441 Juha-Pekka Niinimäki Kansantaloudellinen aikakauskirja – 96. vsk. – 3/2000
Talletuspaot, talletusvakuutus ja likviditeetti *
JUHA-PEKKA NIINIMÄKI VTT, tutkija
Helsingin yliopisto ja Suomen Pankki
Väitöskirjani aiheena on pankkitoiminnan sään- nöstely, erityisesti talletuspaot (pankkipaniikit), talletusvakuutus ja likviditeetti. Aihetta tutki- taan viiden pankkien toimintaa kuvaavan teo- reettisen mallin avulla, joiden lisäksi luodaan katsaus kirjallisuuteen.
Talletuspaoksi kutsutaan tallettajien panii- kinomaista pyrkimystä nostaa varansa pankista yhtä aikaa. Pankki, joka on lainannut tallettajil- ta keräämänsä varat pitkäaikaisina luottoina, ei selviydy tallettajien yhtäaikaisista nostoista vaan kaatuu. Laajoja talletuspakoja esiintyi Yh- dysvalloissa mm. vuosina 1873, 1884, 1890, 1893, 1907, 1914 ja 1933. Suomessa puhkesi 1990-luvun alussa pieni säästökassoihin kohdis- tunut talletuspako. Väitöskirjan neljännessä ja viidennessä luvussa osoitetaan, miten pankki voi tarjota tallettajien suosimia likvidejä talle- tuksia ja silti välttää paniikit, jos sillä samanai- kaisesti on riittävästi alhaisen likvidisointiarvon omaavia määräaikaistalletuksia. Näin toimies- saan pankki muuttaa kiinteän likviditeetin
omaavat sijoituksensa vaihtelevan likviditeetin omaaviksi talletuksiksi lisäten tallettajien hy- vinvointia. Saadut tulokset voidaan yleistää tal- letuspakojen lisäksi muun muassa kansainväli- siin rahoituskriiseihin.
Talletuspaoilta on viimeisten vuosikymme- nien aikana vältytty talletusten ollessa vakuutet- tuja; paniikkeja ei synny, sillä tallettajat tietä- vät vakuutuksen turvaavan heidän talletuksen- sa. Vaikka talletusvakuutuksen vaikutukset ovat tältä osin myönteisiä, vakuutuksen on myös kat- sottu kannustaneen pankkeja liiallisiin riskeihin luotonannossa. Riskinoton onnistuessa pankki ansaitsee korkeat voitot, päinvastaisessa ta- pauksessa se kaatuu ja tallettajien saamiset jää- vät vakuuttajan korvattaviksi. Väitöskirjan kol- mannessa luvussa tutkitaan, miten pankkikilpai- lu vaikuttaa pankkien riskinottohaluun. Tarkas- telu rajataan kilpailun äärimuotoihin: ensin pan- kin oletetaan olevan monopoli, sitten pankit kil- pailevat luottoasiakkaista ja lopuksi kilpailu kohdistuu talletuksiin. Paljastuu, että talletuskil- pailu johtaa kielteisimpiin kannustinvaikutuk- siin. Tallettajat suosivat äärimmäistä riskinot- toa, sillä he hyötyvät riskinotosta riippumatta
* Lectio praecursoria Helsingin yliopistossa 29.4.
2000.
Väitöksiä
442
Väitöksiä – KAK 3/2000
siitä onnistuvatko riskihankkeet vai eivät. Ris- kinoton onnistuessa pankki kykenee maksa- maan tallettajille korkean koron. Päinvastaises- sa tapauksessa tallettajat saavat samansuuruisen korvauksen talletusvakuuttajalta. Väitöskirjan toisessa luvussa luodaan vakuutusjärjestelmä, jossa jokainen pankki omatoimisesti valitsee riskiään vastaavan vakuutuksen. Tulokset osoit- tavat pankkien talletusvakuutuksen kysynnän riippuvan ratkaisevasti tallettajien kyvystä ha- vaita pankkien välisiä riskieroja.
Myös kuudennessa luvussa tarkastellaan liiallisen riskinoton ongelmaa pankin ja tallet- tajien (vaihtoehtoisesti pankin ja talletusvakuut-
tajan) välillä. Tutkimuksessa osoitetaan, miten sijoitusten ajallinen hajauttaminen – pankin luottosalkku koostuu pitkäaikaisista, eri ajan- kohtina myönnetyistä luotoista – vähentää liial- lisen riskinoton ongelmaa ja helpottaa pankki- en valvontaa. Tässä yhteydessä ero pankin otto- ja antolainausajoissa (pitkät luottoajat yhdistet- tynä talletusten lyhytaikaisuuteen) paljastuu op- timaaliseksi. Tulos on tältä osin päinvastainen kuin talletuspakomalleissa, joissa ero laina- ajoissa altistaa pankit talletuspaoille. Kuuden- nessa luvussa esitetyt tulokset ovat tallettaja- pankkisuhteen lisäksi yleistettävissä myös mui- hin luotonantaja-yrityssuhteisiin.
