73
AIKUISKASVATUS 1/2002 KIRJA-ARVIOITA
OPPIMISEN UUSI UTOPIA
LIEKKI LEHTISALO (2002).
Tieto, oppiminen, sivistys. Ava- uksia ihmisen vuosisataan.
WSOY
Rooman klubi julkaisi vuonna 1979 koulutusta ja globaaleja uhkia käsitelleen raportin Oppi- misen uudet haasteet (”No li- mits to learning”). Raportti aset- ti tuoreella tavalla kyseenalai- seksi siihenastisen koulutuksen ja oppimisen lähtökohdat. Kou- lutus on ollut liian yksilökes- keistä ja takertunut vanhaan.
Koulutus on toistanut jo sivut- tuja kysymyksenasetteluja eikä ole kyennyt ennakoimaan tule- vaisuutta. Niinpä yhteiskunnal- lisesti ja globaalisti tärkeimpien asioiden oppiminen on tapahtu- nut pääasiassa katastrofien kautta.
Rooman klubin tutkijat vaa- tivat ennakoivampaa ja innova- tiivisempaa otetta oppimiseen.
Oppiminen tulisi nähdä ensisi- jassa yhteisöllisenä prosessina.
Sen tulisi perustua laajaan ja tasa-arvoiseen osallistumiseen.
Oppimisen tulisi kyetä ennakoi- maan yhteiskunnallisesti ja glo- baalisesti tärkeimpiä uhkia ja ylittämään institutionaalisia ja kulttuurisia rajoja.
Suomessa opetusministeri- ön suunnittelupäällikkönä toi- minut Liekki Lehtisalo on useis- sa kirjoissaan seurannut Roo- man Klubin raportin jalanjälkiä.
Hän on ehdottanut koulutuk- selle ja koulutuspoliittiselle kes- kustelulle laajempaa näkökul- maa. Koulutus ja oppiminen tu- lisi nähdä osana ihmislajin eloonjäämistä ja kestävää kehi- tystä. Oppimispolitiikan tavoit- teet tulisi yhdistää laajempiin sivistyksen ja kasvun pyrki- myksiin. Uusin kirja ”Tieto, op- pimien, sivistys” on eräänlai-
nen luova synteesi kirjoittajan pitkään kehittämistä näkemyk- sistä.
Oppiminen on Lehtisalolle avain ymmärtää yksilöiden ja yhteisöjen kehittymistä. Kaik- keen eteenpäinpyrkivään toi- mintaan liittyy oppimista. Yksi- löiden lisäksi yritykset, yhteisöt ja jopa maailmanlaajuisesti ih- miskuntakin voivat oppia uusia ratkaisuja ja tarkastelutapoja.
Oppimisen estäminen johtaa väistämättä tukahtumiseen ja katastrofeihin.
Oppimisen merkitykseen ei tulevaisuutta luotaavissa esi- tyksissä ole tähän asti kiinnitet- ty paljonkaan huomiota. Yh- teiskunnallisia ongelmia on kä- sitelty pääasiassa talouden, ins- tituutioiden, valtasuhteiden, ideologioiden tai yksittäisten toimijoiden näkökulmasta. Radi- kaaleimmatkin esitykset ovat
Oppiminen tulisi nähdä osana ihmislajin eloonjäämistä
74
AIKUISKASVA
TUS 1/2002 KIRJA-AR
VIOITA jättäneet oppimisen näkökul-
man huomiotta. Niinpä esimer- kiksi Olli Tammilehdon nelisen vuotta sitten julkaisema laaja synteesi globaalien ongelmien ratkaisuvaihtoehdoista (Maail- man tilan kootut selitykset, Like 1998) ei mainitse oppimis- ta lainkaan. Koulutukseen Tam- milehto viittaa muutamalla rivil- lä ja tällöinkin pikemmin alista- vana kuin vapauttavana mah- dollisuutena.
Oppimisen unohtaminen pu- dottaa tarkasteluista keskeisim- män muutoksen voiman. Talou- den kehittymistä, innovaatioita tai organisaatioiden menestys- tä ei voida tarkastella ottamatta huomioon oppimisen merkitys- tä. Lehtisalo esittääkin laajaan kirjallisuuteen pohjautuvan kat- sauksen oppimisen merkityk- sestä eri tasolla tapahtuvassa sosiaalisessa muutoksessa.
OPPIMINEN PARHAIMMILLAAN AVARTUMISTA
Oppiminen johtaa Lehtisalon mukaan parhaimmillaan avartu- misen. Se avaa uusia kehittymi- sen ja kasvamisen reittejä. Täs- sä oppiminen yhtyy vanhaan sivistyksen päämäärään. Lehti- salo pudottaa kuitenkin sivis- tyksen käsitteen kulttuurin ylä- ilmoista maan kamaralle. Sivis- tys on tietoihin, taitoihin, asen- teisiin ja arvoihin perustuvaa kykyä vastata ajan ja elämisen muutosten paineisiin. Yksilöil- le sivistyminen johtaa elämän- taidon, elämänhallinnan karttu- miseen. Organisaatioille ja yh- teisölle se johdattaa oman teh- tävän avarampaan hallintaan.
Oppimisen Lehtisalo pyrkii näkemään nykyisiä käsityksiä laajemmin. Hän ei ole tyytyväi- nen edes vallalla olevaan kon-
struktivistiin oppimisnäkemyk- siin. Oppiminen tulisi nähdä ajallisesti ja paikallisesti vielä laajemmin. Yksilön elämässä se on pitkäkestoisempaa kuin on ajateltu. Myös sen yhteydet sosiaaliseen ympäristöön ovat monipuolisemmat. Mitään uut- ta oppimisen teoriaa kirjassa ei kuitenkaan esitetä, mutta lukija saa tarkasteltavakseen monia osuvia kommentteja.
Lehtisalo loihtii näkyviin eräänlaisen globaalin oppimi- sen utopian. Oppimisen tulisi läpäistä yksilöiden elämä syn- tymästä kuolemaan. Myös yh- teisöjen ja organisaatioiden ke- hittymisen tulisi olla oppimisen hallitsemaa. Poliittiset ohjelmat ja hallintorakenteet tulisi luoda oppimisen näkökulmasta. Onko tällä näkymällä mitään yhteyttä viime vuosisadan alun kansa- kunnan sivistämiseen? Lehtisa- lo vierastaa vanhan snellmani- laisen ajattelun korskeutta ja kaikkitietävyyttä. Uuden oppi- misyhteiskunnan tulisi olla pal- jon osallistuvampi ja demo- kraattisempi.
Kirjoittajan loihtiman utopi- an toteutuminen saattaa olla vielä kaukana. Oppimista estää koko maailmanjärjestelmää ja yhteiskuntia läpäisevä hierark- kisuus. Eriarvoisuus ehkäisee suurten väestöryhmien koulu- tusta varsinkin kehitysmaissa.
Kehittyneissäkin maissa kehi- tys on kulkemassa huonom- paan suuntaan. Suomessakin ollaan vanhasta yhtenäiskoulu- ajatuksesta liukumassa sosiaa- lisesti etuoikeutettujen väestö- ryhmien kouluttamiseen. Kas- vava määrä yrityksistä panos- taa vain johtajiinsa ja vähät vä- littää tavallisten työntekijöiden- sä sivistyksellisistä tarpeista.
Merkittävänä esteenä ovat vääristynet ajattelu- ja toiminta-
tavat. Taloudellista kasvua pi- detään ensisijaisena tavoittee- na kestävän kehityksen sijaan.
Kehitysmaat on alistettu kehit- tyneiden maiden halpatyövoi- man ja raaka- aineiden tuottajik- si. Luontoa hyväksikäytetään globaaleista uhkista piittaamat- ta. Maapallon voimavaroja käy- tetään kehityksen asemesta sil- mittömään asevarusteluun.
Koulutuksen alueella eliitin tar- peet sivuuttavat pyrkimykset sitkeän lukutaidottomuuden poistamiseksi.
UTOPIASTA TOTTA?
Miten oppimisen utopiaan päästäisiin? Lehtisalo panee toivoa uusille poliittisille ohjel- mille. Tarvitaan uudenlaista elä- mänpolitiikkaa, työelämäpoli- tiikkaa, oppimispolitiikkaa. Kir- joittaja ei paljonkaan valota kei- den toimesta uudet ohjelmat syntyvät ja ketkä ovat niitä vas- tustamassa. Tammilehdon esi- tykseen nähden Lehtisalo luot- taa enemmän vaaleilla valittui- hin poliittisiin instituutioihin ja hallintoon, mutta ei jätä uusia liikkeitä ja kansalaisyhteiskun- taakaan mainitsematta.
Lehtisalon kirja jättää tule- van tarkastelun tehtäväksi ym- märtää paremmin yhteisöllisen oppimisen mekanismeja. Tutki- mus on tähän asti keskittynyt pääasiassa yksilöllisen oppimi- sen selvittelyyn. Tiedetään mel- ko vähän siitä, miten vähänkin laajemmat yhteisöt ja yhteis- kunnat lopulta oppivat ja millä tavoin ne omaksuvat uusia ta- voitteita, ajattelutapoja tai toi- minnan muotoja. Vähäisempien- kin ongelmien selvittämiseen on aiemmin perustettu tutki- musohjelmia- ja laitoksia.
