ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO
KOTIÄITINÄ SHANGHAISSA
-roolien ja identiteetin muuttuminen ulkomailla oloaikana
Satu Nikkilä Pro gradu -tutkielma Sosiaalipsykologia Yhteiskuntatieteiden laitos Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Itä-Suomen yliopisto Syyskuu 2019
i
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Yhteiskuntatieteiden laitos
Sosiaalipsykologia
SATU NIKKILÄ: Kotiäitinä Shanghaissa – roolien ja identiteetin muuttuminen ulkomailla oloaikana
Pro gradu –tutkielma, 81 sivua, 1 liite (1 sivu)
Tutkielman ohjaajat: Professori Vilma Hänninen
Yliopisto-opettaja Mikko Saastamoinen
Syyskuu 2019
_________________________________________________________________________
Avainsanat: kotiäiti, vaimo, ekspatriaattiperheet, rooliristiriidat, identiteetti
Tässä pro gradu –tutkielmassa tarkastellaan Shanghaissa asuvien ekpatriaattivaimojen kokemuksia heidän rooliensa ja identiteettinsä muuttumisesta ulkomailla oloaikana. Kokemukset ilmenevät äidin, kotiäidin, vaimon ja sosiaalisen yhteisön jäsenen roolien kautta.
Tutkimus on toteutettu laadullisena haastattelututkimuksena, ja empiirinen aineisto koostuu seitse- mästä teemahaastattelusta. Haastateltavat ovat henkilöitä, jotka ovat lähteneet miehensä mukana työ- komennukselle Shanghaihin ja toimivat siellä kotiäiteinä. Haastatteluaineisto on analysoitu aineisto- lähtöisesti edeten irrallisista ilmauksista kokoaviin pääluokkiin.
Tutkimuksen tulokset osoittavat haastateltujen henkilöiden kokeneen rooliensa ja itsetuntemuksensa muuttuneen ulkomailla oloaikana. Äidin rooli ulkomailla muuttui korostuneeksi läsnäoloksi lapsen maailmassa. Äidin arki rakentui täysin lapsen ympärille. Äidin rooli läsnä olevana, osallistuvana ja valmiiden ratkaisujen tarjoajana koettiin hämmentävänä, koska rooli erosi paljon suomalaisesta äidin roolista. Suomessa äitiyttä tarkasteltiin enemmän työssä käyvän äidin roolin kautta ja kotiäitiys näh- tiin väliaikaisena vaiheena lasten ollessa pieniä. Jotkut haastateltavat kokivat kotiäidin roolin kautta ansiotyön menetyksensä myötä menettäneensä myös taloudellisen itsenäisyytensä ja tasavertaisen toimijan roolinsa perheessä. Osalle haastatelluista edellä mainitut roolimuutokset eivät aiheuttaneet suurempia rooliristiriitoja, vaan he näkivät roolimuutokset mahdollisuutena nauttia perhekeskei- sestä elämästä ja itsensä kehittämisestä.
Vaimon rooli muuttui ulkomailla työssä käyvän puolison tukijaksi sekä sosiaalisten verkostojen luo- jaksi. Haastatteluissa vastaajat kertoivat jaksavansa paremmin tukea miestään työhön liittyvissä asi- oissa, koska heillä ei ole omaa stressiä omista töistään. Sosiaalisen verkoston luomisen jääminen kotona olevalla puolisolle nähtiin myös luonnollisena asiana juuri sen vuoksi, että hänellä on enem- män aikaa suhteiden luomiseen kuin työssä käyvällä puolisolla. Vaimon roolin yhteydessä nousi esiin puolisoiden huomioimisen ja arvostuksen osoittamisen tärkeys.
Sosiaalisen ryhmän jäsenen roolin kohdalla nousi esiin ryhmään kuulumisen tärkeys. Ryhmään kuu- lumisen tärkeys nousi esiin nimenomaan sosiaalisen yhteisön ulkopuolelle jäämisen kokemuksissa.
Roolimuutokset ja muut kokemukset uudessa ympäristössä toimimisesta ovat muuttaneet haastatel- tavien identiteettiä, tietoisuutta siitä keitä he ovat ja mitä he haluavat. Heidän kohdallaan voi todeta, että identiteetin muuttuminen on mahdollista vielä aikuisiälläkin.
ii
UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND, Faculty of Social Sciences and Business Studies Department of Social Sciences
Social Psychology
SATU NIKKILÄ: Being a housewife in Shanghai – the change in roles and identity during years abroad
Master’s thesis, 81 pages, 1 appendix (1 page)
Advisors: Professor Vilma Hänninen
University Teacher Mikko Saastamoinen September 2019
_________________________________________________________________________
Key words: housewife, wife, expatriate families, conflicts in roles, identity
This Master’s thesis investigates how expatriate wives living in Shanghai have experienced the changes that took place in their roles and identity during their time abroad. The experiences appear through the roles of a mother, a housewife, a wife and a member of a social community.
The investigation has been performed as a qualitative interview research and the empirical material consists of seven theme interviews. The interviewees are individuals that have moved to Shanghai with their husbands that have been sent to work there by their employers. The interviewees are house- wives in Shanghai. The interview material has been analysed in a data-driven manner that has pro- gressed to detached expressions that have been assembled into sections.
The results of the research demonstrate that the interviewees have experienced changes to have taken place in their roles and identity during their time abroad. The role of a mother changed abroad to be pronounced presence in the child’s life. The everyday life of the mother was built completely around the child. The mother’s role as a present, attentive and a provider of ready-made solutions was expe- rienced to be confusing, because that role differed significantly from the role of a Finnish mother. In Finland motherhood was mainly viewed through the role of a working mother and being a housewife was viewed to be a temporary phase. Some interviewees experienced through the role of a housewife that they had lost their financial independence and the role of an equal actor in the family due to the fact that they did not have a job. Part of the interviewees did not experience the above-mentioned role changes to cause any significant conflicts in their roles. Instead they viewed the role changes to allow them to have a possibility for self-development and to enjoy a more family-oriented lifestyle.
The role of a wife was experienced to change abroad to be a supporter of the working partner and the creator of a social network. The interviewees expressed that they were more capable to support their husbands in matters related to his job because they did not have stress from their own jobs. The interviewees experienced that the task of creating a social network was rightfully left for the spouse that stayed at home because that spouse had more time to focus on the task compared to the spouse that had a job. In connection to the role of a wife, the importance for the spouses to show mutual appreciation in the marriage was highlighted in the interviews. In terms of the role of a member of a community, the importance of being a part of a community was emphasized in the interviews. The importance of being a part of a group was raised especially in experiences of being left outside the social community. The role changes and other experiences of operating in a new environment have changed the identities of the interviewees, their understanding of who they are and what they want.
In their case it can be stated that it is possible for the identity to change in the adulthood.
iii SISÄLTÖ
1 JOHDANTO ... 1
1.1 Tutkimuksen lähtökohdat ... 1
1.2 Tutkimusongelma ... 2
1.3 Tutkimuksen rakenne ... 2
2 TEOREETTINEN VIITEKEHYS ... 5
2.1 Identiteetin rakentumisen sosialisaatioprosessissa ... 5
2.2 Ryhmäjäsenyydet ... 8
2.2.1 Ulossulkeminen sosiaalisesta yhteisöstä ... 10
2.3 Sosiaalipsykologinen rooliteoria ... 11
2.3.1 Roolien moninainen maailma ... 13
2.3.2 Äidin, kotiäidin ja vaimon roolit ... 13
2.3.3 Rooliristiriita ... 15
2.4 Vieraaseen kulttuuriin sopeutuminen ... 16
3 AIKAISEMPI AIHEESEEN LIITTYVÄ TUTKIMUS ... 19
3.1 Tutkimuksia ekspatriaattien elämästä ulkomailla ... 19
4 TUTKIMUKSEN MENETELMÄLLISET RATKAISUT JA TOTEUTTAMINEN . 24 4.1 Laadullinen tutkimusmenetelmä ... 24
4.2 Fenomenologis-hermeneuttinen lähestymistapa ... 24
4.3 Teemahaastattelu ... 26
4.4 Aineiston hankinta ja tutkimukseen osallistuneet ... 28
4.4.1 Teemahaastattelun toteutus ... 28
4.4.2 Aineiston keruu ... 32
4.4.3 Aineiston esikäsittely ja kertyneen aineiston kuvaus ... 33
4.5 Aineiston analyysi ... 34
4.6 Tutkimuksen eettinen pohdinta ... 39
5 EKSPATRIAATTIPUOLISOIDEN KOKEMUKSIA ULKOMAILLA ASUMISESTA ... 42
iv
5.1 Tulosten esittämisestä ... 42
5.2 Äitiys ja kotiäitiys ... 43
5.2.1 Äiti kotona ... 43
5.2.2 Toinen nainen kotona ... 50
5.2.3 Taloudellinen itsenäisyys ja toimijuus ... 52
5.3 Vaimon rooli ... 54
5.3.1 Puolison sparraaja ... 54
5.3.2 Arvostettu puoliso ... 55
5.3.3 Sosiaalisten suhteiden luoja ... 58
5.4 Sosiaalisen yhteisön jäsen ... 59
5.4.1 Sosiaalisen yhteisöön kuuluminen ... 59
5.4.2 Ulkopuolisuuden tunne ... 61
5.5 Oman identiteetin tarkastelua ... 62
6 TULOSTEN TARKASTELUA ... 67
6.1 Keskeiset tulokset ... 67
6.2 Pohdintaa ... 74
6.3 Tutkimuksen luotettavuus ... 75
LÄHDELUETTELO ... 78
LIITE 1: Haastattelurunko ... 82
1 1 JOHDANTO
1.1 Tutkimuksen lähtökohdat
Muutin perheeni kanssa Hongkongiin kymmenen vuotta sitten ja silloin perheeseemme kuu- lui meidän vanhempien lisäksi kolme 9-13 –vuotiasta lasta. Kolmisen vuotta sitten muu- timme Shanghaihin ja silloin perheeseemme kuului vanhempien lisäksi enää yksi lukiolai- nen. Nyt kun kaikki lapsemme ovat maailmalla, minulla on ollut aikaa miettiä tarkemmin sitä, mitä nämä kymmenen vuotta ovat vaikuttaneet itseeni, lähinnä eri rooleihini ja sitä kautta identiteettiini. Olenko enää se sama ihminen, joka yli kymmenen vuotta sitten lähti perheineen ”uusiin seikkailuihin” ulkomaille?
Tämä ajatus alkoi kiinnostaa minua enemmänkin ja mietin, miten ulkomailla olo muuttaa naisen rooleja ja sitä kautta hänen identiteettiään?
Lisäsysäyksen aiheeseeni toi Helsingin Sanomien verkkolehdessä (HS 30.8.2015) Saarikos- ken kirjoittama artikkeli suomalaisista ekspatriaattinaisista, jotka olivat lähteneet Amerikan Piilaaksoon miehensä työn perässä. Tässä artikkelissa kerrottiin parista naisesta sekä heidän ajatuksistaan ja tuntemuksistaan vieraassa kulttuurissa sekä heidän muuttuneista rooleistaan.
Artikkeli oli tosi mielenkiintoinen juuri sen tähden, että siinä tuli mielestäni hyvin esiin nais- ten hämmennys omien roolien sopivuudesta uuteen toimintaympäristöön.
Artikkeli keskittyi suurelta osin Piilaakson oppilaiden kovaan ja vaativaan koulutukseen, mutta siinä rinnalla kuvattiin sitä, miten suomalainen äiti kokee amerikkalaisen elämän, mi- ten äidin rooli eroaa suomalaisen äidin roolista. Äidin roolin tärkeys pääkasvattajana ja osana kouluyhteisöä oli hyvin erilaista mihin he olivat Suomessa tottuneet. Artikkelissa kerrottiin naisten kokemuksia siitä, kuinka he tunsivat palaavansa teini-ikäisten lasten äidin roolista takaisin pikkulasten äidin rooliin erilaisten harrastus- ja koulukyyditysten myötä.
Artikkelissa kirjoitettiin yleisesti siitä, miten erilaista elämä on Amerikan Piilaaksossa ver- rattuna suomalaiseen elämään, ja miten erilaiset rooliodotukset siellä vallitsivat verrattuna Suomeen. Tästä artikkelista minulle nousi innostus tutkia Shanghaissa asuvien suoma- laisekspatriaattinaisten roolimuutoksia. Se miten innostuin yhdistämään roolien muutosten
2
mahdolliset vaikutukset identiteettiin, syntyi siitä, että luin Talouselämän artikkelin, jossa kerrottiin Kohosen (2007) tekemästä tutkimuksesta, joka käsitteli työssäkäyvien ekspatriaat- timiesten identiteetin muuttumista. Hän tutki 24 ulkomailla työskentelevää suomalaiseks- patriaattimiestä ja heidän tuntemuksiaan siitä, muuttuiko heidän identiteettinsä ulkomailla olonsa aikana. Väitöskirjassa tuli esiin se, miten kolmannes haastatelluista kertoi huoman- neensa muuttuneensa ulkomailla asuessaan ja he kokivat kotiinpaluun vaikeaksi juuri kult- tuurisen identiteetin muuttumisen takia. Tämä tutkimus innoitti minua tutkimaan samaa on- gelmaa ulkomailla olevien ekspatriaattivaimojen osalta. Omien kokemusteni kautta voisin olettaa, että kotona oleva puoliso kokee yhtä vahvasti, jos ei vahvemminkin oman identiteet- tinsä muuttumisen sillä suurin osa hänen opituista rooleistaan muuttuu uudessa maassa. Näi- den kahden artikkelin innoittamana päätin yhdistää tutkimuksessani roolien sekä identiteetin muuttumisen.
Ekspatriaattikäsitteellä ei ole vakiintunutta määritelmää. Liike-elämässä ekspatriaattikäsit- teellä yleensä tarkoitetaan väliaikaisella ulkomaankomennuksella olevaa työntekijää, jonka yritys on lähettänyt tiettyä tehtävän hoitoa varten ulkomaille määräajaksi. (Warinowski 2012, 18) Ekspatriaattipuolisolla tarkoitan tutkimuksessani vaimoa, joka on lähtenyt puoli- sonsa mukana ulkomaille miehensä määräaikaisen työkomennuksen takia, ja jää siellä kotiin huolehtimaan perheen hyvinvoinnista.
1.2 Tutkimusongelma
Tutkimukseni tavoitteena on löytää ja antaa ääni ekspatriaattivaimojen kokemuksille siitä millä tavalla heidän roolinsa ovat muuttuneet ulkomailla oloaikana. Tutkimuksessani pyrin löytämään kokemuksia äidin, kotiäidin, vaimon ja sosiaalisen yhteisön jäsenen roolin muut- tumisen kautta. Tämän lisäksi tarkastelen tutkimukseen osallistuvien henkilöiden kokemuk- sia oman identiteettinsä mahdollisesta muuttumisesta.
1.3 Tutkimuksen rakenne
Johdannon jälkeen esittelen tutkimukseni teoreettisen viitekehyksen. Tässä luvussa esittelen tutkimukseni kannalta merkityksellisiä teorioita ja käsitteitä. Jotta yksilö pystyy
3
reflektoimaan omaa muuttumistaan, hänen pitää tuntea itsensä, kuka olen? Identiteettiin ja sen muodostumiseen liittyvät teoriat ovat pohja tutkimukselleni. Tarkastelen identiteettiä ja sosiaalistumisprosessia ja sen merkitystä itsetuntoon Bergerin ja Luckmannin sekä Gidden- sin teorioiden kautta. Esittelen lyhyesti tutkimukseni kannalta tärkeisiin rooleihin liittyviä yhteiskunnassa vallalla olevia rooliodotuksia. Roolien yhteydessä käsittelen rooliristiriidan käsitettä. Haastatteluissa haastateltavat miettivät juuri rooliensa muuttumista kokemiensa rooliristiriitojen kautta. Tarkastelen tässä luvussa myös ryhmään kuulumisen tärkeyttä sekä ryhmän ulkopuolelle jäämistä.
Teoreettisen viitekehyksen tarkastelun jälkeen esittelen aiemmin tehtyä ekspatriaatteihin liit- tyvää tutkimusta. Ekspatriaattivaimojen kokemuksia on tutkittu paljon sekä pro gradu – että väitöskirjatasoisesti. Aikaisempaa tutkimusta käsittelevässä luvussa yritän tuoda esiin tutki- muksia, joissa ekspatriaattien kokemuksia on tutkittu eri näkökulmista. Osa tutkimuksista tarkastelee työssä käyvän ekspatriaatin kokemuksia, osa taas kotona olevan ekspatriaattipuo- lison tai heidän lastensa kokemuksia. Monessa tutkimuksessa käsitellään myös Suomeen paluuta ja paluushokkia. Nämä teemat olen jättänyt oman tutkimukseni ulkopuolelle. Iden- titeetin muodostumisesta ja sen muuttumisesta tuon esiin Fadjukoffin tutkimuksen. Tarkas- telen myös Bergin ja Katvalan tutkimuksia äitiyteen ja kotiäitiyteen liittyvissä kysymyk- sissä.
Aikaisemman tutkimuksen tarkastelun jälkeen esittelen tutkimukseni menetelmälliset ratkai- sut ja tutkimukseni toteuttamisen. Käyn läpi laadullista haastattelututkimusta sekä tutkimuk- seeni valitsemaani aineistokeruumenetelmää. Ennen eettistä pohdintaa vuorossa on tutki- muksessani haastateltavien henkilöiden esittely sekä haastatteluaineistoni analyysimenetel- män esittely.
Tutkimukseni 6.1. -luvussa vastaan asettamaani tutkimuskysymykseen. Luvun olen raken- tanut siten, että esitän haastateltavien vastaukset neljän eri roolin sekä identiteetin muutok- seen liittyvän kohdan kautta.
Tutkimukseni päättyy tulosten pohdintaan, jossa vedän yhteen saamani tutkimustulokset ja vertaan saamiani tuloksia aiempiin luvussa 3 esittämiini tutkimusaihettani lähellä oleviin
4
tutkimuksiin. Lopuksi arvioin tutkimukseni luotettavuutta sekä pohdin aiheen jatkotutki- mukseen liittyviä teemoja.
5 2 TEOREETTINEN VIITEKEHYS
2.1 Identiteetin rakentumisen sosialisaatioprosessissa
Rooleja ja identiteetin muodostumista on tutkittu paljon. Monet tutkijat ovat yksimielisiä siitä, että yksilön identiteetti muotoutuu vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Identiteetin muodostuminen vaatii vuorovaikutusta siitä, mitä muut hänestä ajattelevat ja odottavat. Yk- silö reflektoi toisten käsityksiä ja asenteita itseään kohtaan. Vähitellen nämä muuttuvat osaksi yksilön sosiaalista identiteettiä sekä näkyvät yksilön toiminnassa. Tämä sosiaalinen identiteetin puoli on jatkuvasti arvioinnin kohteena sekä tiukassa kontrollissa. Käyn alla läpi identiteetin rakentumista Bergerin ja Luckmannin kuvaaman sosialisaatioprosessien kautta.
Mielestäni primaari- ja sekundaarisosialisaatioprosessien kautta voi hahmottaa hyvin iden- titeetin muodostumisen vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Liitän heidän näkemyk- siinsä muiden teoreetikkojen näkemyksiä aiheesta.
Narratiivitutkija, McAdams (1993) näkee minän moniulotteisena sosiaalisena ja psykologi- sena olentona, joka reflektoi jatkuvasti ja syvällisesti itseään muodostaen tarinaa. Tämä ta- rina muodostaa yksilön identiteetin. Yksilö rakentaa omaa tarinaansa vuosien varrella lap- suudesta vanhuuteen. Yksilö pyrkii luontaisesti rakentamaan ja järjestämään hajanaisista elämänkokemuksistaan yhtenäisen ja eheän kokonaisuuden, tarinan. Oma tarina on mieliku- vituksen tuotos, jossa yhdistyy menneisyys, nykyhetki ja tulevaisuus. Yksilö itse on tari- nansa kirjoittaja sekä lukija ja käyttää tarinaa itsensä psykologiseen löytämiseen. (Emt., 12- 14) Hän näkee identiteetin pieninä projekteina, joista yhdistelemällä saadaan aikaan eheä kokonaisuus.
Giddens näkee myöhäismodernissa yhteiskunnassa identiteetin rakentamisen refleksiivisenä projektina, joka koostuu koossapitävistä, alituisen muutoksen alla olevista elämänkerralli- sista kertomuksista. Traditiot menettävät merkitystään, päivittäinen elämän on alituisessa vuoropuhelussa niin paikallisen kuin globaalin maailman kanssa, ja yksilö on pakotettu ti- lanteeseen, jossa hänen on valittava monien vaihtoehtojen joukosta oma elämäntyylinsä.
Monenlaisten mahdollisuuksien vallitessa ja erilaisten auktoriteettien olemassa ollessa,
6
selkeä määrittely omalle elämänkululle ja elämäntyylille on tarpeellinen (Giddens 1991, 5).
Yksilön identiteetti rakentuu erilaisten päätösten ja valintojen varaan ja on alituisen muutok- sen alla. Hän luo koko ajan omaa minuuttaan kysymällä kuka tai millainen minä olen, mihin minä uskon ja mihin minä olen menossa? (Giddens 1991, 71-81; ks. myös Hall 2005, 23- 26.)
Gergenin mukaan jälkimodernismin myötä käsitys minuudesta ja identiteetistä suhteellisen muuttumattomana on muuttunut dynaamiseksi ja jatkuvasti uudelleen neuvoteltavaksi mi- nuudeksi. Edellisten tutkijoiden mukaan hänkin näkee, ettei identiteetti ole koskaan valmis.
(Gergen 2009, 44). Minuus tai identiteetti muuttuu koko elämän ajan rakentuen suhteessa tilanteisiin, ihmisiin ja kokemuksiin. Hän korostaa ihmissuhteiden merkitystä identiteetin rakentumisessa. (Emt., 2009, 136-137.)
Meadin näkökulma ihmissuhteiden ja sosiaalisten suhteiden merkityksestä minuuden synty- miseen on samansuuntainen kuin Gergenillä. Hänkin korostaa vuorovaikutuksen tärkeyttä minuuden rakentumisessa. Meadin lisäksi Berger ja Luckmann antavat suuren merkityksen keskustelulle, jonka he näkevät merkittävänä todellisuutta ylläpitävänä mekanismina. Hei- dän mukaansa yksilöllä on kielen avulla mahdollisuus ylläpitää, muokata ja rakentaa sub- jektiivista identiteettiään. Vuorovaikutuksessa kieli samaan aikaan sekä toteaa että toteuttaa todellisuutta. (Berger & Luckmann 1994, 172-173; Mead 1934 ref. Ahponen 2001, 28-30.) Identiteetti voidaan nähdä ihmisen sosiaalisena käsikirjoituksena ja hän voi itse valita mil- laisessa näytelmässä hän on mukana ja millaiset roolit hän ottaa käyttöönsä. Sosiaalipsyko- logi Goffman kuvaa yllä olevaa näyttämökielen sanastoa suomennetussa teoksessaan ”Ar- kielämän roolit” (1971). Teos käsittelee sitä, miten ihminen on joka hetki ikään kuin näyttä- möllä toisten ihmisten tarkastelun ja havainnoinnin kohteena. Hänellä on eri rooleja eri ti- lanteisiin, ja hän on hyvin taitava vaihtamaan roolista toiseen tilanteiden niin vaatiessa. Pel- kän rooliasun pukeminen päälle ei riitä vaan myös käyttäytymisen ja ilmeiden tulee vahvis- taa tätä roolisuoritusta. Sosiaalinen maailma vuorovaikutuksineen perustuu yksilön rooli- suorituksiin ja hänen toimintansa on koko ajan toisten arvioitavana.
Berger ja Luckmann esittävät teoksessaan sosialisaation yksilönkehitysprosessiksi, joka voi- daan heidän mukaansa määritellä yksilön kokonaisvaltaiseksi ja johdonmukaiseksi
7
perehdyttämiseksi yhteiskunnan jäseneksi. Heidän näkemyksensä mukaan yksilö ei synny yhteiskunnan jäseneksi, vaan hänestä tulee sellainen vähitellen käydessään läpi tapahtuma- sarjan, jonka kuluessa hän saa valmiudet sekä sisäistää yhteiskunnan objektiiviseksi todelli- suudeksi että osallistua tämän todellisuuden tuottamiseen. Heidän mukaansa sisäistäminen on perusta sille, että pystyy ymmärtämään lähimmäisen toiminnan ja kokemaan maailman mielekkääksi sosiaaliseksi todellisuudeksi. (Berger & Luckmann 1994, 147 -149; ks. myös Hall 2005, 47)
Berger ja Luckmann jakavat sosialisaation primaari- ja sekundaarisosialisaatioon, mutta ko- rostavat, että jokapäiväisessä elämässään yksilö sekä ulkoistaa oman olemuksensa sosiaali- seen maailmaan ja samanaikaisesti sisäistää tämän maailmansa objektiivisena todellisuu- tena. Dialektiikka on välttämätöntä näiden maailmojen välillä, jotta yksilö voi toimia yhteis- kunnassa. (Emt., 147)
Primaarisosialisaatio on yksilön ensimmäinen, lapsuuteen ajoittuva sosialisaatio, jonka ku- luessa hänestä̈ tulee yhteiskunnan jäsen ja hänen paikkansa yhteiskunnassa alkaa hahmottua.
Berger ja Luckmann katsovat primaarisosialisaation olevan yksilön kannalta tärkeämpi kuin sekundaarisosialisaatio. Jokainen lapsi syntyy objektiiviseen sosiaaliseen maailmaan, jossa hän kohtaa merkitykselliset toiset (äiti, isä, sisarukset), jotka huolehtivat hänen sosialisoitu- misestaan. Merkityksellisiä toisia lapsi ei voi siis itse valita. Hän omaksuu aluksi sellaisia sosiaalisen maailman ainesosia, joita merkitykselliset toiset valikoivat ja välittävät hänelle.
Ne voivat välittyä lapselle hänen läheisimpien perheenjäsenten omien kokemusten perus- teella tai heidän yhteiskunnallisen asemansa kautta. Primaarisosialisaatio on sekä kognitii- vista oppimista että vahvasti emotionaalisesti latautunutta ja hyvin intensiivistä. (emt. 150).
Niinpä tunteenomaista kiinnittymistä merkityksellisiin voidaan pitää̈ yksilön tiedollisen op- pimiskyvyn tärkeänä edellytyksenä. Hyvin emotionaalisen kiinnittymisen johdosta lapsi sisäistää vanhempiensa tai muiden merkityksellisten toisten roolit ja asenteet ja omaksuu ne omiksi rooleikseen ja asenteikseen. Samaistumalla merkityksellisiin toisiin ja olemalla heidän kanssaan vuorovaikutuksessa, lapsi oppii tunnistamaan itsensä ja hankkimaan sub- jektiivisesti uskottavan identiteetin. (Emt., 149; Mead 1934 ref. Ahponen 2001, 30; Laine 2005, 32-33.)
8
Sekundaarisosialisaatio on institutionaalisten tai institutionaalisten osamaailmojen sisäistämistä. Siihen kuuluvat kaikki primaarisosialisaatiota seuraavat tapahtumasarjat, joissa jo sosiaalistettu yksilö johdatetaan kohti eriytyneitä merkitysmaailmoja, ja joissa yk- silö sosiaalistuu ennen muuta rooleihin. (Berger & Luckmann 1994, 157.) Yksilö ei ole tässä tilanteessa enää muiden armoilla vaan hän muodostaa jo omia käsityksiään yhteiskunnasta ja omasta identiteetistään.
Sekundaarisosialisaatio rakentuu jo olemassa olevan minuuden ja omaksutun maailman päälle. Sekundaarisosialisaatiossa omaksutut asiat ovat huomattavasti helpompia muuttaa kuin primaarisosialisaatiossa sillä yleensä sekundaarisosialisaatiossa samaistuminen ei edel- lytä emotionaalisesti vahvaa tunnelatausta. Sekundaarisosialisaatiossa roolitkaan eivät ole niin yksilöityjä kuin primaarisosialisaatiossa, ja ne voidaankin irrottaa helposti rooleja esittävistä yksilöistä. (emt.,160-161) Jenkins yhtyy Bergerin ja Luckmannin näkemykseen siinä, ettei persoonallista ja sosiaalista identiteettiä voida erottaa toisistaan, vaan ne täyden- tävät toisiaan. Sosialisaatio on jatkuvaa vuoropuhelua ympäristön ja itsensä kanssa. (Jenkins 2014, 86-90; Fadjukoff 2007, 61; Hall 1999, 39)
2.2 Ryhmäjäsenyydet
Niin kuin edellä on käsitelty, vuorovaikutus muiden kanssa on elinehto yksilön identiteetin muodostumiselle. Ihminen on sosiaalinen eläin, joka peilaa omaa toimintaansa muihin ja heidän reaktionsa mukaan muuttaa näkemystään itsestään sosiaalisessa ympäristössä toimi- jana. Syy miksi otan ryhmäjäsenyyden tässä esiin, on se, että haastatteluissa monen vastaajan kertomuksissa ilmeni ryhmään kuulumiseen liittyviä positiivisia ja negatiivisa kokemuksia.
Osa haastateltavista kertoikin ryhmään kuulumisen tai ulkopuolelle jäämisen aiheuttaneen heissä rooliristiriitoja ja epävarmuuden tunnetta siitä, täyttävätkö he ryhmän jäseneltä vaa- dittavat kriteerit. Kotimaassa ryhmien jäsenyydet olivat heidän kohdallaan jo vakiintuneita, mutta uudessa ympäristössä ryhmien muodostaminen täytyi aloittaa alusta. Ryhmien
9
muodostamisprosessissa jotkut haastateltavat miettivätkin tarkasti minkälaisen ryhmän jäse- nenä he haluavat olla. Jotkut haastateltavista vertailivat uusia ryhmiä kotimaassa olleisiin ryhmiin.
Turner määrittelee sosiaalisen ryhmän muodostuvan kahdesta tai useammasta yksilöstä, jotka jakavat yhteisen sosiaalisen identifikaation itsestään tai jotka havaitsevat kuuluvansa samaan sosiaaliseen luokkaan (Tajfel 1982, 15). Biddle (1979, 233) määrittelee sosiaalisen ryhmän koostuvan enemmästä kuin yhdestä henkilöstä. Hän korostaa, että vuorovaikutus ryhmän jäsenten kesken on se, joka muodostaa ryhmän. Esimerkiksi bussissa istuvat henki- löt eivät muodosta ryhmää, vaikka heitä onkin bussissa enemmän kuin yksi. Jotta heistä muodostuisi ryhmä, heidän kaikkien välillä tulisi olla vuorovaikutusta. Edellä mainittujen ehtojen lisäksi sosiaalisella ryhmällä tulisi olla yhteinen päämäärä tai tehtävä sekä yhteiset toimintasäännöt, joiden mukaan ryhmässä toimitaan. Ryhmän toiminnalle on myös määri- telty päämäärä sekä toimintatavat päämäärän saavuttamiseksi. (Niemistö 2004, 34-35) Edellä on esitetty ryhmälle ominaisia ulkoisia ehtoja. Ryhmän sisäisille suhteille on myös esitetty piirteitä, jotka ovat niille ominaista. Ryhmän sisäisille suhteille on ominaista jäsen- ten havaittu samankaltaisuus, jäsenten keskinäinen arvostus, heidän keskinäinen vetovoi- mansa tai sosiaalinen yhteenkuuluvuuden tunne, emotionaalinen yhteys, altruismi ja yhteis- työhalu sekä asenteiden ja käyttäytymisen yhdenmukaisuus. (Tajfel 1982, 29)
Ryhmäjäsenyys on merkityksellinen yksilölle sosiaaliseen identiteetin ja itsearvioinnin kan- nalta. Ryhmäjäsenyydessä jokaisella on oma roolinsa ja roolin mukainen käytös. Ryhmäjä- senyys itsessään on riittävä rohkaisemaan jäsentä syrjimään ulkopuolista ryhmää. Ryhmän koheesion parantamiseksi ryhmän jäsenet korostavat ryhmänsä samanlaisuutta sekä koros- tavat ulkoryhmän ja oman ryhmänsä erilaisuutta. Ryhmät erottavat ja syrjivät muita ryhmiä edistääkseen oman ryhmänsä positiivista sosiaalista arviointia ja yhteishenkeä. Tilanteessa, jossa yksilöllä tai ryhmällä ei ole vahvaa sosiaalista identiteettiä, he yrittävät palauttaa sen vaihtamalla ryhmää tai kilpailun avulla. (Jenkins 2014, 114-115)
10 2.2.1 Ulossulkeminen sosiaalisesta yhteisöstä
Koska haastatteluissa tuli esiin sosiaalisesta yhteisöstä sulkemisen kokemuksia, hain tähän teoriaosaan tietoa myös siitä. Etsiessäni tietoa ulossulkemisesta sosiaalisesta yhteisöstä, huomasin, kuinka paljon aihetta on tutkittu nimenomaan nuorten ja lasten kohdalla. Löysin muutaman artikkelin, joissa käsiteltiin aikuisten kokemaa ulossulkemista työyhteisössä.
Tarkastelen teemaa tutkimusten tulosten analysoinnin yhteydessä, jossa esitän muutaman esimerkin siitä, miltä ulkopuolisuus on koettu.
Ostrakismilla tarkoitetaan yksilön huomiotta jättämistä ja ulossulkemista ryhmästä. Vaikka ostrakismi ei tarkoita verbaalia tai fyysistä pahoinpitelyä, se on kivuliasta. Ostrakismi uhkaa yksilön psykologisia tarpeita kuten kuulumista johonkin, itsetuntoa ja mielekästä olemista.
Ulossulkeminen voi pahimmassa tapauksessa aiheuttaa sosiaalista kipua ja kärsimystä, joka tuntuu jopa pahemmalta kuin fyysinen kipu
Mitä ihmiselle tapahtuu, kun hänet suljetaan sosiaalisen yhteisön ulkopuolelle? Wesselmann ja Williams (2017) korostavat artikkelissaan, sitä kuinka ihminen on sosiaalinen eläin, jonka henkinen ja fyysinen hyvinvointi riippuu sosiaalisista suhteista ja erityisesti siitä, että yksilö tuntee kuuluvansa johonkin ryhmään ja hän tulee nähdyksi. Jos hänet suljetaan sosiaalisen yhteisön ulkopuolelle, tämä aiheuttaa niin voimakasta kärsimystä, joka voi tuntua pahem- malta kuin fyysinen kipu. Tunne ettei tule nähdyksi ja kuulluksi muiden keskuudessa saa yksilön tuntemaan itsensä näkymättömäksi ja olemassaolonsa merkityksettömäksi. (Ks.
myös Rudert, Greifeneder & Williams 2019, 49; Williams & Nida 2011, 71)
Artikkelissa esitetään kaksi erilaista kokemusta siitä millä tavalla yksilöt voivat kokea jää- neensä sosiaalisen yhteisön ulkopuolelle. Hylkäys -kokemus perustuu suoraan negatiiviseen huomioon, ettei yksilö on tervetullut ryhmään. Tällöin yksilö kokee joutuneensa ryhmän ul- kopuolelle leimaantumisen vuoksi. Hänelle voidaan nauraa loukkaavalla tavalla yms. Tämä on yleensä suoraa ilmaisua siitä, ettei toinen ole tervetullut ryhmään. (Rudent, Greifeneder
&Williams 2019, 3)
11
Ostrakismi -kokemusta pidetään tunteena siitä, että muut jättävät yksilön ulkopuolelle ja ei- vätkä huomio häntä. Tähän kokemukseen voi liittyä tunne, ettei häntä huomioida ryhmässä eikä oteta minkäänlaista kontaktia. Ostrakismin kokemus tulee nimenomaan sanattomasta ulossulkemisen tunteesta verrattuna edelliseen, jossa henkilö kokee sanallisesti olevansa so- siaalisen yhteisön ulkopuolella. Artikkelissa esimerkkinä kerrotaan tilanne, jossa henkilön saavuttua huoneeseen tulee hiljainen hetki. (Ks. Rudent & Greifeneder &Williams 2019, 5) Vuorovaikutustilanteissa voi syntyä väärinkäsityksiä johtuen eri yksilöiden vuorovaikutus- taidosta, jolloin viestintä voi vääristyä. Vääristymää voi aiheuttaa muun muassa yksilön ai- kaisemmat kielteiset kokemukset samantyyppisestä sosiaalisesta tilanteesta sekä minäkuvan ja itsetunnon ongelmat (Kauppila 2005, 32). Muuttaessaan ulkomaille henkilö on hyvin vas- taanottavainen erilaisille signaaleille ja viesteille, jotka hän voi tulkita uudessa ympäristössä väärin. Uudessa ympäristössä sisäistetyt signaalit eivät välttämättä toimi. Pidemmän aikaa ulkomailla asuvat ovat jo sisäistäneet uuden käyttäytymisnormiston ja käyttäytyvät ja vies- tivät tämän normiston mukaisesti. Uudelle henkilölle nämä toiminta- ja viestintätavat ovat vielä uusia ja voivat tuntua uhkaavilta. Edellä mainittujen asioiden takia henkilö voi tuntea jääneensä yksin, vaikka se ei olekaan ollut ryhmän tarkoitus.
2.3 Sosiaalipsykologinen rooliteoria
Otan tässä tarkasteluun sosiaalipsykologisen rooliteorian, jonka näkemyksen mukaan rooli on sidoksissa henkilön ulkoiseen toimintaan ja vuorovaikutukseen. Rooliteoriassa on pys- tytty määrittelemään yleiset perusoletukset rooleille. Teorian mukaan roolit nähdään henki- löiden käyttäytymiskaavoina tietyissä tilanteissa. Kuntosalilla olevan ohjaajan oletetaan oh- jaavan jumppatuokion. Jos hän alkaakin laulaa ohjaamisen sijasta, roolin käyttäytymiskaava ei toimi eikä vastaanottaja tiedä miten tilanteessa pitäisi toimia. Roolit liitetään henkilöjouk- koon, jotka jakavat yhteisen ulkoisen ominaisuuden. Ulkoisena tunnusmerkkinä roolista voi olla lääkärin valkoinen takki tai poliisin univormu. Univormun käyttäjältä odotetaan univor- mun tuomaa roolikäyttäytymistä. Roolit ovat tiedostettavissa ja ne on rakennettu
12
yhteiskuntamme sosiaalisiin rakenteisiin. Jos roolikäyttäytyminen poikkeaa siitä mitä siltä odotetaan, sillä voi olla seurauksena vastaanottajan puolelta roolien hämmennys. Roolien oppiminen on välttämätöntä yhteiskuntaan sosiaalistumisen onnistumiseksi. (Biddle 1979, 8; Niemistö 2004, 84-86 ja Berger & Luckmann 1994, 157)
Goffman (1971) esittelee teoksessaan Arkielämän roolit, rooliteoriansa näyttämökielen avulla. Roolit näyttelevät pääosaa sosiaalisissa vuorovaikutustilanteissa. Niiden avulla esi- tämme itsestämme sitä mitä haluamme viestittää ja ylläpitää haluttua vaikutelmaa. (Emt.,16) Meillä kaikilla on monia rooleja, joita vaihdamme sujuvasti päivän aikana. Olemme äitejä, valmentajia, esimiehiä, ystäviä jne. Arkielämän rooliolettamukset ovat yhteiskunnan käsi- kirjoittamia eikä niitä ole mahdollista itse muokata. Kuitenkin roolin esittäjä voi ottaa oman vapautensa siinä, miten roolinsa esittää ja haluaa tulla nähdyksi. Hän voi eläytyä rooliinsa vilpittömästi, jolloin hän uskoo itse rooliinsa ja siihen, että hänen tuoma esityksensä on to- dellista. Hän voi myös suhtautuna roolinsa esittämiseen kyynisesti, jolloin roolin esittäjä ei omaksu lainkaan rooliaan eikä piittaa siitä mitä muut hänen esityksestään ajattelevat (Emt., 27-28) Kyynisyydellä Goffman kuvaa tilannetta, jossa henkilö jättäytyy osansa ulkopuolelle, koska ei usko esittämäänsä rooliin.
Esityksessä henkilö ei näyttele koko näytelmää yksin vaan yhdessä muiden näyttelijöiden kanssa. Yhdessä esiintymisryhmä pyrkii antamaan yleisölle vakuuttavan esityksen ja jokai- sella esittäjäryhmän jäsenellä on oma roolinsa esitettävänä näytelmän onnistumiseksi. Ryh- män jäsenyys tuo myös velvollisuuden kunnioittaa ryhmän tarkoitusta. Jokaisen ryhmäläisen on luotettava toiseen, että jäsen hoitaa roolinsa hyvin ja asianmukaisesti. Toimiminen yhtei- sen päämäärän tavoittamiseksi, jäsenten välille syntyy luottamuksellinen side. Goffman mai- nitsee ryhmäkumppanuuden, jolloin kumppaneiden välille syntyy riippuvuuden ja vastavuo- roisen tuttavuuden side. (Emt., 90 – 95)
Goffmanin mukaan yksilö on näyttämöllä, joka on jaettu etu- ja takaosaan, jotka vastaavat minuuden julkisia ja yksityisiä puolia. Arkielämässä tällaisina yksityisenä hengähdyspaik- kana julkisista roolisuorituksista toimii koti. Kotona ihminen saa toimia yksityisen minäku- vansa puitteissa. Hän saa riisua roolivaatteensa henkariin ja olla omana itsenään ilman pel- koa siitä, että joku ulkopuolinen (yleisö) tulisi paikalle. (Goffman 1971, 124-126)
13
Haastatteluissani koti nousi juuri tällaiseksi takaosaksi, jossa haastateltava sai riisua sosiaa- lisen ja aktiivisen äidin roolinsa henkariin odottamaan seuraavan päivän näytöstä.
2.3.1 Roolien moninainen maailma
Edellä on käsitelty Goffmanin rooliteoriaa ja roolien merkitystä pääasiassa sosiaalisen iden- titeettiin. Meillä jokaisella on lukuisia eri rooleja, joita vaihdamme joustavasti päivän aikana aina tilanteen mukaan. Voimme olla esimiehiä, äitejä, isiä, tyttäriä, poikia, valmentajia, asi- akkaita yms. Alla tarkastelen tutkimukseni kannalta tärkeimpiin rooleihin liitettyjä rooliolet- tamuksia ja odotuksia sekä rooliristiriitoja. Rooliristiriitoja syntyy silloin kun omaksuttuun rooliin kohdistuu ulkopuolelta asetettuja muutospaineita. Tarkastelen tässä luvussa ainoas- taan äidin, kotiäidin ja vaimon rooleihin liitettyjä rooliodotuksia. Ryhmän jäsenen rooli kyt- keytyy myös näihin rooleihin riippuen siitä, minkälaisesta sosiaalisesta yhteisöstä tai ryh- mästä on kulloinkin kyse.
2.3.2 Äidin, kotiäidin ja vaimon roolit
Tarkastelen tässä yhteydessä kaikkiin kolmeen rooliin liitettyjä rooliodotuksia ja olettamuk- sia. Näen, että nämä roolit liitetään hyvin monissa teksteissä yhteen. Esimerkiksi äidin roo- liin liitetty olettamus lapista ja perheen hyvinvoinnista huolehtijana, liitetään hyvin usein myös vaimon rooliodotukseksi. (Ks. Hynninen 2017, 212) Jokinen ja Saaristo (2002, 269 – 271) käsittelevät näitä kolmea roolia Suomisen perhe -elokuvan kautta. 1940 -luvulla alka- neessa elokuvasarjassa näkyy heidän mukaansa ne odotukset, joita tähän aikaan pidettiin hyvän äidin, kotiäidin sekä vaimon ominaisuuksina. Hyvän vaimon tuli toimia kodin hen- gettärenä, joka piti huolen kodin hyvästä ilmapiiristä. Hänen tuli olla ”luonnollinen, herttai- nen ja rakastava puoliso”, joka oli nuhteeton ja hänellä oli korkea moraali. Äitiyteen on
14
liitetty eri aikakausina hyvin erilaisia rooliodotuksia, mutta niin kuin jäljempänä esitän, vai- mon ja äidin rooliolettamuksista ovat säilyneet. Kristina Berg (2008, 14) väitöskirjassaan
”Äitiys kulttuurisina odotuksina” tuo esiin eri aikakausina vallinneita äitiyteen liittyviä kä- sityksiä. Hän lähtee tarkastelussaan 1800 -luvun teollistumisen aikakaudelta, jolloin suku- puolten toiminta-alueet olivat erotettu selvästi yksityiseen ja julkiseen elämänpiiriin. Nai- selle kuului tämä yksityinen koska sen nähtiin luontuvan naiselle paremmin kuin miehelle.
Äidin rooliin kuului lasten hyvinvoinnista ja kodista huolehtiminen, mies hoiti kodin ulko- puoliset asiat ja kävi kodin ulkopuolella töissä. (Ks. Katvala 2001, 14-15; Hynninen 2017, 213-215; Steil 1997, 50)
Vaikka nykyään molemmat puolisot käyvät kodin ulkopuolella työssä, hyvään äitiyteen liit- tyy samoja ominaisuuksia kuin vuosisadan alkupuolella. Äiti on nähty perheen hyvinvoinnin perustana, joka on vastuussa siitä, että lapsi kehittyy fyysisesti ja psyykkisesti tasapai- noiseksi. Alla olen esittänyt Katvalan (2001, 91) väitöskirjassaan esittämän taulukon haas- tattelemiensa henkilöiden näkemyksistä äitiyden olettamuksista. Taulukossa äitiyteen on lii- tetty ominaisuuksia kuten koossapitäjä, jaksava, perusta, läheinen, huolehtiva, syli, tiukka ja kärsivällinen.
TAULUKKO 1. Uskomusten välityksellä äitiin liitettyjä ilmauksia (Katvala 2001, 90).
15
Koossapitäjän ja perustana olemisen näkisin juuri sodan aikaan tapahtuvan toiminnan kautta.
Agraariyhteiskunnan aikana sekä sotien ja sodan jälkeen suomalaiset äidit ovat hoitaneet lapset ja kodin miesten ollessa rintamalla. Sodan jälkeen äidit osallistuivat muiden naisten tavoin jälleenrakentamaan Suomea ja siirtyivät kaupungistumisen myötä ansiotyöhön kodin ulkopuolelle. Jotkut tutkijat kertovatkin, että näitä tapahtumia tarkastellen kotiäitiys ei ole muodostunut Suomessa niin yleiseksi kuin muissa maissa. (Katvala 2001, 14-20) Jaana Vuori tuo esiin artikkelissaan, kuinka 1960 -luvun yhteiskunnallisten uudistusten kautta, äi- tiys alettiin nähdä yhä enenevässä määrin työssä käyvän äidin roolin kautta. (Vuori 2001, 61; ks. Vuori 2003, 39-46) Suomessa on siis jo pitkään pidetty normina sitä, että molemmat vanhemmat osallistuvat kodin ulkopuoliseen työelämään ja osallistuvat näin perheen toi- meentulon turvaamiseen. (Rönkä, Malinen & Lämsä 2009, 12) Kuitenkaan äitiyteen liittyvät olettamukset eivät ole muuttuneet niin nopeasti kuin äitien työssäkäynti. Tämän osoittavat Katvalan tutkimuksessa esiin nousseet kolmen eri sukupolven edustajien näkemykset siitä, miten he ovat äitiyden nähneet ja kokeneet.
2.3.3 Rooliristiriita
Yksilöllä on monia eri rooleja, joita hän päivittäin vaihtaa ilman ongelmia. Hänellä on selvä kuva rooliodotuksistaan ja toimii niiden mukaisesti. Rooliristiriitoja voi kuitenkin ilmetä, jos jäsen ottaa roolin, jota toinen ei hyväksy tai muut antavat hänelle roolin, jota hän ei halua tai voi täyttää. Yleensä rooliristiriidan aiheuttaa ulkoa tullut paine toimia toisin, mutta rooliris- tiriita voi olla myös henkilön sisäinen ristiriita (Rainio & Helkama 1974 ref. Niemistö 2004, 102) Rooliristiriitatilanteessa oleva henkilö kokee olonsa epämukavaksi koska paineet roo- lien muuttamiseen koskevat hänen toimintaansa. Roolit ovat sidottuja sosiaaliseen identi- teettiin ja niin ulkopäin tulevat paineet muuttaa roolikäyttäytymistä koskevat yksilön sosi- aalista asemaa eikä yksityistä.
Niemistö (2004, 103) on esitellyt Kellermanin vuonna 1992 esittämän jaon rooliristiriita- tyyppeihin.
Rooliristiriita voidaan nähdä sisäisenä. Tässä tapauksessa henkilön ja hänen roolinsa välillä on ero tai hänen kokemansa arvojärjestelmän ja häneen kohdistuvan roolivaatimusten välillä
16
on ristiriita. Henkilö toimii roolissa, jota hän ei tunne omakseen eikä haluaisi siinä toimia.
Esimerkiksi lapseton nainen, joka seurustelee pienten lasten yksinhuoltajaisän kanssa.
Sisäisessä roolien välisessä ristiriidassa saman henkilön useamman roolin välissä on ristive- toa. Henkilö ei osaa valita näistä itselleen sopivaa roolia. Esimerkkinä voisi olla pappi, joka on solistina iskelmäbändissä.
Henkilön valitseman ja toisten odottaman roolin välisessä ristiriidassa henkilön itsensä mää- rittelemän roolin ja toisten henkilöiden häneen kohdistamien rooliodotusten välillä on risti- riita. Esimerkiksi opettajaan kohdistuu paineita toimia eri tavalla rehtorin suunnasta ja toi- sella tavalla oppilaiden vanhempien puolelta. Opettajan halutaan koulun puolelta käyttävän enemmän aikaa tietyn aineen opettamiseen, kun taas vanhemmat haluavat vähentää tämän aineen opetusta. (Biddle 1979, 196)
Henkilöiden välisessä rooliristiriidassa erilaisissa rooleissa toimivien henkilöiden välillä on eroavaisuuksia. Kellerman esittää tästä esimerkin, jossa ohjaajaparin yhteistyössä on vai- keuksia koska toinen ohjaajista viihtyy analyytikon roolissa ja toinen nauttii luovasta tuot- tajan roolista. (Niemistö 2004, 103- 104)
2.4 Vieraaseen kulttuuriin sopeutuminen
Ulkomaille ekspatriaattikomennukselle lähtevillä henkilöillä on edessään vieraaseen kult- tuuriin sopeutuminen. Omat opitut ja omaksutut toimintatavat muuttuvat, ja henkilö joutuu opettelemaan uuden ympäristön ja kulttuurin tavat arjen hoitamiseen. Arjen askareet ovat eri kulttuureissa melko samanlaiset, mutta toimintatavat ovat jokaisen kulttuurin itse tuottamia.
(Ks. myös Biddle 1979, 240) Aikuiselle, jolla on ollut selvät toimintatavat asioiden hoitami- siin, tämä uusi tilanne voi tuntua turhauttavalta ja saada aikaan negatiivisia tunteita uutta ympäristöä kohtaan.
Vieraaseen kulttuuriin sopeutumiskaarista on tehty monia teorioita, jotka sisältävät 3-5 eri vaihetta ennen kuin yksilö on sopeutunut uuteen ympäristöönsä. Kaikissa näissä teorioissa esiintyy alkuihastuksen, kriisin ja vakiintumisen vaiheet. Kehityskaareen sisältyy
17
alkuinnostus, jolloin kaikki asiat koetaan uudessa ympäristössä mielenkiintoiseksi. Alkuin- nostuksen jälkeen seuraa realismi eli kulttuurishokki siitä, että arki alkaa uudessa ympäris- tössä, mutta uudet tavat ja kieli ei tunnu vielä omalta. Kulttuurishokin jälkeen alkaa uuteen ympäristöön sopeutumisvaihe, jolloin henkilö alkaa omaksua paikallisia tapoja ja arvoja.
Viimeisessä vaiheessa henkilö on saavuttanut vakiintuneen mielentilan. Vakiintuneessa mie- lentilassa henkilön asenne voi edelleen pysyä kielteisenä tuntien itsensä edelleen ulkopuo- liseksi uudessa ympäristössä. Toinen vaihtoehto on, että henkilö on sopeutunut uuden ym- päristön toimintatapoihin ja osaa tasapainotella kahden kulttuurin välillä. Kolmantena vaih- toehtona henkilö on sopeutunut niin hyvin uuteen ympäristöönsä, että häntä voidaan pitää natiivikansalaisena. (Hofstede 1993, 299 -301)
Adler esittää omassa teoriassaan viisivaiheisen kehityskaaren uuteen kulttuuriin sopeutumi- sessa. Ensimmäisessä eli kontaktivaiheessa yksilö on vielä kiinnittynyt omaan kulttuuriinsa.
Ensimmäisessä kontaktissaan yksilö tarkastelee uutta ympäristöään lähtökohtana omassa yh- teisössä vallitsevat tavat ja tottumukset. Kontaktivaiheessa innostus ja mielenkiinto uutta ympäristöä kohtaan on korkealla ja tässä vaiheessa yksilö vertailee kulttuurien eroavaisuuk- sia ja samankaltaisuuksia, niin, että hän valikoivasti valitsee eroavaisuuksia keskittyen sa- mankaltaisuuksien etsimiseen. Samanlaisuudet vanhan ja uuden ympäristön välillä vahvis- tavat omaa statusta, roolia ja identiteettiä. Edellä mainitut vahvistukset palvelevat yksilöä jatkamaan oman kulttuurinsa toimintatapoja.
Toisessa vaiheessa, disintegraatiossa, kulttuuriset erot tulevat näkyviin yksilön arjessa.
Tässä vaiheessa yksilö tuntee turhatumista koska hän kokee, ettei hänen oma kulttuurinen ymmärryksensä ole enää suotavaa, eikä tuota toivottua tulosta uudessa ympäristössä. Tulee tunne, että on erilainen ja epäpätevä uusiin tilanteisiin eikä tiedä mitä uudet tilanteet vaatisi- vat. Kokemuksesta seuraa hämmennyksen, vieraantumisen ja alakulon tunteita.
Kolmatta vaihetta reintegraatiota kuvaa uuden kulttuurin kieltäminen, ja yksilön asenteen muuttuminen negatiiviseksi ja vihamieliseksi uutta ympäristöä kohtaan. Yksilö voi tässä vai- heessa hakeutua tarkoituksellisesti vain oman kulttuurinsa edustajien pariin, ja oma pahaolo kohdistetaan uuden ympäristön aiheuttamaksi. (Ks. myös Rousku 1998, 100) Vaikka tässä vaiheessa esiintyy negatiivisia tunteita, Adler näkee nämä tunteet merkkinä siitä, että yksilö
18
on rakentamassa kulttuurista ymmärrystä ja hänelle on kasvamassa taito vastata uudenlaisiin tunteisiinsa. Tämä vaihe nähdään tärkeänä osana yksilön laajempaan tunteiden käsittelyyn ja itsetunnon vahvistamiseen.
Neljännessä autonomia vaiheessa, ymmärrys uutta kulttuuria kohtaan on lisääntynyt, ja yk- silöllä on usko siihen, että hän pystyy toimimaan täysin uudessa ympäristössä. Hän on tasa- painossa kahden kulttuurin välissä, ja hänelle on kehittynyt uusia keinoja, millä hän selviää uudessa ympäristössä. Viides ja viimeisin vieraaseen kulttuuriin sopeutumisvaihe on itse- näisyys, jossa yksilö jo osaa arvostaa eri kulttuurien välisiä eroja ja yhtäläisyyksiä ja pystyy arvostamaan näitä eroavaisuuksia. Vieraaseen kulttuuriin sopeutumisprosessi on matka omaan minuuteen. Mitä enemmän kokee uusia tilanteita ja asioita, sitä enemmän oppii itses- tään. (Adler 1975, 15-22)
19
3 AIKAISEMPI AIHEESEEN LIITTYVÄ TUTKIMUS 3.1 Tutkimuksia ekspatriaattien elämästä ulkomailla
Googlaamalla ”tutkimuksia ekspatriaattinaisten elämästä” huomasin, kuinka paljon interne- tissä on ihmisten omakohtaisia tarinoita heidän elämästään ulkomailla. Pro gradu –tasoisissa tutkimuksissa on tutkittu mm. ekspatriaattivaimojen elämää Thaimaassa sekä YK-rauhan- turvaajien vaimojen elämää Jerusalemissa. Väitöskirjatasoisia tutkimuksia aiheesta ovat teh- neet mm. Oksanen, joka väitöskirjassaan, ”Siirtonaisena Singaporessa” (2006), tutki ulko- maantyökomennukselle mukaan muuttaneiden suomalaisnaisten kokemuksia. Hänen keskit- tyi väitöskirjassaan kuvamaan naisten arkea Singaporessa sekä paluumuuttoa takaisin Suo- meen. Hän tarkastelee ekspatriuutta naispuolison näkökulmasta. Oksasen väitöskirja käsit- telee osittain samoja teemoja kuin minä omassa tutkimuksessani. Hän on halunnut tutkimuk- sellaan tuoda näkyväksi ekspatriaattivaimojen kokeman todellisuuden hyvine ja huonoine puolineen. Tutkimukseni poikkeaa Oksasen tekemästä tutkimuksesta siinä, että keskityn työssäni tarkastelemaan ekspatriaattivaimojen kokemuksia heidän rooliensa ja identiteet- tinsä muuttumisesta ulkomailla olon aikana enkä keskity lainkaan kotimaahan paluuseen.
Kuitenkin hänen tutkimuksessaan on käsitelty samoja teemoja kuin omassani ja sen tähden Pohdinta -luvussa vertailen Oksasen ja oman tutkimukseni tulosten samankaltaisuuksia ja eroavaisuuksia.
Hyvönen (2009) on tutkimuksessaan, ”Lähellä mutta niin kaukana”, tarkastellut suomalais- ten ja virolaisten naisten muuttoliikettä näiden kahden maan välillä ja sitä, miten se on vai- kuttanut heidän äitiyteensä, ja sitä kautta sopeutumiseen uuteen ympäristöön ja sosiaalisten verkostojen luomiseen. Tutkimukseen osallistuneet olivat kaikki pienten lasten äitejä. Tut- kimuksessa ilmeni, että suomalaiset naiset, jotka lähtivät Viroon opiskelemaan tai töihin, integroituivat maahan paremmin kuin komennusmatkalle puolisonsa mukana lähteneet suo- malaiset naiset. Puolisonsa työn takia Viroon lähteneet suomalaiset naiset olivat tekemisissä lähinnä suomalaisten naisten kanssa. Virolaisten naisten kohdalla intergraatio suomalaiseen yhteiskuntaan tapahtui nopeammin. Hyvösen mielestä tähän voi olla syynä se, että
20
virolaisilla naisilla on yleensä jo olemassa olevia yhteyksiä Suomeen ja he tutustuvat ennak- koon suomalaiseen kulttuuriin ja tapoihin. Äitiyden toimintatapoihin muutto vaikutti sekä suomalaisilla että virolaisilla naisilla muuttosyystä ja lähtömaasta riippumatta. Molemmissa tapauksissa turvaverkon puuttuminen lastenhoidossa oli suuri asia. Suureksi asiaksi tämän asian kokivat suomalaiset naiset, jotka olivat lähteneet Viroon miehensä työn takia, ja heille jäi vastuu kodista ja lapsista. Virolaisessa kulttuurissa lähisuku auttaa äitiä lastenhoitoon liittyvissä asioissa, ja virolaiset haastateltavat kokivatkin tämän tuen puuttumisen hyvin mer- kityksellisenä. Virolaisilla naisilla Suomeen tuloon liittyi enemmän epävarmuustekijöitä kuin suomalaisella naiselle muuttaessaan miehensä työn vuoksi Viroon. Virolainen nainen joutui usein jättämään työnsä kotimaassa. Suomalaisnainen lähti yleensä miehensä työko- mennukselle äitiys- tai vanhempainlomansa aikana, jolloin häntä odotti työpaikka Suomeen palattuaan. Hyvönen näkeekin edellä mainitun seikan selittävän sitä, kuinka hänen tutkimuk- sessaan suomalaisnaiset kertoivat nauttivansa kotona olosta, eivätkä kokeneet sitä turhautta- vana tai negatiivisena asiana. Tämä tutkimustulos eroaa muun muassa Oksasen (2006) saa- masta tutkimustuloksesta, jossa äidit kokivat kotona olon ahdistavana.
Warinowskin (2012) väitöstutkimus, ”Maailmalle yhtenä, takaisin toisena –suomalaisen ekspatriaattiperheiden lapset kulttuurisissa siirtymissä”, keskittyy ekspatriaattilasten koke- muksiin perheen ulkomaille muutosta ja paluumuutosta takaisin Suomeen. Tutkimuksessa nousee esiin se, miten tärkeä rooli perheen vanhemmilla on lasten sopeutumisessa vieraaseen kulttuuriin. Tutkimuksessa perheen vanhempien välinen parisuhde määrittyi keskeiseksi perheen sisäiseksi voimavaraksi, joka auttoi lasta sopeutumaan uuteen ympäristöön. Ulko- mailla vanhempien aktiivinen osallistuminen lapsen koulunkäyntiin ja suhteiden luontiin nähtiin myös tärkeänä. Ekspatriaattiperheissä äidin ja lasten yhdessä olo painottui, ja yleensä äidin tehtäväksi jäi yllä mainitut lapsen koulunkäynnin tukeminen sekä sosiaalisten verkos- tojen luominen. Näiden lisäksi äiti oli se, joka takasi toiminnallaan arjen pysyvyyttä, sekä tarjosi lapselle emotionaalista tukea ja lohdutusta.
Saarentalo-Vuorimäen (2015) tutkimus, ”Finnish Expatriates’ adaption to a multicultural environment”, tarkastelee suomalaisten ekspatriaattien sopeutumista Belgian monikansalli- seen ympäristöön. Haastatteluissa löydettiin viisi sopeutumista helpottavaa ulottuvuutta:
21
avarakatseisuus, joustavuus, ulospäinsuuntautuneisuus, usko omaan itseensä sekä seikkai- lunhalu.
Kohosen (2007) tutkimuksessa, ”Essays on the consequences of international assignments on expatriates’ identity and career aspirations”, keskityttiin tutkimaan sitä, miten ulko- mailla asuminen ja työnteko vaikuttavat identiteettiin. Tässä tutkimuksessa keskityttiin tar- kastelemaan työssäkäyviä ekspatriaatteja toisin kuin omassani. Kohonen halusi tällä tutki- muksellaan osoittaa, että yleensä organisaatiossa ei olla tietoisia siitä miten paljon todelli- suudessa ulkomaille muutto ja sieltä palaaminen vaikuttavat lähetettävään työntekijään ja hänen identiteettiinsä. Jotta työntekijän panos pystyttäisiin hyödyntämään paremmin orga- nisaatiossa, sen olisi ymmärrettävä miten toimia, kun lähetettävä työntekijä palaa takaisin ulkomailta.
Berg (2008) on tutkinut väitöskirjassaan, ”Äitiys kulttuurisina odotuksina”, lastensuojelussa toimineiden ammattilaisten ja median (naisten- ja perhelehdet) keskustelua äitiydestä. Hänen tutkimuksensa tavoitteena on tehdä näkyväksi erilaisia tapoja, joiden avulla voidaan tarkas- tella äitiyden eri olettamuksia. Lastensuojelussa toimivien ammattilaisten mukaan hyvään äitiyteen liittyy kodin luominen, kiintymyssuhteen rakentaminen lapsen ja äidin välille sekä lapsen edun asettaminen ensisijaiseksi. Mediapuheessa hyvän äiti nähdään itsenäisenä toi- mijana, jolla on omaa aikaa. Hänen sosiaalinen elämänsä on vilkasta, ja hänellä on vahva ammatillinen identiteetti. Hyvä äiti tekee myös persoonallisia, hänelle sopivia valintoja. Ber- gin mukaan äitiyteen liitetään yhtä aikaa hyvin erilaisia kulttuurisia odotuksia, joiden kanssa äidit joutuvat tasapainoilemaan. Hän näkee, että lastensuojelun ammattilaiset eivät omien olettamustensa takia välttämättä näe ja ymmärrä äitien avunpyyntöjä, koska kulttuuriset äi- tiyden olettamukset ohjaavat heidän toimintaansa.
Katvala (2001) tutkii väitöskirjassaan, ”Missä äiti on? Äitejä ja äitiyden uskomuksia suku- polvien saatossa”, äitiyteen ja äitinä toimimiseen liitettyjä uskomuksia 1900 -luvun alkupuo- lelta aina vuosisadan loppupuolelle. Hän tarkastelee äitiyttä sosiaalisena ja kulttuurisena il- miönä. Tutkimuksessa kolmen eri sukupolven edustajat kertovat kokemuksiaan ja muisto- jaan äidin läsnä- ja poissaolosta ja näiden haastattelujen kautta Katvala rakentaa kuvaa suo- malaisesta äitiydestä. Hän kertoo tutkimuksessaan, että äitiyteen liitetyt uskomukset ovat
22
syvällä yhteiskunnan rakenteissa, sillä haastateltavat eri sukupolvien uskomukset äidistä ja äitiydestä olivat samansuuntaisia. Tarkastelen lähemmin Katvalan tutkimusta äitiyttä koske- vassa kohdassa tutkimuksessani.
Tutkimuksia identiteetin muuttumisesta aikuisiällä on tehty hyvin vähän. Fadjukoffin (2007) tutkimus ”Identy formation in adulthood”, perustuu yli kolmekymmentä vuotta kes- täneeseen professori Pulkkisen käynnistämään Lapsesta-aikuiseksi pitkittäistutkimukseen.
Tutkimuksen tulosten mukaan identiteetti voi kehittyä vielä myöhemmällä iällä. Hän keskit- tyi tutkimaan identiteetin kehitystä varhaisaikuisuudesta keski-ikään. Fadjukoff kertoo, että aikuisiän identiteetin muuttumisen tutkiminen on ollut vähäistä mutta näkee sen tutkimuksen tärkeänä. Tämä tutkimuksen tulokset osoittavat sen miten vahva identiteetti tuo psykososi- aalista hyvinvointia vielä aikuisiälläkin. Nyky-yhteiskunnan sirpaleisuus ja yksilökeskeisyys ilman pysyviä rakenteita asettavat identiteetin vakaudelle haasteita. Yksilöllä pitää hänen mielestään olla nyky-yhteiskunnassa vahva identiteetti monilla eri elämänalueilla, jotta sel- viää nyky-yhteiskunnan vaatimuksista.
Monet henkilöt ovat kirjoittaneet opaskirjoja omiin kokemuksiinsa perustuen. Esimerkiksi Pascoe on kirjoittanut useita opaskirjoja, joissa käsitellään muun muassa ulkomaille lähdön asettamia vaatimuksia parisuhteelle, vanhemmuuteen sekä naisen rooliin. Alanko & Rousku ovat kirjoittaneet julkaisun ”Työ ja koti maailmalla” -muuttajan valmentautumisoppaan, jossa annetaan käytännönläheisiä neuvoja siihen, mihin ja miten kannattaa varautua, jos suunnitelmissa on lähteä ulkomaan komennusmatkalle. (Alanko & Rousku 1998)
Suomalainen Junkkarin pariskunta on myös kirjoittanut kirjan omiin ja tapaamiensa ekspat- riaattien kokemuksiin perustuen. Teoksessa ”Nykyajan paimentolaiset” (2003) he tarkaste- levat miten ulkomailla tehtävä työ vaikuttaa sekä yksilöön että perheeseen. Teos käsittelee hyvin paljon samoja teemoja kuin oma tutkimukseni ja tämän takia tarkastelen tätäkin teosta Tutkimuksen tulokset -luvussa.
Kivitie ja Sallinen Simard (2018) ovat haastatelleet kirjaansa 15 eri suomalaisnaista, jotka ovat muuttaneet ulkomaille uransa perässä. He kertovat omissa elämäntarinoissaan päätök- sistään lähteä ulkomaille, siellä koetuista onnistumisistaan ja pettymyksistään. Näissä tari- noissa pohditaan naiseutta, menestystä vieraassa maassa sekä sitä, mitä heille tarkoittaa
23
onnellisuus. Kirjan suomalaisnaiset edustavat ulkomailla työssä olevia naisia, mutta yhty- mäkohtia omaan työhöni löytyy muun muassa naiseutta, äidin roolia ja kulttuurishokkia tar- kasteltaessa.
24
4 TUTKIMUKSEN MENETELMÄLLISET RATKAISUT JA TOTEUT- TAMINEN
4.1 Laadullinen tutkimusmenetelmä
Tutkimukseni on laadullinen tutkimus. Syy miksi valitsin tehdä tutkimukseni laadullisena tutkimuksena, johtui siitä, että halusin tutkimuksessani käyttää tutkittavieni omia kokemuk- sia tutkittavasta aiheestani. Lähtökohtani tutkimuksen tekemiselle oli haluni ymmärtää ja tuoda esiin suomalaisten ekspatriaattivaimojen kokemuksia ja tuntemuksia siitä, millä tavoin ulkomailla olo on vaikuttanut heidän identiteettiinsä. Seuraavana esitettävät laadullisen tut- kimuksen tunnuspiirteet sopivat tutkimukseeni. Käytän runkona Hirsjärven, Remeksen ja Sajavaaran teoksessaan esittämiä tunnuspiirteitä.
Laadullisessa tutkimuksessa ihminen on tärkein tiedon keruun kohde. Tutkimuksessa keski- tytään ymmärtämään hänen kokemuksiaan ja merkityksenantojaan tutkittavaan asiaan.
Vaikka yksittäisten ihmisten kokemuksista ei voidakaan vetää tutkimuksessa yleisiä johto- päätelmiä, niiden avulla pystytään paremmin ymmärtämään tutkittavaa ilmiötä. (Ks. myös Alasuutari 2011, 43, 87)
Tutkittavaa aineistoa tarkastellaan yksityiskohtaisesti ja laaja-alaisesti. Aineiston monipuo- lisen tarkastelun mahdollistaa se, ettei laadullisessa tutkimuksessa ole hypoteeseja. Tutki- jalla voi olla ennakkokäsityksiä tutkimuskohteesta mutta ne eivät saa muodostua esteeksi löytää uusia näkökulmia tutkittavaan asiaan.
4.2 Fenomenologis-hermeneuttinen lähestymistapa
Tutkimukseni perustuu kokemusten tutkimiseen ja niiden tulkintaan. Fenomenologis- her- meneuttisessa lähestymistavassa lähestytään tutkimusta toisen ihmisen kokemusten kautta.
Siinä tarkastellaan, miten todellisuus esittäytyy ihmiselle hänen elämismaailmassaan.
(Vilkka 2015, 171)
Fenomenologisessa lähestymistavassa ei olla kiinnostuneita yksittäisistä sanoista tai haasta- teltavan äänenpainoista vaan yksittäisistä merkityksistä, joita tutkittava tuottaa puheen
25
avulla ilmiöstä tai asiasta. Silloin ollaan kiinnostuneita merkityskokonaisuuksista, jotka tu- levat esiin yksittäisten mielellisten merkitysten kautta. (Emt., 2015, 172)
Fenomenologian perustaja ja filosofi Husserl (1859 – 1938) näki fenomenologian oppina kokemuksesta. Sen perustana oli intentionaalisuus eli se, että tietoisuus aina on tietoisuutta jostakin, tietoisuudella on aina kohde, joten kaikella on merkitystä. Hänen tavoitteenaan oli luoda fenomenologiasta ennakko-oletuksista vapaa tiede, jossa tutkimuskohteena tutkitaan ainoastaan kokemusta. (Niskanen 2005, 101-102)
Heideggerin fenomenologis - hermeneuttisen näkemyksen mukaan ihmisen kokemukset ja sosiaalinen ympäristö nivoutuvat yhdeksi kokonaisuudeksi. (Niskanen 2005, 105; Backman
& Luoto 2006, 10)
Lähestymistavan tarkoituksena on tuoda tietoisuuteen niitä asioita, jotka ovat tunnettuja, mutta jotka ovat tottumuksen myötä käyneet itsestään selviksi tai huomaamattomiksi. (Nis- kanen 2005, 104) Hermeneuttinen tutkimuskohde on ihmisten välisessä kommunikaatiossa ja niissä ilmenevissä merkityksissä. Yhteisöllinen ja yksityinen ymmärrys ovat sidoksissa toisiinsa. Tämän näkemyksen mukaan kokeminen ja ymmärtäminen perustuvat aina johon- kin aiemmin koettuun kokemukseen, josta on muodostunut ennakko-oletus tuleviin asioihin ja tilanteisiin. (Vilkka 2015, 179) Tämä tarkoittaa sitä, ettei ole mahdollista päästä kokemaan puhdasta todellisuutta niin kuin Husserl tavoitteli. Hermeneuttiseen lähestymistapaan liite- tään hermeneuttisen kehän käsite. Tämä kuvaa mielestäni hyvin yllä olevaa yhteisöllisen ja yksityisen ymmärryksen yhteyttä. Kehän avulla tutkija pystyy ymmärtämään paremmin tut- kivaa kohdetta. Kehäajattelun tarkoituksena on, että inhimilliset kokemukset voidaan ym- märtää ulkoisten kohteiden kautta, ja näitä kohteita ymmärtää ihmisten subjektiivisia koke- muksia tutkimalla. (Niskanen 2005, 91.) Tarkoituksena on, että tutkija vuoropuhelua käy- dessään omaksuu uutta tietoa ja ymmärrystä tutkittavasta aiheesta. (Vilkka 2015, 179-180) Fenomenologis-hermeneuttisen ajattelutavan mukaan tutkijan ennen tutkimuksen aloitta- mista ollut esiymmärrys vaikuttaa siihen missä valossa hän tutkittavan kohteen näkee. Tut- kimuksen onnistumisen tähden tutkijan tulisikin kyseenalaistaa esiymmärrystään koko tut- kimuksen tekoprosessin ajan. (Emt., 2015, 172; Toikka 2006, 185)
26
Fenomenologis-hermeneuttinen tutkimusote on siis keino päästä käsiksi tutkimuskohteen il- miöstä antamiin merkityksiin ja niiden pohjalta voidaan alkaa tulkita ilmiön merkityksiä tar- kemmin. Tässä lähestymistavassa yhdistyvät Husserlin kysymys siitä mikä on kokemus sekä Heideggerin kysymys siitä mitä on oleminen? Tarkoitukseni on pyrkiä ymmärtämään tutkit- tavan ilmiön, ulkomailla olon vaikutusta ekspatriaattivaimojen kokemusmaailmassa. Haas- tattelen tutkimuskohteitani, jotta pääsisin paremmin sisälle kunkin haastateltavan ajatuksiin ja tuntemuksiin.
Fenomenologis-hermeneuttisessa lähestymistavassa tutkijan esiymmärtämisen jatkuva ky- seenalaistaminen on tärkeää tutkimuksen oikeiden merkitysten esiin tuomisen kannalta.
Oma esiymmärrykseni tutkittavaan aihepiiriin kumpuaa omasta kokemuksestani sekä teori- aan perehtymisestä. Kokemusperäinen esiymmärrys on syntynyt elämällä samassa elämän- tilanteessa kuin haastateltavanikin. Teoreettinen esiymmärrys on hankittu aihealuetta käsit- televästä kirjallisuudesta sekä tutkimuksista. Tutkijana pyrin siirtämään oman esiymmärryk- seni sivuun, koska se saattaa sisältää virheellistä tietoa ja etukäteisoletuksia. Omasta esiym- märryksestäni on ollut hyötyä lähinnä tutkimuskysymyksiä ja lähestymistapoja hahmotel- lessa.
4.3 Teemahaastattelu
Tutkimukseni tutkimusongelman selvittämiseen valitsin tutkimusmenetelmäksi teemahaas- tattelun. Teemahaastattelu sopii mielestäni hyvin aineistokeruumenetelmäksi tutkimukseeni, koska halusin tuoda esille haastateltavieni kokemuksia ja tunteita.
On olemassa kolmen päätyypin tutkimushaastatteluja: strukturoitu haastattelu eli lomake- haastattelu, teemahaastattelu sekä avoin haastattelu. Näistä kolmesta haastattelumuodosta strukturoitu haastattelu on tarkimmin säädelty. Strukturoidussa haastattelussa käytetään apuna lomaketta, jossa kysymykset ja esittämisjärjestys ovat ennalta määrätyt ja ne ovat kai- kille samat. Haastattelussa ei oteta huomioon sitä, että ihmisillä on erilaiset käsitykset ja
27
merkitykset asioista, joten tässä voi vaarana olla, että joihinkin kysymyksiin ei saada vas- tauksia koska vastaajat eivät ymmärrä kysymyksen tarkoitusta. Tämän tähden ennen haas- tattelutapahtumaa, tutkijan on panostettava juuri kysymysten laadintaan ja muotoiluun, jotta hän saa oikeat vastaukset haluttuun kysymykseensä. (Hirsjärvi & Hurme 2011, 44 -45) Lomakehaastattelun vastakohtana voidaan pitää avointa haastattelua. Lomakehaastattelu on strukturoitu ja avoin haastattelu strukturoimaton eli kysymyksiä tai haastattelun kulkua ei ole mitenkään etukäteen määritelty. Tutkija yrittää keskustelun avulla saada selville tutkit- tavan mielipiteitä ja ajatuksia ilman, että keskustelunkululle olisi asetettu mitään määrättyä tavoitetta. Koska haastattelutilanne on näin avoin, tutkijalta edellytetään erityistä osaamista, jotta tutkimukseen tarvittavat tiedot tulisivat esille. (Hirsjärvi et al 2007, 204)
Teemahaastattelu sijoittuu lomake- ja avoimen haastattelun välimaastoon, kuitenkin lähem- mäs avointa kuin lomakehaastattelua. Teemahaastattelua kutsutaan myös puoli- struktu- roiduksi haastatteluksi. (Hirsjärvi & Hurme 2011, 47)
Teemahaastattelu eroaa lomakehaastattelusta siinä, ettei haastattelussa ole käytössä tiukasti määrättyjä kysymyksiä tai järjestystä vaan siinä edetään teemojen avulla. Aiotut kysymykset kysytään mutta teemahaastattelun hyvänä puolena on se, että tutkija voi tilanteen mukaan muokata ymmärrettävämmäksi tiettyä kysymystä tai hypätä sen yli, jos tilanne sitä vaatii.
(Hirsjärvi et al 2007, 203)
Teemahaastattelun esikuvana pidetään Mertonin, Fisken ja Kendallin (1956) kehittelemää kohdennettua haastattelua. Kohdennetun haastattelun periaatteena on se, että siinä lähdetään olettamuksesta, että kaikki haastateltavat ovat kokeellisesti kokeneet yhteisen kokemuksen ja tätä lähdetään tutkimaan tutkijan ennalta tehtyjen analyysien ja valmiiksi suunnitellun haastattelurungon pohjalta. (Hirsjärvi & Hurme 2011, 47)
Se, miten teemahaastattelu eroaa esikuvastaan kohdennetusta haastattelusta, on juuri siinä, ettei haastateltavien edellytetä kokeneen kokeellisesti yhteistä kokemusta vaan kaikenlaisia yksilön ajatuksia ja tunteita voidaan tutkia haastattelun avulla. Yksilön oman elämismaail- man avaaminen omine kokemuksineen ja merkityksineen on teemahaastattelun päätavoite.
(Emt., 48)
28
4.4 Aineiston hankinta ja tutkimukseen osallistuneet
4.4.1 Teemahaastattelun toteutus
Teemahaastattelu antoi minulle haastattelun aikana vapauden elää tilanteen mukaan vaihdel- len tarpeen mukaan kysymysten paikkaa tai tehden tarkentavia lisäkysymyksiä. Halusin ettei minun tarvitsisi keskeyttää haastateltavan kerrontaa sen tähden, että hän vastasi toiseen ky- symykseen mihin hänen piti alun perin vastata, vaan hän sai keskeytyksettä jatkaa puheensa loppuun asti. Haastattelutilanne on vuorovaikutustilanteena herkkä erilaisille ulkopuolisille ärsykkeille, etten halunnut liian strukturoidulla menetelmällä vaikuttaa sen kulkuun negatii- visesti. Joskus kuitenkin huomasin, että haastattelu lähti laajenemaan liikaa teemojen ulko- puolelle, eikä se ollut enää tutkimukseni kannalta tärkeää tietoa, vaikka liittyi ulkomailla asumiseen. Ensimmäisen kerran kun näin kävi, en osannut mielestäni tarpeeksi ajoissa muut- taa keskustelun suuntaa. Huomasin kotona, että vaikka haastatteluun kului aikaa yli tunti, tutkimukseni kannalta tärkeää tietoa haastattelussa oli paljon vähemmän. Seuraavissa haas- tatteluissa osasin jo aikaisemmin lähteä kääntämään keskustelun kulkua tutkimukselleni tär- keisiin asioihin. Edellä kuvatun tilanteen jälkeen huomasin taas kerran, kuinka tärkeää haas- tattelun onnistumiselle on haastattelijan kokemus.
Haastatteluni pohjalla on tutkimusongelma, johon muodostin varsinaiset haastattelukysy- mykset. Haastattelukysymykset esitän kappaleen lopussa.
Haastattelutilanteet vaikuttivat olevan kaikkien haastateltavien kohdalla suhteellisen välittö- miä. Hienoista alkujännitystä kuitenkin oli ennen haastattelun alkua mutta se hälveni haas- tattelun alettua. Tietokoneen läsnäolo ja tieto haastattelun tallentamisesta sai yleensä ensiksi aikaan jännittyneen reaktion, mutta se näytti unohtuvan tai ainakin painuvan taka-alalle melko pian. Kaikki haastateltavat naurahtivatkin haastattelun päättymisen jälkeen sitä, ettei- vät edes muistaneet, että tämä oli haastattelu ja, että keskustelutilanne nauhoitettiin.
Nauhoituksen aiheuttama jännitys lähti pois sillä, että kokeilin, että nauhoitus toimii ja ko- keilimme yhdessä puhua nauhalle ennen varsinaisen haastattelun alkua. Tämän jälkeen
