Kankaan Innen vuosikymmeniä · DIGI

Kankaan Innen vuosikymmeniä

Höytäniemi entisessä asussaan v. 1952, etualal­

la Ineksen ja Allanin istuttama koivu.

nez Kangas säilytti terävän muistinsa ja värikkään ker­

rontatapansa aivan pitkän elinkaarensa viime päiviin asti. Hän oli omalla tavallaan vanhan kulttuu­

rin tuote. Omat ja perheen asiat kuu­

luivat vain perheen piiriin, jopa niin että sukulaiset, ystävät ja tuttavat pi­

dettiin omissa lokeroissaan.

Kimingin rautaruukkiin oli tullut tehtaanjohtajaksi 1860-luvulla isoisä Johan Rosenlund Kokkolasta ja tuo­

nut mukanaan Johan VVictor Sahls- teinin, Kylli Kosken isoisä, tehtaan kirjanpitäjäksi. Molemmat olivat tul­

lessaan vielä nuoria, parikymppisiä ja ruotsinkielisiä. Omistajat olivat rannikon rikkaita ruotsinkielisiä kauppiaita. Ruukin menestyksen myötä myöskin Kalmulehdon tilasta muodostui vähitellen Ruukin "pat­

ruunan" asuinkartano.

Ilmeisesti varakkaat kokkolalaiset omistajat edellyttivät, että Ruukin

patruuna myöskin asui ja eli arvonsa mukaisesti. Vieraillessaan tehtaalla he odottivat saavansa asemansa mu­

kaisen kohtelun ja myöskin yöpymis­

tilojen tuli olla asianmukaiset. Tietyt tavat ja perinteet, joita Inez noudatti eläessään lähtevät ilmeisesti jostakin näistä maisemista 1800-luvun lopulta höystettyinä kokkolalaisilla maus­

teilla.

Ajat muuttuivat ja viimeinen kok­

kolalainen omistaja teki konkurssin 1880-luvun alussa ja Ruukki siirtyi Johan Rosenlundin ja jyväskyläläisen kauppiaan Parviaisen haltuun. He yrittivät kehittää ja monipuolistaa toimintoja: kosken partaalla toimi mylly, pieni sahalaitos ja ruukin toi­

mintaa yritettiin ylläpitää. Ruukin toiminta loppui kuitenkin v. 1897 entisessä mitassaan ja raudantaonta v. 1907. Kalmulehtoon jäi enää maata­

louden toiminta, saha ja mylly.

Kimingille muodostui Ruukin toi­

minnan aikana omalaatuisensa yh­

teisö. Kalmulehto asukkaineen eli kartanonomaista elämää. Tehtaan ammattiväki palkattiin lähinnä ruot­

sinkieliseltä Pohjanmaalta Kokkolas­

ta, Pietarsaaresta ja Vaasasta, muu tarvittava työvoima löytyi paikka­

kunnalta ja läheiseltä Soinin ja Per­

hon alueelta. Työvoima piti perhei­

neen asuttaa tehtaan läheisyyteen, koska työaika alkoi jo viideltä aamul­

la ja päättyi ilta kahdeksalta. Par­

haimmillaan työllisti Ruukki muine toimintoineen yli sata henkeä.

Eräs syy Ruukin toiminnan jatka­

miselle olikin niin Rosenlundilla kuin Parviaisellakin työväestöstä huoleh­

timinen. Heihin suhtauduttiin ystä­

vällisen tuttavallisesti j a haluttiin pat- ruunamaisesti turvata heidän toi­

meentulonsa, vaikka Ruukilla sinän­

sä olikin ongelmia taloudessaan.

Tämä sama ihmisystävällinen suh­

tautumistapa näkyi Johan Rosenlun­

din kuoltua hänen poikansa Albertin­

kin toiminnassa ja sama jätti jälkensä Inekseenkin.

Ruukki oli tullut tiensä päähän v.

1913, jolloin se myytiin ja Rosenlun­

dit ostivat Karstulan kirkolta Höylä- niemen tilan. Inez oli syntynyt vuon­

na 1903, joten hänellä ei ollut omia mielikuvia vasrsinaisen Ruukin toi­

minnasta. Hänellä oli kuitenkin elä­

viä mielikuvia loppuvaiheista, toi­

minnasta siellä ja ihmisistäkin arki­

sissa toimissaan.

Saimme lukuisat kerrat kuulla ja herkutella noilla muistoilla, mutta ylös niitä ei saanut panna puhumat­

takaan nauhoittamisesta. Pyysimme lukuisat kerrat mahdollisuutta sii­

hen, mutta aina vastaus oli kielteinen:

“Mitä niitä ylöspanemaan tai nau­

hoittamaan eivät ne olleet sen arvoi­

sia!" Ilmeisesti Veteraanikirjan ilmes­

tyminen ja siihen liittyneet pienet epätäsmällisyydet saivat Ineksen hie­

man toisiin ajatuksiin sekä Karstulan Kirja antoivat mahdollisuuden poi­

keta aiemmista puheista.

Kesällä v. 1998 kysyin parikin ker­

taa vaivihkaa mahdollisuutta nau­

hoitettuun haastattelu tuokioon. Vas­

taus oli edelleenkin kielteinen, mutta sisälsi jo pienen myönnytyksen: ehkä joskus tulevaisuudessa. Syyskuussa lupaus oli jo varsin täsmällinen ja lo­

kakuun puolivälissä sain jo sovittua haastatteluhetken seuraavaksi maa­

nantaiksi, ennenkuin lähtisin kohti Helsinkiä.

Perjantaina sain etiäisen eli puhe­

linviestin: Inne on jättänyt tämän maailman. Arvannette mielialan, näinkö tässä pääsi käymään. Tieto oli väärä ja maanantaina iltapäivällä as­

telin Karstulan sairaalaan nauhurin kera Inneä tapaamaan. Hänet tuntien tiesin, ettei minun tarvitsisi paljon kysellä, hieman ehkä ohjailla ja tehdä tilanne niin luontevaksi kuin mah­

dollista.

Ruukin elämää

"N iin papan pappahan tuli Kokko­

lasta alunperin bokhollariksi, kirjan­

pitäjäksi ruukkiin niinkuin Sahlstei- nin setäkin, Kyllin isoisä. Suku on sit­

ten alunperin lähtenyt Hollannista. Ja sillä hän sitten toi niin paljon sitä ruot­

salaista joukkoa, sehän työllisti 50 ih­

mistä ruukkiin. Siellä sitä sitten oli niitä ruotsalaisia niin paljon täällä."

"Lapsena sitten veljeni Allanin kanssa kysyttiin papalta aina joskus, että mikä se on kuule se Pääntin Eava, mikä se on Päänti? Kuule se oli sellai­

nen Eeva, jonka mies oli Bernhard.

Siitä sitten suomalaiset väänsivät Pääntin Eava. Samoin puhuttiin Lo- söörin Kaisasta. Mikä on losööri ky­

syttiin papalta? Se oli Bläsjön Karolii­

na! Se oli sitten miten suomalaiset muuttivat omalle kielelleen."

"Floras du merum, es est du mena, pappa oli käynyt triviaalikoulua ja lyseota ja osasi latinaa, jota siellä opis­

keltiin sekä venäjää pakollisena. Pap­

pa sanoi, että tuo lause teidän täytyy iänpäivää osata. Se on semmoinen vanha aurinkokello, joka sanoo sillä­

lailla: 'Näytän vain valoisat tunnit.

Sitä teidän pittää muistaa aina!'"

"Kyllä minä muistan ihan hyvin elävänä sen Sahlsteinin sedän: pitkä piippu, kalotti päässä ja soutel ja istu sitten sinne ja samalla lailla muistan Kyllin mummon. Hänhän puhui hy­

vin huonoa suomea. Kerran sitten sinne oli tullut kananmuna kauppias vai oliko tilattu sitten sinne. Ja sitten isoäiti oli kysynyt: 'Miten eiti kyylyy?' Tyttö ei vastaa mitään. 'M i­

ten eiti kyylyy?' 'Ei sen nimi ole Eeti, se on Alma Maria!' Kerran oltiin yht'aikaa kaupassa ja tämä jäi mulle mieleen sitten, kun hän osti pukukan­

gasta. 'Sitten mine osta vielä puoli metri semmoinen paikka perkki!"'

"Siellä oli ollut semmoinen tapa isopapan aikana: yksi mies soittaa ruokakelloa lauantaina iltana ja sa­

noo sitten: 'Jumala varjelkoot Ruuk­

kia, ja sen asukkaita kaikelta pahalta, tulipalolta ja kaikelta vaaralta!' Täm­

möinen lause ja kun tämä mies oli kuollut minun papan aikana sitä ei enää ollut."

"Pappa sanoi, että syvä hiljaisuus tuli sitten lauantaina, kun se kuului.

Ehkä joku oli uimassa, joku ehkä on kalastamassa, joku ehkä istuu vain siellä sillalla, kun siellä oli semmoi­

nen aitio. Sitä sanottiin lystihuoneek- si. Se oli siis sillan tasalla ja sitten port­

ti oli sinne ja istuimet oli näin. Se oli sellainen idyllinen näky, j a syvä hiljai­

suus sitten ja kaikki häipyivät sitten omiin asioihinsa."

"Pappa tykkäsi sitten, että ei kovin kauaa jaksa, kun aina on näin kovin suurta. Kun viljelyksiä oli niin kovin kaukana Kyyjärven ja Alajärven vä­

lillä. Sinne menivät sellaisilla vank- kureilla aina viikoksi oliko heinää vai

muuta viljelystä. Siellä oli sitten joku talo mistä saivat lämpimän ruuan ja yösijan ja iteltä oli kuivat evväät ja muut."

"Ruukilla tehtiin kaikkia tehdas- työtä: oli hevosen kenkiä, lukkoja, munkkipannuja ja muuta sellaista. Ja kun se kaikki loppui v. 1897, pappa sitten muutti, että tuli viljelyksiä ja kaikkia muuta sahateollisuutta: oli höylä, saha, jauhomylly ja sitte luu- mylly. Ja tästähän oli paljon kirjoituk­

sia, että oli luumylly!"

"O li sellainen Luu-Pekka, joka semmoisella isolla vankkureilla kul­

ki. Vähän sellaiset syvennykset kuin vene, sellainen pyöreä ja hänellä oli sitten oma paikka missä se sitten istu.

Ja aina lapsena nähtiin että Pekka is­

tuu tuossa ja ympäri pitäjää kiersi ja kerrää luita, arvaa oliko hyvä tuok­

su."

"Ja pappa oli sitten keksinyt sellai­

sen luumyllyn. Oli oikein suuria pak­

suja parruja ja korkeita. Niiden pääs­

sä oli semmoinen oikein paksu rau­

doitus ja sitten oli sellaiset suuret rau- takupit, vähän isommat oli ne kupit.

Ja sitten junttasivat ne hienoksi. Siellä oli hirvittävä haju, voit vain kuvitella.

Ei ollut mitään jääkaappeja. Mutta talvella otettiinjäitä ja sitten paksuun sahajauhoon laitettiin jäähuoneisiin, että kyllä ne oli kylmät laitokset. Luu- jauhoa laitettiin viljelyksille, ei hirve­

än paksusti mutta näin kylvettiin ja rukiin oljet olivat sitten aivan kuin tikkuja ne oli niin kovia ja kauniita."

Höyläniemen elämää

"Tultiin sieltä sitten Kimingiltä pois vuonna 1914. Höyläniemellä oli mei­

dän aikaan ovi keittiön eteiseen, mut­

ta he muuttivat sen tuonne päätyyn.

Minä en tiedä mitä varten. Mutta tämä koivu kun istutettiin, mamma sanoi että ei lapsikullat, ei mitenkään tuonne pelkkään kivikkoon. Noin iso kotikoivu vain on, istutettu yhdessä veljeni Allanin kanssa."

"Pappa sanoi tosiaan, että tulee vä­

hän liian raskaaksi, että ei loputto­

miin jaksa niin. Sitten Parviainen otti sen, että niinkuin tasasivat sen sitten.

Hänhän jakoi sen sitten pikku kappa­

leisiin. Sieltä sai tuo ja tämä ja nuo, ketkä sieltä tahtoivat."

"Kartanoa ei sitten enää ole. Silloin v.

1933 ruppeevat tulikuumana päivä­

nä sitten niin paistinuunia lämmittä­

mään. Meillä oli sitten tuossa vieress' lähellä oikein leipomotupa. Ja ei mil­

loinkaan kuumalla ilmalla, katso kun siinä oli pärekatto. Minä en tiedä sit­

ten, miksi ne eivät käyttäneet leivin- tupaa vai oliko se sitten hävitetty jo."

"Siihen tuli silloin sitten sellainen Riihinen, joka antoi tulla niinkuin sähkölaitosta sitten, tuli tähän kirkol­

lekin sähköä. Se oi' niin huonoa säh­

köä kuin olla tais. Kymmenen aikaa tuli merkki aina sitten, nyt on loppu, Riihinen iski silmää!"

"M eillä oli sitten siirtolaisia, Suo- järveläisiä ukki ja mummi, ja niillä oli oikein iso, semmoinen oikein lamp­

pu, sellainen lyhty. Se oi' oikein kirkas sitten keittiössä, kun se avattiin niin kaikki loisti. Ne veivät aina sen säh­

kölampun alle ja sanoi: 'Häppee nyt sitä sähköä, häppee nyt sitä sähköäsi' Ja kaikki oli sitten niin kirkasta."

"Höyläniemelle tultiin sitten v.

1914 ja siellä oli sitten ihan sellainen viljelys oikein. Samoin siellä oli Ruu­

kissa hirveän iso navetta, missä oi' 28-29 lehmää. Ja lapset ei saanut mennä sinne, kun siellä oli hirveän iso sonni, jolla oli nenässä rengas. Sen nimi oli sitten Alpo. Voi kauhea kun sitä pelättiin, hirveästi pelättiin. Siellä oli tämmönen määrä lehmiä. Se oli niin hirveän iso se navetta. Siellä oli muutama kanakin, oliko niitä kym­

menkunta. Siinä oikein pitkillä jaloil­

la seisoivat yksinäisessä nurkassa sit­

ten.

"M eijeriin tuotiin maito, niinkuin ennen meijeriin vietiin. Ja sieltä tuo­

tiin aina voita ja se niinsanottu lasku- maito, joka nyt on sitten niin sanottu hylamaito, niinkuin minä sanon hy­

lättyä maitoa, hyi kauhea. Imelätä vai m itä."

"Ja sittenhän sitä isopapan aikana Ruukista on viety voita tuonne etelä Suomeen kauaksi. Mutta miten, sitä ei tajua, jääkoteloiden ympäröimänä vai miten. Niin tai hyvin suolattuna.

Ja mastoja on viety sinne sitten, ja pih­

kaa. Mitä pihkalla on tehty sitä ei tiiä, eikä tullut isopapalta kysyttyä. Ja mastoja tosiaan, se on sitten selvempi asia, mutta täältä on kauhea matka, hevosella sitten."

"Tästä sitten niin kun Höylänie­

melle tultiin. Ensiksi kun satuttiin papan kanssa tekemään pienen juna­

matkan Suolahti-Äänekoski. Siellä sitten oli yksi papan luokkatoveri ly­

seosta. Mutta hän käytti voimasanoja hirveästi, joka toinen sana oli niin, se

oikein hirvitti kun kotona ei ollut tot­

tunut sellaista kuulemaan ollenkaan.

"H än sanoi, että osta multa talo!

Pappa sanoi, että ei sitä noin yks'kaks' ostella taloja. Se oli' sellai­

nen Kuusaan kartano, joka oli siinä lähellä Kuusaan asemaa. Ja pappa sanoi että kyllä hän on tarpeessa ostaa talo, mutta luulen että en sentään syn- tymäseudulta lähde pois. Ilmoita kumminkin, että sitten minä tietäisin sen. Pappa oli sitten ilmoittanut, ettei siitä sitten tule yhtään mitään. Minä olen täällä harkinnut yhtä asiaa, kun on yksi agronomi joka on kaupannut hänelle sitä sitten. Ja se oli sitten se agronomi Vekara.. ."

"Ja silloin kun me tultiin sinne... Se oli sitten n iin ... Minä muistan kuinka ikävää se oli', kun Ruukissa oli kaikki niin valoisaa ja kaunista ja pitsiä ja kaikkia oli niin. Siellä oli' sitten esi­

merkiksi keittiö, niin siellä oli hirret vain ja punamullalla laitettu vain ja kaikki ne huoneet mitä oi', ne oli lai­

tosta vaill'. Hän oli sitten agronomi Vekara sanonut, että vähän kerral­

laan ja hänellä on pitkä matka sinne Maamiesseuraan Jyväskylään."

"Ja sitten sitä ruvettiin laittamaan ja ajatus oli sitten ollut sellainen, että mitenkä hirren kolot täytetään. He olivat yhden Liimataisen kanssa, j oka oli ainut maalari, pohtineet: 'Jos teh­

täisiin tällä lailla, että laitettaisiin vä­

hän vettä, sahanjauhoa, ruisjauhoa ja sitten näitä liimalevyjä sulataan sit­

ten.' Semmoinen seos hirvittävässä, hirvittävässä tiinussa sitä oi' ja kyllä se oli hirveä haju, kato liima. Se oi' hirveä haju. Ja sillä sitten on kaikki hirrenraot, ne oli sitten niin kauhean kovia, kun ne kuivuivat. Vissiin sais' kirveellä paukauttaa, että sais siihen reiän."

"Sen minä muistan, mitä sitten.

Niinkuin ennen sanottiin masiinapa- peria, jota pantiin ennenkuin tapettia laitettiin. Sitten oli kauhea määrä nu- pinauloja, joita Liimatainen pan' pos­

kensa täyteen ja se poski ihan pullisti ja sieltä aina ottaa ja löi. Sillä lailla lai­

tettiin tapettia kiinni silloin ja kaikkia nauloja, ettei vaan mittään näkynyt näitä nauloja sitten. Kyllä se oi' kau­

heata työtä koko kesän. Voi kauhea paikka!"

"Höyläniemi oli aika uusi raken­

nus silloin kun muutettiin sinne. Se oli kai rakennettu v. 1909 eikä ollut vielä valmis. Tässä on tälläinen pape­

ri: Ostettu v. 1916, rakennettu v. 1909.

Puutarhaa 0,3-1,5 ha, kokonaispinta- ala 153 ha, peltoa 33 ha, metsämaata 120 ha. 80 kanaa, hevosia 3-4, lehmiä 12-13, yksi sonni, sikoja 4-5. Semmoi­

set siellä oli, se oli oikein reilu talo."

Hilda ja Nestori

"Semmoinen perhe, mikä oi' meillä;

Hilda ja Nestori olivat meillä 28 vuot­

ta. Ehtihän niitä olla muitakin jo, mutta ne olivat sitten niin kauan meillä. Hilda oli sellainen, joka tik- kas' täkkiä. Oikein hyvä täkin laittaja ja siinäkin oli taitoa, kun sen laittoi. Ja sota aikana puhuttiin jotakin pientä, oliko se jotakin kokeilua vai mitä: sii­

tä kellon käännöstä. Meillä ei mittään käännetty Nestori oli sanonut: 'M i­

nulle ei tarvitse tulla sanomaan ollen­

kaan, että ruvetkaa kääntämään, minä en mäne talliin ajattomalla ajal­

la!' Ei kai sitä otettu käyttöön ollen­

kaan, siitä on hirvittävän kauan."

"Hildan ja Nestorin sukunimi oli Riekko. Sitten heille sanottiin, että saavat olla niinkauan kuin ite halua­

vat. Pikkutalossa oli kerran koti heil­

lä. Siinä olisitten yksi hellahuone, tu­

leva- ja menevävesi, sauna oli ihan sitten heidän seinän takana ja puulii­

teri sitten heti saunan takana. Se oli se pikkutalo, he asuivat siellä sitten."

"Kerran sitten Hilda, kun tuli sai­

raaksi sanoi: 'Kun Nestori ei jaksa nyt enää hoitaa häntä, että niinkun kun­

nalliskotiin, että kun minut sinne hommattaisiin!' Se oli meistä ihan jär- kyttävätä suorastaan. Minä soitan sinne silloiselle johtajattarelle, että kun siellä siilon oli semmosia niin­

kuin yhen hengen huoneita. Kaksi sii­

hen oikein hyvin sopi, että näin sän­

gyt ja tuohon jäi tyhjyyttä sitten. Minä sanon johtajattarelle, että täältä tule­

vat sitten, ketä ovat ja että olisi vähän jotakin naulakolta, että saisi Hilda tehä vähä jotakin omia vaatteita, olisi vähän kodikkaampaa sitten."

"H än oli siellä sitten jonkun aikaa ja sitten aina kun käytiin siellä, hän sanoi: 'minkätähen Nestori ei tule tänne?' Ei taho hirvitä sannoakaan Nestorille sitä. Hänelle laitettiin ruo­

ka sitten, mamma sanoi käyppäs sa­

nomassa Nestorille tuleeko hän tänne syömään meidän puolelle. Hän sa­

noi: 'En minä, oon oppinut syömään omassa pöydässä, että jos kerran m o­

ka tuodaan oikein, on hyvä kaikki.' Niin sitten vietiin Nestorille ruoka."

Inez Kangas vilkkaassa seuruste­

lussa Kylli Kosken kanssa tämän 85- vuotispäivillä.

"Sitten kerran sanottiin Nestorille, että Hilda on sitten pyytänyt niin ko­

vasti, että tulisitte hänen luokseen sinne sitte. Nestor sanoi: 'Jos sitä sit­

ten hänen täytyis lähteä.' Ja sitten kun oli itekseen päättänyt ja kaikki pikku­

tavaransa ja asiansa järjestäneet jolle­

kin tuttavalleen, joka oli heille oikein tuttu. Sitten kun Nestor lähti, niin kyllä meitä itketti, ikkunasta kun ka- tottiin. Nestori lähti polkupyörällään eikä hän katsonut yhtään taaksensa, ei yhtään."

"M inä kerran sitten sanoin hänelle, että pahahan teillä on täällä olla, kun olette nuin kauan ollut! Nestori sanoi sitten: 'Ei oltais, jos ois paha! Että kun molemmat herrat sanoivat aina työs­

tä sillä lailla, että ei milloinkaan että mänkee tekemään sitä. Vaan sanot­

tiin aina sillä lailla, että laitettakos tai tehtäskös sillä lailla.' Kyllähän se oli niin hyvä asia, että hänelle uskallet­

tiin sanoa sillä lailla, kun hän on sitten niin talon puolella kun olla taitaa."

"Kato kun toisella puolen tietä oli ompelija. Ja kerran sitten sellainen Edit Koskinen oli kysynyt Hildalta:

'Mitäs Höyläniemelle kuuluu?' Ly­

hyt vastaus: 'Käy kysymässä!' Sanoi sitten tämä Edit Koskinen, ettei sitä tiiä ollenkaan sitä lausetta. Että se on sitten niin talon puolella kuin olla voi.

Jos olisi vaikka sanonut: 'Ei mittään erikoista!', mutta 'Käy kysymässä!"'

Koulussa

"Minä olin silloin, kun oltiin Rauta­

ruukilla kävin Kimingin kansakou­

lussa kolmena talvena. Opettajan nimi oli Ingalsuo ja rouvan nimi oli Hanna ja sitten niillä oli yksi poika, jonka nimi oli Eino. Ja se pidettiin niin hirvittävässä kurissa, se oli semmo- sessa kurissa, että se ei saanut oikeas­

taan olla olemassakaan."

"Aina muistan semmoisen, kun sillä oli, silloin ei sanottu vessahätä, mutta ulkohuoneeseen: rappuja ylös tuonne noin poikien ja tyttöjen. Kuule tää viittaa ja pyytää: 'Minun täytys mennä?' 'Istu alas!' Ja me kaikki näimme, mitä tapahtuu. Itse opettaja Ingalsuo oli tupakkaihminen ja oi' polvillaan kakluunin edessä, ei kato Valkoset gardiinit vain ruskettuisi.

Siellä kaikki oi' niin."

"Koulussa oli kova järjestys. Siellä ei ollut ruokaa, voileivät ja maitopul­

lo mukana sitten. Aamulla mentiin,

koulu alkoi kymmeneltä vai oliko se yhdeksältä ja sieltä tultiin niinkuin kolmen aikaa sitten kotiin, valosan ai­

kaan liikuttiin. Sitten meitä oli kaksi poikaa ja minä, kun sellainen Vilho Laukka, joka oli papalla myllärinä. Ja sitten oli sellainen metsänhoitaja Ek­

lund, joka sitten asui meillä perhei­

neen, ja siellä oli sitten Onni niminen poika. Ja aina niiden poikien keskellä minua vietiin."

Tampereen tapahtumat

"Sitten minut vietiin Tampereelle kouluun. Enhän minä sitten ole käy­

nyt kuin kuus' luokkaa Tampereella yhteiskoulua, minä olin oikein sai­

raalloinen. Sitten siellä oikein riehui lavantauti. Ja siitä ajasta asti sain jota­

kin sitten ikusiksi ajoiksi. Kaikille koululaisille annettiin, nyt voi verra­

ta, vaikka melkein kuin sukankuti- men neulaa. Semmoinen oikein pak­

su piikki. Tänne solisluunseutuun ja sitten viikon päästä käsivarteen.

"Sitten minä oli sukulaisilla, sellai­

nen insinööri Sjöberg, papan serkku, tähän perheeseen otettu ihan niin­

kuin lapsena. Siellä minä olin sairaa­

na kolmatta viikkoa. Eikä silloin ollut puhelinta, että kirjeitse sitten että pappa tulisi hakemaan minut pois.

Minä olin toisen kolme viikkoa koto­

na vielä sitten potilaana. Aina jotakin sairasta, vesirokosta alkaen vaikka mitä."

"Minä sanoin sitten, että minä olen niin kauheasti uponnut lauluun ja musiikkiin, sillä lailla, että minä en lähde enää yhtä tippaa jatkamaan.

Minä kyllä tässä elämässä selviän täl­

läkin koululla ihan hyvin. Mutta kyl­

lä todistukset olivat ihan hyviä, koti­

väkikin oli ihan tyytyväisiä sitte."

"Kyllähän siellä ikäväkin oi', mut­

ta se vasta kauheaa oli, kun jäin Vapa­

ussodan aikana sinne. Sitten loppu ruoka ja kaikki sitten. OI' vain sem­

moinen näkkileipä oliko se nyt Työ­

mies niminen ruisleipä, oikein hyvää, ai kun se oli hyvää. Siitä sitten täti Bergroth antoi pikku palasen ihan pienen, pienen palasen ja sitten oi' porkkana vettä. Ja jos tahto laittaa vähän imelätä, sitten oli semmoista oikein paha imelä, kun oli sitten sitä sakariinia ja semmoista. En minä pal­

jon ottanutkaan, kun se oli niin yök- kyyttävää."

"Sitten kun oli niitä sähkösanomia, niin minä sitten ostin sellaisen. Kah- telen sitä sitten näin; hiljalleen käve-

Juho Repo auttaa Inez Kangasta M ustaniemen rappusilla.

Ien ja kahtelen, että missä rintamalin­

jat ovat ja mitä on tulossa. Mutta kuka tullee tuossa vastaan, hyvä ihme, ka- tonkohan minä ihan väärin kuka se on? Semmosen Korpelan täti tullee vastaan tuossa! Minä olen ihan niin­

kun ällikällä lyöty. Hän oli Kunnallis­

kodista, silloin kun oli niitä mielisai­

raita, se hoitaja. Hän oli Lempäälästä päässyt tähän asti ja nyt hän meinaa sitten vain jatkaa matkaa, että hän pääsee Karstulaan."

"Ottasko täti miut mukkaa? 'Kyllä­

hän minä otan siut ihan mielelläni' Mutta minä en uskalla lähteä ennen­

kuin, jos tätikin voisi lähteä sinne Bergrothille. Että sieltä kysyttäis' sit­

ten, että voisinko minä lähteä mu­

kaan. Kun minut on jätetty sinne sillä lailla kuin oma tyttö, oma lapsi siellä ja sitten pappa sanoi vielä, että jos on käytös sopimatonta niin ilmoittaa heti paikalla minulle."

"Sitten mennään tämän tädin kanssa sinne ja minä esitän asian. Nii­

tä oli kaksi tätiä neiti Bergroth ja rou­

va Sourander, sisarukset olivat, piti­

vät koululaisia. Sitten he sanoivat:

'Kuule Inne siitä ei tule yhtään niit­

tään, kun sinut on jätetty tänne mi­

nulle ihan niinkuin omaksi tytöksi.

Siitä ei tule mittään, jalkaisin lähteä Karstulaan, ei tule mittään!' Tottakai minä itkeä pillitin ja kirjoitin kirjeen kotiin sitten. Niin Karjalainen hänen nimensä oli niin, Karjalaisen täti. An­

noin kirjeen hänelle sitten."

"Sitten hän lähti. Hän on sitten ko­

tona kertonut jäljestäpäin, että hänel­

lä oli sitten mukanaan Työvoima ja joitakin valkoisten lehtiä. Ja hänelle sanottiin: 'Kyllähän sinä tästä meidän sivu pääset menemään, mutta miten lienee sitten lahtarien joukossa?' Hän pääsi sitten niin, että oli rintaman ta­

kana."

"Sitten tulee joskus Myllymäelle kahden kolmen päivän päästä. Tal­

lustaa, tallustaa, jossakin välissä käy vähän lepäämässä ja nukahtamassa.

Kaikki on niin epävarmaa ja pelotta­

vaa, että ei tohtinut, arvaako pyytää että sais nukkua vähän aikaa."

"Sitten tulee kuule Myllymäelle.

Karstulaan asti pitäisi lähteä vielä!

On jo ihan ihminen niin, ettei näe enää. Ei hän jaksa enää lähteä, mutta koti on siellä. Sitten kun hän oli levän­

nyt Myllymäellä vähän ja jotakin ruo­

kaa syönyt. Siinä oli jokin sellainen majatalo, kävi siellä ja nukkunut pik­

kusen aikaa siellä. Ja päivä on nou­

sussa ja kova pakkanen."

"Sitten kun hän lähtee; 'Mitäs, täs­

tähän ei pääsekään, mitä siellä on ees- sä?' Hän on niin väsynyt, että hän näki että on hirvittävät lumivallit ees- sä. Miten minä tuosta pääsen? Hän vähän lepäilee ja yrittää uudelleen.

Koettaa kädellään ja siinähän on vain tyhjyyttä. Hän oli vain niin väsynyt ettei päässyt eteenpäin. Lähti kuiten­

kin ja pääsi lopulta Karstulaan kotiin­

sa."

"Kun tädeillä oli sellainen Hilda- neiti joka oli keittäjä. Täti pyysi Hil­

daa hakemaan leipää läheiseltä Halli­

tuskadulta paikka, jossa leivän saisi ottaa. Jos siellä vielä on! Hilda vastasi:

"En mää uskalla, en mää hirviä, sieltä kuuluu niin kauhia proikina!' Se oli minulle oikein ihmettelyn aihe tuo proikina sana, aivan käsittämätön."

"M inä siten sanoin: 'Mitä jos minä lähtisin, piipahtaisin pian, eihän tästä ole niin pitkä matkakaan.' Sitten minä menin ja sain leivän. Kun tulin pois oli suksimiehiä hirveän paljon, kun menivät työväentalolle. Tuossa oli Aleksanterin kansakoulu, ja Alek­

santerin kirkko ja venäläisten kasar­

mia oli paljon siellä. Ensimmäinen näky, joka minulle tuli siellä oli hirveä paukahdus koulun isolla pihalla. Vie­

läkin näen silmissäni verisen hevosen hännän, siellä oli puusilppua kaik­

kialla. Oli siellä varmaan ihminenkin rekineen, mutta hänestä en nähnyt jälkeäkään."

Kastulan kuorot ja teatteri

"A i kun meillä oli mahtavat kuorot täällä Karstulassa. Sitten vielä, kun tuli siirtolaisia, Suojärven kanttori ja kirkkoherra olivat oikein jyriseviä bassoja. Sitten käytiin, opettaja Mä­

enpää johti, konserttimatkoilla Ala- järvellä ja Kivijärvellä ja näissä sitten naapuripitäjissä. Ja sitten, kun meillä oli tämä näytelmäohjelma. Meillä oli oikein aito teatteriohjaaja. Hän oli ol­

lut oikein jossakin suuressa teatteris­

sa ohjaajana, mutta sitten oli väsynyt näin suureen työhön ja hakemalla haki tänne."

"Puheenjohtaja Elli Poikola sanoi, että yritetäänpä tällaista herraa sieltä sitten. Suuria näytelmiä esitettiin.

Mutta yleensä ei teatterissa tanssita, mutta oli tunti tanssia vielä. Esitykset olivat kuin nuijalla lyötyjä, siellä oli paljon kansaa. Sitten oli vielä nämä valtion postiautot. Kivijärvi-Mylly- mäki auto, Ähtäristä ja Keuruulta tuli koppahattusia, kyllä meillä oli valta­

vat esitykset. Ne olivat yleensä vii­

konloppuisin tai miten saatiin ne val­

miiksi. Minun läksiäisnäytökseni oli Syntipukki. Voi kauheaa, kukkia, kukkia, esirippu auki ja kiinni jne."

Talvisodan aikaa

"Vuonna 1939 minä tulin sitten takai­

sin Karstulaan. Kun yl'esikunta jäi Hämeenlinnaan, minä jotenkin mo­

nivaiheisen matkan jälkeen pääsin kotiin. Mamma oi' sairas, pappa oli sairas. Ja kaikesta kauhusta ajatteli- vat sitten; Allan kaatuu varmasti ja Inneä ei koskaan ennää löydy. Sella- nen kauppias Rissanen oli sitten sa­

nonut: 'Kyllä se Inne onniin kauhean noppea jalkane, kyllä se vain siellä on olemassa!' Ei silloin naurattanut, mutta jälkeen päin."

"Sitten Elli Poikola, meidän pu­

heenjohtaja, soittaa: 'Tule Inne hyvä het' tänne Suojaan! Siellä on aivan vieraat ihmiset. Siellä oli nämä topo­

grafien rouvat sitten. Tule kuule, tääl­

lä on ihan hätä! Siellä kun on valtion

muonat ja käyttävät itelleen sokeria ja kaikkea ottavat itelleen. Ne on aivan onnettomia ne Oinoskylän lotat, on­

han siellä se Jäntin Elli meidän karjan- hoitaja, mutta ei muita. Tule nyt!' Ka­

totaan nyt sitten huomiseen päivään, minä sanoin."

"Minä sitten lähdin huomenna sin­

ne. Ja voi onneton paikka, siellä oli sitten hirveätä setvimistä. Yks' sella- nen rouva Tyrni, hän sanoi: 'Hän on niin hyvin tottunut tällaisiin oloihi, että hän voi hyvin olla täällä sitten.' Minä sanoin: 'Ajat ovat muuttuneet, siitä mihin olette tottuneet!' Tästä tu­

lee nyt loppu, te menette nyt ulos rou­

va Tyrni, ettekä tule enää takaisin!

Siellä oli pari kolme muuta ja yks' sanoo sitten: 'Hän on kyllä käyttänyt hienoa sokeria, kun poika tykkää niin puuron kanssa!' Minä sanoin: 'Laite­

taanko Taipaleen joella?' Minä olin aivan tulessa."

"Minulla oli jo lopuksi mantteli päällä ja lähdössä pois. Voi onnetto­

mia keitä meitä lottia siellä oli: 'Älä hyvä Inne lähe pois, älä lähe!' Silloin tulee kapteeni Paulaharju, Kyllin su­

kulaisia, ja pyytää anteeksi, etten läh­

tisi pois. Minä sanoin: 'Se on vähän sillä lailla, mitä sanoo sitä ei voi niellä takaisin!"'

Allanin kaatuminen

"Minulla oli ennakkoaavistus veljeni Allanin kaatumisesta. Sanoin Masal­

le, miehelleni: 'Vaikka kaikki Karstu­

lan miehet palaisivat sieltä, Allan ei tule, hän kaatuu!' Helmikuun neljäs- toista päivä, 25 astetta pakkasta, sit­

ten kauppias Ritanen huutelee: 'Inne eläppäs' mäne. Justiin on tullut tieto, että Allan on sairaalassa, hän on haa­

voittunut!' Minä vaistosin, menin kuitenkin vielä Suojaan. Olin siellä vähän aikaa ja sitten kotiin. En voinut kertoa sairaille vanhemmilleni koko päivänä, vasta myöhemmin se oli pakko sanoa."

"Rovasti VVesamaa kertoi Papalle joskus myöhemmin: 'En hirvinnyt tulla vanhoille perhetuttaville sano­

maan. Kun ollaan liika tuttuja, en hir­

vinnyt tulla sanomaan, kun on ite täy­

tynyt ottaa vastaan kaksi poikaa."'

Lottatoimintaa Karstulassa

"O I' kuumaa kesäpäivää, kylmää tal­

vipäivää, kun siirtolaisia tuli. Ensim­

mäisen kerran, kun siirtolaisia tuli vanhalle rukoushuoneelle, siellä en­

siksi olivat ottaneet vastaan. Ilmoitet­

tiin vain, että mäne sinne, siellä on jo muutamia auttamassa. Ja ne oli hirve­

än kovia ite auttamaan, emännät sit­

ten."

"Olin siellä sitten rinnatusten tis­

kaamassa yhen emännän kanssa. Ja sanoin hänelle sitten: 'En minä ossaa teillekään yhtään mittään puhua, kun tää on kaikki niin kauheeta!' 'Mitä kauheeta, miusta tää mittää kauheeta oo! Kyllä ryssillä vast' kauheeta o' niin, nill' vast kauheeta o', niil' on vähä vaatteitakaan oo' sinne jäätyvät tönkkölöille, ovat pitkin siellä hankia vain, nii! Nytkin me ollaan täällä ka­

ton alla vain, tämmöist' meiän elämä nyt on. Saa nähä tuleeko koskaan yh­

tään koskaan paremmaks!' 'Ihan näin, karjalaisen luonne oikein!"

"Sitten kun se kesäsota tul' oltiin Suojassa, kun tuli oikein suuret jou­

kot siirtolaisia. Ja sitten me syötettiin päivässä noin pari tuhatta miestä. Ei mittään kertakäyttö astioita. Pitkä au­

totalli oi', kaunis siisti oi', valkoiseksi kalkittu ja kaikki ja siellä pitkät pöy­

dät. Ja menivät sitten syömään sitten mihin menivätkään. Ja toisilla, jotka tulivat oli kenttäkeittiöt, kiehuivat koko matkan kun menivät. Toiset menivät sitten läpi tästä ja niin."

"Kyllä se on Jumalan kiitos, että ihminen voi puhua ja muistaa. Ihmi- nenhän ei voi kaikkea muistaa. Että voi itekseen olla, kirjoittaa ja lukea ja kävelyhän on ihan hyvä, kun on tur­

va mukana, hoitajan kanssa. Tänä päivänäkin viimeksi siellä sitten kier­

rettiin noita orapihlajia, tuhnutti vä­

häsen. Ei kuitenkaan tullut vettä tai­

vaalta, mutta tuhnutti."

"Kyllä elämässä on ollut sorttia jos lajia! Kyllä sit' on ollu vaikka mitä!

Mittään ei puutu, yksin oon ihan, kaikk' on viety pois, kaikki!"

Karstulassa 24.10.1999 Seppo Rautiainen