntijat
Valiokunnassa ovat olleet kuultavina
- vanhempi hallitussihteeri Juha Rossi, sosiaa- li- ja terveysministeriö
- lainsäädäntöneuvos Arja Manner, oikeusmi- nisteriö
- professori Pentti Arajärvi - professori Raija Huhtanen
- oikeustieteen lisensiaatti Maija Sakslin - professori Kaarlo Tuori.
HALLITUKSEN ESITYS Esityksessä ehdotetaan säädettäviksi uusi kan-
saneläkelaki ja siihen liittyvä laki kansaneläke- lain voimaanpanosta samoin kuin uudet lait vammaisetuuksista ja eläkkeensaajan asumis- tuesta. Esitys on osa toimeentuloturvaa koske- van lainsäädännön ajanmukaistamiseen ja sel- keyttämiseen tähtäävää hankekokonaisuutta.
Esityksen pääasiallisena tarkoituksena on uudis- taa lainsäädännön rakennetta ja selkeyttää sään- nösten sanamuotoja.
Ehdotus kansaneläkelaiksi sisältää säännök- set kansaneläkkeenä maksettavista vanhuus- ja työkyvyttömyyseläkkeistä sekä perhe-eläkkee- nä maksettavista lesken- ja lapseneläkkeistä sa- moin kuin lapsikorotuksesta. Esityksessä ehdo- tetaan luovuttavaksi etuuksien määrän sitomi-
sesta kuntien kalleusluokitukseen. Lakiehdotuk- sessa on säännöksiä myös esimerkiksi etuuksien hakemisesta ja myöntämisestä, muutoksenhaus- ta etuuspäätöksiin, viranomaisten tietojensaanti- oikeuksista ja etuuksien rahoituksesta. Kansan- eläkelain voimaanpanolaissa ehdotetaan säädet- täväksi kansaneläkelain voimaantulosta sekä erinäisistä suoja- ja siirtymäjärjestelyistä. La- kiehdotus sisältää säännökset myös työttömyys- eläkkeestä ja yksilöllisestä varhaiseläkkeestä.
Ehdotuksessa laiksi vammaisetuuksista on sään- nöksiä lapsen hoitotuesta, vammaistuesta ja eläkkeensaajan hoitotuesta samoin kuin tarvitta- vat säännökset esimerkiksi etuuksien hakemi- sesta ja myöntämisestä sekä muutoksenhausta.
Ehdotuksessa laiksi eläkkeensaajan asumistues-
ta on säännöksiä muun ohella asumistuen mää- räytymisperusteista, tukisääntelyn toimeenpa- nosta ja muutoksenhausta. Esitys sisältää lisäksi ehdotuksia useiden muiden lakien muuttamises- ta.
Ehdotetut lait ovat tarkoitetut tulemaan voi- maan 1 päivänä tammikuuta 2008.
Esityksen säätämisjärjestysperusteluissa eh- dotuksia luonnehditaan pääosin lainsäädäntötek- nisiksi. Etuuksien saamisedellytyksiin ei kal- leusluokitusjärjestelmästä luopumisen lisäksi ehdoteta säädettäviksi yksilön perusoikeuksien kannalta merkityksellisiä muutoksia. Peruste-
luissa puolletaan omaisuudensuojaa ja yhden- vertaisuutta koskevan perustuslakisääntelyn nä- kökulmasta ehdotusta, jonka mukaan etuuden saajan omaisuus ei enää olisi sotilasavustuksen määrään vaikuttava seikka. Esityksessä on pe- rustelujen mukaan otettu huomioon perustuslain 80 §:n säännökset lain alasta ja lainsäädäntöval- lan siirtämisestä. Lakiehdotukset voidaan halli- tuksen mielestä käsitellä tavallisen lain säätä- misjärjestyksessä. Koska esityksessä kuitenkin on kysymys perusturvaa koskevasta lainsäädän- nöstä, on hallitus pitänyt perustuslakivaliokun- nan lausunnon pyytämistä siitä suotavana.
VALIOKUNNAN KANNANOTOT
Perustelut Yleistä
Kansaneläkelainsäädännössä säänneltävät etuu- det ovat merkityksellisiä ennen muuta perustus- lain 19 §:n 2 momentin kannalta. Sen mukaan lailla taataan jokaiselle oikeus perustoimeentu- lon turvaan muun ohella työttömyyden, työky- vyttömyyden ja vanhuuden aikana sekä huolta- jan menetyksen perusteella. Lisäksi sääntely to- teuttaa julkiselle vallalle perustuslain 19 §:n 3 momentissa säädettyä velvollisuutta tukea per- heen ja muiden lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu. Ehdotus laiksi vammais- etuuksista on merkityksellinen myös perustus- lain 19 §:n 3 momentin sen säännöksen näkökul- masta, jonka perusteella julkisen vallan on tur- vattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin sää- detään, jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveys- palvelut. Eläkkeensaajan asumistuen sääntely toteuttaa julkiselle vallalle perustuslain 19 §:n 4 momentissa säädettyä velvollisuutta edistää jokaisen oikeutta asuntoon.
Perustuslain 19 §:n 2 momentissa on lainsää- täjälle asetettu velvoite taata jokaiselle perustoi- meentuloturvaa tarvitsevalle subjektiivinen oikeus lailla säädettävään julkisen vallan järjes- tämään turvaan, joka on yhteydessä säännökses- sä mainittuihin sosiaalisiin riskitilanteisiin sa-
moin kuin lailla kulloinkin annettaviin säännök- siin saamisedellytyksistä ja tarveharkinnasta ja menettelymuodoista (HE 309/1993 vp, s. 70, PeVM 25/1994 vp, s. 10/II, PeVL 33/2004 vp, s. 2/I). Perustoimeentuloa turvaavien järjestel- mien tulee olla sillä tavoin kattavia, ettei synny väliinputoajaryhmiä (HE 309/1993 vp, s. 70/II, PeVL 30/2005 vp, s. 2/II).
Perustuslain 19 §:n 2 momentin mukainen pe- rustoimeentulon turva merkitsee pidemmälle menevää turvan tasoa kuin pykälän 1 momentin mukainen oikeus välttämättömään toimeentu- loon ja huolenpitoon. Perustoimeentuloa turvaa- va järjestelmä ei siten voi muodostua 1 momen- tin mukaisesta viimesijaisesta turvasta (HE 309/1993 vp, s. 70/I, PeVM 25/1994 vp, s. 10/II, PeVL 33/2004 vp, s. 2/I). Perustoimeentulon turvan riittävyyttä arvioitaessa on säännöksen esitöiden mukaan merkitystä sillä, onko henki- löllä lakisääteiset turvajärjestelmät ja hänen ti- lanteensa, kuten esimerkiksi perhesuhteensa, muutoin kokonaisuutena arvioiden toimeentu- lon edellytykset huolimatta siitä, että hänen nor- maalit toimeentulomahdollisuutensa ovat perus- tuslain 19 §:n 2 momentissa mainitun jonkin sei- kan johdosta heikentyneet (HE 309/1993 vp, s. 70—71).
Ehdotetulla sääntelyllä ei ole tarkoitus mer- kittävästi muuttaa etuuksien nykyisiä saamis- edellytyksiä tai tasoa eikä muutoinkaan puuttua
nykyisten turvajärjestelmien perussisältöön.
Etuusjärjestelmiin ehdotetut vähäiset sisällölli- set muutokset ovat perustuslain 19 §:n kannalta asianmukaisia. Luopuminen etuuksien määrän sitomisesta kuntien kalleusluokitukseen vastaa perustuslain 6 §:n yhdenvertaisuussääntelystä johtuvia vaatimuksia (PeVL 73/2002 vp, PeVL 38/2005 vp). Uudistuksessa on keskeisesti kysy- mys voimassa olevan sääntelyn selkeyttämises- tä ja sen saattamisesta vastaamaan säädöstasol- taan perustuslain vaatimuksia. Uudistusta voi- daan siksi luonnehtia pääasiassa lainsäädäntö- tekniseksi.
Kansaneläke on nykyisin ansioeläkkeitä täy- dentävä perustoimeentuloa turvaava eläke. Täyt- tä kansaneläkettä saavia oli toisaalta vuoden 2005 lopussa vielä noin 97 000. Tämänkin vuok- si on olennaista huolehtia siitä, että kansaneläke- lakiin perustuvan toimeentuloturvan taso on riit- tävä (PeVL 12/1995 vp, s. 2/II). Kansaneläkettä ja leskeneläkkeen täydennysmäärää onkin vast- ikään korotettu syyskuun alussa 2006 voimaan tulleilla laeilla. Valtioneuvoston piirissä on kui- tenkin syytä jatkuvasti seurata kansaneläkkeen riittävyyttä ja tähän liittyen hankkia tietoa muun ohella siitä, missä määrin täyttä kansaneläkettä saavien on mahdollisesti ollut turvauduttava toi- meentulotukeen.
Lapseneläkkeen määrä on kansaneläkelaki- ehdotuksen 42 §:n perusteella pienempi kuin toi- meentulotuesta annetun lain 9 §:n 4 ja 5 kohtien mukaan määräytyvä lapsen toimeentulotuen pe- rusosa. Perustoimeentuloa turvaavan lapsen- eläkkeen määrän jääminen perustuslain 19 §:n 1 momentin mukaista viimesijaista turvaa alem- malle tasolle ei ole valiokunnan aiemman käy- tännön valossa aivan asianmukaista. Toisaalta lapsi saa lapseneläkettä myös työeläkelainsää- dännön perusteella, ja hänellä voi perhesuhteet ja muut seikat huomioon ottaen olla muutoinkin toimeentulon edellytykset. Sosiaali- ja terveys- valiokunnan on perustuslakivaliokunnan mieles- tä kuitenkin aiheellista näiden seikkojen pohjal- ta harkita tarvetta korottaa lapseneläkkeen mää- rää ehdotetusta.
Asumisvaatimukset
Ehdotuksiin sisältyy etuuden saamiseen tai etuu- den määrään vaikuttavia säännöksiä Suomessa asumisesta. Suomessa asuttu aika vaikuttaa kan- saneläkelakiehdotuksen 21 §:n perusteella kan- saneläkkeen määrään. Kansaneläkkeen ja lapsi- korotuksen myöntämisen edellytyksenä taas 9 §:n 1 momentin mukaan on, että hakija on asu- nut Suomessa vähintään kolmen vuoden ajan 16 vuotta täytettyään. Asumisaikavaatimusta ei kuitenkaan edellytetä henkilöltä, jonka työky- vyttömyys on alkanut hänen asuessaan Suomes- sa ja ennen kuin hän on täyttänyt 19 vuotta. Per- he-eläkkeen saamisedellytyksiin sisältyy 9 §:n 3 momentista ilmeneviä edunjättäjään, leskeen ja lapseen kohdistuvia asumisaikavaatimuksia.
Ulkomaille muuttaminen lakkauttaa etuuden maksamisen. Kansaneläkelaissa tarkoitettua etuutta maksetaan ulkomaille muuttaneelle etuu- den saajalle 65 §:n 1 momentissa olevan pää- säännön mukaan vuoden ajan muuttoa seuran- neen kuukauden alusta. Vammaisetuus kuiten- kin lakkaa 3. lakiehdotuksen 33 §:n 1 momentin 2 kohdan perusteella heti, jos etuudensaaja muuttaa asumaan ulkomaille.
Perusoikeusuudistuksen säätämiseen vuonna 1995 johtanut hallituksen esitys sisälsi ehdotuk- sen lakivaraukseksi, jonka mukaan nykyisen pe- rustuslain 19 §:n 2—4 momentissa tarkoitettu- jen etuuksien saamisen tai määräytymisen perus- teeksi olisi voitu lailla asettaa Suomessa työs- kentely tai asuminen (HE 309/1993 vp, s. 84;
tuolloisen lakiehdotuksen 15 a §:n 5 mom.). Ky- seiset oikeudet olivat hallituksen käsityksen mu- kaan sellaisia, "ettei niitä ole perusteltua tai käy- tännössä mahdollista turvata Suomessa tilapäi- sesti oleskeleville" (HE 309/1993 vp, s. 72/II).
Tuolloin ehdotetulla perustuslain säännöksellä oli tarkoitus tehdä mahdolliseksi säätää lailla etuuden saamisedellytyksistä ja myös etuuden porrastamisesta Suomessa työskentelyn tai asu- misen keston mukaan.
Perustuslakivaliokunta poisti hallituksen eh- dottaman perustuslainkohdan tarpeettomana.
Valiokunta katsoi säännösehdotuksen sisältävän
"juuri sellaisia kriteerejä, jotka perusoikeuksia koskevien yleisten oppien, lähinnä hyväksyttä-
vyys- ja suhteellisuusnäkökohtien nojalla oikeuttavat tarkoitetunlaiset rajoitukset" (PeVM 25/1994 vp, s. 10—11).
Perustuslakivaliokunta katsoi arvioidessaan ehdotusta asumiseen perustuvan sosiaaliturva- lainsäädännön soveltamisalalaista, ettei perus- oikeusjärjestelmästä valiokunnan perusoikeus- uudistuksen yhteydessä muodostaman kannan mukaisesti aiheudu yleistä estettä säätää Suo- messa asumista koskevia vaatimuksia sovelta- misalalain kaltaisessa, eri etuuksien saamisedel- lytyksiin vaikuttavassa lainsäädännössä (PeVL 22/2004 vp, s. 2/II). Maahan muuttava henkilö täytti tuolloisen ehdotuksen pääsisällön mukaan johonkin etuuteen vaadittavan asumisedellytyk- sen, jos hänen eräänlaisen kokonaisarvion perus- teella katsottiin muuttavan asumaan tänne vaki- naisesti. Valiokunta piti tällaista saamisedelly- tystä perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväk- syttävänä.
Näiden kannanottojen pohjalta on valiokun- nan mielestä hyväksyttävää lähteä siitä, ettei valtiolla ole yleistä ja ehdotonta — esimerkiksi valtioiden välisestä vastavuoroisuudesta riippu- matonta — velvollisuutta turvata perustuslain 19 §:n 2—4 momentissa tarkoitettuja oikeuksia muille kuin sen alueella tai oikeudenkäyttöpii- rissä pysyväisluonteisesti asuville. Tällaista vas- tavuoroisuuteen perustuvaa lähtökohtaa ilmen- tävät myös uudistetun Euroopan sosiaalisen pe- ruskirjan 12 artiklan 4 kappaleen määräykset1. Valiokunta painottaa sopimusjärjestelmän jatku- van kehittämisen merkitystä Suomeen ja Suo- mesta muuttavien henkilöiden sosiaaliturvan kannalta.
Sääntelyn oikeasuhtaisuuden näkökulmasta ovat merkityksellisiä nyt käsiteltävänä olevan kansaneläkelakiehdotuksen 9 §:n säännökset kolmen vuoden asumisaikavaatimuksesta. Täl- lainen vaatimus on rinnastettavissa sosiaalitur- valainsäädännössä verraten yleisiin odotus- ja omavastuuaikoihin, joita perustuslakivaliokun- nan käytännössä on sinänsä pidetty hyväksyttä- vinä. Odotus- ja omavastuuaikojen tulee kuiten- kin olla kohtuullisia (PeVL 15/1995 vp, s. 3/II, PeVL 40/2001 vp, s. 2/II, PeVL 33/2004 vp, s. 3/I), eikä niitä saa säätää niin pitkiksi, että ne muodostuisivat perustuslain 19 §:n 2 momentis- ta johtuvien velvoitteiden kiertämiseksi (PeVL 25/1997 vp, s. 3/II, PeVL 46/2002 vp, s. 2/II).
Esitetyn sääntelyn osalta on huomattava, että asumisaikavaatimusta ehdotetaan lyhennettä- väksi nykyisestä viidestä vuodesta kolmeen vuo- teen. Sosiaaliturva-asetusta sovellettaessa vaa- dittava asumisaika on 9 §:n 4 momentin perus- teella yksi vuosi. Kun lisäksi otetaan huomioon, että maahan muuttava henkilö voi kuulua mui- den etuusjärjestelmien piiriin ja että hänellä voi muutoin olla toimeentulon edellytykset, ei ehdo- tettu asumisaikasääntely valiokunnan mielestä sinänsä ole perustuslain kannalta ongelmallinen.
Suomessa pysyväisluonteisesti asuvaan hen- kilöön kohdistuva kolmen vuoden asumisaika- vaatimus voi kuitenkin yksittäistapauksissa — etenkin muiden toimeentuloedellytysten puut- tuessa — muodostua siinä määrin pitkäksi, ettei vaatimusta esimerkiksi henkilön työ- ja asumis- historiaa, perhesuhteita ja hänen tilannettaan muutoin kokonaisuutena arvioiden voida kaikis- sa tapauksissa pitää asianmukaisena. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan on siksi aiheellista harkita kansaneläkelakiehdotuksen 9 §:n sääntelyn täy- dentämistä niin, että asumisaikavaatimuksesta on mahdollista mainitun kaltaisiin seikkoihin perustuvista syistä poiketa yksittäistapauksessa.
Vammaisetuuden lakkaaminen etuudensaa- jan ulkomaille muuton johdosta ei valiokunnan mielestä ole aivan asianmukaista sellaisissa ta- pauksissa, joissa muutto on henkilön terveyden- tilan tai hoidon takia tarpeen. Sosiaali- ja ter- veysvaliokunnan on siksi aiheellista harkita esi- tyksen 3. lakiehdotuksen 33 §:n sääntelyn tarkis-
1 Niiden mukaan sopimuspuolet ovat sitoutuneet ryhty- mään toimenpiteisiin esimerkiksi tekemällä sopimuk- sia varmistaakseen muiden sopimuspuolten kansalaisten tasavertaisen kohtelun sopimuspuolten omien kansalaisten kanssa sosiaaliturvaoikeuksien osalta, mukaan luettuna sosiaaliturvalainsäädäntöön perustuvien oikeuksien säilyminen, riippumatta va- kuutettujen henkilöiden liikkumisesta sopimuspuolten alueiden välillä, samoin kuin varmistaakseen sosiaali- turvaoikeuksien myöntämisen, säilyttämisen ja jatka- misen esimerkiksi laskemalla yhteen kunkin sopimuspuolen lainsäädännön mukaisesti täytetyt va- kuutus- tai työskentelykaudet.
tamista niin, että vammaisetuuden maksaminen voisi tällaisissa erityistapauksissa jatkua.
Oikeusturva
Ilmoitus ja valituskielto. Etuuden maksamisen väliaikaisesta keskeyttämisestä ei kansaneläke- lakiehdotuksen 63 §:n 3 momentin mukaan an- neta kirjallista päätöstä, vaan asiasta vain ilmoi- tetaan etuuden saajalle. Ilmoitukseen ei laki- ehdotuksen 73 §:n 3 momentin mukaan saa ha- kea muutosta valittamalla. Vastaava sääntely si- sältyy 3. lakiehdotuksen 22 §:n 3 momenttiin ja 31 §:n 3 momenttiin sekä 4. lakiehdotuksen 24 §:n 2 momenttiin ja 31 §:n 3 momenttiin.
Oikeus saada perusteltu päätös ja hakea muu- tosta kuuluvat perustuslain 21 §:n 2 momentin mukaan lailla turvattaviin hyvän hallinnon takei- siin. Säännös ei — sen esityöt huomioon ottaen (HE 309/1993 vp, s. 74/II) — estä säätämästä vähäisiä poikkeuksia esimerkiksi muutoksenha- kuoikeuteen tai oikeuteen saada perusteltu pää- tös, kunhan poikkeukset eivät muuta oikeuden asemaa pääsääntönä eivätkä yksittäistapaukses- sa vaaranna yksilön oikeusturvaa (PeVL 5/2006 vp, s. 7/II, PeVL 12/2002 vp, s. 6/II, PeVL 10/2006 vp, s. 3/I).
Etuuden maksamisen väliaikainen keskeyttä- minen on ehdotuksen perusteella sallittua laissa säädettävillä oikeudellisilla edellytyksillä. Kes- keyttämisestä on siten joka tapauksessa tehtävä päätös, josta ehdotuksen mukaan ilmoitetaan etuuden saajalle. Lakiehdotuksen 73 §:n 1 mo- mentista voi päätellä, että etuuden saajalta pyy- detään ilmoituksen yhteydessä lisäselvitystä asian lopullista ratkaisemista varten. Ilmoitus- menettelyn ja päätöksen tiedoksiannon välillä ei ole perustuslain 21 §:n kannalta merkityksellis- tä eroa eikä sääntely siten muodostu perustus- lain kannalta ongelmalliseksi. Toisaalta sään- nökset erityisestä ilmoitusmenettelystä vaikutta- vat asiallisesti tarpeettomilta poikkeuksilta pää- töksen tekemistä ja tiedoksiantoa koskevista yleisistä säännöksistä. Poikkeussäännökset on asianmukaista poistaa lakiehdotuksista.
Muutoksenhakukielto päätökseen etuuden maksamisen väliaikaisesta keskeyttämisestä ei muodostu ongelmalliseksi perustuslain 21 §:n
kannalta. Etuuden saajalla on oikeus hakea muu- tosta asiasta annettavaan lopulliseen päätök- seen. Asian luonteen takia valiokunta korostaa päätöksenteon joutuisuuden merkitystä etuuden saajan oikeusturvan kannalta.
Kirjallinen päätös vain pyynnöstä. Indeksitar- kistuksesta tai muusta vastaavasta lain nojalla suoraan määräytyvästä perusteesta johtuvasta etuuden tarkistamisesta annetaan kansaneläkela- kiehdotuksen 63 §:n 2 momentin perusteella päätös vain etuudensaajan pyynnöstä. Vastaava säännös on 3. lakiehdotuksen 22 §:n 2 momen- tissa. Sääntelystä ei ole huomautettavaa perus- tuslain 21 §:n kannalta. Valiokunta on aiemmin pitänyt asianmukaisena, että asianosainen saa tällaisissakin tapauksissa kirjallisen päätöksen ainakin pyynnöstä (PeVL 46/2002 vp, s. 8/II).
Muita seikkoja
Etuuden hakijan ja saajan tietojenantovelvolli- suus. Kansaneläkelakiehdotuksen 56—60 § si- sältää yksityiskohtaisia säännöksiä etuuden ha- kijan ja saajan velvollisuudesta ilmoittaa erinäi- sistä seikoista Kansaneläkelaitokselle. Etuuden hakijan ja saajan on lisäksi 56 §:n 4 momentin, 59 §:n 6 momentin ja 60 §:n 3 momentin perus- teella annettava Kansaneläkelaitokselle myös muut hakemuksen ratkaisemiseksi ja etuuden maksamiseksi välttämättömät tiedot.
Säännösten sanamuoto viittaa siihen, että niissä on tehty ero etuuden hakijan ja saajan oma-aloitteisen ilmoitusvelvollisuuden piiriin kuuluvien ("on ilmoitettava") ja Kansaneläkelai- toksen pyynnöstä annettavien ("on annettava") muiden tietojen välille. Näin ymmärrettynä ja sovellettuna sääntelystä ei ole perustuslain kan- nalta huomautettavaa. Sama koskee vastaavia säännöksiä 3. lakiehdotuksen 17—19 §:ssä ja 4.
lakiehdotuksen 22 §:ssä.
Eläketuen saajan on ilmoitettava 7. lakiehdo- tuksen 9 §:ssä asianmukaisesti yksilöityjen seik- kojen lisäksi "muista eläketukeen vaikuttavista olosuhteiden muutoksista". Tällainen epämää- räisyys ei ole ilmoitusvelvollisuuden sääntelyn yhteydessä aivan asianmukaista (PeVL 15/2002 vp, s. 3/I, PeVL 46/2002 vp, s. 7). Maininta olo-
suhteiden muita muutoksia koskevista tiedoista on siksi tarkistettava merkitsemään viranomai- sen pyynnöstä annettavia tietoja tai säännöstä on täydennettävä ilmaisuilla, joiden perusteella muiden ilmoitettavien tietojen edellytetään rin- nastuvan pykälässä nimenomaisesti mainittui- hin tietoihin (ks. esim. työttömyysturvalain 11 luvun 2 §). Sama huomautus koskee 8. la- kiehdotuksen 18 §:ää.
Tutkimus työkyvyn selvittämiseksi. Työkyvyttö- myyseläkkeen hakija tai saaja on kansaneläkela- kiehdotuksen 61 §:n perusteella velvollinen käy- mään Kansaneläkelaitoksen määräyksestä työ- kyvyn selvittämistä varten tutkittavana lääkärin luona tai pykälässä tarkoitetussa yksikössä tai laitoksessa. Kansaneläkelaitos voi ehdotuksen mukaan antaa määräyksen tarvittaessa. Säänte- lyä on valiokunnan aiemman käytännön valossa aiheellista täydentää maininnalla, jonka mukaan tutkittavaksi määrääminen edellyttää perustel- tua syytä (PeVL 30/2005 vp, s. 6/I; ks. työeläke- lain 46 §).
Etuuden maksaminen kunnan toimielimelle.
Etuus voidaan kansaneläkelakiehdotuksen 67 §:n perusteella maksaa kunnan toimielimelle käytettäväksi etuudensaajan ja hänen omaisten- sa elatukseen. Edellytyksenä on, että etuuden maksaminen saajalle itselleen vaarantaa etuu- densaajan tai hänen omaistensa toimeentulon.
Vastaavan kaltainen sääntely sisältyy 3. laki- ehdotuksen 26 §:ään ja 4. lakiehdotuksen 28 §:ään. Tällaiset henkilön itsemääräämis- oikeuden kannalta merkitykselliset säännökset ovat valiokunnan vastaavanlaisesta sääntelystä aiemmin lausuman kannan mukaisia (PeVL 13/2005 vp, s. 3).
Norminantovaltuudet. Esityksen 13. lakiehdo- tuksen 3 §:n 3 momentissa oleva säännös valtio- neuvoston vuosittain vahvistamasta määrästä on syytä tarkistaa tavanomaiseksi valtuudeksi sää- tää asiasta valtioneuvoston asetuksella. Sama huomautus koskee momentissa olevaa säännös- tä asetuksella säädettävistä tuloista. Tätä sään- nöstä on lisäksi täydennettävä maininnalla ase- tuksenantajasta.
Kansaneläkelaitos antaa kansaneläkelaki- ehdotuksen 57 §:n 2 momentin nojalla tarkem- mat ohjeet momentissa mainitussa lääkärinlau- sunnossa ilmaistavista seikoista. Valiokunta on vakiintuneesti pitänyt tällaisia säännöksiä tar- peettomina, koska viranomainen voi laissa sää- detyn tehtävänsä alalla antaa ohjeita ilman eri valtuutustakin (esim. PeVL 6/2003 vp, s. 4/I, PeVL 20/2004 vp, s. 4/I, PeVL 30/2005 vp, s. 6/II). Ohjeiden antamista tarkoittavat sään- nökset ovat lisäksi omiaan hämärtämään lain no- jalla annettavaan viranomaismääräykseen sisäl- tyvien velvoittavien oikeussääntöjen ja suositus- luonteisten ohjeiden välistä eroa. Säännös ohjei- den antamisesta on asianmukaista poistaa la- kiehdotuksesta. Vaihtoehtoisesti säännöstä tu- lee tarkistaa niin, että viranomainen voi sen no- jalla antaa pykälän 2 momenttia tarkempia mää- räyksiä lausunnon sisällöstä. Samat huomautuk- set koskevat 3. lakiehdotuksen 7 §:n 3 momen- tin ja 8 §:n 5 momentin säännöksiä ohjeiden an- tamisesta.
Lausunto
Lausuntonaan perustuslakivaliokunta esittää, että lakiehdotukset voidaan käsitellä ta- vallisen lain säätämisjärjestyksessä.
Helsingissä 18 päivänä joulukuuta 2006
Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa pj. Kimmo Sasi /kok
vpj. Arja Alho /sd
jäs. Johannes Koskinen /sd Annika Lapintie /vas Outi Ojala /vas Reino Ojala /sd
Klaus Pentti /kesk Simo Rundgren /kesk Seppo Särkiniemi /kesk Ilkka Taipale /sd Astrid Thors /r vjäs. Veijo Puhjo /vas.
Valiokunnan sihteerinä on toiminut
valiokuntaneuvos Sami Manninen.
