ESIINTYVÄKSI LAULAJAKSI KASVAMINEN - TUTKIMUS LAULAJAN ITSETUNTEMUKSEN JA
OPETTAJA - OPPILASSUHTEEN MERKITYKSESTÄ
Noora M. Määttä Maisterintutkielma Musiikkikasvatus Jyväskylän yliopisto Kevätlukukausi 2020
Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitos
Tekijä
Noora M. Määttä Työn nimi
Esiintyväksi laulajaksi kasvaminen – tutkimus laulajan itsetuntemuksen ja opettaja- oppilassuhteen merkityksestä
Oppiaine
Musiikkikasvatus
Työn laji
Maisterintutkielma Aika
Kevätlukukausi 2020
Sivumäärä 95
Tiivistelmä
Tutkin pro gradu -tutkielmassani, miten itsetuntemus ja opettaja- oppilassuhde vaikuttavat siihen, että
lopputulokseksi saadaan esiintyvä expertti-laulaja eli laulamisen asiantuntija. Oletukseni oli, että tähän vaikuttavat hyvät opettajat, hyvä ja monipuolinen pohjakoulutus sekä onnekkaat sattumat. Tämä tutkimus kohdistuu klassisen musiikin laulajiin.
Tutkimusaineisto on kerätty toteuttamalla teemahaastattelu klassisen laulun asiantuntijoille, Jaakko Ryhäselle ja kahdelle anonyyminä esiintyvälle tutkittavalle keväällä 2018. Nauhoitin ja litteroin haastattelut. Olen analysoinut tutkimustuloksia ensin teemoittaen ja tämän jälkeen hermeneuttisella analyysillä. Tutkimuksen teoriaosuus pohjaa sosiokonstruktivistiselle teorialle ja Lauri Rauhalan holistiselle ihmiskäsitykselle.
Tutkielmassani tarkastelen, mikä rooli itsetuntemuksella ja opettaja- oppilassuhteella on esiintyväksi laulajaksi kasvamisen kannalta. Tämän lisäksi olen tarkastellut tutkimuksessani intuition ja flow-kokemusten merkitystä esiintyvän laulajan työssä.
Tutkimus vahvisti käsitystäni siitä, että kasvaakseen esiintyväksi laulamisen asiantuntijaksi, laulaja tarvitsee laulamisen taidon lisäksi itsetuntemusta ja vuorovaikutustaitoja, stressinsietokykyä, hyviä opettajia, älyä ja onnekkaita sattumia. Laulaja tarvitsee intuitiivista ymmärrystä oppiakseen laulamisen taito ja flow-kokemuksen koettiin vievän laulajalta tajuntaa nykyhetkestä sekä auttavan häntä suoriutumaan työstään kivun tai surun keskellä.
Esiintyvältä laulajalta vaaditaan 2020-luvulla laulamisen taidon lisäksi muita monipuolisia taitoja, kuten näyttelijäntyöllistä osaamista, tiimitaitoja ja nopeaoppisuutta työskennellessään ammattilaistuotannoissa.
Ulkonäöllä on myös laulajantyössä suuri merkitys. Käytin tutkimuksessani tärkeänä lähdeaineistona oopperalaulaja-pedagogi-tohtori Lynn Eustisin (2005) teosta, jossa hän analysoi kattavasti laulajan ammatin kokonaisvaltaisuutta ja sen problematiikkaa.
Digitalisaation kautta 2020-luvulla laulajan työnkuvaan kuuluu myös uudella ja merkittävällä tavalla sosiaalinen media, joka koettiin välineenä oman artistijuuden ja jopa henkilökohtaisen persoonan markkinoimiseksi. Tutkimus osoittaa, että laulajan työn vaatimukset kasvavat ja muuttuvat koko ajan. Tutkimustulokset kertovat kahden laulajasukupolven kokemuksista työn tekemisestä ja sen ilmiöistä.
Asiasanat itsetuntemus, opettaja-oppilassuhde, intuitio, flow, klassinen laulaminen, hermeneuttinen tutkimus, teemahaastattelu
Säilytyspaikka Jyväskylän yliopisto Muita tietoja
Sisällysluettelo
1Johdanto ... 1
1.1 Tutkimuksen tausta ja tavoitteet ... 1
1.2 Laulajaksi kasvamiseen tehtyjä aiempia tutkimuksia ... 1
2 SOSIOKONSTRUKTIVISTINEN TEORIA LAULAMISESTA ... 3
2.1 Holistinen ihmiskäsitys ... 3
2.1.1 Kehollisuus ... 4
2.1.2 Tajunta ... 4
2.1.3 Situaationaalisuus, elämäntilanteisuus ... 5
2.3 Lähivyöhykkeen teoria ... 6
2.4 Mallioppiminen... 7
3 YLEISTIETOA LAULAMISESTA ja asiantuntijuuden kasvu ... 9
3.1 Bel canto-laulutekniikka ... 9
3.2 Laulajakoulutus Suomessa ... 9
1.3 Laulamisen ekspertti ja asiantuntijuuden kasvu ... 10
4 Laulajan itsetuntemus, intuitio ja flow-kokemus sekä opettaja-oppilassuhde ...14
4.1 Laulajan itsetuntemus ... 14
4.1.1 Laulajapersoonallisuus ... 15
4.1.2 Identiteetti, laulajan identiteetti ... 17
4.1.3 Itsetunto ... 17
4.2 Intuitio ... 20
4.2.1 Intuition mahdollisuudet laulajan työn kannalta ... 21
4.1.2 Intuitio väylänä omaan itsetuntemukseen ... 21
4.1.3 Intuition merkitys oppilas-opettaja-suhteessa ... 22
4.3 Flow ja laulaminen ... 23
4.4 Opettaja-oppilassuhde ... 25
4.4.1 Ihmissuhde ... 25
4.4.2 Luottamus ja turvallisuuden kokemus opetussuhteessa... 26
4.4.3 Ammatillinen suhde ... 27
5 TUTKIMUSASETELMA ...31
5.1 Tutkimuskysymykset... 31
5.2 Tutkimusmenetelmä ... 31
5.2.1 Hermeneuttinen analyysi ja hermeneuttinen kehä ... 31
5.2.2 Teemahaastattelu... 33
5.3 Tutkimusaineisto ... 35
5.3.1 Tutkimushaastateltavien valinta ... 35
5.4 Tutkimuksen luotettavuus ... 36
5.5 Tutkijan rooli ja tutkimusetiikka ... 38
6 TULOKSET ...41
6.1 Laulajan itsetuntemus, intuitio ja flow-kokemukset ... 42
6.1.1 Jaakko... 42
6.1.2 Saara ... 47
6.1.3 Minna ... 55
6.2 Oppilas ja opettaja -suhteen merkitys laulunopintojen kannalta ... 57
6.3 Tulosten koonti: itsetuntemus, intuitio ja flow-kokemukset ... 66
6.3.1 Itsetuntemus ... 66
6.3.2 Intuitio ... 73
6.3.3 Flow ... 75
6.4 Tulosten koonti: oppilas ja opettajasuhde ... 76
7 POHDINTA ...81
7.1 Tulokset ... 81
7.2 Johtopäätökset ... 82
7.3 Tulosten luotettavuus ... 87
Lähteet ...91
1 JOHDANTO
1.1 Tutkimuksen tausta ja tavoitteet
Tutkin pro gradu -tutkielmassani ammattina työtään tekevän klassisen laulajan ammatillista kasvua. Halusin selvittää, mitkä tekijät vaikuttavat siihen, että lopputulokseksi saadaan ekspertti, esiintyvä klassisen laulun asiantuntija. Täten tutkimuskysymyksiksi muotoutuivat, miten itsetuntemus sekä opettajan ja oppilaan välinen suhde vaikuttavat laulajaksi kasvamiseen sekä ammatin harjoittamiseen. Tutkielmani tulokset pohjautuvat kolmen ammattilaulajan ja/tai laulupedagogin teemahaastatteluihin. Oletukseni oli, että esiintyväksi laulajaksi kasvamiseen vaikuttavat hyvät opettajat, hyvä ja monipuolinen pohjakoulutus sekä onnekkaat sattumat.
Aihe kiinnostaa minua siksi, että olen kouluttautunut laulajaksi ja laulupedagogiksi (musiikkipedagogi, AMK) sekä kuoronjohtajaksi (muusikko, AMK) ja halusin tämän tutkimuksen kautta syventyä työhöni ja intohimooni. Olen sitkeästi pyrkinyt selvittämään ammattiin tähtäävien opintojen myötä klassista laulutekniikkaa ja koko prosessiin kietoutuvaa mysteeriä, joka kattaa laulajan kokonaisvaltaisesti. Tämä tutkimus on kirjallinen työ ja prosessi, joka myös jäsentää kypsyneitä ajatuksiani laulamisesta vuosien ajalta. Omakohtaisen kokemukseni ja ammattitaitoni kehittämisen lisäksi uskon, että aihe kiinnostaa kollegoitani sekä alalle hakeutuvia opiskelijoita, sillä alalla on paljon hiljaista tietoa, eli sellaista tietoa, mitä ei jokaisessa luokkahuoneessa tai opetustilanteessa välttämättä käydä läpi.
Tutkimukseni on laadullinen tutkimus ja käytän tutkimusanalyysinäni hermeneuttista analyysia. Tutkimuksessani käytetään teoriana sosiokonstruktivistista teoriaa laulajaksi kehittymisestä.
1.2 Laulajaksi kasvamiseen tehtyjä aiempia tutkimuksia
Klassisesta laulutekniikasta sekä laulamisen kokemuksesta on tehty laaja-alaisesti tutkimuksia.
Tehdyissä tutkimuksissa on otettu huomioon monia eri näkökulmia, esimerkiksi se, että laulajan
instrumentti on tämän koko keho, mikä tekee laulamisen oppimisesta psykofyysinen kokonaisuuden. Opettajaksi opiskeleville löytyy tutkimuksia, muun muassa Anna-Mari Lindebergin (2005) väitöskirja, jossa tutkimuksen kohteena on opettajaksi opiskelevan laulajan vokaalinen minäkuva. Lisäksi Hannele Valtasaari (2017) on tehnyt väitöskirjan laulunopetuksen vaikutuksesta opettajaksi opiskelevien äänen laatuun ja ilmaisuun. Klassisesta laulusta on tehty paljon erilaisia tutkimuksia, esimerkiksi ammattikorkeakoulujen opinnäytetöitä aiheinaan laulutekniikasta liedanalyyseihin. Tutkimusta lauluinstrumentista on tehty monipuolisesti eri näkökulmista.
Halusin pro gradu -tutkielmassani syventyä ammatiksi opiskelevan esiintyvän klassisen laulajan kasvuun ja siihen vaikuttaviin tekijöihin. Vastaavanlaista tutkimusta ovat tehneet Angelika Myllylä ja Lauri Tolonen (2016) pro gradu -tutkielmassaan Hiphop-artistien käsityksiä artistina kasvuun vaikuttavista tekijöistä. Mielestäni on tarpeellista, että vastaavanlaista artistien kasvua kuvaavaa tutkimusta löytyy myös klassisen laulumusiikin puolelta. Valitsin tutkimusmetodikseni teemahaastattelun, sillä se sopi luontevasti tutkimukseeni, kun kyseessä on hermeneuttinen tutkimus.
Margareta Haverinen Brandtin (2009) väitöskirjassa laulajaidentiteetti – avain työelämään:
huomioita laulajan äänen, ohjelmiston ja habituksen suhteesta, korostetaan laulajan itsetuntemuksen merkitystä työllistymisen näkökulmasta. Työllistyäkseen laulajan tulisi tunnistaa omat vahvuutensa ja löytää tätä kautta paikkansa työelämässä. (Haverinen Brandt 2009, 3, 8-9.)
2 SOSIOKONSTRUKTIVISTINEN TEORIA LAULAMISESTA
Tässä luvussa esittelen konstruktivistisen oppimisteorian. Konstruktivistisen oppimisteorian mukaan oppilas tekee havaintoja ja rakentaa mielikuvaansa opittavasta asiasta aktiivisena toimijana (Tynjälä 2000, 37-38). Sosiaalikonstruktivismi viittaa siihen, että tarkastellussa kyseisessä oppimisteoriassa on se, miten yhteisö vaikuttaa yksilöön oppimiskokemuksessa (Tynjälä 2000, 57).
2.1 Holistinen ihmiskäsitys
Teoreettisesti tutkimuksen ihmiskäsitys pohjaa Lauri Rauhalan (2005) holistiseen ihmiskäsitykseen. Valintani perusteena on, että tutkin tässä tutkimuksessa ihmisen toimintaa kulttuurin sisällä ja tutkimuksen kohteena on laulaja, eli kokonaisuudessaan ihminen, sisältäen elämyksellisyyden sekä ihmisen tunne-elämän. Ihmisen elämään liittyy (Rauhala 2005) kehollisuus, tajunnallisuus ja situaatio. Ihmisen persoona rakentuu näistä olemassaolon eri tasoista, joista merkittävä on tajunnallisuus. Kielen ja kommunikaation avulla ihmiset luovat ja saavat aikaan toiminnallaan kulttuuria. Ihmisen persoonaa määrittää tajunta, sillä tajunnan kautta ihminen kykenee tekemään valintoja sekä punnitsemaan niiden syy-seuraus-suhteita, josta seuraa toimintaa. (Rauhala 2005, 65-66.)
Rauhalan (2005) holistisessa ihmiskäsityksessä ihminen muovaa kulttuuriaan ja kulttuuri muovaa ihmistä jatkuvasti. Ihminen luo ja aiheuttaa kulttuuria ajatuksin sekä käyttäytymisellään, ja olemalla aktiivisessa vuorovaikutuksessa kulttuurinsa kanssa. Ihmisen ja kulttuurin välinen vuorovaikutus sisältää ehtoja, joita kulttuuri asettaa ihmiselle. (Rauhala 2005, 12.) Musiikillisen taipumuksen puhkeaminen ja toiminnan harjoittaminen vaatii ympärilleen kulttuurin, jossa tällaiseen toimintamalliin rohkaistaan (ks. Rauhala 2005, 12).
Ihmisen toiminta on osaksi tiedostettua ja osaksi tiedostamatonta. Lisäksi ihminen saattaa työskennellä tiedostamattomassa tajunnan tilassa ja tiedostetussa tajunnan tilassa (Rauhala 2005, 14-15). Laulaja tietää tarkalleen, mitä hänen pitäisi kappaleessaan sanoa tai miten musiikin rytmeineen pitäisi mennä. Tämä on laulamisen tiedostettua puolta. Kaikki ne hetkessä
tehdyt ratkaisut siitä, miten laulaja korostaa yksittäisiä sanoja ja ilmaisee musiikkia esityksessä ovat tiedostamatonta tilaa. (ks. Rauhala 2005, 14-15.)
Martin Heideggerin näkemyksen (1995) mukaan ihminen olemassaolollaan, esimerkiksi fyysisillä ominaisuuksillaan, määrittelee vastavuoroisesti kulttuuria. Tästä esimerkkinä ovat ihmisen näkö- ja kuuloaisti. (Heidegger 1995; Rauhala 2005, 16.) Laulajan laulaessa näkö- ja kuuloaisti ovat merkittävä osa työskentelyä. Oppitunnilla kappaletta valmistellessaan laulaja seuraa valmisteltavan kappaleen nuottikuvan lisäksi opettajaansa ja reflektoi tämän heijastamia tunteita. Lisäksi laulaja kuulee paitsi oman äänensä, hän kuuntelee myös opettajan ohjeita sekä tämän ja/tai pianistin säestystä. Esiintyessä laulajalta vaaditaan kykyä havainnoida näkö- ja kuuloaistilla muita kanssamuusikkoja: laulajia, soittajia ja/tai kapellimestaria. Näin ollen ihmisen fysiologiset rajat asettavat ehdot myös kulttuurille ja sen tapahtumiselle. (ks. Rauhala 2005, 16.) Kulttuuri on sosiaalinen ilmiö, johon ihminen osallistuu vaikuttamalla siihen erilaisissa yhteisöissä (Rauhala 2005, 17). Tämä näkyy esimerkiksi niin, että ihmiset hakeutuvat osaksi erilaisia yhteisöjä. Näitä voivat olla esimerkiksi urheiluseurat, harrastajateatterit, musiikkiopistot, tanssiopistot, kuorot tai orkesterit.
2.1.1 Kehollisuus
Laulamisessa laulajan kehon merkitys korostuu, kun laulajan instrumenttina on tämän keho.
Rauhalan (2005) holistisessa ihmiskäsityksessä keho nähdään kulttuuria mahdollistavana tekijänä. Kulttuurissamme keho on nähty erilaisten prosessien ja toimintojen välineenä ja vasta kehon sairastuttua, se on saanut yksilön huomion. (Rauhala 2005, 35-37.) Kun tarkastellaan laulamista ja sen toimintaa, keho nähdään välineenä toteuttaa laulaminen lauluteknisesti oikein.
Laulaminen vaatii laulajalta toiminnalle sopivaa hengitystä ja ilmanpainetta, joita elintoiminnot säätelevät. Olennaista on myös esimerkiksi se, että laulajan äänihuulet ovat kunnossa ja laulaja pystyy seisomaan hyvässä ryhdissä. Laulaminen vaatii keholta monipuolista toimintakykyä ja mikäli tätä toimintakykyä ei ole, laulaja ei kykene tekemään työtään eli laulamaan.
2.1.2 Tajunta
Laulutaidon oppimisessa tavoite on, että laulaja tulee tietoiseksi niistä toiminnoista, jotka liittyvät laulutaidon saavuttamiseen. Rauhala (2005) määrittää tajunnan kokemisen
kokonaisuutena, elämyksenä, johon liittyy tietoisuus. Tajunnassamme on noemia eli ”mieliä”, joiden kautta prosessoimme kokemuksia kuten tietoa, tunnetta, uskomuksia, intuitiota ja tahtomuksia. Ihminen ei kykene aina vastaanottamaan tajunnassa ilmenevää uutta ymmärrystä siksi, että se voi olla uutuudessaan hämmentävä. (Rauhala 2005, 29, 31.)
Tajunnan ulkopuolella oleva tieto ja tajunta eroavat toisistaan niin, että tajunnan ulkopuolella olevaa tietoa ovat kehossa tapahtuvat prosessit, joihin ei liity elämystä. Tämän lisäksi tietoisuus ja tiedostamattomuus ovat osa tajunnan käsitettä. (Rauhala 2005, 32.)
tietoinen l. henkinen tajunta
esitietoinen, tietoisuuteen pyrkivä, tietoisuutta estävä tajunta
tiedostamaton tajunta
Kuvio 1. Kososen (2010, 298) ”jäävuorikuvio” olemassaolon tietoisen, esitietoisen ja tiedostamattoman keskinäisestä kokonaisuudesta.
Laulaja ei välttämättä kykene ymmärtämään lauluteknisesti tai musiikillisesti uutta opettajan opettamaa asiaa, sillä tämä uusi asia voi olla liian uusi ja hämmentävä ja vaatii aikaa, jotta ymmärrys uutta opittavaa asiaa kohtaan kasvaa.
2.1.3 Situaationaalisuus, elämäntilanteisuus
Rauhalan holistisesta ihmiskäsityksestä voidaan todeta, että ihmiselämään kuuluu situaationaalisuus. Situaatiolla tarkoitetaan kaikkea sitä, mihin ihminen on suhteessa elämässään kuten esimerkiksi elinympäristö, aika, muut ihmiset ja kulttuuri, jossa hän elää.
(Rauhala 2005, 39-40.) Ihmisen keho on suhteessa situationaalisuuteen niin, että kehon terveys ilmentää kulttuurin tiedostamatonta puolta kehossa. Myös keho voi tehdä valintoja situaatiossa niin, että henkilöllä ei ole tajuntaa kyseisessä tilanteessa. (Rauhala 2005, 41.)
2.3 Lähivyöhykkeen teoria
Klassiset lauluopinnot kiteytyvät tehtävään, joka on laulutaidon hankkiminen. Nämä opinnot vievät kullakin opiskelijalla yksilöllisesti vaihtelevan määrän aikaa. Laulutunnilla opettaja ohjaa oppilasta oikeanlaisessa äänenkäytössä ja oppilas omaksuu opettajan antamia oppeja ja toteuttaa annettuja tehtäviä parhaansa mukaan. Opettaminen ja oppiminen tapahtuu läheisessä ja aktiivisessa vuorovaikutuksessa.
Venäläisen psykologin Lev Semenovich Vygotskyn (1979) tutkimuksissa käy ilmi, että oppiminen tulisi suhteuttaa opiskelijan taitotasoon. Tästä esimerkkinä hän käyttää kirjoittamisen ja lukemisen oppimista, joille on asetettu länsimaisessa koulujärjestelmässämme ikä. Vygotskyn (1979) lähivyöhykkeen teorian (Zone of proximental development) mukaan, kun oppilas työskentelee taitotasonsa yläpuolella ammattitaitoisen opettajan johdolla, hän pystyy suoriutumaan tehtävistä korkeammalla taitotasolla. Vygotsky määrittelee lähivyöhykkeen teorian sijoittuvan oppilaan nykyisen taitotason (the actual developmental level), jossa oppilas kykenee suoriutumaan itsenäisesti tehtävän ratkomisesta ja potentiaalisen taitotason välille (the level of potential development), jossa lapsi pystyy aikuisen ohjauksessa ratkomaan vaikeampia tehtäviä. (Vygotsky 1979, 84-86.) Lauluopinnoissa tämä näkyy niin, että opettaja antaa opiskelijalle sellaisia tehtäviä, joita opiskelija kykenee opettajan tuella ratkomaan. Kun opettaja tukee opiskelijaa, tämä pystyy suoriutumaan taitotasonsa yläpuolella olevista kappaleista, kun taas opiskellessaan yksin opiskelija joutuisi opiskelemaan taitotasoaan vastaavia kappaleita.
Lähivyöhykkeen teoriaan kuuluu myös imitaatio. Lapset imitoivat eli matkivat opettajaa ja pystyvät näin suoriutumaan vaikeammistakin tehtävistä, jotka olisivat selkeästi yli heidän taitotason. (Vygotsky 1979, 88.) Laulutunneilla imitaatio ja imitoinnin merkitys korostuu, sillä oppitunnilla tehtävänä on oppia laulutaito, joka on äänenkäyttöä. Laulutunnilla oppilas laulaa, kuuntelee ja matkii opettajalta saaduista neuvoista ja ääniesimerkeistä, ja pyrkii näin ratkomaan tunnilla asetettuja tehtäviä ja oppimaan uutta. (Ks. Vygotsky 1979, 88.) Imitaatiosta ja mallioppimisesta kerron lisää seuraavassa alaluvussa.
Oppilaan mentaalinen kehitys (mental development) vaikuttaa suurelta osin siihen, mitä tämä on valmis oppimaan. Tämä oppimisen valmius, eli mentaalinen kehityksen tila määritellään erilaisten testien avulla. (Vygotsky 1979, 85.) Tässä tutkimuksessa tarkastellaan klassisia lauluopintoja, jotka aloitetaan yleisesti ottaen siinä vaiheessa, kun opiskelija on saavuttanut äänenmurroksen. Tämä tapahtuu noin ikävuosien 13-15 vaiheessa. Tähän asti oppilas on voinut harrastaa laulua esimerkiksi musiikintunneilla koulussa tai musiikkiopistossa, kuoroissa tai pienemmissä lauluyhtyeissä. Laulutunneilla oppilas tutkii opettajan johdolla ääni-instrumenttia ja suorittaa opettajan antamia tehtäviä sekä valmistelee lauluohjelmistoa. Oppilaan aloittaessaan lauluopinnot opettajan tulee arvioida, onko oppilas sillä tasolla, että hän on valmis aloittamaan lauluopinnot. (vrt. Vygotsky 1979, 85.)
2.4 Mallioppiminen
Mallioppimista on tutkinut kanadalainen psykologi Albert Bandura. Banduran (1973, 68) tutkimuksista selviää, että mallioppiminen on kuulunut olennaisesti ihmiskunnan historiaan, sillä ihmiset tekevät koko ajan valintoja ja päätöksiä. Mallioppimiseen kuuluu (Bandura 1973) tarkkaileminen eli observointi. Uusia malleja ja taitoja opitaan muun muassa tarkkailemalla eli observoimalla, jolloin nähdyllä mallilla on tarkoitus joko vahvistaa tai heikentää aiemmin opittua asiaa. Jotta mallista oppimista voisi tapahtua, tarvitaan sosiaalisesti hyväksyttävä ympäristö, jossa yksilö kokee, että tämän on sosiaalisesti hyväksyttävää oppia kyseisestä mallista. (Bandura 1973, 68-69.) Tämä näkyy esimerkiksi niin, että laulunopiskelija hakeutuu sellaisen opettajan laulutunneille, josta hän on kuullut kollegoiltaan hyvää. Johtuen siitä, että kollegat pitävät kyseistä opettajaa alansa ammattilaisena, kyseinen laulunopiskelija voi kokea, että on sosiaalisesti hyväksyttävää oppia kyseiseltä laulunopettajalta. (vrt. Bandura 1973, 68- 69.)
Oppiakseen tarvitaan observoinnin lisäksi osallistumista ja sitä, että oppija ymmärtää ja osaa käsitellä mallin antaman esimerkin (Bandura 1973, 69). Tämä näkyy laulunopinoissa oppitunneilla, jossa opettaja antaa opiskelijalle äänenmuodostuksellisen tehtävän. Oppilas toistaa opettajan esittämän harjoituksen ja mikäli hän ei onnistu opettajan toivomalla tavalla, opettaja näyttää omalla äänellään eli laulaa malliksi, kuinka toivoisi opiskelijan suorittavan tehtävän. Tämän jälkeen opiskelija toistaa tehtävän. Näin opettaja hioo harjoitusta opiskelijan
kanssa. Yksilötunneilla tilanne on useimmiten edellä kuvatun kaltainen, kun taas laulun mestarikurssilla opiskelijat ovat aktiiviopiskelijoita sekä passiiviopiskelijoita.
Aktiiviopiskelijat laulavat mestarikurssilla opettajan johdolla ja passiiviopiskelijat observoivat kurssia. Passiiviopiskelija ei osallistu täten samalla tavalla kurssiin kuin aktiiviopiskelija, joka on aktiivisessa vuorovaikutuksessa opettajan kanssa. Passiiviopiskelija tarkkailee ja observoi opetustilannetta. (vrt. Bandura 1973, 69.)
Ihmisellä tulee olla muisto mallikäyttäytymisestä, jotta tämä voi oppia opetettavan asian.
Tämän lisäksi toiminnan tulisi myös sisällyttää pitkäaikaista muistamista ja prosessointia.
(Bandura 1973, 70-71.) Laulun opiskelussa itsenäisesti tehtävällä harjoittelulla on suuri merkitys taidon edistämisen kannalta. Fyysisen harjoittelemisen lisäksi mentaalisen harjoittelu määrä korostuu, sillä laulutaidon saaminen vaatii paljon ajatustyötä. Tämän lisäksi esimerkiksi valmistautuessa esiintymiseen tarvitaan mentaalista valmistautumista, esimerkiksi mielikuvaharjoittelua. (vrt. Bandura 1973, 70-71.)
Oppijan kannalta merkityksellistä on, kenen kanssa tämä on tekemisissä. Niiden ihmisten kanssa, joita oppija observoi toistuvasti, opiskelija oppii parhaiten. (Bandura 1973, 69.) Tässä tapauksessa se, että opiskelija käy säännöllisesti laulutunneilla ja sitoutuu käymään samalla opettajalla pidemmän aikaa, edesauttaa oppimista. (vrt. Bandura 1973, 69.)
Bandura (1973, 68) tuo esille toisen esimerkin mallioppimisesta puhumiseen oppimisen yhteydessä. Oppiakseen puhumaan kieltä, ihmisen tulee pystyä kuulemaan ääntä. Tämä pätee myös laulutaidon oppimiseen, sillä laulajan tulee kuulla paitsi oma äänensä myös opettajan laulama malli eli ääniesimerkki, sekä pianosta soitettava melodia. (vrt. Bandura 1973, 68.) Kun käyttäytymistä on vahvistettu positiivisesti (Bandura 1969, 123) ja väärää toimintaa ei ole palkittu tai rangaistu, uusi toiminta voidaan saavuttaa. Taidon oppimiseksi, opiskelijalla tulee olla taidon oppimiseen mahdollistavat osatekijät. Ilman näitä uuteen taitoon vaikuttavia osatekijöitä opiskelija ei voi saavuttaa opittavaa taitoa. (Bandura 1973, 68; Bandura 1969, 123.)
3 YLEISTIETOA LAULAMISESTA JA ASIANTUNTIJUUDEN KASVU
Laulutaidon oppiminen ja esiintyväksi laulajaksi kasvaminen vaatii laulunopiskelijalta monia erilaisia asioita. Esittelen tässä luvussa Suomessa järjestettävän ammatillisen laulajakoulutuksen sekä Bel canto-laulutekniikkaa.
3.1 Bel canto-laulutekniikka
Tämä tutkimus keskittyy klassiseen lauluperinteen, bel canto -laulutekniikan laulajiin (Fagnan 2010). Bel canto on italiaa ja merkitsee sananmukaisesti “kaunista laulua”. Italialaisen laulukoulun Bel canto-tekniikka pohjautuu laulajan hengitykseen sekä äänen resonoitumiseen tyylin mukaisella tavalla. (Fagnan 2010.) Edellytyksenä bel canto-tekniikalle on edellisessä luvussa kuvattu Rauhalan holistinen ihmiskäsitys eli kokonaisvaltaisuus, sillä laulajan kehon toiminta edellyttää tietoisuutta ja situaatiota.
Laulupedagogi Giovanni Battista Lamperti (1957) kuvaa laulamista vaistonvaraiseksi ja alitajuiseksi toiminnaksi. Laulajan fyysinen korva kouluttautuu kuulemaan, miltä puhdas ääni kuulostaa ja sisäkorva sen, kuinka se tuotetaan. Laulutaidon harjoituttamiseen on luotu ääniharjoituksia ja niiden olennainen sisältö on pyrkiä herkistämään mieli ja keho vastaamaan tähän sisäkorvan tehtävään ja muodostamaan kaunis ääni ja melodia. (Lamperti 1957, 20.)
3.2 Laulajakoulutus Suomessa
Suomessa klassista laulunopetusta perusopetuksen lisäksi tarjoaa toisen asteen ammattiopistot, korkeakoulut, eli ammattikorkeakoulut ja Taideyliopisto. Ammattiin tähtääviä korkeakouluja ovat Oulun ammattikorkeakoulu, Savonia-ammattikorkeakoulu, Centria-ammattikorkeakoulu, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Tampereen ammattikorkeakoulu, Turun taideakatemia, Metropolia sekä Helsingin Taideyliopiston Sibelius-Akatemia.
Korkeakouluasteella laulajaksi voi opiskella Suomessa kandidaatin tutkintoon saakka, joita tarjoavat AMK:it sekä kandidaatin tutkinnon ja tämän jälkeen maisterin tutkinnon Sibelius-
Akatemiassa pääaineena laulupedagogiikka, lied- ja oratoriomusiikki sekä joka kolmas vuosi järjestettävä oopperakoulutus.
1.3 Laulamisen ekspertti ja asiantuntijuuden kasvu
Ekspertti ja asiantuntijuuden käsite
Asiantuntija määritellään Gummeruksen Suuren Suomen kielen sanakirjan mukaan (Nurmi 2004, 55) tietyn alan hallitsevaksi henkilöksi: erikoisasiantuntijaksi, ammattilaiseksi, spesialistiksi ja ekspertiksi. Ekspertti sanana juontaa juurensa (Nykysuomen käyttötieto 1997) latinan expertus sanasta, joka tarkoittaa suomeksi kokenutta. Sanan suomenkielinen vastine viittaa siihen, että kyseinen henkilö on saanut harjoitusta sekä kokemusta, mikä johtaa taidon saavuttamiseen. (Nykysuomen käyttötieto 1997, viitattu lähteestä Maijala 2003, 52.)
Johtuen siitä, että ekspertti sanana viittaa yleisesti jonkin taidon asiantuntijuuteen todettakoon, että tässä tutkimuksessa puhutaan laulamisen eksperttiydestä (vrt. Maijala 2003, 52; Rasehorn 2009, 270). Gummeruksen Suuren Suomen sanakirjan mukaan ekspertti ja asiantuntija nähdään toistensa synonyymina (Nurmi 2004, 55, 104). Tämä saa tulkinnoissa aikaan väärinkäsityksiä, sillä verrattuna ekspertiksi kasvamiseen, asiantuntijuuden kasvulla voidaan tarkoittaa laajempaa asiantuntijuuden kehittymistä. Suomenkielessä usein kompetenssi (competence) nähdään virheellisesti synonyymina asiantuntijuuden kanssa. (Rasehorn 2009, 270.)
Asiantuntijuuden käsitettä voi tulkita (Kirjonen 1997, 18) kahdesta eri näkökulmasta. Näitä näkökulmia ovat 1. kouluttautuneisuuden tuoma asiantuntijuus sekä 2. kokemuksen tuoma intuitiivisesti ratkaisuja tekevä asiantuntija. Asiantuntija-laulaja voi olla kouluttautunut pedagogiksi tai esiintyväksi laulajaksi ja tehnyt uraa pedagogina ja/tai esiintyvänä laulajana.
Esiintyvänä laulajana työskenteleminen ei vaadi välttämättä tutkintoja tai laaja-alaista koulutusta ja tämä pätee myös opettamiseen. Voidaan kuitenkin olettaa, että vaikkei laulaja olisi tehnyt tutkintoja, hän on mahdollisesti käynyt jossain elämänsä vaiheessa laulutunneilla. Tämä voidaan tulkita niin, että laulaja on kouluttanut itseään. Äänetön asiantuntijuus näkyy asiantuntijan tavassa prosessoida tietoa intuition ja kokemuksen kautta (Launis 1997, 130).
Esimerkiksi opettaessa laulua äänetön asiantuntijuus voi näkyä niin, että pedagogi ymmärtää
opiskelijansa tarpeita entistä paremmin kokemuksen tuoman asiantuntijatiedon kautta.
Esiintyvä laulaja voi tietää paremmin, miten hänen tulee valmistautua esitykseen kokemuksen tuoman tiedon kautta.
Laulutaidon oppiminen sekä asiantuntijuuden kasvaminen vaatii, että oppilas käyttää aikaa lauluäänensä ja muusikkoutensa harjoituttamiseen. Ekspertiksi kehittymistä tuovat esille Chi, Glaser ja Farr (1988) sekä Ericsson ja Smith (199l), joiden tutkimuksista käy ilmi, että eksperttien ylivertaiset suoritukset ovat kokemuksen sekä esiintymisharjoittelun lopputulosta (Chi, Glaser & Farr (1988); Ericsson & Smith (199l), viitattu lähteestä Ericsson, Krampe &
Tesch-Romer 1993, 363).
Oppipojasta mestariksi
Laulunopiskelu voidaan nähdä kahden ihmisen välisenä prosessina, jossa opettaja opettaa oppilasta vuorovaikutuksessa opiskelijan kanssa. Tätä ”koulua” eli opiskelumallia voidaan verrata käsityöläisammateista tutuksi tulleeseen kisällioppimisen malliksi, jossa keskiössä on oppilaan ja mestarin välinen suhde. Kisällioppimisen mallissa (Gowlland 2014) oppiminen keskittyy mestarin ja oppipojan väliseen keskinäiseen suhteeseen, jossa oppipoika opiskelee mestarin kanssa aktiivisessa vuorovaikutuksessa. Oppiminen keskittyy harvemmin kirjoista opiskelemiseen. (Gowlland 2014, 759.)
Situationaaliseen kognitioon perustuvan oppimisteorian (Syrjäläinen 2003) mukaan kisällioppiminen näkyy eritoten perinteisessä käsityöläisoppimisen mallissa, jossa oppipoika opiskelee mestarinsa vaikutuksen alaisena mestarin edustaman taidon osaajaksi. Oppipoika kehittyy ensin kisälliksi, saavuttaen tämän arvonimen, jonka jälkeen vuosien ammatin harjoittamisen jälkeen hänestä kehittyy mestari. Paitsi että oppilas opiskelee mestarin taidon, hän omaksuu näkemällä, kuulemalla ja aistimalla mestarin asiantuntijuuden kulttuuria sekä tämän ajatuksia. Kyseenomaisessa oppimisessa merkittävänä nähdään oppiminen osana sosiaalista yhteisöä, jossa toimitaan mukana. (Syrjäläinen 2003, 35.)
Seuravaksi esittelen Dreyfusin (2004) asiantuntijuuden kasvun, viiden askeleen -mallin, joka kohdistuu aikuisiin.
Osaamisen eri tasot Dreyfusin (2004) mukaan.
5. Ekspertti Opiskelija on sitoutunut ja osaa intuitiivisesti tietotaidollaan ratkaista ongelmat saavuttaakseen päämääränsä.
4. Osaaja Opiskelija on sitoutunut emotionaalisesti
opittavaan aiheeseen sekä noudattaa opiskeltavan kohteen teoriaa. Hän kartuttaa kokemusta opiskeltavasta asiasta.
3. Taitaja Opiskelija rikkoo sääntöjä ja on
emotionaalisesti sitoutunut opittavaan asiaan.
Opiskelija kartuttaa osaamistaan.
2. Edistynyt aloittelija Opiskelija oppii tekemään havaintoja opittavasta asiasta.
1. Noviisi Opiskelija oppii opetettavan asian säännöt ja
kartuttaa kokemusta opeteltavasta asiasta.
Noviisivaiheessa opettaja opettaa oppilaalle opittavan asian tai kohteen säännöt.
Noviisiopiskelija noudattaa sääntöjä ja opettelee ymmärtämään opittavaa asiaa omassa kontekstissaan ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Kun opiskelija on nähnyt tarpeellisen määrän opettajan esimerkkejä, hän oppii tekemään itse havaintoja opeteltavasta asiasta ja näin hänestä tulee edistynyt aloittelija. (Dreyfus 2004.)
Taitajavaiheessa oleva opiskelija saa tukea ja ohjeita opettajaltaan. Opiskelijan ollessa taitajavaiheessa hän osaa tunnistaa yhä enemmän erilaisia näkökulmia opittavasta asiasta.
Taitajavaiheessa näiden uusien ja eri tavoin ilmenevien näkökulmien määrä voi aiheuttaa opiskelijassa myös negatiivisia tunteita, mitkä voivat ilmentyä hämmennyksen ja uupumuksen tunteina. Taitajavaiheen opiskelija on emotionaalisesti sitoutunut opittavan asian opiskeluun.
Hän ei aina noudata sääntöjä ja kartuttaa myös näin kokemusta ja oppii uutta. (Dreyfus 2004.)
Osaajavaiheen opiskelija kerää positiivisista ja negatiivisista kokemuksista tietotaitoa, joka vahvistaa hänen käsityksiään opittavasta asiasta. Hän pohjaa tietonsa opittavan kohteen teoriaan ja sääntöihin sekä osaa eritellä tietoa, joka tukee ja vie häntä eteenpäin opiskeltavassa aiheessa sekä vaikeuttaa opiskeltavaa asiaa. Osaajavaiheessa opiskelija ei vielä osaa tunnistaa niitä keinoja, jotka veisivät hänet päämääräänsä. Opiskelija tarvitsee monipuolisesti kokemusta opiskeltavasta asiasta, jotta hänen tietotaitonsa kasvaa. (Dreyfus 2004.)
Eksperttivaiheessa opiskelijalla on paljon kokemusta ja hiljaista tietoa opitusta asiasta ja hän ymmärtää keinot, joilla saavuttaa haluttu päämäärä. (Dreyfus 2004.)
4 LAULAJAN ITSETUNTEMUS, INTUITIO JA FLOW-KOKEMUS SEKÄ OPETTAJA-OPPILASSUHDE
4.1 Laulajan itsetuntemus
Ojanen (1994) määrittelee itsetuntemuksen sanan mukaisesti “itsensä tuntemiseksi”.
Itsetuntemus rakentuu yksilön minän tulkinnasta (Ojanen 1994, 42). Itsetuntemukseen, eli tietoisuuteen omasta itsestään, kuuluu kyky tunnistaa omia sisäisiä prosesseja, joita ovat tunteet, ajatukset, pyrkimykset ja näiden väliset suhteet. (Toskala 2000, 1.) Itsetuntemuksen kehittymistä vaikeuttavat mahdollisesti minäkeskeisyys, ennakkoluulot, itseen liittyvät harhat, ensivaikutelmat, vaikeudet asettua toisen asemaan, automatisoituneet tavat reagoida asioihin, omien motiivien tiedostamisen vaikeus ja palautteen sivuuttaminen (Ojanen 2011, 105-107).
Tutkimusten mukaan hyvä itsetuntemus korreloi psyykkisen hyvinvoinnin kanssa (Ojanen 2011, 122). Hyvinvoivat ihmiset voivat vastaanottaa palautetta helpommin, sillä he ovat avoimia ja luottavaisia. ”Heidän ulkoinen olemuksensa vastaa, mitä sisältä löytyy.” (Ojanen 2011, 123.)
Laulajana työskenteleminen edellyttää paitsi laulamisen taitoa ja sen oppimista, lisäksi kommunikointi- ja vuorovaikutustaitoja opiskelu- ja työelämässä toimimiseen osana erilaisia työyhteisöjä. Vuorovaikutustaitojen merkityksestä työyhteisöissä on väitellyt puheviestinnän tohtori Tessa Horila (2018) väitöskirjassaan. Horila viittaa Keytoniin (2015), jonka tutkimuksissa käy ilmenee, että ihminen haluaa vuorovaikuttaa osaavasti (Keyton 2015; Horila 2018, 16). Onnistunut kommunikaatio ja vuorovaikutus edellyttää yksilöltä itsetuntemusta niin, että hän kykenee tunnistamaan omia sisäisiä prosessejaan (Toskala 2000, 1).
Laulajan työ on tarinankerrontaa tekstin ja musiikin kautta, joten laulajalla tulee olla musiikillisen ja lauluteknisen osaamisen lisäksi kykyä eläytyä toisen ihmisen tunteisiin. Kyky eläytyä toisten ihmisten tunteisiin vaatii ihmiseltä empaattista reflektiokykyä. Empaattinen reflektiokyky pitää sisällään sen, että yksilö kykenee tunnistamaan omia tunteitaan. (Toskala 2000, 117.)
4.1.1 Laulajapersoonallisuus
Minä
Minän tulkinta on yksilön subjektiivinen kokemusta minästä ja sisältää tulkintaa menneisyydestä, nykyisyydestä ja tulevaisuudesta (Ojanen 1994, 27-28). Minässä voidaan nähdä kolme osaa, jotka ovat identiteetti, minäkuva ja itsetunto (Ojanen 1994, 31).
Minäkuva
Minäkuva on kokonaisuus, jolla yksilö kuvaa itseään ja omia henkilökohtaisia ominaisuuksia, toimintoja ja päämääriä (Keltinkangas-Järvinen 2017, 97). Minäkuva on identiteettiä laajempi.
Raja minäkuvan ja identiteetin välillä on Ojasen (1994, 36) tutkimusten mukaan liukuva.
Minää voi mukaan tarkastella kolmesta näkökulmasta (Keltinkangas-Järvinen 2017, 98-99).
Näitä ovat:
1. Yksityinen minä, joka on yksilön itsensä tietämät ajatukset ja tunteet.
2. Sosiaalinen minä, joka on yksilön kokemus itsestään hänen ollessa osana erilaisia sosiaalisia ryhmiä.
3. Ihanneminä, joka edustaa yksilön puutteita ja toiveita omasta itsestään.
Laulajan työssä yksityinen minä on laulajan yksi työkalu. Laulaessaan laulaja tulkitsee laulettavaa musiikkia ja sen tekstejä. Usein laulajat joutuvat (Eustis 2005) laulettavan tekstin kautta paljastamaan itsestään enemmän kuin haluaisivat. Laulajantyössä yksityisen minän ulottuminen työminään luo ristiriitoja työn ja minän välille. (Eustis 2005, 68.)
Muodostaakseen onnistuvan minäkuvan laulajana, nuori laulaja tarvitsee tiedon ja ohjauksen lisäksi paljon positiivista palautetta. Palautteella voi olla joko rakentava tai horjuttava vaikutus.
(Haverinen Brandt 2009, 6.)
Persoonallisuus
Yksilön persoonallisuus muodostuu tutkimuksella tehdyistä havainnoista ja kokemuksista.
”Persoonallisuudella tarkoitetaan kaikkea sitä, mikä henkilössä on pysyvää ja tunnusomaista.”
(Ojanen 1994, 27.)
Identiteetti
Minäkuva
Itsetunto
Tapahtumat, kokemukset, tuntemukset, muistot
Kuvio 2. Ojasen (1994, 29) kuvio minän kerroksuneisuudesta.
Laulajan keho, ääni ja ulkonäkö
Rauhalan (2005, 35-37) holistisessa ihmiskäsityksessä keho nähdään erilaisten prosessien ja toimintojen välineenä. Laulaminen on toiminto, jossa keho nähdään kulttuurin mahdollistajana.
(Ks. Rauhala 2005, 35-37.)
Yhdysvaltalainen laulaja, tohtori ja laulupedagogi Lynn Eustis painottaa, että laulajan ammatin haasteisiin kuuluu lähtökohtaisesti se, että laulajan instrumentti on tämän oma keho.
Kehollisuus tekee laulajan ammatista poikkeuksellisen siinä, miten laulaja joutuu käyttämään omaa kehoaan ja koko psykofyysistä olemustaan harjoittaessaan ammattiaan. (Eustis 2005, 4.) Laulamisen kehollisuutta on tutkinut myös Anna-Mari Lindeberg (2009, 242) jonka mukaan, kun laulaminen tapahtuu kehossa, voidaan puhua kehollisesta kokemuksesta. Usein laulajat
sekoittavat oman persoonansa lauluääneensä, joten mikäli ääni ei toimi, he kokevat olevansa ihmisinä huonoja ja epäonnistuneita. (Eustis 2005, 5.)
Eustis (2005) tuo ilmi, että ulkonäöllä on merkitystä laulajan työssä. Laulajat, jotka sopivat rooleihinsa niin äänellisesti kuin ulkonäöllisesti pääsevät helpommalla uransa alkuvaiheessa.
Edellä mainittu on myös oopperalaulajan ammatin paradoksi, sillä samaan aikaan kun laulajan tulisi sopeutua oopperarooleihinsa hänen tulisi pitää kiinni omasta persoonastaan. Myös liiallinen sopeutuminen voi olla este soolouralle edetessä. (Eustis 2005, 80.) Opettajan on tärkeää rohkaista oppilaitaan kasvamaan omiksi itsekseen. Laulajien tulisi välttää ajatusta, näyttävätkö he laulajilta. (Eustis 2005, 82.)
4.1.2 Identiteetti, laulajan identiteetti
Ojasen (1994) tulkinnassa identiteetti nähdään yksilön tietoisena ymmärtämisenä itsestään.
Yksilö pyrkii ymmärtämään itseään, mutta samaan aika tiedostamattomasti muuttumaan osana elämäänsä kulttuuria (Ojanen 1994, 35). Vignolesin, Schwartzin ja Luyckxin (2011) mukaan identiteetti voidaan nähdä henkilökohtaisena, suhteellisena tai yhteisöllisenä ilmiönä.
Identiteetti ei ole pysyvä tila, vaan se voidaan rakentaa henkilökohtaisesti tai sosiaalisesti ja se voidaan löytää jälkeenpäin. (Vignoles, Schwartz & Luyckx 2011, viitattu alkuperäisestä lähteestä Marttinen 2017, 17.)
Oopperalaulaja-pedagogi-tohtori Margareta Haverinen Brandt’in (2009, 3) väitöskirjassa todetaan, että laulajaidentiteetti muodostuu äänellisten ominaisuuksien lisäksi siitä, kuinka hän ilmaisee lavalla ja miltä hänen olemuksensa näyttää. (Haverinen Brandt 2009, 3.) Laulajan tulee oppia tunnistamaan oma laulajaidentiteettinsä, mikäli hän haluaa löytää paikkansa työelämässä (Haverinen Brandt 2009, 8-9).
4.1.3 Itsetunto
Ojanen (1994) määrittää itsetunnon minän tietämiseksi, tuntemiseksi ja arvostamiseksi (Ojanen 1994, 41). Itsetuntoon voidaan Ojasen määrittelemänä (1994, 31) sisällyttää minätietoisuus, itsearvostus ja itsetuntemus.
Itsetunto muodostuu niistä kokemuksista, joita ihminen saa elämänsä aikana. Lapsen ollessa pieni se, miten hänen vanhempansa näkevät ja suhtautuvat häneen eri tilanteissa vaikuttavat siihen, miten lapsi oppii näkemään itsensä. (Keltinkangas-Järvinen 2017, 123.) Itsetunto rakentuu monista elämän osa-alueiden kokonaisuuksista. Näihin alueisiin kuuluu:
1. Suoritusitsetunto eli yksilön kokemus siitä, että tämä onnistuu sekä uskoo omiin kykyihinsä
2. Sosiaalinen itsetunto eli kokemus siitä, että yksilö selviytyy ja on hyväksytty sosiaalisesti.
3. Lisäksi yksilöllä on kotiin ja vanhempiin kohdistuva itsetunto, jossa merkittävää on, että tämä kokee olevansa riittävä ja rakastettu vanhempiensa osalta ja että tämän vanhemmat haluavat viettää aikaa tämän seurassa. (Keltinkangas-Järvinen 2017, 26-27.) Itsetunto voidaan jakaa yksityiseksi ja julkiseksi itsetunnoksi. Yksityinen itsetunto on se, kuinka yksilö kokee itsensä ja mitä tämä tuntee ja ajattelee sekä julkinen itsetunto on se, mitä hän kertoo ja viestii itsestään muille. (Keltinkangas-Järvinen 2017, 24.) Julkinen itsetunto määräytyy myös kulttuurin asettamien normien mukaan. (Keltinkangas-Järvinen 2017, 25.) Rauhala tuo myös esille, että situaatio voi vaikuttaa ihmiseen myös tästä johtumattomista syistä, kuten esimerkiksi kulttuurista ja sen traditioista. Tällöin itsetunnon ja identiteetin muodostumiseen vaikuttaa myös kulttuuri. (vrt. Rauhala 2005, 136).
Keltinkangas-Järvinen määrittelee itsearvostuksen itsevarmuuden ja itseluottamuksen summaksi. Henkilöllä, jolla on itseluottamusta, on uskallusta asettaa itselleen vaatimuksia, jotka haastavat tätä. Itsearvostusta on se, että henkilö on tyytyväinen omiin suorituksiin.
(Keltinkangas-Järvinen 2017, 18.) Eustis (2005) painottaa että jokaisen laulajan tulisi uskoa omaan ainutlaatuisuuteensa. Jokaisella laulajalla on oman ääni ja persoona ja mikäli laulaja haluaa olla vapautunut esiintyessään, hänen täytyy uskoa omaan ainutlaatuisuuteensa. (Eustis 2005, 64.)
Stressinsieto ja sen tunnistaminen laulajan työssä
Laulajan ammatissa terveenä pysyminen on yksi tärkeimmistä ja samalla stressaavimmista asioista. Flunssassa laulaminen voi olla ammattilaulajalle kohtalokasta sekä pelkästään mahdottomuus. Laulajan työn kannalta haasteita työntekemiseen luo stressi. Toskalan (2000,
122) mukaan stressi ilmenee ihmisellä fysiologisina reaktiona, tunteina ja siinä miten käyttäydymme ja ajattelemme ja se saa aikaan hormonaalisia muutoksia vaikuttaen vastustuskykyymme ja siihen, kuinka pysymme terveenä.
Toskalan (2000) tutkimustuloksissa ilmenee, että stressi aiheutuu liian suuresta itsearvostuksesta, kun haluamme näyttää hyvältä sekä omien että muiden silmissä. Tällöin stressiä syntyy kriittisestä suhtautumistavasta itseämme kohtaan. (Toskala 2000, 124.) Laulajan ammatissa epävarmuutta ja stressiä luo muun muassa työn vaihteleva saatavuus. Stressiä aiheutuu taloudellisten ongelmien lisäksi työn vaativuudesta sekä siitä, kuinka laulaja pysyy terveenä tehdessään työtään. (Eustis 2005, 10.)
Paineita laulajanuralla luo myös työhön kuuluva kilpailuasetelma. Laulajantyössä kilpailu näkyy esimerkiksi kilpailuna huomiosta (laulukilpailut), kilpailuna työpaikoista (esiintymiskokeet) sekä kilpailuna julkisista arvioinneista. (Eustis 2005, 86.) Näiden konkreettisten kilpailujen lisäksi laulajan työssä on merkittävää suoriutua meneillään olevista töistä menestyksekkäästi, sillä ne toimivat käyntikorttina laulajalle tulevaisuudessa. (Eustis 2005, 86.) Psyykkisiä paineita lisää laulamiseen kohdistuva kritiikki, jota voi tulla paitsi työmaailmasta myös perheenjäseniltä, ystäviltä sekä vierailta ihmisiltä joka päivä. (Eustis 2005, 68.)
Esiintymisjännitys
Esiintyvät taiteilijat joutuvat työn luonteen puolesta olemaan julkisesti esillä, mikä tekee myös heidät alttiiksi kritiikille. Esiintyvien alojen ammattiharjoittajilla työhön voi kuulua myös esiintymisjännitystä, mikä voi ilmetä eri artisteilla yksilöllisesti. Jännittyneisyys ja hermostuneisuus vaihtelee Eustisin pedagogisen kokemuksen mukaan laulajilla persoonittain.
Eustis arvioi, että esiintymisjännitys johtuu huonosta itsetunnosta, äänestä ja sen ongelmista, laulamisen tahtotilan tai nautinnon puuttumisesta laulajan esiintyessä. Esiintyvän laulajan tulisi kehittää itsetuntemustaan selättääkseen esiintymisjännityksen. Tärkeää on, että laulaja lakkaa miettimästä jo hyvissä ajoin ennen esiintymistä, mitä muut ajattelevat hänestä. Jotkut hänen lauluoppilaistaan olivat laulutunneilla hermostuneita, kun taas lavalla he olivat paljon
rennompia. Eustis arvelee tämän johtuneen siitä, että oppilaat kokivat esiintyessään, ettei heitä keskeytetä tai kritisoida ja he saavat vapaasti ilmaista musiikkinsa lavalla. (Eustis 2005, 51.)
4.2 Intuitio
Intuition merkitys laulunopiskelussa näkyy siten (Lamperti 1957), että laulajan tulisi luottaa siihen, että tämän keho ja mieli antavat laulajalle tarvittavan tiedon, joita kuuntelemalla laulaja kykenee oppimaan laulamisen taidon. Laulajan ei tulisi opiskella liian monen opettajan johdolla, vaan hänen tulisi oppia kuuntelemaan kehoaan ja mieltään. (Lamperti 1957, 20, 22- 23.) Dunderfelt (2008, 112-113) kuvaa intuitiota mahdollisuutena selvittää ideoita ja ajatuksia, jotka piilevät alitajunnassamme. Onnistuakseen laulajan tulisi luottaa omaan itseensä ja omaan ainutlaatuisuuteensa, sillä jokainen laulaja on erilainen yksilö. (Lamperti 1957, 20, 22-23.)
Raamin (2015) tutkimuksessa intuitio muodostaa järkiperäisen ajattelun kanssa ihmisen ajattelun perustan ja intuition merkitys korostuu luovuutta ja ongelmanratkaisua vaativissa tehtävissä (Raami 2015, 11). Glöckner ja Witteman (2010) määrittelevät intuition yksilön päätöksiksi, joita hän tekee tiedostamattaan. Näihin päätöksiin vaikuttavat tunteet, mielleyhtymät, tavat, tiedostamattomat ajatuskulut, muistot tai asiat, joista yksilö pitää tai ei pidä. (Glöckner & Witteman 2010 viitattu alkuperäisestä lähteestä Raami 2015, 21.)
Raami (2015, 23) määrittelee intuition tietämisen lajiksi, jota hän lähestyy yksilön kokemuksen ja teoreettisestä näkökulmasta. Intuitio kertoo (Dunderfelt, 2008, 62) ihmisille salatun tiedon, joka löytyy heidän sisältään. Intuitio on psyykeen keino auttaa ihmistä kuulemaan omia tarpeitaan ja tavoitteitaan, jotta hän kykenisi saavuttamaan haluamiaan asioita (Dunderfelt, 2008, 13.) Raamin (2015) tutkimuksissa käy ilmi, että intuitio voi tulla useasta eri tietämisen lähteestä. Näitä lähteitä ovat mieli, keho, ajatukset, muisti, ympäristö, tunteet, tajunnan ruumiillistuma ja aistit. (Raami, 2015, 43.)
4.2.1 Intuition mahdollisuudet laulajan työn kannalta
Raami tuo esille väitöskirjassaan (2015), että suomalaisessa kulttuurissa ei nähdä intuitiota ja sen tuomia mahdollisuuksia yksilön näkökulmasta, mikä heikentää yksilön potentiaalia esimerkiksi työelämässä ja ihmissuhteissa. Parhaimmillaan intuitio palvelee yksilön ammatillisen asiantuntijuuden ja itsetuntemuksen kasvua. (Raami 2015, 11.)
Laulaminen on kehollista ja tapahtuu saavuttamalla laulamiseen vaadittu bel canto - laulutekniikka. Tähän jokaisella laulajalla menee oma yksilöllinen aika, joka on optimaalisesti 1–5 vuotta. Laulupedagogi Lamperti (1957) on todennut, että laulajat tietävät vähän lauluinstrumentistaan ja äänen tuotantoon vaikuttavista sisäelimistä, ja ovat usein itseoppineita.
Laulajat käyttävät erilaisia ideoita laulamisesta ja vaikka he olisivat oppineet metodinsa mestareiltaan, he ovat silti voineet muokata sitä itselleen sopivaksi. (Lamperti 1957, 20.) Laulufysiologiaan erikoistunut lääkäri Rauha Hammar (1938) on samaa mieltä Lampertin kanssa siitä, että saavuttaakseen laulutaito laulajan tulisi luottaa intuitiiviseen kykyynsä tietää itse, mitä hänen tulisi tehdä. Tätä Hammar perustelee sillä, että ihminen osaa hengittää myös ilman opetusta, jonka vuoksi laulajan tulisi luottaa vaistoihinsa. (Hammar 1938, 32-33.)
Laulajan tulisi luottaa omaan sisäiseen tietoonsa siitä, mitä hänen pitäisi tehdä oppiakseen laulamisen taito. Dunderfelt (2008) nimittää yhdeksi intuition lajiksi kehointuition.
Kehointuition avulla ihminen ymmärtää, mitä hänen tulisi tehdä, jotta tämän keho voisi paremmin. (Dunderfelt 2008, 20.) Kehointuition voidaan nähdä koskevan erityisesti laulajaa, sillä laulaja tekee työtään omalla kehollaan. Laulajan työssä tällainen kehointuitio näkyy niin, että laulaja oivaltaa miten hänen tulisi käyttää kehoaan, jotta laulaminen onnistuisi paremmin.
4.1.2 Intuitio väylänä omaan itsetuntemukseen
Raami (2015) tuo esille Kautzin (2005) näkemyksen siitä, että intuitio on yksilön vuorovaikutuksellinen väylä omaan sisäiseen itseensä. Tämän väylän avulla henkilö voi saavuttaa itsestään suuremman ymmärryksen sekä saada ohjausta, voimaa ja inspiraatiota.
(Kautz 2005; Raami 2015, 104.) Dunderfelt (2008) vertaa alitajuntaa kattavaksi tietopankiksi, joka sisältää kaiken sen, mitä ihminen on elämänsä aikana oppinut. Näin ollen intuitio on se väylä, jolla hän pääsee käsiksi tähän kätkettyyn sisäiseen tietoonsa. (Dunderfelt 2008, 62-63.)
Intuitiota voi kehittää harjoittelemalla niin, että henkilö oppii ymmärtämään itseään ja omia tavoitteitaan intuitionsa kautta (Dunderfelt 2008, 78).
Koska ihmiset ovat eri tavoin herkkiä (Raami 2015, 80), intuitio ja sen ”kuuleminen” vaihtelee myös yksilöllisesti. Intuitiota voidaan kehittää poistamalla mieltä vaivaavia häiriötekijöitä, jotka vaikeuttavat intuition kokemista sekä harjoittamalla havainnointia ja tunnistamista, tutustumalla intuitiota koskeviin teorioihin, erilaisiin ihmisten tarinoihin ja perehtymällä harjoituksiin, jossa kehitetään tarkkanäköisyyttä ja havainnointia. Keskustelut näistä asioista yksilölle turvallisessa ympäristössä edesauttavat taitojen kehittämistä. (Raami 2015, 166-173.) Dunderfelt (2008, 78–80) on samaa mieltä siinä, että intuitiota voi kehittää läsnäolo- ja havainnointiharjoituksien avulla, jotka edesauttavat saavuttamaan paremman itsetuntemuksen.
4.1.3 Intuition merkitys oppilas-opettaja-suhteessa
Lauluopettajan ja oppilaan välinen viestintä on erityisen tärkeää, kun kyseessä on laulutaidon oppiminen. Koska on kyseessä sellaisen taidon jalostaminen, joka vaatii opiskelijalta intuitiivista ymmärrystä itseään kohtaan, hän ei voi välttää intuitiivisen viestinnän ja vuorovaikutuksen kokemista myös opettajansa kanssa. Jotta oppitunti olisi menestynyt, oppilaan tulee kyetä havainnoimaan sekä tunnistamaan erilaisia prosesseja oppitunnin aikana sekä olemaan läsnä. Saavuttaakseen tämä oppilaan tulisi voida luottaa siihen, että hän on turvassa ja hyväksytty (Eustis 2005, 38; Hart & Kinde Hodson 2004, 15). Oppilaan tulee kyetä luottamaan opettajaansa ja siihen, että tämä myös kunnioittaa häntä oppilaana. (Raami 2015, 166-173.)
Dunderfelt (2008) määrittelee, että ihmisten välinen viestintä jakaantuu sanalliseksi viestinnäksi, fyysiseksi viestinnäksi, tunneviestinnäksi, intuitiiviseksi viestinnäksi sekä voimien viestinnäksi. Intuitiivinen viestintä on läsnäoloa, ymmärtämistä, merkityksien ymmärtämistä sanojen takana, käsitteiden ja ideoiden sekä ihanteiden ja maailmankatsomusten jakamista sekä ihmisten todellista kohtaamista ja kunnioittamista. (Dunderfelt 2008, 93–95.)
4.3 Flow ja laulaminen
Mihaly Csikszenthihalyi määrittelee flown tilaksi, jossa ihminen on niin syventynyt toimintaansa, että mikään muu ei tunnu merkittävältä kyseisessä hetkessä. Tämä kokemus tuottaa niin suurta iloa, että ihminen on valmis maksamaan suuren hinnan siitä, että pääsee tekemään sitä, mitä hän tekee. Tällöin ihminen kykenee unohtamaan elämänsä epäolennaiset seikat. (Csikszenthihalyi 19, 1990.)
Csikszenthihalyi (1990) tuo esille, että ihmiset etsivät elämässään vastausta onnelliseen elämään. Tästä syystä johtuen he hakevat elämässään optimaalista kokemusta, joita ovat elämässä ne kokemukset, jotka ovat tuoneet esille tyytyväisyyden tunteita, iloa ja onnea.
Optimaalisessa kokemuksessa ihminen tuntee iloa siitä, kun tämä on määrätietoisesti tehdyn työn tuloksena saavuttanut halutun lopputuloksen. Tällaiset hetket syntyvät silloin, kun ihminen on psyykkisesti ja fyysisesti motivoitunut jonkin asian suorittamiseen vapaasta tahdostaan sekä kokee tämän asian arvokkaaksi ja merkitykselliseksi. (Csikszenthihalyi 1990, 17-18.)
Laulajan työssä toimimisesta seuraa parhaassa mahdollisessa tapauksessa flow-kokemus.
Harjoitus, oppitunti tai esiintymistilanne, jossa laulaja keskittyy esitettävään musiikkiin ja sen toteuttamiseen saa esiintyjän eläytymään kappaleeseen niin, että toiminnasta seuraa parhaassa tapauksessa flow-kokemus.
Flow-kokemuksen saavuttaminen (Csikszenthihalyi 1990, 83) vaatii, että ihminen tekee toimintaa, joka haastaa vaativalla tavalla hänen taitojaan. Laulaja keskittyy musiikissa musiikin tyyliin, melodioihin, rytmeihin, aika-arvoihin, tekstiin ja sen ääntämykseen sekä tulkintaan.
Tämän lisäksi laulajan tulee olla lauluteknisesti hyvä, jotta musiikin esittäminen ja tulkitseminen on mahdollista. Csikszenthihalyin tutkimuksesta ilmenee, että saavuttaakseen flow-kokemuksen ihmisellä tulee olla päämäärä, jota kohti hän pyrkii sekä säännöt, jotka rajoittavat hänen toimintaansa. Näihin toimintoihin ihminen sijoittaa myös psyykkistä energiaa ja toiminnan saavuttamiseksi häneltä vaaditaan taitoa. (Csikszenthihalyi 1990, 83.) Flow- kokemus syntyy siitä kokemuksesta, kun henkilö pyrkii suoriutumaan tehtävästä, joka vaatii hänen täydellisen keskittymisensä. Tällöin hänen tajuntaansa ei jää tilaa merkityksettömälle
informaatiolle. Flow-kokemus on itsessään riittävä kokemus, mikä tarkoittaa sitä, että toiminta, esimerkiksi laulaminen, on laulajalle palkkio. (Ks. Csikszenthihalyi 1990, 107.)
Kun tällaisen tilanteen haltuunotto vaatii ihmiseltä hänen täydellisen huomionsa ja taitojensa käyttöönoton, hänen keskittymisensä on fokusoitunut ainoastaan kyseiseen toimintaan. Tällä tavalla henkilö voi saada optimaalisen kokemuksen, eli uppoutua täysin tekemiseensä niin, että siitä tulee spontaania ja melkein automaattista. Ulospäin tämä voi näyttää helpolta ja vaivattomalta. (Csikszenthihalyi 1990, 88-89.) Onnistuessaan laulaja näyttää työssään rennolta ja hänen tekemisensä näyttää helpolta. (Ks. Csikszenthihalyi 1990, 94.)
Flow-kokemuksen saavuttamisen liittyy olennaisella tavalla se, että toiminnan tavoitteet ovat selkeät ja toiminnasta seuraa heti palaute (Csikszenthihalyi 1990, 89). Laulajan työssä tavoitteena voi olla esittää kappale, teos tai oopperarooli ja tavoitteet voivat tällöin liittyä siihen, miten kyseinen teos esitetään musiikillisesti ja tulkinnallisesti tai siihen, miten laulajan tulisi näytellä oopperarooli. Yleisesti ottaen laulaja laulaa työssään säestäjän, esimerkiksi pianistin tai orkesterin tai pienemmän soitinryhmän säestyksellä. Työhön kuuluu vuorovaikutusta ja palautetta saadaan pianistilta, opettajalta ja kapellimestarilta. Laulaja laulaa, kuuntelee, vaikuttuu ja vastaa muille muusikoille. Laulutunnilla välitöntä palautetta antaa opettaja tai korrepetiittori, eli laulajaa valmentava tehtävään kouluttautunut pianisti. Välitöntä palautetta voi tulla myös yleisön reaktioista. Mikäli luovuutta vaativissa toiminnoissa ei ole selkeästi asetettuja tavoitteita, henkilön täytyy itse rakentaa itselleen vahva mielikuva siitä, mitä tämä aikoo tehdä (Csikszenthihalyin 1990, 91). Tämä voi näkyä esimerkiksi oopperaharjoituksissa niin, että ohjaajalla ei ole tarkkaa visiota siitä, mitä hän toivoisi laulajan tekevän. Tällöin laulajan täytyy improvisoida ja tarjota ohjaajalle vaihtoehtoja siitä, mitä tämän roolihahmo tekisi seuraavaksi. (vrt. Csikszenthihalyi 1990, 91.)
Flow-kokemuksessa ihminen kokee hallitsevansa tilanteen, jossa on läsnä, eli kontrolloivansa kyseisestä toimintaansa, eikä pelkää kontrollin menetystä kyseisessä hetkessä. Yksilön tietoisuus omasta itsestä katoaa ja henkilö voi kokea sulautuvansa ympäristöön.
(Csikszenthihalyi 1990, 96, 100-101.) Laulaja voi kokea tällaisia hetkiä esimerkiksi esiintyessään konsertissa tai oopperalavalla, mikä voi näkyä ulospäin laulajan luontevana lavaolemuksena (ks. Csikszenthihalyi 1990, 100-101). Yksilö voi kokea flow-kokemuksessa
myös ajan häiriöitä, jolloin aika tuntuu pidemmältä tai hitaammalta, kuin mitä se itseasiassa onkaan (Csikszenthihalyi 1990, 105). Laulaja voi kokea tällaisia ajan häiriöitä esimerkiksi esiintyessään, harjoitellessaan ja opettaessaan (ks. Csikszenthihalyi 1990, 105).
4.4 Opettaja-oppilassuhde
Laulunopettajan ja oppilaan välinen suhde on erityinen. Laulutaidon oppiminen on vaativa tehtävä ja se vaatii opettajalta syvää ymmärrystä opetettavasta aiheesta, jotta tämä kykenee välittämään opiskeltavan asian eteenpäin niin, että oppilas voi ymmärtää, mitä opettaja yrittää sanoa. Paitsi että opettajalta vaaditaan taitoa, vaaditaan myös opiskelijalta valmiutta opintoihinsa (vrt. Vygotsky 1979, 84-86.). Se miten oppilas ja opettaja tulevat toimeen ovat merkittävää opintojen etenemisen kannalta. Opiskelijan suoriutumiseen vaikuttaa opiskelijan sitoutuminen ja motivaatio suhteessa opiskeltavaan asiaan (Durrant 2012, 5).
Olen seuraavassa luvussa tuonut esille kuoronjohtaja ja musiikinopettaja Colin Durrantin näkemyksiä sekä laulupedagogogi-laulaja-tohtori Lynn Eustisin ajatuksia laulun- ja musiikin opettamisesta. Laulunopettajan työtä voidaan verrata jossain määrin kuoronjohtajan työhön, sillä molemmissa instrumenttina on ääni ja työstettävänä on musiikki, jota opettaja tai kuoronjohtaja työstää yhdessä laulajien kanssa. Kuoronjohtajan ja laulunopettajan työnkuva poikkeaa siinä määrin, että esimerkiksi kamarikuoron kokoisessa kuorossa, laulajia on 10-30 henkilöä, kun taas laulutunnilla paikalla on lähtökohtaisesti laulunopettaja ja oppilas. Voidaan todeta, että laulunopettaja on intensiivisemmin suhteessa opiskelijaansa kuoronjohtajaan verrattuna.
4.4.1 Ihmissuhde
Oppitunnilla laulunopettaja pyrkii opettamaan oppilaalle laulutaitoa ja oppilas pyrkii vastaamaan opetukseen. Tämä oppimistilanne ja kahden ihmisen välinen suhde käsittää verbaalisen viestinnän lisäksi myös nonverbaalisen viestinnän. Oppilaan nonverbaalista kieltä tarkkailemalla opettaja voi saada selville oppitunnille tietoa opiskelijan asenteista (Durrant 2012). Tutkimukset osoittavat, että ihmiset reagoivat visuaalisiin kuviin tai tiedostamattomiin
kommunikaation muotoihin, mikä osoittaa sen, että nonverbaalinen kieli, eli se miten olemme fyysisesti suhteessa toisiimme, antaa paljon informaatiota. (Durrant 2012, 6.)
Laulunopettajan ja oppilaan välinen suhde on paitsi opettajan ja oppilaan välinen suhde, se on myös kahden ihmisen välinen ihmissuhde ja niin kuin muut ihmissuhteet, myös tämä suhde on kompleksinen ja monitahoinen. Laulutunnilla opiskelijan pääasiallinen tehtävä on lauluteknisen osaamisen kartuttaminen sekä lauluohjelmiston valmistaminen. Tämän tehtävän lisäksi Eustis (2005) korostaa, että opiskelijan on tärkeää kokea olevansa arvokas äänensä lisäksi myös omana itsenään, eli oman persoonansa kautta. Optimaalisessa tilanteessa opiskelija kokee laulutunnilla olevansa arvokas, ja että laulunopettaja viihtyy hänen seurassaan. Opettajan ja oppilaan välisessä suhteessa merkittävää on tunne siitä, että molemmat osapuolet kunnioittavat toisiaan. (Eustis 2005, 69, 153.)
Opettajan työtehtävään (Eustis 2005) kuuluu tarvittaessa tukea opiskelijaa hänen persoonaansa ja psyykettä, ja tarvittaessa ohjata häntä myös ulkopuolisen avun piiriin. Opettajan työhön voi kuulua esimerkiksi oppilaan mieltä painavien asioiden kuunteleminen ja tarvittaessa oppilaan ohjaaminen avun piiriin. Tutustuttuaan oppilaaseen laulunopettaja pystyy arvioimaan, mikäli opiskelija tarvitsee ulkopuolista tukea. Oppilaan ja opettajan välisessä suhteessa nähdään tärkeänä avoimuus ja siihen pyrkiminen, sillä kun tarkoituksena on luoda esiintyviä artisteja, opiskelijan persoona ja psyyke ovat osa häntä ja ammattiin kasvua. Tästä johtuen opettaja voi myös joutua ottamaan kantaa opiskelijan hyvinvointia koskeviin asioihin, esimerkiksi kun kyseessä on opintojen sopivuus opiskelijalle. (Eustis 2005, 69-70.)
4.4.2 Luottamus ja turvallisuuden kokemus opetussuhteessa
Hart ja Kindle Hodson (2004) korostavat, että opettajan ja oppilaan välisen suhteen tulisi olla keskiössä luokkahuoneessa. Tällainen oppimisympäristö näkyy siten, että luokkahuoneessa koetaan turvallisuutta ja luottamusta. Tällaisessa luokkahuoneessa otetaan huomioon oppilaiden ja opettajan tarpeet. Kommunikaatio nähdään yhtä tärkeänä opiskeltavana aineena kuin muut akateemiset aineet. (Hart & Kindle Hodson 2004, 15.)
Laulunopiskelijoille on tärkeää, että he kokevat kaikki olevansa arvokkaita huolimatta siitä, miten pitkällä he ovat laulajina. Opettajan tulee tällöin olla avoin kaikkien oppilaiden kanssa ja
rakentaa ryhmätilanteissa luottamusta ja kannustavaa ilmapiiriä, jossa jokaisella laulajalla olisi hyvä olla. (Eustis 2005, 38.) Oppilaat menestyvät paremmin, mikäli he rakentavat tietotaitoaan kannustuksen, tuen ja sopivalla tavalla motivoivien haasteiden kautta. (Durrant 2012, 5.) Kun opiskelija kokee turvallisuutta ja luottamusta, hän kykenee keskittymään nykyhetkeen, mikä näkyy parempana suoriutumisena laulutunnista tai esiintymisestä. (Eustis 2005, 155.)
Durrantin (2012) tuo esille, että opettajan tulisi tarjota oppilaille sellainen ympäristö, jossa he voisivat olla auki moniulotteisille kokemuksille. Saavuttaakseen tällaisia kokemuksia ympäristön tulisi olla turvallinen. Siihen, millaisessa kunnossa kappale on esityksessä vaikuttaa se, miten heidän opettajansa tai kuoronjohtajansa on kommunikoinut laulajien kanssa harjoitusprosessin aikana. Onnistuakseen esityksessä kommunikointi laulajien ja johtajan välillä tulisi olla harjoituksissa ystävällistä, äänenkäytöllisesti terveellistä ja tehokasta. (Durrant 2012, 20, 5.) Esimerkiksi kapellimestarin ja laulajan välinen yhteistyö on onnistuneinta silloin, kun laulajasta voi tuntua siltä, että kritiikin on tarkoitus viedä laulajaa positiivisella tavalla eteenpäin eikä päinvastoin lannistaa. (Eustis 2005, 153.)
4.4.3 Ammatillinen suhde
Opettajan ja oppilaan välinen suhde on ihmissuhteen lisäksi ennen kaikkea ammatillinen suhde, jossa tavoitteena on se, että opettaja opettaa oppilasta saavuttamaan laulutaidon. Tällaisessa opetustilanteessa dialogilla on suuri merkitys opettajan ja oppilaan kommunikaatiossa.
Laulunopettaja opettaa verbaalisin keinoin sekä laulamalla itse mallin siitä, mitä toivoisi oppilaan tekevän tai miten hän toivoisi tämän fraseeraavan. (ks. Bandura 1973, 69; Eustis 2005, 145.)
Hart ja Kindle Hodson (2004) korostavat oppilaslähtöisyyttä opetustyössä. Tämä tarkoittaa sitä, että oppilaat tulisi ottaa huomioon kokonaisina ihmisinä siitä hetkestä lähtien, kun he astuvat luokkahuoneeseen. Opettajan on tärkeää tiedostaa, että oppilailla on ajatuksia, tunteita, tarpeita, taitoja sekä kiinnostuksen kohteita. Opettaja, joka huomioi oppilaansa, on aidosti kiinnostunut oppilaistaan. (Hart & Kindle Hodson 2004, 26.)
Ammatillisen suhteen problematiikkaa
Laulunopettajan ja oppilaan suhteessa problematiikkaa muodostuu, kun oppilas ja opettaja muodostavat ammatillisen suhteen lisäksi ihmissuhteen, jota voi rinnastaa ystävyyssuhteeksi.
Haasteita ilmenee niissä tilanteissa, joissa opiskelijat eivät esimerkiksi uskalla tehdä itselleen oikeita päätöksiä siksi, että ovat huolissaan siitä, kuinka opettaja suhtautuu opiskelijan tarpeisiin. Tämä johtuu siitä, että opiskelijat haluavat olla lojaaleja opettajilleen. (Eustis 2005, 19.) Horilan (2018, 52) tutkimuksissa käy ilmi, että tiimeissä koettu läheisyys voi hankaloittaa vuorovaikutuksellisten haasteiden havaitsemista ja korjaaviin toimenpiteisiin ryhtymistä.
Laulunopetuksessa opettaja kohtaa opiskelijansa opettaakseen tälle laulutaitoa, jolla tämä voisi suoriutua laulamisesta. Laulettavien melodioiden lisäksi laulajan tulee esittää musiikkia sekä tulkita esitettävän kappaleen tekstiä. Opettajan tehtävä on myös opettaa laulajalle musiikillisia asioita sekä keskustella kappaleen tekstien sisällöistä ja tulkita runoa yhdessä laulajan kanssa.
Kommunikaatiolla on suuri merkitys laulunopettajan ja oppilaan välisessä suhteessa. Oppilaan ja opettajan pitää ymmärtää toisiaan myös verbaalisesti (Eustis 2005, 145).
Musiikkia opettavan henkilön (Durrant 2012, 7), oli kyse laulunopettamisesta tai kuoronjohtamisesta, työ pitää sisällään kasvatuksellisen ja taiteellisen tehtävän. Optimaalisessa tilanteessa musiikin oppimisen ja laulamisen tulisi olla positiivinen elämys. Elämyksellisyyden kokemiseen on suuri merkitys sillä, miten musiikkia opettavat pedagogit toimivat opetustilanteissa. (Durrant 2012, 18.) Musiikinopettajat voivat viedä oppilaansa ulottuvuuteen, jossa he voivat tuntea ja käsitellä sisimpäänsä ja emotionaalisia lukkoja, joita ei ole mahdollista käsitellä sanoilla (Durrant 2012, 6).
Hyvän lopputuloksen saamiseksi (Durrant 2012) heidän tulisi kannustaa, tukea ja tarjota sopivan kokoisia haasteita opiskelijoilleen. Parhaassa tapauksessa musiikkipedagogit kykenevät luomaan musiikin oppimisesta elämyksellistä ja pahimmassa tapauksessa, he voivat saada oppilaan tuntemaan itsensä epäonnistuneeksi siinä, kuinka hän suoriutuu musiikinopinnoistaan. Kritiikinantotavalla on suuri merkitys luokkahuoneessa, sillä mikäli opettaja antaa asiattomalla tavalla kritiikkiä verbaalisesti tai nonverbaalisesti he voivat saada aikaan stressiä ja jännityksiä luokkahuoneessa, mikä myös heijastuu ilmaisuvoimattomana musiikkina. Kun laulajat tuntevat olonsa turvalliseksi ja luottavaiseksi, he voivat kokea
vapautumisen tunteita ja saada aikaan ilmaisuvoimaista musiikkia. (Durrant 2012, 5, 7.) Esimerkkinä nonverbaalinen viestintä, joka vaikuttaa suoraan laulajaan näkyy siinä, kun kapellimestari johtaa laulajaa. Kapellimestarin käytös, olipa se negatiivista tai positiivista, on aistittavissa laulajan äänestä. (Eustis 2005, 151.) Opettajat, jotka korostavat omaa egoaan, eivät kykene luomaan hyvää tunnelmaa luokkahuoneessa (Durrant 2012, 5).
Jokainen opettaja ei välttämättä sovi jokaiselle oppilaalle, sillä eri opettajien opetustyylit poikkeavat toisistaan (Eustis 2005). Opiskelijan tulisi kiinnittää huomiota opettajavalinnoissaan omiin ”aistimuksiinsa” (ks. Dunderfelt 2008, 112-113; Raami 2015, 11), sillä mikäli hän aistii joutuvansa kyseisen opettajan persoonan kanssa ongelmiin, hänen tulisi etsiä itselleen sopivampaa opettajaa (Eustis 2005, 145). Opettajan tulee olla opiskelijoilleen rehellinen läheisellä ja kannustavalla ravalla, sillä opiskelijat arvostavat rehellisyyttä (Eustis 2005, 142).
Lauluopettajan ja oppilaan suhteessa on tärkeää, että opiskelija ja opettaja ymmärtävät toisiaan verbaalisesti, jotta oppilas voi ymmärtää, mitä opettaja yrittää opettaa tälle. Oppilaan ja opettajan välisessä suhteessa tärkeää on, että oppilas tuntee olonsa yhteensopivaksi opettajan kanssa. (Eustis 2005, 145.) Opettajalta vaaditaan kykyä tunnistaa opiskelijan tarpeet ja kyvyt ja suhteuttaa opetuksensa näiden tarpeiden mukaisesti. (Eustis 2005, 142-143.)
Oppilaan ja opettajan ammatillisessa suhteessa vaaditaan molemminpuolista sitoutumista alkavaan prosessiin. Opiskelijalla on opettajaan kohdistuvia odotuksia ja opettajalla on opiskelijaansa kohdistuvia odotuksia. Opettajan tulee kyetä analysoimaan oppilaansa lauluteknistä osaamista niin, että oppilas ymmärtää mitä opettaja yrittää sanoa. (Eustis 2005, 145.) Lisäksi oppilaalta vaaditaan avointa mieltä, luottamusta ja sitoutumista opetusprosessia kohtaan. Oppilaalta odotetaan, että hän pyrkii ymmärtämään, mitä opettaja yrittää hänellä opettaa, vaikka opetus olisi hänelle uutta. (Eustis 2005, 144.)
Eustis (2005) painottaa, että opettaja - oppilassuhteessa on merkittävää opettajan suhtautuminen opiskelijaan. Opettajan tulee olla rehellinen, rauhallinen sekä kannustava. Opiskelijat ovat usein tietoisia siitä, missä he tarvitsevat apua. Ensimmäisestä opettajan ja opiskelijan kohtaamisesta lähtien opiskelija on tärkeää tehdä tietoiseksi siitä, mikä on opettajan näkemys opiskelijan mahdollisuuksista kehittyä laulajaksi. Oppilaan on tärkeää ymmärtää ongelmakohtansa ja sen,
uskooko opettaja, että ne ovat korjattavissa ja onko opettaja halukas sitoutumaan tähän prosessiin. (Eustis 2005, 142.
