"Paine näyttää siltä, niinkun ei välitä." : Fokusryhmäkeskustelu suomalaisten nuorten miesten ulkonäköpaineista

(1)

"PAINE NÄYTTÄÄ SILTÄ, NIINKUN EI VÄLITÄ."

Fokusryhmäkeskustelu suomalaisten nuorten miesten ulkonäköpaineista

Tiia Lehtomäki Pro gradu -tutkielma Sosiaalipsykologia Yhteiskuntatieteiden laitos Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Itä-Suomen yliopisto Maaliskuu 2019

(2)

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Yhteiskuntatieteiden laitos

Sosiaalipsykologia

LEHTOMÄKI, TIIA: "Paine näyttää siltä niinkun ei välitä". : Fokusryhmäkeskustelu suomalaisten nuorten miesten ulkonäköpaineista

Pro gradu -tutkielma, 75 sivua, 2 liitettä (2 sivua) Tutkielman ohjaaja: Professori Vilma Hänninen Maaliskuu 2019

______________________________________________________________________________

Avainsanat: ulkonäkö, ulkonäköpaine, sukupuoli, hegemoninen maskuliinisuus, fokusryhmä, laadullinen asennetutkimus

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan 21–26 -vuotiaiden suomalaisten miesten ulkonäköpaineita, ja verrataan niitä lähinnä Suomen ulkopuolella tehtyyn tutkimukseen. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, kokevatko miehet ulkonäköpaineita, ja mikäli kokevat, tarkoituksena on myös selvittää, mihin ulkonäköpaineet kohdistuvat ja mikä niitä aiheuttaa. Tutkimuksessa tarkastellaan ensisijaisesti yleisiä näkemyksiä, mutta myös osittain henkilökohtaisia kokemuksia miesten ulkonäköpaineista.

Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimii hegemoninen maskuliinisuus. Tutkimuksessa maskuliinisuus nähdään miehisten ominaisuuksien ideaalina, ja nimenomaan hankittuna ominaisuu- tena. Connellin kehittämä hegemoninen maskuliinisuus nähdään tutkimuksessa käsitteenä, joka kuvaa sitä, mitä pidetään luonnollisena ja normaalina koskien miesten ulkonäköä ja muita ominaisuuksia.

Aineistonkeruumetodina tutkimuksessa toimii fokusryhmäkeskustelu. Tutkimusaineisto on kerätty kahden fokusryhmäkeskustelun avulla, joihin osallistuivat yhteensä seitsemän 21–26 -vuotiasta nuorta miestä. Fokusryhmäkeskustelut toteutettiin Kuopiossa, ja keskustelun runkona niissä hyö- dynnettiin laadullisen asennetutkimuksen lauseväittämiä. Aineiston analyysi toteutettiin laadullisen sisällönanalyysin avulla, ja aineisto luokiteltiin viiteen yleisteemaan.

Tutkimuksen tulosten mukaan miehet kokevat ulkonäköpaineita, mutta eivät juuri puhu niistä kes- kenään. Miesten ulkonäköön ei kuitenkaan kohdistu yhtä paljon vaatimuksia verrattuna naisten ul- konäköön. Osa miehistä ottaa ulkonäköpaineet vakavasti, ja osa taas pystyy suhtautumaan niihin huumorilla. Miesten ulkonäköpaineet kohdistuvat lähinnä vartaloon liittyviin fyysisiin ominaisuuk- siin, joihin he eivät voi itse vaikuttaa, kuten pituus ja kaljuuntuminen.

Tutkimuksen tulosten mukaan ulkonäköpaineita miehille aiheuttavat ulkonäkökeskeiset ammatit, vastakkaisen sukupuolen vaatimukset, tavalliset ihmiset ja sosiaalinen media. Uudet sosiaaliset tilanteet ja peilin edessä oleminen saavat miehet pohtimaan ulkonäköään. Miehet näkevät ulkonäkö- paineet myös positiivisena asiana. Miesten kohdalla ulkonäköpaineiden sijaan korostuvat suoritus- paineet.

(3)

UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND, Faculty of Social Sciences and Business Studies Department of Social Sciences

Social Psychology

LEHTOMÄKI, TIIA: "The pressure to look like you don't care." : Focus group discussion about Finnish young men's appearance-related social pressure

Master's thesis, 75 pages, 2 appendices (2 pages) Advisor: Professor Vilma Hänninen

March 2019

______________________________________________________________________________

Keywords: apperance, apperance-related social pressure, gender, hegemonic masculinity, focus group, qualitative attitude approach

This study examinates Finnish men's appearance-related social pressure between the ages of 21–26 and compare them to the studies conducted mainly outside Finland. The aim of the study is to figure out whether men experience apperance-related social pressure and if that is the case then also find out to where the pressure is focused at and what causes the pressure. The study examines firstly general views but also partly personal experiences about men's appearance related social pressure.

The theoretical framework of the study is hegemonic masculinity. In the study masculity is seen as an ideal of the manly characteristics and specially as a acquired characteristic. In the study hegemonic masculity developed by Connell is seen as a concept which describes what is assumed to be natural and normal considering men's appearance and other characteristics.

The data of the study has been collected by using focus group discussion as a method. The data was collected by using two focus group discussions to which was participated seven young men between the ages of 21–26. Focus group discussions were conducted in Kuopio and attitude statements from the qualitative attitude approach (QAA) were used as a frame of the discussion. The data was ana- lyzed by using the qualitative content analysis and classified into five main themes.

According to the findings of the study men experience apperance-related social pressure but rarely discuss about them between each other. There are not so many requirements considering men's apperance compared to women. Some men take appearance-related social pressure very seriously while others deal with them using humour. Men's apperance-related social pressure focus on mainly those physical qualities of the body which they can not affect, for example height and hair loss.

According to the findings of the study men experience appearance-related social pressure because of appearance focused occupations, the demands of the opposite sex, ordinary people and social media. Men consider their looks in new social situations and in front of the mirrow. Men see apperance-related social pressure also as a positive thing. The pressure to perform is much bigger in men than the appearance-related social pressure.

(4)

Sisällys

1.JOHDANTO ... 1

1.1 Tutkimuksen tausta ... 1

1.2. Tutkimuskysymykset ja tutkielman rakenne ... 3

2. HEGEMONINEN MASKULIINISUUS ... 5

2.1. Sukupuoli ... 5

2.2 Maskuliinisuus ... 8

2.3 Hegemoninen maskuliinisuus ... 11

3. ULKONÄKÖPAINEET ... 15

3.1 Ruumiillisuus ja ulkonäön merkitys ... 15

3.2 Media, mainonta ja kauneusleikkaukset (sosiokulttuuriset tekijät) ... 16

3.3 Kulutuskulttuuri ... 22

3.4 Nuoruus ja kuluttaminen ... 25

3.5 Miesten pukeutuminen, muoti ja hiukset ... 27

3.6 Nuoret ja ulkonäön merkitys ... 29

3.6.1 Tyttöjen ulkonäköpaineet ... 31

3.6.2 Poikien ulkonäköpaineet ... 32

3.7 Yhteenveto ... 33

4.TUTKIMUKSEN TOTEUTUS ... 35

4.1 Laadullinen tutkimus ... 35

4.2 Laadullinen asennetutkimus metodologisena lähestymistapana ... 36

4.3 Virikkeellinen fokusryhmäkeskustelu aineistonkeruumetodina ... 37

4.3.1 Kohdejoukko ja sen rekrytointi ... 38

4.3.2 Fokusryhmäkeskustelun toteutus ja sen arvio ... 39

4.4 Aineiston analyysi ... 41

4.5 Eettiset kysymykset ... 43

5. TUTKIMUKSEN TULOKSET ... 45

5.1 Ulkonäköpaineet yleensä ja niiden taso verrattuna naisiin ... 45

5.2 Asiat ulkoisessa olemuksessa, joihin ulkonäköpaineet kohdistuvat ... 49

5.3 Tilanteet, joissa ulkonäköpaineet ovat erityisesti esillä ... 51

5.4 Ulkonäköpaineisiin suhtautuminen ... 54

5.5 Ulkonäköön panostamisen aste ... 56

5.6 Yhteenveto ... 62

(5)

5.7. Muut teemat ... 63

6. POHDINTA ... 64

6.1 Tutkimuskysymyksiin vastaaminen ... 64

6.2 Miesten ulkonäköpaineet ja hegemoninen maskuliinisuus ... 65

6.3. Tutkimuksen luotettavuuden arviointi ... 66

6.4 Tutkimuksen yleistettävyys ... 68

6.5 Miesten ulkonäköpaineet, psyykkinen hyvinvointi ja identiteetti ... 68

6.6. Tulosten soveltaminen ja jatkotutkimusaiheet ... 69

LÄHTEET ... 71

LIITTEET ... 1

Liite 1: Haastattelukutsu ... 1

Liite 2: Ryhmäkeskustelun runko... 2

(6)

1

1.JOHDANTO

1.1 Tutkimuksen tausta

Nykyisessä länsimaisessa kulttuurissa hoikkuus yhdistetään onnellisuuteen, menestykseen, nuoruu- teen sekä sosiaaliseen hyväksyntään. Ylipaino yhdistetään taas laiskuuteen sekä voiman ja kontrol- lin puutteeseen. Naisille ideaali vartalo on hoikka ja miehille taas hoikka sekä lihaksikas. Mikäli ihminen ei mukaudu hoikkuus ideaaliin, sillä on monia negatiivisia vaikutuksia, sillä ylipaino näh- dään fyysisesti epämiellyttävänä. (Grogan 1999, 6.) Miehen ruumis on perinteisesti ollut ja on yhä toimintaa varten ja naisen ruumis taas näyttämistä varten. Miehet ovat olleet perinteisesti katseen subjekteja ja naiset objekteja. Nykyään Euroopassa ulkoista viehättävyyttä on alettu vaatia myös miehiltä. Suomalainen kulttuuriperinne muistuttaa enemmän amerikkalaista kuin latinalaisen Eu- roopan kulttuuria. Suomalaisen miehen ei ole aiemmin kuulunut peilata sekä koreilla, ja jopa kam- paa on pitänyt käyttää kohtuudella. Kinnusen (2001) mukaan ulkonäköpolitiikan sukupuolittunei- suus on muuttunut 1980-luvulta lähtien radikaalisti koko läntisessä media- ja kulutuskulttuurissa.

Naisen ruumiiseen kohdistuvat kulttuuriset vaatimukset eivät ole lieventyneet, mutta stereotyyppi- sesti kauniin naisen rinnalle on tuotu “outoja” ja suorastaan “rumia” tyyppejä. (Kinnunen 2001, 205–206.)

Fyysisellä ulkonäöllä on keskeinen rooli ihmisten välisessä jokapäiväisessä kanssakäymisessä. Ul- konäön kautta voi ilmentää omaa identiteettiä ja erilaisiin sosiaalisiin ryhmiin kuulumista. Ulko- näön tärkeys on lisääntynyt yksilöiden arkielämässä länsimaisen kulutuskulttuurin tuomien sosiokulttuuristen, taloudellisten ja poliittisten muutosten myötä. Kulutusyhteiskunta tarjoaa lukematto- mia keinoja oman ulkonäön muokkaamiseen ja parantamiseen. Ulkonäön merkitys on kasvanut voimakkaasti ja nopeasti, mutta samalla aihetta on tutkittu varsin vähän erityisesti suomalaisessa yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa. (Sarpila, Pajunen, Kekäläinen & Åberg 2017, 86.) Sarpila ym. (2017) ovat tutkineet suomalaisten kulutukseen ja elämäntapaan liittyviä asenteita kyselytutkimuksen avulla. Kyselytutkimuksen tulosten mukaan ulkonäön tärkeyden korostaminen ei ole sosiaalisesti hyväksyttävää perustavanlaatuisten arvojen, kuten terveyden ja maailmanrauhan, rinnalla.

Vastaajat saattavat pelätä sitä, että he antavat liian pinnallisen kuvan itsestään, mikäli he ovat samaa mieltä ulkonäköä koskevan väittämän kanssa. Kyselyn tulosten mukaan suomalaisessa arvoja

(7)

2

asennemaailmassa mukavaa elämää ja hyvää ulkonäköä arvostetaan enemmän kuin aiemmin ja työ- tä arvostetaan taas vähemmän.

Ulkonäkö on terveyden ja kauneuden lisäksi yksi niistä tavoitteista, joihin yhä useampi pyrkii. Ul- konäölle esitetyt normit ja vaatimukset vaihtelevat tietyn ajan ja kulttuurin mukaan. Nykyään esimerkiksi työelämä asettaa ulkonäölle uudenlaisia vaatimuksia ja haasteita. Keskustelua on herännyt muun muassa siitä, että kahden samantasoisen työnhakijan väliltä paremman näköinen heistä saa paikan. Ulkonäkömarkkinoilla riittää myös mahdollisuuksia ja yksi tapa vastata ulkonäön kasvaviin haasteisiin on esteettinen kirurgia, jonka suosio on kasvanut hurjasti. Esteettistä kirurgia harjoite- taan länsimaiden lisäksi myös maissa, joissa suurin osa väestöstä elää köyhyysrajan alapuolella.

Kunkin maan kulttuuri vaikuttaa tehtyihin toimenpiteisiin. (Kulmala 2004, 13–14.) Ulkonäkökritee- rit ovat kiristyneet työelämässä ja osaamisen ja taitavuuden lisäksi myös muilla ominaisuuksilla on siis merkitystä. Ulkonäkö voidaan katsoa olevan osa ihmisen inhimillistä pääomaa, jonka hän tuo mukanaan työpaikalle ja, jota hän työssään käyttää. Työelämän muutokset kohti palvelua ja ihmisiin suuntautumista ovat osasyynä kasvaneisiin ulkonäkökriteereihin. (Kauppinen 2004, 21.)

Tällä hetkellä on kaunista olla fit (eng. terve, sopiva, oikean kokoinen, kykenevä) eli näyttää ter- veeltä, luonnolliselta, urheilulliselta ja seksikkäältä. Bodauslehdet tuottavat ja heijastavat maskuliinisuuden, feminiinisyyden sekä heteroseksuaalisen identiteetin stereotyyppisiä kuvauksia. Kinnusen haastateltavat olivat vakuuttuneita siitä, että toisilleen vieraiden ihmisten kohdatessa molempien huomio kohdistuu ensimmäiseksi ulkonäköön. Haastateltavien mukaan miehet ja naiset ovat kautta historian ihailleet hoidettua ja treenattua kehoa molemmilla sukupuolilla. Haastateltavat uskoivat, että ihminen pyrkii miellyttämään ulkonäöllään ja, että jokainen ihminen haluaisi kauniin vartalon.

Edullisen ulkonäön hyödyntäminen ihmissuhteissa, työmarkkinoilla ja elinkeinona oli Kinnusen haastateltavien mukaan luonnollista, hyväksyttävää ja väistämätöntä. (Kinnunen 2001, 200–202.)

“Luonnollinen” kauneus on tällä hetkellä kulttuurillinen sopimus ja kuntosalilla rehkiminen sekä rasvattoman ruuan syöminen rinnastetaan terveelliseen elämäntapaan. Tällä hetkellä esimerkiksi värjätyt hiukset, silikonirinnat, kavennettu nenä ja täyteläistetyt huulet edustavat luonnollista kau- neutta silloin, kun operaatioiden jäljet eivät ole räikeästi havaittavissa. (Kinnunen 2001, 204.) Miesten kehojen tutkiminen psykologiassa ja sosiologiassa on vasta viimeaikainen ilmiö. Aiemmin kehojen tutkiminen oli rajoittunut tiukasti naisiin. Viimeisen vuosikymmenen aikana psykologit ja sosiologit ovat alkaneet kiinnostua miesten kehoista, sillä ne ovat alkaneet tulla näkyvimmiksi po- pulaarikulttuurissa. Useimmat miehet tavoittelevat lihaksikasta, mesomorfista muotoa, jota luon- nehtivat hyvin kehittyneet lihakset rintakehässä, käsissä ja olkapäissä sekä hoikka vyötärö ja lantio.

(8)

3

Miehet kokevat kehoon tyytymättömyyttä, mikäli heidän kehonsa eroaa kyseisestä ideaalista. Li- haksikas muoto on maskuliininen ideaali, sillä se on sidoksissa länsimaisen kulttuurin huomioon miehisyydestä valtana, voimana ja aggressiona. (Grogan 1999, 58.) Miesten sekä naisten huolia kehonsa muotoaan kohtaan on mitattu muun muassa siluetti-tutkimusten, kyselyiden ja haastatteluiden avulla. (Grogan 1999, 59–67.) Poikien kehon tyytyväisyyden tutkimuksessa on kuitenkin puut- teita. Poikia käytetään yleensä viiteryhmänä vertaamalla heitä tyttöihin. Onkin tärkeää selvittää, miten pojat kokevat kehonsa, ja mitkä tekijät vaikuttavat heidän kehon kuvaansa. (Emt., 120.) Li- säksi tiedetään melko vähän myös siitä, miten miehet kokevat kehonsa, ja mitkä kehon osat edustavat heille tyytyväisyyttä ja tyytymättömyyttä (Grogan & Richards 2002, 219).

Ulkonäöllä on entistä merkittävämpi rooli suomalaisten arkielämässä. Mainonta on yksi alue, jossa ulkonäkö on aikaisempaa keskeisemmässä roolissa. Mainonnassa painotetaan hyvännäköisyyttä, hoikkuutta sekä nuoruutta. Mainonnan lisäksi myös televisio, aikakauslehdet ja muu media muokkaavat mielikuvia siitä, millainen ulkonäkö on hyväksyttävä ja kaunis. Nuoret, kauniit ja hoikat vartalot ovat esille mainoksissa kaduilla sekä televisiossa. (Sarpila 2010, 7–8.) Viimeisten vuosien aikana kysymykset miehistä ja pojista ovat herättäneet mediahuomiota, julkista huolta sekä väittelyä ja huoli pojista sekä miehistä on nyt maailmanlaajuinen. 1970-luvun uusi feminismi antoi äänen naisten huolille, mutta samalla myös haastoi kaikki oletukset sukupuolijärjestelmästä ja nosti esiin miehiä koskevia ongelmia. Huoli maskuliinisuutta kohtaan on levinnyt useisiin maihin ja useille eri aloille. (Connell 2000, 3–4.)

1.2. Tutkimuskysymykset ja tutkielman rakenne

Pro gradu -tutkielmassani keskityn 21–26 -vuotiaiden suomalaisten nuorten miesten kokemiin ul- konäköpaineisiin. Alustavia tutkimuskysymyksiäni olivat: kokevatko nuoret miehet ulkonäköpai- neita, mikäli keskusteluissa myönnetään, että paineita on, mihin ne kohdistuvat sekä miten miehet voivat vastustaa ulkonäköpaineita. Tutkimus toteutettiin fokusryhmähaastatteluiden avulla ja apuna käytettiin lauseväittämiä, minkä vuoksi ryhmäkeskustelu ohjautui osittain alkuperäisistä tutkimus- kysymyksistä poikkeaviin teemoihin. Keskusteluissa puhuttiin yleisesti miesten ulkonäköpaineista, siitä mihin ne kohdistuvat sekä sen pohdinnasta, mikä aiheuttaa ulkonäköpaineita. Alkuperäistä kolmatta tutkimuskysymystä ei siis käsitelty ryhmäkeskusteluissa.

(9)

4 Tutkimuskysymykset muokkautuivat muotoon:

1. Kokevatko nuoret miehet ulkonäköpaineita? (pääkysymys) 2. Mihin nuorten miesten ulkonäköpaineet kohdistuvat?

3. Mikä aiheuttaa ulkonäköpaineita nuorille miehille?

Pro gradu -tutkielmani koostuu kuudesta luvusta, joista ensimmäinen on johdanto. Toinen luku keskittyy hegemoniseen maskuliinisuuteen, ja käsittelen siinä sukupuolen ja maskuliinisuuden käsittei- tä sekä hegemonisen maskuliinisuuden määritelmää. Kolmannessa luvussa käsittelen kulutuskulttuurin, median sekä mainonnan yhteyttä ulkonäköön, nuoruutta ja kuluttamista sekä miesten pukeu- tumista, muotia ja hiuksia. Esittelen samalla aiempaa tutkimusta koskien miesten ulkonäköpaineita.

Neljännessä luvussa esittelen tutkimuksen toteutumisen: tutkimusmenetelmät, aineistonkeruumeto- din, aineiston analyysin etenemisen sekä pohdin tutkimukseen liittyviä eettisiä kysymyksiä. Viiden- nessä luvussa esittelen tutkimuksen tulokset teemoittain ja viimeisessä eli kuudennessa pohdinta luvussa kokoan tutkimuksen tuloksia, arvioin tutkimuksen luotettavuutta, esittelen johtopäätöksiä sekä mahdollisia jatkotutkimuskohteita.

(10)

5

2. HEGEMONINEN MASKULIINISUUS

2.1. Sukupuoli

Sukupuolen määrittely ja ymmärtäminen on oleellista, jotta miehiä ja maskuliinisuutta voidaan ymmärtää. (Connell 2000, 17.) Jokapäiväisessä elämässä sukupuolta pidetään yleensä itsestäänsel- vyytenä. Ihminen tunnistetaan välittömästi joko mieheksi tai naiseksi tai tytöksi tai pojaksi. Tämä erottelu näkyy jokapäiväisessä elämässämme, sillä miehenä ja naisena laitamme jalkaamme erilaiset kengät, ostamme vaatteemme eri kaupoista ja leikkaamme hiuksemme eri kampaajilla. Sukupuo- lierottelut nähdään niin itsestäänselvyytenä, että niiden noudattamatta jättäminen aiheuttaa pahen- nusta. (Connell 2002, 3–4.) Sukupuolta koskevaa tietoa voidaan pyrkiä ymmärtämään arkijärjen avulla. Arkijärjen mukaan naiset ja miehet käyttäytyvät eri tavoin, sillä he ovat erilaisia. Psykologi- assa sukupuolieroista puhuttaessa viitataan biologiaan ja sukupuolieroihin kehoissa, käyttäytymi- sessä, hormonaalisissa eroissa ja geneettisessä koodauksessa. Humanistisissa tieteissä ja sosiaalitie- teissä puhutaan sukupuolirooleista, sukupuolisuhteista sekä siitä, että maskuliinisuus ja feminiinisyys ovat sosiaalisesti rakentuneita tai diskursseissa määriteltyjä. (Connell 2005, 3–4.)

Suomen kielessä sukupuolelle on käytössä vain yksi sana. Tutkimusten yhteydessä puhutaan muun muassa biologisesta, ruumiillisesta, yhteiskunnallisesta, sosiaalisesta ja symbolisesta sukupuolesta riippuen siitä, mitä sukupuolen aspektia halutaan korostaa. Englanninkielisessä feministisessä tutkimuksessa sukupuolen biologiasta ja sosiaalisuudesta puhuttaessa käytetään käsitteitä ’sex’ ja

’gender’. Sukupuoli viittaa miehiin ja naisiin ja heihin liitettyihin ruumiillisiin eroihin ja niihin kiinnitettyihin kulttuurisiin jakoihin. Sukupuolen käsite kattaa myös sosiaalisen sukupuolijärjestel- män tai järjestyksen eli sen, miten miehet ja naiset kulttuurissa sekä yhteiskunnassa asetetaan suhteessa toisiinsa. (Juvonen, Rossi & Saresma 2010, 12–13.) Yleisin tapa hahmottaa sukupuolia ja seksuaalisuutta on vastakkainasettelun kautta. Arjessa saatamme käyttää sanaa 'vastakkaisen sukupuolen edustaja'. (Rossi 2010, 23.)

Sukupuoli-sanaa käytetään yleensä siis viittaamaan kulttuurisiin sekä biologisiin eroihin naisten ja miesten välillä. Sosiaalitieteissä eroavaisuuksien sijasta on siirretty tarkastelemaan suhteita ja sukupuoli nähdään sosiaalisten suhteiden asiana, jossa yksilöt ja ryhmät toimivat. Sosiaalisten suhteiden pysyviä ja laajoja malleja kutsutaan sosiaalisessa teoriassa ’rakenteiksi’. Sukupuoli tulee siis ym- märtää sosiaalisena rakenteena. Connellin mukaan sukupuoli tulee nähdä sosiaalisten suhteiden

(11)

6

rakenteeksi, joka keskittyy lisääntymiseen ja käytännön kuvioihin, jotka muokkaavat kehojen väli- set lisääntymiseen liittyvät erot sosiaalisiksi prosesseiksi. Sukupuoli vaikuttaa tapaan, jolla ihmisyh- teiskunta käsittelee ihmisten kehoja ja niihin seurauksiin, joita tällä tavalla on ihmisten henkilökoh- taiseen elämään ja yhteiseen kohtaloon. Sukupuolen mallit voivat erota huomattavasti kulttuurien välillä, mutta ne ovat silti ’sukupuoli’. (Connell 2002, 8–10.)

’Sukupuoleen liittyvät suhteet’ (eng.’gender relations’) ovat suhteita, jotka juontuvat miesten ja naisten välisistä eroista liittyen lisääntymiseen. Kaikki sukupuoleen liittyvät suhteet eivät ole suo- raan miesten ja naisten välisiä. Suhteet voivat olla myös naisten tai miesten keskuudessa olevia suhteita, kuten maskuliinisuuden hierarkiat miesten välillä. Markkinat ja teknologia, kuten televisio ja Internet, voivat välittää epäsuorasti sukupuoleen liittyviä suhteita. Sukupuoleen liittyvät suhteet muodostuvat aina jokapäiväisessä elämässä. Sukupuolikäytännöt ovat voimakkaasti rajoitettuja ja sosiaalisessa teoriassa suhteiden rajoituksia ja malleja voidaan kuvata rakenteen (eng. structure) käsitteen avulla. Suhteiden rakenteet eivät mekaanisesti päätä, miten ihmiset ja ryhmät toimivat, vaan ne mukauttavat sukupuolikäytäntöjä. Sukupuoleen liittyvien suhteiden rakennetta ei olisi olemassa ilman käytäntöjä, joissa ihmiset ja ryhmät suorittavat näitä suhteita. Sukupuoli on siis aina saavutus ja jotain, mikä on tehty sosiaalisessa elämässä eikä sitä olisi olemassa ennen sosiaalista elämää. (Connell 2002, 29, 54–55.)

Connell (2002) erottaa sukupuolen neljä päärakennetta, jotka kuvaavat modernia sukupuolisuhteiden järjestelmää. Päärakenteita ovat valtasuhteet (eng. power relations), tuotantosuhteet (eng. pro- duction relations), emotionaaliset suhteet (eng. emotional relations) sekä symboliset suhteet (eng.

symbolic relatios). Instituutioiden kautta toimiva valta ja valta alistamisena ryhmien välillä on tär- keä sukupuolen rakenne. Valtasuhteet voivat institutionalisoitua esimerkiksi patriarkaalisuuden muodossa, joka viittaa miesten dominointiin suhteessa naisiin. Foucaltin mielestä yhteiskunnassa ei välttämättä ole olemassa yhtenäistä ja keskeistä vallan toimijuutta, vaan valta on hajaantunut ja toimii persoonallisesti sekä epämääräisesti. Valta toimii Foucaultin mukaan erityisesti diskursiivisesti puheen, kirjoittamisen ja käsitteellistämisen muodossa, ja se vaikuttaa yksilöiden kehoihin, identi- teettiin ja tunteeseen paikastaan maailmassa. (Connell 2002, 57–60.) Työvoiman sukupuolen mu- kainen jakautuminen oli ensimmäinen sukupuolen rakenne, joka tunnistettiin sosiaalitieteissä.

Useimmissa yhteiskunnissa miehet suorittavat tietyt tehtävät ja naiset tietyt tehtävät. Työnjaot ovat kuitenkin muuttuneet historian ja eri kulttuurien myötä. Länsimaisessa yhteiskunnassa usein koko taloudellinen alue määritellään kulttuurisesti miesten maailmaksi ja perhe-elämä naisten maailmaksi. (Connell 2002, 60–61.) Freud on tutkinut emotionaalisten suhteiden, kiintymyksen ja sitoutumi-

(12)

7

sen rakennetta, joka on tärkeä osa sukupuolta. Emotionaalinen sitoutuminen voi olla positiivista, negatiivista tai ristiriitaista eli rakastavaa ja vihamielistä samaan aikaan. Iso osa emotionaalista si- toutumista on seksuaalisuus. Nykyaikainen länsimainen seksuaalisuus on järjestynyt sukupuolen ympärille eli jakoon saman sukupuolen välisistä suhteista ja eri sukupuolen välisistä suhteista.

(Emt., 62–64.) Symbolisia sukupuolisuhteita analysoidaan yleensä kielen eli puheen ja kirjoittamisen avulla. Sukupuolen symbolismi toimii myös pukeutumisen, meikin, eleiden, valokuvien ja ra- kennetun ympäristön välityksellä. Symboliset suhteet sukupuolessa sisältävät säännöt ’sukupuoli attribuutiosta’, joka viittaa siihen, miten ihminen määritellään tiettyyn sukupuoli kategoriaan kuulu- vaksi. Näitä sääntöjä pidetään yleensä itsestäänselvyytenä jokapäiväisessä elämässä. Sukupuolen neljä ulottuvuutta limittyvät käytännön elämässä ja ovat keskenään vuorovaikutuksessa. (Emt., 62–

68.)

Yleisin tapa ymmärtää sukupuolta henkilökohtaisessa elämässä on sukupuoli-identiteetin (eng. gender identity) käsitteen kautta. Alun perin identiteetin käsitteellä viitattiin ’samuuteen’. Erikson viit- tasi ’identiteetin’-käsitteellä psykologisten mekanismien yhtenäisyyteen, jossa ego hallitsee tiedos- tamattomalta mieleltä ja ulkopuoliselta maailmalta loukkaavilta paineilta tätä yhtenäisyyttä. ’Identi- teetin’ käsite vastaa kysymykseen ’kuka minä olen’. Sukupuoli-identiteetti on vain yksi näkökulma henkilöön ja sukupuoli-identiteetistä puhuttaessa korostuvat sukupuolta koskevat suhteet ja seksuaaliset käytännöt. (Connell 2002, 85–88.) Sosiaaliset tutkijat ovat tunnistaneet sukupuolikategorioiden välillä vaihtelua ja nykyään puhutaankin useista sukupuoli- ja seksuaali-identiteeteistä. (Emt., 89.) Useimmille ihmisistä ’miehenä’ tai ’naisena’ oleminen on ennen kaikkea henkilökohtainen kokemus. Se sisältää kasvatuksen, perhe-elämän hoidon, seksuaaliset suhteet ja tavan, jolla esitäm- me itseä ja näemme itsemme jokapäiväisissä tilanteissa. Sukupuolirooliteorian (’sex role’ theory) aikaan ihmiset näkivät sukupuolen melko yksinkertaisesti. Sukupuoli-roolit hankittiin sosialisaa- tiossa, jossa eri sosialisaation välittäjät, kuten perhe, ikätoverit ja massamedia, huolehtivat kasva- vasta lapsesta. Nämä sosialisaation välittäjät ilmaisivat tytöille ja pojille käyttäytymistä koskevat sosiaaliset ’normit’ ja oletukset esimerkiksi imitoimalla ihailtuja ’roolimalleja’. Sääntöjen noudat- taminen johti palkkioihin ja säännöistä poikkeaminen taas negatiivisiin rangaistuksiin. Positiivisen ja negatiivisen käyttäytymisen vahvistamisen kautta useimmat lapset oppivat sukupuolelle sopivan käyttäytymisen kasvaessaan. Normien sisäistämisen jälkeen lapset alkoivat noudattamaan tätä käyt- täytymistä automaattisesti. Sukupuolirooliteoriassa puutteena on se, ettei ole olemassa vain yhtä sukupuoliroolia pojille ja toista tytöille. Nykyajan yhteiskunnassa on useita maskuliinisuuden ja feminiinisyyden malleja. Sukupuolirooliteoria olettaa lisäksi, että sukupuoli on vain luonteenpiirtei-

(13)

8

den hankkimista ja näkee oppijan passiivisena eikä ota huomioon sukupuolen oppimiseen liittyvää nautinto, sukupuolen hegemonisen määritelmän vastustamista tai identiteetin muodostamisen vai- keutta. (Connell 2002, 76–78.)

Sukupuolen oppimiseen liittyy kehojen toimijuus (eng. agency). Sukupuoleen oppimiseen liittyvä mielihyvä on myös mielihyvää kehon ulkonäössä ja kehon esittämisessä. Opitut sukupuolikäytännöt voivat olla haitallisia kehon fyysiselle hyvinvoinnille. Suurin osa sukupuolen oppimista on suku- puolipätevyyden (eng. gender competence) oppimista. Nuoret oppivat, miten neuvotella sukupuoli- järjestyksestä, oppivat tietyn sukupuoli-identiteetin ja tuottamaan tiettyä sukupuolen esittämistä. He oppivat myös erottautumaan annetusta sukupuoli-identiteetistä. Useimmat nuoret epäonnistuvat vastaamaan sukupuoli-ideaaleja esimerkiksi komeudesta ja kauneudesta. Lapset oppivat muokkaa- maan elämäänsä sukupuoli käytännön rakenteiden eli maskuliinisuuden ja feminiinisyyden kautta.

Sukupuoli tulee nähdä projektina ja sukupuoli mallit kehittyvät elämässä sukupuolijärjestyksen mahdollisuuksien ja pakotteiden kautta. Lapset ja nuoret kehittävät oppiessaan strategioita käsitte- lemään sukupuolisuhteita sisältäviä tilanteita. Onnistuneista strategioista tulee maskuliinisuuden ja feminiinisyyden erityisiä malleja. (Connell 2002, 79–82.)

2.2 Maskuliinisuus

Arkiajattelussa oletetaan, että jokapäiväisen elämän takaa on löydettävissä muuttumaton, oikea maskuliinisuus. Tähän viitataan termeillä ‘oikea mies’, ‘luonnollinen mies’ ja ‘voimakas maskuliinisuus’. Oikean maskuliinisuuden on ajateltu polveutuvan miesten kehosta, ja se nähdään olevan joko synnynnäinen miesten kehossa tai ilmaisevan jotakin miesten kehosta. Tämä on kuitenkin Connellin (2005) mukaan virheellinen ajattelutapa. (Connell 2005, 45.) Miehiä ja maskuliinisuuksia koskevaa sukupuolentutkimusta kutsutaan miestutkimukseksi. ’Miehen’ ja ’maskuliinisuuden’ mää- ritteleminen on vaikeaa. Mies on henkilö, joka identifioituu miehen sosiaaliseen ja kulttuuriseen kategoriaan. Yleisesti ottaen länsimaissa maskuliinisina ominaisuuksina pidetään tunteiden kontrol- lia, toiminnallisuutta, hallitsevuutta, suoriutumista, rationaalisuutta ja fyysistä voimaa. Maskuliini- siksi määritellyt ominaisuudet tuottavat miehen kategorian, sillä mitä enemmän yksilö omaa näitä ominaisuuksia, sitä suuremmalla varmuudella hän on ’mies’. Maskuliinisuus on miehisten ominaisuuksien ideaali. Mitä enemmän mies täyttää maskuliinisia määreitä, sitä enemmän hän on mies ja miehenä arvokas. Mieheksi ei synnytä, vaan mieheys ansaitaan. Maskuliinisuus poissulkee feminii-

(14)

9

niset piirteet, kuten yhteisöllisyyden, emotionaalisuuden ja empaattisuuden. Maskuliinisuus ja feminiinisyys ymmärretään toisten vastakohtina, ja ne voidaan ajatella jatkumona, jonka ääripäinä ovat puhdas maskuliinisuus ja feminiinisyys. Maskuliinisuus ja feminiinisyys ovat muuttuvia, sillä ne ovat ihmisten tuottamia merkitysrakenteita sukupuolista. (Jokinen 2010, 128–129.)

Kaikki yhteiskunnat ovat pyrkineet määrittelemään sukupuolen käsitettä, mutta maskuliinisuuden käsitettä ei esiinny kaikissa yhteiskunnissa. Puhuttaessa maskuliinisuudesta ‘sukupuolta tuotetaan’

aina tietyllä kulttuurisella tavalla. Maskuliinisuuden käsite on suhteellinen, sillä sitä ei esiintyisi ilman feminiinisyyden käsitettä. (Connell 2005, 67–68.) Eri kirjoittajat käyttävät maskuliinisuus ja maskuliinisuudet termejä epäjohdonmukaisella tavalla. Sosiaalitieteet ovat pyrkineet aktiivisesti määrittelemään maskuliinisuuksia. Mytologisen liikkeen mukaan 'maskuliinisuus' viittaa miesten ideaaliin olemassaoloon tai syvään olemukseen miehissä. (Connell 2000, 16.) Connellin (2000) mukaan maskuliinisuudesta ei ole olemassa vain yhtä mallia, vaan tulee puhua 'maskuliinisuuksista'.

Erilaiset kulttuurit ja historian ajanjaksot rakentavat sukupuolta eri tavalla, minkä vuoksi monikult- tuurisessa yhteiskunnassa on olemassa useita määritelmiä maskuliinisuudesta. Yhteisöjen lisäksi myös tietyt tapahtumapaikat soveltavat miehisyyttä eri tavoin, miehenä olemista opetetaan eri tavoin ja mieskehoa käytetään eri tavoin. (Connell 2000, 10–11.)

Connellin mukaan maskuliinisuudesta on mahdotonta esittää yhtenäistä määritelmää. Maskuliini- suutta tutkittaessa tulee tarkastella sitä prosessia, jossa sukupuolet muodostuvat. Keskeisimpiä pro- sesseja ovat edellä kuvatut valtaan, läheisiin ihmissuhteisiin sekä tuotantoon ja työhön liittyvät rakenteet. Connell ymmärtää maskuliinisuuden ja feminiinisyyden suhteina, joten tarkastelun kohtei- na ovat muuttuvat suhteet ja niiden tilapäiset paikat. (Jokinen 2010, 129–130.) Connell (2005) jakaa maskuliinisuuden määritelmät neljään kategoriaan. Essentialististen määritelmien mukaan maskuliinisuuden ydintä määrittää tietty piirre, joka valitaan ja, jossa pysytään. Positivistisen sosiaalitie- teen mukaan maskuliinisuus on sitä, mitä miehet todella ovat. Normatiivisten määritelmien mukaan maskuliinisuus on sitä, mitä miesten tulisi, ja se esiintyy yleensä mediatutkimuksessa. Semioottiset lähestymistavat määrittelevät maskuliinisuuden symbolisten erojen kautta ei-feministiseksi. (Con- nell 2005, 68–70.) Maskuliinisuutta ei tule määritellä objektina, vaan tulee keskittyä niihin proses- seihin ja suhteisiin, joiden kautta miehet ja naiset suorittavat sukupuolittunutta elämää. ’Maskuliini- suus’ on samanaikaisesti paikka sukupuolisuhteissa, käytännöt, joiden kautta miehet ja naiset osallistuvat tähän paikkaan sukupuolessa ja näiden käytäntöjen vaikutukset keholliseen ilmaisuun, per- soonallisuuteen ja kulttuuriin. (Emt., 71.)

(15)

10

Maskuliinisuudet eivät ole ohjelmoituna geeneihimme tai sosiaalisten rakenteiden määräämiä, vaan ne muuttuvat todeksi ihmisten toimiessa. Maskuliinisuuksia tuotetaan aktiivisesti käyttämällä olemassa olevia sosiaalisen tilanteen antamia resursseja ja strategioita. Maskuliinisuudet eivät ole ho- mogeenisiä, vaan ne voivat sisältää ristiriitaisia haluja ja sisältöjä. Maskuliinisuudet ovat usein jän- nitteessä, ja nämä jännitteet ovat tärkeitä muutoksen lähteitä. On olemassa runsaasti todisteita siitä, että maskuliinisuudet muuttuvat. Ne luodaan tietyssä historiallisissa olosuhteissa ja, kun nämä olosuhteet muuttuvat, sukupuolikäytäntöjä voidaan myös rakentaa uudestaan. (Connell 2000, 12–14.) Naisena ja miehenä oleminen tulee siis nähdä aktiivisesti rakennuksen alla olevana tilana, ei pysy- vänä tilana. Ihminen ei synny miespuoliseksi ja maskuliiniseksi, vaan maskuliinisuus hankitaan ja esitetään ja näin mieheksi tullaan. Ihmiset rakentavat siis itsensä maskuliiniseksi tai feminiiniseksi.

Useimmat ihmiset tekevät tämän vapaaehtoisesti ja nauttivat sukupuolen vastakohtaisuudesta. Käyt- tämällä esimerkiksi nahkatakkia ja insinöörin saappaita keho voidaan kokea maskuliiniseksi. Län- simaisessa kulttuurissa seksuaalinen nautinto rakentuu yleensä sukupuolen vastakkaisuuden ympä- rille ja suurin osa meistä himoitsee joko naista tai miestä. Sukupuolen monitulkintaisuudet eivät ole kuitenkaan harvinaisia. On olemassa maskuliinisia naisia ja feminiinisiä miehiä. Suurin osa meistä yhdistää maskuliinisia ja feminiinisiä piirteitä pikemmin kuin on vain joko maskuliininen tai femi- niininen. (Connell 2002, 4–5.)

Maskuliinisuus on ollut kiinnostuksen kohteena 1990-luvulta lähtien enemmän kuin koskaan aikai- semmin. (Beynon 2002, 5.) Maskuliinisuutta muokkaavat pääasiassa historiallinen sijainti, ikä ja fysiikka, seksuaalinen suuntautuminen, koulutus, status ja elämäntyyli, maantieteellinen sijainti, etnisyys, uskonto ja uskomukset, luokka ja ammatti sekä kulttuuri ja alakulttuuri. (Beynon 2002, 10.) Maskuliinisuus ja feminiinisyys ovat nykyään muuttuvampia. Miehistä on tullut yhä enemmän muodista sekä ulkonäöstä tietoisia, ja he ovat siirtyneet aiemmin lähes poikkeuksetta naisellisuuteen liitettyyn alueeseen. (Beynon 2002, 12–13.) Vähän enemmän kuin sukupolvi sitten miehet nähtiin luonnollisesti voimakkaampina, kilpailukykyisimpinä ja menestyksekkäämpinä urheilussa ja työ- elämässä. Monet miehet edustavat nykyään hybristä maskuliinisuutta, jota ilmaistaan ja esitetään eri tavalla eri aikoina ja eri tilanteissa. (Beynon 2002, 6.)

(16)

11

2.3 Hegemoninen maskuliinisuus

Connell on nykyisen miestutkimuksen merkittävä nimi. Connell on aloittanut tutkimuksensa Aust- raliassa, jossa tehtiin 1970-luvun lopulta alkaen paljon tutkimusta poikiin ja miehiin liittyen. Con- nellin kehittämä hegemonisen maskuliinisuuden käsite on keskeinen käsite mies- ja maskuliinisuus- tutkimuksessa, ja useat tutkijat ovat käyttäneet ja soveltaneet sitä. Pohjoismaissa hegemonista maskuliinisuutta on kutsuttu connellilaiseksi lähestymistavaksi. Hegemonia viittaa yleisen näkemyksen mukaan johonkin absoluuttiseen, joka perustuu elettyyn kokemukseen ja niin sanottuun arkijärkeen.

Hegemonia käsittää julkisen sekä yksityisen alueen. Se on kaikkialle ulottuva sosiaalinen ja kulttuu- rinen muodostelma, joka kattaa sosiaalisen todellisuuden. Hegemoninen luokka käyttää valtaa enimmikseen suostuttelun ja johdattelun keinoin, mutta sillä on myös pakkokeinot käytössään. Joh- tavan luokan on kyettävä uusintamaan valta-asemansa jatkuvasti ja hallitsemaan todellisuudesta tehtäviä tulkintoja sen suhteen, mikä on luonnollista, tavallista ja normaalia. (Jokinen 2010, 130–

131.) Hegemonialla viitataan sosiaalisten voimien kisassa saavutettuun valta-asemaan, joka ulottuu raa'an vallan kilpailusta yksityiselämän ja kulttuuristen prosessien organisointiin. Aseen tai työttö- myyden uhalla saavutettu yhden miesryhmän valta-asema ei ole hegemonia. Hegemonia on valta- asema, joka on sulautettu esimerkiksi uskonnolliseen oppiin tai käytäntöön, massamedian sisältöön, palkkarakenteisiin, asumisen suunnitteluun tai hyvinvointi- ja verotuspolitiikkaan. Hegemonia ei siis viittaa väkivaltaan perustuvaan valta-asemaan eikä se tarkoita täydellistä kulttuurista hallintaa ja vaihtoehtojen hävittämistä. Se tarkoittaa valta-asemaa, joka on saavutettu voimien ollessa tasapai- nossa. (Connell 1987, 183–184.)

Hegemonisella maskuliinisuudella viitataan siihen, miten tietyssä historiallisessa ajassa ja paikassa esiintyvä kulttuurisesti idealisoitu maskuliinisuus ja siihen liittyvät arvot ja maailmankatsomus ovat hallitsevassa asemassa. Johtavan luokan muodostavat yhteiskunnassa poliittista, taloudellista, sosiaalista ja uskonnollista valtaa käyttävä ryhmä miehiä. Hegemoninen maskuliinisuus sisältää ideaali- kuvan, ihanteen, joka symboloi ja ilmentää sitä. Symboli voi olla fiktiivinen tai faktuaalinen. He- gemoninen maskuliinisuus on symbolisesti ihannoitua kulttuurituotteissa ja mediassa. Hegemonisen maskuliinisuuden johtava asema selittyy sillä, että sillä on kyky hallita todellisuudesta tehtäviä tulkintoja siitä, mikä on luonnollista ja normaalia. Suurin osa miehistä ei pysty täyttämään hegemonisen maskuliinisuuden vaatimuksia, mutta he osallistuvat silti sen tukemiseen, sillä hegemonia vaikuttaa asioiden luonnolliselta tilalta. Hegemonia voi ajautua kriisiin, mikäli sen tulkinta todellisuudesta kyseenalaistetaan. Suurin osa miehistä tukee hegemoniaa, sillä se takaa heille esimerkiksi nai-

(17)

12

sia paremman palkan. Myös suurin osa naisista tukee hegemoniaa, vaikka se ei edes olisi heille kannattavaa. Hegemoniseen maskuliinisuuteen sisältyy ajatus monista, hierarkkisesti järjestyvistä maskuliinisuuksista. Vain harva osa miehistä pääsee hegemoniseen asemaan. Suuri enemmistö kuitenkin omaksuu hegemonisen tulkinnan todellisuudesta ja tukee sitä, jolloin muunlaiset maskuliinisuudet marginalisoidaan tai alistetaan. Hegemoninen maskuliinisuus voidaan ajatella säätyjärjes- telmänä, joka vaikuttaa miesten keskinäiseen järjestykseen. Hegemonista maskuliinisuutta noudat- tamalla miehet esiintyvät hyväksytyllä tavalla miehinä, vaikka he eivät olisi hallitsevassa asemassa.

(Jokinen 2010, 131–133.)

Hegemoninen maskuliinisuus rakentuu aina suhteessa useisiin alempiarvoisiin maskuliinisuuksiin sekä suhteessa naisiin. Eri maskuliinisuuksien muotojen välinen vuorovaikutus on oleellinen osa patriarkaalisen sosiaalisen järjestelmän toimintaa. Ei ole olemassa feminiinisyyttä, joka olisi hegemoninen samassa mielessä kuin maskuliinisuuden hallitseva muoto on hegemoninen miesten keskuudessa. (Connell 1987, 183–184.) Hegemonisessa maskuliinisuudessa maskuliinisuuden kulttuuriset ideaalit eivät välttämättä vastaa suurimman osan miesten oikeita persoonallisuuksia. Voittavas- sa hegemoniassa maskuliinisuuden malleina toimivat yleensä fantasiahahmot, kuten elokuvatähdet.

Hegemoninen maskuliinisuus on hyvin julkinen ja massakommunikaation yhteiskunnassa on hou- kuttavaa ajatella, että hegemonista maskuliinisuutta esiintyisi vain julkisuudessa. Mediakuvien tulee kuitenkin vastata eniten valtaa pitävien miesten oikeita persoonallisuuksia. (Connell 1987, 184–

185.)

Connellin (2005) mukaan hegemoninen maskuliinisuus voidaan määritellä sukupuoli käytäntöjen kokoonpanoksi, joka ilmentää sen hetkistä hyväksyttyä vastausta patriarkaalisen oikeutuksen on- gelmaan. Patriarkaalisella oikeutuksella viitataan miesten dominoivaan asemaan ja naisten alistami- seen. Hegemonian käsite viittaa kulttuuriseen dynamiikkaan, jolla ryhmä sekä hakee että ylläpitää johtavaa asemaa sosiaalisessa elämässä. Hegemonia vakiintuu vain, mikäli kulttuurisen ideaalin ja institutionaalisen vallan välillä on vastaavuutta. Kulloinkin yksi maskuliinisuuden muoto on kulttuurisesti merkittävässä ja korkeassa asemassa. Hegemoninen maskuliinisuus ei ole pysyvä persoonallisuuden tyyppi, joka olisi kaikkialla ja aina samanlainen. Hegemoninen maskuliinisuus on maskuliinisuutta, joka pitää hallussaan hegemonisen aseman annetussa sukupuolisuhteiden kuviossa.

Hegemoninen asema on kuitenkin aina kiistanalainen ja selvittämätön. Hegemoninen maskuliinisuus ilmentää sen hetkistä, hyväksyttyä strategiaa ja mikäli patriarkaalisen puolustamisen olosuhteet muuttuvat, tietyn maskuliinisuuden valta-asema heikkenee. Uudet ryhmät voivat siis haastaa vanho- ja ratkaisuja ja rakentaa uuden hegemonian. Hegemonia pitää sisällään myös tiettyjen sukupuolisuh-

(18)

13

teiden hallitsevuuden ja alistamisen miesryhmien välillä. Selvin esimerkki tästä on nykyaikaisen eurooppalaisen ja amerikkalaisen yhteiskunnan heteroseksuaalisten miesten dominointi ja homosek- suaalisten miesten alistaminen. Sorto asettaa homoseksuaaliset maskuliinisuudet miesten sukupuoli hierarkian pohjalle. Homoseksuaalisuus yhdistetään helposti feminiinisyyteen. (Connell 2005, 76–

79.)

Hegemonisen maskuliinisuuden käsite on kohdannut useita haasteita, mutta se on myös mukautunut näihin haasteisiin. 1980-luvulta 2000-luvulle tultaessa hegemonisen maskuliinisuuden käsite on muuttunut melko suppean empiirisen pohjan omaavasta käsitteellisestä mallista laajasti käytetyksi viitekehykseksi miesten ja maskuliinisuuksien tutkimukselle ja väittelylle. Hegemonisen maskuliinisuuden käsitettä on sovellettu laajaan kulttuuriseen kontekstiin ja hyvin useiden käytännön asioiden tutkimiseen. (Connell & Messerschmidt 2005, 835.) Hegemonisen maskuliinisuuden käsitteelle on siis löytynyt hyödyllistä käyttöä. 1980- ja 1990-luvuilla tutkimus miehistä ja maskuliinisuudesta oli vahvistettu akateemisena alana kirjojen, artikkeleiden ja konferenssien kautta, ja se oli kasvava- na tutkimuksen agendana sosiaalitieteissä ja ihmistieteissä. Hegemonisen maskuliinisuuden käsitet- tä käytettiin koulutuksen tutkimisessa, jotta ymmärrettäisiin luokkahuone-elämän dynamiikan vas- tustamisen sekä kiusaamisen kuvioita poikien keskuudessa. Konseptia sovellettiin myös kriminolo- giassa ja miesten median representaatioiden tutkimisessa. Hegemonisen maskuliinisuuden käsitettä on käytetty myös apuna miesten terveyskäyttäytymisen ymmärtämiseen ja organisaatiotutkimukses- sa sukupuolittuneen byrokratian ja työpaikkojen tunnistamisen jälkeen. (Connell & Messerschmidt 2005, 833–834.)

Hegemonisen maskuliinisuuden käsite on vaikuttanut sukupuolen tutkimukseen useilla akateemisil- la aloilla, mutta herättänyt myös vakavaa kritiikkiä. Hegemonisen maskuliinisuuden käsite on vaikuttanut huomattavasti viimeaikaiseen ajatteluun miehistä, sukupuolesta ja sosiaalisesta hierarkias- ta. (Connell & Messerschmidt 2005, 829–830.) Hegemonisen maskuliinisuuden käsitettä koskeva kritiikki voidaan tiivistää viiteen periaatteeseen. Maskuliinisuuden käsitettä on kritisoitu siitä, että se on kehystetty sukupuolen heteronormatiivisen käsityksen ympärille, joka painottaa miesten ja naisten välistä eroa ja jättää huomioimatta eroavaisuudet ja poissulkemisen sukupuolikategorioiden sisällä. Maskuliinisuutta käsittelevässä kirjallisuudessa on paljon käsitteellistä sekaannusta. Masku- liinisuus ei ole pysyvä kokonaisuus yksilön kehossa tai persoonallisuuden piirteissä. Maskuliinisuu- det ovat käytännön malleja, jotka saavutetaan sosiaalisessa toiminnassa ja ne voivat vaihdella sukupuolisuhteiden mukaan tietyssä sosiaalisessa tilanteessa. Toinen kritiikin periaate liittyy siihen, että kuka oikeasti edustaa hegemonista maskuliinisuutta. Hegemoninen maskuliinisuus voi muotoutua

(19)

14

niin ettei se vastaa läheisesti kenenkään miehen todellista elämää, mutta nämä mallit ilmaisevat laajalle levinneitä ideoita, fantasioita ja haluja. Kolmannen kritiikin periaatteen mukaan hegemonisen maskuliinisuuden käsite heikentää vallan konkretisointia. Neljännen kritiikin periaatteen mukaan hegemonisen maskuliinisuuden käsite perustuu epätyydyttävään teoriaan subjektista. Hege- monista maskuliinisuutta ei tule siis ymmärtää tietyn miesryhmän rakenteen vakiintuneena piirtee- nä, vaan tulee kiinnittää huomiota siihen, miten miehet mukautuvat ideaaliin tai miten he vastusta- vat sitä. Viidennen periaatteen mukaan miesten dominointi ja naisten alistaminen muodostavat his- toriallisen prosessin eivätkä itseään toistavan systeemin. Maskuliinista dominointia voidaan haastaa ja, se vaatii vaivannäköä pysyäkseen yllä. (Connell & Messerschmidt 2005, 836–843.)

Eri maskuliinisuuksien välillä on siis olemassa sosiaalisia, hierarkkisia suhteita: osa maskuliinisuuksista ovat hallitsevampia ja osa taas alempiarvoisia ja syrjäytyneitä. Useimmissa tilanteissa on olemassa maskuliinisuuden hegemoninen muoto, joka on kaikista halutuin ja arvostetuin. Hegemo- ninen muoto ei ole välttämättä kaikista yleisin ja mukavin maskuliinisuuden muoto. Useat miehet elävät tilanteessa, jossa he ovat jännityksessä tai etäällä kulttuurinsa tai yhteisönsä hegemonisesta maskuliinisuudesta. Maskuliinisuudet määritellään kollektiivisesti kulttuurissa ja niitä ylläpidetään instituutioissa. Instituutiot voivat rakentaa useita maskuliinisuuksista ja määrittää suhteita niiden välille. (Connell 2000, 10–11.)

(20)

15

3. ULKONÄKÖPAINEET

3.1 Ruumiillisuus ja ulkonäön merkitys

Viimeisten parinkymmenen vuoden aikana ruumiillisuus on alettu ottaa huomioon sosiaalitieteissä.

Ruumiillisuuden teoretisointi alkoi varsinaisesti 1980-luvulla, jolloin yhteiskuntatieteissä alettiin keskustelemaan tieteen tavasta suhtautua ihmisen ruumiillisuuteen. Esimerkiksi klassisen sosiologi- an piirissä ruumiillisuuteen on suhtauduttu pitkään vaikenemalla. Yhteiskuntatieteellisessä nuoriso- tutkimuksessa ruumis on aina ollut merkitävässä roolissa, sillä nuorisotutkimus on pyrkinyt haasta- maan kulttuurille tyypillistä nuoruuden ilmiöiden biologisointia. Nuorisotutkimus on pyrkinyt tarkastelemaan nuoruuden ilmiöitä ensisijaisesti yhteiskunnallisina ja kulttuurisina, ruumiillisuuteen palautuvia selityksiä kyseenalaistaen. (Oinas 2001, 17–20.)

Suomalaisessa kulttuurissa naisia koskevia ruumiillisia ihanteita ovat tietty pituus, tukan väri, sen puhtaus ja paksuus, ihon sileys, katse, tietyt ruumiinosat (kuten niska, jalat, pakarat), yleinen siiste- ys, pukeutuminen ja se, miten vaatteita kantaa ja olemus eli se heijastus itsestä, minkä toisille antaa.

Ruumiillisuus on viestintää sekä kerrontaa itsestä ja omasta asenteesta toisia ihmisiä kohtaan. Ihmi- set haluavat välillä erottautua joukosta, kun taas välillä sulautua massaan. (Välimaa 2001, 90.) Vaikka ihmiset oppivat jo nuorena, että viehättävyydellä on merkitystä, vain harva meistä ymmär- tää, kuinka paljon. Tutkijat ovat miettineet sitä, mikä viehättävyyden määritelmä on, ja onko kauneus määriteltävissä oleva ominaisuus vai subjektiivinen havainto. Lisäksi voidaan kysyä, että voi- daanko viehättävyyttä tunnistaa riittävästi, jotta se voitaisiin mitata. On todettu, että useimpia ihmi- siä viehättävät tietyt erityispiirteet. Sosiobiologien mukaan näillä tietyillä piirteillä on evolutiivinen perusta. Terveyden, hedelmällisyyden sekä viehättävyyden merkkeinä pidetään kasvojen symmetri- syyttä, virheetöntä ihoa sekä tiimalasivartaloa. Tietyt ominaisuudet, liittyen erityisesti painoon sekä ehostamiseen vaihtelevat ajan sekä kulttuurin mukaan. Joukkotiedotus sekä informaatioteknologia ovat kuitenkin yhtenäistäneet viehättävyyden standardeja. (Rhode 2010, 23–24.)

Melkein minkä tahansa mittauksen mukaan ulkonäkö on tärkeämpää naisille kuin miehille. Naisten itsearvostus on tiukemmin sidottuna fyysiseen viehättävyyteen ja heidän ulkonäkönsä merkitsee enemmän seksuaalisissa suhteissa. Ylipainoisia naisia arvostellaan julmemmin kuin ylipainoisia miehiä, ja he kokevat enemmän rangaistuksia tulojen suhteen. Puoleensavetävyys ei vaikuta siihen, kuinka usein miehet deittailevat ja heidän statuksensa paranee, mikäli heidät nähdään vastakkaisen sukupuolen edustajan viehättävässä seurassa. Naisia taas rangaistaan rumuudesta, ja heidän statuk-

(21)

16

sensa ei nouse puolison ulkonäön perusteella. Potentiaalisten kumppanien osalta naiset välittävät miehiä vähemmän ulkonäöstä ja enemmän ansaitusta kyvykkyydestä. Tällä voi olla evolutiivinen perusta, sillä perheen selviytymisen voidaan nähdä riippuvan miehestä. (Rhode 2010, 30–31.) Työelämässä naisten on vaikeampi täyttää ulkonäköstandardi kuin miesten, sillä he voivat olla joko liian viehättäviä tai ei riittävän viehättäviä. Naisvaltaisissa ammateissa, kuten sihteerin työssä, epä- viehättävät naiset eivät ole suosiossa, mutta toisaalta miesvaltaisissa, korkeamman tason toimissa työntekijöiden kauneus ja seksikkyys viittaavat heikompaan älylliseen kykyyn. Miehillä taas liika panostus ulkonäköön voi herättää epäilyksen ja huijaamisen tunteita. Tuoreiden tutkimusten mukaan miehet ovat kuitenkin kasvavassa määrin huolissaan ulkonäöstään. Mieskuluttajat, erityisesti homoseksuaalit, käyttävät huomattavasti enemmän kosmeettisia tuotteita sekä osallistuvat kosmeet- tisiin toimenpiteisiin. (Rhode 2010, 31–32.)

Sarpila (2010) on tutkinut hyvää ulkonäköä suomalaisten 18-30 -vuotiaiden korkeakouluopiskeli- joiden elämäntavoitteena internet-kyselyaineiston avulla. Kyselyaineiston tulosten perusteella ulko- näön ja aineellisen menestyksen arvostus näyttäisivät kulkevan käsi kädessä suomalaisten korkea- kouluopiskelijoiden elämäntavoitteina. Hyvä ulkonäkö myöhemmällä iällä näyttää tulosten mukaan olevan jonkin verran tärkeämpää naisille kuin miehille. Nuoremmat opiskelijat pitävät hyvän ulko- näön tavoittelua tärkeämpänä kuin vanhemmat opiskelijat. Vähiten tärkeää se on 30 ikävuotta lähes- tyville. Kauppatieteellisen alan opiskelijat pitävät hyvää ulkonäköä hieman tärkeämpänä kuin muiden alojen opiskelijat. Korkeakoulusta valmistuneet suuntaavat asiantuntijatehtäviin, joissa kasvok- kainen vuorovaikutus, esiintyminen ja muiden vakuuttaminen ovat arkipäivää. Jälkiteollisessa yhteiskunnassa työruumista arvioidaan entistä enemmän ulkoisten ominaisuuksien perusteella, mikä on omiaan luomaan ulkonäköpaineita niin naisille kuin miehille. (Emt., 14–16)

3.2 Media, mainonta ja kauneusleikkaukset (sosiokulttuuriset tekijät)

Monet teoreetikot kiinnittävät huomionsa mediaan pyrkiessään ymmärtämään miesten ja naisten sosiaalisia paineita mukautua tiettyyn muotoon ja kokoon. Useat sosiaaliset kommentaattorit ovat sitä mieltä, että media heijastaa nykyisiä sosiaalisia normeja. Osan mielestä median kuvat hoikista kehon ideaaleista voivat vaikuttaa tapoihin, millä tavoin miehet ja naiset ajattelevat heidän kehon muodostaan sekä koostaan. Yleisen näkemyksen mukaan paineet mukautua tiettyyn muotoon ja kokoon ovat suuremmat naisilla kuin miehillä. Miehet ja naiset esitetään eri tavalla mediassa suh-

(22)

17

teessa kehon painoon. Naiset näytetään erittäin laihoina ja miehet taas standardi painoisina. 1980-ja 90-luvuilla miesten keho on tullut näkyväksi populaari mediassa sekä Iso-Britanniassa että USA:ssa. (Grogan 1999, 94–96.)

Sosiaalisen median kasvavan suosion myötä on alettu tutkimaan sen mahdollisia seurauksia kehonkuvalle. Sosiaalinen media eroaa tavallisesta mediasta, kuten lehdistä ja televisiosta. (Fardouly &

Vartanian 2016, 1.) Perinteiset median muodot esittävät yleensä mallien, kuuluisuuksien ja muiden tuntemattomien ihmisten kuvia, mutta sosiaalinen media sisältää erilaisten yksilöiden kuvia, joiden tuttavallisuus käyttäjälle vaihtelee. (Fardouly & Vartanian 2015, 82–83.) Ihmiset julkaisevat sosiaalisessa mediassa usein ulkonäköön liittyvää sisältöä ja kommentteja, mikä voi vaikuttaa käyttäjien mielipiteisiin omasta ulkonäöstään. Ulkonäkövertailuilla on merkittävä rooli sosiaalisen median ja kehonkuvan huolien suhteessa. Korrelaatiotutkimusten mukaan sosiaalisen median käyttö on yhtey- dessä nuorten ihmisten kehonkuvan huoliin. (Fardouly & Vartanian 2016, 1–2.) Fardouly ja Var- tanian (2015) ovat tutkineet Australiassa Facebookin käytön yleisyyden ja naispuolisten yliopisto- opiskelijoiden kehonkuvan huolien välistä yhteyttä sekä sitä, että vaikuttavatko ulkonäkövertailut yleensä tai eri kohderyhmien kanssa Facebookissa tähän suhteeseen. Tutkimuksen tulosten mukaan Facebookin käytön yleisyys oli yhteydessä kehonkuvan huoliin naispuolisille yliopisto- opiskelijoilla kehoon tyytymättömyyden ja laihuuden halun osalta sekä nuoruudessa että var- haisaikuisuudessa. Kehonkuvan huolet ja ulkonäkövertailut välittyivät sosiaalisen vertailun välityk- sellä. Osallistujat vertailivat ulkonäköään eniten etäisiin ikätovereihin ja yhtä usein läheisiin ystä- viin ja kuuluisuuksiin, mutta harvemmin perheenjäseniin. Osallistujat arvioivat oman kehonsa huonommaksi kuin kuuluisuuksien, vähän huonommaksi kuin ikätovereiden ja samaksi kuin perheen- jäsenten. Ikätoverit nähdään olennaisena vertailuryhmänä, sillä heillä on samanlaisia resursseja ja elämäntyylejä kuin osallistujilla ja ikätovereiden ulkonäkö on helpommin saavutettavissa kuin kuuluisuuksien ulkonäkö. Tulosten mukaan Facebookin käytön lisääminen oli yhteydessä siis kehonkuvan huolien lisääntymiseen. (Emt., 86–87.)

Median on huomattu ruokkivan nuorten tyttöjen osallistumista sosiaaliseen vertailuun eli vertailuun koskien omaa kehoa suhteessa muiden kehoihin. Mediasta saatujen viestien merkitystä poikien kehon tyytymättömyyteen on sivuutettu, vaikka median on huomattu vaikuttavan myös nuorten poikien kehonkuvan huoliin. (McCabe, Ricciardelli & Ridge 2006, 409-410.) McCabe, Ricciardelli ja Ridge (2006, 409) ovat tutkineet haastatteluiden avulla viestejä, joita nuoret tytöt ja pojat saavat kehostaan erilaisilta sosiokulttuurisilta agenteilta, kuten vanhemmilta, ikätovereilta sekä mediasta ja sitä, miten viestejä tulkitaan koskien sisäistä puhetta. Tutkimuksen tulosten mukaan suurin osa

(23)

18

haastatelluista tytöistä oli saanut positiivisia viestejä sekä äidiltään että isältään koskien kokonais- valtaista ulkonäköään, mutta pojista taas vähemmän kuin puolet kertoivat saaneensa positiivisia kommentteja ulkonäöstään äidiltään, ja vain pieni osa pojista oli saanut isältään kehoaan koskevia viestejä. Haastatelluilla pojilla äidiltä sekä isältä saatujen kehoa koskevien viestien pääpaino oli kehon toiminnoissa, ei ulkonäössä. Melkein kaikki haastatelluista tytöistä olivat saaneet positiivisia kommentteja naispuolisilta ystäviltään, ja suurin osa oli saanut positiivisia kommentteja myös miespuolisilta kavereiltaan. Osa tytöistä oli saanut heiltä myös negatiivisia kommentteja koskien lähinnä painoa. Vain pieni osa pojista kertoi saaneensa kommentteja kehostaan naispuolisilta kavereilta, ja kaikki kommentit olivat olleet positiivisia. Kommentit koskivat heidän kehonsa rakennetta sekä lihaksia. Vain pieni osa pojista oli saanut positiivisia tai negatiivisia viestejä kehostaan miespuolisilta kavereilta. Positiiviset viestit koskivat vahvuutta ja lihaksia, ja negatiiviset viestit koskivat painoa ja lihaksia, ja ne oli annettu vitsailu mielessä. Vain pieni osa haastatelluista tytöistä oli saanut positiivisia viestejä mediasta koskien ulkonäköä. Vähän enemmän kuin puolet tytöistä olivat saaneet negatiivisia viestejä mediasta liittyen median välittämään ideaaliin ja haluun saavuttaa se.

Pojat eivät raportoineet median välittämiä viestejä suhteessa heidän kehoonsa. Osa pojista oli kuitenkin tietoisia, että he olivat median kohteena. (McCabe, Ricciardelli & Ridge 2006, 413–416.) Tutkimuksen tulosten mukaan tytöt sekä erityisesti pojat käyttävät kehostaan saatuja viestejä kehit- tääkseen melko positiivisen kehonkuvan. Suurin osa tytöistä ja pojista osallistuivat sosiaaliseen vertailuun, pojille vertailu avusti vahvistamaan positiivista käsitystä kehostaan, ja tytöt vertailivat taas kehoaan negatiivisesti. Suurin osa tytöistä saa viestejä kehostaan monista eri lähteistä, ja nämä viestit asettavat paineita tytöille mukautua ideaaliin kehonkuvaan. Pojille viestejä annetaan usein vitsailu tai kiusoittelu tarkoituksessa, mikä voi vääristää tutkimustuloksia. (Emt., 418.)

McCaben, Ricciardellin ja Ridgen (2006) tutkimuksen mukaan puolet haastatelluista tytöistä puhui- vat kehostaan positiiviseen sävyyn. Tyttöjen negatiivinen puhe kehosta keskittyi kokonaisvaltaiseen ulkonäköön, kehonkuvaan, kehon osiin sekä painoon. Vastaajat osallistuivat sisäiseen puheeseen itsensä kanssa koskien heidän kehoaan. Sisäinen puhe keskittyi oman kehon vertaamiseen muiden kehoihin. Tytöt vertasivat eniten itseään naispuolisiin kavereihin, ja vertailu keskittyi painoon. Tyt- töjen oli kuitenkin vaikea vastustaa sosiaalista vertailua. Melkein kaikki haastatelluista pojista pu- huivat kehostaan positiiviseen sävyyn, mutta osa pojista ilmaisi tyytymättömyyttä kehoaan kohtaan, ja heillä oli halu hankkia enemmän lihasta. Vähän yli puolet pojista mainitsivat, että olivat tehneet vertailua koskien omaa kehoaan. Poikien sisäinen puhe koski lähinnä heidän itsensä kanssa tehtyä

(24)

19

ruokavalion tai urheilun suhteen. Muiden kanssa tehtävä vertailu koski yleensä vahvuutta ja kehon kokoa. (Emt., 411–412.)

Nowell ja Ricciardelli (2008, 338) ovat tutkineet kyselyn avulla 18–30 -vuotiaiden miesten kuule- mia negatiivisia ja positiivisia suullisia kommentteja suhteessa kehoon tyytymättömyyteen sekä lihaksikkuuden tavoitteluun. Tutkimuksen tulosten mukaan toistuvat negatiiviset kommentit ennustivat korkeaa kehoon tyytymättömyyttä, ja toistuvat positiiviset kommentit ennustivat taas alhaista kehoon tyytymättömyyttä. Positiiviset kommentit olivat yhteydessä myös korkeampaan itsetuntoon ja toistuvat negatiiviset kommentit vastaavasti alhaisempaan itsetuntoon. Toistuvat negatiiviset kommentit olivat yhteydessä myös lihaksikkuuden tavoitteluun. Alhainen itsetunto oli tulosten mukaan yhteydessä korkeaan kehoon tyytymättömyyteen ja lihaksikkuuden tavoitteluun. Vanhemmat miehet raportoivat tutkimuksessa alhaisempaa kehoon tyytymättömyyttä ja halua lihaksikkuuden tavoitteluun. Tulosten mukaan positiiviset sekä negatiiviset kommentit vaikuttavat siihen, miten nuoret miehet kokevat kehonsa ja lihaksikkuuden tavoittelun. (Nowell & Ricciardelli 2008, 342–

344.)

Normien vaikutusta naisten kehonkuvaan on tutkittu enemmän kuin miesten, mutta viime aikoina myös miesten kokemuksiin on kiinnitetty huomiota. (Buote, Wilson, Strahan, Gazzola & Papps 2011.) Buote ym. (2011) ovat tutkineet ideaalia ulkonäköä koskevien sosiokulttuuristen normien eroavuutta miesten ja naisten välillä jokapäiväisen elämän kontekstissa sisällönanalyysin, kyselyn sekä kokeellisten metodien avulla. Tutkimuksen tulosten mukaan jokapäiväisessä elämässä kohda- tut mediakuvat ovat melko erilaisia miehille ja naisille, vaikka molemmille sukupuolille on olemassa tunnistettavissa oleva ihanne. Naisille suunnatut mediakuvat ovat paljon homogeenisempia kuin miehille suunnatut mediakuvat. Hyvin suuri osa naisille suunnatuista kuvista edustavat jäykkää ideaalia. Miehille suunnatut ideaali kuvat ovat heterogeenisempia ja sisältävät enemmän “keskiverto”

miesten kehoja. Miehet ja naiset tunnistivat nämä erot tutkimuksessa. Ideaaleja kuvia naisista esiin- tyi paljon useammin kuin miehistä, ja haastateltavat raportoivat saman havainnoin myös itse. Naiset saivat paljon miehiä enemmän viestejä mediasta siitä, miten kontrolloida ja muuttaa painoaan sekä ulkonäköään vastaamaan ideaaleja standardeja. Bueton ym. (2011) mukaan miehet ja naiset uskoivat, että ideaali miehen keho on helpommin saavutettavissa kuin ideaali naisten keho. Naiset pitivät itsellään korkeampaa henkilökohtaista standardia kuin mitä muille saman sukupuolen edustajille, tämä sama havainto ei koskenut miehiä. Koe, jossa stimuloitiin naisia edustava jäykkä normi, sai sekä naiset että miehet tuntemaan ulkonäkönsä huonommaksi. Koe, jossa stimuloitiin miehiä edus-

(25)

20

tavia heterogeenisiä kuvia, ei saanut miehiä eikä naisia tuntemaan ulkonäköään huonommaksi.

(Emt., 332.)

Mieskehojen korostuneisuus mediassa vaikuttaa siihen, miten miehet näkevät oman kehonsa, kuinka paljon he kiinnittävät huomiota fyysiseen ulkonäköönsä, ja toisaalta kertovat miehille sen, miltä heidän tulisi näyttää. Mieskehojen korostuneisuus mediassa on saanut miehet keskittymään fyysiseen ulkonäköönsä ja viehättävyyteensä enemmän kuin koskaan aiemmin. Mediassa esitetyt kehot vaihtelevat eri median genrejen mukaan: osa ihailuista kuvista ovat lihaksisia, ja osa taas erittäin hoikkia. Yhteistä kuitenkin on, että kaikki mediassa esitetyt kehot ovat muodikkaita eivätkä ylipainoisia, ja niissä on karvoja vain soveliaissa paikoissa. Tapaan, jolla yksilö näkee kehonsa, vaikuttaa aina tilanteen sosiaaliset puitteet. Suositellun kehonkuvan määrää yksilöä ympäröimä yhteiskunta ja ne asiat, joita pidetään ideaaleina ja viehättävinä tietyissä sosiaalisissa puitteissa. Miesten näkemyk- sistä koskien omaa kehoaan on tehty melko vähän tutkimusta verrattuna naisiin. (Ricciardelli &

Clow, 2009, 107–109.)

Ricciardelli ja Clow (2009) ovat tutkineet nettikyselyn avulla kanadalaisten 18-50 -vuotiaiden miesten asenteita ja havaintoja fyysisestä ulkonäöstään. Tutkimuksen tulosten mukaan itsetunnolla sekä kehoon tyytyväisyydellä on vaikutusta siihen, miten miehet näkevät kehonsa. Tyytyväisyys omaan kehoon on paras ennuste kehon muodon yleisistä tuntemuksista. Tutkimuksen tulosten mukaan it- sensä vähättely on ratkaiseva tekijä siinä, että arvostavatko miehet kehon muotoaan. Itsevarmuus ei yllättäen erityisesti ennusta sitä, mitä mieltä miehet ovat kehon muodostaan. (Emt., 117.) Matalan itsetunnon omaavat miehet tunsivat helpommin, että muut pitävät heitä laiskana ulkonäkönsä vuoksi kuin miehet, joilla on korkeampi itsetunto. Matalan itsetunnon omaavat miehet uskoivat, että hei- dän ulkonäkönsä vähensi heidän itsevarmuuttaan. Miehet, jotka vähättelevät paljon itseään, eivät todennäköisemmin viihdy kehossaan ja häpeävät sekä inhoavat kehoaan enemmän verrattuna miehiin, jotka vähättelivät vähemmän itseään. Tutkimuksen tulosten mukaan miehillä tyytymättömyys omaan kehonkuvaan yhdistettynä korkeaan vähättelyyn voivat johtaa negatiiviseen minäkuvaan.

Itsevarmuus ei ollut merkittävä tekijä suhteessa kehon muotoon, mutta oli merkittävä tekijä suhteessa painoon liittyviin asioihin ja halukkuuteen mennä kauneusleikkauksen, kun taas itsensä vähättely ei ollut. (Emt., 127.) Tutkimuksen tulosten mukaan miesten mielestä kauneusleikkaus voi parantaa heidän ulkonäköään, tehdä naisten tapaamisen helpommaksi sekä lisätä itsevarmuutta sosiaalisissa tilanteissa. Miehet, joilla on matala itsevarmuus, suhtautuvat positiivisemmin kauneusleikkauksiin ja ovat halukkaampia menemään niihin. Miehillä oli kuitenkin vaikeuksia sisällyttää kauneusleikkaukset miehille hyväksyttyjen kehon muokkaamisen käytäntöjen joukkoon. Tulosten mukaan kau-

(26)

21

neusleikkauksia käytetään “sosiaalisten asioiden” sekä fyysisten puutteiden hoitoon. Miehet voivat kokea itsensä vähemmän itsevarmoiksi ja kokea enemmän itsensä vähättelyä sekä epävarmuutta kehoaan kohtaan, mikäli he eivät koe täyttävänsä fyysisen viehättävyyden sosiaalisia standardeja.

(Ricciardelli & Clow 2009, 127–129).

Joukkotiedotusta käsitellään yleensä yhtenä kokonaisuutena, vaikka se sisältää monia erilaisia muo- toja kuten television, aikakauslehdet, musiikkivideot ja tietokonepelit. (Bell & Dittmar 2011, 479.) Bell ja Dittmar (2011, 480) ovat tutkineet kyselyn avulla nuorten tyttöjen median kulutusta ja hei- dän identifioitumista laihoihin median malleihin erilaisissa median tyypeissä tekijöinä, jotka korre- loivat kehonkuvan kanssa. He tutkivat myös kokeellisesti sitä, että onko laihoille mallin kuville altistumisella erilaisissa median muodoissa vaikutusta nuorten tyttöjen tyytymättömyyteen kehoonsa ja ulkonäköönsä (emt., 480). Tutkimuksen tulokset painottavat median mallien identifioitumisen tärkeää roolia median ja kehonkuvan suhteessa. Median malleihin identifioituminen ennustaa pitkän tähtäimen kehoon ja ulkonäköön tyytymättömyyttä, mutta siihen eivät vaikuta median kulutuksen tyyppi tai määrä. Kokeellinen tutkimus osoittaa, että pelkkä täydellisen kehon läsnäolo mediassa, ei sen esitystapa, johtaa hetkelliseen kehoon ja ulkonäköön tyytymättömyyteen, mutta vain tytöille, jotka identifioivat itsensä median malleihin. Tutkimuksen mukaan siis median tyypille altistumisen tapa ei ole tärkeä, kun pyritään ymmärtämään tyttöjen alttiutta negatiiviselle kehonkuvalle, vaan pikemmin tyttöjen median malleille identifioitumisen määrä. (Emt., 488–489.)

Nykyinen amerikkalainen kulttuuri korostaa voimakkaasti ihmiskehoa ja sen ulkonäköä. Massame- dia käyttää usein seksuaalisia kuvia ja niukasti puettuja malleja myydäkseen tuotteitaan. (Barlett, Vowels & Saucier 2008, 279.) Kehonkuvasta onkin tullut henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin mer- kittävä näkökulma. Sosiokulttuuriset teoriat pohtivat sitä, ovatko täydellisen kehon ihanteet massa- mediassa merkittävä riskitekijä negatiivisen kehonkuvan kehitykselle erityisesti naisilla. Kyseinen tutkimus on keskittynyt lähes kokonaan naisiin ja tyttöihin, joille täydellisen kehon ihanne on erit- täin hoikka ja, jotka kohtaavat lähinnä alipainoisia malleja mediassa. (Dittmar 2009, 1–2.) Kiinnos- tus tutkia myös miehille suunnattujen ihanne median kuvien ja mahdollisen negatiivisen kehonkuvan välistä yhteyttä on kuitenkin kasvamassa. Nykyinen populaarikulttuuri USA:ssa painottaa voimakkaasti miesten lihaksikkuutta, joka on näkyvissä usealla eri tavalla. (Emt., 282.) Barlett, Vowels ja Saucier (2008) ovat koonneet aiemman tutkimuksen systemaattisen erittelyn eli meta-analyysin avulla tutkimustuloksia siitä, missä määrin mediasta tuleva paine mukautua lihaksikkaaseen ihanne miesvartaloon vaikuttaa miesten minäkuvaan. Tutkimuksen tulosten mukaan ideaalikuville altistuminen on yhteydessä siihen, että miehet tuntevat kehonsa huonommaksi. Altistuminen lihaksikkail-

(27)

22

le ihanteille oli yhteydessä alentuneeseen keho itsetuntoon ja kehoon tyytyväisyyteen sekä lisäänty- neeseen negatiiviseen käyttäytymiseen ja psykologisiin seurauksiin. Lukio-ikäisillä miehillä koros- tui massamedian luoman paineen ja negatiivisen minäkuvan välinen yhteys verrattuna nuorempiin miehiin. (Emt., 302–303.)

3.3 Kulutuskulttuuri

Kulutuskulttuurin merkitystä on vaikea yliarvioida. 1950-luvulla kiihtyneiden ekonomisten, sosiokulttuuristen ja psykologisten muutosten myötä on syntynyt massakulutusyhteiskuntia, joille omi- naista ovat luoton saatavuuden helppous, häkellyttävät kulutusvaihtoehdot sekä kulutuksen kasvava merkitys jokapäiväisessä elämässä. Aineellisilla hyödykkeillä voi olla positiivisia vaikutuksia yksi- lölle parantamalla itsetuntoa, mutta toisaalta ne voivat myös vahingoittaa identiteettiä ja näin myös aikuisten, nuorten sekä lasten hyvinvointia. Mainonnan avulla hyödykkeitä markkinoidaan täydelli- sen kehon ja hyvän elämän saavuttamisen keinoina. Hyödykkeet toimivat myös ideaalin minuuden symboleina ja viestivät siitä, että voisimme muuttaa itsemme tuotteita markkinoivien mallien ja kuuluisuuksien kaltaisiksi. Massamedian esittämiä normatiivisia sosiokulttuurisia ideaaleja pidetään normaaleina, haluttavina ja saavutettavissa olevina ja yksilön on vaikea olla altistumatta niille. Mas- samedian ideaalit mallit viestivät, että kauneus ja varakkuus tulisivat olla keskeisiä elämän tavoittei- ta. Ideaalit mallit määrittävät myös sen, millaista on olla kaunis, menestynyt, onnellinen ja “cool”.

Pelkästään mainoksille altistumisen määrä television, radion, Internetin, lehtien ja kauppojen väli- tyksellä on häkellyttävä. (Dittmar 2008, 1–2.) Materiaalisten ideaalien lisäksi massamedia välittää myös ulkonäköä sekä täydellistä kehoa koskevia normeja ja arvoja. Huolenaiheeksi on noussut mainonnassa ja muotiteollisuudessa käytettyjen erittäin hoikkien mallien negatiivinen vaikutus naisten kehonkuvalle. Mainostajien mukaan hoikkien mallien käyttö on sallittua, sillä ne myyvät.

(Dittmar 2008, 4.)

Kulutuskulttuuri vaikuttaa yksilöön massamedian ja mainonnan esittämien ideaali-identiteettien muodossa. Ideaalit median mallit ja kuuluisuudet edesauttavat tuotteiden myyntiä sekä välittävät myös kuluttajille elämäntapaa sekä identiteettiä koskevia ohjeita tarjoamalla kulttuurisia ideaaleja kauneudesta, menestyksestä ja onnellisuudesta. Tyypillinen median välittämä viesti on, että voimme siirtyä todellisesta identiteetistä (eng. actual identity) kohti ihanne-identiteettiä (eng. ideal identity) hankkimalla ja kuluttamalla symbolisia merkityksiä, joita yhdistetään kulutushyödykkeisiin niitä