Yhteiskuntateoria, emansipaatio ja vapauden ja välttämättömyyden valtakunnat näkymä

Esittelyjä ja erittelyjä

YHTEISKUNTATEORIA, EMANSIPAATIO JA VAPAUDEN JA VÄLTTÄMÄTTÖMYYDEN VALTAKUNNAT

Gronow, Jukka: Yhteiskuntateoria ja emansipaatio. Tutkyaliiton jul- kaisuja no. 26. Helsinki 1984. 214 s.

Jukka Gronowin Yhteiskuntate- oria ja emansipaatio on kokoelma hänen pääosin aiemminjo jul- kaistuja tekstejään. Tekstit käsit- televät Marxia, marxismia, We- beriä ja uudempaa kriittistä yh- teiskuntateoriaa. Kuten Gronow itse esipuheessaan toteaa, ulottuu tekstien jänneväli "Marxin kapi- talismikritiikin eksplikoinneista ja poliittisen taloustieteen kritii- kin erikoisluonteen korostami- sesta viimeisimpien kirjoitusten yrityksiin probrematisoida Mar- x in nkeskeisiä teoreettisia lähtö- kohtia, mikä ehkä parhaiten tii- vistyy toteamukseen Marxin konununismiperspektiivin rat- kaisevasta ongelmallisuudesta"

(s. 1).

Teoreettisesti kantaviin ja kes- tävin kokoelman artikkeleista lie- nee jo aiemminkin julkaistu Ma- terialistinen historiankäsis ja klassinen poliittinen taloustiede, jossa H. J. Schan7in "kolmivai- heteorian" pohjalta systemaatti- sesti ja dokumentoiden käydään läpi Marxin suhdetta poliittiseen taloustieteeseen hänen eri kehi- tyskausinaan. Ajankohtaisempaa

m

ateriaalia ovat kuitenkin Her- bert Marcusen poliittisen tekno- logian kritiikin, Jiirrn Haber- masin kommunikativisen toi- minnan teorian, Andre Gorzin työkeskustelun sekä kriittisen yh- teiskuntatieteen luonteen ympä- rille ryhmitty:rnät artikkelit, jotka tosin myösk. kaikki ovat jo aiemmin julkaistuja. Erityisen hyvinä pidän Gronowin teesejä.

kriittistä yhteiskuntatiedettä var- ten.

Uusia artikkeleita kokoelmas- sa on kaksi: Poliittisen taloustie- teen kritiikki vallankumouksen subjektia etsimässä, joka perustuu.

v. 1980 Kööpenhaminassapidet- tyyn esitelmään, ja Rikkaus ja va- paa aika emansipaatiotavoitteina.

Edellinen artikkeli liittyy ensisi- jaisesti pyrkimykseen eksplikoida poliittisen taloustieteen kritiikin luonnetta, jälkimmäinen taas problematisoi Marxin kommu- nismiperspektiiviä. Jatkossa kes- kityn käsittelemään artikkelia Rikkaus ja vapaa aika emansipaa- tiotavoitteena ja,jätän kokoelman muut sekä edellä mainitut että mainitsematta jääneet — lähinnä marxismia ja Max Weberiä käsit- televät — artikkelit käsittelyn ul- kopuolelle.

Gronowin tarkoituksena on ar- tikkelissa "tarkastella rikkautta Marxin emansipaatiotavoitteena ja keskustella eräistä modernista tulkinnoista (Postone, Heller, Castoriadis, Schanz 'a Lohmann) tässäyhteydessä. Kyse on siten aidon yhteiskunnallisen rikkau- den käsitteestäja siitä, miten ka- pitalismi tätä rikkautta antisipoi.

Marxin ekonomiakritiikissä esit- tämien käsitysten mukaan". (s.

192). Artikkelin "eräs keskeinen tulos" on, että "Marx ei työn kä- sitteestään johtuen kyennyt lain- kaanproblematisoimaan ja tar- kastelemaan ei-esineellistyneitä tai ei-reifioituneita yhteiskunnal- lisia suhteita tai muodostumia"

(s. 193; Gronow nojautuu tässä Theunissenin 1978 Marx-tulkin- taan). "Voidaankin väittää, että Marxin kommunismi on kaiken yhteiskunnallisuuden tuolla puo- len." (s. 193.) Otan seuraavassa esiin Gronowin monipolvisesta artikkelista kaksi teemaa: keskus- telun "todellisen kommunismin"

ongelmallisuudesta ja keskuste- lun vapauden ja välttämättömyy- den valtakuntien suhteesta. Lo- puksi keskustelee Gronowin ajat- telutavasta poikkeavasta tavasta nähdä vapauden ja välttämät- tömyyden valtakuntien suhde.

Todellinen kommunismi

Tanskalainen Hans-Jorgen Schanz on tutkimuksissaan pää- tynyt siihen, että vaikka pääoma rajoittaakin tarpeiden kehitystä, eivät tarpeet muodosta pääoman kehityksen rajoitusta. Siksi tar- __

peita: kriittisempi emansipaatio- tavoite on vapaa aika, jonka kas- vattarnispyrkimykset aina suo- raan törmäävät pääoman arvon- lisäyksen rajoihin. Tämä ei kui- - tenkaan ole ainoasl ryy siihen että , ett

tarve on ongelmallinen emansi- paatiokäsitteenä. Marx nimittäin ajattelee — kuten Schanz on ko- rostanut — kapitalismin luovan sekä tarpeiden universaaliuden ja rajattomuuden että niiden yksi- löllisyyden. Taipeiden universaa- lisuudesta ja rajattomuudesta seuraa niiden periaatteellinen tyydyttämättömyys ja niiden yk- silöllisyydestä se, että kunkin yk- silön on itse voitava määrittää tarpeensa. Tämä tekee Marxin kommunismin lippuun kirjoit- taman tunnuksen -"kultakin ky- kyjensä mukaan, kullekin tarpei- densa mukaan" ongelmalliseksi.

Marx esittää tunnuksen "kul- takin kykyjensä mukaan, kullekin tarpeidensa mukaan" puhues- saan "todellisesta kommunismis- ta" (die höhere Phase der kom- munistischen Gesellschaft) Got- han ohjelman arvostelussa. Todel- linen kommunismi on omilla ja- loillaan seisova emansipoitunut yhteiskunta erotukseksi "kom- munismin ensimmäisestä vai- heesta", kommunistisesta yhteis- kunnasta "sellaisena, jollaisena se vasta muodostuu kapitalistisesta yhteiskunnasta ja jota siis joka suhteessa, niin taloudellisessa, si- veellisessä kuin henkisessäkin suhteessa, rasittavat vielä syn- tymämerkkeinä sen vanhan yh- teiskunnan viat,jonka kohdusta se on synnyt" (Marx 1979, 536;

alleviiv. Marxin). Gronow referoi Marxin kantaa seuraavasti.

"Kommunismin ensimmäistä vaihetta hallitsee Marxin mukaan vielä työaikaan perustuva tasa- arvo: jokainen tuottaja saa yh- teiskunnalta täsmälleen sen, mitä on sille antanutkin (työaika mit- tana, työraha maksuvälineenä) sen jälkeen kun yhteiskunnallisen työn tuotteesta on vähennetty tie- tyt kasautumis- ja sosiaalirahas- tot. Tällainen tasa-arvo on kui-

TIEDE & EDISTYS 3/84 Esittelyjäjaerittelyjä 225

tenkin Marxin käsityksen mu- kaan vielä epäaitoa; se on itse asi- assa epätasa-arvoa. Se on nimit- täin abstraktia eikä ota huomioon yksilöitä konkreettisina tarveoli- oina. — Yksilöitä verrataan sa- malla mitalla vain sillä ehdolla, että heitä tarkastellaan vain tie- tyllä kannalta, tässä tapauksessa työläisinä. Todellinen tasa-arvo saavutetaan vasta kommunismin korkeammassa vaiheessa, jolloin toteutuu aito verrannollisuus:

kultakin kykyjensä mukaan, kul- lekin tarpeidensa mukaan. Vasta tällöin kukin yksilö on 'oman it- sensä mitta'." (s. 202.) Tällainen- käsitys todellisesta kommunis- mista on kuitenkin ongelmalli- nen, koska se — kuten Gronow Cornelius Castoriadiksen (1978) Marx-kritiikkiä referoiden toteaa.

— "on mahdollinen vain, jos jo- kaisen yksilön katsotaan edusta- van lajiolemustaan" (s.202).

"Marx ylittää porvarillisen oikeu- den ahtaat rajat säilyttäen kuiten- kin sen universaalin muodon, jo- ka itse asiassa muuttuu pseudo- universaalisuudeksi. — Ongelma ratkaistaan vain siten, että kaikki säännöt palautetaan yksilöiden toimintaan ja ^kaikki yhteiskun- nalliset instituutiot, jotka välit- tävät yksityisen ,ja yleisen suhdet- ta, hävitetään.' (s. 203.) Näin Marxin ajatus todellisesta kom- munismista näyttää perustuvan

"vanhan maailman" ajatukseen yksilöstä lajiolemuksensa edus- tajana ja sivuuttavan aidon yksi- löllisyydenproblematiikan (jota Marx toisaalla korosti). Koko

"tarpeiden ja kykyjen rikkauteen perustuva emansipaatiokäsitys näyttää johtavan siihen, että ky- vyt ja tarpeet oletetaan lajiole- muksen kyvyiksi ja tarpeiksi" (s.

204.)

Vapaa aika aitona rikkautena Koska "tarvekonseptio ei — tar- joa kriteereitä — aidon rikkauden ja hyvän elämän määreiksi" on käännyttävä toisen mahdollisuu- den puoleen. Se "perustuu vapaa- seen aikaan ja siihen liittyviin ai-

toon itsensätoteuttamiseen ja itse itsensä päämääränä olemiseen.

Näistä on kyse vapauden valta- kunnassa työn ja tarpeen tuolla puolen." (s. 204 — 5.) Gronowin mukaan Marxin erottelua vapau- den ja välttämättömyyden val- takuntien välillä voidaan tulkita kahdella toisistaan poikkeavana tavalla. Ensimmäistä tulkintaa hän kutsuu "aristoteliseksi" ja toista "kantilaiseksi".

Aristotelisessa tulkinnassa

"toiminta vapauden valtakun- nassa on — tulkittu toiminnaksi, jota tehdään sen itsensä vuoksi-, työllä välttämättömyyden valta- kunnassa taas on tulkittu olevan jokin toimintaan nähden ulko- puolinen telos, jonka vuoksi työtä tehdään. Jälkimmäinen liittyy ai- neelliseen tuotantoon ja aineen- vaihduntaan luonnon kanssa, edellinen toiminta on sen sijaan vapaa kaikesta luonnonpakosta ja -välttämättömyydestä". (s.

205.) Tällaista tulkintaa edustaa mm. Hans-Jorgen Schanz (1981), joka Gronowin mukaan ei kuiten- kaan ole loppuun saakka loogi- nen, koska näkee tarpeilla olevan sekä jotain tekemistä vapauden valtakunnan kanssa(kaikinpuo- liset tarpeet ovat rikkaan yksilöl- lisyyden ehto) että jotain tekemis- tä välttämättömyyden valtakun- nan kanssa (tarpeella, on suhde työhön, johon aina littyy luon- nonpakon jäänne). Gronow tekee koko aristotelisen tulkinnan (ei vain Schanzin) kritiikin seuraa- valla — mielestäni hieman hä- märäksi jäävällä (vrt. jäljempänä seuraava keskustelun aiheesta otsikon Vaihtoehtoinen tulkinta alla) — tavalla. "Kuten Lohman (1983) on huomauttanut ongel- mana tällaisissa tulkinnoissa on se, että aina silloin, kun Marx pu- huu itsensätoteuttamisesta eman- sipaatiopäämääränä, hän tarkoit- taa lajiolemuksen itsensätoteut- tamista. Tällöin työ välttämät- tömyyden valtakunnassa — jo- hon toisin kuin Schanz väittää, myös tarpeen ja tarpeentyydytyk- sen työn rinnakkaiskäsitteinä voi

laskea kuuluvan — on aina ulkoi- sen päämäärän määräämää ja sii- nä mielessä itse asiassa vieraan- tunutta toimintaa, kun taas ih- misen lajiolemus toteutuu aidosti ei-vieraantuneessa muodossa vain vapauden valtakunnan pii- rissä: lajiolemus ei ole keino jon- kin ulkoisen päämäärän saavut- tamiseksi, vaan sen toteuttaminen on päämäärä sinänsä. Lajiole- muksen itsensätoteuttaminen ei kuitenkaan ole mitään muuta.

kuin Stirnerin 'emansipaatiota- voite', jota Marx itse Saksalaises- sa ideologiassa ironisoi. Marxin emansipaatiotavoite näyttää si- ten jäävän hänen itsensä ironisoi- man 'vanhan maailman' vangik- si". (s. 206.)

Kantilainen tulkinta vapauden ja välttämättömyyden valtakun- nista — joka Gronowilla tarkoit- taa ensisijaisesti Georg Lohman- nin (1983) ajattelua — on koros- tanut sitä, ettei Marxin erottelu työn ja toiminnan välillä välttä- mättä ole sama kuin Aristoteleel- la, koska myös esineiden tuot- tamiseen ja käyttämiseen liittyviä toimintoja voidaan tehdä nhden itsensä vuoksi. Lohmann vetää- kin valtakuntien rajan toisin.

"Välttämättömyyden valtakun- nassa ihmisen suhdetta itseensä modifioi se, että hän jää riippu- vaiseksi luonnonesineistä, josta- kin ulkoisesta, häneen nähden vieraasta, ja voi siten olla suhtees- sa itseensä vain hallitsemalla jo- tain muuta. — Vapauden valta- kunnassa, jossa ei esiinny suhdet- ta johonkin ulkoiseen, ihmisen on pelkästään suhteessa itsensä".

(mt. sit. Gronow s. 207 mukaan.) Tällainen tulkinta uusintaa Gro- nowin mukaan Kantin dualismin

"järjellä varustettujen olentojen aistmellisesta luonnosta, 1 jossa vallitsee luonnonkausaliteetti ja heteronomia, sekä yliaistimelli- sesta luonnosta, jota hallitsevat empiirisista ehdoista riippumat- tomat moraaliset lait, joiden läh- teenä on autonomia" (Kant, sit.

Gronow s. 207 mukaan). Loh- mann on itsekin huomauttanut

226 Vuoden noviisi 3/84 TIEDE & EDISTYS

tämän tulkinnan olevan ongel- mallinen kahdessa suhteessa.

"Ensinnäkin suhde luontoon määrittyy vain herruutena, luon- non rationaalisena hallintana.

Materiaalisen rikkauden kritee- rinä on vain yhä täydellistyvä luonnonherruus, johon ei lain- kaan liity intersubjektiivisia so- siaalisia suhteita. Toiseksi toi- minta vapauden valtakunnassa määrittyy vain negatiivisesti: se riippuu vain toimijan omasta va- paasta tahdosta. Lohmannin mu- kaan tällöin ei ole mahdollista esittää mitään sellaisia kollektii- visia arviointikriteereitä, joiden avulla voitaisiin arvioida sosiaa- listen suhteiden oikeudenmukai- suutta tai moraalisia sääntöjä ja normeja. Aito rikkaus 'hyvänä elämänä',jää siten määrittelemät- tömäksi.' (s. 208.) 'Hyvää elä- mää' voitaisiin toki pyrkiä mää- rittelemään Marxin tavoin yksi- löiden vapaana assosiaationa, mutta kuten edellä "todellisesta kommunismista" keskusteltaessa on havaittu, tämä ajattelutapa

"ratkaisee" yksilön ja yhteisön välitysongelman vain olettamalla yksilön välittömästi edustavan la- jiolemusta. Tämä taas liittyy sii- hen että "kuten Theunissen (1978) on todennut, Marx ei voi lainkaan tarkastella ei-vieraan- tuneita yhteiskunnallisia suhtei- ta; Marxin työn esineellistymis- käsityksestä johtuu, että kaikki yhteiskunnalliset objektivaatiot ovat välttämättä vieraantuneita.

Jokainen vakavasti otettava suh- de yksilön ja jonkin toisen välillä on jo osoitus vieraantuneisuudes- ta. (s. 209).

Mutta palatkaamme kantilai- seen tulkintaan. On&elmallisuu- destaan huolimatta sillä on san- karinsa: Jörgen Habermas.

"Hän on pyrkinyt teoksessaan 'Theorie des kommunikativen Handelns' kehittämään sellaisia 'hyvän elämän' kriteereitä, jotka koskevat — näin voidaan tulkita

— vapauden valtakuntaa (Haber- masilla 'Lebensweltiä') ja joiden tarkastelun marxismi on laimin-

lyönyt. Habermas tosin säilyttää Kantin ja Marxin dualismin mut- ta esittää vapauden valtakunnan organisaatioprinsiipiksi kom- munikatiivisen toiminnan vapau- den. Habermasin normien käy- pyyttä ja hyvyyttä koskevat sään- nöt ovat kaiken lisäksi kategori- sen imperatiivin tavoin sekä siinä mielessä universaaleja, että ne koskevat kaikkia, että siinä mie- lessä pelkästään kunkin yksilön järjenkäyttöön perustuvia, että.

jokainen voi vaatia niiden perus- telemista ja asettaa ne kyseenalai- siksi. Habermas on siten esittänyt sellaisen aidon vaihtoehdon — mitä mieltä siitä muutoin ollaan- kin — vapauden valtakunnan or- ganisaatioperiaatteeksi ja 'aidon rikkauden kriteeriksi, joka ei pa- laudu ihmisen lajiolemuksen to- teutumiseen — niin kuin Marxin omat luonnehdinnat kommunis- mista". (s. 209 — 210.) Lohman- nin ongelma välttämättömyyden valtakunnan intersubjektiivisista suhteista jaluonnonhallinnan instrumentaalisuudesta ei tosin ratkea Habermasin systeemissä, mutta ainakin se — "mitä mieltä siitä muutoin ollaankin" — osoit- taa mahdolliseksi käsitellä vapau- den valtakunnan intersubjektii- visia suhteita samaistamatta yk- silöä ja ihmislajia toisiinsa.

Artikkelinsa lopussa ei Gro- now tahdo esittää omaa positii- vista vaihtoehtoaan. Tulos on silti saavutettu. Nimittäin se, että

"Marx ei näytä voivan ajatella sellaisia aitoja yhteiskuntasuhtei- ta,jotka eivät olisi vieraantuneita, eikä yksilön itsensätoteuttamista muutoin kuin lajiolemuksen to- teutumisena" (s. 210). "Samalla kun välttämättömyyden valta- kunnan piiriin kuuluva työ, suhde luontoon, käsitetään ongelmat- tomasti herruussuhteeksi, jossa toteutuu ihmiskykyjen ja -tarpei-- den rajaton kehitys, vapauden valtakunnan vapaa aika tyhjenee kaikista intersubjektiivisista suh- teista tarpeiden ja intressien tuol- la puolen olevaksi yksilön tahdon vapauden toteutumaksi." (s.210.)

Vaihtoehtoinen tulkinta

Gronowin mukaan aidon rikkau- den ja hyvän elämän kriteerinä voivat toimia joko vapaa aika tai tarpeet. Kun "todelliseen kom- munismiin" liittyvä tarvekonsep- tio osoittautuu ongelmalliseksi, Gronow pyrkii määrittämään ai- toa rikkautta ja hyvää elämää pel- kän vapauden.ia välttämättömyy- den valtakuntien välisen erotte- lun pohjalta. Tässä hän eroaa se- kä Herbert Marcusesta, jonka mukaan emansipoituneen yhteis- kunnan "kaksi perusominaisuut- ta olisivat elintärkeiden tarpeiden täysi tyydytys ja vapaa aika"

(Marcuse 1969, 237) että Hans- Jorgen Schanzista, jonka mukaan pätee, että "ilman kaikinpuolisia tarpeita ei rikasta yksilöllisyyttä, ilman toimintoja, joissa yksilö on itse itsensä päämäärä (vapauden valtakunnan määritelmä Schan- zille — RH), ei ole mitään vapaata yksilöllisyyttä" (Schanz 1981, 298). Toisin kuin Gronow, joka

de

Luopuminen tarpeista aidon rikkauden yhtenä määreenä joh- taa siihen, että Gronow vapauden, ja välttämättömyyden valtakun- nista keskustellessaan tekee mo- lemmissa malleissa valtakuntien välisen rajanvedon toiminnan luonteen eikä sen yhteiskunnalli- sen määrävtyneisvi'den perusteel- la. Aristo.telisess-a. mallissa vält- tämättömyyden valtakunnan työ toteuttaa ulkoista päämäärää (ja vetää näin käyttöarvo-orientoi- tuneisuutensa nojalla jopa tar- peetkin välttämättömyyden val-

TIEDE & EDISTYS 3/84 Esittelyjäja erittelyjä 227

takuntaan), kantilaisessa mallissa välttämättömyyden valtakuntaan kuuluu kaikki esineellinen toi- minta. Tällainen tapa vetää val- takuntien välinen rajaviiva näyt- täisi eroavan Marxin tavasta teh- dä tämä erottelu. Marx nimittäin (kuten Tapani Leino on minulle huomauttanut) näkee vapaan ajan yhteiskunnallisesti välttä- mättömän työn suorittamiseen kuuluvan ajan rinnakkaiskäsit- teenä: mikä on toista ei ole toista.

On siis pidettävä loogisesti toi- sistaan erossa vapaan ajan (freie Zeit tai disposable time) käsite, joka viittaa yhteiskunnallisesti välttämättömän työn suoritta- miseen kuluvan ajan ulkopuolelle jäävään aikaan, ja ajatus aidosta itsetoteutuksesta. Vapaan ajan käsite viittaa kokonaisyhteiskun- nallisen analyysin tasolle. Tämä näkyy siitä, että vapaa aika Mar- xin mukaan esiintyy kapitalismis- sa antagonistisessa muodossa mi- kä tarkoittaa sitä, että vain osa sii- tä on työläisen itsensä käytettä- vissä samalla kun pääoma jatku- vasti pyrkii muuttamaan tuotan- tovoimien kehityksen myötä syn- tyvää vapaata aikaa lisätyöajaksi (ks. Grundrisse 596; Schanz 1981, 297; Oetzel 1978, 186, alaviite).

Kaikki vapaa aika ei siis kapita- lismissa realisoidu työläisten va- paa-aikana eikä edes kaikki va- paa-aika luonnollisestikaan ole aitoa itsetoteutusta.

Jos edellä mainittu pääoman pyrkimys vapaan ajan anastami- seen (siis lisätyöajan riistoon) poistettaisiin pääomasuhteen ku- moamisella, jäisi koko vapaa aika työläisten omaan käyttöön. Tämä vapaan ajan alue muodostaisi va- pauden valtakunnan yhteiskun- nallisesti välttämättömästä tuo- tannosta huolehtivan välttämät- tömyyden valtakunnan ulkopuo- lelle. Näin syntyisi siis kaksi yh- teiskunnallista sfääriä. Kokonais- yhteiskunnallisella tasolla tar- kastellen voitaisiin välttämät- tömyyden valtakunnalle antaa se määre, että se on — "aristotelises- ti" puhuen — ulkoisen tarkoituk-

sen, nimittäin tarvetyydytyksen (yhteiskunnallisesti välttämät- tömänä pidetty käyttöarvotuo- tanto), määräämää ja siinä (mut- ta vain siinä) mielessä poiesiksen aluetta. Kun Marx sanoo, että.

"vapauden valtakunta alkaa to- siasiassa vasta siellä, missä puut- teen ja ulkopuolisen tarkoituksen- mukaisuuden sanelema työnteko loppuu, siis asian luonteesta joh- tuen se on varsinaisen aineellisen tuotannon alueen tuolla puolen"

(Marx, 1976, 807 — 808, kursiv.

RH), hän ymmärtääkseni viittaa juuri välttämättömyyden valta- kunnanyhteiskunnalliseen mää- räytyneisyyteen (etenkin kun hän samassa kohdassa hieman jäljem- pänä puhuu tämän alueen histo- riallisesta laajenemisesta tarpei- den kehittymisen myötä ja sen su- pistumisesta tarpeita tyydyttä- vien tuotantovoimien kehittymi- sen myötä). Tällaisessa tulkinnas- sa välttämättömyyden valtakunta saisi määräytyneisyytensä vält- tämättömyyden sfääriksi pelkäs- tään yhteiskunnallisten ominai- suuksiensa perusteella ja sen alu- eella tapautuvan toiminnan itse- toteutuksellisuutta mahdollisesti rajoittavat tuotantoprosessin luonteeseen ja kohteeseen liitty- vät seikat tulisivat merkitykselli- siksi vain suhteessa tähän yhteis- kunnalliseen määräytyneisyy- teen.

Vastaavalla kokonaisyhteis- kunnallisella (käyttöarvo) talou- den tasolla, jolla välttämättömyy- den valtakunta määrittyy, ei va- pauden valtakunnalle ymmär- tääkseni voida antaa positiivisia määreitä. Se jää negatiivisesti määritetyksi välttämättömän työn ulkopuolelle jäävänä aluee- na. Tähän viittaa sekin, että kun.

Marx yrittää kuvata sitä positii- visesti toteamalla, että siellä ta- pahtuu "inhimillisten voimien ke- hitys, joka on itsetarkoitusta"

(Marx 1976, 808), hän ei pysty an- tamaan tälle itsetarkoitukselli- suudelle määreitä ja tulee näin, vain toistaneeksi sen, ettei kysei- nen alue määrity "puutteen ja ul-

kopuolisen tarkoituksenmukai- suuden sanelemana työntekona".

Vapauden ja välttämättömyy-

den hteiskunnalli-

sen määräytyneisyyden perus- teella eikä toiminnan luonteen perusteella tapahtuvaa erottelua puoltaa myös se, että Marx ei sa- no vapauden valtakunnan olevan kaiken aineellisen tuotannon vaan varsinaisen aineellisen tuo- tannon alueen tuollapuolen. Si- ten toiminnan ei sen alueella tar- vitse (yksilötasolla) olla vailla ul- kopuolista päämäärää (aristote- linen tulkinta) tai vailla esineelli- syyttä (kantilainen tulkinta).

Näin toiminta voi molemmissa sfääreissä periaatteessa saada millaisia määreitä tahansa (tosin sillä edellytyksellä että välttämät- tömyyden valtakunnassa tapah- tuvan toiminnan luovuutta ja it- setoteutuksellisuutta aina rajoit- taa sille yhteiskunnallisesti annet- tu päämäärä). Se, millaisia mää- reitä toiminta toisen tai toisen sfäärin alueella kulloinkin saa, on historiallisesti kontingentti ky- symys. Tältä pohjalta voidaan kritisoida myös Schanzia — jon- ka erottelua vapauden ja välttä.- mättömyyden valtakuntien välil- lä muutoin voidaan tulkitayhteis- kunnallisen määräytyneisyyden perspektiivistä lähtien — siitä, et- tä hän suoraan liittää Marxin va- paan ajan käsitteeseen myös aja- tuksen yksilöiden aidosta itseto- teutuksesta. Edellä sanotun poh- jalta tämä on virheellistä, koska vapaa aika tarjoaa vain edellytyk- set toiminnalle, joka voi olla joko vieraantunutta tyhjän ajan viet- toa tai aitoa itsetoteutusta.

Schanzin puolustukseksi voidaan tosin sanoa, että myös Marxilla itsellään esiintyy paikoin vastaa- va taipumus liittää itsetoteutus suoraan vapaan ajan käsittee- seen. Tämä tietysti osoittaa vain sen, että aiheen käsittely jäi Mar- xilta kesken, mutta ei sitä ettei va- pauden ja välttämättömyyden valtakuntien erottelun rationaa- linen ydin hänen tuotannossaan olisi juuri erossa yhteiskunnalli-

228 Esittelyjäja erittelyjä 3/ 84 TIEDE & EDISTYS

sesti välttämättömän työn suorit- tamiseen kuluvan ajan ja vapaan ajan välillä.

Kommunismin ensimmäisestä vaiheesta

Jos työstä voitaisiin tehdä ensim- mäinen elämäntarve, olisi erot- telu vapauden ja välttämättö- myyden valtakuntien välillä tie- tysti tarpeeton ( ja tällä tavalla.

myös toiminnan luonne on mu- kana valtakuntien välisessä erot- telussa, mutta vain em. yhteis- kunnallisen välityksen kautta).

Mm. Agnes Heller (1978) onkin todennut, että Marxilla on ten- denssi liittää ajatus vapauden ja välttämättömyyden valtakunnis- ta käsitykseen, jonka mukaan työ välttämättömyyden valtakunnas- sa sisältää vierasmääräytyneitä elementtejä ja ehkä jopa redusoi- tuu abstraktis-yksinkertaiseksi keskimääräistyöksi. Hyvin saman tyyyyppisesti mm. Schanz (1981), Marcuse (1969) ja Gorz (1982) näkevät toiminnan välttämät- tömyyden valtakunnassa ensisi- jaisesti uhrauksena, jolla vapau- den valtakunnassa tapahtuvan luovan toiminnan edellytykset taataan. Ajatus työstä ensimmäi- senä elämäntarpeena liittyisi täl- löin toiseen yhteyteen ja kuvaisi maailmaa, joka ei olisi jakautunut vapauden ja välttämättömyyden valtakuntim vaan olisi täydellisen vapauden toteutuma: todellinen kommunismi.

Jos nyt liitämme keskusteluun Gronowin edellä referoidun ja varsin murskaavan tuntuisen "to- dellisen kommunismin" kritiikin ja edelleen huomioimme sen, ettei kukaan tiettävästi ole onnistunut kehittämään edes konkreettisuut- ta lähentelevää utopiaa yhteis- kunnasta, joka sekä säilyttäisi ka- pitalismin sivilisoivien vaikutus- ten edut että voisi tehdä työstä en- simmäisen elämäntarpeen (kuten Marx todellisesta kommunismis- ta puhuessaan "lupasi"), on mah- dollista siirtää keskustelunpai- nopistettä. Koko keskustelu va-

pauden ja välttämättömyyden valtakunnista voidaanäydä

"kommunismin ensimmäisen vai- heen" tasolla. Tärkeimmät tällöin asettuvat ongelmat ovat:

(1) Kuinka paljon ja kuinka vie- rasmääräytynyttä työtä on teh- tävä välttämättömyyden val- takunnassa tarvetyydytyksen halutun "asteen" turvaami- seksi? (Tähän liittyy myös se, että monessa suhteessa työn vierasmääräytyneisyyden as- te ja työhön vaadittava aika näyttävät ainakin kapitalis- tisissa työprosesseissa olevan käänteisessä suhteessa toi- siinsa. Ilmiö ei ehkä ole puh- taasti kapitalismispesifi.) (2) Kuinka raja vapauden ja vält-

tämättömyyden valtakuntien välillä vedetään eli kuka/mi- kä ja miten määrittää yhteis- kunnallisesti välttämättömän työn ja tuotannon määrän ja sisällön.

Nämä ovat sekä tutkimuksen että poliittisen valinnan kysymyksiä.

Esitän seuraavassapan viitettä siihen tapaan, jolla näitä ongel- mia mielestäni olisi lähestyttävä pyrittäessä rakentamaan ei-ka- pitalistista konkreettista utopiaa.

Jos Gorz on oikeassa väittäes- sään, että jo nykyisillä resursseilla olisi mahdollista supistaa yksi- lökohtainen työaika kehittyneis- sä teollisuusmthssa noin puoleen nykyisestään, mikäli työ jaettai- siin tasan ja kapitalistisesta lisä- arvon anastuksesta ('voittomotii- vi' Gorzilla) luovuttaisiin, ei vält- tämättömyyden valtakunnassa tehtävän työn suorittaminen hy- vinkin heteronomisina (siis ny- kyisen tyyppisinä tai nykyistä he- teronomisempina) työprosessei- na näytä työläisten kannalta mahdottomalta vaihtoehdolta.

Tämä ei tarkoita, että teknologia- kritiikki ja vaihtoehtoiseen tuo- tantoon kohdistuvat pohdinnat ja kokeilut olisivat turhia tai merki- tyksettömiä. Kyse on vain siitä, että konkreettinen utopia voi- daan rakentaa olemassa olevien

tuotannollisten koneistojen ja teknologian vallitsevan kehitys- linjan varaan. Näissäkin oloissa olisi mahdollista toteuttaa se Marxin lausuma, jonka mukaan

"vapaa aika muuttaa haltijansa erilaiseksi subjektiksi ja tänä eri- laisena subjektina hän osallistuu välittömään tuotantoprosessin"

(Grundrisse, 559).

Ongelma välttämättömyyden valtakunnan alueen määrittämi- sestä on vaikeampi, eikä esim.

Gorz pysty sanomaan siihen mi- tään mielekästä. Kapitalismissa yhteiskunnallisesti välttämätön työ määrittyy markkinoiden kautta, mutta kuinka se voitaisiin määrittää yhteiskunnassa, joka on poistanut markkinat tai aset- tanut ne alisteiseen asemaan käyttöarvo-orientuneeseen suun- nitteluun nähden. Ongelma on tietysti vaikea vain sillä edellytyk- sellä, että ei tahdota hyväksyä valtiollisen suunnittelueliitin

"diktatuuria tarpeiden yli".Ag- nes Heller (1982) on pyrkinyt rat- komaan tätä ongelmaa puhumal- la "demokraattisesta tarvekes- kustelusta". Sen perusajatuksena on, ettei voida varsinaisesti puhua

"tosista" ja "vääristä" tarpeista, koska ei ole olemassa mitään yk- sinomaista oikeaa tarverakennet- ta, johon ihmisten tarveartikulaa- tioita voitaisiin verrata. Siksi kaikki tarpeet on tunnustettava todellisiksi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki tarpeet tulisi tyydyttää. Tyydytettävistä tarpeista on ensinnäkin rajattava pois toisia ihmisiä vahingoittava tarpeentyydytys (tämän Heller esittää eräänlaisena kategorisen imperatiivin muunnelmana: "toi- mi aina niin, että et käytä ihmi- syyttä toisessa ihmisessä pelk- känä välineenä vaan päämääränä sinänsä"). Tämän periaatteen tul- kinnoista voidaan Hellerin mu- kaan kussakin yhteiskunnallises- sa tilanteessa aina 'riittävän tar- kasti sopia. Toiseksi asettavat yh- teiskunnalliset resurssit aina es- teitä kaikkien tarpeiden tyydy-

YHTENÄISYYSKIRJA 1

Huomenta vasemmisto!

"niin muuttuu maailma äs-koo-pee"

KIRJOITTAJAT JA JULKAISIJAT:

Jouko Kajanoja, Jan-Otto Andersson, Pekka Tiainen, Seppo Ruotsalainen, Erkki Kivimäki, Juhani Lehto, Raimo Blom, Jyrki Jyrkämä, Petteri Baer/ luottamusmiesyhm14 Leena Alanen, Tutta Tallgren, Pirkko Turpeinen, Risto Hietanen, 011i Pahkala, Erkki Rautee it 30 mk ennakkotilaukset ja asiamiesaineistokyse-

lyt osoitteeseen Kaisaniemenkatu 4 A 6 Hki 10 tai puhelimitse 90-663 285

1 1 1

1

1

TIEDE & EDISTYS 3/84 Esittelyjäja erittelyjä 229

tykselle. Siksi on voitava laatia preferenssijärjestys, jossa eri tar- peet toteutetaan (tarpeiden pre- ferenssijärjestyksen laadinta si- sältää Hellerillä useita nyansseja, joihin ei tässä ole tarpeen puut- tua). Tämän preferenssijärjestyk- sen laatimisen yhteyteen kuuluisi tietysti myös edellä puheena ollut välttämättömyyden valtakunnan alueesta päättäminen. Preferens- sijärjestys on voitava laatia de- mokraattisessa tarvekeskustelus- sa, jossa kaikkien tarpeet tunnus- tetaan ja niiden annetaan päästä esiin. Kyse on siis habermasi- laisesta herruudesta vapaasta kommunikaatiosta.

Hyvin yleisesti ottaen voitai- siin siis välttämättömyyden val- takuntaa tarkastella "gorzilaisit- tain" ja vapauden ja välttämät- tömyyden valtakuntien suhdetta

"helleriläisittäin". Käsittelemättä jäisi siis enää vapauden valtakun- ta — ja siinä juuri on koko ajatus!

Sen pitäisikin jäädä käsittelemät- tä. Jos nimittäin luotamme siihen Agnes Hellerin (1983) ajatukseen, että yhden "hyvän elämän" mää- rittävän rakenteen sijasta moder- nille maailmalle on luonteeno- maista, että "hyvä elämä" on pirstoutunut japirstoutumassa erilaisiin inhimillisiin yhteisöihin, joilla on erilaiset elämäntyylit ja toisistaan poikkeavat normatii- vis-moraaliset "hyvän elämän"

määritelmät, ei ole mitään syytä rakentaa yhtä vapauden valta- kuntaa. Riittää kun näiden eri- laisten yhteisöjen ja alakulttuu- rien välillä toimii demokraattinen tarvekeskustelu ja ne ovat yhtey- dessä toisiinsa osallistumalla tar- vekeskustelussa sovituin panok- sin välttämättömyyden valtakun- nan toimintaan. Vain näin voi- daan säilyttää vapauden valta- kunnan maksimaalinen vapaus.

Tietysti on selvää, että demo- kraattisen tarvekeskustelun pe- rustalla on tiettyjä normatiivista kannanottoja, jotka asettavat ala- kulttuurit eriarvoiseen asemaan.

Vaikuttaa kuitenkin siltä, että se on vähiten yksilöiden ja alakult-

tuurien identiteettiä runteleva ta- pa säilyttää yhteiskunnan kiin- teys ja estää anarkian synty. Mi- kään ei tietystikään estä kom- munismin ensimmäisen vaiheen ihmisiä kehittämästä sen tilalle jotain parempaa mallia.

Risto Heiskala

Kirjallisuutta:

Castoriadis, Comelius (1978): From Marx to Aristotle, from Aristotle to Us. Social Research vol 45, 1978:4.

Gorz, Andre (1982): Farväl tili prole- tariatet, bortom sociahsmen. Stock- holm.

Heller, Agnes (1978): The Theory of Need in Marx. London and Wor- cester.

Heller, Agnes (1982): Missä mielessä voidaan puhua "tosista" ja "vääris- tä" tarpeista? Uudistuva Ihmiskun- ta 1982:4.

Heller, Agnes (1983): The Dissatis- fied Society. Praxis International vol 2, 1983:4.

Lohmann, Georg (1983): "Wealth" as an Aspect of the Critique of Capi- tal. Paper presented at the Interna- tional Conference "Rethinking Marx — 100 years after his Death", Berlin 17. — 20. 2. 1983.

Marcuse, Herbert (1969): Yksiulottei- nen ihminen. Teollisen yhteiskun- nan tarkastelua. Tapiola.

Marx, Karl (1979): Gothan ohjelman arvostelua. Teoksessa Marx-En- gels: Valitut teokset, 6 osaa. Mos- kova.

Marx, Karl (1976): Pääoma. Kansan- taloustieteen arvostelua. 3 osa.

Moskova.

Oetzel, Klaus-Dieter (1978): Wert- abstraktion und Erfahrung. Ober das Problem einer historisch-ma- terialistischen Erkenntniskritik.

Frankfurt/Main.

Schanz, Hans Jorgen (1981): Traek af behovsproblematikkens idehistorie med saerligt henblik pd Marx og En- gels. Århus.

Theunissen, Michael (1978): Sein und Schein. Die kritische Funktion der Hegelschen Logik. Frankfurt am Main.