t Valokuva Esa Itkonen.
RAIMO ANTTILA 60-VUOTIAS
CLAin (= University of Calı ffornicı , U Los Angeles) yleisen kielitieteen ja indoeuropeistiikan professori Raimo Ant- tila täytti 60 vuotta 21.4.1995.
Raimo Anttila syntyi Liedon Vintalan kylässä, äitinsä Tyyne Anttilan (o.s. Alikir- ri) kotitalossa. Isä Lauri Anttilaja äiti siir- tyivät pian töihin Turkuun,ja uudeksi koti- paikaksi tuli Raision Pläkkikaupunki (jos- ta on sittemmin tullut osa Turkua). Koulun- sa Raimo kävikin Turussa. Oltuaan välillä sotalapsena Ruotsin Lapissa v. 1944-1945 hän siirtyi Turun Lyseoon v. l947ja valmis- tui ylioppilaaksi v. 1955. Turun yliopistos- sa hän opiskeli englantia, saksaa, latinaaja kreikkaa ja valmistui maisteriksi v. 1961.
Pro gradu -työ kuului tilastotieteellisen tyy- lintutkimuksen alaan, ja sen keskeiset tulok- setjulkaistiin myöhemmin artikkelina.
Opiskelualan valinta ei ollut sattuma.
Raimo Anttila on tarkoin kuvannut kielitie- teellistä ››herätystään›› eli hetkeä, jolloin hän nuorena poikana pellon laitaa kävelles- sään tajusi suomen pelto-sanan ja saksan Feld-sanan sukulaisuuden. Nain herännyt mielenkiinto ei ole sen koommin päässyt sammumaan.
Lukuvuoden 1961-62 Raimo Anttila vietti Torontossa opiskellen englantia, yleis- vıRıTTÄJÄ 2/1005
tä kielitiedettä ja tilastotiedettä. Hänen ai- komuksenaan oli ollut palata Suomeen, mutta sattuma puuttui peliin. Hänelle tar- joutui mahdollisuus kielitieteenjatko-opin- toihin Yalen yliopistossa, eikä näin hyvää tilaisuutta voinutjättää käyttämättä. Yales- sa vaikuttivat mm. Bernard Bloch, joka oli USA:n strukturaalikielitieteenjohtohahmo- ja, sekä etevä indoeuropeisti Warren Cow- gill. Yalessa Anttila oli v. 1962-65 toimien välillä mm. Blochin assistenttina. Hänen väitöskirjatyönsä ohjaaja oli Cowgill, ja väitöskirja Proto-Indo-Eıı ropeaııSclı webe- ablaut hyväksyttiin v. 1966.
Yalesta Anttila siirtyi USA:n länsiranni- kolle ja nousi ripeästi UCLA:n kolmivaihei- sessa professorihierarkiassa (1966-1971 as- svlstaıı tprofesxsor, 1971-1974 associate pro- fessor, l974-fııllprofessor).Vuosina 1972- 1974 hän toimi Helsingin yliopiston yleisen kielitieteen professorina, mutta suuren maail- man kutsu oli sillä kertaa liian voimakas.
Anttilan tieteellinen tuotanto on epäta- vallisen laajaja monipuolinen; tällä hetkellä hänen julkaisuluettelonsa käsittää yli 140 nimikettä. Lähtökohdan muodostaajo edel- lä mainittu väitöskirja, joka käsittelee erästä indoeuropeistiikan klassista ongelmaa ja ratkaisee sen. lndoeurooppalaisessa kanta-
@
kielessä esiintyi kaksi ablaut-vaihtelua täy- den asteen ja katoasteen välillä CERC ~ CRC (esim. *deik- ~ *dik- )ja harvinaisem- pi CREC ~ CRC (esim. *dyetv- ~ *diiv-).
(C edustaa konsonanttia ja R resonanttia.) Benveniste oli olettanut kolmannenkin vaihtelun, nimittäin CREC ~ CERC (esim.
*dvetv- ~ *deiw-). Anttila osoitti kuitenkin.
että tämän vaihtelun jälkimmäinen jäsen on johdettu analogisesti muodosta *diw- mää- rällisesti yleisemmän vaihtelun ensimmäi- sen jäsenen (esim. *deik-) tarjoaman mal- lin mukaisesti. Anttilan pysyvää mielenkiin- toa indoeuropeistiikkaa kohtaan osoittavat hänen monet myöhemmät etymologiset jul- kaisunsa, joissa hän on mm. löytänyt mui- naiskreikasta uuden rı-vartalon. Häneltä on paraikaa valmistumassa laaja indoeurooppa- laista *ag-sanuetta käsittelevä työ.
Teoksessaan An introduction to histori- cal and coınpcırativelinguistics ( 1972, uusi laajennettu painos 1989) Anttila pysyy kie- lihistoriassa mutta siirtyy yleisen kielitie- teen alueelle. Hän esittelee perusteellisesti kielten välisen komparatiivisen tutkimuk- sen ja yhtä kieltä koskevan sisäisen rekonst- ruktion metodit sekä kielenmuutoksen kä- sitteen. Jo väitöskirjassa esiintynyt analo- gian käsite nostetaan sille kuuluvaan ase- maan. Erityisen huomionarvoista on se- mioottisen näkökulman omaksuminen suh- teessa kielenmuutokseen ja kieleen yleen- Se tapa, jolla Anttila soveltaa sellaisia semioottisia peruskäsitteitä kuin ikonisuusja indeksikaalisuus, on sittemmin saanut monia seuraajia ja jäljittelijöitä. Tämä kirja on alan perusteos ja tulee pysymään sellaisena.
Anttila on myöhemmissäjulkaisuissaan käsitellyt seikkaperäisemmin Introduction- teoksessa esiin tulleita teemoja. Analogialle on omistettu kokonainen monografia, ni- meltään luonnollisesti Analogy ( 1 977). Sii- nä osoitetaan seikkaperäisesti analogian eli rakenteellisen samankaltaisuuden rooli kie- len eri tasoillaja kytketään analogian tajua-
@
minen abduktioon eli siihen prosessiin, jos- sa selitystä kaipaava ilmiö muutetaan ym- märrettäväksi. Anttila korostaa perustellusti abduktion ennustamatonta tai luovaa luon- netta. Vastaava ilmiö puuttuu elottomasta luonnosta,ja siksi onjohdonmukaista. että Anttila on 70-luvulta lähtien ››upottanut››
kielitiedekonseptionsa hermeneuttiseen fi- losofiaan. Toinen komponentti Anttilan taustafilosofiassa on Peirce. Myös tämä on johdonmukaista. sillä Peirce on sekä eräs modernin semiotiikan perustajista että abduktio-käsitteen luoja. Edelleen Analogjf- kirjassaan Anttila arvostelee tuimasti gene- rativistien kaksinaista suhtautumista analo- giaan: käsite hylätään virallisesti ja salakul- jetetaan sitten pieninä osina takaisin teori-
aan (vrt. tuonnempana).
Artikkeleissa ››Allomorfien semiotiik- kaa» (1974). ››The indexical element in morphology» ( 1975) ja ››The metamorpho- sis of allomorphs» (1976) Anttila osoittaa yleensä ››pelkäksi variaatioksi›› ymmärret- tyjen allo-muotojen funktionaalisuuden.
Näin tehdessään hän tavallaan soveltaa morfologian tasolla samaa oivallusta, jota edesmennyt Mikko Korhonen sovelsi fono- logiaan ››kvasifoneemin›› käsitteellään.
Edelleen näissä samoissa artikkeleissa ynnä vielä seikkaperäisemmin artikkelissa ››Dy- namic fields and linguistic structure: a pro- posal for a Gestalt linguistics» ( 1977) ynnä monografiassa Tlı efieldtheoıjv ofnıeaııiııg and seınaıitíc'change (1991) Anttila osoit- taa, että on tarkoituksenmukaista ymmärtää mm. taivutusparadigmat ››kentiksi››, joiden eri osat ovat jatkuvassa vaikutusyhteydes- sä toinen toisiinsa. Tässä täsmennetään mainiolla tavalla Hermann Paulin sinänsä oikeaa mutta hieman impressionistiseksi näkemystä, jonka mukaanınorfolo- giset ja syntaktiset rakenteet muodostavat sisäiseltä koheesioasteeltaan vaihtelevia
››mielleryhmiä›› (Vorstelluıı gsgrtıpjıeıı ).
Kuten Anttila on itse todennut, samaa tar-
D
kastelutapaa edustaa syntaksin tasolla Ter- ho Itkosen artikkeli ››Syntaktisten vaikutus- yhteyksien luonteesta» vuodelta 1977. Sen sijaan, että generativistiselle kuvaukselle ominaiseen tapaan korostettaisiin rakenteiden sisäisiä, abstraktiotasojen erolle peıustuvia
››vertikaalisia›› suhteita, korostetaan rakentei- den välisiä ››horisontaalisia›› suhteita.
Hahmon käsitettä Anttila on soveltanut myös affektiiviseen sanastoon, mm. artik- keleissa ››Affektiivis[-deskriptiivis-onoma- topoieettislten sanojen asema kielen mer- kityssysteemissä» (1976)ja ››Toward a se- miotic analysis of expressive vocabulary››
(1977). Läpi tuotantonsa Anttila on koros- tanut jo antiikin ajattelussa, etenkin stoalai- silla esiintynyttä yksi merkitys - yksi muoto -periaatetta. Hahmon, ehkä laajankin, ym- märtäminen yhdeksi muodoksi saattaa tä- män periaatteen piiriin myös sellaisia ilmi- öitä, jotka eivät sinne ensi näkemältä kuu- lu. Laajentamalla esim. strukturalistista morfeemikäsitettä tähän suuntaan voidaan sitä vastaan suunnattu generativistinen kri- tiikki osoittaa paljolti aiheettomaksi.
80-luvulta lähtien Anttila on suunnan- nut etymologisia tutkimuksiaan myös suo- malais-ugrilaisten kielten alueelle. Artikke- lissa ››Finnish ovela ”slyfi bunning' and the Baltic Finnic outer local cases» (1984), joka on kirjoitettu yhdessä Eeva Uotilan kanssa, yhdistetään hämmästyttävällä ja silti va- kuuttavalla tavalla otsikossa mainittujen kielellisten yksikköjen etymologiat. Itäme- rensuomessa esiintyvien indoeurooppalais- ten lainasanojen tutkimuksessaan Anttila on ymmärrettävästi saanut vaikutteita Jorma Koivulehdolta.
Sen lisäksi, että on harjoittanut moni- puolista kielitieteellistä tutkimusta, Anttila on halunnut myös selventää oman tutki- muksensa tieteenfilosofisia perusteita. Osa- na tätä prosessia hän on rehabilitoinut pe- rinteellisen filologian, mikä ei olisi ollut mahdollista ilman hyvää kielitieteen histo-
rian tuntemusta, ja _ kuten jo edellä todet- tiin - hän on sijoittanut sen osaksi laajem- paa hermeneuttista viitekehystä. Tämä sel- vitystyö on tapahtunut ensisijaisesti seuraa- vissa artikkeleissa: ››Linguistics and philo- logy» (1975), ››Philology and metascience»
(1979), ››Language, cognition, and linguis- tics›› (1985)ja ››Historical explanation and historical linguistics» (1992). Diakronisen kielitieteen perusteita tutkiessaan Anttila on tullut huomaamaan sosiaalitieteiden filoso- fiasta tutun pattern explanation -käsitteen käyttökelpoisuuden: ilmiö selitetään osoit- tamalla sen koherenssi muiden, periaattees- sa samalla abstraktiotasolla sijaitsevien il- miöiden kanssa eikä saattamalla se huomat- tavasti abstraktimpien ››lakien›› alaisuuteen.
Tätä näkemystä perustellaan mm. artikke- leissa ››Pattern explanation: the survival of thefit» (1989; huomattakoonfit-sanaan liit- tyvä leikillinen kaksitulkintaisuus) sekä
››Pattern explanation and etymology››
(1994). Anttilan intressipiirin laajuutta to- distavat mm. artikkelit nostraattisesta hypo- teesista, lapin ››murteiden›› (vs. kielten) sosiaalisesta statuksestaja käännöskokoel- ma ››Haikuja haikeudesta»
Jo edellä esitetyt viittaukset Korhoseen, T. Itkoseen ja Koivulehtoon osoittavat, että huolimatta asuinpaikan etäisyydestä Anttila on onnistunut ylläpitämään kiinteät suhteet suomalaisiin kielitieteilijöihin. Julkaisuis- saan hän onkin tehnyt Suomen kielitiedet- tä tunnetuksi kiitettävällä tavalla. Samalla hän on runsaalla esimerkkiaineistollaan teh- nyt suomea kielenä tunnetuksi.
Anttilan vaikutus Suomen kielitietee- seen näkyy mm. siinä, että osa siitä 70-lu- vulla aloittaneesta lingvistipolvesta, johon itsekin kuulun, on lähinnä juuri häneltä oppinut arvostamaan yleiskielitieteellises- ti suuntautunutta kielihistorian tutkimusta.
Lähtökohta tälle asenteelle on sellaisten dikotomioiden kuin langue - parole ja synk- ronia - díakronia suhteellisuuden tajuami-
nen. Nyt 90-luvun puolivälissä tätä ollaan taas keksimässä suurella työllä ja tuskalla.
Olenkin joutunut toteamaan, että ainakin osa nuoremmasta lingvistipolvesta ymmär- tää varsin vähän kielihistorian ja etenkin etymologisen tutkimuksen luonteesta ja merkityksestä. Pika-apua tähän polttavaan ongelmaan löytyy esim. Anttilan artikkelis- ta ››Etymologiasta _ esimerkiksi››, joka on julkaistu ensisijaisesti Turussa vaikuttavien lingvistien yhteisjulkaisussa Kielitieteen kentän kartoitusta (1992).
Eräs Anttilan tuotantoa hallitseva piir- re on antagonistinen suhtautuminen gene- ratiiviseen kielitieteeseen. Teoksessa Uu- simman äännelıistoriansuunnastaja luon- teesta (1969) hänen asenteensa oli vielä melko myötämielinen. Asenteen muutok- sen aiheuttivat tietyt negatiiviset piirteet, jotka ovat osoittautuneet generativismille tunnusmerkillisiksi: näkökulman supista- minen vain tietyntyyppiseen aineistoon;
täydellinen piittaamattomuus yhtäältä aiemmasta tutkimuksestaja toisaalta muis- sa viitekehyksissä samanaikaisesti harjoite- tusta tutkimuksesta; tästä seuraava taipu- mus tehdä omissa nimissään ››keksintöjä››, jotka on muualla tiedetty iät ja ajat. Tällai- sia kiistattomia virheitä ei Anttilan kaltai- nen rehellinen ihminen voi sivuuttaa. Täs- tä hänelle on koitunut monenlaista vaivaa.
Useat sellaiset lingvistit, jotka ovat itse asiassa Anttilan kanssa samaa mieltä, myöntävät tämän yksityisesti mutta pitävät diplomaattisista syistä parempana salata sen julkisuudessa. Lisäksi monia entisiä gene- rativisteja vaivaa heidän ››syyllinen mennei- syytensä››: he ovat tulleet Anttilan linjoil- le, mutta eivät kasvojen menettämisen pe- losta voi myöntää tätä. Ja sitä paitsi ihmis- luonto on kerta kaikkiaan sellainen, että re- hellisyys herättää kateutta niissä, joilta tämä luonteenpiirre sattuu puuttumaan.
Suomalainen(kin) professorityyppi on usein hieman pönäkkä ja joskus tärkeile-
íã
vyyteen taipuvainen. Muistan elävästi, mi- ten miellyttävän vaikutuksen minuun teki 70-luvun alussa Raimo Anttilan rento ja jollain tapaa tasa-arvoinen olemus. Ole- mukseltaan hän ei ole sittemmin vanhentu- nut tippaakaan. Hänen vieraanvaraisuudes- taan ovat päässeet nauttimaan yhtäläisesti UCLA:ssa käväisseet opiskelijat kuin pro- fessoritkin. Luonteensa anteliaisuuden Ant- tila on voinut yhdistää vallan poikkeuksel- lisiin käden taitoihin: pelkästään puukolla veistäen järjestyy tuttavien lapsille miekat ja tussarit, ja perhevisiitin alkajaisiksi kiin- nittyy lattiasta kattoon ulottuva peili sei- nään. Kuvaavaa kyllä, Anttila pitääkin yh- tenä päätyönään 50-luvulla Ruotsin Lapis- sa muuraamaansa uunia, jonka kaakeliko- risteetkin hän itse valmisti. Sittemmin hän on kunnostautunut mm. talojen ja aittojen rakentajana ja kokoajana.
Anttila on nähnyt maailmaa. Hän on tottunut pyöräilemään Tahitin paahteessa etymologian koukeroista neuvoa pitäen.
Meksikossa hän on joutunut myhäillen seu- raamaan paikallisväriä hakevaa nuorempaa kollegaansa. Kotonaan hän on Suomen ke- sässä, vaikka se voi joskus olla henkeä sal- paavan kylmä, märkäja tuulinen. Parhaiten hän kuitenkin rentoutuu Kalifornian vuoris- tossa. Siellä suurten puitten katveessa maailman murheet alkavat näyttää loppujen lopuksi varsin pieniltä.
Raimo Anttila on hedelmällinen ajatteli- ja. Olen eräissä tapauksissa tajunnut vasta vuosien kuluttua hänen ajatustensa todellisen merkitsevyyden, ja olen varma siitä, että muilla on ollut ja tulee olemaan vastaavan- laisia kokemuksia. Anttila on toiminut maail- malla Suomen kielitieteen edustajana, usein vaikeissa oloissa. Syntymäpäivänään hän on ansainnut vilpittömät onnentoivotukset. I ESA ITKONEN
Mäkitorpantie 17 E 46, 00640 Helsinki Sähköposti: eitkonen @ıı tu. fi
