272 virittäjä 2/2010
kielitieteen kentiltä
9. huhtikuuta 2010 kokoontui Temppeli- aukion kirkkoon suuri joukko kielentut- kijoita ja opet tajia saattamaan viimeiselle matkalle dosentti Silva Kiurua, joka oli maaliskuun lopussa menehtynyt anka- raan sairauteen. Suomen kielen ja Mikael Agricolan päivä sai vielä yhden merki- tyksen. Hyvästelimme Mikael Agricolan kielen syvällisen tuntijan mutta myös ys- tävän ja työtoverin, jonka rinnalla moni meistä ehti opiskella, opettaa ja tutkia suomen kieltä, jotkut vuosikymmeniä- kin.
Silva Sola tuli ylioppilaaksi vuonna 1952 Helsingin Tyttönormaalilyseosta ja alkoi opiskella Helsingin yliopiston histo- riallis-kielitieteellisessä osastossa latinaa
Silva Kiuru 1932–2010
ja englantia. Hän suunnitteli aluksi pää- aineekseen Rooman kirjallisuutta mutta aloitti suomen kielen pääaineopinnot jo syksyllä 1953 ja asettui Castrenianumin tiedeyhteisöön. Laajaan murreaineistoon pohjautuva laudaturtyö valmistui vuonna 1960, maisterin tutkinto 1964. Sola teki opintojensa ohella ansiotyötä fennistii- kan ja lähialojen laitoksissa. Vuonna 1957 hän työskenteli Sanakirja säätiön ama- nuens sina, vuonna 1958 Suomalais-Ugri- laisen Seuran stipendiaattina ja vuosina 1959–65 tutkimuslaitos Suomen suvussa etymologisen sanakirjan toimittajien as- sistenttina. Päätyönsä lisäksi hän myös opetti Ruotsin suurlähettiläälle suomea päivittäin kahdeksan vuoden ajan.
273
virittäjä 2/2010
Lukuvuonna 1965–66 Kiuru hoiti Hel- singin yliopistossa suomen kielen lehto- raattia ja sai sitten valtion humanistiselta toimikunnalta puolentoista vuoden tut- kijastipendin lisensiaatintutkielmansa valmistamiseen. Sitä seurasi työ Suomen Akatemian kielitoimistossa Nykysuomen sivistyssanakirjan toimittajana. Vuonna 1971 Sola viimeisteli lisensiaatintyönsä ja sai Helsingin yliopistosta suomen kie- len lehtorin viran, josta hän jäi eläkkeelle vuonna 1995. Vuonna 1977 Silva Kiuru väitteli tohtoriksi. Hän hoiti yliopisto- uransa aikana yhteensä toistakymmentä vuotta suomen kielen ja suomalaisen fi- lologian apulaisprofessuureja, pariin ot- teeseen professuuriakin, ja jatkoi ope- tus- ja ohjaustöiden ohessa tutkimustyö- tään. Lukuvuoden 1990–91 Kiuru nautti varttuneen tieteenharjoittajan apurahaa.
Vuonna 1993 hänet nimitettiin Helsingin yliopistoon suomen kielen dosentiksi.
Silva Kiurulla oli myös monia luotta- mustehtäviä. Hän toimi valan tehneiden kielenkääntäjien tutkintolautakunnan jä- senenä vuodet 1980–86 ja suomen kielen lautakunnassa 1988–91. Vuosina 1981–92 Kiuru oli Kotikielen Seuran toinen va- raesimies, ja vuodesta 1981 vuoteen 1999 asti hän toimi Virittäjän toimitusneuvos- ton jäsenenä.
Tutkijana Silva Kiurussa yhdistyivät loputon kiinnostus kielen ilmiöihin ja oman tieteenalan tradition vankka tunte- mus. Hän hallitsi fennistisen tutkimuspe- rinteen mutta oli samalla uutta luova it- senäinen tutkija, jolla oli kyky jakaa tut- kimusideoita ja -aineistoja myös opiskeli- joille ja toisille tutkijoille. Kiurun kekse- liäisyys tuli esille jo laudaturtyössä, joka käynnisti hänen suomen kielen kielto- hakuisia verbejä käsittelevän tutkimuk- sensa. Kootessaan tutkimuskohteeksi so- vittua murresanastoa talon ulko- ja väli-
katon osista hän törmäsi arkistolippaassa piittahirsi-lippujen lähellä piitata-verbiin.
Havainto, että tämän verbin lisäksi mo- net muutkin verbit hakeutuvat kielteisiin konteksteihin, johti lopulta väitöskirjaan.
Vuonna 1977 ilmestynyt väitöskirja Suomen kielen kieltohakuiset verbit oli omana aikanaan poikkeuksellinen mur- reaineistoon pohjautuva monografia. Ku- ten kirjan nimestäkin näkyy, Kiuru tutki murteita kielimuotona, josta pääsee tar- kastelemaan suomen kieliopilliseen ra- kenteeseen kiteytyneitä merkityksiä. Täs- säkin tutkijan innovatiivisuus ja fennistii- kan tutkimushistoria kohtasivat. Lukuun ottamatta Kiurun opettajan ja kollegan Eeva Lindénin julkaisuja suomen mur- teiden syntaksia oli tältä pohjalta lähes- tytty viimeksi 1800- ja 1900-lukujen vaih- teessa.
Silva Kiurun keskeiseksi tutkimus- alueek si nousi kuitenkin kirjasuomen historia. Aihepiiriin johti osaltaan jo yli- opisto-opetus, jonka tarpeisiin Kiuru laati yhdessä dosentti Laila Lehikoisen kanssa oppikirjan Kirjasuomen kehitys. Kiuru tutki kirjasuomea 1980-luvulta 2000-lu- vulle saakka. Lukuisissa tapaustutkimuk- sissaan Mikael Agricolasta nykysuomen alkuvuosikymmenille hän kartoitti sen vaiheita ja muotoja ja kävi samalla syste- maattisesti läpi käytännöllisesti katsoen suurimman osan suomeksi tuona aikana julkaistusta kirjallisuudesta ilman tieto- koneiden apua. Myöhemmin Kiuru kuu- lui ensimmäisiin atk:ta apuvälineenään käyttäneisiin fennisteihin ja opasti auliisti muitakin sitä hyödyntämään. Hänellä oli tapana tehdä artikkeleissaan tutkimus- prosessi näkyväksi ja antaa metodisia neuvoja opiskelijoille ja tutkijoille. Niinpä niitä käyttävät fennistien lisäksi hyväk- seen monet muutkin kansallisesta histori- asta ja kulttuurista kiinnostuneet tutkijat.
274 virittäjä 2/2010
Tutkijoita ja opiskelijoita palvelee nyt- temmin myös teos Palavasta rakkau- desta äidinkieleen: Silva Kiurun tutkimuk- sia suomen kirjakielen historiasta (2009), Helsingin yliopiston suomen kielen oppi- aineen Kieli-sarjan 18. volyymi, joka on Silva Kiurun kotilaitoksen kunnianosoi- tus hänen elämäntyölleen. Kirja sisältää kuusitoista artikkelia suomen kirjakie- lestä 1500-luvulta 1900-luvun alkupuo- lelle asti sekä suhteellisen kattavan julkai- suluettelon Kiurun tuotannosta.
Artikkelivalikoima tuo esiin Silva Kiurun näkökulmien laaja-alaisuuden.
Tutkijana hän tarkasteli milloin ortogra- fian tai muiden normien kehitystä, mil- loin kirjakielessä eri aikoina edustuneita morfologian, sanaston tai syntaksin piir- teitä. “Lukemastaan tekstistä tutkija voi löytää sekä tutkimusaiheet että kysymyk- siinsä vastaukset”, Kiuru kirjoitti. Hän paneutui yhtä intohimoisesti ja tarkasti vanhan raamatun- ja lakikielen suomen- nosten kuin suomenkielisen kaunokirjal- lisuudenkin monilähtöiseen alkutaipa- leeseen. Hän jäljitti niistä esimerkiksi pu- hutun suomen kielen tai erikielisen kir- jallisen tradition piirteitä, vertaili kohta kohdalta alkutekstejä ja niiden suomen- nosversioita, pohti käännöksissä näky- viä tavoitteita, strategioita ja eri kääntä- jien mahdollisia kynänjälkiä. Tutkimus on salapoliisintyötä, Kiuru luonnehti teh- täväänsä.
Silva Kiuru opetti suomen kielen opis- kelijoita lehtorina, apulaisprofessorina ja professorina. Hän luennoi useita perus- opintoihin kuuluvia kursseja: lauseoppia, kirjasuomen historiaa, murteita ja äänne- historiaa. Lisäksi hän piti proseminaaria ja harjoituskursseja. Kiurun opetuksesta kuulsi valtava kiinnostus opetettavia ai- heita kohtaan. Hänen lukeneisuutensa ja fennistiikan tuntemuksensa tulivat esiin
useissa opiskelijoille annetuissa lukuoh- jeissa. Luennoillaan hän kommentoi fen- nistiikan tutkimuksia ja antoi siten mallia oman tietämyksen jatkuvaan kehittämi- seen. Hän teki havaintoja päivänkohtai- sesta kielenkäytöstä, haki uusia esimerk- kejä ja kannusti myös opiskelijoitaan kie- len tarkkailemiseen. Kieli ja kielenkäyttö olivat Kiurulle pysyvä innostuksen lähde, ja tätä innostusta hän pyrki siirtämään uusille opiskelijapolville.
Silva Kiurun kielellinen luovuus oli- kin hänen kursseillaan jatkuva hämmäs- tyksen ja ilon aihe. Äännehistorian lain- alaisuudet saivat luennoilla uuden elä män havainnollisten esimerkkien kaut ta. Op- pikirjoissa esitellyt aakkoselli set äänne- ja sanahistorian esimerkki luettelot muun- tuivat riimeiksi ja loruksi, joiden avulla keskeiset ilmiöt jäivät mieleen. Suomen kielen myöhäisiä alkutavujen difton- geja ja pitkiä vokaaleja Kiuru havainnol- listi poimimalla esi merkkiluettelosta lau- seen ”kuun kaari luo jäähän myös hiiren pään”. Lainasanakerrostumista hän laati näytelmän, jonka eri roolihahmot käyt- tivät balttilaisia ja germaanisia lainoja.
Diftongeja tarkasteltaessa hän kertoi lap- suutensa kirjoitusharjoituksista. Kun me- kaaninen kirjainten ja tavujen harjoittelu ei innostanut, Silva-tyttö alkoi keksiä sa- noja ja lauseita, joissa esiintyi mahdol- lisimman paljon samaa äänneyhdistel- mää, vaikkapa yi-diftongia: ”Syksyisin myimme lyijykyniä yksityisille ryijykaup- piaille.” Pedagogisista lauseopin esimer- keistä voi mainita Kiurun keksimän kah- vipöytäkeskustelun, josta oppii modaali- verbin eri funktioita: ”Teidän täytyy olla Rouva Nieminen.” – ”Niin täytyy, ikävä kyllä.”
Kiurun omaperäisyys, huumori ja epäsovinnaisuus riemastuttivat opiskeli- joita. Hän puhui helsinkiläisittäin, mikä
275
virittäjä 2/2010
yllätti monet, jotka olivat odottaneet kir- jakielen sävyttämää puhetta suomen kie- len laitoksella. Luennoillaan hän kertoi asia-aiheiden lomassa kulttuurikaskuja ja anekdootteja elämänsä varrelta. Ihailijoi- den joukko kasvoi vuosi vuodelta; Silva Kiurun välittömyys, into ja persoonalli- suus lumosivat kuulijat.
Silva Kiuru suhtautui opiskelijoihin kunnioittavasti. Vanhan yliopistomaail- man kasvattina hän teititteli heitä ja teki sitten opintojen aikana varta vasten si- nunkaupat. Luennoilla hän kysyi opiske- lijoiden mielipiteitä ja suhtautui arvosta- vasti heidän kysymyksiinsä. Opinnäyttei- den aiheista sovittaessa hän kysyi opiske- lijan omaa kiinnostusta: ”Mitä te itse ha- luaisitte tutkia?” Hän seurasi opiskelijoi- densa opintoja, työtä ja elämää ja solmi useiden kanssa pysyviä lämminhenkisiä ystävyyssuhteita. Kiuru muisti opiskeli- joiden pro gradu- tai harjoitustyön aiheet ja saattoi antaa niihin vinkkejä kadulla tai yliopiston käytävällä. Fennistiikan histo- riassa on lukuisia opinnäytteitä ja artik-
keleita, joiden alkusysäyksenä on ollut Silva Kiurun kekseliäs huomio.
Elämäntyönsä opettajana ja tutkijana Silva Kiuru teki palavasta rakkaudesta äi- dinkieleen – niin kuin ylioppilas August Ahlqvistkin, jonka kirjeestä Elias Lönn- rotille Kiurun artikkelivalikoiman nimi on peräisin. Viimeisenä työnään Silva Kiuru tarkasteli laajasta kirjallisesta ai- neistosta suomen kielen ajanilmauksia.
Hän teki tätä tutkimusta elämänsä lop- puun asti ja lahjoitti tulokset kollegojen käyttöön vain muutamia päiviä ennen kuolemaansa. Suomen kielen tutkijana ja opettajana Kiuru jatkoi matkaa tiellä, jolla Mikael Agricola aloitti ja jota Lönn- rot ja Ahlqvistkin kulkivat. Työtoverit ja oppilaat ovat kiitollisia Silva Kiurun mat- kakumppanuudesta.
Pirjo Hiidenmaa etunimi.sukunimi@aka.fi Lea Laitinen etunimi.sukunimi@helsinki.fi
