Käsityksiä lastensuojelun julkisuuskuvasta sosiaalisessa mediassa

(1)

KÄSITYKSIÄ LASTENSUOJELUN JULKISUUSKUVASTA SOSIAALISESSA MEDIASSA

Nea Nevalainen Pro gradu -tutkielma Itä-Suomen yliopisto Yhteiskuntatieteiden laitos Sosiaalityö

Maaliskuu 2017

(2)

Tiivistelmä

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO, yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta. Yh- teiskuntatieteiden laitos, sosiaalityö

NEVALAINEN, NEA: KÄSITYKSIÄ LASTENSUOJELUN JULKISUUSKUVASTA SOSIAALISESSA MEDIASSA

Pro gradu -tutkielma, 86 sivua, 3 liitettä (5 sivua)

Tutkielman ohjaajat: Professori Riitta Vornanen ja yliopisto-opettaja Marja Väänänen- Fomin

Maaliskuu 2017

Avainsanat: lastensuojelu, huostaanotto, julkisuuskuva, sosiaalinen media (YSA)

Tutkielman tavoitteena oli selvittää lastensuojelun julkisuuskuvaa, erityisesti sitä millaisia käsityksiä sosiaalisen median käyttäjillä on lastensuojelun julkisuuskuvasta, ja mitkä tekijät ovat vaikuttaneet näiden käsityksien muodostumiseen. Tutkimuksen näkökulma rajautui julkisuuden ja sosiaalisen median teemaan, sekä lastensuojelun sijaishuoltoon.

Tarkoituksena tuoda lukijalle esille julkisuudessa vallitsevaa huostaanotto teemaa, ja Facebookin lastensuojelun ja sosiaalityön ryhmien paikkaa julkisuuden kontekstissa.

Tutkielma on toteutettu laadullisena tutkimuksena. Aineisto kerättiin sähköisellä lo- makkeella Facebookin kuuden lastensuojelun ja sosiaalityön ryhmien kautta, jonka vuoksi tieteenfilosofinen suuntaus perustui sosiaaliseen konstruktionismiin. Aineisto analysoitiin noudattaen sisällönanalyysin ja sisällön erittelyn käytäntöjä. Keskeisin tut- kimustulos oli, että lastensuojelun julkisuuskuva kuvautuu julkisuudessa kuin myös sosiaalisessa mediassa vahvemmin kielteisen sävyisenä, mikä vääristää lastensuojelun sosiaalityön todellisuutta. Aineistossa kansalaiset kokivat medialla olevan suuri vaikutus ihmisten käsityksiin lastensuojelusta. Se lisää pelkoa lastensuojelua kohtaan, eikä sieltä uskalleta hakea apua. Lastensuojelun julkisuuskuvasta muodostuviin käsityksiin vaikuttivat ihmisten omat kokemukset sekä julkisuuden luomat näkemykset. Keskeisenä huomiona aineistosta nousi esille, että lastensuojelusta erityisesti sen käytännöistä tulisi tiedottaa enemmän, jotta kansalaisille aukeaisi selkeä kuva lastensuojelusta palvelun tarjoajana ja lain vaatimista prosesseista. Jatkotutkimus voisi keskittyä tutkimaan erilaisten tekijöiden vaikutuksia siihen, millaiseksi käsitykset lastensuojelusta ja sen julkisuuskuvasta muodostuvat kansalaisille. Tätä kautta olisi mielenkiintoista pohtia, miten henkilökohtaisista lastensuojelun kielteisistä käsityksistä voitaisiin päästä eroon, jotta ihminen kykenisi mieltämään ja käsittelemään asian asiana omista kokemuksista riip- pumatta.

(3)

Abstract

UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND, Faculty of Social Sciences and Business studies, Social work

NEVALAINEN, NEA: CHILD WELFARE PERCEPTION OF THE IMAGE OF SO- CIAL MEDIA

Master’s thesis, 86 pages, 3 appendices (5 pages)

Advisors: Professor Riitta Vornanen and University Teacher Marja Väänänen-Fomin March 2017

Keywords: child welfare, custody, public image, social media

The aim of this study was to find out child welfare public image, especially what kind of perceptions of social media users have towards child welfare public image, and which factors have contributed to the formation of these perceptions. The point of view was on public image and social media; so that a reader can understand how Facebook affects to the image. As for child welfare view was deal with foster care and custody.

The study is qualitative survey. The data was gathered by an electronic form via Face- book. The data was analyzed using content analysis, and science philosophical orienta- tion based on social constructionism. On basis of data answers essential research finding was that child welfare public image is mapped to the public as well as the social media in strongly negative shades, which distorts the reality of child welfare. And citizens felt that media have a huge impact on people’s perceptions of child welfare, which increases the fare against the child welfare services. Child welfare public image formed perceptions influenced people own experiences, as well as the publicity created by the views of the child welfare public image. As a key observation, data showed that child protec- tion should be better informed about its practices. Further research could focus on the impact of different perceptions of what kind of background information on child welfare and its public image formed by citizens.

(4)

SISÄLLYS

1 JOHDANTO ... 5

2 LASTENSUOJELUN JULKISUUSKUVA SOSIAALISESSA MEDIASSA ... 8

2.1 Julkisuuskuvan rakentuminen ... 8

2.2 Luottamus ja salassapitovelvollisuus ... 12

2.3 Lastensuojelu sosiaalisessa mediassa ... 16

3 KÄSITYKSIÄ LASTENSUOJELUSTA ... 20

3.1 Lait, säädökset ja sopimukset lastensuojelussa ... 20

3.2 Huostaanotto on vain yksi lastensuojelun toimenpide ... 23

3.3 Lastensuojelua koskevien käsityksien muodostuminen ... 27

4 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS ... 31

4.1 Tutkimuskysymykset ja tutkimuksen luotettavuus ... 31

4.2 Tutkimuksen käytännön toteuttaminen: sähköinen kysely Facebookin lastensuojeluryhmissä ... 34

4.3 Laadullinen tutkimus ja sosiaalinen konstruktionismi ... 38

4.4 Sisällönanalyysi ja sisällön erittely ... 42

4.5 Aineiston kuvaus ja analyysi ... 45

5 LASTENSUOJELUN YKSIKANTAINEN JULKISUUSKUVA SOSIAALISESSA MEDIASSA ... 49

5.1 Lastensuojelu palveluntarjoajana ... 49

5.2 Huono maine julkisuudessa ... 55

5.3 Asiakkaan ja työntekijän välinen suhde ... 60

6 VAIKUTUKSIA LASTENSUOJELUN JULKISUUSKUVAN KÄSITYKSIEN MUODOSTUMISEEN ... 65

6.1 Uutisoinnin tapa ... 65

6.2 Lastensuojelun näyttäytyminen julkisuudessa ... 69

6.3 Median ja julkisuuden vaikutus ... 72

7 JOHTOPÄÄTÖKSET JA POHDINTA ... 77

LÄHTEET ... 80

LIITTEET ... 87

Liite 1. Saatesanat Facebook ryhmille ... 87

Liite 2. Kyselylomake ... 89

Liite 3. Kyselyyn vastaajien sukupuoli- ja ikäjakauma ... 91

KUVIO- JA TAULUKKOLUETTELO Kuvio 1. Julkisuuskuvaa rakentavien käsitteiden suhde toisiinsa ... 8

Kuvio 2. Käsityksien muodostuminen elämäntilanteen ja henkilökohtaisten kokemuksien kautta. ... 29

Taulukko 1. Facebook lastensuojeluryhmien ja sosiaalityönryhmien tiedot ... 37

Taulukko 2. Aineiston esitiedot (ks. myös liite 3) ... 45

Taulukko 4. Tutkimusaineiston analysointi ... 48

(5)

1 JOHDANTO

Käsittelen tässä tutkimuksessa lastensuojelun julkisuuskuvaa, erityisesti sitä millaisia käsityksiä sosiaalisen median käyttäjillä on lastensuojelun julkisuuskuvasta. Ai- kaisempien tutkimuksien pohjalta voidaan todeta, että kielteisemmän sävyiset julkisuuden tapahtumat lastensuojelusta nousevat enemmän esille, kuin lastensuojelun onnistumiset ja positiiviset julkaisut (Degerlund 2015, 2). Lastensuojelun kielteinen julkisuus ja sen kokeminen pelottavana viranomaistoimintana saivat minut kiinnos- tumaan tutkimaan aihetta lisää. Julkisuudessa lastensuojelusta kansalaisille muodostuu herkästi kuva, että lastensuojelu on yhtä kuin huostaanotto. Monien käsityksien mukaan viranomaiset toimivat asiakastyössä mielivaltaisesti. Näin ollen kiinnostuin aiheen tutkimisesta ja näiden kansalaisten käsityksien muodostumisen syistä ja seurauksista.

Tutkimuksessa kuvaan julkisuuden rakentumista ja journalistin eli tiedottajan työtä ohjaavia keskeisiä lakeja. Perusteltua on myös avata sosiaalista mediaa ja siellä tiedottamista, jotta lukija hahmottaa tutkimusalueen, Facebookin lastensuojelun ja so- siaalityön ryhmien paikan julkisuuden kontekstissa. Tutkimuksessa avaan myös lastensuojelua ja sen rakentumista, jotta lukijalle hahmottuu kuva koko tutkimuksen kontekstista. Tässä tutkimuksessa lastensuojelun näkökulma rajautuu enimmäkseen sijaishuoltoon, koska huostaanoton teema on vahvasti esillä julkisuudessa. Tämä teema nousi merkittävästi esille myös aineistosta.

Huostaanotto on vain yksi lastensuojelun intervention keino, mutta mediassa huostaanotto on lastensuojelun interventioista näkyvin toimi. Yksittäiset lastensuojelun tapahtumat ja niistä julkisuudessa esitetyt näkemykset saattavat värittää paljon yleis- tä mielipidettä lastensuojelusta ja sen toiminnasta. Keskustelua julkisuudessa nousee lastensuojelun puuttumisesta lasten tilanteeseen ”liian myöhään” tai ”liian herkästi”.

(Taskinen 2010, 84.) Internetin sulauttaessa ja yhdistäessä itsensä lehdistöön, radi- oon, televisioon, sekä muihin viestintä kanaviin on media saanut uudenlaiset mah- dollisuudet tiedottamiseen. Erityisesti sosiaalisessa mediassa julkaisemiskynnys on matala, nopea reagointi sosiaalisessa mediassa voi johtaa harkitsemattomiin ja virheellisiin kirjoituksiin tai loukkaaviin tunteen ilmaisuihin (Pesonen 2013, 19, 30).

(6)

Media vaikuttaa yhteiskunnallisesti voimakkaasti, sillä julkisuus luo yleisön eli kohderyhmän mieliin erilaisia mielikuvia tiedotettavista ilmiöistä (Karvonen 1999, 39). Näin ollen ihmiset luovat eriäviä mielipiteitä. Sosiaalista mediaa silmäillessä lastensuojelu näkyy niin positiivisessa kuin myös kielteisemmässä sävyssä ihmisten puheissa ja kirjoituksissa. Perusteltua on etsiä tässä tutkimuksessa vastausta siihen, millainen lastensuojelun julkisuuskuva on tutkimukseen osallistuvien Facebookin käyttäjien näkökulmasta sosiaalisessa mediassa, sekä siitä mitkä tekijät ovat vaikuttaneet Facebookin käyttäjien käsityksiin lastensuojelun julkisuuskuvasta.

Tämä tutkimus on laadullinen. Laadullinen tutkimus soveltuu sellaisten ilmiöiden tutkimiseen, joista ei entuudestaan ole paljon tietoa (Laine 2010). Lastensuojelua on tutkittu niin kansallisilla kuin myös kansainvälisillä foorumeilla. Lastensuojelun eri teemoista löytyy tutkimustietoa, mutta lastensuojelun julkisuuskuvasta sosiaalisessa mediassa tutkimustietoa ei juuri löydy. Tässä tutkimuksessa tutkin sosiaalisen me- diapalvelun Facebookin käyttäjien käsityksiä lastensuojelun julkisuuskuvasta. Tut- kimuksen aineiston keräsin Facebookin lastensuojelua ja sosiaalityötä käsittävien avoimien sekä suljettujen ryhmien jäseniltä avoimella kyselyllä. Koska julkisuuskuva rakentuu yleisölle median ja viestinnän välityksellä, tieteenfilosofinen tausta poh- jautuu sosiaaliseen konstruktionismiin. Sosiaalisen konstruktionismin tiedon väli- tyksessä on olennaista kielen merkityssuhteet, tässä tutkimuksessa sosiaalisen konstruktionismin kautta ymmärretään konstruktion näkökulmasta osallistujien käsityk- siä lastensuojelun julkisuuskuvasta (Harmaala 2013, 56). Perusteltua oli valita sisäl- lönanalyysi aineiston analyysimenetelmäksi, koska laadulliseen tutkimukseen ja sosiaaliseen konstruktionismiin sopii aineistolähtöinen analyysi, eli teorian rakenta- mista empiirisestä aineistosta käsin (Eskola & Suoranta 2008, 19).

Tutkimuksen ajankohtaisuutta korostavat erilaiset julkiset keskustelut Suomen lastensuojelusta niin ministeriön tasolla kuin myös kansalaisten kannanottoina. Esi- merkiksi viime aikoina on keskusteltu kiivaasti julkisuudessa Vantaan kaupungin lastensuojelun kantelun vuoksi ja marraskuussa 2016 perhe- ja palveluministeri Re- hula pyysi julkisesti anteeksi sijaishuollon kaltoin kohdelluilta lapsilta. Esille nous- seiden tapauksien muodostuessa skandaaleiksi julkisuudessa on tärkeää tuoda esille asian toinen puoli: julkisuudessa muodostuva käsitys lastensuojelun julkisuuskuvasta. Mediaviestintä voi vahvistaa myönteisiä tai kielteisiä käsityksiä, joita ihmisillä muodostuu julkisuudessa esille nousseisiin ilmiöihin korostamalla tiettyjä teemoja ja

(7)

vaikenemalla toisista. Koska yhteiskunnallinen keskustelu ja vuorovaikutus kansalaisten kanssa toteutuvat pääasiassa median välityksellä, nähdään yhteiskunnassa viesteillä olevan suuri vaikutus ihmisten mielipiteiden muodostumiseen eli siihen, mistä ihmisillä on mielipiteitä. Median tiedottaessa julkisuuteen tulisi myös tuoda esille yleisön käsitykset ja merkitykset tiedotettavista ilmiöistä. (Kunelius 2003, 142.)

Lastensuojelu on kuitenkin paljon monipuolisempaa työtä lasten ja perheiden hy- väksi kuin pelkästään lasten sijoituksia kodin ulkopuolelle ja huostaanottoja (Puonti 2005, 335). Lastensuojelun sosiaalityöllä ja sen tarjoamilla avohuollon palveluilla pyritään ennaltaehkäisemään, parantamaan sekä tasapainottamaan lapsen ja perheen tilannetta. Vuonna 2015 avohuollon asiakkaina lapsia ja nuoria oli 78 372, kun taas kodin ulkopuolelle sijoitettuja lapsia ja nuoria oli 17 664 (THL). Nämä lasten sijoi- tukset ja huostaanotto tilanteet ovat vain lastensuojelun viimesijaisia tukimuotoja.

Suurin osa julkisuudessa esille nousseista tapahtumista ovat keskittyneet näihin lastensuojelun viimesijaisiin toimiin, eikä lastensuojelun onnistumisista juurikaan julkaista tiedotteita, vaikka tilastollisesti lastensuojelun asiakas määrät ovat laskeneet vuodesta 2014. Lastensuojelun julkisuuskuva herättää moninaisia kysymyksiä, sekä suurta hämmennystä niin sosiaalityötä kuin myös median julkaisujen tarkoitusperää kohtaan. Tämä tutkimus avaa näkökulmia julkisuuden ja sosiaalisen median ymmär- tämiselle, sekä lastensuojelusta esille nousseille käsityksille sosiaalisessa mediassa.

(8)

2 LASTENSUOJELUN JULKISUUSKUVA SOSIAALISESSA MEDIASSA

2.1 Julkisuuskuvan rakentuminen

Median ja viestimien sisällöt ovat muuttuneet ajan kuluessa ja teknologian kehitty- essä ne tulevat tulevaisuudessa edelleen muuttumaan. Tiedotuskanavien – radiot, te- levisiot, internet, puhelinpalvelut – myötä on ilmaantunut sisältöjä, joista emme ennen edes tienneetkään. (Nieminen 2002, 3.) Viestimistä on hyvin monenlaista. Se voidaan jakaa Hannu Niemisen (2002, 20–23) mukaan: lehdistö ja muu painovies- tintä, sähköinen viestintä, tallenneviestintä, televisioviestintä sekä verkkoviestintä.

Nykypäivänä suurimpia viestintäkenttiä on sosiaalisen median viestintäkanavat.

Kuviossa 1 olen kuvannut näiden edellä mainittujen viestintätapojen paikkaa tutkimukseni näkökulmasta. Julkisuuskuva eli imago rakentuu käsitteistä: viestintä, media ja joukkoviestintä vaikuttaen niin sosiaalisessa mediassa kuin muuallakin vies- tinnän kentillä. Nämä käsitteet kietoutuvat toisiinsa täydentäen ja selittäen julkisuuskuvaa ja sen rakentumista, sekä ymmärtämistä.

Kuvio 1. Julkisuuskuvaa rakentavien käsitteiden suhde toisiinsa Media

JULKISUUSKUVA

Joukko- viestintä

Journalismi Viestintä

(9)

Julkisuuskuva rakentuu yleisölle mediassa viestinnän välittämänä: se on yleisessä tietoisuudessa oleva käsitys asioista. Medialla tarkoitetaan esimerkiksi televisiota, radiota, lehtiä tai internetiä, eli se on paikka, jossa tiedotettavasta asiasta viestitään.

Media yleiskäsitteenä tarkoittaa viestinnän ja joukkoviestinnän kokonaisuutta. (Ku- nelius 2003, 10; Nordenstreng 1995, 49.) Median vaikuttavuus informaatioyhteis- kunnassa nähdään laajana ja enenevissä määrin poliittisena, näin ollen siitä on tullut erottamaton osa politiikkaa ja julkista yhteiskunnallista vallankäyttöä (Nordenstreng 1995, 47). Viestintä ymmärretään toisin sanoen mediassa asioiden siirtämiseksi.

Joukkoviestintä on sananmukaisesti tiedon viestimistä suurille yleisöille. Nykypäi- vänä viestitään enenevissä määrin enemmän sosiaalisen median kautta ja sen väli- tyksellä. Journalismi vastaavasti on ajankohtaista ja tietoon perustuvaa tiedottamista kansalaisille, ja tämän viestimisen perusteella yleisölle muodostuu tietynlainen imago eli julkisuuskuva. (Kunelius 2003, 11‒21.) Lastensuojelun julkisuus muodostuu suurimmaksi osaksi lehtien ja internetin, sekä sosiaalisen median välitteisessä vies- tinnässä.

Viestintä on omanlaista kommunikointia eli tiedon vaihdantaa tiedottajan ja yleisön välillä. Se on toisin sanoen kaikkea merkityksellistä informaation vaihtoa eli tiedottamisen välityksellä tapahtuvaa sosiaalista vuorovaikutusta. Viestintä on aina kaksi- suuntaista, sillä toinen on tiedon välittäjä ja tiedolla on aina vastaanottaja eli kohde- ryhmä. (Ojanen 2003, 17‒18.) Kysymys on siitä, miten viestintä mielletään kohde- ryhmässä ja miten median asema suhteessa yhteiskuntaan nähdään. Näin on tarpeel- lista täsmentää, kenen viestintäideologiasta on kulloisessa tilanteessa kysymys. Kä- sitykset mediasta muodostuvat hyvin pitkälti kohderyhmän jäsenien sosioekonomi- sen taustan ja elämäntilanteiden heijastamien kokemuksien valottamina. (Nordenst- reng 1995, 50.)

Joukkoviestintä on viestintää suuremmalle kohderyhmälle. Tiedon välittäminen tapahtuu joukkoviestinnässä yleensä teknisin menetelmin samanaikaisesti etukäteen rajaamattomalle kohderyhmälle, esimerkiksi lastensuojelusta viestiminen sosiaalisessa mediassa. Sosiaalisen median joukkoviestintä kuvautuu välittömänä, lyhytjän- teisenä ja sidottuna tiettyyn uutiseen tai tapahtumaan (Pesonen 2013, 34). Koska joukkoviestintä on julkista viestintää, näin ollen on nähtävissä lastensuojelusta tie- dotettavien ilmiöiden olevan joukkoviestinnän kohteena positiivisten ja myös osittain kielteisten ilmiöiden tiimoilta (Ojanen 2003, 18). Kuitenkin stereotyyppisen

(10)

viestinnän avulla joukkoviestintä ylläpitää vallitsevaa mielikuvaa yhteiskunnallisesta ilmiöstä, esimerkiksi lastensuojelun julkisuuskuvasta, josta ajoittain saatetaan näyttää yliyksinkertaistettu julkisuuskuva kansalaisille (Kivikuru 2009, 100–101).

Toimittamista eli journalismia ovat käytännön työ toimituksissa, työnprosessi sekä esimerkiksi tapahtumien uutisiksi ja muiksi tiedotettaviksi julkaisuiksi tuottaminen.

Journalistiset julkaisut ovat yleensä median päätuotteita. (Ojanen 2003, 19–20.) Journalismi ja sen tehtävänasettelu ei ole itsestään selvää: se johtaa pohtimaan median ja yhteiskuntamme suhdetta, selvittämään journalistin tehtävänkuvaa, ammatti- identiteettiä ja -etiikkaa (Nordenstreng 1995, 48). Journalistin tulee aina noudattaa työtään tehdessään toimittajan lakia, journalistisia eettisiä työohjeita ja sääntöjä (Ojanen 2003, 19‒20). Journalistin valtaa ja vastuuta ammattilainen työssään tulee osata käyttää oikein ja kunnioittavasti.

Kaarle Nordenstreng (1995, 50) nostaa esille median kehyksen ja näkökulmien sekä mielipiteiden muodostumisen eri joukkotiedotusvälineissä. Sosiaalisen median vies- tinnän tarkoituksena on useimmiten se, että sanoma saa mahdollisimman suuren julkisuuden ja toisi julkisuuden myötä taloudellista ja sosiaalista menestystä. Sosiaali- sessa mediassa viestinnällä voi tavoittaa laajan yleisön eli viestintä on edellä kuva- tun joukkoviestinnän tapaista. Viestinnällä sosiaalisessa mediassa on puolensa, sen avulla voidaan tavoittaa laajat yleisöt, mutta yhtä mahdollista on, että julkaisu ei he- rätä yhtään kiinnostusta yleisössä. (Pesonen 2013, 34.) Sosiaalisen median vaikutuksesta uutiset ja viihde eli faktat ja fiktiot ovat alkaneet sekoittua, joka luo jouk- koviestinnässä mediaskandaaleja, esimerkiksi lastensuojelusta ja siihen johtavista erilaisista syistä ja seurauksista. (Nordenstreng 1995, 50.)

Sosiaalisen median laajuudesta johtuen yksilöllisyydestä alkaa muodostua yhteisöl- lisyyttä, ja näin ollen ilmiöt ja uutiset alkavat levitä maailmanlaajuisesti. Sosiaalisen median ja muiden verkkomaailmoiden tiedotusvälineiden nähdään muuttaneen olennaisesti aikuisten, nuorten ja lasten tapaa jakaa tietoa ja kommunikoida keske- nään (Virkkala 2016, 11). Media-agendan vaikutuksesta nähdään yhteiskunnan luovan julkisuuden ilmiöistä tärkeys- ja arvojärjestystä, tätä myötä kansalaisilla saattaa muodostua hyvinkin ristikkäisiä mielipiteitä, vaikka tärkeäksi koetuista asioita olisi vahva yksimielisyys (Kivikuru 1995, 99). Näin ollen agenda setting -teoria tekee ymmärrettäväksi sitä, millaisena lastensuojelun julkisuuskuva näyttäytyy julkisuu-

(11)

dessa joukkoviestimien tuotteena. Yleisen mielipiteen – joukkoviestinnän rapor- toimana – nähdään vaikuttavan siihen, millaisia yhteiskunnallisia päätöksiä muodos- tetaan. Siksi ilmiöt, jotka joukkoviestinnän myötävaikutuksella koetaan kulloisella- kin hetkellä ja kulloisessa tilanteessa tärkeiksi, nostetaan julkisuudessa esille, mikä lisää näiden lastensuojelun ilmiöiden painoarvoa yleisesti. (Kunelius 2003, 142‒

143.)

Media-agendan luomat mielikuvat julkisuudenilmiöistä ovat vahvasti tyypiteltyjä.

Median käyttäytymiselle on ominaista sen huomion keskittyminen yhteiskunnallisesti esiin nousseisiin ilmiöihin. Agenda settingin myötävaikutuksella vahvimmin julkisuudessa pintaan nousevia piirteitä ovat kaavoittumat, stereotypiat, joita viestimien toisto tehokkaasti vahvistaa. Stereotypioiden ongelmana nähdään olevan niiden kankeuden muuntuminen ymmärtämisen esteeksi, joista heijastuvat ihmisten mieliin ylemmyyttä ja alemmuutta, sekä vieraiden karsastusta tiedotettavasta ilmiös- tä. (Kivikuru 1995, 100–101.) Usein huostaanottotilanteista uutisointi on muuttanut lastensuojelusta viestimistä kankeaksi ja karsaaksi, jolloin stereotypiat ovat tulleet kansalaisten ymmärtämisen esteeksi.

Stereotyyppisen viestinnän avulla tiedotusvälineet ylläpitävät vallitsevaa mielikuvaa yhteiskunnallisesta ilmiöstä – lastensuojelun julkisuuskuvasta – ja näyttävät siitä yliyksinkertaistetun julkisuuskuvan kansalaisille. Ulla Kivikuru (1995, 101) havain- nollistaa stereotypioiden merkitystä, jonka mukaan merkitys kasvaa silloin, kun kohderyhmällä ei ole mahdollisuutta tarkistaa joukkoviestinnän tuotteiden oikeudel- lisuutta omakohtaisen kokemuksen kautta. Näin median vastaanottajana oleva koh- deryhmä rakentaa median ilmiöistä suoraan mielikuvia, eikä kyseenalaistamiselle jää tilaa vallitsevien stereotypioiden valossa. Lastensuojelun julkisuuskuvasta puhuttaessa yliyksinkertaistamisen mahdollisuus tulisi estää.

Salma Ghanem ja Maxwell McCombs (2001, 68) tuovat puheenvuorossaan esille, kun journalistit ja yleisö ajattelevat sekä keskustelevat erilaisista tarkoituksista, nousevat keskustelun aiheet erilaisten huomioiden keskiöön. Salma Ghanemia ja Max- well McCombsia tulkiten, kyseisessä tilanteessa lastensuojelun julkisuuskuvasta keskusteltaessa nousee esille mediassa aika-ajoin eriäviä huomiota. Agenda setting - teoriasta on erotettavissa kaksi tasoa. Ensimmäisessä tasossa agenda setting on kohteen keskeisyyden siirtämistä. Vastaavasti toisessa tasossa se ymmärretään ominai-

(12)

suuden keskeisyyden siirtämisenä. Näin voimme ymmärtää joukkoviestintää uudella tasolla: kun media ei kerro yleisölle mitä ajatella, media yllättävän menestyneesti kertookin mitä tulisi ajatella, joten näin median nähdään kertovan kuinka ajatella jostakin kohteesta. (Ghanem & McCombs 2001, 68–69.) Tämä onkin läheisissä yh- teyksissä hiljaisuuden spiraalin käsitteeseen. Hiljaisuuden spiraali käsittelee joukko- viestinnän voimaa. Siinä joukkoviestinnän nähdään vääristävän kansalaisten käsi- tyksiä muiden ihmisten mielipiteistä, eli hiljaisuuden spiraali ikään kuin luo ryhmä- painetta. (Kunelius 2003, 127, 143.) Näiden teorioiden voima ja yhteys luovat raamit lastensuojelusta viestimisen voiman ja muokkaavuuden ymmärtämiselle.

2.2 Luottamus ja salassapitovelvollisuus

Viestinnän tehtävä on välittää tietoa, jäsentää maailman tapahtumia ja ylläpitää yhteiskunnallista keskustelua. Koska viestinnällä voi olla vaikutuksia ihmisten mielipiteisiin ja näkemyksiin, tulee pohtia viestinnän ja huostaanottojen suhdetta niin koh- deryhmään kuin myös muihin kansalaisiin. Vastaavasti lukijoilla, kuulijoilla ja kat- sojilla on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. (Ojala 2011, 4.) Tiedo- tusvelvollisuutta korostaa entisestään se, että julkisuuslain 25 §:stä löytyy viittaus myös hallintolain 7 §:ään. Kyseinen viittaus korostaa viranomaisen vastuuta tuottaa ja jakaa asioiden hoitamisen ja hallinnon asiakkaiden oikeusaseman kannalta merki- tyksellistä tietoa toimialallaan. (Laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta 621/1999.) Vaikka lait ohjeistavat ja opastavat journalistien sekä sosiaalityönteki- jöiden toimintaa olisi syytä kuulla myös viestinnän kohdeasiantuntijoilta, eli heiltä kehen viestintä ikään kuin kohdistuu, kokemuksista lastensuojelun julkisuutta kohtaan.

Lain viranomaisten toiminnan julkisuudesta eli niin kutsutun julkisuuslain nähdään rohkaisevan lastensuojelua toimimaan julkisesti, mikä tässä yhteydessä tarkoittaa, että toiminnan avoimuuteen tulee kiinnittää huomiota (JulkL). Aktiivisen viestinnän avulla voidaan lisätä kansalaisten tietoisuutta esimerkiksi heidän oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan, sekä saatavilla olevista palveluista. Näin ollen esimerkiksi tie- toisuus huostaanotto prosessista nähdään luovan turvaa ja luottamusta, myös silloin

(13)

kun kyseinen toimenpide ei vielä ole asiakkaan tilanteeseen nähden ajankohtainen.

(Lavikainen, Puustinen-Korhonen & Ruuskanen 2014, 23.) Näin ollen koko lasten- suojeluprosessin aikana tulisi ottaa ikään kuin yhdeksi työskentelymenetelmäksi so- siaalityön läpinäkyvyys yhdessä asiakkaan kanssa, sekä näistä asioista avoin ja sel- keä tiedottaminen.

Kansalaisten, viranomaisten ja organisaatioiden viestintä on suojattu perustuslain mukaan (Pesonen 2013, 99). Suomen perustuslaissa yksityiselämän suoja 10§ mää- rätään, että jokaisen yksityiselämä on lailla turvattu ja jokaisella on oikeus luotta- mukselliseen viestintään. Sosiaalisen median palvelut on lailla turvattu, joten ne tarjoavat myös mahdollisuuden luottamukselliseksi tarkoitettuun, yksilöiden väliseen viestintään (Suomen perustuslaki 731/1999 10 §; Pesonen 2013, 99).

Yksityiselämän suoja voidaan jakaa kolmeen eri oikeustraditioon 1) siviilioikeudel- liseen persoonallisuusoikeuteen, 2) perustuslain turvaamaan henkilökohtaiseen va- pauteen, itsemääräämisoikeuteen ja oikeuteen kehittää persoonallisuutta ja 3) com- mon law pohjaisiin privacy rights ajatuksiin eli oikeus yksityisyyteen oikeutena jät- täytyä yksin (Ollila 2002, 294–295). Täten lain perusteella henkilökohtaisista asioista tiedottaminen rikkoo kansalaisten yksityiselämän suojaa. Journalismin ohjeissa tuodaan esille, että toimittajan tulee kunnioittaa jokaisen ihmisarvoa eikä painetussa tai sähköisessä mediassa saa tuoda esille muun muassa tiedotettavan ihmisen etnistä taustaa, kansallisuutta, sukupuolta tai seksuaalista suuntautumista halveksuvasti tai asiaankuulumattomasti (Jaakola 2013, 22).

Sananvapaus säännöksen keskeisenä tarkoituksena on taata kansalaisille yhteiskunnallisesti vapaa mielipiteenmuodostus, avoin julkinen keskustelu, joukkotiedotuksen vapaa kehitys ja moniarvoisuus sekä mahdollisuus vallankäytön julkiseen kritiikkiin (Viljanen 2002, 85). Perustuslain sananvapaus ja julkisuus 12 §:n mukaan viran- omaisella olevat asiakirjat ja tallenteet ovat julkisia kaikille, jollei näiden asiakirjo- jen ja tallenteiden julkisuutta ole erikseen rajoitettu. On huomioitavaa, että sosiaalihuollon asiakaslain 14‒15 §:n perusteella kaikki asiakasta koskevat tiedot on pidet- tävä salassa. Lastensuojelun asiakirjat ja muut dokumentit ovat salassapitovelvollisuuden vuoksi salattavia tietoja, ja lastensuojelun salassapitovelvollisuuden peruste- lut löytyvät erityisesti asiakaslaista ja perustuslaista (Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista 812/2000; ks. Viljanen 2002).

(14)

Lastensuojelun salassapitovelvollisuuden nähdään koostuvan kolmesta osa-alueesta, jotka ovat asiakirjasalaisuus, vaitiolovelvollisuus ja hyväksikäyttökielto (SHAL).

Helena Jaakola (2013, 14‒15) tuo esille, että asiakirjasalaisuutta koskevan 14 §:n mukaan asiakirjaa ei saa näyttää, luovuttaa tai antaa missään muodossa sivulliselle nähtäväksi tai käytettäväksi. Vaitiolovelvollisuudella ja hyväksikäyttökiellolla puolestaan tarkoitetaan 15 §:n mukaan sitä, että salassa pidettävää tietoa tai sisältöä ei saa kertoa sivulliselle eikä salassa pidettäviä tietoja saa käyttää toisen vahingoksi tai omaksi tai toisen hyödyksi (Jaakola 2013, 14‒15). Näiden säädöksien puitteissa so- siaalityöntekijöiden kädet ovat sidotut ja näin ollen voidaan sanoa sosiaalityönteki- jöiden selustan olevan turvattu.

Sosiaalityöntekijöiden salassapitosäädöksien ja niitä koskevien lakien lisäksi tulee ymmärtää journalistien oikeuksia ja velvollisuuksia, jotka tulisi ottaa huomioon julkisuuskuvan eri osa-alueilta. Ihmis- ja perusoikeudet, sekä eri lait turvaavat lapsen oikeuksia, ja journalistista työtä ohjaavia säädöksiä ovat ihmisoikeussopimukset, julkisuuslaki, vahingonkorvauslaki, tekijänoikeuslaki, Suomen perustuslain sanava- pautta koskeva pykälä 12 sekä rikoslain luvun 24 säädökset eli yksityiselämää louk- kaava tiedon levittäminen, julkisen- ja kotirauhan rikkominen sekä kunnianloukkaus (Jaakola 2013, 20; Rikoslaki 1889/39).

Julkisuuden parissa työskentelevät ovat ennen kaikkea vastuussa yleisölle tarkoittaen lukijoita, kuulijoita ja katsojia. Lastensuojelusta puhuttaessa nykypäivänä myös sosiaalityöntekijät voidaan lukea julkisuuden parissa työskenteleviin ammattilaisiin, näin ollen he ovat vastuussa ennen kaikkea ja ensimmäisenä asiakkailleen. Journa- listin ohjeiden mukaan yleisöllä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassamme tapahtuu, jotta kansalaiset voivat muodostaa tiedotettavasta asiasta mielikuvan, sekä pystyäkseen harjoittaa kansalaisaktiivisuuttaan esimerkiksi osallistumalla julkiseen keskusteluun. Journalistilla on suuri vastuu tiedonvälityksessä julkisuuteen, sillä hän tekee sisältöä koskevat ratkaisut journalistisin perustein käyttäen apunaan journalistin ohjeita. Journalistilla on velvollisuutena pyrkiä todenmukaiseen tiedonvälityk- seen, ja julkaisuvaiheessa on otettava huomioon yksityiselämän suoja, sekä eettisyys. (Jaakola 2013, 19–21.) Suuri vastuu tuo mukanaan journalismin työhön valtaa.

Journalismien tulee olla tarkkoja, etteivät he käytä asemaansa väärin, eivätkä riko lakia tiedottaessaan julkisuuteen median laajasta kentästä. Journalistien vastuun myötä, on myös nostettava esiin median lukijoiden tulkintavastuu. Sosiaalisen me-

(15)

dian yhteiskunnassa tulkintavastuu siirtyy lukijalle, kuulijalle ja katsojalle. (Kiviku- ru 1995, 109.)

Vaikka journalistit ovat tiedottamisen ammattilaisia, nykypäivänä myös lastensuojelun ammattilaisilla on lukuisia mahdollisuuksia tiedottaa omasta toiminnastaan. Las- tensuojelusta tiedottaminen on haastavaa salassapitovelvollisuuden vuoksi, koska salassapitovelvollisuus luo lastensuojelun tiedottamiselle rajoja ja raameja, se ei kui- tenkaan poista lastensuojelusta tiedottamisen mahdollisuutta. Internet ja sosiaalinen media ovat nykypäivänä suuria ja ennen kaikkea nopeita tiedottamisen mahdollista- jia. Internetissä tiedottamista on hyvin monenlaista niin uutissivustojen, palstakirjoi- tuksien, yleisöosastojen kautta, kuin myös erilaisten yhteisöjen kuten Facebookin ja Twitterin välityksellä. Tässä institutionaalisessa tiedottamisen ympäristössä nousevat keskiöön niin eettiset kysymykset kuin myös vaarat ja tiedottamisen haitat yksi- lölle. (Lastensuojelu ja some 2016.)

Lastensuojelun ja julkisuuskuvan kysymykset ovat hyvin monisäikeisiä juridisesta näkökulmasta. Lastensuojelun sosiaalityöntekijän kuin myös journalistin on otettava huomioon monia näkökulmia ja erilaisia ohjeistuksia antaessaan tietoja julkaisutet- tavaksi. Juridisten asioiden rinnalla myös eettisyyden kysymykset nousevat esille.

Eettisiä normistoja ovat perus- ja ihmisoikeudet, joiden perustana ovat yhteiset ar- vot, on myös ammattietiikkaa koskeva ammatin sisäinen normisto. Sosiaalityönteki- jöiden kuin myös journalistien tulee noudattaa näitä normistoja. Näin ollen työnteki- jöiden tulee miettiä ja arvioida eettisyyttä aina tilannekohtaisesti. Sosiaalialan am- mattilaisten kuin myös journalistien on hyvä muistaa, että lastensuojeluasiakkaiden asiat on pidettävä salassa julkisuudelta, mutta itse lastensuojelutyöstä tiedottaminen on tärkeää (Jaakkola 2013, 16). Julkisuuden lisääntyessä tarkkaavaisuutta tarvitaan, ettei lastensuojelusta tiedottaminen käänny sen asiakkaita tai sosiaalityöntekijöitä vastaan.

(16)

2.3 Lastensuojelu sosiaalisessa mediassa

Nykypäivänä sosiaalinen media on kaikkien arjessa läsnä. Sosiaalisen median käy- tön arkipäiväistyessä yksityisyyden ja julkisuuden raja on hämärtynyt. Tiedon saanti on huomattavasti helpompaa, sekä kuvien ja tiedon lataaminen verkkoon on vaiva- tonta. Riskinä voi olla toisen yksityisyyden rikkominen sekä henkilökohtaisten tietojen levittäminen asianosattomille. (Heinonen 2016.) Näin ollen mahdollisuutena on vaitiolovelvollisen tiedon leviäminen esimerkiksi Facebookin kautta, kun vanhemmat hermostuneessa ja pelokkaassa mielentilassa kirjoittavat salassa pidettäviä tietoja lapsistaan sosiaaliseen mediaan. Osan sosiaaliseen mediaan kirjoittavan vanhemman tarkoituksena voi olla hyvää tarkoittava ja apua pyytävä kirjoitua, joka onkin vahingollinen lapselle.

Tietoverkon ja teknologian kehitys ovat mahdollistaneet nopean vain muutamassa vuosikymmenessä tapahtuneen globaalisen sosiaalisen leviämisen. Nimensä mukaisesti sosiaalisella medialla tarkoitetaan erilaisia internetissä toimivia palveluita ja sovelluksia, joissa voidaan olla vuorovaikutuksessa, toimia yhdessä sekä jakaa sisäl- töä. Koska sosiaalisen median luoma yhteisöllisyys on valintoihin perustuvaa ja ih- missuhteita muuttavaa, on tämän ajatuksen pohjalta ymmärrettävissä lastensuojelun julkisuuskuvasta muodostuneiden mielikuvien kaksijakoinen ristiriitaisuus positiivi- seen ja kielteiseen. Ihmisten ajatukset ja tiedot liikkuvat verkossa samalla tavalla kuin palvelut, tavarat ja raha. (Lastensuojelu ja some 2016; Pesonen 2013, 20.) Se- lontekovelvollisuus selittävästi tekee ymmärretyksi julkisuuskuvaa. New Public Managementin myötä sosiaalityössä ollaan selontekovelvollisia niin asiakkaille kuin myös organisaatioille, tämän asetelman nähdään lisäävän sosiaalityön läpinäkyvää julkisuutta. (Juhila 2009, 297.)

Sosiaalisen median vaikutus on suoraan yhteydessä yhteiskuntaan, talouteen, poli- tiikkaan, kulttuuriin ja ihmisten käyttäytymiseen. Sosiaalisen median palvelut ovat kaikkien kansalaisten saatavilla aikaan ja paikkaan katsomatta. Myös lapsille internet on avannut aivan uudenlaisen maailman verrattuna aiempiin sukupolviin. Nyky- päivänä viestintä on vuorovaikutteista eri käyttäjien kanssa, milloin vain, tämän vuoksi palvelua kutsutaan sosiaaliseksi. (Pesonen 2013, 22–23; Tervo 2016, 82.)

(17)

Sosiaalisen eli yhteisöllisen median vaikutusvalta on hyvin laaja. Sosiaalinen media on liiketoimintaa niin kansallisella kuin myös globaalilla tasolla, jonka palvelukäyt- täjät voivat sopimusehdot hyväksyessään käyttää ilmaiseksi sosiaalisen median palveluita yhteydenpitoon ja viestintään esimerkiksi Facebookin välityksellä. (Pesonen 2013, 17–18.)

Koska sosiaalinen media mahdollistuu internetin välityksellä, sen voidaan sanoa ulottuvan kaikkialle. Lastensuojelusta viestiminen on hyvin laajaa erityisesti asia- kasvanhempien toimesta. Viestiminen sosiaalisessa mediassa on aktiivista ja laajaa juuri sen rajattomien mahdollisuuksien johdosta, vaikka sosiaalisessa mediassa jul- kaistut viestit ovat sananvapauslain soveltamisen piirissä (Virkkala 2016, 41). Kos- ka sosiaalisessa mediassa julkaisemiskynnys on matala, nopea reagointi sosiaalisessa mediassa voi johtaa harkitsemattomiin ja virheellisiin kirjoituksiin tai loukkaaviin tunteen ilmaisuihin. Näin myös lasten vanhemmilla on riskinä loukata lasten yksi- tyisyyttä, koska sosiaalisessa mediassa tämä riski on suurempi, sillä sen asianmukai- suutta ei välttämättä valvo kukaan. (Pesonen 20013, 30; Tervo 2016, 81.) Sosiaalista mediaa silmäillessä lastensuojelu näkyy niin positiivisessa hengessä kuin myös kiel- teisemmässä sävyssä ihmisten puheissa ja kirjoituksissa.

Sosiaalisen median viestintä voi olla kohdeviestintää tai joukkoviestintää, joihin liit- tyvät aina vastuunkysymykset (Pesonen 2013, 99). Joukkoviestinnän vastuukysy- mys on ratkaistu jakamalla vastuu kahteen tasoon: valvontavastuuseen ja tekijän vastuuseen. Valvontavastuussa joukkoviestintä on vastuussa kaikista tapauksista.

Mikään väline ei kykene välittämään ilmiön kuvausta kokonaisuuden valottamassa laajuudessa, siitä on aina laadittava tiedotusvälineen ominaisuuksien mukainen esitys. Esitys on aina tulkintaa. Esityksen laatija valitsee näkökulman, rajaa aineksen, luo ilmiölle tulkinnan. (Nieminen 2002, 5–6.) Näin ollen lastensuojelusta viestittä- vien tapahtumien ilmiöistä jokaisella kuulijalla ja lukijalla on omanlaisensa käsityk- set.

Tekijänvastuu on vastuun nimen mukaisesti tekijällä itsellään. Koska viestinnällä voi olla vaikutuksia muihinkin kuin käyttäjiin ja ulkopuolisiin, on journalistien ja toimittajien tunnettava vastuunkysymykset (Pesonen 2013, 99). Päätoimittajalla tai ohjelmatoimittajalla tiedotusvälineestä riippuen on valvontavastuu julkaisun sisäl- löstä. Tekijänvastuu on ensisijainen, päätoimittaja vastaa vain valvontavelvollisuu-

(18)

den laiminlyönnistä. Joukkoviestinnän vastuusuhteet pyritään yksinkertaistamaan, jossa tekijän itsensä tulee olla tarkka tiedotuksen sisällöstä. (Nieminen 2002, 5–6.) Yhtä lailla vanhemmilla on julkaisuvastuu lapsista ja lapsiin koskevista viesteistä, sekä lasten yksityisyyden loukkaamisesta (Tervo 2016, 82–83). Koska sosiaalisen median viestintäsuhteeseen liittyy eri lakeja ja säädöksiä, on tekijän ja toimittajan, sekä tunnettava nämä lait ja säädökset. Tietosuojalait ja sähköisenviestinnän tieto- suojalaki, suojaavat viestintää ja henkilötietojen yksityisyyttä Suomessa YK:n ja Euroopan ihmisoikeussopimusten ja perustuslain lisäksi (Pesonen 2013, 69).

Lastensuojelua paikantaessa sosiaalisesta mediasta nousee esille kysymykset lastensuojelun selontekovelvollisuudesta, sekä mikä on lastensuojelun sosiaalityöntekijöi- den velvoite julkisuuteen? Kuten erityisesti lastensuojelun sijaishuollossa puututaan vahvasti tilanteista riippuen asiakkaiden itsemääräämiseen ja yksityisyyteen asian tiimoilta tulee olla hienovarainen. Näin ollen on tärkeätä, että asiakkaiden kanssa työskennellessä ollaan avoimia ja tehdään läpinäkyvää sosiaalityötä. Selontekovel- vollisuus toimii ikään kuin nyrkkisääntönä sosiaalityöntekijöiden läpinäkyvälle viestinnälle. Selontekovelvollisuus pitää sisällään suhteen, jossa toisella osapuolella, eli sosiaalityöntekijällä on velvollisuus ja vastuu antaa selontekoa, ja vastaavasti toisella osapuolella, eli asiakkaalla on oikeus saada ja pyytää selontekoa. (Juhila 2009, 297.)

Lastensuojelun näkökulmasta olisi ensiarvoista viestiä kansalaisille itse lastensuojelun tarkoituksesta ja kaikista prosessin eri vaiheista. Vaikka lastensuojelun sosiaali- työntekijöiden kädet ovat sidottuina salassapitovelvollisuuden vuoksi, silti sosiaali- työn ammattilaisilla on mahdollisuus tehdä lastensuojelun sosiaalityötä näkyväksi.

Yksi lastensuojelun näkyväksi tekijän mahdollistaja sosiaalityöntekijöille on sosiaalinen media. Esimerkkinä tästä on Lastensuojelun Keskusliiton tekemässä oppaassa, jossa tuodaan esille sosiaalisen median mahdollisuuksista tiedottaa sosiaalipalve- luista ihmisille, ja tehdä asiakastyötä sosiaalisen median tarjoavien palveluiden kautta (Lastensuojelu ja some 2016). Lastensuojelun käytäntöjen ja eri byrokratioi- den näkyväksi tekeminen luo ymmärrystä myös kansalaisille osittain vaikeaselkoi- sesta ja epäselvästä sosiaalityön palvelusta. On tärkeää oivaltaa ja tuoda selkeästi esiin, mistä lastensuojelun haasteellisessa tilanteessa on kyse, sekä tavoittaa ihmiset oikeuden tiedottamiskanavien kautta (Sinko & Muuronen 2013, 38).

(19)

Sosiaalisesta mediasta ja lastensuojelusta puhuttaessa herää kysymys: mikä on lastensuojelun velvoite julkisuuteen? Myös YK:n lapsen oikeuksien komitea on kiin- nittänyt huomiota lapsen oikeuksiin sosiaalisessa mediassa, esimerkiksi antaen suo- situksia eri toimijoille tiedottamisen ja julkaisemisen tiimoilta. Julkisuudessa on kuitenkin muistettava lasten osalta se, että aikuisella on velvollisuus asettaa lapsen etu ensisijaiseksi ja lapsella on oikeus saada suojaa muiden taholta tapahtuvien yksityisyyden suojan loukkauksilta. (Tervo 2016, 81, 83.) Nykypäivänä puhutaan lä- pinäkyvästä lastensuojelusta tarkoittaen lastensuojelun avoimuutta ja esillä olemista.

Lastensuojelun on tärkeää pystyä toimimaan ennakoitavasti, sekä kertomaan julkisuuteen laadukkuudesta, onnistumisista kuin myös epäkohdista ja epäonnistumista.

Vaikka lastensuojelusta tiedottamisen tulee olla harkittua ja lapsen oikeudet tulee suojata, silti lastensuojelu tarvitsee julkisuutta. Kansalaisilla, toimittajilla ja ammattilaisilla kuin myös päättäjillä tulee olla mahdollisuus saada tietoa siitä, mitä lastensuojelussa tapahtuu. (Heinonen 2016, 1.)

(20)

3 KÄSITYKSIÄ LASTENSUOJELUSTA

3.1 Lait, säädökset ja sopimukset lastensuojelussa

Lait, säädökset sekä sopimukset kansallisella ja kansainvälisellä tasolla takaavat so- siaalityöntekijöille oikeuksia, kuin myös turvaavat asiakkaiden yksityisyyttä ja hei- dän oikeuksiaan. Lastensuojelun sosiaalityöntekijät asiakastyössään toimivat tarkoi- tuksenmukaisesti, ammatillisesti ja oikeudenmukaisesti pohjaten päätöksiään lakei- hin (Mahkonen 2007, 13). Lastensuojelulaki (417/2007) luo raamit lastensuojelun sosiaalityölle, mikä ohjaa ja opastaa työntekijää toimimaan aina ensisijaisesti lapsen edun mukaisesti. Lastensuojelun sosiaalityötä ohjaa ja valvoo myös lastensuojelun oma oikeusturva, sekä muistutukset, kantelut ja ammattihenkilön valvonta. Lasten- suojelun palvelujärjestelmä on laaja toimintakokonaisuus, jonka tehtävänä on ennen kaikkea edistää ja tukea lapsen kehitystä, hyvinvointia ja kasvua.

Perhe-elämän suojalla tarkoitetaan, että kaikkialla tulisi kunnioittaa toisen yksityi- syyttä ja perhe-elämää, niin kotona kuin muuallakin. Näin ollen Euroopan ihmisoi- keustuomioistuimen mukaan artiklan tarkoituksena on yksilön suojaaminen viranomaisten mielivaltaista puuttumista vastaan. Tämän kielteisen vaikutuksen vuoksi perhe-elämän suoja voi vaatia viranomaisilta positiivisempaa toimintaa. Positiivis- ten toimien toteuttamisen huomioon ottamisessa on huomioitava yhteisöjen ja yksi- löiden tarpeet ja voimavarat. Yhteistä perhe-elämää voi olla ydinperheissä kuin myös uus- tai sateenkaariperheissä, tarkoittaen perhe-elämää lapsen ja vanhemman suhteessa toisiinsa. (Aer 2013, 12–13.)

Perhe-elämän suojaan kuuluu vanhempien oikeus käyttää vanhempien kasvatuksel- lista auktoriteettia lasta kohtaan ottaen huomioon vanhempien velvollisuudet lapsen huollosta. Näin ollen lastensuojelua käsittävällä lailla pyritään lasten terveyden ja moraalin sekä oikeuksien ja vapauksien suojeluun. (Aer 2013, 14.) Vaikka lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden ohjenuorana käytännön työssä toimivat lait ja erilaiset oikeudelliset sopimukset niin kansallisella kuin myös kansainvälisellä tasolla, nämä ohjenuorat eivät aina toteudu auttaessa ja työskennellessä asiakkaiden kanssa

(21)

(Räty 2012). Lastensuojelusta tiedottaessa sekä asiakastyöskentelyssä on tärkeää kaikkien osapuolien tiedostaa, että sosiaalityöntekijä ei ole kaikki tietävä, vaan sosi- aalityöntekijä on työntekijä, kuten kuka tahansa muukin ammattikunnan edustaja.

Julkisuudessa esiin nousseet lapsiin ja perheisiin liittyvät keskustelut ovat johtuneet usein siitä, onko kyseinen toimenpide ollut välttämätön demokraattisessa yhteiskunnassa (Aer 2013, 14).

YK:n yleissopimus lapsen oikeuksista (LOS) 3 artikla velvoittaa sosiaaliviranomais- ta ottamaan huomioon kaikessa lapsia koskevassa toiminnassa ensisijaisesti lapsen etu. Sopimus sitouttaa sopimusvaltiot turvaamaan lapselle hänen hyvinvointinsa kannalta välttämättömän suojelun ja huolenpidon huomioiden lapsesta vastuussa olevien henkilöiden oikeudet ja velvollisuudet. Lisäksi lapsen oikeuksia koskevassa sopimuksessa todetaan, että esimerkiksi lapsesta huolehtivan laitoksen ja muiden palveluntuottajien tulee noudattaa ja kunnioittaa viranomaisten antamia määräyksiä etenkin ”turvallisuutta, terveyttä, henkilökunnan määrää ja soveltuvuutta sekä hen- kilökunnan riittävää valvontaa” koskien. (LOS 20.11.1989.)

Lastensuojelun tehtävänä on turvata lapselle kehityksellinen ja turvallinen kasvu- ympäristö. Lastensuojelulaki 417/2007 1 § määrittelee lastensuojelun sosiaalityön:

”lastensuojelun tarkoituksena on turvata lapsen oikeus turvalliseen kasvuympäris- töön, tasapainoiseen ja monipuoliseen sekä erityiseen suojeluun”. Uudistuneen 1.4.2015 sosiaalihuoltolain perusteella perhettä ja lasta pyritään auttamaan ennalta- ehkäisevästi hyvin varhaisessa vaiheessa tarjoamalla esimerkiksi perhetyötä tuke- maan perheettä arjen haasteissa (Sosiaalihuoltolaki 1301/2014 9 §, 15-18 §). Lasten- suojeluprosessi alkaa yleisimmin lastensuojeluilmoituksesta. Viranomaisilla kuin myös kansalaisilla on lain mukaan ilmoitusvelvollisuus, mikäli he havaitsevat lapsen, jonka tilanne edellyttää lastensuojelutarpeen selvittämistä. Lastensuojelutar- peenselvitys aloitetaan, kun sosiaalityöntekijät arvioivat, että se on aiheellinen lapsen ja perheen tilanteeseen nähden. Mikäli selvitystä tehdessä todetaan lastensuojelun tarve, lastensuojelun asiakkuus aloitetaan ja sovitaan yhdessä perheen kanssa sopivista avohuollon palveluista. (LSL, 25-34 §.)

Lastensuojelun avohuollon asiakkuus kertoo siitä, että lapsen turvallisuus ja kehitys on vaarantunut niin paljon, ettei lasta ja perhettä voida auttaa riittävästi universaa- lien palveluiden, eikä sosiaalihuollon tukitoimien avulla. Perheen ja lapsen kärjisty-

(22)

neen elämäntilanteen vuoksi lapsi ja perhe ovat lastensuojelun avohuollon tukitoimien tarpeessa. (Heino 2009, 198.) Avohuollon tukitoimenpiteitä on lastensuojelulain 34§ mukaan järjestettävä, mikäli: ”lapsen kasvuolosuhteet vaarantuvat tai eivät turvaa lapsen terveyttä tai kehitystä; taikka jos lapsi käyttäytymisellään vaarantaa terveyttään tai kehitystään”. Lastensuojelun avohuollon tavoitteena on lapsen myönteisen kehityksen edistäminen sekä huoltajien ja muiden lapsen kasvatuksesta vastaavien henkilöiden tukeminen. (LSL, 34 §.) Perheelle tarjottavia avohuollon palveluita ovat esimerkiksi perhetyö, tukihenkilö tai -perhe, vertaisryhmätoiminta, tuki ongelmien selvittämiseen tai taloudellinen tuki (Kananoja & Lähteinen 2010, 161–191). Avohuollon tukitoimena voidaan toteuttaa myös lapsen tai nuoren sijoitus kodin ulkopuolelle. Mikäli avohuollon tukitoimet ja palvelut eivät ole riittäviä tulee sosiaalityöntekijän arvioida uudelleen lapsen etua – lapsella on lastensuojelullinen oikeus huostaanottoon ja sijaishuoltoon. (Räty 2012, 311.)

Tarja Heinon (2009, 198) mukaan lastensuojelun huostaanotto on viimesijaisin in- terventio lastensuojelun prosessissa, johon tarvitaan kolmen kriteerien täyttyminen ehdotta: 1) lapsen huolenpito tai kasvuolosuhteet uhkaavat vakavasti vaarantaa lapsen terveyttä tai kehitystä, taikka lapsi itse vaarantaa omaa terveyttään tai kehitys- tään käyttäytymisellään, 2) avohuollon palvelut ja tukitoimet eivät ole riittäviä tai lapsen edun mukaisia huolenpidon toteuttamiseksi ja turvaamiseksi, ja 3) sijaishuollon arvioidaan olevan lapsen ja perheen edun mukaisia. Lapsi voidaan sijoittaa kodin ulkopuolelle sosiaalityöntekijän päätöksellä. Sijaishuoltoa voidaan järjestää per- hehoitona, laitoshoitona tai muulla lapselle sopivalla tavalla. Huostaanotto ja sijoitus ovat hyvin sensitiivisiä tilanteita, sillä viranomaiset puuttuvat lapsen ja perheen itsemääräämisoikeuteen.

Lapsella tai nuorella on lastensuojelullinen oikeus jälkihuoltoon, kun lapsi tai nuori on ollut sijaishuollossa tai avohuollon tukitoimena lapsen sijoitus on kestänyt yhtä- jaksoisesti kuusi kuukautta. Kunta voi järjestää lapselle tai nuorelle jälkihuoltoa myös muissa tilanteissa, esimerkiksi lyhyemmän avohuollon sijoituksen jälkeen.

Jälkihuolto velvollisuus päättyy nuoren täyttäessä 21 vuotta tai kun kodin ulkopuolelle sijoittamisen jälkeisestä lastensuojelun asiakkuudesta on kulunut viisi vuotta.

(LSL, 75 §.) Lastensuojelun jälkihuollon tarkoituksena on tukea lasta tai nuorta sijoituksen jälkeen hänen kasvussaan ja itsenäistymisessään. Nuorelle on tarjottava

(23)

kodin ulkopuolisen sijoituksen jälkeen tarvitsemansa tuki ja turvallisuus. (Räty 2015, 604.)

Sirpa Taskinen (2010, 84) toteaa, että huostaanottotapahtumat ja niistä julkisuudessa esitetyt näkemykset saattavat värittää huomattavasti yleistä mielipidettä lastensuojelusta. Lastensuojelun julkisuuskuvan rakentumisen ymmärtämisessä on otettava huomioon se, että lastensuojelu ei ole irrallaan laajemmasta yhteiskunnasta, vaan yhteiskunta säätelee monin tavoin lastensuojelua työnä ja tukimuotona, jotka puolestaan tarjoavat ikään kuin peilin yhteiskuntaan (Heino 2009, 198). Uuden sosiaalihuoltolain myötä painopistettä on siirretty enemmän perheiden varhaisempaan tu- kemiseen, kuten palveluntarpeen arvioinnissakin on tarkoituksena. Silti lastensuojelun byrokraattisen palvelujärjestelmän hahmottamattomuus ja tarjolla olevat palvelut luovat julkisuudessa kielteistä ja negatiivista puhetta. Lastensuojelu on moni- mutkainen kokonaisuus erilaisten prosessien sekä lain pohjustaman tiedon vuoksi, jota kansalaisten voi olla vaikea hahmottaa ja ymmärtää.

3.2 Huostaanotto on vain yksi lastensuojelun toimenpide

Lasten lisääntynyt määrä lastensuojelun asiakkaina on ollut julkisen keskustelun kohteena ja huolen aiheena jo pitkään (Eronen 2013, 19). Avohuollon tukitoimien tavoitteena on edistää lapsen kehitystä, sekä vahvistaa vanhemmuutta ja tukea koko perhedynamiikan toimivuutta (Kanaoja & Lähteinen 2010, 177). Avohuollon sijoitus on yksi monista avohuollon tukitoimista. Se on tilapäinen puuttuminen perheen problematiikkaan, jonka edellytyksinä pidetään, että avohuollon sijoitus on tarvitta- vaa lapsen tuen tarpeen arvioimiseksi, lapsen kuntouttamiseksi tai lapsen väliaikai- sen huolenpidon järjestämiseksi kodin ulkopuolelle. (LSL, 37 §.) Lapsen huostaanotto on useimmiten viimeinen toimenpide, jos muut avohuollon keinot eivät ole rau- hoittaneet lapsen ja perheen tilannetta. Vastaavasti sijaishuoltoon voidaan sijoittaa huostaan otettu lapsi, jolloin avohuollon sosiaalityöntekijä valmistelee lapsen huos- taanottopäätöksen ja prosessin. (Pösö 2004, 202–203). Huostaanotto ja lapsen sijoit- taminen ovat mutkikkaita prosesseja, jotka osittain tämän tietämättömyyden johdos-

(24)

ta ovat nousseet julkisen keskustelun kohteeksi eri tiedotus foorumeilla, erityisesti sosiaalisessa mediassa.

Lapsen suojaamisessa on huomioitavaa hänen ikä, sillä mitä pienemmästä lapsesta on kysymys, sitä nopeammin on toimittava, esimerkiksi vauvan elämässä jopa viik- ko voi olla ratkaiseva aika (Taskinen 2010, 85). Jari Sinkkonen (2015) toteaakin, et- tä valitettavasti nykypäivänä sijoitetut lapset ovat aiempaa vanhempia, mikä merkit- see sitä, että lapsi on joutunut elämään hyvin pitkään epävakaissa oloissa ja hänen ongelmansa ovat monimutkaisia. Kuten edellä mainitun tilanteen mukaisesti suurin osa lapsista ja nuorista ovat niin vaikeahoitoisia ja moniongelmallisia, että vain lai- toshoidolla pystytään turvaamaan lapsen kehitystä ja kasvua paremmin. Vaikka vuoden 2012 alussa voimaan tullut lastensuojelulain lainsäädännön muutos painot- taa perhehoidon ensisijaisuutta suhteessa laitossijoituksiin (Laakso 2013, 12).

Suostumukseen perustuva huostaanotto tarkoittaa, jos huoltaja tai 12 vuotta täyttä- nyt lapsi eivät vastusta huostaanottoa. Puolestaan jos huoltaja tai 12 vuotta täyttänyt lapsi vastustavat huostaanottoa, on kyseessä tahdonvastainen huostaanotto. Kun lapsi sijoitetaan kiireellisesti tai hänet huostaan otetaan, lapsen asuinpaikka on sijaishuollossa kodin ulkopuolella (Taskinen 2010, 85–86, 124). Sijaishuollolla tarkoitetaan lapsen hoidon ja kasvatuksen järjestämistä kodin ulkopuolelle (Pösö 2004, 202). Tahdonvastaisten huostaanottojen ja sijoituksien johdosta monet vanhemmat kokevat katkeruutta sosiaalityölle ja yhteiskunnalla, jolloin sosiaalisessa mediassa he saattavat julkaista matalan julkaisemiskynnyksen puitteissa negatiivistä julkisuuskuvaa lastensuojelusta. Tämä puolestaan saattaa joukkopaineen vaikutuksesta vaikuttaa muiden ihmisten mielipiteisiin ja käsityksiin (Kunelius 2003, 127, 143.) Kuitenkin Suomen lastensuojelun sijaishuollossa on peruslähtökohtana se, että sijaishuolto on väliaikaista: lastensuojeluninterventiolla pyritään aina viime sijassa siihen, että lapsi enemmin tai myöhemmin saisi asua vanhempiensa luona kotona.

Huostaanotto on voimassa toistaiseksi, tai kunnes lapsi täyttää 18 vuotta. Huostas- sapito on lopetettava, kun siihen ei ole enää perusteita. (Pösö 2004, 203; Taskinen 2010, 88.)

Huostaanottoon liittyy usein kriisi perheessä. Näitä yleisempiä huostaanoton syitä ovat mielenterveysongelmat, runsas päihteiden käyttö, perheväkivalta, lapsen hoidon laiminlyönti tai pahoinpitely. (Sinkkonen 2015, 148–154; Taskinen 2010, 85.)

(25)

Lapsen huostaanottoja sijoitusprosessista Jari Sinkkonen (2015) tuo esille neljä keskeisintä osatekijää: lapsi, biologiset vanhemmat ja sisarukset, lastensuojelun so- siaalityöntekijät ja sijoituspaikan vanhemmat ja aikuiset, näiden kaikkien osatekijöi- den keskiössä tulisi olla lapsi. Huostaanotto prosessisia valmistellaan yhdessä lapsen ja perheen kanssa. Tosiasiassa yhteistyöhön ei ole aina aikaa, eikä perheen kanssa yhteisymmärrystä aina saavuteta. (Taskinen, 2010, 84.) Vanhempien käsitykset so- siaalityöntekijän kanssa tehtävästä yhteistyöstä saattavat olla hyvinkin negatiiviset kiireen ja yhteistyökyvyttömyyden vuoksi sekä sosiaalityöntekijän salassapitovel- vollisuuksien johdosta.

Huostaanoton prosessissa on varmistuttava siitä, että huostaanotolla on lain mukai- set edellytykset (LSL, 40 §). Laki edellyttää selvitettävän lapsen kasvuolosuhteet, sekä lapsen elämäntavan vahingollisuuden, arvioin avohuollon tukitoimien mahdol- lisuudesta lapsen tilanteen korjaamiseksi, sekä sen, että sijaishuollon on edistettävä lapsen positiivista kasvua ja kehitystä. Lapsen omasta kodista siirtäminen ei saa olla lapselle huonompi vaihtoehto kuin sinne jääminen. (Taskinen 2010, 86.) Myös sijaishuollossa on varmistuttava siitä, että lapsella on turvallista olla. Kuten tutkimuk- sissa on todettu, että huostaan otettujen lasten terveydentila on heikompi kuin muilla lapsilla (Laaksonen 2004, 256–260). Näin ollen hoidon tarpeen selvittämiseksi lapsen terveydentila tulee tutkia sijaishuoltoon sijoittamisen yhteydessä, joko ennen huostaanottoa tai välittömästi sen jälkeen (LSL, 51 §.)

Lastensuojelulaki määrittelee sijaishuoltopaikan valinnan yleiset periaatteet, mutta käytännön toteuttaminen ja periaatteiden noudattaminen ovat kuntien vastuulla (Laakso 2013, 11). Näitä sijaishuoltopaikkoja lapselle voi olla yksityiskoti, ammatil- linen perhekoti, koulukoti tai lastensuojelulaitos, jolloin lapsen huolto siirtyy osittain sosiaalitoimelle. Lastensuojelun sosiaalityöntekijän merkittävänä tehtävänä on etsiä lapselle mahdollisimman tukeva, lapsen etua ja hänen tarpeisiin yhteensopiva sijaishuoltopaikka. (Sinkkonen 2015, 152.) Näin ollen sijaishuoltopaikan valinnassa sosiaalityöntekijän tulee tarkastella sijoitusta siitä näkökulmasta, miten sijaishuoltopaikan toimintatavat tukevat lasta ja hänen kehitystään. (Taskinen 2010, 124–125.) Tärkeätä on ottaa huomioon lapsen ikä ja kehitystaso, sekä lapsen turvallisuutta on vahvistettava kaikin tavoin sijaishuollon aikana. Sijaishuoltopaikkaan siirtyminen lapselle ja hänen vanhemmilleen on hyvä toteuttaa pehmeästi. Ennen päätöstä sijaishuoltopaikasta voidaan järjestää tutustumiskäynti vanhemmille ja lapselle. Lapsen

(26)

siirtyminen sijaishuoltoon tulee ennen kaikkea toteuttaa hallitusti ja lasta järkyttä- mättä. Siirtymävaiheessa tulisi pyrkiä mahdollisuuksien mukaan sopia yhdessä lapsen itsensä, sosiaalityöntekijän ja sijaishuoltopaikan kesken. (Taskinen 2010, 132–

133.) Sijaispaikan vanhemmille on kerrottava avoimesti varsinkin niistä lapsen käyt- täytymisen piirteistä, joiden arvellaan olevan riskitekijöitä sijoituksen jatkumiselle (Sinkkonen 2015, 152). Tämän kautta pystytään tarjoamaan lapselle mahdollisimman sopiva ja hyvä sijaishuoltopaikka.

Asiakassuunnitelman teko on keskeinen osa myös sijaishuollon sosiaalityötä. Asia- kassuunnitelman tekeminen tapahtuu yhdessä lapsen ja hänen perheensä kanssa (LSL, 30 §). Asiakassuunnitelman avulla saadaan sovittua päämääriä ja sillä ediste- tään lasten ja perheiden tilannetta huostaanoton aikana (Poikela 2010). Todisteelli- sessa kuulemisessa asianosaisilla on mahdollisuus tulla todisteellisesti kuulluksi ja ilmaista mielipiteensä vielä kerran huostaanotosta ja sijaishuoltopaikasta (LSL, 42

§). Parantaakseen vanhempien ja lasten kuulemista on tärkeää järjestää neuvotteluita ja tapaamisia perheen kanssa. Neuvonpito on ikään kuin yksi prosessin vaihe, jossa lapsen kanssa keskustellaan henkilökohtaisesti. Neuvotteluissa keskustellaan myös vanhempien, lapsen ja perheen läheisien kanssa. Neuvottelut voidaan järjestää myös läheisneuvonpitona, jolloin perheen kanssa sovitaan, ketä neuvotteluun kutsutaan mukaan. Mukaan voidaan kutsua myös viranomaisia ja muita yhteistyötahoja. (Tas- kinen 2010, 86–87.) Lastensuojelulaissa ei ole erikseen määrätty läheisneuvonpidos- ta, mutta useissa lain pykälissä tulee ilmi läheisten rooli lapsen asioissa. Tästä esi- merkkinä, että huostaan otetun lapsen asiakassuunnitelmassa on käytävä ilmi, miten lapsen ja läheisten yhteydenpito toteutetaan käytännössä (Räty 2007, 186). Niin avohuollon kuin myös sijaishuollon prosessien vaiheissa voidaan käyttää läheisneu- vonpitoa laadittaessa lapsen asiakassuunnitelmaa. Suurin osa läheisverkoston jäse- nistä on sukulaisia, mutta verkostoon voi kuulua myös perheen yhteisiä tuttavia sekä lapsen/nuoren ystäviä. (Vuorio 2016, 6–7.)

Sirpa Taskinen (2010, 173) huomauttaa, että muodollisesti oikein tehtyjen ratkaisu- jen tulee myös olla eettisesti ja emotionaalisesti kestäviä. Työntekijän noudattaessa lakia eettisyys ja emotionaalisuus kulkevat lastensuojelun prosesseissa ja päätöksis- sä mukana. Huostaanotolla sosiaalityöntekijät puuttuvat lapsen ja perheen itsemää- räämisoikeuteen. Tämän vuoksi lapsen sijoitus tai huostaanotto ovat vanhemmille todella kiperä paikka ja näin he eivät välttämättä ole yhteistyökykyisiä sosiaalitoi-

(27)

men kanssa, vaan he tarvitsevat aikaa ja totuttelua uuteen tilanteeseen kuten myös lapsikin tarvitsee. Vanhemmat ovat kertoneet koskettavista kokemuksistaan ja tun- temuksistaan menettäessään lapsensa viranomaisille. Vastaavasti on myös lapsia, jotka kertovat selvinneensä elämässään ainoastaan huostaanoton ansiosta. (Taskinen 2010, 84, 132–133.)

Huostaanoton ja sijoituksen tarkoituksena on suojella lasta enemmältä vahingoittu- miselta, sekä saada perheen tilanne rauhoittumaan. Tosiasiassa tämä tavoite jää saa- vuttamatta huolestuttavan usein. Koska huostaanotossa on usein kysymys eri osa- puolten etujen ja näkökulmien jännitteistä, se herättää väistämättä vahvoja tunteita molemmin puolisesti. Julkisuudessa onkin yleisimmin nähtävissä näiden asioiden tiimoilta kritiikkiä lastensuojelusta. Näin ollen yksittäiset huostaanottotapahtumat ja niistä julkisudessa esitetyt näkemykset saattavat paljonkin värittää kansalaisten yleistä mielipidettä lastensuojelusta ja sosiaalityöstä. Keskustelut huostaanotosta julkisuudessa koskevat usein lapsen tilanteeseen puuttumista ”liian myöhään” tai

”liian herkästi”. (Sinkkonen 2015, 163; Taskinen 2010, 84.) Yhteiskunnallisena aiheena ja tarkastelun kohteena huostaanotto on hyvin sensitiivinen ja monelle perheelle arkaluonteinen sekä vastentahtoinen tukimuoto (Ojala 2011, 4). Vaikka laissa on määritelty tarkasti lapsen sekä työntekijän oikeudet ja valtuudet, voivat nämä asiat olla hyvin epäselviä vanhemmille, josta saattaa aiheutua väärinkäsityksiä, sekä väärää informaatiota julkisuuteen. Kriisin ollessa päällä, huostaanottava toimielin halutaan nähdä vain pahana ja vahinkoa tuottavana, jolloin väärinymmärryksen riski on suuri.

3.3 Lastensuojelua koskevien käsityksien muodostuminen

Käsitys tarkoittaa johonkin havaintoon, kokemukseen tai ajatteluun perustuvaa mielikuvaa tai tietoa jostakin teemasta. Käsitys viittaa näkemykseen, mielipiteeseen, luulemiseen, arveluun sekä vaikutelmaan jostakin asiasta. Toisin sanoen käsitys on henkilökohtainen mielleyhtymänä tiettyyn asiaan. (Suomisanakirja: käsitys.) Jotta voimme hahmottaa käsityksen suhdetta elämäntilanteeseen, on tärkeätä avata kokemuksen suhde ja sen ymmärtäminen asioihin. Kokemukset muodostuvat vuorovai-

(28)

kutuksessa todellisuuden kanssa. Näin ollen kokemus ymmärretään laajana konteks- tina ihmisen todellisuuteen, maailmaan, jos hän elää. Elämä on jokaisen yksilöllistä havainnointia ja konstruoidusti koetun ymmärtävää jäsentämistä elämästä. Koke- muksesta muodostuvilla käsityksillä viitataan ihmisen henkilökohtaisiin elämänti- lanteisiin ja -tapahtumiin, sekä tunteisiin ja näiden tulkintoihin. (Laine 2010, 28–29, 31.)

Vastaavasti käsitykseen läheisesti liittyvä merkitys ilmaisee, tarkoittaa, symboloi tai esittää jotakin asiaa. Merkityksellä on kielellinen ulottuvuus sen informaatiosisällön ilmauksen näkökulmasta. Merkitys antaa arvoa ja luo tärkeyttä asioiden käsittämi- seen. (Suomisanakirja: merkitys.) Kokemus muodostuu merkityksien mukaan. Ihmi- sen suhde maailmaan on intentionaalinen eli kaikki kokemukset luovat käsityksiä jostakin ja merkitsevät meille jotain. (Laine 2010, 29; Perttula 2009, 116.) Kokemus sisältää sekä tajuavan subjektin että kohteen, eli subjektin tajunnallisen toiminnan, johon tuo toiminta suuntautuu todellisuudessa. Näin on luontevaa kutsua kokemusta merkityssuhteeksi (Perttula 2009, 116).

Käsitykset ja kokemukset merkitsevät meille aina jotain suhteessa koettuun ympä- röivään todellisuudesta (Aaltonen & Leimumäki 2010, 124; Laine 2010, 29; Perttula 2009, 115–116.). Kuvion 2 mukaisesti tulkitsen käsityksien muodostumisen osana kokemusta ja elämäntilannetta. Näiden kolmen käsitteen dynamiikka rakentuu suhteessa toisiinsa siten, että elämäntilanne ja henkilökohtainen kokemus kulkevat rin- nakkain. Käsitykset muodostavat kokemuksen jostakin asiasta, ja näin antavat asial- le merkityksen. Jotta ihmisellä voi olla käsitys jotakin asiasta, tulee hänellä olla todellisuuden kokemus ja elämäntilanne, johon tätä käsitystä voidaan merkityksellis- tää. Juha Perttula (2009, 117) tuo teoksessaan esille, että elämäntilanne on se todellisuus, johon ihminen on suhteessa. Tästä hahmottuukin todellisuudeksi niiden asioiden kokonaisuudet, joista ihmisten elämäntilanteet voivat muodostua. Näkemyk- seni mukaan lastensuojelun julkisuuskuvasta muodostuneet käsitykset täsmentyvät elämäntilanteen, ja ihmisten henkilökohtaisten kokemuksien suhteena ympäröivään todellisuuteen. Toisin sanoen ihmisen tapa ymmärtää todellisuutta kietoutuu hänen elämänhistoriaansa, ymmärtäminen muistuttaa siitä mitä olemme ja mitä olemme eläneet. (Laine 2010; Perttula 2009, 115.)

(29)

Kuvio 2. Käsityksien muodostuminen elämäntilanteen ja henkilökohtaisten koke- muksien kautta

Koska lastensuojelu on monitulkintaista, kuten edellisissä luvuissa ollen esittänyt, tarvitaan sosiaalista konstruktiota lastensuojelun julkisuuskuvan käsityksien kuvai- lemiseen ja kielelliseen ymmärtämiseen. Sosiaalisen konstruktionismin näkökulmas- ta rakentuvan todellisuuden voidaan ajatella muodostuvan kielellisten ilmausten vuorovaikutuksesta (Berger & Luckman 1994: Hacking 1999, 24–25: Saaranen- Kauppinen & Puusniekka 2006). Tiedon syntyminen sosiaalisissa prosesseissa antaa lastensuojelun julkisuuskuvan käsityksien metaforallisen ymmärtämisen suhteessa kieleen (Burr 2003, 2–5). Lastensuojelun julkisuuskuvasta muodostuneet käsitykset syntyvät erilaisissa sosiaalisissa prosesseissa. Näin ollen käsitysten ymmärtämisessä korostuu sosioekonominen ja kulttuurinen status, sillä nämä käsitykset joiden valossa todellisuus avautuu julkisuuskuvasta, eivät ole synnynnäisiä, vaan niiden lähde on sosiaalinen prosessi, johon jokainen lastensuojelun julkisuuskuvan omaava kan- salainen on kasvanut elämän myötä.

Kuten agenda setting -teoria perustelee yhteiskunnassa joukkoviestimien suurta vai- kutusvaltaa ihmisten mielipiteiden muodostumiseen, yhtä lailla käsitykset muokkau- tuvat sosialisaation ja kulturaation vaikutuksesta (ks. Kunelius 2003, 142–143).

Joukkoviestimet eivät suoranaisesti määrää, mitä ihmiset ajattelevat ja käsittävät, mutta viesteillä on suuri vaikutus ihmisten käsityksien muodostumiseen eli siihen, mistä ihmisillä on mielipiteitä. Näin ollen on nähtävissä, että median muodostamista käsityksistä alkaa muovautua yleisön eli ihmisten merkityksiä. (ks. Ghanem &

McCombs 2001, 67: Kivikuru 1995, 99: Kunelius 2003, 142.) Toisin sanoen van-

Käsityksien muodostumi-

nen Henkilö-

kohtainen kokemus

Elämän- tilanne

(30)

hemmat muodostavat käsityksiä vallitsevana olevan julkisen tiedon ja omien käsi- tyksien sekä mielipiteiden pohjalta. Näin vanhemmat voivat itse osallistua julkiseen keskusteluun esimerkiksi sosiaalisen median kautta keskustelemalla lastensa tilanteista.

Media-agendan luomat käsitykset julkisuuden ilmiöistä ovat vahvasti tyypiteltyjä.

Median käyttäytymiselle on ominaista sen huomion keskittyminen yhteiskunnallisesti esiin nousseisiin ilmiöihin. (Kivikuru 1995, 100–101.) Stereotyyppisen viestin- nän avulla tiedotusvälineet ylläpitävät vallitsevaa kokemusta, josta muotoutuu yhteiskunnallinen käsitys ilmiöstä – lastensuojelun julkisuuskuvasta – ja näyttävät siitä yliyksinkertaistetun julkisuuskuvan kansalaisille. Ulla Kivikuru (1995, 101) havain- nollistaa stereotypioiden merkitystä, jonka mukaan merkitys kasvaa silloin, kun kohderyhmällä ei ole mahdollisuutta tarkistaa joukkoviestinnän tuotteiden oikeudel- lisuutta omakohtaisen käsityksen kautta. Näin median vastaanottajana oleva kohde- ryhmä rakentaa median ilmiöistä suoraan kokemuksia ja käsityksiä, eikä kyseenalaistamiselle jää tilaa vallitsevien stereotypioiden valossa. Lastensuojelun julkisuuskuvasta puhuttaessa yliyksinkertaistamisen mahdollisuus tulisi hälventää, ja tä- ten tuoda julkisuuteen esille kansalaisten käsityksiä sen ymmärtämisestä.

(31)

4 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS

4.1 Tutkimuskysymykset ja tutkimuksen luotettavuus

Tutkimukseni tarkoituksena on tutkia erilaisten lastensuojelua ja sosiaalityötä käsit- tävien Facebook ryhmien jäsenien kokemuksia lastensuojelun julkisuuskuvasta, se- kä vaikutuksia lastensuojelun julkisuuskuvaan. Nämä Facebook ryhmät olivat: Las- tensuojelun tilanne huolestuttaa, Keskustelua Suomen lastensuojelusta, Huostaan otettujen vanhempien ryhmä, Sininauhaliitto, Kasvunpilarit Oy ja Lastensuojelun Keskusliitto. Näiden kuuden Facebook ryhmän valinta prioriteetteina oli lastensuoje- lu, sosiaalityö, asiakasvanhemmat, sosiaalityön ammattilaiset. Tarkoituksena oli tavoittaa hyvin laajasti eri taustoilla, asiantuntemuksella ja kokemuksilla omaavia kansalaisia. Facebook ryhmän voi perustaa kuka tahansa Facebookin käyttäjä. Ryh- män kautta ja sisällä jäsenet voivat lähettää viestejä, linkkejä, pitää yhteyttä jäsenien kesken ja jakaa sisältöä. Koska kuka tahansa Facebookin käyttäjä voi perustaa ryh- män, aineistoa kerätessä tuli olla tarkkana ryhmän toiminnan funktiosta. Tämä asetti omat haasteet sähköisen lomakkeen kysymyksien asettelulle ja, sille millaista aineistoa on mahdollista saada ja ketkä ovat vastaajia.

Tutkimuskysymykseni ovat:

1. Millainen lastensuojelun julkisuuskuva on Facebookin jäsenien näkö- kulmasta sosiaalisessa mediassa?

2. Mitkä tekijät ovat vaikuttaneet Facebookin jäsenten käsityksiin lastensuojelun julkisuuskuvasta?

Tutkimuksen teoriaosuuden olen rajannut käsittämään julkisuuskuvaa ja sosiaalista mediaa, sillä julkisuuden maailma on hyvin monisäikeinen. Näkökulmana on valit- tujen Facebook ryhmän jäsenten käsitykset. Jotta lukija pystyy ymmärtämään tutkimukseni kokonaisuutena, on hyvä avata julkisuuskuva käsitteellisellä sekä teoreetti- sella tasolla. Toisena teorialukuna käsittelin lastensuojelun sijaishuoltoa sekä huos-