Haastattelututkimus korkeasti koulutettujen maahanmuuttajien sopeutumiskokemuksista Tampereella

TAMPEREEN YLIOPISTO

Sosiologian ja sosiaalipsykologian laitos

HAASTATTELUTUTKIMUS KORKEASTI KOULUTETTUJEN MAAHANMUUTTAJIEN SOPEUTUMISKOKEMUKSISTA TAMPEREELLA

Anna Laitila

Pro gradu -tutkielma, 75 s., 6 liites.

Sosiologia

Huhtikuu 2006

TAMPEREEN YLIOPISTO

Sosiologian ja sosiaalipsykologian laitos

LAITILA, ANNA: Haastattelututkimus korkeasti koulutettujen maahanmuuttajien sopeutumiskokemuksista Tampereella.

Pro gradu -tutkielma, 75 s., 6 liites.

Sosiologia Huhtikuu 2006

________________________________________________________________________________

Tutkielmassani tutkin korkeasti koulutettujen maahanmuuttajien sopeutumiskokemuksia Tampereella. Tutkin myös heidän mielipiteitään käyttämistään kaupungin ja valtion palveluista; mitä mieltä he niistä ovat ja miten niitä voisi heidän näkökulmastaan parantaa. Tämän lisäksi pohdin kodin ja kotimaan merkitystä korkeasti koulutettujen maahanmuuttajien näkökulmasta. Aiheen tutkielmaani sain Tampereen kaupungin maahanmuuttajatyön pääkoordinaattorilta. Tampereelle muuttaa yhä enemmän korkeasti koulutettuja maahanmuuttajia yksin tai perheensä kanssa. Tampereen kaupungin intressinä on houkutella kaupunkiin mahdollisimman paljon korkeasti koulutettua työvoimaa, jotta kaupunkiseutu pysyy kilpailukykyisenä ja osaavaa työvoimaa on tarjolla jatkossakin.

Käytän tutkielmassani korkeasti koulutetuista maahanmuuttajista nimitystä ulkomaalainen osaaja.

Tutkielmaani varten teemahaastattelin yhdeksää ulkomaalaista osaajaa ja yhden osaajan ulkomaalaisen puolison. Tutkielmaani leimaa faktanäkökulma jolle on tyypillistä tehdä ero maailman ja siitä esitettyjen väitteiden välillä. Tärkeintä on tutkia sitä, mitä haastateltavat sanovat, itse haastattelutilanteella ei ole analyysin kannalta suurtakaan merkitystä. Aineiston analyysissä käytin apuna teemoittelua, joka on suositeltavaa yritettäessä ratkaista käytännöllistä ongelmaa.

Haastatteluista poimin teemoittelun avulla tutkimustehtävän kannalta olennaista tietoa ja vastauksia esitettyihin kysymyksiin. Osaajien sopeutumiskokemuksia arvioin J.W. Berryn akkulturaatioteorian avulla.

Tutkielmani perusteella osaajien sopeutumista Tampereelle edesauttavat perhe, ystävyyssuhteet ja suomenkielen osaaminen. Perhe kiinnittää tulijan vahvasti yhteiskuntaan ja helpottaa sosiaalisten suhteiden luomista. Suomalaiset ystävät auttavat tulijaa tutustumaan uuteen kotikaupunkiin ja heidän kauttaan sopeutuminen helpottuu. Sopeutumista haittaavia tekijöitä ovat suppea, pääosin toisista ulkomaalaisista koostuva ystäväpiiri ja suomenkielen osaamattomuus. Suuret eroavaisuudet oman ja suomalaisen kulttuurin välillä vaikuttavat negatiivisesti sopeutumiseen. Myös Suomen ilmastolla voi olla sopeutumista hidastava vaikutus. Osaajat arvostavat asuinpaikkansa turvallisuutta, hyviä kulkuyhteyksiä ja korkeatasoisia palveluja. Osaajan näkökulmasta palveluiden kehittämisessä tärkeintä on englanninkielisen informaation saatavuus ja ajankohtaisuus.

Jotta osaavaa työvoimaa olisi Tampereella saatavilla jatkossakin, tulisi kaupungin hallinnon kiinnittää huomiota ulkomaalaisasukkaidensa viihtyvyyteen. Tähän päästään ottamalla ulkomaalaiset osaajat huomioon erityisenä ryhmänä ja järjestämällä heille olosuhteet, jotka edesauttavat heidän sitoutumistaan Tampereelle. Tärkeää on lähettää ulospäin viesti, että Tampere arvostaa osaajiaan ja on valmis panostamaan heidän hyvinvointiinsa. Tekemieni haastattelujen perusteella Tampereen kaupungilla on hyvät edellytykset erottautua kansainvälisillä työmarkkinoilla korostaen kaupungin turvallisuutta, hyvää sijaintia ja tasokkaita palveluja.

SISÄLLYSLUETTELO:

1 JOHDANTO 1

2 NÄKÖKULMIA AIHEESEEN JA AIHEESTA AIEMMIN TEHTYJÄ TUTKIMUKSIA 2

2.1 Työmarkkinoiden globalisoituminen ja yritysten kansainvälistyminen 2

2.2 Ulkomaalaisista osaajista vastaus työvoiman tarpeeseen? 3

2.3 Kaupunkiseutujen kehittäminen ja kilpailukyky 5

2.4 Suomalaisten kaupunkiseutujen vetovoimaisuus kansainvälisillä työmarkkinoilla 8

2.5 Tampere maahanmuuttajien vastaanottajana 11

2.6 Selvitys maahanmuuttajien suhtautumisesta kaupungin palveluihin 2003 12

3 TEOREETTISIA LÄHTÖKOHTIA 13

3.1 Kotouttamissuunnitelma ja monikulttuurisuuden haaste 14

3.2 J.W. Berryn akkulturaatiomalli 16

3.3 Vieraaseen kulttuuriin sopeutuminen 18

3.4 Transnationalismi ja flexible citizenship 20

3.5 Diasporasta 22

3.6 Koti on siellä missä sydän on 23

3.7 Globaaliosaajia ja kosmopoliitteja 24

4 TUTKIMUSTEHTÄVÄ JA -KYSYMYKSET 25

4.1 Tutkimusmenetelmä 27

4.1.1 Tutkimushaastattelut 27

4.1.2 Haastattelemani osaajat 29

4.2 Aineiston analyysi 32

4.2.1 Faktanäkökulma 32

4.2.2 Teemoittelu 32

5 TULOKSET 33

5.1 Sopeutumisprosessi 34

5.1.1 Ensimmäisten vuosien huumaa 34

5.1.2 Keskivaiheen seesteistä närkästystä 37

5.1.3 Sopeutuminen uuteen kotikaupunkiin 38

5.1.4 Outojen tapojen maa 41

5.1.5 Ummikkona suomalaisten keskellä 43

5.1.6 Sosiaalisten suhteiden merkitys 45

5.2 Tampere - sopivan kokoinen pikkukaupunki 46

5.2.1 Ruusuja.... 47

5.2.2 ... ja risuja 49

5.3 Palveluista 50

5.3.1 Etsivä löytää 52

5.3.2 Terveyspalvelut 52

5.3.3 Sosiaalipalvelut 53

5.3.4 Verotoimisto 54

5.3.5 Kela 55

5.3.6 Työvoimatoimisto 55

5.3.7 Maistraatti 55

5.3.8 Poliisilaitos 56

5.3.9 Tampereen kaupungin liikennelaitos 56

5.3.10 Kirjastot 57

5.3.11 Koulut 57

5.3.12 Asuntotori, Unipoint ja Tv-Tampere 58

5.3.13 Kulttuuripalvelut 59

5.4 Globaalitalouden vaeltajia, kosmopoliitteja ja elämänlaatumuuttajia 59

5.5 Kotimaasta 63

6 JOHTOPÄÄTÖKSET 66

7 LÄHTEET 70

LIITTEET

1

1 Johdanto

Keskustelu ulkomaisen työvoiman tarpeesta tulevaisuudessa on ajankohtainen Suomessa (esim. Ala- Korpela 2005, Aamulehti 12.9.2005; Tolvanen 2005, Aamulehti 5.9.2005 ja Urmas 2005, 14.12.2005).

Vanhempien ikäluokkien siirtyminen pois työelämästä ja nuorempien ikäluokkien pienempi koko tulee aiheuttamaan työvoimapulaa tietyille aloille, esimerkiksi palvelualalle. Tässä tilanteessa tulee ajankohtaiseksi miettiä kuka tekee ne työt, jotka jäävät vaille tekijää väestön ikääntyessä.

Suomi on tällä hetkellä yksi maailman kilpailukykyisimmistä maista. Ylläpitääkseen kilpailukykynsä korkealla tasolla jatkossakin, Suomi tarvitsee osaavia ja asiantuntevia työntekijöitä. IT-alalla, yritysjohdossa sekä yliopistollisessa tutkimuksessa on tärkeää kyetä jatkuvasti luomaan uusia innovaatioita ja tuottamaan korkeatasoista tutkimusta. Nämä alat edustavatkin aidon globaalin liikkuvuuden aloja, joilla valtiolliset rajat ylittävät työmarkkinat toteutuvat. Suomalaisen hyvinvointivaltion ja tietoyhteiskunnan kehityksen turvaamien edellyttää sitä, että riittävän osaavaa työvoimaa on saatavissa tarpeeksi jatkossakin. (Forsberg ym. 2004, 15-18.)

Tähän keskusteluun osallistun oman tutkielmani avulla. Tutkimustehtäväni sain Tampereen kaupungin maahanmuuttajatyön pääkoordinaattorilta Marja Nyrhiseltä. Tutkielmassani pyrin haastattelujen avulla selvittämään, miten Tampereelle työskentelemään tulleet korkeasti koulutetut ulkomaalaiset osaajat kokevat sopeutuneensa Tampereelle ja millainen heidän sopeutumisprosessinsa on ollut. Pyrin myös selvittämään mitä kaupungin ja valtion palveluja ulkomaalaiset osaajat ovat käyttäneet Tampereella, mitä mieltä he niistä ovat ja millaisia palveluja he vaativat viihtyäkseen ja jäädäkseen kaupunkiin pidemmäksi aikaa. Tavoitteenani on välittää Tampereen kaupungin hallinnolle tietoa kaupungissa asuvien ulkomaalaisten osaajien mielipiteistä ja kokemuksista. Taustalla on ajatus saada Tampere näyttämään houkuttelevalta kansainvälisillä työmarkkinoilla jotta ulkomaalaiset osaajat löytäisivät tiensä tulevaisuudessa Tampereelle.

Tutkielmaani varten olen haastatellut yhdeksää Tampereella asuvaa ulkomaalaista osaajaa ja yhtä osaajan puolisoa. Aineiston käsittelystä ja keräämisestä kerron enemmän luvussa 4. Osaajien sopeutumista Tampereelle tutkin J.W. Berryn akkulturaatiomallin avulla. Tämän lisäksi esittelen myös

2

muita näkökulmia sopeutumisesta vieraaseen kulttuuriin. Perinteisten sopeutumisteorioiden vastapainoksi esittelen uudempia näkökulmia maahanmuuttajuuteen. Tutkielmassani pohdin myös kodin ja kotimaan merkitystä Suomessa asuville ulkomaalaisille. Pyrin myös kartoittamaan ulkomaalaisten osaajien käsityksiä kodista/kotimaasta ja siitä, miten he kodin/kotimaan määrittelevät.

2 Näkökulmia aiheeseen ja aiheesta aiemmin tehtyjä tutkimuksia

Tutkielmani kannalta mielenkiintoiset ja tärkeät näkökulmat liittyvät pohdintoihin työmarkkinoiden globalisoitumisesta ja yritysten kansainvälistymisestä. Voidaan kysyä, löytyykö vastaus työvoiman tarpeen tyydyttämiseksi ulkomaalaisten osaajien houkuttelemisesta Suomeen. On tärkeää tarkastella mitä osaajien houkutteleminen vaatii suomalaiselta työlupapolitiikalta ja mitä suomalaiset kaupunkiseudut voivat tehdä pystyäkseen kilpailemaan osaajista kansainvälisillä työmarkkinoilla.

Miten kaupunkiseutuja voidaan kehittää niin, että ne houkuttelisivat ulkomaalaisia osaajia asukkaikseen? Seuraavassa esittelen näkökulmia näihin kysymyksiin. Esittelen myös Mika Raunion tekemän "Should I stay or should I go" -tutkimusprojektin loppuraportin, jossa tarkastellaan suomalaisten kaupunkiseutujen ja yritysten vetovoimaisuutta kansainvälisillä työmarkkinoilla.

Näkökulmaosion lopuksi kerron Tampereen kaupungin maahanmuuttajapolitiikasta ja esittelen vuoden 2003 selvityksen maahanmuuttajien suhtautumisesta kaupungin palveluihin.

2.1 Työmarkkinoiden globalisoituminen ja yritysten kansainvälistyminen

Globalisaatioon liittyvä työmarkkinoiden kansainvälistyminen ja työyhteisöjen monikulttuuristuminen tuovat mukanaan uusia haasteita. EU-yhteistyö on muuttanut kansallisvaltioiden rajojen merkitystä siten, että joidenkin tuotteiden, pääomien, vaikutteiden ja ihmisten liikkumisesta maasta toiseen on tullut aiempaa yksinkertaisempaa. EU-yhteistyön merkitys onkin olennaista erityisesti maahanmuuton sääntelyssä. Liikkuminen kansallisvaltioiden rajojen yli globaaleilla työmarkkinoilla käy yhä luonnollisemmaksi ja helpommaksi ja ihmisten työura saattaa jakaantua monissa ammateissa eri maihin. Tämä edellyttää yksilöiden liikkumista säätelevien viranomaisjärjestelmien ja muiden kanavien yksinkertaistamista ja nopealiikkeisyyttä. (Forsander ym. 2004, 14-25.) Joustavan maahanmuuttopolitiikan kannalta olisikin tärkeää pyrkiä yhtenäistämään EU-maiden välisiä käytäntöjä.

3

Myös suomalaiset suuryritykset ovat muuttuneet monella tapaa viime vuosina. Niiden koko on kasvanut ja kasvu on tapahtunut pääosin ulkomailla, sillä kansainvälistä toimintaa on laajennettu voimakkaasti. Tämä johtuu osittain siitä, että yritykset pyrkivät toimimaan lähellä markkinoitaan.

Koska markkinat ovat ulkomailla, yhä suurempi osa investoinneista suuntautuu Suomen rajojen ulkopuolelle. Suomalaiset yritykset toimivat hyvin moninaisissa ympäristöissä ja kansainvälisyys näkyy yrityksen kaikissa toiminnoissa. (Ali-Yrkkö ym. 2000, 88-89.) Tästä syystä monen suuryrityksen henkilökunta tulee yhä useammin koostumaan eri kulttuuritaustaisista ihmisistä, mikä osaltaan vaikuttaa vallitsevaan yrityskulttuuriin ja henkilöstön keskinäisiin suhteisiin.

2.2 Ulkomaalaisista osaajista vastaus työvoiman tarpeeseen?

Suomalaisen hyvinvointivaltion ja tietoyhteiskunnan kehityksen turvaaminen edellyttää sitä, että riittävän osaavaa työvoimaa on tarpeeksi saatavilla myös lähitulevaisuudessa. Tästä syystä suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan onkin uudistuttava pystyäkseen vastaamaan työmarkkinoiden vaatimiin uusiin haasteisiin. Yhdysvaltalainen taloustieteilijä Michael Porter (1989, 779) ennakoi jo 1980-luvulla, että tulevaisuudessa työvoiman tarpeeseen tullaan yhä enenevässä määrin vastaamaan vähemmistö- ja maahanmuuttajataustaisten henkilöiden rekrytoimisella.

Ikärakenteen muutos aiheuttaa taloudellisen huoltosuhteen heikkenemistä ja näin uusia haasteita työmarkkinoille. Väestön ikääntyminen merkitsee huomattavaa työvoiman poistumaa työmarkkinoilta lähitulevaisuudessa, mikä osaltaan vähentää paljon työvoimaa suoritustason ammateista, erityisesti palvelualoilta (Forsander 2000, 154). On pohdittava, kuka tekee ne työt, jotka jäävät vaille tekijää kun eläköityvien työntekijöiden määrä ylittää työmarkkinoille tulevien määrän. Kasvavan eläkeläisväestön tarpeista huolehtiminen tulee asettamaan suuria haasteita yhteiskunnalle ja pienenevälle työvoimalle tulevaisuudessa.

Korkeasti koulutetun työvoiman tarve tulee mitä luultavimmin kasvamaan seuraavien vuosikymmenten aikana. Tämä johtuu mm. siitä, että vanhuksien osuus väestöstä kasvaa ja työikäisiä on yhä vähemmän.

Viime vuosina on alettu puhua aktiivisesta maahanmuuttopolitiikasta. Sillä tarkoitetaan niitä toimia,

4

jotka kohdistetaan valtion harjoittamaan pakolaispolitiikkaan, turvapaikanhakijoiden kohteluun, paluumuuttopolitiikkaan, integraatio- tai kotouttamispolitiikkaan ja työlupapolitiikkaan.

Keskusteltaessa korkeasti koulutetun työvoiman rekrytoimisesta Suomeen, on työ- ja oleskelulupamenettelyjen tehostaminen keskeisessä asemassa. Asiantuntijatehtäviin, kuten informaatioteknologian työpaikkoihin hakeutuvat ulkomaalaiset saavat lähes aina työluvan. Noin 75 % työlupalausunnoista puoltaa työluvan myöntämistä. Kielteiset vastaukset työlupahakemuksiin johtuvat usein siitä, että työsuhteen ehdot eivät täytä suomalaisia vähimmäisvaatimuksia. (Forsander 2000, 171- 174.) Aktiivisen maahanmuuttopolitiikan harjoittamisen kannalta ensiarvoisen tärkeää on kuitenkin maailmalle lähetetty viesti siitä, että maamme suhtautuu myönteisesti maahanmuuttoon ja maahanmuuttajiin sekä kannustaa osaajia eri maista hakemaan oleskelulupaa.

Vaikka Suomen maahanmuuttajaväestö kasvaa koko ajan, on työhön perustuva maahanmuutto edelleen vähäistä ja varsinkin korkeasti koulutettujen osaajien maahanmuutto on vielä vähäisempää.

Ulkomaalaisten osaajien osuus Suomen työvoimasta onkin häviävän pieni verrattuna muihin EU- maihin. (Forsander 2004, 28.) Ulkomaalaisten osaajien vähäinen rekrytointi suomalaisyrityksiin saattaa osaltaan johtua työnantajien ennakkoluuloisesta suhtautumisesta vieraista kulttuureista tuleviin osaajiin. Toisaalta syynä voi olla myös ulkomaalaisten osaajien tietämättömyys Suomesta yleensä ja täällä olevista työmahdollisuuksista.

Ulkomaalaisten osaajien houkutteleminen Suomeen tulee kohtaamaan haasteita. Yksi haasteista liittyy Suomen korkeaan verotukseen. Vaikuttaakin siltä, ettei Suomi pysty kilpailemaan osaavista työntekijöistä kansainvälisillä työmarkkinoilla nykyisellä verotuksella (Castells & Himanen 2001, 177). Myös tiukat maahanmuuttolait vaikeuttavat ulkomaalaisen osaajan työnhakua Suomesta.

Suomalaisten edelleen ennakkoluuloinen asenne ulkomaalaisia kohtaan voi sekin osaltaan vaikuttaa ulkomaalaisten hakeutumiseen Suomeen töihin. Suomalaisten etninen yhtenäisyys ja haluttomuus avata yhteiskuntaa vieraille vaikutteille saattaa osaltaan hidastaa maan monikulttuuristumista.

Korkeasti koulutettujen ulkomaalaisten lisääntyvä maahanmuutto saattaa aiheuttaa myös ongelmia.

Äärikansalliset liikkeet ja maahanmuuttoon varauksellisesti suhtautuvat puolueet haluavat rajoittaa ulkomaalaisten pääsyä maahan, vaikka kyseessä olisivat hyvin toimeentulevat ja korkeasti koulutetut henkilöt, jotka tuskin rasittaisivat hyvinvointiyhteiskuntaamme suurilla kustannuksilla. Varauksellisesti

5

maahanmuuttoon suhtautuvien pelkona on, että ulkomaalaisille osaajille maksetaan alhaisempia palkkoja kuin vastaavissa tehtävissä toimiville suomalaisille ja tästä syystä suomalaiset osaajat saattavat jäädä ilman työtä. Aamulehden Taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan valtaosa suomalaisista suhtautuu varauksellisesti ulkomaalaisen työvoiman palkkaamiseen, varsinkin jos avoinna olevaan paikkaan löytyy suomalainen työntekijä. Kyselyn mukaan 60 % suomalaisista ei usko, että Suomea uhkaa sellainen työvoimapula, että ulkomaalaisen työvoiman käyttöä tulisi lisätä. (Ala- Korpela, 2005, Aamulehti 12.9.2005.)

Elinkeinoelämän valtuuskunnalle Evalle raportin laatinut tutkija Mika Raunio ehdottaa ulkomaalaisten osaajien houkuttelemiseksi mm. verotuksen keventämistä ulkomaalaisten asiantuntijoiden osalta, rekrytoinnin lisäämistä ulkomailta ja uusien kansainvälisten koulujen perustamista. Ulkomaalaisten osaajien rekrytointia Eva vauhdittaisi perustamalla erillisiä rekrytointipisteitä suurten lähettäjämaiden kasvukeskuksiin kuten New Delhiin, Pekingiin tai Pietariin. (Aamulehti 9.12.2005). Raunion (2002, 37) mukaan todennäköisin kansainvälisen työvoiman muoto osaajatarpeen tyydyttämiseksi tulee olemaan kansallisille työmarkkinoille saapuva, paikallisia työsopimusehtoja noudattava maahanmuuttaja. Tästä syystä olosuhteet kansallisilla työmarkkinoilla muodostuvat tärkeiksi vetovoimatekijöiksi houkuteltaessa osaavia maahanmuuttajia Suomeen.

2.3 Kaupunkiseutujen kehittäminen ja kilpailukyky

Kilpailu on kiristynyt ja kansainvälistynyt niin yritysten, alueiden kuin kaupunkiseutujenkin välillä viimeisten vuosikymmenten aikana. Tuottavuus ja kilpailukykyisyys riippuu kyvystä tuottaa, prosessoida ja soveltaa tehokkaasti informaatiota ja tietoa. Kilpailukyvyn kehittämisen avainteemoiksi ovatkin nousseet osaaminen, oppiminen ja innovatiivisuus. (Linnamaa 1999, 18.) Tampereen kohdalla tästä käy hyvänä esimerkkinä eTampere-tietoyhteiskuntaohjelma, joka kesti vuodet 2001-2005.

Ohjelman tavoitteena oli nostaa Tampere maailman tietoyhteiskuntakehityksen kärkikaupungiksi.

Tähän pyrittiin vahvistamalla osaamisperustaa, synnyttämällä uutta liiketoimintaa ja luomalla uusia verkkopalveluja kansalaisten ulottuville. eTampere oli yhteistyöhanke jossa oli mukana alueen koulutus- ja tutkimuslaitokset, elinkeinoelämä, järjestöt ja yhteisöt. (eTampere 2005, verkkoartikkeli.)

6

Forsanderin (Forsander ym. 2004, 20) mukaan kaupunkiseudut kohtaavat nykyään useita haasteita, jotka nousevat kolmesta talouden kehitystä voimakkaasti ohjaavasta pitkän aikavälin trendistä:

"Osaamisen haaste syntyy tuotannon teknologisoitumisesta ja tutkimus- ja kehittämistoimintojen merkityksen kasvusta yritysten kilpailukyvyssä. Kansainvälistymisen haaste merkitsee sekä talouden globalisoitumista että yksilöiden ja työmarkkinoiden kansainvälistymistä. Niukkuuden haaste tarkoittaa, että osaavaa työvoimaa on teollistuneissa maissa tarjolla yhä vähemmän, mikä johtuu väestön vanhenemisesta ja rakenteellisesta työttömyydestä."

Kilpailun kiristyessä kaupunkiseudut joutuvat entistä tarkemmin miettimään kilpailukykyisyyttään yritysten sijaintipaikkana ja asukkaiden elinympäristönä. Kostiainen (1999, 53) on määritellyt kaupunkiseudun kilpailukyvyn:

"kyvyksi vetää puoleensa seudun kannalta tärkeitä informaatio-, teknologia-, pääoma-, kulttuuri-, ihmis- ja organisaatiovirtoja ja siten mahdollistaa asukkaiden elämänlaadun ja elintason ylläpito ja kehittäminen sekä innovatiivisen toimintaympäristön luominen kaupunkiseudulla toimiville yrityksille niiden kilpailukyvyn kehittämiseksi."

Linnamaan (1999, 26-31) mukaan kaupunkiseudun kilpailukyvyn elementeiksi määrittyvät infrastruktuuri, yritykset, instituutiot ja toimiva kehittäjäverkosto, verkostoihin kuuluminen, inhimilliset voimavarat ja asuin- ja elinympäristön laatu. Infrastruktuurilla tarkoitetaan tässä yhteydessä yritystoiminnalle olennaista kaupunkiseudun fyysistä toimintaympäristöä, johon kuuluvat esimerkiksi liikenneyhteydet, kaavaratkaisut ja energian saanti. Yrityksillä tarkoitetaan kaupunkiseudun yrityskenttää eli yritysten koko- ja toimialarakennetta, osaamisintensiivisyyttä ja eri yhteistyökumppaneiden läheisyyttä. Tähän elementtiin voidaan lukea myös toimialojen kilpailutilanne ja markkinoiden rakenne. Yleisesti ottaen instituutiot voidaan määritellä toiminnan ja valintojen puitteiksi. Kehittäjäverkostolla viitataan niiden toimijoiden verkostoon, jotka omalla toiminnallaan ja yhteistyöllään vaikuttavat olennaisesti kaupunkiseudun kehitykseen. Verkostoihin voivat kuulua mm.

kunnat, maakuntaliitot, korkeakoulut ja T&E -keskukset. Kaupunkiseudun kilpailukyvyn kannalta on myös merkityksellistä, millaisiin verkostoihin alueen toimijat kuuluvat.

Tutkielmani kannalta merkittävimmät kaupunkiseudun kilpailukyvyn elementit ovat inhimilliset voimavarat ja asuin- ja elinympäristön laatu. Inhimillisten voimavarojen merkitys kasvaa keskeiseksi tekijäksi kaupunkiseutujen kehittämisessä. Inhimillisillä voimavaroilla kaupunkiseudun kilpailukykytekijänä tarkoitetaan laajasti ottaen kaupunkiseudulla asuvia, siellä opiskelevia ja

7

työskenteleviä ihmisiä. Asuin- ja elinympäristön laatuun panostaminen nouseekin tärkeäksi osaksi kaupunkiseutujen kehittämisessä. Huomiota tulee kiinnittää niihin tekijöihin, jotka vaikuttavat kaupunkiseudun kilpailukyvylle keskeisten osaajien viihtyvyyteen kaupunkiseudulla. On tärkeää kiinnittää huomiota esimerkiksi siihen, millaisia työnsaantimahdollisuuksia kaupunkiseutu pystyy tarjoamaan osaajien puolisoille, millaisia kielimahdollisuuksia kouluissa ja päiväkodeissa tarjotaan perheiden lapsille sekä miten korkeatasoisia asumisvaihtoehtoja ja kulttuuripalveluja kaupunkiseudulla on tarjolla. Lisäämällä osaajien kaupunkiseutuun sitoutumista tarjoamalla laadukkaita asuin- ja elinympäristöjä ja tasokkaita palveluja voidaan lisätä myös yritysten sitoutumista kaupunkiseutuun.

(Linnamaa 1999, 27-28.)

Kaupunkiseudun kehittämiseen sovelletaan usein yritysmaailmasta lainattuja käsitteitä kuten kilpailukyky, imago ja markkinointi. Kyse ei kuitenkaan ole yritystoiminnasta. Käytännössä kaupunkiseudun kehittäminen tarkoittaa kaikkien eri sidosryhmien tarpeiden ja vaatimusten huomioimista ja demokraattista päätöksentekoa. Kaupunkien kehittämisessä on tunnettava sosiaalinen vastuu eli segregoitumista ja asukkaiden jakamista ensimmäisen ja toisen luokan kansalaisiin on varottava. (Raunio 2000, 203.) Ei ole kenenkään edun mukaista kehittää palveluja tiettyä ihmisryhmää varten, vaan palveluja tulee kehittää kaikkien asukkaiden hyvinvoinnin turvaamiseksi, myös ulkomaalaisten osaajien tarpeita silmällä pitäen.

Raunion (2002, 108) mukaan kaupunkiseudun vetovoimaisuutta voidaan lisätä parantamalla tarjolla olevia todellisia mahdollisuuksia ja olosuhteita ja tiedottaa niistä kohderyhmälle seudun sisällä. Näin mielikuvat kaupunkiseudusta leviävät myös kansainväliseen globaalitalouden verkostoon joko sosiaalisten verkostojen välityksellä tai osaajien vaihtaessa asuinpaikkaa ja heidän viedessä positiiviset kokemuksensa mukanaan.

8

2.4 Suomalaisten kaupunkiseutujen vetovoimaisuus kansainvälisillä työmarkkinoilla

Mika Raunion (2002) kirjoittama teos "Suomi globaalitalouden osaajien valintojen kentällä" on

"Should I stay or should I go" -tutkimusprojektin loppuraportti. Tutkimusprojektissa tarkastellaan suomalaisten kaupunkiseutujen ja yritysten vetovoimaisuutta kansainvälisillä työmarkkinoilla.

Tarkastelu keskittyy Helsingin, Espoon, Tampereen, Turun (Salon) ja Oulun kaupunkeihin ja niiden ympäristöihin. Tutkimuksen kohderyhmänä ovat ulkomaalaiset tietotekniikan ja bioteknologian osaajat.

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten osaavaa ulkomaalaista työvoimaa kyetään houkuttelemaan ja juurruttamaan suomalaiseen työyhteisöön ja elinympäristöön. Vastausta etsitään mm. kysymyksiin, millaisia ovat ulkomaalaisten osaajien mielikuvat ja kokemukset suomalaisista yrityksistä työpaikkana sekä Suomesta ylipäätään. Tutkimusaineisto koostuu 122 teemahaastattelusta sekä ulkomaalaisille osaajille kohdennetun internetkyselyn 556 vastauksesta.

Raunio (2002, 50) jakaa globaalitalouden osaajat kolmeen ryhmään: globaalitalouden vaeltajat ovat valmiita muuttamaan maasta toiseen kiinnostavien työ- ja uramahdollisuuksien perässä. Heidän tavoitteenaan ei ole integroitua paikalliseen kulttuuriin vaan erityisesti sen globaalitalouden kulttuuriin.

Elämänlaatumuuttajat harkitsevat muuttamista, jos he olettavat jonkin muun paikan tarjoavan selkeästi korkeamman elämänlaadun kuin nykyinen asuinpaikka. He etsivät pysyvämpää asuinpaikkaa ja heidän tavoitteenaan on integroitua paikalliseen kulttuuriin. Sosiaalisten suhteiden vuoksi muuttavien integroituminen riippuu henkilöstä tai yhteisöstä, joka on ollut muuton pääasiallinen motiivi.

Muuttamista harkitaan, jos perhesiteet tai tärkeinä pidetyt sosiaaliset suhteet ovat nykyisen asuinseudun ulkopuolella.

Globaalitalouden verkosto muodostuu osaajan näkökulmasta kansainvälisesti rekrytoivista osaamisintensiivisistä yrityksistä ja niiden alueellisista keskittymistä. Tässä verkostossa osaajat liikkuvat valtioiden, kaupunkiseutujen tai yritysten luomien väylien kautta. He eivät hahmota maailmaa vain kansallisvaltioina tai kaupunkeina, vaan yhä enemmän myös oman toimialansa osaamiskeskittymien ja työmarkkinoiden muodostamana globaalitalouden verkostona. (Raunio 2002, 6-7.)

9

Globaalitalouden kulttuurilla Raunio (2002, 9-10) viittaa globaalitalouden konkreettisessa toimintaympäristössä (kansainvälisissä ja erityisesti monikulttuurisissa organisaatioissa) työskentelevien yksilöiden yhteiseen kulttuuriin. Globaalitalouden kulttuuri rakentuu paitsi median, yksilöiden lisääntyneen liikkuvuuden ja toisiaan lähentyvien kulutustottumusten myös erityisesti globaalitaloudessa toimivien yksilöiden kansainvälisen vuorovaikutuksen myötä. Yrityksen oman toimintakulttuurin ja osaajien omaksuman globaalikulttuurin voidaan katsoa toimivan "puskureina"

paikallisen kulttuurin kohtaamisessa. Tutkimuksen mukaan keskustelukulttuurin ja sosiaalisen vuorovaikutuksen vähäisyys sekä itsenäisyyden ja omatoimisuuden korostaminen ovat suomalaisen kulttuurin erityispiirteitä, jotka vaikeuttavat eri kulttuureista tulevien sopeutumisprosessia. Nämä piirteet nousivat esiin integroitumista hidastavina ilmiöinä niin työympäristössä, yhteiskunnassa yleensä kuin sosiaalisessa ympäristössäkin.

Tutkimuksen kohderyhmän pääsääntöinen muuton syy oli kiinnostava työpaikka joka sattui sijaitsemaan Suomessa. Tästä syystä mielikuvat ja tiedot työtehtävistä ja työnantajayrityksestä olivat tarkempia kuin mielikuvat ja tiedot Suomesta. Tutkimuksen mukaan Suomeen muuttoa estäviä tekijöitä ovat palkkatasosta ja verotuksesta johtuva kohtuullisen alhainen taloudellinen hyvinvoinnin taso, osaajia kiinnostavien mielikuvien puuttuminen Suomesta sekä työlupaprosessien pitkä kesto EU:n ulkopuolelta tuleville ja erityisesti osaajan puolisolle ja/tai perheelle. (Raunio 2002, 9.)

Tärkein Suomeen sitouttava tekijä tutkimuksen mukaan on kiinnostava ja haastava työ. Sen vuoksi muilla elämänalueilla siedetään jossakin määrin sopeutumisvaikeuksia. Rento, hierarkioista vapaa ja yksilöä kunnioittava suomalainen työkulttuuri koetaan usein positiivisena. Myös suomalainen puoliso, pikkukaupunkimainen asuinympäristö ja rauhallinen elämänrytmi niin yksityiselämässä kuin työssäkin toimivat sitouttavina tekijöinä suomalaiseen kulttuuriin. Osaajat arvostavat myös perheen asemaa suomalaisessa yhteiskunnassa. Perheen arvostus yhteiskunnassa ja työelämässä tulee näkyviin pitkinä lomina, kohtuullisen lyhyinä työpäivinä, mahdollisuutena jäädä sairaan lapsen kanssa kotiin jne. Myös julkisin varoin kustannetut päiväkodit ja koulut kertovat perheen arvostuksesta yhteiskunnassa.

Toisaalta perheen arvostus ei välttämättä näy ulkomaalaisille lasten kasvatustavoissa tai perheiden asennoitumisessa sinänsä. Yleisesti hyvin toimiva suomalainen yhteiskunta toimii sitouttavana tekijänä.

Yhteiskunnan ja yksityisten tuottamat palvelut toimivat Suomessa pääsääntöisesti hyvin, vaikka eivät aina ole kovinkaan monipuolisia tai kansainvälisiin asiakkaisiin tottuneita. Ulkomaalaiset osaajat

10

arvostavat luottamusta ja turvallisuutta suomalaisessa yhteiskunnassa. Yhteiskuntaan, viranomaisiin ja ihmisiin voi pääsääntöisesti luottaa, mikä tekee osaltaan elämästä vähemmän stressaavaa ja parantaa elämänlaatua. (Raunio 2002, 11-12.)

Suomen alhainen palkkataso ja korkea verotus toimivat Suomesta poispäin työntävinä tekijöinä. Työ- ja uramahdollisuudet ovat usein vähäiset johtuen osaajien usein heikosta suomenkielentaidosta. Myös etenemismahdollisuudet koetaan heikommiksi kuin suomalaisilla kollegoilla. Yksilöllisyyttä ja omatoimisuutta korostava työskentelytapa voi vaikuttaa ulkomaalaisesta yksilön työn vähäiseltä arvostukselta, yksilön vähäisiltä vaikutusmahdollisuuksilta häntä itseään koskevissa päätöksissä ja vaikeuttaa työtehtävän hahmottamista osana kokonaisuutta. Puolisoiden kielitaidottomuus, työvoimapoliittiset säädökset ja suomalaisten työnantajien asenteet ulkomaalaista työvoimaa kohtaan heikentävät puolisoiden työllistymismahdollisuuksia, mikä osaltaan toimii Suomesta irrottavina tekijöinä. Myös mahdollinen pettyminen suomalaisen terveydenhuollon tai koululaitoksen tasoon, sosiaalisten suhteiden solmimisen vaikeus ja kylmät ja pimeät talvet ovat osaltaan vaikuttamassa päätökseen lähteä Suomesta. (Raunio 2002, 12.)

Suomea markkinoidaan usein hyvinvointivaltiona, joka tarjoaa korkealaatuisia julkisia palveluja kaikille kansalaisille tasapuolisesti. Julkiset palvelut ovat usein perustelu myös korkealle verotukselle.

Tästä johtuen ulkomaalaisille on syntynyt mielikuva hyvin korkealaatuisista palveluista. Käytäntö saattaa kuitenkin osoittautua odotusten vastaiseksi ja mielikuvat liian positiivisiksi. Raunion (2002, 137-142) tutkimuksen mukaan terveydenhoitopalvelut koetaan pääsääntöisesti laadukkaiksi ja terveydenhuoltojärjestelmä kohtuullisen toimivaksi. Ongelmia aiheuttaa kuitenkin terveydenhuoltoon oikeuttavan Kela-kortin saaminen, viranomaisten englanninkielentaidottomuus ja suomenkieliset kirjeet ja asiapaperit. Tutkimuksessa tuli esiin muitakin epäkohtia terveydenhoitopalveluissa;

oikeanlaista hoitoa ei aina koettu olevan tarjolla, palvelun laatua pidettiin heikkotasoisena ja odotusaikojen pituus koettiin usein kohtuuttomaksi. Kuitenkin esimerkiksi lapsen syntymään liittyvien terveyspalveluihin oltiin hyvinkin tyytyväisiä eikä myöskään kulttuuri- tai kieliongelmat juuri nousseet esiin tutkimuksessa. Arvostelua sai osakseen myös suomalainen koululaitos. Opettajien englanninkielentaitoa ja jopa joidenkin oppikirjojen englanninkieltä pidettiin osin puutteellisena. Myös suomalaiseen koulukulttuuriin liittyviä tapoja oudoksuttiin. Esimerkiksi oppilaiden vapaus, kurin puuttuminen ja ohjatun toiminnan vähäisyys saattoi näyttää ulkopäin jopa välinpitämättömyydeltä.

11

Nämä liittyvät osaltaan ulkomaalaisten näkemykseen suomalaisten ehkä liian vapaasta lasten kasvatuksesta.

Ulkomaalaiset osaajat sopeutuvat perheineen yleensä hyvin suomalaiseen asuinympäristöön ja sitä pidetään toimivana ja tyydyttävänä. Puhtaus ja saasteettomuus, toimivuus, pikkukaupunkimaisuus, luonnon läheisyys ja turvallisuus ovat suomalaisen kaupunkiympäristön vahvuuksia kansainvälisessä mittakaavassa. Tutkimuksessa todettiin kuitenkin, että suomalainen asumisväljyys ja asumisen taso eivät välttämättä edusta erityisen korkeaa tasoa kun tarkastelun kohteena ovat hyvin toimeentulevien osaajien mielipiteet. Kokonaisuutena turvallinen ja toimiva asuinympäristö koetaan kuitenkin sitouttavaksi tekijäksi. (Raunio 2002, 145-147.)

2.5 Tampere maahanmuuttajien vastaanottajana

Tampereella asuu noin 200 000 asukasta joista 5800 on ulkomaalaisia. Eniten EU:n ulkopuolelta tulevia ulkomaalaisia on Tampereella Venäjältä, Irakista, Afganistanista, Kiinasta ja Intiasta. EU- maista eniten asukkaita tulee Virosta, Ruotsista, Saksasta ja Iso-Britanniasta. (Tampereen kaupunki 2005c, verkkoartikkeli.) Tampereen kaupungille kulttuurinen monimuotoisuus on voimavara, jota halutaan kehittää. Sosiaali- ja terveystoimi tukee maahanmuuttajien kotoutumista yhteistyössä muiden tahojen kanssa. Tampereen kaupunki ottaa vastaan viranomaisjärjestelmän kautta noin 200 ihmistä vuodessa. Tässä ryhmässä on pakolaisia, paluumuuttajia, turvapaikanhakijoita ja perheenyhdistämisen kautta edellisten ryhmien perheiden jäseniä. Lisäksi Tampereelle muuttaa itsenäisesti noin 200 ihmistä vuosittain. He ovat tamperelaisiin yrityksiin tulevia työntekijöitä, opiskelijoita ja avioliiton solmineita henkilöitä. (Tampereen kaupunki 2005b, verkkoartikkeli.)

Itsenäisesti Tampereelle muuttavien ulkomaalaisten henkilöiden (oleskeluluvan saaneiden) sosiaalipalvelut hoidetaan aina kuten muidenkin tamperelaisten vastaavat palvelut: alueellisilla sosiaaliasemilla ja muissa palveluyksiköissä. Itsenäisesti Tampereelle muuttavat voivat halutessaan käyttää joko kunnallisia tai yksityisiä terveyspalveluja. Kaupungin järjestämät terveyspalvelut, kuten lääkäriasemien palvelut, ovat kaikkien tamperelaisten käytettävissä. (Tampereen kaupunki 2005b, verkkoartikkeli.)

12

Tampereella toimii viisi maahanmuuttajatyön koordinaattoria. Heidän tehtävänään on seurata ja kehittää maahanmuuttajatyötä yhteistyössä kaupungin eri hallinnonalojen ja sidosryhmien kanssa sekä valtakunnallisissa että kansainvälisissä verkostoissa. Maahanmuuttajatyön tavoitteena on vastata monikulttuuristuvaa kaupunkia kohtaaviin haasteisiin. (Tampereen kaupunki 2005b, verkkoartikkeli.)

2.6 Selvitys maahanmuuttajien suhtautumisesta kaupungin palveluihin 2003

Tampereen kaupungin maahanmuuttaja- ja kotoutusohjelma hyväksyttiin helmikuussa 2002 jolloin maahanmuutto oli jo vakiintunut kasvavaksi ilmiöksi kaupungissa. Tampereen kaupunginjohtaja käynnisti maahanmuuttaja- ja kotoutusohjelman toimenpide-ehdotusten pohjalta kaksivuotisen maahanmuuttajatyön koordinointiprojektin. Projektiin perustettiin maahanmuuttajatyön pääkoordinaattorin toimi, joka myöhemmin vakinaistettiin osaksi kansainvälisten asioiden yksikön toimintaa.

Vuonna 2001 hyväksyttiin Tampereelle uusi strategia "Kaikem paree Tampere". Sen keskeisiin strategisiin päämääriin kuuluu mm.:

1. Tampereella on asukkaiden tarpeista ja osallistumisesta lähtevät hyvän elämän palvelut 2. Tampere on ystävällinen ja monikulttuurinen kasvukeskus, johon on helppo tulla kaikkialta 3. Tampere kasvaa ja kehittyy perinteitään kunnioittaen ja vahvuuksiinsa luottaen

Näiden päämäärien perusteella päätettiin tehdä selvitys maahanmuuttajien suhtautumisesta kaupungin palveluihin. (Korpi-Salmela & Nyrhinen 2003, 4-5.) Sittemmin Tampereen kaupunki on laatinut uuden kaupunkistrategian vuosille 2005-2016.

Syksyllä 2002 Tampereen kaupungin eri hallinnonalakohtaiset maahanmuuttajakoordinaattorit laativat yhteistyössä kyselyn, jossa keskityttiin kartoittamaan maahanmuuttajien suhtautumista kaupungin koulutus-, sosiaali- ja terveyspalveluihin ja kulttuuri- ja vapaa-aikatoimen palveluihin. Kysely käännettiin kuudelle eri kielelle ja sitä levitettiin eri kurssien, tapaamispaikkojen, oppilaitosten sekä

13

työvoimahallinnon kautta. Vastauksia kyselyyn tuli 219. Vuoden 2003 alussa Tampereella asui 5242 ulkomaan kansalaista. Näin ollen kyselyyn vastasi n. 4 % Tampereella asuvista ulkomaan kansalaisista.

Yli puolet vastaajista (58 %) oli asunut Tampereella kaksi vuotta tai vähemmän. Vain 10 % vastanneista oli asunut Tampereella yli seitsemän vuotta. (Korpi-Salmela & Nyrhinen 2003.)

Kyselyn perusteella voidaan todeta, että maahanmuuttajat ovat yleisesti ottaen tyytyväisiä kaupungin palveluihin. Huolestuttavan suuri osa maahanmuuttajista ei kuitenkaan mielestään saa riittävästi tietoa koulutuspalveluista. Tämä tarkoittaa, että käytetyt tiedotuskanavat eivät saavuta osaa maahanmuuttajista tarpeeksi tehokkaasti. Varsinkin kurdinkieliset maahanmuuttajat kokevat saavansa liian vähän tietoa koulutusmahdollisuuksista. He myös kokevat erityisesti ulkomaalaisille tarkoitetut palvelut ja tulkkipalvelut Tampereella huonoiksi. (Korpi-Salmela & Nyrhinen 2003.)

Kyselyn perusteella on tehty joitakin muutoksia maahanmuuttajapalveluiden parantamiseksi.

Esimerkiksi ulkomaalaistoimiston lääkäripalveluihin on tehty muutoksia ja kulttuurikeskus Unipoint on saanut isommat tilat keskeisemmältä paikalta kaupunkia. (Korpi-Salmela & Nyrhinen 2003.) Selvityksessä saatiin paljon arvokasta tietoa ja kaupungin tarkoituksena onkin jatkaa selvitysten tekoa ja kartoittaa, miten palveluiden kehittämisessä on onnistuttu. Selvitys tavoitti osan Tampereella asuvista maahanmuuttajista; tavoittamatta jäivät kuitenkin korkeasti koulutetut, Tampereelle työskentelemään tulleet henkilöt ja heidän perheenjäsenensä. Tämä johtuu osittain siitä, että kyselylomakkeita jaettiin pääsääntöisesti sellaisissa paikoissa, joissa korkeasti koulutetut osaajat eivät säännöllisesti asioi.

3 Teoreettisia lähtökohtia

Seuraavaksi esittelen tutkielmani kannalta merkityksellisiksi katsomiani teoreettisia käsitteitä ja teorioita. Aluksi sanon muutaman sanan monikulttuurisuudesta ja sen jälkeen siirryn tarkastelemaan kanadalaisen psykologin J.W. Berryn akkulturaatioteoriaa. Tämän jälkeen esittelen erilaisia näkökulmia yksilön sopeutumisesta vieraaseen kulttuuriin. Akkulturaatioteoria ja erilaiset sopeutumisteoriat tarjoavat hyvän, mutta melko perinteisen lähtökohdan tarkastella maahanmuuttajuutta. Maahanmuuttajuutta voidaan tarkastella myös esimerkiksi diaspora- ja flexible citizenship -käsitteiden avulla. Tässä yhteydessä esittelen Avtar Brahin määritelmän diasporasta ja

14

Aihwa Ongin näkemyksiä maahanmuuttajuuteen. Seuraavaksi tarkastelen kodin ja kotimaan merkitystä. Lopuksi käsittelen kosmopoliitti-käsitteeseen liittyviä näkökulmia.

3.1 Kotouttamissuunnitelma ja monikulttuurisuuden haaste

Laki maahanmuuttajien kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta (493/1999) määrittelee eri instanssien velvollisuudet kotouttamistyössä. Se korostaa maahanmuuttajan omaa aktiivista vastuuta kotoutumisprosessistaan sekä antaa viranomaisille välineitä tukea kotoutumista. Yksi välineistä on kotoutumissuunnitelma, jossa käsitellään maahanmuuttajan ja hänen perheensä kotoutumista tukevia toimenpiteitä. Toisaalta laki edellyttää viranomaisia laatimaan paikallisen kotouttamisohjelman ja tarjoamaan maahanmuuttajille kotoutumista edistäviä toimenpiteitä. (Työministeriö 2006, verkkoartikkeli.)

Kotoumissuunnitelma tehdään sen jälkeen, kun muuttaja on merkitty pysyvästi Suomessa asuvaksi väestörekisteriin. Suunnitelma tehdään enintään kolmeksi vuodeksi. Suunnitelmassa sovitaan, millä toimenpiteillä autetaan tulijaa pääsemään sisälle suomalaiseen yhteiskuntaan ja työelämään. Suomen kielen opetusta järjestetään suuremmilla paikkakunnilla monin eri muodoin eri tasoilla.

Suunnitelmakauden aikana selvitetään, miten muualla hankittu ammatti tai tutkinto voidaan saattaa suomalaisen työelämän vaatimuksia vastaavaksi, ja minkä tyyppistä mahdollista lisäkoulutusta tarvitaan. Kotoutumissuunnitelmaa tarkistetaan tarpeen mukaan. Suunnitelmassa sovitaan konkreettisesti, mitä kotoutuja tekee seuraavaksi, ja minkälaisia toimenpiteitä viranomaiset voivat järjestää. (Työministeriö 2006, verkkoartikkeli.)

Suomen virallinen maahanmuuttopolitiikka nojautuu pitkälti siihen käsitykseen, että maahanmuuttajasta tehdään yhteiskuntakelpoinen erilaisten kotouttamistoimien avulla. Tavoitteena on maahanmuuttajan sopeutuminen ja sopeuttaminen suomalaiseen yhteiskuntaan. Kotouttamispolitiikka palvelee kohtalaisesti pakolaisena tai turvapaikanhakijoina Suomeen tulevia maahanmuuttajia mutta Suomeen työskentelemään tulevien ulkomaalaisten osaajien kohdalla tämän tyyppinen kotouttaminen tulee kyseenalaiseksi. Tämä siksi, että he eivät ole tulleet Suomeen jäädäkseen vaan saattavat viettää

15

Suomessa vain muutamia vuosia siirtyäkseen seuraavaan maahan. Kotouttamisen sijasta osaajien kohdalla on kyse esimerkiksi työyhteisöjen monikulttuurisuudesta, palvelujen laadusta ja verotukseen liittyvistä asioista.

Nykyään monikulttuurisuus on useimmissa maissa pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Monia työyhteisöjäkin kutsutaan nykyään monikulttuurisiksi koska niiden henkilöstö koostuu monista eri kansallisuuksista ja etnisistä ryhmistä. Monikulttuurisuus sekä siihen liittyvät etninen identiteetti ja rasismi herättävät paljon keskustelua ja poliittisia intohimoja. Monikulttuurisuus onkin jo käsitteenä moniselitteinen. Suomessa sitä käytetään yhtäältä merkitsemään "monta kulttuuria" eli sillä kuvataan tilannetta, jossa esiintyy rinnakkain useita eri kulttuurisia, kielellisiä ja etnisiä ryhmiä. Tässä keskustelussa se on alkanut korvata sanaa "kansainvälisyys". Toisaalta monikulttuurisuudella tarkoitetaan myös poliittisia ohjelmia, joissa valtio pyrkii ottamaan eri kulttuurien erityispiirteet huomioon ja takaamaan näille oikeuksia tasa-arvon takaamiseksi ja konfliktien estämiseksi. (Ylänkö 2000, 49-50.)

Kehitelläänpä Suomessa omaksuttua monikulttuurisuusteemaa mihin suuntaan tahansa, tulee ulkomaalaispolitiikan suurimpina haasteina olemaan etenkin pakolaisena tulleiden korkea työttömyys ja kansalaisten huoli väkivallan lisääntymisen mahdollisuudesta. Ulkomaalaisten osaajien kohdalla keskeisimmät haasteet liittyvät kysymykseen Suomen houkuttelevuudesta, kuten joustavamman työ- ja oleskelulupamenettelyn luomisesta sekä kysymykseen verokohtelusta. Onnistuessaan monikulttuurisuuspolitiikka voi toimia vetonaulana osaavan henkilöstön houkuttelemiseksi yrityksiin.

Onkin kiistatonta, että kulttuurien tunteminen on tärkeä kansainvälistyvien yritysten kilpailukykytekijä.

(Ylänkö 2000, 69-70.)

Kulttuurien kohdatessa tapahtuu erilaisia muutoksia ryhmien välisessä dynamiikassa. Kulttuurien kohtaamisesta aiheutuvaan muutosprosessiin liittyvät sekä vähemmistöryhmien sopeutuminen enemmistökulttuuriin sekä enemmistön jäsenten suhtautuminen kulttuurivähemmistöihin. Tätä muutosprosessia voidaan kokonaisuudessaan kutsua akkulturaatioprosessiksi. (Liebkind 2002, 13.)

16 3.2 J.W. Berryn akkulturaatiomalli

Akkulturaatio-käsitteen loivat alun perin antropologit Redfield, Linton ja Herskovits (1936, Berryn ym.

1992, 271 mukaan) kuvaamaan prosessia, jossa eri kulttuureista tulleet ihmiset joutuvat jatkuvaan ensi käden kosketukseen toistensa kanssa. Tässä kohtaamisessa joko molempien tai toisen ryhmän kulttuurikäsitykset muuttuvat. Akkulturaatiota tutkitaan usein yksisuuntaisena prosessina (valtakulttuurin vaikutuksena maahanmuuttajiin) vaikka tosiasiassa molemmissa ryhmissä tapahtuu muutoksia akkulturaatioprosessin aikana.

Kanadalainen psykologi J.W. Berry (esim. 1976, 1988 ja 1992) on tutkinut yksilöiden ja ryhmien sopeutumista uuteen kulttuuriin. Akkulturaatio ilmenee yksilö- tai ryhmätasolla silloin, kun yksilö tai ryhmä on jatkuvassa kontaktissa omasta kulttuuristaan poikkeavan kulttuurin kanssa. Akkulturaatio yksilötasolla viittaa yksilössä tapahtuviin muutoksiin, jotka aiheutuvat eri kulttuurien kohtaamisesta.

Akkulturaatio aiheuttaa yksilössä useita psykologisia muutoksia. Muutokset käyttäytymisessä voivat ilmetä esimerkiksi arvojen, asenteiden ja motiivien muutoksina. Arvojen ja asenteiden muuttuessa uudessa ympäristössä, myös yksilön identiteetti kokee muutoksia. Myös stressin ilmeneminen on tyypillistä akkulturaatioprosessissa. Ryhmätason akkulturaatio koskee kulttuurisia, sosiaalisia, poliittisia ja taloudellisia muutoksia. Lisäksi Berry mainitsee ryhmätason fyysiset muutokset (esim.

urbaanimpi asuinpaikka, enemmän saasteita) ja biologiset muutokset (esim. uusi ruokavalio ja uudet taudit).

Adaptaatio eli mukautuminen kuvaa sekä sitä prosessia, jonka yksilö käy läpi akkulturaatiossa että akkulturaation seurauksia. Berryn (1976, 14-15) mukaan löytyy kolme eri adaptaatiostrategiaa jotka johtavat yksilön erilaiseen mukautumiseen uuteen ympäristöön. Sopeutumisessa (adjustment) muutokset käyttäytymisessä tapahtuvat niin, että ne vähentävät konfliktia ympäristön ja käyttäytymisen välillä. Tämä tapahtuu niin, että harmonia säilyy käyttäytymisen ja ympäristön välillä. Sopeutuminen mielletään yleisesti adaptaatioksi ja se onkin adaptaation yleisin muoto. Reaktiossa (reaction) muutokset yksilön käyttäytymisessä asettuvat vastakkain ympäristön kanssa ja saattavat aiheuttaa ristiriitoja. Perääntymisessä (withdrawal) muutokset käyttäytymisessä tapahtuvat niin, että ne vähentävät ympäristöstä tulevaa painetta. On tärkeää huomata, että perääntyminen ei voi olla todellinen vaihtoehto silloin, kun yksilö on tekemisissä voimakkaan kulttuurin kanssa.

17

Ihmiset suhtautuvat akkulturaatioprosessiin eri tavoin. Berry (esim. 1988 ja 1992) onkin kehittänyt kaksisuuntaisen akkulturaatiomallin, jonka keskeisiä muuttujia ovat akkulturaatiostrategiat.

Monikulttuurisissa yhteiskunnissa yksilö joutuu Berryn mukaan valitsemaan kahden erilaisen asenteen välillä. Ensimmäinen liittyy yksilön etnisen identiteetin säilyttämiseen ja kehitykseen; yksilön tulee pohtia kuinka tärkeää hänelle on oman identiteetin ja kulttuurin säilyttäminen. Toinen koskee ryhmien välisten kontaktien ja yhteiskunnallisen osallistumisen toivottavuutta; yksilön tulee pohtia, millaiset suhteet hän haluaa luoda valtakulttuuria edustavien ryhmien kanssa.

Kuvio 1. Akkulturaatiostrategiat (Berry 1988, 45).

Pidetäänkö oman kulttuurisen identiteetin ja kulttuuristen piirteiden ylläpitämistä tärkeänä?

KYLLÄ EI

KYLLÄ Integraatio Assimilaatio

Pidetäänkö suhteiden ylläpitämistä muihin

ryhmiin tärkeänä? EI Separaatio Marginalisaatio

Yksilö voi siis kohdata akkulturaatioprosessin neljällä eri tavalla. Assimilaatiossa yksilö luopuu omasta kulttuuri-identiteetistään ja etsiytyy kontaktiin valtakulttuurin kanssa sulautuakseen siihen.

Integraatiossa yksilö haluaa ylläpitää oman kulttuurinsa ja säilyttää oman kulttuuri-identiteettinsä mutta tulla samalla osaksi valtakulttuuria. Hän ikään kuin ottaa parhaat puolet molemmista kulttuureista. Jos yksilö ei ole tekemisissä valtakulttuurin kanssa ja haluaa pitää kiinni etnisestä identiteetistään ja kulttuuristaan, kyseessä on separaatio eli eristäytyminen. Marginalisaatiosta eli syrjäytymisestä on kyse silloin, kun yksilöllä ei ole halua säilyttää omaa kulttuuriaan eikä olla tekemisissä valtakulttuurin kanssa. Sitä kuvaa vieraantuminen, identiteetin kadottaminen ja akkulturatiivinen stressi, joka ilmenee psyykkisinä sopeutumisvaikeuksina ja identiteettiongelmina.

(esim. Berry 1988, 44-50 ja Berry ym. 1992, 278-284.)

Vaikka akkulturaatiomalli jakaa yksilön akkulturaatiostrategiat neljään osaan, ei kulttuurivähemmistöön kuuluva yksilö todennäköisesti valitse aina samaa akkulturaatiostrategiaa, vaan asenteet vaihtelevat usein riippuen sosiaalisesta tilanteesta. Yksilö voi esimerkiksi assimiloitua

18

työelämässä, valita separaation avio- tai avoliitossa (endogamia) ja integroitua kielellisesti (kaksikielisyys). (Berry ym. 1992, 279.)

Maahanmuuttoa tutkineet antropologit sekä brittiläiset kulttuurintutkijat ovat kyseenalaistaneet akkulturaatiokäsitteeseen sisäänrakennetun ajatuksen yksisuuntaisesta kulttuurisesta muutoksesta.

Hybridi- ja kreolisaatio -käsitteiden avulla on perusteltu ajatusta siitä, että maahanmuuttajat eivät vain yksinkertaisesti sulaudu tai assimiloidu vieraaseen kulttuuriin. Toisaalta he eivät myöskään yksinkertaisesti säilytä alkuperäistä kulttuuriaan. Kulttuurinen muutos on dynaamista, vanhaa ja uutta yhdistelevää, tulkitsevaa ja muuntelevaa niin, että maahanmuuttajakulttuurit itse asiassa synnyttävät uusia kulttuurisia käytäntöjä, jotka eivät ole palautettavissa alkuperäänsä, sen enempää lähtömaan kulttuuriin kuin uuden asuinmaan enemmistökulttuuriinkaan. (Huttunen 2002, 44, ks. myös Hannerz 1996 ja Ong 1999.)

3.3 Vieraaseen kulttuuriin sopeutuminen

Vieraaseen maahan muuttaminen merkitsee yksilön toimintaympäristön rajua muutosta. Hänen on opittava sopeuttamaan elämänsä uusien rakenteiden ja rajoitusten puitteisiin. Mitä suurempi ero kotimaan ja kohdemaan kulttuurien välillä vallitsee, sitä vaikeampaa sopeutuminen uuteen kulttuuriin on. Ulkomaille töihin hakeutuvalla oletetaan olevan tiettyjä taitoja ja ominaisuuksia selviytyäkseen vieraassa kulttuurissa. Vaikka henkilöllä olisi kaikki vaadittavat ominaisuudet, joutuu hän silti läpikäymään sopeutumisprosessin uuteen ympäristöön. Se miten ulkomaalainen sopeutuu vieraaseen kulttuuriin määrittelee pitkälti sen, miten hän tulee menestymään työssään ulkomailla. Epäonnistunut sopeutuminen heikentää työsuoritusta ja saattaa ennenaikaistaa kotiinpaluuta. (Sappinen 1992a, 6.)

Black ym. (1991, 295-305) ovat todenneet, että sopeutumisprosessi vieraaseen kulttuuriin alkaa jo ennen lähtöä kotimaasta. Mitä enemmän ulkomaan komennusta valmistellaan ja ulkomaille töihin lähtijään kiinnitetään huomiota ennen kotimaasta lähtöä, sitä vähemmän hän kohtaa ikäviä yllätyksiä kohdemaassa. Hän todennäköisesti kokee kulttuurisokin lievempänä ja sopeutuu uuteen kulttuuriin nopeammin ja kivuttomammin. Vaikka ulkomaille töihin lähtijällä olisi kaikki ne ominaisuudet, jotka tarvitaan onnistuneeseen sopeutumiseen vieraassa kulttuurissa, ei sopeutuminen välttämättä suju

19

ongelmitta. Jos puolisolla tai perheen muilla jäsenillä ei ole tarvittavia kykyjä sopeutua vieraaseen kulttuuriin, voi ulkomaan komennus epäonnistua.

Sopeutumista vieraaseen kulttuuriin on tutkittu jo pidemmän aikaa. Gullahorn ja Gullahorn (1963, Sappisen 1992a, 9-10 mukaan) kuvailevat sopeutumisprosessia U-käyrällä. Sopeutumisen alkuvaiheessa, käyrän alussa, sopeutumisaste on korkea. Tässä vaiheessa yksilö nauttii uuteen kulttuuriin tutustumisesta ja siitä aiheutuvasta jännityksestä. Alkuvaiheen jälkeen seuraa pettymys, joka vie kohti U:n pohjaa, kulttuurisokkia, joka tarkoittaa turhautumista ja hämmennystä uudesta kulttuurista. Kulttuurisokin jälkeen yksilö alkaa sisäistää uuden kulttuurin ja U-käyrän kääntyessä nousuun yksilö alkaa tuntea olonsa positiivisemmaksi ja alkaa työskennellä tehokkaammin.

Lopputuloksena on sopeutuminen uuteen kulttuuriin.

Hieman toisenlaisen näkökulman U-käyrähypoteesiin antavat Bass ja Thigarajan (1972, Sappisen 1992a, 8 mukaan). He jakavat sopeutumisprosessin kolmeen tasoon. Ensimmäisellä tasolla ihmiset olettavat uuden isäntämaan kulttuurin olevan samanlainen kuin heidän oma kulttuurinsa ja isäntämaan kansalaisten olevan samanlaisia kuin kotimaassa. Toisella tasolla henkilö tunnistaa kulttuurierot ja muodostaa stereotypioita toisista kulttuuriryhmistä. Kolmas ja korkein taso yksilön sisäisessä ymmärtämisessä tapahtuu silloin kun henkilö tunnistaa kulttuurierot ja kykenee erottamaan isäntäkulttuurin eri osa-alueita, kuten yksilöt ja alakulttuurit.

Sappisen (1992b) tekemien tapaustutkimusten mukaan U-käyrähypoteesilla ei voi yksinään selittää monitahoista sopeutumisprosessia. Hänen mukaansa yksilö käy samanaikaisesti läpi useita sopeutumisprosesseja. Sopeutuminen työkulttuuriin ja työyhteisöön ja sosiaalinen sopeutuminen uuteen ympäristöön noudattavat omia aikataulujaan ja tapojaan. Hän ehdottaakin U-käyrän tilalle W-käyrää, jota hän kutsuu aaltokäyräksi. Se on U-käyrää kokonaisvaltaisempi malli, jolla kuvataan ekspatrioottien sopeutumista uuteen työympäristöön ja valtakulttuuriin. Sopeutumisen vaiheet eivät välttämättä seuraa toisiaan määrätyssä järjestyksessä ja sopeutumisen aallonpohjia saattaa olla enemmän kuin yksi.

Oletan, että haastattelemieni osaajien sopeutuminen Suomeen ja Tampereelle eroaa osittain sellaisten ulkomaalaisten sopeutumisesta, jotka ovat tulleet Suomeen turvapaikanhakijoina tai pakolaisina.

Turvapaikanhakijoilla ja pakolaisilla ei useinkaan ole ollut vaihtoehtoa, vaan he ovat joutuneet

20

jättämään kotimaansa pakon edessä. Kaipuu kotimaahan ja ikävä kotiin jääneitä ystäviä ja sukulaisia kohtaan saattaa vaikeuttaa tämän ryhmän sopeutumista.

Omasta tahdostaan Suomeen tulleen osaajan sopeutuminen on luultavasti helpompaa kuin tänne turvapaikanhakijana tai pakolaisena tulleen. Valmiiksi hankittu opiskelu- tai työpaikka kiinnittävät tulijan helpommin yhteiskuntaan ja antavat mahdollisuuden kontaktien luomiseen suomalaisiin. Osaajat eivät tule Suomeen "tyhjän päälle" vaan heidän Suomessa oloonsa on tietty tarkoitus, josta he ovat jo tänne tullessaan tietoisia. Sopeutuminen ei luultavasti tuota heille yhtä paljon ongelmia kuin turvapaikanhakijoille tai pakolaisille, joiden täytyy aloittaa kaikki alusta. Suomeen töihin ja opiskelemaan tulevat ulkomaalaiset ovat jo lähtökohdiltaan erilaisessa asemassa kuin tänne muista syistä tulevat. He ovat kotimaassaan hyväosaisia koska ovat mahdollistaneet itselleen työskentelyn tai opiskelun ulkomailla.

Omassa aineistossani ulkomaalaiset osaajat eivät juuri erottaudu ulkonäöllisesti valtaväestöstä. Tästä syystä he eivät kohtaa rasismia siinä määrin kuin ihonväriltään huomattavasti suomalaisista poikkeavat ulkomaalaiset saattavat kohdata. Yksikään haastatelluista ei ollut kokenut suoranaista rasismia tai syrjintää suomalaisten taholta. Tähän voi ihonvärin lisäksi olla myös syynä se, että osaajat ovat hyvin toimeentulevia, heillä on korkea koulutus ja he puhuvat sujuvasti englantia. Nämä ovat asioita, joita suomalaisessa yhteiskunnassa yleisestikin arvostetaan. Heidän ei katsota olevan uhka suomalaiselle hyvinvointiyhteiskunnalle. Pikemminkin heidän katsotaan hyödyttävän yhteiskuntaa tekemällä tuottavaa työtä ja tätä kautta lisäävän verovaroja kaikkien hyödynnettäväksi.

3.4 Transnationalismi ja flexible citizenship

Perinteisen maahanmuuttajatutkimuksen rinnalle on kehittynyt uusia näkökulmia maahanmuuttajuuteen. Perinteinen maahanmuuttajatutkimus lähtee ajatuksesta, että yksilö jättää taakseen kotimaansa ja pyrkii kaikin tavoin sopeutumaan uuteen kulttuuriin, johon hänen oletetaan asettautuvan jokseenkin pysyvästi. Perinteinen tutkimus ei erityisesti kiinnitä huomiota yksilöiden elämän monimuotoisuuteen ja siihen, että yksilön elämä saattaa muotoutua hyvinkin erilaisten vaiheiden kautta. Yksilö saattaa elämänsä aikana muuttaa useaan kertaan maasta toiseen ja tällaisessa

21

tilanteessa sopeutuminen uuteen kulttuuriin tuo sopeutumisprosessiin uusia muotoja. Uudempi maahanmuuttajatutkimus ottaa paremmin huomioon tämän kaltaiset elämäntilanteet. Siinä missä perinteinen maahanmuuttajatutkimus tarkastelee maahanmuuttajien ja valtaväestön välisiä suhteita, uudempi tutkimus on tähdentänyt transnationaalin ja diasporan käsitteiden avulla sitä, että sekä maahanmuuttajien indentifioitumisen prosessit että konkreettiset sosiaaliset käytännöt yltävät kansallisten rajojen yli (Huttunen 2002, 44).

Transnationalismi laajasti käsitettynä viittaa moninkertaisiin siteisiin ja vuorovaikutuksiin yhdistäen ihmisiä tai instituutioita yli kansallisvaltioiden rajojen (Vertovec, 2004). 1990-luvulla transnationalismilla viitattiin ensisijaisesti hyödykkeiden ja pääoman liikkeisiin.

Globalisaatiotutkimukset ovat keskittyneet ihmisten väliseen kommunikaatioon ja matkustamiseen. Ne eivät ole juurikaan huomioineet näiden asioiden vaikutuksia yksittäisiin ihmisiin ja heidän perhesiteisiinsä. Maahanmuutto- ja diasporatutkimukset ovat seuranneet ihmisten liikkeitä yli kansallisvaltioiden rajojen jäljittäen etnisten virtojen liikkeitä tietystä lähtömaasta tiettyyn määränpäämaahan. (Bryceson & Vuorela, 2002.)

Aihwa Ongin (1999, 112-113) mukaan globaalit markkinat ja työvoiman rajojen ylitykset ovat muuttaneet kansalaisuuden (citizenship) merkitystä ja muotoa. Hän käyttää termiä "flexible citizenship"

kuvaamaan strategioita joita monet maahanmuuttajat, erityisesti maasta toiseen liikkuvat yritysjohtajat ja asiantuntijat käyttävät vältellessään ja toisaalta hyödyntäessään erilaisia kansallisvaltiojärjestelmiä.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita kansallisvaltioiden rajojen kontrolloinnin merkityksen heikkenemistä.

Kansallisvaltiot joutuvat jatkuvasti sopeutumaan erilaisten maahanmuuttajien virtaan. Tähän haasteeseen ne vastaavat monin eri tavoin. Kansallisvaltiot esimerkiksi kehittävät jatkuvasti maahanmuuttolakejaan houkutellakseen maahan pääomaa tuottavia henkilöitä rajoittaen samanaikaisesti ammattitaidottomien maahanmuuttajien tuloa. Maahanmuuttajan näkökulmasta katsottuna kansalaisuudesta tulee kirjavien sääntöjen puitteissa käsiteltävä asia.

22 3.5 Diasporasta

Yhden näkökulman maahanmuuttajuuteen antaa diasporan käsite. Diasporan käsitteellä on viitattu toisinaan transnationaalien suhteiden erityiseen tyyppiin, kun taas toisinaan se on toiminut ikään kuin metaforana elämästä globalisoituvassa maailmassa (Huttunen 2002, 45). Diasporan käsitteeseen liittyy mielikuva matkasta. Silti kaikki matkat eivät ole diasporia. Diasporat eivät ole sama asia kuin tilapäinen matkustelu eikä se viittaa tilapäiseen oleskeluun toisessa maassa. Diasporisissa matkoissa on pohjimmiltaan kyse asettautumisesta, juurtumisesta jonnekin. (Brah 1996, 182.) Robin Cohenin (1997, 172) mukaan diasporat ovat samanaikaisesti tietyn yhteiskunnan sisä- ja ulkopuolella. Ne ovat ulkopuolisia mutta samaan aikaan myös osallisia. ”Tarkkailijoina” ne pystyvät vertailemaan ja oppimaan siitä "miten asiat hoidetaan" toisissa yhteiskunnissa kuten myös siinä yhteiskunnassa, jossa ne tietyllä hetkellä ovat.

Diaspora syntyy joukkojen maastamuutosta. Ihmiset voivat muuttaa yksilöinä, kotitalouksittain tai muissa kokoonpanoissa. Diasporat eivät näin ollen ole kiinteitä ja yhtenäisiä. Diasporat voivat olla myös sisäisesti hajanaisia muodostuen monista erilaisista matkoista. Diasporat ovat yhteisön muotoutumista uuteen paikkaan pitkiksi ajoiksi, jopa lopullisesti. Miten näistä erilaisista matkoista muotoutuu sitten yhtenäinen matka - diaspora? Brah vastaa tähän niin, että yksi yhteinen matka muotoutuu erilaisten kertomusten yhtymäkohdissa. Tämä matka eletään uudelleen, tuotetaan, uusinnetaan ja muunnetaan sekä yksilöllisesti että kollektiivisessa muistissa. Näin ollen "diasporinen yhteisö" kuvitellaan eri tavalla erilaisissa historiallisissa olosuhteissa. Yksilön identiteetin tasolla se tarkoittaa sitä, että diasporisen yhteisön identiteetti on kaikkea muuta kuin kiinteä ja ennalta määrätty.

Se muotoutuu jokapäiväisessä elämässä - tarinoissa, joita kerromme itsestämme yksilöllisesti ja kollektiivisesti. (Brah 1996, 183, 193.)

Diaspora herättää usein mielikuvan eron ja erossa olon jättämistä traumoista. Mutta diasporat ovat myös potentiaalisia toivon ja uuden alun mahdollisuuksia. Diasporan käsite ottaa huomioon toiveen kotiutumisesta (homing desire), joka ei kuitenkaan tarkoita samaa kuin kotimaan kaipuu (desire for a homeland). Näiden toisistaan erottaminen on tärkeää, koska kaikki diasporat eivät pidä sisällään palaamisen (return) ideologiaa tai mahdollisuutta. (Brah 1996, 180, 193.)

23 3.6 Koti on siellä missä sydän on

Laura Huttunen (2002) on tutkinut kodin ja kotimaan merkitystä maahanmuuttajien omaelämäkerrallisten tekstien avulla. Kodin merkitys ei ole yksiselitteinen, koska koti merkitsee eri ihmisille eri asioita. Huttusen mukaan kotia tehdään, koti ei ainoastaan "ole". Koti syntyy yhtäältä ihmissuhteissa, viihtymisessä ja kuulumisessa ja toisaalta kodin tekemisessä ja asumisessa.

Perinteinen maahanmuuttajatutkimus, samoin kuin hallinnollinen diskurssi, lähtee siitä ajatuksesta, että uusi asuinmaa on myös, tai sen ainakin pitäisi olla, uusi kotimaa tulijoille. Tällöin ollaan kiinnostuneita niistä esteistä ja vaikeuksista, joita sopeutumisessa on. Uudempi maahanmuuttajatutkimus on transnationaalin ja diasporan käsitteiden kautta kyseenalaistanut tämän suhteen laatua ja esittänyt, että koti voi olla mentaalisessa mielessä aivan muualla kuin nykyisessä asuinmaassa, ja myös arjen käytännöt voivat ylittää paikallisen rajat. (Huttunen 2002, 16.)

Koti voidaan siis määritellä monin eri tavoin: koti voi tarkoittaa paikkaa, jossa tällä hetkellä asuu tai se voi tarkoittaa paikkaa, jossa suurin osa perheestä asuu. Koti voi myös tarkoittaa maata, jossa on syntynyt. Ihmisellä voi olla monia koteja samanaikaisesti ja eri elämänvaiheissa. Sara Ahmed kritisoi käsitystä, joka erottaa kodin (home) ja poissaolon (away) toistensa tiukoiksi vastakohdiksi. Jos koti ja poissaolo ovat vastakohtia, koti on silloin tuttu paikka (familiar space) kun taas poissaoloa voi pitää outona paikkana (a strange land). Kun henkilö on kotonaan, hän on perheenjäsen, naapuri, ystävä ja kun hän lähtee kotoa, hänestä tulee muukalainen (stranger). Jos kodin käsitettä laajennetaan koskemaan kansakuntaa, huomataan, että törmäämme kansakunnan rajojen sisällä jatkuvasti muukalaisiin. Tästä johtuen törmäämme jatkuvasti muukalaisiin, jopa kodissamme. (Ahmed 1999, 338- 340.)

Koti ei muodostu ainoastaan jonnekin kuulumisen (belonging) fantasioinnista vaan sen voi käsittää olevan kuulumisen tila (a space of belonging): koti on siellä missä sydän on. Kysymys kodista ja kotona olemisesta liittyy kysymykseen tunteesta (affect): kotona olemisessa on kysymys siitä kuinka henkilö tuntee tai kuinka henkilö ei tunne. (Ahmed 1999, 341.) Avtar Brah erottaa toisistaan kodin

24

paikkana jossa asutaan (home as where one lives) kodista, josta ollaan kotoisin (home as where one comes from). Erottava tekijä näiden kahden välillä on tunne:

"Where is home? On the one hand, 'home' is a mythic place of desire in the diasporic imagination. In this sense, it is a place of no return. Even if it is possible to visit the geographical territory that is seen as the place of 'origin'. On the other hand, home is also the lived experience of locality. Its sounds and smells..." (Brah 1996, 192.)

3.7 Globaaliosaajia ja kosmopoliitteja

Käytän tutkielmani kohteena olevista ulkomaalaisista nimitystä globaaliosaaja tai yksinkertaisesti vain osaaja. Käytän näitä nimityksiä kuvaamaan ulkomaalaisen työntekijän asiantuntijataustaa ja suhteellisen korkeaa koulutusta. Suurimalla osalla tutkielmaani varten haastattelemillani henkilöillä on taustallaan korkeakoulututkinto ja suurin osa työskentelee asiantuntijatason työtehtävissä tamperelaisissa yrityksissä ja oppilaitoksissa. Yksi haastateltava on osaajan puoliso, jolla ei ole korkeakoulutusta.

Arkikielessä kosmopoliitilla tarkoitetaan ihmistä, joka matkustelee paikasta toiseen ja tuntee olonsa kotoisaksi lähes kaikkialla maailmassa. Ulf Hannerzin (1996, 102) mielestä tällainen määritelmä on kuitenkin liian löyhä. Hannerz luonnehtii kosmopoliittisuutta eräänlaiseksi perspektiiviksi, mielentilaksi tai tavaksi hallita merkityksiä. Kosmopoliittisuus on orientaatio ja tietynlainen halu antautua tekemisiin Toisten (Others) kanssa. Siihen kuuluu avoimuus erilaisia kulttuurisia kokemuksia kohtaan, pikemminkin vastakohtien kuin yhdenmukaisuuden etsintää. Hannerzin mukaan kosmopoliitti näkee erilaiset kulttuurit ikään kuin taideteoksina. Samanaikaisesti kosmopoliittisuus voi myös merkitä kykyä (competence); toisaalta valmiutta ja henkilökohtaista kykyä uppoutua vieraaseen kulttuuriin kuuntelemalla, katselemalla ja arvioimalla. Toisaalta se merkitsee hankittua taitoa tulla toimeen enemmän tai vähemmän asiantuntevasti tietyssä merkityssysteemissä (a particular system of meaning).

Hannerz (1996, 102-104) määrittelee kosmopoliitin tekemällä eron paikallisiin. Kosmopoliitilla on halu olla tekemisessä Toisen kanssa, halu saavuttaa kyvykkyys toimia vieraissa kulttuureissa. Hannerzin mukaan kosmopoliitin suhtautumisessa vieraisiin kulttuureihin ja toiseuteen on mukana narsistinen piirre: vieraiden kulttuurien hallinnasta tulee tila, jossa omaa itseä rakennetaan. Mitä enemmän

25

kosmopoliitti hallitsee vieraita kulttuureja, sitä suurempi osa maailmasta on ikään kuin kontrolloitua.

Kosmopoliitti rakentaa omaa persoonallisuuttaan valitsemalla vieraista kulttuureista ne osat, jotka sopivat hänelle itselleen parhaiten. Toisaalta hän voi olla neuvottelematta vieraan kulttuurin kanssa ja hyväksyä sen kokonaisuutena. Kosmopoliitti voi omaksua vieraan kulttuurin, mutta hän ei sitoudu siihen. Hän on jatkuvasti tietoinen, missä uloskäynti sijaitsee.

Kosmopoliiteilla on halu uppoutua vieraisiin kulttuureihin. He haluavat olla osallistujia mutta eivät halua olla liian helposti identifioitavissa paikallisiin osallistujiin. He haluavat säilyttää kykynsä siirtyä taka-alalle pikemmin kuin rajoittua olemaan etualalla. Turistit eivät ole osallistujia. Vaikka turistit haluaisivat osallistua ja heillä olisi tässä mielessä kosmopoliitin orientaatio, he eivät silti ole kosmopoliitteja. Paikalliset ja kosmopoliitit tunnistavat heidät jo kaukaa. Paikalliset jopa kehittelevät erityisiä tapoja käsitellä turisteja pitämällä etäisyyttä heihin. He eivät välttämättä halua käyttää turisteja hyväkseen tai karkottaa heitä mutta yrittävät evätä heiltä sisäänpääsyn paikalliseen elämänmenoon.

(Hannerz 1990, 241-242.)

Kosmopoliitiksi määrittelyn jälkeen henkilö ei ole koskaan enää samalla tavoin kotona kuin paikalliset ihmiset. Sen jälkeen kun kosmopoliitin perspektiiviin on vaikuttanut kokemukset vieraasta ja etäisestä maailmasta, kosmopoliitille ei esim. vuodenajanvaihtelut tai päivittäiset rituaalit näyttäydy luonnollisina, itsestään selvinä eikä tarpeellisina. Saattaa jopa esiintyä välinpitämättömyyttä, ehkä ärsyyntymistä niitä kohtaan, jotka ovat sitoutuneet paikalliseen ajattelutapaan ja jotka ovat epätietoisia sen arbitraarisuudesta. (Hannerz 1996, 110).

4 Tutkimustehtävä ja -kysymykset

Aiheen tutkielmaani varten sain Tampereen kaupungin maahanmuuttajatyön pääkoordinaattorilta Marja Nyrhiseltä. Aihe on hänen mielestään tärkeä, koska korkeasti koulutettujen Tampereella asuvien ulkomaalaisten osaajien mielipiteitä ei ole ennen tutkittu. Vuoden 2003 selvityksessä (Korpi-Salmela &

Nyrhinen, 2003) tämä ryhmä jäi otoksen ulkopuolelle eikä sen ääntä saatu näin ollen kuuluviin.

Tampereen kaupungin intressinä on kehittää ulkomaalaisille suunnattuja palveluja houkutellakseen kaupunkiin töihin mahdollisimman paljon korkeasti koulutettuja asiantuntijoita. Ulkomaalaisten

26

osaajien houkutteleminen on tärkeää Tampereen kaupungille, koska näin varmistetaan korkeasti koulutetun työvoiman riittävyys jatkossakin. Tämän ryhmän houkutteleminen Tampereelle on tärkeää myös siksi, että he omalta osaltaan vaikuttavat kaupungissa toimivien yritysten ja yliopistojen laatuun ja toimintaan ja sitä kautta tuovat kilpailuetua Tampereelle. Ei myöskään sovi unohtaa monikulttuurisuuden merkitystä kaupunkiympäristössä. Monikulttuurisuus luo kansainvälisyyttä, tuo väriä kaupunkikuvaan ja rikastaa kaupunkilaisten elämää. Myös työyhteisöjen kannalta monikulttuurisuus on voimavara jota tulisi jatkossa hyödyntää enemmän (Trux 2000, 310).

Kaupungin intressinä on saada selville nimenomaan korkeasti koulutettujen osaajien mielipiteitä käyttämistään palveluista ja heidän sopeutumisensa edellytyksistä Tampereelle. Tästä syystä tutkielmani kohteena ovat Tampereella asuvat ja työskentelevät ulkomaalaiset osaajat. Tavoitteenani on välittää Tampereen kaupungin hallinnolle tietoja siitä, miten eri palveluja voidaan kehittää ulkomaalaisen osaajan näkökulmasta ja miten heidän sopeutumistaan kaupunkiin voisi tukea entistä paremmin.

Tutkielmassani pyrin kartoittamaan Tampereella asuvien ulkomaalaisten osaajien mielipiteitä käyttämistään kaupungin ja valtion tarjoamista palveluista. Pyrin myös selvittämään, miten he ovat sopeutuneet Tampereelle ja mitkä tekijät ovat vaikuttaneet heidän sopeutumiseensa. Haastattelemillani asiantuntijatason työtehtävissä toimivilla korkeasti koulutetuilla henkilöillä ei ole juurikaan kokemusta muista kaupungin tarjoamista sosiaalipalveluista kuin lasten päivähoidosta. Työssä käyvät osaajat käyttävät pääasiassa työterveyshuollon tarjoamia palveluja mutta myös julkisesta terveydenhuollosta heillä on kokemuksia. Kaupungin kulttuuri- ja koulutuspalveluista haastattelemillani henkilöillä on jonkin verran kokemusta. Valtion tarjoamista palveluista osaajat ovat käyttäneet työvoimatoimiston ja KELA:n palveluja.

Pyrin myös kartoittamaan tutkielmassani osaajien suhdetta kotimaahan. Pohdin, mikä merkitys kotimaalla on ulkomailla työskentelevälle osaajalle; mitä kotimaa heille merkitsee vai onko sillä lopulta mitään merkitystä? Pyrin myös ottamaan selvää, ovatko haastattelemani osaajat niin sanottuja kosmopoliitteja ja mitä tällä käsitteellä ylipäätään tarkoitetaan.