1
Saara Valtasaari
ELINTARVIKEKAUPPOJEN RUOKAHÄVIKKI OSANA KIERTOTALOUTTA
Johtamisen ja talouden tiedekunta Kandidaatintutkielma Syyskuu 2020
TIIVISTELMÄ
Valtasaari, Saara: Elintarvikekauppojen ruokahävikki osana kiertotaloutta Kandidaatintutkielma
Tampereen yliopisto
Ympäristöpolitiikka ja aluetiede Syyskuu 2020
Tämän kandidaatintutkielman aiheena on elintarvikekauppojen ruokahävikki ja sen käsittelytavat osana kiertotaloutta. Aiheen tutkiminen on tärkeää, koska ruokahävikki on merkittävä globaali ongelma, jolla on sekä ympäristöllisiä, taloudellisia että sosiaalisia vaikutuksia. Tutkielma käsittelee elintarvikekauppojen ruokahävikkiin liittyvää toimintaa ja motiiveja toiminnan takana. Tutkielman tarkoituksena on selvittää: miten elintarvikekauppojen ruokahävikin käsittelyyn liittyvät toimintatavat tällä hetkellä vastaavat kiertotalouden periaatteita ja mitkä tekijät vaikuttavat elintarvikekauppojen ruokahävikin käsittelyyn ja elinkaariarviointiin?
Tutkielman teoreettinen viitekehys rakentuu kiertotalouden, ruokahävikin sekä elinkaariarvioinnin käsitteistä. Elintarvikekauppojen ruokahävikki on tutkielman kohteena oleva ilmiö, jota tarkastellaan kiertotalouden muodostaman teorian pohjalta. Ruokahävikkiin liitetään myös elinkaariarviointi, jonka avulla on tarkoitus selvittää haastatteluissa ilmenneiden toimintatapojen ympäristövaikutuksia.
Tutkielman kohteena on kolme lähikaupaksi luokiteltavaa elintarvikekauppaa, jotka kuuluvat samaan ketjuun ja sijaitsevat Tampereen keskusta-alueella. Tutkielman aineisto on kerätty haastatteluilla, minkä jälkeen aineisto on analysoitu teoriaohjaavalla sisällönanalyysilla.
Tutkielmassa selvisi, että tutkielman kohteena olevien elintarvikekauppojen ruokahävikkiin liittyvät toimintatavat vastaavat suurelta osin kiertotalouden periaatteita jätteen vähentämisen, uudelleenkäytön ja kierrätyksen eli 3 R:n mallin muodossa, mutta kiertotalous itsessään ei ole motivoiva tekijä. Kiertotalouden täyttä potentiaalia ei ole saavutettu, mikä johtuu elintarvikekauppaketjun vahvasta päätäntävallasta, lainsäädännöstä sekä toimipisteiden motivaation puutteesta.
Ketjun päätösten takana on taloudellisen voiton tavoittelu, joka liiketoiminnassa koetaan yleensäkin tärkeämmäksi kuin toiminnan ympäristövaikutusten minimointi. Lainsäädäntö koetaan esimerkiksi tuotteiden päivämäärien kohdalla rajoittavaksi, mikä johtaa suurempaan ruokahävikin volyymiin. Yhteistyötä erilaisten hyväntekeväisyysjärjestöjen kanssa arvostetaan, mutta sitä ei harjoiteta niin aktiivisesti kuin olisi mahdollista.
Mahdollisia jatkotutkimuksen aiheita ovat erilaisten ympäristöystävällisempään toimintaan pyrkivien tekijöiden, kuten kansalaisaktivistien, vaikutus elintarvikekauppojen tai laajemmin kaikkien yritysten toimintaan.
Avainsanat: kiertotalous, ruokahävikki, elinkaariarviointi
Tämän julkaisun alkuperäisyys on tarkastettu Turnitin OriginalityCheck –ohjelmalla.
Sisällysluettelo
1 JOHDANTO ... 1
2 MITEN KIERTOTALOUS NÄKYY ELINTARVIKEKAUPPOJEN TOIMINNASSA? ... 4
3 KIERTOTALOUS RUOKAHÄVIKIN KÄSITTELYN LÄHTÖKOHTANA ... 5
Kiertotalous, ruokahävikki ja elinkaariarviointi ... 5
4 LAADULLINEN TUTKIMUS JA TEORIAOHJAAVA SISÄLLÖNANALYYSI METODOLOGIAN POHJANA ... 10
4.1 Laadullisen tutkimuksen teemahaastattelut ... 10
4.2 Aineiston kuvailua ... 11
4.3 Teoriaohjaava sisällönanalyysi tutkielman metodologisena välineenä ... 12
5 KOLME R:ÄÄ TOIMINNAN PERUSTANA ... 13
5.1 Ensimmäinen R: ruokahävikin vähentäminen (reducing) ... 13
5.2 Toinen R: Ruokahävikin uudelleenkäyttö (reuse) ... 16
5.3 Kolmas R: Ruokahävikin kierrättäminen (recycle) ... 18
6 KIERTOTALOUDEN TÄYTTÄ POTENTIAALIA EI OLE SAAVUTETTU ... 21
7 LÄHTEET ... 23
8 LIITTEET ... 26
1 JOHDANTO
Ruokahävikki on globaali ongelma, joka ilmentää ihmisten haitallisia kulutustottumuksia, jotka johtavat mahdollisesti valmiiksi niukkojen luonnonvarojen turhaan käyttöön. Makea vesi on hyvä esimerkki sellaisesta luonnonvarasta, jota tarvitaan ruuan tuotantoprosessin monessa vaiheessa ja joka on käynyt yhä niukemmaksi ja hitaammin uusiutuvaksi luonnonvaraksi pohjavesien runsaan käytön vuoksi. Makean veden lisäksi ruuan tuotantoprosessin aikana käytetään turhaan esimerkiksi energiaa ja ihmistyövoimaa (Corrado, Ardente, Sala & Saouter 2017, 847). Viljely ei ole ainoa luonnonvaroja kuluttava osa siinä prosessissa, jossa ruoka päätyy pelloilta kuluttajalle ja kuluttajalta mahdollisesti roskiin. Luonnonvaroja kuluu prosessin kaikissa vaiheissa: viljelyssä, varastoinnissa, kuljetuksessa, prosessoinnissa, markkinoinnissa, myynnissä ja lopulta tuotteen hävityksessä. Noin kolmasosan syötäväksi tarkoitetusta ruuasta arvioidaan päätyvän hävikiksi (FAO 2011, 5) ja tällä on merkittäviä ekologisia, taloudellisia ja sosiaalisia vaikutuksia. Ruokahävikin tuottama osuus ihmisen aiheuttamista kasvihuonekaasuista on noin 8 prosenttia (FAO 2015, 1) ja ruokahävikin aiheuttamat ympäristölliset, taloudelliset ja sosiaaliset tappiot ovat yhteensä 2,6 triljoonaa dollaria vuodessa (FAO 2014a, 8).
Ruokahävikin syntymiseen vaikuttavat monet eri tekijät ja toimijat. Ruuasta voi tulla heti viljelyn aikana syöntikelvotonta, jos esimerkiksi tuholaiset tai sääolot pilaavat sadon. Ruoka voi myös pilaantua varastoinnin, kuljetuksen ja prosessoinnin aikana esimerkiksi heikkolaatuisen infrastruktuurin vuoksi (Corrado et al. 2017, 849). Näiden syiden taustalla ovat usein inhimilliset virheet tai tietämättömyys. Tuholaisiin ei osata varautua oikeanlaisilla karkotteilla tai niihin ei ole varaa. Myöskään varastointiolosuhteiden parantamiseen ei välttämättä ole varaa tai tietämystä.
Viljely- ja varastointivaiheiden lisäksi myös jakelu-, jälleenmyynti- ja kulutusvaiheessa ruokaa voi päätyä roskiin johtuen esimerkiksi kuluttajien asenteista tai lainsäädännöstä. Ruokahävikkiä voi syntyä jakelu-, jälleenmyynti- ja kulutusvaiheessa myös tahattomasti, jos tuote esimerkiksi hajoaa vahingon seurauksena. Ruokahävikin syntymiseen löytyy siis selvästi monenlaisia eri syitä eikä ruokahävikin syntymistä pystytä aina ennaltaehkäisemään. Syntyvän ruokahävikin määrään pystytään kuitenkin vaikuttamaan esimerkiksi parannuksilla, jotka suuntautuvat ruuan tuotantoprosessin kaikkiin vaiheisiin.
Kun ruokahävikin syntymistä tarkastellaan maailmanlaajuisesti, huomataan, että Pohjois- Amerikassa, Oseaniassa ja Euroopassa syntyy eniten ruokahävikkiä asukasta kohden. Esimerkiksi Pohjois-Amerikassa ja Oseaniassa syntyy yli kolminkertainen määrä ruokahävikkiä verrattuna Etelä- ja Kaakkois-Aasiaan, kun hävikin kalorimäärä suhteutetaan asukkaaseen per päivä. Näillä alueilla, jotka voidaan luokitella enemmän palveluala- ja teollisuuspainotteisiksi ja taloudellisesti vauraiksi, ruokahävikkiä syntyy eniten ruuan kulutusvaiheessa. (Lipinski et al. 2013, 7-8.) Tämä saattaa johtua siitä, että kehittyneiden maiden ihmiset eivät ole enää yhtä tiiviisti kosketuksissa ruuan viljelyn kanssa kuin kehittyvien maiden asukkaat. Tämä johtaa ruuan arvon alenemiseen ihmisten mielikuvissa, koska ihmisten ei tarvitse olla mukana ruuan tuotantoprosessissa. Koska kehittyneiden maiden ihmisillä on myös korkeampi tulotaso kuin kehittyvien maiden asukkailla, ruuan arvo on myös taloudellisesti mitattuna pienempi. Kehittyneiden maiden asukkaiden ei tarvitse käyttää tuloistansa yhtä suurta osaa ravintonsa hankkimiseen kuin kehittyvien maiden asukkaiden.
Kehittyvillä alueilla, kuten Etelä- ja Kaakkois-Aasiassa, ruokahävikki on pikemminkin ruokajätettä, sillä se syntyy enimmäkseen tuotanto-, varastointi- ja jakeluvaiheessa (Lipinski et al. 2013, 8), ja johtuu siten esimerkiksi viljelyyn ja varastointiin liittyvistä ongelmista ja on enemmän tahatonta.
Vaikuttaminen ihmisten ruokahävikkiä synnyttävään toimintaan esimerkiksi ruokakasvatuksella voi olla erittäin hankalaa, sillä syöminen on ihmisille hyvin henkilökohtainen kokemus. Vaikka ihmisten ruokaan liittyviin tottumuksiin pystyttäisiinkin vaikuttamaan siten, että ihmiset tuottaisivat kuluttajina vähemmän ruokahävikkiä, ruokaa tulee kuitenkin päätymään roskiin ruokaketjun jokaisessa vaiheessa inhimillisten virheiden, puutteellisen infrastruktuurin tai lainsäädännön vuoksi.
Siksi onkin tärkeää tutkia sitä, miten muutoin roskiin päätyvää ruokaa voitaisiin hyödyntää esimerkiksi jonakin muuna hyödykkeenä, kuten biopolttoaineena, jotta edes osa ruuan kasvatukseen, varastointiin, prosessointiin, kuljetukseen ja myyntiin käytetyistä resursseista saataisiin hyödynnettyä. Tämän vuoksi olen päättänyt tarkastella tutkielmassani ruokahävikkiä kiertotalouden osana.
Kiertotalouden tarkoituksena on maksimoida jo olemassa olevien tuotteiden potentiaali käyttämällä niitä mahdollisimman pitkään, kierrättämällä tuotteita ja hyödyntämällä käytöstä poistettujen tuotteiden materiaali esimerkiksi valmistamalla niistä jotakin muuta (Esposito, Tse & Soufani 2018, 6). Ruuan potentiaalin maksimoiminen mahdollisimman pitkällä käyttöiällä ei ole samalla tavalla mahdollista kuin esimerkiksi vaatteiden kohdalla, koska suurin osa ruuasta pilaantuu jossakin
vaiheessa. Ruokaa materiaalina on kuitenkin mahdollista hyödyntää senkin jälkeen, kun se on esimerkiksi poistettu myynnistä tai heitetty roskiin.
Olen valinnut tutkielmani kohteeksi elintarvikekaupoissa syntyvän ruokahävikin ja sen tarkastelun kiertotalouden osana, koska uskon, että siihen on helpompaa ja tehokkaampaa puuttua esimerkiksi lainsäädännöllisillä keinoilla, toisin kuin yksityishenkilöiden aiheuttamaan ruokahävikkiin. Olen kiinnostunut aiheesta myös sen vuoksi, että minulla on omakohtaista kokemusta työskentelystä kahdessa eri elintarvikekauppaketjussa. Omakohtainen kokemus työskentelystä elintarvikekaupassa onkin tärkein motivoija kohdallani tämän tutkielman tekemiseen, sillä olen itse todistanut erilaisia ruokahävikin käsittelytapoja ja pitänyt niitä suurelta osin riittämättöminä. Ruokahävikistä ja kiertotaloudesta yhdessä on tehty jo aiemmin tutkimusta, mutta suuri osa tutkimuksista käsittelee tapoja, joilla ruuasta saataisiin tehtyä energiaa mahdollisimman ympäristöystävällisesti. Omassa tutkielmassani aion keskittyä siihen, millä perustein elintarvikekaupat valitsevat ruokahävikin käsittelytapansa ja miten he pyrkivät vähentämään hävikkiä ja hyödyntämään ruokaa materiaalina mahdollisimman tehokkaasti kiertotalouden periaatteiden mukaisesti.
Johdannon jälkeen siirryn tutkimuskysymyksien ja tutkimusongelman esittelemiseen, josta siirryn muodostamaan teoreettisen viitekehyksen, joka pitää sisällään tutkielman kannalta tärkeimmät käsitteet. Kiertotalous toimii tutkielmani teoriapohjana, ja ruokahävikki elintarvikekaupoissa on tutkielmani ilmiö, jota tutkin teorian eli kiertotalouden osana. Teoreettisen viitekehyksen osiossa käsittelen myös elinkaarta ja sen arvioimista ruokahävikin osalta. Olen valinnut tutkimukseni kohteeksi sellaisia elintarvikekauppoja, jotka sijaitsevat Tampereen keskustan alueella ja jotka voidaan luokitella lähikaupoiksi. Valitsin tutkimuksen kohteeksi lähikaupat, koska alustava olettamukseni oli se, että pienemmät toimipisteet pystyvät käsittelemään ruokahävikkiä ketterämmin johtuen ruokahävikin pienemmästä volyymistä. Teoreettisen viitekehyksen esittelyn jälkeen siirryn esittelemään tutkielmani metodologiaa. Tämän jälkeen siirryn aineiston analyysiin, jonka tarkoituksena on vastata toisessa luvussa esitettyihin tutkimuskysymyksiin. Lopuksi esittelen teorian ja aineiston analyysin pohjalta muodostamani johtopäätökset.
2 MITEN KIERTOTALOUS NÄKYY ELINTARVIKEKAUPPOJEN TOIMINNASSA?
Tutkimuksessani pyrin selvittämään, miten elintarvikekaupat käsittelevät ruokahävikkiään ja miten käsittelytavat sopivat kiertotalouden toimintaperiaatteisiin. Haluan myös selvittää elintarvikekauppojen yleistä suhtautumista ruokahävikkiin ja sitä, millaisena ne kokevat ruokahävikin elinkaaren ja tämän kaaren loppupuolella syntyvät ympäristövaikutukset, kun ruokahävikki siirtyy elintarvikekaupoista eteenpäin.
Tutkimukseeni valitsemani toimipisteet kuuluvat kaikki isompaan elintarvikekauppaketjuun, mistä johtuen niiden toimintaa varmasti rajoittavat ja velvoittavat lainsäädännön lisäksi ketjun säännökset.
Haastatteluilla aion selvittää, onko myymäläpäälliköillä halua toimia esimerkiksi tehokkaammin ruokahävikin vähentämiseksi kuin mitä ketju ja laki säätävät. Koska ruokahävikin elinkaaren aikana syntyy paljon esimerkiksi hiilidioksidipäästöjä, olen tutkimuksessani kiinnostunut selvittämään, ovatko elintarvikekaupat kiinnostuneita valitsemiensa toimintatapojen ympäristövaikutuksista elinkaariarvioinnin muodossa.
Tutkielmani tarkoitus on vastata seuraaviin tutkimuskysymyksiin:
Miten elintarvikekauppojen ruokahävikin käsittelyyn liittyvät toimintatavat tällä hetkellä vastaavat kiertotalouden periaatteita?
Mitkä tekijät vaikuttavat elintarvikekauppojen ruokahävikin käsittelyyn ja elinkaariarviointiin?
3 KIERTOTALOUS RUOKAHÄVIKIN KÄSITTELYN LÄHTÖKOHTANA
Kiertotalous, ruokahävikki ja elinkaariarviointi
Kiertotalouden tarkoituksena on yhdistää taloudellinen tehokkuus ympäristöstä huolehtimiseen kestävällä tavalla (Murray, Skene & Hayes 2015, 369). Kiertotalouden käsitteen voidaan ajatella pitävän sisällään monta eri tutkijoiden muodostamaa teoriaa tai mallia, kuten kehdosta kehtoon-malli, ekodesign, jätehierarkiamalli, teollinen ekologia ja bioniikka (Franco-García, Carpio-Aguilar &
Bressers 2019, 2). Koska kiertotalous pitää sisällään niin monta erilaista mallia, on kiertotaloudesta olemassa myös monenlaisia eri määritelmiä. Yksi tunnetuimmista kiertotalouden määritelmistä on Ellen MacArthur-säätiön (2015) muodostama määritelmä, jonka mukaan kiertotalous perustuu kolmeen toimintaperiaatteeseen: tuotteiden ja materiaalien pitämiseen käytössä, jätteiden ja saasteiden minimointiin sekä luonnollisten järjestelmien kehittämiseen. Ruokahävikin hyödyntämisen kannalta tärkeimmät periaatteet ovat tuotteiden ja materiaalien pitäminen käytössä mahdollisimman pitkään sekä jätteiden ja saasteiden minimointi.
Lansinkin (2010) jätehierarkiamalli kuvastaa hyvin kiertotalouden periaatteita, sillä se korostaa kolmen R:n mallia jätteiden loppukäsittelyn, kuten polttamisen tai kaatopaikkasijoituksen, sijaan.
Kolmen R:n malli koostuu vähentämisestä (reduce), uudelleenkäytöstä (reuse) ja kierrättämisestä (recycle). Kiertotalous, joka vahvasti perustuu jätehierarkiamalliin, korostaa ehkäisevää toimintaa, jolla pyritään vähentämään jätteen määrää ja jätteen päätymistä loppusijoitukseen, jossa sitä ei voida enää hyödyntää. Myös ekodesign sisältyy kiertotalouden periaatteisiin ja se on käsitteenä hyvin samansuuntainen jätehierarkiamallin kanssa, sillä myös ekodesignin tarkoituksena on ennaltaehkäistä jätettä hyödyntämällä uudelleenkäyttöä ja kierrätystä tuotteiden suunnittelussa (Franco-García et al.
2019, 2). McDonoughin ja Braungartin (2002) kehittämä kehdosta kehtoon -malli toimii myös kiertotalouden perustana, sillä malli sai aikaan muutoksen, jonka johdosta jäte alettiin nähdä resurssina, jota pystytään yhä hyödyntämään poisheittämisen sijaan.
Vallitseva talousmalli perustuu kulutuksen jatkuvaan kasvuun. Markkinoilla olevien tuotteiden käyttöikä on melko lyhyt, sillä rikkoutuneita tuotteita ei pyritä korjaamaan, vaan korvaamaan uusilla tuotteilla, mikä on kiertotalouden toimintaperiaatteiden vastaista. Monet tutkimukset kuitenkin osoittavat, että kiertotalouden malli ei toimi hidasteena taloudelle, vaan sen voidaan nähdä hyödyttävän taloutta maailmanlaajuisesti. Euroopan parlamentin arvio (2012, 6) osoittaa, että jos taloutta muutetaan enemmän kiertotalouden periaatteiden mukaiseksi, Euroopan Unioni voi hyötyä siitä vuosittain noin 600 miljardin euron arvosta pelkästään teollisuuden alalla. Taloudellinen hyöty syntyisi esimerkiksi pienemmän materiaalin tarpeen, paremman designin, jätteen ehkäisemisen, materiaalien uudelleenkäytön ja uusien työpaikkojen ansiosta (Deselnicu, Militāru, Deselnicu, Zăinescu & Albu 2018, 566). Ruokahävikin käsittelyyn liittyvillä kiertotalouden aloilla uusia työpaikkoja voisi syntyä esimerkiksi jätteiden tarkempaan lajitteluun tai energiainnovaatioita kehittäviin yrityksiin.
Ruokahävikkiä voidaan tutkia monesta näkökulmasta osana kiertotaloutta. Aiemmat tutkimukset ovat käsitelleet esimerkiksi sitä, millä keinoin ruokahävikistä kannattaa tuottaa energiaa, joka olisi mahdollisimman ympäristöystävällistä. Ruokahävikkiä käytetään kiertotaloutta koskevissa tutkimuksissa käsitteenä hyvin laajasti ja välillä hieman sekaisin. Teigiserovan, Hamelinin ja Thomsenin (2019) tutkimus käsittelee ruokahävikin hierarkiaa ja roolia kiertotaloudessa ja samalla tarjoaa kattavan käsitteiden selvennyksen koskien ruokahävikin, ruokajätteen sekä ylijäämäruuan käsitteitä, joita käsittelen tässä luvussa. Ruokahävikki eroaa monista muista kiertotalouden tutkimuksen kohteina olevista tuotteista siten, että sen elinkaarta ei ole mahdollista pidentää ja maksimoida samalla tavalla kuten esimerkiksi käytettyjen autojen elinkaarta, sillä ruokahävikki on bioperäistä ja sen pilaantuminen paljon nopeampaa. Ruokahävikki sopii hyvin tarkasteltavaksi esimerkiksi McDonoughin ja Braungartin (2002) kehittämän kehdosta kehtoon -mallin, joka voidaan laskea osaksi kiertotaloutta, näkökulmasta. Kyseisen mallin avulla on mahdollista tutkia, miten ruokahävikistä saadaan mahdollisimman pienin panostuksin uudelleen käytettävää raaka-ainetta.
Aluksi on kuitenkin tärkeää tarkentaa ruokahävikin määritelmää, jotta tiedetään, mitä kaikkea ruokahävikillä tarkoitetaan, kun se on osana kiertotaloutta.
Ruokahävikille (food waste, FW) on monta määritelmää ja ruokahävikkiä käytetään usein ruokajäte- käsitteen (food loss, FL) kanssa sekaisin tutkittaessa niitä ruuan toimitusketjussa (food supply chain, FSC). Ruokajäte tarkoittaa syötävän ruuan tahatonta laadun tai määrän alentumista ennen kuin ruoka
on ehtinyt kuluttajille kulutettavaksi (FAO 2014b, 4). Ruokajätettä syntyy ruuan toimitusketjun tuotanto-, kuljetus- ja prosessointivaiheissa. Esimerkkejä tilanteista, joissa ruokajätettä voi syntyä, on ruuan vahingoittuminen kuljetuksen aikana tai syömäkelpoisen sadon jättäminen poimimatta tai korjaamatta. Ruokahävikki taas tarkoittaa kaikkea sitä ruokaa, joka on alun perin tuotettu ravinnoksi ihmisille, mutta joka on heitetty pois tai jota ei ole kulutettu ihmisten toimesta (Östergren et al. 2014, 6). Ruokahävikki on täten seurausta tahallisesta toiminnasta, mikä on suurin ero ruokahävikin ja ruokajätteen välillä. Ruokahävikkiä voi syntyä ruuan toimitusketjun kaikissa vaiheissa, mutta eniten sitä syntyy jälleenmyynti- ja kuluttajavaiheessa. Esimerkkejä jälleenmyynti- ja kuluttajavaiheessa syntyvästä ruokahävikistä on ruuan pilaantuminen huonon varastoinnin vuoksi tai syömättä jätetty ruoka.
Ruokahävikkiä käsittelevissä tutkimuksissa käytetään usein myös käsitettä ylijäämäruoka (surplus food). Ylijäämäruoka johtuu ruuan ylituotannosta (Teigiserova, Hamelin & Thomsen 2019, 3) ja se vaikuttaa ruokahävikin tavoin kielteisesti ympäristöön, taloudelliseen tehokkuuteen ja sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen, sillä sen tuottamiseen on käytetty turhaan luonnonvaroja ja ihmistyövoimaa.
Ylijäämäruoka tarkoittaa syömäkelpoista ruokaa, joka on tuotettu, valmistettu, jälleenmyyty tai tarjoiltu, mutta jota ei ole kuitenkaan syöty aiotun asiakkaan toimesta tai jota ei ole myyty aiotulle asiakkaalle (Garrone, Melacini & Perego 2014, 130). Samoin kuin ruokahävikkiä, myös ylijäämäruokaa voi syntyä ruuan toimitusketjun jokaisessa vaiheessa, mutta ensisijaisesti sitä syntyy ketjun jälleenmyynti- ja kuluttajavaiheessa. Raja ylijäämäruuan ja ruokahävikin välillä ei aina ole selkeä, mutta eroavaisuuksia ilmenee siinä, miten näitä voidaan hyödyntää. Ylijäämäruokaa voi olla esimerkiksi tuotteet, joita on tilattu elintarvikekauppoihin liikaa ja jotka eivät ole menneet kaupaksi ennen parasta ennen -päivämäärää. Täten ylijäämäruokaa voidaan helposti lahjoittaa esimerkiksi hyväntekeväisyyteen, koska se on vielä syöntikelpoista, kun taas ruokahävikillä tarkoitetaan enemmän pilaantunutta ruokaa.
Kiertotalouden lisäksi myös elinkaariarviointi (life cycle assessment, LCA) on oiva tapa tutkia ruokahävikin eri vaiheita ja näiden vaiheiden taloudellisia ja ympäristöllisiä vaikutuksia ihmisravinnoksi tarkoitetun tuotteen koko elinkaaren aikana. Monissa ruokahävikkiä osana kiertotaloutta käsittelevissä tutkimuksissa (esim. Laso et al. 2016) käytetään elinkaariarviointia analyysin välineenä. Elinkaariarviointi on ympäristön huomioiva kirjanpidon ja johtamisen työkalu, jonka tarkoituksena on ottaa huomioon tuotteen koko elinkaaren aikana käytetyt resurssit ja syntyneet
päästöt. Elinkaariarviointi ottaa huomioon raaka-aineiden alkuperän sekä energian tuottamisen ja jakautumisen tuotteen käytön, (mahdollisen) uudelleenkäytön ja lopullisen hävittämisen aikana.
(Curran 2008, 2168.) Elinkaariarvioinnin tarkoituksena on toimia päätöksenteon tukena, kun valitaan ja optimoidaan jokin saatavilla olevista useimmiten teknisistä vaihtoehdoista esimerkiksi jätteenkäsittelyssä. Elinkaariarviointi on monikäyttöinen työkalu, jota voidaan käyttää yrityksen strategian tukena, tutkimuksessa, kehityksessä ja tuotteiden sekä prosessien suunnittelussa. (Jolliet, Jolliet, Saade-Sbeih, Shaked & Crettaz 2015, 1-5.) Ruokahävikin kohdalla tämä voi tarkoittaa esimerkiksi koko ruuan tuotantoprosessin aikana eri vaiheissa syntyvien hiilidioksidipäästöjen seuraamista ja arviointia, joiden pohjalta prosessiin voidaan tehdä muutoksia.
Elinkaariarvioinnin tavoitteena on tunnistaa tuotteen tai palvelun elinkaaresta vaiheita, joissa voidaan tehdä parannuksia, jotta tuotteesta tulisi ympäristöystävällisempi. Ensisijaisesti arviointia käytetään tuotteiden, prosessien tai systeemien keskinäiseen vertailuun sekä yksittäisen tuotteen elinkaaren eri vaiheiden vertailuun. Elinkaariarviointi koostuu neljästä eri vaiheesta: arvioinnin tavoitteen ja laajuuden asettelusta, inventointiluettelosta, vaikutusten arvioinnista sekä tulkinnasta.
Elinkaariarvioinnin ensimmäisen vaiheen tarkoituksena on kuvata arvioinnin kohteena olevaa ongelmaa ja määritellä arvioinnin tavoitteet ja laajuus. Toisessa vaiheessa määritetään ilmaa, vettä ja maaperää saastuttaneet päästöt, minkä jälkeen arvioidaan päästöjen ympäristövaikutuksia. Lopuksi elinkaariarvioinnin tuloksia tulkitaan sekä mahdollisesti verrataan arvioinnin kohteena olevien eri vaihtoehtojen ympäristövaikutuksia kyseisten vaihtoehtojen taloudellisiin tai sosiaalisiin vaikutuksiin. (Jolliet et al. 2015, 7-8.) Ympäristövaikutusten vertaaminen taloudellisiin ja sosiaalisiin vaikutuksiin on tarpeellista kokonaiskuvan muodostamiseksi, sillä yritykset eivät tee päätöksiä pelkästään ympäristöön liittyvän tiedon varassa.
Ruokahävikin käsittelyn yhteydessä erilaiset teknisiin vaihtoehtoihin liittyvät valinnat koskevat esimerkiksi sitä, kuinka ruokahävikkiä päätetään käsitellä sen jälkeen, kun ruokatuotteesta on tullut täysin syömäkelvoton. Tällöin ruuan lahjoittaminen hyväntekeväisyyteen ei ole enää mahdollista, mutta ruokahävikkiä voidaan materiaalina kuitenkin käyttää vielä hyväksi. Esimerkiksi Slorachin, Jeswanin, Cuéllar-Francan ja Azapagicin (2019) tutkimus käsittelee neljää eri ruokahävikin käsittelytapaa, jotka ovat poltto, anaerobinen mädättäminen, säiliökompostointi ja kaatopaikka, ja niiden eri ympäristövaikutuksia. Edellä mainittu tutkimus toteutettiin Isossa-Britanniassa, mutta samat biojätteen käsittelytavat ovat käytössä myös Suomessa. Täten tutkimuksen tuloksia voidaan
hyödyntää myös oman tutkielmani haastatteluissa ilmenneiden vastausten ja ruokahävikin käsittelytapojen arvioinnissa.
4 LAADULLINEN TUTKIMUS JA TEORIAOHJAAVA SISÄLLÖNANALYYSI METODOLOGIAN POHJANA
4.1 Laadullisen tutkimuksen teemahaastattelut
Tutkimus on kvalitatiivinen, ja sen aineisto koostuu kolmesta eri haastattelusta. Haastattelin saman elintarvikekauppaketjun kolmea eri myymäläpäällikköä, joista kaksi oli vastuussa kahdesta eri toimipisteestä ja yksi vastuussa yhdestä toimipisteestä eli yhdessä myymäläpäälliköt olivat vastuussa yhteensä viidestä eri lähikaupasta Tampereen keskustan alueella. Valitsin haastateltavaksi elintarvikekauppojen myymäläpäälliköitä, koska oletin heidän pystyvän kertomaan yksityiskohtaisesti toimipisteiden toiminnasta. Yritin saada täydentävää haastattelua myös hallinnon puolelta, mutta en onnistunut saamaan ketään haastateltavaksi.
Valitsin haastateltavaksi kolme eri myymäläpäällikköä, jotta haastatteluissa nousisi esiin erilaisia näkemyksiä ja mahdollisesti erilaisia toimintatapoja. Järjestin haastattelut yksilöhaastatteluina aikavälillä 17.2.–4.3.2020. Haastattelut olivat teemahaastatteluja, ja olin jakanut haastattelurungon neljään eri teemaan, jotka olivat ruokahävikki ja kiertotalous, yhteistyö eri toimijoiden kanssa, toimintatavat toimipisteissä sekä lainsäädäntö ja ruokahävikki yleisellä tasolla. Olin myös etukäteen miettinyt mahdollisia täydentäviä kysymyksiä, joiden avulla saisin tarkempia ja yksityiskohtaisempia vastauksia haastateltavilta.
Jokainen haastattelu oli pituudeltaan noin 10-15 minuuttia ja haastatteluiden yhteenlaskettu pituus hieman yli puoli tuntia. Haastatteluissa nousi esille myymäläpäälliköiden erilaisia näkemyksiä, mielipiteitä ja toimipisteiden erilaisia toimintatapoja. Toimipisteitä myös yhdistivät monet toimintatavat, koska toimipisteet kuuluvat samaan ketjuun. Tutkimusta suunnitellessani päätin suorittaa haastattelut saman ketjun eri toimipisteissä ja Tampereen keskustan alueella, jotta voisin käsitellä toimipisteitä tutkielmassani mahdollisimman homogeenisenä ryhmänä ja jotta muut erilaiset taustatekijät vaikuttaisivat mahdollisimman vähän tutkimustuloksiin. Vaikka päätinkin järjestettävien haastatteluiden lukumäärän jo tutkimuksen suunnittelun alussa enkä pyrkinyt perinteisellä tavalla
laadulliselle tutkimukselle ominaiseen aineiston kyllääntymiseen (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2013, 182), onnistuin saamaan mielestäni tarpeeksi hyvän ja monipuolisen aineiston analyysin tekemistä varten.
4.2 Aineiston kuvailua
Kutsun myymäläpäälliköitä tutkimuksessani aineistoa kuvatessani nimikkeillä myymäläpäällikkö A, B ja C anonyymiuden vuoksi. Samoin viittaan toimipisteisiin tunnuksilla toimipiste 1-5. Kaikki toimipisteet sijaitsevat enintään kahden kilometrin etäisyydellä Tampereen Keskustorista, ja olen tutkimustani varten määritellyt kaikkien toimipisteiden kuuluvan Tampereen keskusta-alueelle.
Halusin mahdollisimman lähellä keskustaa sijaitsevia toimipisteitä tutkimukseen sen vuoksi, että uskon, että keskustan läheisyydessä olevilla elintarvikekaupoilla on parempia valmiuksia harjoittaa esimerkiksi hyväntekeväisyyttä juuri sijainnin vuoksi. Hyväntekeväisyystoiminnan toisen osapuolen, kuten yhdistyksen, ruoka-apu järjestetään myös usein keskustan alueella, sillä se on helpoin paikka tavoittaa paljon ihmisiä. En suoraan olettanut, että tutkimukseen valitsemani toimipisteet harjoittaisivat hyväntekeväisyyttä ruokahävikkinsä kautta, mutta pidin sitä mahdollisena vaihtoehtona.
Aikaisemman työkokemukseni vuoksi tiesin, että tutkimukseen valituilla toimipisteillä on toisistaan poikkeavia käytäntöjä ruokahävikin käsittelyssä. Tutkimuksessani olen kiinnostunut selvittämään, mitkä tekijät vaikuttavat näihin erilaisiin käytäntöihin ja kuinka paljon esimerkiksi myymäläpäällikkö pystyy vaikuttamaan toimipisteensä ruokahävikkiin liittyvään toimintaan. Haastatteluissa pidättäydyin kuitenkin tuomasta esille omia kokemuksiani toimipisteistä, jotta haastateltavat voisivat kertoa omin sanoin aiheesta. Päädyin valitsemaan saman ketjun toimipisteitä tutkimukseen myös sen vuoksi, että eri ketjujen mahdollisesti erilaiset toimintatavat saattaisivat tehdä tutkielmasta enemmän vertailevan kuin selittävän.
4.3 Teoriaohjaava sisällönanalyysi tutkielman metodologisena välineenä
Tutkielmani analyysimenetelmänä toimii abduktiivinen eli teoriaohjaava sisällönanalyysi ja aineisto on kvalitatiivinen. Haastatteluihin perustuva aineisto toimii analyysin kohteena, mutta aikaisempi tutkimustieto sekä käsitteet, kuten ruokahävikki, ohjaavat aineiston analysointia. Suoritin aineiston analysoinnin sen jälkeen, kun olin saanut suoritettua haastattelut ja niiden litteroinnin. Päätin litteroida haastattelut heti haastattelun suorittamisen jälkeen, jotta pystyisin karkeasti arvioimaan vastauksia ja mahdollisesti hyödyntämään niitä seuraavassa haastattelussa täydentävien lisäkysymysten muodossa. Olin jo tutkielman suunnitteluvaiheessa päättänyt pitää vain kolme haastattelua, jotta haastateltavien joukko olisi mahdollisimman yhtenäinen toimipisteiden ominaisuuksien kannalta. Litteroituani kaikki haastattelut varmistin kuitenkin, että kolmesta haastattelusta oli kertynyt tarpeeksi aineistoa. Pidin aineistoa riittävänä luettuani kaikki litteroidut haastattelut läpi.
Valitsin tutkielmani analyysimenetelmäksi sisällönanalyysin, koska se analyysimenetelmänä toimii hyvin apuna aineistossa ilmenevien erilaisten merkitysten esiin nostamisessa. Tutkielmani tarkoituksena on tiivistetysti esittää kiertotalouden toimintaperiaatteita elintarvikekauppojen ruokahävikkiin liittyvässä toiminnassa, ja sisällönanalyysin avulla tulokset on mahdollista esittää tiiviissä ja yleisessä muodossa. Sisällönanalyysillä aineisto tiivistetään yleiseen muotoon ja karsitaan pois ne osat, jotka eivät ole tutkielman kannalta olennaisia. (Tuomi & Sarajärvi 2009, 103-109.) Tiivistämällä ja karsimalla epäolennaista pois saan esitettyä analyysin sekä johtopäätökset tiiviissä muodossa kadottamatta kuitenkaan haastatteluissa ilmi tulleita merkityksiä.
Teoriaohjaavan sisällönanalyysin luokittelu syntyi haastatteluista esiin nousseiden havaintojen ryhmittelemisellä ja pelkistämisellä sisällönanalyysin mukaisesti, minkä jälkeen yhdistelin aineiston tiivistettyjä käsitteitä teoreettisen viitekehyksen käsitteisiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin tavoin (Tuomi & Sarajärvi 2009, 109-117). Haastatteluissa ilmenneiden havaintojen ryhmittely ja pelkistäminen myös nosti niistä muodostuneiden käsitteiden abstraktiotasoa, mikä oli pääluokkien kehittämisen tarkoitus. Lopulta aineiston ja aiemman kirjallisuuden muodostamasta kokonaisuudesta muodostui pääluokiksi ruokahävikin vähentäminen, uudelleenkäyttö sekä kierrätys eli 3R:n malli.
5 KOLME R:ÄÄ TOIMINNAN PERUSTANA
Tutkielmani kohteena olevien elintarvikekauppojen ruokahävikkiin liittyvä toiminta mukailee suurimmaksi osaksi kiertotalouden perustana olevaa kolmen R:n mallia. Toiminnallaan nämä lähikaupat pyrkivät vähentämään ruokahävikkinsä määrää, uudelleenkäyttämään ruokahävikkiä sekä kierrättämään sitä. Kolmen R:n mallin jokaista vaihetta ohjaa hyvin vahvasti toimipisteiden toimintasäännöt, jotka ketju on asettanut. Ketjun toimintasääntöjen lisäksi elintarvikekauppojen mahdollisuuksiin harjoittaa kiertotalouden mukaista toimintaa vaikuttaa sekä rajoittavasti että edistävästi lainsäädäntö, liiketoiminnan asettamat reunaehdot, yhteistyökumppanit, sosiaalinen oikeudenmukaisuus, toimipisteiden sisäinen motivaatio sekä yleinen ympäristöasioihin liittyvä ilmapiiri.
5.1 Ensimmäinen R: ruokahävikin vähentäminen (reducing)
Ei me haluta, että se (ruoka) päätyy tonne roskiin. Ei se oo kenenkään kannalta hyvä, että se sinne menee. (Myymäläpäällikkö A)
Haastatteluissa myymäläpäälliköt antoivat ruokahävikille monta määritelmää: pilaantunut, syömäkelvoton, rikki; tuote, jossa on päiväys tullut vastaan; tuote, joka jää kaupasta myymättä sekä tuote, joka heitetään pois. Myymäläpäälliköiden ruokahävikille antamien erilaisten merkitysten moninaisuus ja ristiriitaisuus johtuu myymälöiden erilaisista toimintatavoista. Esimerkiksi toimipisteissä 2 ja 5 kaikki myynnistä poistetut tuotteet päätyivät suoraan biojätteeseen, mikä selittää sitä, miksi myymäläpäälliköt pitävät pelkästään kaupasta myymättä jäänyttä tuotetta ruokahävikkinä.
Tämä myymäläpäälliköiden antama ruokahävikin määritelmä on kuitenkin hyvin linjassa Östergrenin et al. (2014, 6) ruokahävikin määritelmän kanssa, sillä ruokahävikin edellytykset täyttyvät jo siten, että ihmisravinnoksi tarkoitettu tuote tulee poisheitetyksi, joten sen ei tarvitse olla pilaantunut.
Toisaalta myymäläpäälliköiden kuvailema ruokahävikki vastaa myös ylijäämäruokaa, sillä myös ylijäämäruuan ominaisuuksiin kuuluu se, että sitä ei ole myyty asiakkaalle (Garrone et al. 2014, 130) ja ylijäämäruoka voi myös ruokahävikin tavoin olla vielä syömäkelpoista.
Kiertotalouden periaatteisiin kuuluu kolmen R:n mallin mukainen jätteiden vähentäminen.
Tutkimissani lähikaupoissa jätettä eli ruokahävikkiä pyritään vähentämään moninaisin keinoin.
Tärkein keinoista on tuotteiden tilausmäärien tarkka hallinnoiminen automaattijärjestelmän avulla.
Muita keinoja vähentää ruokahävikkiä ovat tuotteiden tarkka käsittely, uusien työntekijöiden ohjeistus, tuotteiden säilytystilojen lämpötilan pitäminen oikealla tasolla sekä tuotteiden hinnan alentaminen. Kyseisissä myymälöissä osa tuotteista alennetaan jo paria päivää ennen kuin tuote olisi menossa vanhaksi viimeisen käyttöpäivän tai parasta ennen -päivämäärän mukaan. Tuotteiden hintaa alennetaan 30:llä prosentilla, minkä lisäksi myymälöissä on käytössä ”ilta-alennukset”, jolloin kaikista 30:llä prosentilla alennetuista tuotteista annetaan 60 prosenttia alennusta toimipisteen viimeisen aukiolotunnin aikana.
Ja meillähän on ilta-alennukset sillai että siin on kaikista mis on 30 prosenttia alennusta niin niistä tulee viimesen tunnin aikana 60 prosenttia. Et yritetään sillä vielä saada sitä myytyä viimesen tunnin aikana ettei tarvis laittaa hävikkiin. (Myymäläpäällikkö C)
Ruokahävikin määrän vähentämisessä toimipisteitä tulee kuitenkin vastaan lainsäädäntö sekä liiketoiminnan asettamat reunaehdot. Lainsäädäntö kieltää tuotteiden, joiden viimeinen käyttöpäivä on mennyt, myymisen, mutta sallii parasta ennen -päiväyksen omaavien tuotteiden myymisen päiväyksen jälkeenkin (Ruokavirasto 2019). Ensimmäisessä haastattelussa ilmeni, että myymäläpäällikkö A:n mielestä ruokahävikin määrää olisi mahdollistaa vähentää lainsäädännöllisin uudistuksin siten, että kaikissa tuotteissa olisi parasta ennen -päiväys viimeisen käyttöpäivän sijaan.
Myymäläpäällikkö C ei ollut aivan ajan tasalla lainsäädännöstä, sillä hän sanoi, että myös tuotteiden, joissa on parasta ennen -päiväys, myyminen on kiellettyä kyseisen päiväyksen jälkeen, vaikka lain mukaan tämä ei kuitenkaan ole kiellettyä, jos tuotteen laatu ei ole heikentynyt (Ruokavirasto 2019).
Me laitetaan ihan syömäkelposta tavaraa roskiin sen takia, koska laki kieltää sen antamisen. (Myymäläpäällikkö A)
Tuotteen myymisen lisäksi viimeinen käyttöpäivä rajoittaa myös tuotteiden antamista hyväntekeväisyyteen. Viimeisen käyttöpäivän omaavaa tuotetta ei saa lahjoittaa kyseisen päiväyksen jälkeen hyväntekeväisyyteenkään, jollei tuotetta ole pakastettu hyvissä ajoin ennen päivämäärän umpeutumista (Evira, 8). Myymäläpäällikön A:n mielestä tämä johtaa siihen, että myymälät joutuvat heittämään täysin syömäkelpoista ruokaa biojätteeseen lainsäädännön vuoksi. Kyseinen myymäläpäällikkö kertoi, että toimipisteessä 1 lihoja ja kaloja kuitenkin pakastetaan hyväntekeväisyyttä varten. Nämä kyseiset kommentit ovat ristiriidassa keskenään, sillä myymäläpäällikkö A:n mukaan he pakastavat tuotteita hyväntekeväisyyttä varten, mutta lainsäädännön takia ruokaa päätyy kuitenkin roskiin. Epäilen, että tämä johtuu siitä, että myymäläpäällikkö A ei usko, että kaikki elintarvikekaupat pakastavat viimeisen käyttöpäivän omaavia tuotteita ennen päiväyksen umpeutumista, mikä johtaa siihen, että tuotteet päätyvät roskiin.
Voi myös olla mahdollista, että hänen omakaan hyväntekeväisyyttä harjoittava toimipiste 1 ei pakasta tuotteita säännöllisesti estääkseen niiden päätymistä roskiin.
Lainsäädännön lisäksi myös liiketoiminnan asettamat reunaehdot rajoittavat ruokahävikin vähennystoimia. Haastattelemani myymäläpäälliköt olivat sitä mieltä, että vaikka tilausmäärien hallinnoimisella on mahdollista vaikuttaa ruokahävikkiin ehkäisevästi, sillä on myös varmistettava, että toimipisteiden hyllyissä on tarpeeksi tuotteita, jotta myytäisiin mahdollisimman vähän
“hyllytilaa” asiakkaille. Hyllyissä tulee siis olla mahdollisimman vähän tyhjää tilaa, vaikka tämä johtaisi siihen, että suuremman tilausmäärän vuoksi osa tuotteista olisi Garronen et al. (2014, 130) kuvailemaa ylijäämäruokaa, joka on alun perin tuotettu turhaan. Liiketoiminnallisesta näkökulmasta katsottuna on siis tärkeämpää varmistaa tuotteiden parempi saatavuus kuin ruokahävikin pienempi määrä, vaikka myös ruokahävikin määrä vaikuttaa taloudelliseen tulokseen kielteisesti myymäläpäällikkö B:n mukaan. Saatavuuden lisäksi myös tuoreusmielikuva liittyy liiketoiminnan edellytyksiin. Myymäläpäällikkö A:n mielestä tuoreusmielikuvasta huolehtiminen on toimipisteille tärkeämpää kuin vielä mahdollisesti syömäkelpoisten tuotteiden myyminen. Tämän vuoksi toimipisteissä ei myydä tuotteita, joiden parasta ennen -päiväys on umpeutunut, koska asiakkaiden mielestä ne saattavat olla “vanhoja”, vaikka lainsäädäntö kuitenkin mahdollistaisi tuotteiden myynnin. Liiketoiminnan asettamat reunaehdot ovat oletettavasti osa ketjun ohjeistuksia.
5.2 Toinen R: Ruokahävikin uudelleenkäyttö (reuse)
Hyvä vaan, että ne (ruokahävikki) menee (--) hyväntekeväisyyteen. (Myymäläpäällikkö A)
Kiertotaloudessa ruokahävikin vähentämisen lisäksi tärkeää on myös ruuan uudelleenkäyttö ja elinkaaren pituuden maksimoiminen. Tutkielmani kohteena olevien elintarvikekauppojen ruokahävikin uudelleenkäyttöön vaikuttavat ketjun toimintasäännöt, yhteistyökumppanit sekä sosiaalinen oikeudenmukaisuus. Ketjun, johon tutkimani toimipisteet kuuluvat, toimintasäännöt kieltävät tiukasti ruokahävikiksi luokiteltavan ruuan antamisen tai myymisen henkilökunnalle.
Sääntöä pidetään selkeänä toimintaohjeena, joka on kaikille yhteinen ja jonka noudattamista on helppo seurata. Säännön tarkoituksena on estää mahdolliset työntekijöiden tekemät väärinkäytökset, kuten mahdollinen liikatilaaminen, jonka ansiosta työntekijät saisivat ”ylimääräiset” tuotteet alennuksella niiden päiväyksen umpeutuessa. Elinkaariarvioinnin perusteita, kuten energian käytön arviointia (Curran 2008, 2168), ajatellen olisi tehokkaampaa jakaa ruokahävikki työntekijöille toimipisteissä, sillä se vähentäisi energian tarvetta, joka syntyy ruokahävikin kuljetuksesta hyväntekeväisyyteen, kierrätykseen tai lopulliseen hävitykseen. Saavutettavan hyödyn määrä on oletettavasti kuitenkin niin pieni, että on ymmärrettävää, että ruokahävikkiä annetaan mieluummin esimerkiksi hyväntekeväisyyteen.
Toivotaan, että meiltä joku tulis hakemaaan, mieluummin niinku se, että laitettais tonne biojätteeseen. (Myymäläpäällikö C)
Kaikilla myymäläpäälliköillä oli hyvin myönteinen suhtautuminen hyväntekeväisyyteen, mutta sitä ei kuitenkaan harjoitettu kaikissa toimipisteissä. Hyväntekeväisyysjärjestö ViaDian kanssa yhteistyötä harjoittavat toimipisteet 1, 3 ja 4. Toimipisteillä 2 ja 5 oli suurta halukkuutta harjoittaa yhteistyötä hyväntekeväisyysjärjestöjen kanssa ja toimipisteellä 2 oli selvitys käynnissä yhteistyöstä ViaDian kanssa. Kaikki hyväntekeväisyyteen liittyvät yhteistyöpäätökset toimipisteiden pitää kuitenkin hyväksyttää ketjun hallinnollisella puolella. Kaikista toimipisteistä toimipiste 5 erottui muista niin sanotulla epäaktiivisuudellaan. Toimipistettä johtava myymäläpäällikkö C suhtautui kyllä hyväntekeväisyyteen hyvin myönteisesti ja oli jopa harmissaan siitä, kuinka heillä ei tällä hetkellä ole
minkäänlaista yhteistyötä hyväntekeväisyysjärjestöjen kanssa. Tästä huolimatta ei hän ei ollut itse lähestynyt ketään toimijaa, vaan odotti, että joku lähestyisi heitä. Myymäläpäälliköt siis näkevät ruokahävikin vahvasti McDonoughin ja Braungartin (2002) kehdosta kehtoon-mallin mukaisena hyödynnettävänä resurssina, mutta itse hyödyntäminen riippuu sekä toimipisteen että yhteistyökumppaneiden aktiivisuudesta ja motivaatiosta.
Oon erittäin onnellinen, jos sellaseen (ruokahävikkiä vähentämään pyrkivään yhteistyötoimintaan) päästäis. (Myymäläpäällikkö C)
Ruokahävikillä nähdään siis olevan hyötyä vielä senkin jälkeen, kun toimipisteet eivät voi hyötyä siitä itse taloudellisesti. Hyväntekeväisyysjärjestöjen harjoittama ruoka-apu koetaan sopivaksi keinoksi pidentää ruokahävikin elinkaarta ja ottaa mahdollisimman paljon irti ruokahävikin ravinnollisesta arvosta. Vaikka vähävaraisten auttaminen ja ruokahävikin hyödyntäminen koetaankin tärkeäksi, yhteistyötä hyväntekeväisyysjärjestöjen kanssa ei harjoiteta niin aktiivisesti kuin olisi mahdollista. Osa toimipisteistä voidaan nähdä passiivisena toimijana, joka harjoittaa yhteistyötä, jos aloite tulee toiselta toimijalta, mutta joka ei itse aina pyri aktiivisesti yhteistyöhön muiden toimijoiden kanssa.
Haastatteluissa kävi myös ilmi, että myymäläpäälliköt arvostivat kovasti kiertotalouden mukaista toimintaa, kuten materiaalin eli ruokahävikin, pitämistä käytössä mahdollisimman pitkään (Ellen MacArthur-säätiö 2015). Heidän motiivinsa toimia materiaalin eli ruokahävikin kierrossa pitämiseksi mahdollisimman pitkään vaikutti kuitenkin olevan enemmän sosiaalisen oikeudenmukaisuuden toteuttaminen hyväntekeväisyyden kautta kuin huoli ympäristöstä. Hyväntekeväisyyden harjoittamisen taustalla on se aate, että myymäläpäälliköt eivät halua heittää syömäkelpoista ruokaa roskiin. He myös haluavat, että heidän ruokahävikkinsä menee hyväntekeväisyyden kautta vähävaraisille. Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden aatetta kuvastaa myös se, että myymäläpäälliköillä B ja C oli huolta siitä, että alennustuotteiden ostamisessa tai hyväntekeväisyysyhteistyössä voisi esiintyä väärinkäytöksiä, kuten tuotteiden myymistä eteenpäin ja näin taloudellisen hyödyn saavuttamista. Kaikki myymäläpäälliköt suhtautuivat dyykkaamiseen eli kauppojen jätesäiliöiden kaiveluun kielteisesti, vaikka siinäkin on kyse materiaalin uudelleen käytöstä. Kielteinen suhtautuminen johtui monista syistä: dyykkaaminen koettiin murroksi, dyykkaaminen aiheutti
ylimääräistä työtä toimipisteelle roskakatoksen siivoamisen muodossa sekä vastuun mahdollisesti pilaantuneen ruuan aiheuttamista vatsataudeista pelättiin olevan toimipisteellä.
5.3 Kolmas R: Ruokahävikin kierrättäminen (recycle)
Pyritään siihen, että kierrätettäs mahdollisimman paljon ja mä uskon siihen, että pikkuhiljaa rupee tuleen vielä enemmän näitä kierrätyksiä. (Myymäläpäällikkö C)
Ruokahävikin kierrättämisen toimintatavan valitsemisen suhteen toimipisteet olivat hyvin voimattomia. Se, minne biojätteeseen heitetty ruokahävikki päätyy ja mitä sille lopulta tehdään, on täysin ketjun hallinnollisen puolen päätettävissä. Koska myymäläpäälliköillä ei ole mahdollisuutta päättää toimipisteidensä ruokahävikin kierrätyksestä, jää elinkaariarviointi toimipisteissä mahdottomaksi. Haastatteluissa ei kuitenkaan ilmennyt huolta ketjun valitsemien toimintatapojen ympäristövaikutuksista. Myymäläpäälliköillä A ja C ei ollut tietoa, minne heidän toimipisteidensä ruokahävikki biojätteestä päätyy. Myymäläpäällikkö B taas kertoi, että hänen toimipisteidensä 3 ja 4 ruokahävikki päätyy biojätteestä kaatopaikalle, jossa osa biojätteestä käytetään maisemointiin.
Slorachin et. al (2019) tutkimus osoittaa, että monilla elinkaariarviointiin liittyvillä mittareilla ruokahävikin päätyminen kaatopaikalle on ympäristön kannalta kaikista neljästä eri vaihtoehdosta, jotka ovat poltto, anaerobinen mädättäminen, säiliökompostointi ja kaatopaikka, säiliökompostoinnin jälkeen huonoin vaihtoehto. Kaatopaikkasijoitus synnyttää muuan muassa kaikista vaihtoehdoista eniten hiilidioksidipäästöjä ruokahävikkitonnia kohden ja on täten merkittävä ilmastonmuutoksen edistäjä. Toisaalta kaatopaikkasijoitus on parhain joillakin yksittäisillä osa-alueilla, jos tarkastellaan esimerkiksi maaperän happamoitumista tai pienhiukkasten määrää. (Slorach et. al 2019, 16.) Tutkimus ei kuitenkaan tarjoa yksiselitteisesti mitään tiettyä toimintatapaa parhaaksi tavaksi käsitellä ruokahävikkiä kiertotaloudessa, koska eri toimintatapoja voidaan vertailla monilla eri mittareilla.
Lisäksi heidän tutkimuksensa on toteutettu Isossa-Britanniassa, joten tulokset voivat erota Suomen tilanteesta esimerkiksi toimintatapojen kustannuksissa.
Siitä huolimatta, että kaatopaikkasijoitus ei ole ympäristövaikutuksiltaan parhain vaihtoehto, voidaan sitä kuitenkin pitää kiertotalouden osana. Kaatopaikan maisemointiin käytettävä ruokahävikistä koostuva biojäte pysyy kierrossa vielä roskiin päätymisen jälkeen, sillä sitä käytetään maisemoinnin materiaalina. Kaatopaikan maisemoinnilla tarkoitetaan kaatopaikan peittämistä ja siistimistä esimerkiksi biojätteellä sen jälkeen, kun kaatopaikka on lopettanut täyttötoimintansa (Suomen ympäristökeskus 2008, 12). Vaikka biojätteen käyttäminen kaatopaikkojen maisemointiin osoittaakin, että jäte toimii McDonoughin ja Braungartin (2002) kehdosta kehtoon-mallin mukaisena resurssina, on sen kiertoikä ja elinkaari melko lyhyt. Ruokahävikin päätyminen kaatopaikan maisemointiin on kuitenkin kiertotalouden mukaista, koska hyödynnettävissä olevaa materiaalia käytetään vielä hyväksi. Sen lisäksi Ellen MacArthur-säätiön (2015) kiertotalouden määritelmään kuuluu luonnollisten järjestelmien kehittäminen. Kaatopaikan maisemointi voidaan laskea luonnolliseksi järjestelmäksi, sillä sen tarkoituksena on biojätteen avulla palauttaa kaatopaikkaa takaisin luonnonmukaisempaan tilaan.
No on, on joo ihan (--) järkevää toimintaa (maisemointi). (Myymäläpäällikkö B)
Slorachin et al. (2019, 16) mukaan on kuitenkin tärkeämpää pyrkiä ruokahävikin määrän vähentämiseen kuin pelkästään ympäristöystävälliseen jätteenkäsittelyyn kiertotaloudessa, sillä siitä seuraa suurempi ympäristöllinen ja taloudellinen hyöty. Tähän myös tutkielmani kohteena olevat toimipisteet vaikuttavat pyrkivän. Toimipisteet eivät yksittäisinä toimijoina kokeneet saavansa painetta esimerkiksi kuluttajilta tai mediasta muuttaa toimintaansa ympäristöystävällisemmäksi. Sen sijaan myymäläpäällikkö B oli sitä mieltä, että vallitsevan yleisen ilmapiirin johdosta ympäristöasioita otetaan yhä enemmän huomioon kaikkialla. Tämä yleinen ilmapiiri ja media vaikuttavat ketjun ohjeistuksiin, jotka sitten näkyvät myös toimipisteiden toiminnassa.
Myymäläpäällikkö B oli myös sitä mieltä, että ketjun omat tavoitteet, kuten hiilinegatiiviseksi pyrkiminen vuoteen 2025 mennessä, ovat osoitus ympäristön huomioon ottamisesta.
Kyllä meiän omat tavotteet on niin kovat, että se on sitten taas hankalaa niitten alle enää päästä että. (Myymäläpäällikkö B)
Vaikka myymäläpäälliköt eivät pystykään vaikuttamaan toimipisteidensä ruokahävikin kierrätystoimintaan, he pyrkivät silti pitämään ruokahävikin määrän ketjun tavoitteita pienempänä.
Ruokahävikin kierrätyksellä ei ole toimipisteiden kiertotalouden mukaisessa toiminnassa yhtä suurta roolia kuin ruokahävikin vähentämisellä ja uudelleenkäytöllä, koska toimipisteillä ei ole mahdollisuutta vaikuttaa siihen. Kiertotaloudessa jätteen vähentäminen on kuitenkin tärkein tapa pyrkiä huolehtimaan ympäristöstä kestävällä tavalla ja toimipisteiden painopiste onkin juuri jätteen vähentämisessä. Toimipisteiden on mahdollista pyrkiä tehokkaampaan ruokahävikin ehkäisyyn kehittämällä tilausjärjestelmiään. Toimipisteiden tulisi kehittää tilausjärjestelmiään enemmän siihen suuntaan, että kauppojen tarjonta vastaisi paremmin asiakkaiden muodostamaa kysyntää. Tällöin vältyttäisiin tilaamasta niin sanottuja turhia tai ylimääräisiä tuotteita, joiden tarkoituksena on saada hyllyt näyttämään mahdollisimman täydeltä, mutta jotka eivät kuitenkaan tule myydyksi.
Ruokahävikin vähentäminen tilausmääriä muuttamalla olisi hyödyllistä sekä liiketoiminnan että ympäristön kannalta, sillä ”turhien” tuotteiden tilalla voitaisiin myydä jotakin kysytympää tuotetta.
6 KIERTOTALOUDEN TÄYTTÄ POTENTIAALIA EI OLE SAAVUTETTU
Kiertotalous tarjoaa tehokkaan sekä ympäristön että talouden huomioon ottavan toimintamallin, jolla voidaan vähentää ruokahävikkiä tai hyödyntää sitä erilaisin keinoin. Tutkielmani perusteella tätä toimintamallia ei olla kuitenkaan hyödynnetty niin paljon kuin sitä olisi mahdollista hyödyntää.
Kiertotalous toimintamallina ei motivoi elintarvikekauppoja ottamaan toimintansa ympäristövaikutuksia tehokkaammin huomioon, vaikka kauppojen toiminnasta on erotettavissa kiertotalouden mukaisia toimintatapoja. Ruokahävikkiin liittyvää toimintaa ohjaavat enemmän yleiset moraaliset periaatteet, kuten ruuan ”haaskaamisen” välttäminen.
Kaikkia kiertotalouden tarjoamia materiaalin uudelleenkäytön mahdollisuuksia ei ole Suomessa mahdollista hyödyntää ruokahävikin ja sen päiväyksiin liittyvän lainsäädännön vuoksi. Jos lainsäädäntöä muutettaisiin päiväyksien kannalta vapaammaksi, vastuu tuotteiden laadusta siirtyisi yhä enemmän elintarvikekaupoille. Vaatisi lisätutkimusta selvittää, olisivatko elintarvikekaupat valmiita tai edes halukkaita hyödyntämään kiertotalouden mahdollisuuksia, jos se tarkoittaisi suurempaa vastuunkantoa myydyistä tuotteista ja niiden laadusta tuotteiden myynti-iän pidentyessä.
Elinkaariarviointi näkyy elintarvikekauppojen ruokahävikkiin liittyvässä toiminnassa kiertotaloutta vähemmän, sillä toimintatapojen ympäristövaikutuksien arviointia ei ole koettu tärkeäksi elintarvikekaupoissa. Esimerkiksi kierrätyksessä on saatettu päätyä kenties halvimpaan tai helpoimmin toteutettavaan ratkaisuun. Kiertotalouden sekä elinkaariarvioinnin toimintamallin vähäinen näkyminen elintarvikekauppojen toiminnan motiivina vaikuttaa kertovan siitä, että liiketoiminnassa yhä nykypäivänäkin taloudelliset arvot ja voiton tavoittelu koetaan tärkeämmäksi kuin ympäristöarvot.
Vaikuttaakin siltä, että ympäristöarvoja voidaan toteuttaa silloin, kun ne eivät ole ristiriidassa taloudellisen voiton tavoittelun kanssa eivätkä tuota lisäkustannuksia liiketoiminnan harjoittajalle.
Ympäristön huomion ottaminen koetaan kuitenkin usein mainonnassa tärkeäksi arvoksi, mikä saa
välillä liiankin suuret mittasuhteet verrattuna siihen, kuinka paljon liiketoiminnassa ympäristöä todella otetaan huomioon. Ekologiselta näyttäminen ja yksittäisten ”ekotekojen” esille tuominen on helpompaa ja halvempaa kuin toiminnan jatkuva ja kokonaisvaltainen kehittäminen ekologisempaan suuntaan.
Tutkielmassani olen tarkastellut, mitkä tekijät motivoivat elintarvikekauppoja kiertotalouden mukaiseen toimintaan. Hyviä jatkotutkimuksen aiheita on esimerkiksi lainsäädännön tai kansalaisaktivismin vaikutus elintarvikekauppojen tai laajemminkin kaikkien liiketoimintaa harjoittavien toimintaan. Olisi tärkeää pystyä tunnistamaan ja yksilöimään tarkemmin kaikki liiketoimintaan vaikuttavat tekijät, jotta toimintaa voidaan kehittää ympäristöystävällisempään suuntaan.
7 LÄHTEET
Corrado, S., Ardente, F., Sala, S., & Saouter, E. (2017). Modelling of food loss within life cycle assessment: From current practice towards a systematisation. Journal of Cleaner Production, 140(2), 847-859. https://doi.org/10.1016/j.jclepro.2016.06.050
Curran, M. A. (2008). Life-Cycle Assessment. Encyclopedia of Ecology, 2168-2174 [E-kirja].
Saatavilla sähköisessä muodossa:
https://www.sciencedirect.com/referencework/9780080454054/encyclopedia-of-ecology
Deselnicu, D., Militāru, G., Deselnicu, V., Zăinescu, G., & Albu, L. (2018). TOWARDS A CIRCULAR ECONOMY–A ZERO WASTE PROGRAMME FOR EUROPE. International Conference on Advanced Materials and Systems (ICAMS), 563–568.
https://doi.org/10.24264/icams-2018.XI.4
Ellen MacArthur-säätiö: What is a Circular Economy? (25.9.2015). Viitattu 19.4.2020. Haettu osoitteesta: https://www.ellenmacarthurfoundation.org/circular-economy/concept
Esposito, M., Tse, T., & Soufani, K. (2018). Introducing a Circular Economy: New Thinking with New Managerial and Policy Implications. Sage Journals, 60(3), 5-19.
https://doi.org/10.1177/0008125618764691
European Parliament. (2012). Proceedings of the Workshop on Resource Efficiency. Viitattu 19.4.2020. Haettu osoitteesta:
https://www.europarl.europa.eu/RegData/etudes/workshop/join/2012/475089/IPOL- ENVI_AT(2012)475089_EN.pdf
Evira. Eviran ohje 16035/2. Ruoka-apuun luovutettavat elintarvikkeet. Viitattu 1.6.2020. Haettu osoitteesta: https://www.ruokavirasto.fi/globalassets/tietoa-meista/asiointi/oppaat-ja-
lomakkeet/yritykset/elintarvikeala/elintarvikehuoneistot/eviran_ohje_16035_2_fi_ruokaapu.pdf
FAO. (2011). Global Food Losses and Food Waste – Extent, Causes and Prevention. Food and Agriculture Organisation of the United Nations. Viitattu 14.4.2020. Haettu osoitteesta:
http://www.fao.org/3/a-i2697e.pdf
FAO. (2014a). Food Wastage Footprint - Full-Cost Accounting - Final Report. Food and Agriculture Organisation of the United Nations. Viitattu 14.4.2020. Haettu osoitteesta:
http://www.fao.org/3/a-i3991e.pdf:
FAO. (2014b). SAVE FOOD: Global Initiative on Food Loss and Waste Reduction. Viitattu 19.4.2020. Haettu osoitteesta: http://www.fao.org/fileadmin/user_upload/save-
food/PDF/FLW_Definition_and_Scope_2014.pdf
FAO. (2015). Food Wastage Footprint & Climate Change. Food and Agriculture Organisation of the United Nations. Viitattu 14.4.2020. Haettu osoitteesta: http://www.fao.org/3/a-bb144e.pdf
Franco-García, M., Carpio-Aguilar, J., & Bressers, H. (2019). Towards zero waste: circular economy boost, waste to resources. Springer.
Garrone, P., Melacini, M., & Perego, A. (2014). Opening the black box of food waste reduction. Food Policy, 46, 129–139. https://doi.org/10.1016/j.foodpol.2014.03.014
Hirsjärvi, S., Remes, P., & Sajavaara, P. (2013). Tutki ja kirjoita. Helsinki: Tammi.
Jolliet, O., Jolliet, A., Saade-Sbeih, M., Shaked, S., & Crettaz, P. (2015). Environmental life cycle assessment . Baton Rouge: Chapman and Hall/CRC.
Lansink, A. & de Vries, H (2010). – in ‘t Veld, De Kracht van de Kringloop; Geschiedenis en Toekomst van de Ladder van Lansink (The Power of Closing the Loop; History and Future of the Ladder of Lansink), Vrilan, Apeldoorn.
Laso, J., Margallo, M., Celaya, J., Fullana, P., Bala, A., Gazulla, C., Irabien, A., & Aldaco, R.
(2016). Waste management under a life cycle approach as a tool for a circular economy in the canned anchovy industry. Waste Management & Research, 34(8), 724–733.
https://doi.org/10.1177/0734242X16652957
Lipinski, B., Hanson, C., Waite, R., Searchinger, T., Lomax, J., & Kitinoja, L. (2013). Creating a Sustainable Food Future, Installment Two: Reducing Food Loss and Waste. World Resources Institute. http://search.proquest.com/docview/1820778916/
McDonough, W., & Braungart, M. (2002). Cradle to cradle : remaking the way make things . North Point Press.
Murray, A., Skene, K., & Haynes, K. (2017). The Circular Economy: An Interdisciplinary Exploration of the Concept and Application in a Global Context. Journal of Business Ethics, 140(3), 369–380. https://doi.org/10.1007/s10551-015-2693-2
Ruokavirasto. (15.7.2019). Vähimmäissäilyvyysaika ja viimeinen käyttöpäivä (-ajankohta). Viitattu 15.6.2020. Haettu osoitteesta:
https://www.ruokavirasto.fi/yritykset/elintarvikeala/valmistus/elintarvikkeista-annettavat- tiedot/pakkausmerkinnat/vahimmaissailyvyysaika-ja-viimeinen-kayttopaiva--ajankohta/
Slorach, P., Jeswani, H., Cuéllar-Franca, R., & Azapagic, A. (2019). Environmental and economic implications of recovering resources from food waste in a circular economy. Science of the Total Environment, 693, 133516. https://doi.org/10.1016/j.scitotenv.2019.07.322
Suomen ympäristökeskus (2008). Kaatopaikkojen käytöstä poistaminen ja jälkihoito (e-kirja).
Helsinki: Suomen ympäristökeskus. Saatavilla sähköisesti osoitteessa:
https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10138/41544/SYKE_OH_1_2008.pdf?seque nce=2
Teigiserova, D., Hamelin, L., & Thomsen, M. (2020). Towards transparent valorization of food surplus, waste and loss: Clarifying definitions, food waste hierarchy, and role in the circular economy. Science of the Total Environment, 706, 136033.
https://doi.org/10.1016/j.scitotenv.2019.136033
Tuomi, J. & Sarajärvi, A. (2009). Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi. Helsinki: Tammi.
Östergren, K., Gustavsson, J., Bos-Brouwers, H., Timmermans, T., Hansen, O-J., Møller, H., Anderson, G., O’Connor, C., Soethoudt, H., Quested, T., Easteal, S., Politano, A., Bellettato, C., Canali, M., Falasconi, L., Gaiani, S., Vittuari, M., Schneider, F., Moates, G., Waldron, K., Redlingshöfer, B. (2014). FUSIONS Defitional Framework for Food Waste. Viitattu 19.4.2020.
Haettu osoitteesta: https://www.eu-
fusions.org/phocadownload/Publications/FUSIONS%20Definitional%20Framework%20for%20 Food%20Waste%202014.pdf
8 LIITTEET
Liite 1. Haastattelurunko
RUOKAHÄVIKKI JA KIERTOTALOUS 1. Miten itse määrittelette ruokahävikin?
2. Millaisissa tilanteissa hävikiksi määriteltäviä tuotteita poistetaan myynnistä?
3. Kiertotalouden toimintaperiaate perustuu siihen, että pyritään ehkäisemään
jätettä, uudelleenkäyttämään resursseja ja säästämään luonnonvaroja. Millä tavoin ruokahävikin määrään pyritään teillä vaikuttamaan ehkäisevästi/vähentävästi?
4. Mitä myynnistä poistetuille tuotteille tehdään? Mihin ne päätyvät?
Onko kiertotalouden mukainen toiminta eli resurssien, tässä tapauksessa
ruokahävikin (mahdollinen) uudelleenkäyttö mielestänne onnistunutta? Miksi/miksi ei?
5. Miksi ruokahävikkiä käsitellään kuvailemallanne tavalla toimipisteessänne?
Pyrittekö ruokahävikin käsittelytoimintatapaa valitessanne ottamaan huomioon sen
ympäristövaikutukset ja luonnonvarojen säästämisen? (Ruokahävikki tulisi siis mahdollisimman paljon uudelleenkäytetyksi tai kierrätetyksi eli hyödynnetyksi.)
Vai vaikuttaako päätökseen enemmän esimerkiksi eri käsittelytapojen hinta tai helppous?
YHTEISTYÖ ERI TOIMIJOIDEN KANSSA
6. Miten suhtaudutte mahdolliseen yhteistyöhön, jonka tarkoituksena on vähentää
ruokahävikkiä, hyväntekeväisyysjärjestöjen tai ResQ:n kaltaisten toimijoiden kanssa?
Mitkä tekijät vaikuttavat siihen, että tällaista yhteistyötä harjoitetaan/ei harjoiteta?
Onko huolta siitä, että henkilöt, jotka eivät taloudellisesta näkökulmasta katsottuna tarvitse ruoka-apua, hyväksikäyttäisivät kauppojen mahdollisesti harjoittamaa hyväntekeväisyyttä ja täten vaikuttaisivat kielteisesti kaupan taloudelliseen tulokseen?
7. Miten suhtaudutte yhteistyöhön dyykkareiden kanssa?
Tarkentava kysymys tarvittaessa siitä, että millainen on suhtautuminen dyykkareihin, jotka käyvät luvatta?
8. Annetaanko/myydäänkö edullisesti muuten roskiin päätyviä tuotteita henkilökunnalle?
Miksi/miksi ei?
TOIMINTATAVAT TOIMIPISTEISSÄ
9. Mitä olet mieltä toimipisteenne nykyisestä ruokahävikin määrästä?
Jos hävikin määrä ei ole toivotulla tasolla, niin mitkä tekijät vaikuttavat siihen?
10. Vaikuttaako ruokahävikin
käsittelytapoihinne pelkästään toimipisteenne/ketjun säännöt/ohjeistukset? Tuleeko
painetta vähentää ruokahävikin määrää esimerkiksi kuluttajilta, lainsäätäjiltä tai mediasta?
Pyrkiikö toimipisteenne vähentämään hävikkiä tehokkaammin kuin säännöissä/ohjeistuksissa on määrätty?
11. Käytättekö ruokahävikin käsittelyyn liittyviä toimintatapojanne kilpailukykytekijänä (esim.
mainoksissa)? Miksi/miksi ette?
LAINSÄÄDÄNTÖ & RUOKAHÄVIKKI YLEISELLÄ TASOLLA
12. Ruokakauppojen hävikin osuus kaikkien eri toimijoiden (esimerkiksi kotitaloudet,
ravintolat) muodostamasta kokonaisuudesta on 18%. Mitä mieltä olette tästä osuudesta, onko se pieni/iso/sopiva?
13. YK:n ja EU:n tavoitteena on puolittaa ruokahävikin määrä vuoteen 2030 mennessä (asetus annettu 2018, raportointi EU:n komissiolle aloitettu 2020). Onko teillä huolta siitä, että tavoite ajetaan läpi tiukoilla lainsäädännöllisillä uudistuksilla, jotka vaikuttavat elintarvikekauppojen toimintaan/tulokseen kielteisesti? Vaikuttaako tavoite mahdolliselta toteuttaa?
Onko huolta siitä, että elintarvikekauppojen mielipiteitä ei kuunnella tarpeeksi säädettäessä mahdollisia uudistuksia?
