Halkaisija · DIGI

Ke[io Jaakola

Halkasfia

Lehtemme viime vuoden numeros- sa mainittiin ohimennen jokisivulai- nen merkkihenkilö "Halkaslja". Hän oli sen verran erikoinen henkilö, että ansaitsee kyllä oman kirjoituksensa- kin.

"Halkasua" oli todellakin se nimi, jolla hänet lähes yksinomaan tunnet-

tiin.

Kirkonkirjoihin hänet kylläkin

oli merkitty

nimellä

Juho

Fredrik Lehtinen, mutta tuskin moni naapuri- kaan tällaisen nimen kuullessaan olisi tietänyt, kenestä on kysymys. Halka- sija-nimen hän

oli

omaksunut itsel- leen sillä perusteella, että tervaskan- tojen nostaminen maasta

ja

halkele-

minen polttopuiksi

oli

pitkän aikaa hänen pääasiallinen työnsä. Mitään muuta nimeä hän

ei

hyväksynyt it- sestään käytettävänkään. Muistan joskus nähneeni jonkin asiakirjankin,

johon hän oli

allekirjoituksekseen merkinnyt

"J.

Halkasija"

.

Halkasija oli nimittäin vakaasti sitä mieltä, että nimen pitää olla sellainen ettei se se-

kaannu muiden nimiin. Perusteellista luonteenlaatua kuvastaa sekin, että hän oli varautunut ottam aan itselleen uuden nimen siinä tapauksessa että

joku muu olisi alkanut käyttää Hal- kasija-nimeä. Varanimi

oli jo

val- miiksi mietitty,

ja

se

oli

"Pussi-Jus- si". Tätä ei kuitenk aan tarvinnut kos- kaan ottaa käytäntöön, sillä kukaan

ei

yrittänytkään loukata hänen yk- sinoikeuttaan Halkasija-nimeen.

Halkasija syntyi Löysälässä helmi- kuun 25. pnä 1865, mutta asusti jo poikasena Jokisivulla. l8-vuotiaana hän muutti Vampulaan

ja

sieltä edel- leen avioiduttuaan Köyliön Vuoren- maahan, missä piti Pajula-nimistä ti- laa. Jo täällä tulivat hänen keksijän- taipumuksensa

esille: hän

^rakensi

mm. tuulen voimalla toimivan silppu- myllyn. Hän oli myös näillä seuduilla ensimmäisiä,

jotka

_{alkoivat käyttää}

navetassa kuivikkeena turvepehkua.

Yhteen aikaan hän teki sitä myytä- väksikin. 19 lO-luvulla Halkasija kui- tenkin päätti muuttaa takaisin lap- suutensa maisemiin Jokisivulle vai- mon jäädessä pitämään Pajulaa. Ensi työkseen hän rakensi itselleen asun-

non,

jota

sittemmin

alkoi

nimittää

"Luolaksi". Se

oli

metsän reunassa

lähellä Kulmalan taloa. Kerrot aan,

että rakennustyössä hänellä

oli

käy- tössään neljä kirvestä, yksi kullakin nurkalla.

Näin ei

nurkalta toiselle siirryttäessä tarvinnut kuljettaa kir- vestä mukana.

"Luola" oli

kylläkin hieman harhaanjohtava nimitys, sillä rakennus

oli

normaaliin tapaan hir- restä rakennettu. Siihen kuului yhden asuinhuoneen

lisäksi

varastohuone sekä paja. Käymälä

oli

hieman eri- koinen: se oli tehty pystyyn nostetus-

ta

viskurista. Rakennuksia ympäröi tavallisesti korkeat kasat kantoja, joi-

ta

käytettiin polttoaineena.

Jos Luola ulkoapäin näyttikin suh-

teellisen tavanomaiselta asunnolta, tavanomaisuus loppui heti astuttaes- sa sisälle. Vastaavan kokoiseen tilaan ei varmaan kukaan pystyisi sijoitta- maan enempää tavaraa

kuin

mitä Luolassa

oli.

Seinät

olivat

täynnä hyllyj å

ja

kaappeja, lattialla oli ^pöy- tiå

ja

arkkuja, kaikki niin täynnä ta- varaa kuin mahtui. Oli kelloja, työka- luja, koneenosia

ja

kaikkea mahdol-

lista.

Erääseen puulaatikkoon oli vuosikymmenien

aikana

talletettu kaikki käytetyt tulitikut. Sen verran

$t

:;fu _*nftdF*,-$

äåa:. &.\

e iris:lr;

"t,*F

*o'"nqh

* d.'t

r#

^iF-t

::äffi

^{t I}

Halkasija tutussa ympäristössä, kotinsa viereisessä metsässä. Valok. Martti Koivisto.

28

Halkasija mielityössään korjaamassa kelloa. Valok.

Martti

Koivisto.

oli lattiaa vapaana, että kapeita käy- täviä pitkin pääsi liikkumaan. Niinpä Halkasrjan usein mainitsema tunnus- lause olikin:

"Ko

kaikkia

on

nin ei

mittään puutu, mutta

jollei

mittään oo nin puuttuu kaikkia". Sängyn si- joittaminen lattialle olisi hukannut lu- vattoman paljon tilaa, niinpä nukku- mista varten oli lava lähellä katonra- jaa.

Tavarat eivät olleet ^yksinomaan omaa käyttöä varten, vaan niillä käy-

tiin

tarvittaessa myöskin kauppaa.

Moni saikin Luolasta avun tarvites- saan jotakin harvinaista esinettä tai koneenosaa. Harvoin vain talon isän- nän tapasi kotoa, sillä hän liikkui ^pal-

jon _mitä

erilaisimmissa asioissa.

Kaupungeissa, varsinkin Tampereel- la hän kävi usein, talvisaikaan suurel-

la

puisella potkukelkallaan, kesällä

polkupyörällä. Tällöin hän osto- ja myyntiliikkeissä täydensi tavarava- rastojaan. Naapuristossa

hän

kävi usein,

ja

yksi tavallisimpia toimitetta- via asioita

oli

tervaksista haljeltujen sytyketikkujen

vienti

'oasiakkaille".

Hänellä

oli

myös seudun ensimmäi- siin kuulunut gramofoni

ja

vielä sitä aikaisemmin soittorasia

eli

"peliloo-

ra".

Näitä hän kävi ^{pientä maksua} vastaan soittamassa ympäristössä.

Oli joitakin töitä, joiden tekemistä ilman Halkasrjan mukanaoloa ei olisi voinut ajatellakaan. Yksi sellainen oli perunajauhojen valmistus syksyisin.

Hänellä

oli

käsin kierrettävä mylly,

jolla

perunat jauhettiin,

ja joka

_syk-

syisin kierti talosta taloon. Halkasija oli välttämättä itse aina mukana myl-

lyä

käytettäessä. Toinen hänen eri- koisalansa oli painuneiden rakennus- ten

ja

muiden raskaiden esineiden nostarrinen. Sitä varten hänellä oli

vahvat "kruuvvit", joilla

hyvinkin painavat esineet saatiin liikkumaan.

Niinpä nykyistä Särkymyssiltaa ra- kennettaessa kannatinpalkkien siirte- leminen lankesi

kuin

luonnostaan Halkasrjan tehtäväksi.

Kun

Huittis- ten kirkkoon asennettiin nykyisiä ur- kuja joskus 1930-luvulla,

oli

urku- parvea laskettava entistä alemmaksi,

ja tässäkin työssä

^Halkastjan

"kruuvvit" olivat hyvään tarpeeseen.

Luonteeltaan Halkasija

oli

^mietis- kelijä

ja

tutkija. Inhimillisen ^tiedon hän luokitteli kolmen tasoiseksi: on luulojärkeä, tietojärkeä

ja

kokemus-

järkeä;

näistä viimeksimainittu on

parasta.

Liikkuessaan

paljon

eri asunnoissa hän teki omia tutkimuksi- aan. Kerran hän tutki, mitä ^ihmiset lukevat. Vuoden aikana hän ^tapasi

vain

yhden ihmisen lukemassa ro- maania

ja

yhden virsikirjaa, kaikki muut lukivat sanomalehteä. Kerran hän taas tutki, pystyykö ihminen elä- mään yksipuolisella ravinnolla, eikä koko talvena syönyt muuta kuin pe- runoita

ja

suolavettä. Raittiusmiehe- nä Halkasija

oli

ankara. Niinpä hän kieltolakiaikana totesi, että jos kaikki suomalaiset

joisivat viinaa

saman verran kuin ^hän, ei sitä salakuljetet- taisi maahan kuin yksi pullo, ja sekin

jouduttaisiin kysynnän

puutteessa viemään takaisin.

Puheliaisuudessa Halkasija oli ver- taansa vailla. Kun hän

oli

seurassa,

ei muille jäänyt puheenvuoroa. Ker- ran hän oli aikaisin aamulla lähtenyt polkupyörällä Poriin,

ja

Kokemäellä

tuli

vastaan vanha ystävä Ripinperä Kokemäeltä. Tämä

oli

myöskin tun- nettu hyvistä puheenlahjoistaan, ja niin tarinoitiin koko päivä. Vasta il-

lan

alkaessa hämärtää Halkasija muisti, että hän onkin matkalla Po-

riin.

Ripinperä

olisi

vielä ^puhunut, mutta Halkasrjan

oli

lähdettävä jat- kamaan matkaa, että

olisi

päässyt

yöksi Poriin. Myöhemmin Halkasija totesikin, että tämä

oli

ainoa kerta jolloin hän

jäi

toiseksi puhumisessa.

Halkasija kuoli helmikuun 13. pnä 1941. Hänen jälkeensä pidetty huu-

tokauppa lienee

ollut

yleisömääräl- tään suurin väenkokous mitä Jokisi- vulla on ollut. Kun ^poikasena olin ti- laisuudessa mukana,

jäi

erikoisesti mieleeni se, että

jo

kilometriä ennen

huutokauppapaikkaa

aikoivat

tien- varret olla mustanaan huutokauppa- yleisön potkukelkkoja, polkupyöriä

ja

hevosia rekineen. Lauttakylästä kuljetti ylimääräinen linja-auto väkeä

paikalle. Pian huutokaupan ^jälkeen

Luola

purettiin,

eikä

paikalla ole enää mitään muistuttamassa tästä ai- koinaan laajalti tunnetun miehen ko- dista.

29