Jaloittelu- ja ulkotarhoista aiheutuvan vesistökuormituksen vähentäminen vaikeaa
Jaana Uusi-Kämppä1), Helvi Heinonen-Tanski2), Arto Huuskonen3), Helena Jansson4), Håkan Jansson1), Miia Kuisma5), Arja Nykänen5), Aaro Närvänen1) ja Maarit Puumala6)
1)MTT, Kasvintuotannon tutkimus, E-talo, 31600 Jokioinen, etunimi.sukunimi@mtt.fi
2)Kuopion yliopisto, Ympäristötieteen laitos, PL 1627, 70211 Kuopio, heinonentanski@uku.fi
3)MTT, Kotieläintuotannon tutkimus, Halolantie 31 A, 71750 Maaninka, etunimi.sukunimi@mtt.fi
4)MTT, Kotieläintuotannon tutkimus, Varsanojantie 63, 32100 Ypäjä, etunimi.sukunimi@mtt.fi
5)MTT, Kasvintuotannon tutkimus, Lönnrotinkatu 3, 50100 Mikkeli, etunimi.sukunimi@mtt.fi
6)MTT, Kotieläintuotannon tutkimus, Vakolantie 55, 03400 Vihti, etunimi.sukunimi@mtt.fi
Tiivistelmä
Nautojen jaloittelu- ja ulkotarhat sekä hevostarhat ovat yleistyneet viime vuosina. Syynä on mm. par- sinavetoissa olevien lehmien ja hiehojen laidunnussäännös, joka voidaan korvata jaloittelulla tarhassa.
Myös suurten pihattonavettojen yhteyteen usein rakennetaan tarha, vaikka varsinaista ulkoilupakkoa pihatossa pidettävillä eläimillä ei ole. Ulkotarhoissa kasvatetaan osan vuotta tai ympäri vuoden emo- lehmiä ja lihanautoja. Viime vuosina hevosten määrän lisääntyessä on rakennettu uusia talleja ja tarho- ja.
Varsinaisissa jaloittelutarhoissa eläimet jaloittelevat muutaman tunnin kerrallaan, mutta ulkotar- hoissa ne ovat ympäri vuoden. Tarhat ovat maapohjaisia, vaihtopohjaisia tai tiivispohjaisia (asfaltista tai betonista valettuja tai sementillä stabiloituja). Osa tarhoista on perustettu metsään. Tarhoista aiheu- tuvaan ravinnekuormitukseen vaikuttavat monet asiat. Eläintiheys on niistä tärkein – mitä enemmän eläimiä on tarha-alaa kohti, sitä suurempi on kuormitus. Kun eläimet ovat koko vuorokauden tarhassa, kuormitus on suurempi, kuin jos ne jaloittelisivat tarhassa vain muutaman tunnin päivässä. Ruokinta-, juotto- ja makuualueiden lähiympäristössä ravinnekuormitus on suuri, olipa tarha-alaa kuinka paljon tahansa.
Peltoviljelyn aiheuttamaa vesistökuormitusta on pyritty vähentämään monilla eri toimenpiteillä.
Erityisesti on kiinnitetty huomiota lannan levitysmääriin, -ajankohtaan ja -tapaan. Kasvipeitteettömäs- sä tarhassa eläinpaine saattaa olla suuri (yli 80 nautayksikkövuorokautta hehtaarilla vuodessa;
ny vrk/ha v), kun suositusten mukaan karjatilalla saa olla 1,5 lypsylehmää peltohehtaaria kohden.
Sonnan ja virtsan käsittely tarhassa saattaa olla puutteellista, jolloin ravinteita voi kulkeutua sade- tai valumaveden mukana ympäristöön. Tarhavesissä ravinteiden ja ulostemikrobien pitoisuudet saattavat olla moninkertaiset pellon valumavesiin verrattuna. Tarhavedet voivat pilata lähikaivoja ja heikentää rantavesien hygieniaa sekä osaltaan lisätä vesien rehevöitymistä aina leväkukinnoiksi asti. Nautojen tarhoista aiheutuvaa ravinne- ja mikrobikuormitusta vesiin ja kuormituksen vähentämistä on tutkittu MTT:ssä kymmenisen vuotta.
Sonnan säännöllinen poisto tarhasta vähentää ravinteiden joutumista vesiin. Tiivispohjaisesta tar- hasta on helpompi poistaa sonta ja kerätä valumavedet kuin maa- tai vaihtopohjaisesta tarhasta. Jos maa- tai vaihtopohjainen tarha on salaojitettu, osa vesistä saadaan kerättyä. Maa- ja vaihtopohjaisista tarhoista valumavesiä muodostuu vähemmän ja niissä on yleensä myös vähemmän fosforia, typpeä ja mikrobeja kuin tiivispohjaisen tarhan vesissä, sillä maapohja suodattaa osan epäpuhtauksista. Tiivis- pohjaisten tarhojen vedet suositellaankin kerättäväksi ja levitettäväksi pellolle. Maa- ja vaihtopohjais- ten tarhojen vesiä ei myöskään tulisi laskea suoraan ympäristöön. Niitä voidaan puhdistaa esim. erilai- silla pienpuhdistamoilla, suodattimilla, kosteikossa tai niiden yhdistelmillä.
Asiasanat: Jaloittelutarhat, ulkotarhat, vesistönkuormitus, hevonen, nauta, fosfori, typpi, fekaaliset bakteerit
Johdanto Nautatarhat
Jaloittelutarhassa eläimet jaloittelevat säännöllisesti joitakin tunteja päivässä tai viikossa. Toisinaan eläimet houkutellaan jaloittelutarhaan tarjoamalla niille tarhassa rehua, mutta erotuksena ulkotarhoista, varsinaiset ruokinta- ja makuupaikat ovat karjasuojassa. Ulkotarhoissa eläimet ovat yleensä vuorokau- den ympäri osan vuotta tai koko vuoden.
Jaloittelutarhat voidaan jakaa vaihtopohjaisiin ja tiivispohjaisiin tarhoihin (MTT 2006). Laajat tarhat voivat olla myös vain osittain maapohjaisia. Tarhan tyyppi valitaan suunnitellun käytön perus- teella. Tiiviin jaloittelutarhan pohjan tulee olla helposti puhdistettava. Se ei saa olla liukas ja sen tulee kestää hyvin talviolosuhteita. Tiivispohjaisen jaloittelutarhan päällysteeksi on tarjolla useita materiaa- leja. Maabetoni on niistä halvin, mikäli pohjamaa sopii lujittamiseen. Silti betoni ja asfaltti ovat ylei- simmin käytettyjä pienten jaloittelutarhojen päällysteitä. Vaihtopohjaista tarhaa perustettaessa pohja- maa muotoillaan siten, että valumavedet ohjautuvat salaojiin. Salaojitus tehdään tiuhana, noin 5 m:n välein, ja salaojien ympärille laitetaan salaojitushiekkaa. Vaihdettavana pintana voidaan käyttää esim.
kuoriketta, haketta tai hienoa hiekkaa, jossa saa olla humustakin mukana.
Lannan kerääminen tarhasta on helpointa, jos jaloittelualue on sijoitettu siten, että lanta voidaan puskea esim. traktorin etukauhalla suoraan lantalaan. Mikäli tämä ei ole mahdollista, tarhaan on hyvä rakentaa seinämä, jota vasten lanta saadaan kerättyä etukauhaan ja siirrettyä lantalaan. Myös talvella lanta tulisi kerätä mahdollisuuksien mukaan pois, jolloin voidaan vähentää sulamisvesien mukana huuhtoutuvien ravinteiden määrää.
Valumavesien asianmukainen keräily ja käsittely ovat jaloittelutarhojen toteutuksen suuria haas- teita. Karjakokoon kasvaessa tarhat laajenevat ja siten myös valumavedelle vaadittavan varastointitilan tarve kasvaa, mikä aiheuttaa huomattavia lisäinvestointi- ja työkustannuksia tiloille. Tiivispohjaisissa tarhoissa valumavesien keräilyn ongelmana on keräilykaivojen jäätyminen aikaisin keväällä ja myö- hään syksyllä. Sähkövastuksen avulla kaivot saadaan pysymään sulina, mutta se kuluttaa energiaa ja menetelmän kannattavuutta on arvioitava tapauskohtaisesti. Kaivojen jäätymisen vuoksi sulamisvedet saattavat tulvia, jolloin tarvitaan "reunat" tarhan ympärille estämään hallitsematonta valumaa. Reunat tarhan ympärillä voivat olla tarpeen myös ulkopuolisten valumavesien pitämiseksi pois tarhasta, mikä- li tarhan ympärillä ei ole ojaa. Myös vaihtopohjaisesta tarhasta kertyy valumavesiä, tosin huomattavas- ti vähemmän kuin tiiviiltä pohjalta.
Tarhan kattaminen poistaa valumavesiongelmat, mutta osa ulkoiluttamisen perimmäisestä aja- tuksesta katoaa, jos tarha katetaan kokonaan ja lehmät eivät saa auringonvaloa ulkoillessaan. Run- saimmalle kuormitukselle joutuvat alueet kannattanee kattaa etenkin, jos tarha on käytössä ympäri vuoden.
Hevostarhat
Viimeisten viiden vuoden aikana on hevosten määrä Suomessa lisääntynyt keskimäärin noin 1500 he- vosella vuodessa (Suomen Hippos 2007). Hevostarhojen kuten nautatarhojenkin tulee olla turvallisia ja riittävän tilavia eläimille, mutta niistä ei myöskään saa olla haittaa naapurustolle tai ympäristölle.
Hevonen viettää tarhassa vähintään kuudenneksen – usein jopa yli puolet vuorokaudesta, joten tarha vaikuttaa olennaisesti hevosten hyvinvointiin (Jansson ym. 2005, Pikkarainen 2005). Hevoset ovat tarhoissa joko yksin tai laumassa. Hevostarhat ovat yleensä maa- tai vaihtopohjaisia, joiden pintaker- ros on hiekkaa. Tarhan pintaan kertyy sonnasta fosforia ja typpeä, jotka huuhtoutuvat helposti sade- ja sulamisvesien mukana lähistön pintavesiin (Airaksinen ym. 2007). Isoilla talleilla samaa tarhaa käyttää usea eri hevonen, jolloin myös riski tarttuvien tautien ja loisten leviämiseen hevosten kesken on suuri.
Aineisto ja menetelmät
Erilaisia nautatarhoja on tutkittu vuodesta 1997 lähtien eri puolilla Suomea. Tutkimuskohteina on ollut sekä jaloittelu- että ulkotarhoja (taulukko1). Tarhojen valumavedet on yleensä kerätty pintavaluma- kaivoista, tarhan kuivatukseen käytetyistä salaojista tai tarhaa ympäröivästä avo-ojasta. Tohmajärven metsätarhoissa kerättiin vajovettä, joka suotautui 30–40 cm paksun maakerroksen läpi lysimetrihin (Uusi-Kämppä 2002). Taivalkosken metsälaitumilta, joista vettä ei voitu kerätä, otettiin maanäytteitä.
Maanäytteistä analysoitiin helppoliukoisen fosforin sekä liukoisen typen pitoisuudet maan pintaker-
roksesta ja useista maakerroksista 60 cm:n syvyyteen asti. Tulosten avulla voitiin arvioida ravinteiden huuhtoutumisriskiä pinta- tai pohjavesiin. Ravinnekuormitukseen vaikuttavat myös tarhan koko, tar- hattavien eläinten määrä ja niiden tarhassa viettämä aika. Sen vuoksi arvioitiin eläinpaine (ny vrk/ha v) jokaisessa tarhassa ja lopuksi laskettiin täysikasvuisten nautojen määrä tarhahehtaaria kohti, jos eläi- met olisivat tarhassa ympäri vuoden 24 t/vrk.
Taulukko 1. Tutkimustarhojen ja -laitumien pohjamateriaalit, pinta-alat, eläimet, nautatiheydet, päivittäinen tar- hassa vietetty aika, tarhapäivien määrä vuodessa ja eläinpaine.
Jaloittelu- tarha /Ulkotarha
Tarha- pohja
Pinta-ala (m2)
Eläin- määrä/tarha
Nauta- tiheys (ny/ha)
Päivit- täinen tarha-
aika (t/vrk)
Tarha- päivien
määrä vuodessa
(vrk/v)
Eläin- paine (ny vrk/ha v) Juvan jaloit-
telutarha (a)
Asfaltti 500 56–100 leh- mää
370–670 3 330 42–77
Juvan jaloit- telutarha (b)
Kuorike 600 56–100 leh- mää
620–1100 3 330 71–126
Juvan jaloit- telutarha (c)
Hiekka 625 20 lehmää 330 24 135 124
Minkiön jalottelu- tarha (d)
Asfaltti 900 45 lehmää, 40 vasikkaa
770 4 240 85
Tohmajärven ulkotarha (e)
Asfaltti, päällä kuo- riketta ja olkea
570 8 emolehmää 140 24 225 88
Tohmajärven metsätarha (f)
Maa (tur- vetta ja hiekkaa)
4 400 32 emolehmää 72 24 225 45
Ruukin metsätarha (g)
Maa (moreenia)
10 000 10 sonnia 6 24 360 6
Taivalkosken metsälaitu- met (h)
Maa 130 000–
670 000
9–16 son- nia/hiehoa
0,2–0,7 24 360 0,2–0,7
Tohmajärven metsälaitu- met (i)
Maa 33 000 6–11 nautaa 1,8–3,3 24 5–10 0,03–0,09
(a), (b)
Perustettu 2000, tutkimus 2001–2007 (Uusi-Kämppä ym. 2003).
(c) Perustettu 2004, näytteet 2005–2007.
(d)Näytteet v. 1999–2000 (Uusi-Kämppä & Heinonen-Tanski 2000, Uusi-Kämppä ym. 2001).
(e)Näytteet v. 1997–1999 (Uusi-Kämppä & Heinonen-Tanski 2000, Uusi-Kämppä ym. 2001).
(f)Perustettu 1995, vajovesinäytteitä 0.3 m:n syvyydestä ruokintapaikan ympäristössä v. 1998–2000 (Uusi- Kämppä 2002).
(g)Näytteet ojavedestä v. 2000–2002 (Uusi-Kämppä ym. 2003, Uusi-Kämppä ym. 2007b).
(h) (Uusi-Kämppä ym. 2006b).
(i) (Uusi-Kämppä ym. 2006a).
Hevostarhojen valumavesiä on tutkittu Ypäjän hevosopiston alueella, jossa on selvitetty ferrisulfaatti- lisäyksen vaikutusta tarhaveden fosforipitoisuuksiin ja mikrobitiheyksiin (Närvänen ym. 2008). Kuu- man tallilla Jokioisissa on kokeiltu haketta tarhan pohjamateriaalina. Hakkeen läpi suotautuneet vedet on kerätty salaojista ravinnemäärityksiin. Tarhoista otettiin myös pintamaata, jota sadetettiin laborato- riossa (Uusi-Kämppä ym. 2007c). Sadetuksen aikana maan pinnalle kertynyt vesi kerättiin ravinne- ja mikrobianalyyseihin.
Tulokset
Ravinnekuormituksen suuruus
Tarhoista aiheutuvaan ravinnekuormitukseen vaikuttavat monet asiat. Eläintiheys on niistä tärkein – mitä enemmän eläimiä on tarha-alaa kohti, sitä suurempi on kuormitus (Uusi-Kämppä ym. 2006b). Jos eläimet ovat koko vuorokauden tarhassa, kuormitus on suurempi kuin, jos ne jaloittelisivat tarhassa vain muutaman tunnin päivässä. Ulkotarhoissa, joissa eläimet ovat jatkuvasti, kuormitus voi olla hyvin suurta. Ruokinta-, juotto- ja makuualueiden ympäristössä kuormitus on suuri, olipa tarha-alaa kuinka paljon tahansa (Uusi-Kämppä ym. 2006b). Taivalkosken metsälaitumilla, joissa eläintiheys oli pieni (<
1 ey/ha), maan fosfori- ja typpipitoisuudet olivat yleensä samaa tasoa kuin laiduntamattomassa met- sämaassa. Poikkeuksena olivat ruokinta- ja makuupaikat, joissa karja vietti runsaasti aikaa. Kuormit- tuneimmilla alueilla 60 cm:n maakerroksessa oli ammoniumtyppeä 100–1000 kg ha-1. Vastaavasti maan pintakerroksessa oli helppoliukoista fosforia 20–140 mg l-1, mikä peltoviljelyssä vastaa vilja- vuusluokkia hyvä, korkea tai arveluttavan korkea (Uusi-Kämppä ym. 2006b). Tohmajärvellä tarhatta- essa emolehmiä talvikauden ajan metsätarhoissa, sekä pintamaan että 30–40 cm:n syvyydestä kerätyn vajoveden fosfori- ja typpipitoisuudet olivat suuria (Uusi-Kämppä 2002). Sielläkin suurin ravinne- kuormitus mitattiin ruokintapaikkojen ympäristöstä. Ruotsissa sikojen ulkokasvatusalueella havaittiin eläinten ulostavan pääasiassa lepo-, ruokinta- ja juottopaikkojen läheisyyteen (Salomon ym. 2007).
Näissä paikoissa myös maan ravinnepitoisuudet olivat suuremmat kuin muualla tarhassa.
Taulukko 2. Mediaanit nautatarhojen valumavesien fosfori- ja typpipitoisuuksista.
Jaloittelutarha /Ulkotarha
Vesinäytteen ottopaikka (näytteiden lu- kumäärä)
Liukoinen fosfori
(mg/l)
Kokonais- fosfori
(mg/l)
Ammoni- umtyppi (mg/l)
Nitraatti- typpi (mg/l)
Koko- naistyp- pi (mg/l) Juvan jaloittelu-
tarha: Asfaltti
Pintavalunta- kaivo (44)
26,6 48,9 55,8 0 149
Juvan jaloittelu- tarha: Kuorike
Salaojakaivo (37)
0,06 4,81 35,2 0 55,6
Juvan jaloittelu- tarha: Hiekka
Salaojakaivo (6) 0,03 1,46 8,10 25,4 40,6
Minkiön jalottelu- tarha: Asfaltti
Pintavalunta- kaivo (31)
21,6 39,5 64 0,07 173
Tohmajärven ulko- tarha: Asfaltti
Kaivo (35) 53 73,5 129 0,2 253
Tohmajärven metsätarhan ruokintapaikat
Vajovesi (25) 0,04 3,6 440 0,09 535
Ruukin metsätarha Ojavesi (324) 0,15 0,35 0,69 0 1,7
Tohmajärven metsälaidun
Ojavesi (48) 0,01 0,02 0,03 0,65 1,1
Tarhavesien ravinnepitoisuudet olivat suurimmat tiivispohjaisissa tarhoissa (taulukko 2). Esimerkiksi suurimmat fosfori- ja kokonaistyppipitoisuudet mitattiin asfalttipohjaisten tarhojen pintavalumista.
Tarhoissa, joissa pohjamateriaali oli läpäisevää, osa fosforista ja typestä pidättyi vaihtopohjaan ja maahan, kun vesi suotautui niiden läpi. Typpi oli pääasiassa ammoniummuodossa. Myös eläinpaineel- la oli merkitys tarhaveden ravinnepitoisuuksiin. Ruukin metsätarhan ojavesissä ravinnepitoisuudet vastasivat peltoveden pitoisuuksia. Syynä pieniin pitoisuuksiin oli pieni eläinpaine (6 ny vrk/ha v) ja ojaveden osittainen laimeneminen tarhaa ympäröivän metsän vesillä. Tosin tarha-alueella oli vaarana liukoisten ravinteiden osittainen suotautuminen karkean moreenimaa-aineksen läpi pohjaveteen. Toh- majärven metsätarhassa ammoniumtypen pitoisuus oli suuri 30–40 cm:n syvyydellä olevassa vajove- dessä.
Sadetettujen hevostarhapohjien pintavalumissa oli suuria liukoisen ja kokonaisfosforin pitoi- suuksia (Taulukko 3). Jos tarhasta ei ollut poistettu lantaa, pitoisuus oli suurempi kuin puhdistetussa tarhassa. Vastaavaan päätelmään oli aiemmin päädytty Airaksisen ym. (2007) hevostarhatutkimukses- sa. Kalsiumhydroksidin lisäys tarhan pintaan pienensi sadetuskokeessa valumaveden fosforipitoisuut-
ta. Sadetuskokeessa saadut pitoisuudet ovat suurempia kuin luonnonolosuhteissa mitatut pitoisuudet, mutta ne kertovat kuitenkin, millaisista tarhoista lähtee valumaveden mukana enemmän ja millaisista vähemmän ravinteita ja mikrobeja.
Taulukko 3. Eläinpaine hevostarhoissa sekä fosfori- ja typpipitoisuudet sadetettujen tarhapohjien pintavalumave- sissä elokuussa 2006. (Suluissa tarhan koko ja tarhan käyttöönottovuosi)
Tarha Eläimet Eläinpaine,
ey vrk/ha v
Liukoinen fos- fori, mg/l
Kokonais-fosfori, mg/l
Sepelipohjainen (710 m2) 1–2 hevosta 12 t/vrk (2005–)
7–14 1,39 1,84
Sepelipohjainen (710 m2), sontimispaikka
1–2 hevosta 12 t/vrk (2005–)
7–14 36,7 41,5
Hiekkapohjainen (520 m2) 1–3 hevosta 12 t/vrk (2003–)
10–29 9,72 11,2
Hiekkapohjainen (520 m2), Ca(OH)2-lisäys
1–3 hevosta 12 t/vrk (2003–)
10–29 0 1,65
Hakepohjainen (950 m2) 3–4 hevosta 11 t/vrk (2005–)
14–19 9,87 11,5
Savipohjainen (800 m2) 4 hevosta 11 t/vrk (2001–)
23 2,00 4,26
Ulosteesta peräisin olevien mikrobien tiheydet valumavesissä
Ulosteesta peräisin olevien mikrobien tiheydet olivat suurimmat tarhoissa, joissa oli suuri eläinpaine ja tiivis pohja. Mikrobitiheydet ja ravinnepitoisuudetkin olivat pienemmät maapohjaisissa tarhoissa. Fe- kaalisten koliformien pitoisuudet maapohjaisten tarhojen valumavesissä olivat vain noin 1 % vastaa- vista pitoisuuksista asfalttipohjaisissa tarhoissa (Uusi-Kämppä ym. 2007a). Lintupajun suojakaista- koekentällä on todettu fekaalisten koliformien tiheyksien pienenevän laitumen pintavalumissa, jos lai- tumen ja vesistön väliin jätetään 10 m levä laiduntamaton suojakaista (Rasa ym. 2007). Kun eläinpaine tarhoissa oli yli 45 ny vrk/ha v, fekaalisten koliformien tiheydet tarhavesissä (104–106 pmy/100 ml;
pmy=pesäkkeen muodostava yksilö) ylittivät aina uimavedelle asetetut raja-arvot (500 pmy/100 ml) ja olivat samalla tasolla kuin jäteveden puhdistamoilta lähtevissä jätevesissä (Koivunen ym. 2003). Myös hevostarhoissa fekaalisten koliformien tiheydet olivat suuria: 103–104 pmy/100 ml (Uusi-Kämppä ym.
2007a).
Kuormituksen vähentämiskeinoja
Sonnan säännöllinen poisto sekä nautojen että hevosten tarhoista vähentää kuormitusta. Sonnasta pe- räisin olevat ravinteet ja mikrobit kulkeutuvat tarhasta pääasiassa sade- ja sulamisvesien mukana. Siten valumavesien kerääminen ja levittäminen pellolle kasvukaudella tai niiden puhdistaminen ovat suosi- teltavia tapoja, kun pienennetään nautaeläimien tarhoista aiheutuvaa kuormitusta vesiin. Ravinteiden lisäksi tarhavesissä on runsaasti ulostemikrobeja, joiden pääsy talous-, uima- tai vihannesten kastelu- veteen on estettävä. Tarhaveden määrää kannattaa pienentää estämällä tarhan ulkopuolisten vesien pääsy tarhaan. Yhden kahden hevosen tarhoissa tulee jättää riittävä etäisyys tarhan ja ojan tai vesistön välille, jotta tarhavedet eivät likaisi niitä. Jos talilla on useampia hevosia, niin tarhavesien kerääminen ja käsittely ovat niissäkin tarpeellisia toimenpiteitä.
Minkiön jaloittelutarhavesiä puhdistettiin erilaisilla maasuodattimilla. Suodattimet poistivat aluksi hyvin fosforia ja typpeä. Noin vuoden kuluttua ne kuitenkin tukkeutuivat ja niiden puhdistuste- ho heikkeni (Uusi-Kämppä ym. 2001). Suodattamien tukkeutumista voidaan vähentää poistamalla ve- destä kiintoaines, ennen kuin se johdetaan suodattimiin. Tarhavesiä voidaan myös käsitellä kemikaa- leilla ja sakkauttaa liukoinen fosfori laskeutusaltaassa, kuten Ypäjän hevostarhoissa on tehty (Närvä- nen ym. 2008).
Vaihtopohjaisissa ja maapohjaisissa tarhoissa pintamateriaaliin kertyy ravinteita aikaa myöten ja säännöllisellä materiaalin vaihdolla voidaankin vähentää tarhasta ympäristöön kohdistuvaa kuormitus- ta. Nautojen tarhoista poistettu materiaali on esim. levitettävä peltoon, jotta ravinteet saadaan hyödyn-
nettyä. Hevostarhojen kiviainekselle ei yhtä helposti löydy kierrätyskäyttöä kuin nautojen tarhoissa käytetyille materiaaleille.
Johtopäätökset
Nautojen ja hevosten tarhavesistä aiheutuva ravinnekuormitus ja hygieniahaitat on otettava huomioon, kun tarhoja suunnitellaan, rakennetaan ja hoidetaan. Tarhat on rakennettava niin, että niistä saadaan pinta- ja salaojavedet kerättyä ja käsiteltyä. Toistaiseksi ympäristön kannalta paras tapa lienee tarha- veden levittäminen pellolle kasvukaudella. Myös vesien puhdistamissysteemejä tulee parantaa ja ke- hittää. Tarhavesien mukana kulkeutuvat ulostemikrobit saattavat aiheuttaa pahimmassa tapauksessa epidemioita, jos tarhavedet pääsevät esimerkiksi talous- tai uimaveden joukkoon. Laidun, jota käyte- tään intensiivisesti nautojen ulkoiluun, muistuttaa pian enemmän jaloittelutarhaa kuin varsinaista lai- dunta. Tällainen laidun kuormittaa ympäristöä samalla lailla kuin jaloittelutarha. Tällaisissa tapauksis- sa laitumen ja ojan tai vesistön välissä tulisikin olla riittävä suojaetäisyys. Laidunalueen tulee myös olla muussa viljelykäytössä välillä. Tarhavesienkäsittelyä mietittäessä tulee ottaa huomioon kuormi- tuksen suuruus. Kuormitus on pientä yhden kahden hevosen tarhassa (<2 ey vrk/ha v) verrattuna isoon lihanautatarhaan, jossa eläinpaine on suuri (>40 ny vrk/ha v). Nautojen ja hevosten lisäksi tarhataan poroja ja jonkin verran myös sikoja, strutseja muita eläimiä (Kuisma 2006, Nieminen 2006). Myös näiden eläinryhmien käytössä olevien tarhojen ravinnekuormitus ja hygieniahaitat on minimoitava.
Kirjallisuus
Airaksinen, S., Heiskanen, M-L. & Heinonen-Tanski, H. 2007. Contamination of surface run-off water and soil in two horse paddocks. Bioresource Technology 98: 1762–1766.
Jansson. H., Närvänen, A., Perälä, P. & Jansson, H. 2005. Report on the results of the survey of nutrient load from different equine areas. Saatavissa internetistä:
http://www.equinelife.fi/files/nutrient_load_from_equine_areas.pdf
Koivunen, J., Siitonen, A. & Heinonen-Tanski, H. 2003. Elimination of enteric bacteria in biological-chemical wastewater treatmetn and tertiary filtration units. Water Research 37: 690–698.
Kuisma, M. 2006. Jaloittelutarhoista on avattu nettisivusto. Koetoiminta ja käytäntö 63, 2 12.6.2006): 16. Saa- tavissa internetistä: http://www.mtt.fi/koetoiminta/pdf/mtt-kjak-v63n02s16b.pdf
MTT 2006. Jaloittelutarhat. Saatavissa interbnetistä: http://www.mtt.fi/tutkimus/kasvit/tarhat/
Nieminen, M. 2006. Porojen ruokinta. Poromies-lehti 4/2006. Julkaisupäivä 15.9.2006. Saatavissa internetistä:
http://www.paliskunnat.fi/default.aspx?kieli=fi-FI
Närvänen, A., Jansson, H., Uusi-Kämppä, J., Jansson, H., & Perälä, P. 2008. Phosphorus load from equine critical source areas and its reduction using ferric sulphate. Boreal Environment Research 13: xxx–xxx. In press.
Pikkarainen, M. 2005. Hevosten hyvinvointi ja lajinmukainen käyttäytyminen sekä niiden toteutuminen suoma- laisilla talleilla. Opinnäytetyö. HAMK, Mustiala. 51 s. Saatavissa internetistä:
www.equinelife.fi/files/opinnayte_hevostenhyvinvointi.pdf
Rasa, K., Räty, M. & Uusi-Kämppä, J. 2007. Suojavyöhykkeen iän ja hoidon vaikutus suojavyöhykkeen toi- mintaan (lyhenne SUOTO). Pro Terra 34/2007. Helsingin yliopisto, Soveltavan kemian ja mikrobiologian laitos.
64 s.
Salomon, E., Åkerhielm, H., Lindahl, C. & Lindgren, K. 2007. Outdoor pig fattening at two Swedish organic farms–Spatial and temporal load of nutrients and potential environmental impact. Agriculture, Ecosystems and Environment 121: 407–418.
Suomen Hippos 2007. Hevoskannan kehitys maassamme 1910–2005. Saatavissa internetistä:
http://www.hippos.fi/hippos/tilastot/jalostus_ja_kasvatus/hevoskannan_kehitys.php
Uusi-Kämppä, J. 2002. Nitrogen and phosphorus losses from a forested feedlot for suckler cows. Agricultural and Food Science in Finland 11: 355–369.
Uusi-Kämppä, J., Grék, K., Jansson, H. 2001. Ulkotarhojen vesistökuormitus. Teoksessa: Manninen, Merja (toim.) Hyvinvoivat naudat puhtaassa ympäristössä -loppuraportti. Jokioinen: Maa- ja elintarviketalouden tutki- muskeskus. p. 67–79.
Uusi-Kämppä, J., Grék, K., Laasonen, M., Seppänen, A. & Virkajärvi, P. 2006a. Lyhytkestoisen metsä- laidunnuksen aiheuttama vesistökuormitus . Teoksessa: Huuskonen, A. (toim.). LUMOLAIDUN: Maisema- laiduntaminen luonnon monimuotoisuuden lisääjänä - tasapaino monimuotoisuuden ja tuottavuuden välillä. Maa- ja elintarviketalous 79: s. 261–274. Saatavissa internetistä: http://www.mtt.fi/met/pdf/met79.pdf Verkkojulkaisu päivitetty 22.8.2006.
Uusi-Kämppä, J. & Heinonen-Tanski, H. 2000. Ulostemikrobit jaloittelualueen ja ulkotarhan valumavesissä.
Pro Terra 4/2000. Maaperätieteiden päivien laajennetut abstraktit. 123–125.
Uusi-Kämppä, J., Huttu, S. & Huuskonen, A. 2006b. Ympärivuotisen metsälaidunnuksen aiheuttama typpi- ja fosforikuormitus Taivalkoskella. Teoksessa: Huuskonen, A. (toim.) LUMOLAIDUN: Maisemalaiduntaminen luonnon monimuotoisuuden lisääjänä tasapaino monimuotoisuuden ja tuottavuuden välillä. Maa- ja elintarviketa- lous 79: 387–395. Saatavissa internetistä: http://www.mtt.fi/met/pdf/met79.pdf Verkkojulkaisu päivitetty 22.8.2006.
Uusi-Kämppä, J., Hyvärinen, M., Kuisma, M., Nykänen, A., Jansson, H., Jansson, H. & Närvänen, A.
2007a. Faecal microorganisms in runoff from cattle and horse farms; quantification and mitigation. Teoksessa:
Aland, A. (toim.). XIII International Congress in Animal Hygiene ISAH-2007, June 17–21, 2007, Tartu, Estonia.
Animal Health, Animal Welfare and Biosecurity. Proceedings volume 2. p. 909–914.
Uusi-Kämppä, J., Jauhiainen, L. & Huuskonen, A. 2007b. Phosphorus and nitrogen losses to surface waters from a forested feedlot for bulls in Finland. Soil Use and Management 23, Supp. 1: 82–91.
Uusi-Kämppä, Närvänen, A., Jansson, H. & Jansson, H. 2007c. Hevostarhojen fosforit ja mikrobit kuriin.
Maaseudun tiede 64, 2 (22.10.2007):10. Saatavissa internetistä: http://www.mtt.fi/maaseuduntiede/pdf/mtt-mt- v64n02s10b.pdf
Uusi-Kämppä, J., Puumala, M., Nykänen, A., Huuskonen, A., Heinonen-Tanski, H. & Yli-Halla, M. 2003.
Ulko- ja jaloittelutarhojen rakentaminen ja tarhoista aiheutuva ympäristökuormitus. Teoksessa: Jaana Uusi- Kämppä, Markku Yli-Halla ja Kaarina Grék (toim.). Lypsykarjataloudesta tulevan ympäristökuormituksen vä- hentäminen. Maa- ja elintarviketalous 25: 48–93. Saatavissa internetistä: http://www.mtt.fi/met/pdf/met25.pdf Verkkojulkaisu päivitetty 23.05.2003
