Perustoimeentulotuen siirto Kelalle : fenomenografinen tutkimus sosiaalityöntekijöiden käsityksistä aikuissosiaalityössä

Perustoimeentulotuen siirto Kelalle

-

Fenomenografinen tutkimus

sosiaalityöntekijöiden käsityksistä

aikuissosiaalityössä

Hänninen Kristiina, 0107107 Komulainen Pirjo, 0159249 SIMO1317 Pro gradu - tutkielma (40 op) Kevät 2015

Sosiaalityön e-osaamisen maisterikoulutus

Lapin yliopisto Sosiaalityön oppiaine Skaffari Pia

mihannin@ulapland.fi pkomulai@ulapland.fi

sosiaalityöntekijöiden käsityksistä aikuissosiaalityössä Tekijät: Kristiina Hänninen ja Pirjo Komulainen

Koulutusohjelma/oppiaine: Sosiaalityön e-osaamisen maisteriohjelma Työn laji: Pro gradu -työ_x_ Sivulaudaturtyö__ Lisensiaatintyö__

Sivumäärä: 85 + 1 liite Vuosi: 2015

Tiivistelmä:

Perustoimeentulotuen siirrosta Kelalle on keskusteltu useita kertoja vuodesta 1986 lähtien. Hallitus päätti kehysriihessä 25.3.2014, että perustoimeentulotuki siirtyy sosi- aalitoimesta Kelassa käsiteltäväksi etuudeksi 1.1.2017. Täydentävän- ja ennaltaehkäi- sevän toimeentulotuen myöntäminen säilyy edelleen sosiaalitoimen tehtävänä. Tut- kimme pro gradu-tutkielmassamme perustoimeentulotuen siirtymisen vaikutuksia Ke- lalle aikuissosiaalityön sosiaalityöntekijöiden näkökulmasta.

Tutkimuksemme on fenomenografinen tutkimus, jonka tehtävänä on selvittää sosiaalityöntekijöiden käsityksiä muutoksen vaikutuksista. Teoreettisena viitekehyksenä käytämme kokonaisvaltaista sosiaalityötä. Tutkimuksen aineisto on kerätty teemahaastattelemalla kuutta aikuissosiaalityöntekijää Oulun kaupungista.

Aineiston analyysimenetelmänä olemme käyttäneet SWOT-nelikenttäanalyysia, jonka avulla tarkastelemme sosiaalityöntekijöiden käsityksiä nykytilanteen vahvuuksista ja heikkouksista sekä tulevaisuuden uhkista ja mahdollisuuksista, joita tarkastelemme suhteessa kokonaisvaltaiseen sosiaalityöhön.

Sosiaalityöntekijöiden käsitykset perustoimeentulotuen siirron vaikutuksista lisäävät asiakkaiden tasa-arvoista kohtelua ja tasapuolisuutta kuntakohtaisten erojen poistues- sa. Muutoksen nähtiin lisäävän myös joustavuutta ja poistavan toimeentulotuen ali- käyttöä. Uhkana työntekijät näkivät kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ihmisten ohjautumisen jatkossa Kelasta sosiaalitoimeen sekä kuntien myöntämän täydentävän- ja ennaltaehkäisevän toimeentulotuen menojen kasvun.

Kokonaisvaltaisen sosiaalityön toteutumisen näkökulmasta sosiaalityöntekijät näkivät tärkeänä yhteisen kriteeristön luomisen, jonka perusteella asiakkaat ohjautuisivat Ke- lalta sosiaalitoimeen. Yhteistyö Kelan ja sosiaalitoimen välillä nähtiin erittäin tärkeänä.

Yhtenä ratkaisuna esitettiin mahdollisia yhteispalvelupisteitä, jossa olisi saatavilla kaik- ki asiakkaiden tarvitsemat palvelut.

Avainsanat:Toimeentulotuki, aikuissosiaalityö, kokonaisvaltainen sosiaalityö, muutos Muita tietoja:

Suostun tutkielman luovuttamiseen kirjastossa käytettäväksi_x_

Suostun tutkielman luovuttamiseen Lapin maakuntakirjastossa käytettäväksi_(vain Lappia koskevat)

Kuvio 1. Esimerkki sosiaalityöntekijöiden käsityksistä SWOT nelikenttäjaottelusta 45

2 Tutkimuksen lähtökohdat ... 5

2.1 Toimeentulotuen siirto Kelalle ... 5

2.2 Kokonaisvaltainen sosiaalityö ... 10

3 Toimeentulotuki sosiaalityön työvälineenä ... 16

3.1 Asiakkaana aikuissosiaalityössä ... 16

3.2 Toimeentulotuki ... 23

3.3 Sähköinen asiointi ... 28

4 Tutkimustehtävä ja metodologiset kysymykset ... 31

4.1 Tutkimuksen tehtävä ja tavoite ... 31

4.2 Fenomenografia lähestymistapana ... 32

4.3 SWOT-analyysi ... 36

5 Tutkimuksen toteutus... 39

5.1 Tutkimusaineiston keruu ja aineisto ... 39

5.2 Tutkimusanalyysi ... 43

5.3 Eettiset kysymykset ... 46

6 Tutkimustulokset toimeentulotuen siirrossa Kelalle ... 52

6.1 Toimeentulotuki osana sosiaalityötä... 52

6.2 Tulevaisuuden uhat ja mahdollisuudet muutoksessa ... 62

7 Kokonaisvaltaisen sosiaalityön toteutuminen uudistuksessa ... 68

8 Pohdinta ... 74

Lähteet ... 81

Liite ... 86

1 Johdanto

Tarkastelemme pro gradu-työssämme perustoimeentulotuen siirtymisen vaikutusta Kansaneläkelaitokselle (Kela) aikuissosiaalityön sosiaalityöntekijöiden näkökulmasta.

Olemme molemmat tehneet kokonaisvaltaista sosiaalityötä pienissä kunnissa ja Pirjo on tehnyt kandidaatin tutkielman aiheesta sähköinen toimeentulotuen asiointi osana kokonaisvaltaista sosiaalityötä. Kandidaatin tutkielman loppupäätelmänä oli, että kyse ei ole lainkaan sosiaalityöstä, koska sähköisiä hakemuksia Oulussa käsittelevät etuuskäsittelijät. Heillä ei välttämättä ole sosiaalialan koulutusta ja kyse on hyvin mekaanisesta käsittelystä harkintamahdollisuudesta huolimatta. Asiakkaiden kokonaisvaltainen suunnitelmallinen sosiaalityö sähköisessä asioinnissa ei siis toteudu määritelmän tarkoittamalla tavalla. Loppupäätelmä tukee siltä osin hallituksen kehysriihessä 25.3.2014 päättämää rakenneuudistusohjelman mukaista uudistusta, jonka mukaan normin mukainen perustoimeentulotuen käsittely siirtyisi Kelan toimistoille 1.1.2017 alkaen. Päätös näyttäisi irrottavan perustoimeentulotuen käsittelyn sosiaalityöstä yhä vahvemmin, vaikka perustoimeentulotuki on ollut sosiaalihuoltolain mukaan tärkeä ja olennainen osa sosiaalihuoltoa ja aikuissosiaalityötä.

Toimeentulotuen käsittelyn uudistus on suuri ja mielenkiintoinen muutos, joka vaatii nykyiseen sosiaalihuoltolakiin (17.9.1982/710) ja toimeentulotukilakiin (30.12.1997/1412) muutoksia ja uudistuksia. Sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamista pohtinut työryhmä on jättänyt loppuraporttinsa syksyllä 2012 ja lakiluonnos on ollut lausuntokierroksella 17.6.2014 saakka. (Sosiaali- ja terveysministeriön tiedote 94/2014). Hallituksen esitys uudeksi sosiaalihuoltolaiksi on annettu 18.9.2014 eduskunnalle. Esitys on tarkoitettu käsiteltäväksi yhdessä vuoden 2015 valtion talousarvion kanssa. Uuden lain on tarkoitus tulla voimaan 1.4.2015.

Sosiaalihuoltolain uudistus on ensimmäinen vaihe sosiaalihuollon lainsäädännön kokonaisuudistuksessa. Uuden lain tavoitteena on siirtää painopistettä

erityispalveluista yleispalveluihin, vahvistaa asiakkaiden yhdenvertaista kohtelua ja tehostaa viranomaisten välistä yhteistyötä. Lähtökohtana on asiakaskeskeisyyden vahvistaminen määrittelemällä tuen tarpeet, joilla sosiaalipalveluja ja muuta sosiaalihuoltoa annetaan. Asiakkaille tulisi subjektiivinen oikeus palveluihin, joilla turvataan välttämätön huolenpito ja toimeentulo sekä lapsen terveys ja kehitys.

(Sosiaali- ja terveysministeriön tiedote 196/2014.)

Nykyisen sosiaalihuoltolain (20.12.2002/1134) mukaan sosiaalihuollolla tarkoitetaan sosiaalipalveluja, toimeentulotukea, sosiaaliavustuksia ja sosiaalista luottoa tai niihin liittyviä toimintoja. Lain mukaan sosiaalihuoltoon kuuluvina tehtävinä kunnan on huolehdittava sosiaalipalvelujen järjestämisestä, toimeentulotuen antamisesta kunnassa oleskelevalle sekä sosiaaliavustusten suorittamisesta. Laki määrittää, että sosiaalityö on sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön suorittamaa ohjausta, neuvontaa ja sosiaalisten ongelmien selvittämistä ja tukitoimia, joilla ylläpidetään ja edistetään yksilöiden ja perheiden turvallisuutta ja suoriutumista. Toimeentulotukilain (30.12.1997/1412) mukaan toimeentulotuki on sosiaalihuoltoon kuuluva viimesijainen taloudellinen tuki, jolla turvataan henkilön ja perheen vähintään välttämätön toimeentulo ja edistetään itsenäistä selviytymistä.

Sosiaali- ja terveysministeriön tiedotteen 75/2014 mukaan perustoimeentulotuen siirto Kelalle lisäisi yhdenvertaisuutta, tehostaisi toimintaa ja vähentäisi kuntien tehtäviä tiukassa taloustilanteessa. Kyse on hyvin merkittävästä muutoksesta, jonka uskotaan parantavan sosiaalialan ammattilaisten mahdollisuuksia tehdä entistä vaikuttavampaa ja mielekkäämpää työtä sekä kohdistaa painopistettä enemmän ennaltaehkäisevään työhön. Tällöin taloudellisen avun tarve pienenisi. Uudistus vaatii huolellisen valmistelun, jotta sillä voitaisiin saavuttaa asetetut tavoitteet. Nykyisin perustoimeentulotuen käsittely on usein hyvin mekaaninen ja laskennallinen toimenpide, jota tehtäessä ei yleensä tavata asiakasta, vaan päätös tehdään joko kirjallisen tai sähköisen hakemuksen pohjalta. Olemme aikuissosiaalityöntekijöinä kuitenkin nähneet taloudellisen tuen yhtenä merkittävänä osana sosiaalihuoltoa, jossa tärkeässä roolissa on asiakkaan kokonaisvaltaisen elämäntilanteen huomioiminen

asiakkaan näkökulmasta. Harvalla toimeentulotukea saavalla henkilöllä kyse on pelkästään riittämättömästä tulosta. Usein taustalta löytyy monia ongelmia koskien asumista, työttömyyttä, päihteiden käyttöä, velkaantumista ja taloudellisia vaikeuksia, jotka ovat perinteisiä aikuissosiaalityön tehtäväalueita.

Uudistusta perustellaan myös Kelan toimivilla tietojärjestelmillä, joista kunnat ovat tähän saakka poimineet päätöksentekoon tarvittavat tiedot. Kelassa on mahdollisuus yhden tietojärjestelmän avulla tehdä tarkempaa seurantaa, yhtenäisempää ohjausta sekä lisätä sähköistä asiointia ja työtä voidaan tehdä missä tahansa Suomessa. Kela voi hankkia asiakkaan tietoja useista kansallisista järjestelmistä, mikä vähentää asiakkaan itsensä toimittamien tulotietojen tarvetta ja samalla takaisinperinnät vähenisivät, koska kaikki tarvittavat tiedot ovat yhden toimijan tietojärjestelmässä. Kelan näkemyksen mukaan säästöjä saataisiin myös siitä, jos kuntien sosiaalityöntekijät käyttäisivät Kelan järjestelmiä myös täydentävän- ja ennaltaehkäisevän toimeentulotuen käsittelyyn. (Sosiaali- ja terveysministeriön tiedote 75/2014.)

Jatkossakin toimeentulotuen myöntäminen perustuisi hakemukseen, johon myös muiden Kelan etuuksien myöntäminen perustuu. Kuntakohtaisia eroja tuen suuruudessa ei enää olisi ja käsittely olisi asiakkaiden kannalta yhdenmukaisempaa.

Kuntien sosiaalityöntekijöille jäisivät edelleen harkintaa vaativat eli täydentävän- ja ennaltaehkäisevän toimeentulotuen päätökset. Asiakkaiden ohjautuminen Kelasta sosiaalitoimeen tapahtuisi yhteisesti sovittujen perusteiden mukaisesti. (Sosiaali- ja terveysministeriön tiedote 75/2014.) Kyse on suuresta uudistuksesta, josta on keskusteltu useita kertoja jo vuodesta 1986 alkaen ja viimeksi siirtoa ehdotettiin vuonna 2009, jolloin se ei vielä toteutunut. (Niemelä 2014).

Perustoimeentulotuen käsittelyn siirto on ajankohtainen aihe, jonka toteutuksen suunnittelu on vielä kesken. Uskomme tutkimuksemme antavan ajankohtaista tietoa sosiaalityöntekijöiden käsityksistä siitä, mitä muutos voi tuoda tullessaan.

Tutkimuksemme tavoitteena on kuvata aikuissosiaalityöntekijöiden käsityksiä perustoimeentulotuen siirtymisestä Kelalle ja sen aiheuttamia muutoksia kokonaisvaltaiseen sosiaalityöhön aikuissosiaalityössä. Tarkastelemme SWOT-analyysin nelikenttäjaottelun avulla, millaisia uhkia, mahdollisuuksia, vahvuuksia ja heikkouksia muutoksella on aikuissosiaalityöntekijöiden käsitysten mukaan kokonaisvaltaiseen sosiaalityöhön. Tutkimuksemme on laadullinen tutkimus, jonka aineisto on kerätty haastattelemalla kuutta aikuissosiaalityössä työskentelevää sosiaalityöntekijää Oulun kaupungista.

Tutkimuksemme aluksi luvussa kaksi, kuvaamme tutkimuksen lähtökohdat.

Tarkastelemme luvussa toimeentulotuen siirtoa Kelalle sekä kokonaisvaltaista sosiaalityötä. Luvussa kolme avaamme aikuissosiaalityön ja toimeentulotuen käsitteitä sekä sähköisen asioinnin aiheuttamia muutoksia. Tutkimustehtävä ja tutkimuksen tavoite sekä metodologiset kysymykset kuvataan luvussa neljä. Tässä luvussa kerromme fenomenografisesta lähestymistavasta ja SWOT-analyysista. Luvussa viisi kerromme tutkimuksen toteutuksen, johon kuuluu tutkimusaineiston keruu ja aineisto sekä analyysi ja eettiset kysymykset. Tutkimustulokset perustoimeentulotuen siirrossa Kelalle SWOT:n nelikenttäjaottelun pohjalta kirjoitamme auki luvussa kuusi. Luvussa seitsemän käsittelemme tutkimustulosten pohjalta muutoksen vaikutusta kokonaisvaltaiseen sosiaalityöhön. Luku kahdeksan on pohdintaluku.

2 Tutkimuksen lähtökohdat

2.1 Toimeentulotuen siirto Kelalle

Sosiaali- ja terveysministeriön asiantuntijaryhmä (2014) arvioi, että nykyjärjestelmä perustoimeentulotuen osalta ei toimi parhaalla mahdollisella tavalla.

Asiantuntijaryhmä on käynyt läpi erilaisia vaihtoehtoisia malleja kunnan ja Kansaneläkelaitoksen yhteistyön lisäämiseksi perustoimeentulotuen myöntämisessä.

Kaikki työskentelymallit ovat teknisesti toteuttavissa, mutta ne edellyttävät muutoksia nykyiseen lainsäädäntöön laajemmin kuin vain toimeentulotukea koskien. Muutoksen muodosta riippumatta keskeisessä asemassa on tiedon tehokkaampi siirtyminen sähköisten järjestelmien kautta ja sen myötä tiedon tehokkaampi käyttö. Tästä johtuen voidaan tavoitella myös muita hyötyjä, kuten henkilöstösäästöjä. Asiakkaan asemassa tapahtuu muutoksia nykytilanteeseen nähden tuen saatavuuden, harkinnanvaraisuuden ja sosiaalityöhön kytkeytymisen näkökulmasta. Jokaiseen malliin sisältyy sekä kustannuksia lisääviä että vähentäviä tekijöitä. Keskeisimmät kustannuksiin vaikuttavat tekijät ovat tiedon hallinnan ja siirron muutoksiin liittyvät kustannukset, henkilöstön määrissä tapahtuvat muutokset sekä arvio tuen alikäytön muutoksesta. Kuntien kannalta perustoimeentulotuen käsittelyn siirtyminen Kelalle toisi suurimmat säästöt kustannusten siirtyessä valtiolle. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2014, 25.)

Kelan arvioiden mukaan Kelan ja kunnan välisen teknisen käyttöyhteyden rakentamisesta, ylläpidosta ja käyttökustannuksista aiheutuu Kelalle noin 2,2–3,5 miljoonan euron kustannukset. Kuntien tietojärjestelmien kustannusvaikutuksia ei ole vielä pystytty arvioimaan. Keskeisimpinä huomioina on säilyttää yhteys sosiaalityöhön nykyisellä tasolla. Etuna nähdään, että kunnan sosiaalihuollon viranomaisten käyttämä aika Kelasta saatavien tietojen hankkimiseen sekä asiakkaan ilmoittamien tietojen tarkastamiseen vähenee huomattavasti. Asiakkaiden näkökulmasta hyötynä on se, että esitettävien, taloudellisia ja muita olosuhteita kuvaavien selvitysten määrä vähenee.

Tavoitteena asiakkaan näkökulmasta on myös se, että asiakkaalla on paremmat edellytykset etuuden saamiseen silloin, kun hän on siihen oikeutettu. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2014, 25.)

Palvelu- ja tietojärjestelmäyhteistyössä keskeisimmät huomiot kiinnittyvät yhden luukun periaatteeseen. Haittana on, että nykyisen kaltainen kytkentä kunnan sosiaalityöhön muuttuu. Laskennan ja maksatuksen siirrossa kustannuksia tulisi olemaan alikäytön vähentymisestä enimmillään noin 300 miljoonaa euroa vuodessa.

Säästöjä voi syntyä tietojärjestelmien kehittymisen kautta syntyvästä henkilöstöresurssien tehokkaammasta käytöstä. Säästöjä toisi myös kunnan henkilöstö- ja hallintomenojen väheneminen. Kelan henkilöstökustannusten kasvua ei vielä pystytä arvioimaan. Keskeisimpinä huomioina sosiaalityön tuen tavoitettavuus perustoimeentulotukea haettaessa heikentyy. Perustoimeentulotuen siirtymisestä Kelalle tavoitteena on kustannussäästöjen lisäksi kansalaisten yhdenvertaisuuden lisääntyminen. Lisäksi yksilökohtainen tarveharkinta vähenee. Uhkana sosiaalityölle ja erityisesti asiakkaille on, että sosiaalityön tuen tavoitettavuus perustoimeentulotukea haettaessa heikentyy. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2014, 2728.)

Sosiaali- ja terveysministeriön johtaja Kari Ilmonen luennoi Kemissä 11.11.2014 Sosiaalialan ajankohtaisfoorumissa perustoimeentulotuen siirtymisestä Kelalle.

Ilmonen käytti mielenkiintoista lainausta puhuessaan toimeentulotuen ongelmien yhteydessä ”tramboliiniefektistä”. Tällä efektillä hän tarkoitti palvelua, jossa nopea apu ei toteudu, vaan asiakkaat jäävät pidemmäksi ajaksi toimeentulotuen asiakkuuteen. Hän näki perusturvan vuotavan, koska etuudet ovat liian pieniä, jonka seurauksena perustoimeentulotuen merkitys on kasvanut. Toimeentulotuen hakijamäärät ovat kasvaneet ja pitkäaikaisen toimeentulotuen tarve on lisääntynyt.

Toimeentulotuesta on tullut näin ollen ensisijaisin etuus, vaikka sen tarkoitus on olla viimesijaisin etuus. Ilmonen korosti, että meneillään oleva uudistus ei ole kansalaispalkkauudistus. Ilmonen puhui myös ”sosiaalityön katoavasta olemuksesta”.

Hänen mielestään pitäisi ohjata oikeat ihmiset tekemään oikeita töitä, koska väärät työt ovat yhteiskunnallisesti kalliita. Sosiaalityöllä hän näki olevan tällä hetkellä liiaksi

mekaanista laskentaa, vaikka sillä tulisi olla enemmän ennaltaehkäisevä rooli, jota myös uudessa sosiaalihuoltolaissa korostetaan. Tulevan uudistuksen tavoitteena on yhden luukun periaate, jossa samasta paikasta haettaisiin kaikki etuudet.

Tarkoituksena on olemassa olevan tiedon kokoaminen ja päätöksenteon nopeuttaminen. Haasteina ovat harkinnan perusteiden ja sosiaalityön uudenlainen muotoutuminen.

Toimeentulotuen käsittelyä Kelassa on kokeiltu Vantaan Korsossa ja Myyrmäellä 1.6. – 31.12.2013 ja tuolloin enemmistö kokeiluun osallistuneista asiakkaista on pitänyt Kelan palvelua nopeampana, sujuvampana, helpompana ja vähemmän byrokraattisena, toteaa tutkija Tyyne Hakkarainen SOSTEblogissa 27.2.2014. Kelan arvion mukaan heillä olisi paremmat mahdollisuudet tarjota toimeentulotukea sitä tarvitseville, koska on arvioitu, että 35 – 50 % toimeentulotukeen oikeutetuista jättää sen nyt hakematta.

Siirron vastustajien mukaan tuen maksatus Kelan kautta voi passivoida ja etuudesta tulee normaali perustulo, joka kasvattaa kustannuksia. Lisäksi tuki erkaantuisi sosiaalityöstä, jolloin entistä useammat asiakkaat jäisivät ilman tarvitsemaansa sosiaalityötä. (Sosiaalibarometri 2014, 76–80.)

Kelan ja Vantaan toimeentuloturvan palveluyhteistyökokeilu on jatkunut syyskuun 2014 loppuun. Myönteisten kokemusten myötä kokeilua on laajennettu matkan varrella uusiin asiakasryhmiin. Asiakkailla on mahdollisuus saada etuuskäsittelijän päätös toimeentulotuesta, mutta harkinnanvarainen toimeentulotuki edellyttää kaupungin sosiaalityön tekemää arviointia. Vantaan kaupungin palvelupäällikön mukaan palveluyhteistyötä on testattu palvelumallilla, jossa asiakas voi hakea yhdeltä luukulta kaikki toimeentuloturvaetuudet. Kaupungin ja Kelan yhteistyöllä tavoitellaan myös nopeutta ja joustavuutta päätöksentekoon. Kelan Vantaa-Porvoon vakuutuspiirin johtajan mukaan asiakkaat ovat olleet palveluun enimmäkseen tyytyväisiä.

Yhteistyökokeilun aikana Kelaan jätettyjen hakemusten määrä on lisääntynyt joka kuukausi. Vantaan pilotti on johtajan mukaan saanut paljon positiivista huomiota valtakunnan politiikassa ja mediassa. Vantaan kaupunki on hakenut mukaan

Kuntakokeiluun, jossa kunnan ja Kelan perustoimeentulotukihakemusten käsittelyä voidaan laajentaa nykyisestä mallista. (Kelan lehdistöinfo 20.5.2014.)

Sosiaalityön tutkimuksen seura ja THL järjestivät 28.8.2014 seminaarin, jossa aiheena oli ”Perustoimeentulotuki Kelalle – mitä siitä seuraa sosiaalityölle. Siellä Vantaan johtava sosiaalityöntekijä Jarl Spoof oli huolestunut sosiaalityön asemasta tulevan muutoksen myötä. Hän korosti suunnitelmallisen sosiaalityön merkitystä. Ongelmana siinä on tänäkin päivänä se, että laki ei valvo suunnitelmallisuuden toteutumista.

Lisäksi hän toivoi asiakkaita mukaan palvelun suunnitteluun. Sosiaalityön pitäisi mennä sinne, missä asiakkaat ovat. Aikuissosiaalityö tulisi nähdä tiimityönä. Spoofin mukaan Kelalla voisi olla sosiaalityöntekijä, joka tekisi palvelutarpeen arvioinnin. Kelan Vantaan-Porvoon vakuutuspiirin johtaja Timo Saaren mukaan Kelan vahvuutena on sen systemaattisuus toiminnassa ja joustavat tietojärjestelmät. Ongelmana Saari toisaalta näkee sähköisen asioinnin, joka vähentää asiakkaiden kohtaamista. Saari oli huolestunut sosiaalityön arvostuksesta. Käsitteenä sosiaalipalveluiden saaminen luukulta oli hänen mielestään sosiaalityötä väheksyvä eikä ole yhdentekevää millä käsitteillä sosiaalityöstä puhutaan.

Uusien palvelumuotojen kehittäminen ja vaihtoehtojen tarjoaminen asiakkaille on hyvää palvelua ja lain asettama velvoite. Haastavaa kehittämisessä on se, että toimeentulotuki on viimesijainen etuus ja sen asiakkaat ovat usein yhteiskunnassa kaikkein heikoimmassa asemassa ja heidän osaamisessa, jaksamisessa ja kyvykkyydessä käyttää palveluja on puutteita. (Nummela, 2011, 144). Tulevatko sähköisessä asioinnissa tai tuen käsittelyn siirryttyä Kelalle hakemuksesta selville kaikki ne seikat, joilla on vaikutusta asiakkaan kokonaisvaltaiseen auttamiseen ja tulevatko asiakkaat ohjatuksi tarvitsemaansa palveluun? Nummelan (2011, 27) mukaan toimeentulotukea tarvitsevat ihmiset ovat keskeinen asiakasryhmä aikuissosiaalityössä ja taustalla esiintyy merkittävästi elämänhallinnan ongelmia. Juuri elämänhallinnan ongelmien vuoksi olisi tärkeää, että asiakkaat ohjautuisivat helposti aikuissosiaalityön asiakkaiksi myös tulevasta Kelan etuusyksiköstä. Tällöin asiakkaan ongelmiin päästäisiin puuttumaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Talentian (2008, 6–7, 15) kyselyn mukaan sosiaalityöntekijät kannattavat edelleen kirjallisen etuuskäsittelyn laajentamista, mutta he eivät kannattaneet perustoimeentulotuen siirtoa Kelan käsiteltäväksi. Etuuskäsittelyn laajentamisen edellytyksenä on, että sosiaalityöntekijöiden työpanosta ohjataan entistä enemmän vaativaan sosiaalityöhön ja sosiaalityölle turvataan riittävät resurssit. Kun perustoimeentulotuen käsittely siirtyy Kelalle, tulisi kiinnittää huomiota siihen, millaisella koulutustaustalla olevat ihmiset käsittelevät hakemuksia. Ja kenellä on riittävästi ammattitaitoa arvioida, onko asiakkaalla sosiaalityön tarvetta? Tähän asti asiakkaan palvelutarpeen on voinut määrittää sosiaalialan ammattilainen. Näkisimme, että myös tulevaisuudessa sosiaalityön tarpeen arvioinnin voi suorittaa vain sosiaalialan ammattitutkinnon suorittanut henkilö, joten Kelan olisi resursoitava tähän riittävä määrä sosiaalialan ammattilaisia.

Sosiaalityöntekijät ovat itse määritelleet kriteerit, joiden täytyttyä asiakkailla olisi mahdollisuus päästä henkilökohtaisesti tapaamaan sosiaalityöntekijää. Kriteerit ovat uusi asiakkuus, kiireellisyys, sosiaalityön tarve ja harkinnan tarve. Käytännössä tämä ei välttämättä toteudu uusien asiakkaiden kohdalla suuremmilla paikkakunnilla, koska toimeentulotuen hakijoiden määrät lisääntyvät jatkuvasti. Tapaamisen järjestyminen on ollut yleisintä silloin, kun etuuskäsittelijän päätösvalta ei ole riittänyt asioista päättämiseen tai asiakkaalla on monia ongelmia, ettei hän tule autetuksi etuusyksikössä. Sosiaalityöntekijät ovat todenneet, että mikäli asiakkaat pääsisivät halutessaan keskustelemaan työntekijän kanssa, voisi myös valitusten määrä laskea.

Nyt valitusten määrää nostaa se, että hakemuksesta on voinut jäädä pois oleellisia asioita. Myös päätösten perusteluista on voinut jäädä pois asiaan vaikuttavia tekijöitä ja asiakkaat eivät välttämättä ymmärrä saamaansa päätöksen sisältöä. (Nummela 2011, 120–121.) Selkeät kriteerit helpottaisivat asiakkaiden ohjaamista sosiaalityön asiakkaiksi, mutta jokaisen asiakkaan tilanne on niin yksilöllinen, että kriteerien laatiminen on haasteellista.

2.2 Kokonaisvaltainen sosiaalityö

Sosiaalityön tärkeimmät tehtävät sisältävät elämänhallinnan edistämisen, auttamisen, perusturvan takaamisen sekä ongelmatilanteiden lievittämisen. Psykososiaalista työtä korostetaan eniten ihmisten vaikeiden elämäntilanteiden ratkaisemisessa.

Moniammatillinen sosiaalityö koetaan merkittävänä tekijänä muuttuvissa toimintaympäristöissä. Verkostotyö, yksilökohtainen palveluohjaus ja aluetyö ovat tärkeitä käytännön työtä ohjaavia tekijöitä. (Kemppainen ym. 1998, 150–151.) Perustoimeentulotuen siirtyessä Kelalle tulee moniammatilliseen yhteistyöhön panostaa entistä enemmän, jotta asiakkaat osaavat ohjautua tarvitsemiinsa palveluihin.

Tutkimuksen mukaan sosiaalityöntekijät näkevät herkästi palvelujen kasvavan tarpeen.

Palvelujen tuleva kasvu merkitsee hyvinvointipalvelujen painopisteen siirtymistä julkisesta tuottamisesta kansalaisyhteiskunnan vastuun suuntaan. Eniten julkisista palveluista kasvaisivat Kelan ja kuntien yhdessä tuottamat palvelut. Sosiaalityön muuttuva rooli vaatii nykyisen tehtävärakenteen selkiyttämistä niin, että uudet haasteet saavat tilaa. Sosiaalityöntekijät saavat usein muilta hallintokunnilta vaikeat asiat hoidettavakseen ilman yhteistyöllistä otetta. Työnjaollisesti ratkaisemattomat kysymykset vaikeuttavat sosiaalityön mahdollisuuksia vastata uusiin haasteisiin ja toteuttaa työssään tarvittavaa yhteistyötä. (Kemppainen ym. 1998,152.)

Asiakkaan ohjautuessa sosiaalityöntekijän vastaanotolle, on hänen elämässään kyse kartoitusta vaativasta ongelmasta tai vaikeasta tilanteesta. Kartoituksessa voidaan määritellä muutokseen johtavat tavoitteet, johon yhteistyössä asiakkaan kanssa lähdetään pyrkimään. Tavoitteena voi olla esimerkiksi elämänhallinnan tai itsenäisen suoriutumisen parantaminen tai kuntoutumisen tukeminen. Näihin tavoitteisiin pyritään tuen, neuvonnan ja ohjauksen keinoin sekä kartoittamalla asiakkaan vahvuudet. Tärkeää työskentelyssä on suunnitelmallinen toiminta ja sen vuoksi on panostettava alkuvaiheen kokonaisvaltaiseen tilanteen kartoitukseen. Suunnitelmat nähdään tärkeänä, jotta asiakkaalla ja työtekijällä on tiedossa yhteisesti sovitut

päämäärät ja keinot niihin pääsemiseksi. Kokonaisvaltaisuus kuvaa tässä vahvaa paneutumista asiakkaan tilanteeseen, joka edellyttää asiakkaan yksilöllistä kohtaamista huomioiden asiakkaan elämänkokemukset, erilaiset taloudelliset olosuhteet ja sosiaaliset verkostot. (Juhila 2008, 16–24, 98.)

Palvelutarpeen kartoituksen tulee olla kokonaisvaltaista ja lisätä asiakkaan sosiaalista turvallisuutta ja toimintakykyä. Palvelutarpeen kartoitus on pohjana kaikille asiakkaalle myönnettäville palveluille ja muille sosiaalialan työntekijöille, jotka jatkossa työskentelevät asiakkaan kanssa. Mikäli kyse on vain toimeentulotuesta, eikä muita sosiaalisia ongelmia ilmene, asia etenee etuuskäsittelyyn. Jos kyse on muusta kuin lyhytaikaisesta tai tilapäisestä toimeentulotuen tarpeesta, asia etenee sosiaalityöntekijälle, jolla viime kädessä on vastuu asiakkaan tilanteesta. (Nummela, 2011, 60.) Tämä olisi tärkeää huomioida niissä kriteereissä, joilla asiakkaat ohjautuvat Kelasta sosiaalitoimeen.

Arja Jokisen (2008, 110–111) mukaan työntekijällä on asiakastilanteessa sekä tuen antajan että kontrolloijan rooli jo virkansa puolesta. Viranomaisrooliin kuuluu vallankäytön ja kontrollin elementit. Valta mahdollistaa resurssien jakamisen asiakkaille, mutta toisaalta tuo myös velvollisuuden käyttää kontrollia työskentelyssä.

Jan Fookin (2002, 142) mukaan vallan rakenteella ei ole merkitystä, mutta oleellista on se, miten valtaa käyttää, siihen sitoutuu tai luo sen avulla mahdollisuuksia. Sosiaalityön ydinkysymyksiä on aina ollut tuen ja kontrollin suhde, joiden välistä tasapainoilua aikuissosiaalityö on. Sosiaalityöntekijät itse näkevät tuen kaikenlaisena auttamisena, vuorovaikutuksellisena kohtaamisena sekä asiakkaiden asioiden eteenpäin viejänä ja puolestapuhujana. Kontrolliin nähdään kuuluvan tilanteen tarkkailua, asioiden varmistamista ja seurantaa, mutta myös rajojen ja rangaistusten asettamista.

Asiakkaan tilanteeseen voi tulla negatiivisia piirteitä ja se voi haitata luottamuksellisen suhteen kehittymistä, mikäli asiakas kokee, ettei hän tule kuulluksi ja arvostetuksi.

Erityisen korostunutta tämä on juuri aikuissosiaalityössä, koska työskentely kohdistuu täysi-ikäisiin ihmisiin, jotka ovat itse vastuussa itsestään ja elämästään. (Jokinen 2008, 111–135)

Sosiaalialan eettisissä ohjeissa (2005, 7–8) on linjattu, että jokaisella ihmisellä on itsemääräämis- ja osallistumisoikeus sekä oikeus yksityisyyteen ja oikeus tulla kohdatuksi kokonaisvaltaisesti. Tämä tarkoittaa sitä, että ammattilainen pyrkii huomioimaan asiakkaan kaikki elämänalueet ja kohtaa hänet myös osana perhettä, ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa. Ammattilainen auttaa asiakasta hänen omien vahvuuksiensa tunnistamisessa ja kehittämisessä.

Aikuissosiaalityön todellinen kokonaisvaltainen kohtaaminen tapahtuu, kun asiakas kohtaa viranomaisen henkilökohtaisesti, jolloin voidaan varmistaa todellinen vuorovaikutus, kohtaaminen, kuulluksi tuleminen ja asiakasprosessin eteneminen.

(Nummela 2011,13.) Asiakkaan ja työntekijän välisessä tapaamisessa lähtökohtana on asiakkaan huomioiminen kokonaisvaltaisesti. Kokonaisvaltaisessa kohtaamisessa huomioidaan ihmisen koko olemus auttamistilanteessa. Kokonaisvaltainen kohtaaminen on olennainen osa asiakaslähtöistä sosiaalityötä ja kyseessä on vuorovaikutussuhde heidän välillään. Asiakasta ei voida pitää työn passiivisena subjektina, vaan hän on aktiivinen toimija vuorovaikutussuhteessa. (Juhila 2006, 201–

202.) Myös sosiaalityöntekijät itse tiedostavat kohtaamisen tärkeyden työssään, koska sillä varmistetaan asiakkaan saavan hyvää palvelua ja tulevan parhaiten autetuksi.

Työntekijöiden mukaan hyvässä kohtaamistilanteessa on toimittava eettisten periaatteiden mukaisesti, kohdattava asiakas aidosti, ymmärrettävä asiakkaan kokonaistilanne ja tunnettava myös palvelujärjestelmä. (Nummela 2011, 112.)

Kokonaisvaltainen sosiaalityö ei voi perustua ihmisen persoonallisiin ominaisuuksiin, vaan on aina sidoksissa hänen sosiaaliseen ympäristöönsä. Sosio-ekonominen tilanne sekä aiemmat tapahtumat ja kokemukset vaikuttavat ihmisen nykytilanteeseen.

Sosiaalityössä asiakkaan ongelmia ja vaikeuksia osataan kohdata kokonaisvaltaisesti ja aiemmat asiayhteydet huomioiden. (Fook 2002, 4.) Kohtaamisen kenttä on laaja ulottuen yksittäisten asioiden hoitamisesta koko elämäntilanteen huomioimiseen.

Keskeisenä tavoitteena ja tehtävänä asiakkaan elämässä nähdään kokonaisvaltaisen muutoksen aikaansaaminen ja tässä muutoksessa tukeminen. Sosiaalityöntekijät näkevät tärkeänä asiakkaiden elämäntilanteen tunnistamisen ja kokonaistilanteen

ymmärtäminen edellyttää, että asiakkaan menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus huomioidaan mahdollisimman laajasti. Asiakkaan lisäksi on huomioitava lähisuhteet, verkostot, koti ja naapurustokin. Lisäksi on huomioitava asiakkaan oma vastuu ja kokemusten yksilöllisyys, koska ei ole olemassa kahta samanlaista tilannetta.

(Nummela 2011, 62, 111–113.)

Kyösti Raunion (2004, 140–141) mukaan kokonaisvaltaisessa kohtaamisessa asiakas pyritään nostamaan työntekijän rinnalle ja toimimaan oman elämänsä asiantuntijana.

Asiakkaan ja työntekijän välinen vuorovaikutussuhde on ratkaisevassa osassa siinä, että asiakkaan psykososiaalinen avuntarve saadaan kartoitettua ja annettua hänelle hänen tarpeitaan vastaava apu. Tavoitteena on saada aikaiseksi muutos asiakkaan ajattelu- ja toimintatavoissa. Onnistuessaan tämä johtaa vastuulliseen aikuisuuteen, itsestä ja läheisistä huolehtimiseen ja elämänhallinnan parantumiseen. (Juhila 2008, 94).

Adrian Wardin (2010, 48) mukaan asiakkaan kohtaaminen edellyttää korkeaa virittynyttä yhteyttä toiseen ihmiseen. Sosiaalityöntekijä kohtaa asiakkaan, jolla on oma elämän historia ja persoonallinen tilanne. Sosiaalityöntekijän tulee olla tietoinen ammatillisesta tehtävästä, etiikasta ja rajoitteista tämän suhteen. Asiakkailla voi olla paljon toiveita sosiaalityöntekijän kohtaamiseen. Sosiaalityöntekijän tulee tunnistaa asiakkaan ongelmat ja löytää ratkaisut tai keinot estää vaikeiden olosuhteiden jatkumisen. Tässä sosiaalityöntekijän persoonalliset keinot ja neuvokkuus saattavat joutua koetukselle.

Saija Kankaan (2011, 15–28, 37–40) tutkimuksen mukaan sosiaalityöntekijät näkevät yhdeksi syyksi asiakkaiden huonoon elämäntilanteeseen palvelujärjestelmän ongelmat ja yhteiskunnalliset seikat. Asiakkaat ajetaan luukulta ja palvelusta toiseen ja kukaan ei ole riittävästi perehtynyt tilanteeseen, eikä tunne asiakasta. Tutkimuksen mukaan sosiaalityöntekijät haluaisivat tuntea asiakkaansa hyvin, jotta olisi mahdollisuus suunnitelmallisempaan ja oikein kohdistettuun työhön. Sosiaalityöntekijät näkevät asiakkaiden elämäntilanteet toimeentulotukiongelmia laajempina ja he haluavat etsiä

niihin ratkaisuja yhdessä asiakkaiden kanssa. Tällöin voitaisiin saada selville asioinnin taustalla olevat muutkin kuin taloudelliset tekijät. Nykyisin asiakkaiden saapuessa sosiaalityöntekijän luo, on heidän elämäntilanteensa jo pitkälle kriisiytynyt ja jopa kroonistunut, jolloin ollaan pahasti myöhässä ja auttamisprosessista tulee pidempi.

Sosiaalityöntekijöistä suurimman osan tavoitteena olisi asiakkaan kokonaistilanteen parantaminen.

Näkemystä siitä, että sosiaalityöntekijät tarkastelisivat asiakkaiden elämäntilanteen kokonaisuudessaan huomioiden erilaiset hyvinvoinnin, arjen sujumisen ja elämän laadun ei saanut tukea Anna Metterin (2012, 217) tutkimuksesta asiakkaan kohtuuttomista tilanteista. Tutkimuksen mukaan asiakkaan kokonaistilannetta ei ole arvioitu, eikä huomioitu. Asiakkaan tilannetta on tarkasteltu kapea-alaisesti ja ei ole huomioitu tärkeitä asiakkaan selviytymiseen vaikuttavia tekijöitä. Myös Nummelan (2011,129) mukaan asiakas saa kyllä hänelle laskennallisesti kuuluvan vajeen, mutta hänen kokonaistilannettaan ei kukaan kartoita päätöstä tehtäessä. Tätä tukee myös Outi Välimaan (2008, 181–192) tutkimus, jonka mukaan sosiaalitoimessa asiat jaotellaan ja kiire, ajan puute ja vähäinen työntekijämäärä estävät tekemästä työtä hyvin ja kokonaisvaltaisesti. Sosiaalityöntekijät kokevat, ettei työ ole asiakkaiden edun mukaista, koska kohtaaminen ja kokonaistilanteen kartoittaminen eivät toteudu asiakassuhteissa ja asiakkaita joudutaan priorisoimaan ja kaikkein heikoimmassa asemassa olevat asiakkaat eivät tule autetuiksi. Kun perustoimeentulotuen käsittely siirtyy Kelalle, uskomme tämän näkyvän myös tulevassa toiminnassa. Mikäli Kelalle ei palkata riittävästi työntekijöitä ja heillä ei ole sosiaalialan koulutusta, ei voi olettaa heillä olevan tarvittavaa ammattitaitoa ja aikaa asiakkaan kokonaistilanteen huomioimiseen. Tällöin huolena näyttäytyy se, että mikä taho arvioi asiakkaan sosiaalityön tarpeen ja, miten ohjaus sosiaalityön asiakkaaksi hoidetaan.

Kokonaisvaltaiseen sosiaalityöhön mielestämme kuuluu se, että asiakkaalle järjestyy tarvittaessa mahdollisuus päästä keskustelemaan sosiaalityöntekijän kanssa sosiaalitakuun vaatiman seitsemän arkipäivän kuluessa. Yksilöinti, osallistuminen ja vastuullisuus ovat näkökulmia, joita sosiaalityöntekijät hyödyntävät keskusteluissaan

asiakkaiden kanssa. Keskustelun merkitystä ei voi ylikorostaa suunnitelmallisessa, kokonaisvaltaisessa sosiaalityössä. (Compton ym. 2005, 90.) Talentia ry on tehnyt kyselyn sosiaalityöntekijöille heidän näkemyksistään toimeentulotuesta ja sen kehittämisestä. Kyselyn mukaan suurissa kaupungeissa lähes puolelle tapaamista pyytäneistä aika ei järjesty lainmukaisessa ajassa ja asiakkaat joutuvat odottamaan tapaamista kolmekin viikkoa. Pienemmissä kaupungeissa ajat järjestyvät paremmin.

(Ristimäki 2008, 5–6.)

Sosiaalityöntekijät ovat pitkään tehneet työtä lähinnä tulipaloja sammuttaen ja siinä työssä ei ole aina ollut mahdollisuuksia vahvuuksien tai voimavarojen kartoittamiseen.

On syntynyt kuva, että asiakas tuo sosiaalitoimessa helpommin esille ongelmat ja vaikeudet kuin vahvuudet ja voimavarat. Koska uuden sosiaalihuoltolain uudistuksen tavoitteena on panostaa sosiaalityössä enemmän ennaltaehkäisevään työhön, toivomme sen antavan sosiaalityöntekijöille lisää resursseja ja aikaa tehdä kokonaisvaltaista sosiaalityötä sitä tarvitsevien asiakkaiden kanssa.

3 Toimeentulotuki sosiaalityön työvälineenä

3.1 Asiakkaana aikuissosiaalityössä

Sosiaalityön suhde asiakkuuteen on painottunut eri tavoin eri aikakausina. Suhde asiakkaaseen muuttui ja monimuotoistui sosiaalityön menetelmien laajentuessa.

Asiakkuuden määräytymiseen omia näkökulmia toi ryhmä-, perhe- ja yhdyskuntatyön yleistyminen. Asiakas nähtiin ryhmänsä jäsenenä ja edustajana yksilöasiakkaan lisäksi.

Samaan aikaan kun tavoitteena oli asiakaslähtöisyys, sosiaalityö eriytyi hallinnollisesti yhä sektorikohtaisemmaksi ja järjestelmäkeskeiseksi. Tässä kehityksessä asiakkaasta tuli palvelujen tarpeen lähde ja toiminnan kohde. Myöhemmin, kun sosiaalityötä alettiin sisällöllisesti kehittämään, nostettiin asiakas toimijana uudelleen esiin. Asiakas hahmotettiin selvemmin ajattelevana, tuntevana ja valintoja tekevänä toimijana.

(Kemppainen ym. 1998,48–49.)

Aikuissosiaalityön on todettu toimivan viidakkomaisessa palvelujen kentässä, jossa kohdataan hyvin monenlaisissa tilanteissa olevia aikuisia asiakkaita. Aikuissosiaalityön käsite on vähitellen vakiintunut nykyiseen käyttöön. (Juhila 2008,15.) Aikuissosiaalityö käsitteenä ja toimintana on kuitenkin nuorta. Aikuissosiaalityön käsite on hyvin laaja ja monimuotoinen pitäen sisällään erityyppisiä asiakkaita, elämäntilanteita, ongelmia ja haasteita sekä työn tekemisen areenoita ja erilaisia lähestymistapoja. Tästä johtuen aikuissosiaalityön tulisi olla hyvin systemaattisesti suunniteltua, tavoitteellista ja kokonaisvaltaista. (Nummela 2011, 13.) Yhteiskunnan kiireinen työtahti heikentää käytännön työn tavoitteellisuutta ja vaikuttaa työmenetelmiin. Työn toteutus ei saisi heikentyä kiireen vuoksi ja siksi, ettei työtä ole mahdollista suunnitella kunnolla.

(Thompson 2002, 287–292.)

Aikuissosiaalityön nähdään rakentuvan ongelmien, tavoitteiden ja välineiden varaan, mutta toisaalta myös ratkaisukeskeisyyteen. Aikuissosiaalityö pohjautuu suunnitelmalliseen otteeseen, jonka mukaisesti arvioidaan tilanne, asetetaan

muutostavoitteet ja valitaan työskentelyn välineet. Ongelmina on nähty taloudelliseen tilanteeseen, työttömyyteen tai elämänhallintaan liittyvät kysymykset. Tavoitteita ovat elämäntilanteen ja -hallinnan parantaminen, yksilöiden ja perheiden turvallisuuden ja itsenäisen suoriutumisen parantaminen. Välineinä käytetään asiakkaiden tukemista, neuvontaa ja ohjausta sekä suunnitelmien laadintaa, sosiaalista tukea ja vahvuuksien kartoittamista. Aikuissosiaalityön asiantuntijuudessa korostuu asiakkaan rooli tiedon tuottajana ja toimijana ja hänet nähdään parhaimpana asiantuntijana omassa asiassaan. Ilman tätä asiantuntijuutta sosiaalityön palveluprosessi ei toimi. (Juhila 2008,15–18, Laitinen & Pohjola 2010, 28.)

Aikuissosiaalityön asiakkaan asema määräytyy aina perustuslaista (11.6.1999/731) lähtien ja sieltä määrittyvät erilaiset hallintokäytännöt ja oikeudet etuuksiin ja palveluihin. Aikuissosiaalityö on yleisimmän jaottelun mukaan tarkoitettu yli 18- vuotiaille, joilla on taloudellisia vaikeuksia, työhön, koulutukseen, asumiseen tai asunnottomuuteen, terveyteen, kuntoutumiseen tai päihteiden käyttöön liittyviä ongelmia. Lisäksi heidän elämässään voi olla meneillään muutos- tai kriisitilanne tai heillä on sosiaalipalveluihin tai -etuuksiin liittyvää ohjauksen tai neuvonnan tarvetta.

Aikuissosiaalityön on todettu olevan asiakkaille tarveharkintainen palvelu, koska kaikki asiakkaat eivät hakeudu, eikä heillä ole velvoitetta sosiaalityön asiakkuuteen ongelmistaan huolimatta. Aikuissosiaalityö näyttäytyy siten hyvin monimuotoisena sosiaalityönä, vaikka toimeentulotuen myöntäminen sen yksi keskeinen tehtävä onkin.

(Juhila 2008, 20–22.) Myös Nummelan (2011,27) mukaan toimeentulotukea tarvitsevat ihmiset ovat keskeinen asiakasryhmä aikuissosiaalityössä ja taustalla esiintyy merkittävästi elämänhallinnan ongelmia. Juuri elämänhallinnan ongelmien vuoksi pidämme tärkeänä sitä, että asiakkaat ohjautuisivat herkästi aikuissosiaalityön asiakkuuteen myös etuusyksiköstä ja tulevaisuudessa Kelasta. Tällöin asiakkaan ongelmiin päästäisiin puuttumaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Sanna Blomgrenin ja Minna Kivipellon (2012,4) valtakunnallisen aikuissosiaalityön tutkimuksen mukaan toimeentulotukityö jakaantui hyvin eri tavalla sosiaalityöntekijöiden kesken. Enemmistö asiakkaista oli säännöllisesti tavattavia

asiakkaita ja työskentelykentässä painottuivat elämänhallinnan ongelmat, toimeentulon, työttömyyden tai päihteisiin liittyvät ongelmat. Työmenetelmänä käytettiin tukemiseen ja kannustamiseen liittyviä menetelmiä. Asiakkaiden ongelmat vaativat usein tiivistä ja laajaa verkostotyöskentelyä muiden viranomaistahojen kanssa.

Sosiaalihuoltolain uudistamistyöryhmän (2012, 92) esityksessä korostetaan asiakkaan tuen tarpeen arvioinnin merkitystä ja sisältöä sekä asiakassuunnitelman merkityksen vahvistamista osaksi tuen tarpeen selvittämistä, palvelun suunnittelua ja myöntämistä.

Lisäksi ehdotetaan kaikkein heikoimpien asiakkaiden aseman parantamiseksi erityisen vastuutyöntekijän nimeämistä. Esitys on mielestämme erittäin hyvä, koska asiakassuunnitelman laatiminen edellyttää aina sosiaalityöntekijän tapaamista. Silloin voitaisiin heti alkuvaiheessa selvittää asiakkaan kokonaistilanne ja mahdollisesti estää pitkäaikaisen toimeentulotukiasiakkuuden syntyminen. Vastuutyöntekijän nimeäminen selkeyttäisi asiakkaan ja työntekijän asemaa ja kokonaistilanteen hallinta säilyisi yhdellä työntekijällä.

Sosiaalihuoltolain uudistamistyöryhmän (2012) esityksessä korostetaan asiakaslähtöisyyttä ja palveluiden järjestämistä asiakkaan tarpeista lähtien.

Tavoitteena on asiakkaan osallistuminen jo palvelutoiminnan suunnitteluun ja toiminnan kuuluisi olla vastavuoroista, joka tietenkin edellyttää vuoropuhelua ja yhteisymmärrystä siitä, miten asiakkaan tarpeisiin voidaan vastata parhaalla mahdollisella tavalla.

Mäntysaaren (2006, 116, 121) mukaan aikuissosiaalityö on erityisesti köyhien kanssa tehtävää työtä ja hänen huolensa siitä, että kaikkein huono-osaisimpien asioita hoitavat etuusyksiköissä vailla sosiaalityön ammatillista pätevyyttä omaavat etuuskäsittelijät, on mielestämme helppo jakaa. Esimerkiksi Oulun seudulla suurimmalla osalla etuuskäsittelijöistä on kaupallinen koulutus. Heillä on koulutuksensa puolesta hyvät valmiudet perustyöhön ja laskennalliseen työskentelyyn, mutta asiakkaan sosiaalisen tilanteen arviointiin heillä ei ole ammatillista pätevyyttä.

Mielenkiintoista on mielestämme se, millaisella koulutustaustalla olevat ihmiset

tulevat jatkossa Kelassa tekemään etuuskäsittelyä ja ohjaamaan asiakkaita sosiaalityön asiakkuuteen. Asiakkaat helposti ryhmitellään pelkkien kirjallisten tai sähköisten hakemusten perusteella tiettyyn muottiin jolloin tilanteen yksilöllinen huomioiminen unohtuu (Juhila 2008, 98).

Jokinen & Juhila (2008, 287) toteavat, että julkisen puolen kiireistä ja vähäisistä resursseista johtuen osa aikuisasiakkaista tippuu pois järjestelmän piiristä ja jäävät seurakuntien ja kolmannen sektorin toimijoiden vastuulle. Näemme asiakkaiden tippumisen pois järjestelmän piiristä uhkana myös Kelan palveluihin siirtymisessä.

Lisäksi yhteistyötahojen, kuten seurakunnan ja kolmannen sektorin toimijoiden mahdollisuudet tehdä yhteistyötä etuuksia myöntävän tahon kanssa voivat heikentyä.

Yksittäisten Kelan virkailijoiden tavoittaminen puhelimitse on nykyisin vaikeaa, koska heillä on käytössä valtakunnalliset palvelunumerot, joihin kaikki puhelut ohjautuvat.

Muutoksen myötä toivottavaa olisi, että päätöksentekijän yhteystiedot olisivat asiakkaan päätöksessä ja asiakkaalla olisi mahdollisuus henkilökohtaisesti keskustella päätöksentekijän kanssa, mutta tämä vaatisi paljon resursseja

Sosiaalityön asiakaskäsitys rakentuu moninaisena ja siihen liittyy arvoasetelmia, moraalikäsityksiä ja ihmisten yhteiskunnallisten sidosten ja arkielämän erisuuntaisia tulkintoja. Hyvinvointipalveluissa asiakas ja hänen elämäntilanteensa ovat arvolähtökohdilla ja ideologioilla tulkittuja. Suomessa käsitys sosiaalityön asiakkaasta pitää sisällään vielä vanhoja köyhäinhoitoon liittyviä ajattelutapoja. Enää ei kuitenkaan puhuta huutolaisista, ruotiukoista, irtolaisista, holhokeista tai huollettavista. Siitä huolimatta yhteiskunnallisen avun piiriin turvautuminen nostaa ihmisten mielissä esiin tiettyjä automaattisia ajatuksia ja oletuksia, jonka takia asiakas mielletään yhä edelleen jollain tavoin erityiseksi. (Pohjola 2010, 19–22.) Myös toimeentulotuesta on muotoutunut negatiivisesti värittynyt ja leimaava sosiaalinen rakenne, jota tuotetaan monella tasolla. Siihen vaikuttaa tähän tukimuotoon liittyvä pitkä historiallinen taakka, jonka juuret ulottuvat huoltoavun, köyhäinhoidon ja vaivaishoidon kaudelle.

Köyhäinhoidollinen perinne näkyy siinä, että tämän etuuden piirissä ollaan erityisen kiinnostuneita asiakkaiden käyttäytymisestä. (Haapola 2004, 21–22.)

Sosiaalityön asiakas käsite ei ole yksinkertainen, eikä viaton. Siinä ihminen irrotetaan elämänkontekstistaan ja häntä tarkastellaan palveluinstituution kiinnostuksen ja merkityksenannon näkökulmasta. Asiakas ja asiointi kiinnittävät avun tarvitsijan järjestelmään tavalla, joka saattaa peittää ilmiöihin liittyvät normittavat arvostukset.

Sosiaalipalvelujen asiakkaana oleminen ja käynnit palvelujärjestelmässä ovat usein ihmisen elämänkulussa lyhyitä ja ohikiitäviä jaksoja, eivätkä ne välttämättä määritä hänen elämäänsä sinänsä. (Pohjola 2010, 27.)

Sosiaalityön asiakkaat eivät aina selviä kaikista elämäntilanteista ilman apua ja tukea.

Tämän päivän monimuotoistuvassa riskiyhteiskunnassa kuka tahansa voi kohdata vaikeuksia, joissa tarvitaan ulkopuolista apua. Tällaisia asioita voivat olla esimerkiksi avioero, läheisen menetys, masennus, vaikea sairaus tai työttömyys. (Pohjola 2010, 28.) Silloin sosiaalityöntekijöiden tehtävänä on huolehtia, että asiakas saa tarvitsemansa tuen ja avun. Huolenpitosuhteessa nousevat esiin vallan, riippuvuuden ja autonomian ristiriidat. Auttaminen, tukeminen ja asioiden hoitaminen ovat huolenpitosuhteen tärkeimmät työmenetelmät. (Juhila 2006 151–152, 166–169.)

Sosiaalityön asiakkaan ja sosiaalityöntekijän välille on luotava sellainen suhde, jossa sekä asiakas että työntekijä haluavat toimia yhdessä asiakkaan parhaaksi. Vastuu tämän hyvän vuorovaikutussuhteen luomisesta on ensisijaisesti sosiaalityöntekijällä.

Hyvään asiakassuhteeseen kuuluu muutamia tärkeitä elementtejä. Asiakkaan tulisi tuntea itsensä hyväksytyksi sellaisena kuin on. Asiakkaan ja sosiaalityöntekijän välillä tulisi vallita luottamus, sosiaalityöntekijän tulisi välittää asiakkaasta ja tuoda se julki.

Lisäksi sosiaalityöntekijöiltä täytyisi löytyä jämäkkyyttä työskentelyn jatkumisen turvaamiseksi. Auttajan ominaisuuksia, jotka ovat vaikuttavuustutkimuksissa osoittautuneet hedelmällisiksi, ovat empatia, aitous, asiakkaan kunnioittaminen ja konkreettisuus. (Särkelä 2001, 27–42.)

Kunnallisen aikuissosiaalityön rooli nähdään myös palvelujen koordinoijana ja hyvänä työmenetelmänä siinä nähdään palveluohjaus. Kaikkia palveluja ei tarvitse eikä pysty tuottamaan asiakkaalle itse, mutta aikuissosiaalityö huolehtii kokonaisvaltaisesti siitä,

että asiakas saa tarvitsemansa palvelut ja etuudet muualta. Jotta palveluja voidaan suunnitella ja hankkia, tarvitaan tilannearvion pohjalta luotu yksilöllinen palvelusuunnitelma. Koska työtä asiakkaan auttamiseksi ei voi tehdä yksin on verkostoituminen, yhteistyö ja palvelutarjonnan hallinta yksi tärkeimmistä sosiaalityön tehtävistä. (Juhila 2008, 44–47, 76.)

Kankaan (2011, 29–32) mukaan tyypillinen pidempiaikainen toimeentulotuen hakija on yksin asuva 30 - 44 -vuotias naimaton tai eronnut mies, jolla ammatilliset opinnot ovat jääneet kesken tai hän on kouluttamaton. Pääsääntöisesti syynä asiakkuuteen on työttömyys, työllistymisen vaikeudet, päihteiden käyttö ja sitä kautta myös taloudellisen tuen tarve. Osa asiakkaista ei osaa myöskään käyttää verkkopalveluja.

Tutkijan mukaan tämä kertoo siitä, että suuressa syrjäytymisriskissä olevat nuoret miehet eivät tavoita aikuissosiaalityön palveluja kuin vasta 30 -ikävuoden jälkeen, jolloin sosiaaliset ongelmat ovat jo syviä ja tuen tarve suurta. Tutkija kysyykin varhaisen puuttumisen toteutumista miesten ongelmissa On siis tärkeää tunnistaa nämä suurimmassa syrjäytymisriskissä olevat asiakkaat jo varhaisessa vaiheessa ja ohjata heidät aikuissosiaalityön asiakkaiksi myös Kelan palveluista muutoksen jälkeen.

Anna Metteri (2012,125,177–182) toteaa vaativan ammatillista ohjausta, että kaikki päätöksenteon kannalta oleelliset ja tarpeelliset seikat osataan tuoda hakemuksessa esille. Hän käyttää termiä mekaaninen tulkinta siitä, että jokin ratkaisu tehdään rutiininomaisesti, byrokraattisesti ja järjestelmäkohtaisesti eikä siinä huomioida asiakkaan yksilöllisiä tarpeita ja tilannetta, omia mielipiteitä ja näkemyksiä. Hänen tutkimuksessaan suurin osa kohtuuttomista tilanteista kohdistui mekaaniseen toimeentulotuen laskentaan. Sosiaalityöntekijöillä on mahdollisuus käyttää asiakkaan tilanteessa harkintaa, mutta mikäli asiakkaan asiat hoidetaan etuusyksikössä tai tulevaisuudessa Kelassa, ei harkinnan mahdollisuutta samalla tavalla ole. Metterin tutkimuksessa tuotiin esiin myös asiakkaan avoin epäily hänen esittämästään tilanteesta. Sen mukaan voitiin epäillä esimerkiksi asiakkaan antamia tietoja tai hänen voimavarojaan ja selviytymistään.

Puhutaan byrokratiatyöstä, kun asiakkaan ja työntekijän suhde ei toimi. Asiakkaan sosiaaliset ja taloudelliset asiat tulevat kuitenkin huomioiduiksi asiakkaan tilanteesta käsin, mutta tämä suhde ei tuota psykososiaalista tukea, eikä johda kokonaisvaltaiseen huolenpitoon ja asiakkaan muutokseen. (Metteri 2012,237–238.) Mielestämme etuusyksikön työskentely edustaa byrokratiatyötä, koska siinä työskentelyssä työntekijä ei tapaa asiakasta, eikä hänellä myöskään ole kokonaisvaltaista vastuuta asiakkaasta. Näemme myös tulevan Kelan roolin samanlaisena. Vastuu aikuissosiaalityön asiakkaasta on aina sosiaalityöntekijällä. Asiakkaan vaikeassa elämäntilanteessa on tärkeää, että joku kuuntelee ja toimii yhteistyössä asiakkaan tilanteen muuttamiseksi. Asiakkaan ja työntekijän välisellä suhteella saadaan aikaan muutostilanne ja asiakkaan voimaantuminen. (Metteri 2012, 237–238.) Toimeentulotuen kaavamaisuudesta huolimatta jokainen päätös on yksilöllinen ja jokaiseen hakemukseen voi liittyä myös harkinnan mahdollisuutta. Ongelmaksi voi nousta se, että asiakkaat eivät pääse tapaamaan työntekijää, vaikka toivoisivatkin, koska työntekijät määrittävät asiakkaan avun tarpeen eli toimivat niin sanotusti portinvartijoina palveluihin. (Nummela 2011, 117–118.)

Sirpa Karjalainen luennoi Kemissä 11.11.2014 Sosiaalialan ajankohtaisfoorumissa ja käsitteli erilaisia asiakkuuden muotoja. Tutkimuksessa aikuissosiaalityön asiakkaista 36 prosenttia oli asiakkaita, joille riitti kirjallinen asiointi. Enemmän tukea ja ohjausta vaativia asiakkaita oli 22 prosenttia. Nämä asiakkaat tarvitsivat henkilökohtaista ohjausta ja heillä oli vähän verkostoja. Näiltä asiakkailta puuttui usein kirjallinen sosiaalityön suunnitelma. Suunnitelmallisen sosiaalityön asiakkaita tutkimuksessa oli 42 prosenttia, joiden auttamisessa oli mukana paljon läheisiä ja viranomaisverkostoja.

Näillä asiakkailla oli tunnistamattomia tarpeita. Ongelmana oli, ettei heillä ollut riittävän hyviä portinvartija mekanismeja. Sillä hän tarkoitti sitä, ettei asiakkailla ollut sellaista verkostoa, joka olisi huolehtinut heidän asioistaan ja ohjannut heitä eteenpäin.

3.2 Toimeentulotuki

Sosiaalihuoltolain (20.12.2002/1134) mukaan toimeentulotuki on yksi osa sosiaalihuoltoa. Toimeentulotuen perusteista, myöntämisestä, kriteereistä ja määristä säädetään laissa toimeentulotuesta (30.12.1997/1412). Lainmuutoksella (1218/2005) toimeentulotuen rakenne määriteltiin uudelleen jakamalla tuki perustoimeentulotukeen ja täydentävään toimeentulotukeen. Muutos tuli voimaan 1.1.2006. Lakimuutoksen tavoitteena oli, että perustoimeentulotuki kattaa noin 90 prosenttia toimeentulotuen kustannuksista. Perustoimeentulotuki koostuu perusosasta sekä muista perusmenoista, joita ovat asumismenot, kotivakuutus, taloussähkö sekä vähäistä suuremmat terveydenhuoltomenot. Lakiuudistuksen tavoitteena oli myös turvata asiakkaiden yhdenvertainen kohtelu ja perustoimeentulotuen yhtäläinen taso koko maassa. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2002, 55.) Laki jättää kuitenkin harkinnanmahdollisuuksia täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen osalta ja myös perustoimeentulotuessa on ollut kuntakohtaisia eroja esimerkiksi huomioitavan vuokran ja vedenmäärän osalta.

Ensisijainen vastuu toimeentulosta on henkilöllä itsellään, mutta perustuslain (11.6.1999/731) mukaan jokaiselle taataan oikeus perustoimeentuloturvaan silloin, kun hänellä ei ole itsellä mahdollisuutta toimeentuloa hankkia. Voidakseen elää ihmisarvoista ja täysipainoista elämää, ihmisille kuuluu taata tietty elintaso ja toimeentulo. Toimeentulotuen tavoitteena ei ole vain pitää elossa, vaan antaa mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnan toimintaan. Toimeentulotuki on tarkoitettu kattamaan menoja laajemmin kuin ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa vastaava välttämätön toimeentulo vaatii. Erityisen tärkeää on, että henkilöiden ja perheiden itsenäisen selviytymisen edellytyksiä parannetaan. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2002, 16.)

Toimeentulotuki on viimesijainen taloudellinen tuki, jonka tarkoituksena on turvata henkilön ja perheen vähintään välttämätön toimeentulo ja edistää itsenäistä selviytymistä. Ehkäisevällä toimeentulotuella edistetään henkilön tai perheen

sosiaalista turvallisuutta ja omatoimista suoriutumista sekä ehkäistään syrjäytymistä ja pitkäaikaista toimeentulotukiasiakkuutta. Jokaisella on oikeus saada toimeentulotukea, jos hän on tuen tarpeessa, eikä voi saada toimeentuloa muulla tavalla.

Toimeentulotuen myöntää hakemuksesta sen kunnan toimielin, jonka alueella henkilö tai perhe vakinaisesti oleskelee. Toimeentulotuki on käsiteltävä viimeistään seitsemäntenä arkipäivänä hakemuksen saapumisesta ja kiireellisissä tapauksissa viimeistään seuraavana päivänä hakemuksen saapumisesta. Asiakkaalle on hänen pyynnöstään järjestettävä mahdollisuus keskustella henkilökohtaisesti sosiaalityöntekijän tai sosiaaliohjaajan kanssa viimeistään seitsemäntenä arkipäivänä pyynnön esittämisestä. (Laki toimeentulotuesta 30.12.1997/1412.)

Toimeentulotuen rooli on muuttunut merkittävästi parinkymmenen viime vuoden aikana. Nykyaikaisesta toimeentulotuesta säädettiin vuonna 1984 voimaan tulleessa sosiaalihuoltolaissa. Tuki luotiin yhteiskunnan viimesijaiseksi ja väliaikaiseksi tukimuodoksi yksilön ja perheiden poikkeuksellisissa elämäntilanteissa taloudellisiin vaikeuksiin. Toimeentulotuen tarveharkinnalla pyritään varmistamaan tuen viimesijaisuus. (Kuivalainen 2013, 15.) Väestön tuloerojen kasvamisen myötä sosiaalihuollon asiakkaiden määrät ovat kuitenkin kasvussa toimeentulotuessa, koska ensisijaiset etuudet eivät pysty takaamaan kaikille riittävää toimeentuloa ja monelle asiakkaalle toimeentulotuesta on tullut pysyvä tulonlähde. Lisäksi asiakkaiden ongelmat ja elämäntilanteet ovat monimutkaistuneet. Tällä hetkellä huono-osaisuus on jo yli sukupolvien periytyvää ja edellisen laman vaurioita korjataan edelleen.

(Nummela, 2011, 22–27, 150.)

Toimeentulotuki viimesijaisimpana tulonlähteenä ei ole asiakkaille kannustava, jos tarveharkintaiset etuudet, kuten täydentävä toimeentulotuki nousee keskeiseksi.

Järjestelmän kehittäminen aktiivisuuden suosimista ja läpinäkyvyyttä korostamalla, olisi perustellumpaa kehittää perustuloa. (Kemppainen 2001, 75.) Perustoimeentulotuen siirtäminen Kelalle toisi perustulon sitä tarvitseville asiakkaille ilman sosiaalityöntekijöiden harkintaa. Perustoimeentulotuki myönnetään monessa

kunnassa nytkin jo ilman sosiaalityöntekijän harkintaa, koska se on eriytetty sosiaalityöstä etuusyksiköihin.

Toimeentulotuen tehtävänä on huolehtia yksilöiden ja perheiden toimeentulotuesta työmarkkinoiden ja muiden yhteiskunnan tulojen väliaikaisesti pettäessä.

Toimeentulotuki on tarkoitettu tilapäisiin ja äkillisiin taloudellisiin vaikeuksiin.

Viimesijaisessa toimeentulotuki avussa ei ole kyse pelkästään taloudellisesta avustamisesta vaan apuun on liittynyt pyrkimys vahvistaa omaehtoista toimeentuloa sosiaalityön menetelmin. Sosiaalityön keskeinen sisältö on alun perin liittynyt köyhien ihmisten kanssa tehtävään työhön, jonka tavoitteena on köyhien kasvattaminen ja myöhemmin omaehtoisen selviytymisen vahvistaminen. (Kuivalainen 2013, 16.)

Nummelan (2011, 105–112) mukaan sosiaalityöntekijät eivät koe toimeentulotuen myöntämistä ongelmallisena, eikä aikaa vievänä johtuen taustalla olevista laista, jotka määrittävät toiminnan. Heidän mielestään etenkin harkinnanvaraisilla tuilla voidaan parantaa asiakkaiden elämäntilannetta. Ongelmana on kuitenkin taloudellisten resurssien jatkuva kiristäminen kuntapäättäjien taholta ja siten työntekijöillä ei ole mahdollista toimia eettisten ohjeiden ja harkinnan mukaisesti. Työntekijät kokevat, ettei heillä ole mahdollisuutta tehdä sellaisia palveluvalintoja, että ne tukisivat asiakkaan itsenäistä selviytymistä. Sosiaalityöntekijöiden mukaan heillä on liikaa asiakkaita, eivätkä he voi panostaa riittävästi yhden asiakkaan kanssa työskentelyyn.

Toimeentulotukiasiakkuus ei vaadi lain puolesta palvelutarpeen arviota ja siihen sosiaalityöntekijöiden mielestä ei ole aikaa, joten niitä ei pääsääntöisesti laadita.

Oulussa sosiaalityön suunnitelma on pohjana erilaisille rajoituksille, kuten perusnormialennukselle, joten näissä erikoistilanteissa ne laaditaan, mutta pääsääntöisesti toimeentulotukiasiakkailla suunnitelmia ei ole. Uudistuksen myötä on mahdollista, että asiakkaat aikuissosiaalityöstä vähenevät, jolloin sosiaalityöntekijöille jää enemmän aikaa tehdä kokonaisvaltaista sosiaalityötä, mikäli sosiaalityöntekijöiden resursseja ei vähennetä. Tällöin voisi olla mahdollista tehdä enemmän uuden sosiaalihuoltolain edellyttämää ennaltaehkäisevää sosiaalityötä.

Toimeentulotuen käsittelylle on asetettu aikarajat lain muutoksella vuonna 2008 ja sen mukaan päätös on tehtävä seitsemän arkipäivän kuluessa hakemuksen saapumisesta.

(Laki toimeentulotuen muuttamisesta 1202/2007). Tästä johtuen monissa kunnissa, kuten myös Oulussa, on kirjallista käsittelyä siirretty entistä enemmän etuuskäsittelijöille. Tästä on seurauksena se, että jotkut asiakkaat tavallaan unohtuvat ja heitä ei tavata lainkaan ja heidän ongelmansa pääsevät kasvamaan suuriksi.

(Strömberg-Jakka 2012, 140–142.) Myös Mäntysaari (2006, 120–129) ja Eeva Liukko (2009, 29) ovat todenneet huolen juuri näiden kaikkein huono-osaisimpien palveluiden puolesta. Syynä asioiden etuuskäsittelyyn siirrolle he näkevät taloudellisen ja hallinnollisen muutoksen sekä sen, että asiakkaat ovat jo siinä tilanteessa, ettei heidän tilanteeseensa saada aikaan muutosta, joten heitä ei kannata pitää aikuissosiaalityön asiakkuudessa. Näissä tilanteissa asiakkaiden valikoinnin palveluun pääsystä määrittää joku muu taho kuin asiakas.

Perusosa koostuu toimeentulotukilain mukaan ravinto- ja vaatemenoista, vähäisistä terveydenhuoltomenoista sekä henkilökohtaisesta ja kodin puhtaudesta, paikallisliikenteen käytöstä, sanomalehden tilauksesta, televisioluvasta, puhelimen käytöstä ja harrastus- ja virkistystoiminnasta aiheutuvista menoista sekä vastaavista henkilön ja perheen joka päiväisistä toimeentulotukeen kuuluvista menoista.

(Laki toimeentulotuesta 1997/1412)

Täydentävä toimeentulotuki kattaa erityismenoiksi kutsuttavat menot, kuten lasten päivähoitomenot, muut kuin perusmenoiksi katsottavat asumismenot sekä henkilön tai perheen erityisistä tarpeista tai olosuhteista johtuvat, toimeentulotuen turvaamiseksi tai itsenäisen suoriutumisen edistämiseksi tarpeellisiksi harkitut menot. Ehkäisevää toimeentulotukea kunta voi myöntää päättämiensä perusteiden mukaisesti sosiaalisen turvallisuuden ja omatoimisen suoriutumisen edistämiseksi sekä syrjäytymisen ja pitkäaikaisen toimeentulotukiriippuvuuden ehkäisemiseksi. (Laki toimeentulotuesta 1997/1412)

Toimeentulotukiasiakkuuden alkamiselle voi olla hyvin monenlaisia syitä.

Sosiaalihuoltolain uudistamistyöryhmän (2012, 121) mukaan suuri riski köyhyyteen

vajoamiseen on etenkin pelkän sosiaaliturvan varassa elävillä henkilöillä. Syynä siihen, miksei henkilö kykene itse turvaamaan riittävää toimeentuloa voi olla esimerkiksi korkea ikä, sairaus, työttömyys, vamma, opiskelu, kuntoutus tai lasten hoito. Muina syinä voi olla myös erilaiset sosiaaliset ongelmat, kuten päihteiden käyttö, rahapelien pelaaminen ja raha-asioiden hallitsemattomuus. (Liukko 2006, 8.) Uuden sosiaalihuoltolain mukaan taloudellisen tuen tarpeen voi aiheuttaa esimerkiksi työttömyys, pitkään jatkunut sairaus tai pienituloisuus, mutta sen nähdään kytkeytyvän myös muihin tarpeisiin, kuten toimintakyvyn heikkenemiseen, syrjäytymisen uhkaan ja etenkin lapsiperheissä vanhempien työttömyyteen, matalaan koulutukseen, yksinhuoltajuuteen, suureen lapsilukuun ja vanhempien nuoreen ikään.

Kunnissa tapahtuva toimeentulotukityön myöntäminen jakaantuu nykyään kolmeen erilaiseen tapaan. On olemassa eriytetty toimintamalli, jossa etuuskäsittely toimii hyvin itsenäisesti omana yksikkönään ja aikuissosiaalityö omana kokonaisuutenaan.

Etuuskäsittely-yksikössä etuuskäsittelijöiden työtä ohjaa joko sosiaalityöntekijä tai - ohjaaja ja etuuskäsittelijät käyttävät työnsä tukena jonkin verran aikuissosiaalityön sosiaalityöntekijöiden sosiaalityön suunnitelmia. Tämä käytäntö on voimassa Oulussa tällä hetkellä, mutta siitä ollaan siirtymässä vuoden 2015 alussa toiseen malliin, joka on (alue)tiimimalli. Siinä mallissa etuuskäsittelytiimi toimii hallinnollisesti aikuissosiaalityön sisällä (alueittain), mutta pääosan toimeentulotukityöstä tekevät etuuskäsittelijät. Kummassakin näistä malleissa perustoimeentulotuen myöntävät pääasiassa etuuskäsittelijät ja sen lisäksi myös osin täydentävän toimentulotuen kunnan sisäisen ohjeen mukaan. Nämä kaksi mallia ovat kaikista eniten käytettyjä malleja Suomen kunnissa. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2014, 7.)

Kolmas malli perustuu sosiaalityöperusteiseen malliin, joka on perinteisempi tapa ja jota toteutetaan pienemmissä kunnissa. Tässä mallissa toimeentulotuen myöntämisestä vastaavat pääasiassa sosiaalityöntekijät. Näissä kunnissa voi olla muutama sosiaaliohjaaja tai toimistotyöntekijän koulutuksen omaava etuuskäsittelijä sosiaalityöntekijän apuna, mutta päävastuu toimeentulotuen myöntämisestä on sosiaalityöntekijällä. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2014, 7.)

3.3 Sähköinen asiointi

Sähköinen asiointi linkittyy osaksi tutkimusaihettamme, koska molemmat suoritamme tutkinnon e-maisteriohjelmassa ja halusimme ottaa tarkasteluun myös teknologisen ulottuvuuden. Sähköinen asiointi on vähitellen lisääntynyt sosiaalipalveluissa ja on jo laajalti käytössä Kelan palveluissa. Kelan tavoitteena on lisätä edelleen sähköisiä palveluja. Suunnitelmien mukaan yhteistyö Kelan ja sosiaalitoimen välillä toteutuisi yhteisten ohjelmien kautta, jolloin kunnat voisivat saada huomattavia säästöjä tietojärjestelmäkustannuksissa. Kelan mukaan sosiaalitoimella olisi mahdollisuus tehdä myös täydentävän ja ennaltaehkäisevän toimeentulotuen päätökset heidän ohjelmallaan. (Sosiaali- ja terveysministeriön tiedote 75/2014).

Valtiovarainministeriön (2001, 5) mukaan sähköinen asiointi tarkoittaa sähköisen palvelun kautta järjestettyä asiakkaan omien asioiden hoitomahdollisuutta viranomaisen kanssa. Sähköistä asiointia säätelee laki sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa (24.1.2003/13) ja sen mukaan sähköisen asioinnin on ajateltu lisäävän asioinnin sujuvuutta, joutuisuutta ja tietoturvallisuutta. Laki velvoittaa tarjoamaan sähköisiä palveluja ja asiakkaalla on mahdollisuus laittaa haluamansa asia vireille sähköisesti. Oletuksena on, että sähköinen asiointi nopeuttaisi ja helpottaisi työntekijöiden työtä ja tähän ilmeisesti perustuu myös Kelan ilmoitus siitä, että he eivät palkkaa muutoksen vuoksi uusia työntekijöitä.

Voutilaisen ja Räsäsen (2013, 43) mukaan vähäisimmillään sähköinen asiointi voi olla tietopalvelua eli asioiden tiedottamista sähköisesti, asiakaspalautepalvelua tai tiedonkeruupalvelua. Asiointipalveluissa sähköinen asiointi voi vähäisimmillään olla yksisuuntaista asioiden vireillepanoa verkossa, ja parhaimmillaan kaksisuuntaista vuorovaikutuksellista viestintää, jossa asiakas voi täyttää, tarkastella, jättää ja seurata asian etenemistä käsittelyssä sekä saada sähköisen päätöksen. Emme vielä tiedä, millaisia Kelan tulevat päätökset tulevat olemaan, mutta tällä hetkellä Kelan palvelut ovat yksisuuntaisia vireillepanopalveluja. Sosiaalihuoltolain uudistamistyöryhmän (2012) esityksessä korostetaan asiakaslähtöisyyttä ja palveluiden järjestämistä asiakkaan tarpeista lähtien. Perustoimeentulotuen siirto Kelalle voi vähentää

tulevaisuudessa asiakkaiden mahdollisuutta asioida muuten kuin sähköisesti, koska omalla asuinpaikkakunnalla ei ole välttämättä Kelan toimistoa, kuten ei pienillä paikkakunnilla nykyisinkään ole. Huomioitavaa on myös ohjauksen ja neuvonnan järjestäminen muutoinkin kuin sähköisesti.

Sähköisen asioinnin etuna nähdään se, että asiakkaat voivat asioida palveluissa haluamanaan ajankohtana, eikä asiointi ole sidottu aikaan tai paikkaan. Asiakkaat voivat kokea sähköisen asioinnin helpompana, mikäli henkilökohtainen tapaaminen on ahdistavaa. Myös erilaisten erityisryhmien, sairaiden ja vammaisten asiointi voi olla helpompaa verkon kautta. Yleensä sähköiset palvelut toimivat joustavasti ja nopeasti.

Palvelujen laatu on kaikille asiakkaille samanlainen ja sivustojen luotettavuus on turvattu. Työntekijöiden osalta palvelulla tavoitellaan ensisijaisesti tehokkuutta ja kustannussäästöjä. Kuitenkin samanaikaisesti on mietittävä ratkaisuja epätasa- arvoiseen palvelujen saatavuuteen ja siihen, ettei kaikilla asiakkailla ole kyvykkyyttä käyttää sähköisiä palveluja. (Toivanen 2006 52, 70–78.) Suomessa on edelleenkin alueita, joissa sähköiset asiointipalvelut eivät vielä heikkojen tietoliikenneverkkojen vuoksi toimi.

Sähköinen asiointi on käyttäjille tasavertainen toimintaympäristö, jossa käyttäjän ulkoiset ominaisuudet tai aiemmat tekemiset eivät tule merkityksellisesti esille.

Osaamiseen ja saavutettavuuteen liittyvät seikat tietenkin vaikuttavat tasa- arvoisuuden toteutumiseen. (Joensuu 2011, 20.) Nummela (2011, 144) ja Toivanen (2006, 78) ovat todenneet, että ne asiakkaat, joilla ei ole tietokonetta tai mahdollisuutta opetella tietokoneen käyttöä, jäävät sähköisen maailman ulkopuolelle ja se lisää heidän avuttomuuden tunnettaan. Vaarana voi olla väestön kahtiajakautuminen, jossa osa väestöstä voi syrjäytyä puutteellisten viestintävalmiuksien vuoksi. Myös Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen raportissa (2009, 49) pohditaan, että missä määrin ja mitä voidaan korvata teknologialla ihmisten antaman avun ja tuen sijaan, etenkin heikossa asemassa olevien ihmisten kohdalla.

Teknologiaa kehitetään niiden ihmisten lähtökohdista, joilla on osaamista ja välineitä hallita sähköistä asiointia ja sosiaalityössä se aiheuttaa eettistä mietintää. Tämän