Lounaispuiston ja Seminaarinaukion yleissuunnitelma
Jyväskylän kaupunki
Lounaispuisto 2
Lounaispuisto on yksi tärkeimmistä Jyväskylän keskusta-alueen his- toriallisista puistoista. Sen historia ulottuu Seminaarin alkuvaiheisiin 1800-luvun loppupuolelle. Seminaarinaukiolla tarkoitetaan Lounais- puiston edustalla olevaa Seminaarinkadun osaa. Tarve puiston su- unnittelulle on ilmaantunut mm. viime vuosina lisääntyneen tap- ahtumakäytön, puiston kunnostuksen ohjelmoimiseksi sekä puiston viereisen asemakaavan päivittämisen johdosta. Lisäksi Jyväskylän ylio- pistolla on tarve kehittää kirjaston edustaa sekä Schildtin aukiota.
Yleissuunnitelmaa on tehty rinnan puutarhahistoriallisen selvityksen kanssa. Yleissuunnitelman teossa on huomioitu nykyisen käytön ja tulevien tarpeiden lisäksi alueen kulttuuriympäristölliset (RKY-alue) ja puutarhahistorialliset arvot. Laadittu yleissuunnitelma ottaa huo- mioon puiston historialliset vaiheet. Erityisesti esiin nostetaan puiston 1900-luvun alun ilmettä, joka on osittain peittynyt 2000-luvulla tehty- jen muutosten alle. Suunnitelmassa nykyiset toimintatarpeet ja histo- rialliset arvot on pyritty sovittamaan luontevasti yhteen. Samalla on pohdittu, mitä uutta nykyiset puiston käyttötavat tuovat puiston histo- rialliseen kehitykseen.
Yleissuunnitelmassa on arvioitu puiston eri osa-alueiden kunnos- tustarpeet sekä niiden vaiheistus sekä puiden uudistamisen periaat- teet. Yleissuunnitelmassa on parannettu tapahtumien järjestämisen edellytyksiä puistossa. Lisäksi on kehitetty puiston liittymistä ympäristöönsä, huomioiden myös muutokset lähiympäristössä.
UUDISRAKENTAMINEN
YLEISSUUNNITELMA 1:500
Kaupunginosa / Kylä Kortteli / Tila Tontti / Rno Viranomaisten merkintöjä
Rakennustoimenpide Juokseva numero
Mittakaava
Suunnitteluala, työnumero, piirrustusnumero Muutos Piirustuslaji
Rakennuskohde Piirustuksen sisältö
LIITE Lounaispuisto ja Seminaarinaukio
Seminaarinkatu 32 40100 Jyväskylä 5. MATTILANPELTO
MARK-055-001
Suunnittelija Päiväys
68
Koordinaattijärjestelmä ETRS-GK26 Korkeusjärjestelmä N2000 94.24
106.64 107.84
106.84 107.24
tm
hostelli / kahvila
pyöräpaikat 30 pp
piknik- / katselunurmi oleva noppakiveys
grillikioski
uusi kev
yen liikenteen väylä
uusi suojatie
uudet pyöräpaikat, jatkosuunnittelussa tutkittava pyöräpysäköinnin lisäämistä / sijoittelua
oleva nupukiveys SEMINAARIKATU
VAPAUDENKATU tm
tm tm pyörätie
säilyvät tuomipihlaja-majat
uusi suurempi roskakatos
säilyvät tuomipihlaja-majat
MINNA CANTHIN KATU
SEMINAARINKATU
"Schildtin aukio"
"Aallon pikatie"
asf.
asf.
kt
kt
kt
kt
kt kt
kt säilyvä, kavennettu kivetty reitti
0 10 50 m
lp
pyörätie
uusittava käsijohde - väri valkoinen
uusittava aita 5 ap
istuskelutaso
uusi koivurivi
uusi koivurivi
"Seminaarin aukio"
varaus hulevesi- painanteelle
asf.
asf.
asf.
istuske lutaso
ilmoitus- taulu Jyväskylän yliopiston kirjasto
uusittava aita pyöräpaikat
P
iso keinu
mainos- taulu esiintymislava
ruokakojut tapahtumien aikana
katsomo katsomon laajennusvaraus / tilaa väliaikaiselle lisäkatsomolle
uusi kioski leikkipaikka
Messukuusi
"Aallon pikatie"
tasapainottelu liukumäki
uusi koivurivi veistos
veistos uusi
portti pieni polku
"heppu"
hl
ruokakojut tapahtumien aikana veistos yliopisto-
alueen opaste
+ 102 + 103
+ 104
+ 94
+ 97
+ 100
+ 101
+ 99
+ 105
riippumatot
Jyväskylän yliopisto -kyltti
uusi koivukuja
esteetön yhteys kuntoiluväline
tutkittav
a yhteystarv
e
huomioraitoja esim.
nupukivestä
liito-oravapuu
liito-oravapuu
liito-oravapuu
MERKINNÄT suunnittelualueen raja
istutettava lehtipuu
lehtipuu oleva (puut ei mitattu, maastokäynnin ja kantakartan pohjalta)
havupuu oleva
korkea pensasistutus
matala pensasistutus
maanpeitekasvillisuus
oleva perennaistutus / kesäkukat
nurmi
uusi noppa- / nupukiveys
oleva noppa- / nupukiveys
kivituhka
asfaltti
taideteos / veistos
tukimuuri
penkki
pyöräteline, runkolukittava
roska-astia
lipputanko
oleva puuaita
uusittava aita
olevat metallikaiteet
nykyinen säilyvä valaisin
uusi / siirrettävä valaisin lp
tm asf.
kt
Ajankohta: 17.9.2018
Tilaaja: Jyväskylän kaupunki
Tekijät: Riikka Nousiainen, Anni Järvitalo ja Inkeri Niskanen, Nomaji maisema-arkkitehdit Oy
Avustajat: Inka Andelin, Miisa-Maari Ulmanen, Enrica Perotti, Nomaji maisema-arkkitehdit Oy
Lounaispuisto 3
Kauppakatu
Nikolain- katu
Puistokatu
P
arastokäytössä.
Aukiota leimaa takapihamainen luonne.
Seminaarinkatu
Vapaudenkatu
Minnankatu
arastokäytössä.
Aukiota leim aa takapi hamainen luonne.
P
Seminaarinkatu
Vapaudenkatu
Minna Canthin katu
arastokäytössä. Aukiota leim
aa takapi hamainen luonne.
P Seminaarinkatu
Vapaudenkatu
Minna Canthin katu
arastokäytössä. Aukiota leim aa takapi
hamainen luonne.
P
Historia
Lounaispuisto on perustettu 1869, jolloin alue aidattiin ja alueelle istutettiin ensimmäiset puut. Puistoalue laajeni nykyisen kokoiseksi vuonna 1915. Puiston länsireunassa on vuodesta 1883 lähtien sijainnut kiinteä esiintymislava. Nykyisin käytössä oleva betoninen esiintymislava on valmistunut 1954 ja sen on suunnittelut Olavi Kivimaa. Vuonna 1955 valmistui Seminaarinkadun ja Minna Canthinkadun kulmaan myös Kivimaan suunnittelema kioskirakennus.
Puistoa on uudistettu useita kertoja. Puiston nykyinen sommitelma pohjaa Uuno Järvisen vuonna 1937 laatimaan suunnitelmaan.
Viimeisimmät muutokset puistosuunnitelmaan on tehty 1995, jolloin pyrittiin muuttamaan entinen viljamakasiini Kotiteollisuusmuseoksi.
Puiston rajausta muutettiin 1994 hyväksytyssä asemakaavamuutoksessa niin, että puiston länsikulma kuuluu kortteliin 68. Hankkeesta kuitenkin luovuttiin ja puistosuunnitelmaa päivitettiin vuonna 2001.
Puiston rajaus jäi kuitenkin asemakaavaan.
2000-luvun alun puiston kunnostamisen yhteydessä rakennettiin mm.
kiinteä katsomo esiintymislavan eteen. Viimeisimmät uudistukset ovat muuttaneet puiston ilmettä formaalimmaksi ja enemmän edustuspuiston luonteiseksi verrattuna aiempaan, avoimeen puistoon.
Lounaispuiston historiaa ja nykytilaa on käsitelty tarkemmin puutarhahistoriallisessa selvityksessä.
Kauppakatu
Nikolain- katu
Puistokatu
P
arastokäytössä. Aukiota leimaa takapihamainen luonne.
Seminaarinkatu
Vapaudenkatu
Minnankatu
arastokäytössä.
Aukiota leim aa takapihamainen luonne.
P
Seminaarinkatu
Vapaudenkatu
Minna Canthin katu
arastokäytössä.
Aukiota leim aa takapi hamainen luonne.
P Seminaarinkatu
Vapaudenkatu
Minna Canthin katu
arastokäytössä.
Aukiota leim aa takapihamainen luonne.
P
Kauppakatu
Nikolain- katu
Puistokatu
P
arastokäytössä.
Aukiota leimaa takapihamainen luonne.
Seminaarinkatu
Vapaudenkatu
Minnankatu
arastokäytössä.
Aukiota leim aa takapi
hamainen luonne.
P
Seminaarinkatu
Vapaudenkatu
Minna Canthin katu
arastokäytössä. Aukiota leim aa takapi
hamainen luonne.
P Seminaarinkatu
Vapaudenkatu
Minna Canthin katu
arastokäytössä. Aukiota leim aa takapi hamainen luonne.
P
Kauppakatu
Nikolain- katu
Puistokatu
P
arastokäytössä.
Aukiota leimaa takapihamainen luonne.
Seminaarinkatu
Vapaudenkatu
Minnankatu
arastokäytössä.
Aukiota leim aa takapihamainen luonne.
P
Seminaarinkatu
Vapaudenkatu
Minna Canthin katu
arastokäytössä.
Aukiota leim aa takapi
hamainen luonne.
P Seminaarinkatu
Vapaudenkatu
Minna Canthin katu
arastokäytössä.
Aukiota leim aa takapihamainen luonne.
P
1899 1937
1979 2001
Lounaispuisto
Käytävät ovat pääsääntöisesti kivituhkaa. Aksiaalinen puistokäytävä pohjoisimmalta aukiolta kohti lavaa on nupukivetty, samoin sen kanssa poikittain risteävä käytävä. Nupukiveystä on myös lavan edessä ja lavan eteen johtavilla käytävillä.
Puistolle tunnuksenomaisia ovat olleet koivurivit, yksittäiset havupuut ja avoin peruspinta. Minna Canthin kadun reunan koivuriviä on korvattu lehmuksilla. Puiston eteläosassa on säilynyt yksittäisiä vanhoja havupuita, sembramäntyjä ja siperianpihta. Messukuusi vuodelta 1937 kasvaa vielä paikallaan keskiakselin vieressä; tosin uusimman puistosuunnitelman myötä se on jäänyt kivimuurin taakse.
Keskiakselin vieressä on säilynyt joitakin vanhoja, jo huonokuntoisia koivuja, jotka eivät ole koskaan olleet osa varsinaista koivukujaa.
Nykytila
Lounaispuisto rajautuu Seminaarinkatuun, Vapaudenkatuun, Minna Canthin katuun sekä pientaloalueeseen, jota vasten puisto on rajattu koko matkalta puuaidalla. Vapaudenkadun ja Minna Canthin kadun reunassa on pensasistuksia ja panssariaitaa. Sisääntulokohdat ovat avoimia, esiintymislavan vierustan sisääntuloissa on portit.
Seminaarinkadun puolelta puisto on rajattu matalalla paasikivimuurilla, josta portaat johtavat keskeisesti alas puistoon. Grillikioski terasseineen rajaa Seminaarinkadun ja Minna Canthin kadun kulman. Maanpinta laskee melko tasaisesti Seminaarinkadulta Vapaudenkatua kohti n.
13 metriä. Puistokäytävät ovat kaltevia ja puiston sisään jäävät aukiot tasaisia. Esiintymislavan katsomo on pengerretty rinteeseen.
Puistossa on kolme eriluonteista aukiota. Ylätasanne, josta johtaa käytävä keskeisesti esiintymislavaa kohti. Käytävä on graniittikivimuurien, pensaiden ja koivujen reunustama.
Toinen suurempi aukio sijoittuu puiston keskikohtaan katsomon yläpuolelle. Se on suorakaiteen muotoinen kivituhkapäällysteinen kenttä, jota rajaavat graniittireunakivin reunustetut pensasistutukset.
Aukion etelälaidalla on kolme lipputankoa. Kenttä soveltuu huonosti lisäkatsomoksi, koska pensasistutukset estävät näkyvyyden lavalle.
Kolmantena aukiona on leikkipaikka, joka sijaitsee puiston keskiosassa eteläreunalla (ent. Hetan kahvilan edessä). Sitä rajaavat kahdelta reunalta isotuomipihlajakaaret, toisen sisällä on istuskeluryhmä ja toisessa keinut. Kahdelta muulta reunalta aukio rajautuu puu- ja pensasistutuksin. Pensaikot ovat erittäin tiheitä ja tukkivat näkymiä.
Kehittämiskohteet
Kivituhkapintainen alue kioskin eteläpuolella
Aluetta käytetään kioskin huoltopihana ja työntekijöiden ajoneuvojen pysäköintiin. Aukiota reunustavat istuskelupaikat, mutta aukion luonne ja rajautuminen on epämääräinen. Aukiota leimaa takapihamainen luonne.
Näkymä esiintymislavalle
Graniittikivimuurien, pensaiden ja koivujen reunustama käytävä pohjoiselta aukiolta esiintymislavaa kohti peittää näkymää ja jäykistää turhaan puiston pohjoisosaa. Puiston keskivaiheen pensasistutukset, portaat ja järeät tukimuurit rajoittavat tapahtumien järjestelyjä ja talvikunnossapitoa. Leikkipaikan esiintymislavan puoleiset pensasistutukset tukkivat näkymää lavalle.
Kivituhka-alue katsomon takana
Alueen käyttötarkoitus on epäselvä, se kaipaisi toimintoja. Aluetta on mahdollista kehittää paremmin tapahtumien järjestämiseen sopivaksi.
Leikkipaikka
Leikkivälineet ovat osittain huonokuntoisia. Leikkivälineiden uusimista ja monipuolistamista on toivottu. ”Heppu”-karuselli on leikkipaikan hieno, säilytettävä yksityiskohta.
Lounaispuisto 5
Reittiyhteydet
Puiston keskeltä aiemmin kulkenut koivukuja on ajan saatossa kadonnut.
Sen palauttamalla puiston saisi jaettua kahteen toiminnoiltaan eriluonteiseen osaan. Lisäksi Lounaispuisto liittyisi pohjoisosastaan luontevasti yliopistokampukseen. Poikittainen kivetty reittiyhteys päättyy nyt katokseen. Talvikunnossapidon kannalta olisi parempi, että reitti jatkuisi nykyisin talvikunnossapidettävälle reitille saakka. Minna Canthin kadun varren kevyen liikenteen yhteys Seminaarinkadulta Vapaudenkadulle päättyy poikittaisen puistoreitin kohdalla.
Seminaarinmäen sisääntulo
Suunnitelmassa on Lounaispuiston lisäksi tarkasteltu Seminaarinkadun pohjoispuolella olevaa Jyväskylän yliopiston kirjaston edustaa ja Schildtinaukiota. Schildtin aukiolla on Pero Luostarisen suunnittelema, bysantinsininen teräksinen ympäristötaideteos
”Yliopistonportti”. Aukion ympäristössä risteää tällä hetkellä useita reittejä ja villi pyöräpysäköinti on käytännössä vallannut koko alueen.
Yliopistoportin läpi kulkee ”Aallon pikatienä” tunnettu kevyen liikenteen yhteys Seminaarinmäelle ja yliopiston päärakennukselle.
Nostamalla tätä yhteyttä paremmin esiin sekä jäsentämällä aukiotilaa ja pyöräpysäköintiä saapuminen yliopistonalueelle saataisiin näyttävämmäksi. Schildtin aukion liittymistä Seminaarinaukioon ja Lounaispuistoon tulisi myös parantaa.
P
syreeniaidanne
metallinen veistos kivipaaden päällä C.A. Hacfors
kivituhkapintainen alue - käyttötarkoitus epäselvä - jäsentymätön
kioskin huoltoalue, roska-astiat, pysäköinti
suurikokoiset vaahterat
talvikunno
ssapidettävä reitti
Minna Canthin kadun reunassa panssiverkkoaita ja betonitolpat,
sisäänkäyntiaukossa graniittitolpat Suureksi kasvanut marjakuusi, peittää näkymiä.
erikorkuiset lipputangot leikkipaikka,
huonokuntoiset leikkivälineet
kapea korkea pihta
suuret sempramännyt
pieni pihta
panssariverkkoaita / portit (harmaaksi maalatut) puuaita, valkoinen, pystyrimat, osalta matkaa kallistunut
viistopysäköinti, autot rumasti puiston sisääntulossa
pysäköinti
tm
lp lp lp
lp lp kivipaasi, jossa
metallilaatta (Martti Korpilahti)
pensaiden siistimistarve
Kehitettävä yhteys. Puiston rajautumista selkiytettävä.
ylikasvaneet pensaat
Katuympäristön kehittäminen.
talviku nno ssapidettävä reitti
suuri ilmoitustaulu, peittää näkymää
tm
messu- kuusi
MINNA CANTHIN KATU
SEMINAARINKATU
VAPAUDENKATU pensaiden
siistimistarve
pensaiden siistimistarve persoonallinen
"heppu"- karuselli
muuntamo betoninen
aitapylväs huono- kuntoinen
kirjaston edusta sokkeloinen ja pyöräpysäköinti jäsentymätön
"Yliopistoportti", sinisesi maalattu metalliveistos (Pero Luostarinen) ajo
yht eys
pyörätie, asfaltti
grillikioski (1950-l) nupukiveys
noppakiveys
asf.
nupukiveys
nupukiveys
katsomo betonikiveys tm
tm
tm
tm
tm tm
katos
esiintymislava (1950-l) tuomipihlaja
majat
kivituhkapintainen alue
Kehitettävä yhteys.
Kehitettävä yhteys. Kehitettävä yhteys.
asf.
asf. erityyppisiä kaiteita hostelli /
kahvila
kirjasto
MERKINNÄT
koivu (puita ei mitattu, siajinti maastokäynnin ja kantakartan mukaan)
lehtipuu
havupuu
pieni puu
(esim. koristeomenapuu, pihlaja)
korkea pensasistutus, (esim. tuomipihlaja, syreeni)
matala pensasistutus
kesäkukat / perennat
nurmikko
taideteos / veistos tukimuuri
penkki, keltaiseksi maalattu puu roska-astia
lipputanko pyörätelineet
portti
puuaita, valkoiseksi maalattu panssariverkkoaita, betonitolpat
tärkeä näkymälinja
kehitettävä alue
kehitettävä yhteys tm
lp
P
syreeniaidanne
metallinen veistos kivipaaden päällä C.A. Hacfors
kivituhkapintainen alue - käyttötarkoitus epäselvä - jäsentymätön
kioskin huoltoalue, roska-astiat, pysäköinti
suurikokoiset vaahterat
talvikunno
ssapidettävä reitti
Minna Canthin kadun reunassa panssiverkkoaita ja betonitolpat,
sisäänkäyntiaukossa graniittitolpat Suureksi kasvanut marjakuusi, peittää näkymiä.
erikorkuiset lipputangot leikkipaikka,
huonokuntoiset leikkivälineet
kapea korkea pihta
suuret sempramännyt
pieni pihta
panssariverkkoaita / portit (harmaaksi maalatut) puuaita, valkoinen, pystyrimat, osalta matkaa kallistunut
viistopysäköinti, autot rumasti puiston sisääntulossa
pysäköinti
tm
lp lp lp
lp lp kivipaasi, jossa
metallilaatta (Martti Korpilahti)
pensaiden siistimistarve
Kehitettävä yhteys. Puiston rajautumista selkiytettävä.
ylikasvaneet pensaat
Katuympäristön kehittäminen.
talvikunno ssapidettävä
reitti
suuri ilmoitustaulu, peittää näkymää
tm
messu- kuusi
MINNA CANTHIN KATU
SEMINAARINKATU
VAPAUDENKATU pensaiden
siistimistarve
pensaiden siistimistarve persoonallinen
"heppu"- karuselli
muuntamo betoninen
aitapylväs huono- kuntoinen
kirjaston edusta sokkeloinen ja pyöräpysäköinti jäsentymätön
"Yliopistoportti", sinisesi maalattu metalliveistos (Pero Luostarinen) ajo
yht eys
pyörätie, asfaltti
grillikioski (1950-l) nupukiveys
noppakiveys
asf.
nupukiveys
nupukiveys
katsomo betonikiveys tm
tm
tm
tm
tm tm
katos
esiintymislava (1950-l) tuomipihlaja
majat
kivituhkapintainen alue
Kehitettävä yhteys.
Kehitettävä yhteys. Kehitettävä yhteys.
asf.
asf. erityyppisiä kaiteita hostelli /
kahvila
kirjasto
MERKINNÄT
koivu (puita ei mitattu, siajinti maastokäynnin ja kantakartan mukaan)
lehtipuu
havupuu
pieni puu
(esim. koristeomenapuu, pihlaja)
korkea pensasistutus, (esim. tuomipihlaja, syreeni)
matala pensasistutus
kesäkukat / perennat
nurmikko
taideteos / veistos tukimuuri
penkki, keltaiseksi maalattu puu roska-astia
lipputanko pyörätelineet
portti
puuaita, valkoiseksi maalattu panssariverkkoaita, betonitolpat
tärkeä näkymälinja
kehitettävä alue
kehitettävä yhteys tm
lp
Nykytilan analyysi
Lounaispuisto
Puiston ja aukion toiminnot ja luonne
Konsepti
Tässä suunnitelmassa tavoitteena on palauttaa puistoon 1900-luvulla vallinnut avoimuus. Puistoon palautetaan, osin kadonnut, koivukujanteen muodostama keskiakseli. Koivukuja sijaitsi 1800-luvun lopussa varhaisimman puistoalueen lounaisreunassa. Puistoon muodostuu näin kaksi osaa: Minna Canthin kadun tapahtumapuisto ja huvilatonttien puoleisen reunan rauhallisempi oleskelupuisto.
Tilallisuus ja toiminnot
Tapahtumapuiston puolella avataan näkymiä esiintymislavalle.
Istutukset, istutusaltaat, portaat ja tukimuurit katsomon takaa poistetaan, jolloin kivituhkapintainen alue on paremmin hyödynnettävissä tapahtumakäyttöön. Tarvittaessa on mahdollista sijoittaa väliaikainen lisäkatsomo kiinteän katsomon taakse. Alueelle on merkitty paikka esimerkiksi jäätelökioskille sekä varaukset tapahtumien aikaisia myyntikojuja varten. Kivituhkakentän yläpuolella olevalta nurmialueelta poistetaan näkymiä tukkiva koivukuja ja sen reunan tukimuurit, jotta nurmialueesta saadaan avoin piknik- ja katselunurmi, jolta on hyvä näköyhteys esiintymislavalle.
Oleskelupuiston puolella säilytetään olevaa isoksi kasvanutta puustoa ja kaartelevat reittilinjat. Tiheät ja näkymiä peittävät pensasistutukset vaihdetaan matalaksi maanpeitekasvillisuudeksi. Leikkipaikkaa ryhdistetään ja välineitä uusitaan. Leikkipaikalle tuodaan suuri keinu ja hiekkalaatikko. Persoonallinen ”heppukaruselli” säilytetään ja
siirretään keskeisemmälle paikalle. Leikkipaikan reunoilla olevat tuomipihlajamajat säilytetään ja molemmista tehdään istuskelupaikkoja penkkeineen. Leikkipaikan koillisreunan pihlajat ja katos poistetaan.
Katoksen paikalle voidaan asentaa esimerkiksi riippumattoja rentoon oleskeluun.
Seminaariaukio
Seminaarinkadun varren viistopysäköintiä vähennetään ja näin saadaan tilaa koivuriville ja pienelle aukiomaiselle tilalle grillikioskin ja hostelli-kahvilan välillä. Seminaariaukiolle voidaan sijoittaa muutamia penkkejä ja pöytäryhmiä, jotka ovat kaupunkilaisten vapaassa käytössä esimerkiksi omien eväiden nauttimiseen. Pyöräpysäköintiä on mahdollista sijoittaa koivurivin väleihin. Seminaariaukio on kivetty samanlaisella kaariladotulla noppakiveyksellä, joka nykyään päättyy entisen viljamakasiinin kulmalle.
MERKINNÄT
Seminaariaukio, kaupunkikuvallisesti tärkeä kehittämiskohta
"Aallon pikatie", yhteys yliopiston päärakennukselle
Kehittämiskohdat
Puiston sisäänkäynnit
Kunnostettavat koivukujat
Puiston osa, joka on tunnelmaltaan rauhallinen (leikki ja oleskelu)
Puiston osa, joka on tunnelmaltaan eloisa (esitykset, tapahtumat)
P
Leikki ja oleskelu Esitykset ja tapahtumat
MERKINNÄT
Seminaariaukio, kaupunkikuvallisesti tärkeä kehittämiskohta
"Aallon pikatie", yhteys yliopiston päärakennukselle
Kehittämiskohdat
Puiston sisäänkäynnit
Kunnostettavat koivukujat
Puiston osa, joka on tunnelmaltaan rauhallinen (leikki ja oleskelu)
Puiston osa, joka on tunnelmaltaan eloisa (esitykset, tapahtumat)
P
Leikki ja oleskelu Esitykset ja tapahtumat
Suunnitelmakonsepti
Lounaispuisto 7
UUDISRAKENTAMINEN
YLEISSUUNNITELMA 1:500
Kaupunginosa / Kylä Kortteli / Tila Tontti / Rno Viranomaisten merkintöjä
Rakennustoimenpide Juokseva numero
Mittakaava
Suunnitteluala, työnumero, piirrustusnumero Muutos Piirustuslaji
Rakennuskohde Piirustuksen sisältö
Nomaji maisema-arkkitehdit Oy www.nomaji.fi etunimi@nomaji.fi
LIITE Lounaispuisto ja Seminaarinaukio
Seminaarinkatu 32 40100 Jyväskylä 5. MATTILANPELTO
MARK-055-001
Suunnittelija Päiväys
RNo / INi 18.09.2018
68
Koordinaattijärjestelmä ETRS-GK26 Korkeusjärjestelmä N2000 94.24
106.64 107.84
106.84 107.24
tm hostelli / kahvila
pyöräpaikat 30 pp
piknik- / katselunurmi oleva noppakiveys
grillikioski
uusi kev
yen liikenteen väylä uusi suojatie
uudet pyöräpaikat, jatkosuunnittelussa tutkittava pyöräpysäköinnin lisäämistä / sijoittelua
oleva nupukiveys SEMINAARIKATU
VAPAUDENKATU tm
tm tm pyörätie
säilyvät tuomipihlaja-majat
uusi suurempi roskakatos
säilyvät tuomipihlaja-majat
MINNA CANTHIN KATU
SEMINAARINKATU
"Schildtin aukio"
"Aallon pikatie"
asf.
asf.
kt
kt
kt
kt
kt kt
kt säilyvä, kavennettu kivetty reitti
0 10 50 m
lp
pyörätie
uusittava käsijohde - väri valkoinen
uusittava aita 5 ap
istuskelutaso
uusi koivurivi
uusi koivurivi
"Seminaarin aukio"
varaus hulevesi- painanteelle
asf.
asf.
asf.
istu ske
luta so
ilmoitus- taulu Jyväskylän yliopiston kirjasto
uusittava aita pyöräpaikat
P
iso keinu
mainos- taulu esiintymislava
ruokakojut tapahtumien aikana
katsomo katsomon laajennusvaraus / tilaa väliaikaiselle lisäkatsomolle
uusi kioski leikkipaikka
Messukuusi
"Aallon pikatie"
tasapainottelu liukumäki
uusi koivurivi
veistos
veistos uusi
portti pieni polku
"heppu"
hl
ruokakojut tapahtumien aikana veistos yliopisto-
alueen opaste
+ 102 + 103
+ 104
+ 94
+ 97
+ 100
+ 101
+ 99
+ 105
riippumatot
Jyväskylän yliopisto -kyltti
uusi koivukuja
esteetön yhteys kuntoiluväline
tutkittav a yhteystarv
e
huomioraitoja esim.
nupukivestä
liito-oravapuu
liito-oravapuu
liito-oravapuu
MERKINNÄT suunnittelualueen raja
istutettava lehtipuu
lehtipuu oleva (puut ei mitattu, maastokäynnin ja kantakartan pohjalta)
havupuu oleva
korkea pensasistutus
matala pensasistutus
maanpeitekasvillisuus
oleva perennaistutus / kesäkukat
nurmi
uusi noppa- / nupukiveys
oleva noppa- / nupukiveys kivituhka
asfaltti
taideteos / veistos
tukimuuri
penkki
pyöräteline, runkolukittava
roska-astia
lipputanko
oleva puuaita uusittava aita
olevat metallikaiteet nykyinen säilyvä valaisin uusi / siirrettävä valaisin lp
tm asf.
kt
MERKINNÄT suunnittelualueen raja istutettava lehtipuu lehtipuu oleva (puut ei mitattu, maastokäynnin ja kantakartan pohjalta)
havupuu oleva korkea pensasistutus matala pensasistutus maanpeitekasvillisuus oleva perennaistutus / kesäkukat nurmi
uusi noppa- / nupukiveys oleva noppa- / nupukiveys kivituhka
asfaltti taideteos / veistos tukimuuri penkki
pyöräteline, runkolukittava roska-astia
lipputanko oleva puuaita uusittava aita olevat metallikaiteet nykyinen säilyvä valaisin uusi / siirrettävä valaisin lp
tm
kt asf.
Yleissuunnitelma (pienennös)
Lounaispuisto
Poikkileikkaus, Luonaispuiston saneeraussuunnitelma 1995
Poikkileikkaus, Luonaispuiston yleissuunnitelma 2018
SEMINAARINKATU VAPAUDENKATUesiintymislava
paikka esim. jäätelö- kioskille
tapahtuma-aukio oleva katsomo
piknik-nurmi grillikioski 1950-l.
tilaa
lisäkatsomolle
Lounaispuisto 9
Reitit
Puukujanteen suora reittiyhteys jatkuu luoteispäässä
Seminaarinkadun yli Schildtin aukiolle ja edelleen yliopiston kirjaston sivuitse kulkevaan reittiin. Toiseen suuntaan reitti päättyy esiintymislavan eteläpuolelle. Nykyinen poikittainen kivetty reitti Minna Canthinkadulta leikkipaikan viereiselle katokselle kavennetaan 3,5 m leveäksi ja jatketaan aina lounaisimpaan reittiin saakka.
Yhteys on näin mahdollista aurata talvisin, mutta se ei jaa puistotilaa dominoivasti poikki kuten nykytilanteessa. Leikkipaikan eteläpuolelta ohjataan kaartuva reitti esiintymislavalle. Myös tämä otetaan
talvikunnossapidon piiriin, jolloin lavan edusta on myös käytettävissä talvella. Lounaisin reitti yhdistyy tulevaisuudessa Olutryvin kevyen liikenteen reittiin Vapaudenkadun eteläpuolella. Minna Canthin kadun varren kevyen liikenteen reitti jatketaan koko matkalle aina Vapaudenkadulle saakka.
Pyöräpysäköinti
Lounaispuiston alueen pyöräpysäköintiä lisätään. Uusia runkolukittavia pyörätelineitä ehdotetaan puiston
Vapaudenkadunpuoleiseen reunaan sekä hostelli-kahvilan läheisyyteen Seminaarinaukiolle koivurivin alle. Minna Canthin kadun nykyiset pyöräpaikat siirtyisivät grillin läheisyyteen.
Reittien hierarkia ja kehittäminen
Talvikunnossapidettävät reitit Uudet reittiyhteydet
Pyörätiet
Pyöräpysäköinti (uusi)
Seminaarinkatu
Vapaudenkatu
Minna Canthin katu
Olutryvinkuja
0 10 50 m
Lounaispuisto
Kasvillisuuden kehittämisperiaatteet
Puut
Puistoa reunustavat puurivit täydennetään ja uudistetaan koivukujik- si. Myös Seminaarinkadun varteen istutetaan takaisin ajan saatossa poistunut koivurivi. Puiston kahtia jakavan keskeisakselin varrelle istutetaan koivukuja. Tapahtumapuiston puolelle, koivurivien viereen istutetaan muutamia pihlajaryhmiä. Vastikään kaadettu koivurivi Va- paudenkadun varressa istutetaan uudelleen, sillä se rajaa visuaalisesti puiston omaksi tilaksi. Lavan eteläreunalle istutetaan myös koivuja näkymän päätteeksi ja peittämään muuntajarakennusta. Messukuusi, vaahteraryhmä sekä hyväkuntoiset sembramännyt ja pihdat säily- tetään. Yksittäisiä koivuja säilytettään paikoin ja istutetaan muuta- ma uusi koivu. Leikkipuiston koillispuolelle istutetaan hopeasalava muistumana paikalla sijainneen Hetan kahvilan vieressä kasvaneesta salavasta.
Muu kasvillisuus
Matalat pensaat poistetaan lukuun ottamatta esiintymislavan molem- min puolin olevia koivuangervoja ja tuomipihlajia, jotka rajaavat ja muodostavat taustaa esiintymislavalle. Minna Canthinkadun puolei- set pensasistutukset uudistetaan kapeana matalana pensasistutuksena aidan vieressä (esim. herukat). Lopulle rinteelle istutetaan maanpei- tekasvillisuutta (esim. pikkuherukat). Myös leikkipaikan viereinen penger koivujen alla muutetaan pensaista maanpeitekasvillisuudeksi.
Tuomipihlajamajat säilytetään. Pikniknurmella sijaitseva marjakuusi poistetaan eikä patsaiden alle istuteta kesäkukkia. Puiston luoteis- osassa olevan C.A. Hagforsin veistoksen ympärillä oleva perenna- ja pensasaihe säilytetään. Esiintymislavan etureunan istutuskaukalo poistetaan. Tarvittaessa siirrettävät istutusruukut kesäkukille.
Puut esimerkiksi:
Betula pendula, rauduskoivu Sorbus aucuparia, kotipihlaja Abies sibirica, siperianpihta
Salix alba var. sericea ’Sibirica, hopeasalava Pensaat esimerkiksi:
Ribes rubrum, punaherukka Ribes nigrum, mustaherukka Ribes uva-crispa, karviainen
Chaenomeles japonica, ruusukvitteni Lonicera tatarica, rusokuusama Maanpeitekasvillisuus esimerkiksi:
Ribes glandosum, lamoherukka Mentha spicata, viherminttu Thymus serpyllum, kangasajuruoho Arctostaphylos uva-ursi, sianpuolukka
Säilytettävä puutarha- historiallisesti merkittävä kasvillisuus
Uudet koivurivit ja pihla- jaryhmät
Poistettavat puut Poistettavat pensaat ja kesäkukat
istutettava hopeasalava messukuusi
0 10 50 m
Kasvillisuuden
kehittäminen
Lounaispuisto 11
Periaatteet koskien materiaaleja, kalusteita, rakenteita ja rakennelmia
Pintamateriaalit
Puistokäytävät ja aukiot ovat historiallisesti olleet kivituhkapintaisia.
Seminaarinkadulla, puiston kohdalla, on säilynyt vanha nupukiveys.
Korttelin 68 puoleisella kävelytiellä, entisen viljamakasiinin kulmalle asti, on säilynyt kaariladottu noppakiveys. Kaariladottu noppakiveystä esitetään jatkettavan Seminaariaukiolla aina grillikioskin edustalle saakka. Viistopysäköintiruudut olisivat Seminaarikadun tapaan nu- pukiveystä. Kioskin terassi on 1950-luvulle tyypillistä liuskekiveystä.
Kioskin alatasanteella on nupukiveystä samoin 2000-luvulla raken- netulla keskiakselin porrastuvalla reitillä ja poikittaisella reitillä sekä esiintymislavan edustalla. Esiintymislavan edustan kiveys ei sovellu tanssimiseen, jota ajoittain paikalla harrastetaan. Kiveys ehdotetaan muutettavaksi osin kivituhkapinnaksi, niin että esteetön kulkuyhteys katsomolle säilyy. Muut nupukiveysalueet säilyvät, joskin poikittainen reitti kapenee.
Aidat
Puisto on koko sen historian ajan ollut rajattu aidoin. Nykyiset aidat ovat huonokuntoiset ja nykyistä käyttöä ajatellen tarpeettomat.
Suunnitelmassa suositellaan huvila-alueen vastaisen aidan säilyttämistä ja kunnostamista. Minna Canthin kadun puolella joudutaan nykyinen aita purkamaan kevyen liikenteen reitin jatkamisen yhteydessä. Tällä reunalla aita tulee uusia koko pituudeltaan. Aitatyyppi olisi hyvä olla tyypiltään moderni ja huomaamaton, mutta joka huomioi myös Minna Canthin kadun varren kaupunkirakenteen. Puiston eteläreunan aita on myös huonokuntoinen. Sitä ehdotetaan purettavaksi kokonaan.
Eteläreunaan tulevilla pyöräpaikoilla voidaan rajata puiston reunaa.
Puiston päätyjen aitaamattomuudella halutaan vahvistaa yhteyttä Seminaarimäen alueelle sekä etelään kohti Jyväsjärven rantaa.
Tapahtumien aikana puisto on mahdollista aidata väliaikaisin tapahtuma-aidoin.
Kalusteet, varusteet ja valaistus
Alueen nykyisiä penkkejä hyödynnetään mahdollisuuksien mukaan.
Esiintymislavan pohjoispuolen pikkuaukiolle ja grillikioskin lounaispuolelle puiden alle ehdotetaan puun kiertäviä puisia penkkejä. Lisäksi suunnitelmassa on esitetty mm. pöytäryhmiä Seminaariaukiolle ja riippumattoja oleskelupuiston puolelle.
Leikkipaikan välineitä uusitaan ja lisäksi leikkipaikan yhteyteen lisätään muutama kuntoilun mahdollistava väline. Valaisimien paikkoja on osittain muutettu tarkoituksenmukaisempiin paikkoihin ja pois näkymälinjoilta. Talvikunnossapidettävät pääreitit on
valaistu. Keskiakselin valaistusta voisi tutkia jatkosuunnittelussa erikoisvalaistavana alueena tai esimerkiksi Valon kaupunki -tapahtuman kohteena.
’Heppu’, leikkipaikalla säilytettävä karuselli / veistos.
Lounaispuisto
Valaistuksen periaatteet Tapahtumat
väliaikainen katsomo tilavaraukset
ruokakojuille yms.
Puiston kunnostuksen vaiheistus
P
kiinteät aidat väliaikaset aidat Tapahtuma-alueen aitaaminen
Yliopiston alueen kehittäminen
vaihe 2 vaihe 1
katuhanke vaihe 3
katuhanke vaihe 2
P
Vaihekohtainen kustannusarvio vaihe 1 120 000 alv. 0 %
75 000 alv. 0 % 90 000 alv. 0%
vaihe 2 vaihe 3
Lounaispuisto 13
Lounaispuisto
Lounaispuisto 15